Asia C-548/09 P

Bank Melli Iran

vastaan

Euroopan unionin neuvosto

Muutoksenhaku – Yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka – Iranin islamilaiseen tasavaltaan kohdistetut rajoittavat toimenpiteet, joiden tarkoituksena on estää ydinaseiden levittäminen – Pankin varojen jäädyttäminen – Päätöstä ei annettu tiedoksi – Oikeudellinen perusta – Puolustautumisoikeudet

Tuomion tiivistelmä

1.        Unionin oikeus – Periaatteet – Puolustautumisoikeudet – Oikeus tehokkaaseen oikeussuojaan – Iraniin kohdistetut rajoittavat toimenpiteet

(EY 254 artiklan 1 ja 2 kohta; neuvoston asetuksen N:o 423/2007 7 artiklan 2 kohta ja 15 artiklan 3 kohta )

2.        Toimielinten säädökset, päätökset ja muut toimet – Oikeudellisen perustan valinta – Iraniin kohdistetuista rajoittavista toimenpiteistä annettu asetus

(EY 60, EY 301 ja EY 308 artikla; neuvoston yhteinen kanta 2007/140; neuvoston asetus N:o 423/2007)

3.        Kansainvälinen oikeus – Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirja – Turvallisuusneuvoston Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan VII luvun nojalla antamat päätöslauselmat – Unionin velvollisuus käyttää toimivaltaansa niitä noudattaen – Rajat

(Neuvoston asetuksen N:o 423/2007 7 artiklan 2 kohta)

1.        Tehokkaan oikeussuojan periaate merkitsee, että unionin viranomainen, joka antaa toimen, jossa kohdistetaan johonkin henkilöön tai yhteisöön rajoittavia toimenpiteitä, on velvollinen ilmoittamaan tämän toimen perusteet mahdollisuuksien mukaan joko sinä ajankohtana, jona toimi annetaan, tai ainakin niin pian kuin mahdollista tämän jälkeen, jotta nämä henkilöt tai yhteisöt voivat käyttää kanneoikeuttaan.

Juuri tämän periaatteen noudattamiseksi Iraniin kohdistuvista rajoittavista toimenpiteistä annetun asetuksen N:o 423/2007 15 artiklan 3 kohdassa velvoitetaan neuvosto antamaan 7 artiklan 2 kohdan mukaisesti tekemiensä päätösten yksilökohtaiset erityiset syyt ja antamaan ne tiedoksi asianomaisille henkilöille, yhteisöille ja elimille. Varojen jäädyttämisellä on näet huomattavia seurauksia asianomaisten yhteisöjen osalta, koska se voi rajoittaa niiden perusoikeuksien käyttöä. Vaikka asetuksessa N:o 423/2007 ei säädetä, missä muodossa nämä perustelut ”annetaan tiedoksi” asianomaisille henkilöille, yhteisöille ja elimille, julkaiseminen Euroopan unionin virallisessa lehdessä ei ole riittävä. Jos yksilökohtaiset erityiset syyt voidaan katsoa tiedoksi annetuiksi päätöksen julkaisemisella Euroopan unionin virallisessa lehdessä, on vaikea nähdä, minkä vuoksi tästä tiedoksi antamisesta nimenomaisesti säädetään – kuten 15 artiklan 3 kohdassa tehdään –, koska päätös varojen jäädyttämisestä on julkaistava joka tapauksessa EY 254 artiklan 1 ja 2 kohdan mukaisesti, kun otetaan huomioon sen asetuksen luonteisuus. Tästä seuraa, että neuvoston on täytettävä sille kyseisessä säännöksessä asetettu velvoite erikseen suoritettavalla tiedoksiannolla.

Vaikka erikseen toimitettava tiedoksi antaminen on lähtökohtaisesti tarpeen, asetuksen N:o 423/2007 15 artiklan 3 kohdassa ei edellytetä mitään täsmällistä muotoa, vaan siinä mainitaan vain velvollisuus ”antaa tiedoksi”. On tärkeää, että annetaan tälle säännökselle tehokas vaikutus eli tehokas oikeussuoja henkilöille ja yhteisöille, joita asetuksen 7 artiklan 2 kohdan nojalla toteutetut rajoittavat toimenpiteet koskevat. Näin on silloin, kun tiedoksi antamista ei toimittanut neuvosto vaan kun kansallinen pankkialan viranomainen lähetti adressaatille riittävät tiedot ja kun tällä oli mahdollisuus nostaa kanne, joten kantaja ei menettänyt mahdollisuutta saada tietoonsa hyvissä ajoin riidanalaisen päätöksen perustelut ja arvioida sitä koskevan varojen jäädyttämistoimenpiteen perusteltavuutta sen seurauksena, ettei neuvosto antanut riidanalaisen päätöksen perusteluja tiedoksi.

(ks. 47–52, 55 ja 56 kohta)

2.        Asetus N:o 423/2007 koskee otsikkonsa mukaan Iranin islamilaiseen tasavaltaan kohdistuvia rajoittavia toimenpiteitä. Asetuksen johdanto-osan perustelukappaleista ja sen säännösten kokonaisuudesta käy ilmi, että sen tarkoituksena on estää tai hillitä tämän valtion ydinalan politiikkaa sen aiheuttaman riskin vuoksi rajoittavilla taloudellisilla toimenpiteillä. Riskit, joita torjutaan, liittyvät siis Iranin ydinaseiden levittämisohjelmaan eivätkä ydinaseiden levittämiseen yleisesti.

Koska kyseessä olevan toimen tarkoituksena ja sisältönä ovat selvästi Iranin islamilaista tasavaltaa koskevat taloudelliset toimenpiteet, EY 308 artiklan käyttäminen ei ollut tarpeen, koska EY 301 artikla on riittävä oikeudellinen perusta sen vuoksi, että sen nojalla yhteisö voi kokonaan tai osittain keskeyttää taloudelliset suhteet yhden tai useamman kolmannen maan kanssa taikka vähentää niitä, ja tähän toimintaan voidaan sisällyttää pankin kaltaisten yhteisöjen, joilla on yhteyksiä asianomaisen kolmannen maan vallanpitäjiin, varojen jäädyttäminen.

Siitä, onko yhteinen kanta 2007/140 sisällytettävä oikeudellisiin perustoihin, on riittävää todeta, että se on ristiriidassa itse EY 301 artiklan sanamuodon kanssa, jossa määrätään, että jos Euroopan unionista tehdyn sopimuksen, sellaisena kuin se oli voimassa ennen Lissabonin sopimusta, yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa (jäljempänä YUTP) koskevien määräysten nojalla hyväksytyssä yhteisessä kannassa tai yhteisessä toiminnassa on päätetty yhteisön toimesta, voidaan toteuttaa yhteisön toimenpiteitä. Kyseisen määräyksen mukaan yhteisen kannan tai yhteisen toiminnan on oltava olemassa, jotta yhteisön toimenpiteitä voidaan toteuttaa, mutta siinä ei määrätä, että kyseisten toimenpiteiden pitäisi perustua tähän yhteiseen kantaan tai tähän yhteiseen toimintaan.

Joka tapauksessa on niin, että yhteinen kanta ei voi olla yhteisön toimen oikeudellisena perustana. Neuvoston YUTP:n alalla antamat yhteiset kannat, kuten yhteiset kannat 2007/140 ja 2008/479, hyväksytään unionisopimuksen puitteissa sen 15 artiklan mukaisesti, kun taas neuvoston asetukset, kuten asetus N:o 423/2007, annetaan EY:n perustamissopimuksen puitteissa. Neuvosto voi siis antaa yhteisön toimen vain sille EY:n perustamissopimuksessa eli käsiteltävässä asiassa EY 60 ja EY 301 artiklassa annettuun toimivaltaan nojautuen.

(ks. 68–72 kohta)

3.        Turvallisuusneuvoston päätöslauselmat yhtäältä ja neuvoston yhteiset kannat ja asetukset toisaalta kuuluvat erillisiin oikeusjärjestyksiin. Yhtäältä Yhdistyneissä Kansakunnissa ja toisaalta unionissa toimet antavat elimet, joilla on itsenäinen toimivalta, joka on annettu niille niiden peruskirjoissa eli perussopimuksissa, joilla ne luotiin.

Kun on kyse yhteisön toimenpiteistä, joiden tarkoituksena on panna täytäntöön yhteisessä kannassa tarkoitettu turvallisuusneuvoston päätöslauselma, yhteisön on otettava näiden toimenpiteiden laatimisen yhteydessä asianmukaisella tavalla huomioon kyseessä olevan päätöslauselman sanamuoto ja tavoitteet. Samoin turvallisuusneuvoston päätöslauselman sanamuoto ja tarkoitus on otettava huomioon tulkittaessa asetusta, jolla se on tarkoitus panna täytäntöön. Yhteisön toimielinten velvollisuudesta kunnioittaa Yhdistyneiden Kansakuntien toimielimiä ei kuitenkaan voi seurata, että ei valvottaisi yhteisön toimen laillisuutta niiden perusoikeuksien kannalta, jotka kuuluvat yhteisön oikeuden yleisiin periaatteisiin, millä ei aseteta turvallisuusneuvoston päätöslauselman ensisijaisuutta kansainvälisessä oikeudessa kyseenalaiseksi.

Iraniin kohdistuvista rajoittavista toimenpiteistä annetun asetuksen N:o 423/2007 7 artiklan 2 kohdassa annetaan neuvostolle itsenäinen toimivalta. Tältä osin kyseisen päätöslauselman sanamuodon ja tavoitteiden ”huomioon ottaminen asianmukaisella tavalla” ei millään tavoin ole ristiriidassa sen toteamuksen kanssa, että neuvosto tekee päätökset itsenäisesti oman oikeusjärjestyksensä sääntöjä noudattaen.

(ks. 100 ja 102–106 kohta)

UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (suuri jaosto)

16 päivänä marraskuuta 2011 (*)

Muutoksenhaku – Yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka – Iranin islamilaiseen tasavaltaan kohdistetut rajoittavat toimenpiteet, joiden tarkoituksena on estää ydinaseiden levittäminen – Pankin varojen jäädyttäminen – Päätöstä ei annettu tiedoksi – Oikeudellinen perusta – Puolustautumisoikeudet

Asiassa C‑548/09 P,

jossa on kyse Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 56 artiklaan perustuvasta valituksesta, joka on pantu vireille 23.12.2009,

Bank Melli Iran, kotipaikka Teheran (Iran), edustajanaan avocat L. Defalque,

valittajana,

ja jossa valittajan vastapuolina ja muina osapuolina ovat

Euroopan unionin neuvosto, asiamiehinään M. Bishop ja R. Szostak,

vastaajana ensimmäisessä oikeusasteessa,

Ranskan tasavalta, asiamiehinään E. Belliard, G. de Bergues, L. Butel ja E. Ranaivoson,

Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyt kuningaskunta, asiamiehenään S. Hathaway, avustajanaan barrister D. Beard,

Euroopan komissio, asiamiehinään S. Boelaert ja M. Konstantinidis,

väliintulijoina ensimmäisessä oikeusasteessa,

UNIONIN TUOMIOISTUIN (suuri jaosto),

toimien kokoonpanossa: presidentti V. Skouris, jaostojen puheenjohtajat A. Tizzano, J. N. Cunha Rodrigues, K. Lenaerts, J.-C. Bonichot ja A. Prechal sekä tuomarit A. Rosas (esittelevä tuomari), R. Silva de Lapuerta, K. Schiemann, E. Juhász, D. Šváby, M. Berger ja E. Jarašiūnas,

julkisasiamies: P. Mengozzi,

kirjaaja: hallintovirkamies R. Şereş,

ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 29.3.2011 pidetyssä istunnossa esitetyn,

kuultuaan julkisasiamiehen 28.6.2011 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,

on antanut seuraavan

tuomion

1        Iranin valtion omistama iranilainen liikepankki Bank Melli Iran vaatii valituksessaan unionin tuomioistuinta kumoamaan Euroopan yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen asiassa T-390/08, Bank Melli Iran vastaan neuvosto, 14.10.2009 antaman tuomion (Kok., s. II-3967; jäljempänä valituksenalainen tuomio), jolla hylättiin Bank Melli Iranin kanne, jossa se vaati Iraniin kohdistuvista rajoittavista toimenpiteistä annetun asetuksen (EY) N:o 423/2007 7 artiklan 2 kohdan täytäntöönpanosta 23.6.2008 tehdyn neuvoston päätöksen 2008/475/EY (EUVL L 163, s. 29; jäljempänä riidanalainen päätös) liitteessä olevan taulukon B 4 kohdan kumoamista siltä osin kuin se koski Bank Melli Irania ja sen sivuliikkeitä.

 Asiaa koskevat oikeussäännöt

 Yhdistyneiden Kansakuntien turvallisuusneuvoston päätöslauselmat 1737 (2006) ja 1747 (2007)

2        Iranin islamilaisen tasavallan painostamiseksi lopettamaan joukkotuhoaseiden leviämistä edistävä ydinenergia-alan toiminta ja ydinasejärjestelmien kehittäminen (jäljempänä ydinaseiden levittäminen) Yhdistyneiden Kansakuntien turvallisuusneuvosto (jäljempänä turvallisuusneuvosto) hyväksyi 23.12.2006 päätöslauselman 1737 (2006), jonka liitteessä luetellaan joukko henkilöitä ja yhteisöjä, jotka ovat osallistuneet ydinaseiden levittämiseen ja joiden varat ja taloudelliset resurssit (jäljempänä varat) määrättiin jäädytettäviksi. Päätöslauselman 1737 (2006) liitteessä olevaa luetteloa on päivitetty useilla päätöslauselmilla, muun muassa turvallisuusneuvoston 24.3.2007 hyväksymällä päätöslauselmalla 1747 (2007), jolla iranilaisen Bank Sepah -nimisen pankin ja sen Yhdistyneessä kuningaskunnassa sijaitsevan Bank Sepah International plc -nimisen tytäryhtiön varat jäädytettiin. Valittajan varoja ei ole turvallisuusneuvoston toimenpiteillä jäädytetty.

