Asia T-186/06

Solvay SA

vastaan

Euroopan komissio

Kilpailu – Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – Vetyperoksidin ja natriumperboraatin Euroopan-markkinat – Päätös, jossa todetaan EY 81 artiklan rikkominen – Rikkomisen kesto – Sopimuksen ja yhdenmukaistetun menettelytavan käsitteet – Oikeus tutustua asiakirjoihin – Sakot – Yhteistyötiedonanto – Yhdenvertainen kohtelu – Luottamuksensuoja – Perusteluvelvollisuus

Tuomion tiivistelmä

1.      Kilpailu – Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – Yritysten väliset sopimukset – Käsite – Tulevaa markkinakäyttäytymistä koskeva yhteisymmärrys kuuluu yritysten välisiin sopimuksiin

(EY 81 artiklan 1 kohta)

2.      Kilpailu – Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – Yhdenmukaistettu menettelytapa – Käsite – Tietojenvaihto kartellissa tai kartellin valmistelemiseksi

(EY 81 artiklan 1 kohta)

3.      Kilpailu – Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – Monitahoinen kilpailusääntöjen rikkominen, joka koostuu sekä sopimuksista että yhdenmukaistetuista menettelytavoista – Yksinkertainen luonnehdinta ”sopimukseksi ja/tai yhdenmukaiseksi menettelytavaksi” – Hyväksyttävyys

(EY 81 artiklan 1 kohta)

4.      Kilpailu – Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – Kilpailua rajoittava vaikutus – Arviointiperusteet – Kilpailunvastainen tarkoitus – Riittävä todentaminen

(EY 81 artiklan 1 kohta)

5.      Kilpailu – Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – Sopimukset ja yhdenmukaistetut menettelytavat, jotka muodostavat yhtenä kokonaisuutena pidettävän kilpailusääntöjen rikkomisen

(EY 81 artiklan 1 kohta)

6.      Kilpailu – Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – Kielto – Kartellit, joiden vaikutukset jatkuvat sen jälkeenkin, kun ne on muodollisesti lopetettu

(EY 81 artikla)

7.      Kilpailu – Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – Näyttö – Komission esittämät seikat – Osallistuminen kokouksiin, joilla on kilpailunvastainen tarkoitus

(EY 81 artiklan 1 kohta)

8.      Kilpailu – Hallinnollinen menettely – Puolustautumisoikeuksien kunnioittaminen – Oikeus tutustua asiakirjoihin – Ulottuvuus – Asiakirjaa ei ole annettu tiedoksi – Seuraukset

(Neuvoston asetuksen N:o 1/2003 27 artiklan 2 kohta)

9.      Kilpailu – Hallinnollinen menettely – Puolustautumisoikeuksien kunnioittaminen – Väitetiedoksiantoon annettujen vastausten luovuttaminen – Edellytykset – Rajat

(Neuvoston asetuksen N:o 1/2003 27 artiklan 2 kohta)

10.    Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittämisperusteet – Rikkomisen vakavuus

(Neuvoston asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 3 kohta)

11.    Kilpailu – Sakot – Päätös, jolla määrätään sakkoja – Perusteluvelvollisuus – Ulottuvuus

(EY 253 artikla; neuvoston asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 3 kohta)

12.    Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittämisperusteet – Rikkomisen vakavuus – Velvollisuus ottaa huomioon todellinen vaikutus markkinoihin – Ulottuvuus

(Neuvoston asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohta; komission tiedonannon 98/C 9/03 1 kohdan A alakohta)

13.    Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittäminen – Varoittava vaikutus – Sen yrityksen koon huomioon ottaminen, jolle seuraamus määrätään – Merkityksellisyys

(Neuvoston asetuksen N:o 1/2003 23 artikla; komission tiedonannon 98/C 9/03 1 kohdan A alakohta)

14.    Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittämisperusteet – Sellaisen yhteistyön, jota yritys, jonka väitetään rikkoneen kilpailusääntöjä, on tehnyt komission kanssa, huomioon ottaminen yhteistyötiedonannon soveltamisalan ulkopuolella – Edellytykset – Rajat

(Neuvoston asetuksen N:o 1/2003 23 artikla; komission tiedonannon 98/C 9/03 3 kohta ja komission tiedonannon 2002/C 45/03 23 kohdan b alakohdan kolmas alakohta)

15.    Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittäminen – Sakon määräämättä jättäminen tai sen alentaminen vastikkeena rikkomiseen osallistuneen yrityksen tekemästä yhteistyöstä – Sakoista vapauttamista tai sakkojen lieventämistä koskevan hakemuksen tekemispäivän määrittäminen – Määrittelyperusteet

(Neuvoston asetuksen N:o 1/2003 23 artikla; komission tiedonannon 2002/C 45/03 21 kohta ja 23 kohdan b alakohta)

16.    Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittämisperusteet – Sen arvioiminen, kuinka paljon kukin yritys on tehnyt yhteistyötä hallinnollisen menettelyn aikana – Yhdenvertaisuusperiaatteen noudattaminen

(Neuvoston asetuksen N:o 1/2003 23 artikla; komission tiedonanto 2002/C 45/03)

17.    Oikeudenkäyntimenettely – Oikeudenkäyntikulut – Korvattavat oikeudenkäyntikulut – Käsite

(Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 91 artiklan b alakohta)

1.      Jotta kyseessä olisi EY 81 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu sopimus, riittää, että kyseiset yritykset ovat ilmaisseet yhteisen tahtonsa toimia markkinoilla tietyllä tavalla.

EY 81 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu sopimus voidaan katsoa tehdyksi, kun osapuolella on periaatteellinen yhteisymmärrys kilpailun rajoittamisesta, vaikka suunnitellun rajoittamisen yksityiskohdista vielä neuvotellaan.

Kun on osoitettu, että kyseisiä keskusteluja on selvästi ohjannut osanottajien välinen yhteinen tahto päästä periaatteelliseen yksimielisyyteen kilpailunrajoituksesta, tätä toteamusta ei heikennä se, että osanottajat ovat keskustelleet suunnitellun rajoituksen erityispiirteistä ja että sitova sopimus on tehty tämän jälkeen noudattamalla eri menettelytapaa kuin aiemmissa kokouksissa on suunniteltu. Komissio voi näin ollen perustellusti todeta, että kartelliin osallistuvien yritysten alkuvaiheen menettelyt ovat osa samaa kilpailunvastaista hanketta ja näin ollen kuuluvat EY 81 artiklan 1 kohdan mukaisen kiellon soveltamisalaan.

(ks. 85, 86, 139, 142 ja 143 kohta)

2.      Yhdenmukaistetun menettelytavan määritelmällä tarkoitetaan sellaista yritysten välisen yhteensovittamisen muotoa, jolla korvataan tietoisesti kilpailun riskit yritysten välisellä käytännön yhteistyöllä, ilman että tehtäisiin varsinaista sopimusta.

EY 81 artiklan 1 kohta on esteenä kaikelle sellaiselle taloudellisten toimijoiden väliselle suoralle tai välilliselle yhteydenpidolle, joka voi joko vaikuttaa jonkin tosiasiallisen tai mahdollisen kilpailijan markkinakäyttäytymiseen tai paljastaa tällaiselle kilpailijalle sen, kuinka on itse päätetty käyttäytyä tai aiotaan käyttäytyä markkinoilla, kun yhteydenpidon tarkoituksena tai seurauksena on kilpailun rajoittaminen.

Se, että yritys antaa tietoja kilpailijoilleen tarkoituksenaan valmistella kilpailunvastaista sopimusta, on riittävä todiste EY 81 artiklassa tarkoitetun yhdenmukaistetun menettelytavan olemassaolosta.

Vaikka komissio ei pysty osoittamaan, että yritykset ovat tehneet sopimuksen sanan suppeassa merkityksessä, EY 81 artiklan 1 kohdan rikkomisen toteamiseksi riittää, että kilpailijat ovat olleet välittömässä yhteydessä vakauttaakseen markkinat.

Joka tapauksessa on syytä olettaa, elleivät asianomaiset toimijat esitä niille kuuluvan näyttövelvollisuuden mukaisesti vastakkaista näyttöä, että yhteistoimintaan osallistuvat ja edelleen markkinoilla toimivat yritykset ottavat markkinakäyttäytymisessään huomioon kilpailijoidensa kanssa vaihtamansa tiedot.

(ks. 87–89, 147, 148 ja 160 kohta)

3.      EY 81 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut käsitteet ”sopimus” ja ”yhdenmukaistettu menettelytapa” kattavat luonteeltaan samankaltaisia yhteistyön muotoja, jotka eroavat toisistaan ainoastaan voimakkuutensa ja ilmenemismuotojensa osalta.

Kun kyse on monitahoisesta kilpailusääntöjen rikkomisesta, jossa useat tuottajat ovat useiden vuosien ajan tavoitelleet sitä, että ne voisivat yhdessä ohjata markkinoita, komissiolta ei voida edellyttää, että se luonnehtisi täsmällisesti rikkomisen sopimukseksi tai yhdenmukaistetuksi menettelytavaksi, kun EY 81 artiklassa joka tapauksessa tarkoitetaan kumpaakin näistä kilpailusääntöjen rikkomisen muodoista.

Rikkomisen kaksinkertainen luonnehdinta sopimukseksi ”ja/tai” yhdenmukaistetuksi menettelytavaksi on ymmärrettävä siten, että siinä kuvataan monimutkaista kokonaisuutta, johon liittyvistä tosiseikoista osa täyttää EY 81 artiklan 1 kohdassa – jossa ei määrätä erityisestä tunnusmerkistöstä tällaisia monimutkaisia kilpailunrajoituksia varten – tarkoitetun sopimuksen ja osa puolestaan siinä tarkoitetun yhdenmukaistetun menettelytavan tunnusmerkit.

(ks. 90–92 ja 130 kohta)

4.      Sovellettaessa EY 81 artiklan 1 kohtaa sopimuksen tai yhdenmukaistetun menettelytavan konkreettisia seurauksia ei tarvitse ottaa huomioon, jos rikkomisen tarkoituksena on estää kilpailu yhteismarkkinoilla tai rajoittaa tai vääristää sitä.

Etenkään se seikka, että yhdenmukaistetulla menettelyllä ei ole välitöntä vaikutusta hintoihin, ei estä toteamasta, että sillä on rajoitettu kilpailua kyseisten yritysten välillä erityisesti poistamalla kilpailupaine.

(ks. 158 ja 162 kohta)

5.      Kun komissio on luokitellut kartellin yhtenä kokonaisuutena pidettäväksi kilpailusääntöjen rikkomiseksi, se ei ole velvollinen tätä luokittelua tehdessään ottamaan esille joitakin näistä markkinoista koskeneiden toimien erilaista kestoa. Koska kyse ei ole erillisistä kilpailusääntöjen rikkomisista, komissiolla ei myöskään ole velvollisuutta ottaa huomioon tätä eroa määrittääkseen kilpailusääntöjen rikkomisen kestoa kokonaisuutena.

Olisi nimittäin keinotekoista jakaa sellainen jatkettu toiminta, jolle on ominaista yksi tarkoitus, useaan erilliseen kilpailusääntöjen rikkomiseen sillä perusteella, että menettelytavat ovat vaihdelleet voimakkuudeltaan asianomaisten markkinoiden mukaan. Nämä seikat on otettava huomioon vain arvioitaessa kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuutta ja tarvittaessa määritettäessä sakon suuruutta.

(ks. 165 ja 166 kohta)

6.      EY 81 artiklaa sovelletaan sopimuksiin, joiden vaikutukset jatkuvat niiden muodollisen lakkaamisen jälkeen. Komissio voi laillisesti todeta erityisesti sen, että kartellin vaikutukset jatkuvat yhteistoimintaan liittyvien kokousten muodollisen päättymisen jälkeen, jos näissä kokouksissa sovittuja hinnankorotuksia sovelletaan kokouksien jälkeen.

(ks. 174 ja 175 kohta)

7.      Silloin, kun on tullut ilmi kartellin olemassaolon osoittavia yhtäpitäviä seikkoja, on esitettävä erityisen pitävä selitys sen osoittamiseksi, että kyseisen kokouksen tapahtumat ovat olleet aivan erilaisia kuin aikaisempien kokousten tapahtumat, vaikka kaikissa kokouksissa on ollut samat osallistujat, niiden ulkoiset puitteet ovat olleet samanlaiset ja niillä on kiistattomasti ollut sama tarkoitus.

(ks. 181 kohta)

8.      Puolustautumisoikeuksien kunnioittamisen periaatteeseen erottamattomasti liittyvä oikeus tutustua asiakirja-aineistoon merkitsee kilpailusääntöjen soveltamista koskevassa hallinnollisessa menettelyssä sitä, että komission on annettava asianomaiselle yritykselle mahdollisuus tutkia kaikki tutkinta-aineistoon sisältyvät asiakirjat, joilla saattaa olla merkitystä sen puolustuksen kannalta

Näihin kuuluvat sekä asianomaista vastaan että sen puolesta puhuvat asiakirjat muiden yritysten liikesalaisuuksia, komission sisäisiä asiakirjoja ja muita luottamuksellisia tietoja lukuun ottamatta.

Asianomaista vastaan puhuvista asiakirjoista on todettava, että se, että asiakirjaa ei ole annettu tiedoksi, merkitsee puolustautumisoikeuksien loukkaamista ainoastaan siinä tapauksessa, että asianomainen yritys osoittaa ensinnäkin, että komissio on nojautunut tähän asiakirjaan tukeakseen väitettään, jonka mukaan kilpailusääntöjä on rikottu, ja toiseksi tämä väite voidaan näyttää toteen vain kyseisen asiakirjan perusteella. Näin ollen asianomaisen yrityksen on osoitettava, että lopputulos, johon komissio on päätöksessä päätynyt, olisi ollut erilainen, mikäli asiakirja, jota ei ole annettu tiedoksi, olisi pitänyt poistaa todisteiden joukosta.

Jos kyseessä on sitä vastoin tilanne, jossa tiedoksi antamatta on jätetty asianomaisen puolesta puhuva asiakirja, kyseisen yrityksen on vain osoitettava, että sen tiedoksi antamatta jättäminen on saattanut vaikuttaa yrityksen vahingoksi menettelyn kulkuun ja komission päätöksen sisältöön. Riittää, että yritys osoittaa, että se olisi kyennyt käyttämään kyseisiä sen puolesta puhuvia asiakirjoja puolustuksessaan, osoittamalla erityisesti, että se olisi voinut tuoda esiin seikkoja, jotka eivät olisi olleet sopusoinnussa komission väitetiedoksiantovaiheessa tekemien päätelmien kanssa, ja olisi siten kyennyt jollain tavoin vaikuttamaan arviointeihin, joita komissio on tehnyt päätöksessä.

(ks. 205–208 kohta)

9.      Väitetiedoksiantoon annetut vastaukset eivät kilpailusääntöjen soveltamista koskevassa hallinnollisessa menettelyssä kuulu varsinaiseen tutkinta-aineistoon. Asiakirjoista, jotka eivät ole kuuluneet asiakirja-aineistoon väitetiedoksiannon ilmoitushetkellä, on todettava, että komissiolla on velvollisuus luovuttaa kyseiset vastaukset muille asianomaisille osapuolille vain, jos ilmenee, että ne sisältävät uusia niitä vastaan tai niiden puolesta puhuvia seikkoja.

Lisäksi on niin, että vaikka kyseisen yrityksen puolustuksen kannalta hyödyllisten asiakirjojen määrittäminen ei ole yksinomaan komission asia, tätä komission asiakirja-aineistoon sisältyviin asiakirjoihin liittyvää perustelua ei voida soveltaa vastauksiin, jotka muut kyseessä olevat yritykset ovat antaneet komission tiedoksi antamiin väitteisiin.

Menettelyllisen yhdenvertaisuuden periaatteen ja puolustautumisoikeuksien noudattamiseen nojautuvilla perusteluilla ei näin ollen pääsääntöisesti voida velvoittaa komissiota luovuttamaan väitetiedoksiantoon annettuja vastauksia muille asianomaisille osapuolille niin, että ne voisivat varmistaa mahdollisten niiden puolesta puhuvien seikkojen puuttumisen.

Sikäli kuin kantajana oleva kyseinen yritys väittää unionin yleisessä tuomioistuimessa luovuttamatta jätettyjen vastausten sisältäneen sen puolesta puhuvia seikkoja, sen on esitettävä alustava näyttö näiden asiakirjojen hyödyllisyydestä puolustuksensa kannalta. Sen on erityisesti esitettävä kyseessä olevat mahdolliset sen puolesta puhuvat seikat tai näyttöä, joka vahvistaa niiden olemassaolon ja näin ollen sen, että asiakirjat ovat asian käsittelyn kannalta hyödyllisiä. Tästä on todettava, ettei pelkästään se seikka, että muut kyseessä olevat yritykset ovat esittäneet lähinnä samat väitteet kuin kyseinen yritys kilpailusääntöjen rikkomisen kestosta, voi muodostaa kantajan puolesta puhuvaa seikkaa. Vastaavasti se, että tietyt yritykset ovat onnistuneet osoittamaan väitetiedoksiantoon antamassaan vastauksessa, ettei niiden osallistumista väitettyyn kilpailusääntöjen rikkomiseen ole näytetty toteen riittävällä tavalla, ei merkitse sitä, että näihin vastauksiin sisältyisi seikkoja, jotka saattaisivat eri valoon ne suorat asiakirjatodisteet, joihin komissio perustaa kantansa muiden yritysten osalta.

(ks. 224, 225, 228–231, 233 ja 234 kohta)

10.    Kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuutta määritettäessä otetaan huomioon lukuisia tekijöitä, kuten asian ominaispiirteet, asiayhteys ja sakkojen ennalta ehkäisevä vaikutus, joiden osalta komissiolla on harkintavaltaa.

Sakon laskentapohja määritetään kylläkin koko rikkomisen vakavuuden perusteella, mutta kun on kyse yhtenä kokonaisuutena pidettävästä jatketusta kilpailusääntöjen rikkomisesta, saattaa olla asianmukaista ottaa tässä sakon suuruuden määrittämisvaiheessa huomioon kilpailusääntöjen rikkomismuotojen vaihteleva intensiteetti.

(ks. 255 ja 260 kohta)

11.    Komission päätöksen perusteluista, jotka koskevat kilpailusääntöjen rikkomisesta määrätyn sakon perusmäärän laskentapohjaa, on todettava, että tästä olennaisesta menettelyperiaatteesta johtuvat vaatimukset täyttyvät, jos komissio ilmoittaa päätöksessään arviointiperusteet, joiden perusteella se on voinut määrittää kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuuden ja keston. Komissio täyttää nämä vaatimukset, kun se ilmoittaa päätöksessään seikat, jotka liittyvät rikkomisen laatuun, laajuuteen ja kyseisten markkinoiden kokoon, ja selostaa niiden soveltamisen nyt käsiteltävään asiaan.

Lisäksi perusmäärän laskentapohjan perustelemisesta absoluuttisin ilmaisuin on todettava, että sakot ovat komission kilpailupolitiikan väline ja että sillä on oltava harkintavaltaa niiden suuruuden määräämisessä, jotta se voisi ohjailla yritysten toimintaa siten, että ne noudattaisivat kilpailusääntöjä. Tästä syystä ei voida vaatia, että komissio esittäisi tässä yhteydessä muita kuin rikkomisen vakavuuteen ja kestoon liittyviä perusteluja.

(ks. 271–273 kohta)

12.    Kilpailusääntöjen rikkomisesta määrättävän sakon suuruuden määrittämisessä rikkomisen todellinen vaikutus markkinoihin on kylläkin tekijä, joka on otettava huomioon rikkomisen vakavuutta arvioitaessa, mutta kyse on yhdestä kriteeristä muiden kriteerien – kuten rikkomisen luonteen ja maantieteellisten markkinoiden laajuuden – joukossa. Vastaavasti asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan ja EHTY:n perustamissopimuksen 65 artiklan 5 kohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennassa sovellettavien suuntaviivojen 1 kohdan A alakohdan ensimmäisestä alakohdasta käy ilmi, että vaikutus markkinoihin on otettava huomioon ainoastaan, jos se on mitattavissa.

Horisontaalisia hintakartelleja tai markkinoiden jakamiseen tähtääviä kartelleja voidaan näin ollen pitää erittäin vakavina jo niiden laadun perusteella, eikä komission tarvitse osoittaa kilpailusääntöjen rikkomisen todellista vaikutusta markkinoihin. Kilpailusääntöjen rikkomisen todellinen vaikutus markkinoihin on vain yksi sellainen tekijä muiden joukossa, jonka perusteella komissio voi korottaa sakon laskentapohjaa mahdollisesta vähimmäismäärästä, jos tämä tekijä on mitattavissa.

Koska kyse on lisäksi sakon suuruuden määrittämisen kannalta vapaaehtoisesta osatekijästä, komissiota ei voida perustellusti moittia siitä, että se ei ilmaise selvästi syitä, miksi se katsoo, etteivät rikkomisen todelliset vaikutukset ole mitattavissa.

Komissio voi nimittäin määrätyn sakon perusmäärän laskentapohjaa määritellessään perustellusti ja olematta velvollinen perustelemaan valintaansa jättää huomiotta kyseisen seikan ja tukeutua muihin seikkoihin, kuten rikkomisen laatuun, maantieteelliseen laajuuteen ja markkinoiden kokoon.

(ks. 277, 278, 288 ja 289 kohta)

13.    Komission on kilpailusääntöjen rikkomisesta määrättävän sakon suuruuden määrittämiseksi huolehdittava siitä, että sakolla on varoittava vaikutus. Komissio voi tässä ottaa huomioon muun muassa yrityksen koon ja taloudellisen vahvuuden.

Jos rikkominen, josta on määrätty seuraamus, vastaa sellaista käyttäytymistä, jonka lainvastaisuuden komissio on todennut useaan otteeseen siitä lähtien, kun se ensimmäisen kerran puuttui asiaan, se voi vahvistaa sakon määrän riittävän varoittavalle tasolle olematta velvollinen arvioimaan sitä, miten todennäköistä on, että kantaja syyllistyy uudestaan rikkomiseen.

(ks. 297, 298 ja 300 kohta)

14.    Kun on kyse kilpailusääntöjen rikkomisista, jotka kuuluvat sakoista vapauttamisesta ja sakkojen lieventämisestä kartelleja koskevissa asioissa annetun tiedonannon soveltamisalaan, yritys ei pääsääntöisesti voi pätevästi moittia komissiota siitä, ettei se ole ottanut huomioon asianosaisen yhteistyön astetta lieventävänä asianhaarana yhteistyöstä annetun tiedonannon soveltamisalan ulkopuolella. Kun siis komissio on ottanut huomioon yrityksen tekemän yhteistyön alentaessaan yhteistyötiedonannon mukaisesti sakon määrää, ei voida perustellusti moittia komissiota siitä, että se ei ole alentanut tälle yritykselle määräämänsä sakon määrää vielä lisää tiedonannon soveltamisalan ulkopuolella.

(ks. 314 ja 315 kohta)

15.    Soveltaakseen kilpailusääntöjen rikkomisesta määrättyjen sakkojen lievennyksen vaihteluvälejä, joista on määrätty sakoista vapauttamisesta ja sakkojen lieventämisestä kartelleja koskevissa asioissa annetun tiedonannon 23 kohdan b alakohdassa, komission on määritettävä ajankohta, jona yritys on tosiasiallisesti toimittanut sille todisteet, joilla on merkittävää lisäarvoa suhteessa sen hallussa jo oleviin todisteisiin. Komissio on velvollinen määrittämään tarkan ajankohdan, jona sakon lievennyksen edellytykset ovat täyttyneet kyseisen yrityksen osalta, vertailemalla todisteita sen hallussa jo hakemuksen esittämispäivänä olleisiin todisteisiin, ja sillä täytyy näin ollen olla kyseiset todisteet tosiasiallisesti käytettävissään.

Yhteistyötiedonannon nojalla sakoista vapauttamista tai sakkojen lieventämistä koskevan hakemuksen tehneiden yritysten tilanteita on pidettävä toisiinsa rinnastettavina riippumatta todisteiden esittämistavasta, joka on hakemuksen tekijän päätettävissä. Näitä tilanteita on siis kohdeltava samalla tavalla.

Näin ollen silloin, kun yritys ottaa yhteyttä komissioon suullisen lausuman antamiseksi mutta esittää kilpailusääntöjen rikkomista koskevat todisteet vasta seuraavana päivänä, komissio voi perustellusti katsoa, että yritys on täyttänyt yhteistyötiedonannon 21 kohdan mukaisen edellytyksen tuona jälkimmäisenä päivänä.

Juuri siitä syystä, että tietojen toimittaminen suullisesti on lähtökohtaisesti hitaampaa kuin tietojen toimittaminen kirjallisesti, yrityksen on valitessaan tietojen toimittamisen suullisesti otettava huomioon, että se kantaa riskin siitä, että jokin muu yritys toimittaa ennen sitä komissiolle kirjallisesti ratkaisevan näytön kartellin olemassaolosta.

(ks. 365, 366, 370–372 ja 374 kohta)

16.    Vaikka komissio ei saa silloin, kun se arvioi kartellin jäsenten sen kanssa harjoittamaa yhteistyötä, jättää huomiotta yhdenvertaisuusperiaatetta, sillä on kuitenkin laaja harkintavalta tietyn yrityksen sen kanssa harjoittaman yhteistyön laadun ja hyödyllisyyden arvioimiseksi. Näin ollen vain komission ilmeinen arviointivirhe on moitittavissa. Tässä yhteydessä yritys ei voi vain esittää kannekirjelmän liitteessä omaa arviotaan muiden yritysten myötävaikutuksesta, vaan sen on osoitettava konkreettisin perusteluin se, missä kohdin komission arvioinnissa on tapahtunut ilmeinen virhe.

(ks. 394 ja 395 kohta)

17.    Pankkitakauksen hankkimisesta ja voimassa pitämisestä komission päätöksen pakkotäytäntöönpanon välttämiseksi aiheutuneet kulut eivät ole oikeudenkäyntikuluja.

(ks. 444 kohta)

UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (laajennettu kuudes jaosto)

16 päivänä kesäkuuta 2011 (*)

Kilpailu – Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – Vetyperoksidin ja natriumperboraatin Euroopan-markkinat – Päätös, jossa todetaan EY 81 artiklan rikkominen – Rikkomisen kesto – Sopimuksen ja yhdenmukaistetun menettelytavan käsitteet – Oikeus tutustua asiakirjoihin – Sakot – Yhteistyötiedonanto – Yhdenvertainen kohtelu – Luottamuksensuoja – Perusteluvelvollisuus

Asiassa T‑186/06,

Solvay SA, kotipaikka Bryssel (Belgia), edustajinaan aluksi asianajajat O. W. Brouwer ja D. Mes sekä solicitor M. O’Regan ja solicitor A. Villette, sittemmin Brouwer ja asianajaja A. Stoffer sekä O’Regan ja Villette,

kantajana,

vastaan

Euroopan komissio, asiamiehenään aluksi F. Arbault, sittemmin asiamiehinään V. Di Bucci ja V. Bottka, avustajanaan barrister M. Gray,

vastaajana,

jossa on kyse yhtäältä [EY] 81 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan mukaisesta menettelystä (asia COMP/F/38.620 – Vetyperoksidi ja natriumperboraatti) 3.5.2006 tehdyn komission päätöksen K(2006) 1766 lopullinen osittaista kumoamista koskevasta vaatimuksesta ja toisaalta kantajalle määrätyn sakon kumoamista tai alentamista koskevasta vaatimuksesta,

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (laajennettu kuudes jaosto),

toimien kokoonpanossa: tuomari V. Vadapalas (esittelevä tuomari), joka hoitaa jaoston puheenjohtajan tehtäviä, sekä tuomarit A. Dittrich ja L. Truchot,

kirjaaja: johtava hallintovirkamies J. Palacio González,

ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 3.3.2010 pidetyssä istunnossa esitetyn,

on antanut seuraavan

tuomion

 Asian taustalla olevat tosiseikat

1        Kantaja, Solvay SA, on Belgian oikeuden mukaan perustettu yhtiö, joka valmisti tosiseikkojen tapahtuma-aikaan muun muassa vetyperoksidia ja natriumperboraattia.

2        Kantaja sai 7.5.2002 täyden määräysvallan Ausimont SpA -nimisessä yhtiössä (josta on tullut sittemmin Solvay Solexis SpA), johon Montedison SpA:lla (josta on tullut sittemmin Edison SpA) oli tosiseikkojen tapahtuma-aikaan täysi määräysvalta.

3        Degussa AG ilmoitti Euroopan yhteisöjen komissiolle marraskuussa 2002, että vetyperoksidin ja natriumperboraatin markkinoilla toimi kartelli, ja vaati sakoista vapauttamisesta ja sakkojen lieventämisestä kartelleja koskevissa asioissa annetun komission tiedonannon (EYVL 2002, C 45, s. 3; jäljempänä yhteistyötiedonanto) soveltamista.

4        Degussa toimitti aineelliset todisteet komissiolle, joka teki 25. ja 26.3.2003 tarkastukset kolmen yrityksen toimitiloissa, joiden joukossa olivat myös kantajan toimitilat.

5        Tarkastusten seurauksena useat yritykset, erityisesti EKA Chemicals AB, Arkema SA (aiemmin Atofina SA) ja kantaja, vaativat yhteistyöstä annetun tiedonannon soveltamista ja toimittivat komissiolle todisteita kyseisestä kartellista.

6        Komissio lähetti 26.1.2005 väitetiedoksiannon kantajalle ja muille yrityksille, jota asia koski.

7        Kantaja pyysi 29.4. ja 27.6.2005 päivätyissä kirjeissään saada tutustua yhtäältä muiden asianomaisten yritysten väitetiedoksiantoon antamien vastausten ei-luottamuksellisiin versioihin ja toisaalta tiettyihin Degussan toimittamiin, asiaan liittyviin luottamuksellisiin asiakirjoihin.

8        Komissio kieltäytyi 4.5. ja 20.7.2005 päivätyissä kirjeissään myöntämästä oikeutta tutustua väitetiedoksiantoon annettuihin vastauksiin ja julkisti osan Degussan toimittamista asiakirjoista.

