20.5.2004   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 183/35

(1)

Komissio julkaisi 21 päivänä elokuuta 2003Euroopan unionin virallisessa lehdessä ilmoituksen (3) tukien vastaisen menettelyn aloittamisesta tiettyjen Intiasta peräisin olevien grafiittielektrodijärjestelmien tuonnissa yhteisöön, jäljempänä ”menettelyn aloittamista koskeva ilmoitus”.

(2)

Menettely aloitettiin valituksen perusteella, jonka oli heinäkuussa 2003 tehnyt Euroopan hiili- ja grafiittialaa edustava ECGA-yhdistys (European Carbon and Graphite Association) sellaisten tuottajien puolesta, joiden tuotanto muodostaa pääosan eli tässä tapauksessa yli 50 prosenttia tiettyjen grafiittielektrodijärjestelmien kokonaistuotannosta yhteisössä. Valituksessa esitetty näyttö kyseisen tuotteen tukemisesta ja siitä aiheutuvasta merkittävästä vahingosta katsottiin riittäväksi oikeuttamaan tukien vastaisen menettelyn aloittaminen.

(3)

Ennen menettelyn aloittamista komissio ilmoitti perusasetuksen 10 artiklan 9 kohdan mukaisesti Intian viranomaisille saaneensa asianmukaisesti asiakirjanäytöllä vahvistetun valituksen, jossa väitetään, että tiettyjen Intiasta peräisin olevien grafiittielektrodijärjestelmien tuettu tuonti aiheuttaa merkittävää vahinkoa yhteisön tuotannonalalle. Kyseisille viranomaisille ehdotettiin neuvottelujen aloittamista valituksen sisällön selvittämiseksi ja molempia osapuolia tyydyttävään ratkaisuun pääsemiseksi. Intian viranomaiset eivät pyytäneet neuvotteluja, mutta niiden esittämät kirjalliset huomautukset valituksessa esitettyjen, tuonnin tukemista ja yhteisön tuotannonalalle aiheutuvaa merkittävää vahinkoa koskevien väitteiden johdosta otettiin asianmukaisesti huomioon.

(4)

Samana päivänä ilmoitettiin Euroopan unionin virallisessa lehdessä julkaistulla ilmoituksella (4) saman Intiasta peräisin olevan tuotteen tuontia koskevan rinnakkaisen polkumyynnin vastaisen menettelyn aloittamisesta.

(5)

Komissio ilmoitti menettelyn aloittamisesta virallisesti valituksen tekijälle ja muille tiedossa oleville yhteisön tuottajille sekä niille vientiä harjoittaville tuottajille, tuojille, käyttäjille ja tavarantoimittajille, joita asian tiedettiin koskevan. Osapuolille, joita asia koski suoraan, annettiin mahdollisuus esittää kantansa kirjallisesti ja pyytää saada tulla kuulluiksi menettelyn aloittamista koskevassa ilmoituksessa vahvistetussa määräajassa.

(6)

Intian kaksi vientiä harjoittavaa tuottajaa, Intian viranomaiset sekä yhteisön tuottajat, käyttäjät ja tuojat/kauppiaat esittivät kantansa kirjallisesti. Mahdollisuus tulla kuulluksi myönnettiin kaikille osapuolille, jotka olivat sitä edellä mainitun määräajan kuluessa pyytäneet ja ilmoittaneet, että niiden kuulemiseen oli olemassa erityisiä syitä.

(7)

Koska yhteisössä toimii suuri määrä etuyhteydettömiä tuojia, komissio katsoi asianmukaiseksi tutkia perusasetuksen 27 artiklan mukaisesti, olisiko tässä tapauksessa syytä käyttää otantamenetelmää. Pystyäkseen päättämään otannan tarpeellisuudesta ja tarvittaessa valitsemaan otoksen komissio pyysi kaikkia tiedossa olevia etuyhteydettömiä tuojia ilmoittautumaan perusasetuksen 27 artiklan 2 kohdan mukaisesti 15 päivän kuluessa menettelyn aloittamisesta ja toimittamaan komissiolle menettelyn aloittamista koskevassa ilmoituksessa pyydetyt tiedot 1 päivän huhtikuuta 2002 ja 31 päivän maaliskuuta 2003 väliseltä ajalta. Vain kaksi etuyhteydetöntä tuojaa oli valmis osallistumaan otokseen ja antoi pyydetyt perustiedot määräajassa. Näin ollen otantaa ei pidetty tarpeellisena tässä menettelyssä.

(8)

Komissio lähetti kyselylomakkeen kaikille osapuolille, joita asian tiedettiin koskevan, edellä mainituille kahdelle etuyhteydettömälle tuojalle ja kaikille muille yrityksille, jotka ilmoittautuivat menettelyn aloittamista koskevassa ilmoituksessa asetetussa määräajassa, sekä Intian viranomaisille.

(9)

Vastaukset saatiin kahdelta intialaiselta vientiä harjoittavalta tuottajalta, valitukseen osallistuneilta kahdelta yhteisön tuottajalta, kahdeksalta käyttäjäyritykseltä ja edellä mainituilta kahdelta etuyhteydettömältä tuojalta. Lisäksi yksi käyttäjäyritys esitti näkökantansa kirjallisesti toimittaen samalla eräitä määrällisiä tietoja; myös kaksi käyttäjien järjestöä toimitti komissiolle asiaan liittyviä kirjallisia huomautuksia.

(10)

Komissio hankki ja tarkisti kaikki tukien, niistä johtuvan vahingon ja yhteisön edun alustavan määrittämisen kannalta tarpeellisina pitämänsä tiedot. Tarkastuskäyntejä tehtiin seuraavien yritysten toimitiloihin:

(11)

Tukia ja vahinkoa koskeva tutkimus kattoi 1 päivän huhtikuuta 2002 ja 31 päivän maaliskuuta 2003 välisen ajanjakson, jäljempänä ”tutkimusajanjakso”. Vahingon määrittämisen kannalta merkittävien kehityssuuntausten tarkastelu kattoi vuoden 1999 ja tutkimusajanjakson päättymisen välisen ajan, jäljempänä ”tarkastelujakso”.

(12)

Tarkasteltavana olevan tuotteen muodostavat joko yhdessä tai erikseen tuodut grafiittielektrodit ja/tai kyseisten elektrodien jatkonippelit. Grafiittielektrodi on keraamiseen muottiin valettu tai pursotettu grafiittilieriö. Lieriön molempiin päihin on työstetty kartiomainen ”kierrekanta”, jonka avulla kaksi tai useampia elektrodeja voidaan liittää yhteen pylvääksi. Kaksi kantaa liitetään toisiinsa liitososalla, joka on myös grafiittia. Tätä osaa kutsutaan ”jatkonippeliksi”. Grafiittielektrodi ja jatkonippeli toimitetaan tavallisesti esiasennettuna ”grafiittielektrodijärjestelmänä”.

(13)

Grafiittielektrodit ja niiden jatkonippelit valmistetaan käyttämällä öljyteollisuuden sivutuotteena saatavaa petrolikoksia sekä kivihiilitervapikeä. Valmistusprosessissa on kuusi vaihetta: muovaus, lämpökäsittely, kyllästäminen, toinen lämpökäsittely, grafitointi ja työstäminen. Grafitointivaiheen aikana tuote kuumennetaan sähköllä yli 3 000 celsiusasteeseen, jolloin se muuttuu grafiitiksi, joka on hiilen kiteinen muoto ja ainutlaatuinen materiaali, sillä se johtaa heikosti sähköä mutta hyvin lämpöä ja kestää ja toimii erittäin hyvin korkeissa lämpötiloissa, minkä vuoksi se soveltuu valokaariuuneihin. Grafiittielektrodijärjestelmän valmistusprosessi kestää noin kaksi kuukautta. Grafiittielektrodijärjestelmiä ei voida korvata muilla tuotteilla.

(14)

Teräksen tuottajat käyttävät grafiittielektrodijärjestelmiä virtajohtimina valmistaessaan terästä kierrätysromusta valokaariuuneissa, joita sanotaan myös ”minitehtaiksi”. Tämän tutkimuksen kohteena ovat vain sellaiset grafiittielektrodit ja niiden jatkonippelit, joiden näennäistiheys on vähintään 1,65 g/cm3 ja joiden sähkövastus on enintään 6,0 μΩ.m. Näitä teknisiä parametreja vastaavien grafiittielektrodijärjestelmien tehonsiirtokyky on erittäin hyvä.

(15)

Toinen intialaisista viejistä ilmoitti joissakin tapauksissa tuottavansa asianomaista tuotetta käyttämättä nk. huippulaadun neulakoksia (premium needle coke) eli korkealuokkaista petrolikoksia, jota valituksen tekijät olivat asianomaisen yrityksen mukaan pitäneet välttämättömänä 12–14 kappaleessa esitettyjä ominaisuuksia vastaavan tuotteen tuottamisessa. Kyseinen viejä väitti tämän vuoksi, että grafiittielektrodit ja niiden jatkonippelit, joissa ei ole käytetty huippulaadun neulakoksia, olisi jätettävä tutkimuksen ulkopuolelle. Grafiittielektrodijärjestelmien tuottamiseen voidaan todellakin käyttää erilaisia petrolikoksin laatuja. Tuotteen määritelmä perustuu kuitenkin lopputuotteen fyysisiin ja teknisiin perusominaisuuksiin ja sen käyttötarkoituksiin eikä käytettyyn raaka-aineeseen. Jos Intiasta peräisin olevat, yhteisöön tuodut grafiittielektrodit ja niiden jatkonippelit vastaavat fyysisiltä ja teknisiltä perusominaisuuksiltaan esitettyä tuotemääritelmää, niitä pidetään tarkasteltavana olevana tuotteena. Näin ollen tämä väite hylättiin.

(16)

Tutkimuksessa todettiin, että Intiasta yhteisöön vietävällä tuotteella, Intiassa tuotetulla ja sen kotimarkkinoilla myytävällä tuotteella sekä yhteisön tuottajien yhteisössä valmistamalla ja myymällä tuotteella on samat fyysiset ja tekniset perusominaisuudet ja samat käyttötarkoitukset, mistä syystä niitä pidetään perusasetuksen 1 artiklan 5 kohdassa tarkoitettuina samankaltaisina tuotteina.

(17)

Komissio tutki valitukseen sisältyneiden tietojen ja komission kyselylomakkeeseen saatujen vastausten perusteella seuraavat viisi järjestelmää, joiden yhteydessä Intian viranomaisten väitettiin myöntäneen vientitukea:

(18)

Edellä i–v kohdassa mainitut järjestelmät perustuvat 7 päivänä elokuuta 1992 voimaan tulleeseen ulkomaankaupan kehittämistä ja sääntelyä koskevaan lakiin (Foreign Trade Development and Regulation Act) nro 22/1999, jäljempänä ”ulkomaankauppalaki”. Ulkomaankauppalailla Intian viranomaiset valtuutetaan antamaan vienti- ja tuontipolitiikkaa koskevia tiedonantoja, jotka esitetään tiivistelmänä kauppaministeriön viiden vuoden välein julkaisemissa ja säännöllisesti päivitettävissä vienti- ja tuontipolitiikkaa koskevissa asiakirjoissa. Tämän menettelyn tutkimusajanjakson kannalta merkittävä vienti- ja tuontipolitiikkaa koskeva asiakirja on 1 päivän huhtikuuta 2002 ja 31 päivän maaliskuuta 2007 välisen ajanjakson kattava viisivuotissuunnitelma. Intian viranomaiset ovat lisäksi määritelleet Intian ulkomaankauppapolitiikkaa koskevat menettelyt menettelykäsikirjassa (osa 1), joka kattaa 1 päivän huhtikuuta 2002 ja 31 päivän maaliskuuta 2007 välisen ajanjakson ja jota myös päivitetään säännöllisesti.

(19)

Ajanjakson 1 päivästä huhtikuuta 200231 päivään maaliskuuta 2007 kattavasta vienti- ja tuontipolitiikkaa koskevasta asiakirjasta käy selvästi ilmi, että ennen kyseisen politiikan voimaantuloa myönnettyjä lisenssejä/todistuksia/lupia voidaan edelleen käyttää niihin tarkoituksiin, joihin ne myönnettiin, myös tutkimusajanjakson aikana, ellei toisin määrätä.

(20)

Tässä asetuksessa jäljempänä esitetyt viittaukset edellä mainittujen tutkittujen järjestelmien i–iv oikeusperustaan perustuvat 1 päivän huhtikuuta 2002 ja 31 päivän maaliskuuta 2007 välisen ajanjakson kattavaan vienti- ja tuontipolitiikkaa koskevaan asiakirjaan ja vastaavaa ajanjaksoa koskevaan menettelykäsikirjaan (osa 1).

(21)

Edellä v kohdassa mainittu tuloverosta vapauttaminen perustuu vuonna 1961 annettuun tuloverolakiin (Income Tax Act), jota muutetaan vuosittain varainhoitolailla (Finance Act).

(22)

Perusasetuksen 14 artiklan 5 kohdan b alakohdassa säädetään, että vähämerkityksiselle tuelle vahvistettu kolmen prosentin raja-arvo, jota sovelletaan tiettyihin kehitysmaihin eli tukia ja tasoitustulleja koskevan sopimuksen, jäljempänä ”tukisopimus”, liitteessä VII tarkoitettuihin WTO:n jäseninä oleviin kehitysmaihin ja niihin WTO:n jäseninä oleviin kehitysmaihin, jotka ovat kokonaan poistaneet vientituet, lakkaa olemasta voimassa kahdeksan vuoden kuluttua WTO-sopimuksen voimaantulosta. Koska kyseinen sopimus tuli voimaan 1 päivänä tammikuuta 1995, tätä tuen raja-arvoa ei enää sovelleta. Vähämerkityksisen tuen raja-arvo on nyt kaikista kehitysmaista tulevan tuonnin osalta perusasetuksen 14 artiklan 5 kohdan a alakohdassa säädetty kaksi prosenttia. Samalla kun tukisopimuksen liitteessä VII mainittuihin maihin on sovellettu mainittua vähämerkityksisen tuen kolmen prosentin raja-arvoa, EY:n käytäntönä on ollut soveltaa kyseisten maiden tapauksessa 0,3 prosentin vähimmäistason raja-arvoa kunkin yksittäisen tukijärjestelmän osalta. Koska tukisopimuksen liitteessä VII mainittuihin maihin ei enää sovelleta edellä mainittua vähämerkityksisen tuen erityistä raja-arvoa, myöskään yksittäisiä järjestelmiä koskevan raja-arvon soveltamista ei enää pidetä tarkoituksenmukaisena.

