19.8.2014   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 271/61

Esittelijä

Harvey Siggs, Somersetin kreivikunnanvaltuuston jäsen (UK, ECR)

Viiteasiakirja

Komission tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle – Hyogon toimintaohjelman jatkaminen vuoden 2015 jälkeen: riskien hallinta selviytymiskyvyn saavuttamiseksi COM(2014) 216 final

1.

suhtautuu myönteisesti komission tiedonantoon, sillä katastrofeilla on huomattavia taloudellisia, sosiaalisia, ekologisia ja turvallisuuteen liittyviä vaikutuksia ja ne asettavat valtavia haasteita paikallis- ja alueviranomaisille.

2.

panee merkille, että riskinehkäisy ja -hallinta ovat keskeisiä toimintapolitiikkoja, joiden avulla varmistetaan talouskasvu ja kestävä kehitys sekä ihmisten suojelu. Komitea toteaa, että uusi kansainvälinen kehys katastrofiriskin vähentämiseksi auttaa merkittävästi selviytymään tulevista haasteista, myös niistä, jotka johtuvat ilmastonmuutoksesta. Komitea muistuttaakin Euroopan unionin ja sen paikallis- ja alueviranomaisten roolista ilmastonmuutoksen lieventämisessä ja ilmastonmuutokseen sopeutumisessa sekä kestokykyisen infrastruktuurin rakentamisessa.

3.

toteaa huolestuneena, että katastrofien esiintymistiheys ja voimakkuus ovat lisääntyneet merkittävästi viime vuosina. Vuosien 2002 ja 2012 välisenä aikana luonnonkatastrofit aiheuttivat vuosittain keskimäärin yli 1 00  000 kuolemaa, ja välittömät taloudelliset tappiot ovat kaiken kaikkiaan lisääntymässä maailmanlaajuisesti. Keskimääräiset taloudelliset menetykset ovat vuosittain yli 100 miljardia euroa. Vaikka kaikki maat ovat haavoittuvia, kehitysmaissa menetetään eniten ihmishenkiä ja kehittyneet valtiot kärsivät suuremmista taloudellisista tappioista. Luonnonkatastrofit aiheuttivat viime vuosikymmenenä EU:ssa 80  000 kuolemaa ja 95 miljardin euron taloudelliset tappiot.

4.

panee merkille, että vaikka EU:lla on nykyisin unionin pelastuspalvelumekanismin voimaantulon jälkeen aktiivisempi rooli pelastuspalvelussa, EU:ssa saadut kokemukset ovat hyvin monitahoisia, sillä kansallisia pelastuspalvelumekanismeja hallinnoidaan EU:ssa erilaisin hallinto- ja oikeusjärjestelmin.

5.

toteaa, että kaikentyyppisten katastrofien seurauksia voidaan lievittää katastrofiriskien hallinnalla sekä vahvistamalla nykyisten ja tulevien perusrakenteiden selviytymiskykyä. Poliittisilla päättäjillä on kuitenkin edessään vaikeita varainhoitoa ja ympäristöä koskevia sekä sosiaalisia ja kulttuurisia päätöksiä siitä, miten varmistetaan perusturvallisuus ja elämänlaatu luonnonkatastrofien tai tarkoituksellisten hyökkäysten varalta. Lisäksi on kiinnitettävä erityisesti huomiota uusiin haasteisiin.

6.

katsoo, että katastrofiriskin vähentäminen merkitsee rannikko- ja merialueille lisähaasteita. Kyseiset alueet ovat alttiita merenpinnan nousulle, valtamerien lämpenemiselle, korkeille aalloille, pitkittyneille sateille tai maastopaloille, ja ne ovat usein vaikeapääsyisiä, joten pelastustoimet saattavat olla paljon mutkikkaampia kuin muualla. Komitea kehottaa EU:ta ottamaan tämän haavoittuvuuden huomioon rannikko- ja merialuematkailua käsittelevässä EU:n strategiassa. Myös maantieteellisesti ja väestörakenteeltaan vaativilla alueilla on lisähaasteita, aivan kuten vuoristoalueilla ja alueilla, joilla on erityinen ympäristöarvo. Nämä alueet voivat olla myös muita alttiimpia luonnonkatastrofeille, kuten maanvyöryille, metsäpaloille ja kuivuudelle, mikä tekee ennaltaehkäisy-, valmistautumis- ja vastatoimista monimutkaisia.