9        Asianomaisten yritysten 28. ja 29.6.2005 pidetyn kuulemisen jälkeen komissio teki 3.5.2006 päätöksen K(2006) 1766 lopullinen (jäljempänä riidanalainen päätös) [EY] 81 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan mukaisesta menettelystä seuraavia yrityksiä vastaan: Akzo Nobel NV, Akzo Nobel Chemicals Holding AB, EKA Chemicals, Degussa, Edison, FMC, FMC Foret, Kemira Oyj, L’Air Liquide SA, Chemoxal SA, SNIA SpA, Caffaro Srl, kantaja, Solvay Solexis, Total SA, Elf Aquitaine SA ja Arkema (asia COMP/F/38.620 – Vetyperoksidi ja perboraatti); päätöksen tiivistelmä julkaistiin Euroopan unionin virallisessa lehdessä 13.12.2006 (EUVL L 353, s. 54). Päätös annettiin kantajalle tiedoksi 8.5.2006 päivätyllä kirjeellä.

 Riidanalainen päätös

10      Komissio ilmoitti riidanalaisessa päätöksessä, että ne, joille päätös oli osoitettu, olivat osallistuneet jatkuvaan ja yhtenäiseen EY 81 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan kilpailusääntöjen rikkomiseen vetyperoksidin ja sen jatkojalostustuotteen natriumperboraatin osalta (riidanalaisen päätöksen toinen perustelukappale).

11      Kilpailusääntöjen rikkominen koski lähinnä kilpailijoiden vaihtamia liiketoiminnan kannalta merkityksellisiä tietoja sekä luottamuksellisia markkina- ja yritystietoja, tuotannon sekä potentiaalisen ja tosiasiallisen tuotantokapasiteetin rajoittamista ja valvontaa, markkinaosuuksien ja asiakkaiden jakamista sekä tavoitehintojen asettamista ja noudattamisen seurantaa.

12      Komissio käytti sakon määrän laskennassa menetelmää, joka on esitetty asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan ja EHTY:n perustamissopimuksen 65 artiklan 5 kohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennassa sovellettavissa suuntaviivoissa (EYVL 1998, C 9, s. 3; jäljempänä suuntaviivat).

13      Komissio määritti sakkojen perusmäärät rikkomisen vakavuuden ja keston perusteella (riidanalaisen päätöksen 452 perustelukappale) ja katsoi rikkomisen erittäin vakavaksi (457 perustelukappale).

14      Eriytettyä kohtelua sovellettaessa kantaja, joka oli johtava toimija ETA:n markkinoilla, sijoittui ensimmäiseen ryhmään, joka vastasi 50 miljoonan euron suuruista sakon laskentapohjaa (riidanalaisen päätöksen 460 perustelukappale).

15      Riittävän varoittavan vaikutuksen varmistamiseksi tämä laskentapohja kerrottiin kertoimella 1,5, koska kantajan liikevaihto oli huomattava (riidanalaisen päätöksen 463 perustelukappale).

16      Koska kantaja oli komission mukaan osallistunut kilpailusääntöjen rikkomiseen 31.12.1994–31.12.2000 eli kuuden vuoden ja 11 kuukauden ajan, sille määrättävän sakon laskentapohjaa korotettiin 65 prosentilla (riidanalaisen päätöksen 467 perustelukappale).

17      Raskauttavien seikkojen vuoksi sakon perusmäärää korotettiin 50 prosentilla rikkomisen uusimisen vuoksi (riidanalaisen päätöksen 469 perustelukappale).

18      Komissio katsoi, että kantaja oli kolmas yritys, joka täytti yhteistyöstä annetun tiedonannon 21 kohdassa mainitun edellytyksen, ja alensi kantajalle määrättyä sakkoa tällä perusteella 10 prosentilla (riidanalaisen päätöksen 501–524 perustelukappale).

19      Riidanalaisen päätöksen 1 artiklan m alakohdassa määrätään, että kantaja on rikkonut EY 81 artiklan 1 kohtaa ja ETA-sopimuksen 53 artiklaa osallistuessaan kilpailusääntöjen rikkomiseen 31.12.1994–31.12.2000.

20      Kantajalle määrätyn sakon lopullinen määrä on riidanalaisen päätöksen 2 artiklan h alakohdan mukaan 167,062 miljoonaa euroa.

 Oikeudenkäyntimenettely ja asianosaisten vaatimukset

21      Kantaja nosti nyt käsiteltävän kanteen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kirjaamoon 17.7.2006 toimittamallaan kannekirjelmällä.

22      Koska ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen jaostojen kokoonpanoa muutettiin, esittelevä tuomari määrättiin kuudenteen jaostoon, ja asia siirrettiin osapuolten kuulemisen jälkeen laajennetun kuudennen jaoston käsiteltäväksi.

23      Edellä mainittu tuomioistuin esitti 22.7.2009 ja 6.1.2010 prosessinjohtotoimina asianosaisille kirjallisia kysymyksiä, joihin nämä vastasivat 15.9.2009 ja 29.1.2010.

24      Unionin yleinen tuomioistuin päätti esittelevän tuomarin kertomuksen perusteella aloittaa suullisen käsittelyn. Asianosaisten lausumat ja vastaukset unionin yleisen tuomioistuimen kysymyksiin kuultiin 3.3.2010 pidetyssä istunnossa.

25      Koska kaksi jaoston jäsentä ei voinut osallistua päätösharkintaan, unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 32 artiklan mukaisesti päätösharkintaa jatkoivat ne kolme tuomaria, jotka ovat allekirjoittaneet tämän tuomion.

26      Kantaja vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        kumoaa riidanalaisen päätöksen kokonaan tai osittain erityisesti siltä osin kuin komissio on todennut kantajan osallistuneen ajanjaksoilla 31.1.1994 – elokuu 1997 ja 18.5.–31.12.2000 tapahtuneeseen rikkomiseen

–        kumoaa sekä kantajalle että Solvay Solexisille määrätyt sakot tai alentaa niitä merkittävästi

–        velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut ja sakon vuoksi hankitusta pankkitakauksesta aiheutuneet kulut.

27      Komissio vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        hylkää kanteen

–        velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

28      Kantaja luopui 15.9.2009 vaatimustensa toisesta kohdasta siltä osin kuin se koski Solvay Solexisille määrättyjen sakkojen kumoamista tai alentamista. Luopuminen vahvistettiin istunnossa ja merkittiin istuntopöytäkirjaan.

 Oikeudellinen arviointi

29      Kantaja esittää kanteensa tueksi viisi kanneperustetta, jotka koskevat oikeudellisia virheitä ja tosiseikkoihin liittyviä arviointivirheitä siltä osin kuin kyse on ensinnäkin todetusta kantajan kilpailusääntöjen rikkomiseen osallistumisesta ajanjaksolla 31.1.1994 – elokuu 1997, toiseksi todetusta kilpailusääntöjen rikkomiseen osallistumisesta ajanjaksolla 18.5.2000–31.5.2000, kolmanneksi yhteistyöstä annetun tiedonannon soveltamisesta, neljänneksi sakon suuruuden määrittämisestä sekä viidenneksi kieltäytymisestä myöntää oikeus tutustua asiakirja-aineiston tiettyihin osiin.

30      Kantajan perusteluista käy ilmi, että rikkomisen kestoa koskevat kanneperusteet (ensimmäinen ja toinen kanneperuste) ja asiakirjoihin tutustumista koskeva kanneperuste (viides kanneperuste) on esitetty riidanalaisen päätöksen kumoamiseen liittyvän kantajan vaatimuksen tueksi, kun taas sakon suuruuden määrittämistä koskeva kanneperuste (neljäs kanneperuste) ja sakon alentamista yhteistyöstä annetun tiedonannon nojalla koskeva kanneperuste (kolmas kanneperuste) on esitetty kantajan esittämän sakon kumoamiseen tai sen alentamiseen liittyvän vaatimuksen tueksi.

31      Kanneperusteita on näin ollen tarkasteltava samassa järjestyksessä.

 Kantajan kilpailusääntöjen rikkomiseen osallistumisen kesto

 Asianosaisten lausumat

32      Kantaja riitauttaa ensimmäisessä ja toisessa kanneperusteessaan toteamuksen, jonka mukaan se osallistui kilpailusääntöjen rikkomiseen kartellin alku- ja loppuvaiheessa eli ajanjaksoilla 31.1.1994 – elokuu 1997 sekä 18.5.–31.12.2000.

–       Ajanjakso 31.1.1994 – elokuu 1997

33      Kantaja kyseenalaistaa komission päätelmän kantajan osallistumisesta kilpailusääntöjen rikkomiseen ajanjaksolla 31.1.1994 – elokuu 1997. Kantaja erottelee toisistaan ajanjakson ennen toukokuuta 1995 sekä toukokuun 1995 ja elokuun 1997 välisen ajanjakson.

34      Ajanjakson 31.1.1994 – toukokuu 1995 osalta kantaja väittää, että komissio ei ole osoittanut kantajan osallistumista tuolloin mihinkään keskusteluihin tai tietojenvaihtoon kilpailijoiden kanssa.

35      Ensinnäkin EKA Chemicalsin ja Kemiran välistä Tukholmassa järjestettyä tapaamista, joka pidettiin 31.1.1994 eli rikkomisen alkamispäiväksi katsottuna päivänä, ei kantajan mukaan ole selvästi osoitettu pidetyksi, koska Kemira ei ole vahvistanut sitä.

36      EKA Chemicalsin tapaamisen yhteydessä tekemissä merkinnöissä, joissa viitataan Kemiran muiden yritysten kanssa ja myös kantajan kanssa käymiin keskusteluihin, ei myöskään osoiteta, että nämä keskustelut olisivat olleet lainvastaisia. Sitä ei tue mikään muu todiste, jonka perusteella voitaisiin osoittaa yhteys EKA Chemicalsin ja Kemiran välisen, pohjoismaisten markkinoiden laajuisen kahdenkeskisen kartellin ja Euroopan laajuisen väitetyn kartellin välillä.

37      EKA Chemicalsin merkinnät, joiden mukaan Air Liquiden kanssa käytyjen neuvottelujen tulos ”ei ollut kovin lupaava” ja kantajan kanssa käydyt neuvottelut ”edistyivät puolestaan paremmin”, osoittavat kantajan mukaan sen, että Kemira ei ollut päässyt sopimukseen Air Liquiden eikä kantajan kanssa. Koska komissio totesi, että Air Liquide ei ollut osallistunut kilpailusääntöjen rikkomiseen kyseisenä päivänä, sen olisi tullut tehdä samanlainen johtopäätös kantajan osalta.

38      Toiseksi kantaja toteaa Göteborgissa 2.11.1994 järjestetystä tapaamisesta, että sillä ei ollut kilpailunvastaista tarkoitusta. Komission teoriaa tapaamisen yhteydessä vaihdetuista kaupallisista tiedoista ei ole kantajan mukaan vahvistettu EKA Chemicalsin toimittamilla todisteilla, ja kantajan esittämät tiedot puhuvat sitä vastaan.

39      Kolmanneksi Euroopan kemianteollisuuden neuvoston (CEFIC) Roomassa 29.4.1994 ja Zaventemissa 25.11.1994 järjestämissä kokouksissa käydyistä keskusteluista kantaja toteaa, että pelkästään Degussan toteamukset ”kilpailua koskevien luottamuksellisten tietojen” vaihdosta eivät riitä osoittamaan yhteydenpidon lainvastaisuutta.

40      Toukokuun 1995 ja elokuun 1997 välisen ajanjakson osalta kantaja myöntää vaihtaneensa tietoja kilpailijoiden kanssa, mutta väittää, ettei tätä voida pitää sopimuksena tai yhdenmukaistettuna menettelytapana.

41      Pelkkää toivetta kilpailun rajoittamisesta ei kantajan mukaan voida pitää EY 81 artiklan rikkomisena. Komission olisi tullut näyttää toteen sellaisen sopimuksen olemassaolo, joka on seurausta yhteisestä tahdosta toimia markkinoilla tietyllä tavalla. Kaikki riidanalaisessa päätöksessä esitetyt tapaamiset, jotka järjestettiin elokuuhun 1997 mennessä, päättyivät kuitenkin niin, että yritykset eivät olleet sopineet minkäänlaisesta kilpailusääntöjä rikkovasta toiminnasta.

42      Toisin kuin sen oikeuskäytännön mukaisissa vaatimuksissa, johon riidanalaisen päätöksen 305 perustelukappaleessa vedotaan, komissio ei ole kantajan mukaan osoittanut, että kyseessä olevat yritykset olisivat sopineet minkäänlaisesta erityisestä kilpailua rajoittavasta menettelystä.

43      Komissio ei myöskään ole osoittanut, että kyseessä olevana ajanjaksona käydyssä tietojenvaihdossa olisi ollut kyse yhdenmukaistetusta menettelytavasta.

44      Kantajan mukaan yhdenmukaistettu menettelytapa edellyttää, että kilpailijat sopivat tietystä toiminnasta, että yritysten välisellä yhteydenpidolla varmistetaan niiden menettelyjen vastaavuus ja että menettelytavalla on vaikutuksia markkinakäyttäytymiseen.

45      Kantaja katsoo, että riidanalaisen päätöksen 298 perustelukappaleessa mainittua oikeuskäytäntöä, jonka mukaan kartellin valmistelemiseksi käytyä tietojenvaihtoa voidaan pitää yhdenmukaistettuna menettelytapana, voidaan soveltaa vain, jos sopimus on jo tehty ja jos tietojenvaihdolla mahdollistetaan sopimuksen täytäntöönpano. Nyt käsiteltävässä asiassa ei kuitenkaan ennen kyseessä olevaa tietojenvaihtoa ole ollut olemassa sopimusta tai yhdenmukaistettua menettelytapaa.

46      Kyseessä olevien tapaamisten osanottajien väliset erimielisyydet olivat nimittäin kantajan mukaan niin merkittäviä, ettei osanottajien välillä voinut olla käytännön yhteistyötä eikä näin ollen myöskään yhdenmukaistettua menettelytapaa.

47      Vaihdetut tiedot eivät myöskään ole vaikuttaneet kilpailijoiden toimintaan eivätkä olennaisesti vähentäneet markkinoilla toimivien muiden yritysten toimintaan liittynyttä epävarmuutta.

48      Kyseessä olevana ajankohtana keskustelut keskittyivät kantajan mukaan eri tavarantoimittajien kapasiteettiin ja toimitusmääriin uutta kapasiteettia koskeneen ongelman ratkaisemiseksi ja lisäkysynnän kohdentamiseksi. Tietojenvaihto koski tuotantomääriä, ja sen tarkoituksena oli laatia malleja näiden määrien jakamisesta eikä jakaa markkinoita. Tiedot eivät olleet sellaisia, että yritykset olisivat niiden perusteella voineet muuttaa kaupallista toimintaansa.

49      Koska komissio on kantajan mukaan jättänyt tutkimatta sen, onko annettuja tietoja voitu käyttää kilpailunvastaisiin tarkoituksiin, se ei ole voinut osoittaa syy-yhteyttä väitettyjen yhdenmukaistettujen menettelytapojen ja markkinakäyttäytymisen välillä.

50      Degussan maininta ”kilpailua koskevien luottamuksellisten tietojen” vaihdosta ei riitä osoittamaan tietojenvaihdon lainvastaisuutta.

51      Degussa mainitsi kantajan mukaan sakoista vapauttamista tai sakkojen lieventämistä koskevassa hakemuksessaan sekä komission tietojensaantipyyntöön antamassaan, 5.9.2003 päivätyssä vastauksessa useiden vuosien aikana pidetyt väitetyt yhteydet kilpailijoiden kanssa muttei ole esittänyt minkäänlaisia täsmennyksiä vaihdettujen tietojen sisällöstä. Nämä sakoista vapauttamista tai sakkojen lieventämistä koskevan hakemuksen yhteydessä esitetyt maininnat on kantajan mukaan ymmärrettävä varauksellisesti. Degussan selvitykset ovat tulkinnanvaraisia, ja niiden todistusarvo on kyseenalainen, koska ne eivät ajoitu tosiseikkojen tapahtuma-aikoihin eikä niiden avulla voida yksilöidä todistajia. Koska mainintoja ei ole vahvistettu muualla asiakirja-aineistossa, ne eivät riitä osoittamaan rikkomista.

52      Degussa ei kantajan mukaan ole itse myöntänyt rikkoneensa kilpailusääntöjä ennen ”vuoden 1997 puoliväliä”. Degussa on täsmentänyt, että ”ilmaus ’markkinoita koskevien luottamuksellisten tietojen vaihto’ on kilpailevien yritysten myyntihenkilöiden välisessä keskustelussa käytettävä tyypillinen ilmaus” ja että se ”ei tarkoita yritysten välistä aktiivista yhteistoimintaa menettelytapojen osalta”. Degussa on todennut lisäksi, että tällaisen tietojenvaihdon ”tarkoituksena on ollut ainoastaan lisätä yritysten tulevien päätösten kannalta tarpeellisia tietoja”. Niillä ei siis näin ollen ollut muuta tavoitetta kuin luoda tulevaisuudessa tehtävät päätökset mahdollistava ”ilmapiiri”.

53      Muut yritykset eivät kantajan mukaan ole vahvistaneet Degussan lausumia. EKA Chemicalsin toimittamissa asiakirjoissa vahvistetaan vain sen ja Kemiran välinen tietojenvaihto. Arkema on ainoastaan maininnut keskustelut, jotka liittyivät ”tuotantokapasiteetin” jakamisen mahdollistavaan malliin mutta jotka päättyivät tuloksettomina. Näin ollen tuottajat eivät kantajan mukaan edes vuoden 1997 alussa olleet päässeet sopimukseen tai yksimielisyyteen ”markkinoiden Euroopan laajuisesta järjestämisestä” siihen tähdänneistä yrityksistä huolimatta.

54      Sopimuksen tai yhdenmukaistetun menettelytavan puuttumisen on kantajan mukaan vahvistanut yhtäältä Degussan toiminta kyseisenä aikana ja erityisesti sen ”WAR”-niminen suunnitelma, jonka avulla Degussa pyrki lisäämään myyntiään puuttumatta hintoihin, sekä toisaalta Sevillassa toukokuussa 1997 järjestetyssä tapaamisessa käytyjen neuvottelujen päättyminen tuloksetta tuottajien keskinäisen luottamuksen puuttumisen vuoksi. Komissio on kantajan mukaan itse myöntänyt riidanalaisen päätöksen 164 perustelukappaleessa, että tämän tapaamisen, josta kantajan edustaja oli ”poistunut tuohtuneena”, yhteydessä ei vielä saatu aikaiseksi minkäänlaista sopimusta.

55      Komissio ei kantajan mukaan ole pystynyt osoittamaan yhteistoiminnan olemassaoloa eikä voinut olettaa, että yritykset ottaisivat huomioon toisten yritysten niille antamat tiedot. Toisin kuin asiassa C-1999/92 P, Hüls v. komissio, 8.7.1999 annetussa tuomiossa (Kok., s. I-4287, 161 ja 162 kohta), nyt käsiteltävässä asiassa kyseessä olevilla yrityksillä ei kantajan mukaan ole ollut mahdollisuutta päästä sopimukseen yhdestäkään niiden kauppapolitiikkaa koskevasta näkökohdasta, eivätkä vaihdetut tiedot missään tapauksessa ole olleet sellaisia, että ne olisi voitu ottaa huomioon minkäänlaisen yhdenmukaistetun menettelytavan toimeenpanoa varten.

56      Yhdenmukaistetun menettelytavan puuttumista tukee kantajan mukaan myös se, että vetyperoksidin markkinoilla oli runsaasti kilpailua elokuuhun 1997 asti. Vetyperoksidin hinta laski huomattavasti etenkin vuoden 1996 lopussa ja vuoden 1997 alussa ja alitti lopulta muuttuvat kustannukset.

57      Useiden yritysten hallinnollisen menettelyn aikana esittämä näyttö osoittaa, että markkinoilla oli runsaasti kilpailua kyseisenä ajanjaksona. Kun tämä näyttö otetaan huomioon, komission olisi kantajan mukaan pitänyt todeta, että tietojenvaihdolla oli tosiasiallinen vaikutus yritysten toimintaan markkinoilla.

58      Natriumperboraatista kantaja toteaa lopuksi, ettei ole lainkaan näyttöä siitä, että kantaja olisi osallistunut kilpailusääntöjen rikkomiseen ennen Evian-les-Bainsissa 14.5.1998 järjestettyä tapaamista. Ennen tuota päivää tuottajat eivät olleet tehneet keskenään minkäänlaista sopimusta eivätkä vaihtaneet mitään kilpailua koskevia luottamuksellisia tietoja.

59      Komissio väittää osoittaneensa oikeudellisesti riittävällä tavalla, että kantajan toiminta oli 31.1.1994 lähtien EY 81 artiklan 1 kohdassa kiellettyä toimintaa.

60      Komissio katsoo osoittaneensa, että ajanjaksolla 31.1.1994 – elokuu 1997 kyseessä olevat yritykset vaihtoivat luottamuksellisia tietoja erityisesti suunnitellakseen toistensa markkinakäyttäytymistä tuotantomäärien ja niiden mahdollisen vähentämisen osalta sekä estääkseen uusien kapasiteettien markkinoille tuomisen (riidanalaisen päätöksen 104–170 ja 304 perustelukappale).

61      Degussan lausumat osoittavat komission mukaan sen, että 1990-luvulla yritykset ovat vaihtaneet ”kilpailua koskevia luottamuksellisia tietoja”. Degussan esittämästä kuvauksesta ilmenee, että luovutetut tiedot koskivat suunniteltua markkinakäyttäytymistä eli ”määrien ja hintojen kehitystä” ja ”kilpailijoiden markkinoille tuloa tai markkinoilta poistumista” (riidanalaisen päätöksen 104 perustelukappale).

62      Komission mukaan näitä seikkoja tukevat EKA Chemicalsin toimittamat asiakirjatodisteet, ja EKA Chemicals on maininnut, että ”tavarantoimittajat olivat sopineet siitä, että ne eivät pyrkisi toistensa markkinoille”. EKA Chemicals on laatinut komission mukaan luettelon tapaamisista, joihin liittyi salaista yhteistyötä. EKA Chemicalsin Tukholmassa 31.1.1994 Kemiran kanssa pidetyssä kahdenvälisessä tapaamisessa tehdyissä merkinnöissä mainitaan keskustelut muun muassa kantajan kanssa. Näistä tiedoista käy komission mukaan selvästi ilmi, että tuottajat valvoivat vastavuoroisesti kilpailijoidensa toimintaa ja että tässä yhteydessä Air Liquide ei noudattanut sääntöjä, kun taas kantaja vastasi muiden odotuksiin. EKA Chemicals on myös viitannut sen ja kantajan väliseen Göteborgissa 2.11.1994 järjestettyyn kahdenväliseen tapaamiseen (riidanalaisen päätöksen 106–108 ja 111 perustelukappale).

63      Toisin kuin kantaja väittää, Kemira ei komission mukaan ole kieltänyt osallistuneensa 31.1.1994 järjestettyyn tapaamiseen EKA Chemicalsin kanssa vaan on päinvastoin myöntänyt osallistumisensa kilpailusääntöjen rikkomiseen tuosta päivästä lähtien. Koska tällä kahdenvälisellä tapaamisella oli lainvastainen tavoite, on selvää, että EKA Chemicalsin tekemissä merkinnöissä mainittujen muiden kilpailijoiden, joihin kantaja kuuluu, kanssa käydyt neuvottelut ovat niin ikään olleet lainvastaisia.

64      Kantaja väittää komission mukaan virheellisesti, että EKA Chemicalsin kanssa Göteborgissa 2.11.1994 pidetyn tapaamisen lainvastaisuudesta ei ole näyttöä. EKA Chemicalsin toimittamista tiedoista nimittäin käy ilmi, että tapaamisen yhteydessä vaihdettiin kaupallisia tietoja (riidanalaisen päätöksen 113 perustelukappale).

65      Degussa on komission mukaan ilmoittanut, että ”kilpailua koskevia luottamuksellisia tietoja” vaihdettiin myös CEFIC:n 29.4.1994 Roomassa ja 25.11.1994 Zaventemissa järjestämissä kokouksissa (riidanalaisen päätöksen 114 perustelukappale).

66      Näitä seikkoja tukevat Arkeman selvitykset, joiden mukaan huhti- tai kesäkuussa 1995 kantaja on osallistunut keskusteluihin ”markkinoilla vallitsevista suuntauksista ja uusista toimijoista”, näiden keskusteluiden yhteydessä ”Degussa ja kantaja ovat esittäneet toivomuksen siitä, että markkinat ja Degussan ja kantajan olemassa olevat asemat säilyisivät mahdollisimman vakaina” ja ”tuottajat ovat epäilemättä keskustelleet markkinoiden jakamismenetelmästä vuosista 1994–1995 lähtien” (riidanalaisen päätöksen 115 ja 116 perustelukappale).

67      Lisäksi kantaja on väitetiedoksiantoon antamassaan vastauksessa myöntänyt olleensa yhteydessä kilpailijoihin ja jakaneensa tietoja markkinoista toukokuusta 1995 alkaen.

68      Nämä kontaktit, joita pidettiin yllä kartellin alkuvaiheessa, joiden tarkoituksena oli rajoittaa kilpailua ja jotka johtivat hintoja ja markkinoiden jakamista koskevien sopimusten tekemiseen, ovat komission mukaan EY 81 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua kiellettyä toimintaa (riidanalaisen päätöksen 305 perustelukappale). Niitä voidaan pitää osana samaa salaista hanketta.

69      Komissio myöntää, ettei markkinoiden jakamista koskevasta järjestelystä, josta keskusteltiin Milanossa 31.10.1995 ja Sevillassa toukokuussa 1997, tehty mitään ”sitovaa” sopimusta, mutta väittää, että se, että tällaista järjestelyä ehdotettiin, riittää EY 81 artiklan 1 kohdan rikkomisen toteamiseen.

70      Pelkästään se seikka, että kyseessä olevana ajanjaksona käytiin keskusteluja tuotantomääristä, hinnoista ja asiakkaiden jakamista koskeneista järjestelyistä, osoittaa komission mukaan yhteisen halun rajoittaa kilpailua. Toisin kuin kantaja väittää, kyse ei ole ollut ”pelkästä aikomuksesta” vaan yhteisestä hankkeesta, jonka tarkoituksena on ollut päästä sopimukseen, jolla on vaikutuksia asiakkaiden markkinakäyttäytymiseen.

71      Toissijaisesti komissio väittää, että kilpailijoiden toiminnassa kyseessä olevana ajanjaksona on kyse EY 81 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta yhdenmukaistetusta menettelytavasta. Näin ollen sen voidaan katsoa kuuluvan EY 81 artiklan 1 kohdan mukaisen kiellon soveltamisalaan, vaikka se ei ole vielä ehtinyt vaiheeseen, ”jossa [varsinainen sopimus] voidaan katsoa tehdyksi” (riidanalaisen päätöksen 309 perustelukappale).

72      Edellä mainitun ajanjakson aikana kilpailijat nimittäin vaihtoivat myyntimääriä, hintoja ja asiakkaita koskevia tietoja, jotka olivat omiaan auttamaan kilpailijoita mukauttamaan markkinakäyttäytymistään (riidanalaisen päätöksen 308 sekä 120, 127 ja 144 perustelukappale).

73      Vaihdetut tiedot ovat komission mukaan riittäneet vähentämään epävarmuutta kilpailijoiden markkinakäyttäytymisestä. Kantaja on itsekin myöntänyt antaneensa kilpailijoilleen luottamuksellisia tietoja toukokuusta 1995 lähtien ja todennut, että ”osanottajat ovat tutkineet mahdollisia vaihtoehtoja markkinatilanteen parantamiseksi ja markkinakapasiteetin lisäämiseksi”, ja kyse on ollut ”sen selvittämisestä, onko sopimukseen pääseminen mahdollista” (kantajan väitetiedoksiantoon antaman vastauksen 130 ja 133 kohta sekä riidanalaisen päätöksen 317–319 perustelukappale). Tämä toteamus vahvistaa komission mukaan sen, että kyseessä olevan tietojenvaihdon seurauksena kilpailijat ovat voineet mukauttaa markkinakäyttäytymistään. Lisäksi tietojenvaihdolla on voitu valmistella hintojen nousua ja markkinoiden jakamiskäytäntöjä.

74      Näin ollen riidanalaisessa päätöksessä esitetyt seikat ovat yleisesti tarkasteltuina komission mukaan riittävän täsmällisiä ja yhteneväisiä sen toteamiseksi, että kantaja syyllistyi kilpailusääntöjen rikkomiseen 31.1.1994 alkaen.

–       Ajanjakso 18.5.–31.12.2000

75      Kantaja väittää, että komissio on tehnyt oikeudellisen virheen ja tosiseikkoja koskevan arviointivirheen todetessaan, että kartellia jatkettiin 18.5.2000 jälkeen.

76      Yhtäältä komissio ei ole kantajan mukaan osoittanut, että Turussa 18.5.2000 järjestetyn tapaamisen yhteydessä osanottajat olisivat päättäneet jatkaa sopimuksen tai yhdenmukaistetun menettelytavan täytäntöönpanoa.

77      Komissio on tukeutunut kantajan mielestä yksinomaan Arkeman esittämään näyttöön, joka ei ole ratkaiseva ja jota muu näyttö ei tue. Arkeman esittämät tiedot ovat kantajan mukaan ristiriitaisia, koska Arkema on vahvistanut myös, että kyseessä oleva tapaaminen oli ”tietyille tuottajille tilaisuus osoittaa, että ajat olivat muuttuneet” ja tilaisuus ”ilmoittaa yhteistyön päättymisestä”. Muut yritykset ovat kiistäneet Arkeman ilmoituksen ”yhteisymmärryksestä”, joka kyseisessä tapaamisessa olisi vallinnut.

78      Ennen 18.5.2000 järjestettyä tapaamista Krefeldissä järjestetyssä kahdenvälisessä tapaamisessa kantaja väittää ilmoittaneensa Degussalle, että se ei enää ollut kiinnostunut kartellista. Komissio on todennut virheellisesti, että tapaaminen Krefeldissä olisi järjestetty Turun tapaamisen jälkeen.

