51997AR0316

Alueiden komitean lausunto aiheesta "Kohti kaupunkien toimintaohjelmaa Euroopan unionissa"

(98/C 251/04)

ALUEIDEN KOMITEA, joka

ottaa huomioon komission tiedonannon "Kohti kaupunkien toimintaohjelmaa Euroopan unionissa" (),

ottaa huomioon Euroopan komission 8. maaliskuuta 1997 Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 198 c artiklan ensimmäisen alakohdan mukaisesti tekemän päätöksen pyytää aiheesta alueiden komitean lausunto,

ottaa huomioon työvaliokuntansa 30. toukokuuta 1997 ja 18. helmikuuta 1998 tekemät päätökset antaa lausunnon valmistelu valiokunta 4:n "Maankäyttö, taajama-asiat, energia, ympäristö" tehtäväksi,

ottaa huomioon katsauksen "Kaupunkien Eurooppa Yhteisön toimet kaupunkialueilla",

ottaa huomioon tiedonannon "Agenda 2000: vahvempaan ja laajempaan Eurooppaan",

ottaa huomioon aluesuunnittelusta vastaavien ministerien epäviralliseen tapaamiseen kesäkuussa 1997 laaditun ensimmäisen virallisen luonnoksen "Euroopan aluekehityksen näkymät",

ottaa huomioon alueiden komitean lausunnot:

"Komission tiedonanto eurooppalaisesta aluepoliittisesta yhteistyöstä EUROOPPA 2000+ (CdR 233/95)" (),

"EU-lainsäädännön alueellisiin ja paikallisiin elimiin kohdistuvien taloudellisten ja hallinnollisten vaikutusten arviointi" (CdR 368/95) (),

"Kansalaisten verkko: Euroopan julkisen henkilöliikenteen hyödyntäminen Euroopan komission vihreä kirja" (CdR 42/96 fin) (),

"Alue- ja paikallishallinto Euroopan unionissa" (CdR 47/96 fin) (),

"Ympäristöalan viides toimintaohjelma" (CdR 142/96 fin) (),

"Paikallis- ja alueviranomaisten osuus julkisten palvelujen toimittamisessa" (CdR 148/96 fin) (),

"Taajama-alueiden kehittäminen ja Euroopan unioni" (CdR 235/95) (),

"Eurooppalainen aluesuunnittelu" (CdR 340/96 fin) (),

"Alue- ja paikallisviranomaisten tehtävä oppilaitosten ja yritysten lähentämisessä" (CdR 346/96 fin) (),

"Vihreä kirja tulevaisuuden melupolitiikasta" (CdR 436/96 fin) (),

"Työasiakirja aiheesta 'Rakennerahastojen vaikutukset taajama-alueilla'"(CdR 8/97 fin),

"Viidennen puiteohjelman paikalliset ja alueelliset vaikutukset" (CdR 158/97 fin) (),

"Kulttuurienvälinen koulutus" (CdR 194/97 fin) (),

ottaa huomioon käsillä olevaa lausuntoa valmistelleen työryhmän työskentelyn tulokset (jäsenet: Heiner Berger, Bernard Frau, Mary Freehill, Hannu Penttilä, Bram Peper (esittelijä), Sally Powell, Christina Tallberg),

ottaa huomioon valiokunta 4:n 14. tammikuuta 1998 hyväksymän lausuntoluonnoksen CdR 316/97 rev. 2, jonka esittelijä oli Bram Peper,

hyväksyi 13. 14. toukokuuta 1998 pitämässään 23. täysistunnossa (toukokuun 14. päivän kokouksessa) yksimielisesti seuraavan lausunnon.

1. Johdanto

1.1. Alueiden komitea on tyytyväinen komission keskusteluasiakirjan "Kohti kaupunkien toimintaohjelmaa unionissa" julkaisuun. Kaupunkiympäristöä käsittelevän vihreän kirjan (1990), Kestävä kaupunki -hankkeen sekä Urban-yhteisöaloitteen toteuttamisen jälkeen keskusteluasiakirja on tärkeä seuraava askel, kun havahdutaan huomaamaan, että kaupungit ovat välttämättömiä alueiden ja Euroopan kilpailukyvyn varmistamiseksi. Komission keskusteluasiakirjassa korostuvat alueiden komitean lausunnossa "Taajama-alueiden kehittäminen ja Euroopan unioni" esittämät perustelut ja tarve kehittää hallittua kaupunkipolitiikkaa, jota noudattaen voidaan ratkaista kaupunkien ongelmia sekä hyödyntää niiden taloudellisen kasvun ja hyvinvoinnin mahdollisuuksia. Tällainen hallittu politiikka tehostaisi samalla taajama-alueita koskevia toimintamalleja, joita yhteisö käyttää.

1.2. Komissio esitteli tiedonantonsa ratkaisevalla hetkellä, jolloin Euroopan kaupunkien rooliin kiinnitetään entistä enemmän huomiota. Tämä on tulosta monien vuosien työstä, jota erityisesti paikallisviranomaiset ja heitä edustavat järjestöt ovat tehneet. Alueiden komitea on alusta alkaen puhunut kaupunkinäkökulman tarpeellisuudesta yhteisön politiikassa ja ohjelmissa. Aluksi tiedostaminen eteni hitaasti, mutta prosessi on saanut lisää puhtia viimeksi kuluneen vuoden aikana. Jäsenvaltioiden hallitukset ovat osoittaneet kiinnostusta kaupunkien asioiden kehittämiseen, erityisiin kaupunkialueita koskeviin toimintamalleihin sekä kaupunkeihin vaikuttavan alakohtaisen politiikan koordinoinnin edistämiseen.

1.3. Yhteisön tasolla osoitetaan uutta kiinnostusta kaupunkien rooliin. Vuoden 1997 huhtikuussa järjestetty koheesiofoorumi, jossa keskusteltiin rakennerahastojen uudistamisesta, asetti kaupunkialueiden rakenteellisen muutoksen avaintavoitteeksi. Toukokuussa 1997 Amsterdamissa pidetyssä alueiden komitean järjestämässä alue- ja paikallisviranomaisten Euroopan huippukokouksessa monet tahot vaativat unionilta kaupunkipolitiikkaa. Kesäkuussa 1997 aluepolitiikasta ja aluekehityksestä vastaavat ministerit tunnustivat tämän tarpeen epävirallisessa kokouksessaan. Esiteltäessä luonnosta ensimmäiseksi viralliseksi yhteisön aluekehityssuunnitelmaksi (ESDP) he totesivat ensisijaisesti, että on suuri tarve kehittää nykyistä tasapainoisempi ja useista keskuksista muodostuva kaupunkijärjestelmä ja varasivat kaupunkipolitiikalle ensimmäistä kertaa oman paikan asialistalla. Kaupunkeihin kohdistettu uudenlainen huomio on nähtävissä myös asiakirjassa "Agenda 2000", jossa kaupunkialueiden rakennemuutokset on asetettu keskeiselle sijalle tulevissa rakennetoimissa.

2. Yleistä

2.1. Alueiden komitea tukee voimakkaasti komission luvussa "Euroopan kaupunkien kohtaamat haasteet" esittämää arviota. Arviosta käy selkeästi ilmi Euroopan kaupunkien erilaisuus. Siinä myös korostetaan kaupunkien ja kaupunkialueiden merkitystä taloudellisen toiminnan, innovaation ja vaurauden keskittyminä Euroopan unionin alueella. Toisaalta komissio tunnustaa tässä luvussa ongelmat, joita kaupungeilla on vaikkapa teollisuuden työpaikkojen lukumäärän romahdettua tai kaupunkien ollessa osa voimakkaasti maataloudesta riippuvaista alueellista taloutta. Yleisiä ongelmia ovat mm. sietämättömän korkea työttömyys, sosiaalisesti syrjäytyneiden kasvavat joukot, elämänlaadun heikkeneminen ja ruuhkautuminen. Komissio päätteleekin seuraavasti: "Kaupungit eivät useissa Euroopan osissa ole enää paikkoja, joissa ihmiset haluaisivat kasvattaa lapsensa, viettää vapaa-aikaansa tai asua. Kaupunkikuvan heikkeneminen on ehkä suurin uhka eurooppalaiselle kehitysmallille ja yhteiskunnalle sekä kysymys, jonka ratkaiseminen edellyttää laajaa keskustelua" ().

2.2. On useita yhteisövälineitä, joilla vaikutetaan kaupunkien kehitykseen. Tiedonannossaan komissio jakaa ne neljään luokkaan:

taloudellista kilpailukykyä ja työllisyyttä edistävä politiikka (kuten yhtenäismarkkinapolitiikka, TTK-politiikka ja alueelliset työllisyyssopimukset);

taloudellista ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta edistävä politiikka (rakennerahastot);

politiikka, joka edistää kaupunkien liittämistä Euroopan laajuisiin verkkoihin (mm. julkinen liikenne ja liikenteen hinnoittelupolitiikka);

politiikka, joka edistää kestävää kehitystä ja elämänlaatua kaupungeissa (Kestävä kaupunki -hanke, rakennerahastojen kehittäminen ympäristötietoisemmiksi sekä monet TTK-ohjelmat).

Hiljattain julkaistussa esitteessä "Kaupunkien Eurooppa Yhteisön toimet kaupunkialueilla" (The Europe of the cities Community actions in the cities) (1997) komissio korostaa entistä enemmän sosiaalisen syrjäytymisen ehkäisyä kaupungeissa, paikallistaloutta sekä kulttuuritoimintoja.

2.3. Alueiden komitea myöntää edellä mainittujen yhteisön toimenpiteiden vaikuttavan vääjäämättä kaupunkien kehitykseen. Toisaalta on myös huomattava, ettei kaikkia näistä toimista ole tarkoitettu kaupunkialueille, ja niinpä vaikka paikallisviranomaisilla saattaakin olla sananvaltaa politiikan toteuttamisessa, heillä ei usein ole lainkaan vaikutusvaltaa. Alueiden komitea painottaakin, etteivät kaikki kaupunkeihin suunnatut yhteisön toimenpiteet yhdistettyinäkään korvaa kaupunkipolitiikkaa.

2.4. Tästä syystä alueiden komitea on varsin tyytyväinen ehdotuksiin, jotka "koskevat kaupunkien kehittämiseen liittyvien yhteisön politiikkojen yhdentämisen kehittämistä, jotta varmistuttaisiin siitä, että hankkeet vastaavat täydellisesti eri tasoilla toteutettavia toimenpiteitä ja erityisesti suurkaupunkien ja kaupunkien tarpeita" (). Erityisen tyytyväinen komitea on siihen, että komissio kaipaa erityishuomiota seuraaville aiheille:

kaupunkien näkökulma Euroopan unionin politiikassa;

julkiset palvelut ja kaupunkien kehittäminen;

rakennerahastojen merkitys;

tietojen lisääminen ja kokemusten vaihdon edistäminen kaupunkien välillä.

2.5. Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 198 c artiklan ensimmäisen alakohdan mukaisesti alueiden komiteaa on kuultava Euroopan laajuisia verkkoja, kansanterveyttä, koulutusta, nuorisoa, kulttuuria ja taloudellista sekä yhteiskunnallista yhteenkuuluvuutta koskevissa päätöksissä. Tämän lisäksi alueiden komitea on laatinut oma-aloitteisia lausuntoja muista kaupunkeja ja alueita koskevista kysymyksistä. Määräyksen perusteella on annettu useita lausuntoja, joissa pohditaan, miten alueellinen ja paikallinen ulottuvuus voidaan liittää tiiviimmin yhteisön politiikkaan ja ohjelmiin; yleiskatsaus näistä lausunnoista on tämän lausunnon liitteenä. Tällä hetkellä komiteassa on valmisteilla useita kaupunkialueiden erityiskysymyksiin keskittyviä lausuntoja. Amsterdamin sopimuksessa alueiden komitean tehtäväkenttää laajennetaan käsittämään sellaiset alat kuten työllisyys, sosiaalipolitiikka, kansanterveyden toimenpiteiden toteuttaminen, ympäristö, ammatillinen koulutus ja liikenne.

2.6. Alueiden komitea on tyytyväinen mahdollisuuteen keskustella nyt käsillä olevasta lausunnostaan ja ajatuksistaan syksyllä 1998 pidettäväksi suunnitellussa kaupunkifoorumissa. Komitea uskoo, että tämä lausunto tarjoaa perustan laajemmille keskusteluille komitean valiokunnissa. Yhdessä alakohtaisiin politiikkoihin tarkemmin rajattujen lausuntojen kanssa tämä lausunto on merkittävä panos kaupunkialueiden kehittämistä käsittelevän valkoisen kirjan valmisteluun.

3. Kaupunkien ja alueiden arviointi

3.1. Kaupungit ja eurooppalainen kulttuuri

3.1.1. Eurooppalainen sivilisaatio on kautta aikojen rakentunut kaupunkien ja niiden kulttuurin perustalle. Kuten monissa Euroopan unionin politiikan kaupunkiulottuvuutta tarkastelevissa asiakirjoissa on todettu, Euroopan kaupunkikulttuurilla on pitkät perinteet. Rooman valtakunnan ja erityisesti renessanssin jälkeen myöhäiskeskiajalla kaupungit kehittyivät nopeasti. Kaupunkien talouselämä tuotti uutta teknologiaa ja uusia tuotteita. Tällä hetkellä useimmat tutkijat, mielipidejohtajat ja poliitikot ovat yhtä mieltä siitä, että eurooppalaista kulttuuria, sen yhteiskuntaa ja talousjärjestelmää on kuvattava pääosin kaupunkimaiseksi. Euroopan väestöstä 80 prosenttia asuu kaupungeissa. "Noin 20 prosenttia eurooppalaisista asuu yli 250 000 asukkaan taajamissa", toiset 20 prosenttia keskikokoisissa (50 000 250 000 asukasta) kaupungeissa ja 40 prosenttia kaupungeissa, joissa on 10 000 50 000 asukasta ().