(23)

DEPB-järjestelmä tuli voimaan 1 päivänä huhtikuuta 1997 tullin tiedonannolla nro 34/97. Järjestelmän yksityiskohtainen kuvaus esitetään vienti- ja tuontipolitiikkaa koskevan asiakirjan kohdissa 4.3.1–4.3.4 ja menettelykäsikirjan kohdissa 4.37–4.53. DEPB-järjestelmällä korvattiin Passbook-järjestelmä, joka lakkautettiin 31 päivänä maaliskuuta 1997. DEPB-järjestelmiä on alusta lähtien ollut kahta eri lajia, vientiä edeltävä ja viennin jälkeinen DEPB-järjestelmä.

(24)

Intian viranomaiset korostivat, että vientiä edeltävä DEPB-järjestelmä lakkautettiin 1 päivänä huhtikuuta 2000, mistä syystä järjestelmällä ei ole merkitystä tutkimusajanjakson osalta. Tutkimuksessa todettiin, että kumpikaan tarkasteltavina olevista yrityksistä ei saanut minkäänlaista etua vientiä edeltävästä DEPB-järjestelmästä, joten sen osalta ei ole tarpeen selvittää tasoitustullin käyttöönoton mahdollisuutta. Seuraavassa tarkastelussa keskitytään tämän vuoksi pelkästään viennin jälkeiseen DEPB-järjestelmään.

(25)

(Viennin jälkeistä DEPB-järjestelmää voivat käyttää valmistajaviejät tai kauppiasviejät (eli kauppiaat).

(26)

Tässä järjestelmässä tukikelpoiset viejät voivat pyytää hyvityksiä, jotka lasketaan tiettynä prosenttiosuutena vietyjen lopputuotteiden arvosta. Intian viranomaiset ovat vahvistaneet tällaiset DEPB-prosenttiosuudet useimmille tuotteille, myös tarkasteltavana olevalle tuotteelle, tuotantopanoksia ja myyntiä koskevien vakionormien (Standard Input/Output Norms) perusteella. Lisenssi, josta ilmenee hyvityksen määrä, myönnetään ilman eri toimenpiteitä, kun asiaa koskeva hakemus on vastaanotettu.

(27)

Viennin jälkeinen DEPB-järjestelmä antaa mahdollisuuden käyttää tällaisia hyvityksiä minkä tahansa myöhemmän tuonnin yhteydessä kannettavien tullien kuittaamiseen, paitsi kun kyse on tavaroista, joihin sovelletaan tuontirajoituksia tai -kieltoja. Hyvityksiä käyttäen tuodut tavarat voidaan myydä kotimarkkinoilla (jolloin niihin sovelletaan liikevaihtoveroa) tai käyttää muutoin.

(28)

EPB-lisenssit ovat vapaasti siirrettävissä, minkä johdosta ne usein myydään. Lisenssistä veloitetaan käsittelymaksu, joka on 0,5 prosenttia saadusta hyvityksestä, ja se on voimassa 12 kuukauden ajan myöntämispäivästä. Näin ollen 1 päivän huhtikuuta 2001 ja 31 päivän maaliskuuta 2003 välisenä kaksivuotiskautena myönnetyt lisenssit oli mahdollista joko myydä tai käyttää tuontitullien kuittaamiseen tutkimusajanjakson aikana.

(29)

Ennen tutkimusajanjaksoa eli 31 päivään maaliskuuta 2002 saakka DEPB-lisenssin esittämällä oli mahdollista kuitata tavanomaisia tuontitulleja lisenssin nimellisarvoa vastaavalla määrällä. DEPB-lisenssillä sai myös vapautuksen toisesta tullista, nk. erityisestä lisätullista (Special Additional Duty), jäljempänä ”erityistulli”. Erityistulli on neljä prosenttia useimpien Intiaan tuotavien tavaroiden, myös tarkasteltavana olevan tuotteen, tullin sisältävästä tullausarvosta. Vaikka erityistullista vapauttamisen ehtona tässä järjestelmässä oli DEPB-lisenssin esittäminen, näin säästetyn erityistullin määrää ei vähennetty lisenssiin merkityn hyvityksen määrästä. Tästä syystä DEPB-järjestelmä tarjosi tosiasiassa myös lisäetua, joka ylitti DEPB-lisenssin nimellisarvon.

(30)

Intian viranomaiset poistivat DEPB-järjestelmään kuuluneen erityistullivapautuksen 1 päivästä huhtikuuta 2002 eli tutkimusajanjakson alusta lukien. Näin ollen tutkimusajanjaksona tehdyt erityistullin kuittaukset vähennettiin suoraan tuojan esittämän DEPB-lisenssin hyvitysmäärästä. Tämän järjestelmään tehdyn muutoksen huomioon ottamiseksi ja käytännössä korvatakseen viejille erityistullivapautuksesta aiemmin saatujen etujen menetyksen Intian viranomaiset korottivat DEPB-prosenttiosuuksia 1 päivästä huhtikuuta 2002 lukien muuttamalla tarkasteltavana olevaan tuotteeseen sovellettavia, tuotantopanoksia ja myyntiä koskevia vakionormeja. Intian viranomaiset myönsivät lisäksi pyynnöstä lisähyvityksiä voimassa olleisiin, ennen 1 päivää huhtikuuta 2002 myönnettyihin lisensseihin saattaakseen myönnetyn hyvityksen määrän vastaamaan tarkistettua DEPB-prosenttiosuutta.

(31)

Vientiä harjoittavalle yritykselle myönnetään hyvitys, jonka se voi käyttää joko erilaisten tavaroiden tulevan tuonnin yhteydessä kannettavien tullien kuittaamiseen tai yksinkertaisesti myydä avoimilla markkinoilla.

(32)

Hyvityksen määrä lasketaan automaattisesti tuotantopanoksia ja myyntiä koskevien vakionormien mukaisesti vahvistettujen prosenttiosuuksien perusteella riippumatta siitä, onko tuotantopanoksia tuotu, onko niistä maksettu tullia tai onko ne tosiasiassa käytetty, ja missä määrin, vientituotantoon. Yritykset voivatkin hakea lisenssiä aiemman vientinsä perusteella, vaikka ne eivät harjoittaisi tuontia tai hankkisi tavaroita muista lähteistä. DEPB-hyvitykset ovat avustuksia, joten niitä pidetään taloudellisena tukena. Niissä on kyse varojen suorasta siirrosta, sillä ne voidaan myydä ja vaihtaa rahaksi tai käyttää tuontitullien kuittaamiseen, mikä johtaa siihen, että Intian viranomaiset luopuvat tuloista, jotka muuten kannettaisiin.

(33)

Perusasetuksen 2 artiklan 1 kohdan a alakohdan ii alakohdassa säädetään poikkeuksesta muun muassa sellaisten tullinpalautusjärjestelmien ja korvaavien tuotantopanosten palautusjärjestelyjen osalta, jotka ovat asetuksen liitteessä I olevan i kohdan, liitteen II (palautuksen määrittely ja sitä koskevat säännöt) ja liitteen III (korvaaviin tuotantopanoksiin liittyvän palautuksen määrittely ja sitä koskevat säännöt) tarkkojen edellytysten mukaisia.

(34)

Tässä tapauksessa viejää ei velvoiteta tosiasiallisesti käyttämään tullitta tuotuja tavaroita tuotannossa eikä hyvityksen määrää lasketa tosiasiallisesti käytettyjen tuotantopanosten perusteella.

(35)

Käytössä ei myöskään ole mitään järjestelmää tai menettelyä, jonka avulla voitaisiin tarkistaa, mitkä tuotantopanokset käytetään vientituotteen tuotannossa tai onko tuontitulleja palautettu liikaa perusasetuksen liitteessä I olevassa i kohdassa ja liitteissä II ja III tarkoitetulla tavalla.

(36)

Viejät voivat saada DEPB-järjestelmän edut, vaikka eivät toisi maahan lainkaan tuotantopanoksia. Edun saamiseen riittää pelkästään se, että kyseinen viejä vie tavaroita ilman, että sen täytyy osoittaa, että tuotantopanoksia on tuotu maahan. Näin ollen myös viejät, jotka hankkivat kaikki tuotantopanoksensa kotimarkkinoilta eivätkä tuo maahan mitään tuotantopanoksina käytettäviä tavaroita, ovat oikeutettuja käyttämään DEPB-järjestelmää. Tämän vuoksi viennin jälkeinen DEPB-järjestelmä ei täytä perusasetuksen liitteissä I–III esitettyjä edellytyksiä.

(37)

Koska tuotuja tuotantopanoksia ei edellytetä käytettävän tuotannossa ja koska käytössä ei ole perusasetuksen liitteessä II vaadittua tarkistusjärjestelmää, viennin jälkeistä DEPB-järjestelmää ei voida pitää perusasetuksen 2 artiklan 1 kohdan a alakohdan ii alakohdan mukaisena sallittuna tullinpalautusjärjestelmänä tai korvaavien tuotantopanosten palautusjärjestelynä (liite III).

(38)

Koska edellä 33 kappaleessa tarkoitettu poikkeus tuen määritelmään tullinpalautusjärjestelmien ja korvaavien tuotantopanosten palautusjärjestelyjen osalta ei näin ollen päde tähän tapaukseen, liiallisen tullinpalautuksen mahdollisuutta ei tarvitse selvittää ja tasoitustullin käyttöönoton mahdollistava etu on tuonnista yleensä kannettavien tuontitullien koko palautettu määrä.

(39)

DEPB-järjestelmä on näin ollen tuki, sillä Intian viranomaisten taloudellisesta tuesta koituu etua DEPB-lisenssin haltijalle ja samalla valtio luopuu sille kuuluvista tuloista. Kyse on perusasetuksen 3 artiklan 4 kohdan a alakohdassa tarkoitetusta oikeudellisesti vientituloksesta riippuvasta tuesta, koska kuten edellä selostettiin, sitä voi saada vain, jos vie tavaroita maasta. Tämän vuoksi tätä tukea pidetään erityisenä ja tasoitustullin käyttöönoton mahdollistavana.

(40)

Yrityksille koitunut etu laskettiin tutkimusajanjakson aikana käytetyillä tai siirretyillä (myydyillä) lisensseillä myönnetyn hyvityksen määrän perusteella. Jotta valtiolta saamatta jääneiden tulojen määrä voitaisiin määrittää mahdollisimman tarkoin, on tarpeen erottaa toisistaan tutkimusajanjaksona myönnetyt ja käytetyt lisenssit, tutkimusajanjaksona myönnetyt ja siirretyt lisenssit, ennen tutkimusajanjaksoa myönnetyt ja tutkimusajanjaksona käytetyt lisenssit sekä ennen tutkimusajanjaksoa myönnetyt ja tutkimusajanjaksona siirretyt lisenssit.

(41)

Jos DEPB-lisenssi oli myönnetty tutkimusajanjaksona ja asianomainen yhteistyössä toiminut vientiä harjoittava tuottaja oli käyttänyt sen saman ajanjakson aikana tuodakseen maahan tavaroita sovellettavia tulleja (eritystulli mukaan luettuna) maksamatta, saatu etu laskettiin kantamatta jääneiden tuontitullien kokonaismäärän perusteella asianomaisen DEPB-lisenssin hyvityssaldosta tehdyn vähennyksen mukaisesti.

(42)

Jos DEPB-lisenssi oli myönnetty ja siirretty (myyty) tutkimusajanjaksona, saatu etu laskettiin lisenssillä myönnetyn hyvityksen määrän (nimellisarvon) perusteella ottamatta huomioon lisenssin myyntihintaa, sillä lisenssin myynti on puhtaasti kaupallinen päätös, joka ei muuta järjestelmän käytöstä saadun edun määrää (joka vastaa Intian viranomaisten siirtämien varojen määrää).

(43)

Jos DEPB-lisenssi oli myönnetty ennen tutkimusajanjaksoa ja asianomainen yhteistyössä toiminut vientiä harjoittava tuottaja oli käyttänyt sen tutkimusajanjakson aikana tuodakseen maahan tavaroita sovellettavia tulleja maksamatta, saatu etu laskettiin kantamatta jääneiden tuontitullien (eritystulli mukaan luettuna) kokonaismäärän perusteella asianomaisen lisenssin hyvityssaldosta tehdyn vähennyksen mukaisesti. Edellä kuvatut DEPB-hyvitysten korotuksen johdosta myönnetyt lisälisenssit otettiin myös huomioon Intian viranomaisten kantamatta jättämien tulojen määrää määritettäessä sikäli kuin ne oli käytetty tullien kuittaamiseen.

(44)

Jos DEPB-lisenssi oli myönnetty ennen tutkimusajanjaksoa ja siirretty (myyty) tutkimusajanjakson aikana, se katsottiin myydyn hinnalla, joka ylitti sen nimellisarvon. Tämä ylihinta selittyy sillä, että kuten edellä selostettiin, nämä lisenssit oikeuttivat lisäksi vapautukseen erityistullista. Valtiolta saamatta jääneiden tulojen kokonaismäärää ei voida määrittää ilman tietoa siitä, mitä tuotteita kyseisten lisenssien ostajat toivat maahan. Varovasti arvioiden tämän määrän on kuitenkin täytynyt vastata vähintään lisenssin myyntihintaa, koska lisenssin ostaminen sen todellista arvoa korkeammalla hinnalla ei ole taloudellisesti järkevää. Näin ollen saatu etu laskettiin lisenssin myyntihinnan perusteella.

