Choose the experimental features you want to try

This document is an excerpt from the EUR-Lex website

Tulostaulu

Tästä tulostaulusta käyvät ilmi kaikki vapauteen, oikeuteen ja turvallisuuteen perustuvan alueen toteuttamiseksi tarvittavat toimenpiteet, ja siitä voidaan seurata niiden edistymistä.

ASIAKIRJA

Komission tiedonanto, 24. maaliskuuta 2000: Tulostaulu vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvan alueen toteutumisen seuraamiseksi Euroopan unionissa. [KOM(2000) 167 lopullinen - ei julkaistu EYVL:ssä].

TIIVISTELMÄ

Amsterdamin sopimuksessa asetettiin keskipitkän aikavälin määräajat vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvan alueen luomiseksi tarvittavien toimien toteuttamiselle. Eurooppa-neuvosto kehitteli toimia edelleen Wienissä (joulukuu 1998) ja Tampereella (lokakuu 1999) järjestetyissä kokouksissaan.

Komissio laatii tulostaulun kaikista toteutettavista toimista ja niiden aikatauluista. Tulostaulun tavoitteena on helpottaa vapauteen, oikeuteen ja turvallisuuteen perustuvan alueen edistymisen yksityiskohtaista seuraamista.

Tulostaulun avulla voidaan muun muassa

  • tiedottaa kansalaisille paremmin oikeus- ja sisäasioiden alalla toteutetuista ja toteutettavista toimista
  • jatkaa Tampereella kokoontuneessa Eurooppa-neuvostossa hyvään alkuun päässeen hankkeen kehittämistä
  • saada ajoissa tieto aiottujen toimien toteuttamista mahdollisesti jarruttavista tekijöistä.

Tulostaulun jaottelu perustuu mahdollisimman tarkasti Tampereen päätelmien otsakkeisiin. Siinä esitetään

  • lähes kaikki Amsterdamin sopimuksessa ja Wienissä ja Tampereella pidetyissä Eurooppa-neuvoston kokouksissa esitetyt tavoitteet ja lisäksi joitakin oikeus- ja sisäasioihin liittyviä yksityiskohtaisia tavoitteita (mm. unionin kansalaisuuden alalla)
  • toteutettavien toimien muoto (säädös vai muu toimenpide, säädöstyyppi)
  • aloitteiden tekemisestä vastaavat tahot (komissio ja/tai jäsenvaltiot)
  • määräajat (jos ne on jo asetettu)
  • kulloinenkin tilanne.

Komissio päivittää tulostaulun Euroopan parlamenttia ja neuvostoa varten puolivuosittain.

Tulostaulu on jaettu seitsemään pääotsikkoon:

  • EU:n yhteinen turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikka:kumppanuussuhde lähtömaihin, EU:n yhteinen turvapaikkajärjestelmä, kolmansien maiden kansalaisten oikeudenmukainen kohtelu, maahanmuuttovirtojen hallinta
  • todellinen Euroopan oikeusalue:oikeussuojan parempi saatavuus Euroopassa, oikeuden päätösten vastavuoroinen tunnustaminen niin yksityis- kuin rikosoikeudellisissa asioissa, yhtenäistämisen jatkaminen yksityisoikeuden alalla
  • rikollisuuden torjunta koko unionissa:rikosten ehkäiseminen unionin tasolla, yhteistyön tehostaminen rikollisuuden vastaisessa toiminnassa, eräiden rikollisuuden muotojen torjuminen, erityistoimet rahanpesun torjumiseksi
  • unionin sisärajoihin sekä viisumipolitiikkaan liittyvät kysymykset, EY:n perustamissopimuksen 62 artiklan soveltaminen ja Schengenin säännöstön siirtäminen yhteisön toimivaltaan
  • unionin kansalaisuus
  • yhteistyö huumeiden torjunnassa
  • vahvempi ulkoinen toiminta.

Seuraavassa esitellään tulostaulun eri osat.

1) EU:N YHTEINEN TURVAPAIKKA- JA MAAHANMUUTTOPOLITIIKKA

Kumppanuussuhde lähtömaihin

Tavoite

Toteutettava toiminta

Vastuutahot

Toteutus-aikataulu

Tilanne

Arvioida lähtö- ja kauttakulkumaita ja -alueita tarkoituksenmukaisen kokonaisvaltaisen lähestymistavan kehittämistä varten

Jatketaan turvapaikka- ja maahanmuuttoasioiden korkean tason työryhmän toimeksiantoa.

Neuvosto ja komissio

-

Korkean tason työryhmä jatkaa työskentelyään. Selvitys tähän mennessä hyväksyttyjen toimintasuunnitelmien toteutumisesta annetaan joulukuussa 2000.

Arvioidaan myös muita maita ja alueita uusien toimintasuunnitelmien laatimista silmällä pitäen.

Neuvosto ja komissio

Huhtikuu 2001

-

1.2. Yhteinen eurooppalainen turvapaikkajärjestelmä

Tavoite

Toteutettava toiminta

Vastuutahot

Toteutus-aikataulu

Tilanne

Määrittää turvapaikkahakemuksen käsittelemisestä vastuussa oleva jäsenvaltio

Dublinin yleissopimuksen toimivuuden tarkastelu

Komissio suorittaa arvioinnin

2000

Käynnistettiin vuonna 2000.

Sääntelykriteerien ja -menettelyjen hyväksyminen (asetus)

Neuvosto komission ehdotuksesta

Huhtikuu 2001

Komissio esitti ehdotuksen heinäkuussa 2001.

Eurodac-järjestelmän viimeistely

Neuvosto ja komissio

-

Neuvosto hyväksyi joulukuussa 2000 asetuksen Eurodac-järjestelmän perustamisesta.

Oikeudenmukainen ja tehokas turvapaikkamenettely

Hyväksytään pakolaisaseman myöntämistä tai peruuttamista koskevat vähimmäisvaatimukset tavoitteena mm. lyhentää turvapaikkamenettelyjen kestoa kiinnittäen erityistä huomiota lasten asemaan (direktiivi).

Neuvosto komission ehdotuksesta

Huhtikuu 2001

Komissio esitti syyskuussa 2000 ehdotuksen, josta keskustellaan parhaillaan neuvostossa.

