1.

Vaatimuksista kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelemiseksi kansainvälistä suojelua saaviksi henkilöiksi, pakolaisten ja henkilöiden, jotka voivat saada toissijaista suojelua, yhdenmukaiselle asemalle sekä myönnetyn suojelun sisällölle 13.12.2011 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/95/EU ( 2 ) 14 artiklan 4 ja 5 kohdassa säädetään pakolaisaseman lakkaamista (11 artikla) ja poissulkemista (12 artikla) koskevien sääntöjen lisäksi, että jäsenvaltiot voivat peruuttaa pakolaisaseman tai olla myöntämättä pakolaisasemaa henkilölle, joka on vaaraksi niiden turvallisuudelle tai yhteiskunnalle.

2.

Tätä mahdollisuutta, josta on säädetty, koska jäsenvaltiot toivoivat mahdollisuutta toteuttaa toimenpiteitä sellaisten pakolaisten suhteen, jotka ovat vaaraksi niiden turvallisuudelle tai yhteiskunnalle mutta joita ei voida palauttaa, on arvosteltu siitä, että se ei vastaa pakolaisten oikeusasemaa koskevan yleissopimuksen, ( 3 ) sellaisena kuin se on täydennettynä pakolaisten oikeusasemaa koskevalla pöytäkirjalla ( 4 ) (jäljempänä Geneven yleissopimus), 1 artiklan C–F kohdassa määrättyjä poissulkemis- ja lakkaamisperusteita.

3.

Unionin tuomioistuin antoi 14.5.2019 tuomion M ym. (Pakolaisaseman peruuttaminen), ( 5 ) jossa se ei kuitenkaan löytänyt mitään seikkoja, jotka voisivat vaikuttaa direktiivin 2011/95 14 artiklan 4–6 kohdan pätevyyteen SEUT 78 artiklan 1 kohdan ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 18 artiklan perusteella. Tämä unionin tuomioistuimen ratkaisu perustui muun muassa siihen, että unionin tuomioistuimen mukaan direktiivin 14 artiklan 4 ja 5 kohtaa on tulkittava siten, että tällä direktiivillä käyttöön otetun järjestelmän yhteydessä pakolaisaseman peruuttaminen tai sen myöntämättä jättäminen ei vaikuta niin, että asianomainen kolmannen maan kansalainen tai kansalaisuudeton henkilö, joka täyttää tämän direktiivin 2 artiklan d alakohdassa, luettuna yhdessä direktiivin III luvun säännösten kanssa, vahvistetut edellytykset, ei enää ole pakolainen mainitun 2 artiklan d alakohdassa ja Geneven yleissopimuksen 1 artiklan A kohdassa tarkoitetulla tavalla. ( 6 )

4.

Jatkona tuomiolle M ym. (Pakolaisaseman peruuttaminen) nyt käsiteltävissä ennakkoratkaisupyynnöissä pyydetään unionin tuomioistuinta selventämään, millaisin edellytyksin jäsenvaltiot voivat päättää peruuttaa pakolaisaseman.

5.

Tarkemmin sanottuna käsiteltävät ennakkoratkaisupyynnöt koskevat direktiivin 2011/95 14 artiklan 4 kohdan b alakohdan ja jäsenvaltioissa sovellettavista yhteisistä vaatimuksista ja menettelyistä laittomasti oleskelevien kolmansien maiden kansalaisten palauttamiseksi 16.12.2008 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/115/EY ( 7 ) 5, 6, 8 ja 9 artiklan tulkintaa.

6.

Asiassa C‑663/21 ennakkoratkaisupyyntö on esitetty oikeudenkäynnissä, jonka asianosaisia ovat kolmannen maan kansalainen AA ja Bundesamt für Fremdenwesen und Asyl (liittovaltion ulkomaalais- ja turvapaikkavirasto, Itävalta; jäljempänä BFA) ja jossa on kyse BFA:n päätöksestä, jolla peruutetaan AA:n pakolaisasema, ei myönnetä hänelle toissijaista suojeluasemaa tai oleskelulupaa huomioon otettavista syistä, tehdään hänestä palauttamispäätös, johon liittyy kielto oleskella valtion alueella, asetetaan määräaika vapaaehtoiselle maastapoistumiselle ja todetaan, ettei häntä voida poistaa maasta.

7.

Asiassa C‑8/22 ennakkoratkaisupyyntö on esitetty riita-asiassa, jossa vastakkain ovat kolmannen maan kansalainen XXX ja Commissaire général aux réfugiés et aux apatrides (pakolaisia ja kansalaisuudettomia henkilöitä koskevista asioista vastaava viranomainen, Belgia; jäljempänä CGRA) ja jossa on kyse CGRA:n päätöksestä peruuttaa XXX:n pakolaisasema.

8.

Verwaltungsgerichtshofin (ylin hallintotuomioistuin, Itävalta; asia C‑663/21) ja Conseil d’État’n (ylin hallintotuomioistuin, Belgia; asia C‑8/22) esittämät kysymykset täydentävät toisiaan ja ne ovat osittain päällekkäisiä, minkä vuoksi tarkastelen niitä yhdessä tässä ratkaisuehdotuksessa. Näillä kysymyksillä unionin tuomioistuinta pyydetään erityisesti selventämään, millaisin edellytyksin pakolaisasema voidaan peruuttaa direktiivin 2011/95 14 artiklan 4 kohdan b alakohdan nojalla.

9.

Direktiivin 2011/95 14 artiklan 4 kohdan b alakohdassa säädetään, että ”jäsenvaltiot voivat peruuttaa, lakkauttaa tai jättää uusimatta valtion elimen, hallinnollisen elimen, tuomioistuimen tai lainkäyttöelimen pakolaiselle myöntämän aseman, kun – – hän on yhteiskunnalle vaarallinen kyseisessä jäsenvaltiossa, koska hänet on lainvoiman saaneella tuomiolla tuomittu erityisen törkeästä rikoksesta”.

10.

Tämä pakolaisaseman peruuttamisperuste perustuu suoraan Geneven yleissopimuksen 33 artiklan 2 kohdan sanamuotoon, jossa määrätään, että pakolainen, ”joka on lainvoiman saaneella tuomiolla tuomittu erityisen törkeästä rikoksesta ja on yhteiskunnalle vaarallinen – – maassa[, jossa hän on,]” ei voi vedota palauttamiskiellon periaatteeseen. Samanlainen poikkeus palauttamiskiellon periaatteesta säädetään myös direktiivin 2011/95 21 artiklan 2 kohdassa. ( 8 )

11.

Esitän tässä ratkaisuehdotuksessa aluksi tulkinnan, jonka mukaan direktiivin 2011/95 14 artiklan 4 kohdan b alakohdassa säädetään kahdesta kumulatiivisesta edellytyksestä, joiden täyttyessä jäsenvaltiot voivat peruuttaa pakolaisaseman. Tässä yhteydessä selvennän, miksi mielestäni se, että pakolainen on tuomittu lainvoimaisella tuomiolla erityisen törkeästä rikoksesta, on välttämätön muttei riittävä edellytys sille, että jäsenvaltio voi peruuttaa pakolaisaseman.

12.

Tämän jälkeen esitän syyt, joiden vuoksi katson, että tuomitun on oltava todellisella, välittömällä ja riittävän vakavalla tavalla yhteiskunnalle vaarallinen kyseisessä jäsenvaltiossa sillä hetkellä, kun hänestä tehdään pakolaisaseman peruuttamista koskeva päätös.

13.

Selvennän lopuksi, että mielestäni pakolaisaseman peruuttamista koskevan päätöksen on oltava suhteellisuusperiaatteen mukainen ja siinä on laajemminkin kunnioitettava asianomaisen henkilön perusoikeuksia, sellaisina kuin ne taataan perusoikeuskirjassa.

14.

Asiassa C‑663/21 tulee lisäksi esiin oma ongelmansa, joka koskee direktiivin 2008/115 tulkintaa. Asiassa esitetään kysymys lähinnä siitä, onko palauttamispäätös tehtävä, kun asianomaista kolmannen maan kansalaista ei voida palauttaa alkuperämaahansa. Viittaan unionin tuomioistuimen kaikkein tuoreimpaan oikeuskäytäntöön ja ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa tähän kysymykseen kieltävästi.

15.

AA matkusti 10.12.2014 laittomasti Itävaltaan ja jätti samana päivänä kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen. BFA teki 22.12.2015 päätöksen, jolla AA:lle myönnettiin pakolaisasema.

16.

AA tuomittiin 22.3.2018 vaarallisen uhkauksen, vahingonteon ja laittoman huumausaineiden hallussapidon sekä huumausainekaupan perusteella yhden vuoden ja kolmen kuukauden pituiseen vankeusrangaistukseen ja 180 päiväsakon suuruiseen sakkorangaistukseen. AA tuomittiin 14.1.2019 pahoinpitelystä ja vaarallisesta uhkauksesta kolmen kuukauden vankeusrangaistukseen. AA tuomittiin 11.3.2019 pahoinpitelyn yrityksestä ja vaarallisesta uhkauksesta kuuden kuukauden vankeusrangaistukseen. Kaikki nämä vankeusrangaistukset määrättiin ehdollisina.

17.

AA:lle määrättiin 13.8.2019 sakkorangaistus julkiseen valvontaelimeen kohdistuneen aggressiivisen käytöksen perusteella.

18.

BFA teki 24.9.2019 päätöksen, jolla se peruutti AA:n pakolaisaseman ja päätti, että AA:lle ei myönnetä toissijaista suojeluasemaa tai oleskelulupaa huomioon otettavista syistä. BFA totesi myös, että AA:sta tehdään palauttamispäätös, jonka yhteydessä hänet määrätään maahantulokieltoon, ja että AA:n vapaaehtoiselle maastapoistumiselle asetetaan määräaika, vaikka samalla BFA totesi, ettei häntä voida poistaa maasta Syyriaan.

19.

AA valitti BFA:n 24.9.2019 tekemästä päätöksestä Bundesverwaltungsgerichtiin (liittovaltion hallintotuomioistuin, Itävalta). Sittemmin AA ilmoitti peruuttavansa valituksen siltä osin kuin se koski kyseisen päätöksen sitä kohtaa, jolla hänen maastapoistamisensa todettiin kielletyksi.

20.

AA tuomittiin 16.6.2020 ja 8.10.2020 neljän ja viiden kuukauden vankeusrangaistuksiin, mutta hänelle aiemmin määrättyjä ehdollisia vankeusrangaistuksia ei määrätty täytäntöönpantaviksi.

21.

Bundesverwaltungsgericht antoi 28.5.2021 tuomion, jolla se kumosi BFA:n 24.9.2019 tekemän päätöksen. Bundesverwaltungsgericht totesi, että neljän edellytyksen on täytyttävä, jotta pakolaisasema voidaan peruuttaa: pakolaisen on pitänyt tehdä erityisen törkeä rikos, hänet on oltava tuomittu tästä rikoksesta lainvoimaisella tuomiolla, hänen on oltava yhteiskunnalle vaarallinen ja hänen oleskelunsa päättämiseen liittyvän yleisen edun on oltava painavampi kuin pakolaisen intressi siihen, että turvapaikkavaltio jatkaa hänen suojeluaan.

22.

