EUR-Lex Access to European Union law

Back to EUR-Lex homepage

This document is an excerpt from the EUR-Lex website

Taloudellisissa vaikeuksissa olevien euroalueen maiden talouden valvonta

Taloudellisissa vaikeuksissa olevien euroalueen maiden talouden valvonta

Asetuksella tehostetaan rahoitusvakautensa osalta vakavissa vaikeuksissa olevien tai vakavien vaikeuksien uhasta kärsivien euroalueen maiden talouden ja julkisen talouden valvontaa.

SÄÄDÖS

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 472/2013, annettu 21 päivänä toukokuuta 2013, rahoitusvakautensa osalta vakavissa vaikeuksissa olevien tai vakavien vaikeuksien uhasta kärsivien euroalueen jäsenvaltioiden talouden ja julkisen talouden valvonnan tiukentamisesta.

TIIVISTELMÄ

Toukokuussa 2013 voimaan tullut asetus perustuu Euroopan unionissa voimassa oleviin sääntöihin, jotka koskevat julkisen talouden ja makrotalouden valvontaa.

Sitä sovelletaan euron käyttöön ottaneisiin EU-maihin (nk. euroalueen maat), joilla on vakavia ja rahoitusvakautta mahdollisesti horjuttavia taloudellisia vaikeuksia. Kyse voi olla esimerkiksi siitä, että ne eivät onnistu laskemaan julkisen velan määrää kestävälle tasolle tai saamaan edullisia lainoja. Asetuksen päätavoitteena on turvata euroalueen vakaus ehkäisemällä mahdolliset kielteiset vaikutukset muihin euroalueen maihin.

Siksi asetusta sovelletaan myös niihin euroalueen maihin, jotka pyytävät tai saavat rahoitustukea EU-mailta, muilta kuin EU-mailta, EU:n vakausmekanismeista tai kansainvälisiltä rahoituslaitoksilta.

Asetuksen soveltamisalaan kuuluu kolmentyyppistä tiukempaa valvontaa:

1.

Tiukennettu / vahvistettu valvonta, jota sovelletaan taloudellisissa vaikeuksissa oleviin euroalueen maihin, kun vaarana ovat haitalliset heijastusvaikutukset muihin euroalueen maihin (erityisesti niiden pääomamarkkinoiden keskinäisen riippuvuuden takia). Tässä tapauksessa euroalueen maa toimittaa komissiolle lisätietoa talousarviostaan. Sen jälkeen euroalueen maa pyrkii yhteistyössä komission kanssa löytämään keinoja julkisen taloutensa tilan parantamiseksi. Komissio päättää kuuden kuukauden välein yhteistyön jatkamisesta tai sen päättämisestä.

2.

Makrotalouden sopeutusohjelma, jota sovelletaan rahoitustukea (esimerkiksi lainoja) saaviin maihin. Rahoitustukeen liittyy yleensä ehtoja, jotka koskevat sen maksamista kyseessä olevalle euroalueen maalle. Näiden ehtojen on vastattava makrotalouden sopeutusohjelmaa, jonka neuvosto hyväksyy kyseessä olevan maan ehdotuksesta. Myös tässä tapauksessa tavoitteena on auttaa euroalueen maata parantamaan julkisen taloutensa tilaa.

3.

Ohjelman jälkeinen valvonta otetaan käyttöön, kun kaikki rahoitustukierät on maksettu, minkä jälkeen asianomainen euroalueen maa jää ohjelman jälkeisen valvonnan alaisuuteen (kunnes vähintään 75 prosenttia rahoitustuesta on maksettu takaisin). Tässä tapauksessa komissio tekee yhdessä Euroopan keskuspankin kanssa säännöllisesti tarkastuskäyntejä kyseiseen euroalueen maahan, joka raportoi niille säännöllisesti toimista, joita se toteuttaa julkisen taloutensa parantamiseksi. Tarvittaessa komissio voi ehdottaa neuvostolle, että tämä antaa asianomaiselle maalle suosituksia lisätoimenpiteistä.

VIITTEET

Säädös

Voimaantulo

Täytäntöönpanon määräaika jäsenvaltioissa

Euroopan unionin virallinen lehti

Asetus (EU) N:o 472/2013

30.5.2013

-

EUVL L 140, 27.5.2013

MUUT ASIAAN LIITTYVÄT ASIAKIRJAT

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 473/2013, annettu 21 päivänä toukokuuta 2013, alustavien talousarviosuunnitelmien seurantaa ja arviointia sekä euroalueen jäsenvaltioiden liiallisen alijäämän tilanteen korjaamisen varmistamista koskevista yhteisistä säännöksistä (EUVL L 140, 27.5.2013).

Komission delegoitu asetus (EU) N:o 877/2013, annettu 27 päivänä kesäkuuta 2013, alustavien talousarviosuunnitelmien seurantaa ja arviointia sekä euroalueen jäsenvaltioiden liiallisen alijäämän tilanteen korjaamisen varmistamista koskevista yhteisistä säännöksistä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 473/2013 täydentämisestä (EUVL L 244, 13.9.2013).

Komission tiedonanto kahdesta asetuksen (EU) N:o 472/2013 mukaisten rahoitustukivälineiden luettelosta (EUVL C 300, 16.10.2013).

Viimeisin päivitys 04.04.2014

Top