 Yhteinen kanta 2007/140/YUTP

3        Euroopan unionissa päätöslauselma 1737 (2006) on pantu täytäntöön Irania koskevista rajoittavista toimenpiteistä 27.2.2007 hyväksytyllä neuvoston yhteisellä kannalla 2007/140/YUTP (EUVL L 61, s. 49).

4        Yhteisen kannan 2007/140 5 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäädytetään kaikki varat – –, jotka kuuluvat suoraan tai välillisesti seuraaville tai ovat suoraan tai välillisesti seuraavien omistuksessa, hallussa tai määräysvallassa:

a)      päätöslauselman 1737 (2006) liitteessä luetellut henkilöt ja yhteisöt sekä muut turvallisuusneuvoston tai komitean päätöslauselman 1737 (2006) 12 kohdan mukaisesti nimeämät henkilöt ja yhteisöt; luettelo näistä henkilöistä ja yhteisöistä on liitteessä I;

b)      henkilöt ja yhteisöt, jotka eivät sisälly liitteeseen I ja jotka osallistuvat ydinalan toimiin, joihin liittyy joukkotuhoaseiden leviämisen vaara, tai ydinasejärjestelmien kehittämiseen Iranissa, tai joilla on suora yhteys tällaiseen toimintaan tai jotka antavat tukea tällaiselle toiminnalle, tai niiden puolesta tai johdolla toimivat henkilöt tai yhteisöt tai niiden omistuksessa tai määräysvallassa olevat yhteisöt, myös silloin, kun tällainen omistus tai määräysvalta perustuu laittomiin keinoihin; luettelo näistä henkilöistä ja yhteisöistä on liitteessä II.”

5        Valittajaa ei mainita yhteisen kannan 2007/140 liitteissä.

 Asetus (EY) N:o 423/2007

6        Euroopan yhteisön toimivallasta on todettava, että päätöslauselma 1737 (2006) on pantu täytäntöön Iraniin kohdistuvista rajoittavista toimenpiteistä 19.4.2007 annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 423/2007 (EUVL L 103, s. 1), joka on annettu EY 60 artiklan ja EY 301 artiklan nojalla ja joka koskee yhteistä kantaa 2007/140 sekä jonka sisältö pääasiallisesti vastaa viimeksi mainitun sisältöä, koska samat yhteisöjen ja luonnollisten henkilöiden nimet ovat tämän asetuksen liitteessä.

7        Asetuksen N:o 423/2007 5 artiklassa kielletään tietyt liiketoimet Iranissa olevien henkilöiden tai yhteisöjen kanssa tai Iranissa käytettäviksi.

8        Asetuksen N:o 423/2007 7 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1. Kaikki liitteessä IV luetelluille henkilöille, yhteisöille tai elimille kuuluvat taikka niiden omistuksessa, hallussa tai määräysvallassa olevat varat – – jäädytetään. Liitteeseen IV sisältyvät henkilöt, yhteisöt ja elimet, jotka – –turvallisuusneuvosto tai pakotekomitea on nimennyt – – turvallisuusneuvoston päätöslauselman 1737 (2006) 12 kohdan mukaisesti.

2. Kaikki liitteessä V luetelluille henkilöille, yhteisöille tai elimille kuuluvat taikka niiden omistuksessa, hallussa tai määräysvallassa olevat varat – – jäädytetään. Liitteeseen V sisältyvät luonnolliset henkilöt, oikeushenkilöt, yhteisöt ja elimet, jotka eivät kuulu liitteen IV soveltamisalaan ja joista on yhteisen kannan 2007/140 – – 5 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaisesti todettu, että ne

a)      ovat mukana Iranin harjoittamassa joukkotuhoaseiden leviämistä edistävässä ydinenergia-alan toiminnassa taikka osallistuvat siihen suoraan tai tukevat sitä; tai

b)      ovat mukana Iranin harjoittamassa ydinasejärjestelmien kehitystyössä taikka osallistuvat siihen suoraan tai tukevat sitä; tai

c)      toimivat a tai b alakohdassa tarkoitetun henkilön, yhteisön tai elimen puolesta tai johdolla; tai

d)      ovat a tai b alakohdassa tarkoitetun henkilön, yhteisön tai elimen omistuksessa tai määräysvallassa olevia oikeushenkilöitä, yhteisöjä tai elimiä, mukaan lukien laittomin keinoin. 

3.      Mitään varoja tai taloudellisia resursseja ei saa suoraan tai välillisesti asettaa liitteissä IV ja V lueteltujen luonnollisten henkilöiden, oikeushenkilöiden, yhteisöjen tai elinten saataville tai hyödynnettäviksi.

4.      Tietoinen ja tarkoituksellinen osallistuminen toimintaan, jonka suorana tai välillisenä tavoitteena tai seurauksena on 1, 2 ja 3 kohdassa tarkoitettujen toimenpiteiden kiertäminen, on kiellettyä.”

9        Valittajaa ei mainita asetuksen N:o 423/2007 liitteissä.

10      Asetuksen N:o 423/2007 8 ja 9 artiklassa säädetään mahdollisuudesta vapauttaa tietyt varat panttioikeuden tai tuomioistuimen, viranomaisen tai välimiesten antaman ratkaisun täytäntöönpanemisen mahdollistamiseksi taikka erääntyneen saatavan maksamiseksi. Asetuksen 10 artiklassa säädetään mahdollisuudesta vapauttaa tietyt varat, joilla toimivaltaisen viranomaisen valvonnassa katetaan tietyt kulut, kuten henkilöiden, joiden varat on jäädytetty, perustarpeiden täyttämiseksi tarvittavat varat tai oikeudellisista palveluista aiheutuneet kulut.

11      Asetuksen N:o 423/2007 13 artiklan mukaan asianomaisten henkilöiden ja yhteisöjen on toimitettava viranomaisille erilaisia tietoja ja toimittava yhteistyössä niiden kanssa.

12      Kyseisen asetuksen 15 artiklan 2 ja 3 kohdassa säädetään seuraavaa:

”2.      Neuvosto laatii luettelon 7 artiklan 2 kohdassa tarkoitetuista henkilöistä, yhteisöistä ja elimistä sekä tarkastelee ja muuttaa sitä määräenemmistöpäätöksellä niiden toteamusten mukaisesti, jotka neuvosto on tehnyt yhteisen kannan 2007/140 – – liitteen II osalta. Liitteessä V olevaa luetteloa tarkastellaan uudelleen säännöllisin väliajoin ja vähintään 12 kuukauden välein.

3.      Neuvosto perustelee 2 kohdan mukaisesti tekemänsä päätökset yksityiskohtaisesti, ja antaa perustelut tiedoksi asianomaisille henkilöille, yhteisöille ja elimille.”

13      Asetuksen N:o 423/2007 16 artiklassa säädetään, että jäsenvaltioiden on määritettävä tämän asetuksen rikkomiseen sovellettavat seuraamukset.

 Turvallisuusneuvoston päätöslauselma 1803 (2008)

14      Turvallisuusneuvoston 3.3.2008 antaman päätöslauselman 1803 (2008) 10 kohdassa kehotetaan ”kaikkia valtioita tarkkailemaan alueellaan olevien rahoituslaitosten toimia kaikkien sellaisten pankkien kanssa, joiden kotipaikka on Iranissa, erityisesti Melli- ja Saderat-nimisen pankin kanssa, ja näiden ulkomailla sijaitsevien konttoreiden ja tytäryhtiöiden kanssa, sen välttämiseksi, että tällaiset toimet edistäisivät joukkotuhoaseiden leviämistä tai ydinasejärjestelmien kehittämistä”.

 Yhteinen kanta 2008/479/YUTP

15      Yhteisen kannan 2007/140/YUTP muuttamisesta 23.6.2008 hyväksytyllä neuvoston yhteisellä kannalla 2008/479/YUTP (EUVL L 163, s. 43) muun muassa korvattiin ensin mainitun kannan liite II. Liitteeseen sisältyy taulukko A, jonka otsikko on ”Luonnolliset henkilöt”, ja taulukko B, jonka otsikko on ”Yhteisöt”.

16      Vaikka päätöslauselmassa 1803 (2008) ei määrätty Melli Bankin ja Bank Melli Iranin varojen jäädyttämisestä, siitä määrättiin yhteisessä kannassa 2008/479. Viimeksi mainitun liitteessä olevan taulukon B 5 kohdan ensimmäiseen sarakkeeseen, jonka otsikko on ”Nimi”, sisältyy nimittäin seuraavat tiedot:

”Bank Melli, Melli Bank Iran ja kaikki sen konttorit ja tytäryhtiöt:

a)      Melli Bank plc

b)      Bank Melli Iran Zao.”

17      Toiseen sarakkeeseen, jonka otsikko on ”Tunnistamistiedot”, on merkitty kunkin asianomaisen pankin kohdalle osoite.

18      Kolmannen sarakkeen, jonka otsikko on ”Perusteet”, teksti on seuraavanlainen:

”Antaa tai pyrkii antamaan rahoitustukea yrityksille, jotka ovat mukana Iranin ydin- ja ohjusohjelmassa tai toimittavat niille tarvikkeita (AIO, SHIG, SBIG, AEOI, Novin Energy Company, Mesbah Energy Company, Kalaye Electric Company and DIO). Bank Melli rahoittaa Iranin arkaluontoisia toimia. Se on rahoittanut lukuisia arkaluonteisen materiaalin toimituksia Iranin ydin- ja ohjusohjelmiin. Se on toimittanut joukon rahoituspalveluja Iranin ydin- ja ohjusohjelmaan yhteydessä oleville yhteisöille avaamalla rembursseja ja hallinnoimalla tilejä. Monet edellä mainituista yrityksistä mainitaan [turvallisuusneuvoston] päätöslauselmissa 1737 ja 1747.”

19      Neljänteen sarakkeeseen, jonka otsikko on ”Luetteloon merkitsemisen päivämäärä”, on merkitty ”23.6.2008”.

 Riidanalainen päätös

20      Neuvosto teki 23.6.2008 myös riidanalaisen päätöksen. Päätöksen liitteellä korvataan asetuksen N:o 423/2007 liite V. Siihen sisältyy taulukko A, jonka otsikko on ”Luonnolliset henkilöt”, ja taulukko B, jonka otsikko on ”Oikeushenkilöt, yhteisöt ja elimet”; molemmissa taulukoissa on samat sarakkeet kuin yhteisen kannan 2008/479 liitteessä. Valittaja on merkitty taulukon B 4 kohtaan. Valittajaa koskevat tiedot ovat samat kuin yhteisen kannan liitteessä. Mainittu päätös julkaistiin Euroopan unionin virallisessa lehdessä 24.6.2008.

21      Euroopan unionin virallisessa lehdessä julkaistiin 25.6.2009 ilmoitus henkilöille, yhteisöille ja elimille, jotka neuvosto on sisällyttänyt niiden henkilöiden, yhteisöjen ja elinten luetteloon, joihin sovelletaan neuvoston asetuksen (EY) N:o 423/2007 7 artiklan 2 kohtaa (liite V) (EUVL 2009, C 145, s. 1). Siinä palautetaan mieleen, että kyseisen asetuksen 15 artiklan 2 kohdan mukaan mainittua luetteloa tarkastellaan uudelleen säännöllisin väliajoin ja vähintään 12 kuukauden välein. Tätä varten kyseiset henkilöt, yhteisöt ja elimet voivat pyytää neuvostoa tutkimaan uudelleen päätöksen niiden sisällyttämisestä edellä mainittuun luetteloon ja liittää pyyntöön vaaditut asiakirjat. Tällaiset pyynnöt on lähetettävä neuvostolle yhden kuukauden kuluessa tämän ilmoituksen julkaisemispäivästä.

 Kanne ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa ja valituksenalainen tuomio

22      Valittaja nosti ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kirjaamoon 18.9.2008 toimittamallaan kannekirjelmällä kanteen, jossa se vaati, että riidanalaisen päätöksen liitteessä olevan taulukon B 4 kohta kumotaan ja että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin

–        ensisijaisesti kumoaa kyseisen 4 kohdan siltä osin kuin se koskee kantajaa sekä sen tytäryhtiöitä ja sivuliikkeitä

–        toissijaisesti toteaa, ettei käsiteltävässä asiassa voida soveltaa asetuksen N:o 423/2007 7 artiklan 2 kohtaa ja 15 artiklan 2 kohtaa

–        joka tapauksessa velvoittaa neuvoston korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

23      Ranskan tasavalta, Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyt kuningaskunta ja Euroopan yhteisöjen komissio hyväksyttiin ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa väliintulijoiksi tukemaan neuvoston vaatimuksia kanteen hylkäämisestä.

