Choose the experimental features you want to try

This document is an excerpt from the EUR-Lex website

Document 52013TA1213(30)

    Kertomus Euratomin hankintakeskuksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2012 sekä keskuksen vastaukset

    EUVL C 365, 13.12.2013, p. 213–220 (BG, ES, CS, DA, DE, ET, EL, EN, FR, HR, IT, LV, LT, HU, MT, NL, PL, PT, RO, SK, SL, FI, SV)

    13.12.2013   

    FI

    Euroopan unionin virallinen lehti

    C 365/213


    KERTOMUS

    Euratomin hankintakeskuksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2012 sekä keskuksen vastaukset

    2013/C 365/30

    JOHDANTO

    1.

    Euratomin hankintakeskus (jäljempänä ’hankintakeskus’) perustettiin vuonna 1958 (1). Hankintakeskuksen perussääntö korvattiin neuvoston päätöksellä 2008/114/EY, Euratom (2). Luxemburgissa sijaitsevan hankintakeskuksen pääsiallisena tehtävänä on tarjota unionille asiantuntemusta ydinmateriaalien ja -palvelujen markkinoita koskevissa kysymyksissä sekä vastata kyseisten markkinoiden seurannasta.

    2.

    Hankintakeskus ei saanut vuosina 2008–2011 omaa talousarviota toimintansa rahoittamiseen. Komissio vastasi kaikista kuluista, jotka aiheutuivat hankintakeskuksen toimien täytäntöönpanosta. Vuodelle 2012 komissio myönsi hankintakeskukselle oman talousarvion, joka kuitenkin kattaa vain pienen osan hankintakeskuksen menoista, kuten tiettyjä seikkoja painottavasta kappaleesta jäljempänä käy ilmi (kohdat 10 ja 11).

    TARKASTUSLAUSUMA

    3.

    Tilintarkastustuomioistuin on tarkastanut Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 287 artiklan mukaisesti

    a)

    hankintakeskuksen tilinpäätöksen, joka sisältää ”tilinpäätöslaskelmat” (3) ja ”selvityksen talousarvion toteuttamisesta” (4)31. joulukuuta 2012 päättyneeltä varainhoitovuodelta, ja

    b)

    tilien perustana olevien toimien laillisuuden ja asianmukaisuuden.

    Toimivan johdon velvollisuus

    4.

    Toimiva johto vastaa komission asetuksen (EY, Euratom) N:o 2343/2002 (5) 33 ja 43 artiklan mukaisesti hankintakeskuksen tilinpäätöksen laatimisesta ja sen oikein esittämisestä sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta.

    a)

    Hankintakeskuksen tilinpäätöksen laatimista koskeviin toimivan johdon velvollisuuksiin kuuluu suunnitella, ottaa käyttöön ja ylläpitää sisäisen valvonnan järjestelmä, jonka pohjalta on mahdollista laatia ja esittää oikein tilinpäätös, jossa ei ole petoksesta tai virheestä johtuvaa olennaista virheellisyyttä, valita asianmukaiset tilinpäätöksen laatimisperiaatteet ja soveltaa niitä komission tilinpitäjän vahvistamien kirjanpitosääntöjen mukaisesti sekä laatia kirjanpidolliset arviot, jotka ovat kyseisissä olosuhteissa kohtuulliset. Johtaja vahvistaa hankintakeskuksen tilinpäätöksen sen jälkeen, kun hankintakeskuksen tilinpitäjä on laatinut tilinpäätöksen kaiken käytettävissä olevan tiedon pohjalta ja liittänyt tilinpäätökseen laatimansa ilmoituksen, jossa hän toteaa muun muassa saaneensa kohtuullisen varmuuden siitä, että tilinpäätös antaa kaikilta olennaisilta osiltaan oikean ja riittävän kuvan hankintakeskuksen taloudellisesta asemasta.

    b)

    Tilien perustana olevien toimien laillisuutta ja asianmukaisuutta sekä varainhoidon moitteettomuuden periaatteen noudattamista koskeviin toimivan johdon velvollisuuksiin kuuluu suunnitella, ottaa käyttöön ja ylläpitää tehokas ja vaikuttava sisäisen valvonnan järjestelmä, joka sisältää riittävän valvonnan ja tarkoituksenmukaiset toimenpiteet sääntöjenvastaisuuksien ja petosten estämiseksi sekä oikeudelliset toimet, joiden avulla tarvittaessa peritään takaisin perusteettomasti maksetut tai käytetyt varat.