3.1.2. Kaupungit ovat myös nykyään edistyksen, vapauden ja kulttuurin tuottajia. Viimeisten 20 vuoden aikana monet Euroopan kaupungit ovat kuitenkin kärsineet yhä vakavammista yhteiskunnallisista, taloudellisista ja ympäristöä koskevista uhkista. Eräiden korkeasta työttömyydestä kärsivien kaupunginosien ongelmat ovat niin vakavia, että ne vaikuttavat koko kaupungin alueeseen. Kielteinen kehitys kaupungeissa vaikuttaa vääjäämättä eurooppalaiseen yhteiskuntaan ja sen talouteen. Monissa kaupungeissa työttömyys on vakavin ongelma. Useimmissa kaupungeissa työttömyysaste ylittää valtakunnallisen keskiarvon. Korkea työttömyys on monien sosiaalisten ongelmien syy.

3.1.3. Euroopan kaupunkien, ennen kaikkea kaupunkien ja suurkaupunkien verkkojen rooli on vastaisuudessakin ratkaiseva. Yhtenäismarkkinoiden myötä kansalliset markkinat menettävät merkitystään, kun taas alueiden sekä kansainvälisesti ja Euroopan laajuisesti verkostuneiden suurkaupunkialueiden ja kaupunkiyhtymien merkitys kasvaa. Huomionarvoisia esimerkkejä kaupunkien aseman muutoksesta kansainvälisissä verkostoissa ovat Barcelona, Lille, Berliini, Lontoo ja Pariisi. Myös pienemmät kaupungit ovat liittymässä laajoihin kaupunkiverkostoihin joko alueellisesti, valtakunnallisesti tai kansainvälisesti. Näin ollen kaupungit ja suurkaupunkialueet ovat tulevaisuudessakin merkittävä taloudellinen tekijä Euroopassa.

3.1.4. Kaupunkeja on kaikenmuotoisia ja -kokoisia, ja yhteisön alueella kaupungeilla on omat ongelmansa ja haasteensa. Kaupunkien koko, talouden rakenne ja asema Euroopan taloudellisessa verkossa vaihtelevat suuresti. Aivan kaikki kaupungit eivät ole eurooppalaisen verkon osia, kaikilla kaupungeilla ei ole samanlaista yhteiskunnallis-taloudellista rakennetta eivätkä kaikki kaupungit taannu. Kaupungit olisikin luokiteltava pikemmin niiden kohtaamien haasteiden, ongelmien ja niille toiminnallisissa verkostoissa kuuluvan aseman kuin niiden koon mukaan. Euroopan aluekehityssuunnitelman The European Spatial Development Perspective (ESDP) ensimmäisen luonnoksen mukaan tasoja on kolme: ne käsittävät kahdeksan kaupunkityyppiä. Nämä kolme tasoa viittaavat ylimpään asteeseen verkostossa, johon ko. kaupunki kytkeytyy:

kansainvälinen taso:

1) maailmankaupungit;

2) suurkaupunkialueet;

3) pääkaupungit;

valtakunnallinen taso:

4) vanhat teollisuuskaupungit;

5) syrjäiset kaupungit;

alueellinen taso:

6) ydinalueella olevat kaupungit;

7) ydinalueen ulkopuolella olevat kaupungit;

8) maatalousvaltaisten alueiden keskikokoiset kaupungit.

3.1.5. Kullakin näistä kaupunkityypeistä on oma tapansa liittyä kaupunkien verkostoon, oma erityinen talouspohjansa sekä omanlaisensa suhde ympäröivään alueeseen ja/tai naapurikaupunkeihin. Euroopan kaupungit ovat ainoalaatuisia, ja jo tämä luokittelu on osoitus Euroopan kaupunkien ja niiden erityispiirteiden monimuotoisuudesta. Kaupungit vaihtelevat suhteellisen pienistä miljoonakaupunkeihin, perinteisistä palveluihin perustuvista talouksista teollisuuskeskuksiin, lähes tyhjien alueiden keskuksista valtavien ja tiheästi asuttujen taajama-alueiden osiin. Tämän vuoksi ei ole mitään valmista pakettiratkaisua, jota voitaisiin soveltaa kaikkiin Euroopan kaupunkeihin.

3.2. Eurooppalainen kaupunki alueellaan: uhanalainen tasapaino

3.2.1. Kaupungit ovat aina riippuvaisia niitä ympäröivistä alueista. Tämä pätee paitsi veteen, ravinnontuotantoon ja tavaran tuotannon raaka-aineisiin myös työvoimaan. Yksikään kaupunki ei voisi toimia ilman sitä ympäröiviä alueita. Näin oli keskiajalla ja niin on tänäänkin, vaikka nykyään kaupungit ovat lisäksi riippuvaisia kauemmaksi ulottuvista valtakunnallisista tai jopa kansainvälisistä taloudellisista siteistä. Alueet ovat toisaalta jo hyvin pitkään olleet riippuvaisia keskeisistä kaupungeistaan. Kaupungeissa on monipuolista tarjontaa (kauppaa ja vapaa-ajanviettomahdollisuuksia, koulutusta, taidetta, terveydenhuoltoa jne.), ja ne ovat myös työn ja toimeentulon lähde monille ympäröivien alueiden asukkaille. Kuten ESDP:ssä todetaan, maaseutu- ja kaupunkialueiden keskinäinen riippuvuus itse asiassa lisääntyy lähiöiden muodostumisen, varusrakennetöiden, voimakkaasti toisiinsa sidoksissa olevien talouksien ja toisiinsa kytkeytyvien ympäristökysymysten vuoksi sekä luonnon merkityksen lisääntyessä vapaa-ajanharrastuksissa ja virkistyskäytössä.

3.2.2. Tämän vuoksi alueiden komitea ehdottaa, että kaupunkien ongelmien tutkimuksessa ja kaupunkipolitiikan laatimisessa pidetään lähtökohtana ns. toiminnallisia kaupunkialueita (functional urban region; "fur"). Nämä ovat paikallis- ja aluetalouksien ja kansalaisten (päivittäisen) liikkumisen toisiinsa kytkemien kaupunkien ja niitä ympäröivien alueiden verkkoja. Toiminnalliset kaupunkialueet ylittävät useissa tapauksissa keskeisen kaupunkinsa hallinnolliset rajat, ja niihin kuuluu alueen keskuskaupunkiin liittyviä esikaupunkialueita. Toiminnalliset kaupunkialueet ovat kuitenkin hyvin erilaisia riippuen niiden keskeisen kaupungin luonteesta, koosta ja asukasmäärästä: ne vaihtelevat maaseudun pienten ja keskikokoisten kaupunkien ympärille muodostuneista alueista suurkaupunkialueisiin. Toiminnallisen kaupunkialueen käsite mahdollistaa kaupunki-ilmiöiden tarkastelun keskeisen kaupungin rajoja laajemmin ja voi tarjota sopivantasoisia ratkaisuja kaupunkien ongelmiin. Toiminnallisen kaupunkialueen käsitettä tulisi kehittää edelleen, jotta kaupunkien tutkimukselle ja kaupunkipolitiikalle toisin sanoen kaupunkiulottuvuuden merkityksen kartoittamiseen saataisiin sopiva käsitejärjestelmä.

3.2.3. Kaupunkien ja ympäröivien alueiden keskinäinen riippuvuus lisääntyy; niin myös riippuvuussuhteen ongelmat ja haavoittuvuus. Lähiöiden yleistyminen on aiheuttanut ympäristö-, liikenne- ja turvallisuusongelmia useilla Euroopan taajama-alueilla. Kuten ESDP:ssä todetaan, kylät ja kaupungit laajenevat usein varsin hallitsemattomasti, koska Euroopan väestö tarvitsee lisää tilaa. Keski- ja suurituloiset muuttavat usein lähiöihin, mutta työskentelevät edelleen kaupunkien keskustoissa, joihin korkealaatuiset palvelut ja koulutusmahdollisuudet edelleen mieluiten asettuvat. Tämän seurauksena keskuskaupungin hallinto kärsii vähenevien verotulojen ja ostovoiman aiheuttamista taloudellisista ongelmista. Lähiöt alkoivat ensin yleistyä 60-luvulla Luoteis-Euroopan maissa, joissa niistä on tullut vakiintunut asuinaluetyyppi. Muissa Euroopan maissa lähiöt ovat alkaneet kehittyä seurauksena elintason noususta, auton käytön lisääntymisestä ja teiden paranemisesta. Suuret viheralueet kaupunkien ympärillä on rakennettu laajoiksi lähiövyöhykkeiksi, joissa päivittäinen työmatkaliikenne aiheuttaa ruuhkia ja ympäristöongelmia. Kaupunkien epäsäännöllinen leviäminen (ns. urban sprawl) on seurausta hyvinvoinnin kasvusta, hajauttamisesta ja kasvusta, mutta se on lisännyt kaupunkien varusrakennekustannuksia, liikennettä ja energiankulutusta. Usein se vahingoittaa maaseudunkin laatua.

3.2.4. Toisaalta monien maaseutualueiden on selviydyttävä niiden perinteisen taloudellisen perustan, maatalouden, merkityksen pienenemisestä. Markkinoiden avautumisen ja julkisen tuen supistusten myötä jotkin maataloustuotantoalueet muutetaan tai niiden tehtävät siirretään samassa maassa tai muissa EU:n jäsenvaltioissa sijaitseville toisille maatalousalueille. Perinteiset maatalousalueet ovat tämän vuoksi käymässä läpi rakennemuutosta. Eräillä alueilla esim. Etelä-Euroopassa ollaan luopumassa osittain tuotannosta tai sitä siirretään laajemmille alueilla. Toiset alueet taas tehostavat tuotantoaan uuden teknologian avulla. Kaikki nämä kehityskulut johtavat työpaikkojen menetyksiin ja väestön vähenemiseen. Tämän vuoksi on kehitettävä uusia strategioita näiden alueiden taloustoiminnan hengissä pitämiseksi. Näiden strategioiden tulisi heijastaa maatalouden muutoksesta syntyviä aivan uudenlaisia toiminnallisia suhteita kaupunkien ja alueiden välillä. Erityisesti Euroopan suhteellisen tiheästi asutuilla alueilla maaseutualueiden merkitys kaupunkilaisten vapaa-ajanvietto- ja virkistäytymispaikkoina lisääntyy. Kun perinteinen taloudellinen perusta kapenee, maaseudun taloudellinen riippuvuus kaupunkien asukkaista voimistuu. On vaikeaa yhdistää maalaismaiseman laadun säilyminen ja paikallisyhteisöjen selviytyminen.

3.2.5. Monet Euroopan kaupungeista joutuvat siirtymään palveluihin perustuvaan talouteen. Erityisesti vanhojen teollisuuskaupunkien on uudistettava lähestulkoon kokonaan taloutensa rakenteet, jotka muutoksen jälkeen perustuvat palveluihin, osaamiseen, vapaa-aikaan ja matkailuun. Kaupunkien uudet työpaikat eivät aina kohtaa perinteisestä teollisuudesta irtisanottuja. Palvelut ja tietoon perustuva talous vaativat pitkälle koulutettuja ja erikoistuneita työntekijöitä, mutta useilla työttömillä koulutuspohja on tätä alhaisempi eikä heillä ole tarvittavaa ammattikoulutusta. Tietotekniikan ja televiestintäverkkojen nopeat muutokset kiihdyttävät tätä prosessia, ja lähitulevaisuudessa on odotettavissa perustavanlaatuisia yhteiskunnallisia muutoksia. Tietotekniikka mullistaa ihmisten ja organisaatioiden viestintä-, oppimis- ja kaupankäyntitavat.

3.2.6. Taloudelliset, väestölliset ja alueelliset muutokset voivat olla hyvin jyrkkiä. Monet kaupungit ovat kyvyttömiä mukautumaan muuttuviin oloihin kyllin nopeasti. Tarvittavat investoinnit ovat liian kalliita ja budjetit liian tiukkoja, jotta niistä voitaisiin maksaa väistämättömät sosiaalimenot. Kun ponnistukset eivät riitä, kaupungit voivat menettää elinvoimansa ja romahtaa kriisiin. Tulevaisuuteen suunnatut investoinnit saavat väistyä, kun on huolehdittava välittömistä ja akuuteista sosiaalisista tarpeista, ja kaupungin kehitys jää yhä enemmän jälkeen. Tämän vuoksi monissa kaupungeissa tarvitaan rakennemuutosta. Se kestää monia vuosia, ja siihen on liitettävä pitkäaikaisia rakennetoimia.

3.2.7. Lähemmin tarkasteltaessa huomataan, että ns. kaupunkien ongelmat kuten työttömyys, yhteiskuntarakenteen rapautuminen, elämisen laadun heikkeneminen sekä liikenne- ja kuljetusongelmat johtuvat monimutkaisesta kehityksestä toiminnallisen kaupunkialueen tasolla. Valikoitunut muuttovirta kaupungeista niiden ympäristöön on syynä paitsi päivittäisiin ruuhkiin myös pienituloisten suureen osuuteen kaupunkien ydinosien asukkaista. Kalliit kaupunkipalvelut, kuten sairaalat, ylemmän asteen oppilaitokset, teatterit ja museot saavat usein voimakasta tukea paikallishallinnolta, mutta niitä tapaavat käyttää laajoilla kaupungin hallintoalueen ulkopuolisilla alueilla asuvat. Tämä lisää kaupungin talousongelmia.

