VIRKAMIESTUOMIOISTUIMEN TUOMIO (ensimmäinen jaosto)

9 päivänä joulukuuta 2008

Asia F-52/05

Q

vastaan

Euroopan yhteisöjen komissio

Henkilöstö – Virkamiehet – Työpaikkakiusaaminen – Hallinnolle kuuluva avustamisvelvollisuus – Avustamispyynnön hylkääminen – Hallinnolle kuuluva huolenpitovelvollisuus – Arviointi – Vuotta 2003 koskeva arviointi – Urakehitystä koskeva kertomus

Aihe: EY 236 ja EA 152 artiklan nojalla nostettu kanne, jossa Q vaatii lähinnä ensinnäkin komission sen päätöksen kumoamista, jolla hylättiin implisiittisesti hänen avustamispyyntönsä, toiseksi hänestä ajanjaksoilta 1.1.–31.10.2003 ja 1.11.–31.12.2003 laadittujen urakehitystä koskevien kertomusten kumoamista ja kolmanneksi komission velvoittamista maksamaan hänelle vahingonkorvauksia.

Ratkaisu: Komission päätös, jolla hylättiin kantajan 29.4.2004 esittämä avustamispyyntö, kumotaan siltä osin kuin siinä kieltäydytään toteuttamasta väliaikaista siirtämistoimenpidettä. Komissio velvoitetaan maksamaan kantajalle 18 000 euroa. Kanne hylätään muilta osin. Komissio vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, minkä lisäksi se velvoitetaan korvaamaan kolme neljäsosaa kantajan oikeudenkäyntikuluista. Kantaja vastaa yhdestä neljäsosasta omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Tiivistelmä

1.      Virkamiehet – Työpaikkakiusaaminen – Käsite – Toiminta, jolla pyritään alentamaan asianomaisen nauttimaa arvonantoa tai heikentämään työoloja

(Henkilöstösääntöjen 12 a artiklan 3 kohta; neuvoston direktiivin 2000/78 johdanto-osan 30 perustelukappale, 1 artikla ja 2 artiklan 3 kohta)

2.      Virkamiehet – Kanne – Virkamiehelle vastainen toimi – Käsite – Avustamispyynnön implisiittinen hylkäämispäätös

(Henkilöstösääntöjen 24, 90 ja 91 artikla)

3.      Virkamiehet – Hallinnolle kuuluva avustamisvelvollisuus – Soveltamisala – Ulottuvuus – Hallinnon velvollisuus tarkastella työpaikkakiusaamista koskevat kantelut – Huolenpidon ja nopeuden vaatimukset

(Henkilöstösääntöjen 24 artikla)

4.      Virkamiehet – Kanne – Oikeussuojaintressi – Arviointikertomusta koskeva kumoamiskanne – Virkamies, joka on siirretty eläkkeelle oikeudenkäyntimenettelyn aikana

(Henkilöstösääntöjen 43, 90 ja 91 artikla)

5.      Virkamiehet – Vahingonkorvauskanne – Vaatimukset, jotka koskevat sellaisen vahingon korvaamista, joka on seurausta kantajan sairaudesta ja siitä, että hänet siirrettiin työkyvyttömyyseläkkeelle hallinnon virkavirheen takia

(Henkilöstösääntöjen 73 artikla; virkamiesten tapaturma- ja ammattitautivakuutuksesta annettujen yhteisten määräysten 18 ja 22 artikla)

6.      Virkamiehet – Kanne – Vahingonkorvauskanne – Sellaisen riitautetun toimen kumoaminen, jolla ei taata asianmukaista korvausta henkisestä kärsimyksestä

(Henkilöstösääntöjen 91 artikla)

1.      Henkilöstösääntöjen 12 a artiklan 3 kohdassa määritellään työpaikkakiusaamisella tarkoitettavan ”sopimatonta käytöstä”, jonka osoittaminen edellyttää kahden päällekkäisen edellytyksen täyttymistä. Ensimmäinen edellytys koskee puheita, tekoja, eleitä tai kirjoituksia, joiden esiintymisen on oltava ”pysyvää, toistuvaa tai järjestelmällistä” sekä ”tahallista”, mikä merkitsee, että työpaikkakiusaamisella on ymmärrettävä tarkoitettavan menettelyä, joka kestää välttämättä tietyn aikaa ja edellyttää toistuvia tai jatkuvia toimia. Toinen edellytys, joka on erotettu ensimmäisestä konjunktiolla ”ja”, edellyttää sitä, että näillä puheilla, teoilla, eleillä tai kirjoituksilla ”loukataan henkilön persoonaa, ihmisarvoa taikka fyysistä tai henkistä koskemattomuutta”. Koska adjektiivi ”tahallinen” koskee ensimmäistä edellytystä eikä jälkimmäistä, tästä voidaan tehdä kaksi päätelmää. Yhtäältä henkilöstösääntöjen 12 a artiklan 3 kohdassa tarkoitettujen puheiden, tekojen, eleiden tai kirjoitusten on oltava tahallisia, millä suljetaan tahaton käytös tämän määräyksen soveltamisalan ulkopuolelle. Toisaalta ei sitä vastoin edellytetä, että näiden puheiden, tekojen, eleiden ja kirjoitusten tarkoituksena olisi ollut loukata jonkun henkilön persoonaa, ihmisarvoa taikka fyysistä tai henkistä koskemattomuutta. Toisin sanoen henkilöstösääntöjen 12 a artiklan 3 kohdassa tarkoitettua työpaikkakiusaamista voi olla olemassa, vaikka kiusaaja ei olisi tarkoittanut teoillaan loukata uhrin ihmisarvoa tai heikentää tahallaan hänen työolojaan. Jo se riittää, että hänen toimistaan on objektiivisesti aiheutunut tällaisia seurauksia, siltä osin kuin ne ovat olleet tahallisia.

Henkilöstösääntöjen 12 a artiklan 3 kohdan vastaisesta tulkinnasta seuraisi, että tältä säännökseltä vietäisiin kokonaan tehokas vaikutus, koska on vaikeaa osoittaa työpaikkakiusaamista harjoittavan henkilön pahansuopa tarkoitus. Vaikka on näet tapauksia, joissa tällainen tarkoitus voidaan päätellä luonnollisesti tekijän toimista, on korostettava, että tällaiset tapaukset ovat harvinaisia ja että useimmissa tilanteissa oletettu kiusaaja pidättäytyy kaikesta sellaisesta, jonka perusteella voitaisiin olettaa hänen haluavan loukata uhrinsa ihmisarvoa tai heikentää hänen työolojaan. Lisäksi tällainen tulkinta, joka perustuu oletetun kiusaajan pahansuopaan tarkoitukseen, ei vastaisi määritelmää, joka ”häirinnälle” on annettu yhdenvertaista kohtelua työssä ja ammatissa koskevista yleisistä puitteista annetussa direktiivissä 2000/78, jonka mukaan haitallisella käytöksellä ”tarkoituksellisesti tai tosiasiallisesti” loukataan henkilön arvoa tai luodaan uhkaava, vihamielinen, halventava, nöyryyttävä tai hyökkäävä ilmapiiri, millä korostetaan sitä, että yhteisön lainsäätäjä on pyrkinyt, kuten kyseisen direktiivin johdanto-osan 30 perustelukappaleessa todetaan, takaamaan työpaikkakiusaamisen uhreille ”riittävää oikeudellista suojaa”. Tällaista suojaa ei näet voitaisi varmistaa, jos työpaikkakiusaamiseen pitäisi sisällyttää ainoastaan tekoja, joiden tarkoituksena on ollut loukata henkilöä, kun otetaan huomioon tällaista tahallista työpaikkakiusaamista merkitsevän käytöksen uhrin suuri vaikeus osoittaa tällainen aikomus ja tällaisen aikomuksen taustalla ollut motiivi. Lopuksi olisi myös vaikeaa ymmärtää, miksi yhteisön lainsäätäjä olisi katsottuaan direktiivissä 2000/78, että käytös, jonka tarkoituksena ei ole henkilön ihmisarvon loukkaaminen mutta jolla on tällainen vaikutus, merkitsee työpaikkakiusaamista, olisi päättänyt virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen ja muuta henkilöstöä koskevien palvelussuhteen ehtojen muuttamisesta annetulla asetuksella N:o 723/2004 vuonna 2004 toteutetun henkilöstösääntöjen uudistamisen yhteydessä alentaa virkamiehille ja muulle henkilöstölle taatun oikeussuojan tasoa ja rajoittaa työpaikkakiusaaminen henkilöstösääntöjen 12 a artiklan 3 kohdalla koskemaan ainoastaan käytöstä, jonka tarkoituksena on ollut henkilön ihmisarvon loukkaaminen.

(ks. 132–139 kohta)

2.      Se, että henkilöstösääntöjen 24 artiklan mukaiseen avustamispyyntöön ei vastattu, synnyttää kyseisten henkilöstösääntöjen 90 artiklan 1 kohdassa säädetyn 4 kuukauden määräajan päätyttyä hiljaisen hylkäämispäätöksen, joka on asianomaiselle henkilölle vastainen toimi. Vaikka hallinnon tehtävänä on silloin, kun toimielimensä suojelua vaativa virkamies esittää edes vähäistä näyttöä niiden hyökkäysten olemassaolosta, joiden kohteena hän väittää olevansa, toteuttaa asianmukaisia toimenpiteitä, muun muassa tehdä tutkimus kantelun taustalla olevien tekojen toteen näyttämiseksi, tällainen velvollisuus ei voi antaa asianomaiselle toimielimelle mahdollisuutta poiketa henkilöstösääntöjen 90 artiklan 1 kohdan säännöksistä, jotka antavat virkamiehelle mahdollisuuden saada hallinnolta päätöksen luonteinen kannanotto tietyssä määräajassa.

Vaikka lisäksi komission ei voitu ennen hallinnollisen tutkimuksen viemistä päätökseen katsoa hylänneen avustamispyyntöä lopullisesti, komissio oli jo ennen lopullisen kannan ottamista tähän pyyntöön velvollinen toteuttamaan tiettyjä toimia edes tilanteen turvaamiseksi. Tällaisten toimenpiteiden laiminlyönti siten, että hallinto ei ole vastannut tähän pyyntöön, voi olla asianomaiselle vastainen päätös.

(ks. 193, 195 ja 196 kohta)

Viittaukset:

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑135/89, Pfloeschner v. komissio, 3.4.1990 (Kok. 1990, s. II‑153, 17 kohta); asia T‑223/95, Ronchi v. komissio, 6.11.1997 (Kok. H. 1997, s. I‑A‑321 ja II‑879, 31 kohta) ja asia T‑154/05, Lo Giudice v. komissio, 26.10.2007 (Kok. H. 2007, s. I‑A‑2‑0000 ja II‑A‑2‑0000, 136 kohta)

3.      Henkilöstösääntöjen 24 artiklan ensimmäisessä kohdassa säädetyn avustamisvelvollisuuden perusteella hallinnon on yksikön järjestyksen ja työrauhan vaarantuessa puututtava riittävän voimakkaasti asioiden kulkuun ja toimittava olosuhteiden edellyttämällä nopeudella ja huolellisuudella tosiseikkojen toteamiseksi ja asianmukaisten johtopäätösten tekemiseksi niiden perusteella tietoisena kaikesta asiaan liittyvästä.

Hallinto ei vastaa riittävän nopeasti työpaikkakiusaamista koskevalle väitteelle perustuvaan avustamispyyntöön, kun se ei toteuta asianomaista virkamiestä koskevaa väliaikaista siirtotoimenpidettä jo ennen hallinnollisen tutkimuksen järjestämistä, vaikka yhtäältä esitettyjen seikkojen tärkeys ja vakavuus eivät ehkä osoita työpaikkakiusaamisen olemassaoloa, mutta ne osoittivat ainakin epäilyn tällaisesta kiusaamisesta, ja vaikka toisaalta asianomaisen toimielimen sisäisissä säännöissä säädetään mahdollisuudesta toteuttaa oletetun uhrin hyväksi tällaisia toimenpiteitä, mikäli on pienintäkään syytä epäillä työpaikkakiusaamista.

(ks. 205, 207, 209 ja 213 kohta)

Viittaukset:

Yhteisöjen tuomioistuin: asia 224/87, Koutchoumoff v. komissio, 26.1.1989 (Kok. 1989, s. 99, 15 ja 16 kohta)

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑5/92, Tallarico v. parlamentti, 21.4.1993 (Kok. 1993, s. II‑477, 31 kohta) ja asia T‑136/98, Campogrande v. komissio, 5.12.2000 (Kok. H. 2000, s. I‑A‑267 ja II‑1225, 42 kohta)

4.      Arviointikertomus, sisäinen asiakirja, jolla on tärkeä merkitys virkamiehen uralla etenemisessä, vaikuttaa lähtökohtaisesti arvioitavan henkilön intresseihin vain siihen saakka, kun hän lopettaa lopullisesti työskentelyn. Työskentelyn lopettamisen jälkeen virkamiehellä ei siten ole enää intressiä ajaa arviointikertomuksesta nostettua kannetta, ellei hän osoita sellaisen erityisen seikan olemassaoloa, jonka vuoksi hänellä on henkilökohtainen ja edelleen olemassa oleva intressi tämän kertomuksen kumoamiseen. Intressi ei säily virkamiehellä, joka on siirretty työkyvyttömyyseläkkeelle, kun työkyvyttömyyskomitea on katsonut, ettei uusi lääkärintarkastus ollut tarpeen, koska tähän toimenpiteeseen johtanut sairaus on pysyvä.

Sitä vastoin tämä virkamies säilyttää intressin vaatia ratkaisua kyseisen kertomuksen laillisuudesta sellaisen vaatimuksen yhteydessä, joka koskee korvauksen saamista ammatillisesta vahingosta ja henkisestä kärsimyksestä, jota hän katsoo kärsineensä hallinnon väitetysti virheellisen toiminnan vuoksi.

(ks. 227, 228 ja 259 kohta)

Viittaukset:

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑20/89, Moritz v. komissio, 13.12.1990 (Kok. 1990, s. II‑769, 18 kohta); asia T‑105/03, Dionyssopoulou v. neuvosto, 31.5.2005 (Kok. H. 2005, s. I‑A‑137 ja II‑621, 20 kohta); asia T‑249/04, Combescot v. komissio, 12.9.2007 (Kok. H. 2007, s. I‑A‑2‑0000 ja II‑A‑2‑0000, 47 kohta), josta on valitettu yhteisöjen tuomioistuimeen, asia C‑525/07 P

5.      Vaatimukset, jotka koskevat sellaisen aineellisen vahingon korvaamista, joka virkamiehelle on aiheutunut siitä, että hänet siirrettiin työkyvyttömyyseläkkeelle sellaisen ammattitaudin takia, jonka syyksi väitetään hallinnon tekemiä virkavirheitä, on hylättävä. Yhteisöjen tuomioistuimilla ei nimittäin ole toimivaltaa lausua syy-yhteydestä, joka vallitsee virkamiehen työolojen ja sairauden, johon hän vetoaa, välillä, koska Euroopan yhteisöjen virkamiesten tapaturma- ja ammattitautivakuutuksesta annettujen yhteisten määräysten 18 artiklassa määrätään, että päätökset, jotka koskevat sairauden tunnustamista ammattitaudiksi, tekee nimittävä viranomainen yhden tai useamman toimielimen nimeämän lääkärin lausuntojen perusteella ja, jos virkamies niin vaatii, kuultuaan kyseisten määräysten 22 artiklassa tarkoitettua lääketieteellistä lautakuntaa. Henkilöstösääntöjen 73 artiklan täytäntöön panemiseksi käyttöön otetussa järjestelmässä säädetään siis kiinteämääräisestä korvauksesta tapaturman tai ammattitaudin varalta, ilman että asianomaisen tarvitsisi osoittaa minkäänlaista toimielimen tuottamusta, ja virkamiehellä on oikeus vaatia lisäkorvausta ainoastaan siinä tapauksessa, että ilmenee, ettei henkilöstösääntöjen mukainen järjestelmä mahdollista asianmukaisen korvauksen maksamista kärsitystä vahingosta.

Sitä vastoin tuomioistuimen on tutkittava vaatimukset, jotka koskevat kantajan henkisen kärsimyksen korvaamista.

(ks. 238–240 ja 242 kohta)

Viittaukset:

Yhteisöjen tuomioistuin: yhdistetyt asiat 169/83 ja 136/84, Leussink v. komissio, 8.10.1986 (Kok. 1986, s. 2801, 13 kohta) ja asia C‑257/98 P, Lucaccioni v. komissio, 9.9.1999 (Kok. 1999, s. I‑5251, 22 kohta)

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑165/95, Lucaccioni v. komissio, 14.5.1998 (Kok. H. 1998, s. I‑A‑203 ja II‑627, 74 kohta) ja asia T‑300/97, Latino v. komissio, 15.12.1999 (Kok. H. 1999, s. I‑A‑259 ja II‑1263, 95 kohta)

Virkamiestuomioistuin: asia F‑23/05, Giraudy v. komissio, 2.5.2007 (Kok. H. 2007, s. I‑A‑1‑0000 ja II‑A‑1‑0000, 193 kohta)

6.      Lainvastaisen urakehitystä koskevan kertomuksen kumoaminen ei voi sellaisenaan olla asianmukainen ja riittävä korvaus virkamiehelle aiheutuneesta henkisestä kärsimyksestä silloin kun kyseinen kertomus sisältää nimenomaisen kielteisiä arviointeja asianomaisen kyvyistä.

(ks. 273 kohta)

EUROOPAN UNIONIN VIRKAMIESTUOMIOISTUIMEN TUOMIO (ensimmäinen jaosto)

9 päivänä joulukuuta 2008 (*)

Henkilöstö – Virkamiehet – Työpaikkakiusaaminen – Hallinnolle kuuluva avustamisvelvollisuus – Avustamispyynnön hylkääminen – Hallinnolle kuuluva huolenpitovelvollisuus – Arviointi – Vuotta 2003 koskeva arviointi – Urakehityskertomus

Asiassa F‑52/05,

jossa on kyse EY 236 ja EA 152 artiklaan perustuvasta kanteesta,

Q, Euroopan yhteisöjen komission entinen virkamies, kotipaikka Bryssel (Belgia), edustajinaan asianajajat S. Rodrigues ja Y. Minatchy,

kantajana,

vastaan

Euroopan yhteisöjen komissio, asiamiehenään V. Joris, avustajanaan alun perin asianajaja J.-A. Delcorde, sittemmin asianajaja D. Waelbroeck,

vastaajana,

VIRKAMIESTUOMIOISTUIN (ensimmäinen jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja H. Kreppel (esittelevä tuomari) sekä tuomarit H. Tagaras ja S. Gervasoni,

kirjaaja: hallintovirkamies S. Boni,

ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 19.6.2007 pidetyssä istunnossa esitetyn,

on antanut seuraavan

tuomion

1        Kantaja vaatii Euroopan yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kirjaamoon 4.7.2005 toimittamassaan kannekirjelmässä tuomioistuinta lähinnä ensinnäkin kumoamaan päätöksen, jolla Euroopan yhteisöjen komissio hylkäsi implisiittisesti hänen avustamispyyntönsä, toiseksi kumoamaan hänen urakehityskertomuksensa, jotka laadittiin ajanjaksoilta 1.1.–31.10.2003 ja 1.11.–31.12.2003 (jäljempänä vuoden 2003 urakehityskertomukset), ja kolmanneksi velvoittamaan komission maksamaan hänelle vahingonkorvausta.

 Asiaa koskevat oikeussäännöt

2        Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen, sellaisina kuin ne ovat muutettuina Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen ja yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevien palvelussuhteen ehtojen muuttamisesta 22.3.2004 annetulla neuvoston asetuksella (EY, Euratom) N:o 723/2004 (EUVL L 124, s. 1), joka tuli voimaan 1.5.2004 (jäljempänä henkilöstösäännöt), 12 a artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.      Virkamiehen on pidättäydyttävä kaikenlaisesta työpaikkakiusaamisesta ja sukupuolisesta häirinnästä.

2.      Toimielin ei saa aiheuttaa haittaa virkamiehelle, joka on joutunut työpaikkakiusaamisen tai sukupuolisen häirinnän uhriksi. Toimielin ei saa aiheuttaa haittaa virkamiehelle, joka on esittänyt näyttöä työpaikkakiusaamisesta tai sukupuolisesta häirinnästä, edellyttäen, että virkamies on toiminut rehellisesti.

3.      ’Työpaikkakiusaamisella’ tarkoitetaan kaikenlaista pysyvää, toistuvaa tai järjestelmällistä sopimatonta käytöstä, joka ilmenee tahallisissa puheissa, teoissa, eleissä ja kirjoituksissa ja joka loukkaa henkilön persoonaa, ihmisarvoa taikka fyysistä tai henkistä koskemattomuutta.

4.      ’Sukupuolisella häirinnällä’ tarkoitetaan sukupuolisesti värittynyttä käytöstä, jollaista sen kohteeksi joutunut henkilö ei halua ja jolla pyritään tai joka johtaa tämän henkilön ihmisarvon loukkaamiseen tai painostavan, vihamielisen, loukkaavan tai kiusallisen tunnelman luomiseen. Sukupuolista häirintää käsitellään sukupuoleen perustuvana syrjintänä.”

3        Henkilöstösääntöjen 24 artiklan sanamuoto on seuraava:

”Yhteisöt avustavat virkamiestä erityisesti oikeudellisissa toimenpiteissä sellaista henkilöä vastaan, joka uhkaa, loukkaa, solvaa tai herjaa virkamiestä tai hänen perheensä jäsentä tai hyökkää heitä vastaan tai vahingoittaa heidän omaisuuttaan virkamiehen aseman tai tehtävän vuoksi.

Ne korvaavat yhteisvastuullisesti tapauksissa aiheutuneet vahingot sillä edellytyksellä, että virkamies ei ole tahallisesti tai törkeästä tuottamuksesta aiheuttanut vahinkoja eikä voi saada korvausta vahingonaiheuttajalta.”

4        Komissio merkitsi 22.10.2003 tiedoksi komission jäsenen Kinnockin tiedonannon ”Työpaikkakiusaamista koskevat menettelytavat” (jäljempänä työpaikkakiusaamisesta vuonna 2003 annettu tiedonanto).

5        Työpaikkakiusaamisesta vuonna 2003 annetun tiedonannon 4.1.1 kohdan i alakohdassa määrätään otsikolla ”Kiireelliset toimenpiteet” seuraavaa:

”Mikäli on pienintäkään syytä epäillä työpaikkakiusaamista, voidaan harkita siirtotoimia. Näillä toimilla on tarkoitus erottaa asianomaiset osapuolet, eikä niitä pidä sekoittaa liikkuvuuspolitiikkaan. – – Koska kyseessä ovat väliaikaiset toimenpiteet, siirto ei edellytä vapaan toimen olemassaoloa.

Nämä siirtotoimet, joissa on otettava huomioon erityiset tilanteet, voivat olla välittömiä ja tarvittaessa lopullisia. Niiden tarkoituksena on antaa uhrille mahdollisuus toipua auttamalla häntä ottamaan etäisyyttä asioihin.”