    Tarkastajan velvollisuus

    5.

    Tilintarkastustuomioistuimen vastuulla on antaa tarkastuksensa perusteella tarkastuslausuma Euroopan parlamentille ja neuvostolle (6) tilinpäätöksen luotettavuudesta sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Tilintarkastustuomioistuin toimittaa tarkastuksensa kansainvälisten tilinpäätösstandardien ja eettisten ohjeiden (IFAC) sekä ylimpien tarkastuselinten kansainvälisten standardien (INTOSAI) mukaisesti. Kyseisissä standardeissa edellytetään, että tilintarkastustuomioistuin suunnittelee ja toimittaa tarkastuksen siten, että sen avulla saadaan kohtuullinen varmuus siitä, onko hankintakeskuksen tilinpäätöksessä olennaisia virheellisyyksiä ja ovatko tilien perustana olevat toimet lailliset ja asianmukaiset.

    6.

    Tarkastuksessa suoritetaan toimenpiteitä, joiden avulla hankitaan tarkastusevidenssiä tilinpäätökseen sisältyvistä luvuista ja siinä esitettävistä muista tiedoista sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Toimenpiteiden valinta perustuu tarkastajan harkintaan ja arvioon siitä, kuinka suuri on riski, että tilinpäätökseen sisältyy petoksista tai virheistä johtuvia olennaisia virheellisyyksiä tai että tilien perustana olevien toimien kohdalla on jätetty olennaisella tavalla noudattamatta Euroopan unionin lainsäädännön vaatimuksia. Näitä riskejä arvioidessaan tarkastaja arvioi sisäisiä kontrolleja, jotka ovat relevantteja tilinpäätöksen laatimisen ja sen oikein esittämisen kannalta, sekä valvontajärjestelmiä, joiden avulla on tarkoitus varmistaa tilien perustana olevien toimien laillisuus ja asianmukaisuus. Tämän pohjalta tarkastaja suunnittelee olosuhteisiin nähden asianmukaiset tarkastustoimenpiteet. Tarkastukseen kuuluu myös sovellettujen tilinpäätösperiaatteiden asianmukaisuuden ja esitettyjen kirjanpidollisten arvioiden kohtuullisuuden sekä tilinpäätöksen yleisen esittämistavan arvioiminen.

    7.

    Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että se on saanut tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa tarkastusevidenssiä tarkastuslausumansa perustaksi.

    Lausunto tilien luotettavuudesta

    8.

    Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että hankintakeskuksen taloudellinen asema 31. päivänä joulukuuta 2012 sekä sen toimien tulokset ja rahavirrat mainittuna päivänä päättyneeltä varainhoitovuodelta on esitetty tilinpäätöksessä kaikilta olennaisilta osiltaan oikein hankintakeskuksen varainhoitoa koskevien säännösten ja komission tilinpitäjän vahvistamien kirjanpitosääntöjen mukaisesti.

    Lausunto tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta

    9.

    Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että hankintakeskuksen 31. päivänä joulukuuta 2012 päättyneeltä varainhoitovuodelta annetun tilinpäätöksen perustana olevat toimet ovat kaikilta olennaisilta osiltaan lailliset ja asianmukaiset.

    Tiettyjä seikkoja painottava kappale

    10.

    Asettamatta kyseenalaiseksi kohdassa 9 esitettyä kantaa, tilintarkastustuomioistuin kiinnittää huomiota seuraavaan kysymykseen: hankintakeskus ei saanut vuosina 2008–2011 omaa talousarviota, ja Euroopan komissio rahoitti kaikki menot suoraan ja myönsi niiden osalta vastuuvapauden. Kuvattu tilanne on tilintarkastustuomioistuimen näkemyksen mukaan hankintakeskuksen perussäännön vastainen.

    11.

