52008DC0593

[pic] | EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO |

Bryssel 30.9.2008

KOM(2008) 593 lopullinen

KOMISSION KERTOMUS NEUVOSTOLLE, EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE

Toinen kertomus ehdolliseen pääsyyn perustuvien tai ehdollisen pääsyn sisältävien palvelujen oikeussuojasta 20 päivänä marraskuuta 1998 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 98/84/EY täytäntöönpanosta {SEK(2008) 2506}

SISÄLLYSLUETTELO

1. Johdanto 3

2. Direktiivin täytäntöönpano 3

2.1. Saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä 3

2.1.1. Sisältö 3

2.1.2. Jäsenvaltioiden toimet direktiivin saattamiseksi osaksi kansallista lainsäädäntöä 4

2.2. Direktiivin soveltamisala: harmaa talous 4

2.3. Erot kansallisissa täytäntöönpanotoimissa 5

2.3.1. Kansallisten seuraamusten taso 5

2.3.2. Yksityisestä hallussapidosta rankaiseminen 6

2.3.3. Kansallisten viranomaisten toimien tehokkuus 6

2.4. Kansainvälinen ulottuvuus 6

3. Direktiivin mukauttaminen teknologian yhdentymiseen 7

3.1. Uudet jakelutavat 7

3.2. Piratismin uudet muodot 7

3.3. Direktiivin merkitys tekijänoikeussuojan kannalta 8

3.3.1. Suojan ulottaminen oikeudenhaltijoihin 9

3.3.2. Digitaalisten oikeuksien hallinta 9

3.4. Korvauksen saamisen varmistaminen ainoana suojaperusteena 10

4. Päätelmä ja jatkotoimet 11

4.1. Direktiivin arviointi 11

4.2. Jatkotoimet direktiivin soveltamisen parantamiseksi ja teknologian yhdentymisen huomioon ottamiseksi 12

4.2.1. Asiantuntijaryhmän perustaminen 12

4.2.2. Harmaata taloutta käsittelevä työryhmä 12

4.2.3. Tietojenkeruu 12

4.2.4. Ehdolliseen pääsyyn perustuvien ja ehdollisen pääsyn sisältävien palvelujen oikeussuojasta tehdyn eurooppalaisen yleissopimuksen ratifiointi (ETS nro 178) 13

1. JOHDANTO

Vuonna 1998 Euroopan parlamentti ja neuvosto antoivat direktiivin 98/84/EY ehdolliseen pääsyyn perustuvien tai ehdollisen pääsyn sisältävien palvelujen oikeussuojasta[1], jäljempänä ’direktiivi’, luodakseen edellytykset maksutelevisiopalvelujen sisämarkkinoiden kehittämiselle. Vuonna 2003 komissio esitti ensimmäisen kertomuksensa direktiivin täytäntöönpanosta[2].

Nyt kun direktiivin antamisesta on kulunut kymmenen vuotta, komissio esittää toisen kertomuksensa direktiivin täytäntöönpanosta. Alan markkinoilla tapahtunutta valtaisaa kehitystä selostetaan KEAn ja Cernan komission lukuun vuonna 2007 tekemässä tutkimuksessa, joka koskee direktiivin vaikutuksia[3].

Herää kysymys, onko direktiivi nykyisessä muodossaan käyttökelpoinen ja tarkoituksenmukainen myös pitkällä aikavälillä. Tällä hetkellä suuria kehitysmahdollisuuksia tarjoavat uudet sisällönjakelumuodot eli internet-televisio (IP-televisio), mobiilitelevisio ja tilausvideo. Onko näitä markkinoita suojeltava samoin kuin maksutelevisiota? Hyödyttääkö direktiivin antama suoja näitä markkinoita vai onko se niille jopa välttämätön? Nämä kysymykset ovat kuitenkin relevantteja vain, jos direktiiviä pidetään edelleen tarpeeksi tehokkaana.

On muistettava, että piratismi, jota direktiivillä torjutaan, mukautuu nopeasti tekniikan edistykseen ja kukoistaa myös uudenlaisessa ympäristössä.

Saadakseen edellä mainitun tutkimuksen täydennykseksi tietoa direktiivin täytäntöönpanon analysoimista varten komissio järjesti 11. helmikuuta 2008 ja 4. huhtikuuta 2008 välisenä aikana julkisen kuulemisen, joka tuotti tulokseksi 54 kannanottoa[4]. Tähän kertomukseen on liitetty komission yksiköiden valmisteluasiakirja, jossa esitetään yleiskatsaus näihin kannanottoihin. Komission yksiköt ovat myös käyneet useita keskusteluja alan toimijoiden kanssa.

2. DIREKTIIVIN TÄYTÄNTÖÖNPANO

2.1. Saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä

2.1.1. Sisältö

Edellytysten luomiseksi ehdolliseen pääsyyn perustuvien palvelujen kehittymiselle sisämarkkinoilla direktiivissä määritellään suojatut palvelut ja luetellaan sääntöjen vastaiset kaupalliset toimet, joista jäsenvaltioiden on rankaistava. Jäsenvaltioiden on näin ollen huolehdittava siitä, että rikkojille langetetaan seuraamuksia ja että vahingonkärsijöillä on käytettävissään oikeuskeinoja.

