52003DC0261

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE, EUROOPAN PARLAMENTILLE, TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE - Lissabonin strategian sosiaalisen ulottuvuuden vahvistaminen: avoimen koordinoinnin selkeyttäminen sosiaalisen suojelun alalla

SISÄLLYSLUETTELO

1. Johdanto: Sosiaalinen suojelu EU:n poliittisella asialistalla

2. Koordinoinnin selkeyttäminen Lissabonin strategian sosiaalisen ulottuvuuden lujittamiseksi

2.1 Sosioekonomisen hallinnon paraneminen talous- ja työllisyyspolitiikan koordinointiprosessien selkeytyessä

2.2 Koordinointiprosessin selkeyttäminen: kokonaisvaltainen kehys yhteistyölle sosiaalisen suojelun alalla

2.3 Työskentelytavat: avoin koordinointimenetelmä ja sen asema kokonaisstrategiassa

Avoin koordinointimenetelmä: täydentävä menetelmä

Joustavuus ja toissijaisuusperiaatteen täysmääräinen soveltaminen

Avoimuus: toimijoiden osallistuminen

Yhteydet nykyisiin prosesseihin ja välineisiin

Komission rooli

Euroopan parlamentin osallistuminen

3. Vahvistetun ja yksinkertaistetun koordinointiprosessin luominen

3.1 Yhteiset tavoitteet

3.2 Raportointijärjestelmät: uusi yhteinen vuosikertomus sosiaalisesta suojelusta

3.3 Indikaattorit: selkeyttämisen tärkeä perusta

3.4 Selkeytetyn avoimen koordinointimenetelmän valmistelu sosiaalisen suojelun alalla

Sosiaalinen osallisuus

Eläkkeet

Terveydenhuolto

Yhteinen kertomus sosiaalisesta suojelusta

LIITE 1

LIITE 2.

LIITE 3.

1. JOHDANTO: SOSIAALINEN SUOJELU EU:N POLIITTISELLA ASIALISTALLA

Sosiaalinen suojelu on yksi eurooppalaisen yhteiskuntamallin kulmakivistä. Se voidaan määritellä joukoksi kollektiivisia tulonsiirtojärjestelmiä, jotka on suunniteltu suojaamaan ihmisiä sosiaalisilta riskeiltä [1]. Sosiaalisen suojelun osuus on nykyisin keskimäärin 27,5 prosenttia unionin BKT:stä (alempi kuin vuoden 1993 huippuarvo 29 prosenttia). [2] Jäsenvaltioilla on täysi vastuu omien järjestelmiensä rahoittamisesta ja organisoinnista. Sosiaalisen suojelun alalla annetussa EU:n lainsäädännössä lähinnä vain määritellään, miten perustamissopimuksen periaatteita on sovellettava kansallisissa järjestelmissä. [3]

[1] Sosiaalisina riskeinä pidetään yleensä vanhuutta, eläkettä ja ikään liittyvää riippuvuussuhdetta, huoltajan kuolemaa, vammaisuutta, sairautta, äitiyttä, huollettavia lapsia ja työttömyyttä sekä toisinaan ikääntyneistä, vammaisista tai sairaista perheenjäsenistä huolehtimista. Sosiaalisella suojelulla varmistetaan, etteivät nämä riskit johda köyhyyteen ja ettei varojen puute estä ihmisarvoisen elämän kannalta välttämättömien palvelujen saantia.

[2] Vanhuuseläkkeet ja terveydenhuolto ovat selvästi suurimmat sosiaalisen suojelun osatekijät unionin alueella: niiden osuus on lähes kaksi kolmannesta kokonaismenoista. Euroopan komission julkaisu "Social Protection in Europe 2001", toukokuu 2002.

[3] Vapaan liikkuvuuden seurauksena on otettu käyttöön koordinointijärjestelmiä, kuten siirtotyöläisten sosiaaliturvasta annetut asetukset (ETY) N:o 1408/71 ja 574/72, joilla varmistetaan, että siirtotyöläiset eivät menetä etuuksiaan käyttäessään oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen. Vastaavasti direktiivit 79/7/ETY ja 86/378/ETY koskevat miesten ja naisten tasa-arvoisen kohtelun periaatteen soveltamista lakisääteiseen ja ammatilliseen sosiaaliturvaan.

Amsterdamin ja Nizzan sopimuksissa annettiin Euroopan yhteisön tehtäväksi "tukea ja täydentää jäsenvaltioiden toimintaa" muun muassa seuraavilla sosiaalisen suojelun osa-alueilla: "työntekijöiden sosiaaliturva ja sosiaalinen suojelu", "sosiaalisen syrjäytymisen torjuminen" ja "sosiaalisen suojelun järjestelmien nykyaikaistaminen". Nämä valtuudet muodostavat perustan viime vuosina kehitetylle poliittiselle yhteistyölle ja politiikan koordinoinnille, johon sisältyy tiedonvaihtoa, poliittisen kehityksen arviointia sekä parhaiden käytäntöjen määrittelyä. Johtoajatuksena on toissijaisuusperiaatteen sekä kansallisten järjestelmien erilaisuuden tunnustaminen. Kaikkialla ollaan yksimielisiä siitä, että kansallisilla järjestelmillä on monia yhteisiä haasteita (esimerkiksi väestön ikääntyminen, jatkuva köyhyys ja sosiaalinen syrjäytyminen, eriarvoisuuden kasvamisen riski, yhteiskuntarakenteen, perherakenteen ja työelämän muutokset sekä kasvun ja työllisyyden edistämiseen liittyvät haasteet), joista selvitäkseen jäsenvaltioiden on tarpeen uudistaa ja nykyaikaistaa järjestelmiään.

Yhteistyössä otettiin pitkä edistysaskel, kun Lissabonissa maaliskuussa 2000 kokoontunut Eurooppa-neuvosto esitti suunnitelmansa vuoteen 2010 asti ulottuvasta kokonaisvaltaisesta sosioekonomisesta strategiasta Euroopassa. Lissabonin päätelmissä nykyaikaisempia ja parempia sosiaalisen suojelun järjestelmiä pidetään tärkeänä portaana kohti strategista kokonaistavoitetta. Tätä näkemystä, jonka mukaan sosiaalinen suojelu on merkittävä osa yleistä sosioekonomista politiikkaa, vahvistettiin edelleen Nizzassa kokoontuneen Eurooppa-neuvoston hyväksymässä sosiaalipoliittisessa ohjelmassa. Sen keskeisenä tekijänä on ajatus kolmitahoisesta poliittisesta kokonaisuudesta, jossa talous-, työllisyys- ja sosiaalipolitiikkojen välille luodaan toisiaan tehostava vuorovaikutus.

Makrotalouspoliittisilla tavoitteilla ja markkinoiden vapauttamisella on siis tärkeitä yhteiskunnallisia seurauksia, jotka vaikuttavat myös sosiaalisen suojelun järjestelmien organisointiin; toisaalta talous- ja työllisyyspolitiikkaa, esimerkiksi ikääntyvien työntekijöiden työvoimaosuuden lisäämistä, on tuettava sosiaalisen suojelun uudistuksilla eläke-, terveydenhuolto- ja hoitojärjestelmien aloilla. Sosiaalisella suojelulla katsotaan olevan yhä tärkeämpi asema tuottavana tekijänä, ja se takaa, että tehokkaat, dynaamiset ja nykyaikaiset taloudet rakentuvat vakaalle pohjalle ja perustuvat sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen.

Tässä tiedonannossa esitetään käytännön ehdotuksia, joiden tavoitteena on tehostaa jäsenvaltioiden politiikkojen koordinointia sosiaalisen suojelun alalla ja sitä kautta edistää tarvittavien sosiaalisen suojelun järjestelmien nykyaikaistamista sekä Lissabonin strategian sosiaalisen ulottuvuuden lujittamista. Tämän tavoitteen saavuttamisessa käytetään keskeisenä välineenä avointa koordinointimenetelmää. Vaikka menetelmä on jo käytössä joillakin sosiaalisen suojelun osa-alueilla, sitä on vielä selkeytettävä ja yksinkertaistettava merkittävästi, ja sen soveltamisala on määriteltävä tarkemmin.