7.

toteaa, että traagisia ja kuolemaan johtavia katastrofeja kärjistää Euroopassa usein kaksi keskeistä tekijää: alueelle ominainen haavoittuvuus ja aiempi epäsovelias kehitys.

8.

kehottaa sitoutumaan uudelleen siihen, että alakohtaisia ja kehittämissuunnitelmia täydennetään katastrofiriskin vähentämistoimilla, jotta varmistetaan kokonaisvaltainen lähestymistapa selviytymiskykyä vahvistettaessa.

9.

panee merkille, että täysimääräisen, luotettavan ja tarkan tiedon saatavuus on tärkeää, jotta voidaan ymmärtää katastrofeja ja arvioida kokemuksia sekä laatia suunnitelmia selviytymiskyvyn vahvistamiseksi ja tulevien tapahtumien vaikutuksen lievittämiseksi sekä taloudellisten investointien mahdollistamiseksi. Vaikka riski- ja onnettomuusraportteja kerätään, on parannettava niiden integrointia niin eri maissa kuin eri maiden välillä.

10.

kehottaa paikallis- ja alueviranomaisia soveltamaan avoimen datan politiikkaa ja pidättäytymään tiedonannosta puolustus-, turvallisuus- tai kaupallisista syistä vain silloin, kun se on oikeutettua ja ehdottoman välttämätöntä. Kaupallisia intressejä ei tulisi asettaa yleisen turvallisuuden ja hyvinvoinnin edelle.

11.

suosittaa yhteistyön vahvistamista, tietojärjestelmäinvestointien lisäämistä ja tietojärjestelmien yhteenliittämistä rajojen ylitse sekä yhteistoimintaa yksityissektorin kanssa (jolla on huomattavaa katastrofeihin liittyvää tietoa), jotta katastrofeja ja katastrofihallintaa käsitteleviä tietoja voidaan kartoittaa, löytää, analysoida ja käyttää tulevien katastrofien vaikutusten ennakointiin ja lieventämiseen.

12.

toteaa, että paikallis- ja alueviranomaiset ovat institutionaalisesti ja poliittisesti vastuussa kansalaistensa suojelusta ja että ne ovat usein ensimmäinen hallintotaso, joka huolehtii hätätilanteessa peruspalveluista, valvonnasta ja katastrofien hallinnasta. Paikallis- ja alueviranomaiset ovat katastrofihallinnan etulinjassa ja vastuussa ennaltaehkäisystä, välittömistä avustustoimista ja pelastusoperaatioista. Ne tuntevat yksityiskohtaisesti oman paikkakuntansa ja yhteisönsä. Ne tarvitsevat tietoa, välineitä, valmiuksia ja resursseja täyttääkseen velvollisuutensa suojella elämää, varallisuutta, taloutta ja ympäristöä.

13.

panee merkille, että vastuu pelastuspalvelusta siirretään usein paikallis- ja aluetasolle ilman riittäviä varoja tarpeiden täyttämiseksi. Komitea kehottaakin jäsenvaltioiden hallituksia varmistamaan velvoitteita vastaavan asianmukaisen rahoituksen.

14.

kehottaa laatimaan laaja-alaisen tutkimuksen siitä, miten voidaan parhaiten parantaa paikallisviranomaisten valmiuksia sekä edistää näiden osallistumista selviytymiskykyä ja katastrofiriskin vähentämistä käsittelevään päätöksentekoon.

