Choose the experimental features you want to try

This document is an excerpt from the EUR-Lex website

Mali ja Sahel: kohti alueen vakauttamista

Mali ja Sahel: kohti alueen vakauttamista

 

TIIVISTELMÄ ASIAKIRJASTA:

Päätös 2014/219/YUTP Euroopan unionin yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan alan operaatiosta Malissa (EUCAP Sahel Mali)

PÄÄTÖKSEN TARKOITUS

Sen tarkoituksena on auttaa palauttamaan ja säilyttämään järjestys ja olosuhteet kestävälle rauhalle Malissa ja Sahelin alueella.

TÄRKEIMMÄT KOHDAT

G5 Sahel -ryhmä

  • Burkina Faso, Mali, Mauritania, Niger ja Tšad perustivat vuonna 2014 Sahelin maiden G5-ryhmän edistämään tiivistä yhteistyötä alueella ja vastaamaan näiden maiden suurimpiin haasteisiin, kuten terrorismiin ja kansainväliseen järjestäytyneeseen rikollisuuteen.

EU:n strategia

  • Euroopan unioni (EU) hyväksyi vuonna 2021 uuden Sahelin aluetta koskevan yhdennetyn strategian, joka perustuu vuonna 2011 laadittuun aiempaan strategiaan. Vaikka painopiste on edelleen alueen maiden kanssa tehtävässä turvallisuusyhteistyössä, uudella strategialla pyritään vahvistamaan toimintaa poliittisella tasolla. Siinä korostetaan hyvän hallintotavan, ihmisoikeuksien sekä kansalaisyhteiskunnan ja paikallisviranomaisten kanssa tehtävän yhteistyön merkitystä.
  • EU antoi taloudellista tukea G5 Sahel -ryhmän yhteisten turvallisuusjoukkojen perustamiselle. Niihin kuuluu joukkoja kaikista viidestä maasta, ja ne toimivat niissä kaikissa.
  • EU on jäsen Sahel-allianssissa, jonka EU, Ranska ja Saksa käynnistivät ja allekirjoittivat heinäkuussa 2017. Allianssi pyrkii tarjoamaan apua nopeasti ja tehokkaasti koko alueella.
  • Allianssissa on tällä hetkellä seuraavat jäsenet: Alankomaat, Espanja, Italia, Japani, Kanada, Luxemburg, Norja, Ranska, Ruotsi, Saksa, Suomi, Sveitsi, Tanska, Yhdistynyt kuningaskunta, Yhdysvallat, EU, Euroopan investointipankki, Yhdistyneiden kansakuntien kehitysohjelma, Afrikan kehityspankki ja Maailmanpankki.
  • Allianssissa on myös seuraavat tarkkailijajäsenet: Irlanti, Kansainvälinen rahoitusyhtiö, Bill ja Melinda Gatesin säätiö, Tony Blair Institute for Global Change ja ranskankielisten maiden järjestö.

Valmiuksien kehittämistä koskeva EU:n operaatio (EUCAP) Malissa

  • Päätös 2014/219/YUTP muodostaa oikeusperustan EU:n yhteiseen turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan kuuluvalle siviilioperaatiolle Malissa (EUCAP Sahel Mali).
  • Sen päätarkoitus on siviilikriisinhallinta. Sillä on tarkoitus auttaa Malin viranomaisia
    • palauttamaan perustuslaillinen ja demokraattinen järjestys maahan sekä ylläpitämään sitä ja luomaan olosuhteet kestävälle rauhalle Malissa sekä
    • palauttamaan valtion arvovalta ja legitimiteetti koko Malin alueelle ja ylläpitämään sitä hallinnon tehokkaan uudelleenjärjestelyn avulla.
  • Operaatio alkoi vuonna 2015. Sen voimassaoloa on jatkettu viimeksi muutospäätöksellä (YUTP) 2023/96, ja sitä on määrä jatkaa 31 päivään tammikuuta 2025.
  • Päätöstä on muutettu useita kertoja operaation taloudellisen tuen lisäämiseksi, alueellisen neuvoa-antavan koordinointiyksikön perustamiseksi ja unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan valtuuttamiseksi luovuttamaan tiettyjä luottamuksellisia tietoja Euroopan raja- ja merivartiovirastolle.
  • Muutospäätöksellä (YUTP) 2023/96 EUCAP Sahel Malille annetaan lisätehtävä: tukea strategisia viestintätoimia, joilla vaalitaan EU:n arvoja, edistetään EU:n toimintaa ja paljastetaan ulkomaisten joukkojen Malissa tekemiä ihmisoikeuksien ja kansainvälisen humanitaarisen oikeuden loukkauksia ja -rikkomuksia.
  • EUCAP Malia täydentää sotilasoperaatio, EU:n sotilaskoulutusoperaatio Mali (EUTM Mali), joka neuvoo Malin asevoimien rakenneuudistuksessa. Sen toimeksianto jatkuu toukokuuhun 2024 saakka.

MISTÄ ALKAEN PÄÄTÖSTÄ SOVELLETAAN?

Sitä on sovellettu 15. tammikuuta 2015 alkaen. Päätöksen voimassaoloa jatketaan 31 päivään tammikuuta 2025.

TAUSTAA

Ks. lisätietoja:

ASIAKIRJA

Neuvoston päätös 2014/219/YUTP, annettu 15 päivänä huhtikuuta 2014, Euroopan unionin YTPP-operaatiosta Malissa (EUCAP Sahel Mali) (EUVL L 113, 16.4.2014, s. 21–26).

Päätökseen 2014/219/YUTP tehdyt peräkkäiset muutokset on sisällytetty alkuperäiseen tekstiin. Konsolidoitu toisinto on tarkoitettu ainoastaan dokumentointitarkoituksiin.

MUUT ASIAAN LIITTYVÄT ASIAKIRJAT

Neuvoston päätös 2013/87/YUTP, annettu 18 päivänä helmikuuta 2013, Malin asevoimien kouluttamiseen osallistumista koskevan Euroopan unionin sotilasoperaation (EUTM Mali) aloittamisesta (EUVL L 46, 19.2.2013, s. 27).

Neuvoston päätös 2013/34/YUTP, annettu 17 päivänä tammikuuta 2013, Malin asevoimien kouluttamiseen osallistumista koskevasta Euroopan unionin sotilasoperaatiosta, EUTM Mali (EUVL L 14, 18.1.2013, s. 19–21).

Ks. konsolidoitu toisinto.

Viimeisin päivitys: 25.05.2023

Top