—

Kantaja väittää, että riidanalainen päätös rikkoo SEUT 107 artiklan 1 kohtaa, koska uusiutuvan energian ensisijaisuudesta annetussa laissa (Gesetz für den Vorrang erneuerbarer Energien, jäljempänä EEG) säädetty EEG-lisämaksu ja erityinen tasausjärjestely eivät olleet jäsenvaltion myöntämiä taikka valtion varoista myönnettyjä tukia. Kaikki näiden toimenpiteiden luokittelun kannalta merkitykselliset tosiseikat selvitettiin komission ja Saksan liittotasavallan välisessä oikeudenkäyntiä edeltävässä menettelyssä. Kantajien mukaan tämän menettelyn jälkeen ei ollut enää jäljellä sellaisia epäilyjä, joita komission olisi pitänyt selvittää SEUT 108 artiklan 2 kohdan ja Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 93 artiklan soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä annetun asetuksen (EY) N:o 659/1999 (1) 4 artiklan 4 kohdan mukaisessa menettelyssä.

—

Tässä kohtaa kantaja väittää, että soveltamalla asetuksen N:o 659/1999 4 artiklan 4 kohdassa säädettyä uusille tuille tarkoitettua menettelyä asetuksen N:o 659/1999 17–19 artiklassa säädetyn voimassa oleville tuille tarkoitetun menettelyn sijasta tarkistaakseen alustavan arvionsa, jonka mukaan EEG:ssä säädetään tuesta, komissio ei ole noudattanut SEUT 108 artiklan 1 kohtaa eikä oikeusvarmuuden periaatetta. Tältä osin kantaja esittää erityisesti, että 22.5.2002 annetulla päätöksellä komissio ei luokitellut vuoden 2000 EEG:tä SEUT 107 artiklan 1 kohdan tarkoittamaksi tueksi, koska siinä ei säädetty valtion varojen siirrosta. Verrattuna 22.5.2002 annettuun komission päätökseen muutokset vuoden 2000 EEG:n ja vuoden 2012 EEG:n välillä eivät olleet olennaisia. Komissio olisi näin ollen voinut vedota komission muuttuneeseen oikeudelliseen tulkintaan SEUT 108 artiklan 1 kohdan mukaisessa menettelyssä aiheuttamatta kantajalle kustannuksia.

—

Lisäksi kantaja väittää, että vastaaja on antanut riidanalaisen päätöksen antamatta kantajalle ensin mahdollisuutta ottaa siihen kantaa.