15.

panee merkille, että katastrofit voivat olla laajuudeltaan paikallisia, alueellisia, valtiollisia tai kansainvälisiä, ja suosittaakin, että laaditaan menettelyjä, jotta varmistetaan alueellisten ja valtiollisten katastrofisuojatoimien ja -suunnitelmien koordinointi, paikallisten poliittisten päättäjien ja suunnittelijoiden entistä vahvempi osallistaminen sekä sovitut eskalointimenettelyt useampaa kuin yhtä alueetta koskevia katastrofitilanteita varten. Komitea toteaa, että riskitekijöiden suuruus on mahdollista määrittää, ja korostaa väestötiheyden vaikuttavan riskeihin.

16.

kiinnittää huomiota rajatylittäviin uhkiin ja kahta tai useampaa EU:n jäsenvaltiota koskeviin katastrofeihin sekä kehottaa parantamaan naapurialueiden välistä yhteistyötä, jotta varmistetaan, että kaikki osallistuvat ehkäisytoimiin ja että pelastustoimet on koordinoitu. Alue- ja paikallistasolla raja-alueille tulee perustaa tehokkaat tietojärjestelmät, joiden avulla voidaan välittää tietoja rajan ylitse reaaliaikaisesti ja luoda yhteys kriisinhallinnasta vastaavien tahojen välille.

17.

panee merkille, että paikallis- ja alueviranomaisilla on kolme erillistä roolia katastrofinhallinnassa:

18.

katsoo, että kun punnitaan katastrofin todennäköisyyttä, investoinnit valmiuksien ja selviytymiskyvyn parantamiseen on tehokkain ja kustannustehokkain tapa vähentää katastrofien vaikutusta ja pelastustoimien kustannuksia sekä selviytyä katastrofeista. Tällaisia investointeja ovat myös investoinnit katastrofeja kestäviin infrastruktuureihin, kuten rakennuksiin, liikenteeseen (maantie- ja raideliikenne sekä lentoasemat), palveluihin (viestintä, energia- ja vesihuolto, viemäröinti) sekä sosiaaliseen infrastruktuuriin.

19.

muistuttaa, että EU:lla on katastrofiapua varten solidaarisuusrahasto, ja ilmaisee tyytyväisyytensä siihen, että alueiden komitean ehdottamat muutokset sisällytettiin lopulliseen asetukseen. Rahastosta voidaan nyt tukea esimerkiksi tuhoutuneen infrastruktuurin uusimista niin, että se kestää paremmin tulevat katastrofit, tai infrastruktuurin siirtämistä toiseen paikkaan. Alueiden komitea kehottaa kuitenkin varmistamaan, että solidaarisuusrahastolle osoitetaan riittävät varat EU:n talousarviossa. Alueiden komitea kehottaa myös jäsenvaltioita hyödyntämään mahdollisimman hyvin katastrofiriskin ennaltaehkäisyyn ja riskinhallintaan tähtäävien hankkeiden rahoitusmahdollisuuksia, joita on laadittu vuosien 2014–2020 kehyksessä.

20.

on tietoinen siitä, että lähestymistavan muutos siirryttäessä torjuntatoimista ja seurauksista selviytymisestä ennaltaehkäisyyn, valmiuteen ja selviytymiskykyyn edellyttää uudenlaista ajattelua ja lähestymistapaa rahoitusta jaettaessa. Katastrofitilanteessa annettavan rahoituksen sijaan on suunniteltava ennakkoon investointeja. Kun punnitaan katastrofin todennäköisyyttä, tämä lähestymistapa on pitkällä aikavälillä kustannustehokkaampi ja hyödyllisempi.

21.

panee merkille vaikeudet määritellä, mitata ja arvioida kuntien selviytymiskykyä (paitsi katastrofin jälkeen) ja osoittaa selviytymiskykyyn tehtävien investointien taloudellinen hyöty.

22.

uskoo vahvasti, että rakennusmääräysten noudattaminen, huolellinen suunnittelu ja maankäytön valvonta saattavat vähentää haavoittuvuutta huomattavasti.