Bundesverwaltungsgericht totesi, että AA:n osalta täyttyivät kolme ensimmäistä edellytystä, mutta se katsoi neljännen edellytyksen osalta, että asiassa oli vertailtava Itävallan tasavallan ja AA:n intressejä ja että tässä yhteydessä oli otettava huomioon niiden toimenpiteiden laajuus ja luonne, joita häneen voidaan kohdistaa, jos kansainvälinen suojelu peruutetaan. Koska AA:n palauttaminen alkuperämaahan merkitsisi, että häneen kohdistuisi kidutuksen tai kuoleman vaara, Bundesverwaltungsgericht katsoi, että AA:n intressit olivat painavampia kuin Itävallan tasavallan intressit ja että hänen pakolaisasemaansa ei voida peruuttaa.

23.

BFA teki tästä päätöksestä Revision-valituksen Verwaltungsgerichtshofiin.

24.

BFA väittää valituksessaan, että Verwaltungsgerichtshofin oikeuskäytäntö, jossa vahvistetaan edellä mainittu neljäs edellytys, on annettu oikeudellisessa tilanteessa, jota ei voida rinnastaa voimassa olevaan oikeudelliseen tilanteeseen. Maastapoistaminen alkuperämaahan ei nimittäin enää ole sallittua, jos on vaara siitä, että maasta poistettavalle henkilölle aiheutuu seurauksia, jotka merkitsevät ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen ( 9 ) 2 tai 3 artiklan rikkomista. Näin ollen BFA:n mukaan Bundesverwaltungsgerichtin suorittama asiaan liittyvien intressien vertailu ei ole tarpeen, koska asianomaista henkilöä suojataan maastapoistamiselta päätöksellä, jossa todetaan, että häntä ei voida palauttaa. BFA:n mukaan tällainen intressivertailu voi lisäksi heikentää unionin oikeudessa Geneven yleissopimuksen mukaisesti säädetyn suojelujärjestelmän uskottavuutta.

25.

Edellä mainittujen BFA:n väitteiden perusteella ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii, onko direktiivin 2011/95 14 artiklan 4 kohdan b alakohdan soveltamisen yhteydessä suoritettava asiaan liittyvien intressien vertailu, kun tätä ennen on todettu, että asianomainen henkilö on tuomittu lainvoimaisella tuomiolla erityisen törkeästä rikoksesta ja että hän on yhteiskunnalle vaarallinen. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin viittaa BFA:n siinä esittämiin väitteisiin ja toteaa erityisesti, ( 10 ) että intressivertailusta voitaisiin luopua sillä perusteella, että mainitun direktiivin 14 artiklan 4 kohdan b alakohdan tarkoituksena on mahdollistaa sellaisten henkilöiden pakolaisaseman peruuttaminen, jotka ovat osoittaneet, etteivät he enää ansaitse pakolaisasemaa, koska he ovat toistuvasti uusineet rikoksiaan ja koska he ovat siten yhteiskunnalle vaarallisia.

26.

Kyseinen tuomioistuin toteaa lisäksi, että on joka tapauksessa niin, että tarvetta ennaltaehkäistä sellaiseen henkilöön liittyvää vaaraa, joka on toistuvasti uusinut rikoksia, ei voida ottaa huomioon perusteena peruuttaa pakolaisasema, jos hänen maastapoistamisensa osoittautuu kielletyksi palauttamiskiellon perusteella.

27.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin viittaa oikeuskirjallisuuteen ja Euroopan turvapaikka-asioiden tukiviraston (EASO) huomautuksiin ja toteaa, että jäsenvaltioissa on erilaisia näkemyksiä siitä, onko jäsenvaltioiden suoritettava intressivertailua, jossa verrataan toisiinsa kyseisestä kolmannen maan kansalaisesta yhteiskunnalle aiheutuvaa vaaraa ja vaaroja, joille kyseinen kolmannen maan kansalainen altistuisi, jos hänet palautettaisiin alkuperämaahansa. Kyseinen tuomioistuin toteaa myös, että Itävallan oikeuskäytäntö vaikuttaa olevan tältä osin poikkeuksellista Euroopan unionin alueella ja että kyseisestä oikeuskäytännöstä voi seurata, että asianomaisen kolmannen maan kansalaisen pakolaisasemaa ei voida peruuttaa.

28.

Kyseinen tuomioistuin toteaa myös, että Itävallan lainsäädännössä säädetään, että kun henkilön kansainvälinen suojeluasema on peruutettu, mutta hänen maastapoistamisensa alkuperämaahan on kiellettyä, hänestä on tehtävä palauttamispäätös, jonka yhteydessä tarvittaessa määrätään maahantulokiellosta. Tässä tilanteessa kyseisen kolmannen maan kansalaisen oleskelua Itävallassa siedetään niin kauan kuin maastapoistaminen ei ole mahdollista, mutta oleskelua ei pidetä laillisena.

29.

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan tällaisen käytännön voidaan katsoa olevan ristiriidassa direktiivin 2008/115 kanssa, koska siitä seuraa muun muassa, että henkilöstä tehdään palauttamispäätös, joka jää toistaiseksi ilman tehokasta vaikutusta, koska kyseisen kolmannen maan kansalaisen maastapoistamisen katsotaan olevan kiellettyä, kunnes mahdollisesti tehdään toisenlainen päätös, jolla maastapoistaminen todetaan sallituksi. Tässä tilanteessa ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii muun muassa, miten on tulkittava 3.6.2021 annettua tuomiota Westerwaldkreis. ( 11 )

30.

Tässä tilanteessa Verwaltungsgerichtshof on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

31.

Itävallan, Belgian, Tšekin, Saksan ja Alankomaiden hallitukset sekä Euroopan komissio ovat esittäneet kirjallisia huomautuksia.

32.

CGRA teki 23.2.2007 päätöksen, jolla XXX:lle myönnettiin pakolaisasema.

33.

Cour d’assises de Bruxelles (Brysselin rikostuomioistuin, Belgia) tuomitsi 20.12.2010 XXX:n 25 vuoden vankeusrangaistukseen. ( 12 )

34.

CGRA teki 4.5.2016 päätöksen, jolla XXX:n pakolaisasema peruutettiin.

35.

XXX nosti tästä päätöksestä kanteen Conseil du contentieux des étrangersissa (ulkomaalaisasioita käsittelevä hallintotuomioistuin, Belgia).

36.

Conseil du contentieux des étrangers antoi 26.8.2019 tuomion, jolla se hylkäsi XXX:n kanteen, koska se katsoi, että XXX oli yhteiskunnalle vaarallinen, koska hänet oli tuomittu erityisen törkeästä rikoksesta. Näin ollen CGRA:n ei tarvinnut osoittaa, että XXX on todellisella, välittömällä ja riittävän vakavalla tavalla yhteiskunnalle vaarallinen. On pikemminkin XXX:n asiana osoittaa, ettei hän ole enää yhteiskunnalle vaarallinen.

37.

XXX teki 26.9.2019 mainitusta tuomiosta kassaatiovalituksen Conseil d’État’han.

38.

Kassaatiovalituksensa tueksi XXX väittää lähinnä, että CGRA:n on osoitettava, että hän on todellisella, välittömällä ja riittävän vakavalla tavalla yhteiskunnalle vaarallinen, ja että on suoritettava oikeasuhteisuuden arviointi sen ratkaisemiseksi, voidaanko XXX:n pakolaisasema peruuttaa hänestä aiheutuvan vaaran perusteella.

39.

Tässä tilanteessa Conseil d’État on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

40.

XXX, Belgian ja Alankomaiden hallitukset sekä komissio ovat esittäneet kirjallisia huomautuksia.

41.

Molempien asioiden yhteisessä istunnossa, joka pidettiin 10.11.2022, XXX, Belgian ja Alankomaiden hallitukset sekä komissio esittivät suullisia huomautuksia ja vastasivat unionin tuomioistuimen esittämiin kysymyksiin, jotka oli esitetty suullista vastausta varten.

42.

Direktiivin 2011/95 14 artiklan 4 kohdan b alakohdan tulkinnan osalta nyt käsiteltävissä asioissa on keskusteltu useista kysymyksistä.

43.

Onko ensinnäkin katsottava, että kyseisessä säännöksessä säädetään kahdesta kumulatiivisesta edellytyksestä, joiden täyttyessä jäsenvaltiot voivat peruuttaa pakolaisaseman, eli yhtäältä siitä edellytyksestä, että pakolainen on tuomittu lainvoimaisella tuomiolla erityisen törkeästä rikoksesta, ja toisaalta siitä edellytyksestä, että on osoitettava, että tuomittu on yhteiskunnalle vaarallinen kyseisessä jäsenvaltiossa?

44.

Toiseksi – jos ensimmäiseen kysymykseen vastataan myöntävästi – on kysyttävä, millaisesta henkilön vaarallisuudesta yhteiskunnalle on oltava kyse. Edellytetäänkö erityisesti, että jäsenvaltio osoittaa, että kyseinen kolmannen maan kansalainen on tuomionsa jälkeenkin edelleen yhteiskunnalle vaarallinen? Lisäksi on kysyttävä, onko edellytettävä analogisesti sen kanssa, mitä unionin tuomioistuin on katsonut muiden unionin oikeussääntöjen osalta, että henkilö on todellisella, välittömällä ja riittävän vakavalla tavalla yhteiskunnalle vaarallinen.

45.

Kolmanneksi on kysyttävä, sovelletaanko jäsenvaltion päätökseen peruuttaa pakolaisasema direktiivin 2011/95 14 artiklan 4 kohdan b alakohdan nojalla vaatimusta siitä, että päätöksen on oltava oikeasuhteinen. Jos kyllä, mitä seikkoja on vertailtava toisiinsa? Onko erityisesti niin, että toimivaltaisen viranomaisen on vertailtava vastaanottavan jäsenvaltion intressiä suojella yhteiskuntaansa ja kyseisen kolmannen maan kansalaisen intressiä saada edelleenkin suojaa kyseisessä jäsenvaltiossa?

46.

Ennen kuin tarkastelen näitä eri kysymyksiä, esitän muutaman alustavan huomautuksen edellytyksestä, joka koskee sitä, että pakolainen on tuomittu lainvoimaisella tuomiolla erityisen törkeästä rikoksesta.

47.

Huomautan, ettei yksikään ennakkoratkaisua pyytäneiden tuomioistuinten esittämistä kysymyksistä koske sitä, mitä tarkoitetaan edellytyksellä siitä, että kyseinen kolmannen maan kansalainen on ”lainvoiman saaneella tuomiolla tuomittu erityisen törkeästä rikoksesta”. Raad van State (ylin hallintotuomioistuin, Alankomaat) on sen sijaan suoraan esittänyt tämän kysymyksen unionin tuomioistuimessa parhaillaan vireillä olevassa asiassa Staatssecretaris van Justitie en Veiligheid (C‑402/22). Koska kyseinen asia tarjoaa asianmukaiset puitteet kyseisen edellytyksen hahmottamiseksi, ( 13 ) esitän tässä ainoastaan seuraavat huomautukset, jotka perustuvat kontrastiin nyt käsiteltävissä asioissa annettujen rikostuomioiden välillä.

48.

Siten asiassa C‑663/21 on kyse kolmannen maan kansalaisesta, jonka pakolaisasema on peruutettu sen jälkeen, kun hänet oli tuomittu eri rikoksista useisiin ehdollisiin vankeusrangaistuksiin. Asiassa C‑8/22 on puolestaan kyse kolmannen maan kansalaisesta, jonka pakolaisasema on peruutettu sen jälkeen, kun hänet on tuomittu 25 vuoden vankeusrangaistukseen eri rikoksista, mukaan lukien taposta.

