–

X, edustajanaan J. W. F. Noot, advocaat,

–

Alankomaiden hallitus, asiamiehinään M. K. Bulterman ja C. S. Schillemans,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään P. J. O. Van Nuffel, C. Cattabriga ja A. Katsimerou,

1

Ennakkoratkaisukysymys koskee Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 1, 4 ja 7 artiklan sekä sen 19 artiklan 2 kohdan ja jäsenvaltioissa sovellettavista yhteisistä vaatimuksista ja menettelyistä laittomasti oleskelevien kolmansien maiden kansalaisten palauttamiseksi 16.12.2008 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/115/EY (EUVL 2008, L 348, s. 98) tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa vastakkain ovat X ja Staatssecretaris van Justitie en Veiligheid (oikeus‑ ja turvallisuusasioista vastaava valtiosihteeri, Alankomaat; jäljempänä valtiosihteeri) ja jossa on kyse valtiosihteerin X:n osalta aloittaman palauttamismenettelyn lainmukaisuudesta.

3

Pakolaisten oikeusasemaa koskevan yleissopimuksen, joka allekirjoitettiin 28.7.1951 Genevessä (Yhdistyneiden kansakuntien sopimuskokoelma, nide 189, s. 150, nro 2545 (1954)), sellaisena kuin se on muutettuna New Yorkissa 31.1.1967 tehdyllä pakolaisten oikeusasemaa koskevalla pöytäkirjalla, 33 artiklan, jonka otsikko on ”Karkoituksen ja palauttamisen kieltäminen”, 1 kappaleessa määrätään seuraavaa:

”Sopimusvaltio ei tavalla tai toisella saa karkoittaa tai palauttaa pakolaista sellaisten alueiden rajoille, jossa hänen henkeään tai vapauttaan uhataan rodun, uskonnon, kansalaisuuden ja tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisen tai poliittisen mielipiteen vuoksi.”

4

Direktiivin 2008/115 johdanto‑osan toisessa ja neljännessä perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

– –

5

Tämän direktiivin 2 artiklan 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltiot voivat päättää, että ne eivät sovella tätä direktiiviä kolmansien maiden kansalaisiin,

6

Kyseisen direktiivin 3 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Tässä direktiivissä tarkoitetaan

– –

– –”

7

Saman direktiivin 4 artiklan 3 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Tämä direktiivi ei rajoita jäsenvaltioiden oikeutta antaa tai pitää voimassa säännöksiä, jotka ovat suotuisampia niiden henkilöiden kannalta, joihin niitä sovelletaan, edellyttäen, että kyseiset säännökset eivät ole tämän direktiivin vastaisia.”

8

Direktiivin 2008/115 5 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on otettava tätä direktiiviä täytäntöön pannessaan asianmukaisesti huomioon

ja noudatettava palauttamiskiellon periaatetta.”

9

Direktiivin 2008/115 6 artiklan 1 ja 4 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltion on tehtävä palauttamispäätös sen alueella laittomasti oleskelevista kolmansien maiden kansalaisista, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 2–5 kohdassa tarkoitettujen poikkeusten soveltamista.

– –

4.   Jäsenvaltio voi milloin tahansa päättää myöntää alueellaan laittomasti oleskelevalle kolmannen maan kansalaiselle erillisen oleskeluluvan tai muun luvan, joka oikeuttaa oleskeluun, yksilöllisten inhimillisten syiden tai humanitaaristen tai muiden syiden perusteella. Tällöin palauttamispäätöstä ei tehdä. Jos palauttamispäätös on jo tehty, se perutaan tai sitä lykätään oleskeluluvan tai muun oleskeluun oikeuttavan luvan voimassaoloajaksi.”

10

Tämän direktiivin 8 artiklan, jonka otsikko on ”Maastapoistaminen”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on toteutettava kaikki tarvittavat toimenpiteet pannakseen täytäntöön palauttamispäätöksen, jos vapaaehtoista poistumista varten ei ole myönnetty aikaa 7 artiklan 4 kohdan mukaisesti tai jos paluuvelvoitetta ei ole noudatettu 7 artiklan mukaisesti myönnetyn ajan kuluessa.”

