2.10.2012   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 296/26

—

ottaa huomioon Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeuksia ja erityisesti naisten oikeuksia koskevat oikeudelliset välineet, kuten YK:n peruskirjan, ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen, kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia sekä taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskevat kansainväliset yleissopimukset, ihmisten kaupan ja toisten prostituutiosta hyötymisen tukahduttamista koskevan yleissopimuksen, kaikkinaisen naisen syrjinnän poistamista koskevan yleissopimuksen ja sen valinnaisen pöytäkirjan, kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen vastaisen yleissopimuksen, pakolaisten oikeusasemaa koskevan vuonna 1951 tehdyn yleissopimuksen ja palauttamiskiellon periaatteen,

—

ottaa huomioon muut naisiin kohdistuvaa väkivaltaa koskevat YK:n asiakirjat, kuten 25. kesäkuuta 1993 ihmisoikeuksien maailmankonferenssissa hyväksytyt Wienin julistus ja toimintaohjelma (A/CONF. 157/23) sekä naisiin kohdistuvan väkivallan poistamisesta 20. joulukuuta 1993 annetun julistuksen (A/RES/48/104),

—

ottaa huomioon seuraavat YK:n yleiskokouksen antamat päätöslauselmat: 12. joulukuuta 1997 rikosten estämisestä ja rikosoikeudellisista toimista naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi (A/RES/52/86), 18. joulukuuta 2002 työstä naisiin kohdistuvien kunniarikosten poistamiseksi (A/RES/57/179) sekä 22. joulukuuta 2003 naisiin kohdistuvan perheväkivallan poistamisesta (A/RES/58/147),

—

ottaa huomioon YK:n ihmisoikeusvaltuutetun erityisraportoijien kertomukset naisiin kohdistuvasta väkivallasta ja yleisen suosituksen nro 19, jonka naisten syrjinnän poistamista käsittelevä komitea on hyväksynyt (11. istunto vuonna 1992),

—

ottaa huomioon neljännen naisten maailmankonferenssin 15. syyskuuta 1995 hyväksymän Pekingin julistuksen ja toimintaohjelman sekä 18. toukokuuta 2000 antamansa päätöslauselman Pekingin julistuksen ja toimintaohjelman seurannasta (1), 10. maaliskuuta 2005 antamansa päätöslauselman YK:n neljännessä naisten maailmankonferenssissa hyväksytyn toimintaohjelman seurannasta (Peking + 10) (2) ja 25. helmikuuta 2010 antamansa päätöslauselman aiheesta ”Peking 15 – YK:n sukupuolten välisen tasa-arvon toimintaohjelma” (3),

—

ottaa huomioon Euroopan unionin perusoikeuskirjan,

—

ottaa huomioon YK:n yleiskokouksen 19. joulukuuta 2006 antaman päätöslauselman toimenpiteiden tehostamisesta kaikenlaisen naisiin kohdistuvan väkivallan poistamiseksi (A/RES/61/143) sekä YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmat 1325 ja 1820, jotka koskevat naisia, rauhaa ja turvallisuutta,

—

ottaa huomioon joulukuussa 2008 perustetun naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemistä ja torjumista käsittelevän Euroopan neuvoston ad hoc -komitean työn, jolla valmistellaan asiaa koskevaa Euroopan neuvoston tulevaa yleissopimusta,

—

ottaa huomioon työllisyyttä, sosiaalipolitiikkaa, terveyttä ja kuluttaja-asioita käsittelevän neuvoston 8. maaliskuuta 2010 esittämät väkivaltaa koskevat päätelmät,

—

ottaa huomioon 14. joulukuuta 2010 vahvistamansa kannan esityksestä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi eurooppalaisesta suojelumääräyksestä (4),

—

ottaa huomioon 26. marraskuuta 2009 antamansa päätöslauselman naisiin kohdistuvan väkivallan poistamisesta (5),

—

ottaa huomioon 21. huhtikuuta 2009 antamansa kannanoton naisiin kohdistuvan väkivallan vastaiseen ”Say NO to Violence against Women” -kampanjaan (6),