3.2.8. Muutokset toiminnallisen kaupunkialueen tasolla aiheuttavat usein ongelmia paikallistasolla: Sekä kaupunkien ydinalueilla että muilla kaupunkialueilla jotkin naapurustot saattavat kärsiä korkeasta työttömyydestä, toisilla on vaivanaan raskas maantieliikenne, lentomelu tai teollisuuden aiheuttamat haitat. Eräiden kaupunginosien laatu ja tuleva kehitys ovat erityisen huolestuttavia. Näillä vaikeuksissa olevilla kaupunkialueilla taloudelliset, yhteiskunnalliset ja fyysiset ongelmat kasaantuvat ja aiheuttavat sosiaalisen yhteenkuuluvuuden puutetta ja väestön syrjäytymistä. Keskittyminen taloudellisen joustavuuden palauttamiseen johtaa näiden alueiden uudenlaiseen tarkastelutapaan, jossa korostetaan yhtä lailla mahdollisuuksia kuin ongelmia. Toisin sanoen, myönteinen alueellinen kehitys edellyttää usein toimenpiteitä hyvin paikallisella, jopa kaupunginosa- tai naapurustotasolla.

3.2.9. 90-luvulla voimakkaasti lisääntyneen korkean työttömyyden seurauksena on yhä enemmän työttömiä, jotka ovat joutuneet työttömyyskassojen tuen ulkopuolelle. Samoin on paljon työttömiä, jotka eivät koskaan ole päässeet työmarkkinoille eivätkä siten kuulu valtiollisen työttömyysturvan piiriin. Nämä ihmiset ovat monissa jäsenvaltioissa yhä suuremmassa määrin riippuvaisia (kunnallisista) sosiaaliavustuksista. Passiivinen sosiaaliavustusten vastaanottaminen on vahingollista yksilön itsetunnolle ja turmiollista kaupunkien taloudelle. Tämä kehitys saa samalla aikaan, että verorahoja, joilla kaupunkien pitäisi tuottaa koulutus-, hoito-, huolto- ym. palveluja, käytetään sosiaaliavustuksiin. Lisäksi tästä seuraa jännitteitä ja ristiriitoja kaupunkien väestöryhmien kesken. Sosiaaliavustusten aiheuttamaa kustannusrasitetta ovat eräissä maissa vähäisen valtiontuen ohella voimistaneet viime vuosien pakolaisaallot, jotka ovat suuntautuneet enimmäkseen kaupunkeihin.

3.3. Kohti monialaista ajattelua

3.3.1. Pienelle alueelle keskittynyt monimuotoisuus on kaupungeille tyypillistä. Ne ovat perinteisesti monikulttuurisia sallivuuden ja henkisen vapauden keskuksia. Mitä monimuotoisempi taajama on, sitä enemmän se vastaa kaupungin käsitettä. Kaupunkeihin keskittyvät osaaminen, tieto ja erityispalvelut. Kaupunkikehityksen monimutkaisuus ja sen ongelmakentät edellyttävät useinkin monisektorista ajattelua. Useissa kaupungeissa hyvin erilaiset toiminnot ja suuret ihmismäärät keräytyvät erityyppisten ryhmien tiiviiksi kasautumiksi, joskus vaikkapa saman rakennuksen eri kerroksiin. Tämä toimintakeskittymien myönteinen vaikutus voi tarjota kunnallisviranomaisille todellisia taloudellisia ja kulttuurisia mahdollisuuksia parantaa kaupungin yhteenkuuluvuutta.

3.3.2. Kaupunkiasutuksen monitahoisesta rakenteesta johtuu, että yhtäällä toteutetuilla toimenpiteillä on suuri vaikutus toisaalla. Vakio-ongelmien ja niihin haettavien standardiratkaisujen sijaan kaupungeissa on usein ratkottavana monisäikeisiä kysymyksiä, jotka edellyttävät monialaisia ja tapauskohtaisia ratkaisuja. Esim. asuntojen saamiseksi liikekeskuksien tai muiden kaupallisten palveluiden lähettyville julkisia tiloja on käytettävä tehokkaammin kuin muualla ja liikennekuormitukseen sekä pysäköintiongelmiin on löydettävä luovia ratkaisuja.

3.3.3. Kaupunkialueella yhdelle sektorille suunnattujen toimenpiteiden vaikutukset toisiin toiminta-aloihin ovat suuremmat kuin maaseudulla. Liikenteen ja kuljetusten lisääntyminen vaikuttaa elämänlaatuun kaupungeissa enemmän kuin maaseutualueilla. Yhden alan toimenpiteillä saattaa olla kielteisiä vaikutuksia toisiin. Euroopan kaupungit toisiinsa kytkevä varusrakenne saattaa huonontaa joillakin asuinalueilla elämisen laatua. Kestävän kehityksen käsitteet ovat asianmukaisempia, ja lisäksi uusissa kaupungeissa ja suurkaupunkialueiden uusilla asuinalueilla niitä on helpompi arvioida kuin nykyisillä asuinalueilla, erityisesti jos näitä halkovat raskaasti liikennöidyt tiet.

4. Paikallisen kaupunkipolitiikan kehys

4.1. Yhtenäisyys paikallistasolla

4.1.1. Kun tietoisuus kaupungeista sekä niiden ongelmista ja haasteista on lisääntynyt, myös Euroopan kaupunkien merkitystä on tutkittu entistä enemmän. Kaupunkien tueksi on perustettu lukuisia toimintaohjelmia. Vanhoja ohjausvälineitä on myös (osittain) mukautettu soveliaammiksi kaupunkien tarpeisiin. Alueiden komitea korostaa oma-aloitteisessa lausunnossaan "EU-lainsäädännön alueellisiin ja paikallisiin elimiin kohdistuvien taloudellisten ja hallinnollisten vaikutusten arviointi" tarvetta tarkistaa, millaisia vaikutuksia uusilla Euroopan yhteisön toimenpiteillä on kaupunkien ja alueiden viranomaisten kannalta. Tarve on sittemmin tunnustettu Amsterdamin Eurooppa-neuvostossa, ja maininta siitä liitetään läheisyysperiaatteen soveltamista koskevaan pöytäkirjaan.

4.1.2. Tämä lähestymistapa perustuu kuitenkin lähinnä alakohtaiseen politiikkaan, ja se on riippumaton muista toimenpiteistä. Näin ollen tulee tarkastella, miten EU:n uudet toimenpiteet saattavat vaikuttaa jo käytössä oleviin kaupunkeja koskeviin toimenpiteisiin ja soveltuvatko ne yhtenäisen kaupunkipolitiikan osiksi. Tärkein tehtävä on kehittää kaupunkipolitiikka, jossa koordinoidaan tämänhetkinen ala- ja tapauskohtainen, hyvinkin hajanainen politiikka yhtenäiseksi ja sen myötä tehokkaaksi kokonaisuudeksi.

4.1.3. Tulevaisuuden kaupunkipolitiikasta käytävillä keskusteluilla on yksi yhteinen piirre. Ne suuntautuvat ylhäältä alaspäin. Kaupunkipolitiikan ratkaisuun tulisi sisältyä kuitenkin ylhäältä alas ja alhaalta ylöspäin suuntautuvien toimintamallien yhdistäminen. Paikallisviranomaisten politiikan on pakostakin oltava eheää, yhtenäistä ja koordinoitua. Alhaalta ylös nouseva näkemys voisi tuottaa paljon merkityksellistä tietoa Euroopan unionin kaupunkipolitiikan kehitystyöhön.

4.1.4. Kullakin kaupungilla on omat ongelmansa ja mahdollisuutensa, mutta suuntaukset ovat pohjimmiltaan pitkälti samoja. Monet kaupungit tuntevat mahdollisuutensa ja niitä uhkaavat vaarat sekä ryhtyvät suunnitelmallisesti kohentamaan elinvoimaisuuttaan. Paikalliset kaupunkipolitiikat voidaan ryhmitellä monin eri tavoin. Seuraava ryhmittely heijastaa yhtäältä kaupunkipolitiikan kaksijakoista haastetta, jonka komissio määrittelee tiedonannossaan seuraavasti: "[K]aupunkien aseman puolustaminen yhä kansainvälisemmässä taloudellisessa kilpailussa sekä kaupunkien vähäosaisuudesta aiheutuneiden kumulatiivisten ongelmien ratkaiseminen" (), eli on tarpeen kiinnittää kansalaisiin entistä enemmän huomiota päämääränä:

vahvan kaupungin kehittäminen;

arvokkaiden alueiden luominen;

kansalaisten osallistumisen lisääminen.

Tulee muistaa, että tämä on pelkästään malli, ja että todellisuudessa mikä tahansa kussakin ryhmässä toteutettava politiikka vaikuttaa paitsi muihin ryhmän politiikkoihin myös kahteen muuhun ryhmään. Samoin tulee muistaa, etteivät kaikki kaupungit sovella näitä paikallispolitiikan erimerkkejä yhtä suuressa määrin tai samassa suhteessa.

4.2. Vahvan kaupungin kehittäminen

4.2.1. Edellä esitetystä käy ilmi, että kaupunkeja uhkaa lähiöistyminen ja maallepako. Kaupungit menettävät asukkaita ja liikeyrityksiä esikaupunkeihin, valikoituva kaupungistamuutto jatkuu, ja kaupungille tunnusomaisten toimintojen määrä laskee. Paikallisviranomaiset yrittävät korjata tilannetta kohentamalla kaupunkien kilpailukykyä ja tekemällä niistä vahvoja sekä elinvoimaisia.

4.2.2. Elinvoimaisten kaupunkien salaisuus on (uudelleen)kaupungistuminen. Kaupunkien politiikka tähtää monimuotoisuuteen ja tukemiseen sekä houkuttelevan elin- ja liikeympäristön kehittämiseen. Pyritään kaupunkialueen tehokkaaseen käyttöön kehittämällä tiiviitä kaupunkiyhteisöjä, toisaalta kaupunkien asumiskelpoisuutta lisätään laadukkailla julkisilla tiloilla. Tasapainoisessa kaupungistumiskehityksessä kaupungeissa annetaan etusija vanhoja kaupunkialueita uudistavalle rakentamiselle ennen uusien alueiden rakentamista. Molemmat toimintamallit ovat tietysti tarpeellisia, mutta niitä on kehitettävä kaupungin kokonaisrakennetta vahvistaen.

4.2.3. Vahva kaupunki on tavattoman riippuvainen voimakkaasta taloudesta, joka on työpaikkojen perusedellytys. Työpaikkoja on lisättävä ennen kaikkea kaupan alalle. Koska yritykset liikkuvat yhä herkemmin, politiikalla pyritään luomaan niiden asettumista helpottavia tekijöitä. Kauppapaikkoja ja entisiä liikerakennuksia uudistetaan, uusia liikepaikkoja ja toimistotiloja rakennetaan riittävästi houkuttelemaan uusia yrityksiä ja mahdollistamaan entisten kasvaminen. Tässä yhteydessä täytyy muistuttaa niin sanottujen jättiläiskauppakeskusten kehittymisestä kaupunkeihin ja niiden laitamille. Sekä paikallisella että alueellisella tasolla on eri käsityksiä näiden keskusten vaikutuksista läheisiin kaupunkikeskustoihin. Tutkimus näiden jättiläiskauppakeskusten myönteisistä ja kielteisistä vaikutuksista selkiyttänee asiaa. Näitä jättiläiskauppakeskuksia tulee arvioida siitä lähtökohdasta, että niiden tulee lujittaa kaupungin koko taloutta, jotta kaupunkiin asettuneet kauppaliikkeet ja yritykset saadaan pysymään kaupungin alueella tai palaamaan sinne.

4.2.4. Kaupungit näyttävät panostavan muutaman kansainvälisten suuryrityksen saamiseen alueelleen, mutta pk-yritykset ovat usein paikallisten ja alueellisten markkinoiden kannalta tärkeämpiä. Ne ovat taloudellisen kasvun ratkaisevia tekijöitä. Paikallishallinto voi toimia hautomona ja edistää yrittäjyyttä sekä innovaatioita, tukea uusyrityksiä ja varmistaa, etteivät ne siirrä toimintaansa muualle. Entistä enemmän kiinnitetään huomiota yrittäjyyteen ja köyhimpien kaupunginosien uusiin yrityksiin. Alueellisen ja paikallisen kehityksen pitäisi siis syntyä ennen kaikkea sisältä käsin.

4.2.5. Yhä useampien Euroopan kaupunkien suhtautuminen talouden kehitykseen on suunnitelmallista ja pitkäjänteistä. Ensinnäkin ne keskittyvät parantamaan yleistä talousilmastoa ja pyrkivät poistamaan kaupungista tai alueelta kilpailua haittaavia tekijöitä. Valtionhallinnon toimien kielteiset seuraukset ovat ensimmäisenä listalla. Strategiat perustuvat kaupungin tai sen ympäristön omiin mahdollisuuksiin. Niitä leimaa entistä selvemmin kohdekehittäminen. Erikoistuttaessa saadaan parempi hyöty käytettävissä olevista resursseista. Lisäksi erikoistuminen rakentuu olemassa olevalle varusrakenteelle ja kaupungin julkiselle kuvalle. Kaikista kaupungeista ei voi tulla Silicon Valleytä eikä kaikkiin niihin voida rakentaa lentoasemaa. Strategioiden tavoitteena on toimivien yritysten toimintamahdollisuuksien kohentaminen ja paikkakunnan tekeminen puoleensavetäväksi uusille yrityksille.