(45)

Kuten 26 kappaleessa selostettiin, DEPB-järjestelmästä saatava etu perustuu vietyjen lopputuotteiden arvoon; sitä ei myönnetä valmistettujen, tuotettujen, vietyjen tai kuljetettujen määrien perusteella. Tämän vuoksi tuen määrä jaettiin tutkimusajanjaksona toteutuneen viennin kokonaisliikevaihdolle perusasetuksen 7 artiklan 2 kohdan mukaisesti. Etua laskettaessa vähennettiin perusasetuksen 7 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaisesti tuen saamisesta välttämättä aiheutuneet maksut.

(46)

Yritykset katsoivat, että järjestelmästä saatua etua laskettaessa olisi vähennettävä erikoisasiamiesten käytöstä ja myyntipalkkioista aiheutuneet kustannukset sekä erilaiset muut kulut. Tältä osin olisi huomattava, että lisenssien ostamisen ja myynnin antaminen kolmansien osapuolten hoidettavaksi on puhtaasti kaupallinen päätös, joka ei muuta lisensseillä myönnetyn hyvityksen määrää. Joka tapauksessa perusasetuksen 7 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaan vähennyskelpoisia ovat vain tuen saamisesta välttämättä aiheutuneet kustannukset. Koska edellä mainitut kustannukset eivät ole tuen saamisen kannalta välttämättömiä, nämä vaatimukset oli hylättävä.

(47)

Yritykset väittivät lisäksi, että DEPB-lisensseistä saatu etu tuotti lisätuloja ja lisäsi sen myötä niiden maksettaviksi tulevien verojen ja erityisesti tuloverojen määrää. Tämän vuoksi ne katsoivat, että DEPB-järjestelmän käytöstä saadusta edusta olisi vähennettävä tosiasiassa maksettavaksi tulevat tuloverot.

(48)

Yrityksen verotus voi vaihdella sen mukaan, miten yritys päättää käyttää tukijärjestelmästä koituvan edun, eli tässä tapauksessa sen mukaan, käyttääkö se lisenssit tuontitullien kuittaamiseen vai myykö se ne. Tutkimuksen suorittavan viranomaisen tehtävänä ei ole selvittää, mitä vaikutuksia tällaisella edulla saattaa olla yrityksen verotustilanteeseen. Väite oli tämän vuoksi hylättävä.

(49)

Molemmat tutkimuksessa yhteistyössä toimineet yritykset hyötyivät tästä järjestelmästä tutkimusajanjakson aikana ja saivat tukia, joiden määrä oli 14,5–20,4 prosenttia.

(50)

EPCG-järjestelmän käyttöönotosta ilmoitettiin 1 päivänä huhtikuuta 1992. Tutkimusajanjakson aikana järjestelmää säänneltiin tullin tiedonannoilla nro 28/97 ja 29/97, jotka tulivat voimaan 1 päivänä huhtikuuta 1997. Järjestelmää selostetaan yksityiskohtaisesti vuosien 2002–2007 vienti- ja tuontipolitiikkaa koskevan asiakirjan 5 luvussa ja menettelykäsikirjan 5 luvussa.

(51)

Järjestelmää voivat käyttää valmistajaviejät (eli jokainen intialainen valmistaja, joka harjoittaa vientiä) ja valmistajiin ”sidoksissa” olevat kauppiasviejät (eli kauppiaat).

(52)

Jotta yritys voisi käyttää järjestelmää, sen on esitettävä toimivaltaisille viranomaisille yksityiskohtaiset tiedot tuotavien tuotantohyödykkeiden lajista ja arvosta. Yritys voi tuoda tuotantohyödykkeitä joko tullitta tai alennetulla tullilla riippuen siitä, minkä asteiseen vientivelvoitteeseen se on valmis sitoutumaan. Vientivelvoitteen täyttäminen edellyttää tuotujen tuotantohyödykkeiden käyttämistä vientituotteiden tuottamiseen. Viejälle myönnetään hakemuksesta lisenssi, joka oikeuttaa tuontiin etuustullein. Lisenssin saamiseksi on maksettava käsittelymaksu.

(53)

EPCG-lisenssin haltija voi hankkia tuotantohyödykkeet myös kotimaasta. Tällöin tuotantohyödykkeiden kotimainen valmistaja voi tuoda tullitta maahan kyseisten tuotantohyödykkeiden valmistuksessa tarvittavia aineksia. Vaihtoehtoisesti kotimainen valmistaja voi saada samat edut kuin yleensä saadaan viennin yhteydessä toimittaessaan tuotantohyödykkeitä EPCG-lisenssin haltijalle.

(54)

EPCG-järjestelmän käyttöön liittyy vientivelvoite. Tämän vientivelvoitteen täyttäminen edellyttää asianomaisten tuotantohyödykkeiden avulla valmistettujen tai tuotettujen tavaroiden vientiä määrinä, joiden arvo ylittää yrityksen aiempien kolmen lisenssivuoden aikana toteuttaman viennin keskimääräisen tason saman tuotteen osalta.

(55)

Järjestelmän ehtoja on äskettäin muutettu vientivelvoitteen laskemisen osalta. Uusien sääntöjen mukaan yrityksillä on kahdeksan vuotta aikaa täyttää vientivelvoite (viennin määrän on oltava vähintään kuusi kertaa niin suuri kuin tuotuihin tuotantohyödykkeisiin liittyvän tullivapautuksen arvo kokonaisuudessaan). Tämä muutos ei kuitenkaan vaikuta järjestelmän perimmäisiin toimintaperiaatteisiin.

(56)

Se, että viejä maksaa alennetun tuontitullin tai tuo tullitta, on Intian viranomaisten taloudellista tukea, koska viranomainen luopuu tällöin sille kuuluvista tuloista ja yritys saa etua, kun yleensä kannettavia tuontitulleja alennetaan tai niistä myönnetään vapautus. Lisenssiä ei voi saada sitoutumatta tavaroiden vientiin. Tämän vuoksi EPCG-järjestelmä on perusasetuksen 3 artiklan 4 kohdan a alakohdassa tarkoitettu oikeudellisesti vientituloksesta riippuva tuki, jota on pidettävä erityisenä ja siten tasoitustullin käyttöönoton mahdollistavana.

(57)

Yritysten saama etu on laskettu tuoduista tuotantohyödykkeistä kantamatta jääneiden tullien perusteella perusasetuksen 7 artiklan 3 kohdan mukaisesti jakamalla kyseinen määrä sellaiselle ajanjaksolle, joka vastaa kyseisten tuotantohyödykkeiden tavanomaista poistoaikaa asianomaisella tuotannonalalla. Tutkimusajanjaksolle kohdistettavaa edun määrää on vakiintuneen käytännön mukaisesti mukautettu lisäämällä siihen tutkimusajanjakson aikainen korko, jotta edun arvo pidemmällä aikavälillä tulisi näkyviin ja näin saataisiin selville järjestelmästä vastaanottajalle koituneen edun kokonaismäärä. Koska kyseinen tuki vastaa kertaluonteista avustusta, tässä tapauksessa katsottiin aiheelliseksi soveltaa tutkimusajanjakson aikana voimassa ollutta yrityskohtaista markkinakorkoa. Kuten 54 kappaleessa selostettiin, EPCG-järjestelmästä saatava etu on sidoksissa vietyjen lopputuotteiden arvon kasvuun; sitä ei myönnetä valmistettujen, tuotettujen, vietyjen tai kuljetettujen määrien perusteella. Tämän vuoksi tuen määrä jaettiin tutkimusajanjaksona toteutuneen viennin kokonaisliikevaihdolle perusasetuksen 7 artiklan 2 kohdan mukaisesti.

(58)

Molemmat tutkimuksessa yhteistyössä toimineet viejät hyötyivät EPCG-järjestelmästä tutkimusajanjakson aikana ja saivat tukia, joiden määrä oli 0,1–0,3 prosenttia.

(59)

Ennakkolisenssijärjestelmä on ollut käytössä vuosista 1977–78. Järjestelmän yksityiskohdat esitetään vienti- ja tuontipolitiikkaa koskevan asiakirjan kohdissa 4.1.1–4.1.7 ja menettelykäsikirjan 4 luvun tietyissä osissa.

(60)

Ennakkolisenssejä voivat saada viejät, valmistajaviejät tai yhteen tai useampaan valmistajaan ”sidoksissa” olevat kauppiasviejät, jotka voivat niiden ansiosta tuoda tullitta vientitavaroiden tuotannossa käytettäviä tuotantopanoksia.

(61)

Tässä järjestelmässä sallittu tuonnin määrä määritetään prosenttiosuutena vietyjen lopputuotteiden määrästä. Sallittu tuonti ilmaistaan ennakkolisensseissä tuotavien yksiköiden määränä ja arvona. Kummassakin tapauksessa sallittujen tullittomien hankintojen määrittämisessä käytettävät prosenttiosuudet vahvistetaan valtaosalle tuotteista, myös tarkasteltavana olevalle tuotteelle, tuotantopanoksia ja myyntiä koskevien vakionormien perusteella. Ennakkolisensseissä eritellyt tuotantopanokset ovat asianomaisen lopputuotteen tuotannossa käytettäviä aineksia.

(62)

Ennakkolisenssejä voidaan myöntää seuraavissa tapauksissa:

(63)

Tarkastuskäynnin yhteydessä voitiin todeta, että vain edellä i kohdassa tarkoitettuja ennakkolisenssejä (fyysinen vienti) käytettiin tutkimusajanjakson aikana ja että ne olivat käytössä yhdellä valmistajaviejällä. Tämän vuoksi tässä tutkimuksessa ei ole tarpeen selvittää tasoitustullin käyttöönoton mahdollisuutta edellä ii–iv kohdassa mainittujen ennakkolisenssilajien osalta.

(64)

Lisenssejä, joita voidaan käyttää tuonnin yhteydessä kannettavien tullien kuittaamiseen, myönnetään vain vientiä harjoittaville yrityksille. Järjestelmä on siis tältä osin vientituloksesta riippuva.

(65)

Kuten edellä todettiin, yksi tutkimuksen kohteena olleista yrityksistä käytti ”fyysisen viennin” ennakkolisenssijärjestelmää tutkimusajanjakson aikana. Yritys käytti järjestelmää vientituotteiden tuotantopanosten tullittomaan tuontiin.

(66)

Intian viranomaiset väittivät, että ennakkolisenssijärjestelmä on määriin perustuva järjestelmä ja että tuotantopanokset, jotka lisenssin perusteella voidaan tuoda, ovat sidoksissa viennin määrään. Lisäksi todettiin, että ennakkolisenssijärjestelmässä tuodut tuotantopanokset on käytettävä vietävien tuotteiden valmistukseen tai jo vietyjen tuotteiden valmistuksessa käytettyjen tuotantopanosten varaston täydentämiseen. Intian viranomaisten mukaan viejän on käytettävä maahantuomansa tuotantopanokset itse; niitä ei voi myydä eikä siirtää.

(67)

Tutkimuksessa todettiin kuitenkin, että käytössä ei ollut mitään järjestelmää tai menettelyä, jonka avulla voitaisiin tarkistaa, käytetäänkö asianomaisia tuotantopanoksia vietävien tuotteiden tuotannossa ja mitkä tuotantopanokset siinä käytetään. Järjestelmä osoittaa ainoastaan, että tullitta tuotuja tavaroita on käytetty tuotantoprosessissa, mutta siinä ei tehdä eroa tavaroiden määräpaikan välillä (kotimarkkinat vai vientimarkkinat).

(68)

Perusasetuksen 2 artiklan 1 kohdan a alakohdan ii alakohdassa säädetään poikkeuksesta muun muassa sellaisten tullinpalautusjärjestelmien ja korvaavien tuotantopanosten palautusjärjestelyjen osalta, jotka ovat perusasetuksen liitteessä I olevan i kohdan, liitteen II (palautuksen määrittely ja sitä koskevat säännöt) ja liitteen III (korvaaviin tuotantopanoksiin liittyvän palautuksen määrittely ja sitä koskevat säännöt) tarkkojen edellytysten mukaisia.

(69)

Koska käytössä ei ole järjestelmää tai menettelyä, jonka avulla voitaisiin tarkistaa, mitkä tuotantopanokset käytetään vientituotteen tuotannossa tai onko tuontitulleja palautettu liikaa perusasetuksen liitteessä I olevan i kohdan ja liitteiden II ja III mukaisesti, ennakkolisenssijärjestelmää ei voida pitää perusasetuksen 2 artiklan 1 kohdan a alakohdan ii alakohdan mukaisena sallittuna tullinpalautusjärjestelmänä tai korvaavien tuotantopanosten palautusjärjestelynä.

(70)

Koska 68 kappaleessa tarkoitettu poikkeus tuen määritelmään tullinpalautusjärjestelmien ja korvaavien tuotantopanosten palautusjärjestelyjen osalta ei päde tähän tapaukseen, liiallisen tullinpalautuksen mahdollisuutta ei tarvitse selvittää ja tasoitustullin käyttöönoton mahdollistava etu on tuonnista yleensä kannettavien tuontitullien koko palautettu määrä.

(71)

Asianomaiselle yritykselle koitunut etu laskettiin tutkimusajanjakson aikana käytetyillä lisensseillä myönnetyn hyvityksen määrän perusteella. Kuten 61 kappaleessa selostettiin, ennakkolisenssijärjestelmästä saatava etu perustuu sekä vietyjen lopputuotteiden määrään että arvoon. Tämän vuoksi tuen määrä jaettiin tutkimusajanjaksona toteutuneen viennin kokonaisliikevaihdolle perusasetuksen 7 artiklan 2 kohdan mukaisesti. Etua laskettaessa vähennettiin perusasetuksen 7 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaisesti tuen saamisesta välttämättä aiheutuneet maksut. Tämän perusteella voidaan todeta, että saadun tuen määrä oli 0,2 prosenttia.

(72)

Tutkimus osoitti, että kumpikaan vientiä harjoittavista tuottajista ei toimi vientiteollisuuden vapaa-alueella tai vientiin suuntautuneena yksikkönä. Näin ollen tätä järjestelmää ei ole tarpeen tarkastella tarkemmin tässä tutkimuksessa.

(73)

Tuloverosta vapauttamisen järjestelmän oikeusperusta on vuoden 1961 tuloverolaki. Kyseisessä laissa, jota muutetaan vuosittain varainhoitolailla, säädetään veronkannon perusteista sekä erinäisistä haettavissa olevista vapautuksista ja vähennyksistä. Yritykset voivat muun muassa hakea lain 10A, 10B ja 80HHC §:ssä tarkoitettuja vapautuksia, jotka koskevat viennistä saadun myyntivoiton vapautusta tuloverosta.