Määritellään turvapaikanhakijoiden vastaanottoa koskevat yhteiset vähimmäisvaatimukset (kiinnittäen erityistä huomiota lasten asemaan) (direktiivi).

Neuvosto komission ehdotuksesta

Huhtikuu 2001

Komissio esitti ehdotuksen huhtikuussa 2001.

Yhteinen turvapaikkamenettely

Komissio (osaksi)

-

Komissio laati tiedonannon marraskuussa 2000 [KOM(2001) 710 lopullinen].

Koko unionissa yhtenäinen asema turvapaikan saaneille.

Komission tiedonannon jälkeen on ehkä annettava säädös.

Neuvosto komission ehdotuksesta

-

Komissio laatii tiedonannon.

Pakolaisaseman tunnustamista ja sisältöä koskevien sääntöjen lähentäminen (direktiivi).

Neuvosto komission ehdotuksesta

Huhtikuu 2004

Komissio esitti ehdotuksen syyskuussa 2001.

Hyväksyä pakolaisia ja muita siirtymään joutuneita henkilöitä koskevia toimenpiteitä asianmukaisen aseman määrittelemiseksi kaikille kansainvälisen suojelun tarpeessa oleville.

Tilapäinen suojelu tilanteissa, joissa maahan tulee suuri joukko kansainvälistä suojelua tarvitsevia henkilöitä, jotka ovat joutuneet siirtymään kotiseudultaan (direktiivi).

Neuvosto komission ehdotuksesta

Mahdolli-simman pian

Neuvosto hyväksyi heinäkuussa 2001 direktiivin 2001/55/EY.

Toissijaisen suojelun muodot (direktiivi)

Neuvosto komission ehdotuksesta

Huhtikuu 2004

-

Edistää pakolaisten ja muiden siirtymään joutuneiden henkilöiden vastaanottamisesta jäsenvaltioille aiheutuvien rasitusten tasapuolista jakautumista

Euroopan pakolaisrahaston perustaminen (päätös)

Neuvosto komission ehdotuksesta

Mahdolli-simman pian

Neuvosto teki päätöksen syyskuussa 2000.

Perustetaan vararahasto sellaisia tilanteita varten, joissa maahan tulee suuri joukko pakolaisia.

Neuvosto ja Euroopan parlamentti

-

Komissio tutkii vaihtoehtoja.

1.3. Kolmansien maiden kansalaisten oikeudenmukainen kohtelu

Tavoite

Toteutettava toiminta

Vastuutahot

Toteutus-aikataulu

Tilanne

Torjua kaikkia syrjinnän muotoja, erityisesti rasismia ja muukalaisvihaa

Yhtäläisen kohtelun periaatteen noudattaminen riippumatta henkilön rodusta tai etnisestä alkuperästä (direktiivi)

Neuvosto komission ehdotuksesta

Kesä-joulukuu 2000

Neuvosto antoi direktiivin kesäkuussa 2000.

Yhtäläistä kohtelua työssä ja ammatissa koskevien yleisten puitteiden luominen (direktiivi)

Neuvosto komission ehdotuksesta

-

Neuvosto antoi direktiivin marraskuussa 2000.

Parhaiksi havaittuihin toimintatapoihin ja kokemuksiin perustuvat ohjelmat (päätös)

Neuvosto komission ehdotuksesta

-

Neuvosto teki päätöksen marraskuussa 2000.

Vahvistetaan yhteistyötä Euroopan rasismin ja muukalaisvihan seurantakeskuksen sekä Euroopan neuvoston kanssa

Neuvosto / komissio

-

Keskuksen avajaiset 7. huhtikuuta 2000.

Tehostetaan poliisiyhteistyötä ja oikeudellista yhteistyötä rasismin ja muukalaisvihan torjumiseksi - yhteiset perusteet rasistisen ja muukalaisvihamielisen toiminnan kriminalisoimiseksi (puitepäätös)

Neuvosto komission ehdotuksesta

-

Toinen kertomus 15. heinäkuuta 1996 hyväksytystä yhteisestä toiminnasta annettiin kesäkuussa 2000.Komissio esitti ehdotuksen puitepäätökseksi marraskuussa 2001.

Lähentää kolmansien maiden kansalaisten maahanpääsyn ja oleskelun edellytyksiä koskevaa kansallista lainsäädäntöäLähentää kolmansien maiden kansalaisten oikeusasemaa koskevaa kansallista lainsäädäntöä

Arvioidaan EU:hun suuntautuvia nykyisiä ja tulevia pakolaisvirtoja väestömuutosten, työmarkkinatilanteen sekä lähtömaissa ja -alueilla vallitsevien muuttopaineiden perusteella

Neuvosto / komissio / jäsenvaltiot

-

Heinäkuussa 2001 komissio antoi tiedonannon maahanmuuttopolitiikkaan sovellettavasta avoimen koordinaation menetelmästä.

Maahantulon ja oleskelun edellytykset, kun tarkoituksena on a) perheen yhdistäminen, b) opiskelu tai ammatillinen koulutus, c) palkkatyö tai itsenäinen ammatinharjoittaminen (direktiivit)

Neuvosto komission ehdotuksesta

-

Komissio esitti 1. joulukuuta 1999 Euroopan parlamentille ja neuvostolle ehdotuksen oikeutta perheiden yhdistämiseen koskevaksi direktiiviksi.Komissio antoi muutetut ehdotukset lokakuussa 2000 ja toukokuussa 2002.

Pitkäaikaisten viisumien ja oleskelulupien myöntämistä koskevat vaatimukset ja menettelyt (direktiivi)

Neuvosto komission ehdotuksesta

-

-

Määritellään yhdenmukaiset oikeudet (mm. oikeus oleskella maassa, saada koulutusta ja tehdä palkkatyötä tai toimia itsenäisenä ammatinharjoittajana), jotka myönnetään jäsenvaltiossa laillisesti myöhemmin määritettävän ajan oleskelleille kolmansien maiden kansalaisille (direktiivi).

Neuvosto komission ehdotuksesta

-

Komissio on käynnistänyt selvityksen EU:n jäsenvaltiossa pitkään oleskelleiden kolmansien maiden kansalaisten oikeusasemasta.Komissio esitti ehdotuksen direktiiviksi maaliskuussa 2001.