79      Kantajan ja FMC Foret’n välisestä yhteydenpidosta vuoden 2000 lopussa kantaja toteaa, ettei tämä yksittäinen kontakti, jonka aiheena oli natriumperboraatti, voi olla perusteena vetyperoksidikartellia koskevalle seuraamusmenettelylle. Kantajan mukaan kartelli oli päättynyt natriumperboraatin osalta, ja FMC Foret oli lakannut osallistumasta kartelliin vuoden 1999 lopussa vetyperoksidin osalta.

80      Toisaalta komissio on kantajan mukaan tukeutunut virheellisesti oletukseen siitä, että kartellin vaikutukset olisivat jatkuneet toukokuun 2000 jälkeen. Osoittaakseen, että lakkautetun sopimuksen vaikutukset jatkuivat, komission olisi tullut näyttää toteen sopimuksen vaikutukset hintoihin.

81      Komissio on erityisesti jättänyt huomiotta näytön siitä, että markkinoilla oli kilpailua toukokuun 2000 jälkeen. Hintakehityksen osalta komissio on tukeutunut ainoastaan Arkeman toimittamaan asiakirjaan, josta käy ilmi, että hinnat pysyivät suhteellisen vakaina koko vuoden 2000 ajan. Arkeman esittämistä muista asiakirjoista ilmenee kuitenkin, että hinnat laskivat vuonna 2000 Euroopan unionissa ja että keskihintaa ei laskettu yksinomaan ETA:n alueella toteutuneen myynnin perusteella. Lisäksi on niin, että vaikka hintojen oletettaisiin pysyneen vakaina, tämä voitaisiin selittää kysynnän merkittävällä lisääntymisellä ja kulujen kasvulla.

82      Siltä osin kuin komissio on todennut, ettei kantaja selvästi jättäytynyt pois kartellista 18.5.2000 jälkeen, se ei kantajan mukaan ole ottanut huomioon sitä, että kartelli oli kyseisenä päivänä ”romahtanut”, ja näin ollen komissio on kääntänyt todistustaakan syyttömyysolettaman periaatteen vastaisesti.

83      Komissio kiistää kantajan väitteet ja viittaa erityisesti riidanalaisen päätöksen 355–360 perustelukappaleessa esitettyihin perusteisiin.

 Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta

84      EY 81 artiklan 1 kohdan mukaan yhteismarkkinoille soveltumattomia ja kiellettyjä ovat sellaiset yritysten väliset sopimukset, yritysten yhteenliittymien päätökset sekä yritysten yhdenmukaistetut menettelytavat, jotka ovat omiaan vaikuttamaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan ja joiden tarkoituksena on estää, rajoittaa tai vääristää kilpailua yhteismarkkinoilla tai joista seuraa, että kilpailu estyy, rajoittuu tai vääristyy yhteismarkkinoilla.

85      Jotta kyseessä olisi EY 81 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu sopimus, riittää, että kyseiset yritykset ovat ilmaisseet yhteisen tahtonsa toimia markkinoilla tietyllä tavalla (asia T-7/89, Hercules Chemicals v. komissio, tuomio 17.12.1991, Kok., s. II-1711, Kok. Ep. XI, s. II-79, 256 kohta ja asia T-9/99, HFB Holding ym. v. komissio, tuomio 20.3.2002, Kok., s. II-1487, 199 kohta).

86      EY 81 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu sopimus voidaan katsoa tehdyksi, kun osapuolella on periaatteellinen yhteisymmärrys kilpailun rajoittamisesta, vaikka suunnitellun rajoittamisen yksityiskohdista vielä neuvotellaan (ks. vastaavasti edellä 85 kohdassa mainittu asia HFB Holding ym. v. komissio, tuomion 151–157 ja 206 kohta).

87      Yhdenmukaistetun menettelytavan määritelmällä tarkoitetaan sellaista yritysten välisen yhteensovittamisen muotoa, jolla korvataan tietoisesti kilpailun riskit yritysten välisellä käytännön yhteistyöllä, ilman että tehtäisiin varsinaista sopimusta (asia C-49/92 P, komissio v. Anic Partecipazioni, tuomio 8.7.1999, Kok., s. I‑4125, 115 kohta ja edellä 55 kohdassa mainittu asia Hüls v. komissio, tuomion 158 kohta).

88      EY 81 artiklan 1 kohta on esteenä kaikelle sellaiselle taloudellisten toimijoiden väliselle suoralle tai välilliselle yhteydenpidolle, joka voi joko vaikuttaa jonkin tosiasiallisen tai mahdollisen kilpailijan markkinakäyttäytymiseen tai paljastaa tällaiselle kilpailijalle sen, kuinka on itse päätetty käyttäytyä tai aiotaan käyttäytyä markkinoilla, kun yhteydenpidon tarkoituksena tai seurauksena on kilpailun rajoittaminen (ks. vastaavasti edellä 87 kohdassa mainittu asia komissio v. Anic Partecipazioni, tuomion 116 ja 117 kohta).

89      Se, että yritys antaa tietoja kilpailijoilleen tarkoituksenaan valmistella kilpailunvastaista sopimusta, on riittävä todiste EY 81 artiklassa tarkoitetun yhdenmukaistetun menettelytavan olemassaolosta (asia T-148/89, Tréfilunion v. komissio, tuomio 6.4.1995, Kok., s. II‑1063, 82 kohta ja asia T-53/03, BPB v. komissio, tuomio 8.7.2008, Kok., s. II-1333, 178 kohta).

90      Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan EY 81 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut käsitteet ”sopimus” ja ”yhdenmukaistettu menettelytapa” kattavat luonteeltaan samankaltaisia yhteistyön muotoja, jotka eroavat toisistaan ainoastaan voimakkuutensa ja ilmenemismuotojensa osalta (edellä 87 kohdassa mainittu asia komissio v. Anic Partecipazioni, tuomion 131 ja 132 kohta sekä edellä 85 kohdassa mainittu asia HFB Holding ym. v. komissio, tuomion 190 kohta).

91      Kun kyse on monitahoisesta kilpailusääntöjen rikkomisesta, jossa useat tuottajat ovat useiden vuosien ajan tavoitelleet sitä, että ne voisivat yhdessä ohjata markkinoita, komissiolta ei voida edellyttää, että se luonnehtisi täsmällisesti rikkomisen sopimukseksi tai yhdenmukaistetuksi menettelytavaksi, kun EY 81 artiklassa joka tapauksessa tarkoitetaan kumpaakin näistä kilpailusääntöjen rikkomisen muodoista (ks. vastaavasti edellä 87 kohdassa mainittu asia komissio v. Anic Partecipazioni, tuomion 111–114 kohta sekä yhdistetyt asiat T‑305/94–T‑307/94, T‑313/94–T‑316/94, T‑318/94, T‑325/94, T‑328/94, T‑329/94 ja T‑335/94, Limburgse Vinyl Maatschappij ym. v. komissio, tuomio 20.4.1999, Kok., s. II-931, 696 kohta).

92      Rikkomisen kaksinkertainen luonnehdinta sopimukseksi ”ja/tai” yhdenmukaistetuksi menettelytavaksi on ymmärrettävä siten, että siinä kuvataan monimutkaista kokonaisuutta, johon liittyvistä tosiseikoista osa täyttää EY 81 artiklan 1 kohdassa – jossa ei määrätä erityisestä tunnusmerkistöstä tällaisia monimutkaisia kilpailunrajoituksia varten – tarkoitetun sopimuksen ja osa puolestaan siinä tarkoitetun yhdenmukaistetun menettelytavan tunnusmerkit (edellä 85 kohdassa mainittu asia Hercules Chemicals v. komissio, tuomion 264 kohta ja edellä 85 kohdassa mainittu asia HFB Holdings ym. v. komissio, tuomion 187 kohta).

93      Kilpailusääntöjen rikkomisen todistelusta on huomautettava, että komission on esitettävä oikeudellisesti riittävä näyttö EY 81 artiklan 1 kohdan rikkomisen muodostavista seikoista (ks. asia C-185/95 P, Baustahlgewebe v. komissio, tuomio 17.12.1998, Kok., s. I-8417, 58 kohta).

94      Sen on esitettävä tästä täsmällistä ja yhtäpitävää näyttöä (ks. asia T-62/98, Volkswagen v. komissio, tuomio 6.7.2000, Kok., s. II-2707, 43 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

95      Kaikkien komission toimittamien todisteiden ei kuitenkaan tarvitse välttämättä täyttää näitä edellytyksiä kaikkien rikkomisen osatekijöiden osalta. Riittää, että komission esittämät todisteet kokonaisvaltaisesti tarkasteltuina täyttävät ne (ks. yhdistetyt asiat T-67/00, T-68/00, T-71/00 ja T-78/00, JFE Engineering ym. v. komissio, tuomio 8.7.2004, Kok., s. I-2501, 180 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

96      Seikkoja, jotka komissio esittää päätöksessään osoittaakseen, että EY 81 artiklan 1 kohtaa on rikottu, on tarkasteltava kokonaisuutena eikä erikseen (ks. edellä 89 kohdassa mainittu asia BPB v. komissio, tuomion 185 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

97      Lisäksi on otettava huomioon, että kilpailunvastaiset toimenpiteet toteutetaan vaivihkaa, ja näin ollen useimmissa tapauksissa kilpailunvastaisen menettelytavan tai sopimuksen olemassaolo on pääteltävä tietyistä yhteensattumista ja seikoista, jotka yhdessä tarkasteltuina voivat muun johdonmukaisen selityksen puuttuessa olla osoitus kilpailusääntöjen rikkomisesta (yhdistetyt asiat C-204/00 P, C-205/00 P, C-211/00 P, C-213/00 P, C-217/00 P ja C-219/00 P, Aalborg Portland ym. v. komissio, tuomio 7.1.2004, Kok., s. I-123, 55–57 kohta).

98      Tuomioistuinvalvonnan laajuudesta on vakiintuneessa oikeuskäytännössä todettu, että kun unionin yleinen tuomioistuin käsittelee kumoamiskannetta, joka koskee EY 81 artiklan 1 kohdan soveltamisesta tehtyä päätöstä, sen on yleisesti ottaen tutkittava kaikilta osin, täyttyvätkö EY 81 artiklan 1 kohdan soveltamisedellytykset (ks. asia T‑41/96, Bayer v. komissio, tuomio 26.10.2000, Kok., s. II-3383, 62 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

99      Syyttömyysolettaman, joka on unionin oikeuden yleinen periaate ja jota sovelletaan muun muassa yrityksiä koskevien kilpailusääntöjen rikkomista koskeviin menettelyihin, jotka voivat johtaa sakkojen tai uhkasakkojen määräämiseen, mukaan asia on ratkaistava kilpailusääntöjen rikkomista koskevan päätöksen adressaatin hyväksi, jos asiaa käsittelevä tuomioistuin on epävarma (edellä 55 kohdassa mainittu asia Hüls v. komissio, tuomion 149 ja 150 kohta sekä yhdistetyt asiat T‑44/02 OP, T‑54/02 OP ja T‑56/02 OP, T‑60/02 OP ja T‑61/02 OP, Dresdner Bank ym. v. komissio, tuomio 27.9.2006, Kok., s. II-3567, 60 ja 61 kohta).

100    Näiden seikkojen valossa on tutkittava, onko komissio nyt käsiteltävässä asiassa osoittanut oikeudellisesti riittävällä tavalla, että kantajan menettely on ollut riidanalaisten ajanjaksojen aikana EY 81 artiklan 1 kohdan vastaista.

–       Ajanjakso 31.1.1994 – toukokuu 1995

101    Kantaja väittää, että komissio on tehnyt tosiseikkoja koskevan arviointivirheen, kun se on katsonut rikkomisen alkaneen 31.1.1994. Kantaja väittää, ettei ole osoitettu, että se olisi ennen toukokuuta 1995 ollut kilpailijoihinsa minkäänlaisessa yhteydessä, jonka puitteissa EY 81 artiklan 1 kohtaa olisi voitu rikkoa.

102    Riidanalaisen päätöksen 104–114 ja 351 perustelukappaleesta käy ilmi, että komission mukaan päivä, jona kantajan osallistuminen rikkomiseen alkoi, on 31.1.1994, ja näkemys perustui Degussan sakoista vapauttamista tai sakkojen lieventämistä koskevan hakemuksensa yhteydessä esittämiin lausumiin, joita EKA Chemicalsin esittämät asiakirjatodisteet sekä Arkeman lausumat tukivat.

103    Komissio on ensinnäkin todennut, että Degussan esittämien lausumien mukaan kilpailijat vaihtoivat 1990-luvulla yhä useammin ”kilpailua koskevia luottamuksellisia tietoja” ja jopa ”markkinoita koskevia tietoja”. Näiden lausumien mukaan ”[ilmaus] ’markkinoita koskevien tietojen vaihto’ on kilpailevien yritysten myyntihenkilöiden välisessä keskustelussa käytettävä tyypillinen ilmaus”. Komissio on todennut lisäksi, että samojen lausumien mukaan ”suullisesti annetut tiedot liittyivät määrien ja hintojen kehitykseen, kilpailijoiden ja asiakkaiden markkinakäyttäytymiseen, kilpailijoiden markkinoille tulemiseen tai niiltä poistumiseen, tuotantokapasiteetin kehittymiseen, kysyntä- ja tarjontapuolen tuoteinnovaatioon sekä muihin samankaltaisiin kysymyksiin” (riidanalaisen päätöksen 104 perustelukappale). Degussan mukaan kilpailijat kävivät tällaisia keskusteluja erityisesti määritelläkseen ja tarkastaakseen kilpailijoiden markkinaosuudet sekä toimittaakseen tietoja asiakkaiden käyttäytymisestä (riidanalaisen päätöksen 105 perustelukappale).

104    Lisäksi komissio on todennut rikkomisen tarkasta alkamisajankohdasta, että ensimmäinen Degussan lausumat vahvistava todiste, joka liittyi erityisesti kantajaan, koski EKA Chemicalsin ja Kemiran tapaamista Tukholmassa 31.1.1994 sekä samana päivänä järjestettyä Degussan ja EKA Chemicalsin välistä tapaamista. Komission mukaan tämä todiste osoitti, että ”EKA [Chemicals], Kemira, Degussa ja [kantaja ovat] osallistuneet salaiseen yhteistyöhön ainakin alkuvuoden 1994 aikana” (riidanalaisen päätöksen 106–108 ja 351 perustelukappale).

105    Komissio on myös todennut, että muuta lainvastaista yhteydenpitoa käytiin vuosina 1994 ja 1995, ja siitä ovat toimittaneet tietoja EKA Chemicals (riidanalaisen päätöksen 110 ja 111 perustelukappale), Degussa (114 perustelukappale) ja Arkema (115 perustelukappale).

106    Tästä on huomautettava aluksi, että Degussan lausumat, joiden sisällön kantaja riitauttaa, eivät yksin muodosta riittävää näyttöä kantajan osallistumisesta rikkomiseen.

107    Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kartelliin osalliseksi katsotun yrityksen lausuntoa, jonka totuudenmukaisuuden ovat riitauttaneet muut kartelliin osalliseksi katsotut yritykset, ei nimittäin voida pitää riittävänä näyttönä viimeksi mainittujen yritysten toteuttamasta kilpailusääntöjen rikkomisesta, jos sen tukena ei ole muita todisteita (ks. edellä 95 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat JFE Engineering ym. v. komissio ja asia T‑38/02, Groupe Danone v. komissio, tuomio 25.10.2005, Kok., s. II-4407, 285 kohta).

108    Tätä perustelua sovelletaan sitäkin suuremmalla syyllä nyt käsiteltävään asiaan, kun otetaan huomioon Degussan käyttämien ilmausten yleinen luonne; ne viittaavat kaikkiin kartellin alkuvaiheessa eli vuosina 1994–1996 järjestettyihin tapaamisiin. Nämä lausumat eivät siten yksinään riitä siihen, että kantajan rikkomiseen osallistumisen alkamispäivä voitaisiin sijoittaa vuoden 1994 alkuun.

109    Komission viittauksista Degussan lausumiin, joiden mukaan ”kilpailua koskevia luottamuksellisia tietoja” vaihdettiin CEFIC:n 29.4. ja 25.11.1994 järjestämissä kokouksissa käydyissä monenvälisissä keskusteluissa (riidanalaisen päätöksen 114 perustelukappale), on todettava, että tämä tieto, jossa ei erityisesti mainita kantajaa, on osa Degussan edellä mainittuja lausumia eikä sitä näin ollen voida pitää niitä tukevana seikkana.

110    Kun tarkastellaan lisäksi todistetta, jonka komissio on esittänyt tukemaan Degussan lausumia kyseisestä ajanjaksosta, on kiistatonta, että kantaja ei osallistunut riidanalaisen päätöksen 351 perustelukappaleessa mainittuihin tapaamisiin eli EKA Chemicalsin ja Kemiran väliseen tapaamiseen Tukholmassa 31.1.1994 eikä samana päivänä järjestettyyn EKA Chemicalsin ja Degussan tapaamiseen.

111    Näiden tapaamisten osalta komissio on ainoastaan viitannut tosiseikkojen tapahtuma-ajalta peräisin olevaan EKA Chemicalsin asiakirjaan, jonka mukaan EKA Chemicals ja Kemira vaihtoivat 31.1.1994 järjestetyn tapaamisen yhteydessä tietoja pohjoismaisista markkinoista ja jonka mukaan Kemira ”[oli] ilmoittanut [neuvotelleensa] [Air Liquiden] kanssa mutta neuvottelujen tulos ei ollut kovin lupaava”. Komission mielestä samassa asiakirjassa todetaan, että ”[Degussan] ja [kantajan] väliset neuvottelut puolestaan edistyivät paremmin” (riidanalaisen päätöksen perustelukappaleen 106 kohta).

112    Vaikka kyseinen asiakirja koskeekin yhtäältä pohjoismaisten tuottajien eli Kemiran ja EKA Chemicalsin välistä tietojenvaihtoa ja toisaalta viimeksi mainittujen ja ”Manner-Euroopan markkinoiden” tiettyjen tuottajien välisiä keskusteluja, viittaus kantajaan tässä yhteydessä ei riitä osoittamaan kantajan osallistumista lainvastaiseen yhteydenpitoon, joka kyseiseen tapaamiseen liittyi.

113    Kyseessä on nimittäin epäsuora todiste, joka on peräisin sellaiselta yritykseltä, joka ei osallistunut väitettyihin keskusteluihin kantajan kanssa, eikä Kemira ole vahvistanut tätä todistetta. Tähän asiakirjaan sisältyvien viittausten perusteella ei myöskään voida yksilöidä kyseessä olevien keskustelujen tarkoitusta.

114    Tästä on todettava, että komissio on katsonut virheellisesti, ettei sillä ollut ”mitään syytä epäillä, että tässä asiakirjassa olevat tiedot eivät olisi täsmällinen toisinto aiemmin käydyistä keskusteluista” ja että ne olivat osoitus kartellista, johon kantaja oli osallistunut (riidanalaisen päätöksen 317 perustelukappale).

115    Muiden EKA Chemicalsin ilmoittamien, vuoteen 1994 ajoittuneiden kahdenvälisten yhteydenottojen osalta komissio viittaa EKA Chemicalsin ja kantajan väliseen, 2.11.1994 Göteborgissa järjestettyyn tapaamiseen, jossa osallistujat EKA Chemicalsin mukaan ”keskustelivat vetyperoksidin Euroopan markkinoista” (riidanalaisen päätöksen 111 perustelukappale).

116    On kuitenkin todettava, että tämä ainoa yleisluonteisesti muotoiltu maininta ei riitä osoittamaan kyseisen tapaamisen lainvastaisuutta, sillä kantaja on riitauttanut tämän lainvastaisuuden. Tapaamisen lainvastaista tarkoitusta ei myöskään ole osoitettu komission viittauksilla muihin EKA Chemicalsin lausumiin, jotka eivät selvästikään koske tätä tapaamista vaan joissa todetaan ainoastaan se, että ”1990-luvulta alkaen EKA [Chemicalsin] ja [kantajan] väliset tapaamiset ovat liittyneet lähinnä markkinoita koskeviin yleisiin kysymyksiin, kuten hintatietoihin, markkinaennusteisiin jne.” (riidanalaisen päätöksen 113 perustelukappale ja alaviite nro 84).

117    Vaikka komissio lopuksi katsoi, että Degussan lausumia ovat tukeneet Arkeman lausumat, jotka koskevat vuonna 1995 pidettyjä kokouksia ja joiden mukaan ”jakamisesta tuottajien kesken [on] keskusteltu varmasti vuosista 1994–1995 lähtien” (riidanalaisen päätöksen 104 ja 115 perustelukappale), on kuitenkin todettava, että viimeksi mainitut lausumat liittyvät ”huhti- tai toukokuussa 1995” pidettyyn monenkeskiseen tapaamiseen (riidanalaisen päätöksen 115 perustelukappale) sekä sitä seuranneeseen yhteydenpitoon eivätkä ne siten voi toimia Degussan lausumia tukevana näyttönä kantajan aikaisemman rikkomiseen osallistumisen osalta.

118    Kaikesta edellä esitetystä seuraa, että riidanalaisen päätöksen 104–115 ja 351 perustelukappaleessa esitetyt seikat yhdessä tarkasteltuina eivät muodosta riittäviä todisteita sen komission toteamuksen perustelemiseksi, joka koskee kantajan osallistumista rikkomiseen ajanjaksolla 31.1.1994 – toukokuu 1995.

119    Yhtäältä nimittäin Degussan lausumat, joihin on vedottu riidanalaisen päätöksen 104 ja 105 perustelukappaleessa, eivät yksinään riitä osoittamaan, että kantaja olisi osallistunut kiellettyyn yhteistoimintaan vuodesta 1994 alkaen, ja toisaalta muut seikat, joihin on vedottu riidanalaisen päätöksen 106–115 ja 351 perustelukappaleessa, eivät tue riittävällä tavalla näitä lausumia siltä osin kuin kyse on kantajan osallistumisesta lainvastaiseen yhteydenpitoon ennen toukokuuta 1995.

120    Näin ollen on hyväksyttävä kantajan esittämä väite tosiseikkojen virheellisestä arvioinnista siltä osin kuin kyse on kantajan osallistumisesta rikkomiseen ajanjaksolla 31.1.1994 – toukokuu 1995.

–       Ajanjakso toukokuu 1995 – elokuu 1997

121    Komissio on todennut riidanalaisessa päätöksessä, että yritykset, joille päätös on osoitettu ja joihin kantaja kuuluu, ovat osallistuneet monitahoiseen kartelliin, joka muodostui sopimuksista ja yhdenmukaistetuista menettelytavoista, joilla pyrittiin rajoittamaan kilpailua EY 81 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla. Kilpailunrajoitus koski lähinnä markkinatietojen vaihtoa, tuotannon ja tuotantokapasiteetin rajoittamista, markkinoiden jakamista ja hintojen asettamista (riidanalaisen päätöksen 337 perustelukappale).

122    Erityisesti kartellin alkuvaiheesta komissio on todennut muun muassa, että kartelliin osallistuneet yritykset tapasivat säännöllisesti ainakin 31.1.1994 alkaen vaihtaakseen luottamuksellisia markkinatietoja ja keskustellakseen tuotantokapasiteeteista, niiden mahdollisesta vähentämisestä tai mahdollisuudesta estää tuotantokapasiteetin lisääminen markkinoilla (riidanalaisen päätöksen 304 perustelukappale) ja että nämä salaiset tapaamiset, jotka johtivat sitoviin sopimuksiin hinnoista ja markkinoiden jakamisesta, on voitu katsoa osaksi samaa yhteistyöhanketta (305 perustelukappale).

123    Lisäksi komissio on katsonut, että myynnin määriä, hintoja ja asiakkaita koskenut tietojenvaihto kartellin alkuvaiheessa auttoi kyseisiä yrityksiä ottamaan huomioon nämä tiedot markkinakäyttäytymisensä määrittämisessä, ja näin on voitu olettaa, että nämä yritykset ottivat huomioon tiedot, joita ne vaihtoivat kilpailijoidensa kanssa markkinakäyttäytymistä määrittäessään (riidanalaisen päätöksen 308 perustelukappale).

124    Näin ollen komissio on katsonut, että ”vaikka [kyseinen menettely] ei ole heti rikkomisen alkuvaiheessa saavuttanut vaihetta, jossa [varsinaisen] sopimuksen voitaisiin todeta syntyneen, menettelyn voidaan kuitenkin katsoa – – kuuluvan [EY] 81 artiklan 1 kohdan mukaisen kiellon soveltamisalaan, koska yhteistyöllä eri muodoissaan on kokonaisuudessaan kaikki sopimuksen ja/tai yhdenmukaistetun menettelytavan piirteet” (riidanalaisen päätöksen 309 perustelukappale).

125    Komissio on esittänyt toukokuun 1995 ja elokuun 1997 välistä ajanjaksoa koskevien toteamustensa tueksi erityisesti seuraavat seikat:

–        Pariisissa huhti- tai toukokuussa 1995 järjestetyn monenkeskisen tapaamisen tarkoituksena oli muodostaa pysyviä kontakteja kilpailijoiden välille, sillä Degussa ja kantaja olivat ilmaisseet toiveensa vallitsevien markkina-asemien vakiinnuttamisesta (riidanalaisen päätöksen 115–117 perustelukappale)

–        CEFIC:n joko 11. tai 12.5.1995 Dresdenissä järjestämässä kokouksessa käydyt kahdenväliset keskustelut koskivat uusien tuotantolaitosten valmistumisesta johtunutta odotettavaa hintojen laskua (riidanalaisen päätöksen 118 ja 119 perustelukappale)

–        Atofinan ja Air Liquiden (riidanalaisen päätöksen 120 perustelukappale), Atofinan ja Degussan (121 perustelukappale) sekä Degussan ja EKA Chemicalsin (122 perustelukappale) välisissä kahdenkeskisissä tapaamisissa kesäkuussa 1995 keskusteltiin vetyperoksidin markkinoiden liikakapasiteetista ja tuottajien välisistä yhteistyömahdollisuuksista, ja keskustelut perustuivat taulukkoon, jossa esitettiin yksityiskohtaiset tiedot kunkin asiakkaan ja tuottajan osalta ja joka sisälsi myös tietoja kantajasta

–        ylipäänsä vuoden 1995 paikkeilla oli ”kiertänyt” lukuisia ehdotuksia myyntikiintiöistä ja liikakapasiteetin valvonnasta yli vuoden ajan, ja Atofina, Degussa ja kantaja olivat keskustelleet niistä (riidanalaisen päätöksen 123 ja 124 perustelukappale)

–        Atofinan, Degussan ja Chemoxalin tapaaminen Pariisissa 23.10.1995 koski erityisesti lukuja sisältänyttä ehdotusta uusien tuotantokapasiteettien – joihin kantajan uuden tehtaan kapasiteetti kuului – rajoittamiseksi sekä hintasopimukseen liittynyttä ehdotusta (riidanalaisen päätöksen 126 ja 127 perustelukappale)

–        tuottajat oli jaettu A- ja B-ryhmään, joista ensimmäistä koordinoi kantaja ja jälkimmäistä Degussa, ja B-ryhmän oletettiin jakavan A-ryhmän määrittelemät markkinaosuudet; A-ryhmään kuuluivat ”markkinoiden johtavat yritykset” eli Degussa ja kantaja sekä pohjoismaiset yritykset EKA Chemicals ja Kemira (riidanalaisen päätöksen 130 ja 131 perustelukappale)

–        Milanossa 31.10.1995 järjestetyssä B-ryhmän tapaamisessa käsiteltiin ”kasvun jakamista mahdollistavaa mallia koskevia perusteita”, ja tässä yhteydessä tehdyistä muistiinpanoista käyvät ilmi muun muassa kantajaa koskevat tiedot (riidanalaisen päätöksen 132 ja 133 perustelukappale)

–        CEFIC:n 21. ja 22.11.1995 Brysselissä järjestämissä kokouksissa käydyissä kahdenvälisissä keskusteluissa, joihin myös kantaja osallistui, sekä Italiassa järjestetyssä tapaamisessa vaihdettiin markkinoita koskevia tietoja ja määriteltiin seuraavaksi vuodeksi vetyperoksidin hintatasot, joita tosin ei noudatettu (riidanalaisen päätöksen 134–136 perustelukappale)

–        Atofinan ja kantajan Pariisissa vuoden 1996 alussa järjestetyn kahdenvälisen tapaamisen tarkoituksena oli verrata A- ja B-ryhmän asemaa toisiinsa (riidanalaisen päätöksen 139 perustelukappale)

–        CEFIC:n 24.5.1996 Göteborgissa ja 27.11.1996 Brysselissä järjestämissä kokouksissa, joihin kantaja osallistui, käsiteltiin markkinaosuuksien jakamista koskeneita, lukuja sisältäneitä ehdotuksia sekä hintoja, mutta yksityiskohtaiseen sopimukseen ei päästy (riidanalaisen päätöksen 141–145 perustelukappale)

–        useat vuosiin 1996 ja 1997 ajoittuneet kahdenkeskiset yhteydenotot, joihin lukeutuu huhti- tai toukokuussa 1997 Kööpenhaminassa järjestetty EKA Chemicalsin ja kantajan tapaaminen, jossa kantaja tiedusteli EKA Chemicalsilta, olisiko se valmis liittymään yhteen muiden tuottajien kanssa kapasiteettien pienentämiseksi koordinoidusti, ovat osoitus kapasiteettien pienentämistä koskeneista hankkeista (riidanalaisen päätöksen 154 ja 155 perustelukappale)

–        CEFIC:n järjestämän kokouksen yhteydessä 28. tai 29.5.1997 Sevillassa pidetyissä tapaamisissa, joihin A- ja B-ryhmät osallistuivat, käsiteltiin vetyperoksidin markkinoiden jakamiseen perustunutta mallia, vaikka minkäänlaista lopullista sopimusta ei saatu aikaiseksi, ja neuvottelut siirrettiin elokuuhun (riidanalaisen päätöksen 156–167 perustelukappale)

–        kantajan, EKA Chemicalsin ja Degussan välisiä kahdenkeskisiä yhteyksiä jatkettiin mainittujen tapaamisten jälkeen kesällä 1997 (riidanalaisen päätöksen 168–170 perustelukappale).