(74)

Intian viranomaiset totesivat, että tuloverosta vapauttamisen järjestelmä on lakkautettu 31 päivänä maaliskuuta 2003, ja esittivät tätä koskevan näytön. Järjestelmästä on saattanut koitua etua tarkasteltavina oleville viejille tutkimusajanjakson aikana, mutta tämän jälkeen ne eivät enää saa kyseistä etua. Perusasetuksen 15 artiklan 1 kohdan mukaisesti tuloverosta vapauttamisen järjestelmän osalta ei näin ollen ole tarpeen selvittää tasoitustullin käyttöönoton mahdollisuutta.

(75)

Perusasetuksen säännösten mukaisten tasoitustullin käyttöönoton mahdollistavien tukien määrä arvo-osuutena ilmaistuna on tutkimuksen kohteena olevien vientiä harjoittavien tuottajien osalta 14,6 ja 20,9 prosenttia. Koska intialaisten tuottajien yhteistyössä toimimisen aste oli korkea (tutkimus kattoi koko asianomaisen tuotteen Intiasta yhteisöön suuntautuvan viennin), kaikkia muita yrityksiä koskeva jäännöstukimarginaali vahvistettiin sen yrityksen tukimarginaalin tasoiseksi, jolle oli määritetty korkein yksilöllinen marginaali, eli 20,9 prosentiksi.

(76)

Samankaltaista tuotetta valmistaa yhteisössä SGL AG, jäljempänä ”SGL”, ja useat UCAR SA:n, jäljempänä ”UCAR”, tytäryhtiöt (UCAR SNC, UCAR Electrodos Ibérica SL ja Graftech SpA); valitus tehtiin näiden yritysten puolesta. SGL:n ja UCARin tuotantolaitokset sijaitsevat Itävallassa, Belgiassa, Saksassa, Ranskassa, Italiassa ja Espanjassa.

(77)

Valituksen tehneiden yhteisön tuottajien SGL:n ja UCARin lisäksi samankaltaista tuotetta valmisti yhteisössä kaksi muuta tuottajaa vuoden 1999 ja tutkimusajanjakson välillä. Toinen näistä tuottajista joutui maksukyvyttömyystilaan ja sen oli haettava tuomioistuimelta suojaa Saksan konkurssilainsäädännön nojalla. Tämä yritys lopetti samankaltaisen tuotteen tuottamisen marraskuussa 2002. Nämä kaksi yritystä ilmaisivat tukensa valitukselle, mutta vastasivat kieltävästi, kun komissio pyysi niitä toimimaan aktiivisesti yhteistyössä tutkimuksessa. Perusasetuksen 9 artiklan 1 kohdan mukaisena yhteisön tuotantona pidetään näin ollen kaikkien edellä mainittujen neljän tuottajan tuotantoa.

(78)

Valituksen tehneet kaksi yhteisön tuottajaa vastasivat asianmukaisesti kyselyyn ja toimivat tutkimuksessa täysimääräisesti yhteistyössä. Niiden osuus yhteisön tuotannosta oli tutkimusajanjakson aikana yli 80 prosenttia.

(79)

Niiden katsotaan muodostavan yhteisön tuotannonalan perusasetuksen 9 artiklan 1 kohdan ja 10 artiklan 8 kohdan mukaisesti, ja niistä käytetään jäljempänä nimitystä ”yhteisön tuotannonala”.

(80)

Koska tarkasteltavana olevan tuotteen vientiä harjoittavia tuottajia on Intiassa vain kaksi ja koska myös yhteisön tuotannonala käsittää vain kaksi tuottajaa, asianomaisen Intiasta peräisin olevan tuotteen yhteisöön suuntautuvaa tuontia samoin kuin yhteisön tuotannonalaa koskevat tiedot oli indeksoitava tietojen luottamuksellisuuden säilyttämiseksi perusasetuksen 29 artiklan mukaisesti.

(81)

Yhteisön kulutusta määritettäessä otettiin huomioon yhteisön tuotannonalan yhteisön markkinoilla myymät määrät, parhaiden käytettävissä olevien tietojen perusteella arvioidut muiden yhteisön tuottajien yhteisön markkinoilla myymät määrät, tutkimuksessa yhteistyössä toimineiden kahden intialaisen vientiä harjoittavan tuottajan yhteisön markkinoilla myymät määrät, Puolasta yhteisöön tuodut määrät (SGL:n toimittamien tietojen perusteella) ja Eurostatin tiedot muusta tuonnista yhteisöön tarvittaessa asianmukaisesti oikaistuina.

(82)

Tämän perusteella voidaan todeta, että tarkasteltavana olevan tuotteen kulutus yhteisössä kasvoi 9 prosenttia vuoden 1999 ja tutkimusajanjakson välisenä aikana. Tarkemmin ottaen kulutus kasvoi 14 prosenttia vuosien 1999 ja 2000 välillä, väheni 7 prosenttiyksikköä vuonna 2001 ja vielä 1 prosenttiyksikön vuonna 2002 ennen kuin kasvoi taas 3 prosenttiyksikköä tutkimusajanjakson aikana. Koska tarkasteltavana olevaa tuotetta käytetään pääasiassa sähköteräksen tuotannossa, kulutuksen kehitystä tarkasteltaessa on otettava huomioon kyseisen tuotannonalan taloudellinen kehitys, jossa oli havaittavissa voimakasta kasvua vuonna 2000 ja tämän jälkeen laskusuhdanne vuodesta 2001 alkaen.

(83)

Tarkasteltavana olevan tuotteen tuonti Intiasta yhteisöön kasvoi määrällisesti 76 prosenttia vuoden 1999 ja tutkimusajanjakson välisenä aikana. Tarkemmin ottaen tuonti Intiasta kasvoi 45 prosenttia vuosien 1999 ja 2000 välillä ja vielä 31 prosenttiyksikköä vuonna 2001 pysytellen sitten suhteellisen vakaasti tällä tasolla vuonna 2002 ja tutkimusajanjaksona.

(84)

Intialaisten viejien markkinaosuus kasvoi 3,4 prosenttiyksikköä (eli 61 prosenttia) tarkastelujakson aikana saavuttaen 8–10 prosentin tason tutkimusajanjakson aikana. Markkinaosuus kasvoi ensin 1,5 prosenttiyksikköä vuosien 1999 ja 2000 välillä ja vielä 2 prosenttiyksikköä vuonna 2001, minkä jälkeen se pysytteli suhteellisen vakaasti tällä tasolla vuoden 2002 ja tutkimusajanjakson aikana. Olisi huomattava, että tätä asianomaisesta maasta peräisin olevan tuonnin ja sen markkinaosuuden kasvua vuoden 1999 ja tutkimusajanjakson välillä vastasi 9 prosentin kasvu kulutuksessa.

(85)

Asianomaisen Intiasta peräisin olevan tuotteen keskimääräinen tuontihinta kehittyi vuoden 1999 ja tutkimusajanjakson välisenä aikana siten, että se nousi ensin 2 prosenttia vuonna 2000 ja vielä 8 prosenttiyksikköä vuonna 2001, minkä jälkeen se laski 9 prosenttiyksikköä vuonna 2002 pysytellen tällä tasolla myös tutkimusajanjaksona. Asianomaisen Intiasta peräisin olevan tuotteen keskimääräinen tuontihinta oli tutkimusajanjakson aikana 1 prosentin korkeampi kuin vuonna 1999.

(86)

Vientiä harjoittavien tuottajien ja yhteisön tuotannonalan keskimääräisiä myyntihintoja yhteisössä verrattiin keskenään tarkasteltavana olevan tuotteen vertailukelpoisten mallien osalta. Tätä varten yhteisön tuotannonalan etuyhteydettömiltä asiakkailta veloittamia noudettuna lähettäjältä -hintoja ilman hyvityksiä ja veroja verrattiin intialaisten vientiä harjoittavien tuottajien CIF yhteisön rajalla -hintoihin, joita oli oikaistu asianmukaisesti tuonnin jälkeisten kustannusten huomioon ottamiseksi. Tämä vertailu osoitti, että kyseisen Intiasta peräisin olevan tuotteen myyntihinnat yhteisössä olivat tutkimusajanjakson aikana 6,5–12,2 prosenttia alempia kuin yhteisön tuotannonalan myyntihinnat.

(87)

Olisi huomattava, että nämä hinnan alittavuuden marginaalit eivät tuo täysimääräisesti esiin tuetun tuonnin vaikutusta yhteisön tuotannonalan hintoihin tilanteessa, jossa esiintyi sekä hintojen alenemista että hinnankorotusten estymistä; tästä osoituksena on yhteisön tuotannonalan suhteellisen heikko kannattavuus tutkimusajanjakson aikana, sillä ilman tuettua tuontia tuotannonala olisi voinut odottaa melkoisesti parempaa kannattavuutta.

(88)

Komissio tarkasteli perusasetuksen 8 artiklan 5 kohdan mukaisesti kaikkia sellaisia taloudellisia tekijöitä ja osoittimia, joilla on vaikutusta yhteisön tuotannonalan tilanteeseen.

(89)

Tiettyjen vahingon osoittimien mielekkään arvioinnin varmistamiseksi oli välttämätöntä yhdistää asianmukaisella tavalla eräät UCARia ja sen yhteisössä tuotantoa harjoittavia tytäryhtiöitä (ks. 76 kappale edellä) koskevat tiedot.

(90)

Komissio kiinnitti erityistä huomiota niihin seurauksiin, joita valituksen tehneiden kahden yhteisön tuottajan aiemmalla kilpailua rajoittavalla toiminnalla saattaisi olla vahingon osoittimiin. Komissio varmisti erityisesti, että kilpailua rajoittavaa toimintaa (ks. 121, 122 ja 125 kappale jäljempänä) ei esiintynyt vahingon arvioinnin lähtökohdaksi valittuna vuonna (1999). Yhteisön tuotannonalan kustannuksia ja kannattavuutta määrittäessään komissio lisäksi pyysi nimenomaan, että kilpailuviranomaisten määräämiin seuraamuksiin liittyvien maksujen välittömät kustannukset ja mahdolliset välilliset kustannukset (myös rahoituskustannukset) jätetään selvästi pois toimitettavista tiedoista, jotta kannattavuustilannetta voitaisiin arvioida ilman näiden ylimääräisten kustannusten vaikutusta; komissio myös varmisti, että näin tehtiin.

(91)

Yhteisön tuotannonalan tuotanto kasvoi 14 prosenttia vuonna 2000, väheni 16 prosenttiyksikköä vuonna 2001 ja vielä 4 prosenttiyksikköä vuonna 2002 ja lisääntyi sitten 5 prosenttiyksikköä tutkimusajanjakson aikana. Vuonna 2000 tapahtunut voimakas kasvu johtui suotuisista taloudellisista olosuhteista, mikä johti myös korkeampaan kapasiteetin käyttöasteeseen kyseisenä vuonna.

(92)

Tuotantokapasiteetti väheni vuonna 2000 noin 2 prosenttia ja pysyi tällä tasolla myös vuonna 2001. Vuonna 2002 tuotantokapasiteetti väheni edelleen 5 prosenttiyksiköllä ja tutkimusajanjaksona aikana 2 prosenttiyksiköllä. Tuotantokapasiteetti oli tutkimusajanjakson aikana 9 prosenttia pienempi kuin vuonna 1999, mikä johtui pääasiassa erään yhteisön tuottajan tuotantolaitoksen koko tutkimusajanjakson kestäneestä seisokista.

(93)

Kapasiteetin käyttöaste oli 70 prosenttia vuonna 1999, mutta se nousi 81 prosenttiin vuonna 2000, mikä johtui voimakkaasta kysynnästä erityisesti sähköteräksen tuottajien keskuudessa. Vuosina 2001 ja 2002 kapasiteetin käyttöaste laski takaisin 70 prosenttiin, mistä se nousi 76 prosenttiin tutkimusajanjaksona.

(94)

Tutkimus osoitti, että edellä mainitun seisokissa olleen tuotantolaitoksen taloudelliset ongelmat ovat seurausta monista tekijöistä, joista kaksi tärkeintä ovat seuraavat: i) korkeat tuotantokustannukset, jotka ovat sidoksissa asianomaisen maan sähkönhintaan, ja ii) Intiasta peräisin olevan tuetun tuonnin aiheuttama kilpailutilanne. Koska näiden tekijöiden vaikutuksia on vaikea erottaa toisistaan, komissio tutki, millä tavoin tuotantokapasiteetti ja kapasiteetin käyttöaste olisivat kehittyneet vuonna 2002 ja tutkimusajanjakson aikana, jos kyseistä laitosta ei olisi pidetty pysäytyksissä. Tässä simulaatiossa tuotantomäärä pidettiin samana, sillä kyseisen yhteisön tuottajan muut tuotantolaitokset lisäsivät tuotantoaan syntyneen aukon täyttämiseksi. Kuten seuraavasta taulukosta käy ilmi, yhteisön tuotannonalan tuotantokapasiteetti ja kapasiteetin käyttöaste olisivat kokonaisuutena katsoen olleet tutkimusajanjaksona erittäin lähellä vuoden 1999 tasoa, ellei kyseistä laitosta olisi laitettu seisokkiin.

(95)

Valmiiden tuotteiden varastot vastasivat tutkimusajanjaksona noin 3 prosenttia yhteisön tuotannonalan kokonaistuotantomäärästä. Yhteisön tuotannonalan loppuvarastot kasvoivat kokonaisuutena katsoen tarkastelujakson aikana ja olivat tutkimusajanjaksona noin viisinkertaiset vuoteen 1999 verrattuna. Tutkimus osoitti kuitenkin, että varastojen kehitystä ei pidetä kovin merkittävänä yhteisön tuotannonalan taloudellista tilannetta kuvaavana tekijänä, sillä yhteisön tuottajat valmistavat tuotteet yleensä tilauksesta, joten varastossa olevat tavarat odottavat tavallisesti toimitusta asiakkaille.