23.

kehottaa komissiota toteuttamaan tutkimuksia ja laatimaan suuntaviivoja siitä, miten paikallis- ja alueviranomaiset voivat parhaiten varmistaa, että selviytymiskyky on suunnittelun painopisteenä kaikenlaisen kehittämisen (mukaan luettuina rakennukset, liikenne ja palvelut) yhteydessä. Komitea toteaa, että paikallis- ja alueviranomaiset ovat vastuussa kestävien suunnittelunormien soveltamisen ja noudattamisen valvonnasta.

24.

toteaa, että vaikka selviytymiskyvyn vahvistaminen on pitkällä aikavälillä kustannustehokasta, kun punnitaan järkevästi katastrofin todennäköisyyttä, katastrofeista selviytymiseen tähtäävät kehittämistoimet saattavat edellyttää huomattavaa alkurahoitusta. Turvallisemmat rakenteet edellyttävät suunnittelumuutoksia, jotka aiheuttavat rakennusvaiheessa yleensä 10–50 prosentin lisäkustannukset (ja enemmänkin, jos energia-, liikenne- tai vesiverkkoja on siirrettävä). Komitea korostaa, että nyt toteutettavat toimet ovat paljon kustannustehokkaampia kuin jälkiasennukset rakennuksiin, jotka eivät ole turvallisia. YK:n katastrofiriskin vähentämisen tukitoimisto (UNISDR) arvioi, että kustannus–hyöty-suhde on 1:4. Lisäksi uudet kestävät järjestelmät edellyttävät uutta teknologiaa ja koulutusta, joita ei useinkaan ole helposti tarjolla heikommin kehittyneillä alueilla.

25.

kehottaa paikallis- ja alueviranomaisia arvioimaan olemassa olevien ja etenkin tärkeitä palveluita tarjoavien rakenteiden, kuten sairaaloiden ja vedenkäsittelylaitosten, selviytymiskykyä.

26.

kehottaa komissiota laatimaan tutkimuksen siitä, miten voidaan parhaiten kehittää selviytymiskykyisiä yhteisöjä, jotka ovat valmistautuneita ja varustautuneita ja kykenevät auttamaan itseään katastrofitilanteissa.

27.

on tyytyväinen siihen, että komissio painottaa selviytymiskykyä, ja on samaa mieltä siitä, että näin paikalliset, alueelliset ja valtakunnalliset viranomaiset voivat valmiussuunnittelun ja (paikallis- ja alueviranomaisten, yritysten ja muiden tahojen suorittamien) riskiarvioiden avulla valmistautua paremmin katastrofien varalta ja vähentää katastrofien aiheuttamia vahinkoja sen sijaan, että ne odottaisivat katastrofin sattumista ja maksaisivat jälkikäteen sen aiheuttamat kustannukset.

28.

kehottaa tukemaan kaupunkien selviytymiskykyä käsittelevää Yhdistyneiden kansakuntien kampanjaa ja sen itsearviointivälinettä, jonka avulla paikallisviranomaiset voivat tarkistaa selviytymiskykynsä kymmenen keskeisen seikan pohjalta.

29.

panee merkille UNISDR:n vuonna 2012 antaman Venetsian julistuksen Building resilience at the local level towards protected cultural heritage and climate change adaptation strategies (Selviytymiskyvyn parantaminen paikallistasolla suojellun kulttuuriperinnön ja ilmastonmuutoksen sopeutumisstrategioiden osalta) sekä tarpeen pohtia sitä, miten kulttuuriperintöä voidaan paremmin suojella katastrofeilta.

30.

toteaa, että katastrofeja tapahtuu myös vastedes ja että tulevaisuudessa niiden määrä saattaa hyvinkin lisääntyä. Ilmastonmuutosta käsittelevissä hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin laatimissa yhteislausunnoissa tehdään hyvin selväksi, että infrastruktuuri on suunniteltava ja rakennettava siten, että se kykenee selviytymään ilmastonmuutoksen vaikutuksista.