    Vuodelle 2012 komissio myönsi hankintakeskukselle oman talousarvion tilintarkastustuomioistuimen esittämien huomautusten perusteella. Talousarvio oli 98 000 euroa (104 000 euroa, jos mukaan lasketaan omista investoinneista kertyneet tulot). Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimuksen 54 artiklan ja hankintakeskuksen perussäännön 6 artiklan mukaan hankintakeskus on taloudellisesti itsenäinen; komissio kuitenkin rahoittaa suoraan edelleen suurimman osan hankintakeskuksen menoista (henkilöstö, toimistotilat ja tietotekniikkajärjestelmät). Henkilöstökulujen osalta tästä määrätään hankintakeskuksen perussäännön 4 artiklassa. Säännökset ovat ristiriitaisia, mikä on vastoin hankintakeskuksen taloudellista itsenäisyyttä koskevaa vaatimusta.

    EDELLISENÄ VUONNA ESITETTYJEN HUOMAUTUSTEN SEURANTA

    12.

    Liitteessä I on yhteenveto korjaavista toimista, jotka hankintakeskus on toteuttanut tilintarkastustuomioistuimen viime vuonna esittämien huomautusten perusteella.

    Tilintarkastustuomioistuimen IV jaosto on tilintarkastustuomioistuimen jäsenen Louis GALEAN johdolla hyväksynyt tämän kertomuksen Luxemburgissa 15. heinäkuuta 2013 pitämässään kokouksessa.

    Tilintarkastustuomioistuimen puolesta

    Vítor Manuel da SILVA CALDEIRA

    presidentti


    (1)  EYVL 27, 6.12.1958, s. 534.

    (2)  EYVL L 41, 15.2.2008, s. 15.

    (3)  Sisältävät taseen, tuloslaskelman, rahavirtalaskelman, nettovarallisuuden muutoksia koskevan laskelman sekä yhteenvedon keskeisistä tilinpäätöksen laatimisperiaatteista ja muut liitetiedot.

    (4)  Sisältää talousarvion toteutumalaskelman liitteineen.

    (5)  EYVL L 357, 31.12.2002, s. 72.

    (6)  Neuvoston asetus (EY, Euratom) N:o 1605/2002 (EYVL L 248, 16.9.2002, s. 1), 185 artiklan 2 kohta.


    LIITE I

    Edellisenä vuonna esitettyjen huomautusten seuranta

    Vuosi

    Tilintarkastustuomioistuimen huomautus

    Korjaavan toimen tilanne

    (Toteutettu / Kesken / Tekemättä / Ei koske)

    2011

    Asettamatta kyseenalaiseksi kohdassa 10 esitettyä kantaa, tilintarkastustuomioistuin haluaa kiinnittää huomion seuraavaan kysymykseen: Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimuksen 54 artiklan mukaan hankintakeskus on taloudellisesti itsenäinen. Hankintakeskuksen perussäännön 7 artiklan mukaan ”hankintakeskuksen menot käsittävät henkilökunnan ja komitean hallintokustannukset sekä kolmansien osapuolien kanssa tehdyistä sopimuksista johtuvat menot”. Hankintakeskus ei kuitenkaan ole saanut vuoden 2008 jälkeen talousarviota. Tämä merkitsee, että Euroopan komissio on suoraan antanut hankintakeskukselle edellä mainitussa 7 artiklassa tarkoitettuja keskuksen menoja koskevan vastuuvapauden. Kuvattu tilanne on tilintarkastustuomioistuimen näkemyksen mukaan hankintakeskuksen perussäännön vastainen ja tilintarkastustuomioistuin katsoo, että hankintakeskuksen ja komission olisi yhdessä kaikkien asianomaisten osapuolten kanssa mietittävä toimenpiteitä tilanteen korjaamiseksi.

    Kesken


    LIITE II

    Euratomin hankintakeskus (Luxemburg)

    Vastuualueet ja toiminnot

    Perussopimuksen mukainen unionin toimivalta

    Ydinmateriaalin yhteinen hankintapolitiikka (malmit, raaka-aineet, erityiset halkeamiskelpoiset aineet), Euratomin perustamissopimuksessa asetettujen periaatteiden (erityisesti kaikkien käyttäjien yhtäläinen pääsy hankintalähteille) ja tavoitteiden (toimitusvarmuus) mukaisesti.

    Euratomin hankintakeskus perustettiin suoraan vuonna 1957 tehdyn Euratomin perustamissopimuksen 52 artiklalla. Kyseisen sopimuksen koko VI luku (”Hankinta”) käsittelee hankintakeskusta ja sen tehtäviä ja valtuuksia.