(96)

Yhteisön tuotannonalan itse tuottamien tuotteiden myynti etuyhteydettömille asiakkaille yhteisön markkinoilla väheni 1 prosentin vuoden 1999 ja tutkimusajanjakson välillä. Tarkemmin ottaen myynti kasvoi ensin voimakkaasti eli 16 prosenttia vuonna 2000, väheni sitten 17 prosenttiyksikköä vuonna 2001 ja vielä 5 prosenttiyksikköä vuonna 2002, minkä jälkeen se kasvoi jälleen 5 prosenttiyksikköä tutkimusajanjakson aikana. Myyntimäärien kehitys heijastelee tarkoin sähköterästä valmistavan tuotannonalan taloudellista kehitystä, jossa oli havaittavissa ensin noususuhdanne vuonna 2000 ja sitten laskusuhdanne vuosina 2001 ja 2002.

(97)

Yhteisön tuotannonalan markkinaosuus kasvoi aluksi hieman eli 1 prosenttiyksikön vuonna 2000, minkä jälkeen se pieneni merkittävästi vuoteen 2002 saakka. Yhteisön tuotannonala menetti 6,5 prosenttiyksikköä markkinaosuudestaan vuonna 2001 ja vielä 2,8 prosenttiyksikköä vuonna 2002 ennen kuin markkinaosuus tutkimusajanjakson aikana jälleen kasvoi 1,9 prosenttiyksikköä. Tuotannonalan markkinaosuus oli tutkimusajanjaksona 6,3 prosenttiyksikköä (tai indeksinä ilmaistuna 9 prosenttia) pienempi kuin vuonna 1999.

(98)

Vuoden 1999 ja tutkimusajanjakson välisenä aikana, jolloin yhteisön kulutus kasvoi 9 prosenttia, yhteisön tuotannonalan myynnin määrä yhteisön markkinoilla väheni 1 prosentin. Kuten edellä esitetystä käy ilmi, yhteisön tuotannonala menetti 6,3 prosenttiyksikköä markkinaosuudestaan, kun taas tuetun tuonnin markkinaosuus kasvoi samaan aikaan 3,4 prosenttiyksikköä.

(99)

Yhteisön tuotannonalan työntekijöiden määrä väheni noin 17 prosenttia vuoden 1999 ja tutkimusajanjakson välillä. Työntekijämäärä väheni 1 prosentin vuonna 2000 ja 5 prosenttiyksikköä vuonna 2001. Vuonna 2002 työntekijöiden määrä väheni 9 prosenttiyksikköä ja tutkimusajanjaksona 3 prosenttiyksikköä, mikä johtui lähinnä yhden yhteisön tuottajan tuotantolaitoksen seisokista ja siitä, että osa työntekijöistä siirrettiin kannattavampiin tuotantolohkoihin.

(100)

Yhteisön tuotannonalan työvoiman tuottavuus työntekijäkohtaisena vuosituotoksena mitattuna kasvoi ensin voimakkaasti eli 15 prosenttia vuodesta 1999 vuoteen 2000 ja laski sitten 12 prosenttiyksikköä vuonna 2001, minkä jälkeen se kasvoi jälleen 5 prosenttiyksikköä vuonna 2002 ja vielä 11 prosenttiyksikköä tutkimusajanjakson aikana. Tarkastelujakson lopussa tuottavuus oli 19 prosenttia korkeampi kuin sen alussa, mikä kuvastaa niitä toiminnan järkiperäistämispyrkimyksiä, joihin yhteisön tuotannonala on ryhtynyt kilpailukykynsä säilyttämiseksi. Vertailun vuoksi mainittakoon, että työvoiman tuottavuuden keskimääräinen kasvu yhteisön taloudessa kokonaisuutena katsoen (kaikki toimialat mukaan luettuina) oli samana ajanjaksona vain 1,5 prosenttia vuodessa.

(101)

Vuoden 1999 ja tutkimusajanjakson välisenä aikana työntekijöiden keskipalkka nousi 13 prosenttia. Tämä on hieman vähemmän kuin koko yhteisön taloudessa (kaikki toimialat) samaan aikaan todettavissa ollut keskimääräisen työntekijäkohtaisen nimellispalkan nousu (14 prosenttia).

(102)

Yhteisön tuotannonalan omaa tuotantoa olevista tuotteistaan etuyhteydettömiltä asiakkailta yhteisössä veloittamat yksikköhinnat laskivat 6 prosenttia vuodesta 1999 vuoteen 2000, nousivat 9 prosenttiyksikköä vuonna 2001 ja laskivat sitten 12 prosenttiyksikköä vuonna 2002, minkä jälkeen ne nousivat jälleen hieman eli 1 prosenttiyksikön tutkimusajanjakson aikana. Kokonaisuutena katsoen yksikkökohtaiset myyntihinnat laskivat vuoden 1999 ja tutkimusajanjakson välillä 8 prosenttia. Tämä suhteellisen epätasainen kehitys on seurausta seuraavassa selostetuista tekijöistä.

(103)

Hintoihin vaikuttaa kaksi merkittävää osatekijää: tuotantokustannukset ja markkinoiden kysyntä- ja tarjontatilanne. Kun yksikkökohtaiset myyntihinnat laskivat vuoden 1999 ja tutkimusajanjakson välillä 8 prosenttia, tuotannon yksikkökustannukset nousivat samaan aikaan 2 prosenttia. Tämä suhteellisen tasainen kustannuskehitys kätkee sisäänsä vuonna 2001 tapahtuneen äkillisen 10 prosenttiyksikön nousun, joka oli viivästynyttä seurausta raaka-ainehintojen noususta vuonna 2000. Grafiittielektrodijärjestelmien valmistuksen kaksi tärkeintä raaka-ainetta, petrolikoksi ja piki, edustavat noin 34 prosenttia tuotannon kokonaiskustannuksista. Energian osuus kokonaistuotantokustannuksista on 13 prosenttia ja myös sen hinta riippuu suuressa määrin öljynhinnan vaihteluista. Näiden kolmen keskeisen kustannustekijän, joiden hinta on suoraan riippuvainen öljynhinnan vaihteluista, osuus samankaltaisen tuotteen kokonaistuotantokustannuksista on yhteensä lähes 50 prosenttia. Koska yhteisön tuotannonala ei voinut tuetun tuonnin aiheuttaman hintapaineen vuoksi korottaa hintojaan tuotantokustannusten nousua vastaavasti, sen kannattavuus heikkeni.

(104)

Tutkimus osoitti, että tuetun tuonnin hinnat alittivat yhteisön tuotannonalan hintapaineen vaikutuksesta jo alentuneen keskimääräisen myyntihinnan keskimäärin 6–12 prosentilla tutkimusajanjakson aikana (ks. 86 kappale edellä). Tuotetyypeittäin tehdyssä tarkastelussa kuitenkin todettiin, että tarkastelun kohteena olevien vientiä harjoittavien tuottajien veloittamat hinnat olivat joissakin tapauksissa merkittävästi alempia kuin kyseinen keskimääräinen hinnan alittavuus suhteessa yhteisön tuotannonalan hintoihin. Tämä yksittäisten tuotetyyppien tasolla määritetty hinnan alittavuus yhdessä tuetun tuonnin kasvavan markkinaosuuden kanssa on varmasti vaikuttanut yhteisön tuotannonalan kotimarkkinahintoihin.

(105)

Tulos, jonka yhteisön tuotannonala sai tarkastelujaksolla omaa tuotantoa olevien tuotteiden myynnistä etuyhteydettömille asiakkaille yhteisössä, ilmaistuna tässä nettomyynnin tuottona ennen veroja, laski 50 prosenttia vuonna 2000 ja vielä 3 prosenttiyksikköä vuonna 2001 ja 18 prosenttiyksikköä vuonna 2002 ennen kuin lopulta kohosi 4 prosenttiyksikköä tutkimusajanjakson aikana. Tämä kannattavuuden lasku oli vuoden 1999 ja tutkimusajanjakson välillä yhteensä 66 prosenttia siten, että kannattavuus laski vuonna 1999 todetusta 12–15 prosentista 3–6 prosenttiin tutkimusajanjaksona.

(106)

Sijoitetun pääoman tuotto, ilmaistuna voittoprosenttina sijoitetun pääoman nettokirjanpitoarvosta, noudatti suunnilleen edellä kuvattua kannattavuuden kehitystä koko tarkastelujakson ajan. Se laski 34 prosenttia vuonna 2000, 23 prosenttiyksikköä vuonna 2001, 26 prosenttiyksikköä vuonna 2002 ja vielä 8 prosenttiyksikköä tutkimusajanjakson aikana. Vuoden 1999 tilanteeseen verrattuna sijoitetun pääoman tuotto oli tutkimusajanjaksoon mennessä laskenut noin 90 prosenttia eli vuonna 1999 todetusta 45–55 prosentista 3–10 prosenttiin tutkimusajanjakson aikana.

(107)

Komissio eristi ne vaikutukset, joita edellä mainitulla yhtä tuotantolaitosta koskeneella seisokilla (ks. 94 kappale edellä) oli ollut yhteisön tuotannonalan yhteenlaskettuun kannattavuuteen tutkimusajanjakson aikana. Tässä yhteydessä todettiin, että yhteisön tuotannonalan kannattavuus olisi ollut 0,8 prosenttiyksikköä parempi vuonna 2002 ja 0,5 prosenttiyksikköä parempi tutkimusajanjakson aikana, mikä ei olisi merkittävästi muuttanut kannattavuuden kehityssuuntaa vuodesta 1999 lukien.

(108)

Varsinaisen toiminnan nettokassavirta väheni 40 prosenttia vuonna 2000 ja kasvoi sitten 24 prosenttiyksikköä vuonna 2001, minkä jälkeen se väheni jälleen 12 prosenttiyksikköä vuonna 2002 ja vielä 7 prosenttiyksikköä tutkimusajanjaksona. Kassavirta oli tutkimusajanjakson aikana 35 prosenttia pienempi kuin tarkastelujakson alussa.

(109)

Kansalliset ja alueelliset kilpailuviranomaiset eri puolilla maailmaa ovat 1990-luvulla määränneet molemmille valituksen tehneille yhteisön tuottajille sakkoja hinnoista ja markkinoista sopimisen vuoksi. Näiden seuraamusten lisäksi näille yhteisön tuottajille on aiheutunut lisäkustannuksia yhdysvaltalaisten ja kanadalaisten asiakkaiden ja osakkeenomistajien nostamien ryhmäkanteiden sovittelusta ja näiden ylimääräisten menojen rahoittamisesta. Tämän seurauksena näiden kahden konsernin velkamäärä on kasvanut voimakkaasti ja sekä niiden luottokelpoisuusluokitus että pääoman saantimahdollisuudet ovat heikentyneet. Tämä tilanne johtaa käytännössä siihen, että pääoman saantia ei voida arvioida erikseen pelkästään samankaltaista tuotetta valmistavan ja myyvän toimintalohkon osalta ottamatta huomioon kilpailua rajoittavaan toimintaan liittyviä tekijöitä. Edellä esitettyä kannattavuuteen, sijoitetun pääoman tuottoon ja kassavirtaan sekä jäljempänä selostettua investointeihin liittyvää näyttöä, joka koskee pelkästään samankaltaista tuotetta ja josta kyseisen kilpailua rajoittavan toiminnan mahdolliset vaikutukset on huolellisesti poistettu, voidaan kuitenkin ehdottomasti pitää tekijänä, joka heikentää vielä entisestään tätä tuotannonalan jo valmiiksi huonoa taloudellista tilannetta.

(110)

Yhteisön tuotannonalan vuotuiset investoinnit tarkasteltavana olevaan tuotteeseen vähenivät noin 50 prosenttia vuoden 1999 ja tutkimusajanjakson välisenä aikana. Tarkemmin ottaen investoinnit vähenivät 27 prosenttia vuonna 2000 ja kasvoivat 4 prosenttiyksikköä vuonna 2001, minkä jälkeen ne vähenivät jälleen 18 prosenttiyksikköä vuonna 2002 ja vielä 8 prosenttiyksikköä tutkimusajanjakson aikana.

(111)

Tosiasiallisen tukimarginaalin merkittävyydestä on todettava, että sen vaikutusta yhteisön tuotannonalaan ei voida pitää vähäisenä, kun otetaan huomioon asianomaisesta maasta tulevan tuonnin määrä ja hinnat.

(112)

Koska tukien myöntämisestä tai polkumyynnistä ennen tässä menettelyssä tarkasteltua tilannetta ei ole olemassa mitään tietoja, tätä kysymystä ei pidetä oleellisena.

(113)

Asianomaisen Intiasta peräisin olevan tuotteen tuetun tuonnin määrä lisääntyi vuoden 1999 ja tutkimusajanjakson välillä merkittävästi (76 prosenttia) ja sen osuus yhteisön markkinoista kasvoi 3,4 prosenttiyksikköä. Intiasta peräisin olevan tuetun tuonnin keskimääräiset hinnat olivat tarkastelujaksolla jatkuvasti alemmat kuin yhteisön tuotannonalan hinnat. Lisäksi asianomaisesta maasta peräisin olevan tuonnin hinnat alittivat tutkimusajanjakson aikana yhteisön tuotannonalan hinnat. Hinnan alittavuus tutkimusajanjaksona oli painotettuna keskiarvona ilmaistuna keskimäärin 6–12 prosenttia, mutta tuotetyypeittäin tarkasteltuna se oli joissakin tapauksissa paljon suurempi.

(114)

Yhteisön tuotannonalan tilanteen todettiin heikentyneen tarkastelujakson aikana. Vuoden 1999 ja tutkimusajanjakson välillä käytännössä kaikki vahingon osoittimet kehittyivät kielteiseen suuntaan: tuotannon määrä väheni 1 prosentin, tuotantokapasiteetti 9 prosenttia ja myyntimäärät yhteisössä 1 prosentin, minkä lisäksi yhteisön tuotannonala menetti 6,3 prosenttiyksikköä markkinaosuudestaan. Yksikkökohtainen myyntihinta laski 8 prosenttia samalla, kun tuotannon yksikkökustannukset nousivat 2 prosenttia; kannattavuus heikkeni 66 prosenttia ja sijoitetun pääoman tuotto ja varsinaisen toiminnan kassavirta noudattelivat samaa negatiivista kehityssuuntaa. Työntekijöiden määrä väheni 17 prosenttia ja investoinnit 50 prosenttia.