6        Komissio teki 26.4.2006 päätöksen ihmisarvon suojelemisesta sekä työpaikkakiusaamisen ja sukupuolisen häirinnän estämisestä komissiossa (jäljempänä työpaikkakiusaamisesta ja sukupuolisesta häirinnästä vuonna 2006 tehty päätös). Tämän päätöksen, jolla kumottiin ja korvattiin työpaikkakiusaamisesta vuonna 2003 annettu tiedonanto, 2.5 kohdassa määrätään muun muassa seuraavaa:

”Henkilöstösääntöjen mukaan työpaikkakiusaamista on olemassa vain siltä osin kuin kiusaajaksi väitetyn käytöstä on pidettävä sopimattomana, tahallisena, toistuvana, pysyvänä tai järjestelmällisenä ja sen tarkoituksena on esimerkiksi loukata asianomaisen henkilön persoonaa tai ihmisarvoa. Nämä perusteet ovat päällekkäisiä. – –”

7        Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen, sellaisina kuin ne olivat voimassa 30.4.2004 saakka (jäljempänä vanhat henkilöstösäännöt) 43 artiklassa säädettiin seuraavaa:

”Virkamiehen pätevyydestä, tehokkuudesta ja käytöksestä viranhoidossa laaditaan arviointi vähintään kahden vuoden välein kunkin toimielimen – – vahvistamien edellytysten mukaisesti. – –”

8        Komissio teki 3.3.2004 päätöksen vanhojen henkilöstösääntöjen 43 artiklan yleisistä täytäntöönpanosäännöistä (jäljempänä yleiset täytäntöönpanosäännöt).

9        Yleisten täytäntöönpanosääntöjen 1 artiklan 2 kohdassa määrätään seuraavaa:

”1.      [Vanhojen] henkilöstösääntöjen 43 artiklan mukaisesti – – arviointi järjestetään jokaisen vuoden alussa. Arvioinnin viitejaksona on edellisen vuoden 1.1. ja 31.12. välinen ajanjakso.

Tätä tarkoitusta varten jokaisesta – – henkilöstösääntöjen [1 artiklassa] tarkoitetusta virkamiehestä, joka on ollut palveluksessa tai siirrettynä tilapäisesti muihin tehtäviin yksikön edun mukaisesti keskeytyksettä vähintään yhden kuukauden ajan viitejakson aikana, laaditaan vuosittainen kertomus, jota kutsutaan urakehityskertomukseksi. – –

2.      Arvioinnin tarkoituksena on erityisesti arvioida toimen haltijan tehokkuutta, pätevyyttä ja käytöstä viranhoidossa. Arvosana annetaan kutakin näitä kolmea osa-aluetta koskevien arviointien perusteella, kuten liitteessä II olevassa mallikertomuksessa todetaan.”

10      Arviointimenettelyn toteuttavat ensinnäkin arvioija, joka on yleensä yksikönpäällikkö ja arvioitavan virkamiehen lähin esimies (yleisten täytäntöönpanosääntöjen 2 artiklan 2 kohta ja 3 artiklan 1 ja 3 kohta), toiseksi arvioinnin vahvistaja, joka on yleensä johtaja ja arvioijan lähin esimies (yleisten täytäntöönpanosääntöjen 2 artiklan 3 kohta ja 3 artiklan 1 kohta), ja kolmanneksi arvioinnin tarkastaja, joka on yleensä pääjohtaja ja arvioinnin vahvistajan lähin esimies (yleisten täytäntöönpanosääntöjen 2 artiklan 4 kohta ja 3 artiklan 1 kohta).

11      Yleisten täytäntöönpanosääntöjen 4 artiklan 1 kohdassa määrätään, että vuosittaisen kertomuksen lisäksi on laadittava välikertomus erityisesti silloin, jos toimen haltijan tehtävien luonne kehittyy merkittävästi viitejakson aikana.

12      Yleisten täytäntöönpanosääntöjen 8 artiklan 4 kohdassa määrätään sekä vuosittaiseen kertomukseen että välikertomukseen sovellettavan arviointimenettelyn käytännön kulusta, että toimen haltija laatii kahdeksan työpäivän kuluessa arvioijan pyynnöstä itsearvioinnin, joka liitetään urakehityskertomukseen. Viimeistään 10 työpäivää sen jälkeen, kun toimen haltija on toimittanut itsearvioinnin, arvioija ja toimen haltija käyvät virallisen keskustelun, joka koskee yleisten täytäntöönpanosääntöjen 8 artiklan 5 kohdan neljännen alakohdan mukaisesti kolmea seikkaa: toimen haltijan arviointia viitejakson aikana, tavoitteiden vahvistamista viitejaksoa seuraavaksi vuodeksi ja koulutuskortin määrittämistä. Arvioija ja arvioinnin vahvistaja laativat urakehityskertomuksen virkamiehen ja arvioijan välisen keskustelun jälkeen. Mikäli toimen haltija ei hyväksy urakehityskertomusta, käydään keskustelu hänen ja arvioinnin vahvistajan välillä, ja arvioinnin vahvistajalla on tällöin mahdollisuus joko muuttaa urakehityskertomusta tai vahvistaa se. Arvioitava virkamies voi jälleen kieltäytyä hyväksymästä muutettua tai vahvistettua urakehityskertomusta, mistä seuraa asian saattaminen yleisten täytäntöönpanosääntöjen 9 artiklassa tarkoitetun arviointeja käsittelevän sekakomitean (jäljempänä sekakomitea) käsiteltäväksi, ja sen tehtävänä on selvittää, onko urakehityskertomus laadittu oikeudenmukaisesti, puolueettomasti, eli mahdollisimman pitkälle tosiseikkojen perusteella, sekä yleisten täytäntöönpanosääntöjen ja arviointia koskevien ohjeiden mukaisesti. Sekakomitea antaa perustellun lausunnon, jonka perusteella arvioinnin tarkastaja joko muuttaa urakehityskertomusta tai vahvistaa sen. Mikäli arvioinnin tarkastaja poikkeaa tässä lausunnossa esitetyistä suosituksista, hän on velvollinen perustelemaan päätöksensä.

13      Yleisten täytäntöönpanosääntöjen liitteessä II olevan mallikertomuksen mukaan jokaisesta arviointiotsikosta annetaan arvosana ja vastaava arviointi. Arvosanan osalta enimmäismäärä on 10 pistettä otsikon 6.1 ”Tehokkuus” osalta, 6 pistettä otsikon 6.2 ”Soveltuvuus (pätevyys)” osalta ja 4 pistettä otsikon 6.3 ”Käytös viranhoidossa” osalta. Arviointi vaihtelee ”riittämättömästä” ”erittäin hyvään” tai jopa ”poikkeukselliseen” otsikoiden 6.1 ”Tehokkuus” ja 6.2 ”Soveltuvuus (pätevyys)” osalta, ja väliarvioinnit ovat kasvavassa järjestyksessä ”heikko”, ”riittävä” ja ”hyvä”.

14      Komissio ilmoitti heinäkuussa 2002 henkilöstölleen intranetissä olevassa asiakirjassa, joka oli nimeltään ”Henkilöstön urakehitykseen keskittyvää arviointia koskeva järjestelmä – Ohjeet” (jäljempänä arviointiohjeet). Siinä täsmennetään urakehityskertomuksen laatimista koskevia yksityiskohtaisia määräyksiä.

15      Arviointiohjeiden 6.2 kohdassa ”Suoritusten arviointi” määrätään erityisesti tehokkuuden arvioinnin osalta seuraavaa:

”Tavoitteita muutetaan normaalisti vuoden aikana, jotta otettaisiin huomioon kaikki muutokset, mutta ei ole sallittua, että toimen haltijaa voitaisiin rangaista siitä, jos hän ei ole kyennyt saavuttamaan tavoitteitaan ulkoisten tekijöiden vuoksi. Tällaisessa tilanteessa on painotettava sitä, mitä asianomainen henkilö on todellisuudessa kyennyt tekemään ja miten hän on hoitanut tilanteen. Samoja periaatteita sovelletaan, jos arvioitavan on lähdettävä toimestaan vuoden aikana. Jos hän on esimerkiksi sairaana tai jos kyseessä on äitiysloma tai ulkoiset velvoitteet, kuten kutsut lautamiehen tehtäviin – –”

16      Henkilöstösääntöjen 57 artiklan ensimmäisessä kohdassa määrätään, että virkamiehellä on kalenterivuoden aikana oikeus vähintään 24:n ja enintään 30 työpäivän pituiseen vuosilomaan.

17      Henkilöstösääntöjen 59 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan virkamiehellä, joka osoittaa, ettei ole sairauden tai tapaturman vuoksi voinut hoitaa tehtäviään, on täysi oikeus sairauslomaan.

 Riidan taustalla olevat tosiseikat

A       Vuodet 2000, 2001 ja 2002

18      Kantaja, joka toimi aikaisemmin hallintotuomioistuimen tuomarina Ruotsissa, nimitettiin 47 vuoden ikäisenä 16.7.2000 lukien koeajalla olevaksi virkamieheksi palkkaluokkaan A 5, ja hänet sijoitettiin yksikköön B 2 ”Yhteisöjen henkilöstö; henkilöstösäännöt ja kurinpitoasiat” (jäljempänä yksikkö B 2), joka kuuluu komission pääosaston (PO) ”Henkilöstö ja hallinto” osastoon B ”Oikeudet ja velvollisuudet; sosiaalipolitiikka ja sosiaaliset toimenpiteet” (jäljempänä osasto B).

19      Osaston B johtaja laati 16.3.2001 koeajan päättyessä laadittavan kertomuksen ajanjaksolta 16.7.2000–15.4.2001 (jäljempänä ensimmäinen koeajan päättyessä laadittava kertomus) keskusteltuaan yksikön B 2 yksikönpäällikön kanssa. Osaston B johtaja totesi kyseisessä kertomuksessaan, että kantaja ”ei [ollut] kyennyt hoitamaan tiettyjä hänelle uskottuja tärkeitä tehtäviä kohtuullisessa ajassa ja yhdessä tapauksessa ei lainkaan” ja että kantajalla oli ollut ”joitakin vaikeuksia yhteisön sisäisissä suhteissa”. Hän totesi myös, että kantaja ”ei tuntenut komissiossa voimassa olevaa hallinnollista ja hierarkkista järjestelmää”. Lopuksi hän ehdotti kertomuksen päätteeksi, että kantajan koeaikaa pidennettäisiin ”ja hänet siirrettäisiin toiseen yksikköön”.

20      Kantaja esitti 22.3.2001 huomautuksia ensimmäisestä koeajan päättyessä laadittavasta kertomuksesta. Hän muistutti siinä erityisesti koeaikansa aikana tekemänsä työn tärkeydestä ja laadusta ja täsmensi, että hänen suorituksiaan ei ollut kertaakaan moitittu millään tavoin. Hän vaati siten, että hänen ensimmäinen koeajan päättyessä laadittava kertomuksensa ”tutkittaisiin uudelleen kielteisten seikkojen osalta”, ja hän ilmoitti lisäksi olevansa valmis ”esiintymään [itse] todistajana kertomuksia käsittelevässä komiteassa ja/tai kutsumaan muita todistajia, mikäli tämä osoittautuisi tarpeelliseksi”.

21      Ensimmäinen koeajan päättyessä laadittava kertomus sekä kantajan huomautukset toimitettiin nimittävälle viranomaiselle, joka toimitti ne 27.3.2001 kertomuksia käsittelevän komitean puheenjohtajalle.

22      Kertomuksia käsittelevän komitean puheenjohtaja toimitti samana päivänä 27.3.2001 päivätyllä muistiolla ensimmäisen koeajan päättyessä laadittavan kertomuksen ja kantajan huomautukset kertomuksia käsittelevän komitean muille jäsenille ja ehdotti, että he hyväksyisivät kirjallisessa menettelyssä hänen muistionsa liitteenä olleen lausuntoluonnoksen ennen määräpäivää 6.4.2001.

23      Koska kertomuksia käsittelevän komitean jäsenet eivät olleet toimittaneet määräpäivään 6.4.2001 mennessä kertomuksia käsittelevän komitean sihteeristölle huomautuksia komitean puheenjohtajan lausuntoluonnoksesta, nimittävä viranomainen pidensi 9.4.2001 tekemällään päätöksellä kantajan koeaikaa 16.4. ja 15.10.2001 väliseksi ajaksi (jäljempänä koeajan pidentämisestä tehty päätös).

24      Kantaja siirrettiin 16.4.2001 lukien PO:n ”Henkilöstö ja hallinto” yksikköön B 4 ”Palkat ja maksettavat oikeudet” ja tämän jälkeen 21.5.2001 lukien yksikköön 001, josta tuli sittemmin yksikkö 03 ”Sosiaalinen vuoropuhelu” (jäljempänä yksikkö ”Sosiaalinen vuoropuhelu”), joka toimii niin ikään PO:n ”Henkilöstö ja hallinto” osaston B alaisuudessa.

25      Kantaja esitti 21.5.2001 henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohdan mukaisen hallinnollisen valituksen ensimmäisestä koeajan päättyessä laadittavasta kertomuksesta ja koeaikansa pidentämisestä tehdystä päätöksestä.

26      Nimittävä viranomainen hylkäsi kantajan 21.5.2001 esittämän hallinnollisen valituksen 20.9.2001 tekemällään päätöksellä. Nimittävä viranomainen myönsi kuitenkin kyseisessä päätöksessä, että kertomuksia käsittelevälle komitealle oli ”ilmoitettu virheellisesti, että [kantaja] oli hyväksynyt koeajan pidentämisen toisessa yksikössä” ja täsmensi, että tämä virhe ”johtui siitä, että [kantaja] oli ehdottanut sitä, että hänet siirrettäisiin [yksikköön B 4] hänelle ilmoitetun koeajan pidentämisen yhteydessä, vaikka hän ei voinutkaan hyväksyä koeajan pidentämistä”. Kantaja ei nostanut myöhemmin kannetta yhteisöjen tuomioistuimissa ensimmäisestä koeajan päättyessä laadittavasta kertomuksesta eikä koeajan pidentämistä koskevasta päätöksestä.

27      Osaston B johtaja laati 25.9.2001 koeajan päättyessä laadittavan kertomuksen ajanjaksolta 16.4.–15.10.2001 (jäljempänä toinen koeajan päättyessä laadittava kertomus) keskusteltuaan yksikön ”Sosiaalinen vuoropuhelu” yksikönpäällikön kanssa. Hän ehdotti siinä kantajan vakinaistamista.

28      Nimittävä viranomainen vakinaisti kantajan 24.10.2001 tekemällään päätöksellä 16.10.2001 lukien.

29      Vaikka kantaja oli vuoden 2001 lopusta lähtien ilmaissut toiveensa siirtyä PO:sta ”Henkilöstö ja hallinto” työskentelemään toiseen pääosastoon, hänet sijoitettiin 1.2.2002 lukien PO:n ”Henkilöstö ja hallinto” yksikköön A 2 ”Rekrytointipolitiikka”, josta tuli sittemmin yksikkö A 4 ”Rekrytointipolitiikka (ennen EPSOa)”.

B       Vuosi 2003

30      Kantaja sijoitettiin 1.1.2003 lukien yksikköön 01 ”Suhteet toimielimiin, toimintajohtaminen ja asiakirjojen hallinta” (jäljempänä yksikkö 01), josta tuli sittemmin yksikkö D 2 (jäljempänä yksikkö D), joka kuului PO:n ”Henkilöstö ja hallinto” osastoon D ”Resurssit”.

31      Kantaja oli vuoden 2003 aikana sairauslomalla 5.–28.2. ja 10.–14.3., työskenteli osa-aikaisesti lääketieteellisistä syistä 17.3.–28.4., oli sairauslomalla 30.6.–4.7. ja 1.9.–14.11. ja työskenteli jälleen osa-aikaisesti lääketieteellisistä syistä 17.11.–19.12.

32      Vaikka kantaja sijoitettiin 1.1.2003 lukien yksikköön 01, hän säilytti kesäkuuhun 2003 saakka toimistohuoneen, joka hänellä oli silloin, kun hän kuului yksikköön A 4, eli toimistohuoneen osoitteessa 34 rue Montoyer, Bryssel, sijaitsevan komission rakennuksen (jäljempänä Montoyer 34 -rakennus) toisessa kerroksessa, vaikka yksikön 01 muut toimistotilat olivat osoitteessa 11 rue de la Science, Bryssel, sijaitsevan komission rakennuksen (jäljempänä Science 11 -rakennus) 7–10 kerroksessa.

33      Kantajalle annettiin kesäkuun 2003 ja kesän 2004 väliseksi ajaksi toimistohuone välikerroksesta, joka sijaitsi Science 11 -rakennuksen pohjakerroksen ja ensimmäisen kerroksen välissä.

34      Kantajan toimenkuvaus laadittiin 10.6.2003 ja annettiin hänelle tiedoksi.

35      Yksikön D 2 avustava yksikönpäällikkö lähetti 3.7.2003 kantajalle seuraavansisältöisen sähköpostiviestin:

”Olen keskustellut yksikön [D 3 ’Hallinnon henkilöstöresurssit ja taloudelliset resurssit; IAS; kabinetit’, joka kuuluu PO:oon ”Henkilöstö ja hallinto”] kanssa toimistotiloja koskevasta ongelmasta. He ovat alkaneet keskustella ratkaisusta, joka vastaisi meidän tarpeitamme, eli yksikön D 2 yhdistämisestä kahteen kerrokseen. Koska tähän keskusteluun liittyy useita muita muutoksia, välitöntä ratkaisua ei ole vielä olemassa, mutta meillä on hyvät mahdollisuudet. Uskon, että saamme haluamamme.

Jotta voisimme ratkaista välittömästi teidän toimistohuonettanne koskevan kysymyksen, [yksikkö] D 3 on ehdottanut, että menisitte väliaikaisesti [Science 11 -rakennuksen] 7. kerrokseen – – viereen yhdessä – – kanssa suureen toimistohuoneeseen (joka toimii tällä hetkellä arkistohuoneena).

Ilmoittaisitteko minulle, hyväksyttekö tämän tarjouksen?”

36      Kantaja vastasi 7.7.2003 yksikön D 2 avustavalle yksikönpäällikölle sähköpostiviestillä, johon sisältyi seuraava kappale:

”Toimistohuonetta koskevan kysymyksen osalta – rehellisesti sanoen, en tiedä. Jään lomalle 18.7. ja palaan 18.8. Meidän pitäisi ehkä odottaa nähdäksemme, onko elokuuhun mennessä kyetty löytämään pysyvä ratkaisu?”

37      Yksikön D 2 avustava yksikönpäällikkö kirjoitti 11.9.2003 virkamiehelle, joka oli PO:oon ”Henkilöstö ja hallinto” kuuluvassa yksikössä D 3 ”Hallinnon henkilöstöresurssit ja taloudelliset resurssit; IAS; kabinetit” vastuussa inventoidun omaisuuden hallinnoimisesta (jäljempänä inventoitua omaisuutta hallinnoiva virkamies) seuraavan sähköpostiviestin:

”Muistanette keskustelut, joita kävimme tarpeesta löytää asianmukainen toimistotila [kantajalle], eli keskustelut, joiden piti sopimamme mukaisesti jatkua kesälomien jälkeen. Pitkän aikavälin ratkaisu, jonka mukaan koko yksikkö D 2 koottaisiin [Sciences 11 -rakennuksen] 9. ja 10. kerrokseen, ei vaikuta välittömästi toteuttamiskelpoiselta. Pyydän siis teitä antamaan yksikkömme käyttöön yhden toimistotilan, joka sopii [kantajalle] ja joka on myös mahdollisimman lähellä [Science 11 -rakennuksen] 9. ja 10. kerrosta.

Asia on hieman kiireellinen, koska [Science 11 -rakennuksen] pohjakerroksessa sijaitsevan [kantajan] nykyisen toimistohuoneen sopimattomuus näyttää heikentävän vakavasti [hänen] tehokkuuttaan, mikä edellyttää välitöntä ratkaisua.

Odotan vastaustanne.”

38      Koska inventoitua omaisuutta hallinnoiva virkamies oli lomalla, kun edellisessä kohdassa mainittu sähköpostiviesti lähetettiin, yksikön D 2 avustava yksikönpäällikkö kiinnitti 30.9.2003 uudelleen hänen huomionsa kantajan toimistohuonetta koskevaan ongelmaan.

C       Vuosi 2004

39      Kantaja esitti 2.2.2004 vuosilomahakemuksen, joka koski ajanjaksoa 1.–5.3.2004. Hakemus hyväksyttiin 3.2.2004.

40      Kantaja osoitti 29.4.2004 päivätyllä kirjeellä, joka saapui PO:n ”Henkilöstö ja hallinto” yksikköön ”Kanteet” 3.5.2004, komissiolle ”henkilöstösääntöjen 24 artiklassa tarkoitetun avustamispyynnön, joka vastaa myös henkilöstösääntöjen 90 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua hakemusta – työpaikkakiusaaminen” (jäljempänä avustamispyyntö). Hän valitti siinä useista seikoista, joita hän piti työpaikkakiusaamisena, ja vaati siinä hallinnollisen tutkimuksen aloittamista PO:oon ”Henkilöstö ja hallinto” kuulumattoman ”neutraalin elimen” toimesta. Kantaja vaati lopuksi 100 000 euron suuruista korvausta vahingosta, jota hänelle oli aiheutunut tapahtuneeksi väitetystä työpaikkakiusaamisesta (jäljempänä vahingonkorvausvaatimus).

41      Sen jälkeen kun kantaja oli esittänyt lääkärintodistuksen, joka koski ajanjaksoa 16.4.–11.6.2004, hallinto lähetti hänet lääkärintarkastukseen, jonka suoritti toimielimen asiantuntijalääkäri, joka arvioi 7.5.2004 päivätyssä lausunnossaan, että hän ”kykeni työskentelemään 100-prosenttisesti 10.5.2004 lukien” mutta että ”toimipaikan vaihdos oli toivottavaa [kantajan] terveyden kannalta”.

42      Kantaja toisti perjantaina 7.5.2004 päivätyssä kirjeessään avustamispyyntönsä sellaisena kuin hän oli esittänyt sen aikaisemmin 29.4.2004 päivätyssä kirjeessään. Hän vetosi siinä edellisessä kohdassa mainittuun lääkärinlausuntoon ja pyysi ”ehkäiseviä ja välittömiä toimia, kuten [hänen] siirtämistään toiseen toimipaikkaan tai [hänen] väliaikaista siirtämistään” johonkin toiseen pääosastoon kuin PO:oon ”Henkilöstö ja hallinto”, jotta häntä kyettäisiin suojelemaan hänen esimiestensä ”sopimattomalta käytökseltä”. Lopuksi kantaja vaati myös korvausta esimiestensä moititusta käytöksestä aiheutuneista aineellisista seurauksista.

43      Kantaja lähetti samana päivänä 7.5.2004 klo 14.53 yksikön D 2 uudelle yksikönpäällikölle, joka oli aloittanut tehtävänsä 16.2.2004, sähköpostiviestin, johon sisältyivät seuraavat kappaleet:

”Olen yrittänyt menestyksettä tehdä ’Sic Congés’ -järjestelmässä [tietojärjestelmä, jolla hallinnoidaan lomia] vuosilomahakemuksen ajalle 10.5.–30.6.2004 (’– – Sic Congés’ -järjestelmän mukaan olen jo sairauslomalla).

– –

Odottaessani väliaikaisia toimenpiteitä olen pakotettu (sekä terveyteni että turvallisuuteni vuoksi) pysyttelemään poissa työympäristöstäni. Tästä syystä anon siis vuosilomaa.

Koska en – – kykene tekemään vuosilomahakemusta [’Sic Congés’ ‑järjestelmässä], pyydän teitä ystävällisesti vahvistamaan minulle [sähköpostitse] mahdollisimman nopeasti ja viimeistään tänä iltapäivänä klo 16:een mennessä, hyväksyttekö vuosilomahakemukseni ajalle 10.5.–30.6.2004.”