—

ottaa huomioon 24. maaliskuuta 2009 antamansa päätöslauselman EU:ssa harjoitetun naisten sukupuolielinten silpomisen torjunnasta (7),

—

ottaa huomioon komission strategian naisten ja miesten välisen tasa-arvon edistämiseksi vuosina 2010–2015, joka esiteltiin 21. syyskuuta 2010,

—

ottaa huomioon työjärjestyksen 48 artiklan,

—

ottaa huomioon naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnan mietinnön (A7-0065/2011),

A.

katsoo, että millään yksittäisellä toimella ei voida poistaa sukupuoleen perustuvaa väkivaltaa, mutta sitä ja sen seurauksia voidaan vähentää merkittävästi yhdistämällä infrastruktuuriin liittyviä, oikeudellisia sekä täytäntöönpanoon, koulutukseen, terveyteen ja muihin palveluihin liittyviä toimia,

B.

toteaa, että vaikka termistä ”naisiin kohdistuva väkivalta” ei ole olemassa kansainvälisesti tunnustettua määritelmää, Yhdistyneet kansakunnat määrittelee sen kaikenlaiseksi sukupuoleen perustuvaksi väkivallaksi, joka aiheuttaa tai voi aiheuttaa fyysistä, seksuaalista tai psykologista vahinkoa tai kärsimystä naisille, mukaan lukien tällaisilla teoilla uhkailu tai pakottaminen taikka mielivaltainen vapaudenriisto, tapahtuipa se julkisessa tai yksityisessä elämässä (8),

C.

toteaa, että väkivalta on traumaattinen kokemus kenelle tahansa miehelle, naiselle tai lapselle, mutta sukupuoleen perustuvaa väkivaltaa kohdistavat etupäässä miehet naisiin ja lapsiin, ja se heijastaa ja vahvistaa miesten ja naisten välistä epätasa-arvoa ja heikentää uhrien terveyttä, ihmisarvoa, turvallisuutta ja itsemääräämisoikeutta,

D.

ottaa huomioon, että sukupuoleen perustuvaa väkivaltaa koskevien tutkimusten mukaan yksi viidestä tai neljästä naisesta Euroopassa on aikuisena kokenut fyysistä väkivaltaa ainakin kerran ja yli kymmenesosa on kokenut seksuaalista väkivaltaa, johon on liittynyt voimankäyttöä; ottaa huomioon, että tutkimuksista käy myös ilmi, että 26 prosenttia lapsista ja nuorista on ilmoittanut kokeneensa fyysistä väkivaltaa lapsena,

E.

toteaa, että mainonnassa ja pornografiassa esitetään usein monenlaista sukupuoleen perustuvaa väkivaltaa ja että niissä siten vähätellään naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja estetään sukupuolten välisen tasa-arvon edistämiseen tarkoitettujen strategioiden toteuttamista,

F.

toteaa, että miesten naisiin kohdistama väkivalta muokkaa naisten asemaa yhteiskunnassa tavalla, joka näkyy naisten terveydessä, työn ja koulutuksen saannissa, sosiaaliseen ja kulttuuriseen toimintaan osallistumisessa, taloudellisessa riippumattomuudessa, osallistumisessa julkiseen ja poliittiseen elämään ja päätöksentekoon sekä suhteissa miehiin,

G.

ottaa huomioon, että naiset jättävät monesti nostamatta kanteen heihin kohdistuneesta sukupuoleen perustuvasta väkivallasta monista ja monitahoisista syistä, joihin sisältyy psykologisia, taloudellisia, sosiaalisia ja kulttuurisia tekijöitä, ja että heiltä saattaa myös puuttua luottamusta poliisiviranomaisiin, oikeusjärjestelmään sekä sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluihin,

H.

