27.9.2012

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 261/1

---

EFTAn VALVONTAVIRANOMAISEN PÄÄTÖS

N:o 97/10/KOL,

annettu 24 päivänä maaliskuuta 2010,

Liechtensteinin verolain mukaisesta vakuutusalan kytkösyhtiöiden verotuksesta (Liechtenstein)

EFTAn VALVONTAVIRANOMAINEN, JÄLJEMPÄNÄ ”VALVONTAVIRANOMAINEN”, joka

OTTAA HUOMIOON Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen, jäljempänä ”ETA-sopimus”, ja erityisesti sen 61–63 artiklan ja pöytäkirjan 26,

OTTAA HUOMIOON EFTA-valtioiden sopimuksen valvontaviranomaisen ja tuomioistuimen perustamisesta, jäljempänä ”valvonta- ja tuomioistuinsopimus”, ja erityisesti sen 24 artiklan,

OTTAA HUOMIOON valvonta- ja tuomioistuinsopimuksen pöytäkirjan 3, jäljempänä ”pöytäkirja 3”, ja erityisesti sen I osan 1 artiklan 2 kohdan ja II osan 4 artiklan 4 kohdan, 6 artiklan, 7 artiklan 5 kohdan ja 14 artiklan,

OTTAA HUOMIOON valvontaviranomaisen suuntaviivat ETA-sopimuksen 61 ja 62 artiklan soveltamisesta ja tulkinnasta (1) ja erityisesti luvun, jossa käsitellään valtiontukisääntöjen soveltamista välitöntä yritysverotusta koskeviin toimenpiteisiin,

OTTAA HUOMIOON pöytäkirjassa 3 olevan II osan 27 artiklassa tarkoitetuista täytäntöönpanosäännöksistä 14 päivänä heinäkuuta 2004 tehdyn valvontaviranomaisen päätöksen N:o 195/04/KOL konsolidoidun version, jäljempänä ”täytäntöönpanosäännöksiä koskeva päätös” (2),

ON tehnyt päätöksen N:o 620/08/KOL pöytäkirjassa 3 olevan 1 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun menettelyn aloittamisesta, kehottanut asianomaisia esittämään huomautuksensa mainittujen säännösten mukaisesti ja ottanut nämä huomautukset huomioon,

sekä katsoo seuraavaa:

I.   TOSISEIKAT

1.   MENETTELY

Valvontaviranomainen pyysi 14 päivänä maaliskuuta 2007 päivätyllä kirjeellä (tapahtuma N:o 393563) Liechtensteinin viranomaisilta tietoja useista Liechtensteinin verolain mukaisista verohelpotuksista tietyn muotoisille yhtiöille. Liechtensteinin viranomaiset vastasivat 30 päivänä toukokuuta 2007 päivätyllä kirjeellä (tapahtuma N:o 423398).

Tämän jälkeen valvontaviranomaisen ja Liechtensteinin viranomaisten edustajien välillä käytiin kirjeenvaihtoa ja järjestettiin kokouksia, ja lopulta 24 päivänä syyskuuta 2008 valvontaviranomainen teki päätöksen N:o 620/08/KOL muodollisen tutkintamenettelyn aloittamisesta. Päätös julkaistiin Euroopan unionin virallisessa lehdessä ja sen ETA-täydennysosassa (3). Valvontaviranomainen kehotti asianomaisia lähettämään huomautuksensa ja sai huomautuksia 12 asianomaiselta. Valvontaviranomainen välitti nämä huomautukset 22 päivänä heinäkuuta 2009 päivätyllä kirjeellä (tapahtuma N:o 525074) Liechtensteinin viranomaisille, joille annettiin mahdollisuus esittää vastineensa. Vastine lähetettiin 2 päivänä lokakuuta 2009 päivätyllä kirjeellä (tapahtuma N:o 532480).

2.   VAKUUTUSALAN KYTKÖSYHTIÖITÄ KOSKEVAT ERITYISET VEROSÄÄNNÖKSET

Liechtensteinin verolain muuttamisesta 18 päivänä joulukuuta 1997 annetulla lailla (4) Liechtensteinin viranomaiset ottivat käyttöön vakuutusalan kytkösyhtiöihin sovellettavat erityiset verosäännöt: verolakiin lisättiin uudet kohdat, 82a § ja 88d §:n 3 momentti, jotka tulivat voimaan 1 päivänä tammikuuta 1998 ja ovat edelleen voimassa.

2.1   Tulo- ja pääomavero

Verolain 4 osan B otsikon ”Besondere Gesellschaftssteuern” (erityiset yritysverot) alla olevissa 82–88 §:ssä on erityisiä verosäännöksiä, jotka koskevat tietyn muotoisia yrityksiä, kuten vakuutusyhtiöitä, holdingyhtiöitä, kotipaikkaansa Liechtensteinissa pitäviä mutta toimintaansa muualla harjoittavia yhtiöitä ja sijoitusyhtiöitä. Verolain 82a § koskee vakuutusalan kytkösyhtiöitä.

Verolain 82a §:n 1 momentin mukaan vakuutusvalvontalain määritelmän mukaiset vakuutusyhtiöt, jotka toimivat yksinomaan kytkösyhtiöinä (”Eigenversicherung”), maksavat 1 promillen suuruisen pääomaveron yhtiön omasta pääomasta (verolain 82a §:n 1 momentti). Verokantaa alennetaan 50 miljoonaa Sveitsin frangia ylittävältä pääoman osuudelta ¾ promilleen ja 100 miljoonaa ylittävältä osuudelta ½ promilleen (5).

Toisin sanoen tavanomaisen 0,2 prosentin pääomaveron sijaan vakuutusalan kytkösyhtiöt maksavat vain 0,1 prosenttia, ja verokantaa alennetaan lisää 50 miljoonaa ja 100 miljoonaa Sveitsin frangia ylittäviltä pääomaosuuksilta.

Verolain 82a §:n 2 momentin mukaan sellaisten vakuutusyhtiöiden, jotka toimivat sekä kytkösyhtiöinä että tavanomaisina vakuutusyhtiöinä tarjoten vakuutuspalveluja myös kolmansille osapuolille, on maksettava tavallista pääoma- ja tuloveroa (josta on säädetty verolain 73–81 §:ssä) kolmansien osapuolten vakuuttamista koskevan toiminnan osalta.

Koska verolain 82a § on erityissäännös (lex specialis) saman lain 73 §:ään verrattuna, voidaan todeta, etteivät vakuutusalan kytkösyhtiöt maksa tuloveroa (6).

Näin ollen vakuutusalan kytkösyhtiöt maksavat vain verolain 82a §:n 1 momentin mukaista alennettua pääomaveroa eivätkä lainkaan tuloveroa.

2.2   ”Couponsteuer”-kuponkivero (veronpidätys)

Liechtensteinin lainsäädännön mukaisesti kuponkiveroa (”Couponsteuer”) peritään ”kotimaisen toimijan” liikkeeseenlaskemien arvopapereiden tai arvopapereita vastaavien asiakirjojen perusteella jaetuista osingoista tai voitto-osuuksista 4 prosentin verokannan mukaan. Verolain 88d §:n 3 momentin mukaisesti vakuutusalan kytkösyhtiöiden osakkeista tai osuuksista ei tarvitse maksaa kuponkiveroa.

2.3   Tukitoimenpiteen tarkoitus

Liechtensteinin viranomaiset ovat ilmoittaneet, että säännökset otettiin käyttöön, jotta yhtiöitä saataisiin houkuteltua Liechtensteiniin perustamaan ja harjoittamaan vakuutusalan kytkösyhtiötoimintaa uutena taloudellisen toiminnan alana.

2.4   Menettelyn aloittamisen perusteet

Muodollisen tutkintamenettelyn aloittamista koskevassa päätöksessään valvontaviranomainen epäili, ettei vakuutusalan kytkösyhtiöiden verokohtelu ole valtiontukisääntöjen mukaista. Toisin kuin Liechtensteinin viranomaiset, EFTAn valvontaviranomainen asettui alustavasti sille kannalle, että vakuutuksen antaminen on palvelua, joka on taloudellista toimintaa, ja että jokainen toimija, joka harjoittaa taloudellista toimintaa, on yritys yritysmuotoon, tytäryhtiön asemaan tai rahoitukseen katsomatta. Lisäksi valvontaviranomainen epäili, ettei vakuutusalan kytkösyhtiöiden hyväksi säädetyn verohelpotuksen voida katsoa kuuluvan verojärjestelmän luonteeseen ja logiikkaan, kuten Liechtensteinin viranomaiset väittivät.

Tällä perusteella valvontaviranomaisen mielestä saattoi olla mahdollista, että vakuutusalan kytkösyhtiöihin sovellettavat verosäännöt (täydellinen vapautus tulo- ja kuponkiverosta sekä osittainen vapautus pääomaverosta) olivat ETA-sopimuksen 61 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea. Valvontaviranomainen epäili myös, etteivät kyseiset toimenpiteet olisi yhteensopivia ETA-sopimuksen valtiontukea koskevien määräysten ja erityisesti 61 artiklan 3 kohdan c alakohdan kanssa.

3.   KOLMANSIEN OSAPUOLTEN HUOMAUTUKSET

Kolmansilta osapuolilta saatiin seuraavat huomautukset muodollisen tutkintamenettelyn aikana.

3.1   Yhtiön A huomautukset

Yhtiö A esitti huomautuksia oikeudellisten edustajiensa lähettämissä kahdessa kirjeessä, jotka oli päivätty 22 päivänä toukokuuta ja 9 päivänä syyskuuta 2009. Yhtiö A RE oli toiminut vakuutusalan kytkösyhtiönä Liechtensteinissa vuodesta 1997 tytäryhtiönsä yhtiö A RE Aktiengesellschaftin kautta.

Yhtiö A oli sitä mieltä, ettei Liechtensteinin vakuutusalan kytkösyhtiöitä koskeviin verotoimenpiteisiin liity valtiontukea. Jos valvontaviranomainen kuitenkin toteaa, että niihin liittyy valtiontukea, yhtiö A esittää vaihtoehtoisesti, että tuki on katsottava voimassa olevaksi tueksi, tai muussa tapauksessa yhtiö väittää, että sillä oli oikeus luottaa perustellusti lain olevan sääntöjen mukainen eikä tukea pitäisi näin ollen määrätä perittäväksi takaisin.

Yhtiö A väitti, ettei verotustoimenpiteisiin liity valtiontukea seuraavista syistä:

—

sen vakuutusalan kytkösyhtiö ei ole yritys ETA-sopimuksen 61 artiklan 1 kohdassa tarkoitetussa merkityksessä, koska kytkösyhtiö ei toimi avoimilla markkinoilla (7) ja koska jälleenvakuutusalan kytkösyhtiöiden toiminta on avoimilla markkinoilla harjoitetusta toiminnasta erillistä, sillä kytkösyhtiön vakuutusten kattamat riskit ovat joko vakuutuskelvottomia tai ne voidaan vakuuttaa vain kohtuuttoman suurta vakuutusmaksua vastaan;

—

kytkösyhtiöiden verokohtelu Liechtensteinissa on yleinen toimenpide, sillä kytkösyhtiön perustamisessa ei vaadita tiettyä taloudellista vahvuutta ja toimenpidettä sovelletaan kaikkiin yhtiömuotoihin, jolloin siinä on vastaavia piirteitä kuin Euroopan komission päätöksissä, jotka koskevat holdingyhtiöitä koskevaa Irlannin tukijärjestelmää (8) ja tietyistä aineettomista hyödykkeistä saataviin tuloihin kohdistuvaa Espanjan verohuojennusjärjestelmää (9);

—

jos toimenpide katsotaan valikoivaksi, yhtiö A väittää vaihtoehtoisesti, että toimenpide on kuitenkin perusteltu Liechtensteinin verojärjestelmän luonteen ja logiikan nojalla, sillä jälleenvakuutusalan kytkösyhtiöillä ja avointen markkinoiden jälleenvakuutusyhtiöillä on erilainen oikeudellinen ja tosiasiallinen asema, ja erilainen (huojennettu) verokohtelu on perusteltu, jos toiminta rajoittuu yritysryhmän sisällä toteutettavaan toimintaan; ja

—	jälleenvakuutusalan kytkösyhtiöt eivät vääristä kilpailua eivätkä vaikuta ETA-valtioiden väliseen kauppaan, sillä kytkösyhtiöt eivät kilpaile markkinaosuuksista eivätkä niiden tarjoamat palvelut ole kaupattavissa.

Lisäksi yhtiö A väitti, että vakuutusalan kytkösyhtiöihin sovellettavista Liechtensteinin verotoimenpiteistä säädettiin vuonna 1997, eli ennen kuin valvontaviranomainen tai Euroopan komissio oli arvioinut, että tällaiseen konsernin sisäisen toiminnan verotukseen saattaisi liittyä valtiontukea. Yhtiö A esitti vaihtoehtoisesti, että luottamuksensuojan ja oikeusvarmuuden periaatteiden perusteella valvontaviranomaisen ei pitäisi määrätä takaisinperintää, vaikka se toteaisi, että valtiontukea on myönnetty.

Toisessa kirjeessään yhtiö A esitti lisäperusteluja väitteelle, jonka mukaan vakuutusalan kytkösyhtiöt eivät ole oikeudelliselta ja tosiasialliselta asemaltaan verrattavissa vakuutusyhtiöihin, jotka tarjoavat palveluja etuyhteydettömille yhtiöille, ja väitti erilaisen verotuskohtelun olevan perusteltua viittaamalla komission päätökseen, joka koski Alankomaiden groepsrentebox-tukiohjelmaa (10).

3.2   Yhtiön B huomautukset

Yhtiö B on Liechtensteinissa toimiva, yhtiön C omistama vakuutusalan kytkösyhtiö, joka tekee ensivakuutussopimuksia. Sen lisäksi, että yhtiö C käyttää kytkösyhtiönsä palveluja, se hankkii sekä vakuutuksia että jälleenvakuutuksia kansainvälisiltä markkinoilta. Se painotti kuitenkin, ettei se pystynyt vakuuttamaan kaikkia riskejään, koska niiden varalta ei ollut saatavilla vakuutusta tai vakuutuksen ottaminen ei olisi taloudellisesti kannattavaa.

Yhtiö B perustettiin Liechtensteinissa vuonna 2004 vastauksena vakuutusmarkkinoiden epäsuotuisaan kehitykseen vuoden 2001 jälkeen, kun kaupalliset vakuutusyhtiöt ja jälleenvakuutusyhtiöt alkoivat vaatia yrityksiä säilyttämään suuremman riskin, rajoittivat kapasiteettiaan ja myivät vakuutuksia ja jälleenvakuutuksia korkeampaan hintaan ja tiukemmin ehdoin.

Yhtiö C väitti erityisesti, että kun kaupallinen riski siirretään (yleiselle vakuutusyhtiölle), asiakkaan on aina säilytettävä tietty osuus riskistä. Sen mielestä ei ollut taloudellista eikä tehokasta pyrkiä siirtämään riskejä tiettyyn riskien säilyttämistasoon asti. Yhtiön mielestä markkinoilla ollaan yksimielisiä yhtiöiden säilyttämän riskin tasosta eikä kyseisen rajan alapuolella ”voida puhua likvideistä vakuutusmarkkinoista”.

Lisäksi yhtiö C katsoi, että tietyt riskit olivat vakuutuskelvottomia ja jäivät näin ollen pakosta yhtiöille eivätkä vakuutusalan kytkösyhtiöt korvaa tässä kohtaa kaupallisia vakuutusyhtiöitä.

Yhtiö C selitti, että sen mielestä kytkösyhtiön perustaminen on vain yksi tapa siirtää ja järjestää yhtiön sisällä säilytetty riski eikä tällainen mahdollisuus koske yksinomaan suuria yhtiöitä eikä siitä aiheudu taloudellista etua sellaisiin yhtiöihin verrattuna, jotka eivät perusta kytkösyhtiöitä. Vaikka yhtiö C totesi, ettei tällainen mahdollisuus koske vain suuria yhtiöitä, se myönsi kuitenkin, että suurilla yhtiöillä riskien kustannukset ovat alhaisemmat (pääomarakenteesta ja riskien hajauttamisesta aiheutuvan mittakaavaedun ansiosta) kuin pienillä yhtiöillä, joten niillä on todennäköisemmin vakuutusalan kytkösyhtiöitä.

Yhtiö C painotti, että yhtiö B pystyy toimimaan vain omassa yritysryhmässään eikä se osallistu kaupallisille ensivakuutusmarkkinoille.