44      Kantaja kävi samana päivänä 7.5.2004 klo 16:n aikaan keskustelun yksikön D 2 yksikönpäällikön kanssa vuosilomahakemuksestaan. Kantajan mukaan tämä oli ilmaissut myöntymyksensä siihen, että hän aloittaisi vuosilomansa 10.5.

45      Samana päivänä 7.5.2004 klo 18.01, yksikön D 2 yksikönpäällikkö lähetti kantajalle sähköpostiviestin, jossa todettiin muun muassa seuraavaa:

”Koska useita teitä koskevia kysymyksiä on ratkaistava pikaisesti, pyydän teitä – yksikön edun nimissä ja koska vuosilomanne ei ole vielä alkanut – saapumaan toimistolle maanantaiaamuna.

Samassa yhteydessä käsitellään myös lomaanne koskeva kysymys.”

46      Edelleen samana päivänä 7.5.2004 klo 18.24 kantaja vastasi yksikön D 2 yksikönpäällikölle sähköpostitse seuraavaa:

”Viittaan toimistohuoneessanne tänään klo 16 käymäämme keskusteluun, jossa vakuutitte minulle, että vuosilomahakemukseeni, jonka mukaan lomani alkaisi maanantaina – – 10.5., ei liittynyt ongelmia ja että saisin viettää viikonlopun rauhassa eikä minun tarvitsisi palata työhön maanantaina. Ongelmana olivat ainoastaan [’Sic Congés’] ja allekirjoitukset – –. Olen jo varannut lentolipun palatakseni Ruotsiin hieman myöhemmin.

Lääkäri – – lupasi minulle, että hän yrittäisi löytää toisen ratkaisun, jos vuosilomahakemustani ei hyväksyttäisi tänä iltapäivänä. Koska olette ilmoittaneet minulle muutetusta päätöksestänne tänä iltana, lääkäri ei ole enää tavoitettavissa. Menen siis suoraan työterveysyksikköön maanantaiaamuna ja yritän tavata tämän tai jonkun toisen lääkärin.”

47      Yksikön D 2 yksikönpäällikkö lähetti 10.5.2004 vastauksena edellisessä kohdassa mainittuun sähköpostiviestiin kantajalle sähköpostiviestin, jossa todettiin muun muassa seuraavaa:

”Haluan vain vahvistaa teille, että [osaston D johtaja] haluaa tavata teidät päivän aikana keskustellakseen kanssanne muun muassa teidän mahdollisesta siirtämisestänne, kuten työterveysyksikkö on suositellut [perjantaina 7.5.2004] lausunnossaan, ja käsitelläkseen muita aikaisemmin toteutettuja toimenpiteitä, teidän etunne nimissä.”

48      Kantaja tapasi osaston D johtajan samana päivänä 10.5.2004. Kantajan mukaan tässä kokouksessa sovittiin, että hän voisi lähteä vuosilomalle 19.5.2004 kolmeksi viikoksi.

49      Kantaja lähetti 11.5.2004 osaston D johtajan assistentille sähköpostiviestin, jossa hän pyysi tätä vahvistamaan mahdollisimman nopeasti johtajansa suostumuksen vuosilomalle, jonka hän halusi pitää 19.5. ja 8.6.2004 välisenä aikana, ja täsmensi tältä osin, että matkalippu, jonka hän oli varannut kyseiselle ajanjaksolle, piti maksaa viimeistään seuraavana päivänä 12.5.2004.

50      Osaston D johtajan assistentti lähetti vastauksena kantajan 11.5.2004 lähettämään sähköpostiviestiin samana päivänä kantajalle useita sähköpostiviestejä, joissa hän ilmoitti, että ennen kun kantaja saisi luvan lähteä lomalle, hänen piti tavata yksikön D 2 yksikönpäällikkö, jotta he voisivat käydä yleisten täytäntöönpanosääntöjen 8 artiklan 5 kohdassa tarkoitetun virallisen keskustelun ja osaston D johtaja ja yksikön D 2 yksikönpäällikkö kykenisivät laatimaan kantajan urakehityskertomuksen ajanjaksolta 1.1.–31.10.2003 (jäljempänä tammi–lokakuun 2003 urakehityskertomus). Osaston D johtajan assistentti lisäsi myös sähköpostiviestissään, jonka hän lähetti kantajalle 12.5.2004, että kyseinen johtaja ei voinut antaa tälle takeita siitä, että hänen vuosilomahakemuksensa hyväksyttäisiin, koska hyväksyminen edellytti useista henkilöistä, myös kantajasta itsestään, riippuvien toimenpiteiden toteuttamista.

51      Tämän vastauksen perusteella kantaja ilmoitti 12.5.2004 päivätyllä sähköpostiviestillä osaston D johtajan assistentille, että hän luopuisi vuosilomasta, jota hän oli hakenut ajanjaksolle 19.5.–8.6.2004, ja hakisi nyt vuosilomaa ajanjaksolle 7.6.–23.7.2004.

52      Virallinen hakemus vuosilomasta 7.6. ja 23.7.2004 väliselle ajalle tehtiin ”Sic Congés -järjestelmässä” 13.5.2004, ja se hyväksyttiin 19.5.2004. Koska kantaja katsoi, että hän sai tiedon tästä hyväksymisestä vasta 24.5.2004, eli liian myöhään, hän peruutti kuitenkin vuosilomahakemuksensa.

53      Samana päivänä 13.5.2004 osaston D johtaja toimitti kantajan ansioluettelon viidelle pääosastolle (PO ”Energia ja liikenne”, Euroopan petostentorjuntavirasto, PO ”Oikeus- ja sisäasiat”, PO ”Terveys ja kuluttajansuoja” ja PO ”Kilpailu”). Osaston D johtaja täsmensi ansioluettelon liitteenä olevassa kirjeessä, joka oli osoitettu kullekin edellä mainitulle pääosastolle, että kantaja oli ilmaissut kiinnostuksensa asianomaisen pääosaston toimialaan kuuluviin aloihin ja että PO ”Henkilöstö ja hallinto” oli antanut suostumuksensa siihen, että hänet ja hänen virkansa voitaisiin sijoittaa sinne.

54      Psykiatri, jonka tehtäväksi työterveysyksikkö oli antanut kantajan psykiatrisen asiantuntijalausunnon laatimisen, korosti 18.5.2004 antamassaan lausunnossa, että ”koska ongelma on sosiaalinen (ristiriita toimielimen sisällä), ratkaisu on siis tehtävä sosiaalisella tasolla (siirtäminen toiseen pääosastoon)”.

55      Kantaja toisti 24.5.2004 vaatimuksensa, jonka mukaan hänet pitäisi ”siirtää välittömästi, pysyvästi tai väliaikaisesti, toiseen [pääosastoon], jolla ei ole mitään tekemistä PO:n [’Henkilöstö ja hallinto’] tai [kyseisen pääosaston pääjohtajan] kanssa”, ja selitti, että ”työpaikkakiusaaminen [jonka kohteena hän oli] ei ollut selvästikään loppunut”.

56      Kantajasta laadittiin 7.6.2004 lääkärintodistus, joka koski ajanjaksoa 8.6.–2.7.2004.

57      Kantaja lähetti 8.6.2004 yksikön D 2 yksikönpäällikölle sähköpostiviestin, jossa hän ilmoitti, että hän oli ”työkyvytön toimimaan tämänhetkisessä tehtävässään” 8.6. ja 2.7.2004 välisen ajan. Hän täsmensi, että hän oli juuri tehnyt ”Sic Congés” -järjestelmässä vuosilomahakemuksen, joka koskisi ajanjaksoa 5.7.–13.8.2004.

58      Osaston D johtaja lähetti kantajalle 9.6.2004 seuraavan sähköpostiviestin:

”Olen pahoillani sairaudestanne. – – Olen yrittänyt tavoittaa teitä kotiosoitteestanne, sillä meillä piti olla tapaaminen 8.6., ja haluaisin keskustella kanssanne siitä, mitä pitäisi tämän jälkeen tehdä.

Olette tehneet hakemuksen [tammi–lokakuun 2003 urakehityskertomuksenne] korjaamisesta, ja olisi asianmukaista, että tämä tehtävä hoidettaisiin mahdollisimman pian ja joka tapauksessa ennen teidän lähtöänne vuosilomalle. Arviointimenettelyn vieminen päätökseen vaikuttaa koko PO:oon [’Henkilöstö ja hallinto’], koska jos sitä päätetä ajoissa, emme saa yhtään etusijapistettä, ja sillä tavoin vaarannetaan koko henkilöstön ylennysmahdollisuudet. – –

Voinette sopia toisen tapaamisen sihteerini kanssa – –”

59      Tutkinta- ja kurinpito-osaston johtaja ilmoitti 11.6.2004 päivätyllä kirjeellä komission pääsihteerille, että kantajan avustamispyynnössään esittämät seikat vaikuttivat riittävän vakavilta, jotta hallinnollisen tutkimuksen aloittaminen oli perusteltua ”sekä yksittäisten henkilöiden asettamiseksi vastuuseen että perusteettomasti syytettyjen virkamiesten maineen puhdistamiseksi”. Tutkinta- ja kurinpito-osaston johtaja lisäsi, että koska kantaja arvosteli kaikkia PO:n ”Henkilöstö ja hallinto” esimiehiä, mukaan lukien sen pääjohtajaa, oli hänen mielestään asianmukaista, että komission pääsihteeri hoitaisi nimittävän viranomaisen tehtäviä hallinnollisessa tutkimuksessa ja että PO:oon ”Henkilöstö ja hallinto” kuulumaton henkilö nimettäisiin ”kuulemismenettelystä vastaavaksi neuvonantajaksi” tämän tutkimuksen suorittamista varten.

60      Yksikön D 2 yksikönpäällikkö hylkäsi 14.6.2004 virallisesti lomahakemuksen, joka koski ajanjaksoa 5.7.–13.8.2004.

61      Työterveysyksikkö arvioi 18.6.2004, että kantajan ”[oli katsottava] olevan perustellusti poissa työstä 16.7. saakka”.

62      Kantaja esitti 21.6.2004 ”Sic Congés” -järjestelmässä vuosilomahakemuksen, joka koski ajanjaksoa 19.7.–27.8.2004.

63      Kantajalle annettiin kesällä 2004 toimistohuone Science 11 ‑rakennuksen kahdeksannesta kerroksesta.

64      Komission pääsihteeri ilmoitti 1.7.2004 tutkinta- ja kurinpito-osaston johtajalle suostuvansa hoitamaan nimittävän viranomaisen tehtäviä suunnitellussa hallinnollisessa tutkimuksessa ja nimesi kuulemismenettelystä vastaavan neuvonantajan, jonka hän oli valinnut tutkimusta suorittamaan.

65      Koska kantajalle oli ilmoitettu, että hänen vuosilomahakemustaan, joka koski ajanjaksoa 19.7.–27.8.2004, ei hyväksyttäisi, hän lähetti samana päivänä 1.7.2004 sähköpostiviestin yksikön B 2 eräälle virkamiehelle valittaakseen siitä, että hänen ”vuosilomahakemuksensa [oli] toistuvasti hylätty tai niitä ei ollut ainakaan allekirjoitettu kohtuullisessa ajassa”, ja pyysi häneltä ”apua, jotta hän voisi pitää lomaa [kesällä 2004]”.

66      Kantaja esitti 5.7.2004 lääkärintodistuksen, joka koski ajanjaksoa 17.7.–27.8.2004. Hallinto ei kiistänyt tämän todistuksen oikeellisuutta.

67      Komissio hyväksyi 2.8.2004 vuosilomahakemuksen, joka koski ajanjaksoa 19.7.–27.8.2004. Tämä hakemus ”kumottiin” 3.9.2004, koska kantaja oli 17.7. ja 27.8.2004 välisenä aikana sairauslomalla.

68      Kantaja toimitti 1.9.2004 lääkärintodistuksen, joka koski ajanjaksoa 28.8.–25.9.2004.

69      Lääkärintarkastuksessa, joka tehtiin 6.9.2004 ja johon kantaja oli lähetetty sen jälkeen, kun hän oli esittänyt ajanjaksoa 28.8.–25.9.2004 koskeneen lääkärintodistuksen, todettiin, että kantaja oli ”100-prosenttisesti työkykyinen tänään”, mutta siinä toistettiin kuitenkin kantajan 18.5.2004 tutkineen psykiatrin tuolloin esittämä huomautus, jonka mukaan ”toimipaikan vaihtaminen oli toivottavaa [kantajan] terveyden kannalta”.

70      Koska kantaja arvioi, että 6.9.2004 suoritetun lääkärintarkastuksen päätelmät eivät olleet lääketieteellisesti perusteltuja, hän pyysi 7.9.2004 henkilöstösääntöjen 59 artiklan 1 kohdan viidennessä alakohdassa tarkoitetun toimielimestä riippumattoman lääkärin lausuntoa.

71      Komission pääsihteerin kantajan vaatimaa hallinnollista tutkimusta varten nimeämä kuulemismenettelystä vastaava neuvonantaja sai 8.9.2004 päivätyllä muistiolla pääsihteeriltä valtuudet ”selvittää esitettyjen väitteiden todenperäisyys erityisesti asiakirja-aineistossa mainitun virkamiehen tai mainittujen virkamiesten käytöksen osalta, jotta voidaan arvioida tilanteen todenperäisyyttä ja toimenpiteitä, joita sen perusteella on tarvittaessa toteutettava”.

72      Työterveysyksikkö ilmoitti 15.9.2004 yksikön ”Ressources humaines – ADMIN, Réformes internes” yksikönpäällikölle, että ”asiantuntija [oli] nimetty lausunnon antamista varten yhteisestä sopimuksesta [kantajaa hoitavan lääkärin] kanssa”.

73      Riippumaton lääkäri, joka oli valittu kantajan esittämän lausuntopyynnön perusteella (jäljempänä riippumaton lääkäri) totesi 6.10.2004 päivätyn lääketieteellis-psykologisen tarkastuskertomuksensa päätteeksi, että ”asianomainen [oli] työkykyinen, mutta hänen pitäisi jatkaa työntekoa toisessa [pääosastossa]” ja täsmensi, että ”asianomaisen palaaminen aikaisempaan toimipaikkaansa [voisi] vain palauttaa työpaikkakiusaamisen hänen mieleensä ja saattaa hänet epätasapainoon”.

74      PO:n ”Henkilöstö ja hallinto” osaston C ”Henkilöstöpolitiikka, Luxemburgin henkilöstö, terveys, työhygienia” (jäljempänä osasto C) johtaja ilmoitti 14.10.2004 päivätyssä muistiossa osaston D johtajalle riippumattoman lääkärin päätelmät ja suositteli hänelle ”[kantajan] siirtämistä pois [kyseiseltä pääosastolta] mahdollisimman nopeasti, jotta [asianomainen] voisi palata työhön”.

75      PO:n ”Henkilöstö ja hallinto” yksikön ”Kanteet” yksikönpäällikkö ilmoitti 5.11.2004 päivätyllä muistiolla kantajalle, jonka esittämiin avustamispyyntöihin hän viittasi, että komission pääsihteeri oli aloittanut tutkimuksen, joka oli annettu ”PO:oon [Henkilöstö ja hallinto]” kuulumattoman kuulemismenettelystä vastaavan neuvonantajan tehtäväksi” ja että nimittävä viranomainen antaisi ratkaisun hänen avustamispyynnöstään tutkimusraportin ja sen sisällön perusteella.

76      Kantaja esitti 26.11.2004 päivätyllä muistiolla, joka saapui yksikköön ”Kanteet” 30.11.2004, hallinnollisen valituksen ”hiljaisista päätöksistä, joita [oli tehty hänen] avustamis- ja suojelupyyntöjensä, ehkäiseviä ja välittömiä koskevien toimenpiteiden toteuttamista koskevien pyyntöjensä sekä vahingonkorvausvaatimuksensa hylkäämisestä” (jäljempänä 26.11.2004 tehty hallinnollinen valitus).

77      Kantaja siirrettiin 21.12.2004 tehdyllä päätöksellä 1.1.2005 lukien PO:oon ”Henkilöstö ja hallinto” kuuluvaan yksikköön C 5 ”Turvallisuus ja työhygienia” (jäljempänä yksikkö C 5).

D       Vuosi 2005

78      Kantaja keskusteli 6.1.2005 yksikön C 5 yksikönpäällikön kanssa, minkä jälkeen hän ei enää ilmestynyt lainkaan työpaikalleen.

79      Kuulemismenettelystä vastaavan neuvonantajan laatima hallinnollista tutkimusta koskeva kertomus toimitettiin 21.3.2005 komission pääsihteerille. Kuulemismenettelystä vastaava neuvonantaja esitti kertomuksensa päätteeksi seuraavat huomautukset:

”1.      Yksikään tässä kertomuksessa kuvaamistani tapahtumista ei sellaisenaan osoita, että [kantajan] arvostelemat henkilöt olisivat syyllistyneet sopimattomaan käytökseen, jolla olisi tahallisesti loukattu [asianomaisen] persoonaa, ihmisarvoa taikka fyysistä tai psyykkistä koskemattomuutta.

Olen toisinaan saanut sen vaikutelman, että tietyt [kantajaa] koskeneet toimet tai menettelytavat olivat sopimattoman käytöksen raja-alueella tai tarkemmin sanoen, käyttääkseni henkilöstösääntöjen englanninkielisen version terminologiaa, ’improper behaviour’ -raja-alueella hänen kannaltaan. Katson jopa, että tämä raja on saatettu tietyissä tapauksissa ylittää. Minulle ei ole kuitenkaan missään vaiheessa tullut sitä vaikutelmaa, että kyseiset menettelytavat tai toimet olisivat olleet siinä mielessä tahallisia, että niiden toteuttajat olisivat pyrkineet loukkaamaan [kantajan] persoonaa, ihmisarvoa tai koskemattomuutta.

– –

3.      Tämän tutkimuksen aikana tekemieni kyselyjen perusteella olen ymmärtänyt, että [kantaja] katsoo joutuneensa työpaikkakiusaamisen kohteeksi, mikä selittää sen, että hän saattaa katsoa esimiehillään olleen aikomuksia, joita heillä ei mielestäni ole ollut. Voin vain pahoitella tässä yhteydessä tahdittomuuksia, joiden kohteena [asianomainen] on ollut. Hänen koeaikansa pidentämiseen liittyneet seikat, olosuhteet, jotka ovat liittyneet hänen saapumiseensa yksikköön [D 2] tai hänen toimistohuoneensa eristäminen ovat siten edistäneet ristiriitatilanteen kehittymistä [kantajan] ja hänen esimiestensä välille. Kun otetaan huomioon, että tämä ristiriitainen suhde on kestänyt sittemmin useiden vuosien ajan, sitä ei käsitykseni mukaan voida ratkaista yhteisymmärryksessä. Ainoastaan [asianomaisen] pikainen siirtäminen PO:n [’Henkilöstö ja hallinto’] ulkopuolelle voisi antaa hänelle uuden alun mahdollisuuden, johon hänen pitäisi tarttua.”

80      Nimittävä viranomainen hylkäsi 26.11.2004 tehdyn hallinnollisen valituksen 29.3.2005. Se korosti, että se oli ”reagoinut [kantajan] eri vaatimuksiin tosiseikkojen luonteen, tärkeyden ja esitettyjen tietojen mukaisesti ja päättänyt hyvissä ajoin tutkimuksen aloittamisesta tosiseikkojen selvittämiseksi, ja tämä tutkimus oli vireillä”. Nimittävä viranomainen täsmensi lopuksi, että ”vireillä olevan tutkimuksen päätyttyä sen tulokset toimitetaan [kantajalle]” ja että ”näiden tulosten perusteella se toteuttaa henkilöstösääntöjen 24 artiklan nojalla tarvittaessa toimenpiteitä, jotka osoittautuvat näiden tulosten mukaan perustelluiksi”.

81      Kantaja esitti 15.4.2005 työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymistä koskevan hakemuksen. Hän ilmoitti hakemuksessaan olleensa ”PO:n [”Henkilöstö ja hallinto”] harjoittaman työpaikkakiusaamisen uhri useiden vuosien ajan” ja että ”tällä tilanteella oli ollut vakavia seurauksia hänen terveytensä kannalta”.

82      Nimittävä viranomainen saattoi kantajan tapauksen 13.6.2005 työkyvyttömyyskomitean käsiteltäväksi.

83      Kantaja viittasi 11.7.2005 päivätyssä komissiolle osoittamassaan kirjeessä 15.4.2005 päivättyyn työkyvyttömyyseläkettä koskeneeseen hakemukseensa ja ilmoitti, että hän ”toisti vaatimuksensa siitä, että häntä kohtaan harjoitetun kiusaamisen vuoksi saadut sairaudet tunnustettaisiin ammattitaudiksi”.

84      Työkyvyttömyyskomitea totesi 26.7.2005 pitämässään kokouksessa, että kantaja oli ”pysyvästi työkyvytön – – ja että hän [oli] tästä syystä pakotettu keskeyttämään työskentelynsä komissiossa”. Työkyvyttömyyskomitea täsmensi, että se ei antanut ratkaisua siitä, oliko työkyvyttömyys seurausta hänen tehtävänsä hoidossa sattuneesta tapaturmasta tai ammattitaudista.

85      Kantaja siirrettiin 23.8.2005 tehdyllä komission päätöksellä työkyvyttömyyseläkkeelle 31.8.2005 lukien ja hänelle myönnettiin ”henkilöstösääntöjen 78 artiklan [kolmannen] kohdan määräysten mukaisesti” vahvistettu työkyvyttömyyskorvaus.

86      Nimittävä viranomainen hylkäsi 16.9.2005 päivätyllä, kantajalle osoitetulla kirjeellä nimenomaisesti tämän esittämän avustamispyynnön ja arvioi hallinnollisen tutkimuksen tulosten perusteella, että työpaikkakiusaamista koskeneet väitteet eivät olleet perusteltuja tai että niitä ei ollut näytetty toteen.

87      Työkyvyttömyyskomitea arvioi faksilla työterveysyksikköön 7.10.2005 saapuneessa muistiossaan, että ”uusi lääkärintarkastus ei [ollut] tarpeen, koska työkyvyttömyyden aiheuttanut sairaus oli pysyvä”.

88      Kantaja esitti 17.10.2005 päivätyssä hakemuksessaan komissiolle vaatimuksen siitä, että hänen ”ahdistuneisuutena ja masennuksena ilmenevä sairautensa” tunnustettaisiin ammattitaudiksi. Tämä menettely oli tähän asiaan liittyneen istunnon aikaan vielä vireillä.

E       Tosiseikat, jotka liittyvät vuoden 2003 osalta laadittuihin urakehityskertomuksiin

89      Kantaja ja yksikön D 2 yksikönpäällikön tehtäviä 31.10.2003 saakka hoitanut virkamies pitivät 12.5.2004 yleisten täytäntöönpanosääntöjen 8 artiklan 3 kohdassa tarkoitetun virallisen keskustelun tammi–lokakuun 2003 urakehityskertomuksen laatimiseksi.

90      Yksikön D 2 yksikönpäällikön tehtäviä 31.10.2003 saakka hoitanut virkamies laati kantajan arvioijana 18.5.2004 luonnoksen tammi–lokakuun 2003 urakehityskertomukseksi. Tässä luonnoksessa kantajalle annettiin kokonaisarvosana 8/20, eli 4/10 tehokkuudesta, 3/6 pätevyydestä ja 1/4 käytöksestä viranhoidossa.