49.

Intuitiivisesti ja ottamatta enemmän kantaa siihen, mitä tarkoitetaan ilmaisulla ”tuomittu erityisen törkeästä rikoksesta”, minusta näyttää siltä, että kyseisen ilmaisun soveltamisalaan kuuluu se, että henkilö on tuomittu asiassa C‑8/22 tarkoitetun kaltaiseen pitkään vankeusrangaistukseen kyseisessä asiassa tarkoitetun kaltaisesta rikoksesta, tai ainakin siltä, että tällaisesta rikoksesta tuomittu pitkä vankeusrangaistus ei jää selvästi sen soveltamisalan ulkopuolelle.

50.

Asiassa C‑663/21 on sen sijaan syytä pohtia, täyttyykö direktiivin 2011/95 14 artiklan 4 kohdan b alakohdassa säädetty edellytys, kun pakolainen on tuomittu useaan ehdolliseen vankeusrangaistukseen rikoksista, joista yhtäkään ei erikseen arvioituna voida pitää erityisen törkeänä rikoksena. Tästä syystä tulee esiin erityisesti kysymys siitä, voidaanko kyseisessä säännöksessä säädetyn edellytyksen rikoksen erityisestä törkeydestä katsoa täyttyvän sillä perusteella, että useita rikoksia arvioidaan kumulatiivisesti.

51.

En ota tässä kantaa näihin kysymyksiin, joista ei ole käyty keskustelua nyt käsiteltävissä asioissa, vaan pyydän vain ennakkoratkaisua pyytäneitä tuomioistuimia kiinnittämään huomiota siihen, että kun ne tekevät päätelmänsä unionin tuomioistuimen vastauksista niiden esittämiin kysymyksiin, ne eivät voi sivuuttaa velvollisuuttaan tarkistaa ensin, onko asianomainen henkilö tuomittu direktiivin 2011/95 14 artiklan 4 kohdan b alakohdassa tarkoitetusta erityisen törkeästä rikoksesta vai ei. Kyse on nimittäin välttämättömästä edellytyksestä sille, että jäsenvaltiot voivat käyttää tässä säännöksessä säädettyä mahdollisuuttaan peruuttaa pakolaisasema.

52.

Onko mainittu edellytys kuitenkaan riittävä edellytys, jonka täyttyessä jäsenvaltiot voivat käyttää mahdollisuuttaan peruuttaa pakolaisasema? Tähän kysymykseen vastaaminen edellyttää, että selvennetään, millainen yhteys direktiivin 2011/95 14 artiklan 4 kohdan b alakohdan soveltamisalalla on sillä, että pakolainen on tuomittu lainvoimaisella tuomiolla erityisen törkeästä rikoksesta, ja hänen vaarallisuudellaan yhteiskunnalle, jotta voidaan päätellä, onko näissä ilmaisuissa kyse kahdesta kumulatiivisesta edellytyksestä vai ei.

53.

Asiassa C‑8/22 ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ensimmäisellä ja kolmannella kysymyksellään lähinnä, onko direktiivin 2011/95 14 artiklan 4 kohdan b alakohtaa tulkittava siten, että kyseisessä säännöksessä säädettyä pakolaisaseman peruuttamisperustetta voidaan soveltaa heti, kun todetaan, että asianomainen henkilö on tuomittu lainvoimaisella tuomiolla erityisen törkeästä rikoksesta, ilman, että erillisen edellytyksen nojalla olisi tutkittava, voidaanko kyseistä henkilöä pitää vaarallisena oleskelujäsenvaltionsa yhteiskunnalle.

54.

Vastauksen antamiseksi näihin kysymyksiin on ratkaistava, vallitseeko yhtäältä sen, että asianomainen henkilö on tuomittu lainvoimaisella tuomiolla erityisen törkeästä rikoksesta, ja toisaalta sen, että hänen voidaan katsoa olevan yhteiskunnalle vaarallinen kyseisessä jäsenvaltiossa, välillä automaattinen syy-yhteys siten, että kun ensimmäinen näistä seikoista on totta, merkitsee se välttämättä, että myös toinen niistä on totta, vai onko kyse kahdesta seikasta, joilla on tosin yhteys mutta jotka on molemmat näytettävä erikseen toteen.

55.

Toisin sanoen: onko katsottava, että direktiivin 2011/95 14 artiklan 4 kohdan b alakohdassa säädetään pakolaisaseman peruuttamiselle yksi ainoa edellytys eli se, että vaara yhteiskunnalle aiheutuu jo pelkästään siitä, että pakolaisaseman saanut henkilö on lainvoimaisesti tuomittu erityisen törkeästä rikoksesta? Vai onko katsottava, että tässä säännöksessä säädetään kaksi edellytystä pakolaisaseman peruuttamiselle siten, että sen lisäksi, että pakolainen on tuomittu lainvoimaisesti erityisen törkeästä rikoksesta, edellytetään, että jäsenvaltio osoittaa, että hän on vaarallinen yhteiskunnalle kyseisessä jäsenvaltiossa?

56.

Jäsenvaltioiden välillä vaikuttaa olevan näkemyseroja tältä osin. Osa jäsenvaltioista katsoo, että se, että asianomainen henkilö on tuomittu erityisen törkeästä rikoksesta, on aina riittävä peruste katsoa, että hän on yhteiskunnalle vaarallinen. Toiset jäsenvaltiot katsovat, että asianomaisen henkilön vaarallisuus yhteiskunnalle on myös osoitettava erillisen edellytyksen nojalla. ( 14 )

57.

Katson komission tavoin, että vaikka se, että asianomainen henkilö on tuomittu lainvoimaisella tuomiolla erityisen törkeästä rikoksesta, on välttämätön edellytys pakolaisaseman peruuttamiselle direktiivin 2011/95 14 artiklan 4 kohdan b alakohdan nojalla, kyse ei kuitenkaan ole riittävästä edellytyksestä. ( 15 ) Tästä tulkinnasta seuraa, että on myös tutkittava ja ratkaistava, onko asianomainen henkilö vaarallinen oleskelujäsenvaltionsa yhteiskunnalle. Tässä säännöksessä säädetään siis kahdesta edellytyksestä, joilla on tosin yhteys mutta jotka ovat erillisiä ja joiden on täytyttävä kumulatiivisesti. Se, että pakolainen on tuomittu lainvoimaisella tuomiolla erityisen törkeästä rikoksesta, on siis sekä edellytys sille, että hän on mainitussa säännöksessä tarkoitetulla tavalla yhteiskunnalle vaarallinen, että seikka, jolla on merkitystä arvioitaessa kyseisestä henkilöstä aiheutuvaa vaaraa. Se, että pakolainen on tuomittu tällaisesta rikoksesta, ei kuitenkaan ole ainoa seikka, joka on otettava huomioon tätä arvioitaessa, kuten esitän myöhemmin.

58.

Direktiivin 2011/95 14 artiklan 4 kohdan b alakohdan sanamuoto puoltaa mielestäni tällaista tulkintaa.

59.

Huomautan tässä yhteydessä, että vaikka kyseisen säännöksen eri kieliversiot eroavat toisistaan, ( 16 ) siinä ilmaistaan ajatus siitä, että sen lisäksi, että asianomainen henkilö on tuomittu erityisen törkeästä rikoksesta, edellytetään, että osoitetaan, että rikoksen, josta hänet on tuomittu, ja hänen vaarallisuutensa välillä on yhteys. Asianomaisen henkilön on siis oltava vaarallinen sen rikoksen perusteella, jonka hän on tehnyt. ( 17 )

60.

Direktiivin 2011/95 14 artiklan 4 kohdan b alakohdassa edellytettyä vaarallisuutta yhteiskunnalle ei siis ole näytetty toteen, jos se perustuu väitteisiin, jotka koskevat asianomaisen henkilön sellaisia rikoksia tai yleistä käyttäytymistä, joiden tai jonka perusteella häntä ei ole tuomittu lainvoimaisella tuomiolla erityisen törkeästä rikoksesta.

61.

Vastaavasti kuin unionin tuomioistuin on todennut direktiivin 2004/83 21 artiklan 2 kohdassa säädetystä perusteesta, jonka sanamuoto on sama ja jonka nojalla pakolainen voidaan palauttaa, on katsottava, että direktiivin 2011/95 14 artiklan 4 kohdan b alakohdassa asetetaan pakolaisaseman peruuttamiselle ankarat edellytykset, koska erityisesti ainoastaan pakolaisen, joka on lainvoiman saaneella tuomiolla tuomittu ”erityisen törkeästä rikoksesta”, voidaan katsoa olevan ”yhteiskunnalle vaarallinen kyseisessä jäsenvaltiossa”. ( 18 ) Nämä ankarat edellytykset ovat oikeasuhteisia niihin merkittäviin seurauksiin nähden, joita pakolaisaseman peruuttamisella on, eli siihen, että asianomaisella henkilöllä ei enää ole kaikkia tämän direktiivin VII luvussa esitettyjä oikeuksia ja etuja, koska ne liittyvät tähän asemaan. ( 19 )

62.

Se, että direktiivin 2011/95 14 artiklan 4 kohdan b alakohdassa mainittujen kahden seikan välillä on yhteys, ei kuitenkaan mielestäni tarkoita sitä, että aina, kun pakolainen tuomitaan erityisen törkeästä rikoksesta, olisi automaattisesti katsottava, että hän on yhteiskunnalle vaarallinen, sillä tällöin pakolaisen vaarallisuutta yhteiskunnalle ei tarvitsisi osoittaa.

63.

Riippumatta säännöksen kieliversioista ja siitä, miten niissä on ilmaistu se, että sillä, että asianomainen henkilö on tuomittu lainvoimaisella tuomiolla erityisen törkeästä rikoksesta, ja sillä, että hän on yhteiskunnalle vaarallinen, on yhteys, katson nimittäin siksi, että kyseisen säännöksen sanamuodossa mainitaan nämä kaksi seikkaa, että unionin lainsäätäjä on säätänyt, että kahden kumulatiivisen edellytyksen on täytyttävä, jotta pakolaisasema voidaan peruuttaa. Jos sitä, että pakolainen on yhteiskunnalle vaarallinen, ei olisi pidettävä itsenäisenä edellytyksenä, unionin lainsäätäjä olisi loogisesti sallinut pakolaisaseman peruuttamisen jo pelkästään sillä perusteella, että pakolainen on tuomittu erityisen törkeästä rikoksesta. ( 20 )

64.

Unionin lainsäätäjä teki muuten näin, kun se sääti esimerkiksi direktiivin 2011/95 12 artiklan 2 kohdan b alakohdassa pakolaisaseman poissulkemisperusteeksi sen, että henkilö on tehnyt ”törkeän muun kuin poliittisen rikoksen”, ja kyseisen direktiivin 17 artiklan 1 kohdan b alakohdassa toissijaisen suojeluaseman poissulkemisperusteeksi sen, että henkilö on tehnyt ”törkeän rikoksen”. Huomautan myös, että toissijaisen suojeluaseman poissulkemisperusteissa siitä, että on perusteltua syytä olettaa, että asianomainen henkilö on ”vaaraksi sen jäsenvaltion yhteiskunnalle tai turvallisuudelle, jossa hän on”, säädetään erillisenä ja itsenäisenä poissulkemisperusteena.

65.