11

Kyseisen direktiivin 9 artiklan sanamuoto on seuraava:

”1.   Jäsenvaltioiden on lykättävä maastapoistamista

2.   Jäsenvaltio voi lykätä maastapoistamista asianmukaiseksi ajaksi ottaen huomioon yksittäistapauksen erityispiirteet. Jäsenvaltioiden on erityisesti otettava huomioon:

– –”

12

Ulkomaalaislain kokonaisuudistuksesta 23.11.2000 annetun lain (vuoden 2000 ulkomaalaislaki) (wet tot algehele herziening van de Vreemdelingenwet (Vreemdelingenwet 2000); Stb. 2000, nro 495), sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasiassa (jäljempänä ulkomaalaislaki), 64 §:ssä säädetään seuraavaa:

”Maastapoistamista koskevan päätöksen täytäntöönpanoa on lykättävä niin kauan kuin ulkomaalaisen tai hänen perheenjäsenensä terveydentila ei salli matkustamista.”

13

Vuoden 2000 ulkomaalaisasioita koskevassa yleiskirjeessä (Vreemdelingencirculaire 2000) (jäljempänä ulkomaalaisasioita koskeva yleiskirje) todetaan seuraavaa:

”– –

7. Maastapoistamista koskevan päätöksen täytäntöön panematta jättäminen terveyteen liittyvistä syistä

7.1 Yleistä

[Immigratie‑ en naturalisatiedienst (IND) (maahanmuutto‑ ja kansalaisuusvirasto, Alankomaat)] voi lykätä maastapoistamista [ulkomaalaislain] 64 §:n nojalla, jos

7.1.1 Ulkomaalainen ei pysty matkustamaan

Ulkomaalaisen maastapoistamista lykätään ulkomaalaislain 64 §:n nojalla, jos [Bureau Medische Advisering (BMA) (turvallisuus‑ ja oikeusministeriön lääketieteellinen asiantuntijayksikkö, Alankomaat)] ilmoittaa, että lääketieteelliseltä kannalta ulkomaalaisen tai hänen perheenjäsenensä terveydentila ei salli matkustamista.

– –

7.1.3 Lääketieteellisten syiden perusteella olemassa oleva todellinen vaara, että Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklaa rikotaan

Ulkomaalaisen maastapoistamista lykätään ulkomaalaislain 64 §:n nojalla, jos lääketieteellisten syiden perusteella on olemassa todellinen vaara, että Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklaa rikotaan.

Todellinen vaara, että Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklaa rikotaan, on olemassa ainoastaan, jos

Lääketieteellinen hätätilanne

Lääketieteellisellä hätätilanteella tarkoitetaan IND:n mukaan tilannetta, jossa ulkomaalainen kärsii sairaudesta, jonka osalta nykyisen lääketieteellisen tietämyksen perusteella on selvää, että hoidotta jääminen johtaa kolmen kuukauden kuluessa kuolemaan, invaliditeettiin tai muunlaiseen vakavaan psyykkiseen tai fyysiseen haittaan.

– –”

14

X on vuonna 1988 syntynyt Venäjän kansalainen, joka sairastui 16‑vuotiaana harvinaiseen verisyöpään, johon hän saa parhaillaan hoitoa Alankomaissa. Hänen hoitonsa muodostuu erityisesti flebotomiasta sekä lääkekannabiksesta kivunlievitykseen. Venäjällä tämä lääkekannabikseen perustuva hoito ei ole sallittu.

15

X jätti 31.10.2013 ensimmäisen turvapaikkahakemuksen Alankomaissa. Valtiosihteeri kuitenkin katsoi, että tämän hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio oli Ruotsin kuningaskunta.