91      Arvioija toi esiin tammi–lokakuun 2003 urakehityskertomuksen kohdassa 6.1 ”Pätevyys” vaikeudet, joita kantajalla oli ollut työhönsä perehtymisessä ja joiden arvioija katsoi johtuvan ”motivaation puutteesta”, minkä jälkeen hän ilmoitti 3.9.2003 päivätyllä muistiolla kantajalle, että hän antaisi yksikön ”Ressources humaines – ADMIN, Réformes internes” sekä työterveysyksikön ratkaistavaksi kysymyksen siitä, oliko ”hänen terveydentilansa sellainen, että se mahdollistaisi tulevaisuudessa hänen tehtäviensä normaalin hoidon”. Arvioija korosti myös, että ”[kantajan] tehokkuudessa ei ollut havaittu edistymistä 3.9.2001 ja lokakuun [2003] välisenä aikana”.

92      Osaston D johtaja allekirjoitti arvioinnin vahvistajana 18.5.2004 tammi–lokakuun 2003 urakehityskertomusta koskeneen luonnoksen.

93      Kantaja vaati 27.5.2004 tammi–lokakuun 2003 urakehityskertomuksensa korjaamista.

94      Yleisten täytäntöönpanosääntöjen 8 artiklan 10 kohdan mukaista arvioinnin vahvistajan ja kantajan välistä keskustelua ei pidetty, mihin oli arvioinnin vahvistajan mukaan syynä ”[kantajan] pitkittynyt poissaolo”.

95      Arvioinnin vahvistaja ”sulki hallinnollisesti” 14.7.2004 tammi–lokakuun 2003 urakehityskertomuksen. Seuraavana päivänä yksikön ”Henkilöstöresurssit – Hallinto, sisäiset uudistukset” yksikönpäällikkö vahvisti kertomuksen hallinnollisen sulkemisen ”arvioijan ja arvioinnin vahvistajan huomautusten osalta asianomaisen oikeuksien täydeksi säilyttämiseksi”.

96      Kantajan arvioija laati 8.7.2004 luonnoksen urakehityskertomukseksi ajanjaksolle 1.11.–31.12.2003 (jäljempänä marras–joulukuun 2003 urakehityskertomus), mutta tätä tehtävää ei enää hoitanut yksikön D 2 yksikönpäällikkö vaan osaston D johtaja. Tässä luonnoksessa, joka laadittiin ilman että kantaja olisi ensin tehnyt itsearviointia, hänelle annettiin jälleen kokonaisarvosana 8/20, eli 4/10 tehokkuudesta, 3/6 pätevyydestä ja 1/4 käytöksestä viranhoidossa.

97      Arvioija ilmoitti marras–joulukuun 2003 urakehityskertomuksen kohdassa 6.1. ”Tehokkuus” tehneensä sen päätelmän, että ”kantaja ei ollut saavuttanut viitejakson aikana mitään pätevää tulosta ja että mitään tavoitteita ei ollut saavutettu, vaikka tavoitteet olivat [kantajan] saavutettavissa”. Arvioija lisäsi, että kyseessä oli hänen mielestään ”[kantajan] motivaation puutteen ja käytöksen lopputulos”.

98      Kantajan arvioinnin vahvistaja allekirjoitti 13.7.2004 marras–joulukuun 2003 urakehityskertomuksen, ja tätä tehtävää hoiti PO:n ”Henkilöstö ja hallinto” pääjohtaja. Arvioinnin vahvistaja päätti samalla kyseistä urakehityskertomusta koskeneen hallinnollisen menettelyn.

99      Yksikön ”Henkilöstöresurssit – Hallinto, sisäiset uudistukset” yksikönpäällikkö ilmoitti 21.9.2004 päivätyllä kirjeellä kantajalle, että PO:n ”Henkilöstö ja hallinto” pääjohtaja oli päättänyt ylennysvuoden 2004 osalta olla myöntämättä hänelle yhtäkään etusijapistettä. Kyseisessä kirjeessä täsmennettiin, että kantajalle arviointivuoden 2003 osalta myönnetty kokonaisarvosana oli 8/20.

100    Kantaja teki 20.12.2004 henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun hallinnollisen valituksen, jossa hän vaati tammi–lokakuun 2003 urakehityskertomuksensa ja marras-joulukuun 2003 urakehityskertomuksensa kumoamista.

101    Nimittävä viranomainen hylkäsi tämän hallinnollisen valituksen 4.5.2005 tekemällään päätöksellä, jonka kantaja todisti vastaanotetuksi 7.6.2005.

 Asian käsittelyn vaiheet ja asianosaisten vaatimukset

102    Nyt käsiteltävä kanne kirjattiin alun perin 4.7.2005 ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kirjaamossa numerolla T‑252/05.

103    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin siirsi nyt käsiteltävän asian virkamiestuomioistuimen käsiteltäväksi 15.12.2005 antamallaan määräyksellä Euroopan unionin virkamiestuomioistuimen perustamisesta 2.11.2004 tehdyn neuvoston päätöksen 2004/752/EY, Euratom (EUVL L 333, s. 7) 3 artiklan 3 kohdan mukaisesti. Kanne kirjattiin virkamiestuomioistuimen kirjaamossa numerolla F‑52/05.

104    Kantaja vaatii, että virkamiestuomioistuin

–      tutkii nyt käsiteltävän kanteen

–        tarvittaessa – – kumoaa 29.3.2005 tehdyn päätöksen, jolla komissio hylkäsi hallinnollisen valituksen – –, joka oli tehty 29.11.2004 komission implisiittisistä päätöksistä hylätä henkilöstösääntöjen 24 artiklan nojalla esitetty – – avustamispyyntö ja vahingonkorvausvaatimus, sekä 7.5.2004 ja 24.5.2004 esitetyt ehkäisevien ja välittömien toimien toteuttamista koskevat vaatimukset

–        – – kumoaa 4.5.2005 tehdyn komission päätöksen, jolla vastattiin 20.12.2004 päivättyyn kantajan hallinnolliseen valitukseen, ja kumoaa urakehityskertomuksen, joka laadittiin hänen osaltaan 1.1.2003 ja 31.12.2003 väliseltä ajalta

–        – – toteaa Euroopan yhteisön olevan vahingonkorvausvastuussa [edellä mainittujen] päätösten ja kantajan urakehityskertomuksen laatimisen vuoksi

–        myöntää kantajalle korvausta hänelle aiheutuneista vahingoista, yhteensä 250 000 euroa ja

–        velvoittaa [komission] korvaamaan kaikki oikeudenkäyntikulut.

105    Komissio vaatii, että virkamiestuomioistuin

–        hylkää kanteen ja

–        määrää oikeudenkäyntikuluista lain mukaisesti.

106    Sen jälkeen kun molemmat asianosaiset olivat suostuneet sovitteluyritykseen, esittelevä tuomari kutsui heidät epäviralliseen kokoukseen, joka pidettiin virkamiestuomioistuimessa 9.10.2006. Esittelevä tuomari ilmoitti 17.10.2006 asianosaisille sovintoehdotuksen. Komissio hylkäsi tämän ehdotuksen 24.10.2006 päivätyllä kirjeellä.

107    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestystä sovelletaan soveltuvin osin virkamiestuomioistuimeen päätöksen 2004/752 3 artiklan 4 kohdan nojalla, ja virkamiestuomioistuin esitti asianosaisille kysymyksiä kyseisen työjärjestyksen 64 artiklan 3 kohdan a alakohdan mukaisesti. Ne vastasivat virkamiestuomioistuimen pyyntöön.

108    Kantaja arvioi virkamiestuomioistuimen kirjaamoon 17.6.2007 saapuneessa faksissa aineellisen vahinkonsa määräksi yhteensä 781 906,43 euroa, joka vastasi erotusta, jossa yhtäältä vähennettävänä ovat palkka ja eläke, jotka hän olisi saanut, ellei häntä olisi siirretty työkyvyttömyyseläkkeelle, ja toisaalta vähentäjänä työkyvyttömyyskorvaus, jota hän saa, ja eläke, jonka hän saa tulevaisuudessa.

109    Virkamiestuomioistuin hylkäsi 26.9.2007 antamallaan määräyksellä komission vaatimuksen siitä, että hallinnollisen tutkimusaineiston liitteissä olevia lauseita poistettaisiin.

 Oikeudellinen arviointi

A       Riidan kohdetta koskevia alustavia huomautuksia

110    Kanteen kohde, sellaisena kuin kantaja on sen virallisesti esittänyt, edellyttää seuraavia huomautuksia.

111    Ensinnäkin kantaja vaatii virallisesti vaatimustensa toisessa kohdassa virkamiestuomioistuinta kumoamaan ”29.3.2005 tehdyn päätöksen, jolla komissio hylkäsi hallinnollisen valituksen – –, joka oli tehty 29.11.2004 komission hiljaisista päätöksistä hylätä henkilöstösääntöjen 24 artiklan nojalla esitetty – – avustamispyyntö ja vahingonkorvausvaatimus, sekä 7.5.2004 ja 24.5.2004 esitetyt ehkäisevien ja välittömien toimien toteuttamista koskevat vaatimukset”. Kantajan mukaan tehtiin siis kolme erillistä hiljaista päätöstä, joista ensimmäinen koski 29.4.2004 päivätyssä muistiossa esitetyn avustamispyynnön hylkäämistä, toisella hylättiin samaan muistioon sisältynyt vahingonkorvausvaatimus ja kolmannella hylättiin 7. ja 24.5.2004 päivätyissä kirjeissä esitetty vaatimus siirrosta PO:n ”Henkilöstö ja hallinto” ulkopuolelle.

112    Tältä osin on kiistatonta, että kantaja esitti 29.4.2004 päivätyllä muistiolla, joka saapui yksikköön ”Kanteet” 3.5.2004, komissiolle ”– – henkilöstösääntöjen 24 artiklassa tarkoitetun avustamispyynnön, joka vastaa myös henkilöstösääntöjen 90 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua hakemusta – työpaikkakiusaaminen”. Hän valitti siinä useista seikoista, joita hän piti työpaikkakiusaamisena, ja vaati hallinnollisen tutkimuksen aloittamista PO:oon ”Henkilöstö ja hallinto” kuulumattoman ”neutraalin elimen” toimesta. Kantaja vaati kyseisessä muistiossa myös tästä tapahtuneeksi väitetystä työpaikkakiusaamisesta aiheutuneen vahingon korvaamista.

113    Kantaja osoitti lisäksi 29.4.2004 päivätyn muistion jälkeen komissiolle 7. ja 24.5.2004 kaksi uutta kirjettä, joissa hän vaati ”ehkäiseviä ja välittömiä toimia”, kuten hänen ”siirtämistään toisiin tehtäviin tai muuta siirtoa” PO:n ”Henkilöstö ja hallinto” ulkopuolelle. Kantaja viittasi näissä kirjeissä kuitenkin nimenomaisesti 29.4.2004 päivättyyn muistioon ja perusteli siirtovaatimustaan työpaikkakiusaamisella, jonka kohteena hän katsoi olevansa pääosastollaan. On siis katsottava, että nämä kirjeet eivät sisältäneet uusia vaatimuksia, jotka olisivat olleet avustamispyynnöstä riippumattomia, vaan avustamispyyntöön tehtyjä täsmennyksiä, jotka koskivat toteutettavia ehkäiseviä ja välittömiä toimenpiteitä, tässä tapauksessa siirtotoimenpidettä.

114    Näin ollen on katsottava, että kantaja on lähinnä pyytänyt avustamispyyntönsä yhteydessä kolmen tyyppisiä toimenpiteitä: ensinnäkin hallinnollisen tutkimuksen aloittamista ja toteuttamista; toiseksi välitöntä siirtotoimenpidettä ennen kuin hallinnollisen tutkimuksen tulokset olisivat edes tiedossa; kolmanneksi mitä tahansa toimenpidettä, jolla suojeltaisiin häntä lopullisesti sen jälkeen kun työpaikkakiusaaminen olisi todettu.

115    Koska hallinto ei vastannut avustamispyyntöön eikä vahingonkorvausvaatimukseen neljän kuukauden määräajan kuluessa 29.4.2004 päivätyllä muistiolla 3.5.2004 tapahtuneesta vireillepanosta, vastaamatta jättäminen on synnyttänyt henkilöstösääntöjen 90 artiklan 1 kohdan mukaisesti kaksi hiljaista hylkäämispäätöstä, joista ensimmäisellä on hylätty avustamispyyntö ja toisella vahingonkorvausvaatimus.

116    Toiseksi vaatimuksen kolmannen osan sanamuodosta ilmenee, että kantajan mukaan komissio on laatinut vuoden 2003 osalta vain yhden urakehityskertomuksen. On kuitenkin kiistatonta, että komissio on laatinut yleisten täytäntöönpanosääntöjen 4 artiklan 1 kohdan mukaisesti kantajasta kaksi kertomusta, joista ensimmäinen koski ajanjaksoa 1.1.–31.10.2003 (tammi–lokakuun 2003 urakehityskertomus) ja toinen ajanjaksoa 1.11.–31.12.2003 (marras-joulukuun 2003 urakehityskertomus).

117    Kun otetaan huomioon edellä esitetyt täsmennykset ja oikeuskäytäntö, jonka mukaan hallinnollisen valituksen hylkäämistä koskevan päätöksen kumoamisesta esitetystä vaatimuksesta seuraa, että yhteisöjen tuomioistuinten käsiteltäväksi tulee asianomaiselle vastainen päätös, josta kyseinen hallinnollinen valitus tehtiin (asia 293/87, Vainker v. parlamentti, tuomio 17.1.1989, Kok. 1989, s. 23, 8 kohta; asia T-310/02, Theodorakis v. neuvosto, tuomio 23.3.2004, Kok. H. 2004, s. I‑A‑95 ja II‑427, 19 kohta ja asia T-80/04, Castets v. komissio, tuomio 9.6.2005, Kok. H. 2005, s. I‑A‑161 ja II‑729, 15 kohta), nyt käsiteltävän kanteen on katsottava koskevan lähinnä seuraavia seikkoja:

–        avustamispyynnön hylkäämisestä tehdyn implisiittisen päätöksen kumoamista

–        vuoden 2003 urakehityskertomusten kumoamista ja

–        komission velvoittamista suorittamaan kantajalle vahingonkorvausta.

118    On kuitenkin todettava, että kantaja vetoaa vaatimustensa ja perusteidensa tueksi lähinnä siihen, että hän on joutunut työpaikkakiusaamisen uhriksi tehtäviään hoitaessaan.

119    Virkamiestuomioistuin pitää näin ollen hyödyllisenä tutkia ensin kantajan väitteet työpaikkakiusaamisen olemassaolosta, jotta se voisi antaa ratkaisun kantajan vaatimuksen eri osista.

B       Työpaikkakiusaaminen

1.     Asianosaisten lausumat

120    Kantajan mukaan henkisen häirinnän, jonka uhriksi kantaja on joutunut PO:n ”Henkilöstö ja hallinto” esimiesten taholta, osoittavat tosiseikat, joiden muodostama kokonaisuus voidaan jakaa kuuteen ryhmään:

121    Ensinnäkin yksikön B 2 yksikönpäällikkö eli sen yksikön yksikönpäällikkö, johon kantaja sijoitettiin, kun komissio otti hänet palvelukseensa koeajalla olevaksi virkamieheksi, antoi osaston B johtajalle, jonka tehtävänä oli laatia ensimmäinen koeajan päättyessä laadittava kertomus, perusteettoman kriittisiä tietoja kantajan työn laadusta, vaikka hän ei ollut antanut kantajalle koeajan ensimmäisen osan kuluessa minkäänlaisia moitteita ja oli jopa ilmaissut hänelle tyytyväisyytensä. Lisäksi sillä virheellisellä verukkeella, että kantaja olisi hyväksynyt koeaikansa pidentämisen, kertomuksia arvioiva komitea ei ollut kuullut häntä eikä niitä henkilöitä, joita hän olisi halunnut sen kuulevan. Lopuksi kantaja huomauttaa, että yksi hänen entisistä työtovereistaan olisi valmis antamaan todistajanlausunnon työolosuhteista yksikössä B 2.

122    Toiseksi kantaja oli siitä lukien, kun hänet oli sijoitettu yksikköön 01 (josta tuli sittemmin yksikkö D 2), eristetty ammatillisesti, koska tämän yksikön yksikönpäällikkö ja avustava yksikönpäällikkö olivat järjestelmällisesti välttäneet puhumista hänelle ja olivat antaneet hänelle kesään 2004 saakka toimistohuoneita, jotka olivat maantieteellisesti erillään muusta yksiköstä ja joissa ei ollut mitään asianmukaista tarpeistoa.

123    Kolmanneksi kantajalle ei ollut annettu mitään työtehtäviä tammi–kesäkuussa 2003.

124    Neljänneksi kantajan esimiehet olivat levittäneet halventavia huhuja hänen ammatillisesta pätevyydestään.

125    Viidenneksi osaston D johtaja ja yksikön D 2 yksikönpäällikkö olivat, kantajan ”saattamiseksi psyykkiseen epätasapainoon” evänneet tiettyjä hänen tekemiään vuosilomahakemuksia, ja hylkääminen oli joissain tapauksissa tapahtunut jopa periaatteellisen hyväksymisen jälkeen. Muitakin hakemuksia oli hyväksytty vasta viipeellä, mikä oli pakottanut kantajan ainakin yhdessä tapauksessa peruuttamaan lomahakemuksensa ja matkavarauksensa.

126    Kuudenneksi osaston D johtaja ja yksikön D 2 yksikönpäällikkö olivat erityisesti 8.9.2004 ja 31.3.2005 välisenä aikana pitäneet virheellisesti perusteettomina useita sairauslomia, mistä seurasi kantajalle vuosilomapäivien menetyksiä vuosien 2004 ja 2005 osalta ja palkanpidätyksiä.

127    Kantaja on lisäksi istunnossa väittänyt, että komissio ei ollut toteuttanut mitään toimia riippumattoman lääkärin lausunnon perusteella, vaikka tämä oli 6.10.2004 suositellut hänen siirtämistään PO:n ”Henkilöstö ja hallinto” ulkopuolelle.

128    Komissio muistuttaa puolustuksekseen siitä, että henkilöstösääntöjen 12 a artiklan 3 kohdassa luetellaan perusteet, joiden pitää täyttyä, jotta voitaisiin puhua työpaikkakiusaamisesta. Kyseisen artiklan mukaan edellytetään, että käytös on sopimatonta, että se on pysyvää, että se toistuu aika ajoin, tarkoituksena loukata henkilön persoonaa, ihmisarvoa taikka fyysistä tai henkistä koskemattomuutta. Virkamiehen kokemaa käytöstä voidaan siten pitää työpaikkakiusaamisena vain siinä tapauksessa, että tällä käytöksellä on objektiivisesti pyritty hänen persoonansa loukkaamiseen tai hänen työolojensa harkittuun heikentämiseen. Komissio katsoo näin ollen, että tällaisen käytöksen pitäisi olla objektiivisesti arvioiden tahallista, kuten vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee (ks. vastaavasti yhdistetyt asiat T‑7/98, T‑208/98 ja T‑109/99, De Nicola v. EIP, tuomio 23.2.2001, Kok. H. 2001, s. I‑A‑49 ja II‑185; asia T-136/03, Schochaert v. neuvosto, tuomio 8.7.2004, Kok. H. 2004, s. I‑A‑215 ja II‑957 ja asia T-144/03, Schmit v. komissio, tuomio 4.5.2005, Kok. H. 2005, s. I‑A‑101 ja II‑465).

129    Komissio korostaa, että tässä tapauksessa yksikään kantajan esittämistä seikoista ei osoita hänen työtovereidensa tai esimiestensä taholta sellaista käytöstä, jolla olisi pyritty tahallisesti loukkaamaan hänen persoonaansa tai heikentämään hänen työolojaan.

2.     Virkamiestuomioistuimen arviointi asiasta

130    Aluksi on muistutettava siitä, että henkilöstösääntöjen 12 a artiklan 3 kohdassa, sellaisina kuin henkilöstösäännöt tulivat voimaan 1.5.2004, määrätään, että ”’työpaikkakiusaamisella’ tarkoitetaan kaikenlaista pysyvää, toistuvaa tai järjestelmällistä sopimatonta käytöstä, joka ilmenee tahallisissa puheissa, teoissa, eleissä ja kirjoituksissa ja joka loukkaa henkilön persoonaa, ihmisarvoa taikka fyysistä tai henkistä koskemattomuutta”.

131    Lisäksi työpaikkakiusaamisesta annetussa vuoden 2003 tiedonannossa, joka on arvoltaan sisäinen ohje ja joka velvoittaa komissiota, koska tämä ei ole ilmaissut perustellulla ja yksityiskohtaisella päätöksellä selvästi aikomustaan poiketa siitä (ks. vastaavasti asia 148/73, Louwage v. komissio, tuomio 30.1.1974, Kok. 1974, s. 81, 12 kohta; asia 190/82, Blomefield v. komissio, tuomio 1.12.1983, Kok. 1983, s. 3981, 20 kohta ja yhdistetyt asiat T-246/04 ja T-71/05, Wunenburger v. komissio, tuomio 6.2.2007, 127 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa), korostetaan, että työpaikkakiusaaminen ”ilmenee eri muodoissa, muun muassa kiusantekona, kielteisinä asenteina, painostuksena, ärsyttämisenä ja jopa kommunikoimisesta kieltäytymisenä eli erilaisina menettelytapoina, jotka yksittäisinä tapauksina saattavat jäädä ilman merkittäviä seurauksia, vaikka ne eivät olekaan hyväksyttäviä, mutta joiden toistuminen saa aikaan vakavia vahinkoja henkilölle, joihin ne on kohdistettu”. Työpaikkakiusaamisesta annetussa vuoden 2003 tiedonannossa täsmennetään niin ikään, että ”moitittu käytös osoittaa vallan väärinkäyttöä tai sääntöjenvastaista manipulointia” ja että ”tekijänä voi olla yksi ihminen tai ihmisryhmä”.

132    On korostettava, että työpaikkakiusaamisella on ymmärrettävä tarkoitettavan menettelyä, joka kestää välttämättä tietyn aikaa ja edellyttää toistuvia tai jatkuvia toimia. Henkilöstösääntöjen 12 a artiklan 3 kohdassa näet edellytetään, että jotta käytöstä voitaisiin pitää työpaikkakiusaamisena, sen on oltava ”pysyvää, toistuvaa tai järjestelmällistä”, kun puolestaan työpaikkakiusaamisesta annetussa vuoden 2003 tiedonannossa korostetaan tämän käytöksen ”toistumisen” välttämättömyyttä.

133    Lisäksi – ja toisin kuin komissio väittää – henkilöstösääntöjen 12 a artiklan 3 kohdan missään kieliversiossa ei viitata millään tavoin siihen, että oletetun kiusaajan pahansuopa tarkoitus olisi välttämätön edellytys työpaikkakiusaamiseksi luonnehtimiselle.

134    Henkilöstösääntöjen 12 a artiklan 3 kohdassa määritellään näet työpaikkakiusaamisella tarkoitettavan ”sopimatonta käytöstä”, jonka osoittaminen edellyttää kahden päällekkäisen edellytyksen täyttymistä. Ensimmäinen edellytys koskee puheita, tekoja, eleitä tai kirjoituksia, joiden esiintymisen on oltava ”pysyvää, toistuvaa tai järjestelmällistä” sekä ”tahallista”. Toinen edellytys, joka on erotettu ensimmäisestä prepositiolla ”ja”, edellyttää sitä, että näillä puheilla, teoilla, eleillä tai kirjoituksilla ”loukataan henkilön persoonaa, ihmisarvoa taikka fyysistä tai henkistä koskemattomuutta”.