24      Valittaja esitti vaatimuksensa tueksi viisi kanneperustetta. Ensimmäinen kanneperuste koski olennaisten menettelymääräysten, EY:n perustamissopimuksen ja sen soveltamista koskevien oikeussääntöjen sekä yhteisen kannan 2007/140 7 artiklan 2 kohdan rikkomista, harkintavallan väärinkäyttöä sekä sitä, että riidanalaisella päätöksellä ei ollut oikeudellista perustaa. Toinen kanneperuste koski yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamista. Kolmas kanneperuste koski suhteellisuusperiaatteen ja omaisuudensuojan loukkaamista. Neljäs kanneperuste koski puolustautumisoikeuksien ja tehokasta oikeussuojaa koskevan oikeuden loukkaamista ja asetuksen N:o 423/2007 15 artiklan 3 kohdassa säädetyn perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä. Viides kanneperuste koski sitä, että neuvostolla ei ole perustamissopimuksen puitteissa toimivaltaa määrätä varojen jäädyttämisen kaltaisia ”rikosoikeudellisia seuraamuksia”.

25      Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin tarkasteli ensiksi ja ennen kyseisten perusteiden tutkimista valituksenalaisen tuomion 35–37 kohdassa tuomioistuinvalvontaan sovellettavia periaatteita.

26      Tämän jälkeen se tutki ja hylkäsi kunkin esitetyistä kanneperusteista sekä kanteen kokonaisuudessaan.

 Asianosaisten ja muiden osapuolten vaatimukset valitusasiassa

27      Bank Melli Iran vaatii, että unionin tuomioistuin

–        kumoaa valituksenalaisen tuomion

–        hyväksyy sen jo ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa esittämät vaatimukset

–        velvoittaa vastapuolen korvaamaan oikeudenkäyntikulut molemmissa oikeusasteissa.

28      Neuvosto vaatii, että unionin tuomioistuin hylkää valituksen ja velvoittaa valittajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

29      Ranskan tasavalta vaatii, että unionin tuomioistuin

–        hylkää valituksen

–        korvaa perustelut siltä osin kuin kyse on valituksenalaisen tuomion 86–88 kohdasta, joissa katsottiin, että neuvoston piti antaa asetuksen N:o 423/2007 perusteella toteutetut varojen jäädyttämistoimet erikseen tiedoksi asianomaisille henkilöille ja yhteisöille, ja

–        velvoittaa valittajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

30      Yhdistynyt kuningaskunta vaatii, että unionin tuomioistuin hylkää valituksen.

31      Komissio vaatii, että unionin tuomioistuin

–        toteaa, että mikään valittajan esittämistä valitusperusteista ei johda valituksenalaisen tuomion kumoamiseen ja

–        näin ollen hylkää valituksen.

 Asianosaisten ja muiden osapuolten oikeudelliset perusteet ja perustelut

32      Bank Melli Iran esittää kolme ensisijaista ja kolme toissijaista valitusperustetta.

33      Ensisijaisesti se toteaa ensinnäkin, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen, kun se ei pitänyt olennaisena menettelymääräyksenä velvollisuutta antaa riidanalainen päätös tiedoksi erikseen, ja että sen päättelyn perustelut olivat virheelliset, toiseksi, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen tulkitessaan asetuksen N:o 423/2007 oikeudellisia perustoja ja että sen päättelyn perustelut olivat virheelliset, ja kolmanneksi, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin jätti huomiotta toimien perusteluvelvollisuuden sekä loukkasi puolustautumisoikeuksia ja tehokkaan oikeussuojan periaatetta.

34      Toissijaisesti se väittää ensinnäkin, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin jätti huomiotta asetuksen N:o 423/2007 7 artiklan 2 kohdan ja esitti ristiriitaisia arvioita, toiseksi, että se arvioi virheellisesti valittajan omaisuudensuojaa, ja kolmanneksi, että neuvosto arvioi tosiseikat ilmeisen virheellisesti sisällyttäessään valittajan mainitun asetuksen liitteessä V olevaan luetteloon ja pitäessään sen luettelossa.

 Ensimmäinen ensisijainen valitusperuste, jonka mukaan erikseen tapahtuvaa tiedoksiantoa koskeva velvollisuus on laiminlyöty ja valituksenalainen tuomio on perusteltu virheellisesti

35      Tämä valitusperuste koskee valituksenalaisen tuomion 86−90 kohtaa, joissa todetaan seuraavaa:

”86      Sitä vastoin neuvoston väitettä, jota väliintulijat tukevat ja jonka mukaan velvollisuus antaa päätöksen perustelut kantajalle tiedoksi on täytetty riidanalaisen päätöksen julkaisemisella Euroopan unionin virallisessa lehdessä, ei voida hyväksyä. Nimittäin riidanalaisen päätöksen kaltaisen päätöksen, jolla hyväksytään asetuksen N:o 423/2007 liitteen V muutettu versio, vaikutukset toteutuvat erga omnes, koska sen adressaatit, jotka ovat velvollisia jäädyttämään mainitussa liitteessä olevaan luetteloon sisällytettyjen yhteisöjen varat, on määritelty yleisellä ja abstraktilla tavalla. Tällainen päätös ei ole kuitenkaan luonteeltaan yksinomaan yleisesti sovellettava, koska varojen jäädyttäminen koskee nimeltä mainittuja yhteisöjä, joita niiden suhteen päätetyt yksittäiset rajoittavat toimenpiteet koskevat suoraan ja erikseen (ks. vastaavasti ja analogisesti [yhdistetyt asiat C-402/05 P ja C-415/05 P, Kadi ja Al Barakaat International Foundation v. neuvosto ja komissio, tuomio 3.9.2008, Kok., s. I-6351, 241–244 kohta ja asia T-228/02, Organisation des Modjahedines du peuple d’Iran v. neuvosto, tuomio 12.12.2006, Kok., s. II-4665] 98 kohta). Lisäksi varojen jäädyttämisellä on huomattavia seurauksia asianomaisten yhteisöjen osalta, koska se voi rajoittaa niiden perusoikeuksien käyttöä. Kun otetaan huomioon tarve varmistaa mainittujen samalla kertaa aineellisten ja menettelyllisten oikeuksien kunnioittaminen – –, on siis katsottava, että neuvosto on velvollinen kaikkien mahdollisuuksien mukaan antamaan varojen jäädyttämistä koskevat toimenpiteet erikseen tiedoksi asianomaisille yhteisöille.

87      Neuvoston esittämät argumentit eivät ole omiaan muuttamaan tätä päätelmää. Nimittäin ensinnäkään se, että erikseen tapahtuva tiedoksi antaminen osoittautuu joissakin tapauksissa mahdottomaksi, ei vaikuta siihen, että yhteisöillä on intressi tällaiseen tiedoksiantoon, eikä ole näin ollen merkityksellinen siinä tapauksessa, että asianomaisen yhteisön osoite on tiedossa. Toiseksi sääntöön, jonka mukaan kaikkien oletetaan tuntevan lain sisältö, ei voida vedota kantajaa vastaan, koska riidanalainen päätös on sen suhteen luonteeltaan yksittäistapausta koskeva toimi. Kolmanneksi ero, johon neuvosto vetoaa suhteessa terrorismin torjunnan yhteydessä toteutettuihin varojen jäädyttämistä koskeviin toimenpiteisiin, on tehoton, koska se, ovatko huomioon otetut perustelut luonteeltaan kunniaa loukkaavia vai eivät, voi olla merkityksellistä ainoastaan tarpeen vaatiessa sen arvioimiseksi, onko soveliasta julkaista perustelut Euroopan unionin virallisessa lehdessä. Sitä vastoin varojen jäädyttämistä koskevien toimenpiteiden erikseen tiedoksi antamista koskeva vaatimus johtuu siitä, että kyseiset toimenpiteet vaikuttavat erikseen ja huomattavalla tavalla asianomaisten yhteisöjen oikeuksiin. Koska asetuksen N:o 423/2007 nojalla ja terrorismin torjunnan yhteydessä toteutettujen varojen jäädyttämistä koskevien toimenpiteiden vaikutukset ovat rinnastettavissa, toteutetut toimenpiteet on saatettava kyseessä olevien yhteisöjen tietoon samalla tavalla molemmissa tapauksissa.

88      Edellä esitetyn perusteella on katsottava, että neuvosto ei ole noudattanut asetuksen N:o 423/2007 15 artiklan 3 kohdasta johtuvaa velvollisuutta antaa riidanalaisen päätöksen perustelut kantajalle tiedoksi, koska se ei ole suorittanut tiedoksi antamista erikseen, vaikka kyseisen päätöksen sisällöstä ilmenee, että kantajan toimipaikan osoite oli sen tiedossa.

89      Kantajan asiassa T-390/08 R tekemän välitoimihakemuksen liitteistä kuitenkin ilmenee, että Ranskan rahoitustarkastus ilmoitti 24.6.2008 päivätyllä kirjeellä kantajan Pariisin sivuliikkeelle riidanalaisen päätöksen hyväksymisestä ja sen samana päivänä tapahtuneesta Euroopan unionin virallisessa lehdessä julkaisemisesta. Kantajalle ilmoitettiin siten hyvissä ajoin ja virallisesta lähteestä riidanalaisen päätöksen tekemisestä samoin kuin siitä, että se voi tutustua päätöksen perusteluihin Euroopan unionin virallisessa lehdessä. Kaiken lisäksi se on ilmeisesti todellakin tutustunut kyseisen päätöksen sisältöön, jonka jäljennöksen se on liittänyt kannekirjelmään.

90      Näissä poikkeuksellisissa olosuhteissa on pääteltävä, että kantaja ei menettänyt mahdollisuutta saada tietoonsa hyvissä ajoin riidanalaisen päätöksen perustelut ja arvioida sitä koskevan varojen jäädyttämistoimenpiteen perusteltavuutta sen seurauksena, ettei neuvosto antanut riidanalaisen päätöksen perusteluja sille erikseen tiedoksi. Tämän vuoksi neuvoston laiminlyönti ei oikeuta kumoamaan riidanalaista päätöstä.”

 Asianosaisten ja muiden osapuolten lausumat

36      Valittaja väittää, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen, kun se ei pitänyt asetuksen N:o 423/2007 15 artiklan 3 kohdassa säädettyä, erikseen tapahtuvaa tiedoksiantoa koskevaa velvollisuutta sellaisena olennaisena menettelymääräyksenä, jonka noudattamatta jättäminen aiheuttaa toimenpiteen kumoamisen, ja että sen päättelyn perustelut olivat virheelliset.

37      Valittaja korostaa, että EY 254 artiklan mukaan yksittäistapausta koskevat päätökset tulevat voimaan, kun ne on annettu tiedoksi. Riidanalainen päätös oli sitäkin suuremmalla syyllä annettava tiedoksi, koska valittajaa ei ollut kuultu ennen sen tekemistä.

38      Lainaten asiassa C-227/92 P, Hoechst vastaan komissio, 8.7.1999 annettua tuomiota (Kok., s. I-4443) valittaja toteaa, että päätöksen tiedoksianto on olennainen menettelymääräys, jonka noudattamatta jättäminen aiheuttaa toimen mitättömyyden. Mitättömyyttä ei voida korjata sillä, että jokin toinen henkilö tai yhteisö antaa adressaatille tiedon. Valittajan mukaan Ranskan rahoitustarkastuksen suorittama valituksenalaisen päätöksen tiedoksianto ei voi siis täyttää asetuksessa N:o 423/2007 yksilöityjä tiedoksiannon edellytyksiä.

39      Valittaja arvostelee ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta menettelymääräysten rikkomisen lisäksi siitä, että se on perustellut tuomionsa virheellisesti katsoessaan, että Ranskan rahoitustarkastuksen valittajalle antamat tiedot korjasivat mitättömyyden, ja katsoessaan, että puute neuvoston menettelyssä oli perusteltu poikkeuksellisten olosuhteiden vuoksi, vaikka se, että asianomaiselle vastaista tointa ei anneta tiedoksi, merkitsee unionin oikeusjärjestyksen perusteisiin kuuluvan oikeussäännön rikkomista.

40      Ranskan tasavalta ja komissio kyseenalaistavat ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen päättelyn ja katsovat, että unionin tuomioistuimen tulisi korvata perustelut. Asetuksen N:o 423/2007 15 artiklan 3 kohdassa ei nimittäin velvoiteta riidanalaisen päätöksen tiedoksi antamiseen erikseen, eikä primaarioikeudesta seuraa minkäänlaista tiedoksiantovelvollisuutta. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on siis valituksenalaisen tuomion 88 kohdassa virheellisesti edellyttänyt neuvostolta erikseen tapahtuvaa tiedoksiantoa.

41      Neuvosto, Ranskan tasavalta ja komissio korostavat varojen jäädyttämistä koskevan päätöksen asetuksen luonteisuutta. Neuvosto huomauttaa, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei huolimatta tiedoksiantovelvollisuutta koskevasta päättelystään tullut siihen tulokseen, että riitautettu toimi on päätös eikä asetus.

42      Ranskan tasavalta kyseenalaistaa lisäksi ensimmäisen oikeusasteen valituksenalaisen tuomion 87 kohdassa tekemän vertailun ydinaseiden levittämisen estämiseksi annetun varojen jäädyttämistoimenpiteen, joka koskee kolmansia maita, ja terrorismin torjumisen yhteydessä annetun varojen jäädyttämistoimenpiteen, joka koskee itsenäisesti toimivia yksilöitä ja yhteisöjä, välillä. Milloinkaan ei ole väitetty, että kolmatta maata koskeva seuraamustoimenpide pitäisi antaa sille tiedoksi erikseen. Tavoitteiden ero ilmenee lisäksi siinä, että oikeudelliset perustat ovat erilaisia, koska asetus N:o 423/2007 on annettu EY 60 ja EY 301 artiklan perusteella, kun taas terrorismin alalla toimenpiteet nojautuvat EY 308 artiklaan.

