(1)

Rahoitusavun ohjaaminen veroparatiiseihin voi vahingoittaa jäsenvaltioiden julkisen talouden eheyttä ja unionin rahoitusjärjestelmän ja sisämarkkinoiden moitteetonta toimintaa. Komissio on viime vuosina omaksunut tehokasta verotusta koskevassa ulkoisessa strategiassaan (1) selkeän kannan veroparatiiseja vastaan.

(2)

Covid-19-pandemia on johtanut kansallisella ja unionin tasolla ennennäkemättömiin toimiin, joiden tavoitteena on tukea jäsenvaltioiden talouksia ja helpottaa niiden elpymistä. Näihin kuuluvat valtion tukitoimet, joilla pyritään varmistamaan yritysten maksuvalmius ja rahoituksen saanti. Niistä huomattava osa on ollut unionin valtiontukisääntöjen alaista.

(3)

Yrityksille nykyisissä covid-19-pandemiaan liittyvissä olosuhteissa myönnettävän rahoitustuen, erityisesti maksuvalmiustuen merkittävä määrä edellyttää välittömiä ja koordinoituja toimia julkisen rahoituksen väärinkäytön estämiseksi. Tähän saakka näitä toimia on toteutettu enimmäkseen unionin valtiontukisääntöjen puitteissa. Lisäksi rahoitustuen myöntämisessä olisi otettava huomioon myös muissa kuin Covid-19-pandemiaan liittyvissä olosuhteissa tarve torjua veronkiertoa ja petoksia sekä kansallisten ja unionin talousarvioiden väärinkäyttöä veronmaksajien ja sosiaaliturvajärjestelmien kustannuksella.

(4)

Jotta veronkierron, petosten ja väärinkäytön torjuntaan tähtääviä toimia voidaan toteuttaa tehokkaasti, on myös tärkeää huolehtia sisämarkkinoiden moitteettomasta toiminnasta. Tätä varten jäsenvaltioiden olisi koordinoitava toimiaan, jotta voidaan estää niiden veropohjien tarpeeton rapautuminen ja varmistaa, että jäsenvaltiot ottavat käyttöön ratkaisuja, jotka eivät aiheuta merkittäviä eroja tai markkinoiden vääristymiä.

(5)

Veroasioissa yhteistyöhaluttomia lainkäyttöalueita koskeva EU:n luettelo (2), jäljempänä yhteistyöhaluttomia lainkäyttöalueita koskeva EU:n luettelo’, on laadittu, jotta voidaan puuttua EU:n jäsenvaltioiden veropohjiin kohdistuviin uhkiin. Tätä taustaa vasten olisi aiheellista suosittaa, että jäsenvaltiot asettavat unionissa toimiville yrityksille myönnettävän rahoitustuen ehdoksi sen, ettei kyseisten yritysten ja unionin luettelossa mainittujen lainkäyttöalueiden välillä ole siteitä. Lisäksi komissio toteaa, että myöntäessään valtiontukea pääomitusten muodossa monet jäsenvaltiot ovat ilmoittaneet aikovansa kytkeä rahoitustuen vahvasti siihen, että tuensaaja maksaa kohtuullisen osuutensa veroja.

(6)

On kuitenkin ratkaisevan tärkeää, että jäsenvaltiot suojelevat todellista taloudellista toimintaa luettelossa mainituilla yhteistyöhaluttomilla lainkäyttöalueilla ja takaavat sen, ettei tällainen toiminta häiriinny tahattomasti. Tätä varten jäsenvaltioiden olisi sisällytettävä lainsäädäntöönsä asianmukaisia poikkeuksia sen varmistamiseksi, ettei rahoitustukea estetä silloin, kun on kyse todellisesta taloudellisesta toiminnasta.

(7)

Jotta rahoitustuki voidaan ohjata tukikelpoisille yrityksille, jäsenvaltioiden olisi vahvistettava kohtuulliset vaatimukset sen osoittamiseksi, ettei siteitä yhteistyöhaluttomia lainkäyttöalueita koskevassa EU:n luettelossa mainittuihin lainkäyttöalueisiin ole olemassa. Samalla on tärkeää taata, etteivät yritykset voi kiertää rahoitustuen saannille asetettuja vaatimuksia.