(115)

Tietyt muuttujat näyttivät kehittyneen myönteiseen suuntaan: palkat nousivat tarkastelujaksolla 13 prosenttia, mitä voidaan pitää tavanomaisena nousutahtina, ja tuottavuus kohosi 19 prosenttia. Tuottavuuden paraneminen yhdessä edellä mainitun työntekijämäärän vähenemisen kanssa osoittaa, että yhteisön tuotannonala on ryhtynyt toimiin säilyttääkseen kilpailukykynsä Intiasta peräisin olevan tuetun tuonnin aiheuttamasta kilpailusta huolimatta.

(116)

Edellä esitetyn perusteella päätellään alustavasti, että yhteisön tuotannonalalle on aiheutunut perusasetuksen 8 artiklassa tarkoitettua merkittävää vahinkoa.

(117)

Komissio tutki perusasetuksen 8 artiklan 6 ja 7 kohdan mukaisesti, oliko tuettu tuonti aiheuttanut yhteisön tuotannonalalle vahinkoa siinä määrin, että sitä voidaan pitää merkittävänä. Tuetun tuonnin lisäksi tutkittiin muut tiedossa olevat tekijät, jotka saattoivat aiheuttaa samaan aikaan vahinkoa yhteisön tuotannonalalle, sen varmistamiseksi, että kyseisten muiden tekijöiden mahdollisesti aiheuttaman vahingon ei katsottaisi johtuvan tuetusta tuonnista.

(118)

Tutkimuksessa todettu tuetun tuonnin määrän merkittävä, 76 prosentin lisäys vuoden 1999 ja tutkimusajanjakson välillä ja sen markkinaosuuden kasvu yhteisössä samaan aikaan noin 3,5 prosenttiyksiköllä sekä todettu hinnan alittavuus (keskimäärin 6–12 prosenttia tutkimusajanjakson aikana) osuivat ajallisesti yksiin yhteisön tuotannonalan taloudellisen tilanteen heikentymisen kanssa. Saman ajanjakson aikana yhteisön tuotannonalan myynnin määrä väheni 1 prosentin, markkinaosuus pieneni 6,3 prosenttiyksikköä ja kannattavuus heikkeni 8,7 prosenttiyksikköä. Tätä kehitystä arvioitaessa olisi otettava huomioon, että yhteisön markkinat kasvoivat vuoden 1999 ja tutkimusajanjakson välisenä aikana. Lisäksi tuetun tuonnin hinnat olivat koko tarkastelujakson ajan alempia kuin yhteisön tuotannonalan hinnat ja aiheuttivat painetta kyseisiin hintoihin. Tästä johtuen yhteisön tuotannonalan hinnat laskivat (8 prosenttia) samaan aikaan, kun tuotantokustannukset nousivat lähes 2 prosenttia, mikä sai aikaan tutkimuksessa havaitun kannattavuuden heikkenemisen. Tämän perusteella katsotaan alustavasti, että tuetulla tuonnilla on ollut huomattava kielteinen vaikutus yhteisön tuotannonalan tilanteeseen.

(119)

Kaksi asianomaista osapuolta väitti, että yhteisön tuotannonalan mahdollisesti kärsimä vahinko liittyi samankaltaisen tuotteen pääasiallisen käyttäjän eli terästeollisuuden vuonna 2001 ja vuoden 2002 alussa kokemaan laskusuhdanteeseen.

(120)

Terästeollisuuden vuosien 2001 ja 2002 laskusuhdanne on tiedossa ja se näkyy todellakin tarkasteltavana olevan tuotteen ja samankaltaisen tuotteen kulutuksessa, joka oli huipussaan vuonna 2000 ja laski sitten sekä vuonna 2001 että vuonna 2002. Yhteisön tuotannonalan kannattavuus heikkeni tasaisesti vuosina 2000–2002. Väite ei kuitenkaan selvästikään päde vuoteen 2000, jolloin yhteisön tuotannonala ei pystynyt hyödyntämään teräsmarkkinoiden kasvua, kuten käy ilmi sen myyntihintojen ja kannattavuuden merkittävästä laskusta kyseisenä vuonna. Sitä vastoin Intiasta peräisin olevan tuonnin määrä lisääntyi samana vuonna voimakkaasti (45 prosenttia) ja sen markkinaosuus kasvoi 1,5 prosenttiyksikköä. Huomattakoon myös, että kulutus oli vuodesta 2000 tutkimusajanjaksoon saakka huomattavasti suurempaa kuin vuonna 1999. Terästeollisuuden laskusuhdanne ei näin ollen johtanut tarkasteltavana olevan tuotteen ja samankaltaisen tuotteen kysynnän yleiseen laskuun, vaikka vuoden 2000 erinomaisia lukuja ei sitä seuranneina vuosina saavutettukaan. Tästä syystä voidaan alustavasti päätellä, että teräsmarkkinoiden taantumaan liittyvä kysynnän väheneminen ei tarjoa tyydyttävää selitystä yhteisön tuotannonalan kärsimälle vahingolle ja että se myötävaikutti kyseiseen vahinkoon erittäin vähäisessä määrin tai ei lainkaan. Sen vaikutus ei näin ollen riitä muuttamaan alustavia päätelmiä siitä, että asianomaisesta maasta peräisin olevan tuetun tuonnin ja yhteisön tuotannonalalle aiheutuneen merkittävän vahingon välillä on tosiasiallinen ja merkittävä syy-yhteys.

(121)

Useat asianomaiset osapuolet väittivät, että yhteisön tuotannonalalle mahdollisesti aiheutunut vahinko oli pelkästään seurausta siitä, että yhteisön grafiittielektrodijärjestelmien markkinoilla palattiin tavanomaisiin kilpailuolosuhteisiin. Tarkemmin ottaen kyseiset osapuolet katsovat, että yhteisön tuotannonalan hintojen ja kannattavuuden lasku vuodesta 1999 lukien johtuu siitä, että lähtötaso oli keinotekoisen korkea käytössä olleen kartellijärjestelyn vuoksi.

(122)

Komissio totesi 18 päivänä heinäkuuta 2001 tehdyssä päätöksessä 2002/271/EY (5), että valituksen tehneet kaksi yhteisön tuottajaa olivat yhdessä muiden tuottajien kanssa osallistuneet kartelliin toukokuun 1992 ja maaliskuun 1998 välisenä aikana. Tämän tukien vastaisen menettelyn tutkimusajanjakso kattaa 1 päivän huhtikuuta 2002 ja 31 päivän maaliskuuta 2003 välisen ajan ja vahinkoon liittyvien kehityssuuntien arvioinnissa käytetty ajanjakso puolestaan 1 päivän tammikuuta 1999 ja tutkimusajanjakson lopun välisen ajan. Näin ollen sekä tutkimusajanjakso että tarkastelujakso ajoittuvat selvästi kartellin toiminnan jälkeiseen aikaan. Tutkimuksessa todettiin, että vaikka sopimuksia on monenlaisia, suurin osa myynnistä tapahtuu yleensä sellaisen vuosisopimuksen perusteella, jossa taataan tietty määrä toimituksia vuodessa tiettyyn hintaan. Vuosisopimuksista neuvotellaan tavallisesti sopimuksen voimaantuloa edeltävän vuoden loka-marraskuussa. Tutkimus osoitti, että vuosina 1998 ja 1999 vuosisopimukset kattoivat myynnistä 40 prosenttia, kuuden kuukauden sopimukset 35 prosenttia ja kolmen kuukauden sopimukset tai yksittäiset tilaukset noin 25 prosenttia. Pitkäaikaiset sopimukset (esim. kolmen vuoden sopimukset) ovat alkaneet yleistyä viime aikoina, mutta vuosina 1997 ja 1998 niiden määrä oli vähäinen tai miltei olematon, kuten onkin odotettavissa markkinoilla, joille olivat tunnusomaisia korkeat hinnat. Tästä syystä todettiin, että käytännössä kaikki vuonna 1999 tosiasiassa laskutetut myyntitoimet ja niihin liittyvät maksut sekä 102 ja 103 kappaleessa tarkastellut hinnat ovat seurausta myyjien ja ostajien välisistä sopimuksista, jotka on tehty sen ajanjakson jälkeen, jolloin markkinoista ja hinnoista sopimisen todettiin tapahtuneen.

(123)

Edellä esitettyä väitettään tukeakseen samat asianomaiset osapuolet kehottivat lisäksi komissiota kiinnittämään huomiota sellaisten läpimitaltaan suurten (yli 700 mm) elektrodien hintakehitykseen, joita intialaiset vientiä harjoittavat tuottajat eivät väitteen mukaan valmista. Tutkimuksessa todettiin, että vaikka asianomaiset kaksi intialaista vientiä harjoittavaa tuottajaa eivät vieneet tähän ryhmään kuuluvia tuotteita yhteisöön tutkimusajanjakson aikana, ne kehittivät teknistä valmiuttaan tuottaa näitä tuotteita. Tutkimus osoitti lisäksi, että yhteisön tuotannonalan tähän tuoteryhmään soveltamat hinnat olivat vuoden 1999 ja tutkimusajanjakson välillä laskeneet suhteellisesti enemmän kuin sen samankaltaisesta tuotteesta kokonaisuutena katsoen veloittamat keskimääräiset hinnat. Näiden tuotteiden osuus yhteisön tuotannonalan samankaltaisen tuotteen kokonaismyyntimäärästä yhteisön markkinoilla on vähäinen, noin 8 prosenttia. Tähän markkinasegmenttiin liittyy kaksi muutakin ominaispiirrettä. Ensinnäkin kyse on suhteellisen uusista ja kasvavista markkinoista, mikä merkitsee sitä, että kilpailu niillä on kiristynyt koko ajan vuoden 1999 ja tutkimusajanjakson välisenä aikana. Toiseksi näille markkinoille on tyypillistä se, että näitä tuotteita hankkivia asiakkaita on erittäin vähän ja ne ovat suuria asiakkaita, jotka ostavat myös läpimitaltaan pienempiä elektrodeja. Kuten on odotettavissakin, nämä keskimääräistä suuremmat asiakkaat käyttävät merkittävää ostovoimaansa saadakseen suurempia alennuksia kuin ”tavanomaiset” asiakkaat. Tämän markkinasegmentin hintakehitystä vääristää tästä syystä näiden suurten asiakkaiden kasvava vaikutusvalta. Lopuksi todettakoon vielä, että vaikka intialaiset tuottajat eivät vieneetkään tähän ryhmään kuuluvia tuotteita säännöllisesti tutkimusajanjakson aikana, tutkimus osoitti, että ne olivat tehneet näistä tuotteista hintatarjouksia, joita yhteisössä toimivat asiakkaat käyttivät painostuskeinona neuvotellessaan hinnanalennuksista yhteisön tuotannonalan kanssa.

(124)

Komissio pyysi ja sai yhteisön tuotannonalalta yhteisön markkinoilla myydyn samankaltaisen tuotteen edustavan myynnin hintakehitystä koskevia tietoja pidemmältä ajanjaksolta (1980-luvun puolivälistä lukien). Ne osoittavat, että hinnat nousivat vähitellen 1990-luvulla saavuttaen huippunsa vuonna 1998. Vuodesta 1998 vuoteen 1999 hinnat laskivat jyrkästi, 14 prosenttia, mikä selvästikin heijastelee markkina- ja hintakartellin päättymistä.

(125)

Lisäksi voidaan todeta, että väite tavanomaisiin kilpailuolosuhteisiin palaamisesta kartellin purkamisen jälkeen ei tarjoa selitystä yhteisön tuotannonalan markkinaosuuden pienenemiselle vuoden 1999 ja tutkimusajanjakson välisenä aikana eikä vastaavalle tuetun tuonnin markkinaosuuden kasvulle. Edellä esitetystä seuraa, että paluulla tavanomaisiin kilpailuolosuhteisiin kartellin purkamisen jälkeen voidaan selittää vain pieni osa yhteisön tuotannonalalle vahinkoa aiheuttaneesta kehityksestä eikä sen vaikutus näin ollen riitä muuttamaan alustavia päätelmiä siitä, että asianomaisesta maasta peräisin olevan tuetun tuonnin ja yhteisön tuotannonalalle aiheutuneen merkittävän vahingon välillä on tosiasiallinen ja merkittävä syy-yhteys.

(126)

Yksikään muu, yhteisön tuotannonalaan kuulumaton yhteisön tuottaja ei toiminut tutkimuksessa yhteistyössä. On kuitenkin huomattava, että toinen kahdesta muusta tiedossa olevasta yhteisön tuottajasta tuli maksukyvyttömäksi ja lopetti tuotannon marraskuussa 2002 (ks. 77 kappale edellä). Käytettävissä olevien tietojen mukaan näiden kahden muun tuottajan myyntimäärät EY:n markkinoilla kasvoivat noin 15 000 tonnista vuonna 1999 noin 21 000 tonniin vuonna 2002, minkä jälkeen myynti väheni noin 19 000 tonniin tutkimusajanjakson aikana. Niiden markkinaosuus kasvoi 12,5 prosentista 16,6 prosenttiin vuosien 1999 ja 2002 välillä ja pieneni sitten 14,4 prosenttiin tutkimusajanjakson aikana. Jos tutkimus olisi kattanut koko vuoden 2003, ainoan jäljellä olevan yhteisön muun tuottajan markkinaosuus olisi ollut 9,7 prosenttia. Vaikka yhteisön kaksi muuta tuottajaa lisäsivätkin markkinaosuuttaan 1,9 prosenttiyksikköä vuoden 1999 ja tutkimusajanjakson välillä, on huomattava, että toinen tuottajista menetti maksukykynsä, mikä osoittaa, että se yhteisön tuotannonalan tavoin kärsi vahinkoa. Tämän vuoksi on alustavasti pääteltävä, että muiden yhteisön tuottajien toiminta myötävaikutti vain vähäisessä määrin, tai ei lainkaan, yhteisön tuotannonalalle aiheutuneeseen vahinkoon eikä sen vaikutus näin ollen riitä muuttamaan alustavia päätelmiä siitä, että asianomaisesta maasta peräisin olevan tuetun tuonnin ja yhteisön tuotannonalalle aiheutuneen merkittävän vahingon välillä on tosiasiallinen ja merkittävä syy-yhteys.