43      Neuvosto täsmensi istunnossa, että terrorismiin liittyvien henkilöiden varojen jäädyttämistoimenpiteiden tiedoksianto toteutetaan edellä mainitussa asiassa Tribunal Organisation des Modjahedines du peuple d’Iran vastaan neuvosto annetun tuomion 147 kohdassa esitetyn mukaisesti, toisin sanoen jotta ei loukattaisi näiden henkilöiden legitiimejä etuja, Euroopan unionin virallisessa lehdessä julkaistaan ainoastaan yleiset perustelut, ja erityiset ja konkreettiset perustelut annetaan heille tiedoksi.

44      Yhdistynyt kuningaskunta muistuttaa, että tiedoksiannon tehtävä on informoida adressaattia päätöksestä ja mahdollistaa se, että tämä voi nostaa kanteen. Käsiteltävässä asiassa varojen jäädyttämistä ei olisi voitu antaa etukäteen tiedoksi vaadittavan yllätysvaikutuksen vuoksi. EY 254 artiklassa ei täsmennetä, millä tavoin tiedoksi antamisen on tapahduttava. Yhdistynyt kuningaskunta katsoo tämän osalta, että Euroopan unionin virallisessa lehdessä samanaikaisesti päätöksen kanssa julkaistava ilmoitus herättää riittävästi huomiota. Joka tapauksessa asianomainen yhteisö tuntee välittömästi päätöksen täytäntöönpanon vaikutukset. Käsiteltävässä asiassa valittajan ranskalaiselle sivuliikkeelle ilmoitettiin riidanalaisesta päätöksestä ja valittajalla oli mahdollisuus nostaa kanne. Yhdistynyt kuningaskunta samoin kuin neuvosto, Ranskan tasavalta ja komissio korostavat, että valittajalle ei ole aiheutunut mitään vahinkoa siitä, että riidanalaista päätöstä ei annettu tiedoksi.

 Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

45      On ensiksi todettava, että otsikostaan huolimatta riidanalainen päätös on luonteeltaan samanlainen kuin asetus. Se käsittää vain yhden liitteen, jolla korvataan asetuksen N:o 423/2007 liite V. Kyseisen liitteen vaikutus määritellään tämän asetuksen 19 artiklan toisessa kohdassa, jossa säädetään, että mainittu asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa, mikä vastaa asetuksen vaikutuksia sellaisina kuin niistä on määrätty EY 249 artiklassa.

46      Perustamissopimuksessa ei siis lähtökohtaisesti määrätä tällaisen toimen tiedoksiannosta mutta kylläkin sen julkaisemisesta EY 254 artiklan 1 ja 2 kohdan mukaisesti.

47      Toiseksi siltä osin kuin erityisemmin on kyse asetuksen N:o 423/2007 15 artiklan 3 kohdasta, on muistettava, että tehokkaan oikeussuojan periaate merkitsee, että unionin viranomainen, joka antaa toimen, jossa kohdistetaan johonkin henkilöön tai yhteisöön rajoittavia toimenpiteitä, on velvollinen ilmoittamaan tämän toimen perusteet mahdollisuuksien mukaan joko sinä ajankohtana, jona toimi annetaan, tai ainakin niin pian kuin mahdollista tämän jälkeen, jotta nämä henkilöt tai yhteisöt voivat käyttää kanneoikeuttaan (ks. vastaavasti em. asia Kadi ja Al Barakaat International Foundation v. neuvosto ja komissio, tuomion 336 kohta).

48      Juuri tämän periaatteen noudattamiseksi asetuksen N:o 423/2007 15 artiklan 3 kohdassa velvoitetaan neuvosto antamaan 7 artiklan 2 kohdan mukaisesti tekemiensä päätösten yksilökohtaiset erityiset syyt ja antamaan ne tiedoksi asianomaisille henkilöille, yhteisöille ja elimille.

49      Kuten ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 86 kohdassa, varojen jäädyttämisellä on huomattavia seurauksia asianomaisten yhteisöjen osalta, koska se voi rajoittaa niiden perusoikeuksien käyttöä.

50      Vaikka asetuksessa N:o 423/2007 ei säädetä, missä muodossa nämä perustelut ”annetaan tiedoksi” asianomaisille henkilöille, yhteisöille ja elimille, Yhdistyneen kuningaskunnan näkemystä siitä, että julkaiseminen Euroopan unionin virallisessa lehdessä olisi riittävä, ei voida hyväksyä.

51      Jos yksilökohtaiset erityiset syyt voidaan katsoa tiedoksi annetuiksi päätöksen julkaisemisella Euroopan unionin virallisessa lehdessä, on vaikea nähdä, minkä vuoksi tästä tiedoksi antamisesta nimenomaisesti säädetään – kuten asetuksen N:o 423/2007 15 artiklan 3 kohdassa tehdään –, koska mainittu päätös on julkaistava joka tapauksessa EY 254 artiklan 1 ja 2 kohdan mukaisesti, kun otetaan huomioon sen asetuksen luonteisuus, joka on todettu edellä 45 kohdassa.

52      Tästä seuraa, että neuvoston on täytettävä sille kyseisessä säännöksessä asetettu velvoite erikseen suoritettavalla tiedoksiannolla.

53      Tätä päätelmää ei horjuta EY 254 artiklan 3 kohta, johon valittaja viittaa ja joka koskee päätöksen varsinaista tiedoksi antamista sekä jonka osalta on lisäksi ilmeistä, että valittaja ei vedonnut sen rikkomiseen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa.

54      Samoin on edellä mainitun asiassa Hoechst vastaan komissio annetun tuomion 68–73 kohdan osalta, joihin valittaja viittaa ja jotka on ymmärrettävä niiden asianosaisten väitteiden, joihin niillä vastataan, ja niiden asiayhteyden valossa. Kuten edellä mainitun asiassa Hoechst vastaan komissio annetun tuomion 44–53 kohdasta ja julkisasiamies Cosmasin kyseisessä asiassa antaman ratkaisuehdotuksen 21–24 kohdasta käy ilmi, Hoechst AG vetosi siihen, että riidanalaista päätöstä ei ollut saatettu todistusvoimaiseksi, ja siihen, että teksti, joka sille oli lähetetty, ei ollut ilmoitettuna päivänä laadittu teksti. Yhteisöjen tuomioistuin vastasi tähän argumentaatioon mainitun tuomion 69 kohdassa viittaamalla asiassa C-137/92 P, komissio vastaan BASF ym., 15.6.1994 annetun tuomion (Kok., s. I-2555, Kok. Ep. XV, s. I-239) 48 ja 49 kohtaan, jotka koskivat samankaltaisia sääntöjenvastaisuuksia kuin mainitussa asiassa eli sitä, että tointa ei ollut saatettu todistusvoimaiseksi. Edellä mainitussa asiassa Hoechst vastaan komissio annetun tuomion 72 kohdassa puolestaan viitataan aivan ilmeisesti edellä mainitussa asiassa komissio vastaan BASF ym. annetulla tuomiolla ratkaistuun kysymykseen eli toimen todistusvoimaiseksi saattamisen laiminlyönnin oikeudellisiin seurauksiin.

55      Käsiteltävässä asiassa varojen jäädyttämisen yksilökohtaisten erityisten syiden tiedoksi antamista, josta säädetään asetuksen N:o 423/2007 15 artiklan 3 kohdassa, ei toimittanut neuvosto, vaan Ranskan rahoitustarkastus lähetti valittajan sivuliikkeelle riittävät tiedot ja valittajalla oli mahdollisuus nostaa kanne. Näiden seikkojen valossa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei myöskään tehnyt oikeudellista virhettä todetessaan valituksenalaisen tuomion 90 kohdassa, että valittaja ei menettänyt mahdollisuutta saada tietoonsa hyvissä ajoin riidanalaisen päätöksen perustelut ja arvioida sitä koskevan varojen jäädyttämistoimenpiteen perusteltavuutta sen vuoksi, ettei neuvosto antanut riidanalaisen päätöksen perusteluja sille tiedoksi.

56      Vaikka erikseen toimitettava tiedoksi antaminen on lähtökohtaisesti tarpeen, kuten juuri on tuotu esiin, on riittävää todeta, että asetuksen N:o 423/2007 15 artiklan 3 kohdassa ei edellytetä mitään täsmällistä muotoa, vaan siinä mainitaan vain velvollisuus ”antaa tiedoksi”. On tärkeää, että annetaan tälle säännökselle tehokas vaikutus eli tehokas oikeussuoja henkilöille ja yhteisöille, joita asetuksen 7 artiklan 2 kohdan nojalla toteutetut rajoittavat toimenpiteet koskevat; näin oli tässä tapauksessa.

57      Kaikista edellä esitetyistä seikoista seuraa, että ensimmäinen valitusperuste ei ole perusteltu.

 Toinen ensisijainen valitusperuste, jonka mukaan asetuksen N:o 423/2007 oikeudellisia perustoja tulkittaessa on tehty oikeudellinen virhe ja valituksenalaisen tuomion perustelut ovat virheelliset

58      Tämä valitusperuste koskee valituksenalaisen tuomion 45–50 kohtaa, joissa todetaan seuraavaa:

”45      EY 60 ja EY 301 artiklalla on se erityispiirre, että ne muodostavat yhteyden talouspakotteita koskevien yhteisön toimien ja ulkosuhteita, [yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka (YUTP)] mukaan lukien, koskevien unionisopimuksen [sellaisena kuin tämä sopimus oli voimassa ennen Lissabonin sopimuksen voimaantuloa] tavoitteiden välille (ks. vastaavasti em. asia Kadi [ja Al Barakaat International Foundation v. neuvosto ja komissio], tuomion 197 kohta). EY 60 ja EY 301 artikla ovat nimittäin määräyksiä, joissa otetaan huomioon nimenomaan, että yhteisön toimi saattaa olla tarpeen EU 2 artiklassa unionille nimenomaisesti asetetun tavoitteen eli yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan toimeenpanon toteuttamiseksi.

46      Tämä ei kuitenkaan rajoita tällä hetkellä voimassa olevien perustamissopimusten laatijoiden tahdon mukaista unionin ja yhteisön rinnakkaiseloa toisiinsa liittyvinä mutta erillisinä oikeusjärjestyksinä eikä perustuslaillista pilarijärjestelmää (ks. vastaavasti em. asia Kadi [ja Al Barakaat International Foundation v. neuvosto ja komissio], tuomion 202 kohta). Näin ollen on niin, että vaikka EY 60 ja EY 301 artiklan puitteissa toteutetulla yhteisön toimella pannaan täytäntöön jokin unionin tavoite, siihen ryhdytään kuitenkin yhteisön pilarin perusteella. Niin muodoin tällä alalla toteutettujen toimien, kuten asetuksen N:o 423/2007 ja sen täytäntöönpanotoimien, laillisuutta on arvioitava suhteessa tätä samaa pilaria koskevissa säännöissä asetettuihin edellytyksiin myös asianmukaisen äänestyssäännön osalta.

47      Edellä esitetystä seuraa, että päinvastoin kuin kantaja väittää, yhteinen kanta 2007/140, joka kuuluu unionin toiseen pilariin, ei muodosta asetuksen N:o 423/2007 ja sen täytäntöönpanotoimien oikeudellista perustaa, mikä merkitsee sitä, että kyseisen yhteisen kannan hyväksymiseen ja sen muuttamiseen sovellettavalla äänestyssäännöllä ei ole merkitystä. Yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla ennakolta hyväksytyn yhteisen kannan tai yhteisen toiminnan olemassaolo on nimittäin ainoastaan edellytys, joka on asetettu EY 301 artiklassa, jossa määritetään myös sen täytäntöön panemiseksi toteutettuihin toimiin sovellettava äänestyssääntö.

48      Käsiteltävänä olevassa asiassa ei ole kuitenkaan riitautettu sitä, että asetus N:o 423/2007 ja riidanalainen päätös on hyväksytty määräenemmistöllä EY 301 artiklassa asetetun säännön mukaisesti. Ei ole myöskään riitautettu sitä, että kyseisen asetuksen antamista on edeltänyt yhteisen kannan 2007/140 yksimielinen hyväksyminen ja että ennen riidanalaisen päätöksen tekemistä on hyväksytty yksimielisesti yhteinen kanta 2008/479, jolla kantaja on sisällytetty niiden yhteisöjen luetteloon, joita yhteisen kannan 2007/140 5 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukainen varojen jäädyttämistoimenpide koskee. Näissä olosuhteissa on pääteltävä, että EY 301 artiklassa asetettuja edellytyksiä on noudatettu.

49      Näin ollen kantajan väite, joka koskee sovellettavan äänestyssäännön noudattamatta jättämistä, on hylättävä.

50      Kantajan muiden väitteiden osalta on muistutettava, että toimenpidettä tehtäessä harkintavaltaa on käytetty väärin ainoastaan silloin, kun objektiivisten, asiaankuuluvien ja yhtäpitävien seikkojen perusteella on selvää, että toimenpide on tehty yksinomaan tai ainakin olennaisilta osin muiden kuin esitettyjen päämäärien saavuttamiseksi tai perustamissopimuksessa asian käsittelyjärjestykseksi erityisesti määrätyn menettelyn välttämiseksi (ks. asia C-210/03, Swedish Match, tuomio 14.12.2004, Kok., s. I-11893, 75 kohta ja asia T-158/99, Thermenhotel Stoiser Franz ym. v. komissio, tuomio 13.1.2004, Kok., s. II-1, 164 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Käsiteltävänä olevassa asiassa kantaja ei ole kuitenkaan esittänyt seikkoja, joiden perusteella olisi syytä olettaa, että tehdessään riidanalaisen päätöksen EY:n perustamissopimuksessa ja asetuksessa N:o 423/2007 tätä tarkoitusta varten vahvistetun menettelyn mukaisesti neuvosto tavoitteli muuta kuin ydinaseiden leviämisen estämistä koskevaa päämäärää jäädyttäessään sellaisten yhteisöjen varat, joiden se katsoi olevan mukana kyseisessä toiminnassa, osallistuvan siihen suoraan tai tukevan sitä.”