4.2.6. Varusrakenne on sijoittumisen ratkaiseva tekijä, jota paikallispolitiikalla ei voida kokonaan hallita. Suurimmat varusrakenteet ovat ensisijassa valtakunnallisia kysymyksiä, ja Euroopan laajuisten liikenne- ja viestintäverkkojen (Trans-European networks, TEN) kehittäminen siirtää ne jopa kansainväliselle tasolle. Koostaan riippumatta kaupunkien ja alueiden on keskeisen tärkeää liittyä TEN-järjestelmiin joko suoraan tai valtakunnallisen verkon välityksellä.

4.2.7. Aivan yhtä tärkeää on liikkumisen helppous kaupunkialueen sisällä. Lisääntynyt liikenne on johtanut sietämättömään ruuhkautumiseen. Paikallisessa ja alueellisessa liikenteessä on saatava aikaan siirtymä yksityisautoilusta muiden kuljetusmuotojen käyttöön ja rakennettava ohikulkuteitä. Paikallishallinnon toimien tarkoituksena on tehdä julkinen liikenne houkuttelevaksi, ohjata läpiajoliikenne pois kaupungin keskustasta, rohkaista yksityisautoilusta luopumista ja edistää pyöräilymahdollisuuksia. Tällaista politiikkaa kehitetään nykyisin yhä selkeämmin alueellisesta näkökulmasta varsinkin voimakkaasti kaupungistuneilla alueilla. Tiheästi asuttujen alueiden läpi kulkeva välttämätön varusrakenne tulee liittää kaupunkirakenteeseen siten, että siitä koituu mahdollisimman vähän haittaa ympäröiville asuinalueille.

4.2.8. Kaupungin elinvoiman palauttaminen sen rajojen sisällä tapahtuvan voimakkaamman kaupungistumisen ja talouskasvun avulla voi rasittaa kaupunkiympäristöä, mikä puolestaan verottaa kaupungin elinvoimaa. Ympäristön laatua itsessään pidetään yhä laajemmin tärkeänä yrityksiä houkuttelevana tekijänä. Tasapaino on kaupunkikehityksen kannalta näin ollen avainasemassa. Paikallisviranomaiset pyrkivät tähän kaupunkialueiden kestävällä kehittämisellä ja käsittelemällä taloudellisia, sosiaalisia ja ympäristöongelmia yhtenäistä lähestymistapaa käyttäen.

4.2.9. Asukkaiden, matkailijoiden ja yritysten houkuttelemiseksi kaupungin julkinen kuva on entistä tärkeämpi. Se on tärkeä niin historialliselle kuin modernin arkkitehtuurin leimaamalle kaupungille, niin matkailukohteelle kuin "business-citylle". Selkeä kaupunkikehityksen strateginen vaihtoehto onkin rakentaa kaupungin oman luonteen ja julkisuuskuvan varaan. Kaupungin markkinoinnin avulla paikallisviranomaiset edistävät myönteistä mielikuvaa itsestään ja kertovat menestyksestään julkisuuteen.

4.3. Arvokkaiden alueiden luominen

4.3.1. Yhtenäisen kaupungin kehittämiseksi on tärkeintä luoda paikka, jossa asukkaat mielellään asuvat, käyvät työssä ja viettävät vapaa-aikaansa. Tietoyhteiskunta siirtää työn lähemmäs asuinpaikkaa eli kotiympäristöön. Jotkut kaupungit onnistuvat säilyttämään asukkaansa toisia paremmin, ja eräät kaupungit houkuttelevat muuttajia huomattavasti muita enemmän. Elinvoimaisen kaupungin perusta on väestön yhteiskunnallinen ja kulttuurinen monimuotoisuus. Ne, jotka ovat jättäneet kaupungin sen turvattomuuden, saastuneisuuden tai epäterveellisyyden vuoksi, on voitettava takaisin. Paikallisviranomaiset pyrkivät tässä tarkoituksessa parantamaan elämisen laatua. Tässä toiminnassa ominaisuudet "puhdas, turmeltumaton ja turvallinen" ovat perusedellytyksiä. Kaupungit investoivat kuitenkin myös väestönsä henkiseen, sosiaaliseen ja kulttuuriseen pääomaan.

4.3.2. Jotta vakaan sosioekonomisen taustan omaavia perhekuntia saadaan muuttamaan takaisin, asuinolosuhteita on kohennettava monissa kaupungeissa. Tähän ei pidä pyrkiä ainoastaan uusia asuntoja rakentamalla vaan pikemminkin luomalla monimuotoinen asuinympäristö nykyisille kaupunkialueille ja erityisesti köyhtyville alueille. Tavoite saavutetaan luonnollisesti vain, mikäli alueiden laatu elinympäristöinä paranee kaikilta osin.

4.3.3. Elämisen laadun nostaminen kaupungeissa edellyttää usein julkisten paikkojen, viheralueiden ja virkistysalueiden kohentamista. Näin ollen kaupungit investoivat voimakkaasti niihin sekä käytettävissä olevien viheralueiden laajempaan käyttöön. Uusia viheralueita kuten keskustan puistoja sekä vihreitä pyöräily- ja kävelyreittejä kehitetään siellä missä se on mahdollista. Näiden lisäksi kaupungit investoivat yhä enemmän ulkoilupuistoihin ja niihin johtaviin julkisen liikenteen yhteyksiin.

4.3.4. Kaupungit voivat usein olla likaisia. Roskat, koirien ulosteet, töherrykset rakenteissa ja muu ilkivalta ovat yleistä pahennusta herättäviä epäkohtia, jotka karkottavat matkailijoita ja mahdollisia tulokkaita. Kaupungin pitäminen puhtaana on merkittävä kansalaisvastuun osa-alue. Paikallisviranomaisten on ennen kaikkea järjestettävä riittävästi jätteenkeräyspisteitä. Aivan yhtä tärkeää on kuitenkin valistaa yleisöä ja ryhtyä päättäväisiin toimiin järjestyksenrikkojia vastaan. Ympäristön kannalta kestävä kehitys edellyttää myös kierrätyksen edistämistä ja jätteiden lajittelumahdollisuuden järjestämistä.

4.3.5. Monet kokevat varsinkin suurkaupungit turvattomiksi. Murtovarkaudet, koteihin tunkeutumiset, varkaudet, ryöstöt, väkivalta, ilkivalta ja huumeisiin liittyvä rikollisuus ovat saaneet kaupungit tuntumaan turvattomilta. Kielteiset mielikuvat kaupungeista rikollisuuden toiminta-alueena lisäävät subjektiivisia turvattomuuden tunteita. Erityisesti korkeasta työttömyydestä kärsivillä köyhillä alueilla asuvien nuorten mahdollisuuksien vähäisyys voi johtaa epäsäännölliseen elämään kuten huumekauppaan ja muihin rikoksiin. Rikollisuuden, erityisesti huumekaupan vastainen kamppailu ja ehkäisy ovat ensisijaisia toimia. Yhtä tärkeää on parantaa köyhien alueiden asukkaiden mahdollisuuksia. Rikollisuuden vähentäminen ei kuitenkaan välttämättä johda turvallisuuden tunteen kasvuun. Poliisien lisääminen katupartioihin, turvallisuusmiehet julkisissa kulkuneuvoissa, julkisten paikkojen tehokkaampi valaistus ja parempi hoito puolestaan lisäävät turvallisuuden tunnetta. Kaupungit pyrkivätkin saamaan politiikallaan julkiset paikat takaisin hallintaansa. Tämä vaatii pitkäjänteistä suunnittelua ja tiivistä tarkkailua, jotta ongelmat eivät siirry asuinalueelta toiselle.

4.3.6. Kaupungeilla on erilaisia tapoja, joilla ne yrittävät palauttaa kaupunkialueen elinvoimaa. Ne vaihtelevat kaupunkirakenteen uudistamisesta (kokonaisten asuinalueiden purkaminen) ja köyhyyden vastaisesta taistelusta erilaisiin yhteiskunnallisiin uudistuksiin (oma-aloitteisuuden ja vastuullisuuden edistäminen) ja paikallistalouden piristämiseen. Hiljattain eräät alueviranomaiset ovat aloittaneet kokeiluja, joissa yhdistetään eri strategiat yhdeksi aluekohtaiseksi malliksi, jossa ongelmien asemasta korostetaan talouden joustavuuden palauttamista ja sen tarjoamia mahdollisuuksia.

4.4. Kansalaisten osallistumisen lisääminen

4.4.1. Monien kaupunkien fyysistä ilmettä on uudistettu suuressa määrin, vaikka samanaikaisesti niiden yhteiskunnallinen tilanne on heikentynyt. Nyt haasteena on uudistaa ja elävöittää kaupunkeja edelleen myös sosiaalisesti. Jo nyt on toteutettu mittavia toimenpiteitä esimerkiksi yleissivistävässä ja ammatillisessa koulutuksessa, uusien kaupunkilaisten saamiseksi liittymään osaksi yhteisöä, yhtenäisessä turvallisuuspolitiikassa ja nuorisopolitiikan alalla. Kaupungit eivät kuitenkaan ole vielä pystyneet kääntämään muuttovirtaa. Lyhyen aikavälin tilannekohtaiset toimet eivät ole toivottavia. Ne johtavat ainoastaan tempoilevaan poliittiseen kulttuuriin ja jatkuvuuden puutteeseen. Paikallisviranomaiset pitävät parempana yhteiskuntarakenteen eheyttämistä kansalaisten yhteiskunnallista osallistumista kannustamalla.

4.4.2. Työttömyys lienee kaupunkien vakavimpia ongelmia. Kysynnän ja tarjonnan välinen epäsuhta on erityisen vaikea ratkaista. Uusia työpaikkoja perustetaan lähinnä yksityissektorille. Tämä ei ole kuitenkaan työllistänyt riittävästi paikallista työvoimaa. Paikallisviranomaisten politiikan tavoitteena on saattaa työttömät mukaan yhteiskuntaan. Julkisella sektorilla on monia mahdollisia työpaikkoja. Usein on kuitenkin kyse lisätyöstä, jonka tavoitteena on parantaa elämisen laatua taajama-alueilla ja kaupungeissa mutta joka ei ole liiketaloudellisesti kannattavaa. Esimerkkeinä tällaisista työtehtävistä mainittakoon katujen puhtaanapito, julkisen liikenteen turvallisuusmiehet ja poliisia avustavat järjestysmiehet. Tämäntyyppisen politiikan onnistuminen riippuu käytettävissä olevista varoista. Jos sosiaaliturvaan varatut varat ovat käytettävissä, voidaan luoda lukuisia työpaikkoja, mutta nekään eivät riitä täystyöllisyyden saavuttamiseen. Työttömiksi jääviä rohkaistaan ryhtymään vapaaehtoistyöhön syrjäytymisen ehkäisemiseksi.

4.4.3. Ratkaisu työllisyyteen on koulutuksessa ja liikkuvuudessa. Paikallisten, helposti saavutettavien koulutuspalvelujen avulla kansalaisia tulee rohkaista nostamaan koulutustasoaan. Puutteellisesti koulutetuille tulee antaa mahdollisuus korjata tilanteensa. Yhtä tärkeä on politiikka, jolla pyritään ehkäisemään koulun keskeyttämistä nuorena. Erityisesti varhaisnuoret tarvitsevat tiivistä ohjausta. Erityishuomiota kaipaavat myös muuttajat, joilla saattaa olla vastassaan sekä kulttuuri- että kielimuuri. Lisäksi kaupunkipolitiikan tarkoituksena on rakentaa silta koulutuslaitosten ja liike-elämän välille koulutuksen ajanmukaistamiseksi paremmin työelämän tarpeita vastaavaksi. Myös yli 50-vuotiaiden pitkäaikaistyöttömien erityisongelmat on otettava huomioon. Heille tulisi antaa mahdollisuus valita ammatillisen koulutuksen ja ei-ammatillisissa yhteiskunnallisissa paikallisjärjestöissä toimimiseen tähtäävän koulutuksen välillä. Tämä "sosiaali-investointi" vähentää sosiaalisen tarpeettomuuden tunnetta ja lisää samalla yhteiskunnallisen varusrakenteen laatua.

4.4.4. Kaupungit eivät ole vain talouksia. Ne edustavat poliittisten ideologioiden ohella yhteiskuntamallia, jossa suuret määrät hyvin erilaisia ihmisiä, usein toisilleen tuntemattomia, kohtaavat. Kun pienellä alueella asuu paljon ihmisiä, kaupunkiyhteiskunnat voivat toimia vain, jos ne ovat jossain määrin ennustettavia ja hallittavia. Niinpä paikallisviranomaiset ja kansalaiset laativat ja noudattavat kaupungin järjestyneen toiminnan takaamiseksi monia virallisia tai epävirallisia sääntöjä: sosiaalisia, normatiivisia, taloudellisia ja maankäyttöä koskevia.

4.4.5. Muuttunut väestörakenne, kaupunkien saneeraus, yhteiskunnan individualisoituminen ja turvattomuuden tunteet ovat vaikuttaneet syvälti kansalaisten vuorovaikutukseen. Sosiaaliset normit eivät ole enää itsestäänselvyyksiä kaikille yhteiskunnan jäsenille. Kaupunkipolitiikalla yritetään korjata tätä sosiaalista verkostoa asuinalueiden tasolla. Sosiaali-investoinnein panostetaan aikaa, vaivaa ja rahaa kaupungin yhteiskuntaelämän laatuun sekä kansalaisten itsenäisen toiminnan mahdollisuuksiin parantamalla yhteishenkeä ja kehittämällä paikallisaloitteita. Asuinaluekohtainen toimintamalli rohkaisee asukkaita yhteistyöhön ja vastuun kantamiseen.