Määritetään perusteet ja edellytykset, joiden mukaan kolmansien maiden kansalaisten voitaisiin sallia yhteisön kansalaisten ja heidän perheidensä tavoin asettautua mihin tahansa unionin valtioon ja työskennellä siellä, ottaen huomioon seuraukset yhteiskunnan tasapainon ja työmarkkinoiden kannalta (direktiivi).

Neuvosto komission ehdotuksesta

-

Komissio esitti ehdotuksen direktiiviksi heinäkuussa 2001.

1.4. Maahanmuuttovirtojen hallinta

Tavoite

Toteutettava toiminta

Vastuutahot

Toteutus-aikataulu

Tilanne

Lisätä turvapaikka- ja maahanmuuttoasioita koskevien tilasto- ja muiden tietojen vaihtoa (vaihtoon on sisällytettävä tilastojen lisäksi tietoa kansallisesta lainsäädännöstä ja politiikasta)

Neuvoston huhtikuussa 1998 hyväksymän toimintasuunnitelman jatkotoimenpiteet

Komissio yhteistyössä jäsen-valtioiden kanssa

-

Tietojen keruu aloitettiin lokakuussa 1998; toinen vaihe (käsittää myös hakijamaat, Norjan ja Islannin) käynnistetään vuoden 2000 jälkipuoliskolla (kun ensimmäisen vaiheen tulokset on arvioitu).

Euroopan maahanmuuton (virtuaalisen) seurantakeskuksen perustaminen

Komissio

-

Valmistelutoimet (perustuvat aiempaan toteutettavuus-tutkimukseen) rahoitettu Odysseus-ohjelmasta.

Ehkäistä tehokkaammin ihmiskauppaa ja maahanmuuttajien taloudellista riistoa

Hyväksytään ihmiskauppaan liittyvään järjestäytyneeseen rikollisuuteen kuuluvan rikollisen toiminnan tunnusmerkistöjä ja rangaistuksia koskevat vähimmäissäännöt (puitepäätös).

Neuvosto komission ehdotuksesta

-

Komissio antoi ehdotuksen puitepäätökseksi joulukuussa 2000.

Rikollisverkostojen tunnistaminen ja hajottaminen asettamalla laittoman maahanmuuton torjuminen yhdeksi toiminnallisen yhteistyön ensisijaisista tavoitteista

Jäsenvaltiot / Europol

-

Komissio antoi tiedonannon marraskuussa 2001 laitonta maahanmuuttoa koskevasta yhteisestä politiikasta.

Jatketaan kuljettajan vastuuta koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön yhdenmukaistamista (direktiivi).

Neuvosto komission ehdotuksesta tai jäsenvaltion aloitteesta

-

Neuvosto hyväksyi kesäkuussa 2001 direktiivin 2001/51/EY.

Avustaa lähtö- ja kauttakulkumaita

Mahdollisuuksista lailliseen maahanmuuttoon ja ihmiskaupan kaikkien muotojen ehkäisemiseen kertovien tiedotuskampanjoiden suunnittelu

Neuvosto komission ehdotuksesta

Huhtikuu 2001

-

Vapaaehtoisen kotiinpaluun edistäminen

-

-

-

Vahvistetaan mainittujen maiden viranomaisten valmiuksia, jotta ne pystyisivät tehokkaasti torjumaan ihmiskauppaa.

-

-

-

Autetaan kolmansia maita huolehtimaan takaisinottoa koskevista velvoitteistaan suhteessa unioniin ja jäsenvaltioihin.

-

-

-

Luoda EU:lle johdonmukainen takaisinottoa ja kotiinpaluuta koskeva politiikka

Takaisinottosopimusten tekeminen Euroopan yhteisön ja kolmansien maiden tai maaryhmien välillä tai vakiolausekkeiden sisällyttäminen muihin näiden kanssa tehtäviin sopimuksiin

Neuvosto komission ehdotuksesta

-

Komissio antoi 14. helmikuuta 2000 suosituksen neuvotteluvaltuuksien myöntämisestä sille yhteisön takaisinottosopimusten tekemiseksi neljän kolmannen maan kanssa.

2) TODELLINEN EUROOPAN OIKEUSALUE

2.1. Oikeussuojan parempi saatavuus Euroopassa

Tavoite

Toteutettava toiminta

Vastuutahot

Toteutus-aikataulu

Tilanne

Varmistaa oikeusvarmuus ja oikeussuojan yhtäläinen saatavuus

Tiedotuskampanja ja unionin sisäistä oikeudellista yhteistyötä koskevien "käyttöohjeiden" julkaiseminen

Komissio

-

Komission on määrä aloittaa valmistelutyöt.

Kansallisten viranomaisten verkoston ylläpitämän pysyvän tietojärjestelmän perustaminen (yksityisoikeudellisia asioita koskeva Euroopan oikeudellinen verkosto)

Neuvosto komission ehdotuksesta

2001

Neuvosto teki toukokuussa 2001 päätöksen siviili- ja kauppaoikeutta koskevan Eurooppalaisen verkoston perustamisesta.

Ehdotus oikeusapua (es de en fr) koskeviksi vähimmäisvaatimuksiksi

Neuvosto komission ehdotuksesta tai jäsenvaltion aloitteesta

Huhtikuu 2004

Komissio julkaisi vihreän kirjan helmikuussa 2000. Komissio laatii asiakirjaa oikeudenkäyntikulujen ja asianajajan palkkioiden korvaamisesta sekä ns. ryhmäkanteista.

Ehdotus vähäisiä siviili- ja kauppaoikeudellisia vaateita, riitauttamattomia vaateita ja elatusvaateita koskeviksi yhteisiksi menettelysäännöiksi

Neuvosto komission ehdotuksesta tai jäsenvaltion aloitteesta

Huhtikuu 2004

Komissio esitti huhtikuussa 2002 ehdotuksen asetukseksi riitauttamattomia vaateita koskevan eurooppalaisen täytäntöönpanomääräyksen käyttöönotosta.

Ehdotus vaihtoehtoisen riitojenratkaisun vähimmäisvaatimuksiksi

Jäsenvaltiot ottavat käyttöön tarvittavat tuomio-istuinten ulkopuoliset menettelyt.

Huhtikuu 2004

Komissio antoi vuonna 1998 suosituksen kuluttajariitojen vaihtoehtoisista ratkaisumenetelmistä. Komissio on perustamassa tuomioistuinten ulkopuolisten elinten verkostoa (European Extra-Judicial Network eli EEJ-Net).Komissio antoi huhtikuussa 2002 vihreän kirjan vaihtoehtoisista riidanratkaisumenettelyistä.