135    Koska adjektiivi ”tahallinen” koskee ensimmäistä edellytystä eikä jälkimmäistä, tästä voidaan tehdä kaksi päätelmää. Yhtäältä henkilöstösääntöjen 12 a artiklan 3 kohdassa tarkoitettujen puheiden, tekojen, eleiden tai kirjoitusten on oltava tahallisia, millä suljetaan tahaton käytös tämän määräyksen soveltamisalan ulkopuolelle. Toisaalta ei sitä vastoin edellytetä, että näiden puheiden, tekojen, eleiden ja kirjoitusten tarkoituksena olisi ollut loukata jonkun henkilön persoonaa, ihmisarvoa taikka fyysistä tai henkistä koskemattomuutta. Toisin sanoen henkilöstösääntöjen 12 a artiklan 3 kohdassa tarkoitettua työpaikkakiusaamista voi olla olemassa, vaikka kiusaaja ei olisi tarkoittanut teoillaan loukata uhrin ihmisarvoa tai heikentää tahallaan hänen työolojaan. Jo se riittää, että hänen toimistaan on objektiivisesti aiheutunut tällaisia seurauksia, siltä osin kuin ne ovat olleet tahallisia.

136    Lisättäköön, että henkilöstösääntöjen 12 a artiklan 3 kohdan vastaisesta tulkinnasta seuraisi, että tältä säännökseltä vietäisiin kokonaan tehokas vaikutus, koska on vaikeaa osoittaa työpaikkakiusaamista harjoittavan henkilön pahansuopa tarkoitus. Vaikka on näet tapauksia, joissa tällainen tarkoitus voidaan päätellä luonnollisesti tekijän toimista, on korostettava, että tällaiset tapaukset ovat harvinaisia ja että useimmissa tilanteissa oletettu kiusaaja pidättäytyy kaikesta sellaisesta, jonka perusteella voitaisiin olettaa hänen haluavan loukata uhrinsa ihmisarvoa tai heikentää hänen työolojaan.

137    On myös muistettava, että henkilöstösääntöjen 12 a artiklan 3 kohdan tulkinta, joka perustuu oletetun kiusaajan pahansuopaan tarkoitukseen, ei vastaisi määritelmää, joka ”häirinnälle” on annettu yhdenvertaista kohtelua työssä ja ammatissa koskevista yleisistä puitteista 27.11.2000 annetussa neuvoston direktiivissä 2000/78/EY (EYVL L 303, s. 16). Sen jälkeen kun direktiivin 1 artiklassa muistutetaan siitä, että sen tarkoituksena on ”luoda yleiset puitteet uskontoon tai vakaumukseen, vammaisuuteen, ikään tai sukupuoliseen suuntautumiseen perustuvan syrjinnän torjumiselle työssä ja ammatissa yhdenvertaisen kohtelun periaatteen toteuttamiseksi jäsenvaltioissa”, sen 2 artiklan 3 kohdassa täsmennetään, että ”häirintää on pidettävä – – syrjintänä, kun – – johonkin 1 artiklassa tarkoitettuun seikkaan liittyvällä haitallisella käytöksellä tarkoituksellisesti tai tosiasiallisesti loukataan henkilön arvoa tai luodaan uhkaava, vihamielinen, halventava, nöyryyttävä tai hyökkäävä ilmapiiri”.

138    Sillä, että direktiivissä 2000/78 käytetään ilmaisua ”tarkoituksellisesti tai tosiasiallisesti”, korostetaan sitä, että yhteisön lainsäätäjä on pyrkinyt, kuten kyseisen direktiivin johdanto-osan 30 perustelukappaleessa todetaan, takaamaan työpaikkakiusaamisen uhreille ”riittävää oikeudellista suojaa”. Tällaista suojaa ei näet voitaisi varmistaa, jos työpaikkakiusaamiseen pitäisi sisällyttää ainoastaan tekoja, joiden tarkoituksena on ollut loukata henkilöä, kun otetaan huomioon tällaista tahallista työpaikkakiusaamista merkitsevän käytöksen uhrin suuri vaikeus osoittaa tällainen aikomus ja tällaisen aikomuksen taustalla ollut motiivi.

139    Olisi myös vaikeaa ymmärtää, miksi yhteisön lainsäätäjä olisi katsottuaan direktiivissä 2000/78, että käytös, jonka tarkoituksena ei ole henkilön ihmisarvon loukkaaminen mutta jolla on tällainen vaikutus, merkitsee työpaikkakiusaamista, olisi päättänyt vuonna 2004 henkilöstösääntöjen uudistamisen yhteydessä alentaa virkamiehille ja muulle henkilöstölle taatun oikeussuojan tasoa ja rajoittaa henkilöstösääntöjen työpaikkakiusaaminen 12 a artiklan 3 kohdalla koskemaan ainoastaan käytöstä, jonka tarkoituksena on ollut henkilön ihmisarvon loukkaaminen.

140    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on kyllä todennut useissa tuomioissa, että jotta käytöstä voitaisiin pitää työpaikkakiusaamisena, sen pitäisi olla objektiivisesti arvioiden tahallista, ja että kantajan pitäisi, riippumatta subjektiivisesta käsityksestä, joka hänellä on saattanut olla tehdyiksi väitetyistä teoista, esittää todisteiden kokonaisuus, jonka perusteella voidaan todeta, että hän on joutunut sellaisen käytöksen kohteeksi, jolla on objektiivisesti arvioiden pyritty loukkaamaan hänen ihmisarvoaan tai heikentämään tahallaan hänen työolojaan (em. asia De Nicola v. EIP, tuomion 286 kohta; em. asia Schochaert v. neuvosto, tuomion 41 kohta ja em. asia Schmit v. komissio, tuomion 64 ja 65 kohta). Edellä mainittuun oikeuskäytäntöön ei voida kuitenkaan vedota hyödyllisesti tässä tapauksessa, koska se on joka tapauksessa annettu asioissa, joissa on riitautettu teot, jotka on tehty ennen henkilöstösääntöjen 12 a artiklan 3 kohdan voimaantuloa. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin sovelsi tosin asiassa T-154/05, Lo Giudice vastaan komissio, 26.10.2007 antamassaan tuomiossa (ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa) jälleen tätä oikeuskäytäntöä asiaan, jossa tietyt hallinnon moititut toimet oli toteutettu henkilöstösääntöjen 12 a artiklan 3 kohdan voimaantulon jälkeen. Tästä tuomiosta ei kuitenkaan ilmene, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin olisi nimenomaisesti tarkoittanut tulkita henkilöstösääntöjen 12 a artiklan 3 kohtaa siten, että siinä olisi asetettu kiusaajan pahansuopa tarkoitus työpaikkakiusaamisen olemassaolon edellytykseksi.

141    Henkilöstösääntöjen 12 a artiklan 3 kohdan tulkintaa, sellaisena kuin se on esitetty edellä, ei voida kyseenalaistaa sukupuolista häirintää koskevilla henkilöstösääntöjen 12 a artiklan 4 kohdan säännöksillä eikä työpaikkakiusaamisesta ja sukupuolisesta häirinnästä vuonna 2006 tehdyn päätöksen määräyksillä.

142    Henkilöstösääntöjen 12 a artiklan 4 kohdan ensimmäisessä virkkeessä näet säädetään, että ”’sukupuolisella häirinnällä’ tarkoitetaan sukupuolisesti värittynyttä käytöstä, jollaista sen kohteeksi joutunut henkilö ei halua ja jolla pyritään tai joka johtaa tämän henkilön ihmisarvon loukkaamiseen tai painostavan, vihamielisen, loukkaavan tai kiusallisen tunnelman luomiseen”.

143    Tässä yhteydessä on korostettava, että ilmaisu ”jolla pyritään tai joka johtaa” sisältyy henkilöstösääntöjen 12 a artiklan 4 kohdan ensimmäisen virkkeen määräyksiin, mutta sitä ei ole henkilöstösääntöjen 12 a artiklan 3 kohdan määräyksiin.

144    Tämän puuttumisen ei voida kuitenkaan tulkita merkitsevän sitä, että jotta kyseessä olisi työpaikkakiusaaminen, ainoastaan toimia, joilla ”pyritään” loukkaamaan henkilön ihmisarvoa tai heikentämään hänen työolojaan, voitaisiin pitää työpaikkakiusaamisena. Kuten edellä on todettu, jo henkilöstösääntöjen 12 a artiklan 3 kohdan sanamuodostakin näet ilmenee, että jotta kyseessä olisi tässä artiklassa tarkoitettu työpaikkakiusaaminen, riittää, että siinä tarkoitetut toimet eli ”puheet, teot, eleet ja kirjoitukset”, ”loukkaa[vat] henkilön persoonaa, ihmisarvoa taikka fyysistä tai henkistä koskemattomuutta”, riippumatta siitä merkityksettömästä kysymyksestä, onko nämä toimet toteutettu vahingoittamistarkoituksessa.

145    Työpaikkakiusaamisesta ja sukupuolisesta häirinnästä vuonna 2006 tehdyssä päätöksessä, jolla on korvattu työpaikkakiusaamisesta vuonna 2003 annettu tiedonanto, todetaan lisäksi, että ”henkilöstösääntöjen mukaan työpaikkakiusaamista on olemassa vain siinä tapauksessa, että väitetyn kiusaajan käytöstä on pidettävä sopimattomana, tahallisena, toistuvana, pysyvänä tai järjestelmällisenä ja että sen tarkoituksena on esimerkiksi loukata asianomaisen henkilön persoonaa tai ihmisarvoa” ja lisätään, että ”nämä perusteet ovat päällekkäisiä – –”.

146    Työpaikkakiusaamisesta ja sukupuolisesta häirinnästä vuonna 2006 tehty päätös näyttäisi siis ensi arviolta viittaavan siihen, että ainoastaan käytös, jonka ”tarkoituksena on asianomaisen henkilön persoonan tai ihmisarvon loukkaaminen” kuuluisi työpaikkakiusaamisen piiriin. On kuitenkin todettava, että tässä päätöksessä on ainoastaan, kuten ilmaisun ”esimerkiksi” käyttäminen osoittaa, annettu esimerkkejä toimista, joita voidaan pitää työpaikkakiusaamisena, eikä siinä ole pyritty esittämään, että toimea voidaan pitää tällaisena vain, jos myös sen tarkoituksena on ollut loukata henkilön persoonaa, hänen ihmisarvoaan taikka fyysistä tai psyykkistä koskemattomuuttaan ja jos sillä ei ole pelkästään ollut tällaista vaikutusta. Lisäksi työpaikkakiusaamisesta ja sukupuolisesta häirinnästä vuonna 2006 tehdyn päätöksen vastaisesta tulkinnasta seuraisi, että tämä päätös olisi suureksi osaksi tarpeeton, koska, kuten edellä todettiin, kiusatun henkilön on vaikea esittää näyttöä oletetun kiusaajan aikomuksesta loukata toisen henkilön persoonaa tai ihmisarvoa.

147    Ratkaisu kantajan esittämästä työpaikkakiusaamista koskevasta väitteestä on annettava edellä esitettyjen seikkojen perusteella, mikä edellyttää sitä, että tutkitaan hänen esimiestensä eri toimien, joita kantaja on moittinut, todenperäisyys ja ratkaistaan, onko näiden kuuteen ryhmään ryhmiteltävissä olevien toimien seurauksena ollut se, että kantajan persoonaa, ihmisarvoa taikka fyysistä tai henkistä koskemattomuutta on loukattu.

148    On korostettava, että tässä yhteydessä otetaan huomioon ainoastaan teot, jotka ovat tapahtuneet ennen päivää, jona tehtiin hiljainen päätös avustamispyynnön ja vahingonkorvausvaatimuksen hylkäämisestä, eli ennen päivää 3.9.2004, ja jotka koskevat oleellisesti olosuhteita, joissa kantaja on hoitanut tehtäviään.

149    Kantaja väittää tosin joutuneensa työpaikkakiusaamisen kohteeksi myös 3.9.2004 jälkeen. Tämän riidan yhteydessä ei kuitenkaan tutkita tähän ajanjaksoon liittyvän työpaikkakiusaamisen olemassaoloa. Yhtäältä näet tämä väitetty työpaikkakiusaaminen, joka on kantajan mukaan seurausta siitä, että komissio on rikkonut henkilöstösääntöjen 59 artiklan säännöksiä käsitellessään hänen lääkärintodistuksiaan, ei ole saman luontoinen kuin väite, jonka hän esittää päivämäärää 3.9.2004 edeltävältä ajanjaksolta. Toisaalta on kiistatonta, että kantaja ei ole pannut vireille oikeudenkäyntiä edeltävää menettelyä saadakseen korvausta vahingosta, joka liittyy 3.9.2004 jälkeen tapahtuneeksi väitettyyn työpaikkakiusaamiseen. Täsmennettäköön kuitenkin, että kantajan tehtävänä on, mikäli hän pitää sitä perusteltuna, esittää vaatimus tällaisen vahingon korvaamisesta.

a)     Ensimmäinen peruste: Kantajan koeajan pidentämisen edellytykset

150    Kantaja esittää lähinnä kolme väitettä.

151    Kantaja väittää ensinnäkin, että hänen ensimmäisen koeaikansa päättyessä laaditun ensimmäisen kertomuksensa kriittiset huomautukset selittyvät sillä, että yksikön B 2 yksikönpäällikkö oli antanut osaston B johtajalle perusteettoman kielteisiä tietoja hänen työnsä laadusta, jotta kantaja olisi joutunut vastuuseen hänen itsensä asiakirja-aineistojen hoidossa tekemistä virheistä.

152    Tältä osin on kiistatonta, että osaston B johtaja, jonka tehtävänä oli laatia ensimmäinen koeajan päättyessä laadittava kertomus, esitti siinä kriittisiä arvioita kantajan työstä. Hän huomautti siinä esimerkiksi, että kantaja ei ollut ”kyennyt hoitamaan tiettyjä hänelle uskottuja tärkeitä tehtäviä kohtuullisessa ajassa – –” ja että hänellä oli ollut ”joitakin vaikeuksia yhteisön sisäisissä suhteissa”. Hän totesi myös, että kantaja ”ei tuntenut komissiossa voimassa olevaa hallinnollista ja hierarkkista järjestelmää”.

153    Sen lisäksi, että kantaja ei ole esittänyt mitään näyttöä tukeakseen väitettään, jonka mukaan tällaisten arvioiden sisällyttäminen selittyisi sillä, että yksikön B 2 yksikönpäällikkö olisi pyrkinyt saattamaan kantajan vastuuseen yksikönpäällikön omista virheistä, asiakirja-aineiston asiakirjoista ilmenee, että kantaja on koeajan alkujaksolla suorittanut myöhässä tiettyjä tehtäviä, jotka hänelle oli annettu, kuten kertomusten luonnosten laatimisen kurinpitoaineiston käsittelyn yhteydessä. Lisäksi myös yksikön ”Sosiaalinen vuoropuhelu” yksikönpäällikkö arvosteli kantajan ammatillista pätevyyttä, kun tämä suoritti 18.5. ja 15.10.2001 koeajan pidennysjakson kyseisessä yksikössä.

154    Ensimmäinen väite on siis hylättävä, ilman että olisi tarpeen järjestää kantajan pyytämää kuulemista.

155    Kantaja arvostelee toisessa väitteessään sitä, että hänen koeaikaansa pidennettiin, vaikka yksikön B 2 yksikönpäällikkö ei ollut aikaisemmin osoittanut hänelle vähäisintäkään moitetta.

156    Vaikka tältä osin on todettu, että hallinnolla ei ole minkäänlaista velvoitetta osoittaa missään vaiheessa varoitusta koeajalla olevalle virkamiehelle, jonka suoritukset eivät ole tyydyttäviä (ks. asia 3/84, Patrinos v. TSK, tuomio 15.5.1985, Kok. 1985, s. 1421, 19 kohta ja asia T-96/95, Rozand-Lambiotte v. komissio, tuomio 5.3.1997, Kok. H. 1997, s. I‑A‑35 ja II‑97, 102 kohta), on kuitenkin korostettava, että kuulemismenettelystä vastaava neuvonantaja pahoitteli hallinnollista tutkimusta koskeneessa kertomuksessaan ”[ensimmäisen koeajan päättyessä laadittavan kertomuksen] laatimiseen liittyneitä olosuhteita” ja totesi erityisesti huolellisuusvelvoitteen vastaiseksi sen, että kantajalla ”ei [ollut] ollut mahdollisuutta selittää ajoissa yksikön yksikönpäällikön toteamia heikkouksia eikä varsinkaan korjata niitä sopimalla esimiestensä kanssa siihen soveltuvista keinoista”. Samoin kuulemismenettelystä vastaava neuvonantaja viittasi nimenomaisesti siihen, että ”[kantaja] ja hänen esimiehensä eivät keskustelleet keskenään ennen kuin [kantajalle] annettiin ilmoitus siitä, että [ensimmäinen] hänen koeaikansa päättyessä laadittava kertomus olisi kielteinen”. Kantaja menettelee siten perustellusti arvostellessaan komissiota siitä, että se oli pidentänyt hänen koeaikaansa, vaikka se ei ollut aikaisemmin antanut hänelle varoitusta.

157    Toinen väite on siis hyväksyttävä.

158    Kolmannesta väitteestä, jonka mukaan kertomuksia käsittelevä komitea, jolle oli virheellisesti ilmoitettu, että kantaja oli hyväksynyt koeaikansa pidentämisen, ei ollut tästä syystä järjestänyt hänen kuulemistaan eikä sellaisten henkilöiden kuulemista, joita hän olisi halunnut kuultavan, on todettava, että on kiistatonta, kuten komissio on nimenomaisesti myöntänyt 20.9.2001 tekemässään päätöksessä, jolla se hylkäsi koeajan pidentämistä koskeneesta päätöksestä tehdyn hallinnollisen valituksen, että kertomuksia käsittelevälle komitealle oli ”ilmoitettu virheellisesti, että [kantaja] oli hyväksynyt koeajan pidentämisen toisessa yksikössä” ja että tämä virhe ”johtui siitä, että [kantaja] oli ehdottanut sitä, että hänet siirrettäisiin [yksikköön B 4] hänelle ilmoitetun koeajan pidentämisen yhteydessä, vaikka hän ei voinutkaan hyväksyä koeajan pidentämistä”. Missään henkilöstösääntöjen säännöksessä tai muussakaan säädöksessä ei tosin velvoiteta kertomuksia käsittelevää komiteaa järjestämään kuulemisia. Ei ole kuitenkaan mahdotonta, että tällainen virheellinen tieto olisi kertomuksia käsittelevän komitean päätöksen taustalla, kun se ei ole järjestänyt asianomaisen henkilön kuulemista eikä sellaisten henkilöiden kuulemista, joita asianomainen olisi halunnut kuultavan.

159    Tästä seuraa, että myös kolmas väite on hyväksyttävä.

160    Kantaja väittää siten perustellusti, että komissio on tehnyt tiettyjä virheitä pidentäessään hänen koeaikaansa. Tällaiset virheet eivät ole kuitenkaan sellaisenaan niin vakavia, että niillä olisi katsottava loukatun kantajan persoonaa, ihmisarvoa taikka fyysistä tai henkistä koskemattomuutta henkilöstösääntöjen 12 a artiklan 3 kohdassa tarkoitetulla tavalla.

b)     Toinen peruste: Kantajan eristäminen komission toimesta

161    On muistettava, että kantajalla oli tammikuun 2003 ja työkyvyttömyyseläkkeelle jäämisensä 31.8.2005 välisenä aikana peräkkäin kolme toimistohuonetta, joista ensimmäinen sijaitsi Montoyer 34 -rakennuksen toisessa kerroksessa (tammi–kesäkuussa 2003), toinen Science 11 -rakennuksen pohjakerroksen ja ensimmäisen kerroksen välikerroksessa (kesäkuusta 2003 kesään 2004) ja kolmas Science 11 -rakennuksen kahdeksannessa kerroksessa (kesästä 2004 lähtien).

162    Asiakirja-aineistosta ilmenee, että ensin mainittu toimistohuone sijaitsi kaukana yksikön D 2 yksikönpäällikön toimistohuoneesta ja että se sijaitsi lisäksi kerroksessa, jossa kantaja oli peruskorjaustöiden vuoksi ainoa työntekijä.

163    Toisesta toimistohuoneesta, joka sijaitsi Science 11 -rakennuksen välikerroksessa, kuulemismenettelystä vastaava neuvonantaja totesi ensin, että se oli ”erillään paitsi [kantajan] omasta yksiköstä, myös muiden yksiköiden tai osastojen työtovereista”, minkä jälkeen hän korosti, että ”[tämän toimistohuoneen] epätyypillinen ja syrjäinen sijainti todennäköisesti esti siellä työskentelevän asianmukaisen integroitumisen omalle osastolleen”, ja lisäsi vielä, että ”se, että hänet sijoitettiin pysyvästi tähän toimistohuoneeseen, [oli] voinut vaikuttaa kielteisesti [kantajan] mielialaan”.

164    Vaikka kantaja ei osoita, että hänelle annetuista toimistohuoneista olisi puuttunut asianmukainen tarpeisto tai että hänen esimiehensä olisivat kieltäytyneet puhumasta hänelle, on näin ollen katsottava, että komissio on tehnyt virheen, kun se on antanut kantajalle muista erillään olevan toimistohuoneen kesään 2004 saakka.

165    On kuitenkin korostettava, että vaikka kuulemismenettelystä vastaava neuvonantaja on arvostellut tätä eristämistä, hän on esittänyt sille selityksen. Hän on näet todennut, että sen jälkeen kun komissiossa perustettiin useita toimistoja ja henkilöstöä siirrettiin sen vuoksi, yksikkö D 2 oli hajautuneena neljään kerrokseen Science 11 ‑rakennuksessa (7., 8., 9. ja 10. kerros), minkä perusteella oli hänen mielestään ymmärrettävää, ”miksi [kantaja] oli joutunut vaihtamaan toimistohuonetta useaan kertaan”.

166    Lisäksi on todettava, että kantajan esimiehet ovat toteuttaneet tiettyjä toimenpiteitä saadakseen sen toimistohuoneen osalta, joka kantajalle oli tarkoitus antaa, aikaan tyydyttävämmän ratkaisun.

167    Yksikön D 2 avustava yksikönpäällikkö lähetti esimerkiksi 3.7.2003 kantajalle sähköpostiviestin, jossa hän ehdotti kantajalle muuttoa ja sijoittautumista Science 11 -rakennuksen 7. kerroksen toimistohuoneeseen, jossa työskenteli yksi hänen työtovereistaan, ennen kuin koko yksikkö D 2 pääsisi tämän rakennuksen 9. ja 10. kerrokseen. Tämän sähköpostiviestin sanamuodonkin mukaan tämän muuton piti olla kuitenkin vain ”väliaikainen”; mikä selittää sen, että kantaja vastasi 7.7.2003 sähköpostiviestillä tähän ehdotukseen, että hän odottaisi mieluummin vuosilomalta paluuseensa saakka nähdäkseen, voitaisiinko ”lopullinen ratkaisu” löytää ”elokuuhun mennessä”.