4.4.6. Erityistä huomiota kiinnitetään sosiaalisesti herkkiin ryhmiin kuten nuoriin, vanhuksiin ja siirtolaisiin. Niin koulunsa keskeyttäneiden nuorten kuin rikoksiin syyllistyneiden nuorten määrä on kaupungeissa huomattavasti valtakunnallista keskiarvoa korkeampi. Nuoret tarvitsevat määrätietoista ohjausta ja valvontaa paitsi koulussa myös koulupäivän jälkeen, ja heitä tulisi ohjata urheilun tai muiden yhteiskunnallisten harrastusten pariin. Koulun päätteeksi nuorille tulisi taata (tuettu) työpaikka työttömyyden välttämiseksi. Muuttajien osuus väestöstä kasvaa. Usein he keskittyvät köyhtyneille asuinalueille. On elintärkeää saada heidät yhteiskuntamme jäseniksi tarjoamalla koulutusta (sekä valtakielen opetusta että ammattikoulutusta), työpaikkoja ja asuntoja. Yhteiskuntaan sopeutuminen on sekä tulokkaiden että kaupunkiyhteiskunnan vastuulla. Vanhusten osuus Euroopan väestöstä kasvaa jyrkästi. Vaikka tämä ei olekaan pelkästään kaupunkien ongelma, monet ikääntyneet kaupunkiasukkaat tarvitsevat erityispalveluita, liikkumisen esteettömyyttä ja turvallisia alueita.

4.4.7. Köyhimmillä asuinalueilla tai kaupunkien ydinalueilla asuvilla on usein terveysongelmia. Kansanterveydellä on suora yhteys koulutukseen, tulotasoon, elämänlaatuun, työllisyyteen jne. Kaupunkipolitiikka voi vaikuttaa merkittävästi kansanterveyteen kohentamalla mainittuja tekijöitä. Tukitoimenpiteiden tarkoituksena on seurata paikallispolitiikan kansanterveydellisiä vaikutuksia ja kartoittaa epäterveellisiä paikallisia olosuhteita, jotka vaativat yhteistä toimintaa. Tämän lisäksi politiikkaa suunnataan paikallistason terveyskasvatukseen ja ennaltaehkäisyyn. Vanhusten ja siirtolaisten saama sekä tarjoama terveyskasvatus ovat erityisen huomion kohteita.

5. Uusi näkemys kaupunkipolitiikkaan

5.1. Uuden näkemyksen tarve

5.1.1. Oma-aloitteisessa lausunnossaan "Kaupunkikehitys ja Euroopan unioni" alueiden komitea korostaa, että Maastrichtin sopimuksesta puuttuu erityinen maininta kaupunkialueista eikä tätä ole korjattu uudessa perussopimuksessakaan. Tähän asti kaupunkien kehittämisestä on puuttunut johdonmukainen näkemys, mikä on johtanut turvautumiseen hajanaisiin toimiin. Unionilta puuttuvat nimenomaiset säädökset kaupunkialueiden liikenne-, ympäristö-, kansanterveys- ja talouspolitiikan tehokkaaseen koordinointiin. Yhteisön kaupunkipolitiikalla on kuitenkin välillinen perusta perustamissopimuksen 2 artiklassa. Siinä määrätään erääksi päämääräksi: " edistää taloudellisen toiminnan sopusointuista ja tasapainoista kehitystä koko yhteisössä " ja " elintason ja elämisen laadun nousua sekä taloudellista ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta ja yhteisvastuullisuutta jäsenvaltioiden välillä."

5.1.2. Kaupunkien roolia tarkasteltaessa voidaan todeta, että kaupungeilla oli aiemmin merkittävä vaikutus 2 artiklaan sisältyvien "suurten periaatteiden" toteuttamisessa. Tämän vuoksi kaupunkien nykyiset, usein vakavat ongelmat uhkaavat Euroopan hyvinvointia tulevaisuudessa. Jos tätä suuntausta ei saada käännettyä, Eurooppa ei saavuta yhteenkuuluvuuden tavoitettaan, joka on ensisijainen. On monta syytä, miksi paikallisviranomaiset eivät ole pystyneet ratkaisemaan näitä ongelmia riittävän hyvin. Läheisyysperiaatteen mukaan kaupunkipolitiikan tulee olla jäsenvaltiotason asia. Eräät jäsenvaltiot ovat jo kehittäneet kaupunkipolitiikkaa vaihtelevassa määrin. Läheisyysperiaate ei kuitenkaan tarkoita, että muut hallinnon tasot voivat vetäytyä vastuusta. Tämä ei myöskään koske muita politiikan aloja, joilla EU toimii. Euroopan unionia pitäisi myös kannustaa koordinoimaan ja yhtenäistämään kaupunki- ja taajama-alueita koskevat toimensa sekä parantamaan niiden toimivuutta ja tehokkuutta. Tämän vuoksi alueiden komitea kehottaa Euroopan komissiota laatimaan jäsenvaltioiden kaupunkipolitiikkaa täydentävän kaupunkipolitiikan, jonka tavoitteena on lisätä kaupunkialueiden sosiaalista yhteenkuuluvuutta. Tämä on tärkeää myös yhteisön kannalta. Samalla yhteisön kaupunkipolitiikan tulisi toimia kannusteena paikallisviranomaisten nykyistä järjestelmällisemmälle yhteistyölle toiminnallisten kaupunkialueiden tasolla.

5.1.3. Kaupunkikysymykset ovat nyt vahvasti yhteisön asialistalla sekä komission tiedonannon "Kohti kaupunkien toimintaohjelmaa Euroopan unionissa" että Agenda 2000:n sisältämien ehdotusten ansiosta eikä yhteisön kaupunkipolitiikan tarvetta enää epäillä. Lähitulevaisuudessa on ilman muuta saatava käyttöön täysimittainen kaupunkipolitiikka, ja nyt on harkittava sen sisältöä. Sitten kun kaupunkipolitiikkaan kiinnitetään EU:ssa enemmän huomiota ja sen mukainen toiminta näkyy (entistä paremmin) yhteisön tasolla, on luonnollista, että kaupunkipolitiikkaa koskeva kohta lisätään perustamissopimukseen.

5.1.4. Suurkaupunkien erityisen alttiille alueille annettava tuki on uutuus eurooppalaisessa rakennepolitiikassa. Siksi valtiontuen soveltamissäännöt () ovatkin kömpelö väline väestöltään pienissä ja harvaan asutuissa maissa, koska ne koskevat alueita eivätkä kaupunginosia.

Alueiden komitea kehottaakin komissiota ottamaan huomioon alueelliset erityisolot sovellettaessa tukea koskevia sääntöjä erityisen alttiisiin kaupunkialueisiin. Alueiden komitea pyytää komissiota poikkeamaan kuvitteellisesta 100 000 asukkaan rajasta tiettyjen erittäin harvaan asuttujen alueiden kohdalla.

5.2. Yhtenäinen näkökulma

5.2.1. Tällä hetkellä kaupunkipolitiikassa on vallalla alakohtainen lähestymistapa. Monilla EU:n toimilla on vaikutuksia kaupunkeihin, mutta vain harvoin ne kohdistuvat suoraan kaupunkeihin. Ja milloin näin on, paikallisviranomaisilla ei aina ole sananvaltaa niiden täytäntöönpanossa. Itse asiassa useissa jäsenvaltioissa paikallisviranomaisilla ei ole mahdollisuutta puuttua kaupunkien ongelmiin, koska niiden perinteisiä tehtäviä on yhä enemmän annettu vaaleilla valitsemattomien elinten hoidettavaksi. EU:n toimien lisäksi alueellisilla ja valtionhallinnoilla on omat politiikkansa ja ohjelmansa, ja paikallishallinnon vastuulle jää epäyhtenäisten ja usein ristiriitaisten toimenpiteiden kirjon sovittaminen omaan politiikkaansa. Suurin haasteemme on kaupunkikysymyksiä koskevan politiikan yhtenäistäminen kaikilla hallinnon tasoilla. Toisin sanoen tehokasta yhteisön kaupunkipolitiikkaa tarvitaan täydentämään jäsenvaltioiden yhtenäistä kaupunkipolitiikkaa.

5.2.2. Vastaus niin yhteisön kuin jäsenvaltiotason eheän kaupunkipolitiikan tarpeeseen on lähestyä asioita alhaalta ylöspäin eli paikallisviranomaisten näkökulmasta. Paikallis- ja alueviranomaiset ovat parhaassa asemassa käsittelemään lukuisia kysymyksiä, ongelmia, organisaatioita ja politiikkoja, jotka vaativat monialaista ja yhtenäistä lähestymistapaa. Tämän lisäksi kaupungit (erityisesti "kansainvälisen tason kaupungit") kokevat ensimmäisinä ne ongelmat ja mahdollisuudet, jotka ovat ratkaisevia Euroopan tulevaisuuden kannalta. Kaupungeille hyödyllistä politiikkaa kehitettäessä tulee myös pyrkiä ottamaan huomioon paikalliset tarpeet mahdollisimman tarkkaan. Tästä syystä alueiden komitea uskoo, että paikallishallinnon kokemusta tulee käyttää peruskivenä EU:n yhtenäistä kaupunkipolitiikkaa kehitettäessä.

5.2.3. Yhtenäisen kaupunkipolitiikan kehittäminen edellyttää selkeää viitekehystä, joka perustuu eurooppalaiseen näkemykseen ja eurooppalaisen kaupunkijärjestelmän yhteiskunnallis-taloudelliseen toimintastrategiaan. Viitekehyksessä on otettava huomioon, että kaupunkialueet toimivat yhä enenevässä määrin itsenäisen järjestelmän osina. Kehyksen tulisi heijastaa Euroopan eri kaupunkityyppejä ydinalueiden suurkaupungeista reuna-alueiden kaupunkeihin, erityisesti suurten alueellisten talouksien keskuksiin. Tätä ilmiötä vahvistavat Euroopan yhdentyminen, eurooppalaiset varusrakenteet ja alueellisen erikoistumisen tarve. Sen tulisi kuitenkin heijastaa myös tarvetta luoda tasapainoisempi ja vahvempi suhde kaupunkien ja niitä ympäröivien laajempien alueiden välille. Näkemyksen puute Euroopan kaupunkien halutusta kehityssuunnasta johtaa epätyydyttäviin päätöksiin ja epätoivottuun kehitykseen yhteisön kannalta. Yhteisön aluekehityssuunnitelma on ensimmäinen askel ratkaisuun pyrittäessä.

5.2.4. Euroopan unionin kaupunkikehityksen viitekehyksessä tulee myös ottaa huomioon se seikka, että kaupungit ovat alueellisen, valtakunnallisen ja eurooppalaisen kasvun moottoreita. Tämä pätee erityisesti suurkaupunki- ja pääkaupunkialueisiin. Ne ovat myös kansainvälisiä portteja, joiden kautta Eurooppa liittyy maailmanmarkkinoihin. Viitekehyksessä on käsiteltävä myös yhteisönlaajuisia kysymyksiä, kuten työttömyyttä, sosiaalista syrjäytymistä, kaupunkien elvyttämistä, kestävää kehitystä ja liikkuvuutta, koulutusta, nuorisoa, vanhuksia, siirtolaisia, turvallisuutta ja kansanterveyttä. Tämän lisäksi siinä on otettava huomioon kysymysten keskinäinen vaikutus toisiinsa paikallistasolla. Erityistä huomiota tulisi kiinnittää paikallistasolla syntyviin käytännönläheisiin ideoihin kuten paikallisyhteisöjen antamaan panokseen.

5.2.5. Viitekehyksen avulla on voitava luoda riittävät edellytykset kaupunkien potentiaalin täydelle hyödyntämiselle Euroopan unionissa. Sen on oltava samalla riittävän joustava, jotta voidaan ottaa huomioon jäsenvaltioiden toimenpiteet ja alueelliset erot täydentävyyden toteutumiseksi ja toteuttamisen takaamiseksi "mittatyönä".

5.2.6. Kun Euroopan unionin kaupunkikehityksen puitteista on sovittu, on verrattain helppoa kehittää kaupunkeja koskevaa näkemystä yhteisön sektorikohtaisiin politiikkoihin. Kuten komissio toteaa, näiden on täydennettävä toisiaan ja vastattava täysin muiden viranomaisten toteuttamia toimenpiteitä. Näin ollen tämänhetkiset kaupunkeihin vaikuttavat toimenpiteet on sovitettava kokonaisnäkemyksen ja strategian mukaisiksi; uuden politiikan ja ohjelmien on puolestaan vastattava sovittua viitekehystä. Tämän tuloksena voidaan alakohtaiset toimenpiteet kohdistaa entistä tarkemmin ja käyttää yhteisön varoja entistä tuloksekkaammin ja tehokkaammin.