 Asianosaisten ja muiden osapuolten lausumat

59      Valittaja väittää, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen tulkitessaan asetuksen N:o 423/2007 oikeudellisia perustoja ja perustellut tuomionsa virheellisesti.

60      Valittaja muistuttaa, että asetuksen N:o 423/2007 7 artiklan 2 kohta koskee yhteisöjä, jotka ”ovat mukana” ydinaseiden levittämistä edistävässä toiminnassa, ”osallistuvat siihen suoraan tai tukevat sitä”. Valittaja nojautuu edellä mainittuun asiassa Kadi ja Al Barakaat International Foundation vastaan neuvosto ja komissio annettuun tuomioon (167 kohta) ja toteaa, että koska asetuksessa N:o 423/2007 ja riidanalaisessa päätöksessä omaksuttu merkityksellinen arviointiperuste ei ole kolmannen maan määräysvallassa oleminen vaan tiettyihin ydinaseiden levittämiseen liittyviin toimiin osallistuminen, nämä säännökset eivät kuulu EY 60 ja EY 301 artiklan soveltamisalaan. Tämän vuoksi oli välttämätöntä käyttää näiden säännösten perustana paitsi EY 60 ja EY 301 artiklaa myös EY 308 artiklaa, jossa edellytetään yksimielisyyttä.

61      Valittaja väittää, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin teki myös oikeudellisen virheen katsoessaan, että yhteinen kanta 2007/140 ei ole asetuksen N:o 423/2007 ja riidanalaisen päätöksen oikeudellinen perusta vaan yksinkertaisesti EY 301 artiklassa asetettu ”edellytys”. Näin todetessaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin teki eron, jota ei tehdä perustamissopimuksessa ilmaistuissa säännöissä. Valittaja korostaa, että asetuksen N:o 423/2007 liitteessä V oleva luettelo on sama kuin yhteisen kannan 2007/140 liitteessä II mainittu luettelo, jota yhteisen kannan 7 artiklan 2 kohdan mukaisesti voidaan muuttaa vain yksimielisesti. Koska mainittu asetus perustuu EY 60 ja EY 301 artiklaan sekä mainittuun yhteiseen kantaan, liitettä V olisi pitänyt muuttaa noudattaen yksimielisyyttä edellyttävää sääntöä. Kun neuvosto teki riidanalaisen päätöksen tästä säännöstä piittaamatta, se syyllistyi harkintavallan väärinkäyttöön.

62      Ranskan tasavalta katsoo, että valittajan esittämä peruste on ristiriidassa jo EY 301 artiklan sanamuodon kanssa.

63      Neuvosto, Yhdistynyt kuningaskunta ja komissio korostavat, että asetus N:o 423/2007 koskee selvästi Iranin islamilaista tasavaltaa ja että näin ollen EY 308 artiklan käyttäminen oikeudellisena perustana ei ole tarpeen. Tässä yhteydessä edellä mainittu asiassa Kadi ja Al Barakaat International Foundation vastaan neuvosto ja komissio annettu tuomio ei ole merkityksellinen, koska se koskee erilaista tilannetta. Mainitussa asiassa kyseessä olleessa asetuksessa ei näet viitata kolmanteen maahan toisin kuin käsiteltävässä asiassa. Komissio lisää, että jos valittaja nyt kiistää yhteytensä Iranin islamilaiseen tasavaltaan, kyseessä on uusi peruste, joka on jätettävä tutkimatta.

64      Komissio toteaa harkintavallan väärinkäytöstä, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin vastasi asianmukaisesti valituksenalaisen tuomion 50 kohdassa viitaten alalla sovellettavaan oikeuskäytäntöön.

 Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

65      Valittaja riitauttaa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen asetuksen N:o 423/2007 oikeudellista perustaa koskevan päättelyn katsoen, että asetus olisi pitänyt antaa yksimielisesti joko EY 60, EY 301 ja EY 308 artiklan perusteella tai EY 60 ja EY 301 artiklan sekä yhteisen kannan 2007/140 perusteella. Tämän vuoksi riidanalaista päätöstä ei olisi voitu tehdä määräenemmistöllä, siten kuin asetuksen N:o 423/2007 15 artiklan 2 kohdassa säädetään mainitun asetuksen 7 artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen luonnollisten henkilöiden, oikeushenkilöiden, yhteisöjen ja elinten luetteloita koskevista muutoksista.

66      Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan yhteisön toimen oikeudellisen perustan valinnan on perustuttava objektiivisiin seikkoihin, jotka voivat olla tuomioistuimen suorittaman valvonnan kohteena ja joihin kuuluvat erityisesti toimen tarkoitus ja sisältö (ks. mm. em. asia Kadi ja Al Barakaat International Foundation v. neuvosto ja komissio, tuomion 182 kohta).

67      Valittaja ei ole riitauttanut EY 60 ja EY 301 artiklan käyttämistä. Se riitauttaa vain sen, että asetus N:o 423/2007 perustuu vain näihin määräyksiin.

68      Asetus N:o 423/2007 koskee otsikkonsa mukaan Iranin islamilaiseen tasavaltaan kohdistuvia rajoittavia toimenpiteitä. Asetuksen johdanto-osan perustelukappaleista ja sen säännösten kokonaisuudesta käy ilmi, että sen tarkoituksena on estää tai hillitä tämän valtion ydinalan politiikkaa sen aiheuttaman riskin vuoksi rajoittavilla taloudellisilla toimenpiteillä. Kuten julkisasiamies toteaa ratkaisuehdotuksensa 75 kohdassa, riskit, joita torjutaan, liittyvät Iranin ydinaseiden levittämisohjelmaan eivätkä ydinaseiden levittämiseen yleisesti.

69      Koska kyseessä olevan toimen tarkoituksena ja sisältönä ovat selvästi Iranin islamilaista tasavaltaa koskevat taloudelliset toimenpiteet, EY 308 artiklan käyttäminen ei ollut tarpeen, koska EY 301 artikla on riittävä oikeudellinen perusta sen vuoksi, että sen nojalla yhteisö voi kokonaan tai osittain keskeyttää taloudelliset suhteet yhden tai useamman kolmannen maan kanssa taikka vähentää niitä, ja tähän toimintaan voidaan sisällyttää Bank Melli Iranin kaltaisten yhteisöjen, joilla on yhteyksiä asianomaisen kolmannen maan vallanpitäjiin, varojen jäädyttäminen.

70      Valittajan esittämästä näkemyksestä, jonka mukaan yhteinen kanta 2007/140 on sisällytettävä oikeudellisiin perustoihin, on riittävää todeta, että se on ristiriidassa itse EY 301 artiklan sanamuodon kanssa, jossa määrätään, että jos Euroopan unionista tehdyn sopimuksen, sellaisena kuin se oli voimassa ennen Lissabonin sopimusta, yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevien määräysten nojalla hyväksytyssä yhteisessä kannassa tai yhteisessä toiminnassa on päätetty yhteisön toimesta, voidaan toteuttaa yhteisön toimenpiteitä. Kyseisen määräyksen mukaan yhteisen kannan tai yhteisen toiminnan on oltava olemassa, jotta yhteisön toimenpiteitä voidaan toteuttaa, mutta siinä ei määrätä, että kyseisten toimenpiteiden pitäisi perustua tähän yhteiseen kantaan tai tähän yhteiseen toimintaan.

71      Joka tapauksessa on niin, että yhteinen kanta ei voi olla yhteisön toimen oikeudellisena perustana. Neuvoston yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla antamat yhteiset kannat, kuten yhteiset kannat 2007/140 ja 2008/479, hyväksytään mainitun unionisopimuksen puitteissa sen 15 artiklan mukaisesti, kun taas neuvoston asetukset, kuten asetus N:o 423/2007, annetaan EY:n perustamissopimuksen puitteissa.

72      Neuvosto voi siis antaa yhteisön toimen vain sille EY:n perustamissopimuksessa eli käsiteltävässä asiassa EY 60 ja EY 301 artiklassa annettuun toimivaltaan nojautuen.

73      Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi siis perustellusti valituksenalaisen tuomion 47 kohdassa, että yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla ennakolta hyväksytyn yhteisen kannan olemassaolo on ainoastaan edellytys, joka on asetettu EY 301 artiklassa.

74      Harkintavallan väärinkäyttöä koskevasta perusteesta on todettava, että valittaja ei ole osoittanut, millä tavoin valituksenalaisen tuomion 50 kohta olisi virheellinen.

75      Näistä seikoista seuraa, että toinen ensisijainen valitusperuste on perusteeton.

 Kolmas ensisijainen valitusperuste, jonka mukaan toimen perusteluvelvollisuus on laiminlyöty ja puolustautumisoikeuksia ja tehokkaan oikeussuojan periaatetta on loukattu

76      Tämä valitusperuste koskee valituksenalaisen tuomion 80–85 kohtaa, joissa todetaan seuraavaa:

”80      ”EY 253 artiklan mukaan ja käsiteltävänä olevassa asiassa etenkin asetuksen N:o 423/2007 15 artiklan 3 kohdan mukaan asianomaiselle vastainen toimi on perusteltava sen vuoksi, että asianomainen saisi riittävät tiedot arvioidakseen, onko toimi asianmukainen vai onko siinä mahdollisesti sellainen virhe, jonka perusteella sen pätevyys voidaan riitauttaa [yhteisöjen tuomioistuimissa], ja sen vuoksi, että yhteisöjen tuomioistuimet voivat tutkia toimen laillisuuden. Näin muotoiltu perusteluvelvollisuus on yhteisön oikeuden yleinen periaate, josta voidaan poiketa ainoastaan pakottavista syistä. Perustelut on näin ollen lähtökohtaisesti ilmoitettava asianomaiselle samaan aikaan kuin hänelle vastainen toimi. Perustelujen puuttumista ei voida korjata sillä, että asianomainen saa toimen perustelut tietoonsa yhteisöjen tuomioistuimissa käytävän oikeudenkäyntimenettelyn aikana. Koska asianomaisella ei ole oikeutta tulla kuulluksi ennen varojen jäädyttämistä koskevan alkuperäisen päätöksen tekemistä, on todettava lisäksi, että perusteluvelvollisuuden noudattaminen on sitäkin tärkeämpää, koska se on asianomaisen ainoa tae siitä, että se voi ainakin kyseisen päätöksen tekemisen jälkeen käyttää tehokkaasti käytettävissään olevia oikeussuojakeinoja riitauttaakseen mainitun päätöksen laillisuuden (ks. vastaavasti ja analogisesti em. asia [Organisation des Modjahedines du peuple d’Iran v. neuvosto], tuomion 138–140 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

81      Neuvostolla on näin ollen asetuksen N:o 423/2007 15 artiklan 3 kohdan nojalla velvollisuus saattaa kyseessä olevan yhteisön tietoon riidanalaisen päätöksen kaltaiseen varojen jäädyttämistä koskevaan päätökseen sen tekohetkellä vaikuttaneet erityiset ja konkreettiset syyt, elleivät Euroopan yhteisöjen tai sen jäsenvaltioiden turvallisuuteen tai niiden kansainvälisten suhteiden hoitamiseen liittyvät pakottavat syyt estä tiettyjen seikkojen ilmoittamista (ks. analogisesti [edellä mainittu asia Kadi ja Al Barakaat International Foundation v. neuvosto ja komissio], tuomion 342 kohta). Neuvosto on siten velvollinen ilmoittamaan ne tosiseikat ja oikeudelliset seikat, joihin toimenpiteen laillisuus perustuu, sekä ne toteamukset, joiden vuoksi se on tehnyt päätöksensä. Mainitut perustelut on kaikkien käytettävissä olevien mahdollisuuksien rajoissa toimitettava joko samanaikaisesti kyseisen päätöksen hyväksymisen kanssa tai niin pian kuin mahdollista päätöksen hyväksymisen jälkeen (ks. vastaavasti ja analogisesti [edellä mainittu asia Organisation des Modjahedines du peuple d’Iran v. neuvosto], tuomion 143–148 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

82      Perusteluvelvollisuus määräytyy kuitenkin kyseisen toimenpiteen luonteen ja sen asiayhteyden mukaan, jossa se on tehty. Perusteluvelvollisuuden täyttymistä on arvioitava asiaan liittyvien olosuhteiden perusteella, joita ovat muun muassa toimenpiteen sisältö, esitettyjen perustelujen luonne ja se tarve, joka niillä, joille päätös on osoitettu tai joita se koskee suoraan ja erikseen, voi olla saada selvennystä tilanteeseen. Perusteluissa ei tarvitse esittää kaikkia asiaan liittyviä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja koskevia yksityiskohtia, koska tutkittaessa, ovatko päätöksen tai muun toimenpiteen perustelut riittäviä, on otettava huomioon sen sanamuodon lisäksi myös asiayhteys ja kaikki asiaa koskevat oikeussäännöt. Erityisesti on todettava, että henkilölle vastainen toimenpide on silloin riittävästi perusteltu, kun se on toteutettu asianomaisen tuntemassa asiayhteydessä, jonka perusteella asianomainen voi ymmärtää häntä koskevan päätöksen merkityksen (ks. [em. asia Organisation des Modjahedines du peuple d’Iran v. neuvosto], tuomion 141 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

83      Kuten edellä 57 kohdassa on todettu, asetuksen N:o 423/2007 7 artiklan 2 kohdan a ja b alakohdan täytäntöönpano edellyttää, että asianomainen yhteisö on mukana ydinaseiden levittämisessä, osallistuu siihen suoraan tai tukee sitä. Näin ollen neuvostolla oleva perusteluvelvollisuus koskee toteutetun toimenpiteen oikeudellisen perustan ilmoittamisen lisäksi nimenomaan tätä seikkaa. Toisin kuin kantaja väittää, neuvostolla ei sitä vastoin ollut velvollisuutta perustella päätöstään, joka ulottui päätöslauselmassa 1803 (2008) hyväksyttyjä toimenpiteitä pidemmälle, koska edellä 65 kohdassa on todettu, että riidanalaisella päätöksellä ei pantu täytäntöön kyseistä päätöslauselmaa, eikä velvollisuutta perustella päätöstään kohdella kantajaa eri tavalla kuin muita iranilaisia pankkeja.