ottaa huomioon, että pääasiassa miesten naisiin kohdistama sukupuoleen perustuva väkivalta on rakenteellinen ja laajalle levinnyt ongelma kaikkialla Euroopassa ja maailmassa ja ilmiö, joka vaikuttaa uhreihin ja tekijöihin riippumatta heidän iästään, koulutuksestaan, tuloistaan tai sosiaalisesta asemastaan ja joka johtuu vallan jakautumisesta eriarvoisesti naisille ja miehille yhteiskunnassamme,

I.

ottaa huomioon, että taloudelliset paineet johtavat usein siihen, että väkivallasta tulee useammin toistuvaa, rajumpaa ja vaarallisempaa; ottaa huomioon, että tutkimukset ovat osoittaneet, että naisiin kohdistuva väkivalta lisääntyy, kun miehet kokevat itsensä syrjäytyneiksi ja riistetyiksi talouskriisin takia,

J.

toteaa, että naisiin kohdistuvaan väkivaltaan sisältyy monenlaisia ihmisoikeusloukkauksia, joita ovat muun muassa seksuaalinen hyväksikäyttö, raiskaus, perheväkivalta, seksuaalinen väkivalta ja häirintä, prostituutio, naisilla ja tytöillä käytävä ihmiskauppa, naisten seksuaalisten oikeuksien ja lisääntymisoikeuksien loukkaukset, naisiin työelämässä kohdistuva väkivalta, naisiin konflikteissa kohdistuva väkivalta, naisiin vankilassa tai hoitolaitoksissa kohdistuva väkivalta sekä monet vahingolliset perinteiset käytännöt; toteaa, että kaikista näistä väärinkäytöksistä voi jäädä syviä psyykkisiä arpia, että ne voivat vahingoittaa naisten ja tyttöjen terveyttä ja myös heidän lisääntymisterveyttään ja seksuaalista terveyttään ja että ne joissakin tapauksissa voivat johtaa kuolemaan,

K.

toteaa, että miehen tekemää naisen raiskausta ei useissa jäsenvaltioissa katsota virallisen syytteen alaiseksi rikokseksi (9),

L.

ottaa huomioon, että naisiin kohdistuvan väkivallan eri tyyppejä koskevia tietoja ei kerätä Euroopan unionissa säännöllisesti, minkä vuoksi on vaikeaa varmistaa ilmiön todellinen laajuus ja löytää sopivia ratkaisuja tähän ongelmaan; toteaa, että tietojen luotettava kerääminen on hyvin ongelmallista, koska naiset ja miehet ovat pelon tai häpeän takia haluttomia ilmoittamaan kokemuksistaan asianomaisille tahoille,

M.

ottaa huomioon, että Euroopan neuvoston jäsenvaltioita koskevien tutkimusten mukaan naisiin kohdistuvan väkivallan vuotuisten kustannusten arvioidaan olevan noin 33 miljardia euroa (10),

N.

ottaa huomioon, että naiset Euroopan unionissa eivät ole tasaveroisesti suojattuja miesten väkivallalta, koska jäsenvaltioiden politiikat ja lainsäädäntö poikkeavat toisistaan,

O.

toteaa, että Euroopan unionilla on Lissabonin sopimuksen myötä entistä suurempi toimivalta rikosasioihin liittyvässä oikeudellisessa yhteistyössä, mikä koskee myös rikosprosessioikeutta ja rikosoikeutta sekä poliisiyhteistyötä,

P.

ottaa huomioon sukupuoleen perustuvan väkivallan uhreiksi joutuneiden naisten hälyttävän määrän,

Q.

toteaa, että äitien ja raskaana olevien naisten häirintä on yksi naisten kärsimän väkivallan tai hyväksikäytön muodoista, joka tapahtuu ensisijaisesti perheessä tai parisuhteessa sekä sosiaalisissa ja ammatillisissa yhteyksissä ja johtaa siihen, että naiset menettävät työpaikkansa joko siksi, että heidät irtisanotaan tai että he lähtevät vapaaehtoisesti, sekä syrjintään ja masennukseen,

R.