5.3. Tietoon pohjautuva näkemys

5.3.1. Alueiden komitea myöntää, että "kaupunkeja koskevan olennaisen ja vertailevan tiedon tarve on yhä suurempi erityisesti kaupunkipolitiikasta vastaavien paikallisten ja muiden viranomaisten keskuudessa" (). Laajat tiedot alueista ja kaupungeista ovat itse asiassa toimivan taajamahallinnon edellytys. Monet paikallisviranomaiset ovat jo kehittäneet useissa tapauksissa paikallisiin olosuhteisiin sovitettuja "barometrejä", joilla mitataan kaupunkielämän laatua. Näiden järjestelmien avulla tunnistetaan tarpeet ja kehityssuuntaukset ja voidaan siten luotettavasti tarkkailla politiikan vaikutuksia. Barcelonan julkilausumassa tarpeesta luoda paikallisindikaattoreiden eurooppalainen järjestelmä () todetaan kuitenkin myös, että "[n]ykyisin saatavilla olevan tilastotiedon ja vertailtavissa olevien indikaattoreiden määrä ja laatu eivät ole missään nimessä riittävät" (kohta 2). Sen vuoksi tarvitaan "Euroopan alueiden ja kuntien elämänlaadun indikaattoreiden järjestelmä" (kohta 3).

5.3.2. Alueiden komitea on korostanut vertailukelpoisten standardien tarvetta: "Euroopan komissio toivoo voivansa käynnistää piakkoin ehdotetun kaupunkien kuulemisen", ja komission ehdotus on ensimmäinen askel tähän suuntaan. Kuuleminen keskittyy 58:aan kaupunkiin, 8:aan kaupunkiryhmittymään ja 21:een laajaan suurkaupunkialueeseen. Se perustuu yksinkertaisiin, verrattain yleisluontoisiin osoittimiin, joilla mitataan ennen kaikkea elämänlaatua kaupungissa. Alueiden komitea katsoo kuitenkin, että ehdotetun järjestelmän tulisi olla yksityiskohtaisempi tarvittavien tulosten saavuttamiseksi, ja siinä tulisi ottaa huomioon paikalliset ja alueelliset erityisolot. Lisäksi tietojen tulisi koskea toiminnallista kaupunkialuetta, kuten tämän lausunnon luvussa 3 ehdotetaan, pikemmin kuin pitäytyä hallinnollisiin rajoihin. Nämä periaatteet ovat keskeisiä tekijöitä alueiden komitean tutkimuksessa Euroopan tärkeimpiä kaupunkeja koskevien indikaattorien nykytilasta ja niiden korreloinnista aluetasolla.

5.3.3. Vaikka asianmukaiset tilastotiedot ja indikaattorit ovat tärkeitä päätöksenteon kannalta, paikallisviranomaiset ovat erityisen kiinnostuneita oppimaan toistensa politiikoista ja hankkeista. Alueiden komitea pyrkiikin rakentamaan paikallisviranomaisten hyvien käytänteiden varaan ja edistämään aktiivisesti kokemustenvaihtoa paikallisten päättäjien ja kaupunkien johtohenkilöiden kesken. Paikallishallinnon itsensä on oltava tässä keskeinen toimija. Alueiden komitea haluaa siksi korostaa, että kaupunkien kehittämistä koskeva kansainvälinen kokemustenvaihto tulee järjestää siihen osallistuvien kaupunkien ja haluttaessa niiden yhteistyöjärjestöjen aktiivisella myötävaikutuksella.

5.3.4. Tiedonvaihto on ollut pääasiallinen syy erilaisten kaupunkiverkkojen perustamiseen. Verkostot vaihtelevat "yksinkertaisista" ystävyyskaupunkiyhteyksistä monisäikeisiin tapauskohtaisiin yhteistyömalleihin. Alueiden komitea kannattaa komission aikomusta myöntää tukea ja kannustimia kansainvälisille kaupunkikumppaneille. Alueiden komitea uskoo kuitenkin verkostotoimien keskittämisen ja koordinoinnin olevan tarpeen. Saatujen kokemusten, tietämyksen ja perustettujen rakenteiden hyödyntäminen on äärimmäisen tärkeää. Alueiden komitea on erityisesti laajennetun tehtäväkenttänsä ansiosta ihanteellinen foorumi tämän toteuttamiseen.

5.3.5. Alueiden komitea on täysin samaa mieltä komission kanssa siitä, että paikallisviranomaisten kansainvälistä yhteistyötä on kohennettava. Kehitystukimuotojen, lähidemokratian sekä pitkälle kehittyneiden paikallishallintojen välisen kokemustenvaihdon vuoksi tämäntyyppistä verkkotoimintaa tulisi tukea päättäväisesti.

5.3.6. Komissio korostaa, ettei kaupunkeihin soveltuvien indikaattorien antamia tuloksia käytetä rakennerahastojen tuen kriteerinä. Samalla komissio kuitenkin antaa ymmärtää, että indikaattorit voisivat myöhemmässä vaiheessa toimia "välineenä, jonka avulla voitaisiin arvioida paremmin erilaisten valtakunnallisten sekä Euroopan laajuisten politiikkojen vaikutusta kaupunkialueiden kehittymiseen." Alueiden komitea korostaa, että tuleva alue- ja paikallisindikaattoreiden eurooppalainen järjestelmä "voi toimia merkittävänä siteenä erillisten alueita ja kaupunkeja koskevien poliittisten tavoitteiden erittelyn ja tarpeiden sekä kehityksen, täytäntöönpanon ja tavoitteiden saavuttamiseksi tehtävien toimien välillä". On kuitenkin varmistettava, että rakennerahastoista myönnettävän tuen valintaperusteina käytettävät osoittimet eivät ole samat, joita käytetään ohjelmien toteuttamiseen ja seurantaan.

5.3.7. Alueiden komitean mielestä on tärkeää, että kaupunkien tulevaa luonnetta tutkitaan ottaen huomioon tietotekniikan vaikutukset, työn luonteen muuttuminen, liikennemuotojen kehitys ja ympäristötietoisuuden lisääntyminen. Tässä suhteessa komitea on tyytyväinen "Huomisen kaupunki" -tavoitteen sisällyttämiseen viidenteen puiteohjelmaan ja toivoo, että tällaisia aiheita tutkitaan lisää eurooppalaisessa viitekehyksessä.

5.4. Rakennerahastojen merkitys

5.4.1. Alueiden komitean tutkimus "Alue- ja paikallishallinto Euroopan unionissa" osoittaa, että valtiolliseen politiikkaan perustuvat paikalliset ja alueelliset verot sekä valtiovallan osoittamat määrärahat ovat paikallishallinnon merkittävin tulolähde. Valtiollinen politiikka sisältää yleisiin sosiaalisiin ongelmiin puuttuvia ohjelmia. Koska sosiaaliset ongelmat kuitenkin keskittyvät suuriin kaupunkeihin ja taajama-alueille, tarvitaan ohjelmien kohdennetumpaa soveltamista. Asuinalueiden, liikekeskusten ja varusrakenteiden (uudelleen)kehittämiseksi harjoitettava aluesuunnittelu- ja varusrakennetoimia sisältävä elvytyspolitiikka riippuu valtakunnallisesta tavoitteenasettelusta ja voimavaroista, joilla pyritään vahvistamaan talouskeskusten asemaa kansainvälisessä kilpailuympäristössä. Näitä yleisiä toimintamalleja on muokattava niin, että kaupungit otetaan paremmin huomioon. Tällä tavoin kaupunkien ongelmia ja mahdollisuuksia käsitellään rakenteellisin parannuksin sekä makro- että mikrotasolla. Yhteisön politiikan tulisi täydentää tätä jäsenvaltioiden politiikkaa. Keskittymällä mikrotasoon eli köyhimpiin kaupunkialueisiin nämä Euroopan unionin täydentävät toimet voivat antaa tarpeellista tukea ja edistää uutta suuntausta Euroopan kaupunkien ja alueiden kehittämisessä.

5.4.2. Ainakin taloudelliselta kannalta katsottuna rakennerahastoilla on kaikista EU:n toimista merkittävin vaikutus kaupunkeihin. Kaupunkialueiden erityistarpeisiin ei kuitenkaan ole kiinnitetty asianmukaista huomiota. Alueiden komitea kannattaa näin ollen komissio ehdotusta, jonka mukaan "[k]aupunkien kehittämisen parempi huomioon ottaminen tulevaisuuden suunnittelussa sekä ohjelmissa voisi johtaa yhdennetyn strategian syntymiseen kaupunkialueilla ja niitä ympäröivillä alueilla toteutettavien hankkeiden välillä sekä taloudellisten ja inhimillisten voimavarojen kehittämisessä" ().

5.4.3. Tämä lähestymistapa keskittyy ainoastaan alueiden keskinäiseen yhteenkuuluvuuteen. Ensimmäisessä koheesiokertomuksessa (1996) painotettiin vahvempaa koheesiota kaupungeissa ja niiden välillä: "Euroopan kaupungit ovat todellisessa vaarassa pirstoutua edelleen, kun kasvavaan työttömyyteen ja sosiaaliseen syrjäytymiseen yhdistyy yhä jyrkempi jako hyväosaisiin ja osattomiin. Eräissä jäsenvaltioissa kaupunkien ongelmia pidetään jo kansallisen yhtenäisyyden vakavimpana haasteena . Myös nykyistä keskitetympi unionitasoinen lähestymistapa saattaa olla tarpeen." ().

5.4.4. Näin ollen alueiden komitea on tyytyväinen asiakirjaan "Agenda 2000", jossa "vaikeuksissa olevia kaupunkialueita" pidetään yhtenä uuden tavoitteen 2 neljästä avaintekijästä. Tavoitteen tarkoituksena on "suosia taloudellista monimuotoisuutta alueilla, jotka ovat vahvasti riippuvaisia yhdestä taantuvasta talouden alasta. Tämä edellyttää lisätukea pk-yrityksille ja innovaatiolle sekä ammattikoulutuksen, paikallisen kehityspotentiaalin, ympäristönsuojelun ja yhteiskunnallisen syrjäytymisen ehkäisyn korostamista erityisesti vaikeuksissa olevilla kaupunkialueilla." Lisäksi "yhteiskunnallisen syrjäytymisen torjunta" on määritetty yhdeksi vaakatason tavoitteen 3 neljästä toimintateemasta. Koska yhteiskunnallinen syrjäytyminen keskittyy taajamiin, taajamaulottuvuus on siis sisällytettävä uuteen tavoitteeseen 3 (). Toisaalta Agenda 2000:ssa ei ole painotettu tarvetta keskittyä tavoitteen 1 alueohjelmissa voimakkaammin kaupunkeihin. Alueiden komitea katsoo, että tasapainoisen eurooppalaisen kaupunkipolitiikan tulee käsittää sekä tavoitteeseen 1 että tavoitteeseen 2 kuuluvat kaupungit ja taajama-alueet sekä tehostaa EU:n tukea alueilla, jotka eivät täytä rakennerahastojen aluetuen ehtoja.

5.4.5. Agenda 2000:ssa ehdotetaan, että huomattavan hyvin onnistunutta Urban-yhteisöaloitetta ei jatkettaisi, vaan että se sisällytettäisiin toisiin, yleisluonteisempiin ohjelmiin. Täten on mahdollista jatkaa Urbanin menestyksen pohjalta ja painottaa nykyistä enemmän työpaikkojen luomista ja sosiaalisen syrjäytymisen ehkäisyä. Alueiden komitea painottaa kaupunkien uusia tarpeita käsittelevien ohjelmien tärkeyttä. 10 artiklaan perustuvat kaupunkeja koskevat kokeiluhankkeet sekä ennen kaikkea yhteisön Urban-aloite ovat osoittautuneet näiden uusien tarpeiden kannalta hyvin onnistuneiksi. Perinteiset tavoiteohjelmat ovat toimineet alueelliselta pohjalta, kun taas Urban-aloite on kohdistettu köyhyyden koettelemille osa-alueille ja sillä pyritään parantamaan yhteenkuuluvuutta kaupungeissa. Alueiden komitea katsoo, että tällaisen monia kaupunkeja hyödyntäneen lähestymistavan vaikutuksia tulisi tutkia erityisesti sen suhteen, miten se voi toimia kaupungin kehityksen vauhdittajana. Alueiden komitea on vakaasti sitä mieltä, että tätä lähestymistapaa tulee soveltaa edelleenkin riippumatta ehdotuksista uudeksi tavoitteeksi 2.

5.4.6. Alueiden komitea tukee varauksetta komission ehdotuksia toiminnan keskittämisestä. Tällä hetkellä tavoitteet 1, 2, 5b ja 6 kattavat 51 prosenttia unionin asukkaista. Rakennerahastotoimet tulisi vastedes suunnata kaikkein huonoimmassa asemassa olevan väestönosan hyväksi, ja Euroopan kurjimmilla kaupunkialueilla asuvat tulisi ehdottomasti saada rahastojen toiminnan piiriin. Tämäntyyppinen maantieteellinen kohdistaminen on myös yksi Urbanin tavoitteista, ja se on osoittautunut tehokkaaksi yhteisön käyttämäksi rahoitustavaksi.

5.4.7. Ehdotus rahoitusjärjestelmän yksinkertaistamisesta siirtymällä yhteen ohjelmaan aluetta kohden on tervetullut. Paikallisviranomaiset kohtaavat usein keskenään ristiriitaisia unionin rahastojen antamia sääntöjä, ja joskus yhden rahaston mielestä tukikelpoinen hanke ei ole ollut sitä muissa rahastoissa. Tämä on katkaissut monta hanketta, jolla olisi ollut mahdollisuudet onnistua. Rakennerahastojen sääntöjen epäjohdonmukaisuus on yhtenäisen toiminnan este, joka on poistettava.