84      Käsiteltävänä olevassa asiassa neuvosto on todennut sekä riidanalaisen päätöksen otsikossa että sen toisessa perustelukappaleessa, että toteutetut toimenpiteet perustuivat asetuksen N:o 423/2007 7 artiklan 2 kohtaan. Se on myös täsmentänyt riidanalaisen päätöksen liitteessä olevan taulukon B 4 kohdassa yksilölliset ja erityiset syyt, joiden vuoksi se on katsonut, että kantaja tuki ydinaseiden leviämistä edistävää toimintaa. Neuvosto on nimittäin maininnut ensiksi kantajan antaman tuen tyypin eli rahoituspalvelujen tarjoamisen, joihin kuuluu remburssien avaaminen ja tilien hallinnointi, toiseksi ydinaseiden leviämiseen liittyvän toiminnan, jota kyseiset palvelut koskevat, eli arkaluontoisen materiaalin toimitukset ja kolmanneksi kantajan antaman tuen saajat eli kahdeksan nimeltä mainittua yhteisöä.

85      Näissä olosuhteissa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että riidanalaisen päätöksen perustelut kantajan osalta ovat riittävät – –”

77      Kolmas ensisijainen valitusperuste koskee myös valituksenalaisen tuomion 97 kohtaa, jossa todetaan seuraavaa:

”Tältä osin on hylättävä kantajan väite, jonka mukaan neuvosto oli velvollinen viran puolesta antamaan sille mahdollisuuden tutustua sitä koskeviin asiakirjoihin sisältyviin seikkoihin. Nimittäin silloin kun asianomaiselle yhteisölle on ilmoitettu riittävän tarkat tiedot, joiden avulla se voi tehokkaasti ilmaista kantansa neuvoston sitä vastaan esittämistä seikoista, puolustautumisoikeuksien kunnioittamista koskeva periaate ei merkitse sitä, että viimeksi mainitulla on velvollisuus antaa oma-aloitteisesti mahdollisuus tutustua asiaan liittyviin asiakirjoihin. Neuvoston on annettava oikeus tutustua kaikkiin hallinnollisiin asiakirjoihin, jotka eivät ole luottamuksellisia ja jotka koskevat kyseessä olevaa toimenpidettä, ainoastaan asianomaisen pyynnöstä (ks. vastaavasti ja analogisesti asia T-205/99, Hyper v. komissio, tuomio 11.7.2002, Kok., s. II-3141, 63–65 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Asiakirjoihin sisältyvien seikkojen oma-aloitteinen tiedoksi antaminen olisi todellakin liiallinen vaatimus, kun otetaan huomioon, ettei varojen jäädyttämistä koskevan toimenpiteen hyväksymishetkellä ole varmaa, että kyseessä oleva yhteisö aikoo tutkia neuvoston sitä vastaan esittämien väitteiden taustalla olevia tosiseikkoja käyttämällä mahdollisuutta tutustua asiakirjoihin.”

78      On syytä vielä toistaa valituksenalaisen tuomion 102–104 kohta:

”102      Sen osalta, että neuvosto ei ole esittänyt oma-aloitteisesti todisteita riidanalaisen päätöksen perustelujen tueksi, edellä olevasta 97 kohdasta ja jäljempänä olevasta 107 kohdasta ilmenee, ettei se ollut siihen velvollinen ennen käsiteltävänä olevan kanteen nostamista eikä sen jälkeen.

103      Kantaja ei myöskään selitä, miltä osin tarve tutkia yksitellen sen suhteet riidanalaisessa päätöksessä nimettyihin yhteisöihin olisi estänyt sitä pyytämästä oikeutta tutustua neuvoston asiakirjoihin tai tulla kuulluksi. Nämä toimenpiteet olisivat voineet päinvastoin helpottaa suoritettavia tutkimuksia tutkittujen asiakirjojen tai saatujen täsmennysten ansiosta.

104      Edellä esitetyn perusteella on pääteltävä, että koska kantaja ei ollut esittänyt asiaa koskevaa pyyntöä neuvostolle, viimeksi mainittu ei ollut velvollinen myöntämään sille oikeutta tutustua asiakirjoihin tai suorittamaan kuulemista, mikä merkitsee sitä, että puolustautumisoikeuksien loukkaamista koskeva väite on hylättävä.”

 Asianosaisten ja muiden osapuolten lausumat

79      Valittaja riitauttaa ensiksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 84 ja 85 kohdassa esittämän päätelmän, jonka mukaan valittajalla oli käytettävissään riittävän täsmälliset tiedot varojensa jäädyttämisen perusteluista, toiseksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 97 kohdassa esittämän päätelmän, jonka mukaan neuvostolla ei ollut velvollisuutta antaa sille mahdollisuutta tutustua asiaan liittyviin asiakirjoihin, kolmanneksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 102 ja 104 kohdassa esittämän päätelmän siitä, että koska kantaja ei ollut esittänyt asiaa koskevaa pyyntöä neuvostolle, viimeksi mainittu ei ollut velvollinen myöntämään sille oikeutta tutustua asiakirjoihin ennen käsiteltävänä olevan kanteen nostamista eikä sen jälkeen, ja neljänneksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 106 kohdassa esittämän päätelmän, jonka mukaan se katsoi voivansa harjoittaa täysin valvontaansa.

80      Valittaja palauttaa mieleen, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan asianomaisen henkilön on hallinnollisesta menettelystä lähtien saatava kaikki tarpeelliset tiedot etujensa puolustamiseksi. Se lisää lainaten asiassa C-49/88, Al-Jubail Fertilizer vastaan neuvosto, 27.6.1991 annettua tuomiota (Kok., s. I-3187, 17 ja 18 kohta), että asianomaisen henkilön on saatava ilmaista asianmukaisesti näkemyksensä esiin tuotujen tosiseikkojen ja olosuhteiden sekä häntä vastaan esitettyjen todisteiden paikkansapitävyydestä ja merkityksestä asian kannalta. Tämän oikeuden loukkaamista ei asiassa C-51/92 P, Hercules Chemicals vastaan komissio, 8.7.1999 annetun tuomion (Kok., s. I-4235, 76 ja 78 kohta) mukaan voida korjata sillä, että tutustumisoikeus on annettu myöhemmässä vaiheessa riidanalaisen päätöksen kumoamiseksi mahdollisesti nostettua kannetta koskevan oikeudenkäynnin aikana. Sitä suuremmalla syyllä tämän oikeuskäytännön perusteella puolustautumisoikeuksia ja oikeutta tehokkaaseen oikeussuojaan ei kunnioiteta, jos oikeutta tutustua asiakirjoihin ei ole annettu missään vaiheessa, ei edes kumoamista koskevassa oikeudenkäynnissä.

81      Valituksenalaisen tuomion riitautetut kohdat ovat valittajan mukaan ristiriidassa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen oman oikeuskäytännön eli asiassa T-284/08, People’s Mojahedin Organization of Iran vastaan neuvosto, 4.12.2008 annetun tuomion (Kok., s. II-3487, 74 ja 75 kohta) ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön eli asiassa Saadi vastaan Italia 28.2.2008 annetun tuomion (§ 138 ja 139) ja asiassa A ym. vastaan Yhdistynyt kuningaskunta 19.2.2009 annetun tuomion kanssa (§ 126).

82      Ranskan tasavalta ja Yhdistynyt kuningaskunta väittävät, että riidanalaisen päätöksen liitteessä olevan taulukon B 4 kohdassa on valittajan osalta selvät ja riittävät tiedot. Näiden jäsenvaltioiden mukaan ei siis ollut tarpeen antaa sen tutustua asiakirjoihin sisältyviin tietoihin, kuten ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 97 kohdassa.

83      Ranskan tasavalta toteaa, että edellä mainitulla asiassa Tribunal People’s Mojahedin Organization of Iran vastaan neuvosto annetulla tuomiolla ei ole merkitystä asian kannalta, koska se koskee seuraamuksiin terrorismin alalla sovellettavaa menettelyä, kun taas riidanalainen päätös koskee kolmatta maata koskevia seuraamuksia. Neuvosto ja Yhdistynyt kuningaskunta toteavat myös, että kilpailuasioita koskevalla oikeuskäytännöllä ei ole merkitystä käsiteltävässä asiassa. Yhdistynyt kuningaskunta ja komissio katsovat lisäksi, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännöstä ei saada tukea valittajan päättelylle.

84      Neuvosto ja komissio toteavat näytön esittämisestä oikeudenkäynnin kuluessa, että valittaja ei ota huomioon valituksenalaisen tuomion 30, 31 ja 107 kohtaa, joissa todetaan, ”että kannekirjelmään ei sisälly kanneperustetta, jolla saatettaisiin kyseenalaiseksi neuvoston toteamus, jonka mukaan kantaja on antanut taloudellista tukea ydinaseiden levittämiseen, vaikka tämä toteamus muodostaa riidanalaisen päätöksen perustan siltä osin kuin se koskee kantajaa, ja että näin ollen oli mahdollista esittää tällainen kanneperuste jo kannetta nostettaessa ja tarvittaessa täsmentää, että lisänäyttöä oli tarkoitus esittää heti, kun sitä oli käytettävissä” (30 kohta), joten ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin saattoi valituksenalaisen tuomion 107 kohdassa todeta, että neuvoston ei tarvinnut esittää näyttöä kyseisessä päätöksessä mainittujen perustelujen tueksi.

85      Kun valittajalle esitettiin tämän osalta kysymyksiä istunnossa, se totesi, että peruste, jossa kiistetään rahoitustuen antaminen ydinaseiden levittämiselle, sisältyi implisiittisesti ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa nostettuun kanteeseen ja että se oli aikonut kehitellä tätä perustetta saatuaan näyttöaineiston, johon neuvosto nojautui riidanalaisen päätöksen tehdessään.

 Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

86      On ensiksi todettava tämän valitusperusteen osasta, jonka mukaan perusteluvelvollisuus on laiminlyöty, että kun neuvosto ei antanut tiedoksi riidanalaisen päätöksen yksilökohtaisia erityisiä syitä asetuksen N:o 423/2007 15 artiklan 3 kohdan mukaisesti, on otettava huomioon perustelut, jotka sisältyivät kyseiseen päätökseen sellaisena kuin se julkaistiin ja sellaisena kuin Ranskan rahoitustarkastus sen ilmoitti valittajalle.

87      Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei tehnyt oikeudellista virhettä todetessaan valituksenalaisen tuomion 84 ja 85 kohdassa, että riidanalaisen päätöksen perustelut olivat riittävät perusteluvelvollisuutta koskevan oikeuskäytännön valossa. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi erityisesti, että kyseisessä päätöksessä mainittiin, minkä oikeudellisen perustan nojalla se oli annettu, ja ne yksilökohtaiset erityiset syyt, joiden vuoksi neuvosto on katsonut, että valittaja tuki ydinaseiden levittämistä edistävää toimintaa Iranissa. Riidanalaisen päätöksen perustelujen lukemisen perusteella on vahvistettava, että nämä seikat olivat riittäviä, jotta valittaja pystyi ymmärtämään, mistä sitä arvostellaan, ja arvioimaan päätöksen perusteltavuuden.

88      Riidanalaisen päätöksen perusteluja koskeva kysymys on kuitenkin erillinen kysymyksestä, joka koskee näyttöä menettelystä, josta valittajaa arvostellaan, eli päätöksessä mainittuja tosiseikkoja ja näiden tosiseikkojen luokittelemista siten, että ne merkitsevät Iranin islamilaisen tasavallan harjoittamassa joukkotuhoaseiden levittämistä edistävässä ydinenergia-alan toiminnassa mukana olemista tai sen tukemista taikka kyseisen valtion harjoittamassa ydinasejärjestelmien kehitystyössä mukana olemista tai sen tukemista asetuksen N:o 423/2007 7 artiklan 2 kohdan a ja b alakohdassa tarkoitetulla tavalla.

89      Kuten Yhdistynyt kuningaskunta ja komissio ovat todenneet, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännöllä, johon valittaja on vedonnut, ei ole merkitystä asian kannalta. Edellä mainitut asiassa Saadi vastaan Italia ja A. ym. vastaan Yhdistynyt kuningaskunta annetut tuomiot koskevat ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn, Roomassa 4.11.1950 allekirjoitetun yleissopimuksen (jäljempänä Euroopan ihmisoikeussopimus) 3 artiklaa eli kidutuksen ja epäinhimillisen tai halventavan kohtelun ja rangaistuksen ehdotonta kieltoa. Omaisuudensuoja, johon varojen jäädyttämisellä puututaan, ei nauti Euroopan ihmisoikeussopimuksen sen paremmin kuin unionin oikeudenkaan kontekstissa tällaista ehdotonta suojaa (kidutuksen kiellon ehdottomuudesta ks. asia C-112/00, Schmidberger, tuomio 12.6.2003, Kok., s. I-5659, 80 kohta), joten oikeuskäytäntöä, johon on vedottu, ei voida soveltaa siihen.

90      Asetuksessa N:o 423/2007 ei säädetä varojen jäädyttämisestä tehtäviä päätöksiä edeltävästä hallinnollisesta menettelystä sen paremmin alkuperäisen päätöksen osalta, kun otetaan huomioon siltä edellytettävä yllättävä vaikutus, kuin uudelleen tutkimista koskevan päätöksenkään osalta. Vain edellä 21 kohdassa kuvattu Euroopan unionin virallisessa lehdessä oleva ilmoitus liittyy luettelossa mainittujen henkilöiden, yhteisöjen ja elinten intresseihin siten, että niille annetaan oikeus esittää pyyntö, johon on liitettävä todisteet, sen päätöksen uudelleen tutkimisesta, jolla ne on sisällytetty mainittuun luetteloon.

91      Kun käsiteltävässä asiassa otetaan huomioon, ettei järjestettyä hallinnollista menettelyä ollut, unionin oikeuskäytännöllä, johon valittaja vetoaa, ei ole merkitystä asian kannalta. Edellä mainitussa asiassa Al-Jubail Fertilizer vastaan neuvosto tuomio näet annettiin polkumyyntimenettelyn yhteydessä, jossa sovellettiin suojautumisesta Euroopan talousyhteisön ulkopuolisista maista peräisin olevaa polkuhintaan tapahtuvaa tai tuettua tuontia vastaan 23.7.1984 annettua neuvoston asetusta (ETY) N:o 2176/84 (EYVL L 201, s. 1), ja edellä mainitussa asiassa Hercules Chemicals vastaan komissio tuomio annettiin kilpailuasiassa, jossa sovellettiin 6.2.1962 annettua neuvoston asetusta N:o 17 (perustamissopimuksen [81] ja [82] artiklan ensimmäinen täytäntöönpanoasetus) (EYVL 1962, 13, s. 204) ja neuvoston asetuksen N:o 17 19 artiklan 1 ja 2 kohdassa säädetyistä kuulemisista 25.7.1963 annettua komission asetusta N:o 99/63/ETY (EYVL 1963, 127, s. 2268).

92      Joka tapauksessa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 97 kohdassa, että neuvoston on annettava oikeus tutustua kaikkiin hallinnollisiin asiakirjoihin, jotka eivät ole luottamuksellisia ja jotka koskevat kyseessä olevaa toimenpidettä, ainoastaan asianomaisen pyynnöstä. Valittaja ei kuitenkaan selitä, millä tavalla ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen näin todetessaan. Lisäksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 103 ja 104 kohtaan sisältyvistä toteamuksista, joita valittaja ei valituksessaan riitauta, käy ilmi, että valittaja ei ole pyytänyt neuvostolta oikeutta tutustua sen asiakirja-aineistoon.

93      Näistä seikoista seuraa, että kolmas ensisijainen valitusperuste on perusteeton.

 Ensimmäinen toissijainen valitusperuste, jonka mukaan asetuksen N:o 423/2007 7 artiklan 2 kohtaa on rikottu ja valituksenalaisen tuomion perustelut ovat ristiriitaiset

94      Tämä valitusperuste koskee erityisesti valituksenalaisen tuomion 51, 52, 64 ja 65 kohtaa, joissa todetaan seuraavaa:

”51      Lopuksi siltä osin kuin kantaja väittää, että asetuksen N:o 423/2007 15 artiklan 2 kohta ja 7 artiklan 2 kohta eivät voi muodostaa riidanalaisen päätöksen pätevää oikeudellista perustaa, koska niissä sallitaan neuvoston toteuttaa varojen jäädyttämistä koskevia toimenpiteitä, jotka ulottuvat turvallisuusneuvoston päättämiä toimenpiteitä pidemmälle, on korostettava, että EY 60 ja EY 301 artiklaan ei sisälly mitään sellaista, minkä perusteella olisi mahdollista katsoa, että näissä määräyksissä yhteisölle annettu toimivalta olisi rajoitettu turvallisuusneuvoston päättämien toimenpiteiden täytäntöönpanoon. Näin ollen neuvostolla oli toimivalta paitsi hyväksyä asetuksen N:o 423/2007 7 artiklan 1 kohta, jolla pannaan täytäntöön päätöslauselma 1737 (2006), ja säätää siinä mainittujen yhteisöjen varojen jäädyttämisestä myös hyväksyä kyseisen asetuksen 7 artiklan 2 kohta, joka mahdollistaa sellaisten varojen jäädyttämistä koskevien toimenpiteiden toteuttamisen, jotka koskevat muita yhteisöjä, jotka neuvoston käsityksen mukaan ovat mukana ydinaseiden levittämisessä, osallistuvat siihen suoraan tai tukevat sitä.

52      Tässä yhteydessä pitää tosin paikkansa, että asetuksen N:o 423/2007 kuudennessa perustelukappaleessa velvoitetaan neuvosto käyttämään sille kyseisen asetuksen 7 artiklan 2 kohdassa annettua valtaa ’ottaen huomioon – – päätöslauselman 1737 (2006) tavoitteet’. Velvollisuus pyrkiä päätöslauselman 1737 (2006) tavoitteisiin ei kuitenkaan merkitse millään lailla sitä, että asetuksen N:o 423/2007 7 artiklan 2 kohta voidaan panna täytäntöön ainoastaan suhteessa yhteisöihin, joita turvallisuusneuvoston tämän saman päätöslauselman nojalla hyväksymät rajoittavat toimenpiteet koskevat. Turvallisuusneuvoston toteuttamien toimenpiteiden puuttuminen tai sen erityinen kannanotto voidaan korkeintaan ottaa huomioon muiden merkityksellisten seikkojen ohessa sen arvioinnin yhteydessä, jolla pyritään määrittämään, täyttyvätkö asetuksen N:o 423/2007 7 artiklan 2 kohdassa asetetut edellytykset vai eivät.

– –

64      Aluksi edellä olevista 51 ja 52 kohdasta ilmenee, että asetuksen N:o 423/2007 7 artiklan 2 kohdassa annetaan neuvostolle itsenäinen toimivalta, jonka käyttäminen on riippumatonta siitä, onko turvallisuusneuvosto hyväksynyt kyseessä olevia yhteisöjä koskevia rajoittavia toimenpiteitä vai ei. Kyseisen asetuksen 7 artiklan 2 kohdan ja sen nojalla tehdyn riidanalaisen päätöksen tarkoitus ei ole ydinaseiden leviämistä koskevien turvallisuusneuvoston hyväksymien päätöslauselmien täytäntöönpano vaan yksinomaan sen varmistaminen, että yhdellä kyseessä olevista päätöslauselmista eli päätöslauselmalla 1737 (2006) tavoitellut päämäärät saavutetaan toteuttamalla itsenäisiä rajoittavia toimenpiteitä.

65      Näin ollen asetuksen N:o 423/2007 7 artiklan 2 kohdalla ja riidanalaisella päätöksellä ei panna täytäntöön päätöslauselmaa 1803 (2008), päinvastoin kuin kantaja väittää, mikä merkitsee sitä, että viimeksi mainitun päätöslauselman sisältö ja tavoitteet eivät muodosta arviointiperustetta, johon nähden riidanalaisen päätöksen yhteensoveltuvuutta suhteellisuusperiaatteen kanssa on arvioitava.”

 Asianosaisten ja muiden osapuolten lausumat

95      Valittaja väittää, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei ottanut huomioon neuvoston harkintavallan asetuksen N:o 423/2007 7 artiklan 2 kohtaan perustuvia rajoja katsoessaan, että turvallisuusneuvoston päätöslauselmilla ei ollut tässä arvioinnissa merkitystä. Se teki näin ollen oikeudellisen virheen ja arvioi tosiseikat virheellisesti hylätessään kanneperusteet, joiden mukaan suhteellisuusperiaatetta ja omaisuudensuojaa on loukattu, ja sen esittämät perustelut ovat ristiriidassa keskenään.

96      Valittajan mukaan asetuksen N:o 423/2007 ja turvallisuusneuvoston päätöslauselmien välistä suhdetta ei voida kiistää. Asetuksen tarkoituksena oli päätöslauselmien voimaansaattaminen. Päätöslauselmassa 1803 (2008) jäsenvaltioita kehotettiin vain ”tarkkailemaan” Bank Melli Irania.

97      Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen päättely oli valittajan mukaan lisäksi ristiriitaisesti perusteltu. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi näet valituksenalaisen tuomion 52 kohdassa, että turvallisuusneuvoston päätöslauselmat olivat merkityksellisiä, kun taas valituksenalaisen tuomion 64 ja 65 kohdassa se kuvasi neuvoston toimivaltaa itsenäiseksi.

98      Neuvosto, Ranskan tasavalta, Yhdistynyt kuningaskunta ja komissio pitävät kiinni siitä, että neuvoston toteuttamat toimenpiteet ovat itsenäisiä. Ranskan tasavalta toteaa, että turvallisuusneuvosto luotti päätöslauselmassa 1803 (2008) valtioiden harkintaan. Joka tapauksessa se, että turvallisuusneuvosto kehotti tarkkailuun, ei merkitse, että varojen jäädyttäminen olisi suhteeton toimenpide. Komissio korostaa, että neuvosto pyrki päätöslauselman 1737 (2006) tavoitteeseen.

99      Nämä jäsenvaltiot ja toimielimet tuovat lisäksi esiin asetuksessa N:o 423/2007 ja erityisesti sen 9 artiklassa säädetyt poikkeukset ja toteavat, että suhteellisuusperiaatetta ei ole loukattu.

 Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

100    On ensiksi palautettava mieleen, että turvallisuusneuvoston päätöslauselmat yhtäältä ja neuvoston yhteiset kannat ja asetukset toisaalta kuuluvat erillisiin oikeusjärjestyksiin.

101    Turvallisuusneuvoston päätöslauselmat, kuten päätöslauselmat 1737 (2006) ja 1803 (2008), annettiin Yhdistyneiden Kansakuntien piirissä, jonka jäseniä unioni ja yhteisö eivät ole. Neuvoston yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla antamat yhteiset kannat, kuten yhteiset kannat 2007/140 ja 2008/479, hyväksyttiin Euroopan unionista tehdyn sopimuksen, sellaisena kuin se oli ennen Lissabonin sopimusta, V osaston puitteissa sen 15 artiklan mukaisesti. Neuvoston asetukset, kuten asetus N:o 423/2007, puolestaan annettiin EY:n perustamissopimuksen, joka on unionin yhteisön pilari, puitteissa.

102    Yhtäältä Yhdistyneissä Kansakunnissa ja toisaalta unionissa toimet antavat elimet, joilla on itsenäinen toimivalta, joka on annettu niille niiden peruskirjoissa eli perussopimuksissa, joilla ne luotiin.

103    Unionin tuomioistuin lausui edellä mainitussa asiassa Kadi ja Al Barakaat International Foundation vastaan neuvosto antamassaan tuomiossa turvallisuusneuvoston päätöslauselman ja yhteisön asetuksen välillä vallitsevista yhteyksistä. Se totesi erityisesti tuomion 296 kohdassa, että kun on kyse yhteisön toimenpiteistä, joiden tarkoituksena on panna täytäntöön yhteisessä kannassa tarkoitettu turvallisuusneuvoston päätöslauselma, yhteisön on otettava näiden toimenpiteiden laatimisen yhteydessä asianmukaisella tavalla huomioon kyseessä olevan päätöslauselman sanamuoto ja tavoitteet.

104    Unionin tuomioistuin on samoin todennut useaan otteeseen, että turvallisuusneuvoston päätöslauselman sanamuoto ja tarkoitus on otettava huomioon tulkittaessa asetusta, jolla se on tarkoitus panna täytäntöön (asia C-84/95, Bosphorus, tuomio 30.7.1996, Kok., s. I-3953, 14 kohta; asia C-177/95, Ebony Maritime ja Loten Navigation, tuomio 27.2.1997, Kok., s. I-1111, 20 kohta; asia C-117/06, Möllendorf ja Möllendorf-Niehuus, tuomio 11.10.2007, Kok., s. I-8361, 54 kohta; em. asia Kadi ja Al Barakaat International Foundation v. neuvosto ja komissio, tuomion 297 kohta; asia C-340/08, M ym., tuomio 29.4.2010, Kok., s. I-3913, 45 kohta ja asia C-550/09, E ja F, tuomio 29.6.2010, 72 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa).