toteaa, että komissio on painottanut sukupuolten tasa-arvon toimintasuunnitelmassaan (2010–2015), että sukupuoleen perustuva väkivalta on yksi keskeisistä ongelmista, jotka on ratkaistava todellisen sukupuolten välisen tasa-arvon saavuttamiseksi,

S.

toteaa, että komissio on ilmoittanut esittävänsä vuonna 2011 ehdotuksen strategiaksi naisiin kohdistuvan väkivallan torjumiseksi, mutta että komission työohjelmassa vuodeksi 2011 ei nimenomaisesti viitattu tähän strategiaan,

1.

pitää myönteisenä komission Tukholman ohjelman toteuttamista koskevassa toimintasuunnitelmassa antamaa lupausta esittää vuosien 2011–2012 aikana naisiin kohdistuvan väkivallan, perheväkivallan ja naisten sukupuolielinten silpomisen vastaista strategiaa koskeva tiedonanto, jota seuraa EU:n toimintasuunnitelma (11);

2.

ehdottaa sukupuoleen perustuvaa väkivaltaa koskevaa uutta kattavaa politiikkaa, joka käsittää seuraavat tekijät:

3.

vaatii jäsenvaltioita kriminalisoimaan raiskauksen ja ilman uhrin suostumusta tapahtuvan seksuaalisen väkivallan erityisesti avioliitossa ja virallistamattomissa parisuhteissa ja/tai kun tekijänä on miespuolinen sukulainen, ja varmistamaan, että näistä rikoksista nostetaan automaattisesti syyte ja torjutaan kaikki viittaukset kulttuuri-, perinne- tai uskontosidonnaisiin käytäntöihin lieventävänä asianhaarana naisiin kohdistuvan väkivallan yhteydessä, mukaan lukien niin kutsutut kunniarikokset ja naisten sukuelinten silpominen;

4.

tunnustaa, että naisiin kohdistuva väkivalta on sukupuoleen perustuvien ihmisoikeusloukkausten vakavimpia muotoja ja että muihin uhreihin kuten lapsiin, miehiin ja vanhuksiin kohdistuva perheväkivalta on myös vaiettu ilmiö, joka koskee niin monia perheitä, että sitä ei voida sivuuttaa;

5.

korostaa, että altistumisella vanhempien tai muiden perheenjäsenten väliselle fyysiselle, seksuaaliselle tai psykologiselle väkivallalle tai hyväksikäytölle on vakavia vaikutuksia lapsiin;

6.

kehottaa jäsenvaltioita kehittämään kaiken tyyppistä väkivaltaa kokemaan joutuvia lapsia varten ikäryhmittäin soveltuvaa psykososiaalista neuvontaa, joka on erityisesti räätälöity lapsille, jotta he voivat selviytyä traumaattisista kokemuksistaan, ja huolehtimaan että lasten etu otetaan asianmukaisesti huomioon;

7.

korostaa, että maahanmuuttajanaiset, mukaan lukien ilman oleskelulupaa olevat maahanmuuttajanaiset sekä naispuoliset turvapaikanhakijat, muodostavat kaksi alaryhmää, jotka ovat erityisen alttiita sukupuoleen perustuvalle väkivallalle;

8.

korostaa, että on erittäin tärkeää, että kaikilla sukupuoleen perustuvan väkivallan uhreiksi joutuneiden naisten kanssa työskentelevillä henkilöillä, erityisesti oikeuslaitoksen edustajilla ja lainvalvontaviranomaisilla, on asianmukainen koulutus, ja että erityisen tärkeää tämä on, kun on kyse poliisiviranomaisista, tuomareista, sosiaalityöntekijöistä ja terveydenhuoltohenkilöstöstä;

9.

kehottaa komissiota käyttämään kaikkea saatavissa olevaa asiantuntemusta ja laatimaan ja esittämään jäsenvaltioista saatujen tietojen perusteella vuotuiset tilastot sukupuoleen perustuvasta väkivallasta sekä luvut siitä, kuinka monta naista tulee kumppaninsa tai aiemman kumppaninsa tappamaksi;

