91999E0338

KIRJALLINEN KYSYMYS E-0338/99

esittäjä(t): Karla Peijs (PPE) neuvostolle

(25. helmikuuta 1999)

Aihe: Eurokolikoiden kansalliset tunnukset

1. Onko neuvosto tietoinen euroalueeseen osallistuvien Euroopan unionin 11 jäsenvaltion eurokolikoiden kansallisten tunnusten määrästä?

2. Itävallalla ja Italialla on jo kahdeksan erilaista tunnusta. Katsooko neuvostokin, että kansallisten tunnusten suuri määrä tulee hämmentämään käyttäjiä? Miten neuvosto perustelee kantansa, jos se ei katso näin olevan?

3. Euroopan keskuspankki on todennut, että eurosetelien lisäksi myös eurokolikoita voidaan väärentää. Katsooko neuvostokin, että kansallisten tunnusten suuri määrä helpottaa väärentämistä? Miten neuvosto perustelee kantansa, jos se ei katso näin olevan?

4. Miksi neuvosto ei ole määrännyt, että jokainen EMU:un osallistuva maa saa luoda vain yhden kansallisen tunnuksen?

5. Mihin toimiin neuvosto aikoo ryhtyä, jotta kansallisten tunnusten määrä vähennettäisiin yhteen tunnukseen jäsenvaltiota kohti?

Vastaus

(26. huhtikuuta 1999)

Liikkeeseen tarkoitettujen eurometallirahojen yksikköarvoista ja teknisistä eritelmistä 3 päivänä toukokuuta 1998 annetussa neuvoston asetuksessa N:o 975/98(1), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna 22 päivänä helmikuuta 1999 annetulla neuvoston asetuksella N:o 423/1999(2), säädetään kyseisiä metallirahoja koskevista yhdenmukaisista säännöistä, joita sovelletaan kaikkiin asianomaisiin jäsenvaltioihin. Ainoa huomattava poikkeus näistä muuten yhdenmukaisista säännöistä koskee kolikoiden kansallista puolta, joka on erilainen kussakin jäsenvaltiossa.

Tässä yhteydessä neuvosto totesi, että "antamalla metallirahoille sekä eurooppalainen että kansallinen puoli ilmennetään sopivalla tavalla Euroopan unionin jäsenvaltioiden välisen rahaliiton perusajatusta sekä voidaan merkittävästi parantaa metallirahojen hyväksyttävyyttä Euroopan kansalaisten keskuudessa" (asetuksen N:o 975/98 johdanto-osan 10. kappale).

Neuvosto katsoo näin ollen, että erilaiset kansallisen puolen tunnukset eivät suinkaan hämmennä kuluttajia, vaan parantavat metallirahojen hyväksyttävyyttä - tuodaanhan niissä ainakin jossain määrin esiin jäsenvaltioiden erilaisia muotoiluperinteitä.

Neuvosto ei myöskään usko, että se seikka, että eurometallirahojen kansallisella puolella käytetään useampaa kuin yhtä tunnusta, helpottaisi väärentämistä. On muistettava, että yhden ja kahden euron kolikoissa käytetään niiden korkean arvon vuoksi yhdenmukaisia erityisiä turvatekijöitä.

Neuvosto ei katso tällä hetkellä tarpeelliseksi muuttaa asetusta N:o 975/98 tältä osin.

(1) EYVL L 139, 11.5.1998, s. 6.

(2) EYVL L 52, 27.2.1999, s. 2.