Sosiaalisen suojelun alalla koordinoinnin selkeyttämisen pitäisi parantaa EU:n koko sosioekonomisen hallinnon laatua ja yhtenäisyyttä. Siksi se on toteutettava yhtenäisesti perustamissopimukseen pohjautuvien EU:n talous- ja työllisyyspolitiikan koordinointivälineiden kanssa, jolloin siitä saadaan aineistoa keväällä kokoontuvaa Eurooppa-neuvostoa varten alustavan vuosittaisen kevätraportin valmisteluun. Tässä tiedonannossa tarkastellaan, miten politiikan selkeytetty koordinointiprosessi voi täydentää ja tuottaa lisäarvoa nykyisille perustamissopimukseen pohjautuville menetelmille ja koordinointiprosesseille [4]. Tiedonanto perustuu hiljattain käyttöön otettuun talous- ja työllisyyspolitiikan - Lissabonin strategian kahden tärkeimmän pilarin - kolmivuotiseen koordinnointikierrokseen. Siinä esitetään aikataulu sosiaalisen suojelun prosessin selkeyttämiselle sekä sen synkronoimiselle talous- ja sosiaalipolitiikan kolmivuotisen koordinointiprosessin toisen kierroksen kanssa vuonna 2006. Myös uusien selkeytettyjen sosiaalisen suojelun tavoitteiden käyttöönotto tapahtuu samanaikaisesti synkronoitujen talous- ja työllisyyspoliittisten prosessien toisen kierroksen kanssa.

[4] Avoimen koordinointimenetelmän asema määritellään Laekenin Eurooppa-neuvostolle osoitetussa sosiaalisen suojelun komiteaan ja talouspoliittinen komitean yhteisessä eläkeraportissa, jossa käsitellään kyseisen menetelmän soveltamista eläkealalla. Sen mukaan avoin koordinointimenetelmä täydentää perustamissopimukseen pohjautuvia prosesseja ja on osa niiden muodostamaa laajahkoa kokonaisuutta. Sen avulla jatketaan kyseisten politiikkojen eri puolien käsittelyä, ja sen on oltava linjassa muiden prosessien kanssa. Ks. "Quality and viability of pensions - Joint report on objectives and working methods in the area of pensions", 10672/01 ECFIN 198 SOC 272.

Lisäksi tässä tiedonannossa tarkastellaan, miten Lissabonin huippukokouksen jälkeen nopeasti lisääntynyttä sosiaalisen suojelun alan yhteistyötä voitaisiin vielä tehostaa ja keventää toimijoiden kannalta ja miten osa-alueiden välille voitaisiin kehittää lisää synergiaa. Tiedonannossa ehdotetaan työskentelyn järkeistämistä ja yksinkertaistamista ja suositellaan, että tulevaisuudessa painotettaisiin entistä enemmän täytäntöönpanoon liittyviä toimia.

Tiedonannon lähtökohtana oli tarve ryhtyä ajoissa valmistelemaan uusien jäsenvaltioiden osallistumista Lissabonin strategiaan sisältyviin politiikan koordinointiprosesseihin, sekä synkronoida sosiaalisen suojelun prosessi talous- ja työllisyyspolitiikan koordinointiprosessien kanssa vuonna 2006. Sama tarve mainitaan kevätraportissa 2003 [5], jossa komissio sitoutuu antamaan tiedonannon siitä, miten "nykyisten sekalaisten sosiaalista osallisuutta ja eläkejärjestelmiä koskevien toimien virtaviivaistaminen ja ajan myötä yhteistyö terveydenhuoltoon ja työnteon kannattavuuden lisäämiseen liittyvien toimien kanssa voisi johtaa yhtenäiseen avoimeen koordinointimenetelmään". Tämä tiedonanto on myös vastaus Brysselin Eurooppa-neuvoston komissiolle esittämään kehotukseen "antaa kertomus siitä, olisiko sosiaaliseen suojeluun liittyvän työskentelyn eri osa-alueet mielekästä yksinkertaistaa ja järkeistää yhtenäiseksi kokonaisuudeksi avoimessa koordinointimenetelmässä".

[5] KOM (2003) 5.

2. KOORDINOINNIN SELKEYTTÄMINEN LISSABONIN STRATEGIAN SOSIAALISEN ULOTTUVUUDEN LUJITTAMISEKSI

2.1 Sosioekonomisen hallinnon paraneminen talous- ja työllisyyspolitiikan koordinointiprosessien selkeytyessä

Talous- ja työllisyyspolitiikan koordinointiprosessien selkeyttäminen edellyttää uuden yhtenäisen aikataulun laatimista sekä jokakeväistä Eurooppa-neuvoston kokousta edeltävälle että sen jälkeiselle työskentelylle kolmivuotiskaudella 2003-2005. Kaikki suuntaviivat ja suositukset olisi koko tämän kolmivuotiskauden ajan pidettävä ennallaan, jotta jäsenvaltiot ja komissio voisivat välivuosina keskittyä niiden täytäntöönpanoon. Talouspolitiikkaa koordinoidaan antamalla talouspolitiikan laajat suuntaviivat; talouspolitiikan laajojen suuntaviivojen sekä vakaus- ja kasvusopimusten täytäntöönpanoa arvioidaan monenvälisen seurannan kautta. Talouspolitiikan koordinointiprosessissa eläkeasioita käsitellään eläkejärjestelmien rahoituksen kestävyyden ja terveen julkisen talouden näkökulmasta ja tarkastelemalla eläkejärjestelmien vaikutusta työ- ja rahoitusmarkkinoiden toimivuuteen sekä talouden suorituskykyyn yleensä. Tukholman Eurooppa-neuvoston päätelmissä suositellaan erityisesti, että jäsenvaltiot kehittäisivät monipuolisia strategioita vastatakseen väestön ikääntymisen asettamiin taloudellisiin ja budjettia koskeviin haasteisiin. Nämä strategiat on esitettävä vakaus- ja lähentymisohjelmien yhteydessä, ja niitä on tarkasteltava osana vakaus- ja kasvusopimuksia ja talouspolitiikan laajoja suuntaviivoja.

Työllisyyspolitiikan koordinointi on järjestetty Euroopan työllisyysstrategian puitteissa, ja se rakentuu useiden eri osatekijöiden varaan. Työllisyyden suuntaviivoissa linjataan jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikoille yhteiset tavoitteet ja painopisteet, jotka toteutetaan käytännössä kansallisten toimintasuunnitelmien kautta. Komissio ja neuvosto tarkastelevat toimintasuunnitelmia yhdessä ja esittävät sen jälkeen yhteisen työllisyysraportin, jonka pohjalta voidaan antaa komission ehdotuksesta maakohtaisia suosituksia. Vaikka toimintasuunnitelmien edistymisestä raportoidaan vuosittain, itse suuntaviivojen olisi pysyttävä samoina koko kolmivuotiskauden ajan. Täystyöllisyyden ja työn laadun ohella koheesion ja sosiaalisen osallisuuden edistäminen on yksi Euroopan työllisyysstrategian kolmesta yleisestä tavoitteesta, jotka on sisällytetty työllisyyden suuntaviivoihin. Tätä tavoitetta tuetaan erityistoimilla, joilla edistetään osallisuutta lisääviä työmarkkinoita ja huono-osaisten ryhmien työllistyvyyttä. Samoin työllisyyden suuntaviivoissa kannustetaan jäsenvaltioita tukemaan ikääntyviä työntekijöitä, auttamaan työnantajia lisäämään ikääntyneiden osuutta työvoimasta sekä kohottamaan työmarkkinoilta poistumisikää.

Koordinoinnin selkeyttämistä voidaan pitää tärkeänä myönteisenä saavutuksena. Nyt se on herättänyt kysymyksen siitä, miten Lissabonin strategian muihin osa-alueisiin liittyvä työskentely olisi organisoitava, jotta se edistäisi prosessia kokonaisuutena.