126    Kantaja ei kiistä näiden kontaktien olemassaoloa eikä keskustelujen sisältöä, joka on esitetty riidanalaisen päätöksen edellä mainituissa perustelukappaleissa.

127    Kantaja väittää kuitenkin, että näiden seikkojen perusteella ei voida päätellä sopimuksen tai yhdenmukaistetun menettelytavan olemassaoloa ennen Brysselissä elokuussa 1997 järjestetyn monenvälisen tapaamisen ajankohtaa; tämä tapaaminen johti sitovaan sopimukseen vetyperoksidin hintojen korottamisesta (riidanalaisen päätöksen 171–174 perustelukappale), ja kantaja pitää sitä ajankohtana, jona sen oma osallistuminen rikkomiseen on alkanut.

128    Kantaja viittaa ensinnäkin riidanalaisen päätöksen 115–170 perustelukappaleessa esitettyihin seikkoihin ja väittää, että elokuussa 1997 järjestettyyn tapaamiseen asti kyseisiin keskusteluihin osallistuneet eivät voineet tehdä sopimusta markkinoiden jakamisesta tai hinnoista eivätkä sitoutuneet yhdenmukaistettuihin menettelytapoihin.

129    Tästä kantaja väittää, että komissio on tulkinnut virheellisesti EY 81 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja sopimuksen ja yhdenmukaistetun menettelytavan käsitteitä ja tehnyt tosiseikkoja koskevan arviointivirheen.

130    Väitetystä oikeudellisesta virheestä on huomautettava, että kun kyse on monitahoisesta kilpailusääntöjen rikkomisesta, komissiolla ei ole velvollisuutta luokitella jokaista todettua rikkomista EY 81 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuksi sopimukseksi tai yhdenmukaistetuksi menettelytavaksi, koska molemmat rikkomisen muodot ovat luonteeltaan samankaltaisia. Komissiolta ei myöskään voida edellyttää rikkomisen luokittelemista tarkasti joko sopimukseksi tai yhdenmukaistetuksi menettelytavaksi, koska edellä mainittu säännös koskee joka tapauksessa molempia rikkomisen muotoja.

131    Nyt käsiteltävässä asiassa komissiota ei näin ollen voida oikeudellisesti moittia siitä, että se on määritellyt kaikki kyseiset menettelyt sellaisiksi, että ne täyttävät kaikki ”sopimuksen ja/tai yhdenmukaistetun menettelytavan” tunnusmerkit siltä osin kuin niiden on voitu katsoa kuuluvan jompaankumpaan EY 81 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuista rikkomisen muodoista.

132    Väitetystä tosiseikkoja koskevasta arviointivirheestä kantaja väittää, että kilpailijat eivät ennen elokuuta 1997 yhtäältä päässeet sopimukseen erityisestä markkinakäyttäytymisestä eivätkä toisaalta päättäneet sellaisesta yhteensovittamisesta, joka voitaisiin luokitella yhdenmukaistetuksi menettelytavaksi.

133    Kantaja viittaa erityisesti riidanalaisessa päätöksessä mainittuihin tietoihin, joiden mukaan vuonna 1996 keskustelut ”olivat polkeneet paikallaan vuoden ajan” ja että ne näyttivät ”olevan umpikujassa”. Kantaja korostaa, että vielä toukokuussa 1997 ”luottamuspula oli syynä siihen, että ei saatu aikaiseksi sopimusta markkinaosuuksien pysyttämisestä”, ”[koska] pienimmät tuottajat äänestivät markkinaosuuksien määrittämistä vastaan” (riidanalaisen päätöksen 140, 142 ja 164 perustelukappale).

134    Vaikka kantajan esittämät seikat osoittavat, että toukokuussa 1995 ja elokuussa 1997 järjestettyihin tapaamisiin osallistuneet tuottajat eivät päässeet ”varsinaiseen” sopimukseen markkinaosuuksien jakamisesta, minkä komissio on itsekin todennut riidanalaisen päätöksen 309 perustelukappaleessa, tuottajat kävivät kuitenkin pidennetyllä ajanjaksolla säännöllisesti neuvotteluja tällaiseen sopimukseen tähtäävästä hankkeesta.

135    Seikoista, joita kantaja ei ole kiistänyt, käy nimittäin ilmi, että Degussan ja kantajan vetyperoksidin alalla toimiville kilpailijoilleen toistuvasti toimittamien kutsujen seurauksena järjestettiin tapaamisia toukokuussa 1995 kilpailijoiden välisen pysyvän yhteyden muodostamiseksi. Osanottajat keskustelivat markkinoilla vallinneista suuntauksista ja vetyperoksidin Euroopan-markkinoille saapuneista uusista tuottajista, ja Degussa ja kantaja toivoivat, että olemassa olleet markkina-asemat pysyisivät mahdollisimman vakaina (riidanalaisen päätöksen 115–117 perustelukappale).

136    Toukokuun 1995 ja elokuun 1997 välisenä aikana käytiin säännöllisesti keskusteluja, joiden aiheena olivat myyntikiintiöitä ja liikakapasiteetin valvontaa koskeneet ehdotukset (riidanalaisen päätöksen 123 ja 124 perustelukappale), lukuja sisältänyt ehdotus uusien tuotantokapasiteettien, joihin kuului kantajan uuden tehtaan kapasiteetti, rajoittamiseksi sekä hintasopimukseen liittynyt ehdotus (126 ja 127 perustelukappale), ”kasvun jakamista mahdollistavaa mallia koskevat perusteet” (132 ja 133 perustelukappale), markkinoiden jakamista koskeneet, lukuja sisältäneet ehdotukset sekä hintoja koskenut sopimus (143–145 perustelukappale), pyrkimys pienentää kapasiteetteja koordinoidusti (riidanalaisen päätöksen 154 ja 155 perustelukappale) sekä vetyperoksidin markkinoiden jakamiseen perustunut malli (159–167 perustelukappale).

137    Keskustelujen sisältö, jota kantaja ei ole kyseenalaistanut, osoittaa sen, että on ollut olemassa yhteinen tahto rajoittaa kilpailua.

138    On nimittäin niin, että säännöllisesti pidetyt toisiaan seuranneet kokoukset, joissa yritykset ovat tavanneet keskustellakseen uusien kapasiteettien rajoittamisesta, markkinaosuuksien jakamisesta ja hintasopimuksesta, eivät olisi olleet mahdollisia, ellei niihin osallistuneiden välillä tuolloin olisi ollut yhteistä tahtoa markkinoiden vakauttamiseen kilpailua rajoittavilla toimenpiteillä (ks. vastaavasti asia T-21/99, Dansk Rørindustri v. komissio, tuomio 20.3.2002, Kok., s. II-1681, 46 kohta).

139    Koska kyseisiä keskusteluja on selvästi ohjannut osanottajien välinen yhteinen tahto päästä yksimielisyyteen juuri kilpailunrajoituksen periaatteesta, tätä päätelmää ei heikennä se, että osanottajat keskustelivat suunnitellun rajoituksen erityispiirteistä elokuuhun 1997 asti ja että elokuussa 1997 tehty vetyperoksidin hintojen korotusta koordinoidusti koskenut sitova sopimus tehtiin noudattamalla eri menettelytapaa kuin aiemmissa kokouksissa oli suunniteltu.

140    Kantajan osallistuminen tähän salaiseen yhteydenpitoon käy selvästi ilmi sen aktiivisesta osallistumisesta keskusteluihin. Kantaja osallistui useimpiin kyseisen ajanjakson kuluessa pidetyistä tapaamista, ”teki yhteenvedon” ehdotuksista (riidanalaisen päätöksen 123 ja 124 perustelukappale) ja koordinoi ”markkinoiden johtavista yrityksistä” koottua ryhmää (130 ja 131 perustelukappale).

141    Tästä on todettava, ettei kantajan viittaus siihen, että toukokuussa 1997 järjestetyssä tapaamisessa (riidanalaisen päätöksen 162 perustelukappale), josta kantajan edustaja oli ”poistunut tuohtuneena – – ärsyynnyttyään pienten tuottajien vaatimuksista”, ole osoitus siitä, että kantajan osallistumisella kyseiseen tapaamiseen tai ylipäätään kaikkeen yhteydenpitoon ei olisi ollut lainkaan kilpailunvastaista tarkoitusta.

142    Näistä seikoista komissio on voinut perustellusti todeta, että kyseiset kartellin alkuvaiheen menettelyt, joihin kantaja osallistui, ovat olleet osa samaa kilpailunvastaista hanketta ja näin ollen kuuluneet EY 81 artiklan 1 kohdan mukaisen kiellon soveltamisalaan.

143    Yhtäältä on nimittäin muistutettava, että EY 81 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu sopimus on tehty siinä vaiheessa, kun on olemassa yksimielisyys itse kilpailunrajoituksen periaatteesta, vaikka tarkoitetun rajoittamisen yksityiskohdista vielä neuvoteltaisiin (ks. edellä 86 kohta).

144    Nyt käsiteltävässä asiassa kantaja ei voi näin ollen perustellusti väittää, että sen vuoksi, etteivät yritykset sopineet markkinoilla sovellettavista erityisistä menettelysäännöistä, kyseinen toiminta olisi korkeintaan pelkkä aikomus rajoittaa kilpailua ja että se ei kuuluisi 81 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuihin rikkomisen muotoihin.

145    Koska edellä esitetyistä seikoista käy ilmi, että kilpailijoilla oli jo ollut yhteinen hanke, jonka tarkoituksena oli tehdä kilpailunvastainen sopimus, näiden keskustelujen on katsottava ylittäneen pelkän aikomuksen tai yrityksen sopimukseen pääsemiseksi.

146    Toisaalta on todettava, että yhteydenpidon kyseisenä ajanjaksona on voitu joka tapauksessa katsoa kuuluvan EY 81 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan yhdenmukaistettuna menettelytapana.

147    On muistutettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan tietojen antaminen kilpailijoille tarkoituksena valmistella kilpailunvastaista sopimusta on riittävä todiste EY 81 artiklassa tarkoitetun yhdenmukaistetun menettelytavan olemassaolosta (ks. edellä 89 kohta).

148    Tästä on todettava, että vaikka komissio ei pysty osoittamaan, että yritykset ovat tehneet sopimuksen sanan suppeassa merkityksessä, EY 81 artiklan 1 kohdan rikkomisen toteamiseksi riittää, että kilpailijat ovat olleet välittömässä yhteydessä ”vakauttaakseen markkinat” (ks. edellä 89 kohdassa mainittu asia BPB v. komissio, tuomion 170 kohta).

149    Edellä esitettyjen seikkojen perusteella on hylättävä kantajan esittämä väite, jonka mukaan tietojen toimittamista kilpailijoille voidaan pitää yhdenmukaistettuna menettelytapana vain, jos kilpailunvastainen sopimus on jo tehty ja neuvotteluja käydään ainoastaan sopimuksen täytäntöön panemiseksi.

150    Nyt käsiteltävässä asiassa komissio on katsonut, että kantaja on osallistunut tiettyihin tapaamisiin kilpailijoidensa kanssa, että näiden tapaamisten yhteydessä on vaihdettu markkinatilannetta koskevia tietoja sekä keskusteltu hintojen tasosta ja osanottajat ovat esittäneet kaupallisen strategian, jota ne aikoivat noudattaa markkinoilla. Lisäksi on näytetty toteen, että kyseisen tietojenvaihdon tarkoituksena on ollut valmistella markkinoiden jakamista ja hintoja koskevaa sopimusta, ja näin ollen sen tavoite on ollut selvästi kilpailunvastainen.

151    Näin ollen komissio on perustellusti todennut, että kantaja on osallistunut yhdenmukaistettuun menettelytapaan, jonka tarkoituksena on ollut rajoittaa kilpailua.

152    Tätä seikkaa ei voida kyseenalaistaa kantajan väitteellä, jonka mukaan kilpailijoiden välillä ei ollut luottamusta ja että sen vuoksi oli mahdotonta, että ne olisivat voineet sitoutua yhdenmukaistettuun menettelytapaan.

153    Osanottajien näkemyserot tai niiden välisen luottamuksen puuttuminen eivät nimittäin itsessään riitä siihen, että voitaisiin sulkea pois sellaisen yhteistoiminnan olemassaolo, joka voidaan luokitella yhdenmukaistetuksi menettelytavaksi. Kantajan esittämät perustelut eivät myöskään kumoa komission esittämiä seikkoja, joista käy ilmi, että kilpailijat tapasivat välillään vallinneesta luottamuspulasta huolimatta säännöllisesti kyseisenä ajanjaksona ja vaihtoivat markkinatilannetta ja kaupallista strategiaansa koskevia tietoja valmistellakseen kilpailunvastaista sopimusta.

154    Toisin kuin kantaja väittää, komissiota ei voida moittia siitä, ettei se ole osoittanut, että vaihdettuja tietoja – kun niiden sisältö otetaan huomioon – on voitu käyttää kilpailunvastaisiin tarkoituksiin.

155    Kyseisen menettelyn kilpailunvastainen tarkoitus käy nimittäin selvästi ilmi kyseisenä ajanjaksona järjestetyissä tapaamisissa vaihdettujen tietojen luonteesta, koska tiedot sisälsivät aikaisempien vuosien myyntilukuja ja tulevaisuutta koskevia ennusteita (riidanalaisen päätöksen 120 perustelukappale), sekä käsiteltyjen ehdotusten sisällöstä, koska ne kattoivat markkinoilla vallinneen tilanteen pysyttämisen, uusien tuotantokapasiteettien jakamisen ja vetyperoksidin hintatason määrittelemisen (ks. esim. 115, 127, 133, 136 ja 144 perustelukappale).

156    Näin ollen komissio on osoittanut oikeudellisesti riittävällä tavalla, että kyseistä tietojenvaihtoa, jolla ”valmisteltiin maaperää” tietojenvaihdosta seuranneille hintojen korotuksille ja markkinoiden jakamiselle, voidaan pitää EY 81 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuna kielletyn yhteistyön muotona.

157    Näistä seikoista seuraa se, että komissio on perustellusti katsonut, että riidanalaisten menettelyjen on voitu katsoa kuuluvan EY 81 artiklan 1 kohdan kiellon soveltamisalaan, koska ne ovat olleet osa kokonaisuutta, joka on täyttänyt sopimuksen ”ja/tai” yhdenmukaistetun menettelytavan tunnusmerkit (riidanalaisen päätöksen 308 ja 309 perustelukappale).

158    Kantajan väitteestä, jonka mukaan vetyperoksidin markkinoilla oli kilpailua aina elo- tai syyskuuhun 1997 asti, koska vetyperoksidin hinnat laskivat merkittävästi vuoden 1997 alussa, on huomautettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan sovellettaessa EY 81 artiklan 1 kohtaa sopimuksen tai yhdenmukaistetun menettelytavan konkreettisia seurauksia ei tarvitse ottaa huomioon, jos rikkomisen tarkoituksena on estää kilpailu yhteismarkkinoilla tai rajoittaa tai vääristää sitä (asia C-510/06 P, Archer Daniels Midland v. komissio, tuomio 19.3.2009, Kok., s. I-1843, 140 kohta ja asia C-8/08, T-Mobile Netherlands ym., tuomio 4.6.2009, Kok., s. I-4529, 29 kohta).

159    Koska komissio on nyt käsiteltävässä asiassa todennut, että kantaja on osallistunut kilpailunvastaiseen sopimukseen ja/tai yhdenmukaistettuun menettelytapaan, jonka tarkoituksena on ollut rajoittaa kilpailua vetyperoksidin markkinoilla, se ei ole ollut velvollinen ottamaan huomioon kyseisten menettelyjen konkreettisia seurauksia.

160    Joka tapauksessa vakiintuneessa oikeuskäytännössä on todettu erityisesti yhdenmukaistetusta menettelytavasta, että on syytä olettaa, elleivät asianomaiset toimijat esitä niille kuuluvan näyttövelvollisuuden mukaisesti vastakkaista näyttöä, että yhteistoimintaan osallistuvat ja edelleen markkinoilla toimivat yritykset ottavat markkinakäyttäytymisessään huomioon kilpailijoidensa kanssa vaihtamansa tiedot (edellä 87 kohdassa mainittu asia komissio v. Anic Partecipazioni, tuomion 118 ja 121 kohta sekä edellä 55 kohdassa mainittu asia Hüls v. komissio, tuomion 161 ja 162 kohta).

161    Tästä on todettava, että vaikka olisi osoitettu, etteivät nämä menettelyt vaikuttaneet hintoihin kyseisenä ajanjaksona, tällä ei voida kyseenalaistaa komission arvioinnin lainmukaisuutta.

162    Etenkään se seikka, että yhdenmukaistetulla menettelyllä ei ole välitöntä vaikutusta hintoihin, ei estä toteamasta, että sillä on rajoitettu kilpailua kyseisten yritysten välillä erityisesti poistamalla kilpailupaine (ks. vastaavasti edellä 138 kohdassa mainittu asia Dansk Rørindustri v. komissio, tuomion 139 ja 140 kohta).

163    Näin ollen kantajan väitettä, jonka mukaan komissio ei ole ottanut huomioon todistetta siitä, että markkinoilla oli ollut kilpailua kyseisenä ajanjaksona, ei voida hyväksyä.

164    Siitä kantajan väitteestä, jonka mukaan riidanalaisessa päätöksessä esitetyt kyseiseen ajanjaksoon liittyvät seikat koskevat enimmäkseen vetyperoksidin mutta eivät natriumperboraatin markkinoita, on huomautettava, että riidanalainen päätös perustuu yhtenä kokonaisuutena pidettävän kilpailusääntöjen rikkomisen toteamiseen ja tämä rikkominen kattaa molemmat kyseiset markkinat (riidanalaisen päätöksen 328 perustelukappale ja sitä seuraavat perustelukappaleet), eikä kantaja kiistä tätä luokittelua nyt käsiteltävässä asiassa.

165    Koska komissio on luokitellut kyseessä olevan kartellin yhtenä kokonaisuutena pidettäväksi kilpailusääntöjen rikkomiseksi, se ei ole ollut velvollinen tätä luokittelua tehdessään ottamaan esille yksinomaan natriumperboraatin markkinoita koskeneiden toimien erilaista kestoa. Koska kyse ei ole erillisistä kilpailusääntöjen rikkomisista, komissiolla ei myöskään ole ollut velvollisuutta ottaa huomioon tätä eroa määrittääkseen kilpailusääntöjen rikkomisen kestoa kokonaisuutena.

166    Olisi nimittäin keinotekoista jakaa sellainen jatkettu toiminta, jolle on ominaista yksi tarkoitus, useaan erilliseen kilpailusääntöjen rikkomiseen sillä perusteella, että menettelytavat ovat vaihdelleet voimakkuudeltaan asianomaisten markkinoiden mukaan. Nämä seikat on otettava huomioon vain arvioitaessa kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuutta ja tarvittaessa määritettäessä sakon suuruutta (ks. analogisesti edellä 87 kohdassa mainittu asia komissio v. Anic Partecipazioni, tuomion 90 kohta).

167    Nyt käsiteltävässä asiassa komissio on näiden seikkojen mukaisesti todennut sakon suuruuden määrittämisestä, että se on ottanut huomioon sen, että kartelli alkoi natriumperboraatin osalta myöhemmin kuin vetyperoksidin ja että se päättyi aikaisemmin (riidanalaisen päätöksen 331 perustelukappale).

168    Kantajan väitettä kilpailunvastaisia toimia natriumperboraatin markkinoilla kyseisenä ajanjaksona koskevien todisteiden riittämättömyydestä ei näin ollen voida hyväksyä.

169    Lopuksi on todettava, ettei kantaja ole osoittanut, että riidanalaiseen päätökseen olisi sisältynyt EY 81 artiklan 1 kohdan soveltamista koskeva oikeudellinen virhe, ja näin ollen on hylättävä myös kantajan väite, joka perustuu aineellisesti samaan olettamukseen ja jonka mukaan komissio on tulkinnut tätä säännöstä liian laajasti ja loukannut seuraamusten lakisidonnaisuuden periaatetta.

170    Kaiken edellä esitetyn perusteella väitettä, joka koskee rikkomisen toteamista toukokuun 1995 ja elokuun 1997 välisen ajanjakson osalta, ei voida hyväksyä.

–       Ajanjakso 18.5.–31.12.2000

171    Rikkomisen loppuvaiheesta komissio on todennut riidanalaisen päätöksen 356 perustelukappaleessa, että EY 81 artiklan 1 kohtaa sovelletaan kartelliin, jonka vaikutukset jatkuvat kartellin muodollisen päättymisen jälkeen, ja asia on näin erityisesti silloin, kun yritykset eivät lopeta kartellitapaamisissa sovittujen viitehintojen soveltamista.

172    Komissio on soveltanut näitä seikkoja nyt käsiteltävään asiaan ja todennut, että Arkeman lausumien, jotka tukevat muuta näyttöä, mukaan Turussa 18.5.2000 järjestetyssä monenvälisessä tapaamisessa saavutettiin yleinen yksimielisyys hintatason säilyttämiseksi koko vuodeksi 2000 ja että näin ollen voitiin olettaa, että vaikutus hintoihin jatkui ainakin vuoden 2000 jälkipuoliskon ajan (riidanalaisen päätöksen 357 perustelukappale). Rikkomisen lakkaamispäiväksi on näin ollen katsottu 31.12.2000 erityisesti kantajan osalta (360 perustelukappale).

173    Kantaja väittää, että komissio on tehnyt oikeudellisen virheen ja tosiseikkojen arviointivirheen katsoessaan, että kartellia jatkettiin 18.5.2000 pidetyn kokouksen jälkeen.

174    Tästä on huomautettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan EY 81 artiklaa sovelletaan myös sopimuksiin, joiden vaikutukset jatkuvat niiden muodollisen lakkaamisen jälkeen (asia 243/83, Binon, tuomio 3.7.1985, Kok., s. 2015, 17 kohta ja asia T-14/89, Montedipe v. komissio, tuomio 10.3.1992, Kok., s. II-1155, 231 kohta).

175    Komissio voi laillisesti todeta erityisesti sen, että kartellin vaikutukset jatkuvat yhteistoimintaan liittyvien kokousten muodollisen päättymisen jälkeen, jos näissä kokouksissa sovittuja hinnankorotuksia sovelletaan kokouksien jälkeen (ks. vastaavasti yhdistetyt asiat T‑109/02, T‑118/02, T‑122/02, T‑125/02, T‑126/02, T‑128/02, T‑129/02, T‑132/02 ja T‑136/02, Bolloré ym. v. komissio, tuomio 26.4.2007, Kok., s. II-947, 186 kohta).

176    Nyt käsiteltävässä asiassa komissio on todennut, että 18.5.2000 pidetyssä kokouksessa saavutettiin yksimielisyys hintojen säilyttämisestä vuoden 2000 jälkipuoliskolla, ja tämän vuoksi se on voinut perustellusti katsoa, että kartellin vaikutukset jatkuivat 31.12.2000 asti.

177    Tätä päätelmää eivät horjuta kantajan perustelut, jotka liittyvät ensinnäkin komission esittämien todisteiden riittämättömyyteen.

178    On todettava, että kantaja ei kiistä kyseisen epävirallisen kokouksen sisältöä eikä osallistumistaan kokoukseen. Tästä kantaja väittää virheellisesti, että Arkeman lausumat, joissa viitataan yksimielisyyteen, eivät tarkoita osanottajien välistä yhteistä tahtoa jatkaa sopimusvaikutusta. Tätä väitettä vastaan puhuvat nimittäin lausumissa käytetyt ilmaisut, jotka liittyvät ”lopullisiin keskusteluihin” 1.1.2001 sovellettavista hinnoista ja ”yksimielisyyteen” hintatasosta (riidanalaisen päätöksen 282 perustelukappale).

179    Kantaja väittää virheellisesti myös, että yksimielisyyttä hintatasosta koskeva Arkeman maininta olisi ristiriidassa muiden sen lausumien kanssa, joiden mukaan Turussa pidetty kokous oli ”tiettyjen tuottajien tilaisuus osoittaa aikojen muuttuneen” ja ”ilmoittaa yhteistyön päättymisestä ja näin lopettaa markkinoiden sääntely”. Nämä lausumat, jotka viittaavat aikomukseen lopettaa kilpailunvastainen menettely ja näin ollen kartellin muodollisen lakkaamisen ilmoittamiseen, eivät ole ristiriidassa sen kanssa, että kartellin vaikutusten jatkamisesta vuoden loppuun asti on oltu yksimielisiä.

180    Lisäksi Arkeman lausumat tukevat, toisin kuin kantaja väittää, muita asiakirja-aineistosta ilmeneviä seikkoja ja erityisesti tietoa, jonka useat yritykset ovat vahvistaneet ja jota kantaja ei ole kiistänyt ja jonka mukaan CEFIC:n puolivuosittain järjestämien kokousten yhteydessä pidetyissä tapaamisissa määrättiin hinnoista seuraaviksi kuudeksi kuukaudeksi (riidanalaisen päätöksen 357 perustelukappale).

181    Tästä on todettava, että silloin, kun on tullut ilmi kartellin olemassaolon osoittavia yhtäpitäviä seikkoja, on esitettävä erityisen pitävä selitys sen osoittamiseksi, että kyseisen kokouksen tapahtumat ovat olleet aivan erilaisia kuin aikaisempien kokousten tapahtumat, vaikka kaikissa kokouksissa on ollut samat osallistujat, niiden ulkoiset puitteet ovat olleet samanlaiset ja niillä on kiistattomasti ollut sama tarkoitus (ks. tuomari Vesterdorfin julkisasiamiehenä esittämä ratkaisuehdotus asiassa T-1/89, Rhône-Poulenc v. komissio, tuomio 24.10.1991, Kok., s. II-867 ja erityisesti II-954).

182    Joka tapauksessa mainintaa siitä, että useat kilpailijat ovat jatkaneet yhteistyötä ainakin vuoden 2000 loppuun asti sen muodollisesta lakkaamisesta huolimatta, tukevat tietyt kahdenväliset yhteydenotot 18.5.2000 järjestetyn kokouksen jälkeen (riidanalaisen päätöksen 357 perustelukappale).

183    Kantajan väitteellä, jonka mukaan yksi kantajan kontakteista eli tapaaminen FMC Foret’n kanssa on ollut lainmukainen, ei kyseenalaisteta komission toteamusta kartellin vaikutuksen jatkumisesta, koska se ei perustu tähän yksittäiseen seikkaan, joka on ainoastaan toissijainen komission esittämien seikkojen joukossa.

184    Kantaja ei myöskään voi perustellusti väittää ilmoittaneensa Degussan ja itsensä välisessä, touko- tai kesäkuussa 2000 järjestetyssä kahdenvälisessä tapaamisessa, että ”markkinoilla toimivien tuottajien välisten keskustelujen perusteella ei ollut enää mahdollista suorittaa kapasiteettien uudelleenjakamista ja uudelleenkohdentamista”.

185    Tästä on riittävää todeta, ettei tämä kantajan kahdenvälisen yhteydenpidon yhteydessä esittämä kanta, jonka voidaan tulkita kertovan kartellin ylläpitämisvaikeuksista, osoita, että kantaja olisi julkisesti irtautunut rikkomisesta ja näin lopettanut osallistumisensa kartelliin.

186    Edellä kuvatuista seikoista seuraa se, että komissio on osoittanut oikeudellisesti riittävällä tavalla, että 18.5.2000 järjestetyssä kokouksessa päästiin yksimielisyyteen hintatason säilyttämisestä ja että näin ollen kartellin vaikutukset jatkuivat vuoden 2000 jälkipuoliskolla.

187    Tätä päätelmää eivät horjuta kantajan perustelut, jotka toiseksi koskevat markkinoilla kyseisenä ajanjaksona sovellettujen tosiasiallisten hintojen arvioinnin puuttumista sekä asiakirja-aineistosta ilmeneviä tietoja, jotka osoittavat markkinoilla olleen kilpailua.

188    Koska komissio on osoittanut, että hintataso, josta kyseisessä kokouksessa päästiin yksimielisyyteen, oli tarkoitus säilyttää vuoden 2000 jälkipuoliskon ajan, se on nimittäin voinut todeta kartellin vaikutusten jatkumisen tämän jakson ajan eikä sen ole tarvinnut osoittaa, että kartellilla oli todellinen vaikutus sovellettuihin hintoihin (ks. vastaavasti edellä 175 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Bolloré ym. v. komissio, tuomion 186 kohta).

189    Toisin kuin kantaja väittää, tämä päätelmä perustuu oikeudellisesti riittävällä tavalla osoitettuihin seikkoihin, jotka liittyvät osanottajien yhteiseen tahtoon pidentää kartellin vaikutuksia sen muodollisesta lakkaamisesta huolimatta, ja siksi sillä ei käännetä todistustaakkaa eikä se näin ollen ole syyttömyysolettaman periaatteen vastainen.

190    Edellä esitetyn perusteella on todettava, että kantajan esittämillä perusteluilla ei ole kyseenalaistettu komission päätelmää, jonka mukaan kilpailusääntöjen rikkominen jatkui 31.12.2000 asti.

191    Tätä väitettä ei näin ollen voida hyväksyä.

192    Ensimmäisen ja toisen kanneperusteen tarkastelun päätteeksi on todettava, ettei komissio ole osoittanut oikeudellisesti riittävällä tavalla, että kantaja olisi osallistunut kilpailusääntöjen rikkomiseen aikavälillä 31.1.1994 – toukokuu 1995.

193    Ensimmäinen ja toinen kanneperuste on hylättävä muilta osin.

194    Tästä seuraa, että riidanalaisen päätöksen 1 artiklan m alakohta kumotaan siltä osin kuin komissio on siinä todennut kantajan osallistumisen kilpailusääntöjen rikkomiseen ennen toukokuuta 1995 ja että 2 artiklan h alakohdassa kantajalle määrätyn sakon määrää muutetaan, jotta voidaan ottaa huomioon kantajan kilpailusääntöjen rikkomiseen osallistumisen lyhyempi kesto. Tämän muutoksen tosiasialliset seuraukset on yksilöity jäljempänä 440 ja 441 kohdassa.