Edellä mainittuihin säännöksiin verrattuna päättelen direktiivin 2011/95 14 artiklan 4 kohdan b alakohdan tarkasta sanamuodosta, että pakolaisen ei voida katsoa olevan yhteiskunnalle vaarallinen automaattisesti ja aina, kun hänet on tuomittu erityisen törkeästä rikoksesta, sillä muutoin kyseisessä säännöksessä säädettäisiin turhaan, että asianomaisen henkilön on oltava yhteiskunnalle vaarallinen.

66.

Toisin kuin Belgian hallitus väittää, tulkinnasta, jonka mukaan mainitussa säännöksessä säädetään kahdesta kumulatiivisesta edellytyksestä, ei seuraa, että direktiivin 2011/95 14 artiklan 4 kohdan a alakohdassa säädetty toinen pakolaisaseman peruuttamisperuste – jonka mukaan pakolaisasema voidaan peruuttaa, kun on perusteltua syytä olettaa, että pakolainen on ”on vaaraksi sen jäsenvaltion turvallisuudelle, jossa hän on” – menettäisi tehokkaan vaikutuksensa. Mielestäni tällä perusteella on nimittäin oma soveltamisalansa, koska se kattaa sekä jäsenvaltion sisäisen turvallisuuden että sen ulkoisen turvallisuuden. Näin ollen valtion elinten tai sen julkisten peruspalvelujen toimintaan tai väestön eloonjäämiseen kohdistuva uhka, ulkosuhteiden tai kansojen rauhanomaisen rinnakkaiselon vakavan häiriintymisen vaara tai sotilaallisiin etuihin kohdistuva uhka voivat vaikuttaa yleiseen turvallisuuteen. ( 21 ) Näin ymmärrettynä direktiivin 2011/95 14 artiklan 4 kohdan a alakohdassa tarkoitettu vaara jäsenvaltion turvallisuudelle eroaa kyseisen direktiivin 14 artiklan 4 kohdan b alakohdassa tarkoitetusta pakolaisen vaarallisuudesta yhteiskunnalle kyseisessä jäsenvaltiossa, ja viimeksi mainittu liittyy enemmänkin jäsenvaltion yleisen järjestyksen säilyttämiseen. ( 22 )

67.

Tulkintaa, jonka mukaan se, että toimivaltainen viranomainen voi peruuttaa pakolaisaseman kyseisen säännöksen nojalla, edellyttää, että kyseinen viranomainen ottaa huomioon muitakin seikkoja kuin vain annetun rikostuomion, tukee mielestäni se, että kyseistä säännöstä on tulkittava suppeasti, kun otetaan huomioon direktiivin 2011/95 tavoite.

68.

Kuten direktiivin johdanto-osan 12 perustelukappaleessa nimittäin todetaan, kyseisen direktiivin tavoitteena on yhtäältä varmistaa se, että jäsenvaltioissa sovelletaan yhteisiä perusteita kansainvälistä suojelua todella tarvitsevien henkilöiden yksilöimiseen, ja toisaalta se, että nämä henkilöt saavat vähimmäistason mukaiset edut kaikissa jäsenvaltioissa.

69.

Pakolaisasema on myönnettävä henkilölle, joka täyttää unionin oikeudessa vahvistetut vähimmäisvaatimukset. Siten direktiivin 2011/95 13 artiklassa säädetään, että jäsenvaltioiden on myönnettävä pakolaisasema sellaiselle kolmannen maan kansalaiselle tai kansalaisuudettomalle henkilölle, joka kyseisen direktiivin II ja III luvun mukaisesti täyttää pakolaisaseman myöntämisen edellytykset.

70.

Direktiivin 2011/95 14 artiklan 4 kohdan b alakohdassa säädetään pakolaisaseman peruuttamisperuste, joka muodostaa poikkeuksen kyseisen direktiivin 13 artiklassa säädetystä pääsäännöstä ja jolla rajoitetaan kyseisen direktiivin VII luvussa säädettyjä oikeuksia ja etuja. Kyseistä peruuttamisperustetta on siis mielestäni tulkittava suppeasti, mikä tarkoittaa, että sitä voidaan soveltaa vain, jos toimivaltainen viranomainen osoittaa yhtäältä, että asianomainen kolmannen maan kansalainen on tuomittu lainvoimaisella tuomiolla erityisen törkeästä rikoksesta, ja toisaalta, että hän on yhteiskunnalle vaarallinen oleskelujäsenvaltiossaan.

71.

Tällainen tulkinta on mielestäni myös johdonmukainen, kun otetaan huomioon se, miten on tulkittu Geneven yleissopimuksen 33 artiklan 2 kohtaa, jossa määrätään muun muassa, että pakolainen, ”joka on lainvoiman saaneella tuomiolla tuomittu erityisen törkeästä rikoksesta ja on yhteiskunnalle vaarallinen – – maassa[, jossa hän on,]” ei voi vedota palauttamiskiellon periaatteeseen. Huomautan tässä yhteydessä, että vaikka tällä määräyksellä on eri kohde, koska siinä määrätään poikkeuksista palauttamiskiellon periaatteeseen, on selvää, että unionin lainsäätäjä on käyttänyt kyseistä määräystä lähteenään, kun se on säätänyt pakolaisaseman peruuttamisperusteista direktiivin 2011/95 14 artiklan 4 kohdassa. Mielestäni on siis asianmukaista ottaa huomioon se, miten Geneven yleissopimuksen 33 artiklan 2 kohtaa on tulkittava, sillä Geneven yleissopimus on – kuten direktiivin 2011/95 johdanto-osan 4, 23 ja 24 perustelukappaleesta ilmenee – pakolaisten suojelua koskevan kansainvälisen oikeudellisen järjestelmän kulmakivi. ( 23 )

72.

Katson yleisemmin, että koska direktiivin 2011/95 14 artiklan 4 ja 5 kohdassa tarkoitetut tilanteet, joissa jäsenvaltiot voivat peruuttaa pakolaisaseman tai olla myöntämättä sitä, vastaavat olennaisilta osin niitä tilanteita, joissa jäsenvaltiot voivat palauttaa pakolaisen mainitun direktiivin 21 artiklan 2 kohdan ja Geneven yleissopimuksen 33 artiklan 2 kohdan nojalla, näissä säännöksissä mainittuja perusteita on tulkittava samalla tavalla.

73.

Se, että Geneven yleissopimuksen 33 artiklan 2 kohdan osalta on ilmeisesti useimmiten tulkittu, että siinä edellytetään kahden edellytyksen täyttymistä eli yhtäältä sitä, että pakolainen on lainvoiman saaneella tuomiolla tuomittu erityisen törkeästä rikoksesta, ja toisaalta sitä, että hän on yhteiskunnalle vaarallinen maassa, jossa hän on, ( 24 ) vahvistaa käsitystäni, jonka mukaan sekä direktiivin 2011/95 14 artiklan 4 kohdan b alakohdassa että kyseisen direktiivin 21 artiklan 2 kohdassa säädetyissä perusteissa, joiden sanamuoto vastaa mainitun määräyksen sanamuotoa, edellytetään niin ikään kyseisten kahden kumulatiivisen edellytyksen täyttymistä.

74.

Edellä esitetystä seuraa, että direktiivin 2011/95 14 artiklan 4 kohdan b alakohtaa on mielestäni tulkittava siten, että jäsenvaltio voi soveltaa kyseisessä säännöksessä säädettyä pakolaisaseman peruuttamisperustetta vain, jos se osoittaa yhtäältä, että asianomainen henkilö on tuomittu lainvoimaisella tuomiolla erityisen törkeästä rikoksesta, ja toisaalta, että kyseinen henkilö on yhteiskunnalle vaarallinen kyseisessä jäsenvaltiossa.

75.

Seuraavaksi on selvennettävä, millaisesta henkilön vaarallisuudesta yhteiskunnalle on oltava kyse.

76.

Asiassa C‑8/22 ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee toisella kysymyksellään lähinnä, onko direktiivin 2011/95 14 artiklan 4 kohdan b alakohtaa tulkittava siten, että tähän säännökseen perustuva pakolaisaseman peruuttaminen edellyttää, että asianomainen henkilö on todellisella, välittömällä ja riittävän vakavalla tavalla yhteiskunnalle vaarallinen kyseisessä jäsenvaltiossa.

77.

Tiedustellessaan unionin tuomioistuimelta, edellytetäänkö kyseisen direktiivin 14 artiklan 4 kohdan b alakohdassa, että pakolainen on todellisella, välittömällä ja riittävän vakavalla tavalla yhteiskunnalle vaarallinen, kyseinen tuomioistuin pohtii, onko mainitun säännöksen soveltamisalalla sovellettava vaatimuksia, jotka unionin tuomioistuin on vahvistanut yleiseen järjestykseen kohdistuvaa vaaraa koskevassa oikeuskäytännössään.

78.

Kyse on erityisesti unionin kansalaisten vapaata liikkuvuutta koskevasta unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä, jossa on vahvistettu sääntö, jonka mukaan on niin, että kun unionin kansalainen on käyttänyt oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen, hänen voidaan katsoa olevan vaara yleiselle järjestykselle vain, jos kyseisen henkilön oma käyttäytyminen muodostaa todellisen, välittömän ja riittävän vakavan vaaran, joka vaikuttaa johonkin yhteiskunnan olennaiseen etuun, ( 25 ) mikä on sääntö, joka on sittemmin otettu myös unionin johdettuun oikeuteen. ( 26 ) Sääntöä on sovellettu myös kolmansien maiden kansalaisiin, jotka eivät ole unionin kansalaisten perheenjäseniä. Siten sääntöä on sovellettu useaan otteeseen: henkilöihin, joilla on oikeuksia assosiaatiosopimusten nojalla, ( 27 ) sittemmin tietynasteisesti pitkään oleskelleisiin kolmannen maan kansalaisiin ( 28 ) ja perusteena hyväksyä se, että henkilölle ei ole myönnettävä aikaa vapaaehtoista poistumista varten palauttamismenettelyssä, ( 29 ) samoin kuin perusteena katsoa, että pakolaiselle myönnetty oleskelulupa voidaan peruuttaa, ( 30 ) että turvapaikanhakija voidaan ottaa säilöön ( 31 ) tai että palauttamispäätöksen yhteydessä voidaan määrätä maahantulokiellosta ( 32 ) sekä oikeutuksena sille, että säilöönotto maastapoistamista varten toteutetaan vankilassa. ( 33 )

79.

Sitä vastoin yhteiskunnan perustavanlaatuiseen etuun vaikuttavaa todellista, välitöntä ja riittävän vakavaa vaaraa koskeva sääntö on sivuutettu muissa yhteyksissä, muun muassa opiskelijaviisumien epäämisen yhteydessä. ( 34 )

80.

Oikeuskäytännössä on siten katsottu, että kaikkia unionin lainsäätäjän viittauksia yleisen järjestyksen vaarantumisen käsitteeseen ei pidä ymmärtää välttämättä siten, että niissä viitataan yksinomaan omaan käyttäytymiseen, joka muodostaa asianomaisen jäsenvaltion yhteiskunnan perustavanlaatuiseen etuun vaikuttavan todellisen, ajankohtaisen ja riittävän vakavan vaaran, ja että on otettava huomioon kyseisten säännösten sanamuoto, niiden asiayhteys sekä sillä lainsäädännöllä tavoitellut päämäärät, jonka osa kyseiset säännökset ovat. ( 35 )

81.

Tästä yleiseen järjestykseen kohdistuvaa vaaraa koskevaa unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä koskevasta lyhyestä kuvauksesta ilmenee, että oikeuskäytännössä on tulkintalinjoja, jotka voivat erota toisistaan sen mukaan, mitä unionin oikeussääntöä unionin tuomioistuimen on pitänyt tulkita, ja se on tässä yhteydessä aina ottanut huomioon kyseisten säännösten sanamuodon, niiden asiayhteyden sekä sillä säännöstöllä tavoitellut päämäärät, jonka osa kyseiset säännökset ovat. Minusta näyttää siis siltä, että kun määritellään, millaista vaarallisuutta yhteiskunnalle direktiivin 2011/95 14 artiklan 4 kohdan b alakohdassa edellytetään, huomioon on otettava kyseisen b alakohdan tarkka sanamuoto, säännöksen asiayhteys ja kyseisen direktiivin tavoite. Huomautan myös, että vaikka se, että nämä kaksi vaaraa – eli yhtäältä jäsenvaltion yleiseen järjestykseen kohdistuva vaara ja toisaalta henkilön vaarallisuus yhteiskunnalle kyseisessä jäsenvaltiossa – ovat samankaltaisia, tarkoittaa toki, että kyseisten vaarojen toteamisessa sovellettavia edellytyksiä voidaan vertailla keskenään, tällaisella vertailulla ei voida korvata mainitun direktiivin 14 artiklan 4 kohdan b alakohdan tarkastelemista erikseen tulkitsemalla sitä sen sanamuodon ja asiayhteyden perusteella sekä teleologisesti.

82.

Direktiivin 2011/95 14 artiklan 4 kohdan b alakohdan sanamuodosta ilmenee tältä osin, että tässä säännöksessä tarkoitetulla henkilön vaarallisuudella yhteiskunnalle tarkoitetaan todellista vaaraa yhteiskunnalle. Kyseisessä säännöksessä nimittäin säädetään, että asianomainen henkilö ”on” yhteiskunnalle vaarallinen jäsenvaltiossa, jossa hän on. Kuten komissio perustellusti toteaa, vaatimus siitä, että henkilöön liittyvän vaaran on oltava todellinen, ei kuitenkaan merkitse, että edellytettäisiin varmuutta siitä, että vaara toteutuu tulevaisuudessa.

83.

Lisäksi direktiivin 2011/95 14 artiklan 4 kohdan b alakohdan asiayhteys ja sen edellytyksen tehokas vaikutus, jonka mukaan asianomaisen henkilön on oltava yhteiskunnalle vaarallinen, merkitsevät mielestäni, että henkilöön liittyvän vaaran on oltava välitön.

84.

Kyseisen säännöksen asiayhteydestä huomautan, että unionin tuomioistuin on jo katsonut, että direktiivin 2004/83 järjestelmässä pakolaisen kyseiselle jäsenvaltiolle mahdollisesti merkitsemää ajankohtaista vaaraa ei oteta huomioon sen 12 artiklan 2 kohdan yhteydessä vaan yhtäältä sen 14 artiklan 4 kohdan a alakohdan yhteydessä, jonka mukaan tämä jäsenvaltio voi peruuttaa pakolaiselle myönnetyn aseman muun muassa silloin, kun on perusteltua syytä olettaa, että hän on vaaraksi kyseisen jäsenvaltion turvallisuudelle, ja toisaalta sen 21 artiklan 2 kohdan yhteydessä, jossa, kuten myös Geneven yleissopimuksen 33 artiklan 2 kohdassa, sallitaan se, että vastaanottava jäsenvaltio voi palauttaa pakolaisen, jos on perusteltua syytä katsoa hänen olevan vaaraksi tämän jäsenvaltion turvallisuudelle tai yhteiskunnalle. ( 36 )

85.

Mielestäni ei ole mitään syytä katsoa, että direktiivin 2011/95 14 artiklan 4 kohdan b alakohta eroaisi kyseisen direktiivin järjestelmässä sen 14 artiklan 4 kohdan a alakohdasta ja 21 artiklan 2 kohdasta, joiden osalta totean, että niiden sanamuoto vastaa täysin direktiivin 2004/83 vastaavien säännösten sanamuotoa siltä osin kuin on kyse vaatimuksesta, jonka mukaan asianomaisen henkilön on merkittävä välitöntä vaaraa jäsenvaltiolle, jossa hän on. Toisenlainen tulkinta merkitsisi, että edellä mainittuja eri säännöksiä tulkittaisiin epäjohdonmukaisella tavalla.

86.

Katson lisäksi, että koska se, että pakolainen on tuomittu erityisen törkeästä rikoksesta, on sellaisenaan osoitus siitä, että kyseinen pakolainen on aiheuttanut yhteiskunnalle erityisen vakavaa haittaa, joka on edellyttänyt rikosoikeudellisen seuraamuksen määräämistä kyseisen haitan aiheuttaneesta käyttäytymisestä, sillä, että direktiivin 2011/95 14 artiklan 4 kohdan b alakohdassa viitataan pakolaisen vaarallisuuteen yhteiskunnalle, on oltava oma merkityksensä, sillä muuten kyseinen viittaus jäisi turhaksi lisäykseksi.

87.

Asianomaisen henkilön vaarallisuutta yhteiskunnalle koskevan viittauksen tehokas vaikutus ilmenee siis siten, että toimivaltaisella viranomaisella on velvollisuus osoittaa, että henkilö, joka on aiemmin tuomittu erityisen törkeästä rikoksesta, on rikostuomionsa jälkeen edelleenkin yhteiskunnalle vaarallinen oleskelujäsenvaltiossaan, sillä hetkellä, kun toimivaltainen viranomainen aikoo peruuttaa pakolaisaseman.

88.

Edellä esitetystä seuraa, että henkilön, jota pakolaisaseman peruuttamista koskeva menettely koskee, on oltava välittömästi vaarallinen yhteiskunnalle oleskelujäsenvaltiossaan, kun toimivaltainen viranomainen tekee päätöksensä.

89.

Lisäksi siitä, että direktiivin 2011/95 14 artiklan 4 kohdan b alakohdassa edellytetään, että asianomainen henkilö on tuomittu juuri erityisen törkeästä rikoksesta, seuraa mielestäni loogisesti, että kyseisen tuomion perusteella todettavan vaarallisuuden yhteiskunnalle on oltava sellaisenaan riittävän vakavaa, kun päätös pakolaisaseman peruuttamisesta tehdään, jotta sitä voidaan käyttää peruuttamisen perusteena.

90.

Todellista, välitöntä ja riittävän vakavaa vaaraa koskevan säännön soveltaminen direktiivin 2011/95 14 artiklan 4 kohdan b alakohdan yhteydessä on mielestäni perusteltua, kun otetaan huomioon, että kyseinen säännös on poikkeus direktiivin 13 artiklassa säädetystä säännöstä, jonka mukaan pakolaisasema on myönnettävä. Kuten olen edellä todennut, se, että direktiivin 14 artiklan 4 kohdan b alakohta muodostaa poikkeuksen, merkitsee, että sitä on tulkittava suppeasti, mikä on varsinkin perusteltua siksi, että kyseisen direktiivin päätavoitteena ei ole jäsenvaltioiden turvallisuuteen, yleiseen järjestykseen tai yhteiskuntaan kohdistuvien vaarojen torjuminen vaan tavoite, joka todetaan direktiivin johdanto-osan 12 perustelukappaleessa. ( 37 )

91.

Mielestäni se, että mainittua sääntöä on sovellettava, voidaan päätellä myös siitä, mitä unionin tuomioistuin totesi tuomiossaan T. pakolaisaseman saaneille henkilöille myönnetyn oleskeluluvan peruuttamisesta kansalliseen turvallisuuteen tai yleiseen järjestykseen liittyvistä erittäin painavista syistä. Kyseisessä tuomiossaan unionin tuomioistuin nimittäin sovelsi suoraan direktiivin 2004/83 24 artiklan 1 kohdan yhteydessä sääntöä, jonka se oli vahvistanut unionin kansalaisten vapaata liikkuvuutta koskevassa oikeuskäytännössään. ( 38 ) Tältä osin unionin tuomioistuin katsoi, että vaikka direktiivillä 2004/38 on eri tavoitteet kuin direktiivillä 2004/83 ja vaikka jäsenvaltiot ovat vapaita määrittelemään kansallisten tarpeidensa, jotka voivat vaihdella jäsenvaltiosta ja aikakaudesta toiseen, mukaisesti yleisen järjestyksen ja yleisen turvallisuuden asettamat vaatimukset, on kuitenkin niin, että sen suojan laajuus, jonka yhteiskunta haluaa antaa perustavanlaatuisille intresseilleen, ei voi vaihdella näitä intressejä vahingoittavan henkilön oikeusaseman mukaan. ( 39 )

92.

Kyseisessä tuomiossaan unionin tuomioistuin asetti toimenpiteet, joita pakolaiseen voidaan kohdistaa, järjestykseen sen mukaan, kuinka raskaita niiden seuraukset ovat pakolaisen kannalta. Siten pakolaisen palauttaminen, jolla voi olla kyseiselle pakolaiselle hyvin kohtalokkaita seurauksia, ( 40 ) on äärimmäinen keino, johon jäsenvaltio voi turvautua, jos mikään muu toimenpide ei ole mahdollinen tai riittävä sen uhan torjumiseksi, jonka tämä pakolainen aiheuttaa tämän jäsenvaltion turvallisuudelle tai yhteiskunnalle. ( 41 ) Sillä, että pakolaisen oleskelulupa peruutetaan direktiivin 2011/95 24 artiklan 1 kohdan nojalla, koska hän on vaaraksi kyseisen jäsenvaltion turvallisuudelle tai yhteiskunnalle, on puolestaan vähemmän raskaat seuraukset kuin pakolaisaseman peruuttamisella tai palauttamisella, joista viimeksi mainittu on äärimmäinen keino. ( 42 ) Unionin tuomioistuimen mukaan tästä järjestyksestä seuraa, että eräät seikat, jotka eivät ole niin vakavia, että jäsenvaltio voisi direktiivin 21 artiklan 2 kohdan nojalla tehdä palauttamispäätöksen, voivat kuitenkin mahdollistaa sen, että tämä jäsenvaltio voi saman direktiivin 24 artiklan 1 kohdan perusteella evätä asianomaiselta pakolaiselta tämän oleskeluluvan. ( 43 )

93.

Vaikka viimeksi mainitun säännöksen ja direktiivin 2011/95 21 artiklan 2 kohdan, jossa säädetään direktiivin 14 artiklan 4 kohdassa säädettyjä vastaavista edellytyksistä, sanamuodot eroavat toisistaan, ( 44 ) olen taipuvainen katsomaan, että loogisesti on niin, että jos seurauksiltaan vähemmän raskas toimenpide – eli pakolaisen oleskeluluvan epääminen direktiivin 24 artiklan 1 kohdan perusteella – edellyttää sitä, pakolaisesta aiheutuu yhteiskunnan perustavanlaatuiseen etuun vaikuttava todellinen, välitön ja riittävän vakava vaara, samanlaista vaaraa on varsinkin edellytettävä, jotta voidaan tehdä päätöksiä, joilla on raskaampia seurauksia ja joilla asianomaisen henkilön pakolaisasema peruutetaan tai hänet palautetaan alkuperämaahansa.

94.

