EUR-Lex Access to European Union law

Back to EUR-Lex homepage

This document is an excerpt from the EUR-Lex website

Document 22009A0610(01)

Yhteistyön tiivistäminen Sveitsin, Norjan ja Islannin kanssa: Luganon yleissopimus

Yhteistyön tiivistäminen Sveitsin, Norjan ja Islannin kanssa: Luganon yleissopimus

 

TIIVISTELMÄ ASIAKIRJASTA:

Yleissopimus tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla

Neuvoston päätös 2009/430/EY tuomioistuimen toimivaltaa sekä tuomioiden tunnustamista ja täytäntöönpanoa siviili- ja kauppaoikeuden alalla koskevan yleissopimuksen tekemisestä

YLEISSOPIMUKSEN JA PÄÄTÖKSEN TARKOITUS

Yleissopimuksen tavoitteena on, että tuomioiden liikkuvuus EU-maiden sekä Sveitsin, Norjan ja Islannin välillä saadaan samalle tasolle. Yleissopimuksesta käytetään nimeä uusi Luganon yleissopimus, ja se korvaa vuoden 1988 Luganon yleissopimuksen.

Päätöksellä tehdään yleissopimus Euroopan yhteisön (nykyinen Euroopan unioni) puolesta. Lisäksi siinä vahvistetaan ratifioimiskirjojen tallettamisen aikaan annetut julistukset (päätöksen liitteessä).

TÄRKEIMMÄT KOHDAT

Soveltaminen

Yleissopimusta sovelletaan tuomioistuimen toimivaltaan sekä tuomioiden tunnustamiseen ja täytäntöönpanoon siviili- ja kauppaoikeuden alalla.

Yleissopimusta ei sovelleta seuraaviin asioihin:

  • vero-, tulli- ja hallinto-oikeudelliset asiat
  • luonnollisten henkilöiden asema ja oikeuskelpoisuus
  • aviovarallisuussuhteet
  • perinnöt ja testamentit
  • konkurssi tai velkajärjestely
  • sosiaaliturva tai välimiesmenettely.

Tuomioiden liikkuvuuden korkean tason aikaansaaminen

Euroopan yhteisön sekä Tanskan, Islannin, Norjan ja Sveitsin allekirjoittaman yleissopimuksen oli tarkoitus tulla voimaan, kun sen allekirjoittajat ovat ratifioineet sen. Tanska oli tämän yleissopimuksen erillinen sopimuspuoli, koska se oli jättäytynyt silloisen Bryssel I -asetuksen (neuvoston asetus (EY) N:o 44/2001) ulkopuolelle. Kyseinen asetus korvattiin myöhemmin asetuksella (EU) N:o 1215/2012 tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla.

Sopimuspuolten ratifioimiskirjat talletetaan Sveitsin liittoneuvostoon, joka toimii tämän yleissopimuksen tallettajana. Yleissopimukseen voivat liittyä sen voimaantulon jälkeen

  • Euroopan vapaakauppaliiton tulevat jäsenet
  • EU-maat, jotka toimivat sellaisten Euroopan ulkopuolella sijaitsevien alueiden puolesta, jotka ovat osa kyseisen jäsenvaltion aluetta (esimerkiksi Ranskan merentakaiset alueet, kuten Nouméa) tai joiden ulkosuhteista kyseinen jäsenvaltio vastaa
  • mikä tahansa muu valtio kaikkien sopimuspuolten yksimielisellä hyväksynnällä.

Yleissopimus perustuu EU-maiden välillä sovellettaviin sääntöihin

Yleissopimus noudattaa EU:n nykyisiä sääntöjä tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeudellisissa asioissa EU-maiden välillä. Tämä tarkoittaa, että säännöt ovat samankaltaisia EU:ssa sekä Sveitsissä, Norjassa ja Islannissa. Yleissopimus helpottaa myös kyseisten maiden kansallisten tuomioistuinten antamien tuomioiden vastavuoroista tunnustamista ja täytäntöönpanoa.