168    Samoin yksikön D 2 avustava yksikönpäällikkö lähetti 11.9.2003 inventoitua omaisuutta hallinnoivalle virkamiehelle sähköpostiviestin muistuttaakseen tätä kantajan toimistohuonetta koskevan kysymyksen järjestämisen välttämättömyydestä. Hän muistutti tätä ensin siitä, että he olivat jo käsitelleet yhdessä tätä kysymystä ennen vuoden 2003 kesälomia, minkä jälkeen hän pyysi tätä ”antamaan [yksikön D 2] käyttöön toimistohuoneen, joka sopisi [kantajalle] ja joka olisi myös mahdollisimman lähellä [Science 11 -rakennuksen] 9. ja 10. kerrosta”. Hän lisäsi, että ”asia on hieman kiireellinen, koska [Science 11 -rakennuksen] pohjakerroksessa sijaitsevan [kantajan] nykyisen toimiston sopimattomuus näyttää heikentävän vakavasti [hänen] tehokkuuttaan, mikä edellyttää välitöntä ratkaisua”.

169    Vaikka edellä kuvatut toimenpiteet eivät johtaneet mihinkään, ei voida katsoa, että sillä, että kantajalle annettiin muista erillään olevia toimistohuoneita, niin moitittavaa kuin se onkin, olisi loukattu hänen persoonaansa, ihmisarvoaan taikka hänen fyysistä tai henkistä koskemattomuuttaan.

c)     Kolmas peruste: Kantajalle ei annettu yhtään työtehtävää tammi–kesäkuussa 2003

170    Asiakirja-aineistosta ilmenee, että siitä lähtien, kun kantaja sijoitettiin yksikköön D 2 1.1.2003 ja lähes koko vuoden 2003 ensimmäisen puoliskon ajan, hänelle ei annettu yhtään työtehtävää ja että hänen toimenkuvauksensa laadittiin ja ilmoitettiin hänelle vasta 10.6.2003. Kuulemismenettelystä vastaava neuvonantaja on korostanut tältä osin, että ”virkamies saattoi kohtuudella pitää jo pelkästään sitä, että hän on joutunut odottamaan lähes puoli vuotta saadakseen tietää täsmällisesti, mitä häneltä odotettiin yksikössä, johon hänet oli sijoitettu, sopimattomana käytöksenä, erityisesti sen vuoksi, että hänen suhteensa työympäristöönsä oli jo ennestään ristiriitainen”.

171    Vaikka komissio huomauttaa lopuksi, että kantajan oleskelun yksikössä D 2 piti alun perin olla lyhytaikainen, koska hänet oli suunniteltu siirrettäväksi vuoden 2003 ensimmäisinä kuukausina PO:n ”Henkilöstö ja hallinto” osastolle ”Turvallisuus”, tämä seikka, joka ei edes toteutunut, ei ole missään tapauksessa hyväksyttävä perustelu sille, että kantajalle ei annettu yhtään työtehtävää vuoden 2003 ensimmäisinä kuukausina. Se, että kantaja oli tämän vuoden ensimmäisellä puoliskolla usein poissa sairauden tai vuosilomien vuoksi, ei myöskään antanut hallinnolle oikeutta välttää velvollisuutta vahvistaa kantajan työtehtävät.

172    Kun otetaan huomioon nyt käsiteltävään asiaan liittyvät tosiseikat ja erityisesti alun perin laaditut suunnitelmat kantajan siirtämiseksi yksikön D 2 ulkopuolelle, on kuitenkin katsottava, että sillä, että kantajan työtehtävät vahvistettiin viipeellä, ei voida sellaisenaan katsoa loukatun kantajan persoonaa, ihmisarvoa taikka hänen fyysistä tai henkistä koskemattomuuttaan.

d)     Neljäs peruste: Komission levittämät halventavat huhut kantajan ammatillisesta pätevyydestä

173    Kantaja ei esitä mitään näyttöä tukeakseen väitettään, jonka mukaan PO:n ”Henkilöstö ja hallinto” esimiehet olisivat levittäneet halventavia huhuja hänen ammatillisesta pätevyydestään.

174    Tällä perusteella esitettyä moitetta ei siis voida hyväksyä.

e)     Viides peruste: Tiettyjen vuosilomahakemusten hylkääminen ja muiden hakemusten hyväksyminen viipeellä komission toimesta

175    Aluksi on muistutettava siitä, että vaikka henkilöstösääntöjen 57 artiklan ensimmäisen kohdan nojalla ”virkamiehellä on kalenterivuoden aikana oikeus vähintään 24:n ja enintään 30 työpäivän pituiseen vuosilomaan”, sen lisäksi on todettu, että vuosiloman epäämistä yksikön asianmukaisen toiminnan varmistamiseksi ei voida sellaisenaan pitää merkkinä työpaikkakiusaamisesta (em. asia Schmit v. komissio, tuomion 78 kohta).

176    Kantaja arvostelee tässä tapauksessa komissiota siitä, että se ei hyväksynyt ennen 3.9.2004 tehtyä implisiittistä avustamispyynnön ja vahingonkorvausvaatimuksen hylkäävää päätöstä kolmea vuosilomahakemusta, jotka koskivat ajanjaksoja 10.5.–30.6.2004, 19.5.–8.6.2004 ja 5.7.–13.8.2004. Kantajan mielestä nämä epäämiset selittyvät hallinnon halulla ”saattaa hänet psyykkiseen epätasapainoon”.

177    Asiakirja-aineistosta ja erityisesti 7. ja 10.5.2004 kantajalle lähetetyistä sähköpostiviesteistä ilmenee 7.5.2004 esitetyn, ajanjaksoa 10.5.–30.6.2004 koskeneen vuosilomahakemuksen hylkäämisen osalta, että epääminen johtui perustellusta syystä eli siitä, että 7.5.2004 päivätyn lääkärinlausunnon, jonka mukaan ”toimipaikan vaihdos oli toivottavaa [kantajan] terveyden kannalta”, perusteella oli välttämätöntä tutkia kantajan kanssa eri mahdollisuuksia saada hänet sijoitetuksi PO:n ”Henkilöstö ja hallinto” ulkopuolelle. Lisäksi on kiistatonta, että kantaja todellakin tapasi osaston D johtajan 10.5.2004 ja että tämän kokouksen aikana päätettiin, että kantajan ansioluettelo toimitettaisiin muille pääosastoille. Lisäksi kantaja ilmoitti itse 12.5.2004 päivätyllä sähköpostiviestillä osaston D johtajan assistentille haluavansa itse asiassa pitää vuosilomansa 19.5. ja 8.6.2004 välisenä aikana.

178    Vuosilomahakemuksesta ajanjaksolle 19.5.–8.6.2004 on todettava, että syy, jonka vuoksi tämä hakemus hylättiin, eli tässä tapauksessa tarve edetä tammi–lokakuun 2003 urakehityskertomuksen laatimisen osalta yleisten täytäntöönpanosääntöjen 8 artiklan 5 kohdassa tarkoitettuun viralliseen keskusteluun, oli niin ikään hyväksyttävä, koska yleisten täytäntöönpanosääntöjen 8 artiklan 14 kohdassa määrätään, että ”kaikki vuosittaiset kertomukset on päätettävä viimeistään huhtikuun loppuun mennessä”.

179    Sama pätee erityisesti vuosilomahakemukseen, joka koski ajanjaksoa 5.7.–13.8.2004 ja jonka hylkäämisen syynä, joka esitettiin nimenomaisesti osaston D johtajan kantajalle 9.6.2004 lähettämässä sähköpostiviestissä, oli, jotta osaston D kaikkien virkamiesten mahdollisuuksia ylennykseen ei vaarannettaisi, tarve järjestää kantajan tammi–lokakuuta 2003 koskeneesta urakehityskertomuksestaan esittämän korjausvaatimuksen perusteella virallinen keskustelu arvioinnin vahvistajan kanssa yleisten täytäntöönpanosääntöjen 8 artiklan 10 kohdan mukaisesti.

180    Kantaja moittii sitä vastoin perustellusti komissiota siitä, että se on viivytellyt hyväksyessään hänen vuosilomahakemuksensa, joka koski ajanjaksoa 19.7.–27.8.2004. Tämä hakemus, joka tehtiin ”Sic Congés” ‑järjestelmässä 21.6.2004, hyväksyttiin näet vasta 2.8.2004 eli yli kaksi viikkoa sen päivämäärän jälkeen, josta alkaen kantaja halusi olla poissa. On lisäksi korostettava, että tämä hakemus hyväksyttiin ja vastaavat päivät vähennettiin kantajan vuosilomasaldosta, vaikka tämä oli 5.7.2004 jättänyt lääkärintodistuksen, joka koski ajanjaksoa 17.7.–27.8.2004, eli selvästi samaa ajanjaksoa kuin vuosilomahakemus, ja että hallinto ei ole kiistänyt tämän todistuksen oikeellisuutta.

181    Edellä esitetyn perusteella vuosilomakysymyksen osalta ainoa virhe, joka voidaan lukea komission syyksi, koskee olosuhteita, joissa ajanjaksoa 19.7.–27.8.2004 koskenutta vuosilomahakemusta käsiteltiin. Tällaisella menettelytavalla ei voida sellaisenaan katsoa loukatun kantajan persoonaa, ihmisarvoa taikka hänen fyysistä tai henkistä koskemattomuuttaan.

f)     Kuudes peruste: Komission kieltäytyminen pitämästä sairaudesta johtuneita poissaoloja perusteltuina

182    On kiistatonta, että komissio lähetti lääkärintarkastukseen kantajan, joka oli esittänyt lääkärintodistuksen ajanjaksolta 16.4.–11.6.2004. Sen jälkeen kun lääkärintarkastuksessa oli todettu 7.5.2004 päivätyn lausunnon mukaan, että kantaja oli työkykyinen, mutta täsmennetty, että ”toimipaikan vaihdos olisi toivottava [kantajan] terveyden kannalta”, asiakirja-aineiston mukaan kantaja ei ollut käyttänyt henkilöstösääntöjen 59 artiklan 1 kohdan viidennessä alakohdassa hänelle annettua mahdollisuutta esittää toimielimelle lausuntopyyntö.

183    Kantaja ei siis osoita, että hänen esimiehensä olisivat ennen avustamispyynnön ja vahingonkorvausvaatimuksen hylkäämisestä tehtyä hiljaista päätöstä syyllistyneet lainvastaisuuksiin hänen sairauslomiensa käsittelyssä.

184    Kaikesta edellä esitetystä seuraa, että vaikka tiettyihin kantajan esittämiin seikkoihin liittyy virheitä, yhtään niistä ei voida erikseen arvioituna pitää henkilöstösääntöjen 12 a artiklan 3 kohdassa tarkoitettuna ”sopimattomana käytöksenä”.

185    On kuitenkin kysyttävä, voitaisiinko näiden samojen tekojen kokonaisuutena arvioituina katsoa merkitsevän tällaista ”sopimatonta käytöstä”.

186    Kuulemismenettelystä vastaava neuvonantaja on vastannut tähän kysymykseen kieltävästi, sillä hän katsoi, että ”kyseiset menettelytavat tai toimet [eivät] olleet siinä mielessä tarkoituksellisia, että niiden toteuttajat olisivat pyrkineet loukkaamaan [kantajan] persoonaa, ihmisarvoa tai koskemattomuutta” ja täsmensi, että ”yksityisen henkilön tai useiden henkilöiden yhteinen tahto aiheuttaa vahinkoa [kantajalle]” puuttui.

187    Virkamiestuomioistuin ei voi kuitenkaan nojautua tällaiseen arviointiin, koska kuulemismenettelystä vastaava neuvonantaja on sitä laatiessaan nojautunut henkilöstösääntöjen 12 a artiklan 3 kohdan virheelliseen tulkintaan ja viitannut kiusaajaksi väitetyn pahansuopaan tarkoitukseen työpaikkakiusaamisen olemassaolon edellytyksenä.

188    Tältä osin ei ole syytä pitää tekoja, joista kantaja esimiehiään moittii, sellaisina, että ne kuuluisivat henkilöstösääntöjen 12 a artiklan 3 kohdassa tarkoitettujen tekojen joukkoon. Vaikka näitä toimia tarkasteltaisiin kokonaisuutena ja vaikka ne muistuttavat työpaikkakiusaamista ja kantaja on pitänyt niitä työpaikkakiusaamisena, kuten kuulemismenettelystä vastaava neuvonantaja on huomauttanut, ne eivät näet ne ole riittävän vakavia, jotta niiden objektiivisena vaikutuksena olisi ollut se, että avustamispyynnön ja vahingonkorvausvaatimuksen hylkäämisestä tehdyn hiljaisen päätöksen tekemispäivänä olisi loukattu kantajan persoonaa, ihmisarvoa taikka hänen fyysistä tai henkistä koskemattomuuttaan.

189    Kaikesta edellä esitetystä seuraa, että kantajalla ei ole perusteita väittää, että hän olisi ollut työpaikkakiusaamisen uhri.

C       Avustamispyynnön hylkäämisestä tehdyn hiljaisen päätöksen kumoamista koskevat vaatimukset

1.     Tutkittavaksi ottaminen

a)     Asianosaisten lausumat

190    Komissio väittää lähinnä, että se, että avustamispyyntöön ei vastattu, ei synnyttänyt, sen jälkeen kun neljän kuukauden määräaika sen esittämisestä oli kulunut, minkäänlaista asianomaiselle vastaista toimea. Komissio näet selittää, että se ei hylännyt tämän neljän kuukauden määräajan päätyttyä edes implisiittisesti avustamispyyntöä, koska sen piti odottaa hallinnollisen tutkimuksen tuloksia antaakseen ratkaisun tästä vaatimuksesta. Se lisää hylänneensä avustamispyynnön lopulta vasta 16.9.2005 sen jälkeen kun hallinnollinen tutkimus oli tuonut esiin, että työpaikkakiusaamista koskeneet väitteet eivät olleet perusteltuja. Näin ollen edellä mainittuja vaatimuksia ei voida tutkia, koska ne on esitetty liian aikaisin.

191    Kantaja vaatii oikeudenkäyntiväitteen hylkäämistä.

b)     Virkamiestuomioistuimen arviointi asiasta

192    Henkilöstösääntöjen 90 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jokainen näissä henkilöstösäännöissä tarkoitettu henkilö voi tehdä nimittävälle viranomaiselle hakemuksen, että tämä tekisi häneen liittyvän päätöksen. Viranomainen ilmoittaa perustellusta päätöksestänsä sille, jota asia koskee, neljän kuukauden kuluessa pyynnön esittämispäivästä. Jos pyyntöön ei ole vastattu tämän määräajan kuluessa, asian katsotaan tulleen hylätyksi hiljaisella päätöksellä, josta voi tehdä valituksen seuraavan kohdan mukaisesti.”

193    Kuten edellä on todettu, kantaja on tässä tapauksessa pyytänyt komissiolta apua 29.4.2004 päivätyllä muistiolla. Se että tähän muistioon, joka sisälsi henkilöstösääntöjen 90 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun hakemuksen, ei vastattu, synnytti siis neljän kuukauden määräajan päätyttyä hiljaisen hylkäämispäätöksen, joka on kantajalle vastainen toimi.

194    Tätä päätelmää ei voida kumota komission väitteellä, jonka mukaan se olisi pidättäytynyt henkilöstösääntöjen 90 artiklan 1 kohdassa määrätyn neljän kuukauden määräajan päättyessä ottamasta kantaa työpaikkakiusaamista koskeneeseen avustamispyyntöön, koska se oli ollut ennen ratkaisun antamista pakotettu odottamaan hallinnollisen tutkimuksen tuloksia.

195    Vaikka hallinnon tehtävänä on silloin, kun virkamies, joka vaatii suojelua toimielimeltään, esittää edes vähäistä näyttöä niiden hyökkäysten olemassaolosta, joiden kohteena hän väittää olevansa, toteuttaa asianmukaisia toimenpiteitä, muun muassa tehdä tutkimus kantelun taustalla olevien tekojen toteen näyttämiseksi (em. asia Lo Giudice v. komissio, tuomion 136 kohta), tällainen velvollisuus ei voi antaa asianomaiselle toimielimelle mahdollisuutta poiketa henkilöstösääntöjen 90 artiklan 1 kohdan säännöksistä, jotka antavat virkamiehelle mahdollisuuden saada hallinnolta päätöksen luonteinen kannanotto tietyssä määräajassa (asia T-135/89, Pfloeschner v. komissio, tuomio 3.4.1990, Kok. 1990, s. II‑153, 17 kohta, ja asia T-223/95, Ronchi v. komissio, tuomio 6.11.1997, Kok. H. 1997, s. I‑A‑321 ja II‑879, 31 kohta).

196    Vaikka komission ei voitu ennen hallinnollisen tutkimuksen viemistä päätökseen katsoa hylänneen avustamispyyntöä lopullisesti, komissio oli jo ennen lopullisen kannan ottamista tähän pyyntöön velvollinen toteuttamaan tiettyjä toimia edes tilanteen turvaamiseksi. Tällaisten toimenpiteiden laiminlyönti siten, että hallinto ei ole vastannut tähän pyyntöön, voi olla kantajalle vastainen päätös, kuten tässä tapauksessa.

197    Näin ollen oikeudenkäyntiväitettä, joka perustuu siihen, että edellä mainittuja vaatimuksia ei ole kohdistettu mihinkään asianomaiselle vastaiseen toimeen, ei voida hyväksyä.

198    On kuitenkin korostettava, että komission pääsihteerin nimittämä kuulemismenettelystä vastaava neuvonantaja sai 8.9.2004 päivätyssä muistiossa tältä valtuudet ”selvittää esitettyjen väitteiden todenperäisyys erityisesti asiakirja-aineistossa mainitun virkamiehen tai mainittujen virkamiesten käytöksen osalta, jotta voidaan arvioida tilanteen todenperäisyyttä ja toimenpiteitä, joita sen perusteella on tarvittaessa toteutettava”. Sen jälkeen kun kuulemismenettelystä vastaava neuvonantaja oli 6.10. ja 22.12.2004 välisenä aikana järjestänyt useita kuulemisia, hän toimitti lisäksi 21.3.2005 komission pääsihteerille hallinnollisen tutkimuksen päätteeksi laaditun kertomuksen.

199    On siis todettava, että vaikka hallinto ei ollut ennen tämän kanteen nostamista toteuttanut kaikkia avustamistoimia, joita kantaja oli pyytänyt, se toteutti kuitenkin tämän pyytämän hallinnollisen tutkimuksen.

200    Edellä esitetystä seuraa, että kantajan avustamispyyntönsä hylkäämisestä tehdystä hiljaisesta päätöksestä esittämä vaatimus on tutkittava lukuun ottamatta tutkimuksen aloittamista koskevaa vaatimusta ainoastaan viimeksi mainitun seikan osalta. Kantajan vaatimusten tutkimisen edellytykset eivät täyty, koska kanteen nostamishetkellä ei ole ollut olemassa kantajalle vastaista toimea.

2.     Asiakysymys

a)     Asianosaisten lausumat

201    Vaikka kantaja esittää kaksi perustetta, joista ensimmäinen koskee henkilöstösääntöjen 24 artiklan rikkomista ja jälkimmäinen huolenpitovelvollisuuden laiminlyöntiä, nämä perusteet, joiden perustelut ovat olennaisilta osin samat, on tutkittava yhdessä.

202    Kantaja esittää, että komissio ei ole vastannut hänen avustamispyyntöönsä niin nopeasti ja huolellisesti kuin olosuhteet olisivat vaatineet eikä ole varsinkaan siirtänyt häntä PO:n ”Henkilöstö ja hallinto” ulkopuolelle, vaikka psykiatri, jonka tehtäväksi työterveysyksikkö oli antanut hänen psykiatrisen lääkärinlausuntonsa laatimisen, oli jo 18.5.2004 korostanut lausunnossaan, että ”koska ongelma on sosiaalinen (ristiriita toimielimen sisällä), ratkaisu on siis tehtävä sosiaalisella tasolla (siirtäminen toiseen pääosastoon)”.

203    Komissio väittää puolustuksekseen, että sitä ei voida arvostella siitä, että se ei ollut siirtänyt kantajaa PO:n ”Henkilöstö ja hallinto” ulkopuolelle, koska hän ei ollut joutunut työpaikkakiusaamisen kohteeksi.

b)     Virkamiestuomioistuimen arviointi asiasta

204    Henkilöstösääntöjen 24 artiklan ensimmäisen kohdan mukaan ”yhteisöt avustavat virkamiestä erityisesti oikeudellisissa toimenpiteissä sellaista henkilöä vastaan, joka uhkaa, loukkaa, solvaa tai herjaa virkamiestä tai hänen perheensä jäsentä tai hyökkää heitä vastaan tai vahingoittaa heidän omaisuuttaan virkamiehen aseman tai tehtävän vuoksi”.

205    On muistettava, että avustamisvelvollisuuden perusteella hallinnon on yksikön järjestyksen ja työrauhan vaarantuessa puututtava riittävän voimakkaasti asioiden kulkuun ja toimittava olosuhteiden edellyttämällä nopeudella ja huolellisuudella tosiseikkojen toteamiseksi ja asianmukaisten johtopäätösten tekemiseksi niiden perusteella tietoisena kaikesta asiaan liittyvästä (asia 224/87, Koutchoumoff v. komissio, tuomio 26.1.1989, Kok. 1989, s. 99, 15 ja 16 kohta; asia T-5/92, Tallarico v. parlamentti, tuomio 21.4.1993, Kok. 1993, s. II‑477, 31 kohta, ja asia T-136/98, Campogrande v. komissio, tuomio 5.12.2000, Kok. H. 2000, s. I‑A‑267 ja II‑1225, 42 kohta).

206    Koska virkamiestuomioistuin ei ole tässä tapauksessa todennut työpaikkakiusaamista toteen näytetyksi, kantaja ei voi arvostella komissiota siitä, että se ei ole toteuttanut kaikkia toimenpiteitä kantajan suojelemiseksi työpaikkakiusaamiselta.

207    On kuitenkin muistettava, että työpaikkakiusaamisesta vuonna 2003 annetussa tiedonannossa määrätään, että ”mikäli on pienintäkään syytä epäillä työpaikkakiusaamista, voidaan harkita siirtotoimia” ja että näiden toimien, ”joissa on otettava huomioon erityiset tilanteet” ja jotka ”voivat olla välittömiä ja tarvittaessa lopullisia” ”tarkoituksena on antaa oletetulle uhrille mahdollisuus toipua auttamalla häntä ottamaan etäisyyttä asioihin”.

208    Tässä tapauksessa on huomautettava, että kantaja on 29.4.2004 päivätyssä muistiossaan arvostellut ensin yksikön B 2 yksikönpäällikköä eli sen yksikön yksikönpäällikköä, johon komissio oli ottanut hänet palvelukseen koeajalla olevaksi virkamieheksi, siitä, että tämä oli ilmoittanut osaston B johtajalle, jonka tehtävänä oli laatia ensimmäinen koeajan päättyessä laadittava kertomus, perusteettoman kielteisiä tietoja hänen ammatillisesta pätevyydestään ainoana tarkoituksenaan saattaa kantaja vastuuseen hänen itsensä tekemistä virheistä. Kantaja arvosteli samassa muistiossa esimiehiään siitä, että he olivat erityisesti siitä lähtien, kun hänet sijoitettiin 1.1.2003 yksikköön 01, eristäneet hänet ammatillisesti antamalla hänelle toimistohuoneen, joka oli kaukana muusta yksiköstä ja josta puuttui kaikki tarpeisto, eivät olleet antaneet hänelle hänen pätevyyttään vastaavia tehtäviä, estäneet hänen siirtonsa PO:n ”Henkilöstö ja hallinto” ulkopuolelle ja antaneet tässä tarkoituksessa muille pääosastoille epäedullisia tietoja hänen pätevyydestään. Samassa kirjeessä kantaja ilmoitti lisäksi, että hänelle oli toimitettu yksikön henkilöstöluettelo, jossa hänen nimeään ei enää mainittu. Lopuksi on todettava, että useisiin asiakirjoihin, joita kantaja on liittänyt avustamispyyntöönsä, sisältyi luettelo henkilöistä, jotka saattoivat kantajan mukaan vahvistaa tapahtuneeksi väitetyn työpaikkakiusaamisen olemassaolon.

