30.4.2004   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 118/17

1)

Ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen on ratkaistava, mihin yhteisön oikeuden säännöksiin ja määräyksiin EY 18 artiklan 1 kohdan lisäksi Oliverin kaltainen jäsenvaltion kansalainen voi tarvittaessa turvautua asiaan C 493/01 johtaneissa olosuhteissa. Tältä osin sen on erityisesti tutkittava, kuuluuko asianomainen EY 39 artiklan soveltamisalaan joko työntekijänä tai muuna henkilönä, jolla on tämän artiklan soveltamisesta annettujen johdetun oikeuden säännösten nojalla oikeus liikkumisvapauteen, tai voiko hän turvautua muihin yhteisön oikeuden säännöksiin tai määräyksiin kuten oleskeluoikeudesta 28 päivänä kesäkuuta 1990 annetun neuvoston direktiivin 90/364/ETY säännöksiin tai EY 49 artiklaan, jota sovelletaan muun muassa palvelujen vastaanottajiin.

2)

Ulkomaalaisten liikkumista ja oleskelua koskevien, yleiseen järjestykseen ja turvallisuuteen sekä kansanterveyteen perustuvien erityistoimenpiteiden yhteensovittamisesta 25 päivänä helmikuuta 1964 annetun neuvoston direktiivin 64/221/ETY 3 artiklan kanssa ristiriidassa on kansallinen lainsäädäntö, jonka mukaan kansallisten viranomaisten on määrättävä sellaisten toisten jäsenvaltioiden kansalaisten maastakarkotuksesta, jotka on tuomittu vähintään kahden vuoden nuorisorangaistukseen tai vapausrangaistukseen huumausainelain tahallisesta rikkomisesta eikä rangaistusta ole määrätty ehdollisena.

3)

Direktiivin 64/221/ETY 3 artiklan kanssa on ristiriidassa kansallinen käytäntö, jonka mukaan jäsenvaltion tuomioistuimen ei tutkiessaan toisen jäsenvaltion kansalaisen maastakarkotuspäätöksen lainmukaisuutta tarvitse ottaa huomioon toimivaltaisten viranomaisten tekemän viimeisimmän päätöksen jälkeen ilmenneitä tosiseikkoja, jotka voivat osoittaa, että karkotuspäätöksen kohteena olevan henkilön käyttäytymisen yleiselle järjestykselle aiheuttama uhka on poistunut tai pienentynyt huomattavasti. Näin on erityisesti silloin, kun yhtäältä karkotuspäätöksen tekohetken ja toisaalta sen ajankohdan, jolloin toimivaltainen tuomioistuin arvioi tätä päätöstä, välillä on kulunut pitkä aika.

4)

EY 39 artiklan ja direktiivin 64/221 3 artiklan kanssa on ristiriidassa kansallinen lainsäädäntö tai käytäntö, jonka mukaan sellaisen toisen jäsenvaltion kansalaisen maastakarkotuksesta, joka on tuomittu tiettyyn rangaistukseen tietystä rikoksesta, määrätään kyseisen kansalaisen perheolosuhteiden huomioon ottamisesta huolimatta sen olettaman perusteella, että hänet on karkotettava, eikä oteta asianmukaisesti huomioon hänen omaa käyttäytymistään tai uhkaa, jonka hän aiheuttaa yleiselle järjestykselle.

5)

EY 39 artiklan ja direktiivin 64/221 kanssa ei ole ristiriidassa se, että karkotetaan maasta sellainen jäsenvaltion kansalainen, joka on tuomittu tiettyyn rangaistukseen tietyistä rikoksista ja joka yhtäältä on tuolloin uhka yleiselle järjestykselle ja toisaalta on oleskellut useita vuosia vastaanottavassa jäsenvaltiossa ja voi vedota perheolosuhteisiin kyseistä karkotusta vastaan, edellyttäen, että kansalliset viranomaiset yhteisön oikeuden yleisiä periaatteita noudattaen ja erityisesti ottaen asianmukaisesti huomioon perusoikeuksien kuten perhe-elämän suojan kunnioittamisen tutkivat tapauskohtaisesti kysymyksen siitä, mikä on käsillä olevien oikeutettujen intressien välinen oikea tasapaino.

6)

Direktiivin 64/221 9 artiklan 1 kohdan kanssa on ristiriidassa sellainen jäsenvaltion säännös, jossa ei säädetä valitus- eikä kannemenettelystä, joka sisältäisi myös sen tutkimisen, onko hallintoviranomaisen tekemä toisen jäsenvaltion kansalaista koskeva karkotuspäätös tarkoituksenmukainen, kun ei ole perustettu tästä hallintoviranomaisesta riippumatonta viranomaista. Kansallisen tuomioistuimen tehtävänä on selvittää, voivatko Verwaltungsgerichtien kaltaiset tuomioistuimet tutkia karkotustoimenpiteiden tarkoituksenmukaisuuden.