105    Unionin tuomioistuin on kuitenkin todennut myös, että yhteisön toimielinten velvollisuudesta kunnioittaa Yhdistyneiden Kansakuntien toimielimiä ei voi seurata, että ei valvottaisi yhteisön toimen laillisuutta niiden perusoikeuksien kannalta, jotka kuuluvat yhteisön oikeuden yleisiin periaatteisiin, millä ei aseteta turvallisuusneuvoston päätöslauselman ensisijaisuutta kansainvälisessä oikeudessa kyseenalaiseksi (ks. vastaavasti em. asia Kadi ja Al Barakaat International Foundation v. neuvosto ja komissio, tuomion 288 ja 326 kohta).

106    Nämä seikat tukevat riittävästi valituksenalaisen tuomion 64 artiklaan sisältyvää ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen päätelmää, jonka mukaan asetuksen N:o 423/2007 7 artiklan 2 kohdassa annetaan neuvostolle itsenäinen toimivalta. Tältä osin kyseisen päätöslauselman sanamuodon ja tavoitteiden ”huomioon ottaminen asianmukaisella tavalla” ei millään tavoin ole ristiriidassa sen toteamuksen kanssa, että neuvosto tekee päätökset itsenäisesti oman oikeusjärjestyksensä sääntöjä noudattaen. Näin ollen toisin kuin valittaja väittää, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei ole lausunut ristiriitaisesti, kun se on valituksenalaisen tuomion 52 kohdassa tuonut esiin turvallisuusneuvoston päätöslauselmien merkityksellisyyden asian kannalta mutta kuitenkin kuvannut neuvoston toimivallan itsenäiseksi kyseisen tuomion 64 ja 65 kohdassa.

107    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 65 kohdassa, että päätöslauselman 1803 (2008) sisältö ja tavoitteet eivät muodosta arviointiperustetta, johon nähden riidanalaisen päätöksen yhteensoveltuvuutta suhteellisuusperiaatteen kanssa on arvioitava. Tämä toteamus on ymmärrettävä päätöslauselman 1803 (2008) tekstin valossa; tekstissä ei velvoiteta jäsenvaltioita tiettyihin toimenpiteisiin vaan siinä kehotetaan niitä tarkkailemaan alueelleen sijoittuneiden rahoituslaitosten ja erityisesti Bank Melli Iranin harjoittamaa toimintaa sen estämiseksi, että toiminnalla edistetään ydinaseiden levittämistä.

108    Tässä tekstissä ei millään tavalla kielletä jäsenvaltioita toteuttamasta konkreettisia varojen jäädyttämistoimenpiteitä Bank Melli Iraniin nähden.

109    Näistä seikoista seuraa, että ensimmäinen toissijaisesti esitetty valitusperuste on perusteeton.

 Toinen toissijainen valitusperuste, jonka mukaan valittajan omaisuudensuojaa on arvioitu virheellisesti

110    Tämä toinen valitusperuste koskee erityisemmin valituksenalaisen tuomion 70 ja 71 kohtaa, joissa todetaan seuraavaa:

”70      Neljänneksi kantajalle aiheutuneen vahingon osalta ja sen perusoikeuksien, joihin kuuluu omaisuudensuoja ja oikeus harjoittaa taloudellista toimintaa, rajoittamisen osalta on huomautettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kyseiset oikeudet ovat erottamaton osa yleisiä oikeusperiaatteita, joiden noudattamista yhteisöjen tuomioistuimet valvovat. Perusoikeuksien kunnioittaminen on siten yhteisön säädösten laillisuuden edellytys (ks. em. asia Kadi [ja Al Barakaat International Foundation v. neuvosto ja komissio], tuomion 284 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen. Oikeuskäytännöstä ilmenee kuitenkin myös, että perusoikeudet eivät ole ehdottomia ja niiden käyttöä voidaan rajoittaa Euroopan yhteisön yleisen edun mukaisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Kaikilla luonteeltaan taloudellisilla tai rahoituksellisilla rajoittavilla toimenpiteillä on siten lähtökohtaisesti vaikutuksia omaisuudensuojaan ja vapaaseen ammatinharjoittamiseen, ja niillä aiheutetaan siten vahinkoja erityisesti yhteisöille, jotka harjoittavat toimintaa, jota kyseessä olevilla rajoittavilla toimenpiteillä pyritään estämään. Riidanalaisen säännöstön tavoitteiden tärkeys on omiaan oikeuttamaan tietyille toimijoille aiheutuvat merkittävätkin kielteiset seuraukset (ks. vastaavasti [em. asia Bosphorus], tuomion 21–23 kohta ja em. yhdistetyt asiat Kadi [ja Al Barakaat International Foundation v. neuvosto ja komissio], tuomion 355 ja 361 kohta).

71      Käsiteltävänä olevassa asiassa kantajan vapautta harjoittaa taloudellista toimintaa sekä tämän omaisuudensuojaa on rajoitettu huomattavassa määrin riidanalaisella päätöksellä, koska se ei voi muun muassa käyttää yhteisön alueella sijaitsevia tai yhteisön kansalaisten hallussa olevia varojaan ilman erityistä lupaa eivätkä sen sivuliikkeet, joiden kotipaikka on kyseisellä alueella, voi tehdä uusia liiketoimia asiakkaidensa kanssa. Tästä aiheutuvat haitat eivät ole kuitenkaan kohtuuttomia suhteessa tavoiteltuihin päämääriin, kun otetaan huomioon, että kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden säilyminen on ensisijaisen tärkeää, ja varsinkin kun yhtäältä kyseiset rajoitukset koskevat ainoastaan osaa kantajan varoista ja toisaalta asetuksen N:o 423/2007 9 ja 10 artiklassa säädetään tietyistä poikkeuksista, jotka mahdollistavat yhteisöjen, joita varojen jäädyttämistoimenpide koskee, suoriutumisen välttämättömistä menoista.”

 Asianosaisten ja muiden osapuolten lausumat

111    Valittaja katsoo, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön ja erityisesti edellä mainittujen asiassa Saadi vastaan Italia (§ 138 ja 139) ja asiassa A. ym. vastaan Yhdistynyt kuningaskunta (§ 126) annettujen tuomioiden mukaan Euroopan ihmisoikeussopimuksessa taattujen perusoikeuksien suojaa ei voida verrata terrorismin torjuntaan ja terrorismilta suojautumiseen. Samaa päättelyä on sen mukaan samoista syistä sovellettava kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden säilyttämiseksi toteutettaviin toimenpiteisiin. Toteutetuille rajoittaville toimenpiteille esitetty perustelu eli kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden säilyttäminen on virheellinen perustelu niiden ihmisoikeuksien suojaan nähden, joiden noudattamista yhteisön oikeusjärjestyksessä unionin tuomioistuin valvoo.

112    Neuvosto, Ranskan tasavalta, Yhdistynyt kuningaskunta ja komissio muistuttavat, että omaisuudensuoja ei ole ehdoton. Ne korostavat, että valituksenalainen tuomio on yhteensopiva unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön (em. tuomiot asiassa Bosphorus ja asiassa Kadi ja Al Barakaat International Foundation v. neuvosto ja komissio) ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön kanssa (asia Hava Yolları Turizm ve Ticaret Anonim Şirketi (Bosphorus Airways) v. Irlanti, tuomio 30.6.2005 (Recueil des arrêts et décisions 2005-VI, § 155)). Ne toteavat lisäksi, että valittajan mainitsemalla Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännöllä ei ole merkitystä asian kannalta, koska se ei koske omaisuudensuojaa.

 Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

113    Tarvitsematta ottaa kantaa siihen, voiko valittaja, joka on kokonaan Iranin valtion omistuksessa, vedota omaisuudensuojaan perusoikeutena, on riittävää todeta, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on perustellusti muistuttanut valituksenalaisen tuomion 70 kohdassa, että tässä asiassa kyseessä olevat perusoikeudet eivät ole ehdottomia ja että niiden käyttöä voidaan rajoittaa yhteisön yleisen edun mukaisten tavoitteiden saavuttamiseksi.

114    Asianlaita on tällainen omaisuudensuojan ja taloudellisen toiminnan harjoittamisen vapauden osalta (ks. mm. asia 4/73, Nold v. komissio, tuomio 14.5.1974, Kok., s. 491, Kok. Ep. II, s. 293, 14 kohta; yhdistetyt asiat C-20/00 ja C-64/00, Booker Aquaculture ja Hydro Seafood, tuomio 10.7.2003, Kok., s. I-7411, 67 ja 68 kohta; em. asia Swedish Match, tuomion 72 kohta ja em. asia Kadi ja Al Barakaat International Foundation v. neuvosto ja komissio, tuomion 355 kohta.) Näin ollen sekä ammatinharjoittamisen vapauden että omaisuudensuojan käyttämistä voidaan rajoittaa, kunhan rajoitukset tosiasiassa palvelevat yleisen edun mukaisia tavoitteita eikä niillä puututa näihin oikeuksiin tavoitellun päämäärän kannalta suhteettomasti ja tavalla, jota ei voida hyväksyä ja jolla loukattaisiin näin suojattujen oikeuksien keskeistä sisältöä (em. asia Swedish Match, tuomion 72 kohta).

115    Tässä yhteydessä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 71 kohdassa esittämä syy, jossa tuodaan esiin kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden säilyttämisen ensisijainen tärkeys, on riittävä yleisen edun mukaisen tavoitteen yksilöimiseksi. Tämä argumentti on näet luettava niiden eri toimien valossa, jotka ovat riidanalaisen päätöksen taustalla.

116    Kuten edellä 89 kohdassa on todettu, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännöllä, johon valittaja viittaa, ei ole merkitystä asian kannalta.

117    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on lisäksi korostanut yhtäältä, että rajoitukset koskevat vain osaa valittajan varoista, ja toisaalta, että asetuksen N:o 423/2007 9 ja 10 artiklassa säädetään tietyistä poikkeuksista, joiden nojalla yhteisöt, joita varojen jäädyttämistoimenpiteet koskevat, voivat suoriutua välttämättömistä menoista. Tämä on implisiittinen mutta riittävä sen tarkistamista koskeva päätelmä, että mainitut toimenpiteet ovat oikeasuhteisia.

118    Tämän vuoksi toinen toissijainen valitusperuste on hylättävä.

 Kolmas toissijainen valitusperuste, jonka mukaan on tehty ilmeinen arviointivirhe, kun valittaja on sisällytetty asetuksen N:o 423/2007 liitteessä V olevaan luetteloon ja pidetty siinä

 Asianosaisten ja muiden osapuolten lausumat

119    Valittaja mainitsee Iraniin kohdistuvista rajoittavista toimenpiteistä annetun asetuksen (EY) N:o 423/2007 7 artiklan 2 kohdan täytäntöönpanosta ja päätöksen 2008/475/EY kumoamisesta 17.11.2009 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1100/2009 (EUVL L 303, s. 31). Kyseinen asetus on uusi seikka, jonka nojalla valittaja voi esittää uusia perusteita. Neuvoston 18.11.2009 päivätystä kirjeestä kuitenkin käy ilmi, että kyseinen asetus perustuu sekä perusteluihin, jotka alun perin johtivat siihen, että valittaja sisällytettiin asetuksen N:o 423/2007 liitteessä V olevaan luetteloon, että neuvoston 1.10.2009 päivätyssä kirjeessä kuvattuihin seikkoihin. Jos unionin tuomioistuin katsoisi, että huolimatta siitä, että riidanalaisen päätöksen kumoamiseksi oli nostettu kanne, valittaja ei ole millään tavalla, implisiittisestikään, varmasti riitauttanut sen neuvoston väitteen todenperäisyyttä, jonka mukaan valittaja osallistui ydinaseiden levittämiseen, sen olisi nyt sallittua riitauttaa tämä väite.

120    Valittaja väittää, että neuvosto on arvioinut tosiseikat ilmeisen väärin, kun se on sisällyttänyt valittajan asetuksen N:o 423/2007 liitteessä V olevaan luetteloon ja pitänyt sen siinä, ja viittaa tältä osin asiakirjoihin, jotka se on esittänyt asetuksen N:o 1100/2009 riitauttamiseksi.

121    Neuvosto, Ranskan tasavalta, Yhdistynyt kuningaskunta ja komissio katsovat, että tämä peruste on jätettävä tutkimatta, koska sillä pyritään saamaan unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen käsittelemää laajempi riita-asia.

 Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

122    Vaikka asetus N:o 1100/2009 olisi uusi seikka, jonka nojalla valittaja voi esittää uuden perusteen, on riittävää todeta, että tämä peruste koskisi pääasiaa eikä menettelyä valitusasiassa. Valitusasiassa unionin tuomioistuin on toimivaltainen arvioimaan ainoastaan sitä oikeudellista ratkaisua, jonka ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on tehnyt perusteista, joista asianosaisilla on ollut tilaisuus lausua tai jotka sen olisi tullut ottaa esiin viran puolesta.

123    Valitusperuste on näin ollen jätettävä tutkimatta.

124    Koska mitään valittajan esittämistä valitusperusteista ei ole hyväksytty, valitus on hylättävä.

 Oikeudenkäyntikulut

125    Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 122 artiklassa todetaan, että jos valitus on perusteeton, unionin tuomioistuin päättää oikeudenkäyntikuluista. Saman työjärjestyksen 69 artiklan 2 kohdan mukaan, jota sovelletaan sen 118 artiklan nojalla muutoksenhakumenettelyyn, asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska valittaja on hävinnyt asian ja neuvosto, Ranskan tasavalta, Yhdistynyt kuningaskunta ja komissio ovat vaatineet oikeudenkäyntikulujensa korvaamista, valittaja on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (suuri jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

1)      Valitus hylätään.

2)      Bank Melli Iran velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Allekirjoitukset

---

* Oikeudenkäyntikieli: ranska.