2.1.2. Jäsenvaltioiden toimet direktiivin saattamiseksi osaksi kansallista lainsäädäntöä

Kaikki jäsenvaltiot ovat nyt saattaneet direktiivin osaksi kansallista lainsäädäntöään[5]. Uusien jäsenvaltioiden oli jo ennen liittymistään saatettava direktiivi osaksi kansallista lainsäädäntöään osana yhteisön säännöstöä.

2.2. Direktiivin soveltamisala: harmaa talous

Direktiivistä ja siihen liittyvästä yhteisön laajuisesta yhdenmukaistamisesta huolimatta Euroopan kansalaiset, jotka käyttävät oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen Euroopan unionissa, eivät voi vastaanottaa laillisesti alkuperämaansa televisiolähetyksiä. Tässä yhteydessä on syntynyt harmaa talous, jossa lainmukaisia tilaussopimuksia tehdään keksityn osoitteen turvin. Harmaata taloutta ei voida kutsua täysin laittomaksi, koska tilausmaksut on maksettu, muttei myöskään täysin lailliseksi, koska tietyt televisiokanavan lähetysoikeudet ovat voimassa ainoastaan asianomaisen jäsenvaltion alueella.

Saatavilla on kuitenkin myös joitakin rajatylittäviä maksutelevisiopalveluja, mikä osoittaa, että direktiivillä on kaikesta huolimatta ollut myönteisiä vaikutuksia sisämarkkinoihin. Kyse on tosin perinteisestä lähetys- ja yksinoikeuksien hyödyntämisestä: televisiokanavat hankkivat oikeudet kaikille sellaisille kansallisille alueille, joilla puhutaan samaa kieltä, ja kohdistavat vain harvoin huomionsa useampien tai kaikkien jäsenvaltioiden kielivähemmistöihin.

Lisäksi useimmat markkinatoimijat suhtautuvat epäillen mahdollisuuteen laillistaa harmaa talous, sillä se kyseenalaistaa vääjäämättä oikeuksien (tekijänoikeudet ja urheilutapahtumien lähetysoikeudet) myynnin kansallisten alueiden mukaisesti. Oikeudenhaltijat luonnollisestikin haluavat maksimoida tulonsa myymällä oikeutensa alueittain, mutta audiovisuaalipalvelujen tarjoajat pelkäävät tarjoustensa houkuttelevuuden vähentyvän, jos niillä ei enää olisi yksinoikeutta eli jos ulkomaiset kilpailijat voisivat tarjota vastaavia tuotteita niiden alueella.

Tässä yhteydessä on korostettava, että komissio pyrkii rajatylittävien markkinoiden toteuttamiseen vain siltä osin kuin sillä voidaan taata Euroopan kansalaisten liikkuvuus ja vastata heidän perusteltuihin odotuksiinsa eli antaa heille mahdollisuus vastaanottaa laillisesti lähetyksiä omasta kotimaastaan omalla äidinkielellään.

Tämä edellyttäisi oikeuksien hankkimisen joustavoittamista – esimerkiksi otettaisiin huomioon asianomaisessa jäsenvaltiossa olevien kuluttajien lukumäärä – ja kaikkien alan toimijoiden välistä aktiivista yhteistyötä; havaittavissa olevan motivaationpuutteen vuoksi tämä lähestymistapa vaikuttaa kuitenkin tällä hetkellä epätodennäköiseltä. Lisäksi olisi tutkittava, säännelläänkö elokuvateosten lähetysaikoja eri jäsenvaltioissa eri tavalla, sillä nämä erot saattaisivat estää teosten usean maan kattavan jakelun.

Ratkaisu tähän tilanteeseen voisivat olla uudentyyppiset palvelut, kuten internet- ja mobiilitelevisio, joihin liittyy suhteessa alhaisempia jakelu- ja ehdollisen pääsyn järjestelmien kustannuksia kuin esimerkiksi dekooderin käyttöön. Näitä uusia palveluja ei kuitenkaan saa rajoittaa alueellisesti oikeudenhaltijoiden pyynnöstä; komissio on jo saanut useita valituksia siitä, ettei internet-televisio-ohjelmia voida vastaanottaa tietokoneella, jos tietokone sijaitsee muussa jäsenvaltiossa kuin itse televisiokanava.

On korostettava, että yli 8,7 miljoonaa Euroopan kansalaista[6] asuu nykyään muussa jäsenvaltiossa kuin alkuperämaassaan ja että tämä määrä kasvaa edelleen. Henkilöiden ja palvelujen vapaa liikkuvuus on yksi Euroopan yhdentymisen perusperiaatteista. Vapaa liikkuvuus helpottuisi, jos kaikille Euroopan kansalaisille voitaisiin taata äidinkielinen ja omankulttuurinen audiovisuaalinen tarjonta[7].

Jotta tämän asian tarkastelua voitaisiin jatkaa, olisi kerättävä mahdollisimman paljon tietoa eri aihealueista, esimerkiksi uudentyyppisten palvelujen potentiaalista kohdennetun rajatylittävän audiovisuaalisen tarjonnan alalla ja siitä, millaiset markkinat Euroopan kansalaisten liikkuvuus voisi luoda.