31.

panee merkille, että heikko viestintä ja johtaminen on yleistä monissa katastrofitapauksissa. Katastrofinhallinta on monialainen tehtävä, johon osallistuu useita organisaatioita. Komitea on näin ollen erittäin tyytyväinen siihen, että unionin pelastuspalvelumekanismista annetussa päätöstekstissä säädetään koulutusohjelmien perustamisesta pelastuspalveluyksiköiden jäsenille sekä työpajojen, seminaarien ja kokeiluhankkeiden järjestämisestä pelastuspalveluyksiköiden johtajien kouluttamiseksi.

32.

kehottaa paikallis- ja alueviranomaisia tunnustamaan vapaaehtois- ja yhteisötoiminnan usein aliarvioidun roolin selviytymiskyvyn varmistamiseksi katastrofin jälkeen sekä luomaan suunnitelmia tämän resurssin kehittämiseksi ja hyödyntämiseksi. Valistuneet ja tiedostavat kansalaiset ovat avaintekijä selviytymiskyvyn kehittämisessä. Komitea huomauttaa, että selviytymiskykyisten yhteisöjen rakentamiseen sisältyy merkittävä sukupuoliulottuvuus.

33.

on tietoinen siitä, että paikallis- ja alueviranomaistahojen vastuulla on tiedottaa yhteisölleen mahdollisista ja vielä syntyvistä riskeistä sekä suunnitella etukäteen asianomaisten sidosryhmien kanssa, miten näistä uhista tiedotetaan luomatta pelkoa tai torjumatta mahdollista yritystoimintaa.

34.

toteaa mobiiliteknologian, internetin ja sosiaalisen median kasvavan roolin katastrofitiedotuksessa ja kehottaa laatimaan lisätutkimuksia parhaista käytänteistä digitaalisen viestinnän hyödyntämisessä katastrofitilanteissa. Yksittäiset ihmiset ja yhteisöt käyttävät digitaalista viestintää yhä useammin saadakseen uutisia ja tietoja, ja se on usein ensimmäinen tiedonlähde. Tällaiset viestintävälineet voivat olla myös merkittävä keino saada tietoa uhreista ja koordinoida pelastustoimia.

35.

on samaa mieltä siitä, että valveuttamistoimet ovat erittäin tärkeitä levitettäessä tietoa paikallisväestön keskuudessa. On tärkeää, ettei ketään unohdeta yhteisössä, että toimet aloitetaan mahdollisimman varhain ja että yhteisöjä kannustetaan suunnittelemaan itseapua, sillä ulkopuolisen avun saaminen kestää usein pitkään. Tämän kannalta ratkaisevan tärkeää on myös toteuttaa oppilaitoksissa erityisiä ohjelmia ja suunnitelmia hätätilanteisiin valmistautumista varten, jotta tietoisuus ja valveutuneisuus omaksutaan jo varhaisesta iästä lähtien, mikä lisää väestön selviytymiskykyä.

36.

kehottaa paikallis- ja alueviranomaisia suunnittelemaan tehokkaita viestintäkanavia, jotta heikoimmassa asemassa oleviin henkilöihin saadaan ajoissa yhteys, sekä laatimaan menettelyjä, joilla heidät saadaan turvaan äärimmäisten sääilmiöiden ja muiden katastrofien aikana ja jälkeen. Euroopan väestö ikääntyy, ja liikuntarajoitteisten tai vammaisten osuus väestöstä kasvaa. Katastrofitilanteessa he ovat usein heikoimmassa asemassa ja ensimmäisiä uhreja.

37.

kehottaa investoimaan koulutukseen ja harjoituksiin katastrofitilanteiden varalta, sillä tällaiset toimet säästävät ihmishenkiä ja vähentävät häiriöitä. Yleisestä turvallisuudesta vastaaville tahoille, kuten yhteisön johtajille sekä sosiaali- ja terveysalan ja pelastus- ja palontorjuntapalveluiden ammattilaisille, tähdätty koulutus saattaa vähentää uhrien määrää kriisien aikana ja niiden jälkeen.