Varmistaa oikeusvarmuus ja oikeussuojan yhtäläinen saatavuus

Laaditaan monikieliset lomakkeet, jotka hyväksytään vastavuoroisesti oikeudellisesti sitoviksi asiakirjoiksi valtioiden rajat ylittävissä oikeudenkäynneissä.

Neuvosto komission ehdotuksesta tai jäsenvaltion aloitteesta

Huhtikuu 2004

Sisällytetään ohjelmaan, joka koskee siviili- ja kauppaoikeudellisissa riita-asioissa annettujen päätösten vastavuoroista tunnustamista.

Turvata oikeus vahingonkorvaukseen ja antaa apua rikosten uhreille

Laaditaan rikosten uhrien suojelemista koskevat vähimmäisvaatimukset.

Euroopan parlamentti ja neuvosto tarkastelevat komission tiedonantoa.

-

Komissio antoi asiasta tiedonannon heinäkuussa 1999.Komissio antoi syyskuussa 2001 vihreän kirjan rikoksen uhreille maksettavista korvauksista.

Uudet säädökset uhrien vahingonkorvaus-järjestelmien lähentämisestä

-

2004

-

2.2. Oikeuden päätösten vastavuoroinen tunnustaminen

Yksityisoikeudelliset asiat

Tavoite

Toteutettava toiminta

Vastuutahot

Toteutus-aikataulu

Tilanne

Parantaa viranomaisten välistä yhteistyötä ja yksilön oikeuksien oikeudellista suojaa tehostamalla oikeuden päätösten ja tuomioiden vastavuoroista tunnustamista ja toteuttamalla tarvittava lainsäädännön lähentäminen

Toimenpideohjelma vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen toteuttamiseksi siviili- ja kauppaoikeudellisissa asioissa (vastavuoroista tunnustamista ja täytäntöönpanoa varten tarvittavat toimenpiteet; esteiden poistaminen vähäisten riitojen sekä perheoikeudellisten riita-asioiden osalta)

Neuvosto ja komissio hyväksyvät ohjelman.

Ohjelma on määrä hyväksyä vuoden 2000 loppuun mennessä.

Neuvosto antoi huhtikuussa 2002 asetuksen yhteisön yleisistä toimintapuitteista oikeudellisen yhteistyön helpottamiseksi yksityisoikeuden alalla.

Aloitetaan eurooppalaista täytäntöönpanomääräystä koskeva valmistelutyö.

Neuvosto komission ehdotuksesta tai jäsenvaltion aloitteesta

-

Sisällytetään toimenpideohjelmaan vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen toteuttamiseksi.

Ehdotus eräitä prosessioikeudellisia seikkoja koskeviksi vähimmäisvaatimuksiksi (rahasuorituksia koskeva uusi prosessilainsäädäntö)

-

-

Sisällytetään toimenpideohjelmaan vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen toteuttamiseksi.

Rikosoikeudelliset asiat

Tavoite

Toteutettava toiminta

Vastuutahot

Toteutus-aikataulu

Tilanne

Varmistaa, että rikollisilla ei ole missään suojapaikkaa

Luovuttamista koskevien vuoden 1995 ja 1996 EU:n yleissopimusten ratifiointi

Jäsenvaltiot

Huhtikuu 2001

Kuusi jäsenvaltiota on ratifioinut vuoden 1995 yleissopimuksen.Kuusi jäsenvaltiota on ratifioinut vuoden 1996 yleissopimuksen.

Selvitys muodollisten luovutusmenettelyjen poistamisesta tuomion täytäntöönpanoa pakoilevien, rikoksesta tuomittujen henkilöiden osalta

Neuvosto komission ehdotuksesta

Vuoden 2001 lopussa

Komissio antoi syyskuussa 2001 ehdotuksen eurooppalaista pidätysmääräystä koskevaksi puitepäätökseksi.

Nopeutetuista luovutusmenettelyistä säätäminen

Neuvosto komission ehdotuksesta

Vuoden 2001 lopussa

-

Tarkastellaan kysymyksiä, jotka liittyvät luovuttamiseen, kun epäilty ei ole läsnä oikeuskäsittelyssä.

Neuvosto komission ehdotuksesta tai jäsenvaltion aloitteesta

Huhtikuu 2004

-

Varmistaa, että minkä tahansa jäsenvaltion tuomioistuimen päätökset ovat voimassa koko unionin alueella

Vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen soveltamista koskeva toimenpideohjelma ja yksityiskohtaiset säädökset

Neuvosto / komissio

Ohjelma hyväksytään vuoden 2000 loppuun mennessä.

Komissio antoi heinäkuussa 2000 tiedonannon rikosasioita koskevien lopullisten päätösten vastavuoroisesta tunnustamisesta.

Ennen oikeudenkäyntiä annettujen määräysten vastavuoroinen tunnustaminen

Neuvosto komission ehdotuksesta tai jäsenvaltion aloitteesta

-

Ranska, Ruotsi ja Belgia tekivät marraskuussa 2000 aloitteen omaisuuden hukkaamiskiellosta () ja todistusaineiston säilyttämisestä.

Selvitys syytetoimien siirtämistä ja tuomioiden täytäntöönpanoa koskevan rajatylittävän yhteistyön tehostamisesta

Neuvosto komission ehdotuksesta tai jäsenvaltion aloitteesta

Huhtikuu 2004

Sisällytetään komission asiakirjaan.

Selvitys rikosrekisterin tietojen vaihtamisen laajentamisesta ja mahdollisesta virallistamisesta

Neuvosto komission ehdotuksesta tai jäsenvaltion aloitteesta

Huhtikuu 2004

Sisällytetään komission asiakirjaan.

2.3. Yhtenäistämisen jatkaminen yksityisoikeuden alalla

Tavoite

Toteutettava toiminta

Vastuutahot

Toteutus-aikataulu

Tilanne

Poistaa lakien ja menettelyjen eroavuuksista johtuvat esteet

Uusi prosessioikeudellinen lainsäädäntö rajatylittäviä oikeustapauksia varten (mm. väliaikaiset toimenpiteet, todisteiden vastaanottaminen, aikarajat)

Neuvosto komission ehdotuksesta tai jäsenvaltion aloitteesta.