 Puolustautumisoikeuksien väitetty loukkaaminen

 Asianosaisten lausumat

195    Kantaja väittää viidennessä kanneperusteessaan, että komissio on evännyt siltä oikeuden tutustua yhtäältä osaan asiakirja-aineistoon sisältyvistä Degussan toimittamista asiakirjoista ja toisaalta vastauksiin, jotka muut kyseessä olevat yritykset ovat toimittaneet väitetiedoksiantoon. Epäämisellä on kantajan mukaan loukattu sen puolustautumisoikeuksia sekä [EY] 81 ja [EY] 82 artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta 16.12.2002 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1/2003 (EYVL 2003, L 1, s. 1) 27 artiklan 2 kohtaa.

196    Kantaja katsoo ensinnäkin, että sille on annettu rajoitettu oikeus tutustua Degussan toimittamiin asiakirjoihin, jotka sisälsivät Degussan sisäisiä, vuoden 2000 vetyperoksidimarkkinoihin liittyneitä kuukausiraportteja. Komissio on kantajan mukaan tehnyt oikeudellisen virheen ja arviointivirheen, kun se on evännyt kantajalta oikeuden tutustua kaikkiin näihin asiakirjoihin.

197    Kyseisiä tietoja ei kantajan mukaan ole puolueettomasti voitu pitää luottamuksellisina, koska kyse on ollut ainakin viisi vuotta vanhoista raporteista, jotka ovat liittyneet lyhyen aikavälin strategioihin. Itseään koskevista vastaavista tiedoista kantaja väittää komission katsoneen, ettei niitä ole voitu pitää luottamuksellisina enää kolmen vuoden jälkeen.

198    Lisäksi kantaja katsoo, että asiakirjan luottamuksellisuus ei ole ehdoton este sen luovuttamiselle. Kantajan puolustautumisoikeuksien olisi pitänyt mennä tietojen luottamuksellisuuden edelle. Asianmukaiset toimenpiteet tietojen luottamuksellisuuden suojaamiseksi olisivat olleet mahdollisia.

199    Degussan asiakirja on kantajan mukaan ollut merkityksellinen määritettäessä sitä, rikottiinko Turussa 18.5.2000 järjestetyssä kokouksessa kilpailusääntöjä, ja siksi se on ollut välttämätön kantajan puolustukselle. Degussan asiakirjojen vuotta 2000 koskevat otteet osoittavat kantajan mukaan sen, että markkinoilla oli kilpailua, minkä perusteella olisi voitu osoittaa vääräksi kilpailusääntöjen rikkominen tuona ajanjaksona.

200    Toiseksi kantaja väittää, että komissio on rikkonut asetuksen N:o 1/2003 27 artiklan 2 kohtaa ja loukannut kantajan puolustautumisoikeuksia, kun se on evännyt kantajalta oikeuden tutustua vastauksiin, jotka muut kyseiset yritykset ovat toimittaneet väitetiedoksiantoon.

201    Kantajan mukaan komissio on todennut virheellisesti, että unionin oikeudessa ei edellytetä tällaista oikeutta tutustua asiakirja-aineistoon. Komissio on ilmaissut väitetiedoksiantoon annetut vastaukset aikaisempien menettelyjen yhteydessä. Oikeutta tutustua komission asiakirja-aineistoon koskevista säännöistä [EY] 81 ja [EY] 82 artiklan, ETA-sopimuksen 53, 54 ja 57 artiklan ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 139/2004 soveltamistapauksissa annetun komission tiedonannon (EUVL 2005, C 325, s. 7) 27 kohta on kantajan mukaan lainvastainen, koska siinä evätään pääsääntöisesti mahdollisuus tutustua kyseisiin vastauksiin.

202    Kantaja väittää, että muiden kyseessä olevien yritysten antamat vastaukset väitetiedoksiantoon olisivat voineet tukea sen omaa näkemystä kilpailusääntöjen rikkomisen kestosta, koska myös nämä yritykset ovat kiistäneet kartellin alkamis- ja päättymispäivät sekä muun muassa sen, että rikkominen olisi jatkunut 18.5.–31.12.2000.

203    Komissio kiistää kantajan väitteet.

 Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta

204    Asetuksen N:o 1/2003 27 artiklan 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Asianomaisten osapuolten puolustautumisoikeudet menettelyssä on täysin turvattava. Niillä on oikeus tutustua komission asiakirja-aineistoon edellyttäen kuitenkin, että otetaan huomioon yritysten oikeutetut edut sen suhteen, ettei niiden liikesalaisuuksia paljasteta – –.”

205    Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan puolustautumisoikeuksien kunnioittamisen periaatteeseen erottamattomasti liittyvä oikeus tutustua asiakirja-aineistoon merkitsee sitä, että komission on annettava asianomaiselle yritykselle mahdollisuus tutkia kaikki tutkinta-aineistoon sisältyvät asiakirjat, joilla saattaa olla merkitystä sen puolustuksen kannalta (ks. vastaavasti asia C-199/99 P, Corus UK v. komissio, tuomio 2.10.2003, Kok., s. I-11177, 125–128 kohta ja asia T-30/91, Solvay v. komissio, tuomio 29.6.1995, Kok., s. II-1775, 81 kohta).

206    Näihin kuuluvat sekä asianomaista vastaan että sen puolesta puhuvat asiakirjat muiden yritysten liikesalaisuuksia, komission sisäisiä asiakirjoja ja muita luottamuksellisia tietoja lukuun ottamatta (edellä 97 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Aalborg Portland ym. v. komissio, tuomion 68 kohta).

207    Asianomaista vastaan puhuvista asiakirjoista on todettava, että se, että asiakirjaa ei ole annettu tiedoksi, merkitsee puolustautumisoikeuksien loukkaamista ainoastaan siinä tapauksessa, että asianomainen yritys osoittaa ensinnäkin, että komissio on nojautunut tähän asiakirjaan tukeakseen väitettään, jonka mukaan kilpailusääntöjä on rikottu, ja toiseksi tämä väite voidaan näyttää toteen vain kyseisen asiakirjan perusteella. Näin ollen asianomaisen yrityksen on osoitettava, että lopputulos, johon komissio on päätöksessä päätynyt, olisi ollut erilainen, mikäli asiakirja, jota ei ole annettu tiedoksi, olisi pitänyt poistaa todisteiden joukosta (edellä 97 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Aalborg Portland ym. v. komissio, tuomion 71–73 kohta).

208    Jos kyseessä on sitä vastoin tilanne, jossa tiedoksi antamatta on jätetty asianomaisen puolesta puhuva asiakirja, kyseisen yrityksen on ainoastaan osoitettava, että sen tiedoksi antamatta jättäminen on saattanut vaikuttaa yrityksen vahingoksi menettelyn kulkuun ja komission päätöksen sisältöön. Riittää, että yritys osoittaa, että se olisi kyennyt käyttämään kyseisiä sen puolesta puhuvia asiakirjoja puolustuksessaan (yhdistetyt asiat C-238/99 P, C-244/99 P, C-245/99 P, C-247/99 P, C-250/99 P–C-252/99 P ja C-254/99 P, Limburgse Vinyl Maatschappij ym. v. komissio, tuomio 15.10.2002, Kok., s. I‑8375, 318 kohta ja edellä 85 kohdassa mainittu asia Hercules Chemicals v. komissio, tuomion 81 kohta), osoittamalla erityisesti, että se olisi voinut tuoda esiin seikkoja, jotka eivät olisi olleet sopusoinnussa komission väitetiedoksiantovaiheessa tekemien päätelmien kanssa, ja olisi siten kyennyt jollain tavoin vaikuttamaan arviointeihin, joita komissio on tehnyt päätöksessä (edellä 97 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Aalborg Portland ym. v. komissio, tuomion 75 kohta).

209    Kantaja väittää nyt käsiteltävässä kanneperusteessaan, että siltä on evätty oikeus tutustua yhtäältä Degussan toimittamiin, komission asiakirja-aineistoon sisältyviin asiakirjoihin ja toisaalta vastauksiin, jotka muut kyseessä olevat yritykset ovat antaneet väitetiedoksiantoon.

–       Oikeus tutustua Degussan asiakirjoihin

210    Asiakirja-aineistosta ilmenee, että kantaja on hallinnollisen menettelyn aikana pyytänyt oikeutta tutustua Degussan myyntiosaston raportteihin, jotka koskevat rikkomisajanjaksoa.

211    Komissio on myöntänyt oikeuden tutustua kaikkiin vuosia 1996–1999 koskeviin asiakirjoihin mutta luovuttanut ainoastaan otteita vuosia 2000 ja 2001 koskevista asiakirjoista, jotka on katsottu luottamuksellisiksi Degussan vaatimuksesta.

212    Tässä kanneperusteessaan kantaja on kritisoinut sitä, että siltä on evätty oikeus tutustua kaikkiin vuotta 2000 koskeviin asiakirjoihin, ja vedonnut yhtäältä asetuksen N:o 1/2003 27 artiklan 2 kohdan rikkomiseen ja toisaalta puolustautumisoikeuksiensa loukkaamiseen.

213    On muistutettava, että asetuksen N:o 1/2003 27 artiklan 2 kohdan mukainen oikeus tutustua asiakirja-aineistoon kuuluu menettelyllisiin takeisiin, joiden tarkoituksena on suojella puolustautumisoikeuksia ja erityisesti varmistaa se, että oikeutta tulla kuulluksi voidaan tosiasiallisesti käyttää.

214    Näin ollen oikeus tutustua asiakirja-aineistoon ei ole päämäärä sinänsä, vaan sillä pyritään puolustautumisoikeuksien suojaamiseen (ks. vastaavasti yhdistetyt asiat T-25/95, T-26/95, T-30/95T–32/95, T-34/95–T-39/95, T-42/95–T-46/95, T-48/95, T-50/95–T‑65/95, T-68/95–T-71/95, T-87/95, T-88/95, T-103/95 ja T-104/95, Cimenteries CBR ym. v. komissio, tuomio 15.3.2000, Kok., s. II-491, 156 kohta).

215    Tästä seuraa, että kantaja voi vedota asetuksen N:o 1/2003 27 artiklan 2 kohdan rikkomiseen sillä perusteella, että siltä on evätty oikeus tutustua kaikkiin kyseessä oleviin asiakirjoihin, vain, jos nämä asiakirjat ovat olleet merkityksellisiä kantajan puolustuksen kannalta, mikä kantajan on osoitettava.

216    Kantaja väittää tässä yhteydessä, että kyseessä olevat asiakirjat ovat saattaneet sisältää tietoja kilpailusta vetyperoksidimarkkinoilla vuoden 2000 jälkipuoliskolla ja että nämä tiedot ovat saattaneet olla kantajan puolesta puhuvia, kyseiseen ajanjaksoon ajoittunutta rikkomista koskevia seikkoja. Kantaja katsoo, että asiakirjojen julkaistuista osista käy ilmi jo se, että vetyperoksidimarkkinoilla oli kilpailua vuonna 2000, koska tuotantokustannukset olivat kasvaneet ja hinnat pysyneet ennallaan.

217    Koska komissio on kuitenkin osoittanut oikeudellisesti riittävällä tavalla, kuten edellä 188 kohdassa on todettu, että Turussa järjestetyssä kokouksessa päästiin yksimielisyyteen hintatason säilyttämisestä vuoden 2000 jälkipuoliskon ajan, se on voinut perustellusti katsoa kartellin vaikutusten jatkuneen tämän jakson ajan eikä sen ole tarvinnut osoittaa, että yksimielisyyden tavoitteet ovat tosiasiassa toteutuneet.

218    Näin ollen vuoden 2000 jälkipuoliskon markkinatilannetta ja erityisesti kyseessä olevien yritysten soveltamaa hintatasoa koskevat tiedot eivät ole vaikuttaneet millään tavalla komission arviointiin kilpailusääntöjen rikkomisen jatkumisesta vuoden 2000 loppuun asti. Nämä tiedot eivät siis voi olla kantajan puolesta puhuvia, kartellin jatkamista kyseisenä ajanjaksona koskevia seikkoja.

219    Koska kantaja ei ole osoittanut, että se olisi voinut käyttää kyseessä olevien asiakirjojen osia puolustustaan varten, nyt käsiteltävä väite on hylättävä eikä kantajan perusteluja, jotka koskevat komission väitettyä virhettä näiden asiakirjojen luottamuksellisuuden arvioimisessa, tarvitse tutkia.

–       Oikeus tutustua muiden yritysten väitetiedoksiantoon antamiin vastauksiin

220    Asiakirja-aineistosta käy ilmi, että komissio on hallinnollisen menettelyn yhteydessä hylännyt kantajan pyynnön saada tutustua ei-luottamuksellisiin versioihin vastauksista, jotka muut yritykset ovat antaneet väitetiedoksiantoon, jonka vastaanottajia ne ovat olleet.

221    Kantaja väittää, että tällä tietojensaannin epäämisellä on loukattu sen puolustautumisoikeuksia, koska kyseiset vastaukset ovat saattaneet sisältää kantajan puolesta puhuvia seikkoja.

222    On muistutettava, että väitetiedoksianto on toimi, jonka tarkoituksena on rajata yritystä vastaan aloitetun menettelyn kohde ja varmistaa puolustautumisoikeuksien tehokas käyttäminen (ks. asia T-69/04, Schunk ja Schunk Kohlenstoff-Technik v. komissio, tuomio 8.10.2008, Kok., s. II‑2567, 80 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

223    Tästä näkökulmasta katsottuna väitetiedoksiannon vastaanottajille taataan menettelylliset takeet soveltamalla puolustautumisoikeuksien noudattamisen periaatetta, johon lukeutuu oikeus tutustua komission asiakirja-aineistoon.

224    Väitetiedoksiantoon annetut vastaukset eivät kuulu varsinaiseen tutkinta-aineistoon (edellä 214 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Cimenteries CBR ym. v. komissio, tuomion 380 kohta).

225    Asiakirjoista, jotka eivät ole kuuluneet asiakirja-aineistoon väitetiedoksiannon ilmoitushetkellä, on todettava, että komissiolla on velvollisuus luovuttaa kyseiset vastaukset muille asianomaisille osapuolille vain, jos ilmenee, että ne sisältävät uusia niitä vastaan tai niiden puolesta puhuvia seikkoja.

226    Yhtäältä uusista yritystä vastaan puhuvista seikoista on todettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan on niin, että jos komissio aikoo perustaa kantansa seikkaan, joka perustuu väitetiedoksiantoon annettuun vastaukseen, näyttääkseen toteen, että kilpailusääntöjä on rikottu, muille tässä menettelyssä mukana oleville osapuolille on annettava mahdollisuus ottaa kantaa tällaiseen uuteen todisteeseen (edellä 214 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Cimenteries CBR ym. v. komissio, tuomion 386 kohta ja asia T-314/01, Avebe v. komissio, tuomio 27.9.2006, Kok., s. II-3085, 50 kohta).

227    Toisaalta uusista yrityksen puolesta puhuvista seikoista on samassa oikeuskäytännössä todettu, että komissiolla ei ole velvollisuutta antaa mahdollisuutta tutustua tällaisiin asiakirjoihin omasta aloitteestaan. Siinä tapauksessa, että komissio on hallinnollisessa menettelyssä hylännyt kantajan pyynnön saada tutustua asiakirjoihin, jotka eivät sisälly tutkinta-aineistoon, puolustautumisoikeuksia voitaisiin todeta loukatun ainoastaan, jos on näytetty toteen, että hallinnollisessa menettelyssä olisi voitu päätyä eri lopputulokseen, jos kantajalla olisi ollut mahdollisuus tutustua kyseisiin asiakirjoihin menettelyn aikana (edellä 214 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Cimenteries CBR ym. v. komissio, tuomion 383 kohta).

228    Kantaja ei myöskään voi vedota edellä 97 kohdassa mainituissa yhdistetyissä asioissa Aalborg Portland ym. vastaan komissio annetun tuomion 126 kohdassa esitettyyn perusteluun, jonka mukaan kyseisen yrityksen puolustuksen kannalta hyödyllisten asiakirjojen määrittely ei ole yksinomaan komission asia. Tätä komission asiakirja-aineistoon sisältyviin asiakirjoihin liittyvää perustelua ei voida soveltaa vastauksiin, jotka muut kyseessä olevat yritykset ovat antaneet komission tiedoksi antamiin väitteisiin.

229    Toisin kuin kantaja väittää, menettelyllisen yhdenvertaisuuden periaatteen ja puolustautumisoikeuksien noudattamiseen nojautuvilla perusteluilla ei näin ollen pääsääntöisesti voida velvoittaa komissiota luovuttamaan kyseisiä vastauksia muille asianomaisille osapuolille niin, että ne voisivat varmistaa mahdollisten niiden puolesta puhuvien seikkojen puuttumisen.

230    Sikäli kuin kantaja väittää luovuttamatta jätettyjen vastausten sisältäneen sen puolesta puhuvia seikkoja sen on esitettävä alustava näyttö näiden asiakirjojen hyödyllisyydestä puolustuksensa kannalta.

231    Kantajan on erityisesti esitettävä kyseessä olevat mahdolliset sen puolesta puhuvat seikat tai näyttöä, joka vahvistaa niiden olemassaolon ja näin ollen sen, että asiakirjat ovat asian käsittelyn kannalta hyödyllisiä (ks. vastaavasti asia T-43/02, Jungbunzlauer v. komissio, tuomio 27.9.2006, Kok., s. II-3435, 351–359 kohta).

232    Nyt käsiteltävässä asiassa kantaja väittää, että muiden yritysten väitetiedoksiantoon antamat vastaukset olisivat voineet tukea kantajan perusteluja, joiden tarkoituksena on ollut osoittaa rikkomisen lyhyempi kesto. Kantaja katsoo erityisesti, että tietyt yritykset ovat kiistäneet kartellin alkamis- ja päättymisajankohdan ja kyseenalaistaneet erityisesti komission arvion siitä, että kartelli olisi jatkunut vuoden 2000 loppuun asti. Lisäksi kantaja väittää, että kyseiset vastaukset ovat saattaneet sisältää seikkoja, jotka olisivat voineet saattaa uuteen valoon kilpailusääntöjen rikkomisen vuoden 2000 jälkipuoliskolla, kun otetaan huomioon erityisesti todisteiden puuttuminen siitä, että hintatasoon olisi vaikutettu.

233    Oikeuskäytännössä on kuitenkin todettu, ettei pelkästään se seikka, että muut kyseessä olevat yritykset ovat esittäneet lähinnä samat väitteet kuin kantaja kilpailusääntöjen rikkomisen kestosta, voi muodostaa kantajan puolesta puhuvaa seikkaa (ks. vastaavasti edellä 231 kohdassa mainittu asia Jungbunzlauer v. komissio, tuomion 353–355 kohta).

234    Vastaavasti se, että tietyt yritykset ovat onnistuneet osoittamaan väitetiedoksiantoon antamassaan vastauksessa, ettei niiden osallistumista väitettyyn kilpailusääntöjen rikkomiseen ole näytetty toteen riittävällä tavalla, ei merkitse sitä, että näihin vastauksiin olisi sisältynyt seikkoja, jotka olisivat saattaneet eri valoon ne suorat asiakirjatodisteet, joihin komissio on perustanut kantansa muiden yritysten osalta (edellä 214 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Cimenteries CBR ym. v. komissio, tuomion 405 kohta).

235    Näin on sitäkin suuremmalla syyllä nyt käsiteltävässä asiassa, jossa komissio on hylännyt riidanalaisella päätöksellään perustelut, jotka muut yritykset ovat esittäneet väitetiedoksiantoon antamissaan vastauksissa. Tällaisessa tilanteessa kantajan mahdolliset toteamukset, jotka olisivat perustuneet näihin vastauksiin, olisivat nimittäin voineet sisältää ainoastaan seikkoja, jotka komissio oli jo ottanut kokonaisuudessaan huomioon, eivätkä ne olisi voineet johtaa toisenlaiseen ratkaisuun.

236    Lisäksi on niin, kuten on jo todettu edellä 188, 217 ja 218 kohdassa, etteivät mahdolliset tiedot markkinoilla käydystä kilpailusta ja 18.5.–31.12.2000 eli kartellin loppuvaiheessa sovelletusta hintatasosta voineet vaikuttaa komission toteamukseen kilpailusääntöjen rikkomisen jatkumisesta tuon jakson aikana, ja näin ollen niitä ei voida katsoa kantajan puolesta puhuviksi seikoiksi.

237    Näistä seikoista seuraa, etteivät kantajan esittämät perustelut merkitse alustavaa näyttöä siitä, että muiden yritysten väitetiedoksiantoon antamat vastaukset olisivat hyödyllisiä sen puolustuksen kannalta.

238    Näin ollen on todettava, ettei kantaja ole osoittanut, että se, ettei sillä ole ollut oikeutta tutustua näihin vastauksiin, olisi ollut haitallista kantajan puolustuksen kannalta.

239    Kun tarkastellaan kantajan vetoamista siihen, että oikeutta tutustua komission asiakirja-aineistoon koskevista säännöistä EY 81 ja EY 82 artiklan, ETA-sopimuksen 53, 54 ja 57 artiklan ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 139/2004 soveltamistapauksissa annetun komission tiedonannon 27 artiklaa on sovellettu virheellisesti tai että toissijaisesti tämä artikla on lainvastainen, on riittävää huomauttaa, että kyseinen tiedonanto, jota ei edes ole mainittu riidanalaisessa päätöksessä, on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä 22.12.2005 eikä sitä ole siis voitu ajallisesti soveltaa 4.5.2005 toteutettuun riidanalaiseen tietojen saannin epäämiseen.

240    Näin ollen kantajan kyseistä tiedoksiantoa koskevat perustelut ovat tehottomia.

241    Kaiken edellä esitetyn perusteella väite, joka koskee evättyä tilaisuutta tutustua muiden kyseessä olevien yritysten väitetiedoksiantoon antamiin vastauksiin, sekä nyt käsiteltävä kanneperuste kokonaisuudessaan on hylättävä perusteettomina.

 Sakon perusmäärän määrittelyssä tapahtuneet väitetyt virheet

 Asianosaisten lausumat

242    Neljäs kanneperuste sisältää neljä väitettä, jotka liittyvät komission sakon suuruuden määrittelyn yhteydessä tekemiin arvioihin ja koskevat ensinnäkin rikkomisen vakavuutta, toiseksi rikkomisen kestoa, kolmanneksi varoittavaa vaikutusta sekä neljänneksi sitä, että kantajan tekemää yhteistyötä ei ole otettu huomioon lieventävänä seikkana.

243    Ensiksi kantaja väittää, että komissio on tehnyt oikeudellisen virheen ja tosiseikkoja koskevan arviointivirheen arvioidessaan kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuutta. Sakon perusmäärä on kantajan mukaan tämän vuoksi liian suuri ja suhteeton.

244    Kantajan mukaan komissio on yhtäältä sakon perusmäärän laskentapohjaa määritellessään jättänyt huomiotta sen, että kartellin kesto oli natriumperboraatin kohdalla lyhyempi kuin vetyperoksidin kohdalla. Laskentapohja on määritelty ETA-alueella vuonna 1999 vallinneen vetyperoksidin ja natriumperboraatin markkinoiden yhteenlasketun laajuuden perusteella ottamatta huomioon sitä, että natriumperboraattikartellin kesto oli lyhyempi. Koska vetyperoksidin markkinat kattoivat 60–65 prosenttia molempien tuotteiden yhteenlasketuista markkinoista, komission olisi pitänyt alentaa laskentapohjaa niin, että se olisi vastannut niitä rikkomisajanjaksoja, joiden aikana rikkominen koski vain vetyperoksidin markkinoita.

245    Toisaalta komissio ei kantajan mukaan ole tarkastellut kartellin vaikutuksia markkinoihin. Tällainen tarkastelu olisi ollut välttämätöntä kaikkien muiden kuin niiden ajanjaksojen osalta, joiden aikana hintasopimuksia tosiasiallisesti sovellettiin, eli elokuun 1997 ja 18.5.2000 välisenä aikana vetyperoksidin tapauksessa ja 14.5.1998–19.12.1999 natriumperboraatin tapauksessa. Komissio on kantajan mukaan kuitenkin todennut riidanalaisessa päätöksessä, että rikkomisen todellista vaikutusta on ollut mahdotonta määrittää (riidanalaisen päätöksen 455 perustelukappale), mutta se ei ole perustellut tätä päätelmäänsä.

246    Koska komissio ei ole osoittanut, että rikkomisella oli vaikutusta hintoihin kartellin alku- ja loppuvaiheessa, sen olisi kantajan mukaan pitänyt lieventää sakkoa sen mukaisesti. Komissio on tehnyt oikeudellisen virheen, kun se ei ole tutkinut sitä, oliko kilpailunvastainen menettely toteutettu, eikä yrittänyt määrittää sen vaikutusta markkinoihin.

247    Riidanalaista päätöstä ei ole kantajan mukaan myöskään perusteltu siltä osin kuin kyse on laskentapohjan määrittelemisestä 50 miljoonaksi euroksi, koska komissio on vain tyytynyt toteamaan, että laskentapohjan määrä ”oli määrättävä”. Tämä määrä on suhteeton komission suuntaviivoihin ja päätöksentekokäytäntöön nähden.

248    Toiseksi komissio on voinut kantajan mukaan ottaa kantajalle määrättävän sakon suuruuden määrittämisessä huomioon vain helmikuun 1998 ja toukokuun 2000 välisen ajanjakson.

249    Yhtäältä komissio on nimittäin esittänyt näyttöä kilpailusääntöjen rikkomisesta, johon kantaja on syyllistynyt, ainoastaan ajanjaksolta elokuu 1997 – 18.5.2000. Toisaalta kantaja on ollut ensimmäinen yritys, joka toimitti todisteet kartellin olemassaolosta elokuun 1997 ja helmikuun 1998 välisenä aikana. Tätä ajanjaksoa ei siten ole kantajan mukaan voitu ottaa huomioon kantajalle määrättävää sakkoa määritettäessä.

250    Kolmanneksi komissio ei kantajan mukaan ole perustellut sakon määrän korottamista varoittavan vaikutuksen nojalla. Se ei ole selittänyt, miksi korotus on ollut tarpeellinen, ja se on erityisesti jättänyt selittämättä, miksi rikkomisen uusiminen olisi todennäköistä ilman tällaista korotusta.

251    Korotus on kantajan mukaan liiallinen ja suhteeton rikkomisen uusimisen estämisen tavoitteeseen nähden. Sakon määrä ennen korotusta olisi riittänyt selvästi varoittavan vaikutuksen aikaansaamiseen kantajan liikevaihdosta ja varoista riippumatta.

252    Neljänneksi kantaja väittää, että komissio ei ole yhteistyöstä annetun tiedonannon mukaisesti ottanut kokonaisvaltaisesti huomioon kantajan tekemää yhteistyötä menettelyn aikana. Näin ollen komission olisi pitänyt ottaa huomioon tämä yhteistyö kyseisen tiedonannon ulkopuolella, ja koska se ei ole tehnyt näin, se ei ole noudattanut suuntaviivoja vaan on loukannut suhteellisuusperiaatetta ja yhdenvertaisen kohtelun periaatetta.

253    Komissio kiistää kantajan väitteet.

 Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta

–       Kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuuden arviointi ja sakon perusmäärän laskentapohjan taso

254    Asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 3 kohdan mukaan sakon suuruutta määritettäessä on otettava huomioon sekä rikkomisen vakavuus että sen kesto.

255    Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuutta määritettäessä otetaan huomioon lukuisia tekijöitä, kuten asian ominaispiirteet, asiayhteys ja sakkojen ennalta ehkäisevä vaikutus, joiden osalta komissiolla on harkintavaltaa (yhdistetyt asiat C-189/02 P, C-202/02 P, C-205/02 P–C-208/02 P ja C-213/02 P, Dansk Rørindustri ym. v. komissio, tuomio 28.6.2005, Kok., s. I-5425, 241 kohta ja asia C‑328/05 P, SGL Carbon v. komissio, tuomio 10.5.2007, Kok., s. I-3921, 43 kohta).

256    Suuntaviivojen 1 kohdan A alakohdan ensimmäisen alakohdan mukaan ”rikkomuksen vakavuuden arvioinnissa on otettava huomioon sen laatu, sen todellinen vaikutus markkinoihin, jos se on mitattavissa, ja – – asian kannalta merkitykselli[sten] maantieteelli[sten] markkinoi[den laajuus]”.

257    Nyt käsiteltävässä asiassa komissio on ottanut rikkomisen erittäin vakavaksi luokittelemista varten huomioon rikkomisen – joka muodostui EY 81 artiklassa luetelluista vakavimmista käyttäytymismuodoista – luonteen, sen, että rikkominen kattoi koko ETA-alueen, jolla vetyperoksidin ja natriumperboraatin markkinoiden kokonaisarvo on huomattava, sekä sen, että kyseisellä rikkomisella täytyi olla vaikutusta markkinoihin, vaikka vaikutus ei olekaan ollut mitattavissa (riidanalaisen päätöksen 453–457 perustelukappale).

258    Tämän jälkeen sakon laskentapohja on vahvistettu kunkin rikkomiseen osallistuneen osalta erikseen erityisesti sen mukaan, mikä oli niiden painoarvo markkinoilla. Kantajalle, joka on vetyperoksidin ja natriumperboraatin yhteenlaskettujen markkinoiden suurin tuottaja, on asetettu laskentapohjaksi 50 miljoonaa euroa (riidanalaisen päätöksen 460–462 perustelukappale).

259    Kantaja riitauttaa ensiksi nämä arviot ja väittää, että komission olisi pitänyt ottaa huomioon se, että natriumperboraattikartelli oli lyhytkestoisempi kuin vetyperoksidikartelli ja että vetyperoksidin markkinat edustivat 60–65 prosenttia näiden kahden tuotteen yhteenlasketuista markkinoista.

260    On todettava, että laskentapohja määritetään kylläkin koko rikkomisen vakavuuden perusteella, mutta kun on kyse yhtenä kokonaisuutena pidettävästä jatketusta kilpailusääntöjen rikkomisesta, saattaa olla asianmukaista ottaa tässä sakon suuruuden määrittämisvaiheessa huomioon kilpailusääntöjen rikkomismuotojen vaihteleva intensiteetti (ks. vastaavasti edellä 89 kohdassa mainittu asia BPB v. komissio, tuomion 364 kohta).