209    Vaikka kantajan avustamispyynnössään esittämien seikkojen tärkeys ja vakavuus eivät ehkä osoittaneet työpaikkakiusaamisen olemassaoloa, ne osoittivat ainakin työpaikkakiusaamisesta annetussa vuoden 2003 tiedonannossa tarkoitetun ”epäilyn työpaikkakiusaamisesta” ja velvoittivat siten komissiota toteuttamaan jo ennen tutkimuksen suorittamista ja asianomaisen väitteiden todenperäisyyden selvittämistä ”siirtotoimia”.

210    On kiistatonta, että siihen päivään mennessä, jona avustamispyynnön hylkäämistä koskeva hiljainen päätös tehtiin, komissio ei ollut toteuttanut mitään tällaista väliaikaista toimenpidettä ja että kantajan siirtämisestä PO:n ”Henkilöstö ja hallinto” ulkopuolelle tai edes yksikön D 2, johon hän oli tuolloin sijoitettuna, ulkopuolelle ei ollut tehty minkäänlaista päätöstä.

211    Asiakirja-aineistosta kyllä ilmenee, että PO ”Henkilöstö ja hallinto” oli toteuttanut syksystä 2003 lähtien tiettyjä toimia, jotta kantaja kykenisi löytämään toimen kyseisen pääosaston ulkopuolelta, ja että erityisesti osaston D johtaja oli toimittanut 13.5.2004 kantajan ansioluettelon viidelle muulle pääosastolle ja täsmentänyt, että PO ”Henkilöstö ja hallinto” oli ilmaissut suostumuksensa siihen, että kantaja voitaisiin siirtää virkansa kanssa. Näitä eri yrityksiä ei voida kuitenkaan pitää riittävinä, koska komission kuului paitsi avustaa kantajaa etsimään työtä, myös sijoittaa hänet PO:n ”Henkilöstö ja hallinto” ulkopuolelle.

212    On myös tärkeää korostaa, että tutkinta- ja kurinpito-osaston johtaja oli itse 11.6.2004 päivätyssä kirjeessään todennut, että kantajan avustamispyynnössään väittämät seikat vaikuttivat hänestä riittävän vakavilta, jotta hallinnollisen tutkimuksen aloittaminen oli perusteltua ”sekä yksittäisten henkilöiden asettamiseksi vastuuseen että perusteettomasti syytettyjen virkamiesten maineen puhdistamiseksi”.

213    Näin ollen kantaja väittää perustellusti, että komissio ei ole vastannut riittävän nopeasti hänen avustamispyyntöönsä, kun se ei ole toteuttanut siirtotoimenpidettä jo ennen hallinnollisen tutkimuksen järjestämistä.

214    Tästä seuraa, että avustamispyynnön hylkäämisestä tehty hiljainen päätös on kumottava siltä osin kuin tässä päätöksessä on kieltäydytty toteuttamasta väliaikaista siirtotoimenpidettä.

D       Vuoden 2003 urakehityskertomusten kumoamista koskevat vaatimukset

1.     Asianosaisten lausumat

215    Komissio vaatii, että edellä mainitut vaatimukset on jätettävä tutkimatta, koska vuoden 2003 urakehityskertomuksin kohdistettu hallinnollinen valitus tehtiin liian myöhään. Se korostaa, että kantaja, joka sai 21.9.2004 päivätyllä kirjeellä tiedon siitä, että hänen vuoden 2003 urakehityskertomuksensa oli suljettu lopullisesti, teki hallinnollisen valituksensa PO:n ”Henkilöstö ja hallinto” yksikköön ”Kanteet” vasta 5.1.2005, eli henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohdassa säädetyn kolmen kuukauden määräajan päätyttyä. Komissio lisää, että kun otetaan huomioon asianomaisen ”erityinen tilanne”, hän olisi voinut käydessään työpaikallaan tiedustella PO:lta ”Henkilöstö ja hallinto” vuoden 2003 urakehityskertomustensa tarkkaa vaihetta tai ainakin tutkia tietojärjestelmässä ”SysPer 2” (jäljempänä SysPer 2) olevaa kansiotaan. Koska kantajan vuoden 2003 urakehityskertomuksensa suljettiin 13. ja 14.7.2004, kantaja olisi siis kyennyt tutustumaan niihin heti sen jälkeen tai joka tapauksessa viimeistään silloin, kun hän sai 21.9.2004 päivätyn kirjeen, jossa hänelle ilmoitettiin niiden hallinnollisesta sulkemisesta.

216    Toissijaisesti – siltä varalta, että virkamiestuomioistuin katsoisi, että edellä mainitut vaatimukset on tutkittava – komissio muistuttaa, että kantaja on jäänyt nyt käsiteltävän kanteen nostamisen jälkeen työkyvyttömyyseläkkeelle ja että hänellä ei siten ole enää intressiä vaatia vuoden 2003 urakehityskertomustensa kumoamista.

217    Kantaja vaatii vastauksessaan vuoden 2003 urakehityskertomustensa kumoamista koskevien vaatimustensa tutkimista.

2.     Virkamiestuomioistuimen arviointi asiasta

218    Edellä mainittujen vaatimusten tutkimisen edellytysten täyttymisen osalta on muistettava, että henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohdasta ilmenee, että jokainen henkilöstösäännöissä tarkoitettu henkilö voi tehdä hänelle vastaisesta päätöksestä valituksen nimittävälle viranomaiselle ja että tällainen hallinnollinen valitus on tehtävä kolmen kuukauden kuluessa. Määräaika alkaa päivänä, jolloin päätös on ilmoitettu asianomaiselle, ja joka tapauksessa viimeistään sinä päivänä, jolloin se, jota asia koskee, on saanut tiedon siitä, jos kyse on yksilöön kohdistuvasta toimenpiteestä.

219    Jotta päätös olisi annettu asianmukaisesti tiedoksi henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla, edellytetään paitsi sitä, että se on annettu tiedoksi sille, jolle se on osoitettu, myös sitä, että tämä on kyennyt ottamaan hyödyllisellä tavalla selvää sen sisällöstä (ks. asia 5/76, Jänsch v. komissio, tuomio 15.6.1976, Kok. 1976, s. 1027, 10 kohta ja asia T-311/04, Buendía Sierra v. komissio, tuomio 19.10.2006, Kok. 2006, s. II‑4137, 121 kohta).

220    Hallinnon, joka vetoaa siihen, että hallinnollinen valitus on tehty liian myöhään, on näytettävä toteen, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi eli saatettu sen henkilön tietoon, jolle se on osoitettu (ks. vastaavasti asia T-94/92, X v. komissio, tuomio 9.6.1994, Kok. H. 1994, s. I‑A‑149 ja II‑481, 22 kohta).

221    Komissio vetoaa tässä tapauksessa siihen, että henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohdan mukainen kolmen kuukauden määräaika olisi alkanut kulua 21.9.2004 eli päivänä, joka on merkitty kirjeeseen, jolla yksikön ”Henkilöstöresurssit – Hallinto, sisäiset uudistukset” yksikönpäällikkö ilmoitti kantajalle, että PO:n ”Henkilöstö ja hallinto” pääjohtaja oli ylennysvuoden 2004 osalta päättänyt hänelle vuotta 2003 koskeneen arvioinnin yhteydessä annetun kokonaisarvosanan 8/20 perusteella olla myöntämättä hänelle yhtään etusijapistettä. Sen lisäksi, että mistään asiakirja-aineiston asiakirjasta ei ilmene päivämäärä, jona tämä kirje annettiin tiedoksi, on korostettava, että koska vuoden 2003 urakehityskertomukset eivät olleet tämän kirjeen liitteenä, ei voida katsoa, että kantaja olisi voinut sen perusteella tutustua hyödyllisellä tavalla näihin urakehityskertomuksiin.

222    Väitettä, jonka mukaan asianomainen olisi ”erityisen tilanteensa” vuoksi voinut käydessään työpaikallaan tiedustella PO:lta ”Henkilöstö ja hallinto” vuoden 2003 urakehityskertomustensa tarkkaa vaihetta tai ainakin tutkia SysPer 2:ssa olevaa kansiotaan, ei voida hyväksyä, koska kuten edellä on todettu, hallinnollisen valituksen tekemiselle asianomaiselle vastaisesta toimesta asetettu määräaika alkaa kulua henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohdan nojalla vasta päivänä, jolloin päätös on ilmoitettu asianomaiselle, ja joka tapauksessa viimeistään sinä päivänä, jolloin se, jota asia koskee, on saanut tiedon siitä.

223    Koska komissio ei ole näyttänyt toteen, minä päivänä vuoden 2003 urakehityskertomukset on annettu tiedoksi kantajalle tai hän on saanut niistä tiedon, edellä mainittujen vaatimusten esittämistä liian myöhään koskeva oikeudenkäyntiväite on näin ollen hylättävä.

224    Edellä esitetyn perusteella vaatimukset, jotka koskevat vuoden 2003 urakehityskertomusten kumoamista, täyttivät tutkittavaksi ottamisen edellytykset nyt käsiteltävän kanteen nostamishetkellä.

225    Tämä näkemys ei voi kuitenkaan estää virkamiestuomioistuinta tutkimasta, onko kantaja nyt käsiteltävän kanteen nostamisen jälkeen edelleen säilyttänyt henkilökohtaisen intressin vuoden 2003 urakehityskertomustensa kumoamiseen (ks. asia T-159/98, Torre ym. v. komissio, tuomio 24.4.2001, Kok. H. 2001, s. I‑A‑83 ja II‑395, 30 kohta ja asia T-105/03, Dionyssopoulou v. neuvosto, tuomio 31.5.2005, Kok. H. 2005, s. I‑A‑137 ja II‑621, 18 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

226    Tässä yhteydessä on muistettava, että arviointikertomuksen, jota kutsutaan urakehityskertomukseksi komissiossa voimassa olevassa arviointijärjestelmässä, tärkeimpänä tehtävänä sisäisenä asiakirjana, on varmistaa, että hallinto saa säännöllisesti tiedot siitä, miten sen virkamiehet hoitavat tehtävänsä (yhdistetyt asiat 6/79 ja 97/79, Grassi v. neuvosto, tuomio 3.7.1980, Kok. 1980, s. 2141, 20 kohta ja asia T-59/96, Burban v. parlamentti, tuomio 28.5.1997, Kok. H. 1997, s. I‑A‑109 ja II‑331, 73 kohta).

227    Arviointikertomuksella on tärkeä merkitys virkamiehen uralla etenemisen, lähinnä siirtojen ja ylentämisten kannalta. Näin ollen se vaikuttaa lähtökohtaisesti arvioitavan henkilön intresseihin vain siihen saakka, kun hän lopettaa lopullisesti työskentelyn. Työskentelyn lopettamisen jälkeen virkamiehellä ei siten ole enää intressiä ajaa arviointikertomuksesta nostettua kannetta, ellei hän osoita sellaisen erityisen seikan olemassaoloa, jonka vuoksi hänellä on henkilökohtainen ja edelleen olemassa oleva intressi tämän kertomuksen kumoamiseen (em. asia Dionyssopoulou v. neuvosto, tuomion 20 kohta).

228    Nyt esillä olevassa tapauksessa on kiistatonta, että kantaja on siirretty eläkkeelle ja että hänelle on myönnetty nimittävän viranomaisen 23.8.2005 tekemällä päätöksellä työkyvyttömyyskorvaus 31.8.2005 lähtien. Työkyvyttömyyskomitea on lisäksi katsonut, että ”uusi lääkärintarkastus ei [ollut] tarpeen, koska työkyvyttömyyden aiheuttanut sairaus oli pysyvä”. Siten vuoden 2003 urakehityskertomusten muuttamisesta ei voisi olla mitään seurauksia kantajan uralle. Kantaja ei ole myöskään osoittanut eikä edes vedonnut siihen, että olisi olemassa erityinen seikka, jonka vuoksi hänellä olisi edelleen henkilökohtainen ja edelleen olemassa oleva intressi ajaa kumoamiskannetta.

229    Tätä päätelmää ei voida kyseenalaistaa ratkaisulla, jonka virkamiestuomioistuin antoi asiassa F-44/05, Strack vastaan komissio, 25.9.2008 antamassaan tuomiossa (ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa). Vaikka kyseisen tuomion taustalla olevassa asiassa näet todettiin, että virkamiehellä oli edelleen intressi vaatia hänen erääseen toimeen tekemänsä hakemuksen hylkäävän päätöksen kumoamista, vaikka hänet oli siirretty työkyvyttömyyseläkkeelle, on korostettava, että kyseisessä asiassa ei ollut todettu, toisin kuin nyt käsiteltävässä asiassa, että tämän virkamiehen työkyvyttömyyden aiheuttanut sairaus olisi ollut pysyvä ja että uusi lääkärintarkastus ei ollut tarpeen.

230    Näin ollen ei ole enää tarpeen antaa ratkaisua vuoden 2003 urakehityskertomusten kumoamista koskevasta vaatimuksesta.

E       Vahingonkorvausvaatimukset

231    Kantajan esittämä vahingonkorvausvaatimus on lähinnä kolmiosainen. Hän vaatii näet korvausta vahingoista, jotka johtuvat ensinnäkin työpaikkakiusaamisesta, jonka uhriksi hän väittää joutuneensa, toiseksi avustamispyynnön hylkäämisestä tehdystä hiljaisesta päätöksestä ja kolmanneksi vuoden 2003 urakehityskertomusten ja niiden olosuhteiden lainvastaisuudesta, joissa ne on annettu hänelle tiedoksi.

1.     Tapahtuneeksi väitettyyn työpaikkakiusaamiseen perustuvan vahingon korvaamista koskevat vaatimukset

a)     Asianosaisten lausumat

232    Kantaja väittää, että työpaikkakiusaaminen, jonka kohteeksi hän väittää joutuneensa, on heikentänyt vakavalla tavalla hänen terveyttään, kuten osoittavat häntä hoitaneen lääkärin antamat lääkärintodistukset, työterveysyksikön lääkärinlausunnot ja henkilöstösääntöjen 59 artiklan 1 kohdassa tarkoitetussa lausuntomenettelyssä valitun riippumattoman lääkärin lausunto. Siitä on seurannut merkittävää henkistä kärsimystä, jonka vuoksi hän ei ole kyennyt hoitamaan normaalisti tehtäviään yksikössään, ja aineellista vahinkoa, kun hänellä ei ole ollut mahdollisuutta edetä urallaan ja saada laillista oikeuttaan ylennykseen.

233    Komissio vaatii puolustuksekseen edellä mainittujen vahingonkorvausvaatimusten hylkäämistä ja selittää, että kantaja ei ole joutunut työpaikkakiusaamisen kohteeksi.

b)     Virkatuomioistuimen arviointi asiasta

234    Henkilöstöasioita koskevan vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan yhteisön vastuun syntyminen edellyttää useiden edellytysten täyttymistä, eli toimielimen moititun toiminnan lainvastaisuutta, sitä, että vahinko on tosiasiassa syntynyt, ja syy-yhteyttä suoritetuksi väitetyn toiminnan ja aiheutuneeksi väitetyn vahingon välillä (asia 111/86, Delauche v. komissio, tuomio 16.12.1987, Kok. 1987, s. 5345, 30 kohta; asia T-234/97, Rasmussen v. komissio, tuomio 16.9.1998, Kok. H. 1998, s. I‑A‑507 ja II‑1533, 71 kohta ja asia T-281/01, Huygens v. komissio, tuomio 6.7.2004, Kok. H. 2004, s. I‑A‑203 ja II‑903, 51 kohta).

235    On siis tutkittava, voidaanko komission katsoa syyllistyneen lainvastaiseen toimintaan, ja mikäli näin on, määritettävä mahdollinen vahinko, joka on syy-yhteydessä lainvastaiseen toimintaan.

 Lainvastaisen menettelyn olemassaolo

236    Vaikka kantaja ei voi perustellusti väittää, että hän olisi joutunut työpaikkakiusaamisen uhriksi, kuten edellä on todettu, tietyt kantajan esittämät seikat, joihin hän on tukeutunut vahingonkorvausvaatimuksessaan, ovat kuitenkin kokonaisuutena arvioituina omiaan osoittamaan, että komissio on jossain määrin laiminlyönyt huolenpitovelvollisuutensa, kuten kuulemismenettelystä vastaava neuvonantajakin on todennut. Tämä pätee erityisesti olosuhteisiin, joissa kantajan koeaikaa on pidennetty (tämän tuomion 155–160 kohta), siihen, että hänelle on annettu muista erillään olevia toimistohuoneita (tämän tuomion 161–169 kohta), siihen, että hänelle ei ole annettu työtehtäviä tammi–kesäkuussa 2003 (170–172 kohta), tai olosuhteisiin, joissa ajanjaksoa 19.7.–27.8.2004 koskevaa vuosilomahakemusta on käsitelty (tämän tuomion 180 ja 181 kohta).

237    Tästä seuraa, että komission vahingonkorvausvastuulle asetettu ensimmäinen edellytys eli lainvastaisen toiminnan olemassaoloa koskeva edellytys täyttyy.

 Lainvastaiseen toimintaan liittyvän vahingon olemassaolo

238    Kantaja vetoaa aiheellisen vahingon osalta siihen, että hänelle on aiheutunut palkan menetystä sen vuoksi, että hänet on siirretty työkyvyttömyyseläkkeelle. On siis katsottava, että asianomainen vetoaa tällaisen vaatimuksen esittäessään siihen, että hänen siirtämisensä työkyvyttömyyseläkkeelle johtuisi ammattitaudista, jonka syynä ovat hallinnon tekemät virkavirheet.

239    Tältä osin on muistettava, kuten aikaisemmin on todettu (asia F-23/05, Giraudy v. komissio, tuomio 2.5.2007, 193 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa), että virkamiestuomioistuin ei ole toimivaltainen antamaan ratkaisua syy-yhteydestä, joka vallitsee virkamiehen työolojen ja sairauden, johon hän vetoaa, välillä. Euroopan yhteisöjen virkamiesten tapaturma- ja ammattitautivakuutuksesta annettujen yhteisten määräysten (jäljempänä tapaturmavakuutusmääräykset) 18 artiklassa näet määrätään, että päätökset, jotka koskevat sairauden tunnustamista ammattitaudiksi, tekee nimittävä viranomainen yhden tai useamman toimielinten nimeämän lääkärin päätelmien perusteella ja jos vakuutettu niin vaatii, kuultuaan tapaturmavakuutusmääräysten 22 artiklassa tarkoitettua lääketieteellistä lautakuntaa. Tapaturmavakuutusmääräysten 11 artiklan 2 kohdassa määrätään, että jos tapaturma tai ammattitauti johtaa vakuutetun täydelliseen pysyvään työkyvyttömyyteen, hänelle maksetaan henkilöstösääntöjen 73 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitettu pääoma eli pääoma, joka on kahdeksan kertaa virkamiehen perusvuosipalkan suuruinen, tapaturmaa edeltävien 12 kuukauden peruskuukausipalkan perusteella laskettuna.

240    Henkilöstösääntöjen 73 artiklan täytäntöön panemiseksi käyttöön otetussa järjestelyssä määrätään siis kiinteämääräisestä korvauksesta tapaturman tai ammattitaudin varalta, ilman että asianomaisen tarvitsisi osoittaa toimielimen minkäänlaista tuottamusta. Oikeuskäytännössä täsmennetään, että ainoastaan siinä tapauksessa, että ilmenee, että henkilöstösääntöjen mukainen järjestely ei mahdollista asianmukaisen korvauksen maksamista kärsitystä vahingosta, virkamiehellä on oikeus vaatia lisäkorvausta (ks. vastaavasti yhdistetyt asiat 169/83 ja 136/84, Leussink v. komissio, tuomio 8.10.1986, Kok. 1986, s. 2801, 13 kohta; asia C-257/98 P, Lucaccioni v. komissio, tuomio 9.9.1999, Kok. 1999, s. I‑5251, 22 kohta; asia T-165/95, Lucaccioni v. komissio, tuomio 14.5.1998, Kok. H. 1998, s. I‑A‑203 ja II‑627, 74 kohta ja asia T-300/97, Latino v. komissio, tuomio 15.12.1999, Kok. H. 1999, s. I‑A‑259 ja II‑1263, 95 kohta).

241    Tässä tapauksessa asiakirja-aineistosta ilmenee, että kantaja esitti 17.10.2005 päivätyllä muistiolla komissiolle pyynnön siitä, että hänen ”ahdistuneisuutena ja masennuksena ilmenevä sairautensa” tunnistettaisiin henkilöstösääntöjen 73 artiklassa tarkoitetuksi ammattitaudiksi. Menettely kantajan sairauksien tunnustamiseksi ammattitaudiksi on vielä vireillä. Tästä seuraa, että edellä mainittu korvausvaatimus on esitetty liian aikaisin eikä sitä voida tässä vaiheessa hyväksyä.

242    Sitä vastoin kantajan henkisen kärsimyksen osalta se, että komissio ei ole noudattanut huolenpitovelvollisuuttaan, on edistänyt kantajan eristämistä yksikössään ja aiheuttanut hänelle vahinkoa, jonka kohtuulliseksi korvaukseksi määrätään hänelle suoritettavaksi 500 euroa.

2.     Vaatimukset, jotka koskevat avustamispyynnön hylkäämisestä tehdystä hiljaisesta päätöksestä aiheutuneen vahingon korvaamista

a)     Tutkittavaksi ottaminen

 Asianosaisten lausumat

243    Komissio katsoo, että avustamispyynnön hylkäämisestä tehdystä hiljaisesta päätöksestä aiheutuneen vahingon korvaamista koskevia vaatimuksia ei voida ottaa tutkittavaksi. Se vetoaa siihen, että koska tämän päätöksen kumoamista koskevia vaatimuksia ei voida ottaa tutkittavaksi, koska ne on esitetty liian aikaisin, tästä päätöksestä aiheutuneen vahingon korvaamista koskevat vaatimukset pitäisi tämän seurauksena jättää tutkimatta.

244    Kantaja vaatii edellä mainittujen vahingonkorvausvaatimusten ottamista tutkittavaksi.

 Virkamiestuomioistuimen arviointi asiasta

245    Henkilöstösääntöjen 90 ja 91 artiklalla käyttöön otetussa oikeussuojajärjestelmässä vahingonkorvauskanne, joka on itsenäinen oikeussuojakeino kumoamiskanteeseen nähden, voidaan ottaa tutkittavaksi vain, jos sitä edeltää henkilöstösääntöjen mukainen oikeudenkäyntiä edeltävä menettely. Tämä menettely on erilainen sen mukaan, perustuuko vahinko, josta vaaditaan korvausta, henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuun asianomaiselle vastaiseen toimeen, vai sellaiseen hallinnon toimintaan, joka ei ole luonteeltaan päätöksentekoa. Ensin mainitussa tapauksessa asianomaisen tehtävänä on tehdä asetetussa määräajassa hallinnollinen valitus riidanalaisesta toimesta. Jälkimmäisessä tapauksessa hallinnollinen menettely on sitä vastoin aloitettava henkilöstösääntöjen 90 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla vahingonkorvausta koskevalla hakemuksella ja sitä on tarvittaessa jatkettava hallinnollisella valituksella, joka on kohdistettu hakemuksen hylkäävään päätökseen (asia T-500/93, Y v. yhteisöjen tuomioistuin, tuomio 28.6.1996, Kok. H. 1996, s. I‑A‑335 ja II‑977, 64 kohta).