Talous- ja työllisyyspolitiikan koordinointiprosessin selkeyttämisestä viime syyskuussa annetussa komission tiedonannossa myönnetään, että selkeyttämistä tarvitaan myös muilla politiikanaloilla ja että sitä voitaisiin soveltaa nykyistä yleisemminkin. [6] Tiedonannossa todetaan avoimen koordinointimenetelmän levinneen viime aikoina voimakkaasti moniin EU-tason menettelyihin, jotka tavalla tai toisella liittyvät talous- ja sosiaalipolitiikan koordinointiin. Siinä luetellaan seuraavat prosessit: vakaus- ja kasvusopimus, Cardiffin talousuudistusprosessi, makrotaloudellinen vuoropuhelu, eri politiikkojen benchmarking-menettelyt sekä avoimen koordinointimenetelmän käyttö useilla aloilla, joista tässä yhteydessä ovat oleellisia eläkkeet ja sosiaalisen osallisuuden edistäminen. Tiedonannossa kuitenkin varoitetaan prosessien mutkistumisesta, päällekkäisyydestä sekä yleisen viestin hämärtymisestä, mikäli niihin lisätään uusia osia kiinnittämättä huomiota kokonaisuuteen. Tiedonannossa huomautetaan vielä, että painopisteen on oltava nimenomaan täytäntöönpanoon liittyvissä toimissa eikä suuntaviivojen laatimisessa.

[6] KOM (2002) 487.

Syyskuun 2002 tiedonannossa komissio lupaa pohtia "lähikuukausina, kuinka avointa koordinaatioprosessia sosiaalisen suojelun (joka kattaa sosiaalisen osallisuuden ja eläkkeet tällä hetkellä) alalla voidaan selkeyttää ja liittää se uuteen lähestymistapaan". Tämä onkin loogista, kun ajatellaan läheistä yhteyttä ja vahvaa synergiaa sosiaalisen suojelun prosessien ja kahden perustamissopimukseen pohjautuvan selkeytetyn prosessin välillä. Kyseisten politiikkojen välinen tiivis kolmisuhde tulee selkeästi esille eläkealan avoimeen koordinointimenetelmään liittyvässä työskentelyssä. Laekenin Eurooppa-neuvostossa sovittiin prosessin perustaksi yhteiset tavoitteet ja kehotettiin jäsenvaltioita muotoilemaan politiikkansa näiden erilaisten sosiaalisten tavoitteiden (miten säilytetään eläkkeiden riittävyys; miten vastataan yhteiskunnallisiin muutoksiin), työmarkkinapoliittisten linjausten (miten lisätään työllisyyttä etenkin ikääntyvien työntekijöiden piirissä) ja taloudellisten haasteiden (miten varmistetaan eläkejärjestelmien kestävyys pitkällä aikavälillä) pohjalta. Olennaisia yhteyksiä voidaan samaten löytää sosiaalisen suojelun ja muiden politiikanalojen, kuten terveydenhuollon ja vanhustenhoidon välillä, mistä ovat osoituksena Barcelonan Eurooppa-neuvoston asettamat kolme laajaa poliittista tavoitetta: laadukas terveydenhuolto, tasa-arvoinen palvelujen saanti ja tarjonta sekä rahoitusjärjestelmien solidaarisuus. Sosiaalista osallisuutta edistävään työhön liittyy myös hyvin tärkeitä sosiaalisen suojelun ja työllisyyspolitiikkojen välistä vuorovaikutusta koskevia kysymyksiä.

Tämä näkyy selvästi tarkasteltaessa esimerkiksi kansallisiin eläke- ja terveydenhuoltojärjestelmiin liittyviä kysymyksiä. Vaikka uudistuksen lähtökohtana ovat olleet pääasiassa taloudelliset haasteet, sen vaikutusta ei voida arvioida yksinomaan taloudellisesta näkökulmasta. Jotta uudistus olisi tehokas, politiikan on pysyttävä tiukasti juurtuneena solidaarisuuteen ja yhteiskunnan perusarvoihin. Esimerkiksi eläkealalla on erityisen tärkeää varmistaa, että jäsenvaltiot pitävät sosiaalisena tavoitteenaan järjestelmiensä riittävyyttä ja jatkavat ponnisteluja niiden mukauttamiseksi muuttuviin sosiaalisiin tarpeisiin. Eläkejärjestelmien rahoituksen kestävyyden ja eläkkeiden riittävyyden välinen riippuvuus on vihdoin ymmärretty, ja sitä pidetään ehtona poliittisen tuen saamiselle uudistuksille. Samaa yleistä poliittista tasapainoa tarvitaan yhä enemmän myös EU:n tasolla, mikäli Lissabonissa sovitusta sosioekonomisen politiikan koordinointistrategiasta halutaan saada maksimihyöty. Koordinoinnin selkeyttäminen ja sitä kautta strategiaan sisältyvän sosiaalisen suojelun ulottuvuuden vahvistaminen voivat helpottaa tällaisen tasapainon saavuttamista.

Luvussa 3 ehdotetaankin, että sosiaaliseen suojeluun liittyvää työskentelyä ohjattaisiin tulevaisuudessa niin, että se vahvistaa ja täydentää perustamissopimukseen pohjautuvia työllisyyttä ja makrotalouspolitiikkaa koskevia prosesseja (talouspolitiikan laajoja suuntaviivoja ja Euroopan työllisyysstrategiaa). Siksi on tarpeen varmistaa, että sosiaalisen suojelun selkeytetyn prosessin aikataulu synkronoidaan täysin näiden kahden prosessin kanssa. Aikataulu perustuu kolmivuotiskiertoon, jonka aikana tarkistetaan tavoitteita ja annetaan tärkeitä strategisia raportteja. Tämä kiertoaika soveltuu hyvin sosiaalisen suojelun kehittämiseen, koska yhteiskunnallista kehitystä tapahtuu vasta pitkällä aikavälillä ja muutokset ovat vähittäisiä. Jotta varmistetaan tiedonsaanti kevään huippukokoukseen johtavaan prosessiin ja parannetaan sosiaalisen suojelun näkyvyyttä Lissabonin strategiassa, jäsenvaltioita pyydetään toimittamaan välivuosina suppeat päivitysraportit politiikan tärkeimmistä kehityspiirteistä. Synkronointi kahden muun selkeytetyn prosessin kanssa voitaisiin käynnistää vuonna 2006, kun talouspolitiikan laajojen suuntaviivojen ja työllisyyden suuntaviivojen seuraava kolmivuotiskausi alkaa.

2.2 Koordinointiprosessin selkeyttäminen: kokonaisvaltainen kehys yhteistyölle sosiaalisen suojelun alalla

Sosiaalisen suojelun alan poliittisessa yhteistyössä otettiin pitkä edistysaskel, kun Lissabonin Eurooppa-neuvosto esitti ehdotuksensa EU:n kokonaisvaltaisesta sosioekonomisesta strategiasta vuoteen 2010 asti. Lissabonin päätelmissä pidetään erittäin tärkeänä sosiaalisen suojelun järjestelmien osuutta uusien strategisten tavoitteiden saavuttamisessa. Päätelmissä määritellään selkeät toimeksiannot jäsenvaltioiden ja komission väliselle yhteistyölle sosiaalisen suojelun ja eläkkeiden alalla, kehotetaan ottamaan käyttöön avoin koordinointimenetelmä tämän työn eteenpäin viemiseksi sekä määritellään uuteen strategiaan pyrkivän ohjaus- ja koordinointityön mekanismit, joissa joka kevät kokoontuvalla Eurooppa-neuvostolla on keskeinen asema.

Tämä näkemys sosiaalisesta suojelusta yleisen sosioekonomisen politiikan keskeisenä osatekijänä vahvistetaan Nizzan Eurooppa-neuvoston hyväksymässä Euroopan sosiaalisessa toimintaohjelmassa [7]. Toimintaohjelman keskeisenä ajatuksena on politiikkojen kolmisuhde, johon sisältyy talous-, työllisyys- ja sosiaalipolitiikkojen toisiaan tehostava vuorovaikutus. Toimintaohjelman tavoitteena on uudenaikaistaa ja parantaa sosiaalista suojelua niin, että se "vastaa osaamiseen perustuvan talouden sekä yhteiskunta- ja perherakenteiden muutoksiin, ja ottaa sosiaalisen suojelun huomioon tuotannontekijänä".