Yhtiö C väitti vielä, ettei sen kytkösyhtiö kilpaile muiden markkinatoimijoiden kanssa ja, koska yhtiö C ei pysty hankkimaan kytkösyhtiönsä tarjoamia palveluja muilta markkinatoimijoilta, toiminta ei vaikuta rajatylittävään kilpailuun.

3.3   Yhtiön D huomautukset

Yhtiö D kuvaa itseään johtavaksi kytkösyhtiöiden hallinnoijaksi Liechtensteinissa, sillä se tarjoaa hallinnointipalveluja Liechtensteinissa tällä hetkellä toimiville 6–12:lle vakuutusalan kytkösyhtiölle.

Yhtiö D totesi 11 päivänä toukokuuta 2009 saapuneessa kirjeessään, että sen mielestä vakuutusalan kytkösyhtiöihin sovellettavat verotoimenpiteet eivät vääristä kilpailua, sillä yhtiöillä ei ole kilpailijoita eikä näin ollen myöskään markkinoita.

Yhtiö D myönsi, että tarjonnan korvaamisen kannalta katsottuna monet kaupalliset vakuutusyhtiöt voivat vakuuttaa niitä riskejä, joita kytkösyhtiöt vakuuttavat, mutta väitti, että kysynnän korvaamisen kannalta vakuutusten ostajat eivät näe kytkösyhtiöitä ja kaupallisia vakuutusyhtiöitä vaihtoehtoina vaan erillisinä tuotteina. Tämä johtuu siitä, että kaupallisen vakuutusyhtiön käyttöä ei pidetä niin tehokkaana riskienhallintavälineenä kuin kytkösyhtiön käyttöä, sillä vakuutettavat riskit ovat erilaiset (tuotteet pikemminkin täydentävät toisiaan kuin ovat vaihdettavissa keskenään) ja koska joissakin maissa kaupallisiin vakuutusyhtiöihin ja kytkösyhtiöihin sovelletaan erilaisia lupa- ja sääntelyvaatimuksia (yhtiö D oli sitä mieltä, ettei kytkösyhtiöitä ollut järkevää luokitella toimiviksi samoilla markkinoilla kaupallisten vakuutusyhtiöiden kanssa, koska niillä ei ole vastaavaa tilaisuutta osallistua kyseisille markkinoille).

Yhtiö D väitti myös, että jos valvontaviranomainen tekisi päätöksen sääntöjenvastaisen valtiontuen takaisinperinnästä Liechtensteinin kytkösyhtiöiltä, päätös olisi vastoin yleisiä oikeusperiaatteita, koska se olisi taannehtiva ja rikkoisi yhtiöiden luottamuksensuojaa, sillä yhtiöillä oli perusteltu oikeus luottaa siihen, ettei niiltä peritä lisää veroa.

3.4   Yhtiön E huomautukset

Yhtiö E on Liechtensteinissa toimiva vakuutusalan kytkösyhtiö. Yhtiö E väitti kirjeessään, jonka valvontaviranomainen vastaanotti 12 päivänä toukokuuta 2009, että valvontaviranomainen oli esittänyt virheellisiä oletuksia muodollisen tutkintamenettelyn aloittamista koskevassa päätöksessään. Yhtiö E väitti, ettei vakuutusalan kytkösyhtiö tasoita riskejä hankkimalla jälleenvakuutuksia, kuten Euroopan komissio esitti päätöksessään (mihin valvontaviranomainen viittasi), joka koski Ahvenanmaalla (Suomessa) toimivien captive-vakuutusyhtiöiden tukemista (11), ja selitti, että kytkösyhtiö kantaa kaikki emoyhtiönsä riskit. Yhtiö E väitti lisäksi, ettei vakuuttaminen kytkösyhtiön kautta ole vaihtoehto vakuutuksen hankkimiselle ”yleisiltä markkinoilta” ja että kytkösyhtiöt ovat tosiasiassa epäedullisessa asemassa yleisiin vakuutusyhtiöihin verrattuna, sillä ne eivät pysty kokoamaan riskejä, ja että niitä ei pitäisi verrata yleisiin vakuutusyhtiöihin vaan vakuuttamattomiin riskeihin, joita yhtiöt kantavat.

Yhtiö E ilmoitti, ettei se tarjonnut tällä hetkellä yritysryhmälleen sellaista vakuutusta, jota ei voi ostaa kansainvälisiltä markkinoilta. Yhtiö E totesi, että kytkösyhtiön perustamisesta aiheutuu merkittäviä kuluja ja että sitä voidaan perustella vain liiketoiminnallisin syin. Se kertoi valvontaviranomaiselle, että yksi syy yhtiön perustamiseen Liechtensteinissa oli, että Liechtenstein ”ei ollut epäedullinen” verotuksen kannalta katsottuna muihin maihin verrattuna, ja että verojärjestelmän muutos ”vaikuttaisi haitallisesti Liechtensteinin elinvoimaisuuteen kytkösyhtiöiden toimipaikkana”.

3.5   Yhtiön F huomautukset

Yhtiö F selitti ensin, miten vakuutusalan ja jälleenvakuutusalan kytkösyhtiöt ja erityisesti yhtiö F osana […] -holdingyhtiötä on organisoitu. Se painotti, että kytkösyhtiöiden avulla yritysryhmän sisäiset riskit kootaan, jolloin riskienhallinta ja rahoitus tehostuvat. Lisäksi kytkösyhtiön perustaminen lisää sen mielestä yritysryhmä sisäisten riskien läpinäkyvyyttä.

Yhtiö F viittasi markkinoiden yhdentymistä koskeviin vaatimuksiin, joita oli Euroopan talousalueeseen kuuluvien EFTA-maiden kesken vähemmän EU:hun verrattuna. Se viittasi erityisesti Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT-sopimus) 113 artiklaan, 114 artiklan 2 kohtaan ja 115 artiklaan, joissa määrättiin lainsäädännön lähentämisestä verotuksen alalla ja joita vastaavia määräyksiä ei ollut ETA-sopimuksessa.

Yhtiö F väitti, etteivät vakuutusalan kytkösyhtiöiden hyväksi Liechtensteinissa toteutetut verotoimenpiteet ole ETA-sopimuksen 61 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea. Se esitti väitteelleen kaksi perustetta: kytkösyhtiöt eivät ole yrityksiä eikä verotoimenpiteistä ole valikoivaa etua millekään yritykselle.

Yhtiö F viittasi Norjan tielaitoksen Møren ja Romsdalin piiritoimistoa koskevaan valvontaviranomaisen päätökseen (12) ja väitti, etteivät kytkösyhtiöt ole yrityksiä, koska ne tarjoavat vakuutuspalveluja vain ”talon sisällä”. Lisäksi kytkösyhtiöiden harjoittama toiminta ei ole luonteeltaan taloudellista, sillä se rajoittuu yksinomaan […] -holdingyhtiöryhmän muun osan toiminnasta aiheutuvien sisäisten riskien siirtoon. Yhtiö F oli eri mieltä tutkinnan aloittamista koskevassa päätöksessä esitetyistä valvontaviranomaisen perusteluista ja väitti, ettei kytkösyhtiötä perusteta taloudellisen hyödyn vuoksi vaan siksi, että sen avulla yritysryhmän riskit kootaan, jolloin riskienhallinta tehostuu ja riskien läpinäkyvyys lisääntyy. Tällaista tehtävää ei voi hoitaa yritysryhmän ”ulkopuolinen” yhtiö, joten tämäntyyppiselle toiminnalle ei ole markkinoita. Lisäksi yhtiö F väitti, ettei sen tarjoamalle palvelulle löydy vaihtoehtoa avoimilta markkinoilta.

Yhtiö F väitti vielä, että viittaus Euroopan komission Ahvenanmaata koskevaan päätökseen on kyseenalainen, sillä komission päätökset eivät velvoita valvontaviranomaista, vaan valvontaviranomaisen on arvioitava toimenpiteitä riippumattomasti ja yksin ETA-sopimuksen määräysten perusteella.

Lisäksi yhtiö F väitti, etteivät verotoimenpiteet liity tiettyyn yritykseen vaan tiettyyn tehtävään, joten ne eivät ole valikoivia. Yhtiön F mielestä valikoivuus ei liity yrityksen taloudelliseen vahvuuteen, ja Ahvenanmaata koskevassa asiassa sekä valvontaviranomainen että komissio olivat pohtineet väärin perustein sitä, voisiko asianomainen toimija perustaa vakuutusalan kytkösyhtiön. Yhtiö F väitti, että viimeksi mainitussa asiassa komissio ei ollut arvioinut valikoivuutta täysimääräisesti, sillä se ei ollut arvioinut, kuuluivatko toimenpiteet verojärjestelmän luonteeseen ja logiikkaan. Yhtiö F viittasi tässä yhteydessä komission päätökseen, joka oli tehty Irlannin holdingyhtiöiden tukijärjestelmää koskevassa asiassa (13), ja väitti, että valvontaviranomaisen olisi pitänyt arvioida, onko vakuutusalan kytkösyhtiöiden oikeudellinen ja tosiasiallinen tilanne sama, ja todeta, että niihin sovellettavat erityiset säännökset (etenkin Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2005/68/EY (14), jossa on vakuutusalan kytkösyhtiöiden määritelmä, sekä solvenssi II -direktiivi) osoittavat, ettei näin ole. Yhtiö F viittasi EFTAn tuomioistuimen oikeuskäytäntöön ja esitti, että minkä tahansa perustelluksi katsotun suoran tai välillisen syrjinnän on perustuttava yleiselle järjestelmälle ominaiseen logiikkaan ja siihen sisältyviin puolueettomiin edellytyksiin.

Toissijaisina perusteina yhtiö F katsoi, että verotoimenpiteet olivat voimassa ennen ETA-sopimuksen voimaantuloa Liechtensteinissa ja että yhtiöön on sovellettu samoja verosääntöjä sen perustamisesta vuonna 1990 lähtien. Näitä sääntöjä on sovellettu nimenomaan vakuutusalan kytkösyhtiöihin tammikuusta 1998, eikä niitä ole muutettu merkittävästi sen jälkeen. Yhtiö F väitti, että Liechtensteinissa kytkösyhtiöihin sovellettavat verotoimenpiteet on alettu katsoa valtiontueksi vain ETA-määräysten muuttumisen vuoksi. Komission päätöksentekokäytännössä verotoimenpiteitä ei ole katsottu valtiontueksi vuosina 1960–1990, jolloin Liechtensteinin järjestelmä otettiin käyttöön.

Yhtiö F viittasi vielä aiempiin komission päätöksiin, joissa vastaavia verojärjestelyitä ei ollut aina katsottu valtiontueksi, ja totesi, että sen mielestä takaisinperintää ei pitäisi vaatia tässä tapauksessa oikeusvarmuuden ja luottamuksensuojan perusteella.

3.6   Yhtiön G huomautukset

Yhtiö G ilmoitti 1 päivänä joulukuuta 2008 ja 25 päivänä toukokuuta 2009 päivätyissä kirjeissään olevansa yllättynyt aloitetusta tutkinnasta, sillä se oli luottanut Liechtensteinin verojärjestelmän lainmukaisuuteen yli 10 vuotta eikä toistaiseksi ollut ollut merkkejä siitä, että vakuutusalan kytkösyhtiöihin sovellettavat säännöt voisivat olla valtiontukea. Sen mielestä yrityksen ei voida olettaa tarkistavan, onko yli 10 vuotta voimassa olleesta lainsäädännöstä ilmoitettu valvontaviranomaiselle. Lisäksi sen mukaan verojen taannehtiva maksu on kyseenalaista oikeudelliselta kannalta katsottuna ja haitallista taloudelliselta kannalta katsottuna erityisesti nykyisessä talouskriisissä. Yhtiö G viittasi myös luottamuksensuojan ja oikeusvarmuuden periaatteisiin.

3.7   Yhtiön H huomautukset

Yhtiö H ilmoitti 17 päivänä lokakuuta 2008 ja 27 päivänä toukokuuta 2009 päivätyissä kirjeissään olevansa huolissaan siitä, että vakuutusalan kytkösyhtiöiden hyväksi Liechtensteinissa annettu lainsäädäntö voitaisiin katsoa ETA-sopimuksen toimintaan soveltumattomaksi valtiontueksi. Yhtiö ilmoitti luottaneensa yli 10 vuotta voimassa olleen lainsäädännön laillisuuteen, eikä yhtiötä ollut sen mielestä realistista vaatia varmistamaan, että lainsäädäntö on ETA-sopimuksen valtiontukea koskevien sääntöjen mukainen. Verojen takaisinperintä rikkoisi luottamuksensuojan ja oikeusvarmuuden periaatteita ja olisi vastoin Euroopan talousalueella sovellettavaa yhdenvertaisen kohtelun periaatetta, sillä Euroopan komissio on antanut näinä aikoina luvan miljoonien eurojen valtiontuelle talouskriisin lieventämiseksi.

3.8   Yhtiön I huomautukset

Yhtiö I ilmoitti olevansa huolissaan siitä, että vakuutusalan kytkösyhtiöiden verotus Liechtensteinissa saattoi olla ETA-sopimuksen toimintaan soveltumatonta valtiontukea, ja painotti luottavansa 10 vuotta Liechtensteinissa sovellettuun lainsäädäntöön. Tästä syystä takaisinperintään olisi sen mielestä sovellettava luottamuksensuojan ja oikeusvarmuuden periaatteita.

3.9   Yhtiön J huomautukset

Yhtiö J esitti 13 päivänä marraskuuta 2008 ja 20 päivänä huhtikuuta 2009 päivätyissä kirjeissään huolensa siitä, että vakuutusalan kytkösyhtiöihin Liechtensteinissa sovellettava verotus ei mahdollisesti sovellu ETA-sopimuksen toimintaan.

Yhtiö J väitti, että vakuutusalan kytkösyhtiöitä koskevat erityissäännökset uudessa solvenssi II -direktiivissä osoittavat, etteivät kytkösyhtiöt toimi samoilla markkinoilla muiden vakuutusyhtiöiden kanssa eikä niihin sovelleta samaa sääntelyä. Yhtiö J väitti myös, että mikä tahansa yritys voi perustaa vakuutusalan kytkösyhtiön, joten toimenpide ei ole valikoiva.

Yhtiön mielestä vakuutusalan kytkösyhtiöiden nettotulojen verottaminen yleisesti johtaisi yritysten epätasa-arvoiseen kohteluun. Sen mukaan kytkösyhtiöt ovat itsevakuuttamisen väline ja niiden tuloja olisi verotettava vain sellaisesta vakuutustoiminnasta, jossa on kyse lain mukaisesta vakuuttamisvelvollisuudesta yhtiön kotimaassa. Muutoin kytkösyhtiön perustavat yritykset olisivat sen mielestä verotuksen kannalta epäedullisemmassa asemassa kuin ne yritykset, joilla ei ole vakuutusalan kytkösyhtiötä ja jotka eivät vakuuta sellaisia riskejä, joita ei ole lain mukaan välttämätöntä vakuuttaa. Kytkösyhtiöt antavat vakuutuksia sellaisten riskien varalle, joille ei ole markkinoita, joten tällaisesta toiminnasta saatavia tuloja ei pitäisi verottaa.

Yhtiön mielestä oli oikeusvarmuuden periaatteen vastaista olettaa, että yritys kyseenalaistaisi yli 10 vuotta voimassa olleen lainsäädännön. Se ilmoitti luottaneensa perustellusti verotoimenpiteiden laillisuuteen ja väitti, että jos valvontaviranomainen tulisi siihen tulokseen, että asiaan liittyy valtiontukea, toimenpide olisi katsottava voimassa olevaksi tueksi tai (vaihtoehtoisesti) takaisinperintä olisi vastoin oikeuden perusperiaatteita.

Lopuksi yhtiö J viittasi vielä talouskriisiin sekä siihen, miten kriisi oli vaikuttanut valtiontuen arviointiin. Sen mielestä monet Euroopan unionin jäsenvaltioiden toteuttamista toimenpiteistä eivät ole luonteeltaan tilapäisiä vaan muuttuvat pysyviksi. Näin ollen yhtiö J odotti, ettei valvontaviranomainen vaadi kytkösyhtiöihin sovellettavan Liechtensteinin verolainsäädännön muuttamista.