Sen määrittämiseksi, onko henkilö todellisella, välittömällä ja riittävän vakavalla tavalla yhteiskunnalle vaarallinen kyseisessä jäsenvaltiossa, on otettava huomioon kaikki pakolaisen tilanteeseen liittyvät tosiseikat tai oikeudelliset seikat, joiden perusteella voidaan arvioida, merkitseekö pakolaisen oma käyttäytyminen tällaista vaarallisuutta. Niinpä silloin, kun kyse on pakolaisesta, joka on saanut rikostuomion, merkityksellisiin seikkoihin kuuluvat teon luonne ja vakavuus sekä teosta kulunut aika. ( 45 ) Näin ollen katson, että rikostuomioistuimen tekemän arvioinnin lisäksi, jolla on toki ratkaisevaa merkitystä arvioitaessa sitä, kuinka vaarallinen asianomainen henkilö on, huomioon on otettava myös hänen käyttäytymisensä aikana, joka on kulunut rikostuomion antamisesta siihen asti, kun arvioidaan, onko hän yhteiskunnalle vaarallinen. Tältä osin on otettava huomioon, kuinka pitkä aika rikostuomion antamisesta on kulunut, rikoksen uusimisriski ja kyseisen henkilön pyrkimykset sopeutua jälleen yhteiskuntaan. ( 46 ) Jos pakolaisen käyttäytyminen osoittaa edelleenkin sellaista asennoitumista, joka viittaa siihen, että hän saattaa tehdä muitakin tekoja, jotka voivat vaikuttaa vakavasti yhteiskunnan perustavanlaatuisiin etuihin, mielestäni voidaan todeta, että pakolainen on todellisella, välittömällä ja riittävän vakavalla tavalla vaarallinen yhteiskunnalle.

95.

On myös täsmennettävä, että toimivaltaisen viranomaisen, joka aikoo peruuttaa pakolaisaseman, on osoitettava, että direktiivin 2011/95 14 artiklan 4 kohdan b alakohdassa säädetyt edellytykset täyttyvät. Vaikka kyseisen 4 kohdan sanamuoto on tältä osin vähemmän selkeä kuin kyseisen artiklan 2 ja 3 kohdan sanamuoto, kun 2 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on osoitettava, että siinä säädetyt edellytykset täyttyvät, ja 3 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on saatava selville, että siinä säädetyt edellytykset täyttyvät, en näe syytä omaksua erilaista tulkintaa. ( 47 ) Pakolaisen ei siis tarvitse esittää näyttöä siitä, että hänen pakolaisasemaansa ei pidä peruuttaa.

96.

En myöskään kannata ratkaisua, jota on hahmoteltu asiassa C‑8/22 esitetyssä kolmannessa ennakkoratkaisukysymyksessä ja jonka mukaisesti asianomaisen henkilön voitaisiin olettaa olevan yhteiskunnalle vaarallinen, kun todetaan, että hänet on lainvoimaisesti tuomittu erityisen törkeästä rikoksesta. Vaikka nimittäin – kuten edellä esitin – direktiivin 2011/95 14 artiklan 4 kohdan b alakohdassa säädetyn peruuttamisperusteen logiikan mukaan sillä, että asianomainen henkilö on tuomittu lainvoimaisella tuomiolla erityisen törkeästä rikoksesta, ja sillä, että hän on yhteiskunnalle vaarallinen, on yhteys, toimivaltaisen viranomaisen tehtävänä on selvittää kussakin tapauksessa, voidaanko – kun otetaan huomioon yksittäistapauksen olosuhteet ja erityisesti ajan kuluminen rikostuomion antamisesta ja pakolaisen käyttäytyminen tällä ajanjaksolla – sillä hetkellä, kun päätös pakolaisaseman peruuttamisesta tehdään, kyseistä tuomiota edelleenkin pitää ratkaisevana seikkana, jonka perusteella pakolaisen on katsottava olevan yhteiskunnalle vaarallinen. Tässä yhteydessä on noudatettava kansainvälisen suojelun myöntämistä tai poistamista koskevista yhteisistä menettelyistä 26.6.2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2013/32/EU ( 48 ) 45 artiklassa säädettyjä menettelysääntöjä, muun muassa antamalla asianomaiselle henkilölle mahdollisuus riitauttaa perusteet, joiden perusteella toimivaltainen viranomainen katsoo, että hänen pakolaisasemansa on peruutettava.

97.

Edellä esitetystä seuraa, että direktiivin 2011/95 14 artiklan 4 kohdan b alakohtaa on mielestäni tulkittava siten, että jäsenvaltio voi soveltaa kyseisessä säännöksessä säädettyä pakolaisaseman peruuttamisperustetta vain, jos se osoittaa, että asianomainen henkilö on todellisella, välittömällä ja riittävän vakavalla tavalla yhteiskunnalle vaarallinen kyseisessä jäsenvaltiossa.

98.

Asiassa C‑663/21 esitetty ensimmäinen kysymys ja asiassa C‑8/22 esitetty toinen kysymys koskevat sitä, onko direktiivin 2011/95 14 artiklan 4 kohdan b alakohdan mukaisen pakolaisaseman peruuttamisperusteen soveltamisen yhteydessä noudatettava suhteellisuusperiaatetta.

99.

Tarkemmin sanottuna asiassa C‑663/21 ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lähinnä, onko mainittua säännöstä tulkittava siten, että kolmannen maan kansalaiselle myönnetty pakolaisasema voidaan peruuttaa sen nojalla ainoastaan, jos kyseisen kolmannen maan kansalaisen palauttamista hänen alkuperämaahansa koskeva yleinen etu on painavampi kuin hänen intressinsä saada edelleenkin kansainvälistä suojelua, kun otetaan huomioon niiden toimenpiteiden laajuus ja luonne, joita häneen voidaan kohdistaa. Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että kun ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin viittaa toimenpiteisiin, joita kyseiseen henkilöön voidaan kohdistaa, sen tarkoituksena on ottaa huomioon erityisesti asianomaiselle henkilölle siitä aiheutuvat seuraukset, että hänet mahdollisesti palautetaan alkuperämaahansa.

100.

Vastatakseni näihin kysymyksiin totean aluksi, että niiden sääntöjen osalta, jotka koskevat tutkintaa, jossa toimivaltainen viranomainen voi päätyä toteamaan, että pakolaiseen voidaan soveltaa kansainvälisen suojelun poissulkemis- tai peruuttamisperustetta, unionin tuomioistuin on vastikään katsonut direktiivin 2011/95 14 artiklan 4 kohdan a alakohdan ja 17 artiklan 1 kohdan d alakohdan osalta, että molempien näiden säännösten soveltaminen edellyttää, että toimivaltainen viranomainen arvioi kussakin yksittäistapauksessa tiedossaan olevat täsmälliset tosiseikat sen ratkaisemiseksi, onko olemassa vakavaa aihetta olettaa, että asianomaisen henkilön tilanne kuuluu näissä säännöksissä säädettyihin tapauksiin, vaikka hän muuten täyttää kansainvälisen suojelun saamista tai sen pysyttämistä koskevat edellytykset. ( 49 )

101.

Unionin tuomioistuimen mukaan tämä arviointi on olennainen osa kansainvälistä suojelua koskevaa menettelyä, joka on suoritettava direktiivien 2011/95 ja 2013/32 mukaisesti. ( 50 ) On yksin määrittävän viranomaisen ( 51 ) tehtävänä arvioida tuomioistuinten valvonnassa kaikki merkitykselliset tosiseikat ja olosuhteet, direktiivin 2011/95 14 ja 17 artiklan soveltamiseen liittyvät tosiseikat ja olosuhteet mukaan lukien, ja se tekee päätöksensä tämän arvioinnin päätteeksi. ( 52 )

102.

Unionin tuomioistuin on siis katsonut, että kun määrittävä viranomainen tekee päätöksensä, sen päätöksenteko ei voi olla mitenkään automaattista eikä riippua toisesta viranomaisesta. ( 53 ) Määrittävällä viranomaisella on päinvastoin oltava käytettävissään kaikki merkitykselliset tiedot, joiden perusteella sen on suoritettava oma arviointinsa tosiseikoista ja olosuhteista voidakseen ratkaista päätöksensä sisällön ja perustella sen kattavasti. ( 54 )

103.

Unionin tuomioistuin on korostanut tältä osin sitä, että kuten direktiivin 2011/95 14 artiklan 4 kohdan a alakohdan sanamuodosta seuraa, määrittävällä viranomaisella on oltava harkintavaltaa päättää, onko pakolaisasema asianomaisen jäsenvaltion kansalliseen turvallisuuteen liittyvien näkökohtien perusteella peruutettava vai ei, mikä sulkee pois sen, että toteamus siitä, että tähän turvallisuuteen kohdistuu uhka, merkitsisi automaattisesti tällaista peruuttamista. ( 55 )

104.

Edellä esitettyjä näkökohtia voidaan mielestäni soveltaa myös kyseisen direktiivin 14 artiklan 4 kohdan b alakohtaan. Toimivaltaisella viranomaisella on siis myös oltava harkintavaltaa ratkaista, onko pakolaisasema peruutettava sillä perusteella, että pakolainen on yhteiskunnalle vaarallinen, vai ei.

105.

Samalla tavalla kuin määrittävän viranomaisen omat tehtävät huomioon ottaen sen on voitava vapaasti arvioida, liittyykö henkilöön uhka kansalliselle turvallisuudelle, eikä kyseisellä viranomaisella näin ollen voi olla velvollisuutta nojautua kansalliseen turvallisuuteen liittyvistä erityistehtävistä vastaavien elinten lausuntoon, jota ei ole perusteltu, ( 56 ) viranomaisen, joka peruuttaa pakolaisaseman, on voitava vapaasti arvioida direktiivin 2011/95 14 artiklan 4 kohdan b alakohdan nojalla, onko pakolainen, joka on tuomittu erityisen törkeästä rikoksesta, yhteiskunnalle vaarallinen.

106.

Huomautan tässä yhteydessä, että kyseisessä säännöksessä säädetään ainoastaan, että jäsenvaltioilla on mahdollisuus peruuttaa pakolaisasema. Analogisesti sille, mitä unionin tuomioistuin on katsonut direktiivin 2004/83 21 artiklan 2 kohdasta, joka koskee mahdollisuutta palauttaa pakolainen, on katsottava, että vaikka direktiivin 2011/95 14 artiklan 4 kohdan b alakohdassa säädetyt edellytykset täyttyisivät, pakolaisaseman peruuttaminen on vain jäsenvaltioiden harkintavaltaan jätetty mahdollisuus, ja ne voivat valita muita vähemmän ankaria vaihtoehtoja. ( 57 ) Mainittu säännös poikkeaa siis direktiivin 12 artiklasta, jossa säädetään pakottavista pakolaisaseman poissulkemisperusteista.

107.

Jäsenvaltiot soveltavat unionin oikeutta käyttäessään niille direktiivin 2011/95 14 artiklan 4 kohdan b alakohdassa jätettyä mahdollisuutta, joten ne eivät voi käyttää tätä mahdollisuuttaan tavalla, joka olisi vastoin kyseisen direktiivin tavoitetta ja tehokasta vaikutusta, ja mainitussa säännöksessä säädetyn pakolaisaseman peruuttamisperusteen soveltamisessa on noudatettava perusoikeuskirjan mukaisia perusoikeuksia. ( 58 ) Lisäksi kyseisen direktiivin johdanto-osan 16 perustelukappaleessa todetaan, että direktiivissä kunnioitetaan perusoikeuksia ja otetaan huomioon perusoikeuskirjassa tunnustetut periaatteet. ( 59 ) Unionin tuomioistuin on lisäksi katsonut, että kyseisen direktiivin 14 artiklan 4–6 kohdan soveltaminen ei vaikuta asianomaisen jäsenvaltion velvollisuuteen noudattaa perusoikeuskirjan relevantteja määräyksiä, kuten sen 7 artiklaa, joka koskee yksityis- ja perhe-elämän kunnioittamista, sen 15 artiklaa, joka koskee ammatillista vapautta ja oikeutta tehdä työtä, sen 34 artiklaa, joka koskee sosiaaliturvaa ja toimeentuloturvaa, sekä sen 35 artiklaa, joka koskee terveyden suojelua. ( 60 )

108.

Lisäksi soveltaessaan direktiivin 2011/95 14 artiklan 4 kohdan b alakohdassa säädettyä pakolaisaseman peruuttamisperustetta jäsenvaltioiden on noudatettava suhteellisuusperiaatetta, mikä tarkoittaa erityisesti, että kyseisen säännöksen tavoitteen on oltava toteutettavissa tällä soveltamisella, eikä sillä saada ylittää sitä, mikä on tarpeen kyseisen tavoitteen saavuttamiseksi. ( 61 ) Tältä osin on muistettava, että pannessaan täytäntöön unionin oikeutta jäsenvaltioiden on noudatettava suhteellisuusperiaatetta, joka on unionin oikeuden yleinen periaate. ( 62 )

109.

Suhteellisuusperiaate on otettava huomioon itse asiassa koko sen menettelyn ajan, jossa jäsenvaltio voi peruuttaa pakolaisaseman direktiivin 2011/95 14 artiklan 4 kohdan b alakohdan nojalla: aluksi, kun jäsenvaltion viranomaiset tarkistavat, että rikos, josta pakolainen on tuomittu rikostuomiolla, on erityisen törkeä, tämän jälkeen, kun ne tutkivat, onko pakolainen riittävän vakavalla tavalla yhteiskunnalle vaarallinen, ja lopuksi, kun ne ratkaisevat, tulisiko niiden toteuttaa pakolaisaseman peruuttamista vähemmän ankara toimenpide, kun otetaan huomioon, että pakolaisaseman peruuttaminen on vain jäsenvaltioilla oleva mahdollisuus.

110.

Tämän arvioinnin viimeisen vaiheen osalta katson, että pakolaisaseman peruuttamisen osalta on poikettava siitä, mitä unionin tuomioistuin on katsonut pakolaisaseman poissulkemisperusteita koskevien direktiivin 2004/83 12 artiklan 2 kohdan b ja c alakohdan osalta, eli lähinnä tulkinnasta, jonka mukaan toimivaltaisen viranomaisen ei ole lisäksi tutkittava toimenpiteen oikeasuhteisuutta yksittäistapauksessa, jos se on jo todennut, että kyseisten säännösten mukaiset edellytykset täyttyvät. ( 63 ) Kuten nimittäin olen edellä jo todennut, mainituissa säännöksissä säädetään pakottavista pakolaisaseman poissulkemisperusteista, joista ei siis voida poiketa, ( 64 ) ja tästä syystä kyseiset säännökset eroavat direktiivin 2011/95 14 artiklan 4 kohdassa säädetyistä pakolaisaseman peruuttamisperusteista, joiden soveltaminen on vapaaehtoista.

111.

Kun toimivaltaiset viranomaiset arvioivat kysymystä siitä, tulisiko niiden toteuttaa pakolaisaseman peruuttamista vähemmän ankara toimenpide, kun otetaan huomioon, että pakolaisaseman peruuttaminen on vain jäsenvaltioilla oleva mahdollisuus, katson, että niiden on vertailtava intressejä, jotka on määriteltävä huolellisesti.

112.

Jäsenvaltion osalta mahdollisuudesta peruuttaa pakolaisasema on säädetty tarkoituksena suojata sen yhteiskuntaa pakolaisen sille aiheuttamalta vaaralta säätämällä toimenpiteestä, joka voidaan toteuttaa sen lisäksi, että pakolainen on tuomittu erityisen törkeästä rikoksesta.

113.

Kun henkilöä, jonka pakolaisasema peruutetaan, ei voida palauttamiskiellon periaatteen vuoksi poistaa oleskelujäsenvaltionsa alueelta, ( 65 ) on päteviä syitä kysyä, voidaanko pakolaisaseman peruuttamista koskevalla päätöksellä tehokkaasti poistaa vaara, joka kyseisestä henkilöstä aiheutuu kyseisen jäsenvaltion yhteiskunnalle. Mahdollisuudella peruuttaa pakolaisasema voi kuitenkin olla sekä ehkäisevä tarkoitus että seuraamusluonne. Tässä mielessä jäsenvaltion mahdollisuus peruuttaa pakolaisasema antaa sille mahdollisuuden tehdä päätelmät siitä, että asianomainen henkilö ei ole noudattanut velvollisuuttaan noudattaa lakeja ja määräyksiä ja alistua toimenpiteisiin, joihin on ryhdytty yleisen järjestyksen ylläpitämiseksi. Geneven yleissopimuksen 2 artiklan ( 66 ) ja 33 artiklan 2 kohdan hengessä minusta on hyväksyttävää, että unionin tasolla on säädetty, että pakolaisaseman ja siihen liittyvien etujen ja oikeuksien vastapainona on velvollisuus kunnioittaa kansainvälistä suojelua antavan jäsenvaltion turvallisuutta ja yleistä järjestystä.

114.

Sen henkilön osalta, jota pakolaisaseman peruuttamista koskeva menettely koskee, muistutan, että pakolaisaseman menettämisestä seuraa, että vaikka asianomaista henkilöä on edelleenkin pidettävä pakolaisena ja hänellä on siis direktiivin 2011/95 14 artiklan 6 kohdan mukaisesti edelleen tiettyjä Geneven yleissopimuksessa määrättyjä oikeuksia, ( 67 ) hänellä ei enää ole kaikkia tämän direktiivin VII luvussa esitettyjä oikeuksia ja etuja. ( 68 ) Pakolaisaseman menettämisestä seuraa erityisesti se, että asianomainen henkilö menettää oleskeluluvan, johon hänellä on tämän direktiivin 24 artiklan mukaan oikeus mainitussa direktiivissä tarkoitetun pakolaisaseman perusteella. ( 69 ) Näin ollen intressi, jota on vertailtava intressivertailussa asianomaisen henkilön osalta, on hänen intressinsä – henkilökohtaisen ja perhetilanteensa kannalta – säilyttää kyseiset oikeudet ja edut.

115.

Näin ollen on niin, että jos on todettu, että asianomaista henkilöä ei voida palauttaa, direktiivin 2011/95 14 artiklan 4 kohdan b alakohdan soveltamisella tai soveltamatta jättämisellä ratkaistaan, säilyttääkö kyseinen henkilö direktiivin VII luvun mukaiset oikeutensa ja etunsa, ja tästä syystä toimivaltaisen viranomaisen on tarkistettava, onko pakolaisaseman peruuttaminen oikeasuhteista, kun otetaan huomioon, kuinka vaarallinen kyseinen henkilö on yhteiskunnalle, samoin kuin hänen henkilökohtainen tilanteensa ja perhetilanteensa.

116.

Toimivaltaisen viranomaisen on tässä yhteydessä otettava huomioon, että pakolaisasemaan liittyvien oikeuksien ja etujen poistaminen voi – koska se on omiaan tekemään asianomaisen henkilön tilanteesta hyvin epävarman – kannustaa häntä tekemään uusia rikoksia suorittamansa rangaistuksen jälkeen, mikä osaltaan voi tehdä hänestä pidempään vaarallisen yhteiskunnalle sen sijaan, että asianomaiseen henkilöön liittyvä vaara poistuisi. Tämä seikka puoltaa sitä, että direktiivin 2011/95 14 artiklan 4 kohdan b alakohdassa säädettyä mahdollisuutta peruuttaa pakolaisasema sovelletaan vain, kun se on ehdottoman välttämätöntä, jotta määrätty lääke ei olisi tautia pahempi.

117.

Näin ollen jäsenvaltio voi kyseisessä säännöksessä sille jätetyn harkintavallan puitteissa paitsi päättää, peruuttaako se asianomaisen henkilön pakolaisaseman vai ei, myös myöntää pakolaiselle, jonka pakolaisaseman se aikoo peruuttaa, oikeuksia, joilla ylitetään kyseisen direktiivin 14 artiklan 6 kohdassa säädetyn mukainen oikeuksien vähimmäistaso. ( 70 ) Kuten olen edellä todennut, kun jäsenvaltio käyttää mainitun direktiivin 14 artiklan 4 kohdan b alakohdassa säädettyä mahdollisuuttaan, sen on erityisesti arvioitava tapauskohtaisesti sitä, soveltuuko kyseisen mahdollisuuden käyttäminen yhteen tiettyjen perusoikeuskirjassa vahvistettujen oikeuksien kanssa. ( 71 )

118.

Sitä vastoin on niin, että kun asianomaiseen henkilöön sovelletaan palauttamiskiellon periaatetta, mielestäni silloin, kun päätetään siitä, peruutetaanko hänen pakolaisasemaansa vai ei, ei ole otettava huomioon vaaroja, joille hän altistuisi, jos hänet palautettaisiin alkuperämaahansa. Suhteellisuusperiaate ei siis mielestäni edellytä, että toimivaltainen viranomainen ottaa nämä vaarat huomioon intressivertailussa, joka sen on suoritettava.

119.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa asiassa C‑663/21 esitettyyn ensimmäiseen ennakkoratkaisukysymykseen ja asiassa C‑8/22 esitettyyn toiseen ennakkoratkaisukysymykseen, että direktiivin 2011/95 14 artiklan 4 kohdan b alakohtaa on tulkittava siten, että kun jäsenvaltio soveltaa tässä säännöksessä säädettyä mahdollisuutta peruuttaa pakolaisasema, sen on kunnioitettava perusoikeuskirjassa taattuja perusoikeuksia ja noudatettava suhteellisuusperiaatetta. Tästä seuraa, että ennen kuin jäsenvaltio päättää peruuttaa pakolaisaseman mainitun säännöksen nojalla, sen on verrattava yhtäältä yhteiskuntansa suojelua koskevaa intressiä ja toisaalta asianomaisen henkilön intressiä säilyttää pakolaisasemansa, kun otetaan huomioon seuraukset, joita pakolaisaseman peruuttamisesta voi aiheutua muun muassa hänen henkilökohtaisen tilanteensa ja perhetilanteensa kannalta. Kun pakolaisen palauttaminen on kuitenkin mahdotonta siksi, että palauttamiseen liittyy vaara siitä, että pakolaisen perusoikeuskirjan 4 artiklan ja 19 artiklan 2 kohdan mukaisia perusoikeuksia loukattaisiin, direktiivin 2011/95 14 artiklan 4 kohdan b alakohdassa ei edellytetä, että ennen pakolaisaseman peruuttamista vertaillaan toisiinsa kyseisen jäsenvaltion intressiä suojella yhteiskuntaansa ja vaaroja, joille kyseinen pakolainen altistuisi, jos hänet palautettaisiin alkuperämaahansa.

120.