[7] Nizzassa hyväksytyt sosiaalipolitiikan suuntaviivat olivat seuraavat: (i) enemmän ja parempia työpaikkoja, (ii) työympäristön muutosten ennakointi ja hyödyntäminen luomalla uusi tasapaino joustavuuden ja turvallisuuden välille, (iii) kaikenlaisen syrjäytymisen ja syrjinnän torjuminen sosiaalisen osallisuuden edistämiseksi, (iv) sosiaalisen suojelun järjestelmien nykyaikaistaminen, (v) sukupuolten tasa-arvon edistäminen (vi) sosiaalisen ulottuvuuden vahvistaminen laajentumisen yhteydessä ja Euroopan unionin ulkosuhteissa.

Lissabonin ja Nizzan Eurooppa-neuvostojen antamat suuntaviivat tarjosivat komissiolle ja jäsenvaltioille viitekehyksen, jonka puitteissa ne ovat työskennelleet vastatakseen haasteeseen sosiaalisen suojelun järjestelmien nykyaikaistamisesta. Joulukuussa 1999 annetuissa neuvoston päätelmissä määriteltiin komission tiedonannon [8] perusteella neljä järjestelmien nykyaikaistamiseen pyrkivää yleistä tavoitetta: työnteon kannattavuus ja tulojen turvaaminen, eläkkeiden turvaaminen ja eläkejärjestelmien rahoituksen kestävyys, sosiaalisen osallisuuden edistäminen sekä korkealaatuisen ja ylläpidettävissä olevan terveydenhuollon varmistaminen.

[8] "Yhteinen strategia sosiaalisen suojelun uudistamiseksi" (KOM (1999) 347 lopullinen).

Myöhemmiltä Eurooppa-neuvostoilta saatujen toimeksiantojen määrä vahvistaa, että tämä viitekehys on vastannut tarkoitustaan. Ne ovat johtaneet kahteen merkittävään prosessiin, joissa avointa koordinointimenetelmää on sovellettu kahteen näistä neljästä yleisestä tavoitteesta, nimittäin sosiaaliseen osallisuuteen ja eläkkeisiin. Tämän lisäksi tehdään vapaamuotoista poliittista yhteistyötä terveydenhuollon ja pitkäaikaishoidon tarpeessa olevien henkilöiden sosiaaliseen suojeluun liittyvissä asioissa.

Sosiaalisen suojelun komitea on hiljattain aloittanut työnteon kannattavuuteen liittyvien kysymysten työstämisen selvittääkseen, miten sosiaalisen suojelun järjestelmät voisivat edistää tätä yleistä tavoitetta (esimerkiksi etuusjärjestelmien kannustinrakenteet). Asiaan liittyviä näkökohtia on tähän asti pohdittu ja aiotaan jatkossakin pohtia talouspolitiikan laajojen suuntaviivojen ja työllisyyden suuntaviivojen yhteydessä.

Työtahti ja näiden eri tavoitteiden väliset painotukset ovat Lissabonin huippukokouksesta lähtien määräytyneet Eurooppa-neuvostolta saatujen toimeksiantojen mukaan. Valtuuksilla on saatu työt etenemään ja annettu uutta pontta sosiaalisen suojelun ja eläkkeiden kehitykselle. Tällä toimintamallilla on kuitenkin ollut joitakin kielteisiä seurauksia. On ensinnäkin huolestuttavaa, ettei ole edetty riittävästi vuoden 1999 tiedonannossa asetetussa tavoitteessa keskittyä sosiaalisen suojelun nykyaikaistamista ja parantamista koskevaan yleiseen asialistaan, koska työt on järjestetty erillisiin osa-alueisiin. Toiseksi työtahti on ollut tempova ja työt ovat ajoittain ruuhkautuneet. Siksi jäsenvaltiot velvoitettiin toimittamaan merkittävät raportit terveydenhuollosta, pitkäaikaishoidosta ja eläkkeistä kesällä ja syksyllä 2002. Sen jälkeen komission yksiköille annettiin tehtäväksi laatia kaksi yhteistä neuvoston ja komission raporttia, jotka neuvosto hyväksyy ennen keväällä 2003 pidettävää Eurooppa-neuvoston kokousta.

Samaten on huolestuttavaa, ettei terveydenhuollon ja pitkäaikaishoidon tarpeessa olevien henkilöiden sosiaaliseen suojeluun liittyviä kysymyksiä ole vielä pohdittu riittävän tarkasti sosiaaliseen suojeluun liittyvän yhteistyön puitteissa. Nämä kysymykset ovat oleellisia Euroopan sosiaalisen mallin ja erityisesti sosiaali-, talous- ja työllisyyspolitiikan kehittämisen kannalta. Lisäksi EU:n terveydenhuoltojärjestelmät ja terveyspolitiikat ovat lisääntyvässä määrin yhteydessä toisiinsa, mikä nostaa esiin monia selkeästi Euroopan laajuisia terveyspoliittisia kysymyksiä. Kuten keväällä 2003 kokoontuvalle Eurooppa-neuvostolle osoitetussa terveydenhuoltoa ja pitkäaikaishoitoa käsittelevässä yhteisessä raportissa tunnustettiin, tämän alan poliittiseen yhteistyöhön liittyy hyvin erityisiä olosuhteita ja monimutkaisia ongelmia. Useita jäsenvaltioiden eteen tulevia kansanterveyden ja terveydenhuollon yhteisiä haasteita arvioidaan parhaillaan korkean tason prosessissa, jossa käsitellään potilaiden liikkuvuutta ja terveydenhuollon kehityssuuntauksia EU:ssa. Myös Eurooppa-valmistelukunta pohtii, voitaisiinko EU:n tehtävät ja vastuu määritellä paremmin tällä alalla. Erityisesti on tarpeen täsmentää, mitkä menetelmät soveltuisivat parhaiten terveydenhuoltoon ja pitkäaikaishoitoon liittyvien sosiaalista suojelua (siis sitä, että jokainen saa hoitoa tarpeensa mukaan ja varallisuudestaan riippumatta ja ettei terveydenhuollon ja pitkäaikaishoidon tarve johda potilaan ja tämän perheen köyhyyteen), kansanterveyttä ja parempaa lääkärinhoitoa sekä sisämarkkinoiden periaatteiden soveltamista terveydenhuollon alalla (potilaiden liikkuvuus, maksuttomat terveydenhuoltopalvelut) koskevien kysymysten ratkaisemiseen.

Näistä prosesseista tehtyjen päätelmien perusteella ja hallitustenvälisessä konferenssissa tehtävistä terveydenhuoltoa koskevista päätöksistä riippuen komissio antaa lähiaikoina tiedonannon, jossa se esittää konkreettisia ehdotuksia politiikan koordinoinnin edistämiseksi tällä alalla sosiaalisen suojelun selkeytetyn prosessin puitteissa.

Lyhyesti sanottuna työskentely helpottuisi yleisesti, jos prosessia järkeistettäisiin ja yksinkertaistettaisiin.

Luvussa 3 ehdotetaankin, että nykyisen töiden lokeroinnin ja tavoitekohtaisen raportoinnin sijasta työt yhdistettäisiin tulevaisuudessa samaan rakenteeseen, jossa sosiaalista suojelua käsiteltäisiin yhtenä kokonaisuutena. Samalla olisi laadittava yhteiseen eurooppalaiseen näkemykseen perustuvat yhtenäiset tavoitteet ja jaettava ne periaatteessa kolmeen alakohtaiseen pilariin, jotka ovat sosiaalinen osallisuus, eläkkeet sekä terveydenhuolto ja pitkäaikaishoito. Kohdassa 3.1 esitetään erikseen yleisiä ehdotuksia, jotka liittyvät kaikkia koskevana kysymyksenä pidettyyn työnteon kannattavuuden tavoitteeseen.