3.10   Yhtiön K huomautukset

Yhtiö K esitti huomautuksia joulukuussa 2008 ja huhtikuussa 2009. Se ilmoitti olevansa yllättynyt siitä, että Liechtensteinissa viimeiset 10 vuotta sovelletulla lainsäädännöllä myönnettäisiin ETA-sopimuksen toimintaan soveltumatonta valtiontukea. Sen mukaan takaisinperinnän määrääminen olisi vastoin oikeusvarmuuden periaatetta (ja se totesi, että Liechtensteinin lain mukaan verovelkoja on vaadittava 5 vuoden kuluessa). Yhtiö K selvitti ainoastaan yhtiön K yritysryhmän sisäisiä riskejä vakuuttavan ja Sveitsissä veroista vapautetun yhtiön perustamisen historiaa. Kyseinen yhtiö ei tehnyt voittoa, se vakuutti myös sellaisia riskejä, joita vakuutusmarkkinat eivät kata joko ollenkaan tai kokonaan, ja sen vakuutusmaksut laskettiin aiempien korvausvaatimusten ja kokemuksen perusteella. Jos valvontaviranomainen toteaisi, että ETA-sopimuksen toimintaan soveltumatonta valtiontukea oli myönnetty, yhtiön K mielestä takaisinperintä olisi vastoin oikeusvarmuuden, yhtenäisyyden ja luottamuksensuojan periaatteita.

4.   LIECHTENSTEININ VIRANOMAISTEN HUOMAUTUKSET

4.1   Aloituspäätöstä koskevat huomautukset

Liechtensteinin viranomaiset viittasivat 25 päivänä marraskuuta 2008 päivätyssä kirjeessään valtiontuen arvioinnin kehittymiseen yritysverotuksen alalla 1980-luvun alusta vuoteen 1998, jolloin annettiin tiedonanto valtiontukisääntöjen soveltamisesta yritysten välittömään verotukseen, sekä 2000-luvun alkuun, jolloin Euroopan komissio teki useita asiaan liittyvä päätöksiä (esimerkiksi Belgian koordinointikeskuksista tehty päätös (15).

Liechtensteinin viranomaisten mukaan vakuutusalan kytkösyhtiöt eivät toimi avoimilla markkinoilla, koska niiden toiminta rajoittuu yritysryhmän sisäisten – oman konserninsa – riskien hallintaan. Tulot, joita vakuutusalan kytkösyhtiö saa konsernin sisäisistä liiketoimista, eivät ole tavanomaista tuloveronalaista tuloa, sillä omien varojen hallinnointi ei ole veronalaista kaupallista toimintaa. Liechtensteinin viranomaisten mielestä sellaisen tahon, joka ei harjoita toimintaansa markkinoilla muiden markkinatoimijoiden kanssa kilpaillen, ei voida katsoa harjoittavan taloudellista toimintaa yrityksenä (16). Jos kytkösyhtiöt tarjoavat palveluja ”vapailla markkinoilla”, Liechtensteinin järjestelmässä varmistetaan, että vapailla markkinoilla harjoitetusta toiminnasta peritään veroa tavanomaisen verokannan mukaan. Liechtensteinin viranomaisten mielestä kytkösyhtiöt olisi katsottava yrityksiksi ainoastaan niiltä osin, kuin ne harjoittavat tällaista ”vapaata” toimintaa.

Liechtensteinin viranomaiset väittivät, että vakuutusalan kytkösyhtiöt muodostavat (jälleenvakuutusyhtiöiden tavoin) ensivakuutuksista erilliset markkinat, koska riski jaetaan yritysryhmän sisällä, kytkösyhtiöihin sovellettava sääntely on erilaista ja ne hoitavat hallintotehtäviä omassa yritysryhmässään. Vakuutusalan kytkösyhtiöt vakuuttavat vain oman yritysryhmänsä riskejä (joille ei ole markkinoita tai joissa kustannukset ovat liian korkeat), eivät kolmansien osapuolten riskejä.

Valikoivuuden osalta Liechtensteinin viranomaiset viittasivat captive-vakuutusyhtiöiden tukiohjelmaan Ahvenanmaalla ja Irlannin holdingyhtiöiden tukijärjestelmään ja totesivat, ettei vakuutusalan kytkösyhtiöihin sovellettava verojärjestelmä ole aineellisesti valikoiva. Tämä perustuu siihen, että kytkösyhtiöitä koskevat edellytykset ovat luonteeltaan yleispäteviä niin, että mikä tahansa yritys pystyy ne täyttämään – yritykseltä ei siis vaadita tiettyä taloudellista vahvuutta vakuutusalan kytkösyhtiön perustamiseen –, joten järjestelmää sovelletaan kaikenlaisiin yhtiöihin. Näin ollen millä tahansa oikeushenkilöllä voi toiminta-alaan tai toiminnan laajuuteen katsomatta olla oikeus verohuojennuksiin vakuutusalan kytkösyhtiön omistamisen kautta.

Asiassa Gil Insurance (17) annetun tuomion mukaisesti Liechtensteinin viranomaiset väittivät vaihtoehtoisesti, että kyseiset toimenpiteet ovat perusteltuja verojärjestelmän luonteen ja rakenteen vuoksi: ”Merkitystä on sillä, onko ilmeinen poikkeus todellisuudessa toimenpiteen sisäisen logiikan mukainen. […] Verotoimenpide on valikoiva vain, jos sillä syrjitään perusteettomasti eri tilanteita, jotka ovat oikeudellisesti ja tosiasiallisesti verrattavissa verojärjestelmän tavoitteiden perusteella.” Liechtensteinin lainsäädännön mukaisesti vakuutusalan kytkösyhtiöt voidaan määritellä rajoitetun tarkoituksen vakuutusyhtiöksi, jonka perustamisen erityisenä tavoitteena on oman yritysryhmän riskien rahoittaminen: se on siis talon sisäinen itsevakuuttamisen väline. Kytkösyhtiön myöntämä vakuutus muodostuu konsernin omista varoista. Kytkösyhtiön vakuutuksissa noudatetaan siis periaatetta, jonka mukaan vastuiden kattamista omista varoista olisi kohdeltava verotuksessa eri tavalla.

Lisäksi Liechtensteinin viranomaiset toivat esiin, miten vakuutusalan kytkösyhtiöiden kohtelu eroaa perinteisten vakuutusyhtiöiden kohtelusta, viittaamalla jälleenvakuutusdirektiivin ja solvenssi II -direktiivin mukaisiin yhteisön/ETA:n oikeuden esimerkkeihin. Niiden mukaan näissä otetaan huomioon vakuutusalan kytkösyhtiöiden ja jälleenvakuutusyritysten erityinen luonne. Niiden mukaan yleisesti tunnustetaan, että koska kyseiset yritykset kattavat ainoastaan riskejä, jotka liittyvät siihen teollisuus- tai liiketoimintaryhmään, johon ne kuuluvat, niiden erityinen (ja erilainen) asema otetaan huomioon.

Liechtensteinin viranomaiset katsoivat vielä (vaihtoehtoisesti), että vuoden 1997 verolaki on voimassa olevaa tukea, koska voimaan tullessaan se ei ollut tukea, vaan siitä tuli tukea ETA-oikeuden muuttuessa. Jos valvontaviranomainen katsoo toimenpiteet uudeksi tueksi, Liechtensteinin viranomaisten mukaan perusteet ovat riittävät, niin että tuki voidaan jättää perimättä takaisin. Näin on kahdesta syystä. Ensinnäkin luottamuksensuojan vuoksi: komission omaksumaan lähestymistapaan päätöksissä, jotka koskevat yritysryhmän sisäisille finanssihallintokeskuksille Ranskassa myönnettyjä verokannustimia ja kansainväliselle rahoitustoiminnalle Alankomaissa myönnettyjä verokannustimia, on perusteltua luottaa. Toiseksi oikeusvarmuuden vuoksi: kun Liechtenstein liittyi Euroopan talousalueeseen vuonna 1995, komission valtiontukikäytännöissä (jotka ovat osa yhteisön säännöstöä) ei katsottu konsernin sisäisten toimintojen verotuksen olevan valtiontukisääntöjen piiriin kuuluva asia.

4.2   Kolmansien osapuolten huomautuksia koskevat huomautukset

Liechtensteinin viranomaiset painottivat, että lähes kaikki Liechtensteinissa toimivat vakuutusalan kytkösyhtiöt esittivät huomautuksia muodollisen tutkintamenettelyn aikana, mikä osoittaa asian tärkeyden. Ne painottivat, että muodollisen tutkinnan aloittamista koskeva päätös tuli yhtiöille yllätyksensä, sillä Liechtensteinin verojärjestelmä oli tullut voimaan yli kymmenen vuotta sitten. Liechtensteinin viranomaiset yhtyivät kolmansien osapuolten huomautuksiin ja esittivät seuraavaa:

4.2.1   Kytkösyhtiöt eivät ole yrityksiä

Liechtensteinin viranomaisten mielestä yhtiön B esittämistä huomautuksista saa hyvän yleiskuvan vakuutusalan kytkösyhtiöiden toiminnasta. Viranomaiset olivat samaa mieltä erityisesti siitä, ettei kytkösyhtiöiden kaikkia toimintoja varten ole ”likvidejä vakuutusmarkkinoita”. Tältä osin Liechtensteinin viranomaiset viittasivat kansainvälisen vakuutusvalvojien järjestön (IAIS) asiakirjaan ”Captive Issues Paper”, jonka mukaan

Liechtensteinin viranomaiset toistivat, että kaikki Liechtensteiniin sijoittautuneet kytkösyhtiöt hallinnoivat yksinomaan yritysryhmän sisäisiä riskejä. Lisäksi kytkösyhtiöiden vakuuttamia riskejä ei useinkaan voi siirtää muille kaupallisille vakuutusyhtiöille. Kytkösyhtiöt kattavat siis sellaisia riskejä, joihin ei ole tarjolla taloudellisesti kelvollisia ratkaisuja perinteisillä vakuutusmarkkinoilla. Kytkösyhtiöt eroavat myös huomattavasti ensivakuutusyhtiöistä, sillä viimeksi mainitut vakuuttavat monenlaisia riskejä, joten ne kokoavat riskit korvausvaatimusten tasapainottamiseksi. Kytkösyhtiö sen sijaan vakuuttaa ainoastaan omien yhtiöidensä riskejä eikä pysty tasapainottamaan niitä. Liechtensteinin viranomaiset väittivät näin ollen, että vakuutusalan kytkösyhtiöiden toiminta on erillistä tavanomaisten vakuutusmarkkinoiden toiminnasta eivätkä vakuutusalan kytkösyhtiöt kilpaile vakuutusyhtiöiden kanssa. Ne viittasivat myös yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytäntöön, jonka mukaan toimijan, joka ei harjoita toimintaansa markkinoilla muiden toimijoiden kanssa kilpaillen, ei voida katsoa harjoittavan taloudellista toimintaa yrityksenä, sekä valvontaviranomaisen päätökseen Norjan tielaitosta koskevassa asiassa, josta väitteiden mukaan käy ilmi, etteivät ainoastaan talon sisäisiä toimintoja hoitavat tahot ole yrityksiä, koska ne eivät harjoita taloudellista toimintaa.

4.2.2   Kytkösyhtiöiden verotuskohtelu on yleisluonteinen toimenpide

4.2.2.1   Aineellinen valikoivuus

Liechtensteinin viranomaiset väittivät, ettei kytkösyhtiöiden verokohtelu ole aineellisesti valikoivaa, sillä kytkösyhtiöiden perustamisen mahdollisuus on kaikkien käytettävissä eikä edellytä tiettyä taloudellista vahvuutta. Verotoimenpiteet eivät rajoitu tietyille aloille, tietyntyyppisiin yhtiöihin tai Liechtensteinin tietyille alueille, eikä rajoituksia ole asetettu myöskään liikevaihdon, koon, työntekijöiden lukumäärän tai monikansalliseen yritysryhmään kuulumisen osalta. Viranomaiset väittivät näin ollen, etteivät vakuutusalan kytkösyhtiöitä koskevat verotoimenpiteet ole aineellisesti valikoivia.

Liechtensteinin viranomaiset tukivat väitettä, jonka mukaan vakuutusalan kytkösyhtiöiden verotus Liechtensteinissa ei ole aineellisesti valikoivaa, viittaamalla Euroopan komission päätöksiin, jotka koskivat Ahvenanmaan captive-vakuutusyhtiöihin sovellettavaa verojärjestelmää, Irlannin holdingyhtiöiden tukijärjestelmää, Espanjan aineettomista hyödykkeistä saatavien tulojen alennettua verokantaa ja Alankomaiden konsernin sisäisestä vieraasta pääomasta saatavia tuloja koskevaa alennettua verokantaa (groepsrentebox) (18). Alankomaita koskevaa päätöstä lainattiin seuraavasti:

4.2.2.2   Perusteltavuus järjestelmän luonteella ja rakenteella

Vaikka valvontaviranomainen katsoisi, että kyseessä olevat toimenpiteet ovat aineellisesti valikoivia, Liechtensteinin viranomaisten mukaan ne ovat joka tapauksessa perusteltuja Liechtensteinin verojärjestelmän luonteen ja rakenteen nojalla. Näin viranomaiset yhtyvät kolmansien osapuolten tästä seikasta esittämiin huomautuksiin.

Liechtensteinin viranomaiset tukivat perusteluita, jotka liittyivät vakuutusalan kytkösyhtiöiden määritelmään ja kohteluun EU:n jälleenvakuutusdirektiivin ja solvenssi II -direktiivin mukaisesti, ja väittivät, että vakuutusalan kytkösyhtiöiden toiminta olisi erotettava perinteisestä vakuutustoiminnasta. Liechtensteinin viranomaiset myönsivät, että kytkösyhtiöiden erilainen kohtelu on perusteltua niiden toiminta-alan rajoittuneisuuden ja niiden erityisen yritysryhmän sisäisen luonteen vuoksi.

4.2.3   Toimenpide ei vääristä kilpailua eikä vaikuta sopimuspuolten väliseen kauppaan

Liechtensteinin viranomaiset olivat yhtiön A RE kanssa samaa mieltä siitä, etteivät kytkösyhtiöiden tarjoamat palvelut ole kaupattavissa, koska joillekin riskeille ei ole saatavilla ”ratkaisua vapailta markkinoilta”. Kyseiset toimenpiteet eivät siis vääristä kilpailua eivätkä vaikuta ETA-sopimuksen sopimuspuolten väliseen kauppaan.

4.2.4   Jos toimenpiteeseen liittyy tukea, kyseessä on voimassa oleva tuki

Liechtensteinin viranomaiset esittivät, että toimenpiteet olisi katsottava pöytäkirjassa 3 olevan I osan 1 artiklan 1 kohdassa ja II osan 1 artiklan b kohdan v alakohdassa tarkoitetuksi voimassa olevaksi tueksi, jos niitä voidaan ylipäätään pitää valtiontukena. Näin ne yhtyivät jälleen kyseistä asiaa koskevaan kolmansien osapuolten kantaan.

Liechtensteinin viranomaisten mukaan kytkösyhtiöitä on verotettu alennetun 0,1 prosentin pääomaverokannan mukaan vuodesta 1989 lähtien, ennen kuin vakuutusalan kytkösyhtiöistä oli annettu erityislainsäädäntöä. Lisäksi Liechtensteinin viranomaiset tukivat väitteitä, joiden mukaan verotoimenpiteistä tuli tukea ETA-sopimuksen muuttumisen vuoksi. Ne olivat yhtä mieltä yhtiön F kanssa siitä, että 1990-luvun loppupuolella tehdyt muutokset tapahtuivat sen jälkeen, kun vakuutusalan kytkösyhtiöitä koskevat erityistoimenpiteet otettiin käyttöön 18 päivänä joulukuuta 1997 annetulla lailla.

4.2.5   Tuen takaisinperintä ei ole yhteisön oikeuden yleisperiaatteiden mukaista

Liechtensteinin viranomaiset esittivät yhdenmukaisesti yhtiön A ja yhtiön F lausuntojen kanssa, etteivät kytkösyhtiöt ole voineet ennakoida, että vuonna 1997 säädetyt toimenpiteet voisivat olla valtiontukea niiden aseman ja yritysryhmän sisäistä toimintaa koskevien tapausten välisten samankaltaisuuksien vuoksi. Kaikki asianosaiset osapuolet väittävät, ettei tuolloin ollut mitään viitteitä siitä, että valvontaviranomaisen alustavat toteamukset olisivat todennäköisiä tai ennakoitavissa.

Yhdenmukaisesti kaikkien asianosaisten lausuntojen kanssa Liechtensteinin viranomaiset ilmaisivat myös kantansa, jonka mukaan takaisinperintä olisi vastoin oikeusvarmuuden periaatetta. Oikeusvarmuuden vaatimuksen tarkoituksena on varmistaa, että Euroopan unionin / Euroopan talousalueen lainsäädännön noudattaminen on varmaa ja ennakoitavissa. Lisäksi tämän noudattaminen on entistäkin välttämättömämpää, kun on kyse taloudellisista seurauksista. Viranomaisten mukaan, kun Liechtenstein liittyi ETA-sopimukseen vuonna 1995, yhteisön säännöstössä (komission valtiontukipäätöskäytäntö mukaan luettuna) ei katsottu yritysryhmän sisäisen toiminnan verotusta valtiontueksi eikä asiassa tapahtunut vuosina 1995–1997 (jolloin toimenpiteistä säädettiin) muutoksia, jotka olisivat viitanneet tällaisen kannan muuttumiseen.