38.

toteaa, että katastrofin seurauksista selviytyminen voi kestää monta vuotta ja että vakuutusturvalla on tärkeä merkitys varmistettaessa nopea ja tehokas jälleenrakennus. Komitea korostaa, että julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksilla voi olla myönteinen rooli, ja kehottaa edistämään niitä. Yksityinen vakuutusturva saattaa osaltaan edistää kestäväpohjaista julkista taloutta, ja sillä voi olla myönteinen vaikutuksensa katastrofiriskin hallintaan. Se auttaa vähentämään katastrofien taloudellista vaikutusta ja edistää niiden seurauksista selviytymistä. Hyvin suunnitellut vakuutustoimet voivat myös ehkäistä riskikäyttäytymistä ja edistää tietoisuutta riskeistä. Julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksilla tulisi olla selkeästi määritellyt osa-alueet ja yhteisesti sovitut tavoitteet.

39.

tuo esiin huolensa siitä, että riskien lisääntymisen vuoksi vakuutuksia ei tietyillä alueilla ole tarjolla tai ne ovat kohtuuttoman kalliita. Tämä puolestaan saattaa edelleen edistää haavoittuvuutta ja kärjistää yhteiskunnan alttiutta häiriöille, jolloin viranomaisille saattaa koitua huomattavia kustannuksia.

40.

katsoo, että katastrofin seurauksista selviytyminen tarjoaa mahdollisuuden yhdistää tuleva selviytymiskyky asuinrakennusten ja infrastruktuurin uudelleenrakentamiseen etenkin alueilla, jotka altistuvat luonnonkatastrofeille ajoittain (esim. jokien varsilla sijaitsevat kaupungit ja kylät). On käynnistettävä jäsenvaltiotason toimia, jotta jälleenrakennustyön lisäksi varmistettaisiin riittävä rahoitus myös tulevien katastrofien ennaltaehkäisyyn. Tämä voi tapahtua kumppanuuksien kautta.

41.

muistuttaa paikallis- ja alueviranomaisten roolista seurauksista selviytymisessä, sillä niiden on vastattava odotuksiin ja pettymyksiin sekä huolehdittava katastrofien uhrien ja katastrofien vuoksi kotinsa menettäneiden terveyskysymyksistä, mikä edellyttää jatkuvasti resursseja.

42.

kehottaa komissiota sisällyttämään selviytymiskyvyn vahvistamisen vankasti humanitaariseen apuun ja kehitysyhteistyöpolitiikkaan.

43.

katsoo, että Hyogon toimintaohjelman jälkeisessä ohjelmassa on otettava asianmukaisesti huomioon riskin, selviytymiskyvyn ja ihmisten liikkuvuuden välinen yhteys. Komitea panee merkille, että katastrofit johtavat usein väestön muuttoliikkeeseen ja että tällä saattaa olla jatkuvia haittavaikutuksia sekä lähtö- että kohdeyhteisöihin.

44.

toteaa, että kehitysmaissa suunnittelupuitteet eivät ole erityisen edistyneitä ja että taloudelliset tekijät synnyttävät huomattavaa kehittämispainetta. Hallintoelinten on kaikilla tasoilla ymmärrettävä, että kehitys saattaa lisätä katastrofiriskejä, ja niiden on kehitystä hyväksyessään varauduttava siihen, että samalla nämä riskit lisääntyvät.

45.

suhtautuu myönteisesti siihen, että toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteita on noudatettava. Pelastuspalvelu on ala, jolla unioni ryhtyy toimiin tukeakseen, koordinoidakseen ja täydentääkseen jäsenvaltioiden toimia. Tiedonannon ei-sitova luonne ja komission asiakirjassa esittämät periaatteet vahvistavat lisäksi suhteellisuutta.