2.3 Työskentelytavat: avoin koordinointimenetelmä ja sen asema kokonaisstrategiassa

Lissabonin Eurooppa-neuvosto ehdotti, että kokonaisvaltaiseen strategiaan sisältyvien sosiaalisen suojelun toimien täytäntöönpanoa helpotettaisiin soveltamalla "uutta avointa koordinointimenetelmää". Sen käyttöönotolla on tarkoitus "helpottaa uuden avoimen koordinoinnin soveltamista keinona levittää hyviä toimintatapoja ja lisätä lähentymistä EU:n tärkeimpiin päämääriin". Sitä aiotaan soveltaa aloilla, joilla yhteisöllä on vain rajoitettu toimivalta. Se on linjassa perustamissopimuksen 137 artiklan määräysten kanssa, joiden mukaan yhteisö "tukee ja täydentää" jäsenvaltioiden toimintaa sosiaalisen suojelun alalla. Se on suunniteltu joustavaksi hallintomenetelmäksi, joka täydentää nykyistä yhteisön menetelmää ja muita perustamissopimukseen pohjautuvia prosesseja, kuten talouspolitiikan laajoja suuntaviivoja ja Euroopan työllisyysstrategiaa, joita pidetään edelleen yhteisön keskeisinä työvälineinä. Sen soveltamisessa noudatetaan tiukasti toissijaisuusperiaatetta ja se "on tarkoitettu auttamaan jäsenvaltioita kehittämään asteittain omia politiikkojaan". Avoimeen koordinointimenetelmään kuuluu:

- suuntaviivojen määrittäminen unionille sekä tarkat aikataulut jäsenvaltioiden lyhyelle, keskipitkälle ja pitkälle aikavälille asettamien päämäärien saavuttamiseksi,

- tarvittaessa eri jäsenvaltioiden ja sektorien tarpeiden mukaan räätälöityjen määrällisten ja laadullisten indikaattorien ja maailman parhaita vastaavien vertailutasojen määrittäminen hyvien toimintatapojen vertailemiseksi,

- näiden eurooppalaisten suuntaviivojen soveltaminen kansallisessa ja alueellisessa politiikassa asettamalla erityistavoitteita ja toteuttamalla toimenpiteitä, joissa otetaan huomioon kansalliset ja alueelliset erot,

- keskinäisinä oppimisprosesseina tapahtuva määräaikainen seuranta, arviointi ja vertaisarviointi.

Nämä periaatteet on tarkoitettu kehykseksi avoimen koordinointimenetelmän soveltamiselle eri aloilla. Vielä on kuitenkin määriteltävä tarkemmin, mitä periaatteita ja työmenetelmiä kulloinkin sovelletaan ja miten työt järjestetään.

Avoin koordinointimenetelmä: täydentävä menetelmä

Komission Valkoisessa kirjassa eurooppalaisesta hallintotavasta [9] esitetään yhteenveto avoimen koordinointimenetelmän erityispiirteistä ja annetaan joitakin ohjeita sen käyttöä varten:

[9] KOM (2001) 428, 25.7.2001.

- Avointa koordinointimenetelmää on sovellettava tapauskohtaisesti. Se on keino edistää yhteistyötä, vaihtaa tietoja parhaista käytännöistä ja sopia jäsenvaltioiden toiminnan yhteisistä tavoitteista ja suuntaviivoista. Toisinaan sen tukena voi olla kansallisia toimintasuunnitelmia, kuten työllisyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen kohdalla. Menetelmä perustuu tavoitteiden saavuttamisessa tapahtuneen edistymisen säännölliseen seurantaan, jonka avulla jäsenvaltiot voivat vertailla toimintaansa ja oppia toisiltaan.

- Esimerkiksi työllisyys- ja sosiaalipolitiikan ja maahanmuuttopolitiikan alalla sitä käytetään rinnan ohjelmiin ja sääntelyyn perustuvan menetelmän kanssa. Toisille politiikan lohkoille sillä tuodaan EU:ssa lisäarvoa, kun sääntelyyn ei ole juuri mahdollisuuksia.

- Komissiolla on aktiivinen koordinointirooli jo nyt, ja se on valmis tähän rooliin tulevaisuudessakin. Avoimen koordinaation menetelmän käyttäminen ei saa kuitenkaan johtaa siihen, että toimielinten tasapaino järkkyy tai että tingitään perustamissopimuksen mukaisten yhteisten tavoitteiden saavuttamisesta. Erityisesti on huomattava, että menetelmällä ei saa sulkea Euroopan parlamenttia pois EU:n päätöksentekoprosessista. Avoimen koordinaation menetelmän tulisi täydentää yhteisön toimintaa, ei korvata sitä.

Kaikki nämä avoimen koordinointimenetelmän eri puolet ovat jossakin määrin näkyvissä nykyisessä sosiaaliseen osallisuuteen tai eläkkeisiin liittyvässä työssä. Näitä eurooppalaista hallintotapaa käsittelevässä valkoisessa kirjassa esitettyjä periaatteita olisi noudatettava aina käytettäessä avointa koordinointimenetelmää kautta linjan sovellettavien sosiaalisen suojelun prosessien muovaamisessa. Avoimen koordinointimenetelmän soveltamisessa sosiaalisen suojelun alalla komissio ottaa huomioon tulevan hallitustenvälisen konferenssin päätelmät ja esittää tarvittaessa ehdotuksia siihen sisältyvien mekanismien mukauttamisesta.

Joustavuus ja toissijaisuusperiaatteen täysmääräinen soveltaminen

Sosiaaliseen osallisuuteen liittyvässä työskentelyssä käytetään avointa koordinointimenetelmää yhteisen poliittisen linjauksen tekemisessä osana prosessia, jonka kautta jäsenvaltioiden on määrä parantaa köyhyyttä ja sosiaalista syrjäytymistä torjuvia kansallisia politiikkojaan muun muassa asettamalla kansalliset tavoitteensa niin, että ne tukevat Lissabonin Eurooppa-neuvoston jäsenvaltioille osoittamaa pyyntöä toteuttaa "toimenpiteitä, jotka merkittävästi vaikuttavat köyhyyden poistamiseen". Avoimeen koordinointimenetelmään sisältyvät toimet pohjautuvat yhteisiin indikaattoreihin ja nivoutuvat tiiviisti yhteisön toimintasuunnitelmaan sosiaalisen syrjäytymisen torjumiseksi. Vaikka yhteisten tavoitteiden on tällä alalla pysyttävä keskipisteenä ja vaikka niitä on kehitettävä edelleen muilla sosiaalisen suojelun koordinoinnin aloilla, avointa koordinointimenetelmää on jatkossakin pyrittävä soveltamaan joustavasti. Siinä on otettava huomioon eri alojen politiikkojen koordinointiin liittyvät olosuhteet, tavoitteet ja kehitystasot.

Lisäksi työskentelyssä olisi jatkossakin tiedostettava jäsenvaltioiden erilaisuus ja niiden vastuu omien järjestelmiensä suunnittelusta, organisoinnista ja rahoittamisesta.

Avoimuus: toimijoiden osallistuminen

Koska kansalaisyhteiskunta on hyvin pitkälle järjestäytynyt sosiaalisen syrjäytymisen torjunnassa ja koska alan politiikkoja harjoitetaan jäsenvaltioissa eri tavoin ja usein hajautetusti, prosessissa painotetaan voimakkaasti eri toimijoiden osallistumista, kuten työmarkkinaosapuolten palautetta sekä kansalaisjärjestöjen ja alueellisten hallintoviranomaisten kuulemista. Osallistavaa toimintamallia voi olla hyödyllistä soveltaa yleisesti tulevissa sosiaaliseen suojeluun liittyvissä prosesseissa.

Yhteydet nykyisiin prosesseihin ja välineisiin

Avoimen koordinointimenetelmän soveltaminen eläkkeisiin herättää erään keskeisen kysymyksen, joka liittyy kahteen valkoisessa kirjassa esitettyyn perusperiaatteeseen: miten varmistetaan, että avoin koordinointimenetelmä tuo lisäarvoa olemassa oleville yhteisön prosesseille ja ettei se häiritse toimielinten tasapainoa.