(127)

Käytettävissä olevien tietojen mukaan muista kolmansista maista kuin Intiasta peräisin olevan samankaltaisen tuotteen tuonnin kokonaismäärä kasvoi vuoden 1999 ja tutkimusajanjakson välillä 20 prosenttia eli noin 13 000 tonnista noin 15 000 tonniin ja sen markkinaosuus kasvoi samaan aikaan 10,7 prosentista 11,8 prosenttiin. Kyseisen tuonnin painotetut keskimääräiset CIF-hinnat laskivat 8 prosenttia vuoden 1999 ja tutkimusajanjakson välisenä aikana eli noin 2 400 eurosta tonnilta vuonna 1999 noin 2 200 euroon tonnilta tutkimusajanjaksona. Olisi huomattava, että muista kolmansista maista kuin Intiasta peräisin olevan tuonnin hinnat olivat koko tarkastelujakson ajan merkittävästi korkeampia kuin asianomaisesta maasta peräisin olevan tuonnin hinnat.

(128)

Lisäksi todettiin, että vain kolmesta muusta maasta kuin Intiasta peräisin olevalla tuonnilla oli tutkimusajanjakson aikana yli 1 prosentin osuus yhteisön markkinoista; nämä maat olivat Japani, Puola ja Yhdysvallat. Tutkimuksen mukaan Japanin markkinaosuus kasvoi vuoden 1999 ja tutkimusajanjakson välillä 2,1 prosentista 2,6 prosenttiin ja Puolan markkinaosuus 3,3 prosentista 4,4 prosenttiin, kun taas Yhdysvaltojen markkinaosuus pieneni samaan aikaan 5,3 prosentista 4,7 prosenttiin. Japanista ja Yhdysvalloista peräisin olevan tuonnin CIF-hinnat näyttävät olevan alempia kuin yhteisön tuotannonalan hinnat, kun taas Puolasta peräisin olevan tuonnin hinnat olivat yhteisön tuotannonalan hintoja korkeampia. Lisäksi näistä kolmesta maasta peräisin olevan tuonnin CIF-hinnat ovat koko ajan olleet korkeampia kuin tutkimuksen kohteena olevasta maasta peräisin olevan tuonnin hinnat. Käytettävissä ei myöskään ole mitään näyttöä siitä, että kyseinen tuonti olisi tapahtunut tuetuin hinnoin.

(129)

Tutkimus osoitti, että samankaltaista tuotetta Puolassa tuottavat ja sitä yhteisöön vievät kaksi tuotantolaitosta ovat molemmat yhden valitukseen osallistuneen yhteisön tuottajan tytäryhtiöitä. Tästä syystä koko Puolasta tutkimusajanjakson aikana tuotu tuotemäärä on tuotu kyseisen yhteisön tuottajan nimissä. Tutkimus osoitti myös, että Yhdysvalloista peräisin olevan samankaltaisen tuotteen tuontimääristä noin 40 prosenttia on tosiasiassa tuotteita, jotka on tuonut yhteisöön lopullista myyntiä varten toinen valitukseen osallistunut yhteisön tuottaja. Tutkimuksessa ei havaittu mitään viitteitä siitä, että tämä jälleenmyynti olisi ollut vahingollista muille yhteisön tuottajille tai että tuonti olisi tapahtunut yhteisön oman tuotannon kustannuksella. Valituksen tehneet kaksi yhteisön tuottajaa omistavat muitakin samankaltaisen tuotteen tuotantolaitoksia muissa kolmansissa maissa, mutta tutkimuksen mukaan niistä peräisin olevat tuontimäärät olivat yhdessä ja erikseen arvioituina vähäpätöisiä eli alle 1 prosentti yhteisön kulutuksesta.

(130)

Valituksen tehneet kaksi yhteisön tuottajaa ovat suuria, maailmanlaajuista toimintaa harjoittavia yrityksiä. Niiden toiminta-alue on yhteisöä laajempi. Nämä yritykset sekä tuovat yhteisöön pieniä määriä samankaltaista tuotetta lopullista myyntiä varten että vievät merkittävän osan yhteisössä valmistamistaan tuotteista yhteisön ulkopuolisiin maihin. Näiden kansainvälisten tavaralähetysten perusteena on se, että eri tuotantolaitoksissa erikoistutaan yhä suuremmassa määrin samankaltaisen tuotteen tiettyjen koko- ja laatuluokkien valmistukseen, minkä vuoksi molemmat valituksen tehneet yhteisön tuottajat joutuvat tuomaan tiettyjä kokoja ja laatuja EY:n ulkopuolisista tuotantolaitoksista täydentääkseen yhteisössä toimiville asiakkailleen tarjoamaansa tuotevalikoimaa.

(131)

Kun otetaan huomioon tämän kolmansista maista tapahtuneen tuonnin keskihinnat, sen vähäinen määrä ja pieni markkinaosuus sekä edellä esitetyt tuotevalikoimaan liittyvät näkökohdat, voidaan todeta, että tutkimuksessa ei havaittu mitään viitteitä siitä, että kyseinen tuonti, olipa se peräisin valituksen tehneiden yhteisön tuottajien omistamista tai muista tuotantolaitoksista, olisi myötävaikuttanut yhteisön tuotannonalalle vahinkoa aiheuttaneeseen tilanteeseen muun muassa markkinaosuuksien, myyntimäärien, työllisyyden, investointien, kannattavuuden, sijoitetun pääoman tuoton ja kassavirran osalta.

(132)

Lisäksi väitettiin, että tämä menettely oli syrjivä, koska siinä ei ole otettu huomioon Kiinan kansantasavallasta peräisin olevan samankaltaisen tuotteen tuontia, josta osoituksena pidetään CN-koodiin 8545 11 00. kuuluvien tuotteiden suhteellisen suuria tuontimääriä Kiinan kansantasavallasta. Olisi ensinnäkin korostettava, että CN-koodi 8545 11 00 kattaa tarkasteltavana olevan tuotteen ja samankaltaisen tuotteen lisäksi myös muita tavaroita. Tästä syystä ei ole perusteltua tehdä päätelmiä pelkästään tämän CN-koodin perusteella. Asiaan kiinnitettiin kuitenkin erityistä huomiota niiden tarkastuskäyntien yhteydessä, joita tehtiin tutkimuksessa yhteistyössä toimineiden käyttäjien toimitiloihin. Monet käyttäjät olivat merkinneet kyselylomakevastauksiinsa Kiinan kansantasavallasta peräisin olevan samankaltaisen tuotteen tuontimääriä, mutta tarkastuskäynnin aikana ilmeni, että kiinalaiset elektrodit eivät yhdessäkään tapauksessa vastanneet ominaispiirteiltään tarkasteltavana olevan tuotteen määritelmää. Lisäksi toinen kahdesta käyttäjiä edustavasta järjestöstä totesi esittämässään kirjallisessa kannanotossa selvästi, että Kiinan kansantasavalta ei pystynyt tuottamaan ja viemään yhteisöön samankaltaista tuotetta vuoden 1999 ja tutkimusajanjakson välisenä aikana. Näin ollen väitettä ei voida hyväksyä.

(133)

Eräs asianomainen osapuoli kiinnitti huomiota yhteisön tuotannonalan vientihintojen huomattavaan laskuun ja väitti, että i) tämä oli osoitus siitä, että tuetun tuonnin ja yhteisön tuotannonalan yhteisön markkinoilla kärsimän vahingon välillä ei ole syy-yhteyttä, ja että ii) kyse voisi tämän perusteella olla itse aiheutetusta vahingosta.

(134)

Kuten edellä selostettiin, valituksen tehneet kaksi yhteisön tuottajaa harjoittavat maailmanlaajuista toimintaa. Tutkimuksessa todettiin, että yhteisön tuotannonalan viennin määrä on noin 15 prosenttia suurempi kuin sen myynnin määrä yhteisössä. Yhteisön tuotannonalan viennin lähtötaso vuonna 1999 oli noin 100 000 tonnia, mihin verrattuna se kasvoi 12 prosenttia vuonna 2000, väheni sitten 20 prosenttiyksikköä vuonna 2001 ja kasvoi taas 2 prosenttiyksikköä vuonna 2002 ja vielä 6 prosenttiyksikköä tutkimusajanjaksona. Vientimyynnin määrä oli tutkimusajanjaksona erittäin lähellä vuoden 1999 tasoa, joten vientitoiminnan ei voida katsoa aiheuttaneen suurtuotannon etujen menetyksiä. Tutkimus osoitti, että vientimyynnin hinnat laskivat noin 14 prosenttia vuoden 1999 ja tutkimusajanjakson välillä. Tällä seikalla, kun sitä tarkastellaan erillään muista tekijöistä, jotka saattaisivat vaikuttaa maailmanmarkkinoihin, ei kuitenkaan ole merkitystä tässä menettelyssä, joka koskee yhteisön markkinoita eikä maailmanmarkkinoita. Olisi myös huomattava, että vahingon määrittämisen yhteydessä tarkasteltu kannattavuuden kehitys liittyy pelkästään yhteisön tuotannonalan omaa tuotantoa olevien tuotteiden myyntiin yhteisössä. Vaikka vientimyynnin kannattavuus heikkeni hieman enemmän kuin yhteisömyynnin kannattavuus, myös tätä seikkaa pidetään epäolennaisena tässä menettelyssä. Näin ollen päätellään, että vientitoiminnasta ei ole voinut aiheutua vahinkoa yhteisön tuotannonalalle.

(135)

Edellä esitetyn perusteella voidaan vahvistaa, että yhteisön tuotannonalalle aiheutunut merkittävä vahinko, jolle on tunnusomaista vuoden 1999 ja tutkimusajanjakson välillä tapahtunut markkinaosuuden pieneneminen, myynnin yksikköhinnan lasku (8 prosenttia), tuotannon yksikkökustannusten nousu (2 prosenttia), näistä johtuva kannattavuuden heikkeneminen ja sijoitetun pääoman tuoton ja varsinaisen toiminnan kassavirran väheneminen sekä investointien ja työpaikkojen väheneminen, johtui tutkimuksen kohteena olevasta tuetusta tuonnista.

(136)

Teräsmarkkinoiden taantumaan liittyvä kysynnän väheneminen, paluu tavanomaisiin kilpailuolosuhteisiin kartellin purkamisen jälkeen, muiden yhteisön tuottajien toiminta, muista kolmansista maista peräisin oleva tuonti ja yhteisön tuotannonalan vientitoiminta vaikuttivat tutkimuksen mukaan vain erittäin vähäisessä määrin tai eivät lainkaan syntyneeseen vahinkoon eikä tämä vaikutus näin ollen riitä muuttamaan alustavia päätelmiä siitä, että asianomaisesta maasta peräisin olevan tuetun tuonnin ja yhteisön tuotannonalalle aiheutuneen merkittävän vahingon välillä on tosiasiallinen ja merkittävä syy-yhteys.

(137)

Tästä syystä päätellään alustavasti, että Intiasta peräisin oleva tuettu tuonti on aiheuttanut yhteisön tuotannonalalle perusasetuksen 8 artiklan 6 kohdassa tarkoitettua merkittävää vahinkoa.

(138)

Komissio tutki, oliko tukia, vahinkoa ja syy-yhteyttä koskevista päätelmistä huolimatta olemassa pakottavia syitä, joiden perusteella olisi pääteltävä, että toimenpiteiden käyttöönotto ei tässä tapauksessa ole yhteisön edun mukaista. Tämän vuoksi ja perusasetuksen 31 artiklan 1 kohdan mukaisesti komissio tarkasteli toimenpiteiden todennäköistä vaikutusta kaikkiin asianomaisiin osapuoliin.

(139)

Yhteisön tuotannonala koostuu kahdesta yritysryhmästä, joihin kuuluu yhteensä yhdeksän tuotantolaitosta yhteisön eri jäsenmaissa; samankaltaisen tuotteen tuotanto, myynti ja hallinto työllistää suoraan yhteensä 1 800 henkilöä. Toimenpiteiden käyttöönoton jälkeen odotetaan, että sekä yhteisön tuotannonalan myyntimäärät että myyntihinnat yhteisön markkinoilla kohoavat. Tuotannonalan hinnat eivät kuitenkaan varmastikaan nousisi mahdollista tasoitustullia vastaavalla määrällä, sillä kilpailu yhteisön tuottajien, asianomaisesta maasta muilla kuin tuetuilla hinnoilla tapahtuvan tuonnin ja muista kolmansista maista peräisin olevan tuonnin kesken jatkuu tulevaisuudessakin. Kaiken kaikkiaan on odotettavissa, että tuotannon ja myynnin määrien kasvu sekä yksikkökustannusten lasku entisestään yhdistettynä kohtuulliseen hinnankorotukseen parantavat yhteisön tuotannonalan taloudellista tilannetta.

(140)

Jos tukien vastaisia toimenpiteitä taas ei oteta käyttöön, on todennäköistä, että yhteisön tuotannonalan kielteinen kehitys jatkuu. Yhteisön tuotannonala menettää todennäköisesti edelleen markkinaosuuksia ja sen kannattavuus heikkenee. Tämä johtaisi mitä todennäköisimmin tuotannon ja investointien leikkauksiin, tiettyjen tuotantolaitosten sulkemiseen ja työpaikkojen lisämenetyksiin yhteisössä.

(141)

Yhteenvetona voidaan siis todeta, että tukien vastaisten toimenpiteiden käyttöönotto antaa yhteisön tuotannonalalle mahdollisuuden toipua tutkimuksessa todettujen vahingollisten tukien vaikutuksista.