2.3. Erot kansallisissa täytäntöönpanotoimissa

Direktiivi velvoittaa jäsenvaltiot ottamaan käyttöön seuraamuksia, jotka ovat ”tehokkaita, vakuuttavia ja sääntöjen vastaisen toiminnan mahdolliseen vaikutukseen suhteutettuja”, sekä varmistamaan, että suojattujen palvelujen tarjoajilla on käytettävissään asianmukaiset oikeuskeinot.

Vaikka KEAn ja Cernan tutkimuksessa tarkasteltiin yksityiskohtaisesti vain 11 jäsenvaltion lainsäädäntöä ja vaikka kuulemisen yhteydessä esitetyt kannanotot eivät sisältäneet tietoja kaikista 27 jäsenvaltiosta, näiden kahden tietolähteen avulla saadaan kuitenkin yleiskuva kansallisten täytäntöönpanotoimien tilasta. Muutamat kuulemiseen osallistuneet olivat tyytyväisiä kansallisiin täytäntöönpanotoimiin, mutta useimmat heistä kuitenkin korostivat heidän kansallisessa lainsäädännössään olevan ongelmia tällä alalla.

2.3.1. Kansallisten seuraamusten taso

Jäsenvaltioilla oli seuraamusten tyypin ja tason määrittelemisen suhteen runsaasti liikkumavaraa. Niiden oli ainoastaan noudatettava edellä mainittuja tehokkuuden, vakuuttavuuden ja oikeasuhteisuuden perusteita. Seuraamusten haarukka onkin hyvin laaja: sakkojen suuruus vaihtelee 25–7 500 euron vähimmäissakoista 1 158–50 000 euron enimmäissakkoihin, ja vankeusrangaistusten – sikäli kuin sellaisia sovelletaan – pituus vaihtelee kahdeksasta päivästä viiteen vuoteen.

Nämä suuret erot selittävät sen, miksi eri jäsenvaltioiden markkinatoimijat ovat niin eri mieltä seuraamusten tehokkuudesta. Tässä yhteydessä on tietysti otettava huomioon elintasoerot eri puolilla Euroopan unionia. Seuraamusten yhdenmukaistaminen yhteisön tasolla ei näytä suositeltavalta vaihtoehdolta. Voitaisiin kuitenkin tutkia uudelleen, ovatko seuraamukset tosiasiassa vakuuttavia kussakin jäsenvaltiossa.

2.3.2. Yksityisestä hallussapidosta rankaiseminen

Yhteisön tasolla on yhdenmukaistettu ainoastaan sellaiset kaupalliset toimet, jotka koskevat laittomia laitteita, kun taas jäsenvaltiot voivat itse päättää, rankaisevatko ne tällaisten laitteiden yksityisestä hallussapidosta. Tästä hyvin arkaluonteisesta piratisminvastaisesta näkökohdasta keskusteltiin kiivaasti jo ennen direktiivin antamista.

Palveluntarjoajat kannattavat yksityisestä hallussapidosta rankaisemista, koska ne pitävät sitä pedagogisena keinona estää kuluttajia käyttämästä laittomia palveluita. Sen avulla voitaisiin ehkä myös puuttua helpommin uudentyyppiseen piratismiin, jolla on sekä yksityisen että kaupallisen toimen piirteitä. Tällaista piratismia on esimerkiksi salauskoodien paljastaminen internetissä (yksityinen toimi), jolloin kuluttajat voivat salauskoodien avulla ohjelmoida ohjelmoimattomina ostamiaan älykortteja, joiden myynti (kaupallinen toimi) on periaatteessa sallittu.

Yksityisestä hallussapidosta rankaiseminen näyttää saavan uutta kannatusta jäsenvaltioissa. Italia otti sen uudelleen käyttöön vuonna 2003, ja Ruotsi tarkastelee parhaillaan mahdollisuutta soveltaa sitä laittomien laitteiden ostoon ja käyttöön.

Tätä aihetta olisi kiinnostavaa pohtia syvällisemmin. Jäsenvaltiot voisivat vaihtaa tältä alalta saamiaan kokemuksia.

2.3.3. Kansallisten viranomaisten toimien tehokkuus

Tutkimuksessa ja kuulemisessa mainittiin yleisenä ongelmana se, ettei lainsäädännön täytäntöönpanosta vastaavilla viranomaisilla ole tarvittavaa teknistä tietämystä.

Samalla mainittiin erityisenä ongelmana se, että uudentyyppinen piratismi on teknisesti niin korkeatasoista, että sen torjunta edellyttää perusteellista uusien teknologioiden tuntemusta.

Alan teknisten tietojen ja hyvien toimintatapojen levittämiseksi olisi erityisen suositeltavaa perustaa asiantuntijaryhmä, joka koostuu jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten edustajista.

2.4. Kansainvälinen ulottuvuus

Piratismin toimintakenttä on muuttunut Euroopan unionin viimeaikaisten laajentumisaaltojen myötä. Jotkin Itä-Euroopan maat, joissa piratismi oli aiemmin aktiivista, ovat nykyään Euroopan unionin jäseniä ja torjuvat piratismia direktiivin turvin.