246    Kun kumoamiskanne ja vahingonkorvauskanne ovat välittömässä yhteydessä toisiinsa, jälkimmäinen on otettava tutkittavaksi kumoamiskanteen liitännäisvaatimuksena, ilman että sitä pitäisi välttämättä edeltää hakemus, jossa nimittävää viranomaista vaaditaan korvaamaan kärsityksi väitetty vahinko, ja hallinnollinen valitus, jolla riitautetaan hakemuksen hylkäämisestä tehty hiljainen tai nimenomainen päätös (yhdistetyt asiat T-17/90, T-28/91 ja T-17/92, Camara Alloisio ym. v. komissio, tuomio 15.7.1993, Kok. 1993, s. II‑841, 46 kohta ja em. asia Y v. yhteisöjen tuomioistuin, tuomion 66 kohta).

247    Nyt esillä olevassa tapauksessa on korostettava, että avustamispyynnön hylkäämisestä tehdystä hiljaisesta päätöksestä aiheutuneen vahingon korvaamista koskevat vaatimukset ovat välittömässä yhteydessä tämän päätöksen kumoamista koskeviin vaatimuksiin. Nämä vaatimukset on otettu tutkittaviksi muilta kuin niiltä osin kuin ne koskevat kieltäytymistä hallinnollisen tutkimuksen kiirehtimisestä. Tältä osin myös edellä mainitut vahingonkorvausvaatimukset on otettava tutkittavaksi.

b)     Asiakysymys

 Asianosaisten lausumat

248    Kantaja esittää, että hänelle on aiheutunut avustamispyynnön hiljaisen hylkäämispäätöksen lainvastaisuudesta aineellista vahinkoa ja henkistä kärsimystä. Hän väittää erityisesti aineellisen vahingon osalta, että se, että komissio on pidättäytynyt avustamistoimenpiteistä, samoin kuin työpaikkakiusaaminen, jonka uhrina hän on ollut, ovat aiheuttaneet hänen työkyvyttömyytensä, joten hänen vahinkonsa on yhteensä 781 906,43 euron suuruinen, mikä vastaa erotusta, jossa yhtäältä vähennettävänä ovat palkka ja eläke, jotka hän olisi saanut, ellei hän olisi joutunut työkyvyttömäksi, ja toisaalta vähentäjänä työkyvyttömyyskorvaus, jota hän saa, ja eläke, jonka hän saa tulevaisuudessa.

249    Komissio vastaa puolustuksekseen, että kantaja ei ole osoittanut moititun toiminnan lainvastaisuutta, joten vahingonkorvausvaatimus pitäisi todeta perusteettomaksi. Toissijaisesti kantaja ei ole esittänyt mitään konkreettista näyttöä, joka osoittaisi todellisen vahingon olemassaolon ja varsinkaan sen määrää, samoin kuin syy-yhteyden aiheutetuksi väitetyn vahingon ja moititun toiminnan välillä. Mikäli virkamiestuomioistuin pitäisi kantajan esittämiä kumoamisvaatimuksia perusteltuina, nämä kumoamiset jo sellaisenaan korvaisivat henkisen kärsimyksen.

 Virkamiestuomioistuimen arviointi asiasta

250    Kuten edellä on todettu, komission hiljainen päätös avustamispyynnön hylkäämisestä on lainvastainen, koska se ei ole toteuttanut etukäteen mikään toimia kantajan siirtämiseksi PO:n ”Henkilöstö ja hallinto” ulkopuolelle, vaikka kantajan avustamispyynnössään esittämien seikkojen tärkeys ja vakavuus osoittivat työpaikkakiusaamisesta vuonna 2003 annetussa tiedonannossa tarkoitetun ”epäilyn työpaikkakiusaamisesta”.

251    Lisäksi on todettava, että sinä päivänä, jona avustamispyynnön hylkäämisestä tehtiin hiljainen päätös, hallinnollista tutkimusta ei ollut vielä aloitettu, koska kuulemismenettelystä vastaava neuvonantaja sai vasta 8.9.2004 komission pääsihteeriltä valtuudet tällaisen tutkimuksen tekemiseen ja hänen järjestämänsä ensimmäiset kuulemiset alkoivat vasta lokakuussa 2004.

252    Kantaja esittää komission lainvastaisesta toiminnasta aiheutuneen vahingon olemassaolosta aluksi, että hänen siirtämisensä työkyvyttömyyseläkkeelle johtuu ammattitaudista, joka puolestaan johtuu siitä, että hallinto on kieltäytynyt avustamasta häntä. Kuten edellä on todettu, menettely kantajan sairauksien tunnustamiseksi ammattitaudiksi on edelleen vireillä. Tästä seuraa, että vaatimus kantajalle aiheutuneen aineellisen vahingon korvaamisesta on ennenaikainen eikä sitä voida hyväksyä tässä vaiheessa.

253    Henkisen kärsimyksen olemassaolosta on sitä vastoin todettava, että komission kieltäytyminen toteuttamasta väliaikaisia toimenpiteitä sekä viive, jolla hallinnollinen tutkimus aloitettiin, aiheuttivat kantajalle epävarmuutta ja huolta, koska hän saattoi pelätä, että komissio ei ottaisi hänen avustamispyyntöään huomioon ja että sopimaton käytös, jonka kohteena hän oli siihen saakka ollut toimielimen taholta, saattaisi jatkua. Kantaja väittää siten perustellusti, että avustamispyynnön hylkäämisestä tehty hiljainen päätös on aiheuttanut hänelle merkittävää henkistä kärsimystä, jota ei voida korvata virkamiestuomioistuimen antamalla kumoamistuomiolla.

254    Näin ollen tämän henkisen kärsimyksen korvaamiseksi kohtuullisesti komissio velvoitetaan maksamaan kantajalle 15 000 euroa.

3.     Vaatimukset, jotka koskevat korvausta vahingosta, joka johtuu yhtäältä vuoden 2003 urakehityskertomusten lainvastaisuudesta ja toisaalta sääntöjenvastaisista olosuhteista, joissa ne saatettiin kantajan tietoon

a)     Tutkittavaksi ottaminen

 Asianosaisten lausumat

255    Komissio esittää, että vaatimukset, jotka koskevat hallinnon velvoittamista korvaamaan vahinko, jota on aiheutunut vuoden 2003 urakehityskertomusten lainvastaisuudesta, on jätettävä tutkimatta, koska kyseisten urakehityskertomusten kumoamista koskevia vaatimuksia ei voida ottaa tutkittavaksi.

256    Kantaja vaatii oikeudenkäyntiväitteen hylkäämistä.

 Virkamiestuomioistuimen arviointi asiasta

257    On erotettava toisistaan yhtäältä vaatimus, joka koskee vuoden 2003 urakehityskertomusten lainvastaisuudesta aiheutuneen vahingon korvaamista, ja toisaalta vaatimus, joka koskee korvausta olosuhteista, joissa ne saatettiin kantajan tietoon.

–       Vuoden 2003 urakehityskertomusten lainvastaisuuteen perustuvien vahingonkorvausvaatimusten tutkittavaksi ottaminen

258    Vaatimukset, jotka koskevat vuoden 2003 urakehityskertomusten lainvastaisuudesta aiheutuneen vahingon korvaamista, ovat välittömässä yhteydessä näiden kertomusten kumoamista koskeviin vaatimuksiin. Kuten edellä on muistutettu, nyt käsiteltävän kanteen nostamispäivänä vaatimukset, jotka koskivat vuoden 2003 urakehityskertomusten kumoamista, täyttivät tutkittavaksi ottamisen edellytykset. Tästä seuraa, että myös vahingonkorvausvaatimukset täyttivät tutkittavaksi ottamisen edellytykset, kun kantaja nosti kanteensa.

259    Lisättäköön myös, että vaikka kantajalla ei ollut, kun hänet siirrettiin eläkkeelle, enää laillista intressiä saada vuoden 2003 urakehityskertomukset kumotuiksi, hänellä on kuitenkin edelleen intressi vaatia ratkaisua näiden toimien laillisuudesta sellaisen vaatimuksen yhteydessä, joka koskee korvauksen saamista ammatillisesta vahingosta ja henkisestä kärsimyksestä, jota hän katsoo kärsineensä komission toiminnan vuoksi (ks. vastaavasti asia T-20/89, Moritz v. komissio, tuomio 13.12.1990, Kok. 1990, s. II‑769, 18 kohta, jota ei kumottu muutoksenhaussa tutkittavaksi ottamisen edellytysten tutkimisen osalta, ja asia T-249/04, Combescot v. komissio, tuomio 12.9.2007, 47 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa, jota koskeva valitus on vireillä yhteisöjen tuomioistuimessa asiassa C‑525/07 P). Kantajan siirtäminen eläkkeelle ei siten ole merkinnyt sitä, että kantajan vahingonkorvausvaatimuksilla ei olisi enää kohdetta.

–       Vuoden 2003 urakehityskertomusten saattamisessa kantajan tietoon vallinneiden olosuhteiden lainvastaisuuteen perustuvien vahingonkorvausvaatimusten tutkittavaksi ottaminen

260    Aluksi on muistutettava siitä, että hallinto tekee virkavirheen, jos se antaa toimen tiedoksi sääntöjenvastaisella tavalla.

261    Tästä seuraa, että kantaja oli vaatiessaan korvausta vahingosta, jota hän väitti kärsineensä vuoden 2003 urakehityskertomusten tiedoksiannon sääntöjenvastaisuuden vuoksi, velvollinen tekemään henkilöstösääntöjen 90 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun hakemuksen, ja sen jälkeen, mikäli tämä hakemus hylättäisiin, henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun hallinnollisen valituksen. Nyt esillä olevassa tapauksessa on kiistatonta, että kantaja ei ole esittänyt tätä koskevaa erillistä hakemusta. Näin ollen vahingonkorvausvaatimukset, jotka perustuvat vuoden 2003 urakehityskertomusten tiedoksiannon olosuhteiden väitettyyn sääntöjenvastaisuuteen, on jätettävä tutkimatta, koska henkilöstösääntöjen mukaista oikeudenkäyntiä edeltävää menettelyä ei ole noudatettu.

262    Tässä yhteydessä tutkitaan siis vain vuoden 2003 urakehityskertomusten väitettyyn lainvastaisuuteen perustuvien vahingonkorvausvaatimusten paikkansapitävyys.

b)     Asiakysymys

 Asianosaisten lausumat

263    Kantaja esittää vuoden 2003 urakehityskertomuksia koskevissa eri perusteissaan, että niitä rasittaa ilmeinen arviointivirhe. Kun näet hänen arvioijansa ovat antaneet hänelle sekä tammi–lokakuun 2003 urakehityskertomuksessa että marras–joulukuun 2003 urakehityskertomuksessa kokonaisarvosanan 8/20, he eivät ole ottaneet huomioon sitä, että hänelle ei annettu yhtään työtehtävää tammi–kesäkuussa 2003, eivätkä sitä, että hän oli ollut sellaisen työpaikkakiusaamisen uhrina, joka oli heikentänyt hänen terveydentilaansa ja estänyt häntä hoitamasta tehtäviään normaalisti.

264    Kantaja täsmentää lopuksi, että vuoden 2003 urakehityskertomusten lainvastaisuus on aiheuttanut hänelle henkistä kärsimystä ja ammatillista vahinkoa, kun hänellä ”ei ollut mahdollisuutta edetä urallaan ja saada laillista oikeutta ylennykseen”.

265    Komissio kiistää kantajan väitteen, jonka mukaan vuoden 2003 urakehityskertomuksia rasittaisi ilmeinen arviointivirhe.

 Virkamiestuomioistuimen arviointi asiasta

–       Lainvastaisuuden olemassaolo

266    Yleisten täytäntöönpanosääntöjen 8 artiklan 5 kohdan neljännestä alakohdasta ilmenee, että kun arvioija tutkii toimen haltijan tehokkuutta, pätevyyttä ja käytöstä työtehtävissä viitejakson aikana, hän ei saa ”ottaa huomioon [kyseisen] toimenhaltijan mahdollisia perusteltuja poissaoloja”. Lisäksi arviointia koskevien ohjeiden, jotka komissio on asettanut itselleen toimintaohjeena, 6.2 kohdassa, jossa määrätään, että ”toimen haltijaa [ei voida] rangaista siitä, jos hän ei ole kyennyt saavuttamaan tavoitteitaan ulkoisten tekijöiden vuoksi”, jos hän ”on esimerkiksi sairaana tai jos kyseessä on äitiysloma”, ja että ”tällaisessa tilanteessa on painotettava sitä, mitä asianomainen henkilö on todellisuudessa kyennyt tekemään ja miten hän on hoitanut tilanteen”.

267    Sen jälkeen kun arvioijat totesivat tässä tapauksessa tammi–lokakuun 2003 urakehityskertomuksen kohdassa 6.1 ”Tehokkuus”, että kantaja ei ollut onnistunut 3.9.2003 mennessä ”työhönsä perehtymisessä”, mikä johtui erityisesti ”motivaation puutteesta”, ja katsoivat, että ”tehokkuudessa ei ollut havaittu edistymistä 3.9.2001 ja lokakuun lopun välisenä aikana”, he antoivat hänelle tehokkuudesta arvosanan 4/10, joka vastaa arviointia ”heikko”. Samoin marras–joulukuun 2003 urakehityskertomuksessa arvioijat antoivat kantajalle tehokkuudesta arvosanan 4/10 ja korostivat, että ”kantaja ei ollut saavuttanut viitejakson aikana mitään pätevää tulosta ja että mitään tavoitteita ei ollut saavutettu” ja että ”jakson yleinen tehokkuus [piti] näin ollen arvioida ’heikoksi’”.

268    Asiakirja-aineistosta ja erityisesti komission itsensä esittämästä asiakirjasta, joka liittyy kantajan poissaoloihin vuoden 2003 aikana, ilmenee, että kantaja oli perustellulla sairauslomalla 1.9. ja 31.10.2003 välisenä aikana ja sen jälkeen 1.11.2003 ja 14.11.2003 välisenä aikana sekä työskenteli osa-aikaisesti lääketieteellisistä syistä 17.11. ja 19.12.2003 välisenä aikana.

269    Tästä on siis pääteltävä, että arvioijat antoivat sekä tammi–toukokuun 2003 urakehityskertomuksessa että marras–joulukuun 2003 urakehityskertomuksessa tehokkuudesta arvosanan 4/10 ottamatta huomioon sitä, että tähän tehokkuuteen olivat välttämättä vaikuttaneet kantajan perustellut sairaudesta johtuneet poissaolot.

270    On siis hyväksyttävä kanneperuste, jonka mukaan vuoden 2003 urakehityskertomuksia rasitti ilmeinen arviointivirhe.

271    Näin ollen on todettava, että vuoden 2003 urakehityskertomukset on laadittu lainvastaisesti, ilman että on tarpeen tutkia muita kantajan esittämiä väitteitä.

–       Vahinko

272    Vuoden 2003 urakehityskertomusten lainvastaisuudesta johtuvan aineellisen vahingon osalta on muistettava, että siinäkin tapauksessa, että toimielimen tuottamus näytettäisiin toteen, yhteisön vahingonkorvausvastuu syntyy vain, jos kantaja onnistuisi osoittamaan, että hänen kärsimänsä vahinko on todellinen (ks. em. asia Lucaccioni v. komissio, tuomion 57 kohta). Kantaja ei osoita, millä tavoin vuoden 2003 urakehityskertomusten lainvastaisuus olisi heikentänyt hänen urakehitystään ennen kuin hänet siirrettiin eläkkeelle 31.8.2005. Erityisesti on todettava, että hän ei osoita eikä edes väitä, että tämä lainvastaisuus olisi vaikuttanut millään tavoin siihen, että häntä ei ylennetty ylennysvuoden 2004 aikana.

273    Henkisestä kärsimyksestä, josta vaaditaan niin ikään korvausta, on todettava, että se, että virkamiestuomioistuin on todennut, että vuoden 2003 urakehityskertomuksia rasittaa lainvastaisuus ilmeisen arviointivirheen vuoksi, ei voi sellaisenaan olla asianmukainen ja riittävä korvaus tällaisesta vahingosta, koska kyseiset urakehityskertomukset sisältävät kantajan pätevyydestä nimenomaisen kielteisiä arviointeja. Kuten näet edellä on todettu, arvioija totesi tammi–lokakuun 2003 urakehityskertomuksessa, että kantaja ei ollut onnistunut ”työhönsä perehtymisessä”, mikä johtui erityisesti ”motivaation puutteesta”, kun puolestaan marras–joulukuun 2003 urakehityskertomuksessa korostettiin, että ”kantaja ei ollut saavuttanut viitejakson aikana mitään pätevää tulosta ja että mitään tavoitteita ei ollut saavutettu”. Siten 2 500 euroa on riittävä korvaus kantajalle aiheutuneesta henkisestä kärsimyksestä.

4.     Päätelmä

274    Edellä esitetyn perusteella komissio on velvoitettava maksamaan kantajalle 18 000 euroa.

 Oikeudenkäyntikulut

275    Virkamiestuomioistuimen työjärjestyksen 122 artiklan nojalla kyseisen työjärjestyksen II osaston 8 luvun oikeudenkäyntikuluja ja oikeudenkäyntimaksuja koskevia määräyksiä sovelletaan ainoastaan asioihin, jotka on pantu vireille virkamiestuomioistuimessa tämän työjärjestyksen voimaantulopäivästä eli 1.11.2007 lukien. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen tältä osin merkityksellisiä määräyksiä sovelletaan soveltuvin osin asioihin, jotka ovat vireillä virkamiestuomioistuimessa ennen tätä päivämäärää.

276    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 87 artiklan 3 kohdassa määrätään, että jos asiassa osa vaatimuksista ratkaistaan toisen asianosaisen ja osa toisen asianosaisen hyväksi tai jos siihen on muutoin erityisiä syitä, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin voi määrätä oikeudenkäyntikulut jaettaviksi asianosaisten kesken tai määrätä, että kukin vastaa omista kuluistaan.

277    Koska komissio on hävinnyt asian suurimmaksi osaksi, sen on vastattava omista oikeudenkäyntikuluistaan, minkä lisäksi se on velvoitettava korvaamaan kolme neljännestä kantajan kuluista.

Näillä perusteilla

EUROOPAN UNIONIN VIRKAMIESTUOMIOISTUIN (ensimmäinen jaosto)

on ratkaissut asian seuraavasti:

1)      Euroopan yhteisöjen komission päätös Q:n 29.4.2004 esittämän avustamispyynnön hylkäämisestä kumotaan siltä osin kuin siinä kieltäydytään toteuttamasta väliaikaista siirtämistoimenpidettä.

2)      Euroopan yhteisöjen komissio velvoitetaan maksamaan Q:lle 18 000 euroa.

3)      Kanne hylätään muilta osin.

4)      Euroopan yhteisöjen komissio vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, minkä lisäksi se velvoitetaan korvaamaan kolme neljännestä Q:n kuluista.

5)      Q vastaa neljänneksestä omista kuluistaan.

Kreppel

Tagaras

Gervasoni

Julistettiin Luxemburgissa 9 päivänä joulukuuta 2008.

W. Hakenberg

S. Gervasoni

kirjaaja

jaoston puheenjohtaja

Sisällys

Asiaa koskevat oikeussäännöt

Riidan taustalla olevat tosiseikat

A Vuodet 2000, 2001 ja 2002

B Vuosi 2003

C Vuosi 2004

D Vuosi 2005

E Tosiseikat, jotka liittyvät vuoden 2003 osalta laadittuihin urakehityskertomuksiin

Asian käsittelyn vaiheet ja asianosaisten vaatimukset

Oikeudellinen arviointi

A Riidan kohdetta koskevia alustavia huomautuksia

B Työpaikkakiusaaminen

1.  Asianosaisten lausumat

2.  Virkamiestuomioistuimen arviointi asiasta

a)  Ensimmäinen peruste: Kantajan koeajan pidentämisen edellytykset

b)  Toinen peruste: Kantajan eristäminen komission toimesta

c)  Kolmas peruste: Kantajalle ei annettu yhtään työtehtävää tammi–kesäkuussa 2003

d)  Neljäs peruste: Komission levittämät halventavat huhut kantajan ammatillisesta pätevyydestä

e)  Viides peruste: Tiettyjen vuosilomahakemusten hylkääminen ja muiden hakemusten hyväksyminen viipeellä komission toimesta

f)  Kuudes peruste: Komission kieltäytyminen pitämästä sairaudesta johtuneita poissaoloja perusteltuina

C Avustamispyynnön hylkäämisestä tehdyn hiljaisen päätöksen kumoamista koskevat vaatimukset

1.  Tutkittavaksi ottaminen

a)  Asianosaisten lausumat

b)  Virkamiestuomioistuimen arviointi asiasta

2.  Asiakysymys

a)  Asianosaisten lausumat

b)  Virkamiestuomioistuimen arviointi asiasta

D Vuoden 2003 urakehityskertomusten kumoamista koskevat vaatimukset

1.  Asianosaisten lausumat

2.  Virkamiestuomioistuimen arviointi asiasta

E Vahingonkorvausvaatimukset

1.  Tapahtuneeksi väitettyyn työpaikkakiusaamiseen perustuvan vahingon korvaamista koskevat vaatimukset

a)  Asianosaisten lausumat

b)  Virkatuomioistuimen arviointi asiasta

Lainvastaisen menettelyn olemassaolo

Lainvastaiseen toimintaan liittyvän vahingon olemassaolo

2.  Vaatimukset, jotka koskevat avustamispyynnön hylkäämisestä tehdystä hiljaisesta päätöksestä aiheutuneen vahingon korvaamista

a)  Tutkittavaksi ottaminen

Asianosaisten lausumat

Virkamiestuomioistuimen arviointi asiasta

b)  Asiakysymys

Asianosaisten lausumat

Virkamiestuomioistuimen arviointi asiasta

3.  Vaatimukset, jotka koskevat korvausta vahingosta, joka johtuu yhtäältä vuoden 2003 urakehityskertomusten lainvastaisuudesta ja toisaalta sääntöjenvastaisista olosuhteista, joissa ne saatettiin kantajan tietoon

a)  Tutkittavaksi ottaminen

Asianosaisten lausumat

Virkamiestuomioistuimen arviointi asiasta

–  Vuoden 2003 urakehityskertomusten lainvastaisuuteen perustuvien vahingonkorvausvaatimusten tutkittavaksi ottaminen

–  Vuoden 2003 urakehityskertomusten saattamisessa kantajan tietoon vallinneiden olosuhteiden lainvastaisuuteen perustuvien vahingonkorvausvaatimusten tutkittavaksi ottaminen

b)  Asiakysymys

Asianosaisten lausumat

Virkamiestuomioistuimen arviointi asiasta

–  Lainvastaisuuden olemassaolo

–  Vahinko

4.  Päätelmä

Oikeudenkäyntikulut

---

* Oikeudenkäyntikieli: ranska.