Huhtikuu 2004

Neuvosto hyväksyi toukokuussa 2001 asetuksen todisteiden vastaanottamisesta siviili- ja kauppaoikeudellisissa asioissa.

Kokonaisselvitys yksityisoikeudellisten asioiden asianmukaisen käsittelyn esteistä ja siitä, miten ne voitaisiin poistaa

Neuvoston on määrä laatia selvitys.

Vuoden 2001 lopussa

Komissio laatii luonnoksen Norjan, Islannin ja Sveitsin kanssa tehtäväksi sopimukseksi.

Brysselin ja Luganon yleissopimusten viimeistely

Neuvosto komission ehdotuksesta

Huhtikuu 2001

-

Säädöksen laatiminen sopimuksenulkoisiin velvoitteisiin sovellettavasta laista

Neuvosto komission ehdotuksesta tai jäsenvaltion aloitteesta

Huhtikuu 2001

Komissio laatii tiedonannon ja sen jälkeen tarvittaessa asetusluonnoksen.

Vuoden 1980 Rooman yleissopimuksen tarkistaminen (tarvittaessa)

Neuvosto komission ehdotuksesta tai jäsenvaltion aloitteesta

Huhtikuu 2001

-

Alustava selvitys avioeroon sovellettavaa lakia koskevan säädöksen laatimisesta

Neuvosto / komissio

Huhtikuu 2004

Neuvosto hyväksyi toukokuussa 2000 asetuksen (EY) N:o 1347/2000.

Alustava selvitys aviovarallisuussuhteisiin liittyviä asioita ja perintöasioita koskevasta toimivallasta ja niihin sovellettavasta laista

-

Huhtikuu 2004

-

3) RIKOLLISUUDEN TORJUNTA KOKO UNIONISSA

3.1. Rikosten ehkäiseminen unionin tasolla

Tavoite

Toteutettava toiminta

Vastuutahot

Toteutus-aikataulu

Tilanne

Ehkäistä rikollisuutta vähentämällä tilaisuuksia siihen

Yhteisten prioriteettien määrittäminen ja kehittäminen - poliittiset suuntaviivat - otettava huomioon uutta lainsäädäntöä laadittaessa

Neuvosto / komissio / jäsenvaltiot

-

Neuvosto teki toukokuussa 2001 päätöksen eurooppalaisen rikoksentorjuntaverkoston perustamisesta. Komissio antoi marraskuussa 2000 tiedonannon rikollisuuden ehkäisemisestä.

-

Rikosten ehkäisemistä koskevan näkökulman sisällyttäminen rikollisuudenvastaisiin toimiin ja ohjelmiin koko EU:n ja jäsenvaltioiden tasolla - neuvoston poliittiset suuntaviivat

Neuvosto / komissio / jäsenvaltiot

-

Vahvistaa jäsenvaltioiden välistä yhteistyötä

Parhaiden toimintatapojen vaihto ja yhteistyö painopistealueilla rikosten ehkäisemisestä vastaavien kansallisten viranomaisten välillä, mahdollisesti perustamalla yhteisön rahoittama ohjelma mm. nuoriso-, kaupunki- ja huumausainerikolli-suuden torjumiseksi

Neuvosto / komissio / jäsenvaltiot

2001

-

3.2. Yhteistyön tehostaminen rikollisuuden vastaisessa toiminnassa

Tavoite

Toteutettava toiminta

Vastuutahot

Toteutus-aikataulu

Tilanne

Koordinoida ja tarvittaessa keskittää oikeusmenettelyjä

Yhteisten tutkintaryhmien perustaminen ensimmäisenä askeleena huumausaine- ja ihmiskaupan sekä terrorismin torjumiseksi - valtioiden rajat ylittävää rikollisuutta tutkittaessa.

Keskinäistä oikeusapua koskevan yleis-sopimuksen hyväksyminen tai neuvosto jäsenvaltion aloitteesta

Viipymättä

Yleissopimus tuli voimaan 23. elokuuta 2005, ja se korvaa neuvoston puitepäätöksen 2002/465/YOS, tehty 13. kesäkuuta 2002, yhteisistä tutkintaryhmistä.

Perustetaan kansallisista syyttäjistä, tuomareista tai poliiseista koostuva yksikkö - Eurojust.

Neuvosto komission ehdotuksesta tai jäsenvaltion aloitteesta

Vuoden 2001 lopussa

Neuvosto teki helmikuussa 2002 päätöksen Eurojustin perustamisesta

Toteutetaan Euroopan oikeudellinen verkosto ja tarvittaessa kehitetään sitä edelleen.

Neuvosto komission ehdotuksesta tai jäsenvaltion aloitteesta

Huhtikuu 2001

-

Toimivaltaristiriitojen ehkäisemiseksi tutkitaan mahdollisuutta kerätä tietoja siitä, käsitelläänkö eri jäsenvaltioiden tuomioistuimissa samoihin rikoksiin liittyviä asioita.

Neuvosto komission ehdotuksesta tai jäsenvaltion aloitteesta

Huhtikuu 2004

-

Antaa mahdollisimman tehokasta keskinäistä oikeusapua

Keskinäistä oikeusapua rikosasioissa koskevan yleissopimuksen hyväksyminen, ratifiointi ja täytäntöönpano

Neuvosto / jäsenvaltiot

Huhtikuu 2001

Neuvosto hyväksyi toukokuussa 2000 yleissopimuksen Euroopan unionin jäsenvaltioiden keskinäisestä oikeusavusta rikosasioissa.

Pohditaan järjestelyjä, jotka mahdollistaisivat sen, että jäsenvaltion viranomaiset toimivat toisen jäsenvaltion alueella.

Neuvosto komission ehdotuksesta tai jäsenvaltion aloitteesta

Huhtikuu 2001

-

Selvitys yhdenmukaisten tietosuojasääntöjen laatimisesta

Neuvosto komission ehdotuksesta tai jäsenvaltion aloitteesta

Huhtikuu 2001

Käsittely aloitettu neuvostossa puheenjohtajamaa Portugalin laatiman mietinnön pohjalta

Suojella rikoksen uhrien oikeuksia ja tukea heitä

Vähimmäisvaatimusten laatiminen

Neuvosto komission ehdotuksesta tai jäsenvaltion aloitteesta

Huhtikuu 2001

Neuvosto teki maaliskuussa 2001 puitepäätöksen rikoksen uhrin asemasta.

