92001E2443

KIRJALLINEN KYSYMYS E-2443/01

esittäjä(t): Elspeth Attwooll (ELDR) komissiolle

(11. syyskuuta 2001)

Aihe: Alkoholin ja tupakan maahantuonti omaan käyttöön Euroopan unionissa

Muutetussa direktiivissä 92/12/ETY(1) todetaan, että yksityishenkilöt voivat maahantuoda tuotteita, joista on maksettu valmistevero jossakin Euroopan unionin jäsenvaltiossa, toiseen

jäsenvaltioon ilman, että heidän tarvitsisi maksaa valmisteveroa. Tämä on mahdollista sillä edellytyksellä, että tuotteet on tarkoitettu tuojan omiin tarpeisiin eikä kaupallisiin tarkoituksiin. Direktiivin 9 artiklassa säädetään sekä tupakan että alkoholin määristä, joita jäsenvaltiot voivat käyttää ohjetasoina sen arvioimiseksi, onko maahantuotavat tuotteet tarkoitettu kaupallisiin tarkoituksiin vai omiin tarpeisiin.

Yhdistyneen kuningaskunnan täytäntöönpanosäännöksissä vaaditaan yksityishenkilöitä, jotka tuovat tuotteita kyseiset rajat ylittäviä määriä, todistamaan viranomaisille, ettei tuotteita ole tarkoitettu kaupallisiin tarkoituksiin, tai muussa tapauksessa tuotteet saatetaan takavarikoida. Matkustajat ovat valittaneet, että Yhdistyneen kuningaskunnan viranomaiset soveltavat näitä rajoja mielivaltaisesti. Katsooko komissio, että todistustaakan asettamisesta matkustajille ja takavarikoinnilla ja vankeudella uhkaamisesta voidaan päätellä, että Yhdistynyt kuningaskunta on pannut asianmukaisesti täytäntöön direktiivin 92/12/ETY säännökset ja vapaata liikkuvuutta koskevat säännöt?

(1) EYVL L 76, 23.3.1992, s. 1.

Frederik Bolkesteinin komission puolesta antama vastaus

(29. lokakuuta 2001)

Valmisteveron alaisia tuotteita koskevasta yleisestä järjestelmästä sekä näiden tuotteiden hallussapidosta, liikkumisesta ja valvonnasta 25 päivänä helmikuuta 1992 annetun neuvoston direktiivin 92/12/ETY 8 artiklan nojalla yksityishenkilöiden omiin tarpeisiinsa hankkimia ja itse kuljettamia valmisteveron alaisia tuotteita on verotettava siinä jäsenvaltiossa, jossa nämä tuotteet hankitaan. Jos taas yhdessä jäsenvaltiossa hankittuja tuotteita pidetään hallussa kaupallisiin tarkoituksiin toisessa jäsenvaltiossa, valmisteverot on kannettava siinä jäsenvaltiossa, jossa näitä tuotteita pidetään hallussa.

Siinä tapauksessa, että yksityishenkilöt palaavat lähtöjäsenvaltioonsa mukanaan toisessa jäsenvaltiossa hankittuja valmisteveron alaisia tuotteita, tuotteiden verotuskohtelu riippuu siitä, missä tarkoituksessa kaupallisessa vai yksityisessä niitä pidetään hallussa. Direktiivin 92/12/ETY 9 artiklan 2 kohdassa annetaan ohjeet kyseisen tarkoituksen luonteen toteamiseksi.

Jäsenvaltioiden viranomaisten on perustettava tarkoituksen määrittelynsä kaikille kyseisessä yksittäistapauksessa asiaan vaikuttaville seikoille, ja vähintään huomioon on otettava kaikki 9 artiklan 2 kohdassa luetellut seikat, eli

- tuotteiden haltijan kaupallinen asema ja hallussapidon syyt,

- tuotteiden sijaintipaikka tai tarvittaessa käytetty kuljetustapa,

- tuotteisiin liittyvät asiakirjat,

- tuotteiden luonne, ja

- tuotteiden määrä.

Mitä viimeiseksi mainittuun luetelmakohtaan eli tuotteiden määrään tulee, jäsenvaltiot voivat vahvistaa tiettyjä ohjetasoja, jotka eivät saa alittaa direktiivin 92/12/ETY 9 artiklan 2 kohdassa säädettyjä tasoja. Kyseisiä ohjetasoja voidaan käyttää yksinomaan näyttöä varten. Jäsenvaltiot, jotka käyttävät hyväkseen mahdollisuutta itse vahvistaa ohjetasoja, voivat vapaasti määrätä siitä, miten kyseinen säädös otetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä.

Komissio kuitenkin katsoo, että periaatteena on joka tapauksessa se, että jäsenvaltioiden viranomaisten tulee todeta, ottaen huomioon kaikki 9 artiklan 2 kohdassa luetellut seikat, pidetäänkö tuotteita hallussa kaupallisiin vai yksityisiin tarpeisiin. Jäsenvaltiot eivät voi perustaa tarkoituksen määrittelyään yksinomaan yhdelle seikalle, esimerkiksi tuotteiden määrälle tai mille tahansa muulle seikalle, ja sitten itse asiassa jättää yksityishenkilön osoitettavaksi, että tuotteita pidetään hallussa muuhun tarkoitukseen (kuin mitä yhden seikan perusteella on todettu).

Mitä tulee valmisteverolain rikkomisesta langetettaviin sanktioihin, yhtenäisten yhteisön säädösten puuttuessa jäsenvaltiot voivat periaatteessa vapaasti säätää omista sanktiojärjestelmistään. Järjestelmien on kuitenkin oltava yhteisön lainsäädännön yleisten periaatteiden, erityisesti suhteellisuusperiaatteen mukaisia. Tämä tarkoittaa sitä, että sanktiot eivät saa olla kovempia kuin mikä on tarpeellista niillä tavoiteltavien päämäärien saavuttamiseksi.

Komissio tutkii parhaillaan kanteluja, jotka koskevat Yhdistyneen kuningaskunnan tapaa saattaa tietyt direktiivin 92/12/ETY seikat osaksi kansallista lainsäädäntöä. Komissio toivoo voivansa katsoa kyseisten tutkimusten perusteella, onko Yhdistynyt kuningaskunta sen mielestä pannut kyseisen direktiivin asianmukaisesti täytäntöön.