II.   ARVIOINTI TUESTA

1.   VALTIONTUEN OLEMASSAOLO

ETA-sopimuksen 61 artiklan 1 kohdassa määrätään seuraavaa:

1.1   Valtion varojen olemassaolo

Tukitoimenpiteiden on oltava valtion myöntämiä taikka valtion varoista myönnettyjä.

Liechtensteinin pääomaverokanta on tällä hetkellä 0,2 prosenttia, mutta vakuutusalan kytkösyhtiöiltä peritään alennettua 0,1 prosentin verokantaa (ja 0,075 prosentin verokantaa 50 miljoonaa Sveitsin frangia ylittävältä pääoman osuudelta ja 0,05 prosentin verokantaa 100 miljoonaa Sveitsin frangia ylittävältä pääoman osuudelta). Vakuutusalan kytkösyhtiöt on myös vapautettu täysin tuloverosta ja kuponkiverosta.

Täydellisen tai osittaisen verovapauden myöntäessään valtio menettää verotuloja, ja tämä menetys vastaa verotustukiin käytettyjen valtion varojen määrää (19). Liechtensteinin viranomaiset menettävät tuloja maksamatta jäävistä tuloveroista, alennetun kannan mukaan maksettavista pääomaveroista ja maksamatta jäävistä kuponkiveroista.

Näistä syistä valvontaviranomainen katsoo, että vakuutusalan kytkösyhtiöihin sovellettavat erityiset verosäännöt myönnetään valtion varoista.

1.2   Joidenkin yritysten tai tuotteiden tuotannon suosiminen

1.2.1   Yritys

Valtiontukea voidaan myöntää vain kaupallista toimintaa harjoittaville yrityksille.

Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen mukaan yrityksen käsite kattaa ETA-sopimuksen 61 artiklan 1 kohtaa vastaavassa EY:n perustamissopimuksen 87 artiklassa (nyt Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 107 artiklassa) tarkoitetussa merkityksessä ”kaikki taloudellista toimintaa harjoittavat yksiköt riippumatta niiden oikeudellisesta muodosta tai rahoitustavasta” (20). Lisäksi tuomioistuimen ”vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee tältä osin myös, että taloudellista toimintaa on kaikki toiminta, jossa tavaroita tai palveluja tarjotaan tietyillä markkinoilla” (21).

Vakuutuksen antaminen on palvelu, joka on periaatteessa taloudellista toimintaa (22). Vakuutusalan kytkösyhtiöt tarjoavat vakuutuspalveluja maksua vastaan tietyillä markkinoilla. Tähän ei vaikuta se, että niiden asiakkaita ovat ainoastaan sen yritysryhmän yritykset, johon ne itse kuuluvat. Kytkösyhtiön kanssa samaan yritysryhmään kuuluvat yritykset ovat päättäneet hankkia vakuutuksia toiselta samaan yritysryhmään kuuluvalta tällaisia palveluja tarjoavalta yhtiöltä sen sijaan, että ne hankkisivat niitä yritysryhmän ulkopuoliselta vakuutusyhtiöltä. Kuten jäljempänä todetaan, valvontaviranomainen katsoo näin ollen, että vakuutusalan kytkösyhtiöiden tarjoamat palvelut ovat vaihtoehto kolmannelta osapuolelta ostettaville vakuutuksille. Vakuutusalan kytkösyhtiöt vastaavat tiettyjen yritysten vakuutustarpeisiin, mikä riittää perusteluksi sille, että ne tarjoavat palveluja markkinoilla. Kytkösyhtiö perustamalla riskien vakuuttaminen keskitetään yritysryhmän yhteen yhtiöön, minkä vuoksi mikään muu markkinoilla toimiva vakuutusyhtiö ei pysty kilpailemaan yritysryhmän riskien vakuuttamisesta. Riskien vakuuttaminen tapahtuisi tavallisesti valitsemalla jokin muista kaupallisista palveluntarjoajista, mutta tässä tapauksessa palvelun tarjoaa sen sijaan yritysryhmän perustama vakuutusalan kytkösyhtiö.

Vakuutusalan kytkösyhtiö perustetaan Liechtensteinissa erillisenä oikeushenkilönä samoin kuin mikä tahansa yhtiö. Sen tarjoamista palveluista maksetaan, riskit siirretään sille, sen kirjanpito on erillinen ja se on kansallisen lainsäädännön mukaisesti verovelvollinen. Vakuutusalan kytkösyhtiöt ovat veronalaisia Liechtensteinissa juuri siksi, että ne ovat taloudellista toimintaa sen alueella harjoittavia yrityksiä. Erillisen yhtiön perustaminen on kytkösyhtiön perustavien yhtiöiden vapaavalintainen päätös, ja on tavallista sijoittaa kytkösyhtiö alhaisen verotuksen alueelle alemmista verokannoista hyötymiseksi. Ellei uutta erillistä yhtiötä perustettaisi vaan riskit vakuutettaisiin itse olemassa olevassa yhtiörakenteessa, päätöksestä olla maksamatta kaupallisille vakuutusyhtiöille aiheutuva kustannushyöty näkyisi yleisesti vain pienempinä kuluina – ja näin ollen suurempina voittoina, joista maksettaisiin tavanomaisen verokannan mukaiset verot yhtiön kotimaan verotusalueella. Yhtiön perustaminen ja sen sijoittaminen veroparatiisiin tarkoittaa, että vakuutuspalveluja voidaan tarjota yhtiön kotimaan verotusalueen ulkopuolella, jolloin yritysryhmä hyötyy (muun muassa (23) siitä, että itsevakuuttamista koskevasta päätöksestä aiheutuvaa voittoa verotetaan alemman kannan mukaisesti (24).

Muodollisen tutkintamenettelyn aikana osa asianomaisista väitti, etteivät kytkösyhtiöt ole yrityksiä ensinnäkään siksi, että ne tarjoavat vakuutuspalveluja vain ”talon sisällä”, ja toiseksi siksi, että niiden tarjoamia palveluja ei ole tarjolla avoimilla markkinoilla lähinnä siitä syystä, että ne koskevat yleisiä usein toteutuvia riskejä, jotka yhtiöt säilyttävät tavallisesti itsellään, tai arvoltaan suuria monitahoisia riskejä, joita ei voi vakuuttaa markkinoilla tai joiden vakuuttamisen kustannukset ovat kohtuuttomat.

Kuten edellä todettiin, tutkintamenettelyn aikana viitattiin valvontaviranomaisen päätökseen, joka koski Norjan tielaitoksen Møren ja Romsdalin piiritoimistoa. Norjan tielaitoksessa tehtiin vuonna 1995 rakenneuudistus, ja se jaettiin piiritoimistoihin, joissa jokaisessa on teiden, tunnelien ja siltojen rakentamisesta ja kunnostamisesta vastaava tuotanto-osasto sekä hallinto-osasto, joka vastaa työmääräyksistä ja julkisista tarjouskilpailuista. Tuotanto-osastot vastaavat tielaitokselle kuuluvista tehtävistä sovellettavien laatunormien ja puite-edellytysten mukaisesti, mutta ne eivät osallistu töihin, jotka jäävät tielaitoksen tehtävien ulkopuolelle esimerkiksi avoimilla markkinoilla. Møren ja Romsdalin piiritoimiston tuotanto-osasto hoiti vain valtion ”talon sisäisiä” tehtäviä, joten valvontaviranomainen totesi, ettei kyseinen toiminta kilpaillut markkinoilla muiden markkinatoimijoiden kanssa. Osastoa ei siis katsottu yritykseksi, eikä sen rahoitusta näin ollen valtiontueksi.

Asianomaiset osapuolet ovat väittäneet, että samojen perusteluiden pitäisi päteä myös vakuutusalan kytkösyhtiöihin. Valvontaviranomainen ei ole samaa mieltä. Oikeuskäytännön (25) mukaisesti Norjan tiehallintoa koskevassa päätöksessä mainittuja periaatteita sovelletaan viranomaisten oikeuteen tarjota julkisia palveluja itse kilpailuttamatta sopimusta avoimilla markkinoilla. Yhteisöjen tuomioistuin totesi asiassa Stadt Halle antamassaan tuomiossa (26): ”Hankintaviranomaisena olevalla viranomaisella on mahdollisuus hoitaa sille kuuluvia yleisen edun mukaisia tehtäviä itse hallinnollisilla, teknisillä tai muilla voimavaroillaan ilman, että sen olisi turvauduttava sellaisten ulkoisten yksikköjen apuun, jotka eivät kuulu sen toimipaikkoihin.” Tarkastellessaan, miten tämä eroaa tilanteesta, jossa yksityinen yritys on osallisena, tuomioistuin jatkoi: ”on […] korostettava sitä, että hankintaviranomaisena olevan viranomaisen ja sen omien toimipaikkojen välistä suhdetta sääntelevät yleisen edun tavoitteiden saavuttamiselle ominaiset seikat ja vaatimukset. Sitä vastoin yksityisen pääoman sijoittaminen yritykseen on yksityisille eduille ominaisten vaikuttimien mukaista ja sillä pyritään luonteeltaan erilaisiin tavoitteisiin.”

Valvontaviranomaisen mielestä edellä esitettyjen päätelmien mukaisesti vakuutusalan kytkösyhtiöiden oikeudellinen ja tosiasiallinen asema on hyvin erilainen kuin yleisen edun mukaisia palveluja tarjoavan viranomaisen. Vakuutusalan kytkösyhtiöt tarjoavat kaupallisia palveluja yksityisille yrityksille, eikä niiden asema ole verrattavissa viranomaisiin – jolloin valtion niille verovapautusten muodossa antamaa tukea on tarkasteltava siinä yhteydessä.

Euroopan komissio sai vastikään valmiiksi alakohtaisen tutkinnan Euroopan yritysvakuutuksista. Välikertomuksessaan (27) komissio selvitti, että vakuutusyritykset voidaan luokitella monella tavalla, esimerkiksi seuraavasti (28):

—	onko vakuutusyhtiö osakeyhtiömuotoinen vai keskinäinen yhtiö

—	mitä vakuutuslajeja yhtiö tarjoaa

—	onko yhtiö ensivakuuttaja vai jälleenvakuuttaja

—	onko yhtiö riippumaton tietystä vakuutusten ostajasta tai liittyykö se tiiviisti tiettyyn ostajaan tai ostajaryhmään (kuten vakuutus- tai jälleenvakuutusalan kytkösyhtiöt).

Kilpailuun vakuutusmarkkinoilla vaikuttaa perinteisten vakuutustuotteiden vaihtoehtojen saatavuus (29). Valvontaviranomainen on sitä mieltä, että pääasiallisia vaihtoehtoja on kolme: itsevakuuttaminen, kytkösyhtiön kautta vakuuttaminen ja vaihtoehtoiset riskinsiirtotuotteet (Alternative Risk Transfer) (30). Jokaisessa tapauksessa pääsyy vakuutuksen korvikkeen käyttöön on mahdollisuus vähentää kustannuksia. Vakuutusalan kytkösyhtiön kautta sijoitustoiminnan tuottoa saadaan vakuutusmaksuista, jotka pysyvät yritysryhmän sisällä, jolloin vakuutusmaksujen rakenne voi olla joustavampi. Vaikka ne eivät välttämättä ole täydellisiä vakuutuksen korvikkeita, ne rajoittavat jossain määrin kilpailua vakuutusmarkkinoilla. Vakuutusalan kytkösyhtiöitä pidetään näin ollen vaihtoehtona markkinoilla saatavilla oleville kolmansien osapuolten vakuutuksille. Komission kertomuksen mukaan ”suuret yritysasiakkaat (jotka ovat koko ajan suurempia, koska monet niistä ovat fuusioiden ja yrityskauppojen tuloksia) voivat nyt käyttää kokoaan perustellakseen, miksi ostavat vakuutuksia pikemminkin vähemmän kuin enemmän. Ne säilyttävät enemmän riskejä, ottavat suurempia omavastuuosuuksia ja käyttävät yhä enemmän kytkösyhtiöitä ja muita yritysvälineitä täyden kaupallisen vakuuttamisen sijaan.”

Komission kertomuksen mukaan kytkösyhtiön perustamisen päätavoitteena on

—	saada täysi hyöty emoyhtiön/yritysryhmän riskinhallintatekniikoista maksamalla omiin kokemuksiin perustuvia vakuutusmaksuja

—	välttää ensivakuuttajan kiinteät kustannukset ja hallintokulut

—	säilyttää mahdollisimman suuri osuus vakuutusmaksuista ja niistä saatavista sijoitustoiminnan tuotoista yritysryhmän sisällä

—	saada veroetuja ja vähentää kuluja veroparatiisin (löyhemmän) sääntelyn avulla

—	saada riskipreemion kokonaistasoa alemmas hankkimalla jälleenvakuutuksia ”tukkuna” alhaisemmin kustannuksin, kuin perinteinen vakuutusyhtiö tai ensivakuutusyhtiö perisi.

Valvontaviranomainen ei ole samaa mieltä joidenkin kolmansien osapuolten väitteistä, joiden mukaan kytkösyhtiöiden tarjoamat palvelut eivät ole kaupallisten vakuutusten vaihtoehtoja. Kuten edellä todettiin, valvontaviranomaisen mielestä kytkösyhtiön vakuutus on palvelu, joka voidaan korvata kaupallisella vakuutuksella (31). Vaikka voi olla, ettei tiettyjä riskejä voi vakuuttaa markkinoilla (tai pikemminkin niitä ei voi vakuuttaa mahdollisen ostajan mielestä kohtuulliseen hintaan), valvontaviranomainen ei katso, että kytkösyhtiöt tarjoavat yksinomaan sellaisia vakuutuspalveluja, joita ei voi saada kaupallisilta vakuutusyhtiöiltä. Valvontaviranomainen ei myöskään hyväksy sitä, että kaupallisten vakuutusyhtiöiden mahdollinen kohtuuton hinnoittelu tarkoittaisi, etteivät vakuutusalan kytkösyhtiöt harjoita taloudellista toimintaa kilpaillen kyseisten vakuutusyhtiöiden kanssa. Yritysryhmään kuuluvat yritykset voivat päättää hankkia (pakolliset ja vapaavalintaiset) vakuutuksensa kaupalliselta vakuutusyhtiöltä tai perustaa vakuutusalan kytkösyhtiön. Jos ne valitsevat jälkimmäisen vaihtoehdon, ne sulkevat vakuutusmarkkinat omien riskiensä osalta. Kilpailua muiden vakuutusyhtiöiden kanssa on siis olemassa kytkösyhtiön perustamiseen asti sekä aina siihen asti, kun kytkösyhtiön asiakas päättää, haluaako se säilyttää riskin kytkösyhtiössä vai hankkia vakuutuksen (tai jälleenvakuutuksen) avoimilta markkinoilta.

Valvontaviranomainen huomauttaa myös, että tällä hetkellä vakuutusalan kytkösyhtiöt ovat Liechtensteinissa muiden yritysten tavoin veronalaisia, mutta niille on myönnetty vapautuksia ja niihin sovelletaan eri verokantoja.

Näin ollen valvontaviranomainen on todennut, että vakuutusalan kytkösyhtiöiden harjoittama toiminta, vakuutuspalvelujen (tai jälleenvakuutuspalvelujen) tarjoaminen samaan yritysryhmään kuuluville yhtiöille, on taloudellista toimintaa. Tällä perusteella yhtiöt ovat ETA-sopimuksen 61 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja yrityksiä.

1.2.2   Etu

Verolain 82a §:n soveltamisalaan kuuluville vakuutusalan kytkösyhtiöille aiheutuu toimenpiteestä etua, sillä sen mukaan ne saavat huojennuksia maksuista (tuloveroja ei makseta ja pääomaveroa maksetaan alennetun verokannan mukaan), jotka niiden olisi tavallisesti maksettava omista varoistaan.

Verojen maksu on liiketoimintakulu, joka aiheutuu yrityksen tavanomaisessa taloudellisessa toiminnassa ja josta yritys vastaa tavallisesti itse. Yleensä normaalia alemman verokannan soveltamisesta tai veroista vapauttamisesta aiheutuu etua niille yrityksille, joilla on tällaiseen oikeus. Näille yrityksille aiheutuu etua, koska niiden liiketoimintakulut ovat pienempiä verrattuna muihin samankaltaisessa oikeudellisessa ja tosiasiallisessa asemassa oleviin yrityksiin.