Kehittää operatiivista poliisiyhteistyötä ja lainvalvontakoulutusta EU:n tasolla

Euroopan poliisipäälliköiden toimintaryhmän perustaminen

Neuvosto komission ehdotuksesta tai jäsenvaltion aloitteesta

2001

Käsittely aloitettu neuvostossa Yhdistyneen kuningaskunnan laatiman asiakirjan pohjalta.

Euroopan poliisiakatemian perustaminen - aluksi nykyisten kansallisten koulutuslaitosten välisenä verkostona - myös hakijamaat voisivat osallistua

Neuvosto komission ehdotuksesta tai jäsenvaltion aloitteesta

2001

Neuvosto teki joulukuussa 2000 päätöksen Euroopan poliisiakatemian perustamisesta.

Tehostaa tulliyhteistyötä rikostentorjunnan alalla ja tietotekniikan hyödyntämisessä

Tullitietojärjestelmää (TTJ (es de en fr)) koskevan yleissopimuksen ja Napoli II -yleissopimuksen täytäntöönpano

Jäsenvaltiot

Käynnissä

-

Tehostaa lainvalvontayhteistyötä salakuljetusta vastaan

-

-

-

Vaalia järjestäytyneen rikollisuuden vastaista kansainvälistä yhteistyötä

Järjestäytyneen rikollisuuden vastaisen Yhdistyneiden Kansakuntien yleissopimuksen (es de en fr) ja sen lisäpöytäkirjojen hyväksyminen ja ratifiointi

Neuvosto / jäsenvaltiot / komissio

Allekirjoite-taan vuoden 2000 lopussa.

Yleissopimus ja sen lisäpöytäkirjat allekirjoitettiin Palermossa joulukuussa 2000.

Vahvistaa Europolin asemaa rikollisuuden torjuntaa ja ehkäisemistä koskevan eurooppalaisen yhteistyön toteuttajana antamalla sille tarvittava tuki ja resurssit

Laajennetaan Europolin toimivaltaa kaikkeen rahanpesuun riippumatta siitä, minkä tyyppisestä rikoksesta pestyt varat ovat peräisin.

Neuvosto jäsenvaltion aloitteesta

-

Kaikkia näitä asiakohtia käsitellään neuvostossa.

Selvitys vireillä olevia asioita koskevan tietokannan perustamisesta

Europol / neuvosto

-

-

Valtuutetaan Europol valmistelemaan jäsenvaltioiden viranomaisten tutkimuksia tietyillä aloilla, mm. yhteisten tutkintaryhmien operatiiviset toimet.

Tarvitaan neuvoston päätös.

Huhtikuu 2004; eräiden alojen osalta viipymättä

-

Säädetään toimenpiteistä, joiden mukaan Europol voisi pyytää jäsenvaltioiden viranomaisia suorittamaan tai koordinoimaan tutkimuksia tietyissä tapauksissa sekä kehittää erityisosaamista, jonka se voisi asettaa jäsenvaltioiden käyttöön niiden tukemiseksi järjestäytyneeseen rikollisuuteen liittyvien tapausten tutkinnassa.

Neuvosto jäsenvaltion aloitteesta

Huhtikuu 2004

-

Pohditaan, onko tarvetta tarkistaa Europol-yleissopimusta uusien toimivaltuuksien sekä demokraattisen valvonnan ja tuomioistuinvalvonnan osalta.

Neuvosto / komissio

-

-

3.3. Eräiden rikollisuuden muotojen torjuminen

Tavoite

Toteutettava toiminta

Vastuutahot

Toteutus-aikataulu

Tilanne

Hyväksyä koko EU:n kattava yhteinen lähestymistapa rajat ylittävään rikollisuuteen

Kriminalisoidaan ihmiskauppa ja lasten seksuaalinen hyväksikäyttö kiinnittäen erityistä huomiota Internetissä välitettävään lapsipornografiaan.

Neuvosto komission ehdotuksesta

Huhtikuu 2001

Komissio antoi joulukuussa 2000 tiedonannon ihmiskaupasta ja teki ehdotuksen puitepäätökseksi ihmiskaupan torjumisesta.

Huumekauppaa koskevat yhteiset määritelmät, kriminalisointi ja seuraamukset

Neuvosto komission ehdotuksesta

Huhtikuu 2001

Komissio antoi toukokuussa 2001 ehdotuksen puitepäätökseksi rikostunnusmerkistöjen ja seuraamusten vähimmäissäännöksistä.

Lahjontaa koskevat yhteiset määritelmät, kriminalisointi ja seuraamukset

Neuvosto komission ehdotuksesta

Huhtikuu 2001

Komissio valmistelee esitystä toimintamalleiksi.

Ympäristörikoksia koskevat yhteiset määritelmät, kriminalisointi ja seuraamukset

Neuvosto

Huhtikuu 2001

Tanska esitti tammikuussa 2000 ehdotuksen (34 artiklan nojalla).Komissio esitti ehdotuksen direktiiviksi maaliskuussa 2001.

Ehdotus yhteisistä perusteista huliganismin kriminalisoimiseksi

Neuvosto jäsenvaltion aloitteesta

-

Belgian ehdotuksesta tehtiin päätös huhtikuussa 2002.

Rasismia ja muukalaisvihaa koskevat yhteiset määritelmät, kriminalisointi ja seuraamukset(puitepäätös)

Neuvosto komission ehdotuksesta tai jäsenvaltion aloitteesta

Huhtikuu 2004

Toinen kertomus 15. heinäkuuta 1996 annetun yhteisen toiminnan toteuttamisesta esitettiin kesäkuussa 2000.Komissio esitti marraskuussa 2001 ehdotuksen rasismia ja muukalaisvihaa koskevaksi puitepäätökseksi.

Yhteiset määritelmät tietoverkkorikollisuuden ehkäisemiseksi ja torjumiseksi sekä yhteiset perusteet huipputeknologiaa hyödyntävän rikollisuuden kriminalisoimiseksi ja seuraamuksiksi

Neuvosto komission ehdotuksesta

Huhtikuu 2001

Komissio antoi tiedonannon tammikuussa 2001 tietokonerikollisuuden ehkäisemisestä [KOM(2000) 890 lopullinen].Huhtikuussa 2002 esitettiin ehdotus puitepäätökseksi tietojärjestelmiin kohdistuvista hyökkäyksistä.