Yleissopimuksessa edellytetään, että kanne henkilöä vastaan, jonka kotipaikka on sopimusvaltiossa (eli joka asuu siellä laillisesti), nostetaan hänen kansalaisuudestaan riippumatta tuon valtion tuomioistuimissa. Yleissopimuksessa määrätään kuitenkin myös erityisistä toimivaltaa koskevista säännöistä esimerkiksi seuraavissa asioissa:

  • sopimukset: toimivalta on sen maan tuomioistuimilla, missä velvoite pannaan täytäntöön
  • elatusapu: toimivalta on sen paikkakunnan tuomioistuimilla, missä elatusapuun oikeutetun (tuomiossa määrättyihin maksuihin oikeutetun henkilön) kotipaikka tai asuinpaikka on
  • sopimukseen perustumaton vahingonkorvaus: toimivalta on sen paikkakunnan tuomioistuimilla, missä vahinko sattui tai saattaa sattua. Sopimukseen perustumattomalla vahingonkorvauksella tarkoitetaan vahingon tai haitan aiheuttavaa laitonta tekoa tai oikeuden rikkomista, sellaista laitonta tekoa, jonka vuoksi vahingon kärsineellä henkilöllä on oikeus siviilioikeuden oikeussuojakeinoihin, taikka henkilölle tai toisen omaisuudelle haittaa tai vahinkoa aiheuttavaa laiminlyöntiä tai tekemättä jättämistä, joka saa aikaan siviilioikeuden toimivaltaan kuuluvan siviilioikeudellisen vastuun.

Yleissopimuksessa määrätään myös erityisestä toimivallasta seuraavissa asioissa:

  • vakuutukset
  • kuluttajansuojaa koskevat riita-asiat
  • työsopimusta koskevat riita-asiat.

Vuokrasopimuksiin (maan tai kiinteistön hallussapitoon vuokraajana) ja kiinteää omaisuutta koskeviin oikeuksiin liittyvissä asioissa yksinomainen toimivalta on sen sopimusvaltion tuomioistuimilla, jossa kiinteistö sijaitsee.

Yleissopimuksen liitteenä on joitakin pöytäkirjoja muun muassa sen varmistamiseksi, että yleissopimusta tulkitaan mahdollisimman yhdenmukaisesti.

MISTÄ ALKAEN PÄÄTÖSTÄ JA YLEISSOPIMUSTA SOVELLETAAN?

Päätöstä on sovellettu 27. marraskuuta 2009 alkaen. Yleissopimus tuli voimaan EU:n ja Norjan välillä 1. tammikuuta 2010, EU:n ja Sveitsin välillä 1. tammikuuta 2011 ja EU:n ja Islannin välillä 1. toukokuuta 2011 yleissopimuksen 69 artiklan 5 kohdan mukaisesti.

TAUSTAA

Yleissopimuksen allekirjoittaminen oli merkittävä institutionaalinen tapahtuma. Unionin tuomioistuin vahvisti lausunnossa 1/03, että uuden Luganon yleissopimuksen tekeminen kuului Euroopan yhteisön yksinomaiseen toimivaltaan. Lokakuun 30. päivänä 2007 allekirjoitettu sopimus on keskeinen osa EU:n lainsäädäntöä, eikä sen voimassaoloaikaa ole rajoitettu.

ASIAKIRJAT

Yleissopimus tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla (EUVL L 147, 10.6.2009, s. 5–43)

Sopimukseen tehdyt peräkkäiset muutokset on sisällytetty alkuperäiseen tekstiin. Konsolidoitu toisinto on tarkoitettu ainoastaan dokumentointitarkoituksiin.

Neuvoston päätös 2009/430/EY, annettu 27 päivänä marraskuuta 2008, tuomioistuimen toimivaltaa sekä tuomioiden tunnustamista ja täytäntöönpanoa siviili- ja kauppaoikeuden alalla koskevan yleissopimuksen tekemisestä (EUVL L 147, 10.6.2009, s. 1–4)

MUUT ASIAAN LIITTYVÄT ASIAKIRJAT

Yleissopimus tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla, allekirjoitettu Luganossa 30. lokakuuta 2007 – Selitysmuistio – Professori Fausto Pocar (Milanon yliopiston kansainvälisen oikeuden professori) (EUVL C 319, 23.12.2009, 23.12.2009, s. 1–56)

Oikaisupöytäkirja yleissopimukseen tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla, allekirjoitettu Luganossa 30 päivänä lokakuuta 2007 (EUVL L 18, 21.1.2014, s. 70 ja 71)

Oikaisupöytäkirja yleissopimukseen tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla, allekirjoitettu Luganossa 30 päivänä lokakuuta 2007 (EUVL L 147, 10.6.2009, s. 44)

Viimeisin päivitys: 31.07.2018

Alkuun