16

X pyysi 13.12.2013 ulkomaalaislain 64 §:n nojalla maastapoistamisensa lykkäämistä terveydentilansa vuoksi. Valtiosihteeri hylkäsi tämän pyynnön 24.12.2013 antamallaan päätöksellä.

17

X jätti 19.5.2016 uuden turvapaikkahakemuksen Alankomaissa, koska määräaika hänen siirtämisekseen Ruotsiin oli tällä välin päättynyt. Uuden hakemuksen tueksi X vetosi siihen, että hänen Venäjällä saamansa hoito sairauteen liittyvän kivun lievittämiseksi oli aiheuttanut hänelle sivuvaikutuksia ja että hän oli huomannut, että lääkekannabis soveltui hänelle hänen terveydentilansa huomioon ottaen paremmin. Koska lääkekannabiksen käyttö ei hänen alkuperämaassaan ollut sallittua, X oli kasvattanut siellä kannabiskasveja lääkekäyttöön, minkä vuoksi hän oli altistunut tässä maassa sellaisille ongelmille, että hän joutui hakemaan vastedes kansainvälistä suojelua. X pyysi tämän hakemuksen yhteydessä lisäksi maastapoistamisensa lykkäämistä ulkomaalaislain 64 §:n nojalla.

18

BMA:n lausunnon saatuaan valtiosihteeri hylkäsi 29.3.2018 antamallaan päätöksellä X:n turvapaikkahakemuksen, koska hän ei pitänyt uskottavina niitä ongelmia, joita X väitti kohdanneensa Venäjällä sen vuoksi, että hän oli viljellyt kannabista henkilökohtaista käyttöään varten. Lisäksi valtiosihteeri päätti, että X ei voinut saada mitään muutakaan oleskelulupaa, ja hylkäsi X:n ulkomaalaislain 64 §:ään perustuvan pyynnön hänen paluuvelvoitteensa täytäntöönpanon lykkäämisestä.

19

Rechtbank Den Haag (Haagin alioikeus, Alankomaat) kumosi tämän päätöksen osittain 20.12.2018 antamallaan tuomiolla. Vaikka tämä tuomioistuin katsoi, ettei X voinut vaatia pakolaisasemaa tai toissijaista suojeluasemaa, se kuitenkin määräsi valtiosihteerin tutkimaan uudelleen sekä X:n väitteen oikeudestaan saada oleskelulupa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan perusteella että hänen ulkomaalaislain 64 §:ään perustuvan hakemuksensa. Raad van State (ylin hallintotuomioistuin, Alankomaat) pysytti tämän tuomion 28.3.2019 antamallaan tuomiolla.

20

Valtiosihteeri kieltäytyi uudelleen 19.2.2020 myöntämästä X:lle Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklaan perustuvaa määräaikaista oleskeluoikeutta ja lykkäämästä hänen maastapoistamistaan. Valtiosihteeri teki lisäksi palauttamispäätöksen, jolla X velvoitettiin poistumaan Alankomaiden alueelta neljän viikon kuluessa.

21

X valitti tästä palauttamispäätöksestä ennakkoratkaisua pyytäneeseen tuomioistuimeen. X katsoo, että hänelle on myönnettävä oleskelulupa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan nojalla tai että ainakin hänen maastapoistamistaan on lykättävä ulkomaalaislain 64 §:n nojalla. X väittää tältä osin, että hänelle Alankomaissa annettu lääkekannabikseen perustuva kivunlievitys on hänelle siinä määrin olennaista, ettei hän voisi enää elää ihmisarvoista elämää, jos tämä hoito keskeytettäisiin. Hän toteaa erityisesti, että jos kyseinen hoito keskeytettäisiin, kipu olisi niin voimakasta, ettei hän voisi nukkua tai syödä, mistä olisi merkittäviä paitsi fyysisiä myös psyykkisiä seurauksia, sillä hän masentuisi ja tulisi itsetuhoiseksi.