Hyväksyä koko EU:n kattava yhteinen lähestymistapa rajat ylittävään rikollisuuteen

Kriminalisoidaan muihin maksuvälineisiin kuin käteisrahaan liittyvät petokset.

Neuvosto komission ehdotuksesta

Huhtikuu 2001

Toukokuussa 2001 hyväksyttiin puitepäätös maksuvälineisiin liittyvien petosten torjunnasta.

Euron väärentämistä (es de en fr) koskevat yhteiset määritelmät, kriminalisointi ja seuraamukset

Neuvosto hyväksyy puite-päätöksen (es de en fr), jota olisi täydennettävä lisätoimen-piteillä.

Huhtikuu 2001

Komissio valmistelee lisätoimenpiteitä.Neuvosto teki joulukuussa 2001 päätöksen Perikles-ohjelman perustamisesta.

Kriminalisoidaan julkisiin tarjouskilpailuihin liittyvät petokset.

Neuvosto jäsenvaltion aloitteesta

Huhtikuu 2001

Saksa esitti aloitteen maaliskuussa 1999.

Lujitetaan yhteisön taloudellisten etujen suojaamista koskevaa oikeudellista kehystä.

Neuvosto ja parlamentti komission ehdotuksesta

-

Komissio antoi toukokuussa 2001 ehdotuksen direktiiviksi yhteisön taloudellisten etujen rikosoikeudellisesta suojaamisesta.

3.4. Erityistoimet rahanpesun torjumiseksi

Tavoite

Toteutettava toiminta

Vastuutahot

Toteutus-aikataulu

Tilanne

Riistää rikollisilta rikoksen tuottama hyöty

Talousrikoksia (puitepäätös) ja rahanpesua koskeva yleissopimus

Neuvosto Ranskan aloitteesta

-

-

Konkreettiset toimet, joiden avulla rikoksen tuottama hyöty voidaan jäljittää, jäädyttää, takavarikoida ja tuomita menetetyksi

-

-

Neuvosto hyväksyy puitepäätöksen 2003/577/YOS (es de en fr) omaisuuden tai todistusaineiston jäädyttämistä koskevien päätösten täytäntöönpanosta Euroopan unionissa.

Lisätä tietämystä ja valmiutta torjua rahanpesuun liittyvää toimintaa

Pannaan kokonaisuudessaan täytäntöön rahanpesua koskevan direktiivin säännökset ja vuoden 1990 Strasbourgin yleissopimuksen määräykset sekä rahanpesunvastaisen toimintaryhmän suositukset myös kaikilla jäsenvaltioihin riippuvuussuhteissa olevilla alueilla.

Jäsenvaltiot

-

-

Hyväksytään ehdotus rahanpesusta annetun direktiivin tarkistamisesta.

Neuvosto ja parlamentti

Mahdolli-simman pian

Joulukuussa 2001 hyväksyttiin direktiivi rahoitusjärjestelmän rahanpesutarkoituksiin käyttämisen estämisestä.

Nopeutetaan nykyisten rahanpesun selvittelykeskusten välistä tiedonvaihtoa ja annetaan oikeusviranomaisille ja rahanpesun selvittelykeskuksille oikeus saada tietoja riippumatta pankki- ja liikesalaisuutta koskevista säännöksistä.

Neuvosto Suomen aloitteesta

-

Neuvosto hyväksyi lokakuussa 2000 päätöksen 2000/642/YOS tietojenvaihdosta selvittelykeskusten välillä.

Kehitetään yhteisiä normeja sen estämiseksi, että yhtiöitä, joiden kotipaikka sijaitsee unionin lainkäyttövaltaan kuulumattomalla alueella, ei käytettäisi hyväksi rikoksen tuottaman hyödyn kätkemisessä ja rahanpesussa.

Komissio /Neuvosto /Jäsenvaltiot

-

-

Laaditaan selvitys, josta käyvät ilmi kansainvälistä yhteistyötä haittaavat jäsenvaltioiden pankki-, rahoitus- ja yhtiöoikeuden säännökset.

Komissio

-

-

Laajennetaan Europolin toimivaltaa kaikkeen rahanpesuun riippumatta siitä, minkä tyyppisestä rikoksesta pestyt varat ovat peräisin.

Neuvosto komission ehdotuksesta tai jäsenvaltion aloitteesta

-

Keskustelu neuvostossa ja Europolin hallintoneuvostossa

4) UNIONIN SISÄ- JA ULKORAJOIHIN SEKÄ VIISUMIPOLITIIKKAAN LIITTYVÄT KYSYMYKSET, EY:N PERUSTAMISSOPIMUKSEN 62 ARTIKLAN SOVELTAMINEN JA SCHENGENIN SÄÄNNÖSTÖN SIIRTÄMINEN YHTEISÖN TOIMIVALTAAN

Tavoite

Toteutettava toiminta

Vastuutahot

Toteutus-aikataulu

Tilanne

Kehittää edelleen yhteistä viisumipolitiikkaa

Asetus kolmansista maista, joiden kansalaisilla on oltava viisumi ulkorajoja ylittäessään, ja niistä kolmansista maista, joiden kansalaisia tämä vaatimus ei koske

Neuvosto komission ehdotuksesta

Huhtikuu 2001

Maaliskuussa 2001 hyväksyttiin asetus (EY) N:o 539/2001.

Viisumia myönnettäessä jäsenvaltioissa noudatettavat menettelyt ja edellytykset

Komissio / neuvosto / jäsenvaltiot

Huhtikuu 2003

-

Yhtenäistä viisumia koskevat säännöt

Neuvosto komission ehdotuksesta

Huhtikuu 2001

-

Yhtenäistä viisumin kaavaa koskevien teknisten määritelmien kehittäminen edelleen

-

Lyhyen aikavälin toimen-piteet 2000-2002 - pitkän aikavälin toimenpiteet 2004

Neuvosto hyväksyi helmikuussa 2002 asetuksen (EY) N:o 333/2002 sekä asetuksen (EY) N:o 334/2002.

Ehdotus asetukseksi lentokentän kauttakulkuviisumista

Komissio / neuvosto / jäsenvaltiot

Huhtikuu 2001

-

Tiivistetään yhteistyötä kolmansissa maissa toimivien EU:n konsulaattien kesken.