(142)

Tutkimuksessa yhteistyössä toimineiden kahden tuojan osuus asianomaisesta maasta peräisin olevan tarkasteltavana olevan tuotteen kokonaistuontimäärästä yhteisöön oli tutkimusajanjakson aikana noin 20 prosenttia. Tutkimuksessa yhteistyössä toimineilta kahdelta intialaiselta vientiä harjoittavalta tuottajalta saatujen tietojen mukaan yhteisön tuojien/kauppiaiden (eli edellä mainittujen kahden yhteistyössä toimineen tuojan ja yhteistyöhön osallistumattomien tuojien/kauppiaiden) osuus asianomaisen Intiasta peräisin olevan tuotteen kokonaistuonnista yhteisöön on noin 40 prosenttia.

(143)

Jos tasoitustoimenpiteet otetaan käyttöön, asianomaisesta maasta peräisin olevan tuonnin määrä voisi vähentyä. Ei voida myöskään sulkea pois sitä mahdollisuutta, että tukien vastaisten toimenpiteiden käyttöönotto saattaa johtaa tarkasteltavana olevan tuotteen hintojen vähäiseen nousuun yhteisössä, millä olisi vaikutusta tuojien ja kauppiaiden taloudelliseen tilanteeseen. Mainittujen kahden yhteistyössä toimineen tuojan kokonaisliikevaihdosta noin 40 prosenttia on peräisin asianomaisen Intiasta peräisin olevan tuotteen kaupasta. Niiden kymmenestä työntekijästä neljä työskentelee suoraan asianomaisen tuotteen kauppaan liittyvissä tehtävissä. Asianomaisen tuotteen tuontihinnan nousun vaikutus tuojiin riippuu myös niiden mahdollisuudesta siirtää korotus asiakkaidensa maksettavaksi. Mahdollisen hinnankorotuksen siirtoa tuotteen käyttäjien kannettavaksi saattaa helpottaa se, että asianomaisen tuotteen osuus käyttäjien kokonaiskustannuksista on vähäinen (ks. 147 kappale jäljempänä).

(144)

Tämän perusteella päätellään alustavasti, että tukien vastaisten toimenpiteiden käyttöönotolla ei todennäköisesti ole vakavaa kielteistä vaikutusta yhteisön tuojien tilanteeseen.

(145)

Tarkasteltavana olevan tuotteen ja samankaltaisen tuotteen pääasiallinen käyttäjä on sähköterästä valmistava tuotannonala, jonka osuus kyseisten tuotteiden kokonaiskulutuksesta yhteisössä on noin 80 prosenttia. Tutkimuksessa yhteistyössä toimineet kahdeksan loppukäyttäjää kuluttivat noin 27 prosenttia asianomaisesta maasta yhteisöön joko suoraan tutkimuksen kohteena olevilta intialaisilta tuottajilta tai tuojien/kauppiaiden välityksellä tuotujen tuotteiden kokonaismäärästä. Tutkimuksessa yhteistyössä toimineilta kahdelta intialaiselta vientiä harjoittavalta tuottajalta saatujen tietojen mukaan yhteisön loppukäyttäjien (eli edellä mainittujen kahdeksan yhteistyössä toimineen käyttäjän ja yhteistyöhön osallistumattomien käyttäjien) osuus asianomaisen Intiasta peräisin olevan tuotteen suoran tuonnin kokonaismäärästä on noin 56 prosenttia. Loppuosan (4 prosenttia) tuonnista vastasi yhteisön tuotannonala.

(146)

Tutkimuksessa yhteistyössä toimineet käyttäjät katsoivat, että tukien vastaisten toimenpiteiden käyttöönotto vaikuttaisi haitallisesti niiden taloudelliseen tilanteeseen toisaalta suoraan, kun niiden Intiasta hankkimien tuotteiden hinta nousisi, ja toisaalta välillisesti, kun yhteisön tuottajat todennäköisesti korottaisivat käyttäjien niiltä hankkimien tuotteiden hintoja.

(147)

Tutkimus osoitti, että tarkasteltavana olevan tuotteen ja samankaltaisen tuotteen osuus yhteistyössä toimineiden käyttäjien kokonaistuotantokustannuksista oli keskimäärin 1 prosentti. Käyttäjien kustannuksiin mahdollisesti kohdistuvat vaikutukset ovat seuraavat: jos tasoitustoimenpiteet otetaan käyttöön, käyttäjien tuotantokustannukset nousisivat 0,03–0,15 prosenttia (0,15 prosenttia pahimmassa tapauksessa eli jos sekä tarkasteltavana olevan tuotteen että samankaltaisen tuotteen hinnat nousisivat alkuperästä riippumatta tullin määrää vastaavasti ja 0,03 prosenttia siinä tapauksessa, että vain Intiasta hankittavien tuotteiden hinnat nousisivat). Todellisen vaikutuksen arvioidaan todennäköisesti sijoittuvan näiden kahden vaihtoehdon välille seuraavista syistä: Yhteisön tuotannonala nostaisi ehkä hintojaan jossain määrin, mutta samalla se todennäköisesti pyrkisi myös hyödyntämään hintapaineiden vähenemistä ja saamaan takaisin menettämiään markkinaosuuksia hinnoittelemalla tuotteensa kilpailukykyisesti suhteessa intialaisten tuontituotteiden hintoihin. Koska käyttämätöntä kapasiteettia on olemassa, oikeudenmukaisten ja kannattavampien markkinaedellytysten palauttaminen lisäisi varmasti eri alkuperää olevien tuotteiden toimitusmahdollisuuksia ja edistäisi uusi investointeja. Lisäksi noin 15 prosenttia EU:ssa käytetyistä asianomaisista tuotteista hankitaan vaihtoehtoisista lähteistä (eli muilta yhteisön tuottajilta ja muista kolmansista maista kuin Intiasta). Tästä syystä yleinen hintojen kohoaminen on epätodennäköistä. Lopuksi voidaan vielä todeta, että käyttäjät pystyisivät mahdollisesti siirtämään ainakin osan edellä mainitusta vähäisestä tuotantokustannusten noususta tuotteitaan ostavien asiakkaiden kannettavaksi, jolloin lopulliset vaikutukset käyttäjien kannattavuuteen olisivat vielä pienemmät.

(148)

Tutkimuksessa yhteistyössä toimineet käyttäjät vastustavat tasoitustoimenpiteiden käyttöönottoa myös siitä syystä, että se estäisi vapaata kilpailua markkinoilla ja auttaisi tosiasiassa palauttamaan komission vuonna 2001 havaitseman kartellin.

(149)

Komissio määräsi vuonna 2001 sakot valitukseen osallistuneille kahdelle yhteisön tuottajalle, jotka olivat toukokuun 1992 ja maaliskuun 1998 välisenä aikana harjoittaneet kartellitoimintaa. Tutkimuksessa kävi ilmi, että nämä yhteisön tuotannonalan muodostavat yritykset olivat lopettaneet aiemmin harjoittamansa hinnoista ja markkinoista sopimisen, eikä tätä seikkaa kiistä yksikään osapuoli. Nyt on kyse tasapuolisten toimintaolosuhteiden palauttamisesta intialaisten viejien soveltamien epäterveiden kaupan käytäntöjen aiheuttamien vääristymien jälkeen. Tukien vastaisten toimenpiteiden tarkoituksena ei ole pysäyttää tutkimuksen kohteena olevasta maasta yhteisöön suuntautuvaa tuontia vaan poistaa tuetun tuonnin markkinaolosuhteita vääristävät vaikutukset. Tasapuolisten markkinaolosuhteiden palauttamisesta hyötyvät yhteisön tuottajien lisäksi myös vaihtoehtoiset hankintalähteet kuten esimerkiksi muu kuin tuettu tuonti. Yhteisön tuotannonalan vuosina 1992–1998 harjoittaman kartellitoiminnan ei pitäisi vaikuttaa sen oikeuteen saada suojaa epäterveilta kaupan käytännöiltä perusasetuksen mukaisesti.

(150)

Edellä selostettujen havaintojen perusteella voidaan päätellä alustavasti, että tukien vastaisten toimenpiteiden käyttöönotto i) ei todennäköisesti vaikuta merkittävästi käyttäjien taloudelliseen tilanteeseen ja ii) sillä ei todennäköisesti ole kielteisiä vaikutuksia yhteisön markkinoiden yleiseen kilpailutilanteeseen.

(151)

Toimenpiteiden käyttöönoton voidaan odottaa antavan yhteisön tuotannonalalle mahdollisuuden saavuttaa takaisin menettämäänsä myyntiä ja markkinaosuuksia ja parantaa kannattavuuttaan. Toisaalta kun otetaan huomioon yhteisön tuotannonalan jatkuvasti heikentyvä tilanne, on olemassa vaara, että jos toimenpiteitä ei oteta käyttöön, tietyt yhteisön tuottajat saattavat sulkea tuotantolaitoksiaan ja irtisanoa osan työvoimastaan. Toimenpiteillä on todennäköisesti joitakin kielteisiä vaikutuksia, jotka näkyvät tuontimäärien vähenemisenä ja tuojille/kauppiaille ja käyttäjille aiheutuvana vähäisenä hintojen nousuna, mutta niiden merkitystä voidaan vähentää siirtämällä hintojen nousu tuotteiden myöhempien käyttäjien kannettavaksi. Edellä esitetyn perusteella päätellään alustavasti, että pakottavia syitä toimenpiteiden käyttöönotosta luopumiselle ei tässä tapauksessa ole ja että toimenpiteiden käyttöönotto ei olisi yhteisön edun vastaista.

(152)

Tukia, vahinkoa, syy-yhteyttä ja yhteisön etua koskevat päätelmät huomioon ottaen olisi otettava käyttöön väliaikaiset toimenpiteet, jotta tuettu tuonti ei pääsisi aiheuttamaan lisävahinkoa yhteisön tuotannonalalle.

(153)

Väliaikaisten tasoitustoimenpiteiden tason olisi oltava riittävä poistamaan tuetusta tuonnista yhteisön tuotannonalalle aiheutunut vahinko ylittämättä kuitenkaan todettuja tukimarginaaleja. Vahingollisten tukien vaikutukset poistavan tullin määrää laskettaessa katsottiin, että toimenpiteiden olisi oltava sellaisia, että yhteisön tuotannonala voisi niiden ansiosta saada sellaisen myyntivoiton (ennen veroja), joka voitaisiin kohtuudella saada tavanomaisissa kilpailuolosuhteissa eli ilman tuetun tuonnin vaikutusta.

(154)

Käytettävissä olevien tietojen perusteella todettiin alustavasti, että 9,4 prosentin osuutta liikevaihdosta vastaavaa voittomarginaalia voidaan pitää sellaisena sopivana määränä, jonka yhteisön tuotannonalan voitaisiin odottaa saavuttavan ilman vahingollisia tukia. Valituksen tehneet yhteisön tuottajat katsoivat, että jos tuettua tuontia ei esiintyisi, ne voisivat kohtuudella odottaa 10–15 prosentin voittomarginaalia. Tutkimuksessa todettiin, että yhteisön tuotannonalan voittomarginaali vuonna 1999, jolloin tuetun tuonnin markkinaosuus oli pienimmillään, oli ollut 12–15 prosenttia liikevaihdosta (ks. 105 kappale edellä). Komissio tutki, voitiinko vuonna 1999 vallinneita markkinaolosuhteita pitää tarkasteltavana olevan tuotteen markkinoiden osalta tavanomaisina olosuhteina. Tutkimus osoitti, että paluu tavanomaisiin kilpailuolosuhteisiin hinta- ja markkinakartellin päättymisen jälkeen oli vaikuttanut hintatasoon ja että keskeisten raaka-aineiden hinta oli noussut merkittävästi vuoden 1999 ja tutkimusajanjakson välisenä aikana. Näissä oloissa ei pidetä todennäköisenä, että yhteisön tuotannonala olisi voinut saavuttaa 12–15 prosentin kannattavuuden tutkimusajanjakson aikana. Komissio tarkasteli lisäksi Saksan, Ranskan, Italian, Japanin ja Yhdysvaltojen keskuspankkien toimialoittain keräämiä, yritysten tasetietoja koskevia tilastoja. Tietokantaa, johon nämä tiedot kootaan, ylläpitää komissio. Tämä tarkastelu osoitti, että edellä mainituissa suurissa teollisuusmaissa lähinnä vastaavalla alalla toimivien yritysten keskimääräinen voittotaso ennen satunnaisia eriä oli vuoden 2002 osalta 9,4 prosenttia. Otettuaan huomioon kaikki asiaan liittyvät olosuhteet ja tekijät komissio katsoo, että 9,4 prosentin voitto on sellainen kohtuullinen taso, jonka yhteisön tuotannonala voisi saavuttaa, jos tuettu tuontia ei esiintyisi.

(155)

Tarvittava hinnankorotus määritettiin tämän jälkeen vertaamalla liiketoimikohtaisesti hinnan alittavuuden laskemisen yhteydessä määritettyä painotettua keskimääräistä tuontihintaa yhteisön tuotannonalan yhteisön markkinoilla myymän samankaltaisen tuotteen vahinkoa aiheuttamattomaan hintaan. Vahinkoa aiheuttamaton hinta saatiin oikaisemalla yhteisön tuotannonalan myyntihintaa niin, että siinä otettiin huomioon edellä mainittu voittomarginaali. Tästä vertailusta ilmenevät erot ilmaistiin tämän jälkeen prosentteina CIF-kokonaistuontiarvosta.

(156)

Hintavertailun tuloksena saatiin seuraavat vahinkomarginaalit:

(157)

Edellä esitetyn perusteella katsotaan, että perusasetuksen 12 artiklan 1 kohdan mukaisesti olisi otettava käyttöön väliaikainen tasoitustulli, joka vastaa tasoltaan todettua tukimarginaalia, mutta ei kuitenkaan ole edellä määriteltyä vahinkomarginaalia korkeampi.

(158)

Moitteettoman hallinnon varmistamiseksi olisi vahvistettava määräaika, jonka kuluessa ne asianomaiset osapuolet, jotka ilmoittautuivat menettelyn aloittamista koskevassa ilmoituksessa asetetussa määräajassa, voivat esittää kantansa kirjallisesti ja pyytää saada tulla kuulluiksi. Lisäksi olisi huomattava, että kaikki tätä asetusta varten tehdyt tullien käyttöönottoa koskevat päätelmät ovat väliaikaisia ja niitä voidaan joutua tarkastelemaan uudelleen mahdollisista lopullisista tulleista päätettäessä,