Yksi kolmansista osapuolista väitti, että vakuutusalan kytkösyhtiöt tarjoavat vakuutuksia, jotka kattavat sellaiset riskit, joille ei ole markkinoita, joten tällaisesta toiminnasta saatavia tuloja ei pitäisi verottaa. Valvontaviranomainen ei hyväksy tätäkään väitettä. On yritysryhmän vapaavalintainen päätös vakuuttaa riskinsä erillisessä yrityksessä, jolle maksetaan tarjotusta palvelusta. Verosäännöt eivät liity vakuutettuihin riskeihin vaan saatuihin tuloihin lähteestä riippumatta. Yritys saa etua, kun sen taloudellisesta toiminnasta saamia tuloja ja pääomaa verotetaan alemman verokannan mukaan tai ei veroteta lainkaan.

Vapauttamalla vakuutusalan kytkösyhtiöiden osakkeet tai osuudet kuponkiveroista Liechtensteinin lainsäädäntö tekee samalla vakuutusalan kytkösyhtiöihin sijoittamisesta houkuttelevampaa kuin muihin yhtiöihin sijoittamisesta. Vakuutusalan kytkösyhtiöihin sijoittaville aiheutuu siis tästä etua (32). Poikkeuksesta on etua myös vakuutusalan kytkösyhtiöille, sillä näin niiden on helpompi saada pääomaa (33).

1.2.3   Valikoivuus

Ollakseen tukea toimenpiteen on oltava valikoiva niin, että sillä suositaan ”jotakin yritystä tai tuotannonalaa”.

1.2.3.1   Aineellisen valikoivuuden arviointi

Verolain 73 §:n mukaisesti liiketoimintaa Liechtensteinissa harjoittavat oikeushenkilöt (myös ulkomaiset yhtiöt, joilla on Liechtensteinissa sivuliike) maksavat tulo- ja pääomaveroa. Liechtensteinissa yhtiöiden vuotuisista nettotuloista peritään yritystuloveroa (”Ertragssteuer”) (34), jonka verokanta on 7,5–15 prosenttia (35). Yhtiön tilikauden päättyessä (yleensä 31 päivänä joulukuuta) Liechtensteiniin sijoittautuneet yritykset maksavat myös 0,2 prosentin pääomaveron (”Kapitalsteuer”) maksetusta osakekannasta, yhtiöpääomasta, osakepääomasta tai alkupääomasta sekä yhtiön omista varoista, joista yhtiön pääoma muodostuu (36). Lisäksi kuponkiveroa peritään ”kotimaisen toimijan” liikkeeseenlaskemien arvopapereiden ja arvopapereita vastaavien asiakirjojen perusteella jaetuista osingoista tai voitto-osuuksista 4 prosentin kannan mukaan.

Liechtensteinin verolain 82a §:n mukaisesti vakuutusalan kytkösyhtiöt (”Eigenversicherung”) maksavat kuitenkin alennettua 0,1 prosentin pääomaveroa yleisesti sovellettavan 0,2 prosentin pääomaverokannan sijasta. Verokantaa alennetaan vielä lisää 50 miljoonaa Sveitsin frangia ja 100 miljoonaa Sveitsin frangia ylittäviltä osuuksilta. Kuten Liechtensteinin viranomaiset vahvistivat, saman säännöksen perusteella vakuutusalan kytkösyhtiöt eivät maksa tuloveroa. Verolain 88d §:n 3 momentin nojalla vakuutusalan kytkösyhtiöt on vapautettu myös kuponkiverosta.

Kun vakuutusalan kytkösyhtiöiltä ei peritä tulo- eikä kuponkiveroa lainkaan ja pääomaveroa peritään vain alennetun kannan mukaan, vakuutusalan kytkösyhtiöille aiheutuu valikoivaa etua verrattuna muihin yrityksiin, joiden liiketoiminnan tuloista peritään tavanomaista veroa. Liechtensteinin lainsäädännön ja erityisesti verolain 82a §:n 1 momentin mukaan näitä verohuojennuksia sovelletaan vain sellaisiin vakuutusyhtiöihin, jotka toimivat yksinomaan kytkösyhtiöinä (”Eigenversicherung”). Muihin vakuutusyhtiöihin sekä kaiken muun tyyppisiin muilla aloilla toimiviin yrityksiin sovelletaan tavanomaisia verosääntöjä.

Valvontaviranomainen katsoo lisäksi, että verotoimenpiteissä on muitakin valikoivia piirteitä, sillä niiden mukaan verohuojennukset ovat suuremmat niillä vakuutusalan kytkösyhtiöillä, joiden pääoma ylittää 50 miljoonaa tai 100 miljoonaa Sveitsin frangia.

Valikoivuuden arvioinnin yhteydessä on viitattu Euroopan komission päätökseen, joka koski Ahvenanmaalla toimivien captive-vakuutusyhtiöiden verotusta (37). Kyseisessä päätöksessä komissio katsoi, että yrityksiin tavallisesti sovellettavaa verokantaa alemmasta verokannasta hyötyville vakuutusalan kytkösyhtiöille aiheutuu valikoivaa etua, koska tällä suositaan vain vakuutusalan kytkösyhtiöitä ensisijaisina verohuojennuksen saajina. Valvontaviranomainen yhtyy tähän näkemykseen ja katsoo, että yksin tämä riittää perustelemaan toimenpiteen valikoivuuden (38). Valvontaviranomainen viittaa Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen asiassa GIL Insurance (39) antamaan ratkaisuun, jonka mukaan ”EY 87 artiklan 1 kohdan mukaan nimittäin on ratkaistava, onko tietyssä oikeudellisessa järjestelmässä jokin kansallinen toimenpide omiaan suosimaan ”jotakin yritystä tai tuotannonalaa” verrattuna muihin, jotka ovat kyseisellä järjestelmällä tavoitellun päämäärän kannalta samankaltaisessa tosiasiallisessa ja oikeudellisessa tilanteessa”. Valvontaviranomainen toteaa, että tässä tapauksessa samankaltaisessa oikeudellisessa ja tosiasiallisessa asemassa olevat yritykset ovat niitä, jotka maksavat (täyttä) tulo-, pääoma- ja kuponkiveroa Liechtensteinissa, ja niihin verrattuna Liechtensteinissa toimiville vakuutusalan kytkösyhtiöille aiheutuu valikoivaa etua. Toisin kuin monissa vastikään käsitellyissä monitahoisissa verotukiasioissa, tässä kyseessä olevan toimenpiteen tavoitteet ovat selkeät. Tavanomaisen kannan mukaan perityistä veroista valtio saa tuloja, kun taas vakuutusalan kytkösyhtiöihin sovellettavien verohuojennusten ja -vapautusten tarkoitus on (Liechtensteinin viranomaistenkin mielestä) houkutella liikkuvaa (ja verojen vaikutuksille altista) palvelusektoria Liechtensteiniin. Näin ollen vakuutusalan kytkösyhtiöt perustetaan ja sijoitetaan tavallisesti erilleen muusta yritysryhmästä (ainakin osittain), jotta yritysryhmä voi hyötyä alhaisemmasta verotuksesta, jota sovelletaan tästä muodollisesta itsevakuuttamisen muodosta aiheutuviin tuloihin.

Valvontaviranomaisen mielestä ei ole siis mitään syytä todeta, että vakuutusalan kytkösyhtiöiden oikeudellinen ja tosiasiallinen asema olisi eri kuin muiden Liechtensteinissa veronalaisten yritysten.

1.2.3.2   Valikoivuuden arviointi verotoimenpiteitä koskevissa aiemmissa valtiontukipäätöksissä

Osa kolmansista osapuolista esitti muodollisen tutkintamenettelyn aikana, etteivät Liechtensteinin verovapaudet ole åvalikoivia, sillä mikä tahansa taloudellinen yritys voi perustaa halutessaan kytkösyhtiön. Valvontaviranomaisen mielestä tämä ei ole pätevä oikeudellinen näkemys, eikä se missään tapauksessa hyväksy väitteen tosiasiaperustaa. Valvontaviranomainen on sitä mieltä, että kytkösyhtiön perustaminen edellyttää kahta seikkaa. Ensinnäkin vain sellaiset yritykset, jotka pystyvät kattamaan kytkösyhtiön perustamisesta aiheutuvat kiinteät kulut, voivat hyötyä siitä. Toiseksi – mikä tärkeämpää – kytkösyhtiön perustaminen on lähinnä muodollinen itsevakuuttamisen muoto, mistä seuraa lisää edellytyksiä. Valvontaviranomaisen mielestä ainoastaan sellaiset yritykset, joilla on riittävästi varoja (lähinnä suuryritykset), voivat kattaa itsevakuuttamisen riskit (40), ja vakuuttamisen periaatteiden vuoksi toiminnan on oltava tietyn kokoista ja jossain määrin monimuotoista, jotta riski voidaan hallita ilman kolmannelta osapuolelta hankittua vakuutusta. Koon ja monimuotoisuuden välttämättömyys on valvontaviranomaisen mielestä itsestään selvää, koska pienimmille yhtiöille voi toiminnasta riippuen aiheutua suuria korvausvelvoitteita, joita ne eivät pysty maksamaan (esimerkiksi kiinteän omaisuuden tuhoutuessa onnettomuudessa tai tulipalossa taikka huolimattomasti toimitettujen tuotteiden tai palvelujen aiheuttaessa loukkaantumisen). Myös komissio katsoi (Ahvenanmaata koskevassa päätöksessä), että toimenpiteen soveltamisen edellytyksissä (kyky perustaa kytkösyhtiö) vaaditaan epäsuorasti tiettyä taloudellista vahvuutta, minkä vuoksi ehdon voivat täyttää vain riittävän suuret yhtiöt (41).

Valvontaviranomainen katsoo näin ollen, että toimenpide on vain sellaisten yritysten käytettävissä ja vain sellaisiin yrityksiin sovellettavissa, joilla on riittävästi varoja vakuutusalan kytkösyhtiön perustamiseen, ja huomauttaa, että tällaisen rajoituksen perusteella ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi asiassa Territorio Histórico de Álava (42) verovapauksien olevan valikoivia.

Tutkinnan aikana viitattiin myös Euroopan komission päätökseen, joka koski Irlannin holdingyhtiöiden tukijärjestelmää. Komissio totesi kyseisessä asiassa, että verovapauden myöntäminen niiden pääomatulojen osalta, joita sijoittaja saa osakkeiden luovutuksesta, kun hänellä on ollut hallussaan vähintään 5 prosenttia sijoituskohteena olleen yhtiön tavanomaisesta osakepääomasta keskeytyksettä vähintään 12 kuukauden ajan, ei ollut aineellisesti valikoiva toimenpide. Komissio totesi, että 5 prosentin hallussapitovaatimus ei suosinut samankaltaisessa oikeudellisessa ja tosiasiallisessa asemassa olevaa yritystä toimenpiteellä tavoitellun päämäärän kannalta, sillä toimenpide oli yritysten käytettävissä kokoon tai oikeudelliseen muotoon katsomatta (43). Tässä päätöksessä arvioinnin kohteena olevaa verotoimenpidettä sovelletaan toisaalta vain tietynmuotoisiin yrityksiin, jotka harjoittavat tiettyä taloudellista toimintaa (vakuutusalan kytkösyhtiöt), ja joka tapauksessa tällaisia yhtiöitä voivat perustaa vain ne yritykset, joiden varat riittävät kytkösyhtiön perustamiseen ja yritystoiminnan riskien itsevakuuttamiseen.

Tutkinnan aikana mainittiin myös aineettomista hyödykkeistä saatavia tuloja koskevat Espanjan verohuojennukset. Kyseisessä asiassa komissio katsoi, että aineettomista hyödykkeistä saatavien tulojen veroetuuskohtelu poikkesi tavanomaisista yritysverotuksen säännöistä. Komissio totesi kuitenkin, ettei toimenpide ollut valikoiva, sillä se oli mahdollinen kaikille Espanjassa yritysveronalaisille yrityksille, joilla on aineettomia hyödykkeitä, ja siitä voi hyötyä mikä tahansa yritysverojen maksaja (kokoon, oikeudelliseen muotoon tai toimialaan katsomatta). Espanjan viranomaiset olivat toimittaneet komissiolle tilastoja, joiden mukaan aineettomia hyödykkeitä (ja niitä edeltänyttä tutkimus- ja kehittämistoimintaa) oli laajalti kaikilla talouden aloilla, myös palvelualalla. Komission mielestä toimenpide ei vahvista tiettyjen yritysten asemaa jäsenvaltioiden välisessä kaupassa muihin kilpaileviin yrityksiin verrattuna (44) ja sitä sovelletaan erotuksetta kaikkiin taloudellisiin toimijoihin (45). Valvontaviranomaisen mielestä tämäkään päätös ei ole oleellinen tarkasteltaessa vakuutusalan kytkösyhtiöiden verotusta Liechtensteinissa.

Tutkinnassa viitattiin vielä komission päätökseen Alankomaiden groepsrentebox-ohjelmasta, jolla on tarkoitus vähentää eroja kahden, konsernin sisäisen rahoitusvälineen, vieraan ja oman pääoman, verokohtelussa. Kyseisessä toimenpiteessä konsernin sisäisen rahoituksen yhteydessä saatuja ja maksettuja korkoja verotetaan ”konsernin sisäisenä ryhmänä” (”groepsrentebox”) 5 prosentin kannan mukaan tavanomaisen 25,5 prosentin yhtiöveron sijasta. Komission mielestä sellaiselle yritykselle aiheutuvaa etua, joka myöntää lainan siihen etuyhteydessä olevalle yritykselle, ei voida katsoa syrjiväksi, koska etuyhteydessä olevalle yritykselle myönnettävää lainaa ei voida verrata etuyhteydettömälle yritykselle myönnettävään lainaan. Komission näkemyksen mukaan vaatimus määräysvallan käyttämisestä toisessa yhtiössä on horisontaalinen kriteeri, jota sovelletaan kaikkiin yhtiöihin niiden kokoon, toimialaan tai muuhun eroon katsomatta, ja keskenään etuyhteydessä olevien yritysten välillä vieraalla pääomalla tapahtuvaan rahoitukseen sovellettava eri veroprosentti on vain seurausta objektiivisista eroista, eikä se vaikuta verotuksen tasapuolisuuteen.

Valvontaviranomainen myöntää, että edellä mainituissa tapauksissa on joitakin samankaltaisuuksia tutkinnan kohteena olevien verotoimenpiteiden kanssa – etenkin Irlantia ja Alankomaita koskevien tapausten konsernin sisäisen luonteen osalta –, mutta sen mielestä komission päätelmiä ei voi kuitenkaan soveltaa tässä tapauksessa. Komission päätelmissä oli jokaisessa näistä tapauksista oleellista, että etua aiheuttavaan verokohteluun johtava toimi on mahdollinen mille tahansa yritykselle, ja tältä osin liiketoimen vähimmäisarvoa koskevat rajoitukset (yrityksen perustaminen Alankomaissa ja omistuksen vähimmäismäärä Irlannissa) oli valvontaviranomaisen mielestä tärkeää poistaa. Edellä esitettyjen syiden perusteella valvontaviranomainen katsoo, ettei vakuutusalan kytkösyhtiön perustaminen ole mahdollista mille tahansa yritykselle (ja toteaa, että tietynmuotoista yhtiötä koskeva verovapautus eroaa joka tapauksessa tämän tapauksen olosuhteista).

1.2.4   Verojärjestelmän logiikka

Erityistä tai valikoivaa verotoimenpidettä voidaan kuitenkin perustella verojärjestelmän logiikalla (46). Toimenpiteet, joiden tarkoituksena on vapauttaa osittain tai kokonaan tietyn alan yritykset yleisen järjestelmän tavanomaisen soveltamisen mukaisista maksuista, voivat olla valtiontukea, ellei kyseistä vapautusta voida perustella yleisen verojärjestelmän luonteella tai rakenteella (47). On siis mahdollista, etteivät vakuutusalan kytkösyhtiöihin sovellettavat erityiset verosäännöt ole valikoivia, jos ne ovat perusteltuja Liechtensteinin verojärjestelmän luonteen ja rakenteen nojalla. Valvontaviranomaisen on arvioitava, johtuuko kyseisestä verotoimenpiteestä aiheutuva yritysten erilainen kohtelu etujen tai rasitteiden suhteen koko sovellettavan yleisen järjestelmän luonteesta tai rakenteesta. Jos erilainen kohtelu perustuu muihin tavoitteisiin kuin niihin, joita koko järjestelmällä haetaan, kyseinen toimenpide on periaatteessa katsottava valikoivaksi.