Asiassa C‑663/21 ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee toisella kysymyksellään lähinnä, onko direktiiviä 2008/115 tulkittava siten, että se on esteenä sille, että kolmannen maan kansalaisesta, jonka pakolaisasema on peruutettu, tehdään palauttamispäätös, kun on todettu, että palauttamiskiellon periaatteesta seuraa, että kyseistä kolmannen maan kansalaista ei voida toistaiseksi poistaa maasta.

121.

Direktiivin 2008/115 6 artiklan 1 kohdassa säädetään, että jäsenvaltion on tehtävä palauttamispäätös sen alueella laittomasti oleskelevista kolmansien maiden kansalaisista, sanotun kuitenkaan rajoittamatta kyseisen artiklan 2–5 kohdassa tarkoitettujen poikkeusten soveltamista.

122.

Direktiivin 8 artiklan 1 kohdassa säädetään, että jäsenvaltioiden on toteutettava kaikki tarvittavat toimenpiteet pannakseen täytäntöön palauttamispäätöksen, jos vapaaehtoista poistumista varten ei ole myönnetty aikaa tai jos paluuvelvoitetta ei ole noudatettu myönnetyn ajan kuluessa.

123.

Direktiivin 9 artiklan 1 kohdan a alakohdassa säädetään, että jäsenvaltioiden on lykättävä maastapoistamista silloin, kun se loukkaisi palauttamiskiellon periaatetta.

124.

Lisäksi direktiivin 2008/115 5 artiklassa jäsenvaltiot velvoitetaan yleisemmin noudattamaan palauttamiskiellon periaatetta, kun ne soveltavat kyseistä direktiiviä. Käytännön tasolla mainitun direktiivin 14 artiklassa säädetään tiettyjä ennen palauttamista sovellettavia suojalausekkeita, joista on hyötyä erityisesti niille kolmansien maiden kansalaisille, joiden maastapoistamista on lykätty, ja joissa säädetään tietyistä vähimmäisoikeuksista, joita heillä on lykkäyksen aikana.

125.

Kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin perustellusti huomauttaa, silloin, kun kolmannen maan kansalaista ei toistaiseksi voida poistaa maasta, hänestä tehty palauttamispäätös jää niin sanotusti tehokasta vaikutusta vaille jo päätöksentekopäivästä alkaen ja aina uuden päätöksen tekemiseen asti, mistä syystä kyseinen tuomioistuin on todennut olevansa epävarma siitä, voidaanko tällaista päätöstä tehdä.

126.

Asian C‑663/21 käsittelyyn osallistuneet osapuolet, jotka puoltavat tulkintaa, jonka mukaan palauttamispäätös on tehtävä tässä tilanteessa kaikesta huolimatta, viittaavat 3.6.2021 annettuun tuomioon Westerwaldkreis, ( 72 ) jossa unionin tuomioistuin katsoi, että jäsenvaltion, joka päättää olla myöntämättä oleskelulupaa alueellaan laittomasti oleskelevalle kolmannen maan kansalaiselle, on tehtävä palauttamispäätös myös silloin, kun kyseiseen kolmannen maan kansalaiseen on sovellettava palauttamiskiellon periaatetta. Viimeksi mainitulla seikalla voidaan perustella ainoastaan asianomaisen henkilön maastapoistamisen lykkäämistä direktiivin 2008/115 9 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaisesti, ja unionin tuomioistuimen mukaan on vältettävä se, että syntyisi sellaisten kolmansien maiden kansalaisten väliaikainen asema, jotka oleskelevat jäsenvaltion alueella ilman oikeutta tai oleskelulupaa, joille on mahdollisesti annettu maahantulokielto mutta joita koskevaa voimassa olevaa palauttamispäätöstä ei ole. ( 73 ) On kuitenkin korostettava, että kyseisessä tuomiossa oli kyse erityistilanteesta, jossa keskeisenä ongelmana oli se, että kolmannen maan kansalainen oli määrätty maahantulokieltoon, vaikka hänen osaltaan tehty palauttamispäätös, jonka ohella kyseisestä kiellosta oli määrätty, oli peruutettu. Unionin tuomioistuimen perustelut koskivat tätä tilannetta, joka eroaa asiassa C‑663/21 kyseessä olevasta tilanteesta.

127.

Lisäksi on todettava, että vaikka direktiivin 2008/115 tarkoituksena on laittomasti maassa oleskelevien kolmansien maiden kansalaisten tehokkaan maastapoistamis- ja palauttamispolitiikan käyttöönotto kyseessä olevien henkilöiden perusoikeuksia ja ihmisarvoa kunnioittaen, ( 74 ) unionin tuomioistuin on katsonut, ettei palauttamispäätöstä voida tehdä tietyissä olosuhteissa.

128.

Siten unionin tuomioistuin on todennut, että oikeus perhe-elämään voi direktiivin 2008/115 5 artiklan nojalla olla esteenä jo palauttamispäätöksen tekemiselle pikemminkin kuin sen täytäntöönpanolle. ( 75 )

129.

Lisäksi ilman huoltajaa olevien alaikäisten erityistilanteesta unionin tuomioistuin on katsonut, että palauttamispäätöksen tekeminen on poissuljettua, jos asiaan liittyy seikkoja, jotka muodostavat esteen alaikäisen maastapoistamiselle. ( 76 )

130.

Lisäksi kolmansien maiden kansalaisista, jotka saavat kansainvälistä suojelua toisessa jäsenvaltiossa, unionin tuomioistuin on katsonut, että jos kolmatta valtiota, johon tällainen henkilö voitaisiin palauttaa, ei voida määrittää, palauttamispäätöstä ei voida tehdä. ( 77 )

131.

Näiden täsmennysten jälkeen totean, että suoran vastauksen antamiseksi asiassa C‑663/21 ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämään toiseen kysymykseen on viitattava unionin tuomioistuimen kaikkein tuoreimpaan oikeuskäytäntöön.

132.

Mielestäni unionin tuomioistuin on vastannut kysymykseen, jonka mainittu tuomioistuin on tuonut esiin, 22.11.2022 antamassaan tuomiossa Staatssecretaris van Justitie en Veiligheid (Maastapoistaminen – Lääkekannabis). ( 78 )

133.

Unionin tuomioistuin nimittäin muistutti, että kun kolmannen maan kansalainen kuuluu direktiivin 2008/115 soveltamisalaan, häneen on lähtökohtaisesti sovellettava direktiivissä maastapoistamista varten säädettyjä yhteisiä vaatimuksia ja menettelyjä niin kauan kuin oleskelua ei ole mahdollisesti laillistettu. ( 79 )

134.

Tässä mielessä yhtäältä direktiivin 2008/115 6 artiklan 1 kohdasta seuraa, että kun oleskelun laittomuus on osoitettu, kolmannen maan kansalaisesta on tehtävä palauttamispäätös, sanotun rajoittamatta mainitun artiklan 2–5 kohdassa tarkoitettujen poikkeusten soveltamista ja tämän direktiivin 5 artiklassa vahvistettuja vaatimuksia tarkasti noudattaen; palauttamispäätöksessä on yksilöitävä direktiivin 2008/115 3 artiklan 3 alakohdassa tarkoitetuista kolmansista maista se, johon hänet on maasta poistettaessa siirrettävä. ( 80 ) Toisaalta jäsenvaltio ei voi poistaa laittomasti oleskelevaa kolmannen maan kansalaista maasta direktiivin 2008/115 8 artiklan nojalla ilman, että tähän kolmannen maan kansalaiseen kohdistettua palauttamispäätöstä tehtäessä on ensin noudatettu tässä direktiivissä säädettyjä aineellisia ja menettelyllisiä takeita. ( 81 )

135.

Unionin tuomioistuin totesi kuitenkin myös, että direktiivin 2008/115 5 artiklassa, joka on jäsenvaltioita heti, kun ne panevat direktiivin täytäntöön, velvoittava yleissääntö, toimivaltainen kansallinen viranomainen velvoitetaan noudattamaan palauttamismenettelyn kaikissa vaiheissa palauttamiskiellon periaatetta, joka taataan perusoikeutena perusoikeuskirjan 18 artiklassa, kun sitä luetaan yhdessä Geneven yleissopimuksen 33 artiklan ja perusoikeuskirjan 19 artiklan 2 kohdan kanssa. Näin on muun muassa silloin, kun kyseinen viranomainen aikoo asianomaista henkilöä kuultuaan kohdistaa häneen palauttamispäätöksen. ( 82 )

136.

Unionin tuomioistuin katsoi näin ollen, että direktiivin 2008/115 5 artikla on esteenä sille, että kolmannen maan kansalaisesta tehdään palauttamispäätös silloin, kun tässä päätöksessä mainitaan kohdemaana maa, jonka osalta on painavia perusteita uskoa, että jos päätös pannaan täytäntöön, kyseinen kolmannen maan kansalainen alistuisi todelliselle vaaralle perusoikeuskirjan 18 artiklan tai 19 artiklan 2 kohdan vastaisesta kohtelusta. ( 83 )

137.

Tältä osin unionin tuomioistuin muistutti, että viimeksi mainitun määräyksen mukaan ketään ei saa palauttaa sellaiseen maahan, jossa häntä vakavasti uhkaa paitsi kuolemanrangaistus myös perusoikeuskirjan 4 artiklassa tarkoitettu kidutus tai epäinhimillinen tai halventava kohtelu. Epäinhimillisen tai halventavan rangaistuksen ja kohtelun kielto, josta määrätään perusoikeuskirjan 4 artiklassa, on luonteeltaan ehdoton, sillä se liittyy läheisesti perusoikeuskirjan 1 artiklassa tarkoitettuun ihmisarvon kunnioittamiseen. ( 84 )

138.

Unionin tuomioistuimen mukaan tästä seuraa, että jos on painavia perusteita uskoa, että jäsenvaltion alueella laittomasti oleskeleva kolmannen maan kansalainen altistuisi häntä kolmanteen maahan palautettaessa todelliselle vaaralle epäinhimillisestä tai halventavasta kohtelusta perusoikeuskirjan 4 artiklassa, kun sitä luetaan yhdessä perusoikeuskirjan 1 artiklan ja 19 artiklan 2 kohdan kanssa, tarkoitetulla tavalla, tästä kolmannen maan kansalaisesta ei voida tehdä kyseiseen maahan palauttamista koskevaa päätöstä niin kauan kuin tällainen vaara on olemassa. ( 85 ) Kolmannen maan kansalaiseen ei myöskään voida kohdistaa maastapoistamista koskevaa toimenpidettä tänä ajanjaksona, kuten direktiivin 2008/115 9 artiklan 1 kohdassa nimenomaisesti säädetään. ( 86 )

139.

Minusta näyttää siis siltä, että tuomiosta Staatssecretaris van Justitie en Veiligheid (Maastapoistaminen – Lääkekannabis) ilmenee selvästi, että direktiivin 2008/115 5 artiklaa, luettuna yhdessä perusoikeuskirjan 1 ja 4 artiklan ja 19 artiklan 2 kohdan kanssa, on tulkittava siten, että se on esteenä sille, että kolmannen maan kansalaisesta, jonka pakolaisasema on peruutettu, tehdään palauttamispäätös, kun on todettu, että kyseisen kolmannen maan kansalaisen maastapoistaminen on toistaiseksi mahdotonta palauttamiskiellon periaatteen vuoksi.

140.

Kaiken edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Verwaltungsgerichtshofin asiassa C‑663/21 ja Conseil d’État’n asiassa C‑8/22 esittämiin ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti: