1)

Onko direktiivi 2006/123 (1) pätevä ja sitooko se jäsenvaltioita vai onko se päinvastoin pätemätön sen vuoksi, että – koska kyseessä on yhdenmukaistamisdirektiivi – se on annettu vain määräenemmistöllä eikä yksimielisesti [Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen] 115 artiklan vastaisesti?

2)

Täyttääkö direktiivi 2006/123 (ns. Bolkestein-direktiivi) objektiivisesti ja abstraktisti lainsäädännön riittävää yksityiskohtaisuutta koskevat vähimmäisvaatimukset eikä siinä siten jätetä kansalliselle lainsäätäjälle sellaista harkintavaltaa, että olisi katsottava, ettei se edellytä täytäntöönpanotoimia ja on välittömästi sovellettava?

3)

Jos katsotaan, että direktiivi 2006/123 edellyttää täytäntöönpanotoimia, onko pelkän poissulkemisen tai kansallisen lain pelkästään estävän soveltamatta jättämisen vaikutus oikeusvarmuuden periaatteiden mukainen myös siinä tapauksessa, että kansallisella tuomioistuimella ei ole mahdollisuutta tulkita sitä unionin oikeuden mukaisesti, vai eikö sitä vastoin tällaisessa tapauksessa pidä tai voida soveltaa kansallista lakia, jolloin ovat edelleen voimassa [Euroopan unionin] oikeusjärjestyksessä säädetyt erityisseuraamukset, joita määrätään siitä, että valtio ei ole täyttänyt perussopimukseen (SEUT 49 artikla) liittymisestä johtuvia velvoitteitaan, tai siitä, että direktiivin täytäntöönpano on laiminlyöty (jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskeva menettely)?

4)

Vastaako direktiivin 2006/123 12 artiklan 1, 2 ja 3 kohdan välitön vaikutus sitä, että tunnustetaan, että kyseinen direktiivi ei edellytä täytäntöönpanotoimia tai se on välittömästi sovellettavissa, vai onko nyt käsiteltävän kaltaisen yhdenmukaistamisdirektiivin yhteydessä (”on katsottava, että saman direktiivin 9–13 artiklalla suoritetaan tyhjentävä yhdenmukaistaminen – –” ns. tuomion Promoimpresa mukaisesti) katsottava, että se on valtiolle kohdistettu määräys toteuttaa yhdenmukaistamistoimenpiteitä, jotka eivät ole yleisluontoisia vaan sisällöltään sitovia?

5)

Jos katsotaan, että direktiivi ei edellytä täytäntöönpanotoimia tai että se edellyttää tällaisia toimia, voidaanko tai pitääkö ensin mainitussa tapauksessa katsoa, että kansallisen lain pelkästään estävä soveltamatta jättäminen kuuluu kansallisen tuomioistuimen yksinomaiseen toimivaltaan (ja sille on annettu tätä tarkoitusta varten erityisiä tulkinnan apuvälineitä, kuten ennakkoratkaisupyynnön esittäminen unionin tuomioistuimelle tai perustuslakituomioistuimelle), vai onko toimivaltaa myös kunnan yksittäisellä virkamiehellä tai johtajalla?

6)

Jos sitä vastoin katsotaan, että direktiivi 2006/123 ei edellytä täytäntöönpanotoimia, koska SEUT 49 artikla estää sen, että merialueiden konsessioita jatketaan automaattisesti matkailutarkoituksiin, ainoastaan ”jos kyseisiin konsessioihin liittyy varma rajat ylittävä intressi”, onko tällaisen vaatimuksen olemassaolo välttämätön edellytys myös direktiivin 2006/123 12 artiklan 1 ja 2 kohdan soveltamisen kannalta?

7)

Onko kansallisen tuomioistuimen tuomio direktiivin 2006/123 ja SEUT 49 artiklan tavoitteiden mukainen, kun se koskee sitä, täyttyykö varmaa rajat ylittävää intressiä koskeva vaatimus yleisellä ja abstraktilla tavalla tiukasti koko maan alueella, vai onko sitä vastoin, koska Italiassa toimivalta kuuluu yksittäisille kunnille, katsottava, että tällainen arviointi ei koske kunkin kunnan merenranta-aluetta eikä siten kuulu kunnalliseen toimivaltaan?

8)

Onko kansallisen tuomioistuimen tuomio direktiivin 2006/123 ja SEUT 49 artiklan tavoitteiden mukainen, kun se koskee sitä, täyttyykö luonnonvarojen vähäisyyttä ja käytettävissä olevien konsessioiden rajallisuutta koskeva vaatimus yleisellä ja abstraktilla tavalla tiukasti koko maan alueella, vai onko sitä vastoin, koska Italiassa toimivalta kuuluu yksittäisille kunnille, katsottava, että tällainen arviointi ei koske kunkin kunnan merenranta-aluetta eikä siten kuulu kunnalliseen toimivaltaan?

9)

Jos teoreettisesti katsotaan, että direktiivi 2006/123 ei edellytä täytäntöönpanotoimia, voidaanko tällaisen välittömän sovellettavuuden katsoa olevan voimassa myös konkreettisesti normatiivisessa asiayhteydessä – kuten Italian lainsäädännössä – jossa on voimassa merenkulkulain 49 § (jossa säädetään, että konsession voimassaolon päättyessä ”kaikki kiinteät laitteet jäävät valtion omaisuudeksi ilman mitään korvausta tai hyvitystä”) ja sopiiko tällainen seuraus siitä, että katsotaan, että kyseinen direktiivi ei edellytä täytäntöönpanotoimia tai että se on välittömästi sovellettava (kun otetaan erityisesti huomioon asianmukaisesti hyväksytyt rakenteet tai konsessiot, jotka liittyvät toiminnallisesti matkailuun, kuten hotellit tai motellit), yhteen perusoikeuksien, kuten omistusoikeuden suojan kanssa, kun ne on tunnustettu ensisijaisen suojelun arvoisiksi Euroopan unionin oikeusjärjestyksessä ja perusoikeuskirjassa?