10.

painottaa, että lapsiin, nuoriin ja naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja yleisemmällä tasolla sukupuoleen perustuvaa ja seksuaalista väkivaltaa koskeva tutkimus olisi sisällytettävä monialaisena tutkimuksena tulevaan kahdeksanteen tutkimuksen ja teknologisen kehittämisen puiteohjelmaan;

11.

pyytää komissiota harkitsemaan naisiin kohdistuvan väkivallan seurantakeskuksen perustamista sellaisten oikeustapausten pohjalta, joissa on ollut kyse naisiin kohdistuvasta väkivallasta;

12.

kehottaa komissiota pyrkimään edelleen torjumaan sukupuoleen perustuvaa väkivaltaa yhteisöohjelmilla ja erityisesti Daphne-ohjelmalla, joka on jo osoittautunut menestyksekkääksi naisiin kohdistuvan väkivallan torjunnassa;

13.

toteaa, että Euroopan perusoikeusvirasto aikoo tehdä tutkimuksen, jonka yhteydessä se haastattelee edustavaa otosta kaikkien jäsenvaltion naisista heidän kokemastaan väkivallasta; pyytää keskittymään siihen, että tarkastellaan vastauksia, joita naiset saavat eri viranomaisilta ja eri tukipalveluista tehdessään ilmoituksia;

14.

kehottaa jäsenvaltioita osoittamaan selvästi kansallisissa tilastoissaan sukupuoleen perustuvan väkivallan laajuuden ja toteuttamaan toimia sen takaamiseksi, että kerätään tietoja sukupuoleen perustuvasta väkivallasta, muun muassa uhrien sukupuolesta, tekijöiden sukupuolesta, uhrien ja tekijöiden suhteesta, iästä, rikospaikoista sekä vammoista;

15.

kehottaa komissiota esittämään tutkimuksen naisiin kohdistuvan väkivallan taloudellisista vaikutuksista ja ottamaan tällöin huomioon tutkimukset, joissa käytettävillä menetelmillä on mahdollista kvantifioida naisiin kohdistuvan väkivallan taloudelliset vaikutukset terveydenhuoltopalveluihin, sosiaaliturvajärjestelmään ja työmarkkinoihin;

16.

kehottaa Euroopan perusoikeusvirastoa ja Euroopan tasa-arvoinstituuttia teettämään tutkimuksia siitä, miten yleistä väkivalta on teini-ikäisten välisissä suhteissa ja miten se vaikuttaa heidän hyvinvointiinsa;

17.

toteaa, että vainonta (stalking), jonka uhreista 87 prosenttia on naisia, aiheuttaa psyykkisiä traumoja ja vakavaa emotionaalista stressiä ja että vainontaa olisi siksi pidettävä naisiin kohdistuvana väkivaltana ja siihen olisi puututtava lainsäädännöllä kaikissa jäsenvaltioissa;

18.

toteaa, että vahingolliset perinteiset käytännöt kuten naisten sukuelinten silpominen ja niin kutsutut kunniamurhat ovat kulttuuriin liittyvää naisiin kohdistuvaa väkivaltaa, ja vaatii siksi komissiota kiinnittämään erityistä huomiota vahingollisiin perinteisiin käytäntöihin strategiassaan naisiin kohdistuvan väkivallan torjumiseksi;

19.

tunnustaa prostituutioon, lapsiprostituutio mukaan lukien, Euroopan unionissa liittyvän vakavan ongelman ja pyytää, että tutkitaan edelleen yhteyttä jäsenvaltion lainsäädännön ja jäsenvaltiossa esiintyvän prostituution muodon ja laajuuden välillä; kiinnittää huomiota siihen, että ihmiskauppa EU:hun ja EU:ssa on huolestuttavasti lisääntynyt ja että sen kohteena ovat erityisesti naiset ja lapset, ja vaatii jäsenvaltioita ryhtymään päättäväisiin toimiin tämän laittoman toiminnan torjumiseksi;

20.