261    Nyt käsiteltävässä asiassa komissio on todennut riidanalaisen päätöksen 331 perustelukappaleessa, että vaikka se on ”vakuuttunut siitä, että kyseessä on yhtenä kokonaisuutena pidettävä kilpailusääntöjen rikkominen, joka koskee samanaikaisesti vetyperoksidia ja natriumperboraattia”, se otti sakon määrittämisessä huomioon ”sen, että natriumperboraattikartelli on alkanut myöhemmin kuin [vetyperoksidi]kartelli ja myös päättynyt ennen sitä”.

262    Toisin kuin kantaja väittää, komissio on näin ollen ottanut huomioon sakon suuruutta määrittäessään sen, että natriumperboraattiin liittynyt toiminta kesti lyhyemmän aikaa kuin kilpailusääntöjen rikkominen kokonaisuudessaan.

263    Kantaja ei voi perustellusti väittää, ettei komissio tosiasiassa ole toiminut näin, ainoastaan sillä perusteella, että riidanalaisen päätöksen 457–462 perustelukappaleessa viitataan vetyperoksidin ja natriumperboraatin yhteenlaskettujen markkinoiden laajuuteen täsmentämättä sitä, miten jompaakumpaa tuotetta koskeva yhteistyö on otettu huomioon sakon perusmäärän laskentapohjaa määritettäessä.

264    Komission ei nimittäin yhtäältä tarvitse perusteluvelvollisuutta noudattaakseen ilmoittaa päätöksensä perusteluissa sakkojen laskentatapaan liittyviä numerotietoja tai yksityiskohtaisempia selityksiä (ks. vastaavasti asia C-279/98 P, Cascades v. komissio, tuomio 16.11.2000, Kok., s. I-9693, 50 kohta).

265    Toisaalta komissio on täsmentänyt vastauksessaan unionin yleisen tuomioistuimen kirjalliseen kysymykseen, että se on tosiaankin päättänyt ottaa huomioon natriumperboraattiin liittyneen toiminnan erilaisen keston nimenomaan laskentapohjaa määrittäessään eikä rikkomisen kestosta johtuvan sakon määrän korottamisen yhteydessä sekä korostanut, että kyse on ollut vain yhdestä huomioon otettavasta seikasta vahvistettaessa laskentapohjaa asianmukaiseksi.

266    Kantaja väittää tästä, että koska natriumperboraattimarkkinoihin liittyneen toiminnan lyhyempi kesto on otettu huomioon, tämän olisi pitänyt vaikuttaa sakon laskentapohjan vastaavaan alentamiseen, ja näin kantaja jättää huomiotta oikeuskäytännön, jonka mukaan sakon asianmukaisen laskentapohjan määritteleminen ei voi olla pelkän laskelman tulos, ja vaikutusalaan kuuluvien markkinoiden koko on vain yksi niistä tekijöistä, joka voidaan ottaa huomioon sakon suuruutta määritettäessä (ks. vastaavasti edellä 255 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Dansk Rørindustri ym. v. komissio, tuomion 243 kohta).

267    Väite, jonka mukaan natriumperboraattiin liittyneen toiminnan lyhyempää kestoa ei ole otettu huomioon, on näin ollen perusteeton.

268    Toiseksi kantaja väittää, että sakon perusmäärän laskentapohja, joksi on vahvistettu 50 miljoonaa euroa, on suhteeton suuntaviivoihin ja komission aikaisempaan käytäntöön nähden ja että riidanalaista päätöstä ei ole tältä osin riittävästi perusteltu.

269    Aikaisemmasta käytännöstä, johon kantaja vetoaa, on huomautettava, että komissiolla on harkintavaltaa vahvistaessaan sakkojen määrää, jotta se voisi ohjata yritysten toimintaa niin, että ne noudattaisivat kilpailusääntöjä. Vaikka komissio olisi aikaisemmin määrännyt tietyntasoisia sakkoja tietyntyyppisistä rikkomisista, se ei estä sitä milloin tahansa korottamasta tätä tasoa varmistaakseen kilpailupolitiikan toteuttamisen ja vahvistaakseen sakkojen varoittavaa vaikutusta (ks. asia T-68/04, SGL Carbon v. komissio, tuomio 8.10.2008, Kok., s. II-2511, 49 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

270    Suuntaviivoista on todettava, että nyt käsiteltävässä asiassa, jossa kilpailusääntöjen rikkominen on todettu erittäin vakavaksi, mitä kantaja ei ole kiistänyt, 50 miljoonan suuruista laskentapohjaa ei voida pitää ilmeisen suhteettomana suuntaviivojen mukaiseen asteikkoon nähden.

271    Väitteestä, jonka mukaan riidanalaista päätöstä ei ole riittävästi perusteltu kantajalle määrätyn sakon perusmäärän laskentapohjan osalta, on todettava, että vakiintuneessa oikeuskäytännössä on katsottu, että tästä olennaisesta menettelyperiaatteesta johtuvat vaatimukset täyttyvät, jos komissio ilmoittaa päätöksessään arviointiperusteet, joiden perusteella se on voinut määrittää kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuuden ja keston (ks. edellä 208 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Limburgse Vinyl Maatschappij ym. v. komissio, tuomion 463 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

272    Nyt käsiteltävässä asiassa komissio on täyttänyt nämä vaatimukset, kun se on ilmoittanut riidanalaisen päätöksen 453–462 perustelukappaleessa seikat, joiden avulla kyseisen kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuus on voitu määrittää ja jotka ovat liittyneet rikkomisen laatuun, laajuuteen ja kyseisten markkinoiden kokoon, ja selostanut niiden soveltamisen nyt käsiteltävään asiaan.

273    Lisäksi perusmäärän laskentapohjan perustelemisesta absoluuttisin ilmaisuin on syytä huomauttaa, että sakot ovat komission kilpailupolitiikan väline ja että sillä on oltava harkintavaltaa niiden suuruuden määräämisessä, jotta se voisi ohjailla yritysten toimintaa siten, että ne noudattaisivat kilpailusääntöjä. Tästä syystä ei voida vaatia, että komissio esittäisi tässä yhteydessä muita kuin rikkomisen vakavuuteen ja kestoon liittyviä perusteluja (ks. edellä 269 kohdassa mainittu asia SGL Carbon v. komissio, tuomio 8.10.2008, 32 kohta).

274    Toinen väite on näin ollen perusteeton.

275    Kolmanneksi kantaja väittää, että komissio on jättänyt virheellisesti tutkimatta kartellin todellisen vaikutuksen markkinoihin siltä osin kuin kyse on muista ajanjaksoista kuin niistä, joiden aikana hintasopimuksia kantajan mukaan tosiasiallisesti sovellettiin, eli ajanjaksosta elokuu 1997 – 18.5.2000 vetyperoksidin tapauksessa ja ajanjaksosta 14.5.1998–19.12.1999 natriumperboraatin tapauksessa.

276    Kantaja väittää, että komissiolla on ollut velvollisuus tutkia, missä määrin hintoihin on vaikutettu, tai ainakin arvioida tosiasiallisen vaikutuksen todennäköisyys markkinoilla kyseisinä ajanjaksoina.

277    Tästä on huomautettava, että rikkomisen todellinen vaikutus markkinoihin on kylläkin tekijä, joka on otettava huomioon rikkomisen vakavuutta arvioitaessa, mutta kyse on yhdestä kriteeristä muiden kriteerien – kuten rikkomisen luonteen ja maantieteellisten markkinoiden laajuuden – joukossa. Vastaavasti suuntaviivojen 1 kohdan A alakohdan ensimmäisestä alakohdasta käy ilmi, että vaikutus markkinoihin on otettava huomioon ainoastaan, jos se on mitattavissa.

278    Lisäksi on todettava, että horisontaalisia hintakartelleja tai markkinoiden jakamiseen tähtääviä kartelleja, kuten nyt käsiteltävässä asiassa kyseessä olevan kaltaisia kilpailusääntöjen rikkomisia, voidaan pitää erittäin vakavina jo niiden laadun perusteella, eikä komission tarvitse osoittaa kilpailusääntöjen rikkomisen todellista vaikutusta markkinoihin. Kilpailusääntöjen rikkomisen todellinen vaikutus markkinoihin on vain yksi sellainen tekijä muiden joukossa, jonka perusteella komissio voi korottaa sakon laskentapohjaa mahdollisesta 20 miljoonan euron vähimmäismäärästä, jos tämä tekijä on mitattavissa (asia C-534/07 P, Prym ja Prym Consumer v. komissio, tuomio 3.9.2009, Kok., s. I-7415, 74 ja 75 kohta).

279    Nyt käsiteltävässä asiassa riidanalaisen päätöksen 455 perustelukappaleesta käy ilmi, että komissio on katsonut olevan mahdotonta mitata kaikkien kyseisten kilpailunvastaisten järjestelyjen tosiasiallista vaikutusta ETA-alueen markkinoihin ja että tämän vuoksi se ei ole erityisesti tukeutunut tällaiseen vaikutukseen nimenomaan sen seikan perusteella, että tosiasiallinen vaikutus on otettava huomioon vain, jos se on mitattavissa.

280    Samassa perustelukappaleessa komissio on vahvistanut, että eurooppalaiset tuottajat olivat toteuttaneet salaiset järjestelyt ja että tällä toteuttamisella oli todellakin vaikutusta markkinoihin, vaikka tosiasiallisia vaikutuksia oli ”vaikea mitata ex hypothesi”.

281    Lisäksi riidanalaisen päätöksen 457 perustelukappaleessa, jossa todetaan rikkominen erittäin vakavaksi, komissio ei ole viitannut pelkästään rikkomisen laatuun, maantieteelliseen ulottuvuuteen ja markkinoiden kokoon vaan myös siihen, että rikkomisella on ”täytynyt olla vaikutuksia”.

282    Tästä on todettava, että koska kyseinen kartelli kattoi koko ETA-alueen ja sen tarkoituksena oli jakaa markkinaosuuksia ja asiakkaita sekä vahvistaa hintatavoitteet, komissio on voinut perustellusti luokitella sen erittäin vakavaksi kilpailusääntöjen rikkomiseksi, kun otetaan huomioon rikkomisen laatu, eikä sillä ole ollut velvollisuutta osoittaa kartellin konkreettisia vaikutuksia markkinoihin.

283    Näin ollen komission toteamus siitä, että kilpailusääntöjen rikkomisella kokonaisuutena tarkasteltuna on ”[täytynyt] olla vaikutuksia” markkinoihin, voidaan katsoa ainoastaan rikkomisen vakavuuden määrittelyssä huomioon otetuksi toissijaiseksi seikaksi.

284    Kantaja ei myöskään kiistä toteamusta itsessään vaan tyytyy väittämään, että komission olisi pitänyt myöntää se, että rikkomisella ei ole ollut tosiasiallisia vaikutuksia tiettyinä rikkomisajanjaksoina, ja ottaa tämä huomioon määritellessään sakon perusmäärän laskentapohjaa.

285    Tätä perustelua ei siis ole todellisuudessa kohdistettu siihen, että rikkominen on määritelty erittäin vakavaksi, vaan sillä on tarkoitus kyseenalaistaa rikkomisen vakavuuden perusteella komission määräämän sakon suuruus.

286    Tästä on todettava, että vaikka rikkomisen todellinen vaikutus – jos se on mitattavissa – on yksi niistä tekijöistä, joiden perusteella sakon perusmäärän laskentapohjaa voidaan korottaa mahdollista vähimmäismäärää suuremmaksi, nyt käsiteltävässä asiassa riidanalaisen päätöksen 455 perustelukappaleesta käy selvästi ilmi, että komissio on katsonut, ettei kyseinen vaikutus ole ollut mitattavissa ja että näin ollen sitä ei ole voitu ottaa huomioon sakon suuruutta määritettäessä.

287    Kantajan viittauksesta asiassa T-279/02, Degussa vastaan komissio, 5.4.2006 annettuun tuomioon (Kok., s. II-897, 241–254 kohta), jossa alennettiin rikkomisen vakavuuden perusteella määriteltyä sakon määrää, kun oli todettu, että komissio oli vahvistanut tämän määrän ottamalla huomioon todellisen vaikutuksen markkinoihin, mutta tätä seikkaa ei ollut näytetty toteen rikkomisen koko ajalta, on todettava, että nyt käsiteltävässä asiassa – toisin kuin kyseiseen tuomioon johtaneen asian olosuhteissa – komissio ei ole sakon suuruutta määrittäessään tukeutunut todelliseen vaikutukseen, joka rikkomisella on markkinoihin.

288    Koska kyse on lisäksi sakon suuruuden määrittämisen kannalta vapaaehtoisesta osatekijästä, kantaja ei voi perustellusti moittia komissiota siitä, että se ei ole ilmaissut selvästi syitä sille, miksi se on katsonut, etteivät rikkomisen todelliset vaikutukset ole mitattavissa.

289    Komissio on nimittäin kantajalle määrätyn sakon perusmäärän laskentapohjaa määritellessään voinut perustellusti ja olematta velvollinen perustelemaan valintaansa jättää huomiotta kyseisen seikan ja tukeutua muihin seikkoihin, kuten rikkomisen laatuun, maantieteelliseen laajuuteen ja markkinoiden kokoon.

290    Näin ollen kantaja väittää virheellisesti, että komission olisi pitänyt määritellä kartellin todelliset vaikutukset markkinoihin ja ottaa huomioon tällaisen vaikutuksen puuttuminen rikkomisen tiettyjen ajanjaksojen osalta tai esittää erityiset syyt, joiden perusteella se on katsonut, etteivät nämä vaikutukset ole olleet mitattavissa.

291    Kaiken edellä esitetyn perusteella rikkomisen vakavuuden arviointia ja sakon perusmäärän laskentapohjan määrittelemistä koskevia väitteitä ei voida hyväksyä.

–       Varoittava vaikutus

292    Kantaja väittää, että komissio ei ole perustellut varoittavan vaikutuksen nojalla toteuttamaansa sakon korottamista, kun se ei ole selittänyt korottamisen tarvetta kantajan erityistilanteen vuoksi eikä arvioinut rikkomisen uusimisen todennäköisyyttä. Lisäksi kyseessä oleva 50 prosentin suuruinen korotus on kantajan mukaan liiallinen, kun otetaan huomioon uusimisen ehkäisemisen tavoite, ja se on suhteeton kantajan yrityksen koosta riippumatta.

293    Riidanalaisen päätöksen perusteluista on todettava, että komissio on katsonut, että sakkojen määrä voidaan asettaa tasolle, joka varmistaa niiden riittävän varoittavan vaikutuksen kunkin yrityksen koon mukaisesti (riidanalaisen päätöksen 463 perustelukappale).

294    Komissio on vahvistanut samassa perustelukappaleessa kantajalle määrätyn sakon perusmäärän laskentapohjan kertomisen kertoimella 1,5 sillä perusteella, että kantaja on suuri yritys, koska sen viimeisimmän, riidanalaista päätöstä edeltäneen tilikauden maailmanlaajuinen liikevaihto oli huomattava.

295    On todettava, että komissio on tuonut näissä perusteluissaan riittävällä tavalla esiin seikat, jotka se on ottanut huomioon kantajalle määrätyn sakon korottamisessa varoittavan vaikutuksen aikaansaamiseksi, ja näin ollen kantaja on tiennyt sen erityistilanteen vuoksi tehdyn korotuksen perusteet ja voinut vedota oikeuksiinsa ja unionin tuomioistuimet ovat voineet harjoittaa valvontaansa.

296    Komissio ei nimittäin ole velvollinen ilmoittamaan perusteluissaan numerotietoja, joita se on käyttänyt arvioinnissaan erityisesti tavoitellun varoittavan vaikutuksen osalta (ks. vastaavasti edellä 264 kohdassa mainittu asia Cascades v. komissio, tuomion 39–48 kohta ja asia T-330/01, Akzo Nobel v. komissio, tuomio 27.9.2006, Kok., s. II-3389, 125 kohta).

297    Siitä, onko riidanalainen päätös perusteltu, on aluksi huomautettava, että komission on sakon suuruuden määrittämiseksi huolehdittava siitä, että sakolla on varoittava vaikutus (yhdistetyt asiat 100/80–103/80, Musique Diffusion française ym. v. komissio, tuomio 7.6.1983, Kok., s. 1825, Kok. Ep. VII, s. 133, 106 kohta ja edellä 158 kohdassa mainittu asia Archer Daniels Midland v. komissio, tuomion 63 kohta).

298    Komissio voi tässä ottaa huomioon muun muassa yrityksen koon ja taloudellisen vahvuuden (ks. vastaavasti edellä 297 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Musique Diffusion française ym. v. komissio, tuomion 120 kohta ja edellä 255 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Dansk Rørindustri ym. v. komissio, tuomion 243 kohta).

299    Samoin suuntaviivojen 1 kohdan A alakohdan neljännessä alakohdassa määrätään, että on otettava huomioon kilpailusääntöjä rikkoneiden todellinen taloudellinen kapasiteetti aiheuttaa merkittävää vahinkoa muille talouden toimijoille ja erityisesti kuluttajille ja määritettävä sakon määrä tasolle, joka on riittävän varoittava.

300    Nyt käsiteltävässä asiassa kantajan väitteestä, jonka mukaan korotus on suhteeton, on todettava, että jos rikkominen, josta on määrätty seuraamus, vastaa sellaista käyttäytymistä, jonka lainvastaisuuden komissio on todennut useaan otteeseen siitä lähtien, kun se ensimmäisen kerran puuttui asiaan, se on voinut vahvistaa sakon määrän riittävän varoittavalle tasolle olematta velvollinen arvioimaan sitä, miten todennäköistä on, että kantaja syyllistyy uudestaan rikkomiseen (ks. vastaavasti yhdistetyt asiat T-101/05 ja T-111/05, BASF ja UCB v. komissio, tuomio 12.12.2007, Kok., s. II-4949, 46 ja 47 kohta).

301    Seuraavaksi on todettava, että komissiolla on sakkojen määrää vahvistaessaan harkintavaltaa, jotta se voisi ohjata yritysten toimintaa kilpailusääntöjen mukaiseksi. Kun otetaan huomioon kantajan koko, jonka huomattava maailmanlaajuinen liikevaihto osoittaa, kyseistä 50 prosentin suuruista korotusta ei voida pitää suhteettomana varoittavan vaikutuksen tavoitteeseen nähden.

302    Koska korotus perustuu lisäksi seikkaan, jota ei ole otettu huomioon sakon perusmäärän laskentapohjaa määritettäessä, eli siihen, että sakon varoittava vaikutus on varmistettava kantajan huomattaviin maailmanlaajuisiin varoihin nähden, kantaja ei ole voinut perustellusti väittää, että varoittavan vaikutuksen tavoite olisi otettu riittävällä tavalla huomioon sakon perusmäärän laskentapohjassa.

303    Edellä esitetyn perusteella tätä väitettä ei voida hyväksyä.

–       Rikkomisen kesto

304    Komissio on todennut riidanalaisen päätöksen 467 perustelukappaleessa, että kantaja on syyllistynyt kilpailusääntöjen pitkäaikaiseen rikkomiseen 31.1.1994–31.12.2000 eli kuuden vuoden ja 11 kuukauden ajan. Tämän seurauksena kantajalle määrätyn sakon laskentapohjaa on korotettu 65 prosentilla eli 10 prosentilla jokaisen kokonaisen rikkomisvuoden osalta ja 5 prosentilla jäljelle jäävän ajanjakson osalta.

305    Kantaja riitauttaa yhtäältä tämän arvion ja väittää, että komissio ei ole osoittanut sen osallistuneen rikkomiseen ennen elokuuta 1997 eikä 18.5.2000 jälkeen.

306    Koska tämä väite on kuitenkin sama kuin kantajan kahdessa edellä käsitellyssä kanneperusteessa esittämät rikkomisen kestoa koskevat perustelut, sitä ei ole tarpeen tutkia itsenäisesti.

307    Toisaalta kantaja väittää olleensa ensimmäinen yritys, joka toimitti komission kanssa tekemänsä yhteistyön puitteissa todisteet kartellin olemassaolosta elokuun 1997 ja helmikuun 1998 välisenä aikana. Kantajan mukaan komission ei näin ollen olisi pitänyt ottaa tätä ajanjaksoa huomioon määritellessään sille määrättävän sakon suuruutta.

308    Yhteistyöstä annetun tiedonannon 23 kohdan b alakohdan viimeisessä alakohdassa määrätään, että ”jos yritys toimittaa todisteita komissiolle aikaisemmin tuntemattomista tosiseikoista, jotka liittyvät suoraan epäillyn kartellin vakavuuteen tai kestoon, komissio ei ota näitä tosiseikkoja lukuun määrittäessään sakkoa, joka määrätään kyseiset todisteet toimittaneelle yritykselle”.

309    Kantaja väittää nyt käsiteltävässä asiassa, että sen toimittamilla todisteilla rikkomisesta on ollut välitön vaikutus kartellin keston määrittelemiseen, koska komissio on voinut niiden avulla ajoittaa rikkomisen alkamisen elokuuhun 1997.

310    On todettava, että tämä perustelu perustuu väitteeseen, jonka mukaan komissio ei ole osoittanut oikeudellisesti riittävällä tavalla kilpailusääntöjen rikkomista ennen elokuuta 1997.

311    Koska tuo väite on kuitenkin hylätty ensimmäisen kanneperusteen tutkimisen yhteydessä (ks. edellä 170 kohta), myöskään nyt tarkasteltavaa väitettä ei voida hyväksyä. Komissio on näet perustellusti osoittanut, että kartelli kattoi ajanjakson ennen elokuuta 1997, joten kantajan esittämällä näytöllä kyseistä ajanjaksoa seuranneesta ajanjaksosta ei ole ollut välitöntä vaikutusta kartellin keston määrittämiseen.

312    Kaiken edellä esitetyn perusteella nyt tarkasteltavaa väitettä ei tarvitse käsitellä itsenäisesti edellä käsiteltyihin ensimmäiseen ja toiseen kanneperusteeseen nähden, ja se on katsottava muilta osin perusteettomaksi.

–       Yhteistyöstä annetun tiedonannon soveltamisalaan kuulumattoman kantajan yhteistyön huomiotta jättäminen

313    Kantaja väittää yhteistyöstä annetun tiedonannon virheelliseen soveltamiseen perustuvaan, jäljempänä käsiteltävään kolmanteen kanneperusteeseen nähden toissijaisesti, että komissio ei ole ottanut täysimääräisesti huomioon sen tekemää yhteistyötä tiedonannon soveltamisalan ulkopuolella lieventävänä seikkana.

314    Tästä on riittävää huomauttaa, että kun on kyse rikkomisista, jotka kuuluvat yhteistyöstä annetun tiedonannon soveltamisalaan, asianosainen ei pääsääntöisesti voi pätevästi moittia komissiota siitä, ettei se ole ottanut huomioon asianosaisen yhteistyön astetta lieventävänä asianhaarana yhteistyöstä annetun tiedonannon soveltamisalan ulkopuolella (ks. vastaavasti asia T-15/02, BASF v. komissio, tuomio 15.3.2006, Kok., s. II-497, 586 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

315    Tämä näkemys soveltuu nyt käsiteltävään asiaan sitäkin suuremmalla syyllä, koska komissio on ottanut huomioon kantajan tekemän yhteistyön alentaessaan yhteistyöstä annetun tiedonannon mukaisesti määräämänsä sakon määrää. Näissä olosuhteissa ei voida perustellusti moittia komissiota siitä, että se ei ole alentanut kantajalle määrätyn sakon määrää vielä lisää tiedonannon soveltamisalan ulkopuolella.

316    Näin ollen tämä väite ja siten neljäs kanneperuste kokonaisuudessaan on hylättävä.

 Yhteistyöstä annetun tiedonannon soveltaminen

 Asianosaisten lausumat

317    Tämä kanneperuste käsittää kolme väitettä, joista ensimmäinen koskee kantajan esittämän, sakoista vapauttamista tai sakkojen lieventämistä koskevan hakemuksen päivämäärän arviointia, toinen kantajan luokittelua kahteen muuhun yritykseen nähden ja kolmas myönnettyä sakon alentamista.

–       Kantajan esittämän hakemuksen päivämäärän arviointi

318    Kantaja väittää komission katsoneen virheellisesti, että kantajan sakoista vapauttamista tai sakkojen lieventämistä koskeva hakemus esitettiin 4.4.2003 eikä 3.4.2003 kello 9.30, jolloin kantaja otti yhteyttä komissioon puhelimitse ja myönsi osallistumisensa kilpailusääntöjen rikkomiseen sekä ehdotti kiireellistä tapaamista todisteiden esittämiseksi suullisesti.

319    Sakoista vapauttamista tai sakkojen lieventämistä koskevat hakemukset pitäisi kantajan mukaan tutkia niiden saapumisjärjestyksessä riippumatta siitä, haluaako hakemuksen tekijä toimittaa tiedot kirjallisesti vai suullisesti. Nyt käsiteltävässä asiassa kantaja väittää esittäneensä hakemuksen 3.4.2003 käydyssä puhelinkeskustelussa, jota seurasi samana päivänä kello 13.24 lähetetty faksi, jossa kantaja ehdotti kiireellistä tapaamista suullisen lausunnon antamiseksi.

320    Sillä, että komissio on kieltäytynyt katsomasta kyseistä hakemusta sakoista vapauttamista tai sakkojen lieventämistä koskevaksi hakemukseksi, heikennetään sellaisen yrityksen asemaa, joka on halukas antamaan suullisen lausunnon, jonka järjestelemiseen tarvitaan aikaa. Kantajan mukaan silloin, kun yritys myöntää kilpailusääntöjen rikkomisen ja on halukas yhteistyöhön ja antaa viipymättä ja komission kanssa sovittuna ajankohtana lausunnon, yrityksen hakemus on katsottava tehdyksi hetkenä, jona yritys on pyytänyt tapaamista komission kanssa lausuntonsa antamiseksi.

321    Yritysten antamat suulliset lausunnot ovat kantajan mukaan hyväksytty tapa esittää sakoista vapauttamista tai sakkojen lieventämistä koskeva hakemus. Komission riidanalaisessa päätöksessä käyttämä lähestymistapa saa kuitenkin yritykset luopumaan todisteiden esittämisestä suullisesti, ja se on vastoin yhteistyöstä annetun tiedonannon tavoitteita. Kantaja väittää olleensa nyt käsiteltävässä asiassa ainoa yritys, joka toi esiin toimihenkilönsä eli kartellin välittömät todistajat, jotta nämä voisivat antaa suulliset lausuntonsa ja vastata komission kysymyksiin.

322    Kantajan mukaan 3.4.2003 käyty puhelinkeskustelu ja lähetetty faksi vahvistavat kantajan pyynnön tapaamisesta sakoista vapauttamista tai sakkojen lieventämistä koskevan hakemuksen esittämiseksi, ja niistä käy ilmi niiden tietojen luonne, jotka kantajan oli tarkoitus ilmoittaa komissiolle mahdollisimman pian. Toisessa faksissa, joka lähetettiin samana päivänä kello 17.24, kantaja väittää ilmoittaneensa, että se oli valmis antamaan tiedot välittömästi ja oli komission käytettävissä tapaamisen järjestämiseksi samana tai seuraavana päivänä.

323    Näin ollen kyseisissä yhteydenotoissa ilmoitettiin selvästi tapaamisen tarkoitus ja niiden tietojen luonne, jotka kantaja aikoi luovuttaa komissiolle. Sillä, että yhteydenotot itsessään eivät sisältäneet kilpailusääntöjen rikkomista koskeneita tietoja, ei kantajan mukaan ole merkitystä.

324    Koska komissio on kieltäytynyt katsomasta, että kantaja esitti sakoista vapauttamista tai sakkojen lieventämistä koskevan hakemuksen 3.4.2003 kello 9.30 tai toissijaisesti kello 13.24, se on kantajan mukaan jättänyt huomiotta suullisen hakemuksen erityispiirteet ja rikkonut asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohtaa sekä yhteistyöstä annetun tiedonannon 21–23 kohtaa.

325    Lisäksi komissio on kantajan mukaan loukannut luottamuksensuojan periaatetta ja hyvän hallinnon periaatetta. Kantaja on mielestään voinut olettaa perustellusti, että sen hakemus katsottaisiin esitetyksi puhelinsoiton hetkellä. Tällaisessa tilanteessa komission olisi pitänyt ilmoittaa kantajalle tavasta, jolla se aikoi soveltaa yhteistyötiedonantoa, minkä seurauksena kantaja olisi voinut toimittaa välittömästi kirjallisen hakemuksen faksitse.

326    Komissio on myöntänyt etuuskohtelun yritykselle, joka on lähettänyt asiakirjat faksitse, ja näin ollen loukannut yhdenvertaisen kohtelun periaatetta kantajan, joka on halunnut toimittaa todisteet suullisesti, vahingoksi.

327    Komissio kiistää kantajan väitteet.

–       Kantajan luokittelu kahteen muuhun kyseessä olevaan yritykseen nähden

328    Kantaja väittää komission todenneen virheellisesti, että EKA Chemicals ja Arkema olivat täyttäneet yhteistyöstä annetun tiedonannon 21 kohdan mukaisen edellytyksen tehdessään sakoista vapauttamista tai sakkojen lieventämistä koskevat hakemukset.

329    Komissio on kantajan mukaan ottanut huomioon ainoastaan hetken, jona EKA Chemicals ja Arkema tekivät sakoista vapauttamista tai sakkojen lieventämistä koskevat hakemuksensa, mutta ei ole tutkinut sitä, olivatko yritykset toimittaneet merkittävää lisäarvoa tuovaa näyttöä, ja näin ollen se on rikkonut yhteistyöstä annetun tiedonannon 21–23 kohtaa ja asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohtaa sekä laiminlyönyt perusteluvelvollisuutensa.

330    Kantajan mukaan EKA Chemicalsin ja Arkeman esittämiä seikkoja ei kuitenkaan voida pitää merkittävää lisäarvoa tuovana näyttönä, ja näin ollen ne eivät täytä yhteistyöstä annetun tiedonannon 21 kohdan mukaista edellytystä.

331    EKA Chemicalsista kantaja toteaa, että suurin osa seikoista, jotka se oli esittänyt 29.3.2003 päivätyssä faksissaan ja 31.3.2003 antamassaan suullisessa lausunnossa, koski kahden pohjoismaisen tuottajan välisiä sopimuksia, eivätkä ne näin ollen ole merkityksellisiä ETA-alueen kattaneen kartellin osoittamisessa. Suuri osa tiedoista koski kantajan mukaan kartellin alkamisajankohtaa edeltäneitä tapahtumia.

332    Kantajan mukaan komissio on riidanalaisessa päätöksessä tukeutunut EKA Chemicalsin esittämiin seikkoihin vain kuusi kertaa ja ainoastaan elokuuta 1997 edeltävän ajanjakson osalta. Näiden todisteiden merkitys on rajallinen, koska niitä ei ole tuettu muulla näytöllä ja koska ne eivät ole täsmällisiä eivätkä vakuuttavia. Komissio on itse asiassa ottanut huomioon ainoastaan EKA Chemicalsin 8.10.2004 ilmoittamat seikat. Koska EKA Chemicals osallistui kartelliin ainoastaan siihen saakka, kunnes se tuli ”Manner-Euroopan markkinoille” (riidanalaisen päätöksen 364 perustelukappale), se ei ole kantajan mukaan voinut toimittaa tietoja näistä markkinoista.

333    Arkemasta kantaja toteaa, että sen oikeudelliset neuvonantajat ovat lähettäneet 3.4.2003 komissiolle faksin, oheistaneet siihen 13 liitettä ja todenneet, että liitteet sisälsivät kilpailusääntöjen rikkomista koskevia asiakirjoja.

334    Kantajan mukaan kyse on käsin kirjoitetuista muistiinpanoista sekä asiakirjoista, joita ei ole päivätty eikä otsikoitu ja joista osa on vaikeasti luettavissa ja huonolaatuisia tai jopa epätäydellisiä ja joista osa sisältää symboleja tai lyhenteitä, joita on mahdotonta ymmärtää ilman selvennyksiä. Komissio on kantajan mukaan itse myöntänyt kantajalle lähettämässään, 1.4.2005 päivätyssä kirjeessä, että näitä asiakirjoja on ollut vaikea lukea. Arkema toimitti näitä asiakirjoja koskevat selvennykset tai kommentit vasta 26.5.2003.

335    Kyseisiä asiakirjoja ei kantajan mukaan voida pitää todisteina, koska tosiseikkoja ei voida selvittää niiden perusteella ilman lisäselvennyksiä. Asiakirjat eivät sisällä merkityksellisiä tietoja päivämääristä, paikoista, keskustelujen aiheista eivätkä osallistujista, eikä niistä voi päätellä, että ne koskevat vetyperoksidia.

336    Kantajan mukaan kyseiset asiakirjat on saatettu todistusvoimaisiksi vasta 26.5.2003 toimitetuilla jälkikäteisselvennyksillä. Jokaiseen 3.4.2003 päivättyyn asiakirjaan on nimittäin ollut välttämätöntä saada 26.5.2003 annettu yksityiskohtainen selvennys asiakirjojen sisällön ymmärtämiseksi ja niiden vaikutuksen arvioimiseksi.

337    Arkema on kantajan mukaan toimittanut todisteet vasta 26.5.2003 noin seitsemän viikkoa alkuperäisen faksin jälkeen. Todisteiden toimittamiseen tarvittu aika osoittaa kantajan mukaan sen, että 3.4.2003 päivätty tiedonanto on epäjohdonmukainen ja epätäydellinen ja että se on ollut tulos Arkeman ”ennenaikaisesta ja asiattomasta yrityksestä” hyötyä sakoista vapauttamisesta tai sakkojen lieventämisestä samanaikaisesti useassa asiassa. Tätä ennenaikaisuutta kuvaa se, että 3.4.2003 toimitetut liitteet on esitetty väärässä järjestyksessä tai ne ovat olleet jopa puutteellisia ja niitä on pitänyt täydentää 26.5.2003 toimitetuilla asiakirjoilla.

338    Komissio on kantajan mukaan tukeutunut riidanalaisessa päätöksessään 3.4.2003 toimitettuihin asiakirjoihin, 26.5.2003 toimitettuihin asiakirjoihin ja samana päivänä toimitettuihin selvennyksiin. Viitatessaan 3.4.2003 toimitettuun asiakirjaan komissio tukeutuu kantajan mukaan selvästi 26.5.2003 annettuihin selvennyksiin (ks. esim. riidanalaisen päätöksen 185 perustelukappale). Asiakirjoja, jotka on toimitettu 3.4.2003, on käytetty ainoastaan viittauksena yhteen ainoaan tapaamiseen (riidanalaisen päätöksen 192 perustelukappale), ja tämä viittaus on kantajan mukaan edellyttänyt viittausta 26.5.2003 toimitettuihin selvennyksiin.

339    Lisäksi kantajan mukaan on niin, ettei Arkema ole pyytänyt sakoista vapauttamista tai sakkojen lieventämistä natriumperboraatin osalta eikä toimittanut mitään natriumperboraattia koskevia seikkoja ennen 15.7.2003. Komissio ei näin ollen ole voinut perustellusti todeta, että 3.4.2003 toimitetut asiakirjat koskisivat molempia menettelyn kohteena olevia tuotteita.

340    Komissio kiistää kantajan väitteet.

–       Kantajalle myönnetyn lievennyksen taso

341    Kantaja väittää toissijaisesti, että komissio on tehnyt oikeudellisen virheen ja ilmeisen arviointivirheen, kun se on kieltäytynyt lieventämästä kantajalle määrättyä sakkoa 20 prosentin enimmäismäärään asti tämän tekemän yhteistyön perusteella; tämä lievennys myönnetään järjestyksessä kolmannelle yritykselle, joka täyttää yhteistyöstä annetun tiedonannon 21 kohdan mukaiset edellytykset.

342    Kantajan mukaan lievennyksen tasoa vahvistettaessa otetaan huomioon todisteiden toimittamisajankohta ja niiden tuoma merkittävä lisäarvo. Komissio ei kantajan mukaan kuitenkaan ole tutkinut sitä, missä määrin näillä kantajan esittämillä tiedoilla on ollut merkittävää lisäarvoa.

343    Komissio ei myöskään ole arvioinut asianmukaisesti kantajan toimittamien tietojen laajuutta. Toisin kuin EKA Chemicalsin ja Arkeman toimittamat tiedot, kantajan toimittamat tiedot ovat koskeneet sekä vetyperoksidia että natriumperboraattia. Kantaja väittää toimittaneensa yksityiskohtaiset ja tarkat tiedot kaikista riidanalaisessa päätöksessä mainituista tapaamisista, jotka järjestettiin elokuun 1997 ja vuoden 1998 lopun välillä vetyperoksidin osalta sekä toukokuun 1998 ja joulukuun 1999 välillä natriumperboraatin osalta. Kantajan mukaan komissio on kilpailusääntöjen rikkomisen osoittaakseen tukeutunut lähes kaikkiin kantajan mainitsemiin tapaamisiin.

344    Tästä komission olisi pitänyt kantajan mukaan todeta, että kantaja esitti ensimmäisenä yksityiskohtaiset ja näin ollen uudet tiedot kaikista kyseisistä tapaamisista, jotka olivat olennainen osa kartellia. Komissio on todennut virheellisesti, että muut yritykset olivat jo antaneet komissiolle tiedot näistä tapaamisista. Komissiolla ei ole ollut oikeutta arvioida kantajan esittämää näyttöä ”kokonaisuutena”, vaan sen olisi pitänyt arvioida kaikki seikat erikseen.

345    Kantaja katsoo, että komissio on jättänyt huomiotta sen esittämien tietojen luonteen todetessaan, että ne vain tukivat Degussan jo toimittamia tietoja. Kantaja on toimittanut olennaista lisänäyttöä, joka sisälsi suoria todistajanlausuntoja. Komissio on kantajan mukaan tukeutunut vain kymmenen kertaa Degussan antamiin tietoihin, joissa ei mainita esimerkiksi vetyperoksidia koskeneita, vuonna 1997 järjestettyjä tapaamisia, jotka kantaja on tuonut esiin.

346    Komission olisi pitänyt ottaa huomioon se, että vain kantaja toi esiin ylemmän henkilöstönsä, joka esitti välittömät todisteet kilpailusääntöjen rikkomisesta, että se ei tyytynyt ainoastaan toimittamaan kirjallisia lausuntojaan asianajajiensa välityksellä ja että se teki jatkuvaa yhteistyötä haettuaan sakoista vapauttamista tai sakkojen lieventämistä vastaamalla tietopyyntöihin ja toimittamalla oma-aloitteisesti lisätietoja. Komissio on kantajan mukaan katsonut virheellisesti, että kartelliin osallistujien tapaamisissa antamilla suullisilla lausumilla oli vähemmän todistusarvoa kuin asiakirjatodisteilla.

347    Kantajan mukaan riidanalainen päätös perustuu erittäin suurelta osin sen itsensä toimittamiin tietoihin. Komissio ei ole ottanut huomioon tämän yhteistyön tärkeyttä eikä näin ollen soveltanut asianmukaisesti yhteistyöstä annetun tiedonannon 23 kohtaa.

348    Kantajan mukaan sille määrätyn sakon lievennys on poikkeuksellisen vähäinen ja suhteeton sekä yhteistyöstä annetun tiedonannon mukaisen lievennyksen enimmäismäärään nähden että muille kyseessä oleville yrityksille ja erityisesti Arkemalle myönnettyihin lievennyksiin nähden, ja tällä on kantajan mukaan loukattu yhdenvertaisen kohtelun periaatetta. Kantaja katsoo edistäneensä kilpailusääntöjen rikkomisen toteamista suuremmassa määrin kuin Arkema. Kantajalle määrätyn sakon lievennys on näin ollen ”selvästi lainvastainen ja kohtuuttoman alhainen”.

349    Komissio väittää esittäneensä oikeudellisesti riittävällä tavalla riidanalaisen päätöksen 523 perustelukappaleessa syyt, joiden vuoksi se on kantajan tekemän yhteistyön perusteella myöntänyt 10 prosentin suuruisen lievennyksen kantajalle määrätystä sakosta.

350    Kantajan esittämien todisteiden lisäarvon merkityksestä ja laajuudesta komissio toteaa, että se on kyllä ottanut huomioon sen, että kyseiset todisteet koskivat sekä vetyperoksidia että natriumperboraattia. Kantaja on kuitenkin esittänyt pääasiallisesti näyttöä, joka on tukenut tiettyjä Degussan ja Arkeman antamia tietoja.

351    Komission mukaan on totta, että kantajan toimittamiin todisteisiin on viitattu riidanalaisessa päätöksessä kaikkien vuosina 1997–2000 pidettyjen monenkeskisten tapaamisten osalta, mutta hetkellä, jona kantaja haki sakoista vapauttamista tai sakkojen lieventämistä, muut yritykset olivat jo ilmoittaneet näistä tapaamisista. Komissio katsoo näin ollen voineensa todeta, että kantajan esittämät todisteet ainoastaan tukivat sitä, minkä komissio jo tiesi kilpailusääntöjen rikkomisesta kokonaisuudessaan.

352    Kantajan sakoista vapauttamista tai sakkojen lieventämistä koskevan hakemuksen jälkeen tehdyn yhteistyön laajuudesta ja jatkumisesta komissio toteaa, että yhteistyöstä annetun tiedonannon 23 kohdan b alakohdan toisen alakohdan viimeisestä virkkeestä seuraa se, ettei komissiolla ole ollut velvollisuutta ottaa näitä seikkoja huomioon. Jatkuvaa yhteistyötä voidaan komission mukaan pitää oletuksena, ja kyseisellä säännöksellä voidaan ennemminkin määrätä seuraamus sakoista vapauttamista tai sakkojen lieventämistä koskevan hakemuksen jälkeen tehdyn yhteistyön vähäisyyden vuoksi.

353    Yhdenvertaisen kohtelun periaatteen väitetystä loukkaamisesta komissio toteaa, ettei kantajan ja Arkeman tilanteita voi verrata keskenään riidanalaisen päätöksen 510 ja 513 perustelukappaleessa esitettyjen syiden vuoksi, ja tämä ero oikeuttaa myöntämään lievennyksen enimmäismäärään asti Arkemalle mutta ei kantajalle. Lisäksi komissio väittää ottaneensa selvästi huomioon kantajan todisteiden esittämispäivän riidanalaisen päätöksen 515 perustelukappaleessa.

 Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta

354    Yhteistyöstä annetun tiedonannon 21–23 kohdassa määrätään seuraavaa:

”21. Sakkojen lieventämiseksi yrityksen on toimitettava komissiolle epäillystä kilpailusääntöjen rikkomisesta todisteita, joilla on merkittävää lisäarvoa suhteessa komission hallussa jo oleviin todisteisiin, ja sen on lopetettava osallistumisensa epäiltyyn kilpailusääntöjen rikkomiseen viimeistään siinä vaiheessa, kun se toimittaa todisteet.

22. Käsitteellä ’lisäarvo’ viitataan siihen, missä määrin toimitetut todisteet luonteensa ja/tai yksityiskohtaisuutensa vuoksi parantavat komission mahdollisuuksia vahvistaa kyseessä olevat tosiseikat. Arvioidessaan tätä komissio katsoo yleensä kirjallisten todisteiden, jotka ovat peräisin ajankohdalta, jota tosiseikat koskevat, olevan arvokkaampia kuin jälkeenpäin tuotetut todisteet. Samoin kyseessä oleviin tosiseikkoihin suoraan liittyvät todisteet katsotaan yleensä arvokkaammiksi kuin todisteet, jotka liittyvät niihin vain välillisesti.

23. Komissio määrittelee kaikissa hallintomenettelyn päätteeksi tekemissään lopullisissa päätöksissä seuraavat seikat:

a)       oliko yrityksen toimittamilla todisteilla merkittävää lisäarvoa suhteessa komission hallussa samana ajankohtana olleisiin todisteisiin,

b)       kuinka paljon yrityksellä määrättäviä sakkoja lievennetään. Tämä ratkaistaan seuraavalla tavalla muussa tapauksessa määrättyjen sakkojen perusteella:

–        ensimmäinen yritys, joka täyttää 21 kohdan mukaiset edellytykset: sakkoja lievennetään 30–50 prosenttia,

–        toinen yritys, joka täyttää 21 kohdan mukaiset edellytykset: sakkoja lievennetään 20–30 prosenttia,

–        seuraavat yritykset, jotka täyttävät 21 kohdan mukaiset edellytykset: sakkoja lievennetään enintään 20 prosenttia.

Sakkojen lievennyksen tason ratkaisemiseksi kussakin näistä ryhmistä komissio ottaa huomioon sen, minä ajankohtana 21 kohdan mukaiset edellytykset täyttävät todisteet toimitettiin ja missä määrin ne sisälsivät lisäarvoa. Komissio voi myös ottaa huomioon yrityksen todisteiden toimittamispäivän jälkeisen yhteistyön laajuuden ja jatkuvuuden.

Jos yritys lisäksi toimittaa todisteita komissiolle aikaisemmin tuntemattomista tosiseikoista, jotka liittyvät suoraan epäillyn kartellin vakavuuteen tai kestoon, komissio ei ota näitä tosiseikkoja lukuun määrittäessään sakkoa, joka määrätään kyseiset todisteet toimittaneelle yritykselle.”

355    Nyt käsiteltävässä asiassa komissio on yhteistyötiedonantoa soveltaessaan todennut, että Degussa on täyttänyt edellytykset kaikista sakoista vapauttamiseksi. EKA Chemicalsin on katsottu olleen järjestyksessä ensimmäinen ja Arkeman toinen yritys, jotka ovat täyttäneet tiedonannon 21 kohdan mukaiset edellytykset, ja näin ollen EKA Chemicalsille määrättyä sakkoa on alennettu 40 prosentilla ja Arkemalla määrättyä sakkoa 30 prosentilla. Kantajan on katsottu olleen kolmas tämän edellytyksen täyttävä yritys, ja sille määrättyä sakkoa on alennettu 10 prosentilla (riidanalaisen päätöksen 501–524 perustelukappale).

–       Kantajan tekemän hakemuksen päivämäärän arviointi

356    Riidanalaisesta päätöksestä käy ilmi, että EKA Chemicals teki sakoista vapauttamista tai sakkojen lieventämistä koskevan hakemuksensa 29.3.2003, antoi suullisen lausunnon 31.3.2003 ja toimitti todisteet kilpailusääntöjen rikkomisesta saman viikon kuluessa (riidanalaisen päätöksen 67, 503 ja 505 perustelukappale).

357    Arkema toimitti komissiolle 3.4.2003 kello 15.50 faksitse sakoista vapauttamista tai sakkojen lieventämistä koskevan hakemuksensa sekä 13 liitettä ja ilmoitti, että liitteet sisälsivät kyseistä kartellia koskevia asiakirjoja. Arkema toimitti 26.5.2003 komissiolle uusia seikkoja, jotka liittyivät sen sakoista vapauttamista tai sakkojen lieventämistä koskevaan hakemukseen, ja näihin sisältyivät 3.4.2003 toimitettuja asiakirjoja koskevat selvennykset (riidanalaisen päätöksen 69, 510 ja 516 perustelukappale).

358    Asiakirja-aineistosta ja riidanalaisen päätöksen 68–71 perustelukappaleesta käy ilmi, että kantaja otti komissioon ensimmäisen kerran yhteyttä puhelimitse 3.4.2003 aamupäivällä.

359    Kantaja ilmoitti samana päivänä kello 13.15 toimittamallaan faksilla komissiolle haluavansa ”tällä faksilla” esittää yhteistyöstä annetun tiedonannon mukaisen hakemuksen, ja koska kyse oli suullisesti esitettävästä todisteesta, kantaja halusi ”tavata komission mahdollisimman pian esittääkseen tälle nämä seikat menettelyssä, [joka mahdollistaa] tällaiset suulliset lausumat”. Lopuksi kantaja pyysi komissiota vahvistamaan tämän ”mahdollisuudet [seuraavana päivänä järjestettävään] tapaamiseen”.

360    Kantaja vahvisti samana päivänä kello 17.24 lähettämässään faksissa olevansa ”tämän jälkeen valmis antamaan lisätietoja ja [olevansa] näin ollen komission käytettävissä [samana tai seuraavana päivänä järjestettävää] tapaamista varten”. Samana päivänä kello 17.28 lähettämässään faksissa kantaja vahvisti osallistumisensa tapaamiseen komission kanssa seuraavana päivänä eli 4.4.2003 kello 14.15.

361    Kantaja antoi suullisen lausuman 4.4.2003 komission tiloissa, ja kantajan toimihenkilöt toimittivat samalla todisteita. Kantaja antoi 9.4.2003 erityisesti natriumperboraattia koskeneen lausuman. Se vahvisti lausumansa kirjallisesti ja liitti vahvistukseensa tiettyjä lisätietoja 11. ja 16.4.2003.

362    Komissio on ottanut huomioon nämä seikat, joita kantaja ei ole kiistänyt, ja katsonut riidanalaisessa päätöksessä, että ”[kantaja on] esittänyt 4.4.2003 hakemuksen [yhteistyöstä annetun] tiedonannon soveltamisesta ja että tämä pyyntö on esitetty suullisen lausuman muodossa” (riidanalaisen päätöksen 515 perustelukappale).

363    Nyt käsiteltävän väitteen yhteydessä kantaja katsoo, että komissio on tehnyt oikeudellisen virheen soveltaessaan yhteistyöstä annetun tiedonannon 21–23 kohtaa. Kantajan mukaan silloin, kun yritys on halukas yhteistyöhön ja antaa viipymättä ja komission kanssa sovittuna ajankohtana lausuman, sen hakemus on katsottava tehdyksi sillä hetkellä, jona se on ottanut yhteyttä komissioon antaakseen lausuman.

364    Tästä on todettava, että yhteistyöstä annetun tiedonannon 21 ja 23 kohdasta käy ilmi, että sakkojen lieventämiseksi yrityksen on toimitettava komissiolle todisteita, joilla on merkittävää lisäarvoa suhteessa sen hallussa jo oleviin todisteisiin. Lisäksi tiedonannon 23 kohdan b alakohdassa määrätyn sakkojen lievennyksen tason ratkaisemiseksi komission on määritettävä ajankohta, jona yritys on täyttänyt tämän edellytyksen.

365    Kyseisistä säännöksistä käy näin ollen selvästi ilmi, että soveltaakseen yhteistyöstä annetun tiedonannon 23 kohdan b alakohdassa määrättyjä sakkojen lievennyksen vaihteluvälejä komission on määritettävä ajankohta, jona yritys on tosiasiallisesti toimittanut sille todisteet, joilla on merkittävää lisäarvoa suhteessa sen hallussa jo oleviin todisteisiin.

366    Tätä tulkintaa tukevat kyseisen tiedonannon mukaiseen järjestelmään liittyvät seikat eli se, että komissio on velvollinen määrittämään tarkan ajankohdan, jona sakon lievennyksen edellytykset ovat täyttyneet kyseisen yrityksen osalta, vertailemalla todisteita sen hallussa jo hakemuksen esittämispäivänä olleisiin todisteisiin ja että sillä täytyy näin ollen olla kyseiset todisteet tosiasiallisesti käytettävissään.

367    Kantajan väitteestä, jonka mukaan tämä lähestymistapa, joka perustuu hetkeen, jona sakoista vapauttamista tai sakkojen lieventämistä koskevan hakemuksen tehnyt yritys on tosiasiallisesti toimittanut todisteet, rajoittaa kyseisten yritysten halukkuutta näytön esittämiseen suullisesti, vaikka tällainen näyttö voi sisältää kilpailusääntöjen rikkomiseen suoraan osallistuneiden henkilöiden todistuksia, on todettava, että vaikka sitä pidettäisiinkin toteen näytettynä, sillä ei voida kyseenalaistaa yhteistyöstä annetun tiedonannon sanamuotoon perustuvaa tulkintaa.

368    Joka tapauksessa kantaja väittää virheellisesti, että kyseinen lähestymistapa voi johtaa eriarvoiseen kohteluun niiden yritysten vahingoksi, jotka haluavat antaa suullisen lausuman.

369    Yhteistyöstä annetun tiedonannon määräyksiä, jotka velvoittavat määrittämään tarkan ajankohdan, jona todisteet, joilla on merkittävää lisäarvoa suhteessa komission hallussa jo oleviin todisteisiin, on toimitettu, sovelletaan nimittäin erotuksetta kaikkiin yrityksiin, jotka ovat tehneet sakoista vapauttamista tai sakkojen lieventämistä koskevan hakemuksen.

370    Hakemusten tekemispäivän määrittämisestä on todettava, että kyseisen tiedonannon nojalla sakoista vapauttamista tai sakkojen lieventämistä koskevan hakemuksen tehneiden yritysten tilanteita on pidettävä toisiinsa rinnastettavina riippumatta todisteiden esittämistavasta, joka on hakemuksen tekijän päätettävissä. Näitä tilanteita on siis kohdeltava samalla tavalla.

371    Näiden toteamusten perusteella kantajan väitettä, jonka mukaan sakkojen lievennyksen tason ratkaisemiseksi huomioon on otettava se hetki, jona yritys ottaa yhteyttä komissioon suullisen lausuman antamiseksi, ei voida hyväksyä.

372    Nyt käsiteltävässä asiassa on kiistatonta, että kantaja ei ole toimittanut minkäänlaista kyseessä olevaa kilpailusääntöjen rikkomista koskevaa todistetta ennen 4.4.2003 antamaansa suullista lausumaa. Näin ollen komissio on perustellusti katsonut, että kantaja on täyttänyt yhteistyöstä annetun tiedonannon 21 kohdan mukaisen edellytyksen tuona päivänä.

373    Tässä yhteydessä kantaja ei voi myöskään perustellusti vedota suullisen lausumansa antamiseen liittyviin ajallisiin rajoituksiin.

374    On nimittäin niin, että juuri siitä syystä, että tietojen toimittaminen suullisesti on lähtökohtaisesti hitaampaa kuin tietojen toimittaminen kirjallisesti, kyseisen yrityksen on valitessaan tietojen toimittamisen suullisesti otettava huomioon, että se kantaa riskin siitä, että jokin muu yritys toimittaa ennen sitä komissiolle kirjallisesti ratkaisevan näytön kartellin olemassaolosta (ks. vastaavasti edellä 314 kohdassa mainittu asia BASF v. komissio, tuomion 505 kohta).

375    Kantaja ei myöskään väitä, että tapaamismahdollisuudet komission puolelta olisivat asettaneet rajoituksia ajankohdalle, jona kantaja teki sakoista vapauttamista tai sakkojen lieventämistä koskevan hakemuksen. Nyt käsiteltävän asian olosuhteista käy lisäksi ilmi, että komissio on ottanut täysimääräisesti huomioon kantajan mainitseman kiireellisyyden ja järjestänyt tapaamisen ehdotettuna päivänä kantajan suullisen lausuman vastaanottamiseksi.

376    Luottamuksensuojan periaatteen väitetystä loukkaamisesta on todettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kaikilla oikeussubjekteilla, jotka ovat sellaisessa tilanteessa, josta ilmenee, että heille on unionin viranomaisten toiminnan vuoksi syntynyt perusteltuja odotuksia, on oikeus vedota kyseiseen periaatteeseen (ks. yhdistetyt asiat T-213/01 ja T-214/01, Österreichische Postsparkasse ja Bank für Arbeit und Wirtschaft v. komissio, tuomio 7.6.2006, Kok., s. II-1601, 210 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

377    Nyt käsiteltävässä asiassa kantaja väittää ainoastaan, että komission olisi pitänyt ilmoittaa sille tavasta, jolla se aikoi soveltaa yhteistyötiedonantoa.

378    On kuitenkin niin, että kun otetaan huomioon tiedonannon selvä sanamuoto, jonka mukaan edellytetään todisteita, joilla on merkittävää lisäarvoa suhteessa komission hallussa jo oleviin todisteisiin, kantaja ei ole voinut perustellusti olettaa, että sen tekemän yhteistyön muoto määritettäisiin sakkojen lievennyksen tason ratkaisemiseksi sen 3.4.2003 toimittamien tiedonantojen päivämäärän mukaan, koska näissä tiedonannoissa ei tuotu esille mitään todisteita.

379    Kantaja ei myöskään vahvista, että komissio olisi vakuuttanut sille millään tavoin, että sen esittämää hakemusta pidettäisiin 3.4.2003 tehtynä, eikä kantaja moiti komissiota siitä, ettei tämä olisi noudattanut olosuhteiden edellyttämää ripeyttä.

380    On siis todettava, ettei komissio ole toteuttanut minkäänlaista toimenpidettä tai ryhtynyt mihinkään sellaiseen toimintaan, jonka perusteella kantaja olisi voinut perustellusti olettaa, että sen esittämän sakoista vapauttamista tai sakkojen lieventämistä koskevan hakemuksen katsottaisiin täyttäneen yhteistyöstä annetun tiedonannon 21 kohdan mukaisen edellytyksen sillä hetkellä, kun kantaja otti yhteyttä komissioon, eli 3.4.2003.

381    Näin ollen on hylättävä kantajan väite luottamuksensuojan periaatteen loukkaamisesta sekä samoihin perusteluihin nojaava väite hyvän hallinnon periaatteen loukkaamisesta.

382    Kaiken edellä esitetyn perusteella on todettava, että väite kantajan tekemän, sakoista vapauttamista tai sakkojen lieventämistä koskevan hakemuksen päivämäärän arvioinnista ei ole perusteltu.

–       Kahden muun kyseessä olevan yrityksen toimittamien tietojen arviointi

383    Kantaja väittää, etteivät EKA Chemicals ja Arkema ole kumpikaan toimittaneet todisteita, joilla olisi ollut merkittävää lisäarvoa suhteessa komission hallussa hakemusten esittämishetkellä jo olleisiin todisteisiin.

384    Ensiksi kantaja väittää, että komissio on yhteistyöstä annetun tiedonannon 23 kohdan b alakohdassa määrätyn sakkojen lievennyksen tason ratkaisemiseksi ottanut huomioon ainoastaan ajankohdan, jona yritykset ovat tehneet sakoista vapauttamista tai sakkojen lieventämistä koskevat hakemuksensa, mutta ei toimitettujen todisteiden tuomaa lisäarvoa. Lisäksi kantaja väittää, ettei kyseisiä arvioita ole riittävästi perusteltu.

385    Alkuun on todettava, että komissio on katsonut riidanalaisen päätöksen 503 ja 509 perustelukappaleessa, että EKA Chemicals ja Arkema ovat molemmat toimittaneet todisteita, joilla on ollut merkittävää lisäarvoa suhteessa komission hallussa näiden todisteiden toimittamishetkellä jo olleisiin todisteisiin.

386    EKA Chemicalsista komissio on todennut erityisesti, että se on toimittanut todisteita, jotka koskivat ajanjaksoa 31.1.1994–14.10.1997 ja liittyivät seikkoihin, joista komissio ei aiemmin ollut tietoinen ja jotka ovat näin ollen suoraan vaikuttaneet kartellin keston määrittämiseen. Komissio on todennut lisäksi, että EKA Chemicals on tuonut esiin seikkoja, jotka tukivat ja täydensivät Degussan esittämiä seikkoja ja koskivat ajanjaksoa 14.10.1997–31.12.1999 (riidanalaisen päätöksen 506 perustelukappale).

387    Vaikka nämä toteamukset on tehty arvioitaessa sakon lievennyksen tasoa ryhmän sisällä, komissio on tukeutunut niihin myös määrittääkseen EKA Chemicalsiin sovellettavan ryhmän siltä osin kuin kyse on ollut EKA Chemicalsin 29. ja 31.3.2003 esittämistä todisteista, eikä näiden kahden päivän välillä tehty muita sakoista vapauttamista tai sakkojen lieventämistä koskevia hakemuksia.

388    Arkemasta komissio on todennut, että sen 3.4.2003 päivätty tiedonanto sisälsi käsin kirjoitettuja asiakirjoja, joissa todetaan tutkimuksen kohteena oleviin kahteen tuotteeseen liittyvä kilpailunvastainen toiminta, ja että nämä asiakirjat itsessään ovat olleet riittävän selkeitä niin, että komissio on voinut ymmärtää ne, vaikka niitä onkin täydennetty myöhemmin (riidanalaisen päätöksen 510 perustelukappale). Komissio on näin ollen katsonut, että Arkeman ensimmäinen merkittävää lisäarvoa tuova tiedonanto annettiin 3.4.2003 (513 perustelukappale).