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan erilaisen kohtelun yritysten välillä käyttöön ottaneen EFTA-valtion on osoitettava, että tällainen on perusteltua kyseisen järjestelmän luonteen ja rakenteen nojalla (48). Valvontaviranomaisen on siis selvitettävä, täyttävätkö vakuutusalan kytkösyhtiöihin sovellettavat erityiset verosäännöt verojärjestelmään olennaisesti kuuluvat tavoitteet vai ovatko niiden tavoitteet toiset.

Liechtensteinin viranomaiset ovat todenneet, että tämä verohuojennus otettiin käyttöön, jotta vakuutusalan kytkösyhtiötoimintaa perustettaisiin ja harjoitettaisiin Liechtensteinissa uutena taloudellisen toiminnan alana. Valvontaviranomaisen mielestä tämä on selkeästi taloudellinen ja poliittinen päämäärä, joka ei kuulu erottamattomasti tuloveroihin eikä näin ollen verojärjestelmän logiikkaan (49).

Liechtensteinin viranomaiset väittivät lisäksi joidenkin kolmansien osapuolten tavoin, että kytkösyhtiöiden erilainen kohtelu muihin vakuutusyhtiöihin verrattuna on tunnustettu ETA-oikeuteen kuuluvassa vakuutusyhtiöitä koskevassa johdetussa lainsäädännössä, erityisesti jälleenvakuutusdirektiivissä 2005/68/EY ja Euroopan parlamentin ja neuvoston uudessa solvenssi II -direktiivissä 2009/138/EY (50). EU:n jälleenvakuutusdirektiivin ja solvenssi II -direktiivin sanotaan erottelevan vakuutusalan kytkösyhtiöt perinteisistä tai kaupallisista vakuutusyhtiöistä, ja väitteiden mukaan tämä on yhdenmukaista Liechtensteinin lainsäädäntöön perustuvan erilaisen verokohtelun kanssa.

Valvontaviranomainen myöntää, että vakuutusalan kytkösyhtiöiden ja muiden vakuutusyhtiöiden välinen erottelu voi olla perusteltua siltä osin, kuin on kyse esimerkiksi sisämarkkinoiden sääntelyä koskevista vaatimuksista, joilla varmistetaan esimerkiksi tietyn pääoman säilyttäminen. Se ei kuitenkaan näe, miten tällaisilla vaatimuksilla voitaisiin perustella pääomatulojen ja vakuutuspalvelujen tarjoamisesta saatavien tulojen erilaista verotusta. Valvontaviranomaisen mielestä tällaiset näkemykset, olivatpa ne miten päteviä tahansa, eivät liity tulo- ja pääomaverojärjestelmän logiikkaan, joten niillä ei voida perustella ainoastaan vakuutusalan kytkösyhtiöihin sovellettavaa osittaista tai täydellistä verovapautusta. Tulo- ja pääomaverojärjestelmien loogisena päämääränä on saada tuloja taloudellisessa toiminnassa syntyvistä tuloista ja pääomasta. Tältä osin ei ole oleellista, sovelletaanko kyseiseen toimintaan enemmän tai vähemmän tiukkoja sääntelyvaatimuksia.

Näistä syistä valvontaviranomainen katsoo, etteivät vakuutusalan kytkösyhtiöihin Liechtensteinissa sovellettavat poikkeukset ole perusteltuja Liechtensteinin verojärjestelmän luonteen ja rakenteen nojalla.

1.3   Kilpailun vääristyminen ja vaikutus sopimuspuolten väliseen kauppaan

Kuuluakseen ETA-sopimuksen 61 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan toimenpiteen täytyy vääristää tai uhata vääristä kilpailua ja vaikuttaa sopimuspuolten väliseen kauppaan.

Toimenpide vääristää kilpailua, jos tuen saaja kilpailee muiden yritysten kanssa markkinoilla, joilla kilpailu on avointa, ja toimenpide vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan, kun se vahvistaa yrityksen asemaa jäsenvaltioiden välisessä kaupassa muihin kilpaileviin yrityksiin verrattuna (51). Kuten edellä todettiin, valvontaviranomaisen mielestä vakuutusalan kytkösyhtiöt harjoittavat taloudellista toimintaa, johon kuuluu vakuutuspalvelujen tarjoaminen vaihtoehtona kaupalliselle vakuuttamiselle. Vakuutusmarkkinoilla kilpailu on avointa, ja näin ollen vakuutusalan kytkösyhtiöille tarjottu etu vaikuttaa vääristävällä tavalla. Sillä kannustetaan tiettyjä yritysryhmiä perustamaan omia vakuutusyhtiöitä vakuuttamaan riskejä, joiden varalta olisi muutoin hankittu vakuutukset avoimilta markkinoilta.

Koska edun saavien yhtiöiden vakuutuspalvelut ovat toimintaa, johon sisältyy sopimuspuolten välistä kauppaa, myös vaikutuksen ETA-maiden väliseen kauppaan katsotaan toteutuvan (52). Lisäksi vaikutuksen kauppaan katsotaan toteutuvan, koska toimenpiteestä voi olla hyötyä myös yritysryhmälle, johon vakuutusalan kytkösyhtiö kuuluu ja joka voi toimia markkinoilla, joilla vallitsee avoin rajatylittävä kilpailu.

1.4   Päätelmät

Valvontaviranomainen toteaa, että vakuutusalan kytkösyhtiöihin Liechtensteinissa sovellettavat erityiset verosäännöt ovat ETA-sopimuksen 61 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea.

2.   MENETTELYÄ KOSKEVAT VAATIMUKSET

Pöytäkirjassa 3 olevan I osan 1 artiklan 3 kohdan mukaan ”EFTAn valvontaviranomaiselle on ilmoitettava tuen myöntämistä tai muuttamista koskevasta suunnitelmasta niin ajoissa, että se voi esittää huomautuksensa […]. Asianomainen valtio ei saa panna ehdottamiaan toimenpiteitä täytäntöön ennen kuin menettelyn tuloksena on saatu aikaan lopullinen päätös”.

Vakuutusalan kytkösyhtiöihin sovellettavat pääoma-, tulo- ja kuponkiveroa koskevat erityissäännöt otettiin käyttöön joulukuussa 1997 annetulla verolailla, eli sen jälkeen kun ETA-sopimus tuli voimaan. Liechtensteinin viranomaiset eivät ilmoittaneet tästä verolain muutoksesta valvontaviranomaiselle.

Liechtensteinin viranomaiset ja muutamat kolmannet osapuolet väittivät, että vakuutusalan kytkösyhtiöitä koskeva Liechtensteinin verojärjestelmä olisi voimassa olevaa tukea. Ne väittävät, että verotoimenpiteestä tuli tukea vasta ETA-oikeuden muuttumisen myötä, sillä toimenpiteiden tullessa voimaan 1 päivänä tammikuuta 1998 (53) sellaisia sääntöjä tai ennakkotapauksia ei ollut, joiden perustella verotoimenpiteisiin saattaisi liittyä valtiontukea (54). Valvonta- ja tuomioistuinsopimuksen pöytäkirjassa 3 olevan II osan 1 artiklan b kohdan v alakohdan mukaan tuen katsotaan olevan voimassa olevaa tukea, jos voidaan osoittaa, ettei se ollut tukea käyttöönottohetkellään, mutta on muuttunut myöhemmin tueksi ETA:n muuttumisen vuoksi ilman, että EFTA-valtio olisi muuttanut sitä myöhemmin.

Valvontaviranomainen katsoo kuitenkin, että Euroopan yhteisöjen tuomioistuin teki selväksi jo 1970-luvulla, että nyt arvioitavana olevien verovapautusten luonteiset toimenpiteet voivat olla valtiontukea. Tuomioistuin totesi vuonna 1974 (55), että toimenpiteet, joilla on tarkoitus vapauttaa tietyn alan yritykset verojärjestelmän tavanomaisen soveltamisen mukaisista maksuista, ovat valtiontukea (ellei poikkeusta voida perustella järjestelmän luonteen tai rakenteen nojalla). Vuonna 1987 (56) tuomioistuin totesi nimenomaisesti, että verotulojen menetys vastaa verotustukiin käytettyjen valtion varojen määrää.

Tällainen näkemys on esitetty myös ennen Liechtensteinin verolain täytäntöönpanoa tehdyissä valvontaviranomaisen päätöksissä, joissa valvontaviranomainen totesi yritysten vapauttamisen verojen maksamisesta olevan (ETA-sopimuksen toimintaan soveltumatonta) valtiontukea Suomessa vuonna 1994 (57) ja Norjassa vuosina 1995 (58) ja 1997 (59). Lisäksi Ecofin-neuvosto antoi 1 päivänä joulukuuta 1997 päätelmät ja päätöslauselman yritysverotukseen sovellettavista menettelysäännöistä (60) käytyään laajaa keskustelua yhteisössä esiintyvää haitallista verokilpailua estävän toiminnan yhteensovittamisesta yhteisön tasolla. Osana aikaansaatua yhteisymmärrystä komissio lupasi edistää haitallisen verokilpailun estämistä koskevaa tavoitetta antamalla tiedonannon (61) valtiontukisääntöjen soveltamisesta yritysten välittömään verotukseen sekä valvoa, että ”tukisääntöjä sovelletaan tiukasti”. Joulukuussa 1998 julkaistussa tiedonannossa todetaan, että: ”Vakiintuneen menettelytavan ja oikeuskäytännön (62) mukaan verotustoimenpide, jonka ensisijainen tavoite on yhden tai useamman alan suosiminen, katsotaan valtiontueksi.” (63) Näin ollen komissio sitoutui valvomaan voimassa olevien sääntöjen tiukempaa soveltamista (64).

Valvontaviranomainen on toista mieltä Liechtensteinin viranomaisten ja kolmansien osapuolten esittämistä väitteistä, joiden mukaan valikoivuuden määrittämistä koskevat kriteerit, joita komissio (tai valvontaviranomainen) on soveltanut verotukseen liittyviä asioita arvioidessaan, olisivat muuttuneet sen jälkeen, kun tutkinnan kohteena olevista verotoimenpiteistä on säädetty. Komission tiedonanto yritysverotuksesta ja valvontaviranomaisen vastaavat suuntaviivat perustuvat yhteisöjen tuomioistuimen ja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen vakiintuneeseen oikeuskäytäntöön, ja niissä vahvistetaan, että SEUT-sopimuksen 107 ja 108 artiklaa ja (vastaavasti) ETA-sopimuksen 61 artiklan 1 kohtaa sovelletaan verotoimenpiteisiin. Lisäksi vaikka voitaisiin todeta, että tällainen muutos käytännöissä on tapahtunut, oikeuskäytännön perusteella ei voitaisi edelleenkään hyväksyä väitettä, jonka mukaan verotoimenpiteet ovat voimassa olevaa tukea, sillä komission tai valvontaviranomaisen soveltamien valikoivuutta koskevien kriteerien ei voida osoittaa muuttuneen pöytäkirjassa 3 olevan II osan 1 artiklan b kohdan v alakohdassa tarkoitetun ”Euroopan talousalueen kehityksen” johdosta (65).

Näin ollen toimenpiteitä ei voida valvontaviranomaisen mielestä määritellä voimassa olevaksi tueksi, joka on toteutettu ennen ETA-sopimuksen muuttumista. Toimenpide on siis uutta tukea, josta ei ilmoitettu valvontaviranomaiselle. Liechtensteinin viranomaiset eivät näin ollen ole noudattaneet pöytäkirjassa 3 olevan I osan 1 artiklan 3 kohdan mukaisia velvoitteitaan.

3.   TUEN SOVELTUVUUS ETA-SOPIMUKSEN TOIMINTAAN

ETA-sopimuksen 61 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuksi valtiontueksi katsotut toimenpiteet eivät yleensä sovellu ETA-sopimuksen toimintaan, ellei jotakin ETA-sopimuksen 61 artiklan 2 tai 3 kohdan poikkeuksista voida soveltaa.

ETA-sopimuksen 61 artiklan 2 kohdan poikkeus ei ole sovellettavissa kyseessä olevaan tukeen, koska sillä ei ole tarkoitus saavuttaa mitään säännöksessä luetelluista tavoitteista. Myöskään ETA-sopimuksen 61 artiklan 3 kohdan a tai b alakohtaa ei voida soveltaa.

Kyseinen tuki ei liity tuotantopääomaan sijoittamiseen. Sillä vain vähennetään kuluja, joista yhtiöiden olisi tavallisesti vastattava osana jokapäiväistä liiketoimintaansa, joten se voidaan luokitella toimintatueksi. Toimintatuen ei tavallisesti katsota sopivan ETA-sopimuksen 61 artiklan 3 kohdan c alakohdassa tarkoitettuun tietyn taloudellisen toiminnan tai talousalueen kehityksen edistämiseen. Toimintatuki on sallittua vain erityisissä olosuhteissa (esimerkiksi tietyntyyppisessä ympäristö- tai aluetuessa), jos tällainen poikkeus sallitaan valvontaviranomaisen suuntaviivoissa. Mikään suuntaviivoista ei kuitenkaan sovellu kyseessä olevaan tukeen.

Näin ollen valvontaviranomainen toteaa, että vakuutusalan kytkösyhtiöihin sovellettavat erityiset verosäännöt eivät sovellu ETA-sopimuksen toimintaan.

4.   LUOTTAMUKSENSUOJA JA OIKEUSVARMUUS

Tuensaajat voivat vedota luottamuksensuojan ja oikeusvarmuuden oikeusperiaatteisiin kyseenalaistaakseen sääntöjenvastaisesti myönnetyn valtiontuen takaisinperintää koskevan määräyksen. Periaatteita sovelletaan kuitenkin vain poikkeustilanteessa, eikä yritys pysty tavallisesti luottamaan perustellusti siihen, että tuki on sääntöjenmukaista, ellei tukea ole myönnetty siten, että siitä on ilmoitettu valvontaviranomaiselle (tai tarvittaessa Euroopan komissiolle (66) määrätyn menettelyn mukaisesti. Unionin tuomioistuin vahvisti tämän periaatteen vastikään seuraavasti: ”Pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa poikkeuksellisen olosuhteen ei myöskään voida katsoa olevan olemassa oikeusvarmuuden periaatteen nojalla, koska yhteisöjen tuomioistuin on todennut, että niin kauan kuin komissio ei ole tehnyt hyväksymispäätöstä […] tuensaajalla ei ole varmuutta tuen laillisuudesta, joten luottamuksensuojan periaatteeseen ja oikeusvarmuuden periaatteeseen ei ole mahdollista vedota” (67).

Periaatteessa tuomioistuin on todennut oikeuskäytännössään, että tuen sääntöjenmukaisuuden osalta luottamuksensuojan periaatteeseen ei voida vedota, ellei tukea ole myönnetty pöytäkirjassa 3 olevan I osan 1 artiklan 3 kohdassa määrätyn menettelyn mukaisesti (68), ja huomauttanut, että huolellinen talouden toimija pystyy yleensä varmistamaan, että kyseistä menettelyä on noudatettu (69).

Tästä huolimatta tuomioistuin on kuitenkin myöntänyt, että sääntöjenvastaisesti myönnetyn tuen saaja voi, silloin kun sääntöjenvastaisuus johtuu ilmoittamatta jättämisestä, vastustaa tuen takaisinmaksua ja vedota poikkeuksellisiin olosuhteisiin, joiden perusteella se on voinut perustellusti luottaa tuen sääntöjenmukaisuuteen (70). Tuomioistuin on todennut, että toimija voi vedota luottamuksensuojan periaatteeseen, jos yhteisön viranomaisen toiminnan vuoksi on syntynyt perusteltuja odotuksia (71). Tässä yhteydessä tämä tarkoittaa, että valtio tai tuensaaja olisi luottanut valvontaviranomaisen aiempiin toimiin, esimerkiksi samankaltaisen tai vastaavan tukitoimenpiteen hyväksymiseen. Valvontaviranomainen ei ole toteuttanut tällaista toimea, ja tosiasiassa (kuten edellä todettiin (72) hieman ennen Liechtensteinin verolain täytäntöönpanoa tehdyistä valvontaviranomaisen päätöksistä, jotka koskivat verotukitoimenpiteiden kieltämistä Suomessa ja Norjassa, olisi pitänyt käydä selvästi ilmi, että tiettyjä yhtiöitä tai yhtiöryhmiä suosivista verotoimenpiteistä olisi ilmoitettava valvontaviranomaiselle (73).