Jäsenvaltiot

Käynnissä

-

Toimenpiteet, jotka koskevat vapautta liikkua jäsenvaltioiden alueella

Komissio / neuvosto / jäsenvaltiot

Huhtikuu 2001

-

Kehittää edelleen väärien asiakirjojen tunnistamista koskevaa yhteistä politiikkaa

Asiakirjojen tekeminen turvallisemmiksi ottamalla käyttöön matkustusasiakirjoja ja oleskelulupia koskevat vähimmäisvaatimukset

Komissio / neuvosto / jäsenvaltiot

Huhtikuu 2001

-

Helpotetaan väärien asiakirjojen tunnistamista kehittämällä koulutusta ja välineistöä.

Komissio / neuvosto / jäsenvaltiot

Käynnissä

-

Tehostaa unionin ulkorajoilla tehtäviä tarkastuksia

Tiivis yhteistyö rajatarkastuksista vastaavien jäsenvaltioiden yksiköiden välillä, mm. vaihto-ohjelmat ja teknologiansiirto

Komissio / neuvosto / jäsenvaltiot

Huhtikuu 2001

-

Otetaan hakijamaat nopeasti mukaan tähän yhteistyöhön.

-

Käynnissä

-

Siirtää Schengenin säännöstö yhteisön toimivaltaan

Siirretään Schengenin yleissopimuksen 2 artiklan 2 kohta yhteisön toimivaltaan (turvalauseke väliaikaisten rajatarkastusten sallimisesta sisärajoilla).

Neuvosto / komissio

-

-

5) UNIONIN KANSALAISUUS

Tavoite

Toteutettava toiminta

Vastuutahot

Toteutus-aikataulu

Tilanne

Helpottaa edelleen unionin kansalaisten oikeutta liikkua ja oleskella vapaasti unionin alueella

Asetus, jolla päivitetään ja tarkistetaan maahantuloa, siellä liikkumista ja oleskelua koskevia sääntöjä

Komissio

2001

Komissio esitti ehdotuksen toukokuussa 2001.

Kertomus unionin kansalaisuudesta

Komissio

Vuoden 2000 loppuun mennessä

-

6) YHTEISTYÖ HUUMEIDEN TORJUNNASSA

Tavoite

Toteutettava toiminta

Vastuutahot

Toteutus-aikataulu

Tilanne

Toteuttaa Helsingissä kokoontuneen Eurooppa-neuvoston hyväksymä huumausaineiden torjuntaa koskeva Euroopan unionin toimintasuunnitelma 2000-2004

Kertomus Eurooppa-neuvostolle huumausaineiden torjuntaa koskevasta Euroopan unionin toimintasuunnitelmasta (2000-2004)

Neuvosto laatii kertomuksen.

Kesäkuu 2000

-

Lujitetaan yhteistyötä Euroopan huumausaineiden ja niiden väärinkäytön seurantakeskuksen ja Europolin kanssa erityisesti synteettisten huumeiden ja huumeiden esiasteiden alalla.

Neuvosto / komissio / jäsenvaltiot

-

Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission järjestämä huumepolitiikkaa koskeva konferenssi (28.-29. helmikuuta 2000)

Kehitetään menetelmiä huumausaineiden torjuntaa koskevan Euroopan unionin toimintasuunnitelman 2000-2004 arvioimiseksi.

Neuvosto ja parlamentti komission ehdotusten pohjalta

-

-

Huumekauppaa koskevat yhteiset määritelmät, kriminalisointi ja seuraamukset

Neuvosto komission ehdotuksesta

Huhtikuu 2001

Komissio antoi toukokuussa 2001 ehdotuksen puitepäätökseksi rikostunnusmerkistöjen ja seuraamusten vähimmäissäännöksistä.

Kehitetään poliisi-, tulli- ja oikeudellista yhteistyötä huumekaupan estämiseksi ja torjumiseksi.

Neuvosto komission ehdotuksesta tai jäsenvaltion aloitteesta

-

-

7) VAHVEMPI ULKOINEN TOIMINTA

Tavoite

Toteutettava toiminta

Vastuutahot

Toteutus-aikataulu

Tilanne

Kaikkea unionilla erityisesti ulkosuhteiden alalla käytettävissä olevaa toimivaltaa ja välineitä on käytettävä tehokkaasti ja yhdenmukaisesti. Oikeus- ja sisäasiakysymykset on otettava huomioon muiden unionin politiikkojen ja toimien määrittelyssä ja täytäntöönpanossa.

-

Neuvoston on määrä laatia tiiviissä yhteistyössä komission kanssa erityisiä suosituksia.

Kesäkuu 2000

-

Lisää tietoja tulostaulun tilanteesta löytyy Euroopan parlamentin kansalaisvapauksien ja -oikeuksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan Internet-sivustolta (EN, FR).

4) täytäntöönpanotoimet

Komissio antoi 30. marraskuuta 2000 neuvostolle ja Euroopan parlamentille tiedonannon, joka sisälsi vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvan alueen toteutumisen seuraamiseksi Euroopan unionissa laaditun tulostaulun puolivuotispäivityksen [KOM(2000) 782 lopullinen - ei vielä julkaistu].

Komissio antoi 23. toukokuuta 2001 neuvostolle ja Euroopan parlamentille tiedonannon, joka sisälsi vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvan alueen toteutumisen seuraamiseksi Euroopan unionissa laaditun tulostaulun puolivuotispäivityksen [KOM(2001) 278 lopullinen - ei vielä julkaistu].

Komissio antoi 30. lokakuuta 2001 neuvostolle ja Euroopan parlamentille tiedonannon, joka sisälsi vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvan alueen toteutumisen seuraamiseksi Euroopan unionissa laaditun tulostaulun puolivuotispäivityksen [KOM(2001) 628 lopullinen - ei vielä julkaistu].

Komissio antoi 30. toukokuuta 2002 neuvostolle ja Euroopan parlamentille tiedonannon, joka sisälsi vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvan alueen toteutumisen seuraamiseksi Euroopan unionissa laaditun tulostaulun puolivuotispäivityksen [KOM(2002) 261 lopullinen - ei vielä julkaistu].

5) jatkotoimet

Viimeisin päivitys 17.10.2005

Top