389    Näistä perusteluista käy selvästi ilmi, että komissio on – toisin kuin kantaja väittää – sakkojen lievennystä koskevan sovellettavan ryhmän ratkaisemiseksi tutkinut ja todennut EKA Chemicalsin sekä Arkeman tekemän yhteistyön tuovan merkittävää lisäarvoa suhteessa komission hallussa näiden hakemusten esittämishetkellä jo olleisiin todisteisiin.

390    Kantajan väite, jonka mukaan kyseisten hakemusten arvioinnissa on tapahtunut oikeudellinen virhe, on näin ollen hylättävä.

391    Lisäksi edellä mainituista riidanalaisen päätöksen perustelukappaleista käyvät selvästi ja yksiselitteisesti ilmi komission päättelyn keskeiset seikat, joiden perusteella komissio on todennut, että molempien yritysten tekemä yhteistyö toi tekohetkellään yhteistyöstä annetun tiedonannon 21 kohdassa tarkoitettua merkittävää lisäarvoa, mikä on otettu huomioon määritettäessä molemmille yrityksille määrättävän sakon lievennystä koskevaa ryhmää tiedonannon 23 kohdan b alakohdan nojalla.

392    Kantajan väite perusteluvelvollisuuden laiminlyönnistä on näin ollen myös hylättävä.

393    Toiseksi kantaja väittää, että kyseiset komission arvioinnit ovat ilmeisen virheellisiä.

394    Tästä on huomautettava, ettei komissio saa silloin, kun se arvioi kartellin jäsenten sen kanssa harjoittamaa yhteistyötä, jättää huomiotta yhdenvertaisuusperiaatetta, mutta sillä on kuitenkin laaja harkintavalta tietyn yrityksen sen kanssa harjoittaman yhteistyön laadun ja hyödyllisyyden arvioimiseksi. Näin ollen vain komission ilmeinen arviointivirhe on moitittavissa (ks. asia T-116/04, Wieland-Werke v. komissio, tuomio 6.5.2009, Kok., s. II-1087, 124 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

395    Tästä seuraa, että kantaja ei voi vain esittää kannekirjelmän liitteessä omaa arviotaan EKA Chemicalsin ja Arkeman myötävaikutuksesta vaan sen on osoitettava konkreettisin perusteluin se, missä kohdin komission arvioinnissa on tapahtunut ilmeinen virhe.

396    EKA Chemicalsin tekemästä yhteistyöstä on huomautettava aluksi, että riidanalaisen päätöksen 506 perustelukappaleen mukaan EKA Chemicals on toimittanut rikkomisajanjaksoa koskevia asiakirjoja, jotka ovat liittyneet tiettyihin salaisiin tapaamisiin ja yhteyksiin, jotka ovat koskeneet seikkoja, joista komissio ei aikaisemmin ollut tietoinen ja joilla on ollut välitön vaikutus siihen, että kartellin kesto on voitu todeta 31.1.1994 ja 14.10.1997 välisen ajanjakson osalta, ja EKA Chemicals on toimittanut myös todisteita, jotka ovat tukeneet ja täydentäneet Degussan toimittamia todisteita myöhemmän ajanjakson osalta.

397    Toteamuksesta, jonka mukaan kilpailusääntöjen rikkominen kattoi koko ETA-alueen, on todettava, ettei tämän arvion paikkansapitävyyttä heikennä se kantajan esittämä seikka, jonka mukaan EKA Chemicalsin toimittamat tiedot koskivat pääasiallisesti pohjoismaisia markkinoita. On huomautettava, että EKA Chemicals on toimittanut tietoja tuottajien välisistä ”Manner-Eurooppaa” koskeneista yhteydenotoista ja että useat kilpailusääntöjen vastaiset toimet koskivat poikkeuksetta Pohjoismaiden ja ”Manner-Euroopan” markkinoita (ks. mm. riidanalaisen päätöksen 106 ja 144 perustelukappale).

398    Edelleen on todettava siitä, että kantaja kiistää EKA Chemicalsin esittämien seikkojen todistusarvon, että komissio on voinut erityisesti niiden perusteella vahvistaa kartellin alkamisajankohdaksi 31.1.1994 ja että ne ovat tukeneet Degussan lausumia kartellin alkujaksosta. Sillä, että nämä seikat on ensimmäistä kanneperustetta tutkittaessa katsottu riittämättömiksi osoittamaan kantajan osallistumisen kilpailusääntöjen rikkomiseen kyseisestä päivästä alkaen, ei kyseenalaisteta näiden seikkojen todistusarvoa siltä osin kuin kyse on kartellin olemassaolon selvittämisestä sinänsä.

399    Lisäksi kantajan väite, jonka mukaan EKA Chemicalsin myötävaikutus rajoittui suurelta osin kartellin alkamisajankohtaa edeltäneisiin tapahtumiin, perustuu väitteeseen siitä, että kartelli olisi alkanut elokuussa 1997, ja tämä väite on hylätty perusteettomana ensimmäisen kanneperusteen tutkimisen yhteydessä (ks. edellä 170 kohta).

400    Lopuksi on todettava, että riidanalaisen päätöksen niiden perustelukappaleiden, joissa on hyödynnetty EKA Chemicalsin esittämiä seikkoja, väitetyllä vähäisellä määrällä ei kyseenalaisteta näiden seikkojen todistusarvoa. Lisäksi pelkästään se, että tietyissä perustelukappaleissa viitataan EKA Chemicalsin alkuperäisen hakemuksen tekemisen jälkeen esitettyihin seikkoihin, ei riitä perustelemaan kantajan väitettä, jonka mukaan komissio on tukeutunut tosiasiallisesti tietoihin, jotka EKA Chemicals toimitti sakoista vapauttamista tai sakkojen lieventämistä koskevan hakemuksensa tekemisen jälkeen.

401    Näiden seikkojen perusteella on todettava, etteivät kantajan esittämät väitteet osoita, että komissio olisi tehnyt ilmeisen virheen päätellessään EKA Chemicalsin toimittaneen todisteet, joilla on yhteistyöstä annetun tiedonannon 21 kohdan mukaista merkittävää lisäarvoa, ennen sitä päivää, jona kantaja teki sakoista vapauttamista tai sakkojen lieventämistä koskevan hakemuksensa.

402    Arkeman esittämistä seikoista komissio on todennut riidanalaisessa päätöksessään, että ”Arkeman ensimmäinen tiedonanto on sisältänyt 13 käsin kirjoitettua asiakirjaa, joissa on vahvistettu kilpailijoiden välinen kilpailusääntöjen vastainen toiminta tutkinnan kohteena olevien kahden tuotteen osalta” ja että ”vaikka nämä asiakirjat ovat itsessään olleet niin selkeitä, että komissio on voinut ymmärtää ne sillä jo olleiden tietojen yhteydessä, [Arkema] on täydentänyt alkuperäistä tiedonantoaan vasta 26.5.2003 kirjallisella selonteolla, jossa on täsmennetty jokaista 3.4.2003 toimitettua asiakirjaa ja johon on liitetty uusia asiakirjoja sekä niitä koskevia selvityksiä” (riidanalaisen päätöksen 510 perustelukappale).

403    Komissio on todennut yleisesti, että Arkeman esittämät seikat ”ovat liittyneet Euroopan laajuiseen kahta tuotetta koskevaan kartelliin ja [että Arkema] on toimittanut pääsääntöisesti kyseistä ajanjaksoa koskevia asiakirjoja, joiden avulla [komissio] on voinut – – vahvistaa Degussan jo antamat tiedot ja joita on käytetty tässä päätöksessä tyhjentävästi” (riidanalaisen päätöksen 513 perustelukappale).

404    Kantaja väittää näistä perusteluista, ettei Arkeman 3.4.2003 esittämillä seikoilla ollut minkäänlaista todistusarvoa, koska kyse oli käsin kirjoitetuista muistiinpanoista ja asiakirjoista, joita ei ollut päivätty eikä otsikoitu ja joista osa oli vaikeasti luettavissa ja/tai epätäydellisiä, koska ne sisälsivät symboleja tai lyhenteitä, ja joita oli näin ollen mahdotonta ymmärtää ilman lisäselvityksiä. Kantajan mukaan Arkeman 26.5.2003 antamat lisäselvitykset loivat kantajan tekemän yhteistyön todistusarvon.

405    Tästä on huomautettava, että kyseiset seikat koskevat salaista toimintaa, mikä tarkoittaa salaisia tapaamisia ja kirjallisen materiaalin vähentämistä minimiin.

406    Kun otetaan huomioon vaikeudet saada tällaisesta toiminnasta välittömiä todisteita, kuten kilpailusääntöjen rikkomisen aikana järjestetyissä tapaamisissa tehtyjä merkintöjä tai tapaamisten pöytäkirjoja, niiden todistusarvoa ei voida kyseenalaistaa ainoastaan sillä perusteella, että ne ovat käsin kirjoitettuja tai epäyhtenäisiä, että ne sisältävät lyhenteitä tai symboleja ja että niihin voidaan näin ollen edellyttää toimitettavan lisätietoja tai että ne pitää tutkia komission hallussa jo olevien tietojen yhteydessä.

407    Erityisesti se seikka, että näiden asiakirjojen ymmärrettävyys edellyttää tiettyjen seikkojen, kuten lyhenteiden, selventämistä, ei estä toteamasta, että asiakirjat ovat riittävän selkeitä (ks. vastaavasti asia T-410/03, Hoechst v. komissio, tuomio 18.6.2008, Kok., s. II-881, 561 kohta).

408    Nyt käsiteltävässä asiassa nämä Arkeman 3.4.2003 toimittamat asiakirjat sisältävät merkintöjä ja numerotaulukoita, jotka oli tehty kilpailusääntöjen rikkomisajanjaksona ja jotka sisältävät välittömän asiakirjatodisteen tuona ajanjaksona käytyjen keskusteluiden kilpailunvastaisesta sisällöstä. Näiden asiakirjojen todistusarvoa ei heikennä se, ettei niiden sisältö ollut täysin ymmärrettävissä asettamatta niitä asiayhteyteensä, vertailematta niitä muiden tietojen kanssa tai selittämättä niissä käytettyjä symboleja tai lyhenteitä.

409    Lisäksi on todettava, että ainakin osaa asiakirjoista eli kyseistä ajanjaksoa koskevia merkintöjä, joista käy ilmi henkilöiden ja yritysten nimiä, päivämääriä, suunniteltuja hintoja ja markkinoiden jakamista koskevia numerotiedoin varustettuja ehdotuksia, on voitu käyttää itsenäisenä todisteena kilpailusääntöjen rikkomisesta. Komissio on käyttänyt joitakin näistä asiakirjoista sellaisinaan riidanalaisessa päätöksessä, erityisesti sen 176 ja 181 perustelukappaleessa, todetakseen kartellitapaamisten kulun ja tosiasialliset vaikutukset.

410    On myös huomautettava, että hetkellä, jona Arkema esitti hakemuksensa, komissiolla on jo ollut hallussaan suuri määrä kartellin kulkuun liittyviä seikkoja, jotka sisältyivät Degussan ja EKA Chemicalsin antamiin tietoihin, ja että Arkeman esittämiä todisteita on voitu käyttää näiden komissiolla jo olleiden tietojen kanssa.

411    Lisäksi se, että komissio on tukeutuessaan näihin seikkoihin riidanalaisen päätöksen joissakin perusteluissa viitannut sekä 3.4.2003 toimitettuun asiakirjaan että Arkeman 26.5.2003 antamiin selvityksiin, ei merkitse sitä, että komissio olisi näin myöntänyt, ettei alun perin toimitetuilla asiakirjoilla itsessään olisi todistusarvoa. On nimittäin niin, että 26.5.2003 toimitetut asiakirjat ovat kyllä sisältäneet tosiasiassa selvityksiä 3.4.2003 toimitetuista asiakirjoista mutta suurin osa näistä tiedoista on rajoittunut jo toimitettujen asiakirjojen täsmentämiseen.

412    Näin ollen kantajan väite Arkeman 3.4.2003 toimittamien asiakirjojen todistusarvon puuttumisesta on hylättävä.

413    Kyseisten seikkojen merkittävästä lisäarvosta on huomautettava, että kyse on vuosina 1997 ja 1998 järjestettyjä salaisia tapaamisia koskevista rikkomisajanjakson asiakirjoista, joihin riidanalaisessa päätöksessä on laajalti tukeuduttu tuon ajanjakson osalta ja joista osaa on lainattu päätöksessä suoraan.

414    Siitä, että kantaja väittää komission katsoneen virheellisesti, että Arkeman alkuperäinen hakemus koski molempia kyseisiä tuotteita, on riittävää todeta, että vaikka Arkeman 3.4.2003 toimittamat asiakirjat koskivat vain vetyperoksidiin liittynyttä kilpailusääntöjen rikkomista, tällä ei kyseenalaisteta päätelmää Arkeman tekemän yhteistyön merkittävästä lisäarvosta, koska nyt käsiteltävässä asiassa on kyse kaksia markkinoita koskevasta yhtenä kokonaisuutena pidettävästä rikkomisesta.

415    Kaikkien näiden seikkojen perusteella on katsottava, ettei asiassa ole osoitettu sitä, että komissio olisi tehnyt ilmeisen arviointivirheen todetessaan, että Arkema oli toimittanut 3.4.2003 lähettämällään faksilla todisteita, joilla on ollut yhteistyöstä annetun tiedonannon 21 kohdan mukaista merkittävää lisäarvoa.

416    Kantaja vetosi istunnossa ensimmäistä kertaa eroon, joka on nyt käsiteltävässä asiassa kyseessä olevan arvioinnin ja komission esittämän sen arvioinnin välillä, joka koski Arkeman tekemää yhteistyötä ja johti [EY] 81 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan mukaisesta menettelystä 31.5.2006 tehtyyn komission päätökseen K(2006) 2098 (asia COMP/F/38.645 – Metakrylaatit).

417    Komissio, jolle on esitetty kysymyksiä tästä asiasta, ei ole riitauttanut tähän uuteen perusteeseen vetoamista.

418    On huomautettava, että unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 48 artiklan 2 kohdan nojalla asian käsittelyn kuluessa ei saa vedota uuteen perusteeseen, ellei se perustu asian käsittelyn aikana esille tulleisiin tosiseikkoihin tai oikeudellisiin seikkoihin.

419    Vaikka nyt käsiteltävässä asiassa oletettaisiin, että kyseessä oleva peruste voidaan katsoa uudeksi perusteeksi, se ei kuulu tämän kiellon soveltamisalaan, kun otetaan huomioon, että se perustuu päätöksessä K(2006) 2098 tehtyyn tosiseikkoihin perustuvaan arvioon, ja päätös on – kuten komissio on istunnossa myöntänyt – julkaistu vasta tässä asiassa käydyn kirjallisen menettelyn päättymisen jälkeen.

420    Perusteen sisällöstä on todettava, että 3.4.2003 lähetetystä ja kannekirjelmään liitetystä faksista käy ilmi, että Arkema on tiedonannollaan pyytänyt yhteistyöstä annetun tiedonannon soveltamista ja toimittanut asiakirjoja kolmesta tuotteesta, joiden joukossa olivat myös riidanalaisen päätöksen kohteena oleva vetyperoksidi sekä päätöksen K(2006) 2098 kohteena olevat metakrylaatit.

421    Päätöksen K(2006) 2098 405 perustelukappaleessa, johon kantaja on vedonnut, komissio on todennut Arkemalle määrättävän sakon lievennyksen tasoa määritellessään, että ”vaikka [se] on esittänyt sakoista vapauttamista tai sakkojen lieventämistä koskevan hakemuksen suhteellisen aikaisessa menettelyn vaiheessa eli 3.4.2003, toisin sanoen tarkastuksia seuraavan kuukauden kuluessa”, komissio on tehnyt ”vasta Arkemalta vastaanottamiensa myöhempien lausumien jälkeen” johtopäätöksen, jonka mukaan ”tämä yritys on täyttänyt edellytykset sakkojen lieventämiselle, koska toimitetut todisteet ovat senluonteisia ja niin yksityiskohtaisia, että ne ovat auttaneet komissiota osoittamaan kyseiset tosiseikat”. Komissio on todennut samassa perustelukappaleessa, että ”vaikka [Arkema] on jo ensimmäisessä tiedonannossaan – – tuonut esiin seikkoja, joilla on ollut merkittävä lisäarvo, sen koko menettelyn aikana [komission] perusteluille tuoma lisäarvo on ollut rajoitettu”.

422    Tästä arvioinnista käy ilmi, että päätökseen K(2006) 2098 johtaneessa asiassa komissio on katsonut, että vaikka Arkema teki sakoista vapauttamista tai sakkojen lieventämistä koskevan hakemuksen 3.4.2003, komissio on tehnyt vasta Arkemalta vastaanottamiensa myöhempien lausumien jälkeen johtopäätöksen, jonka mukaan yritys on toimittanut todisteita, joilla on ollut merkittävää lisäarvoa.

423    Kyseisellä toteamuksella ei kuitenkaan – toisin kuin kantaja väittää – voida osoittaa, että komissio olisi arvioidessaan nyt käsiteltävässä asiassa kyseessä olevaa yhteistyötä ottanut huomioon myös Arkeman 3.4.2003 päivätyn faksin jälkeen antamat lausumat.

424    Yhtäältä päätöksessä K(2006) 2098 tehty arvio, joka liittyy 3.4.2003 päivätyn faksin liitteisiin A 14 ja A 15, ei ole koskenut samoja seikkoja kuin nyt käsiteltävässä asiassa kyseessä olevat seikat, jotka ilmenevät saman tiedonannon liitteistä A 1–A 13. Lisäksi mainittu arviointi on koskenut yhteistyöstä annetun tiedonannon 23 kohdan b alakohdan toisen alakohdan nojalla määrättävän sakon määrittämistä sitä koskevassa ryhmässä eikä tiedonannon 23 kohdan b alakohdan ensimmäisen alakohdan mukaista ryhmän määrittämistä.

425    Toisaalta päätöksestä K(2006) 2098 käy ilmi, että siihen johtaneessa asiassa ei ollut tehty sakoista vapauttamista tai sakkojen lieventämistä koskevaa hakemusta 3. päivän huhtikuuta 2003 ja sen ajankohdan, jona komissio vastaanotti Arkeman myöhemmät lausumat, välisenä aikana. Näin ollen komissio saattoi päätökseen K(2006) 2098 johtaneessa asiassa – toisin kuin nyt käsiteltävässä asiassa – perustellusti ottaa huomioon kyseiset myöhemmät lausumat määrittääkseen sen, oliko Arkema täyttänyt yhteistyöstä annetun tiedonannon mukaiset edellytykset sakon lieventämiseksi.

426    Näiden seikkojen perusteella on todettava, että päätöksessä K(2006) 2098 tehdyn arvioinnin perusteella ei voida kyseenalaistaa nyt käsiteltävässä asiassa tehdyn arvioinnin lainmukaisuutta.

427    Kaiken edellä esitetyn perusteella kantajan väite, joka koskee EKA Chemicalsin ja Arkeman tekemän yhteistyön arviointia, on hylättävä perusteettomana.

–       Kantajalle myönnetyn sakon lievennyksen taso

428    Komissio on todennut riidanalaisen päätöksen 523 ja 524 perustelukappaleessa, että kantaja on ollut kolmas yritys, joka täytti yhteistyöstä annetun tiedonannon 21 kohdan mukaisen edellytyksen, koska se toimitti 4.4. ja 17.5.2003 asiakirjoja, jotka liittyivät Euroopan laajuiseen kyseisiä kahta tuotetta koskeneeseen kartelliin. Tämän yhteistyön lisäarvosta komissio on todennut, että kantaja toimitti ”pääasiallisesti todisteita, joiden avulla [komissio] on voinut – – vahvistaa tiettyjä Degussan ja [Arkeman] jo toimittamia tietoja ja joita on käytetty laajalti [riidanalaisessa päätöksessä]”. Komissio on näiden pohdintojen tuloksena alentanut kantajalle määrättyä sakkoa 10 prosentilla.

429    Kantaja väittää toissijaisesti, että komissio on toiminut virheellisesti, kun se on kieltäytynyt myöntämästä kantajalle enimmäislievennystä 20 prosenttiin asti kolmanteen yritykseen yhteistyöstä annetun tiedonannon 23 kohdan b alakohdan ensimmäisen alakohdan mukaisesti sovellettavassa ryhmässä.

430    On huomautettava, että yhteistyöstä annetun tiedonannon 23 kohdan b alakohdan toisen alakohdan mukaan komissio voi määrittäessään sakon lievennystä ryhmässä ottaa huomioon todisteiden toimittamispäivän, sen, missä määrin todisteet ovat sisältäneet lisäarvoa, sekä yhteistyön laajuuden ja jatkuvuuden.

431    Komissio on nyt käsiteltävässä asiassa todennut riidanalaisen päätöksen 515 perustelukappaleessa, että kantaja toimi menettelyn aikaisessa vaiheessa, hieman tarkastusten jälkeen, että sen tekemällä yhteistyöllä oli merkittävää lisäarvoa ja että yhteistyö oli jatkuvaa, koska seikkoja tuotiin esiin esimerkiksi 4., 9., 11. ja 16.4.2003 sekä 17.5.2003. On kiistatonta, että kantajan esittämiä seikkoja on käytetty laajasti riidanalaisessa päätöksessä kilpailusääntöjen rikkomisen toteamiseksi ajanjakson 1997–2000 osalta.

432    Lisäksi – kuten unionin yleisen tuomioistuimen kirjalliseen kysymykseen 15.9.2009 annetusta komission vastauksesta käy ilmi – kantaja oli ensimmäinen yritys, joka toimitti todisteet tietyistä Brysselissä elokuun ja marraskuun 1997 välillä järjestetyistä tapaamisista. On todettava myös, että komissio saattoi näihin tapaamisiin liittyvien tietojen avulla vahvistaa kyseessä olevan kartellin tietyt pääkohdat eli sitovat sopimukset vetyperoksidin koordinoiduista hinnankorotuksista ja aikeet tehdä salaista yhteistyötä natriumperboraatin osalta.

433    Näin ollen on todettava komission katsoneen virheellisesti riidanalaisen päätöksen 523 perustelukappaleessa, että yhtäältä kantajan esiin tuomat seikat ovat pääsääntöisesti tukeneet Degussan ja Arkeman jo toimittamia tietoja ja että toisaalta kyseisessä perustelukappaleessa esitetyillä seikoilla ei missään tapauksessa ole voitu perustella yhteistyöstä annetun tiedonannon 23 kohdan b alakohdan toisen alakohdassa tarkoitettuihin edellytyksiin nähden kyseisen lievennystason soveltamista sovellettavassa ryhmässä.

434    On siis todettava, että komissio on ilmeisen virheellisesti tukeutunut näihin perusteluihin ja alentanut kantajalle määrättyä sakkoa 10 prosentilla sen tekemän yhteistyön perusteella.

435    Lisäksi kyseinen arviointi, joka johti kantajalle myönnettyyn vähäiseen sakkojen lievennykseen, on ristiriidassa Arkeman tekemään yhteistyöhön nähden, sillä komissio on todennut Arkeman tuoneen esiin täydentäviä seikkoja vasta 26.5.2003 eli useita viikkoja alkuperäisen hakemuksensa jälkeen mutta myöntänyt silti Arkemalle sovellettavassa ryhmässä myönnettävän enimmäislievennyksen (riidanalaisen päätöksen 510 ja 513 perustelukappale).

436    Toisin kuin Arkeman lausumat, kantajan lausumat myös sisälsivät todisteen kilpailusääntöjen rikkomisesta kahden kyseessä olevan tuotteen osalta, koska näihin lausumiin sisältyy yksityiskohtainen selvitys, jota kartelliin suoraan osallistuneiden yritysten todistukset lainvastaisten järjestelyjen sisällöstä ovat tukeneet, mikä käy ilmi myös siitä, että niitä on käytetty laajalti riidanalaisessa päätöksessä.

437    Edellä esitetyn perusteella kantajan viimeinen väite on hyväksyttävä.

438    Tämä kanneperuste hylätään muilta osin.

439    Unionin yleinen tuomioistuin katsoo täyden harkintavaltansa nojalla, että kun otetaan huomioon edellä 430–437 kohdassa esitetyt seikat, kantajalle määrättyä sakkoa lievennetään 20 prosentilla sen tekemän yhteistyön perusteella. Kantajalle määrätyn sakon määrää on näin ollen alennettava tämän mukaisesti.

 Lopullisen sakon määrän määrittäminen

440    Kantajan esittämien kanneperusteiden tutkimisen jälkeen ja unionin yleisen tuomioistuimen täyden harkintavallan puitteissa kantajalle määrättyä sakkoa on muutettava niin, että sakon perusmäärän laskentapohjan korotusta, jota komissio on soveltanut kantajan rikkomiseen osallistumisen keston perusteella, alennetaan 55 prosenttiin ja yhteistyöstä annetun tiedonannon nojalla myönnetyn lievennyksen tasoa nostetaan 20 prosenttiin.

441    Muutoksen seurauksena kantajalle määrätyn sakon lopulliseksi määräksi vahvistetaan 139,5 miljoonaa euroa.

 Oikeudenkäyntikulut

442    Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 87 artiklan 3 kohdassa määrätään, että jos asiassa osa vaatimuksista ratkaistaan toisen asianosaisen ja osa toisen asianosaisen hyväksi, unionin yleinen tuomioistuin voi määrätä oikeudenkäyntikulut jaettaviksi asianosaisten kesken tai määrätä, että kukin vastaa omista kuluistaan.

443    Koska nyt käsiteltävässä asiassa kanne on hyväksytty osittain, unionin yleinen tuomioistuin katsoo, että asian olosuhteita arvioidaan oikein päättämällä, että kantaja velvoitetaan vastaamaan 80 prosentista omia oikeudenkäyntikulujaan ja korvaamaan 80 prosenttia komission oikeudenkäyntikuluista ja että komissio velvoitetaan vastaamaan 20 prosentista omia oikeudenkäyntikulujaan ja korvaamaan 20 prosenttia kantajan oikeudenkäyntikuluista.

444    Vaatimus, jonka kantaja on esittänyt oikeudenkäyntikuluja koskevien vaatimustensa yhteydessä ja joka koskee komission velvoittamista korvaamaan pankkitakauksen hankkimisesta ja voimassa pitämisestä riidanalaisen päätöksen pakkotäytäntöönpanon välttämiseksi aiheutuneet kulut, on hylättävä. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan tällaiset kulut eivät nimittäin ole oikeudenkäyntikuluja (ks. vastaavasti edellä 214 mainitut yhdistetyt asiat Cimenteries CBR ym. v. komissio, tuomion 5133 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

Näillä perusteilla

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (laajennettu kuudes jaosto)

on ratkaissut asian seuraavasti:

1)      [EY] 81 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan mukaisesta menettelystä (asia COMP/F/38.620 – Vetyperoksidi ja natriumperboraatti) 3.5.2006 tehdyn komission päätöksen K(2006) 1766 lopullinen 1 artiklan m alakohta kumotaan siltä osin kuin Euroopan komissio on siinä katsonut, että Solvay SA on osallistunut kilpailusääntöjen rikkomiseen toukokuuta 1995 edeltävänä ajanjaksona.

2)      Päätöksen K(2006) 1766 lopullinen 2 artiklan h alakohdassa Solvaylle määrätyn sakon määräksi vahvistetaan 139,5 miljoonaa euroa.

3)      Kanne hylätään muilta osin.

4)      Solvay vastaa 80 prosentista omia oikeudenkäyntikulujaan, ja se velvoitetaan korvaamaan 80 prosenttia komission oikeudenkäyntikuluista.

5)      Komissio vastaa 20 prosentista omia oikeudenkäyntikulujaan, ja se velvoitetaan korvaamaan 20 prosenttia Solvayn oikeudenkäyntikuluista.

Vadapalas

Dittrich

Truchot

Julistettiin Luxemburgissa 16 päivänä kesäkuuta 2011.

Allekirjoitukset

Sisällys

Asian taustalla olevat tosiseikatII – 2

Riidanalainen päätösII – 3

Oikeudenkäyntimenettely ja asianosaisten vaatimuksetII – 4

Oikeudellinen arviointiII – 5

Kantajan kilpailusääntöjen rikkomiseen osallistumisen kestoII – 5

Asianosaisten lausumatII – 5

– Ajanjakso 31.1.1994 – elokuu 1997II – 5

– Ajanjakso 18.5.–31.12.2000II – 11

Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiastaII – 12

– Ajanjakso 31.1.1994 – toukokuu 1995II – 15

– Ajanjakso toukokuu 1995 – elokuu 1997II – 18

– Ajanjakso 18.5.–31.12.2000II – 26

Puolustautumisoikeuksien väitetty loukkaaminenII – 29

Asianosaisten lausumatII – 29

Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiastaII – 30

– Oikeus tutustua Degussan asiakirjoihinII – 32

– Oikeus tutustua muiden yritysten väitetiedoksiantoon antamiin vastauksiinII – 33

Sakon perusmäärän määrittelyssä tapahtuneet väitetyt virheetII – 36

Asianosaisten lausumatII – 36

Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiastaII – 37

– Kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuuden arviointi ja sakon perusmäärän laskentapohjan tasoII – 37

– Varoittava vaikutusII – 42

– Rikkomisen kestoII – 44

– Yhteistyöstä annetun tiedonannon soveltamisalaan kuulumattoman kantajan yhteistyön huomiotta jättäminenII – 45

Yhteistyöstä annetun tiedonannon soveltaminenII – 46

Asianosaisten lausumatII – 46

– Kantajan esittämän hakemuksen päivämäärän arviointiII – 46

– Kantajan luokittelu kahteen muuhun kyseessä olevaan yritykseen nähdenII – 47

– Kantajalle myönnetyn lievennyksen tasoII – 49

Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiastaII – 51

– Kantajan tekemän hakemuksen päivämäärän arviointiII – 52

– Kahden muun kyseessä olevan yrityksen toimittamien tietojen arviointiII – 56

– Kantajalle myönnetyn sakon lievennyksen tasoII – 62

Lopullisen sakon määrän määrittäminenII – 63

OikeudenkäyntikulutII – 64

---

* Oikeudenkäyntikieli: englanti.