Liechtensteinin viranomaiset ottivat verotoimenpiteet käyttöön samaan aikaan, kun verovapautusten muodossa annettavaan valtiontukeen sovellettavat säännöt muuttuivat huomattavasti. Keskustelu yritysverotuksella käytävästä kilpailusta Euroopassa oli ollut käynnissä jo jonkin aikaa, kun vuonna 1996 perustettiin työryhmä laatimaan Euroopan unionin jäsenvaltioiden väliset menettelysäännöt, joilla oli tarkoitus poistaa haitalliset verokäytännöt. Kuten edellä mainittiin, menettelysäännöt annettiin lopulta vuoden 1997 lopulla (74) (ennen kuin erityiset verotoimenpiteet otettiin käyttöön), ja tämän jälkeen annettiin komission tiedonanto ja valvontaviranomaisen suuntaviivat, jotka koskivat valtiontukisääntöjen soveltamista välitöntä yritysverotusta koskeviin toimenpiteisiin ja joissa viitataan nimenomaan konsernin sisäisen toiminnan verottamiseen. Näidenkin seikkojen perusteella vakuutusalan kytkösyhtiöitä koskevista erityisistä verosäännöistä olisi pitänyt ilmoittaa valvontaviranomaiselle.

Liechtensteinin viranomaiset ja muutamat kolmannet osapuolet viittasivat sen sijaan komission päätelmiin asioissa, jotka liittyivät Belgian koordinointikeskuksiin. Kyseiset kaksi päätöstä tehtiin vuosina 1984 (75) ja 1987, ja niissä komissio katsoi, ettei konsernin sisäisiä palveluja tarjoavien koordinointikeskusten hyväksi toteutettu vero-ohjelma ollut valtiontukea; lisäksi vastauksena vuonna 1991 julkaistuun parlamentin kysymykseen komissio mainitsi, ettei komissio ollut esittänyt mitään vastalauseita kyseisestä ohjelmasta. Kuten edellä mainittiin, yritysverotukseen sovellettavien menettelysääntöjen antamisen (1 päivänä joulukuuta 1997) jälkeen komissio aloitti tällaisten tapausten uudelleen arvioinnin (76). Komissio ilmoitti 17 päivänä heinäkuuta 2000 Belgialle, että ohjelmaan liittyi todennäköisesti tukea; 11 päivänä heinäkuuta 2001 se ehdotti aiheellisia toimenpiteitä ohjelman vaikutuksen poistamiseksi ja 27 päivänä helmikuuta 2002 se aloitti muodollisen tutkintamenettelyn ja totesi 17 päivänä helmikuuta 2003, että koordinointikeskuksiin sovellettavaan vero-ohjelmaan liittyi tukea, joka ei sovellu yhteismarkkinoille (77).

Valvontaviranomainen myöntää, että jonkinlaista sekaannusta on voinut aiheutua nimenomaisesti konsernin sisäisen toiminnan verotuksen osalta sen jälkeen, kun komissio teki päätökset Belgian koordinointikeskuksista, sillä EU:n jäsenvaltioissa oli käytössä monia samankaltaisia järjestelmiä. Valvontaviranomainen myöntää myös, että koordinointikeskuksia koskevalla asialla on samankaltaisuuksia vakuutusalan kytkösyhtiöiden verotusta koskevan asian kanssa. Vakuutusalan kytkösyhtiöillä Liechtensteinissa saattoi näin ollen olla perusteltu oikeus olettaa, että niiden tarjoamia yritysryhmän sisäisiä palveluja (vakuutuksia) voidaan verottaa poikkeavasti ilman, että asiaan liittyy valtiontukea.

Lisäksi valvontaviranomainen katsoo, että laajemmin Euroopan talousalueen kannalta katsottuna on mahdollista, että tuensaajat EFTA-valtioissa ovat saattaneet luottaa Euroopan komission toimiin tai yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytäntöön. Valvontaviranomainen tuntee myös Euroopan komission 2000-luvun alussa omaksuman lähestymistavan luottamuksensuojaa koskevassa kysymyksessä, kun se on kieltänyt vastaavia verotoimenpiteitä (78). Asiaan sovellettavan lähestymistavan yhtenäisyyden varmistamiseksi koko Euroopan talousalueella valvontaviranomainen toteaa näin ollen komission käytännön huomioon ottaen, että tuensaajat saattoivat perustellusti luottaa siihen, etteivät verotoimenpiteet olleet valtiontukea, kun ne otettiin käyttöön.

Tällainen luottamus ei ole kuitenkaan voinut jatkua loputtomiin, kun otetaan huomioon kyseisenä aikana tapahtunut kehitys verotoimenpiteiden arvioinnissa valtiontukisääntöjen mukaisesti. Komissio käynnisti muodollisen tutkintamenettelyn Ahvenanmaalla toimivien captive-vakuutusyhtiöiden hyväksi Suomessa myönnetyistä verovapauksista 11 päivänä heinäkuuta 2001 (79), ja ilmoitti epäilevänsä, etteivät toimenpiteet ole yhdenmukaisia valtiontukisääntöjen kanssa. Tutkinta aloitettiin Suomen viranomaisten ilmoitettua toimenpiteistä 15 päivänä heinäkuuta 1998, seitsemän kuukautta Liechtensteinin toimenpiteen käyttöönoton jälkeen. Suomen viranomaiset siirsivät verotoimenpiteen käyttöönottoa siihen saakka, kunnes komissio olisi tehnyt päätöksen. Päätös, jossa todettiin nimenomaisesti, että captive-vakuutusyhtiöille myönnetyt verovapaudet olivat yhteismarkkinoille soveltumatonta valtiontukea, tehtiin 10 päivänä heinäkuuta 2002. Koska Liechtensteinin verotoimenpiteet ovat sisällöltään samat kuin Ahvenanmaalla toimiville captive-vakuutusyhtiöille ehdotetut toimenpiteet Suomessa, valvontaviranomainen katsoo, että kaikkien tuensaajien (80) olisi pitänyt olla tietoisia viimeistään 6 päivänä marraskuuta 2001, jolloin samankaltaisia verotoimenpiteitä Ahvenanmaalla koskevan muodollisen tutkintamenettelyn aloittamista koskeva päätös julkaistiin, että toimenpiteisiin liittyi todennäköisesti ETA-sopimuksen toimintaan soveltumatonta valtiontukea. Komission esittämät selkeät epäilyt vakuutusalan kytkösyhtiöiden hyväksi toteutettavien erityisten verovapauksien soveltumisesta yhteismarkkinoille mitätöivät kaiken mahdollisen perustellun luottamuksen, jota Liechtensteinin verovapauksista hyötyneillä vakuutusalan kytkösyhtiöillä oli mahdollisesti ollut.

Näin ollen valvontaviranomainen toteaa, että tuensaajat ovat saattaneet perustellusti luottaa siihen, etteivät vakuutusalan kytkösyhtiöihin Liechtensteinissa sovellettavat verovapaudet olleet valtiontukea silloin, kun ne tulivat voimaan 1 päivänä tammikuuta 1998, siihen asti, kunnes Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä julkaistiin 6 päivänä marraskuuta 2001 komission päätös muodollisen tutkintamenettelyn aloittamisesta Ahvenanmaalla toimivien captive-vakuutusyhtiöiden tukiohjelmasta, mutta ne eivät voineet tehdä näin enää tämän jälkeen.

Valvontaviranomaisen mielestä myöskään oikeusvarmuuteen liittyvät perustelut eivät päde tässä asiassa unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön sekä (ETA-sopimuksen) 61 artiklan ja (SEUT-sopimuksen) 107 artiklan laajan sovellettavuuden vuoksi. Kaikkina aikoina oli selvästi ennakoitavissa, että tutkinnan kohteena oleviin verotoimenpiteisiin saattaa liittyä valtiontukea.

5.   PÄÄTELMÄT

Valvontaviranomainen katsoo, että 18 päivänä joulukuuta 1998 voimaan tulleen Liechtensteinin verolain 82a §:n ja 88d §:n 3 momentin mukaisesti vakuutusalan kytkösyhtiöihin sovellettavat erityiset verosäännöt ovat ETA-sopimuksen 61 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea. Edellä mainituista syistä näiden toimenpiteiden ei voida katsoa olevan yhteensopivia ETA-sopimuksen valtiontukea koskevien sääntöjen kanssa.

Valvontaviranomainen katsoo myös, että kiistanalaiset tukitoimenpiteet on pantu täytäntöön vastoin pöytäkirjassa 3 olevan I osan 1 artiklan 3 kohtaa, joten ne ovat sääntöjenvastaista tukea.

Pöytäkirjassa 3 olevan 14 artiklan mukaan sääntöjenvastaista tukea koskevissa kielteisissä päätöksissä valvontaviranomainen päättää, että asianomaisen EFTA-valtion on toteutettava kaikki tarpeelliset toimenpiteet tuen perimiseksi takaisin tuensaajalta. Valvontaviranomainen ei saa vaatia tuen takaisinperimistä, jos tämä olisi jonkin ETA-oikeuden yleisen periaatteen vastaista. Koska yritysryhmän sisäisen verotoimenpiteen arviointiin valtiontukisääntöjen mukaisesti liittyy jonkin verran epävarmuutta, valvontaviranomainen myöntää, että yrityksillä on voinut olla jonkinlainen perusteltu luottamus siihen, ettei Liechtensteinin verotoimenpiteisiin sisälly tukea. Tällaista luottamusta ei voinut olla enää sen jälkeen, kun komissio aloitti muodollisen tutkintamenettelyn Ahvenanmaalla toimivien captive-vakuutusyhtiöiden hyväksi toteutettavista verotoimenpiteistä. Tästä syystä valvontaviranomainen vaatii perimään tuen takaisin ainoastaan 6 päivästä marraskuuta 2001 lähtien, jolloin komission päätös julkaistiin Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä.

Takaisin perittävän tuen määrä on laskettava arvioimalla vakuutusalan kytkösyhtiöiden tulo-, pääoma- ja kuponkiverot, jotka olisi kannettu kytkösyhtiöiltä, ellei niihin olisi sovellettu erityisiä sääntöjä, ja vähentämällä niistä tuensaajien jo maksamien pääomaverojen määrä,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:

1 artikla

Tukitoimenpiteet, jotka Liechtensteinin viranomaiset ovat toteuttaneet vakuutusalan kytkösyhtiöiden hyväksi 18 päivänä joulukuuta 1998 voimaan tulleen verolain 82a §:n ja 88d §:n 3 momentin mukaisesti, ovat ETA-sopimuksen 61 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua sääntöjenvastaista tukea, joka ei sovellu ETA-sopimuksen toimintaan.

2 artikla

1.   Liechtensteinin on kumottava edellä olevassa 1 artiklassa tarkoitetut toimenpiteet niin, ettei niitä sovelleta verovuoden 2010 jälkeen (vuosi 2010 mukaan luettuna).

2.   Liechtensteinin viranomaisten on ilmoitettava valvontaviranomaiselle lainsäädäntötoimista, joita se toteuttaa toimenpiteen poistamiseksi 30 päivään kesäkuuta 2010 mennessä.

3 artikla

1.   Liechtensteinin viranomaisten on toteutettava kaikki tarvittavat toimenpiteet 1 artiklassa tarkoitetun ja 6 päivästä marraskuuta 200131 päivään joulukuuta 2009 sääntöjenvastaisesti myönnetyn tuen perimiseksi takaisin tuensaajilta.

2.   Takaisin perittävän tuen määrä lasketaan arvioimalla tulo-, pääoma- ja kuponkiverot, jotka olisi kannettu vakuutusalan kytkösyhtiöiltä, ellei niihin olisi sovellettu erityisiä sääntöjä, ja vähentämällä niistä tuensaajien jo maksamien pääomaverojen määrä.

3.   Takaisin perittävästä tuesta on maksettava korkoa siitä päivästä, jona verohuojennukset on otettu yrityksen kohdalla käyttöön, tuen todelliseen takaisinperintäpäivään saakka.

4.   Korolle lasketaan korkoa pöytäkirjassa 3 olevan II osan 27 artiklassa tarkoitetuista täytäntöönpanosäännöksistä annetun ja 17 päivänä joulukuuta 2008 tehdyllä EFTAn valvontaviranomaisen päätöksellä N:o 789/08/KOL muutetun EFTAn valvontaviranomaisen päätöksen N:o 195/04/KOL 9 artiklan mukaisesti.

4 artikla

Edellä olevassa 1 artiklassa tarkoitettu tuki on perittävä takaisin viipymättä viimeistään 30 päivänä syyskuuta 2010 kansallisessa lainsäädännössä säädettyjen menettelyjen mukaisesti, jos päätöksen välitön ja tehokas täytäntöönpano on niiden mukaan mahdollista.

5 artikla

Tämä päätös on osoitettu Liechtensteinin ruhtinaskunnalle.

6 artikla

Tämä päätös on todistusvoimainen ainoastaan englannin kielellä.

---

(1)  Suuntaviivat ETA-sopimuksen 61 ja 62 artiklan sekä valvonta- ja tuomioistuinsopimuksen pöytäkirjassa 3 olevan 1 artiklan tulkinnasta ja soveltamisesta, jotka valvontaviranomainen hyväksyi ja antoi 19 päivänä tammikuuta 1994 (EYVL L 231, 3.9.1994, s. 1) ja ETA-täydennysosassa (N:o 32, 3.9.1994, s. 1). Ajantasaistettu versio on saatavissa osoitteessa: http://www.eftasurv.int/state-aid/legal-framework/state-aid-guidelines/

(2)  Konsolidoitu versio on saatavissa osoitteessa: http://www.eftasurv.int/media/decisions/195-04-COL.pdf

(3)  EUVL G 75, 31.3.2009, s. 45, ja ETA-täydennysosa N:o 17, 26.3.2009, s. 1.

(4)  Liechtensteinin verolain muuttamisesta 18 päivänä joulukuuta 1997 annettu laki, Liechtensteinin säädöskokoelma (Liechtensteinisches Landesgesetzblatt) 1998 N:o 36.

(5)  Käännös on tehty valvontaviranomaisen yksiköissä.

(6)  Tämä vahvistui 30 päivänä toukokuuta 2007 päivätystä Liechtensteinin viranomaisten kirjeestä.

(7)  Tältä osin yhtiö A viittaa asiaan 118/85 (Kok. 1987, s. 2599, 7 kohta) ja asiaan C-35/96 (Kok. 1998, s. I-3851, 36 kohta) (molemmat komissio v. Italian tasavalta); asiaan C-222/04, Ministero dell’Economica e delle Finanze v. Cassa di Risparmio di Firenze SpA (Kok. 2006, s. I-289), sekä Norjan tielaitoksen Møren ja Romsdalin piiritoimistoa koskevasta kantelusta 18 päivänä heinäkuuta 2007 tehtyyn EFTAn valvontaviranomaisen päätökseen N:o 349/07/KOL (EUVL L 310, 20.12.2007, s. 35, ja ETA-täydennysosa nro 61, 20.12.2007, s. 35).

(8)  Komission päätös, tehty 22.9.2004, valtiontuesta N 354/04 (uusi viittaus jäljempänä).

(9)  Komission päätös, tehty 13.2.2008, valtiontuesta N 480/07 (uusi viittaus jäljempänä).

(10)  Komission päätös, tehty 8.7.2009, asiassa C 4/07 (ex N 465/06) (uusi viittaus jäljempänä).

(11)  Komission päätös, tehty 10 päivänä heinäkuuta 2002, tukiohjelmasta, jonka Suomi on toteuttanut Ahvenanmaalla toimivien captive-vakuutusyhtiöiden tukemiseksi (EYVL L 329, 5.12.2002, s. 22).

(12)  EFTAn valvontaviranomaisen päätös N:o 349/07/KOL, tehty 18.7.2007, Norjan tielaitoksen Møren ja Romsdalin piiritoimistoa koskevasta kantelusta. Julkaisutiedot ovat alaviitteessä 7.

(13)  Komission päätös, tehty 22.9.2004, asiassa N 354/04 (EUVL L 131, 28.5.2005, s. 10).

(14)  EUVL L 323, 9.12.2005, s. 1.

(15)  Komission päätös, tehty 17 päivänä helmikuuta 2003, valtiontukiohjelmasta, jonka Belgia on toteuttanut Belgiassa sijaitsevien koordinointikeskusten hyväksi (EUVL L 282, 30.10.2003, s. 25). Samaan päätökseen viitataan myös jäljempänä 4 kohdassa.

(16)  Viranomaiset viittasivat tuomioon asiassa C-222/04, Ministero dell’Economia e delle Finanze v. Cassa di Risparmio di Firenze SpA, Kok. 2006, s. I-289.

(17)  Asia C-308/01, Gil Insurance ym. v. Commissioners of Customs & Excise, Kok. 2004, s. I-4777.

(18)  Katso edellä olevat alaviitteet 5–8.