(8)

Kattavan kehyksen luomiseksi jäsenvaltioiden olisi asetettava yrityksille myönnettävän valtion rahoitustuen ehdoksi muutakin kuin sen, ettei yrityksillä ole siteitä luettelossa mainittuihin yhteistyöhaluttomiin lainkäyttöalueisiin, jotta voidaan ottaa mukaan sellaiset tapaukset, joissa on todettu, että yritys tai sen omistajat on tuomittu vakavasta rikoksesta tai että ne ovat rikkoneet verojen tai sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvollisuuksiaan,

a)

niiden verotuksellinen kotipaikka ei ole yhteistyöhaluttomia lainkäyttöalueita koskevassa EU:n luettelossa mainituilla lainkäyttöalueilla, eikä niitä ole perustettu tällaisten lainkäyttöalueiden lainsäädännön mukaisesti;

b)

ne eivät ole yhteistyöhaluttomia lainkäyttöalueita koskevassa EU:n luettelossa mainituilla lainkäyttöalueilla olevien osakkeenomistajien suorassa tai välillisessä määräysvallassa, mikä pätee direktiivin 2015/849 3 artiklan 6 kohdassa määriteltyyn tosiasialliseen omistajaan ja edunsaajaan saakka;

c)

ne eivät pidä suoraan tai välillisesti määräysvallassaan tytäryrityksiä tai omia kiinteitä toimipaikkoja yhteistyöhaluttomia lainkäyttöalueita koskevassa EU:n luettelossa mainituilla lainkäyttöalueilla; ja

d)

ne eivät ole osakkaina yrityksissä yhteistyöhaluttomia lainkäyttöalueita koskevassa EU:n luettelossa mainituilla lainkäyttöalueilla.

a)

Yrityksen verojen määrä tuen myöntävässä jäsenvaltiossa tietyllä ajanjaksolla (esimerkiksi kolmen edellisen vuoden aikana) katsotaan asianmukaiseksi, kun sitä verrataan tukea saavan yrityksen kokonaisliikevaihtoon tai toiminnan tasoon kansallisella ja konsernitasolla saman ajanjakson aikana.

b)

Yritys tekee oikeudellisesti velvoittavia sitoumuksia katkaistakseen siteensä EU:n luettelossa mainittuihin yhteistyöhaluttomiin lainkäyttöalueisiin lyhyen ajan kuluessa, mikä edellyttää asianmukaista seurantaa ja noudattamatta jättämisestä määrättäviä seuraamuksia.

a)

Menettelyjen yksinkertaistamiseksi ja rahoitustuen saannin helpottamiseksi jäsenvaltiot voivat hyväksyä hakijoiden itse antamat todistukset näytöksi siitä, että hakijat noudattavat rahoitustuen saamista koskevia vaatimuksia kokonaisuudessaan. Tätä menettelyä olisi myöhemmin täydennettävä tehostetuilla tarkastuksilla/valvontatoimilla, joissa hyödynnetään täysimittaisesti sellaisia saatavilla olevia välineitä, joiden avulla voidaan vähentää sääntöjen noudattamatta jättämisen riskiä, kuten maakohtaisia raportteja, finanssitilitietojen automaattista vaihtoa, pyynnöstä tapahtuvaa tietojenvaihtoa tai tosiasiallista omistajaa ja edunsaajaa koskevien tietojen saantia.

b)

Jäsenvaltioiden olisi säädettävä tehokkaista, oikeasuhteisista ja varoittavista seuraamuksista, joilla estetään hakijoita antamasta vääriä tai virheellisiä tietoja ja joihin kuuluu vähintään aiheettomasti myönnetyn rahoitustuen takaisinperintä.

c)

Jäsenvaltioiden ei pitäisi sallia itse annettavia todistuksia, vaan niiden olisi suoritettava tehostettuja tarkastuksia, jos asianomaisella yrityksellä on siteitä EU:n luettelossa mainittuihin lainkäyttöalueisiin ja se vaatii poikkeuksen soveltamista.

—

on todettu, että yritys tai sen omistajat on tuomittu lainvoimaisella tuomiolla jostakin Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/24/EU (5) 57 artiklan 1 kohdassa säädetystä rikoksesta;

—

lainvoimaisessa tuomiossa tai lopullisessa hallinnollisessa päätöksessä on todettu, että yritys tai sen omistajat ovat laiminlyöneet sovellettavan lainsäädännön mukaisen velvollisuutensa maksaa veroja tai sosiaaliturvamaksuja.