5.4.8. Agenda 2000:ssa ehdotetaan lisäksi nykyistä yksinkertaisempia ja avoimempia valintaperusteita kullekin uuden tavoitteen 2 aluetyypille. Valintaperusteissa tulee ottaa huomioon asiaankuuluvat sosioekonomiset tekijät, työttömyysaste sekä sosiaalisesti syrjäytyneiden määrä. Alueiden komitea uskoo, että kaupunkialueisiin sovellettavien yhteiskunnalliseen yhtenäisyyteen tähtääviin kriteereihin tulee kuulua elämänlaadun ja kestävän kehityksen arvioimisperusteita. Vaatimuksissa on myös otettava huomioon kaupunkien dynamiikka sekä unionin eri alueilla sijaitsevien kaupunkien erilaiset erityispiirteet.

5.5. Toimielimiä koskevia näkökohtia

5.5.1. Euroopan unionin toimielimissä on perusteellisesti harkittava uutta lähestymistapaa kaupunkipolitiikan tarpeisiin. Asia koskee ennen kaikkea komissiota, koska Euroopan kaupunkipolitiikan valmistelu ja toimeenpano on sen vastuulla. Tällä hetkellä toimii kuitenkin ainoastaan epävirallinen osastojen välinen kaupunkikysymyksiä käsittelevä ryhmä. Tällainen epävirallinen rakenne nojaa liiaksi hyvään tahtoon. Uudessa järjestelmässä kaupunkipolitiikan on oltava ensisijainen vastuualue.

5.5.2. Tämänhetkisen hallinnon ja henkilöstöpolitiikan uudenaikaistamisohjelman (MAP 2000) mukaisesti on mahdollista perustaa nykyistä soveltuvampia ja selkeämpiä rakenteita. Alueiden komitea ehdottaa, että tätä varten perustetaan poikkitieteellinen ryhmä, jolle sopivin paikka olisi aluepolitiikkaa ja koheesiota hoitava pääosasto. Ryhmä olisi vastuussa ehdotetun strategisen kaupunkipoliittisen viitekehyksen kehittämisestä. Tämän lisäksi sen vastuualueisiin kuuluisi uusien alakohtaisten politiikkojen tarkastelu tätä kehystä vasten.

5.5.3. Alueiden komitea uskoo, että edellä mainittua muodollista hallintorakennetta on syytä täydentää nimeämällä kaupunkipolitiikasta ja sen tarvitsemista määrärahoista vastaava komission jäsen. Ehdotetut uudet tavoitteet 2 vaikeuksissa olevat kaupunkialueet ja 3 yhteiskunnallisen syrjäytymisen torjunta, sekä uutta luovat ohjelmat kuten Urban ja 10 artiklaan perustuvat kaupunkien kokeiluhankkeet olisivat itsestäänselvimpiä vastuuhenkilön toiminta-alaan kuuluvia ohjelmia.

5.5.4. Alueiden komitea uskoo, että voimakkaammalla paneutumisella kaupunkikysymyksiin sekä ehdotetulla Euroopan komission rakenteen järjestelyllä muodollisemmalle pohjalle on oltava demokraattinen tuki. Tällä hetkellä kaupunkeja koskevia kysymyksiä käsitellään lähinnä Euroopan parlamentin aluepoliittisessa valiokunnassa. Näin on varsinkin rakennerahastotoimien ollessa kyseessä. Myös muissa parlamentin valiokunnissa käsitellään kaupunkien asioita alakohtaisesti. Aiemmin kokoontui poliittisten ryhmien välinen paikallisten ja alueellisten edustajien ryhmä, jolla on ollut merkittävä vaikutus kaupunkikysymysten saamisessa unionin asialistalle.

5.5.5. Alueiden komitea ehdottaa Euroopan parlamentille, että tämä perustaisi selkeärakenteisemman foorumin käsittelemään kaupunkikysymyksiä jo ennen kuin Amsterdamin sopimus pannaan täytäntöön. Ihanteellista olisi uuden kaupunkipoliittisen valiokunnan perustaminen. Tässä yhteydessä komitea ilmoittaa olevansa valmis työskentelemään läheisessä yhteistyössä Euroopan parlamentin kanssa kaupunkifoorumin ja kaupunkikehityksestä laadittavan valkoisen kirjan valmisteluissa.

5.5.6. Euroopan unionin kumpikin neuvoa-antava elin kykenee jo nyt käsittelemään kaupunkikysymyksiä tehokkaasti. Alueiden komitea haluaa tukea talous- ja sosiaalikomiteaa sen työssä eurooppalaisten kaupunkikysymysten tiimoilta. Alueiden komitea itse jatkaa kaupunkikysymysten käsittelyä taajama-alueiden asioihin keskittyvässä valiokunnassaan 4 "Maankäyttö, taajama-asiat, energia, ympäristö".

5.5.7. Kaupunkipolitiikan uutta suuntausta tulisi pohtia myös Euroopan unionin neuvostossa. Alueiden komitea oli hyvin tyytyväinen Alankomaiden puheenjohtajamaana esittämään aloitteeseen ja aluepolitiikasta vastaavien ministerien neuvoston Noordwijkissä tekemiin kaupunkipolitiikkaa koskeviin päätelmiin. Halukkuus kehittää toimintasuunnitelmaa, lisäsysäyksen antaminen kokemusten vaihdolle ja toisen aiheesta järjestettävän kokouksen koollekutsuminen Yhdistyneen kuningaskunnan puheenjohtajakaudella ovat myönteisiä merkkejä. Alueiden komitea toivoo, että neuvosto jatkaa työtään järjestelmällisesti ja järjestää kaupunkikysymyksiä käsitteleviä ministerikokouksia vuosittain.

5.5.8. Jotta toimielinten välisestä keskustelusta saataisiin täysi hyöty, alueiden komitea ehdottaa toimielinten välisiä kokouksia pidettäviksi säännöllisesti. Näiden lisäksi on aiheellista järjestää vuosittainen tapaaminen erityisten eturyhmien kansa. Ehdotettu kaupunkifoorumi voisi olla niistä ensimmäinen.

5.5.9. Alueiden komitea arvostaa Euroopan komission aikomusta perustaa asiantuntijaryhmä avustamaan kaupunkikehitystä käsittelevän valkoisen kirjan laadinnassa. Alueiden komitea katsoo, että asiantuntijaryhmän ei tule koostua pelkästään eri jäsenvaltioiden lähettämistä asiantuntijoista ja kokeneista kaupunkitutkijoista, vaan yhtä tärkeää on käyttää hyväksi myös paikallisviranomaisten asiantuntemusta.

5.5.10. EU:n yhtenäisen kaupunkipolitiikan tarve ei merkitse, että muiden hallinnon tasojen ei enää tarvitse tavoitella politiikan yhtenäistämistä. Jäsenvaltioiden politiikalla on erityisen suuri vaikutus kaupunkeihin. Paikallisviranomaiset ovat taloudellisesti riippuvaisia siitä, täyttääkö valtionhallinto velvoitteensa. Talousarvioiden tiukentumisen myötä yleisten alakohtaisten politiikkojen tiiviimpi yhteensovittaminen muuttuu aikaisempaakin tärkeämmäksi. Tästä syystä alueiden komitea haluaa rohkaista neuvostoa edistämään syvällekäyvää politiikan yhtenäistämistä sekä jäsenvaltioiden aidosti omaa kaupunkipolitiikkaa.

5.5.11. Paikallis- ja aluehallinnot hyötyvät suuresti, kun jäsenvaltio- ja yhteisötason politiikka yhtenäistyy. Se helpottaa merkittävästi nykyisten lukuisien alueellisten, valtakunnallisten sekä yhteisötason toimenpiteiden ja aloitteiden koordinointia. Paikallisviranomaistenkin on tosin uusittava työtapojaan, jotta tarjolla olevia resursseja käytetään mahdollisimman toimivasti ja tehokkaasti.

5.5.12. Paikallisviranomaisten on kohdattava ongelmat ja käytettävä omia mahdollisuuksiaan parhaiten soveltuvalla tasolla eli mahdollisimman lähellä kansalaisia. Monet kaupunkien ongelmista keskittyvät tietyille asuinalueille, ja ratkaisujakin on näin ollen etsittävä asuinalueiden tasolta. Kansanterveys, yhteiskunnan yhtenäisyys, koulutus ja yleinen turvallisuus edellyttävät mittatyönä laadittuja ratkaisuja. Mutta toisaalta talouden vahvistamiseen, työpaikkojen luomiseen ja julkisen liikenteen käytön lisäämiseen tarvittavaa politiikkaa on kehitettävä koko kaupungin tai kaupunkiryhmittymän tasolla. On myös huomattava, että tiettyjen kaupunginosien ongelmia voidaan ratkaista vain puuttumalla ympäröivien alueiden tai laajemman kaupunkialueen ongelmiin. Samalla on varmistettava, että nämä ongelma-alueet voivat hyötyä täysimittaisesti niitä ympäröivien vauraampien alueiden kehityksestä. Rakennerahastoista myönnettävä tuki voisi olla merkittävänä kannustimena parantaa kaupunkialueiden yhteenkuuluvuutta.

5.5.13. Paikallishallinnolla tulee olla valtuudet ratkaista ongelmia asuinalueiden tasolla. Tämä on kuitenkin monissa kaupungeissa pikemminkin tavoiteltu kuin todellinen tilanne. Lisäksi useimmat paikallisviranomaisten noudattamat hallintorajat eivät hallinnollisesti vastaa kaupungin todellista toiminnallista rajaa. Milloin vain mahdollista, paikallisviranomaisten välille tulisi pyrkiä luomaan pysyvämpiä ja sitovampia yhteistyömuotoja ja tähän tarvittavia rakenteita.

5.5.14. Samanaikaisesti paikallishallinnon tulisi keskittyä ydinvastuualueisiinsa, toimittaa laadukkaita palveluita, antaa asukkaiden rahoille vastinetta ja ottaa huomioon yhteiskunnan muuttuvat tarpeet. Niiden on parannettava suureksi osaksi luottamukseen perustuvaa suhdetta kansalaisiinsa, joka eräissä tapauksissa on päässyt rapautumaan. Kansalaisten on voitava mieltää itsensä yhdeksi kaupunkiyhteisöön panostaneeksi vastuulliseksi sidosryhmäksi.

5.5.15. Näiden kysymysten ratkaisemiseksi kaupunkien on terästäydyttävä. Paikallisviranomaisten on ensimmäiseksi saatettava yhteen yksityiset ja julkiset paikallisorganisaatiot ja otettava näiden tieto, pätevyys ja tarmo käyttöön. Kaupunkiryhmittymien yhteistyö edellyttää paikallisviranomaisilta vahvaa kumppanuutta. Yhtä tärkeitä ovat suhteet alueelliseen ja valtakunnalliseen hallintoon sekä Euroopan unioniin. Kaupunkipolitiikkoja ja ohjelmia on perustettava, toteutettava ja valvottava yhteistyössä paikallisviranomaisten kanssa, jotta voidaan hyödyntää paikallistason erikoisosaamista ja tietämystä. Paikallisviranomaisten kyky organisoida merkitsee myös uudenlaista tapaa johtaa kaupunkia, jonka avulla pystytään laatimaan kaupunkien kehityssuunnitelmia ja muodostamaan tarvittavia yhteenliittymiä.

6. Päätelmät

6.1. Alueiden komitea on varsin tyytyväinen komission tiedonantoon, joka käynnistää keskustelun Euroopan unionin tulevasta kaupunkikysymysten toimintaohjelmasta. Tiedonanto on osoitus uudelleen heränneestä kiinnostuksesta kaupunkeihin ja tarpeesta tuoda yhteisö lähemmäksi kansalaisia. Se on suuri edistysaskel sen seikan tiedostamisessa, että Euroopan kaupunkialueet ovat todella talouskasvun, hyvinvoinnin ja kulttuurin moottoreita mutta kärsivät samalla modernin yhteiskunnan pahimmista ongelmista. Alueiden komitean mielestä on aika aloittaa euroopanlaajuinen keskustelu, ja siksi se kannattaa voimakkaasti Euroopan komission ja neuvoston aikomusta järjestää vuonna 1998 kaupunkifoorumi. Tämän keskustelun tulosten pohjalta tulisi laatia kaupunkien kehittämistä koskeva valkoinen kirja.

6.2. Kaupungit ovat monitahoisia ja -ulotteisia. Ne ovat yhtäältä alue- ja valtiontalouksien moottoreita, mutta toisaalta kaupungit, tai tarkemmin sanottuna tietyt kaupunkien alueet, ovat vakavasti rappeutumassa sosiaalisten, taloudellisten ja ympäristöongelmien vuoksi. Korkea työttömyys, köyhyys, huonot asuinolot ja turvattomuus johtavat sosiaaliseen syrjäytymiseen ja eristäytymiseen. Tämä uhkaa yhä vakavammin yhteiskuntamme sosiaalista ja taloudellista elinvoimaisuutta ja yhteenkuuluvuutta. Alueiden komitea on vakaasti sitä mieltä, että tämän kehityksen suunta on käännettävä. Kaupungeista on tultava jälleen paikkoja, joissa me haluamme elää, kasvattaa lapsemme ja viettää vapaa-aikamme.

6.3. Alueiden komitea on vakuuttunut siitä, että on kipeästi tarpeen parantaa kaupunkien ja niitä ympäröivien alueiden suhteita. Toiminnallisen kaupunkialueen (FUR) käsite heijastaa tätä voimakasta keskinäistä riippuvuutta. Tätä käsitettä tulisi soveltaa yleisesti kaupunkien koosta riippumatta, ja sen tulisi toimia yhteisön tulevan politiikan lähtökohtana. Suurin haaste on kehittää eurooppalaisesta kaupunkipolitiikasta sellainen, että se kattaa kaikentyyppiset ja -kokoiset kaupungit ja niiden vaikutusalueet. Euroopan aluekehityssuunnitelma ESDP (The European Spatial Development Perspective) on ensimmäinen yritys vastata tähän haasteeseen, ja komission järjestämät kansainväliset seminaarit syventänevät sitä entisestään.

6.4. Alueiden komitea myöntää, että monet nykyisetkin yhteisön toimet vaikuttavat huomattavasti kaupunkien kehitykseen. Tämä ei kuitenkaan korvaa yhteisötoimia koordinoivaa ja integroivaa, nimenomaan kaupungeille ja niiden asukkaille suunnattua yhteisön kaupunkipolitiikkaa. Alueiden komitea on useissa lausunnoissaan ehdottanut, miten paikallis- ja aluenäkökulma tulisi liittää yhteisön politiikkaan ja ohjelmiin. Nyt tarvitaan uutta kaupunkialueita koskevaa kokonaisvaltaista lähestymistapaa. Tämän tulisi olla ensisijaisesti paikallisviranomaisten vastuulla, joita alue- ja valtionhallinnon viranomaiset tukevat ja joiden kanssa nämä tekevät yhteistyötä. Alueiden komitea korostaa, että kaupunkikysymyksiä koskeva politiikka tulee integroida kaikilla hallintotasoilla. Tässä mielessä yhtenäisen kansallisen kaupunkipolitiikan kehittäminen kaikissa jäsenvaltioissa on hyvin tärkeä tavoite. Saavuttaakseen yhden päätavoitteistaan, yhteenkuuluvuuden, Euroopan unionin tulee kehittää jäsenvaltioiden politiikkaa täydentävä kaupunkipolitiikka, jossa otetaan huomioon tarve sovittaa kaupunkeihin jo nyt vaikuttavat yhteisön toimet ja toimintasuunnitelmat paremmin kaupunkien tarpeisiin ja läheisyysperiaatteen noudattamiseen.

6.5. Alueiden komitea katsoo, että uusi kaupunkikysymyksiä koskeva lähestymistapa edellyttää ensinnäkin selkeää kaupunkikehityksen kehystä. Sen tulisi perustua näkemykseen kaupunkien roolista tulevaisuudessa ja sitä koskevaan strategiaan. Kehyksessä tulisi ottaa huomioon Euroopan yhdentymisen, erikoistumisen ja Euroopan laajuisten verkkojen vaikutukset aluesuunnitteluun. Samalla sen tulisi kuitenkin vastata moniin euroopanlaajuisiin kysymyksiin, jotka koskevat työttömyyttä, sosiaalista syrjäytymistä, kaupunkien elvyttämistä, kestävää kehitystä, liikkuvuutta, turvallisuutta, koulutusta, nuorisoa ja kansanterveyttä. Täydentävyyden takaamiseksi kehyksessä on otettava huomioon jäsenvaltioiden politiikka, ja sen on myös oltava riittävän joustava ottaakseen huomioon tapauskohtaisia ratkaisuja vaativat alueelliset erot. Kun tällainen kehys on saatu aikaan, nykyisiä kaupunkeihin vaikuttavia (alakohtaisia) politiikkoja ja ohjelmia täytyy säätää ja uusia yhteisötoimia täytyy verrata siihen. Alueiden komitea on vakuuttunut, että tämä parantaa oleellisesti yhteisön resurssien käytön vaikutusta ja tehokkuutta sekä EU:n politiikan avoimuutta ja julkisuutta.

6.6. Alueiden komitea kannattaa paikallisviranomaisten kokemuksiin perustuvaa eurooppalaista kaupunkikysymysten asialistaa, sillä juuri paikallistasolla joudutaan päivittäin soveltamaan lukuisia alakohtaisia toimia käytäntöön. Lisäksi kaupungit (ja erityisesti suurkaupungit ja taajama-alueet) kohtaavat ensimmäisten joukossa modernissa yhteiskunnassa syntyvät ongelmat ja sen tarjoamat mahdollisuudet. Paikallistason kokemukset osoittavat, että talousrakenteen vahvistamisen tulee olla kaiken kaupunkipolitiikan ytimenä. On kuitenkin aivan selvää, että tämän saavuttamiseksi on samalla kohennettava sosiaalista varusrakennetta: koulutusta, elämänlaatua, turvallisuutta ja varsinkin syrjäytyneiden asemaa. Toisin sanoen "kehittämällä voimakkaita kaupunkeja, luomalla arvokkaita alueita ja lisäämällä kansalaisten osallistumista".

6.7. Eurooppalaisen kaupunkipolitiikan tulisi edistää yhtenäistä, koordinoitua ja paremmin kohdennettua lähestymistapaa kaupunkikysymyksiin. Politiikan tulisi lisäksi perustua tietoon, jotta sen avulla voidaan tunnistaa tarpeet ja kehityssuuntaukset sekä varmistaa luotettava valvonta, ja siksi sen tulisi olla riippumaton tukikelpoisuusperusteista. Tilastojen lisäksi sen tulee sisältää tietoja yksittäisistä toimista ja hankkeista kaupunkialueiden päätöksenteon kehittämiseksi. Alueiden komitea katsoo myös, että eri hallintotasojen sekä yksityissektorin, koulutuslaitosten ja kaupunkitason toimijoiden välistä yhteistyötä tarvitaan kipeästi. Tämän kumppanuuden tueksi tulisi osallistua tehokkaasti kaupunkien verkostojen toimintaan ja rakentaa niiden tuottamien kokemusten ja koeteltujen rakenteiden perustalle. Kumppanuus edellyttää myös verkostotoiminnan voimakkaampaa keskittämistä ja koordinointia, josta alueiden komitea voisi huolehtia.

6.8. Alueiden komitea on vakaasti sitä mieltä, että kaupunkipolitiikassa tulisi korostaa pitkällä aikavälillä tapahtuvaa sosiaalis-taloudellista elpymistä, ja se tulisi kytkeä kaupunkialueiden omiin kehitysmahdollisuuksiin näiden alueiden uudelleenelävöittämiseksi. Tämä sisältä päin tapahtuva elvyttäminen edellyttää ensinnäkin parempaa kohdentamista sekä maantieteellisesti että aiheittain , jossa tulee keskittyä köyhimpiin kaupunkialueisiin, kuten jo ensimmäisessä koheesiokertomuksessa korostettiin. Tämän vuoksi alueiden komitea kannattaa Agenda 2000:ssa tehtyä ehdotusta sisällyttää kaupunkikysymykset yleiseen politiikkaan eli uudistettuun tavoitteeseen 2, jonka tarkoituksena on taloudellinen ja yhteiskunnallinen rakenneuudistus. Siten on mahdollista rakentaa Urban-aloitteen saavutusten perustalle ja samalla korostaa työttömyyden torjuntaa ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden lisäämistä. On kuitenkin muistettava, että yhtä tärkeää on, että alueellisissa tavoitteen 1 ohjelmissa keskitytään nykyistä enemmän kaupunkiasioihin. Eurooppalaisessa kaupunkipolitiikassa on kuitenkin käsiteltävä myös aluetuen piiriin kuulumattomia taajama-alueita esimerkiksi sisällyttämällä siihen yhteiskunnallisen syrjäytymisen vastaiset ohjelmat uudesta vaakatason tavoitteesta 3. Lisäksi alueiden komitea korostaa kaupunkien uusiin tarpeisiin vastaavien ohjelmien merkitystä. 10 artiklaan perustuvien kaupunkikokeiluhankkeiden ja Urban-aloitteen yhteydessä kehitettyjen innovatiivisten toimintatapojen menestys vaatii, että tulevaisuudessakin toteutetaan merkittävää kaupunkikehitysohjelmaa.

Innovatiivisista toimintatavoista (kaupunkikokeiluhankkeet ja Urban) saadut kokemukset antavat tänä päivänä kaupungeille, asiantuntijoille ja liittojen vastuuhenkilöille mahdollisuuden rikastaa taitotietoaan siitä, mitä muissa EU-maissa tapahtuu. Tieto on ominaisuus, jota tänä päivänä tarvitaan. Tietojen vaihtoa on harjoitettava järjestelmällisesti ja jatkuvasti. Alueiden komitea ehdottaa, että komissio tukee taitotiedon vaihtoa ja kutsuu mukaan asiantuntijoita, liittoja, paikallisyhteisöjen vastuuhenkilöitä ja yliopistoväkeä. Vaihdon tulee antaa mahdollisuus kouluttaa toimijoita tuntemaan paremmin eurooppalainen kaupunkipolitiikka. Nämä eri tehtäviä suorittavat toimijat ovat myös tärkeitä tekijöitä kaupunkipolitiikan onnistumiselle. He edustavat huomisen ammatteja. Kaupunkien toimijoiden koulutuksessa tulee yhdistää yksilöllinen ja kollektiivinen pätevöityminen: olisi koottava monitieteellinen ryhmä, joka koostuu paikallistason tai liittojen edustajista.

6.9. Eurooppalaisen kaupunkipolitiikan toteuttaminen ja täytäntöönpano edellyttää myös toimielinten uudistumista. Alueiden komitea ehdottaa, että komissio perustaa aluepolitiikasta ja koheesiosta vastaavaan pääosastoon poikkitieteellisen työryhmän ja nimeää kaupunkipolitiikasta vastaavan komission jäsenen. Alueiden komitea katsoo, että tämän rakenteen tueksi tulee perustaa kaupunkikysymysten asiantuntijaryhmä, johon kuuluu jäsenvaltioiden asiantuntijoita ja kaupunkitutkijoita ja jossa myös paikallishallinnon asiantuntemus on edustettuna. Ryhmää muodostettaessa voitaisiin ottaa mallia alueiden komitean valiokunta 4:stä "Maankäyttö, taajama-asiat, energia, ympäristö" ja talous- ja sosiaalikomitean aluekehityksen, yhdyskuntasuunnittelun ja maankäytön jaostosta. Lisäksi alueiden komitea katsoo, että kaupunkiasiain neuvoston aloitetta tulee kehittää järjestelmällisesti, jotta toimintoja voidaan yhdentää ja keskittää sekä saadaan aikaan aitoa kaupunkipolitiikkaa kaikilla hallinnon tasoilla. Alueiden komitea on vakuuttunut siitä, että eurooppalainen kaupunkipolitiikka voidaan luoda vain kaikkien toimielinten ja niiden neuvoa-antavien elinten läheisen yhteistyön kautta.

6.10. Eurooppalainen kaupunkipolitiikka edellyttää myös monia muutoksia paikallistasolla. Alueiden komitea kannustaa paikallisviranomaisia tehostamaan tarjolla olevien resurssien käyttöä entisestään ja suuntamaan ne entistä paremmin. Kaupunkien ongelmia on ratkottava kansalaisia lähinnä olevalla tasolla. Tämä tarkoittaa usein kaupunginosia, mutta jotkin ongelmat ja mahdollisuudet edellyttävät ratkaisuja koko kaupungin tai laajemman kaupunkialueen tasolla. Monissa kaupungeissa tämä merkitsee hallinnon uudelleenjärjestämistä pysyvämpien ja sitovampien yhteistyömuotojen kehittämiseksi alueelle. Alueiden komitea katsoo kuitenkin, että tämä edellyttää uudentyylistä taajamahallintoa, joka valjastaa kaikkien niin yksityisten kuin julkistenkin organisaatioiden tietämyksen, pätevyyden ja tarmon ja jossa kansalaisia pidetään yhtenä kaupunkiyhteisöön panostaneena vastuullisena sidosryhmänä.

6.11. Päätös kehittää elinvoimaisia ja kestävyyden periaatetta noudattavia 21. vuosisadan kaupunkeja ei ole vain kaupunkeja koskettava vaan myös jäsenvaltio- ja yhteisötasolla keskeisen tärkeä kysymys. Kaupunkipolitiikan vahvistaminen edellyttää pitkäjänteisyyttä. Kaupunkikysymysten käsittely mikä sinällään on melko uutta on aiemmin liian usein kärsinyt politiikan jatkuvista muutoksista ja hätäisyydestä. Nyt tarvitaan uutta koordinoitua ja yhtenäistä eurooppalaista lähestymistapaa, jonka lähtökohtana ovat kaupungit niitä ympäröivien alueiden osina sekä kaupungeissa asuvat kansalaiset. Kansalaisten Eurooppa alkaa kaupungeistamme.

Bryssel, 14. toukokuuta 1998.

Alueiden komitean puheenjohtaja

Manfred DAMMEYER

() KOM(97) 197 lopull.

() EYVL C 100, 2.4.1996, s. 65.

() EYVL C 126, 29.4.1996, s. 1.

() EYVL C 337, 11.11.1996, s. 20.

() Ei vielä ilmestynyt Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä.

() EYVL C 34, 3.2.1997, s. 12.

() EYVL C 116, 14.4.1997, s. 52.

() EYVL C 100, 2.4.1996, s. 78.

() EYVL C 116, 14.4.1997, s. 1.

() EYVL C 116, 14.4.1997, s. 98.

() EYVL C 215, 16.7.1997, s. 44.

() EYVL C 379, 15.12.1997, s. 26.

() EYVL C 215, 16.7.1997, s. 21.

() KOM(97) 197 lopull., s. 8.

() KOM(97) 197 lopull., s. 15.

() KOM(97) 197 lopull., s. 4.

() KOM(97) 197 lopull., s. 18.

() KOM(97) 197 lopull., s. 17.

() EYVL C 74, 10.3.1998, s. 9 18.

() CdR 138/97 fin.

() KOM(97) 542 lopull.

() KOM(97) 2000 lopull., s. 19 20.