Laekenin Eurooppa-neuvostossa avoimen koordinointimenetelmän täytäntöönpanolle eläkealalla sovituissa yhteisissä tavoitteissa puututtiin nimenomaisesti tähän kysymykseen.

Eläkkeisiin sovellettu avoin koordinointimenetelmä liittyy lukuisiin hyvin toimiviin EU:n prosesseihin, jotka osana laajempaa tehtäväänsä käsittelevät eläkepolitiikan eri puolia. On tärkeää, että varmistetaan johdonmukaisuus nykyisten prosessien kanssa.

Tässä yhteydessä mainitaan talouspolitiikan laajat suuntaviivat, monenvälinen valvonta (myös Cardiffin prosessi), vakaus- ja kasvusopimus, Euroopan työllisyysstrategia ja sosiaalista osallisuutta koskeva prosessi, sekä todetaan seuraavaa:

Ehdotetun uuden menetelmän erityisenä tavoitteena on antaa kansallisista eläkestrategioista koostetusti tietoa ja analyysejä, joiden avulla voidaan varmistaa, että prosesseissa käsitellään eläkkeitä johdonmukaisesti.

Lopuksi todetaan, että "(eläkkeisiin liittyvän) työn tulokset yhdistetään talouspolitiikan laajoihin suuntaviivoihin".

Avoimen koordinointimenetelmän ja nykyisten yhteisön prosessien välinen suhde sekä tarve ottaa huomioon toimielinten tasapaino ovat tulevaisuudessa keskeisiä kysymyksiä sosiaalisen suojelun koko toimintakentän kannalta. Niitä varten olisi kehitettävä samanlainen toimintatapa kuin nykyisessä eläkealan avoimessa koordinointimenetelmässä. Tulevan avoimen koordinointimenettelyn kautta tehtävän sosiaalista suojelua koskevan yhteistyön tavoitteena on laatia tarkka analyysi kansallisten järjestelmien edessä olevista ongelmista ja erityisesti siitä, miten nämä järjestelmät voisivat edistää Lissabonin strategiaa sen jälkeen, kun niitä on ensin nykyaikaistettu ja parannettu. Sen tulisi tuottaa sellaisia poliittisia viestejä, jotka voidaan omaksua muihinkin välineisiin - esimerkiksi vuotuiseen kevätraporttiin - tai antaa pohdittavaa talouspolitiikan laajojen suuntaviivojen ja työllisyyden suuntaviivojen piiriin kuuluville politiikanaloille. Näiden viestien on oltava linjassa EU:n tasolla käytävissä talous- ja työllisyyspolitiikan koordinointiprosesseissa annettujen viestien kanssa ja täydennettävä niitä.

Komission rooli

Komissio toimii aloitteentekijänä ja katalysaattorina sekä eläkkeitä että sosiaalista osallisuutta koskevissa prosesseissa, ja pyrkii ylläpitämään prosessin virettä. Nykyisen käytännön mukaan komissio huolehtii neuvoston tai komission yhteisten raporttien alustavan luonnoksen laatimisesta, minkä ansiosta avoin koordinointimenetelmä on paljon tehokkaampi työskentelytapa kuin alun perin ajateltiin. Tätä käytäntöä olisi jatkettava.

Euroopan parlamentin osallistuminen

Lopuksi on todettava, ettei missään prosessissa ole vielä löydetty sopivaa tapaa ottaa Euroopan parlamentti mukaan työskentelyyn, kuten eurooppalaista hallintotapaa käsittelevässä valkoisessa kirjassa suositellaan. Itse prosessien monilukuisuus on epäilemättä muodostunut kompastuskiveksi tässä suhteessa. Koska prosessilla on tärkeä merkitys Lissabonin strategiassa, komissio ehdottaa, että sosiaalisen suojelun prosessin selkeyttämisen yhteydessä tarkasteltaisiin sopivia tapoja ottaa Euroopan parlamentti käytännössä mukaan toimintaan. Yksi tapa voisi olla esimerkiksi tilannekatsauksen toimittaminen parlamentille siinä vaiheessa, kun on määritelty kaikkia koskevat yleiset tavoitteet siihenastisesta poliittisesta yhteistyöstä ja koordinoinnista tehdyn arvioinnin perusteella, kuten kohdassa 3.1 ehdotetaan, tai tulevan prosessin muissa keskeisissä vaiheissa.

3. VAHVISTETUN JA YKSINKERTAISTETUN KOORDINOINTIPROSESSIN LUOMINEN

3.1 Yhteiset tavoitteet

Poliittisen yhteistyön lähestymistapojen selkeyttäminen olisi aloitettava määrittelemällä kokonaisvaltaiset ja johdonmukaiset yhteiset tavoitteet, jotka jaetaan sosiaalisen suojelun alalla tehtävän poliittisen yhteistyön osa-alueiden mukaan seuraaviin kolmeen pilariin: sosiaalinen osallisuus, eläkkeet ja terveydenhuolto ja pitkäaikaishoito. Näillä tavoitteilla voitaisiin korvata nykyiset erilliset tavoitekokonaisuudet. Neuvoston pitäisi komission ehdotuksesta hyväksyä uudet tavoitteet vuonna 2006 samanaikaisesti talous- ja työllisyyspolitiikan suuntaviivojen kanssa. Tavoitteet olisi pidettävä samoina koko kolmivuotiskauden ajan eli vuoteen 2009 asti, ellei tilanne muutu odottamattomasti.

Yhteiset tavoitteet määritellään Lissabonin strategian mukaisesti, ja niiden tulisi olla täysin linjassa ja yhteydessä vuonna 2006 hyväksyttävien talouspolitiikan laajojen suuntaviivojen ja työllisyyden suuntaviivojen kanssa. Niissä olisi samaten otettava huomioon sosiaalisen suojelun alalla siihen asti tehdyn poliittisen yhteistyön prosesseissa saaduista kokemuksista laaditun arvioinnin tulokset. Vuonna 2006 on tarkoitus arvioida avoimen koordinointimenetelmän avulla saavutettua edistystä eläkealalla maaliskuussa 2003 kokoontuneelta Brysselin Eurooppa-neuvostolta saatujen toimeksiantojen perusteella. Arviointi olisi ulotettava sosiaalisen osallisuuden prosessin etenemiseen sekä terveydenhuoltoalan yhteistyöhön ja kokemustenvaihtoon, ja sen tulisi olla osa yhteisten tavoitteiden valmistelua uutta selkeytettyä menettelyä varten.

Yhteisiin tavoitteisiin olisi myös sisällytettävä rajoitettu määrä monialaisia tavoitteita. Ne voisivat kattaa kysymyksiä, joilla on yleisempi merkitys sosiaalisen suojelun järjestelmille ja joita ei voida suoraan sisällyttää mihinkään uuden yhteistyöprosessin kolmesta pilarista. Näihin kysymyksiin kuuluu esimerkiksi tasa-arvon valtavirtaistaminen. Lisäksi tämän lähestymistavan piirissä voitaisiin tarkastella, miten sosiaalisella suojelulla voidaan edistää "työnteon kannattavuutta" erityisesti sosiaalietuuksien myöntämistä, aktiivisen ikääntymisen edistämistä sekä työn ja perhe-elämän yhteensovittamista koskevien politiikkojen alalla. Maaliskuussa 2003 kokoontunut Eurooppa-neuvosto pyysi komissiota "raportoimaan ajoissa kevään 2004 Eurooppa-neuvostolle, millä tavalla sosiaalista suojelua koskevan politiikan yleiset kehittämisedellytykset ovat paranemassa sen ansiosta, että nykyään painotetaan enemmän kannustimien vaikuttavuutta ja parhaiden toimintatapojen kartoittamista." [10] Tässä yhteydessä on otettava asianmukaisesti huomioon talous- ja työllisyyspolitiikan koordinointiprosessien yhteydessä jo käynnistetyt hankkeet. Niihin kuuluu ja tulee jatkossakin kuulumaan tavoite "työnteon tekemisestä kannattavaksi" sekä talous- että työllisyyspoliittisesta näkökulmasta. Tässä yhteydessä sekä talous- että työllisyyspolitiikan koordinointiprosesseissa pohditaan asianmukaisia kannustimia työn hakemiselle ja vastaanottamiselle, työssä pysymiselle, työpanoksen parantamiselle ja koulutusinvestoinneille. Tämä tarkoittaa erityisesti vero- ja etuusjärjestelmien välisen vuorovaikutuksen sekä aktiivisen työmarkkinapolitiikan kannustavan vaikutuksen tarkastelua.

[10] Esimerkiksi etuusjärjestelmät, työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen sekä vanhustenhuolto.

3.2 Raportointijärjestelmät: uusi yhteinen vuosikertomus sosiaalisesta suojelusta

Uuden selkeytetyn prosessin avainvälineenä on sosiaalisesta suojelusta annettava yhteinen kertomus, jossa kartoitetaan ja arvioidaan kaikkien yhteisten tavoitteiden edistymistä. Komissio ja neuvosto laativat sen yhdessä komission esittämän luonnoksen pohjalta. Yhteisen kertomuksen laatiminen samanaikaisesti kevään Eurooppa-neuvoston kokousta alustavien muiden raporttien kanssa tuo lisäarvoa ja arvokasta aineistoa vuosittaisen yhteenvetoraportin valmisteluun. Komission tekemän analyysin tulokset sisällytetään kevään huippukokoukseen toimitettavaan vuosittaiseen yhteenvetoraporttiin. Sen tulisi olla linjassa Euroopan työllisyysstrategian ja talouspolitiikan laajojen suuntaviivojen yhteydessä samanaikaisesti laadittavien töiden kanssa. Synkronointi parantaa huomattavasti edellytyksiä linjausten yhtenäisyyden varmistamiseen. Lopullinen yhteinen kertomus muodostaa tärkeän perustan työllisyys- ja sosiaaliasioiden neuvoston huippukokouksessa antamalle panokselle sosiaalisen suojelun alalla.

Uusi yhteinen kertomus sosiaalisesta suojelusta korvaa nykyisen "Raportin sosiaalisesta suojelusta Euroopassa", josta säädetään sosiaalisen suojelun komitean perustamista koskevassa päätöksessä. Tämä muutos tehdään jo vuonna 2005 [11]. Samaten uusi kertomus korvaa yhteisen raportin sosiaalisesta osallisuudesta sekä yhteisen raportin eläkkeistä, ja siinä tarkastellaan myös terveydenhuoltoa ja pitkäaikaishoitoa koskevassa poliittisessa yhteistyössä saavutettua edistystä.

[11] Lisätietoja siirtymäkaudesta on luvussa 3.4 ja liitteissä.

Jäsenvaltiot toimittavat vuodesta 2006 alkaen aineistoa sosiaalista suojelua koskevaan yhteiseen kertomukseen kansallisissa raporteissa, joissa määritellään strategia aiemmin samana vuonna sovittavien yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Vuonna 2006 toimitettavat kansalliset raportit ovat kokonaisvaltaisia ja tulevaisuuteen suuntautuvia, ja niissä tarkastellaan kaikkia kolmea pilaria.

Vuosina 2007 ja 2008 jäsenvaltiot toimittavat paljon suppeammat raportit, joissa keskitytään lähinnä vuonna 2006 vahvistettujen strategioiden täytäntöönpanon edistymiseen sekä annetaan ajan tasalla olevat tiedot keskeisestä politiikan kehityksestä.

Raporteissa olisi käytettävä yhteisesti sovittuja indikaattoreita, joilla mitataan yhteisten tavoitteiden edistymistä.

Sosiaalista suojelua koskevista kansallisista kertomuksista tulee vuoden 2006 jälkeen jäsenvaltioiden ainoa panos tähän prosessiin. Ne siis korvaavat sekä työllisyyttä ja sosiaalisen osallisuuden edistämistä koskevat kansalliset toimintasuunnitelmat että eläkkeitä koskevat kansalliset strategiaraportit.

Sosiaalista suojelua koskevan yhteisen kertomuksen luonne vaihtelee prosessin kolmivuotiskierron vaiheiden mukaan. Joka kolmas vuosi kootaan kokonaisvaltaiset ja tulevaisuuteen suuntautuvat raportit ja välivuosina suppeammat päivitysraportit.

Tässä hahmoteltu rakenne merkitsee tuntuvaa muutosta nykyisissä prosesseissa käytettyihin raportointivälineisiin. Kuten talous- ja työllisyyspolitiikan koordinoinnissa, painopiste on täytäntöönpanoon liittyvissä toimissa. Tämä on erittäin tervetullut muutos, jonka myötä sosiaalista suojelua koskeville politiikoille saadaan enemmän painoarvoa ja näkyvyyttä Lissabonin strategiassa.

Politiikkojen ja strategioiden täytäntöönpanosta käytävää poliittista keskustelua edistävien kansallisten raporttien tarkastelu muun muassa vertaisarvioinnin menetelmien avulla sekä yhteisen kertomuksen laatiminen sosiaalisesta suojelusta vaativat tiivistä ja säännöllistä yhteistyötä sosiaalista suojelua, työllisyyttä, talouspolitiikan koordinointia ja terveydenhuoltoa käsittelevien EU-tason komiteoiden välillä.

3.3 Indikaattorit: selkeyttämisen tärkeä perusta

Uuden selkeytetyn sosiaalisen suojelun prosessin erityisenä haasteena on yhteisten tavoitteiden edistymisen seuranta kaikilla sosiaalisen suojelun osa-alueilla käyttäen välineitä, jotka ovat avoimia ja edistävät tehokkaasti poliittista uudistusta. Jotta tähän haasteeseen voitaisiin vastata, on tärkeää kehittää yhteisesti sovitut indikaattorit, joissa yhteiset tavoitteet on otettu täysimittaisesti huomioon. Indikaattorit olisi suunniteltava olemassa olevien, esimerkiksi sosiaalisen suojelun prosessia varten kehitettyjen, eläkeprosessissa valmisteilla olevien sekä talous- ja työllisyyspolitiikkojen koordinointiprosessissa käytettävien yhteisten indikaattorien pohjalta. Eläkealan indikaattorien kattavuutta on kuitenkin vielä tarpeen laajentaa. Lisäksi on määriteltävä terveydenhuoltoa ja pitkäaikaishoitoa tarvitsevien henkilöiden sosiaaliseen suojeluun liittyvät indikaattorit, koska yhteistyötä ja kokemustenvaihtoa on vielä tarkoitus kehittää näillä aloilla. Onkin ratkaisevan tärkeää, että nopeutetaan sosiaalisen suojelun komitean työryhmissä jo käynnissä olevaa työtä.

Vaikka indikaattoreita on syytä kehittää entistä laajemmalta toimintakentältä, indikaattorien kokonaismäärä on pidettävä mahdollisimman pienenä. Tähän mennessä indikaattorien määrää on pyritty lisäämään silloin, kun on täytynyt joustaa jäsenvaltioiden erilaisten lähestymistapojen mukaan. Tämä toimintamalli ei kuitenkaan tuottaisi sitä yleisindikaattoreiden rajallista määrää, joka tarvitaan, jotta vuosikertomus täyttäisi päätarkoituksensa.

Uusi prosessi tuo EU-tason sosiaalitilastoille lisää näkyvyyttä ja vaatii entistä luotettavampaa, vertailukelpoisempaa ja nopeampaa tilastointia. Tähän päästään vain, jos jäsenvaltiot sitoutuvat lujasti kehittämään sosiaalisen suojelun eri osa-alueiden rahoitukseen ja menoihin liittyvän ESSPROSSin, tulo- ja elinolotilastojen (SILC), kotitalouksien tuloista ja elinoloista vuosittain tehtävän EU:n laajuisen kyselytutkimuksen sekä terveydenhuollon tilinpitojärjestelmän (SHA) kaltaisia välineitä. Tarvitaan myös vuorovaikutuksen parantamista tällaisten tilastovälineiden kehittämistyön (johon komissio ja kansalliset tilastoviranomaiset osallistuvat) ja selkeytetyn sosiaalisen suojelun prosessin välillä.

3.4 Selkeytetyn avoimen koordinointimenetelmän valmistelu sosiaalisen suojelun alalla

Kuten edellä todettiin, tässä tiedonannossa kaavailtu selkeytetty lähestymistapa on määrä ottaa käyttöön vuonna 2006. Vuosien 2003-2006 välisen ajanjakson aikana olisi luotava edellytykset uuden prosessin käynnistämiselle ottaen huomioon Brysselissä pidetyltä kevään huippukokoukselta saadut toimeksiannot eläkkeiden, terveydenhuollon ja etuusjärjestelmien kannustinrakenteiden aloilla [12].

[12] Ks. erityisesti puheenjohtajavaltion päätelmät, 49-52 kohta.

Tässä yhteydessä on tärkeää ottaa huomioon, miten laajentuminen vaikuttaa nykyisiin prosesseihin, ja varmistaa, että uudet jäsenvaltiot tulevat mukaan toimintaan mahdollisimman pian yhteisöön liityttyään. On syytä huomata, että kevään 2002 jälkeen komissio on käynnistänyt yhteistyössä kunkin hakijamaan viranomaisten kanssa yhteistyöprosessin [13], jolla pyritään luomaan edellytykset niiden täysimittaiselle osallistumiselle avoimen koordinointimenetelmän soveltamiseen sosiaalisen osallisuuden alalla ja eläkealalla yhteisöön liittymisen jälkeen. Vuonna 2003 saadaan päätökseen prosessi, jossa komissio ja kymmenen ehdokasmaata laativat sosiaalisen osallisuuden edistämistä koskevat yhteiset muistiot, joissa ne ennakoivat sosiaalisen osallisuuden edistämistä koskevien kansallisten toimintasuunnitelmien pääkohtia.

[13] Kaikki ehdokasmaat paitsi Turkki.

Vuonna 2003 komission ja kunkin ehdokasmaan välillä käynnistetään eläkealan yhteistyöprosessi, johon sisältyy joukko kansallisia seminaareja.

Siirtymäkaudella 2003-2006 toteutetaan seuraavat aloitteet poliittisen yhteistyön jatkamiseksi ja avoimen koordinointimenettelyn selkeyttämisen valmistelemiseksi sosiaalisen suojelun alalla:

Sosiaalinen osallisuus

Jo tehdyn neuvoston päätöksen mukaan jäsenvaltiot toimittavat ensin työllisyyttä ja sosiaalisen osallisuuden edistämistä koskevat kansalliset toimintasuunnitelmat vuosiksi 2003-2005, minkä jälkeen komissio ja neuvosto laativat sosiaalisesta osallisuudesta yhteisen kertomuksen, joka toimitetaan keväällä 2004 kokoontuvalle Eurooppa-neuvostolle.

Vuonna 2004 uudet jäsenvaltiot toimittavat ensimmäiset sosiaalisen osallisuuden edistämistä koskevat kansalliset toimintasuunnitelmat vuosiksi 2004-2006. Ne perustuvat sosiaalisen osallisuuden edistämistä koskeviin yhteisiin muistioihin, jotka laaditaan yhdessä komission kanssa vuonna 2003.

Eläkkeet

Uudet jäsenvaltiot esittävät vuoden 2005 puoliväliin mennessä eläkkeitä koskevat kansalliset strategiaraportit, joihin sisältyy analyysi maan tilanteesta sekä tiedot eläkejärjestelmien uudistuksen edistymisestä. Tässä yhteydessä ne vahvistavat strategiansa eläkealan avointa koordinointimenetelmää varten sovittujen yhteisten tavoitteiden pohjalta.

Samalla nykyiset jäsenvaltiot toimittavat täytäntöönpanokertomukset vuodesta 2002 eteenpäin sekä politiikan tärkeisiin uusiin kehityspiirteisiin keskittyvät päivitysraportit vuoden 2002 kansallisiin strategiaraportteihinsa.

Jäsenvaltiot ja komissio laativat yhteistyössä uudet väestö- ja rahoitusennusteet, jotta jäsenvaltiot voisivat ajoissa valmistella raporttinsa ja palauttaa ne vuoden 2005 puoliväliin mennessä. Lisäksi komiteat jatkavat sellaisten yhteisesti sovittujen ja vahvistettujen indikaattorikokonaisuuksien työstämistä, jotka kattavat kaikki politiikan koordinoinnin osa-alueet sosiaalisen suojelun alalla.

Terveydenhuolto

Neuvosto on pyytänyt komissiolta tiedonantoa, jossa esitetään lisäehdotuksia yhteistyön ja kokemustenvaihdon tehostamiseksi terveydenhuollon ja vanhustenhoidon aloilla. Tämä on ensiaskel sopivien kanavien etsimiseen poliittisen yhteistyöprosessin edistämiseksi terveydenhuollossa vaihtamalla tietoja ja hyviä käytäntöjä sekä laatimalla vertailukelpoisia indikaattoreita. Suunnitelman sisällössä ja aikataulussa olisi otettava kaikilta osin huomioon potilaiden liikkuvuutta ja terveydenhuoltoa käsittelevän korkean tason mietintäryhmän päätelmät, joita odotetaan vuoden 2003 loppuun mennessä, sekä Eurooppa-valmistelukunnan ja tulevan hallitustenvälisen konferenssin asiaa koskevat päätelmät.

Yhteinen kertomus sosiaalisesta suojelusta

Tämä uusi väline otetaan käyttöön väliaikaisessa muodossa vuonna 2005. Sen tavoitteena on parantaa komission yhteenvetoraportin valmisteluperustaa sekä työllisyys- ja sosiaaliasioiden neuvoston sosiaalista suojelua käsittelevälle kevään huippukokoukselle lähettämien keskeisten viestien johdonmukaisuutta.

Vuonna 2005 uudessa yhteisessä kertomuksessa keskitytään erityisesti sosiaaliseen osallisuuteen, ja se pohjautuu työllisyyttä sekä sosiaalisen osallisuuden edistämistä koskeviin kansallisiin toimintaohjelmiin, jotka uusien jäsenvaltioiden on toimitettava vuonna 2004. Vuonna 2006 kertomuksen painopiste on eläkkeissä. Vuonna 2007 vuosikertomus saa lopullisen muotonsa, joka kuvastaa kyseisellä kolmella osa-alueella - sosiaalisen osallisuuden, eläkkeiden ja terveydenhuollon aloilla - noudatettavaa uutta selkeytettyä lähestymistapaa.

Näiden toimien jälkeen komissio ja jäsenvaltiot tarkastelevat Brysselin Eurooppa-neuvoston pyynnöstä vuonna 2006 eläkealan ja sosiaalisen osallisuuden alan avoimen koordinointimenetelmän edistymistä sekä poliittista kokemustenvaihtoa terveydenhuollon alalla. Arvioinnissa otetaan huomioon uusien jäsenvaltioiden tilanne. Se tarjoaa perustan suuntaviivoille, jotka komissio laatii vuonna 2006 kokonaisvaltaisten ja johdonmukaisten yhteisten tavoitteiden asettamiseksi sosiaalista suojelua koskevalle avoimelle koordinointimenetelmälle.

Liitteessä 1 kuvataan vaihe vaiheelta siirtyminen selkeytettyyn menetelmään vuonna 2006. Liitteessä 2 esitetään selkeyttämistoimien täytäntöönpano vuosina 2006-2009. Liitteessä 3 jäsennetään selkeytetyn sosiaalisen suojelun prosessin toimintaa selkeytettyjen talouspolitiikan laajojen suuntaviivojen ja Euroopan työllisyysstrategian rinnalla vuoden 2006 jälkeen.

LIITE 1

SIIRTYMÄKAUSI 2003-2005

>TAULUKON PAIKKA>

LIITE 2

Täysimittainen selkeyttäminen 2006-2009

>TAULUKON PAIKKA>

LIITE 3

Täysimittainen selkeyttäminen 2006-2008: täydennetään sosioekonomista hallintoa sekä selkeytettyjä talouspolitiikan laajoja suuntaviivoja ja Euroopan työllisyysstrategiaa.

>TAULUKON PAIKKA>