Ehdokasmaat eli Entinen Jugoslavian tasavalta Makedonia ja liittymisneuvotteluita käyvät Kroatia ja Turkkia sekä mahdolliset ehdokasmaat Albania, Bosnia ja Hertsegovina, Montenegro, Serbia ja Kosovo, lähentävät lainsäädäntöään yhteisön säännöstöön. Parhaillaan käydään myös vapaakauppaneuvotteluita Ukrainan kanssa, jonka tosin on vielä mukautettava tämän alan lainsäädäntöään.

Lisäksi direktiivi sisällytettiin Euroopan talousalueesta tehtyyn sopimukseen Euroopan talousalueen sekakomitean 28. helmikuuta 2001 tekemällä päätöksellä N:o 17/2001, minkä ansiosta direktiiviä sovelletaan nyt myös Islannissa, Liechtensteinissa ja Norjassa.

Komission toimintamahdollisuudet rajoittuvat kuitenkin tähän. Euroopan neuvoston 24. tammikuuta 2001 tekemässä yleissopimuksessa ehdolliseen pääsyyn perustuvien tai ehdollisen pääsyn sisältävien palvelujen oikeussuojasta[8] määrätään kuitenkin direktiiviin sisältyvän suojan kaltaisesta suojasta. Tarkoituksena on, että Euroopan neuvoston 47 jäsenvaltiota sekä Valko-Venäjä ja Vatikaani ratifioivat yleissopimuksen.

Tähän mennessä yleissopimuksen on allekirjoittanut 11 valtiota[9] ja ratifioinut 8 valtiota. Yleissopimuksen ratifiointi on avoin myös Euroopan yhteisölle. Jos yhteisö ratifioisi yleissopimuksen, tämä saattaisi antaa uuden kimmokkeen sen ratifioimiselle muissa maissa, jolloin alan palveluntarjoajien suoja voisi laajentua Euroopan unionin ulkopuolelle.

3. DIREKTIIVIN MUKAUTTAMINEN TEKNOLOGIAN YHDENTYMISEEN

3.1. Uudet jakelutavat

Uusi teknologiaympäristö voidaan kiteyttää yhteen sanaan: yhdentyminen (konvergenssi). Yhdentymisellä tarkoitetaan valmiutta saada sisältöjä saataville useiden eri muotojen välityksellä. Jo direktiivin suunnitteluvaiheessa EU:n lainsäätäjän tavoitteena oli antaa teknologianeutraaleja säännöksiä, jottei direktiivi vanhenisi jo tuolloin näköpiirissä olleiden innovaatioiden vuoksi. Tämä selittää sen, miksi suojatun palvelun määritelmä kattaa televisio- ja radiolähetykset sekä tietoyhteiskunnan palvelut, ja sen, ettei määritelmässä oteta huomioon jakelutapaa.

Näin ollen suojatun palvelun määritelmä kattaa kaikki televisio- ja radiolähetykset riippumatta siitä, välitetäänkö ne ADSL:n, internetin vai mobiiliyhteyden kautta, sekä kaikki kuluttajan pyynnöstä toimitettavat etäpalvelut, jotka vastaavat tietoyhteiskunnan palvelujen määritelmää[10], kuten tilausvideo. Tätä suojaa rajoittaa ainoastaan se, että suojattuun palveluun on sovellettava ehdollisen pääsyn järjestelmää maksun saamisen varmistamiseksi.

3.2. Piratismin uudet muodot

Älykorttien entistä suurempi käyttö signaalien dekoodaukseen on erilaistanut piratismia. Dekoodereilla ja tyhjillä älykorteilla käydään kauppaa avoimesti, sillä niitä voidaan käyttää myös täysin laillisiin tarkoituksiin. Laitonta kauppaa harjoittavat toimijat kuitenkin paljastavat internetissä älykorttien ohjelmointikoodeja, joita dekooderin ja tyhjien älykorttien ostajat voivat ohjelmoida älykortteihinsa saadakseen haluamansa palvelut saatavilleen laittomasti.

Tämä on johtanut uudenlaiseen tapaan saada asianomaisia palveluja laittomasti. Tuomioistuinten on vaikea antaa tuomiota tällaisesta rikkomuksesta, koska kaupalliset toimet koskevat tuotteita, joita voidaan käyttää myös laillisesti, ja koska on vaikeaa näyttää toteen, että koodien paljastamisen ja tällaisen myynnin välillä on yhteys. Sitä paitsi se, joka tyhjän älykortin ohjelmoi, on kuluttaja – ei myyjä.

Direktiivin säännökset eivät näytä olevan suoraan sovellettavissa tällaisiin tapauksiin, sillä kaupallisen toimen laittomuutta on vaikea näyttää toteen. Toiminnanharjoittajat voivat luonnollisesti väittää, etteivät tällaiset älykortit sovellu lailliseen käyttöön, koska niiden teknologia on niin monimutkaista, että ne ovat liian kalliita kaikkein tavallisimpiin käyttötarkoituksiin (esimerkiksi kulkulupakortit).

Tuomioistuinten on tällaisissa tapauksissa tehtävä tekninen arvio, joka usein ylittää asiasta vastaavien virkamiesten teknisen tietämyksen.