(19)  Katso valvontaviranomaisen antamien yritysverotusta koskevien valtiontuen suuntaviivojen (State Aid Guidelines to Business Taxation) 3 kohdan 3 alakohta.

(20)  Asia C-41/90, Höfner ja Elser v. Macrotron GmbH, Kok. 1991, s. I-1979, 21 kohta.

(21)  Yhdistetyt asiat C-180/98–C-184/98, Pavlow, Kok. 2000, s. I-6451, 75 kohta.

(22)  NACE-toimialaluokitus on yleiseurooppalainen luokitusjärjestelmä, jossa organisaatiot ryhmitellään liiketoiminnan perusteella. K65 – Vakuutus-, jälleenvakuutus- ja eläkevakuutustoiminta (pl. pakollinen sosiaalivakuutus).

(23)  Kun erillinen yhtiö perustetaan tällä tavoin, voi yhtiön hallussa olla myös esimerkiksi pääomaa (lainsäädännön vaatimusten mukaisesti), joka voidaan vähentää verotuksessa.

(24)  Katso edellä mainittu komission päätös, tehty 10 päivänä heinäkuuta 2002, tukiohjelmasta, jonka Suomi on toteuttanut Ahvenanmaalla toimivien captive-vakuutusyhtiöiden tukemiseksi, 51 kohta.

(25)  Katso asia C-107/98, Teckal Srl v. Comune di Viano ja Azienda Gas-Acqua Consorziale (AGAC) di Reggio Emilia, tuomio 18 päivänä marraskuuta 1999.

(26)  Asia C-26/03, Stadt Halle ja RPL Recyclingpark Lochau GmbH v. Arbeitsgemeinschaft Thermische Restabfall- und Energieverwertungsanlage TREA Leuna, Kok. 2005, s. I-1, 48 kohta.

(27)  Yritysvakuutusten alaa koskeva tutkinta – Asetuksen (EY) N:o 1/2003 17 artiklaan perustuva yritysvakuutusten alaa koskeva tutkinta – Välikertomus, tammikuu 2007. Saatavissa osoitteessa: http://ec.europa.eu/competition/sectors/financial_services/inquiries/interim_report_24012007.pdf

(28)  Katso komission kertomuksen luku 5 ”Insurance markets: basic structure” (vakuutusmarkkinoiden perusrakenne), s. 32.

(29)  Katso Yhdistyneen kuningaskunnan rahoituspalveluviranomaiselle laaditun raportin kohta 4.2.1 ”Substitutes for insurance” (vakuutusten korvikkeet).

(30)  Katso esimerkiksi CRA Internationalin Yhdistyneen kuningaskunnan rahoituspalveluviranomaiselle joulukuussa 2007 laatima raportti. Saatavilla osoitteessa: http://www.fsa.gov.uk/pubs/other/cra_report_cicd.pdf

(31)  Katso Yhdistyneen kuningaskunnan rahoituspalveluviranomaiselle laadittu raportti, s. 51.

(32)  Yksityisten sijoittajien osalta verovapauden myöntäminen ei ole ETA-sopimuksen 61 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea.

(33)  Komission päätös, tehty 21 päivänä tammikuuta 1998, Saksan tuloverolain 52 §:n 8 momentin perusteella myönnettävistä verohuojennuksista (EYVL L 212, 30.7.1998, s. 50). Asia C-156/98, Saksa v. komissio, Kok. 2000, s. I-6857, 26 kohta.

(34)  Katso verolain 77 §.

(35)  Tuloverokanta riippuu nettotulojen suhteesta verotettavaan pääomaan. Verokantaa voidaan nostaa 1–5 prosenttiyksikköä, jolloin enimmäistulovero on 20 prosenttia.

(36)  Katso verolain 76 §.

(37)  Edellä mainittu komission päätös, tehty 10 päivänä heinäkuuta 2002 tukiohjelmasta, jonka Suomi on toteuttanut Ahvenanmaalla toimivien captive-vakuutusyhtiöiden tukemiseksi.

(38)  Komissio totesi lisäksi, että toimenpide myös sulkee pois vakuutusyhtiöt, jotka vakuuttavat tavallisesti muita kuin osakkuusyhtiöitä (tai mitä tahansa muita yrityksiä), toimimasta aivan samoilla markkinoilla ja samoilla ehdoilla kuin vakuutusalan kytkösyhtiöt. Valvontaviranomainen yhtyy jälleen tähän näkemykseen.

(39)  Asia C-308/01, GIL Insurance ym., Kok. 2004, s. I-4777, 68 kohta. Katso myös asia C-143/99, Adria-Wien Pipeline, Kok. 2001, s. I-8365, 41 kohta, ja asia C-409/00, Espanja v. komissio, Kok. 2003, s. I-1487, 47 kohta.

(40)  Valvontaviranomainen viittaa Yhdistyneen kuningaskunnan rahoituspalveluviranomaiselle laadittuun raporttiin, jonka mukaan ”asiakkaiden haastatteluista kävi selvästi ilmi, että kytkösyhtiöiden ja vaihtoehtoisten riskinsiirtotuotteiden käyttö rajoittuu suuriin yritysasiakkaisiin. Myös itsevakuuttaminen oli yleisempää suurten yritysasiakkaiden keskuudessa, vaikka noin 33 prosenttia 20 miljoonan–100 miljoonan punnan yrityksistä itsevakuuttaa osan riskeistä”, ja ”vakuuttamisen vaihtoehtoja, esimerkiksi itsevakuuttamista, vakuutusalan kytkösyhtiöiden perustamista ja vaihtoehtoisia riskinsiirtotuotteita, koskeva kilpailu rajoittuu suuriin yrityksiin”. Lisäksi valvontaviranomainen piti merkittävänä sitä, että yritysvakuutusmarkkinoita koskevan komission kertomuksen mukaan koko maailmassa oli vain noin 5 200 vakuutusalan kytkösyhtiötä vuonna 2005. Määrä on kaikkien maailman yritysten määrään verrattuna tietenkin hyvin pieni, mikä tukee valvontaviranomaisen päätelmää, jonka mukaan kytkösyhtiön perustaminen ei ole vaihtoehto suurimmalle osalle yrityksistä.

(41)  Katso Ahvenanmaata koskevan päätöksen 52 kohta. Komissio arvioi, että kytkösyhtiön perustaminen edellyttää sitä, että vakuutuksia ottava yritysryhmä on riittävän suuri tuottamaan liikevaihdon, jolla voidaan kattaa kiinteät kulut ja saavuttaa voittoa.

(42)  Yhdistetyt asiat T-92/00 ja T-103/00, Territorio Histórico de Álava ym. v. komissio (Ramondín), Kok. 2002, s. II-1385, 39 kohta.

(43)  Hallussapidetyn osuuden vähimmäisarvoksi ehdotettu 50 miljoonaa euroa jätettiin pois toimenpiteistä komission kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen.

(44)  Asia C-53/00, Ferring v. ACOSS, Kok. 2001, s. I-9067, 21 kohta.

(45)  Asia C-156/98, Saksa v. komissio, Kok. 2000, s. I-6857, 22 kohta, jossa yhteisöjen tuomioistuin katsoi, että verohuojennus on soveltamisalaltaan yleinen, jos sitä sovelletaan erotuksetta kaikkiin taloudellisiin toimijoihin. Katso myös asia C-75/97, Belgia v. komissio, Kok. 1999, s. I-3671, 28 kohta.

(46)  Asia E-6/98, Norja v. EFTAn valvontaviranomainen, EFTAn tuomioistuimen raportti vuodelta 1999, s. 76, 38 kohta; yhdistetyt asiat E-5/04, E-6/04 ja E-7/04, Fesil ja Finnfjord, PIL ym. ja Norja v. EFTAn valvontaviranomainen, EFTAn tuomioistuimen raportti vuodelta 2005, s. 117, 84–85 kohta; yhdistetyt asiat T-127/99, T-129/99 ja T-148/99, Territorio Histórico de Álava ym. v. komissio, Kok. 2002, s. II-1275, 163 kohta; asia C-143/99, Adria-Wien Pipeline, Kok. 2001, s. I-8365, 42 kohta; asia T-308/00, Salzgitter v. komissio, Kok. 2004, s. II-1933, 42 kohta; asia C-172/03, Wolfgang Heiser, Kok. 2005, s. I-1627, 43 kohta.

(47)  Edellä mainittu asia E-6/98, Norja v. EFTAn valvontaviranomainen, 38 kohta; edellä mainitut yhdistetyt asiat E-5/04, E-6/04 ja E-7/04, Fesil ja Finnfjord, PIL ym. ja Norja v. EFTAn valvontaviranomainen, 76–89 kohta; asia 173/73, Italia v. komissio, Kok. 1974, s. 709, Kok. Ep. II, s. 323, 16 kohta.

(48)  Edellä mainittu asia E-6/98, Norja v. EFTAn valvontaviranomainen, 67 kohta, ja asia C-159/01, Alankomaat v. komissio, Kok. 2004, s. I-4461, 43 kohta.

(49)  Vastaavien perustelujen osalta katso komission päätös, tehty 17 päivänä helmikuuta 2003, toimenpiteestä, jonka Alankomaat on toteuttanut kansainvälisen rahoitustoiminnan tukemiseksi, 95 kohta.

(50)  EUVL L 335, 17.12.2009, s. 1.

(51)  Asia T-214/95, Het Vlaamse Gewest v. komissio, Kok. 1998, s. II-717; asia 730/79, Philip Morris v. komissio, Kok. 1980, s. 2671, 11 kohta.

(52)  Edellä mainittu komission päätös, tehty 10 päivänä heinäkuuta 2002, tukiohjelmasta, jonka Suomi on toteuttanut Ahvenanmaalla toimivien captive-vakuutusyhtiöiden tukemiseksi.

(53)  Laki säädettiin 18 päivänä joulukuuta 1997.

(54)  Liechtensteinin viranomaiset ja muutamat kolmannet osapuolet väittivät, että komissio olisi itse asiassa todennut, etteivät verrattavissa olevat konsernin sisäiseen verotukseen liittyvät toimenpiteet (katso jäljempänä) ole valtiontukea.

(55)  Asia 173/73, Italia v. komissio, Kok. 1974, s. 709.

(56)  Asia 248/84, Saksa v. komissio, Kok. 1987, s. 4013.

(57)  Suomessa teollisen tuotannon verohuojennuksista luovuttiin 1 päivänä joulukuuta 1994 tehdyn valvontaviranomaisen päätöksen N:o 213/94/KOL jälkeen.

(58)  Lasipakkausten vapauttamista kertakäyttöisistä juomapakkauksista kannettavasta verosta koskeva valvontaviranomaisen päätös N:o 106/95/KOL, tehty 31 päivänä lokakuuta 1995.

(59)  Sosiaalivakuutusmaksujen alueellista eriyttämistä koskevista asianmukaisista toimenpiteistä 14 päivänä toukokuuta 1997 tehty viranomaisen päätös N:o 145/97/KOL.

(60)  EYVL L 2, 6.1.1998, s. 1.

(61)  Komissio antoi tiedonantonsa marraskuussa 1998 (EYVL L 384, 10.12.1998). Vastaava tiedonanto liitettiin kesäkuussa 1999 annettuihin viranomaisen valtiontukea koskeviin suuntaviivoihin luvuksi 17B.

(62)  Katso muun muassa asia C-387/92, Banco Exterior de España SA v. Ayuntamiento de Valencia, Kok. 1994, s. I-877.

(63)  Tiedonannon 18 kohta.

(64)  Katso menettelysääntöjen J kohta.

(65)  Yhdistetyt asiat T-346/99, T-347/99 ja T-348/99, Territorio Histórico de Álava ym. v. komissio, Kok. 2002, 84 kohta.

(66)  Asia C-5/89, komissio v. Saksa, Kok. 1990, s. I-3437, 14 kohta; asia C-169/95, komissio v. Espanja, Kok. 1997, s. I-135, 51 kohta; asia C-24/95, Land Rheinland-Pfalz v. Alcan Deutschland GmbH, Kok. 1997, s. I-1591, 25 kohta.

(67)  Asia C-1/09, Centre d'Exportation du Livre Français (CELF), Ministre de la Culture et de la Communication v. Société Internationale de Diffusion et d'Édition, tuomio 11.3.2010 (ei vielä julkaistu). Katso myös asia C-91/01, Italia v. komissio, Kok. 2004, s. I-4355, 66 ja 67 kohta.

(68)  Asia C-5/89, komissio v. Saksa, Kok. 1990, s. I-3437, 14 kohta, ja Regione Autonoma della Sardegna v. komissio, Kok. 2005, s. II-2123, 64 kohta.

(69)  Asia C-5/89 komissio v. Saksa, Kok. 1990, s. I-3437, 14 kohta; asia C-169/95, Espanja v. komissio, Kok. 1997, s. I-135, 51 kohta.

(70)  Yhdistetyt asiat C-183/02 P ja C-187/02 P, Demesa ja Territorio Histórico de Álava v. komissio, Kok. 2004, s. I-10609, 51 kohta.

(71)  Asia T-290/97, Mehibas Dordstelaan v. komissio, Kok. 2000, s. II-15, ja asiat C-182/03 ja C-217/03, Belgia ja Forum 187 ASBL v. komissio, Kok. 2006, s. I-5479, 147 kohta.

(72)  Katso alaviitteet 54 ja 55, joissa viitataan valvontaviranomaisen päätöksiin, jotka koskivat teollisen tuotannon verohuojennuksia, lasipakkausten vapauttamista verosta ja sosiaaliturvamaksujen alueellista eriyttämistä.

(73)  Liechtensteinin viranomaisten Liechtensteinin parlamentille antaman ETA-sopimusta koskevan kertomuksen (Bericht und Antrag der Regierung an den Landtag des Fürstentums Liechtenstein betreffend das Abkommen über den Europäischen Wirtschaftsraum vom 2. Mai 1992) mukaan Liechtensteinin viranomaiset myöntävät, että periaatteessa verohuojennukset ovat ETA-sopimuksen 61 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea ja että Liechtensteinissa toteutetuista verotoimenpiteistä ilmoittaminen saattaa olla joissakin olosuhteissa välttämätöntä (sivu 134). Katso myös Euroopan talousalueeseen osallistumisesta Liechtensteinin parlamentille annetun kertomuksen perusteluosa (Bericht und Antrag der Regierung an den Landtag des Fürstentums Liechtenstein betreffend die Teilnahme am Europäischen Wirtschaftsraum (EWR) 2. Teil, Nr. 1995/1), sivu 168.

(74)  Menettelysääntöjä, jotka annettiin 1 päivänä joulukuuta 1997, kuvattiin epäterveen verokilpailun estäväksi merkittäväksi sovinnoksi. EU:n jäsenvaltiot sopivat, että yritysverosääntöjen soveltaminen keskeytetään vuoden 1998 alussa ja komissiota kuullaan ennen uuden yritysverolainsäädännön täytäntöönpanoa.

(75)  Vaikka vuoden 1984 päätöstä ei julkaistu, siihen viitattiin 14. kilpailukertomuksessa.

(76)  Menettelysääntöjen (J kohdan) mukaan ”komissio aikoo tutkia tai tutkia uudelleen tapauskohtaisesti voimassa olevat verojärjestelmät ja jäsenvaltioiden uudet hankkeet tarkoituksenaan varmistaa menettelyjen yhdenmukaisuus ja tasaveroisuus perustamissopimuksen sääntöjä ja tavoitteita sovellettaessa” (EYVL L 2, 6.1.1998).

(77)  EUVL L 282, 30.10.2003, s. 25. Samana päivänä komissio tuli samaan tulokseen Alankomaiden kansainvälisen rahoitustoiminnan tukijärjestelmän suhteen (päätös K(2003) 568 toimenpiteestä, jonka Alankomaat on toteuttanut kansainvälisen rahoitustoiminnan tukemiseksi (EUVL L 180, 18.7.2003, s. 52)).

(78)  Katso Belgian koordinointikeskuksia koskevan päätöksen (EUVL L 282, 30.10.2003, s. 25) lisäksi myös muut asiat, joihin liittyy samankaltaiseksi katsottua veroetuuskohtelua, kuten komission päätökset K(2002) 3740 Luxemburgin valtiontukiohjelmasta – Koordinointikeskukset (EUVL L 170, 9.7.2003, s. 20) ja K(2003) 568 toimenpiteestä, jonka Alankomaat on toteuttanut kansainvälisen rahoitustoiminnan tukemiseksi (EUVL L 180, 18.7.2003, s. 52).

(79)  EYVL L 309, 6.11.2001, s. 4.

(80)  Ja etenkin Liechtensteinin viranomaisten.

---