pyytää jäsenvaltioita tunnustamaan, että sijaisäitiyteen liittyy vakavia ongelmia koska siinä hyväksikäytetään naisen ruumista ja hänen lisääntymiselimiään;

21.

korostaa, että naisiin ja lapsiin kohdistuu samanlaista hyväksikäyttöä, että molempia voidaan pitää kauppatavarana kansainvälisillä lisääntymismarkkinoilla ja että uudet lisääntymisjärjestelyt, kuten sijaisäitiys, lisäävät naisilla ja lapsilla käytävää ihmiskauppaa ja valtioiden rajat ylittäviä laittomia adoptointeja;

22.

huomauttaa, että perheväkivallan on todettu olevan ensisijainen syy keskenmenoihin tai lapsen syntymiseen kuolleena ja äidin kuolemaan synnytyksessä, ja pyytää komissiota tutkimaan tarkemmin raskaana oleviin naisiin kohdistuvaa väkivaltaa, jossa tekijä vahingoittaa useampaa kuin yhtä ihmistä;

23.

toteaa, että kansalaisyhteiskunta ja erityisesti kansalaisjärjestöt, naisjärjestöt ja muut julkiset ja yksityiset vapaaehtoisjärjestöt, jotka antavat tukea väkivallan uhreille, tekevät erittäin arvokasta työtä erityisesti auttamalla uhreiksi joutuneita naisia, jotka haluavat rikkoa sen hiljaisuuden, johon väkivalta on heidät eristänyt, ja jäsenvaltioiden pitäisi tukea niitä;

24.

muistuttaa, että uhrien lisäksi on työskenneltävä myös väkivallantekijöiden kanssa ja pyrittävä lisäämään jälkimmäisten vastuullisuutta sekä muuttamaan stereotyyppejä ja yhteiskuntaan juurtuneita asenteita, jotka osaltaan ovat syynä tällaisen väkivallan edellytysten säilymiseen ja väkivallan hyväksymiseen;

25.

kehottaa jäsenvaltioita tarjoamaan naisille turvakoteja, joilla autetaan naisia ja lapsia elämään itsenäistä elämää ilman väkivaltaa ja köyhyyttä; toteaa, että turvakotien olisi tarjottava muun muassa erityispalveluja, terveydenhuoltoa, oikeusapua, psykososiaalista ja terapeuttista neuvontaa, oikeudellista tukea oikeudenkäyntien aikana ja tukea väkivaltaa kokeneille lapsille;

26.

korostaa, että jäsenvaltioiden pitäisi osoittaa asianmukaiset resurssit naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemiseen ja torjumiseen myös hyödyntämällä rakennerahastoja;

27.

pitää tärkeänä, että jäsenvaltiot sekä alueelliset ja paikalliset viranomaiset toteuttavat toimia sukupuoleen perustuvan väkivallan uhreiksi joutuneiden naisten työmarkkinoille palaamisen helpottamiseksi hyödyntämällä muun muassa Euroopan sosiaalirahastoa ja Progress-ohjelmia;

28.

pyytää EU:ta ja sen jäsenvaltioita laatimaan oikeudellisen kehyksen, joka takaa siirtolaisnaisille oikeuden saada oma passi ja oleskelulupa ja jonka nojalla näiden asiakirjojen pois ottaminen on rikos;

29.

toistaa 25. helmikuuta 2010 antamassaan päätöslauselmassa esitetyn näkemyksen, jonka mukaan Euroopan unionin pitäisi Lissabonin sopimuksella perustetun uuden oikeudellisen kehyksen puitteissa tulla kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskevan yleissopimuksen ja sen valinnaisen pöytäkirjan sopimuspuoleksi;

30.

kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita puuttumaan naisiin kohdistuvaan väkivaltaan ja ihmisoikeusloukkausten sukupuolinäkökulmaan kansainvälisesti, erityisesti voimassa olevien ja neuvoteltavien kahdenvälisten kumppanuussopimusten ja kansainvälisten kauppasopimusten yhteydessä;

31.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle.