92002E1260

KIRJALLINEN KYSYMYS E-1260/02

esittäjä(t): Carlos Ripoll y Martínez de Bedoya (PPE-DE) komissiolle

(6. toukokuuta 2002)

Aihe: Baleaareilla perittävä vero

Baleaarien saarten itsehallintoalueen hallitus on hyväksynyt 23. huhtikuuta 2001 säädetyn lain 7/2001, jonka mukaan yöpymisestä rekisteröidyissä majoitusliikkeissä ryhdytään perimään veroa. Kertyneet verotulot on tarkoitus ohjata matkailutoiminnan kehittämiseen ja ympäristön suojeluun.

Lain perusteluissa mainitaan, että veron kohteena on yöpyminen majoitusliikkeissä osoituksena veronmaksajan taloudellisesta kapasiteetista.

Vero peritään yöpyvältä asiakkaalta ja arvonlisävero majoituspalvelun tarjoavalta yrittäjältä. Yrittäjälle kuuluvat molemmissa tapauksissa kaikki veroviranomaisiin liittyvät velvoitteet, ja molemmissa tapauksissa lopullinen taloudellinen taakka kaatuu kuluttajan niskaan.

Katsooko komissio, että kyseessä on kaksoisverotus samasta verotettavasta tapahtumasta eli yöpymisestä majoitusliikkeissä?

Frederik Bolkesteinin komission puolesta antamayhteinen vastauskirjallisiin kysymyksiin E-1258/02, E-1259/02, E-1260/02 ja E-1261/02

(5. elokuuta 2002)

Kuten parlamentin jäsen toteaa, Baleaarien saarten itsehallintoalue antoi 23. huhtikuuta 2001 lain 7/2001, jonka mukaan yöpymisestä majoitusliikkeessä aletaan periä veroa. Veron maksaa viime kädessä matkailija, ja majoitusliike perii sen verottajan puolesta. Laissa 7/2001 puhutaan kyllä verosta, mutta enemmänkin on kyse matkailumaksusta, jollaisia peritään muuallakin unionissa esimerkiksi yöpymismaksun nimellä.

Tämän tyyppisiä maksuja ei yhteisössä ole yhdenmukaistettu. Maksujen yksityiskohdista ja määräytymisperusteista päättäminen kuuluu jäsenvaltioiden verohallinnon toimivaltaan. Tiettyjä yhteisön oikeuden perusperiaatteita on kuitenkin noudatettava.

Mitä tulee tavoitteeseen päästä paikallisten luonnonvarojen ja ympäristön kestävään käyttöön yhteisön saastuttaja maksaa -periaatetta noudattamalla komissio toteaa heinäkuussa 1997 antamassaan tiedonannossa(1), että toimenpiteen yhteensopivuutta yhteisön oikeuden kanssa tarkastellaan sen ominaispiirteiden ja vaikutusten, ei kansallisella tasolla käytettyjen nimitysten perusteella. Yleisesti ottaen vero on ympäristövero, jos verotuksen kohteella on haitallisia ympäristövaikutuksia. Kyseisessä

laissa veron määrä on sidoksissa majoitusliikkeessä yövyttyjen öiden lukumäärään. Näin ollen lain ei voida katsoa perustuvan yhteisön saastuttaja maksaa -periaatteeseen, vaikka verotulot käytetäänkin rahastoon, josta rahoitetaan matkailutoiminnan kehittämistä ja ympäristönsuojelua.

Kun puhutaan matkailutarjonnan kehittämisestä Baleaareilla käyttäen maksuja, joita peritään vain majoitusliikkeiltä eikä kaikilta matkailualan toimijoilta, komissio haluaa muistuttaa, että veron määräytymisperusteista ovat päättäneet kansalliset veroviranomaiset. Päätös veron perimisestä muilta matkailualan yrityksiltä, kuten ravintoloilta, vapaa-ajankeskuksilta, elokuvateattereilta jne. kuuluisi sekin kansallisten veroviranomaisten toimivaltaan.

Komissio katsoo, että kyseessä ei myöskään ole arvonlisäveron yhdenmukaistamisjärjestelmän(2) vastainen kaksoisverotus. Asiaa koskevan kuudennen direktiivin 33 artiklassa todetaankin, että Tämän direktiivin säännökset eivät estä jäsenvaltiota pysyttämästä voimassa tai ottamasta käyttöön vakuutussopimuksia koskevia veroja, pelejä ja vedonlyöntiä koskevia veroja, valmisteveroja, rekisteröintimaksuja tai yleisesti ottaen veroja ja maksuja, jotka eivät ole luonteeltaan liikevaihtoveroja, sanotun kuitenkaan rajoittamatta yhteisön muiden säännösten soveltamista.

Yhteisöjen tuomioistuin on useaan otteeseen(3) joutunut tulkitsemaan lausetta jotka eivät ole luonteeltaan liikevaihtoveroja. Asiassa C-200/90 31. maaliskuuta 1992 antamansa päätöksen 11 kohdassa tuomioistuin muistuttaa, että 33 artiklan tavoitteena on estää sellaisten verojen, tullien ja maksujen käyttöönotto, jotka arvonlisäveroon verrattavalla tavalla vaikeuttavat tavaroiden ja palvelujen vapaata liikkuvuutta. Tämän jälkeen kohdassa palautetaan mieliin arvonlisäveron olennaiset piirteet(4).

Verolla jota parlamentin jäsen epäilee yhteisön oikeuden vastaiseksi ei ole arvonlisäveron ominaispiirteitä. Sitä ei siis tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan voida pitää yhteisön oikeuden vastaisena. Veroa ei esimerkiksi kanneta yleisesti, vaan ainoastaan yhdellä alalla (hotelli- ja majoitusalalla), se ei määräydy suhteellisena osuutena palvelujen hinnasta, eikä se sisällä arvonlisäverolta edellytettävää vähennysjärjestelmää.

Sijoittautumisvapauden (yhteisön perustamissopimuksen 43 artikla) ja palvelujen tarjoamisen vapauden (yhteisön perustamissopimuksen 49 artikla) kannalta yhteisön oikeudessa kielletään kaikki sellaiset kansalliset, myös verotukselliset, säännökset, joilla perusteettomasti kielletään näiden vapauksien käyttäminen, haitataan sitä tai tehdään se vähemmän houkuttelevaksi, minkä seurauksena palvelun tarjoaminen jäsenvaltioiden rajojen yli olisi käytännössä vaikeampaa kuin palvelun tarjoaminen tietyn valtion rajojen sisällä(5). Nyt tarkasteltavassa tapauksessa ei näyttäisi olevan kyse syrjinnästä, koska kaikki kyseiset matkailualan yritykset ovat sijoittautuneet Baleaareille.

Lisäksi on selvää, että tässä tapauksessa palveluja käyttävät ulkomaiset matkailijat, ja palvelun tarjonnan vapauteen kuuluu, että he voivat vapaasti päättää käyttää jonkin muun maan vastaavia palveluja(6). Komission tämänhetkisten tietojen mukaan vero ei aiheuta matkailijoille syrjivästi tai kohtuuttomasti haittaa. Komissio kuitenkin jatkaa asian selvittämistä.

(1) Komission tiedonanto Ympäristöverot ja julkiset ympäristömaksut yhtenäismarkkinoilla, EYVL C 224, 23.7.1997.

(2) Kuudes neuvoston direktiivi, annettu 17 päivänä toukokuuta 1977, jäsenvaltioiden liikevaihtoverolainsäädännön yhdenmukaistamisesta yhteinen arvonlisäverojärjestelmä: yhdenmukainen määräytymisperuste (77/388/ETY), EYVL L 145, 13.6.1977.

(3) Viimeksi 9. maaliskuuta 2000 antamassaan tuomiossa asiassa Evangelischer Krankenhausverein Wien C-437/97, Kok. 2000, s. I-01157.

(4) Ominaispiirteet ovat: arvonlisävero kannetaan yleisesti tavaroiden ja palvelujen vaihdannasta; vero määräytyy suhteellisena osuutena tavaroiden ja palvelujen hinnasta; vero kannetaan kussakin tuotanto- ja jakeluportaassa; veron määrä lasketaan tavaroiden ja palvelujen arvonlisästä siten, että kunkin liiketoimen perusteella maksettavasta verosta vähennetään edellisen liiketoimen perusteella maksettu vero. Asia Denkavit C-200/90, päätös 31. maaliskuuta 1992, Kok. 1992, s. I-02217.

(5) Asia C-381/93 komissio v. Ranska, tuomio 5. lokakuuta 1994, 1617 kohta, Kok.1994, s. I-05145; asia C-118/96 Safir, tuomio 28. huhtikuuta 1998, 2223 kohta, Kok. 1998, s. I-01897; asia C-439/99 komissio v. Italia, 22 kohta, tuomio 15. tammikuuta 2002, ei vielä julkaistu.

(6) Ks. tuomioistuimen oikeuskäytäntö, asia Luisi ja Carbone C-286/82, tuomio 31. tammikuuta 1984, s. 16, Kok. 1984, s. 00377; sekä asia Bickel ja Franz C-274/96, tuomio 24. marraskuuta 1998, s. 15, Kok. 1998, s. I-07637.