Toiminnanharjoittajat katsovat, että on voitava rangaista siitä, että kolmas osapuoli paljastaa koodeja internetissä maksutta. Toiminnan ei-kaupallisen luonteen vuoksi direktiivin säännökset eivät vaikuta olevan sovellettavissa tällaisiin tapauksiin, sillä yhteyttä tyhjän älykortin myynnin ja koodien internetissä paljastamisen välillä on kutakuinkin mahdotonta näyttää toteen. Vaikka laittoman laitteen yksityisestä hallussapidosta rankaisemisen avulla voitaisiinkin tuomita laitonta laitetta käyttävä kuluttaja, se ei suoraan ratkaisisi koodien internetissä paljastamisen ongelmaa.

Vilpillisen kilpailun vastaiset toimet näyttävät olevan ainoa ratkaisu tähän ongelmaan, joskin se seikka, että rikkomus tapahtuu ulkomailla, voisi viedä tältä vaihtoehdolta pohjan. Tästä syystä olisi tutkittava, millä lakisääteisillä toimilla näitä käytäntöjä voitaisiin torjua.

Uudentyypistä piratismia on myös älykortin jakaminen: laillisesti hankitun älykortin myötä palvelu välitetään edelleen muille kuluttajille langattoman verkon kautta tai wimax-tekniikalla. Useimmiten tällaisissa tapauksissa on kyse edelleenvälittämisestä maksua vastaan, joka kuuluu direktiivin soveltamisalaan. Tässä piratismin muodossa on ongelmana on se, että rikkomusta on vaikea ylipäätään havaita. Tästä syystä poliisin henkilökuntaa olisi koulutettava tällä alalla.

Edellä mainitun perusteella näyttää siltä, että kansallisten hallintojen välistä tietojenvaihtoa olisi edistettävä.

3.3. Direktiivin merkitys tekijänoikeussuojan kannalta

Sisältöä koskevien lähioikeuksien haltijat eivät voi vedota direktiivin säännöksiin. Direktiivin antamisen yhteydessä keskusteltiin pitkään suojan laajentamisesta. Ajatus kuitenkin hylättiin, koska tarkoituksena oli antaa erillinen tekijänoikeuden suojaa tietoyhteiskunnassa koskeva säädös. Direktiiviin sisältyvää suojaa täydennettiin vuonna 2001 tekijänoikeuden ja lähioikeuksien tiettyjen piirteiden yhdenmukaistamisesta tietoyhteiskunnassa 22 päivänä toukokuuta 2001 annetulla direktiivillä 2001/29/EY[11].

Direktiivi on silti edelleen merkittävä tekijänoikeussuojan kannalta, sillä se suojaa tekijänoikeuden piiriin kuuluvaa sisältöä piratismilta ja siten myös oikeudenomistajien tuloja.

3.3.1. Suojan ulottaminen oikeudenhaltijoihin

Urheilutapahtumien oikeudenhaltijat haluavat tulla sisällytetyiksi direktiivin soveltamisalaan.

Direktiivin tarjoaman suojan luonne ei kuitenkaan näytä olevan täysin selvä kaikille. Direktiivin nojalla voidaan rankaista vain sellaisista toimista, jotka koskevat laittomien laitteiden käyttöä. Näin ollen muista toimista, esimerkiksi laillisten laitteiden käytöstä sopimusalueen ulkopuolella (harmaa talous), ei voida rankaista.

Tämä täsmennys on tärkeä, sillä oikeudenhaltijat (radio- ja televisioyhtiöt, joilla on tekijänoikeudet tai lähioikeudet urheilutapahtumien lähettämiseen) tuovat kuulemiseen esittämissään kannanotoissaan esiin oikeuksien maantieteellisten rajoitusten noudattamisen ja riskin siitä, että oikeudet voivat menettää arvoaan, jos näitä rajoituksia ei noudateta.

Tästä syystä direktiivin soveltamisalan ulottamisesta muihin toimijoihin ei olisi käytännön hyötyä. Direktiivissä piratismilla tarkoitetaan laittomien eli sellaisten laitteiden käyttöä, joita sisällönjakelija ei ole hyväksynyt. Esimerkiksi ne dekooderit, joita käytetään harmaassa taloudessa, ovat televisioyhtiöiden hyväksymiä ja tuovat näille säännöllisiä tuloja.

Yksi oikeudenhaltijoiden ongelman ratkaisemiseksi esitetyistä ehdotuksista on se, että harmaan talouden mahdolliset tulot integroitaisiin paremmin ja otettaisiin paremmin huomioon. Tämä edellyttäisi kuitenkin kattavampaa keskustelua ja tarkempia tietoja rajatylittävien markkinoiden potentiaalista.

Voidaan todeta, että urheilutapahtumien oikeudenomistajien – joihin ei sovelleta mitään säännöksiä suoraan – vaatimus paremmasta suojasta näyttää oikeutetulta. Samalla on kuitenkin otettava huomioon myös kuluttajien perustellut odotukset saada rajatylittäviä palveluja laillisesti saatavilleen sekä tarve taata yhteiskunnallisesti tärkeiden tapahtumien laaja yleinen saatavuus. Komissio aikoo tutkia, olisiko tämän ongelman ratkaisemiseksi toteutettava täydentäviä toimia. Urheilun rahoittamista koskevasta tutkimuksesta, josta komissio ilmoittaa urheilun valkoisessa kirjassaan[12], voitaisiin saada perusta tällaista analyysiä varten.