22

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan 18.12.2014 annetusta tuomiosta M’Bodj (C‑542/13, EU:C:2014:2452) ilmenee, että sitä, että kolmannen maan kansalaiselle annettaisiin toissijaista suojelua, ei voida perustella hänen terveydentilallaan. Lisäksi on selvää, ettei X hae enää pakolaisasemaa.

23

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa aluksi, että Alankomaiden lainsäädännön mukaan maastapoistamista voidaan kuitenkin lykätä, jos asianomainen ulkomaalainen ei lääketieteellisistä syistä pysty matkustamaan tai jos lääketieteellisten syiden perusteella on olemassa todellinen vaara, että Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklaa rikotaan.

24

Jälkimmäinen tilanne edellyttää, että BMA:n lausunnosta ilmenee, että yhtäältä kyseessä olevan hoidon keskeyttäminen johtaisi mitä todennäköisimmin siihen, että asianomainen henkilö yhtäältä joutuu ulkomaalaisasioita koskevan yleiskirjeen 7.1.3 kohdassa tarkoitettuun lääketieteelliseen hätätilanteeseen, ja että toisaalta soveltuvaa hoitoa ei ole kohdemaassa saatavilla tai että asianomaisen ulkomaalaisen ei ole mahdollista päästä tällaiseen hoitoon.

25

BMA totesi valtiosihteerin pyynnöstä antamassaan lausunnossa muun muassa, että vaikka onkin odotettavissa, että X joutuisi ilman flebotomiaa lyhyellä aikavälillä tällaiseen lääketieteelliseen hätätilanteeseen, tällaista hoitoa on Venäjällä kuitenkin saatavilla. BMA sitä vastoin katsoi, että koska kannabiksen tehoa lääkkeenä ei ole osoitettu, lääkekannabikseen perustuvan kivunlievityksen keskeyttämisestä X:lle aiheutuviin seurauksiin oli mahdotonta ottaa kantaa. BMA huomautti myös, ettei mistään sellaisesta kipuun liittyvästä vaikutuksesta ollut raportoitu, jonka vuoksi olisi pelättävissä X:n kuolevan tai joutuvan päivittäisissä toiminnoissa muista riippuvaiseksi. BMA:n mukaan ei siten voitu katsoa, että lääkekannabiksen käytöllä voitaisiin estää tällaisen lääketieteellisen hätätilanteen syntyminen lyhyellä aikavälillä. BMA totesi vielä, että markkinoilla oli riittävästi muita kipulääkkeitä, joilla X:ää voitaisiin hoitaa.

26

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan X:n esittämistä tiedoista ilmenee kuitenkin, että häntä hoitavat lääkärit katsovat, että lääkekannabiksen käyttö on asianomaisen henkilön kannalta ainoa asianmukainen kivunlievitys. Tämä tuomioistuin katsoo lisäksi X:n osoittaneen, että lääkekannabikseen perustuvaa hoitoa määrätään ja käytetään ainoastaan, jos muut kipua lievittävät vaihtoehdot ovat paitsi tehottomia myös kontraindisoituja.

27

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa lisäksi, ettei Venäjällä ole saatavilla mitään asianmukaista kivunlievitystä. Jos X:n maastapoistamista ei lykätä, hänelle annettava kivunlievitys keskeytyy ja kipu näin ollen voimistuu. Sitä vastoin ei ole mahdollista määrittää, aiheuttaisiko X:n hoidon keskeyttämisestä seuraava kivun voimistuminen taudin pahenemista, vaikka tämän tuomioistuimen käytettävissä olevien tietojen perusteella on todennäköistä, että näin ei ole. Ennen kuin ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyytää lääketieteellistä asiantuntijalausuntoa siitä, onko vaarana, että X:n kipu voimistuu siinä tapauksessa, että hänen lääkekannabikseen perustuva hoitonsa päätetään, se arvioi olevan tarpeen selvittää unionin oikeutta tulkitsemalla, millä tavalla tällainen seikka on otettava huomioon.