    Euratomin hankintakeskusta hallinnoidaan lisäksi noudattamalla sen perussääntöä, josta säädetään neuvoston päätöksessä; oikeusperustana on Euratomin perustamissopimuksen 54 artikla.

    Hankintakeskuksen toimivaltuudet

    (Sellaisina kuin ne määritellään Euratomin perustamissopimuksessa ja lähinnä sen VI luvussa sekä 12 päivänä helmikuuta 2008 Euratomin hankintakeskuksen perussäännöstä tehdyssä neuvoston päätöksessä (2008/114/EY, Euratom))

    Tavoitteet

    Varmistaa ydinmateriaaleja koskevat hankinnat (edellä määritetyn mukaisesti) yhteisen hankintapolitiikan avulla noudattaen periaatetta, jossa kaikille osapuolille tarjotaan yhtäläinen [ja syrjimätön] pääsy hankintalähteille (Euratomin perustamissopimuksen 52 artikla).

    Huolehtii malmien ja ydinpolttoaineen säännöllisestä ja tasapuolisesta toimituksesta kaikille käyttäjille yhteisössä (Euratomin perustamissopimuksen 2 artiklan d kohta).

    Seuraa ja kartoittaa markkinatrendejä, jotka voisivat vaikuttaa vakavasti ydinmateriaaleja ja -palveluja koskeviin Euroopan unionin hankintoihin (Euratomin hankintakeskuksen perussäännön 1 artikla).

    Antaa yhteisölle asiantuntemusta, tietoja ja ohjeita kaikista ydinmateriaaleja ja -palveluja koskevien markkinoiden toimintaan liittyvistä asioista (Euratomin hankintakeskuksen perussäännön 1 artikla).

    Tehtävät

    Euratomin hankintakeskuksella on Euratomin perustamissopimuksen mukaan optio-oikeus kaikkiin jäsenvaltioiden alueella tuotettuihin malmeihin, lähtöaineisiin ja erityisiin halkeamiskelpoisiin aineisiin sekä yksinoikeus yhteisön alueelta tai ulkopuolelta tulevia malmeja, lähtöaineita ja erityisiä halkeamiskelpoisia aineita koskevien hankintasopimusten tekemiseen.

    Edellä esitetyn perusteella Euratomin hankintakeskuksella on seuraavat tehtävät:

    arvioida asianomaisten osapuolten välillä neuvotellut sitoumukset ja sen perusteella tehdä, kieltäytyä tekemästä tai hyväksyä tehtäväksi tietyin ehdoin sopimuksia tai sopimusmuutoksia, jotka koskevat materiaalien hankintaa Euratomin perustamissopimuksen 52 artiklassa tarkoitetulla tavalla

    ottaa vastaan ilmoitus kaikista sopimuksista, jotka liittyvät malmien, lähtöaineiden tai erityisten halkeamiskelpoisten aineiden käsittelyyn, muuntamiseen tai muokkaamiseen Euratomin perustamissopimuksen 75 artiklan mukaisesti, ja käsitellä ne

    ottaa vastaan ilmoitus kaikista sopimuksista, jotka liittyvät malmien, lähtöaineiden tai erityisten halkeamiskelpoisten aineiden siirtoon, tuontiin ja vientiin Euratomin perustamissopimuksen 74 artiklan mukaisesti, ja käsitellä ne

    tutkia aineisto ja suorittaa kaikki komission päätöstä valmistelevat toimet tapauksissa, joissa Euratomin lainsäädännön mukaan vaaditaan kollegion hyväksyntää (Euratomin perustamissopimuksen 59 ja 60 artiklan mukaisesti)

    hallinnoida soveltuvissa tapauksissa sopimuksia, jotka se on tehnyt tai joista se on saanut ilmoituksen

    kerätä ja käsitellä tietoja, tarkoituksena ydinmateriaaleja ja -palveluja koskevien markkinoiden jatkuva seuranta EU:ssa (Euratomin hankintakeskuksen perussäännön 1 artikla)

    julkaista säännöllisesti sisäiseen käyttöön tarkoitettuja ja/tai suurelle yleisölle suunnattuja kertomuksia, jotka koskevat ydinmateriaaleja ja -palveluja koskevien markkinoiden toimintaa ja viimeaikaisia trendejä

