Kanne 7.5.2010 — Euroopan komissio v. Viron tasavalta

(Asia C-227/10)

()

2010/C 209/24

Oikeudenkäyntikieli: viro

Asianosaiset

Kantaja: Euroopan komissio (asiamiehet: P. Olivier ja J.-B. Laignelot sekä asianajaja A. Salumets)

Vastaaja: Viron tasavalta

Vaatimukset

Oikeudelliset perusteet ja pääasialliset perustelut

Direktiivin 2 artiklan a alakohdan ensimmäisen luetelmakohdan puutteellinen täytäntöönpano

Komissio katsoo, että vaikka ympäristövaikutusten arvioinnista ja ympäristöhallinnosta annetun lain (keskkonnamõju hindamise ja keskkonnajuhtimise seadus, jäljempänä KeHJS) 31 §:ssä oleva määritelmä on laajempi kuin direktiivin 2 artiklan a alakohdan ensimmäisessä luetelmakohdassa oleva määritelmä, se on kuitenkin suppeampi kuin saman alakohdan ensimmäisen luetelmakohdan määritelmä, koska se ei sisällä sellaisia suunnitelmia ja ohjelmia (joilla voi olla ympäristövaikutuksia), jotka viranomainen on toteuttanut mutta joita ei ole pantu täytäntöön oikeusnormilla. Viron lainsäädännön nojalla on näin ollen mahdollista, että laeissa, asetuksissa ja hallinnollisissa määräyksissä edellytetyt (vaikka Viron lainsäädäntö ei sisällä tätä edellytystä) suunnitelmat ja ohjelmat eivät kuulu ympäristövaikutusten arvioinnin piiriin.

Direktiivin 6 artiklan 1 kohdan täytäntöönpanoon liittyvät puutteet

Komissio katsoo, ettei KeHJS:n 37 §:n 2 momentin 3 kohdassa säädetty velvollisuus julkaista joko suunnitelma- tai ohjelmaluonnos tai ainoastaan sellaista koskeva aiesuunnitelma ei ole yhteensopiva direktiivin kanssa. Komissio katsoo, että strategisten suunnitteluasiakirjojen aiesuunnitelmat ovat liian yleisluonteisia eikä niiden avulla ole mahdollista tunnistaa ja arvioida vaikutuksia ympäristölle ja ihmisten terveydelle.

Direktiivin 6 artiklan 3 kohdan puutteellinen täytäntöönpano

Direktiivin 6 artiklan 3 kohdassa säädetään selvästi velvollisuudesta nimetä ne viranomaiset, joita suunnitelmien ja ohjelmien toteuttamisesta aiheutuvat ympäristövaikutukset todennäköisesti koskevat. Kyseiseen säännökseen viitataan myös direktiivin 3 artiklan 6 kohdassa, 5 artiklan 4 kohdassa ja 6 artiklan 1 ja 2 kohdassa. KeHJS:n 36 §:n 3 momentissa ja 35 §:n 4 momentissa luetellaan molemmissa samat viranomaiset, joita on kuultava (sosiaaliministeriö, kulttuuriministeriö, ympäristöministeriö, ympäristökeskus tai kunnallisviranomainen), mutta Viron lainsäädännössä ei edellytetä yhdenkään toisen viranomaisen kuulemista. Tämä puolestaan merkitsee sitä, ettei ole olemassa yleistä velvollisuutta kuulla kaikkia sellaisia viranomaisia, joita suunnitelmien ja ohjelmien toteuttamisesta aiheutuvat ympäristövaikutukset todennäköisesti koskevat sen vuoksi, että ne vastaavat erityisesti ympäristöasioista. KeHJS:n mainittujen pykälien perusteella ei myöskään ole selvää, mitä viranomaisia olisi niissä lueteltujen viranomaisten lisäksi kuultava. Komission mukaan Viron laki ei ole selvä ja direktiivin 6 artiklan 3 kohdassa tarkoitettuihin viranomaisiin liittyvä valinnanvapaus on liian suuri. On mahdollista, että on myös muita viranomaisia, joita suunnitelmien ja ohjelmien toteuttamisesta aiheutuvat ympäristövaikutukset todennäköisesti koskevat. Vaikka Viron lainsäädännössä säädetään siitä, että tarvittaessa on mahdollista kuulla muitakin viranomaisia, on mahdollista, ettei niitä kuulla siinäkään tapauksessa, että suunnitelmien ja ohjelmien toteuttamisesta aiheutuvat ympäristövaikutukset todennäköisesti koskevat niitä, koska kuuleminen ei tällaisessa tapauksessa ole pakollista.

(1)  EYVL L 197, 21.7.2001, s. 30.