EUROOPAN KOMISSIO

Bryssel 26.7.2019

COM(2019) 355 final

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

sen arvioimisesta, missä määrin jäsenvaltiot ovat toteuttaneet tarvittavat toimenpiteet lahjonnan torjumisesta yksityisellä sektorilla 22 päivänä heinäkuuta 2003 tehdyn neuvoston puitepäätöksen 2003/568/YOS noudattamiseksi

Johdanto

1.1.Tausta

1.1.1. Puitepäätöksen ja kertomuksen soveltamisala

Lahjonnan torjumisesta yksityisellä sektorilla 22 päivänä heinäkuuta 2003 tehdyn neuvoston puitepäätöksen 2003/568/YOS 1 , jäljempänä ’puitepäätös’, tavoitteena on varmistaa, että

·sekä lahjuksen antaminen että sen ottaminen yksityisellä sektorilla määritetään rangaistavaksi teoksi kaikissa EU:n jäsenvaltioissa;

·myös oikeushenkilöt (eli liikeyritykset, kansalaisjärjestöt tai julkiset organisaatiot) voidaan saattaa vastuuseen näistä rikoksista; ja

·lahjonnasta määrättävät rangaistukset ovat tehokkaita, oikeasuhteisia ja vakuuttavia.

Puitepäätöksen 2 artiklaa sovelletaan ”sekä voittoa tavoittelevien että voittoa tavoittelemattomien yritysten liiketoimintaan”, mikä rajoittaa puitepäätöksen soveltamisalan yksityishenkilöiden yksityisellä sektorilla harjoittamaan lahjontaan.

Puitepäätöksen mukaan jäsenvaltioiden on kriminalisoitava kaksi menettelytyyppiä:

– menettely, jolla luvataan, tarjotaan tai annetaan lahjus yksityisellä sektorilla toimivalle henkilölle, jotta tämä velvollisuutensa laiminlyöden suorittaisi tai jättäisi suorittamatta jonkin teon;

– menettely, jolla henkilö yksityisellä sektorilla toimiessaan vaatii tai ottaa vastaan lahjuksen taikka hyväksyy lahjuksen lupaamisen siitä, että hän velvollisuutensa laiminlyöden suorittaisi tai jättäisi suorittamatta jonkin teon.

Puitepäätöksen 9 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on pitänyt toteuttaa puitepäätöksen noudattamiseksi tarvittavat toimenpiteet 22. päivään heinäkuuta 2005 mennessä. Kyseisen 9 artiklan 2 kohdassa jäsenvaltioiden edellytetään toimittavan neuvostolle ja komissiolle kirjallisina säännökset, jotka ne ovat antaneet puitepäätöksen mukaisten velvoitteidensa saattamiseksi osaksi kansallista lainsäädäntöä.

Vaikka puitepäätös sitoi alun perin Yhdistynyttä kuningaskuntaa, se päätti 1. syyskuuta 2014 olla saattamatta sitä osaksi kansallista lainsäädäntöään perussopimusten liitteenä olevan pöytäkirjan N:o 36 2 10 artiklan 4 kohdan nojalla. Tässä kertomuksessa ei siksi käsitellä Yhdistynyttä kuningaskuntaa.

1.1.2. Tämän täytäntöönpanokertomuksen tarkoitus

Lissabonin sopimus toi huomattavia muutoksia vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueeseen. Perussopimusten liitteenä olevan pöytäkirjan N:o 36 10 artiklan 1 kohdassa säädetty viiden vuoden siirtymäaika päättyi 1. joulukuuta 2014. Se poisti rajoitukset Euroopan unionin tuomioistuimen harjoittamalta oikeudelliselta valvonnalta ja komission täytäntöönpanovaltuuksilta poliisiyhteistyössä ja rikosasioissa tehtävässä oikeudellisessa yhteistyössä. Näillä merkittävillä muutoksilla on tehostettu vapautta, turvallisuutta ja oikeutta EU:ssa ja vahvistettu jäsenvaltioiden keskinäistä luottamusta ja kansalaisten uskoa EU:hun.

Komission vuosina 2007 3 ja 2011 4 antamien edellisten täytäntöönpanokertomusten jälkeen joissakin jäsenvaltioissa on tehty paljon merkittäviä rikosoikeudellisia uudistuksia. Lisäksi lahjuksen antamisen ja ottamisen kriminalisointi, myös yksityisellä sektorilla, on pakollista lahjontaa koskevan Euroopan neuvoston rikosoikeudellisen yleissopimuksen ja korruption vastaisen Yhdistyneiden kansakuntien yleissopimuksen (YK:n korruptiosopimus) 5 nojalla. Kaikki jäsenvaltiot ovat YK:n korruptiosopimuksen osapuolia. Tämä kehitys on saanut jäsenvaltiot yhdenmukaistamaan kansallisia täytäntöönpanotoimenpiteitään entisestään kansainvälisten ja eurooppalaisten vaatimusten kanssa. Tässä kolmannessa täytäntöönpanokertomuksessa kartoitetaan uutta kehitystä ja annetaan molemmille lainsäätäjille ja suurelle yleisölle tietoa jäsenvaltioiden edistymisestä tällä alalla. Kertomuksen havainnot eivät vaikuta komission perussopimusten mukaisiin täytäntöönpanovaltuuksiin.

1.1.3. Tietojen kerääminen ja menetelmä

Komissio kehotti 15. joulukuuta 2014 kaikkien jäsenvaltioiden viranomaisia ilmoittamaan MNE-tietokannan (Mesures Nationales d’Exécution) välityksellä entiseen kolmanteen pilariin kuuluvien välineiden kansalliset täytäntöönpanotoimenpiteet 1. maaliskuuta 2015 mennessä. Vuonna 2018 komissio pyysi jäsenvaltioita antamaan ajantasaista tietoa puitepäätöksen täytäntöönpanosta. Tässä kertomuksessa oleva kuvaus ja analyysi perustuvat jäsenvaltioiden 1. elokuuta 2018 mennessä toimittamiin tietoihin.

Lisäksi vuonna 2014 komissio keräsi virallista tilastotietoa lahjontatapausten käsittelystä jäsenvaltioiden rikosoikeudenkäyntien eri vaiheissa 6 . Rikollisuuteen liittyviä tietoja koskevia poliittisia tarpeita käsittelevän asiantuntijaryhmän ja lahjontaa käsittelevien kansallisten yhteyspisteiden verkoston välityksellä 26 jäsenvaltiolta saatiin vastauksia viitevuosilta 2011, 2012 ja 2013. Vuonna 2018 tietojen keräämistä laajennettiin viitevuosiin 2014, 2015 ja 2016. Tietoja toimittaneista 22 jäsenvaltiosta 7  vain seitsemän 8 pystyi antamaan tietoja ”lainvoimaisista tuomioista yksityisellä sektorilla esiintyvästä lahjonnasta” millekään viitevuosista 2014–2016. Vaikka tietoihin liittyy luonnostaan rajoituksia ja niitä olisi tulkittava varovaisesti sekä otettava huolellisesti huomioon myös annetut menetelmään liittyvät huomautukset 9 , niillä pystytään havainnollistamaan rikosten valvontaa puitepäätöksen mukaisesti.

ANALYYSI

Seuraavassa osassa esitetään yksityiskohtainen analyysi, johon sisältyy kokonaiskuva puitepäätöksen saattamisesta osaksi kansallista lainsäädäntöä. Saattamista osaksi kansallista lainsäädäntöä arvioitiin jokaisessa jäsenvaltiossa vain yhden kriteerin perusteella eli sen, kattaako kansallinen lainsäädäntö puitepäätöksen säännökset.

Kertomuksessa keskitytään puitepäätöksen 2–7 artiklaan. Siinä ei käsitellä 8–11 artiklaa (eli säännöksiä kumoamisesta, täytäntöönpanosta, alueellisesta soveltamisesta ja voimaantulosta), koska niitä ei tarvitse saattaa osaksi kansallista lainsäädäntöä.

1.1.2 artikla – Lahjuksen antaminen ja ottaminen yksityisellä sektorilla

1.1.1.Yleisiä huomautuksia

Tämä artikla on puitepäätöksen keskeinen artikla. Siinä määritellään liiketoiminnassa tapahtuvat rikokset, joihin liittyy lahjuksen antamista ja ottamista. Sekä voittoa tavoittelevien että voittoa tavoittelemattomien yritysten liiketoiminta kuuluu 2 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan.

Tässä luetellaan 2 artiklan 1 kohdan muodostavat seitsemän vaatimusta.

Edellä olevassa taulukossa vain ensimmäisenä luetellut osat (”luvataan, tarjotaan tai annetaan” / ”vaatii tai ottaa vastaan […] tai hyväksyy […] lupaamisen”) ovat huomattavan erilaisia lahjuksen antamisessa ja ottamisessa. Jäsenvaltiot ovat siis yleisesti saattaneet kuusi muuta osaa kansallisen lainsäädäntönsä osaksi samanlaisessa sanamuodossa. Siksi näitä kuutta lahjuksen antamisen ja ottamisen perustekijää käsitellään jäljempänä yhdessä.

Yksityiskohtainen analyysi

1.1.1.1.Puitepäätöksen 2 artiklan 1 kohdan a alakohta – lahjuksen antaminen – ”menettely, jolla luvataan, tarjotaan tai annetaan”

Nämä tekijän kolme toimenpidettä eroavat hieman toisistaan, vaikka ne voivat olla myös päällekkäisiä. ”Lupaaminen” voi esimerkiksi koskea tilanteita, joissa lahjuksenantaja syyllistyy aiheettoman edun antamiseen myöhemmin tai joissa lahjuksenantajan ja lahjottavan henkilön välillä on sopimus siitä, että lahjuksenantaja antaa aiheettoman edun myöhemmin. ”Tarjoaminen” voi koskea tilanteita, joissa lahjuksenantaja osoittaa valmiutta antaa milloin tahansa aiheeton etu. ”Antamiseen” voi puolestaan kuulua tilanteita, joissa lahjuksenantaja siirtää aiheettoman edun.

Jäsenvaltioista 19 (Alankomaat, Bulgaria, Espanja, Italia, Itävalta, Kreikka, Kroatia, Kypros, Liettua, Portugali, Ranska, Romania, Ruotsi, Saksa, Slovakia, Slovenia, Suomi, Tanska ja Tšekki) on saattanut nämä kolme käsitettä ”lupaaminen, tarjoaminen tai antaminen” lähes kirjaimellisesti osaksi kansallista lainsäädäntöään.

Lisäksi seitsemässä jäsenvaltiossa (Belgia, Irlanti, Luxemburg, Malta, Puola, Unkari ja Viro) käsitteillä, joilla ne on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä, on asiaankuuluvassa kansallisessa oikeuskäytännössä vastaava merkitys. Irlannissa, Puolassa, Unkarissa ja Virossa ”lahjuksen tarjoamista” ei mainita lahjuksen antamisen voimassa olevassa määritelmässä mutta se kuuluu oikeuskäytäntöön. Belgiassa ja Luxemburgissa rikoslaissa viitataan ”minkä tahansa tyyppisen tarjouksen, lupauksen tai edun antamiseen” 10 . Maltassa ”lahjuksen antava” henkilö on vastuussa rikokseen osallisena. Henkilöä, joka yrittää yllyttää toista henkilöä tekemään rikoksen, rangaistaan, vaikka yritys ei onnistuisi 11 .

Latviassa ”lahjuksen lupaamista” ei käsitellä nimenomaisesti.

Puitepäätöksen 2 artiklan 1 kohdan b alakohta – lahjuksen ottaminen – ”vaatii tai ottaa vastaan […] tai hyväksyy […] lupaamisen”

Kun on kyse lahjuksen ottamista koskevasta rikoksesta, olennaista on aiheettoman edun vaatiminen tai vastaanottaminen tai sen lupaamisen hyväksyminen. ”Vaatiminen” voi esimerkiksi viitata yksipuoliseen tekoon eli on merkityksetöntä, johtaako vaatimus todellisiin toimiin. ”Vastaanottaminen” voi esimerkiksi tarkoittaa hyödyn tosiasiallista ottamista 12 . Aiheetonta etua koskevan ”lupaamisen hyväksyminen” voi viitata tilanteisiin, joissa lahjottava henkilö sopii ottavansa edun myöhemmin.

Jäsenvaltioista 18 (Alankomaat, Belgia, Bulgaria, Italia, Itävalta, Kreikka, Kroatia, Liettua, Luxemburg, Malta, Portugali, Puola, Romania, Ruotsi, Saksa, Slovakia, Suomi ja Unkari) on saattanut kolme käsitettä ”vaatiminen tai vastaanottaminen tai lupaamisen hyväksyminen” lähes kirjaimellisesti osaksi kansallista lainsäädäntöään.

Kuudessa jäsenvaltiossa (Irlanti, Ranska, Slovenia, Tanska, Tšekki ja Viro) käsitteet, joita rikoslaissa käytetään osaksi kansallista lainsäädäntöä saattamista varten, ovat erilaisia mutta niiden merkitys on sama asiaankuuluvassa oikeuskäytännössä. Latviassa ei lisäksi käsitellä ”lahjusta koskevan lupauksen hyväksymistä” nimenomaisesti, mutta ”lahjusta koskevan tarjouksen hyväksymistä” käsitellään. Tšekissä ”aiheetonta etua koskevan lupauksen hyväksyminen” ei kuulu nimenomaisesti lahjuksen ottamisen voimassa olevaan määritelmään, jossa ”sovitaan lahjan tai palkkion hyväksymisestä kannustimena tai korvauksena”.

Espanjassa ”lahjusta koskevan lupauksen hyväksymistä” ei käsitellä nimenomaisesti, koska laissa viitataan vain ”aiheettoman edun tai hyödyn” hyväksymiseen.

Puitepäätöksen 2 artiklan 1 kohdan a–b alakohta: viisi muuta perustekijää

”Suoraan tai kolmannen välityksellä”

Riippumatta siitä, onko aiheettoman edun vastaanottaja tai edunsaaja lahjuksen vastaanottava henkilö vai kolmas osapuoli, 2 artiklassa säädetään, että kriminalisoinnin pitäisi koskea myös kolmansia osapuolia.

Jäsenvaltioista 14:ssä eli Belgiassa, Espanjassa, Kreikassa, Kroatiassa, Kyproksessa, Latviassa, Liettuassa, Luxemburgissa, Maltassa, Portugalissa, Ranskassa, Romaniassa, Slovakiassa ja Tšekissä tämä näkökohta on saatettu kirjaimellisesti osaksi kansallista lainsäädäntöä.

Jäsenvaltioista 12:ssa (Alankomaat, Bulgaria, Irlanti, Italia, Itävalta, Puola, Ruotsi, Saksa, Slovenia, Suomi, Tanska ja Unkari) ei puolestaan käsitellä nimenomaisesti ilmaisua ”suoraan tai kolmannen välityksellä”. Virossa tätä näkökohtaa ei käsitellä lahjuksen antamisen määritelmässä, mutta se on mukana lahjuksen ottamisen määritelmässä. Viron viranomaisilta saadut tiedot olivat epäselviä sen osalta, sovelletaanko tiettyjä vain lahjuksen ottamisen määritelmään kuuluvia osia myös lahjuksen antamiseen.

Vaikka kansallisissa laeissa ei mainita ilmaisua ”suoraan tai kolmannen välityksellä”, niissä kuitenkin annetaan ymmärtää, että se koskee molempia tapauksia. Näin ollen se on mukana kaikkien jäsenvaltioiden lainsäädännössä.

”Missä tahansa ominaisuudessa […] johtavalle tai [… ] työskentelevälle henkilölle”

Tämä osa on saatettu kirjaimellisesti osaksi kansallista lainsäädäntöä 12 jäsenvaltiossa (Belgia, Bulgaria, Espanja, Kreikka, Latvia, Luxemburg, Malta, Puola, Ranska, Saksa, Suomi ja Unkari).

Lisäksi kymmenessä jäsenvaltiossa (Alankomaat, Itävalta, Kroatia, Liettua, Portugali, Ruotsi, Slovakia, Slovenia, Tanska ja Tšekki) se on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä pienin muutoksin.

Alankomaissa, Itävallassa ja Kroatiassa lainsäädännössä ei viitata ”johtamiseen” vaan vain ”työskentelyyn”. Myöskään Portugalissa määritelmässä ei viitata ”johtamiseen” vaan ”yksityisen sektorin työntekijöihin” lahjusten ottamisessa ja ”kaikkiin henkilöihin” 13 lahjuksen antamisessa. Liettuassa lahjonta yksityisellä sektorilla on rangaistava teko vain, jos kyse on ihmisistä, joilla on ”asianmukaiset hallinnolliset valtuudet” tai joilla on ”oikeus toimia viraston, yrityksen tai organisaation puolesta” tai ”harjoittaa julkisia tehtäviä”. Liettuan mukaan johtamista tai työskentelyä koskevat tehtävät selvitetään korkeimman oikeuden oikeuskäytännössä. Tšekissä ja Slovakiassa johtamisen ja työskentelyn osalta ei ole nimenomaisia rajoituksia, koska sanamuoto näyttää kattavan kaikentyyppiset suhteet tai yhteydet yksityiseen yritykseen. Ruotsissa lainsäädännössä viitataan ”henkilöön, joka on työntekijä tai jolla on toimeksianto” (lahjuksen ottaminen) tai kaikkiin ”henkilöihin” (lahjuksen antaminen). Tämä näyttää kattavan sekä johtamista että työskentelyä koskevat näkökohdat. Koska Tanskassa ja Sloveniassa laissa ei täsmennetä yhteyttä tekijän ja oikeushenkilön välillä, oletetaan, että se kattaa kaikki nämä osat.

Virossa puolestaan ”työskentelyä tai johtamista” koskeva näkökohta ei kuulu lahjuksen antamisen määritelmään, kun taas lahjuksen ottamisen määritelmässä viitataan niihin laajemmin eli ”henkilöön, joka on toimivaltainen harjoittamaan taloudellista toimintaa”. Viron viranomaisilta saadut tiedot olivat epäselviä sen osalta, sovelletaanko tiettyjä lahjuksen ottamisen määritelmään kuuluvia osia myös lahjuksen antamiseen.

Romaniassa ”johtamista tai työskentelyä” ei mainita nimenomaisesti lahjuksen antamisen ja ottamisen määritelmässä. Tekstissä viitataan henkilöön, ”joka täyttää pysyvästi tai väliaikaisesti velvollisuuden tai tehtävän osallistuessaan päätöksentekoon tai vaikuttaessaan siihen”. Tämä näyttää kattavan johtotehtävät mutta ei välttämättä kaikentyyppisiä työsuhteita. Irlannissa ja Kyproksessa lahjuksen antamista ja ottamista koskevat toimet rajoittuvat välittäjän menettelyyn ”suhteessa hänen päämiehensä liikeasioihin tai liiketoimintaan”. Se näyttää kaventavan määritelmää.

Italiassa lahjuksen antaminen ja ottaminen viittaavat vain johtotehtäviin, kuten päälliköihin, pääjohtajiin, taseiden laatimisesta vastaaviin johtajiin, kaupunginjohtajiin ja selvittäjiin tai kaikkiin, jotka ”harjoittavat erilaisia johtotehtäviä” 14 . Siinä jätetään henkilökohtaisen soveltamisalan ulkopuolelle henkilöt, jotka eivät ole johtoasemassa.

”Yksityistä yritystä”

Kymmenessä jäsenvaltiossa (Bulgaria, Italia, Kreikka, Latvia, Malta, Portugali, Ranska, Tšekki, Unkari ja Viro) tätä osaa käsitellään nimenomaisesti säädöksissä, joilla puitepäätös saatetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä. Sitä ei kuitenkaan käsitellä nimenomaisesti 14 jäsenvaltiossa (Alankomaat, Belgia, Espanja, Irlanti, Kroatia, Kypros, Liettua, Luxemburg, Puola, Romania, Ruotsi, Slovakia, Slovenia ja Tanska). Näissä maissa teko viittaa tavallisesti kaikkiin henkilöihin (”kuka tahansa”). Tällainen viittaus on joka tapauksessa puitepäätöksen mukainen, kunhan se on laaja.

Itävallassa, Saksassa ja Suomessa säännöksen soveltamisala rajoittuu yrityksiin/elinkeinoihin 15 , jotka ovat kapeampia käsitteitä kuin yksityisen yrityksen määritelmä. Espanjassa soveltamisalaa rajoitetaan samalla tavalla 16 . Tästä aiheesta on tietoa myös jäljempänä 2 artiklan 2 kohdassa.

”Millainen tahansa aiheeton etu”

Aiheeton etu voi olla taloudellinen, mutta se voi olla myös aineeton. Tärkeää on, että tekijä tai muu henkilö, esimerkiksi sukulainen, asetetaan parempaan asemaan kuin ennen teon tekemistä ja että hänellä ei ole oikeutta etuuteen. Tähän kuuluvat muun muassa raha, lomamatkat, lainat, ruoka ja juoma, asian nopeutettu käsittely ja paremmat uramahdollisuudet. ”Aiheeton” olisi tulkittava joksikin, minkä hyväksymiseen tai vastaanottamiseen vastaanottajalla ei ole lain mukaista oikeutta. Tämän tulkinnan mukaan laissa tai hallinnollisissa säännöissä sallitut etuudet jäävät rangaistavan teon soveltamisalan ulkopuolelle.

Jäsenvaltioista 19 on saattanut tämän osan kirjaimellisesti osaksi lainsäädäntöään (Belgia, Bulgaria, Espanja, Italia, Itävalta, Kreikka, Kypros, Latvia, Liettua, Luxemburg, Malta, Portugali, Puola, Romania, Ruotsi, Saksa, Suomi, Tanska ja Unkari).

Jotkin toiset jäsenvaltiot ovat saattaneet sen osaksi kansallista lainsäädäntöään pienin muutoksin.

Alankomaissa täytäntöönpanosäännöksessä ei viitata ”aiheettomaan etuun” vaan ”lahjaan”, ”palveluun” tai ”lupaukseen”. Kyproksessa ”aiheeton etu” on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä ”minä tahansa lahjana tai kannustuspalkkiona tai korvauksena”. Ranskan lainsäädännössä viitataan ”mihin tahansa etuun”, jonka määritelmä on hieman laajempi, ja Kroatian lainsäädännössä mainitaan ”palvelus”. Sloveniassa laissa viitataan ”luvattomaan palkkioon, lahjaan tai muuhun aineelliseen etuun”. Irlannissa lahjuksen ottamista koskeva teko viittaa ”lahjan, korvauksen tai edun” käsitteisiin, kun taas lahjuksen antamisella viitataan vain ”lahjaan tai korvaukseen”.

Slovakiassa ei nimenomaisesti käsitellä muun aiheettoman edun kuin lahjuksen tarjoamista. Käsitettä ”etu” ei käytetä Slovakian rikoslain säännöksissä lahjonnasta vaan käytössä on käsite ”lahjus” 17 : ”lahjuksella tarkoitetaan sellaista asiaa tai sellaisen omaisuuden tai minkä tahansa aineettoman asian siirtämistä, johon ei ole lainmukaista oikeutta”. Tšekissä ”mikä tahansa aiheeton etu” kuuluu ”lahjuksen” määritelmään. Se määritetään ”aiheettomaksi eduksi, joka koostuu suorasta aineellisesta lisästä tai muusta edusta…, johon hänellä ei ole oikeutta” 18 . 

Virossa viitataan lahjuksen ottamisen osalta aiheettomaan etuun ”omaisuutena tai muina etuina”, ja lahjuksen antamisen osalta laissa viitataan lahjukseen, joka on aiheettomaan etuun verrattuna rajallinen käsite. Saatavilla olevien tietojen perusteella ei ole selvää, sovelletaanko tiettyjä lahjuksen ottamisen määritelmään kuuluvia osia myös lahjuksen antamiseen.

”Henkilölle itselleen / itselleen tai kolmannelle”

Tämä kohta on saatettu 22 jäsenvaltiossa osaksi kansallista lainsäädäntöä kirjaimellisesti (Belgia, Bulgaria, Espanja, Irlanti, Itävalta, Kreikka, Kroatia, Kypros, Latvia, Liettua, Luxemburg, Malta, Portugali, Ranska, Ruotsi, Saksa, Slovakia, Slovenia, Suomi, Tanska, Tšekki ja Unkari).

Puolassa kolmanteen osapuoleen liittyvä näkökohta katetaan vain epäsuorasti, sillä sen lainsäädännössä käytetään ilmaisua ”ostajan tai tavaroiden, palvelujen tai muiden suoritusten vastaanottajan hyväksi”.

Tätä osaa ei käsitellä nimenomaisesti kahdessa jäsenvaltiossa (Alankomaat ja Romania). Kahdessa muussa jäsenvaltiossa (Italia ja Viro) sitä ei käsitellä lahjuksen antamista koskevassa määritelmässä.

”Velvollisuutensa laiminlyöden suorittaisi tai jättäisi suorittamatta jonkin teon”

Jäsenvaltioista 13:ssa (Belgia, Bulgaria, Irlanti, Italia, Itävalta, Kypros, Kreikka, Latvia, Luxemburg, Ranska, Saksa, Slovakia ja Tanska) tämä osa on saatettu kirjaimellisesti osaksi kansallista lainsäädäntöä.

Seitsemässä jäsenvaltiossa (Latvia, Liettua, Malta, Portugali, Romania, Ruotsi ja Unkari) se on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä pienin muutoksin. Romaniassa tämä näkökohta liittyy vain lahjuksen ottamisen määritelmään. Liettuassa se on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä ilmaisulla ”laillinen tai laiton toiminta tai toimimattomuus (…) hänen valtuuksiensa käytössä”. Portugalissa ”velvollisuuden laiminlyönti” on vain lahjuksen ottamisen määritelmässä mutta ei lahjuksen antamisen. Latviassa osa ”suorittaa tai jättää suorittamatta jonkin teon velvollisuutensa laiminlyöden” on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä laajemmin siten, että teon suorittamisen tai suorittamatta jättämisen on tapahduttava ”käyttämällä henkilön valtuuksia” eikä siihen välttämättä kuulu nimenomaista laiminlyöntiä. Maltassa, Ruotsissa ja Unkarissa lainsäädännössä ei viitata siihen, että ”pitäisi suorittaa tai pidättäytyä suorittamasta”. Se tarkoittaa, että näiden osien poisjättämisellä ei ole vaikutusta ”kyseisen henkilön velvollisuuksien laiminlyöntiin”, joka esitetään rikoslaissa. Ei siis ole väliä, ovatko nämä sanat implisiittisiä vai eksplisiittisiä.

Virossa tähän näkökohtaan viitataan ”henkilön toimivallan väärinkäyttämisenä” lahjuksen ottamisessa, mutta sitä ei mainita lainkaan lahjuksen antamisen määritelmässä. Viron viranomaisilta saadut tiedot olivat epäselviä sen osalta, sovelletaanko tiettyjä lahjuksen ottamisen määritelmään kuuluvia osia myös lahjuksen antamiseen.

Tšekissä rikoslaissa ei rajoiteta lahjontaa yksityisellä sektorilla koskevien säännösten sovellettavuutta tapauksiin, joissa velvollisuus on lyöty laimin.

Espanjassa lause ”kyseisen henkilön velvollisuuksien laiminlyönti” poistettiin laista. Nykyisessä sanamuodossa ei ole myöskään ilmaisua ”suorittaa tai jättää suorittamatta tekoa”. Lisäksi pykälän soveltamisala on rajallinen (”tavaroiden osto tai myynti tai sopimuksen tekeminen palveluista tai kaupallisista suhteista”).

Suomessa ja Kroatiassa velvollisuuden laiminlyöntiä ei täsmennetä, ja ”teon suorittamisen tai suorittamatta jättämisen” sijasta tekstissä viitataan lahjuksen antajan tai muun henkilön suosimiseen. Sloveniassa laissa mainitaan organisaation tai muun henkilön edun laiminlyönti tai vahingon aiheuttaminen sopimuksen tekemisessä ja pitämisessä. Alankomaissa ilmaisu ”velvollisuuden laiminlyönti” on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä ilmaisuna ”vilpittömän menettelyn vastaisesti”. Siihen kuuluu ”lahjaa tai lupausta koskevan hyväksynnän tai pyynnön salaaminen henkilön työnantajalta tai toimeksiantajalta” 19 .

Puolassa ”velvollisuuden laiminlyönnin” käsite on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä ilmaisulla ”kyseiselle henkilölle osoitetun velvollisuuden täyttämättä jättäminen, joka voi aiheuttaa aineellista vahinkoa kyseiselle yksikölle tai voi olla epäreilua kilpailua tai ostajan, tavaroiden, palvelujen tai muiden suoritusten vastaanottajan aiheetonta suosimista”.

Muita rajoituksia

Muista 25 jäsenvaltiosta poiketen Belgiassa ja Luxemburgissa lainsäädäntö koskee sekä lahjuksen antamisessa että ottamisessa vain tapauksia, joissa esimies ei ollut tietoinen velvollisuuden laiminlyönnistä.

2 artiklan 2 kohta

Puitepäätöksen 2 artiklan 2 kohdassa vahvistetaan, että sen 2 artiklan 1 kohtaa sovelletaan sekä voittoa tavoittelevien että voittoa tavoittelemattomien yritysten liiketoimintaan.

Useimmissa jäsenvaltioissa viitataan nimenomaisesti voittoa tavoittelemattomien yritysten sisällyttämiseen niiden lainsäädäntöön, ja muissa lainsäädäntö on muotoiltu niin laajasti, että voittoa tavoittelemattomia yrityksiä ei suljeta pois (Alankomaat, Belgia, Bulgaria, Irlanti, Italia, Kreikka, Kroatia, Kypros, Latvia, Liettua, Luxemburg, Malta, Portugali, Puola, Ranska, Romania, Ruotsi, Slovakia, Slovenia, Tanska, Tšekki, Unkari ja Viro).

Neljässä jäsenvaltiossa (Espanja, Itävalta, Saksa ja Suomi) teon soveltamisala on erilainen. Itävallassa, Saksassa ja Suomessa säännös rajoittuu ”yrityksiin/elinkeinoihin” 20 . Se on kapeampi ilmaisu kuin yksityiset yritykset. Espanjassa soveltamisalaa rajoitetaan samalla tavalla. Asiaankuuluvien rangaistavien tekojen soveltamisalan rajoittaminen yrityksiin jättää joissakin tapauksissa ulkopuolelle sellaisten henkilöiden rikosoikeudellisen vastuun, jotka antavat lahjuksia voittoa tavoittelemattomien organisaatioiden puolesta tai niiden hyväksi. Voittoa tavoittelemattomat organisaatiot kuuluvat yksityiseen sektoriin. Ne voivat olla esimerkiksi säätiöitä, yhdistyksiä, urheiluseuroja, uskonnollisia järjestöjä ja hyväntekeväisyysjärjestöjä. Voittoa tavoittelemattomat organisaatiot ovat usein mukana liiketoimissa mutta tavallisesti niiden tuloja käytetään niiden perimmäisten sosiaalisten, koulutukseen tai hyväntekeväisyyteen liittyvien tavoitteiden saavuttamiseksi eikä tulojen jakamiseen organisaation osakkeenomistajille, johtajille tai jäsenille.

Puitepäätöksen 2 artiklan 3 kohdan soveltamisalaan kuuluvissa toimissa jäsenvaltiot voivat lisäksi antaa lausuman, jolla ne rajoittavat soveltamisalan sellaiseen menettelyyn, johon liittyy kilpailun vääristymistä tavaroiden tai kaupallisten palveluiden ostamisen yhteydessä. Italia, Itävalta, Puola ja Tanska ovat antaneet tällaiset lausumat. Ne olivat voimassa 22. heinäkuuta 2010 asti. (2 artiklan 4 kohta). Koska neuvosto ei päättänyt jatkaa niiden voimassaoloa, komissio katsoo, että ne eivät ole enää voimassa.

Saksassa rikoslain 299 §:n nykyisen sanamuodon mukaan soveltamisalan ulkopuolelle voidaan jättää tiettyjä tilanteita, joissa on mukana yksityisiä yrityksiä tai jotka ovat ristiriidassa käytännön kanssa ja jotka eivät liity tiukasti hankintatoimiin. Vertailun vuoksi 2 artiklassa viitataan lahjontaan ”kun sitä harjoitetaan liiketoiminnassa”, mikä sisältää toiminnan laajimman mahdollisen kirjon.

Espanjassa lahjuksen antaminen ja ottaminen rajoitetaan ” tavaroiden ostamiseen tai myyntiin tai sopimuksen tekemiseen palveluista tai kaupallisista suhteista”.

Sloveniassa teossa on mahdollinen rajoitus: ”kun tehdään tai pidetään sopimus”.

3 artikla – Yllytys ja avunanto

Puitepäätöksen 3 artiklassa tarkastellaan osallistumista lahjontaan yllytyksen ja avunannon muodossa. Siinä ei kuitenkaan puututa teon yrityksiin 21 .

Jäsenvaltioista 25:ssä (Alankomaat, Belgia, Bulgaria, Espanja, Itävalta, Kreikka, Kroatia, Kypros, Latvia, Liettua, Luxemburg, Malta, Portugali, Puola, Ranska, Romania, Ruotsi, Saksa, Slovakia, Slovenia, Suomi, Tanska, Tšekki, Unkari ja Viro) kansallisessa lainsäädännössä käsitellään yllytystä ja avunantoa. Irlanti selitti, että vaikka yllytystä ei nimenomaisesti käsitellä sen kansallisessa laissa, sitä käsitellään oikeuskäytännössä.

Italia katsoo, että nämä käsitteet katetaan rikoslain pykälissä, joissa mainitaan ”suosiminen” 22 . Sen osalta saadut tiedot olivat kuitenkin epäselviä.

4 artikla – Rangaistukset ja muut seuraamukset

Puitepäätöksen 4 artiklan 1 kohdan mukaan yksityisellä sektorilla harjoitetun lahjonnan johdosta voidaan tuomita rangaistus, joka on ”tehokas, oikeasuhtainen ja varoittava”. Kaikkien jäsenvaltioiden kansallisissa laeissa käsitellään 4 artiklan 1 kohtaa.

Puitepäätöksen 4 artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että yksityisellä sektorilla harjoitetun lahjonnan johdosta voidaan tuomita vankeusrangaistus, jonka enimmäispituus on vähintään yhdestä kolmeen vuotta vankeutta. Komissio toteaa, että rangaistusten raja on saatettu osaksi kaikkien jäsenvaltioiden lainsäädäntöä.

Puitepäätöksen 4 artiklan 3 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on tietyissä olosuhteissa kiellettävä luonnollisia henkilöitä harjoittamasta kyseistä tai siihen verrattavaa liiketoimintaa samankaltaisessa asemassa tai tehtävissä. Tätä käsitellään kansallisissa laeissa 24 jäsenvaltiossa (Alankomaat, Belgia, Bulgaria, Irlanti, Italia, Itävalta, Kreikka, Kroatia, Latvia, Liettua, Luxemburg, Malta, Portugali, Puola, Ranska, Romania, Saksa, Slovakia, Slovenia, Suomi, Tanska, Tšekki, Unkari ja Viro). Ruotsi selitti, että nämä toimenpiteet voidaan toteuttaa kaupallista toimintaa koskevan luvan menettämisestä annetun lain nojalla mutta ei antanut yksityiskohtaisempaa selitystä.

Kyproksen ja Espanjan antamien tietojen perusteella ei voitu päätellä, käsitelläänkö niiden kansallisissa laeissa 4 artiklan 3 kohtaa.

5 artikla – Oikeushenkilöiden vastuu

Puitepäätöksen 5 artiklassa säädetään oikeushenkilöiden vastuusta sekä lahjuksen antamisen että ottamisen osalta. Jäsenvaltio voi valita rikosoikeudellisen tai hallinnollisen vastuun.

Puitepäätöksen 5 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että oikeushenkilö voidaan saattaa vastuuseen, kun lahjonnan on oikeushenkilön hyväksi tehnyt henkilö, joka toimii ”joko yksin tai oikeushenkilön toimielimen jäsenenä” ja jolla on oikeushenkilössä johtava asema.

Puitepäätöksen 5 artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että oikeushenkilö voidaan saattaa vastuuseen myös siinä tapauksessa, että ohjauksen tai valvonnan puutteellisuus on mahdollistanut rikoksen tekemisen.

Oikeushenkilön vastuu ei estä rikosoikeudenkäyntiä sellaisia luonnollisia henkilöitä vastaan, jotka ovat tekijöinä, yllyttäjinä tai osallisina (5 artiklan 3 kohta).

Tällä hetkellä 16 jäsenvaltiossa (Belgia, Espanja, Itävalta, Kreikka, Kypros, Latvia, Liettua, Luxemburg, Puola, Ranska, Saksa, Slovakia, Slovenia, Suomi, Tanska ja Unkari) on voimassa lainsäädäntöä, jolla tämä säännös saatetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä. Joissakin jäsenvaltioissa käytetään rikosoikeudellisia toimenpiteitä ja toisissa hallinnollisia toimenpiteitä oikeushenkilöitä vastaan. Molemmat lähestymistavat ovat puitepäätöksen mukaan yhtä hyväksyttäviä. Irlannissa oikeushenkilöiden vastuu perustuu oikeuskäytäntöön. Irlanti ei antanut riittävästi tietoa, jotta 5 artiklan 2 ja 3 kohdan saattamista osaksi kansallista lainsäädäntöä voitaisiin arvioida.

Portugalissa oikeushenkilöiden ja vastaavien yksiköiden vastuu suljetaan soveltamisalan ulkopuolelle, jos tekijä on toiminut vastoin sellaisten henkilöiden erityisiä määräyksiä ja ohjeita, joilla on oikeus antaa niitä. Kroatiassa oikeushenkilöiden vastuu riippuu kahdesta vaihtoehtoisesta kriteeristä, joista toinen liittyy oikeushenkilön tai kolmannen henkilön ”laittomaan hyötyyn”. Virossa oikeushenkilö vapautetaan rikosvastuusta, jos sen toimivaltaisen edustajan tekemä teko oli oikeushenkilölle ”väistämätön”. Irlannissa viitataan common law käytäntöön ja asiaankuuluvaan oikeuskäytäntöön, joiden mukaan oikeushenkilö on vastuussa ”valvovien toimihenkilöidensä” (controlling officers) toimista.

Puitepäätöksen 5 artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että oikeushenkilö voidaan saattaa vastuuseen myös siinä tapauksessa, että ohjauksen tai valvonnan puutteellisuus on mahdollistanut rikoksen tekemisen. Kahdeksasta jäsenvaltiosta ei ole tarpeeksi tietoa, jotta voitaisiin arvioida, säädetäänkö kansallisessa lainsäädännössä ohjauksen tai valvonnan puutteellisuudesta (Alankomaat, Bulgaria, Italia, Malta, Portugali, Tšekki ja Viro), tai kattaako oikeuskäytäntö kyseiset näkökohdat (Irlanti).

Puitepäätöksen 5 artiklan 3 kohdassa asetetaan kieltoperäinen ehto. Jos jäsenvaltioilla ei ole ristiriitaista lainsäädäntöä tai käytäntöä voimassa, niiden oletetaan täyttävän ehdon eli sen, että oikeushenkilön vastuu ei estä rikosoikeudenkäyntiä sellaisia luonnollisia henkilöitä vastaan, jotka ovat tekijöinä, yllyttäjinä tai osallisina.

6 artikla – Oikeushenkilöihin kohdistuvat seuraamukset

Jäsenvaltioiden on 6 artiklan mukaan toteutettava toimenpiteitä, jotta oikeushenkilölle voidaan langettaa tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia seuraamuksia (rikosoikeudellisia tai muita) lahjuksen antamisesta ja ottamisesta, yllytyksestä ja avunannosta sekä rikoksen mahdollistamisesta puutteellisen valvonnan tai seurannan vuoksi. Puitepäätöksen 6 artiklan 1 kohdassa annetaan taloudellisten seuraamusten lisäksi muita esimerkkejä mahdollisesti langetettavista seuraamuksista, kuten oikeuden menettäminen julkisiin etuisuuksiin tai tukiin, väliaikainen tai pysyvä kielto harjoittaa liiketoimintaa, oikeudelliseen valvontaan asettaminen tai oikeudellinen määräys purkaa oikeushenkilö. Puitepäätöksen 6 artiklan 2 kohdan mukaan seuraamusten on oltava tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia.

Jäsenvaltioista 18 (Belgia, Bulgaria, Itävalta, Kreikka, Kroatia, Kypros, Latvia, Luxemburg, Malta, Puola, Ranska, Saksa, Slovakia, Slovenia, Suomi, Tanska, Tšekki ja Unkari) on antanut tietoja, joista käy ilmi, että niissä on voimassa lainsäädäntöä, jolla 6 artiklan 1 kohta saatetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä. Muista jäsenvaltioista saadut tiedot ovat epäselviä.

Puitepäätöksen 6 artiklan 2 kohtaa käsitellään 26 jäsenvaltion kansallisessa lainsäädännössä. Irlanti vahvistaa, että 6 artikla on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä vuonna 1906 annetulla lailla. Kyseinen laki koskee kuitenkin vain seuraamuksia luonnollisille henkilöille, ei oikeushenkilöille. Annettujen tietojen perusteella ei näin ollen voida arvioida saattamista osaksi kansallista lainsäädäntöä.

7 artikla – Toimivalta

Jäsenvaltioiden on 7 artiklan mukaan toteutettava tarvittavat toimenpiteet ulottaakseen lainkäyttövaltansa puitepäätöksen soveltamisalaan kuuluvaan rikokseen, jos rikos on kokonaan tai osittain tehty sen alueella, rikoksen tekijä on jäsenvaltion kansalainen tai rikos on tehty sellaisen oikeushenkilön hyväksi, jonka kotipaikka on kyseisen jäsenvaltion alueella. Jäsenvaltioilla on harkintavaltaa kahden viimeksi mainitun toimivaltasäännön soveltamisen suhteen.

Kaikki jäsenvaltiot ovat antaneet kansallisia toimenpiteitä tämän säännöksen saattamiseksi osaksi kansallista lainsäädäntöä.

Puitepäätöksen 7 artiklan 2 kohdan mukaisesti 16 jäsenvaltiota (Alankomaat, Bulgaria, Irlanti, Italia, Itävalta, Kreikka, Liettua, Luxemburg, Malta, Puola, Ranska, Ruotsi, Saksa, Suomi, Tanska ja Unkari) on päättänyt olla soveltamatta joitakin toimivaltasääntöjä (kun rikoksen tekijä on jäsenvaltion kansalainen tai rikos on tehty sellaisen oikeushenkilön hyväksi, jonka kotipaikka on kyseisen jäsenvaltion alueella). Joissakin jäsenvaltioissa (kuten Ranskassa, Suomessa ja Tanskassa) säädetään 7 artiklan 2 kohdan b alakohdan nojalla kaksoisrangaistavuutta koskevasta vaatimuksesta, ja niissä voi olla muita ehtoja, kuten uhrin toimittama raportti (Ranska) tai syyttäjän käynnistämä menettely (Ranska).

PÄÄTELMÄT

Jäsenvaltioista saaduista tiedoista käy ilmi, että monissa niistä on tehty merkittäviä uudistuksia vuoden 2011 jälkeen. Esimerkiksi Kreikka tarkisti lahjontaa koskevia rikosoikeudellisia säännöksiään vuonna 2014, ja Bulgaria, Espanja, Saksa ja Viro tekivät niin vuonna 2015. Belgia tarkisti rikoslakiaan vuosina 2016 ja 2018 ja Italia vuonna 2017. Unkari antoi uuden rikoslain vuonna 2012 ja tarkisti kaikki siihen liittyvät säädökset. Slovakia antoi vuonna 2016 lain oikeushenkilöiden vastuusta.

Puitepäätöksen yleinen täytäntöönpanoaste on parantunut selkeästi vuoden 2011 täytäntöönpanokertomuksen jälkeen. Kansallisissa rikoslaeissa käyttöön otettu seuraamusten taso vastaa puitepäätöksen alarajaa kaikissa jäsenvaltioissa.

Joitakin puitepäätöksen säännöksiä on ollut kuitenkin vaikeaa panna täytäntöön joissakin jäsenvaltioissa. Esimerkiksi lahjontaa koskevan lupauksen hyväksymistä ei käsitellä kaikkien jäsenvaltioiden lainsäädännössä, ja joissakin maissa yritystä johtavan tai sellaisessa työskentelevän henkilön tekemä rikos rajoitetaan tiettyihin asemiin tai valtuuksiin. Kolmansille osapuolille tarjottua tai annettua aiheetonta etua ei käsitellä kattavasti muutamassa jäsenvaltiossa. Aiheeton etu myös määritellään monin eri tavoin. Joskus se kattaa enemmän kuin on tarkasti ottaen tarpeen, kun taas joskus siitä puuttuu tärkeitä tekijöitä. Jotkin jäsenvaltiot ovat myös sisällyttäneet rajoituksen yksityisellä sektorilla tehdyn lahjontarikoksen soveltamisalaan joko täsmentämällä tiettyjä edellytyksiä, joiden täyttyessä katsotaan, että rikos on saatettu tehdä, tai rajoittamalla rikoksen soveltamisala yrityksiin ja muihin voittoa tavoitteleviin tahoihin, jolloin voittoa tavoittelemattomat organisaatiot jäävät soveltamisalan ulkopuolelle. Joissakin jäsenvaltioissa rikoslain asiaankuuluvat säännökset eivät koske voittoa tavoittelemattomia tahoja.

Vaikka useat jäsenvaltiot ovat toteuttaneet toimenpiteitä kansallisen lainsäädäntönsä tarkistamiseksi, niiden toimenpiteet on ulotettava näiden rikosoikeudellisten säädösten täytäntöönpanoon. Vain 13 23 jäsenvaltiota antoi kirjattua tietoa lahjonnasta yksityisellä sektorilla verrattuna niihin 22 jäsenvaltioon, jotka toimittivat tilastoja vuoden 2018 päivityksen yhteydessä viitevuosilta 2014–2016. Kertomuksen kohteena olevina vuosina lahjonnasta yksityisellä sektorilla on annettu vain erittäin vähän tuomioita.

Komissio tukee edelleen jäsenvaltioita EU:n lainsäädännön saattamisessa osaksi kansallista lainsäädäntöä sekä täytäntöönpanossa ja valvonnassa siten, että ne ovat tyydyttävällä tasolla. Sen yhteydessä muun muassa tarkastetaan, että kansalliset säädökset ovat täysin puitepäätöksen vastaavien säännösten mukaisia, järjestetään tapaamisia jäsenvaltioiden kansallisten viranomaisten kanssa ja helpotetaan kehitystä ja parhaiden käytäntöjen vaihtoa tietyillä aloilla. Tarvittaessa komissio käyttää perussopimuksiin perustuvia täytäntöönpanovaltuuksiaan rikkomusmenettelyjen keinoin. Komissio jatkaa myös lahjontaa yksityisellä sektorilla koskevien rikostilastojen keräämistä.

(1)    EUVL L 192, 31.7.2003, s. 54–56.

(2)    EUVL C 115, 9.5.2008, s. 322–326.

(3)    COM(2007) 328 final. Komissio arvioi vuonna 2007, että vain kaksi jäsenvaltiota oli siirtänyt sen säännökset asianmukaisesti osaksi kansallista lainsäädäntöään.

(4)    COM(2011) 309 final. Tässä kertomuksessa todettiin, että kansallisen lainsäädännön osaksi saattamisessa ei ollut vieläkään edistytty tyydyttävästi, vaikka jonkin verran edistystä olikin tapahtunut. Suurimpia ongelmia oli joidenkin 2 ja 5 artiklan osien suhteen. Komissio kehotti siksi jäsenvaltioita toteuttamaan viipymättä kaikki tarvittavat toimenpiteet tilanteen korjaamiseksi. Komissio myös kehotti jäsenvaltioita ilmoittamaan edellisen ilmoituksen jälkeen toteutetuista toimenpiteistä.

(5)    Euroopan neuvoston sopimussarja nro 173.    https://www.coe.int/en/web/conventions/full-list/-/conventions/rms/090000168007f3f5    https://www.unodc.org/documents/treaties/UNCAC/Publications/Convention/08-50026_E.pdf

(6)       http://ec.europa.eu/transparency/regexpert/index.cfm?do=groupDetail.groupDetailDoc&id=21215&no=2

(7)      Belgia, Bulgaria, Espanja, Irlanti, Italia, Itävalta, Kroatia, Kypros, Latvia, Liettua, Luxemburg, Portugali, Puola, Romania, Ruotsi, Saksa, Slovakia, Slovenia, Suomi, Tšekki, Unkari ja Yhdistynyt kuningaskunta.

(8)      Belgia, Italia, Kroatia, Latvia, Luxemburg, Puola ja Slovenia.

(9)    Viittaukset oikeudellisiin säännöksiin sekä kansallisessa lainsäädännössä että YK:n korruptiosopimuksessa ovat jäsenvaltioiden toimittamia. Rikosten kehys perustuu YK:n korruptiosopimuksen 15–22 artiklaan, jotta voidaan edistää tulevaa vertailukelpoisuutta ja ymmärtää paremmin määritelmien ja kirjausjärjestelmien välisiä eroja. Tietojen liittäminen tiettyyn luokkaan ei tarkoita sitä, että komissio olisi määrittänyt kansallisten säännösten soveltamisalan niiden luokkien osalta, joista tietoja pyydettiin. Menetelmiä käsitellään yksityiskohtaisesti seuraavalla sivustolla:    
https://ec.europa.eu/home-affairs/sites/homeaffairs/files/what-we-do/policies/organized-crime-and-human-trafficking/corruption/docs/official_corruption_statistics_2011_2013_jan16_en.pdf .

(10)    ”proposer une offre, une promesse ou un avantage de toute nature”.

(11)    Rikoslain 115, 120 ja 121 §.

(12)    Lahjontaa koskevan Euroopan neuvoston rikosoikeudellisen yleissopimuksen selitysmuistion 41–42 kohdan mukaisesti.

(13)    ”kuka tahansa”.

(14)    ”esercita funzioni direttivi diverse”.

(15)    ”Unternehmen/elinkeino”.

(16) ”empresa mercantile/sociedad”.

(17)    Määritelty 131 §:n 3 momentissa. ”Asia” on määritelty 130 §:n 1 ja 2 momentissa.

(18)    Rikoslain 334 §:n 1 momentti.

(19)    Rikoslain 328 b §.

(20)    Unternehmen/elinkeino.

(21)    Tämä johtuu siitä, että lahjuksen ottamisen ja antamisen määritelmään sisältyvät myös ”lupaaminen”, ”tarjoaminen” ja ”vaatiminen” tai ”lupaamisen hyväksyminen” eikä yksinomaan ”antaminen” ja ”ottaminen”.

(22)    ”Favoreggiamento”.

(23) Belgia, Bulgaria, Italia, Itävalta, Kroatia, Liettua, Luxemburg, Portugali, Puola, Saksa, Slovenia, Unkari ja Yhdistynyt kuningaskunta.