    antaa pyynnöstä yhteisölle asiantuntemusta, tietoja ja ohjeita kaikista ydinmateriaaleja ja -palveluja koskevien markkinoiden toimintaan liittyvistä asioista (Euratomin hankintakeskuksen perussäännön 1 artikla)

    pitää yhteyttä Euratomin hankintakeskuksen neuvoa antavaan komiteaan ja kysyä sen kantaa, Euratomin hankintakeskuksen perussäännön 13 artiklan mukaisesti

    osallistua soveltuvissa tapauksissa mainitun neuvoa-antavan komitean kokouksiin, jotka tavallisesti järjestetään kaksi kertaa vuodessa, ja antaa myös komitean käyttöön sihteeristö (perussäännön 14 artikla).

    Hallinto

    Hankintakeskus on oikeushenkilö ja taloudellisesti itsenäinen (Euratomin perustamissopimuksen 54 artikla).

    Se toimii komission valvonnassa (Euratomin perustamissopimuksen 53 artikla), eikä se saa toiminnassaan pyrkiä tuottamaan voittoa (perussäännön 2 artikla).

    Euratomin hankintakeskuksen pääjohtajan ja henkilöstön on oltava, tai heistä on tultava, Euroopan yhteisöjen virkamiehiä. Heillä on oltava riittävä luotettavuusselvitys. Komissio maksaa heidän palkkansa (perussäännön 4 artikla).

    Euratomin perustamissopimuksessa (54 artikla) ja Euratomin hankintakeskuksen perussäännössä (9 artikla) vahvistetaan hankintakeskuksen pääoma ja yksityiskohtaiset säännöt pääoman merkitsemisestä.

    Pääjohtaja

    Komissio nimittää pääjohtajan (Euratomin perustamissopimuksen 53 artikla) määrittelemättömäksi ajaksi.

    Pääjohtajan tehtävät ja toimivalta määritellään erityisesti Euratomin hankintakeskuksen perussäännössä (3 artikla sekä 13 ja 14 artikla).

    Komission suorittama Euratomin hankintakeskuksen valvonta

    Euratomin perustamissopimuksen 53 artiklan ja Euratomin hankintakeskuksen perussäännön 5 artiklan mukaan

    komissio voi antaa ohjeita Euratomin hankintakeskukselle

    komissiolla on veto-oikeus hankintakeskuksen päätöksiin.

    Neuvoa-antava komitea

    Euratomin hankintakeskuksen perussäännön 11 artiklan mukaisesti komitea muodostuu jäsenvaltioiden jäsenistä, jotka nimitetään tehtävään henkilökohtaisesti (intuitu personae) kolmen vuoden toimikaudeksi (joka voidaan uusia).

    Komitea avustaa hankintakeskusta sen tehtävien hoidossa. Se toimii yhdyssiteenä Euratomin hankintakeskuksen ja ydinvoima-alan tuottajien ja käyttäjien välillä (perussäännön 13 artikla)

    Komiteaa voidaan kuulla kaikissa hankintakeskuksen toimivaltaan kuuluvissa asioissa. Sen on annettava lausuntonsa kaikissa perussäännön 13 artiklassa luetelluissa asioissa. Se kokoontuu tavallisesti kaksi kertaa vuodessa.

    Ulkoinen tarkastus

    Euroopan tilintarkastustuomioistuin.

    Sisäinen tarkastus

    Euroopan komission sisäisen tarkastuksen osasto.

    Vastuuvapauden myöntävä viranomainen

    Euroopan parlamentti.

    Hankintakeskuksen resurssit vuonna 2012

    Talousarvio

    104 000 euroa, joista:

    komissiolta saatua tukea 98 000 euroa

    investointituloa ja pankkikorkotuottoa 6 000 euroa

    Henkilöstö 31. joulukuuta 2012

    Hankintakeskukselle osoitettujen toimien lukumäärä EU:n talousarviossa: 9 AD-toimea (pääjohtaja mukaan luettuna) ja 16 AST-toimea.

    Hankintakeskukselle todellisuudessa osoitettujen toimien lukumäärä: 7 AD-toimea (yhdessä väliaikainen toimihenkilö) ja 10 AST-toimea (yhdessä väliaikainen toimihenkilö).

    Muu henkilöstö: 1 END-toimi avoinna (sopimussuhteinen henkilöstö ja työkomennuksella olevat kansalliset asiantuntijat).

    Henkilöstö yhteensä: 17 (pääjohtaja mukaan luettuna).

    Tuotteet ja palvelut vuonna 2012

    Toimitusvarmuudesta huolehdittu

    Käsitellyt tapahtumat

    Hankintakeskus käsitteli vuonna 2012 noin 270 tapahtumaa, joihin kuului sopimuksia, sopimusten muutoksia ja alkupään toimintoja koskevia ilmoituksia.

    Yksiköiden välinen kuuleminen. Komission päätösten valmistelu

    Hankintakeskus valmisteli komission päätöksen, joka koski Euratomin perustamissopimuksen 65 artiklaan ja 60 artiklaan perustuvaa menettelyä.

    Hankintakeskus edisti omalla panoksellaan vuoden 2013 talousarvioonsa liittyvää menettelyä.

    Yksiköiden väliset kuulemiset, joissa hankintakeskus osallisena: 46, joista energiasta vastaava komission pääosasto käynnisti 11.

    Raportit

    Hankintakeskus antoi vuonna 2012

    hankintakeskuksen vuosikertomuksen 2011

    kolme neljännesvuosittain ilmestyvää uraanimarkkinoita koskevaa raporttia

    kuusi kahdesti kuukaudessa ilmestyvää Nuclear News Digest -raporttia

    45 viikoittain ilmestyvää Weekly Nuclear News Brief -raporttia Euroopan komissiossa työskenteleville lukijoille.

    Osallistuminen Euratomin hankintakeskuksen neuvoa-antavan komitean toimintaan

    Hankintakeskuksen neuvoa-antava komitea järjesti tarpeiden mukaan kaksi kokousta hankintakeskuksen tuella (hankintakeskus osallistui kokouksiin): ensimmäinen kokous 10. toukokuuta 2012 ja toinen kokous 8. marraskuuta 2012.

    Hankintakeskus avusti neuvoa-antavan komiteansa kahden työryhmän toimintaa.

    Tietotekniikkatuki toiminnoille

    Kehitettiin edelleen / ylläpidettiin sopimusten hallinnointiin käytettyä PLUTO-tietokantaa.

    Otettiin käyttöön internetpohjainen yhteydenpitoväline (CIRCABC), joka tukee neuvoa-antavan komitean työryhmien toimintaa.

    Päivitettiin hankintakeskuksen internetsivustoa.

    Suhteet muihin EU:n toimielimiin ja kansainvälinen yhteistyö

    Euratomin hankintakeskus toimii komission valvonnassa. Komissio antaa hankintakeskukselle toimintaohjeita, sillä on veto-oikeus hankintakeskuksen päätöksiin ja se nimittää pääjohtajan (Euratomin perustamissopimuksen 53 artikla). Lisäksi tietyille Euratomin hankintakeskuksen päätöksille vaaditaan ennalta komission hyväksyntä (Euratomin perustamissopimuksen 60 artikla).

    Hankintakeskuksen on annettava vuosittain Euroopan parlamentille, neuvostolle ja komissiolle kertomus edellisen vuoden toiminnastaan sekä tulevan vuoden työohjelma.

    Kansainvälinen yhteistyö Kansainvälisen atomienergiajärjestön ja OECD/NEA:n (OECD:n ydinenergiajärjestö) kanssa. Euratomin hankintakeskus osallistui tässä yhteydessä:

    yhteiseen NEA:n / kansainvälisen atomienergiajärjestön uraaniryhmään

    lääketieteelliseen käyttöön tarkoitettujen radioisotooppien toimitusvarmuutta käsittelevään NEA:n korkean tason ryhmään.

    Lähde: Hankintakeskuksen toimittamat tiedot.


    HANKINTAKESKUKSEN VASTAUS

    11.

    Hankintakeskus on samaa mieltä tilintarkastustuomioistuimen kanssa siitä, että avustuksen määrä antaa sille mahdollisuuden maksaa vain pienen osan sen hallintomenoista, ja pääosalle tarvitaan edelleen komission suora rahoitus.

    Hankintakeskus ei näe ristiriitaa perussääntönsä 4 artiklan 1 kohdan ja 6 artiklan 1 kohdan välillä.


    Top