3.3.2. Digitaalisten oikeuksien hallinta

Kun sisältöä alettiin jakelemaan internetin kautta, sille kehitettiin uudentyyppinen suojaus: digitaalisten oikeuksien hallinta (DRM).

Tällä teknisellä suojauksella pyritään erityisesti takaamaan tekijänoikeuden noudattaminen internetin kautta tapahtuvan sisällönjakelun yhteydessä. Tämä yhteinen tavoite kattaa hyvin erityyppisiä konfiguraatio- ja käyttötoimenpiteitä, joilla luodaan erilaisia rajoituksia, jotka koskevat esimerkiksi teoksen lukukertoja, maantieteellistä saatavuutta, lukemiseen tarvittavaa laitteistoa tai ohjelmistoa, siirtoa toiseen laitteeseen ja digitaalisen sisällön poimimista.

Jotkin näistä toimenpiteistä voivat olla ehdollisen pääsyn määritelmän mukaisia. Direktiivin 2 artiklan b kohdassa annetulla ehdollisen pääsyn määritelmällä tarkoitetaan ”kaikkia teknisiä toimenpiteitä ja/tai järjestelyjä, joilla pääsy suojattuun ymmärrettävässä muodossa olevaan palveluun tehdään riippuvaiseksi etukäteen annetusta yksilöllisestä luvasta”. Näin ollen toimet, joilla pyritään varmistamaan korvauksen saaminen teoksen käytöstä, ja erityisesti ne toimet, joiden avulla laskutus voidaan suhteuttaa kuluttajan haluamaan käyttötapaan (kerta- tai moninkertainen käyttö, tallenteen laatu jne.), ovat varmasti direktiivin tarjoaman suojan piirissä.

Edellä mainitun tekijänoikeuksia tietoyhteiskunnassa koskevan direktiivin 2001/29/EY 6 artiklassa säädetään teknisten toimenpiteiden oikeudellisesta suojasta. Tämä suoja koskee kuitenkin ainoastaan tekijänoikeuksia. Jäsenvaltiot voivat täytäntöönpanosäännöksillään säätää, että oikeuskeinot ovat yksinomaan oikeudenhaltijoiden – eivätkä siten sisällönjakelijoiden – käytettävissä. Näin ollen direktiivistä on edelleenkin hyötyä digitaalisen sisällön jakelijoille, koska se antaa niille välineen torjua internet-sisällön jakelussa käytettäviin suojatoimiin kohdistuvaa piratismia.

3.4. Korvauksen saamisen varmistaminen ainoana suojaperusteena

Direktiivillä suojataan piratismilta vain ne ehdollisen pääsyn sisältävät palvelut, joilla varmistetaan korvauksen saaminen teoksen käytöstä. Toisin sanoen sisällön saa saataville vain suorittamalla siitä maksun (tilausmaksu tai yksittäisoston hinta).

Ehdollisen pääsyn järjestelmiä voidaan kuitenkin käyttää myös muihin tarkoituksiin. Näitä tarkoituksia ovat erityisesti sopimuksellisten tai oikeudellisten velvoitteiden täyttäminen, esimerkiksi mahdollisen käyttäjäkunnan rajoittaminen (joko maantieteellisesti oikeuksien siirtämisen yhteydessä tai ikäsyistä alaikäisten suojelemiseksi aikuisille tarkoitetuilta sisällöiltä), kaupalliset ja mainontastrategiat, turvallisuuskysymykset ja korvauksen välillinen perintä[13]. Monet toiminnanharjoittajat ovat siksi ilmaisseet kiinnostuksensa suojan laajentamiseen.

On kuitenkin täsmennettävä, että korvauksen käsite on tässä yhteydessä laajempi kuin suoran maksun käsite. Tietoyhteiskunnan palveluissa voidaan käyttää teknisiä välineitä sellaisen sisällön jakelun rajoittamiseksi, jonka saa saataville maksutta mutta jota rahoitetaan välillisesti mainonnalla tai sponsoroinnilla. Myös nämä palvelut kuuluvat direktiivin soveltamisalaan.

Voidaankin todeta, että suojan laajentamiselle on selvästi kysyntää. Edelleen on kuitenkin ratkaisematta se, onko suojan laajentaminen tarkoituksenmukaista, sillä se edellyttäisi direktiivin tarkistamista. Direktiivin nykyinen soveltamisala rajoittuu kaupallisessa tarkoituksessa harjoitettavaan piratismiin. Onko edellä mainittuihin muihin käyttötarkoituksiin käytetyssä ehdollisessa pääsyssä kyse tällaisesta kaupallisesta piratismista? Lisäksi lainsäädäntöön perustuvien ehdollisen pääsyn järjestelmien käyttöä olisi suojeltava säännöksillä, joiden noudattamista valvotaan asianmukaisesti. Tällaisia säännöksiä ovat esimerkiksi alaikäisten suojelua, tietoverkkorikollisuuden torjuntaa ja yksityiselämän sekä henkilötietojen suojaa koskevat säännökset. Näitä kysymyksiä olisi tarkasteltava perusteellisemmin. Ensimmäisenä toimena voitaisiin perustaa asiantuntijaryhmä keskustelemaan näistä kysymyksistä.

4. PÄÄTELMÄ JA JATKOTOIMET

4.1. Direktiivin arviointi

Tässä kertomuksessa on tarkasteltu, mitkä direktiivin soveltamiseen liittyvät näkökohdat aiheuttavat ongelmia tai herättävät kysymyksiä. Tämä tarkastelu on välttämätöntä, jotta direktiivin vaikutuksia voidaan arvioida sen eri soveltamisaloilla ja jotta komissio voi tehdä päätelmiä siitä, miten tehokas direktiivi on ollut.

Ensinnäkin jäsenvaltiot ovat yleisesti saattaneet direktiivin osaksi kansallista lainsäädäntöään, mikä on vähentänyt piratismia Euroopan unionissa. Tiettyjen sellaisten jäsenvaltioiden liittyminen, joissa piratismia esiintyi aiemmin laajalti, on muuttanut piratismin toimintakenttää ja siirtänyt piratismin keskukset direktiivin vaikutusalueen ulkopuolelle.

Toisekseen täytäntöönpanon tehokkuus on joiltakin osin kyseenalaista, mikä vähentää audiovisuaalialan palveluntarjoajien oikeusvarmuutta. Kansallisella tasolla täytäntöönpanon heikkoja kohtia ovat joissakin tapauksissa joko seuraamusten lievyys tai kansallisten viranomaisten puutteellinen alan tekninen tietämys. Viimeksi mainitun osalta on muistettava, että jatkuva tekninen kehitys on tehnyt tästä alasta yhä monimutkaisemman, mikä näkyy myös piratismin uusina muotoina, uusina jakelumuotoina ja uusina ehdollisen pääsyn järjestelminä, joita ovat muun muassa tietyt DRM-järjestelmät.

Kolmanneksi täysin laillisia rajatylittäviä palveluja on syntynyt vain hyvin vähän, vaikka käytössä on yhteisön kehys, jolla on tarkoitus edistää tällaisten palvelujen liikkuvuutta ja niiden sisämarkkinoiden kehittymistä. Itse asiassa harmaa talous näyttää kaikista rajatylittävistä mekanismeista kaikkein kehittyneimmältä. Toiminnanharjoittajat eivät kuitenkaan pidä sitä lopullisena ratkaisuna, vaikka mahdollisuus vastaanottaa radio- ja televisiolähetyksiä alkuperämaasta on tärkeä tekijä niiden Euroopan kansalaisten hyvinvoinnin kannalta, jotka käyttävät oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen Euroopan unionissa.

Lisäksi komissio toteaa, että tietyt direktiivin tarjoaman suojan täytäntöönpanoa koskevat rajoitukset edellyttävät perusteellisempaa analyysiä. Ensinnäkin voitaisiin tarkastella mahdollisuutta rankaista laittomien laitteiden yksityisestä hallussapidosta. Toiminnanharjoittajat ovat ehdottaneet tätä toimenpidettä, jota ei kuitenkaan ole helppo toteuttaa. Toisekseen voitaisiin tarkastella asianmukaisen suojan ulkopuolella olevien toiminnanharjoittajien, kuten urheilutapahtumien oikeudenhaltijoiden, tilannetta.

4.2. Jatkotoimet direktiivin soveltamisen parantamiseksi ja teknologian yhdentymisen huomioon ottamiseksi

4.2.1. Asiantuntijaryhmän perustaminen

Komissio aikoo perustaa ehdollista pääsyä käsittelevän asiantuntijaryhmän, joka koostuu jäsenvaltioiden asiantuntijoista. Asiantuntijaryhmä toimii samalla tavalla ja samoin valtuuksin kuin sähköistä kaupankäyntiä käsittelevä asiantuntijaryhmä.

Asiantuntijaryhmän tehtävänä on erityisesti lujittaa ja helpottaa hallinnollista yhteistyötä jäsenvaltioiden välillä sekä jäsenvaltioiden ja komission välillä, tarkastella direktiivin soveltamiseen liittyviä ongelmia ja keskustella ehdollisen pääsyn järjestelmien käyttöön liittyvistä ajankohtaisista ongelmista.

Asiantuntijaryhmän ensisijaisena tavoitteena on käsitellä seuraavia tässä kertomuksessa selostettuja aiheita: piratismin uudet muodot, nykyisten seuraamusten vakuuttavuuden arviointi, mahdollisuus rankaista yksityisestä hallussapidosta ehdollisen pääsyn järjestelmien suojelun yhteydessä, yhteydet tekijänoikeussuojaa koskeviin säännöksiin, DRM-järjestelmien sisällyttäminen direktiiviin ehdollisen pääsyn järjestelminä ja suojan myöntäminen, kun ehdollisen pääsyn järjestelmiä käytetään muuhun tarkoitukseen kuin korvauksen saamisen varmistamiseen.

Asiantuntijaryhmän on myös tarkasteltava niitä etuja, joita innovatiivisten ehdollisen pääsyn ja DRM-järjestelmien käyttöön voi liittyä, ja arvioitava erityisesti sitä, missä määrin näillä järjestelmillä voitaisiin vähentää vieläkin vakuuttavampien seuraamusten tarvetta. Asiantuntijaryhmän on tässä yhteydessä otettava huomioon kaikki ne näkökohdat, joilla voidaan edistää henkilötietojen ja yksityiselämän suojaa.

Tämän kertomuksen myötä komissio päättää perustaa ehdollista pääsyä käsittelevän asiantuntijaryhmän ennen vuoden 2008 loppua.

4.2.2. Harmaata taloutta käsittelevä työryhmä

Komissio aikoo myös ehdottaa asiantuntijaryhmälle työryhmän perustamista käsittelemään erityisesti harmaata taloutta.

Työryhmän on ensi sijassa kerättävä mahdollisimman paljon tietoa Euroopan kansalaisten liikkuvuudesta yhteisössä ja heidän kulutustottumuksistaan audiovisuaalipalvelujen alalla. Tämän jälkeen työryhmä voi pohtia ratkaisua siihen, miten kansalaiset voisivat saada alkuperämaastaan peräisin olevia palveluita.

4.2.3. Tietojenkeruu

Kertomuksesta käy ilmi joitakin tietoaukkoja, jotka liittyvät erityisesti Euroopan kansalaisten vapaata liikkuvuutta koskevan oikeuden käyttöön ja audiovisuaalipalvelujen kysyntään ja tarjontaan ulkomailla. Jos saataisiin enemmän tietoa, voitaisiin arvioida rajatylittävien markkinoiden potentiaalia ja edistää keskustelua tekijänoikeudesta sekä urheilutapahtumia koskevista oikeuksista.

Komissio ehdottaa, että tästä aiheesta aloitetaan tutkimus vuoden 2009 alussa.

Lisäksi on tarkoitus kerätä tietoja urheilutapahtumia koskevien oikeuksien myymisestä osana urheilun rahoittamista koskevaa tutkimusta, josta komissio ilmoittaa antamassaan urheilun valkoisessa kirjassa[14]. Tämän odotetaan olevan ensimmäinen vaihe tietojen keräämisessä siitä, millainen on urheilutapahtumien oikeudenhaltijoiden tilanne suhteessa tapahtumien laittomaan edelleensiirtoon.

4.2.4. Ehdolliseen pääsyyn perustuvien ja ehdollisen pääsyn sisältävien palvelujen oikeussuojasta tehdyn eurooppalaisen yleissopimuksen ratifiointi (ETS nro 178)

Mainittu eurooppalainen yleissopimus tarjoaa huomattavan mahdollisuuden laajentaa ehdollisen pääsyn sisältävien palvelujen suoja Euroopan unionin ulkopuolelle. Jos Euroopan yhteisö ratifioisi yleissopimuksen, tämä antaisi Euroopan neuvoston 47 jäsenelle uuden kimmokkeen ryhtyä kansainvälisiin toimiin.

Komissio aikoo siksi ehdottaa neuvostolle lähiaikoina, että tämä ratifioisi yleissopimuksen Euroopan yhteisön puolesta.[pic][pic][pic][pic][pic][pic][pic][pic][pic][pic][pic][pic]

[1] EYVL L 320, 28.11.1998, s. 54–57, ks.http://eur-lex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ.do?uri=CELEX:31998L0084:FI:NOT

[2] KOM(2003) 198 lopullinen, 24.4.2003, ks.http://ec.europa.eu/internal_market/media/docs/elecpay/com-2003-198_fi.pdf

[3] http://ec.europa.eu/internal_market/media/elecpay/index_en.htm

[4] http://ec.europa.eu/internal_market/media/elecpay/index_en.htm

[5] http://ec.europa.eu/internal_market/media/elecpay/natimpl/index-map_en.htm

[6] Eurostat, taulukko, s. 18–19, ks.http://www.interculturaldialogue2008.eu/fileadmin/downloads/documents/630-factsfigures/KS-EP-07-001-EN.PDF

[7] Ks. myös satelliittiantenneja koskeva komission tiedonanto,http://eur-lex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ.do?uri=CELEX:52001DC0351:FI:NOT

[8] http://conventions.coe.int/Treaty/Commun/QueVoulezVous.asp?NT=178&CM=1&DF=4/29/2008&CL=FRE

[9] Alankomaat, Bulgaria, Kroatia, Kypros, Luxemburg, Moldavia, Norja, Ranska, Romania, Sveitsi ja Venäjä; Luxemburg, Norja ja Venäjä eivät kuitenkaan ole ratifioineet yleissopimusta.

[10] Direktiivin 98/34/EY, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 98/48/EY, 1 artiklan mukaan tietoyhteiskunnan palvelulla tarkoitetaan ”kaikkia etäpalveluina sähköisessä muodossa palvelun vastaanottajan henkilökohtaisesta pyynnöstä toimitettavia palveluja, joista tavallisesti maksetaan korvaus.”

[11] EYVL L 167, 22.6.2001, s. 10.

[12] http://ec.europa.eu/sport/whitepaper/wp_on_sport_fi.pdf

[13] Ks. tutkimus, jonka Amsterdamin yliopiston Institute for Information Law (IViR) teki komission lukuun huhtikuussa 2000, http://ec.europa.eu/internal_market/media/elecpay/background_en.htm

[14] http://ec.europa.eu/sport/whitepaper/wp_on_sport_fi.pdf