28

Toiseksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin väittää, että Raad van Staten vakiintuneessa oikeuskäytännössä, jossa tukeudutaan vaatimukseen siitä, että asianomaisen henkilön terveydentilan on heikettävä nopeasti Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen 13.12.2016 antamassa tuomiossa Paposhvili v. Belgia (CE:ECHR:2016:1213JUD004173810) (jäljempänä tuomio Paposhvili) tarkoitetulla tavalla, katsotaan, että ainoastaan asianomaiselle henkilölle annettavan hoidon keskeyttämistä seuraavien kolmen kuukauden kuluessa ilmenevät terveydelliset seuraukset on otettava huomioon määritettäessä, johtaako tällainen keskeyttäminen ulkomaalaisasioita koskevan yleiskirjeen 7.1.3 kohdassa tarkoitettuun lääketieteellisen hätätilanteeseen.

29

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ei kuitenkaan vahvistanut nimenomaista määräaikaa tuomiossa Paposhvili. Näin ollen on tarpeen määrittää, voivatko vakavasti sairaan kolmannen maan kansalaisen palauttamisesta alkuperämaahansa johtuvaan hoidon keskeyttämiseen liittyvät seuraukset kuulua perusoikeuskirjan 4 artiklan soveltamisalaan ainoastaan, jos ne ilmenevät kolmen kuukauden kuluessa, riippumatta siitä, mistä sairauksista on kyse ja mitkä ovat terveydelliset seuraukset, joita tämän keskeytymisen jälkeen voi aiheutua.

30

Kolmanneksi kyseinen tuomioistuin toteaa, että Raad van State on katsonut, että 16.2.2017 annetun tuomion C. K. ym. (C‑578/16 PPU, EU:C:2017:127) mukaan ulkomaalaislain 64 § velvoittaa arvioimaan myös, voiko kolmannen maan kansalaisen, jolla on erityisen vakava psyykkinen tai fyysinen sairaus, maastapoistaminen sinällään johtaa todelliseen vaaraan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklan rikkomisesta. Tämä arviointi on kuitenkin tehtävä yksinomaan silloin, kun tarkastellaan edellytyksiä sille, pystyykö asianomainen ulkomaalainen matkustamaan. Tämän vuoksi BMA:ta ei yhtäältä ole koskaan pyydetty arvioimaan, voiko kolmannen maan kansalaisen maastapoistamismenettelystä sinällään aiheutua terveydellisiä seurauksia, jotka ilmenevät sen jälkeen, kun hänet on poistettu maasta kohdevaltioon, eikä näitä seurauksia toisaalta oteta huomioon määritettäessä, onko ulkomaalaisasioita koskevan yleiskirjeen 7.1.3 kohdassa tarkoitettu lääketieteellinen hätätilanne esteenä tällaiselle maastapoistamiselle.

31

Tällainen tarkastelu voi tuskin olla siten esteenä sille, että asianomaisen henkilön maastapoistamista lykätään jopa silloin, kun voidaan pelätä hänen maastapoistamisestaan sinällään aiheutuvan itsemurhariskin kasvun kaltaisen psyykkisen terveydentilantilan heikentymistä.

32

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii kuitenkin, voiko se tyytyä arvioimaan, ovatko asianomaisen henkilön maastapoistamisesta aiheutuvat terveydelliset seuraukset rajallisia siten, että ne edellyttävät tiettyjä järjestelyjä maastapoistamisen aikana. Se toteaa lisäksi, että X:n tilanteessa lääkekannabikseen perustuvaa hoitoa ei voida antaa varsinaisen maastapoistamisen aikana ja että X väittää, että hänen kipunsa voimistuminen johtaa siihen, että hän masentuu ja hänestä tulee itsetuhoinen.

33

Neljänneksi tämä tuomioistuin arvioi, että on ratkaistava, voiko kolmannen maan kansalaisen terveydentilan vakavuus ja se, että hän saa hoitoa jäsenvaltiossa, jossa hän oleskelee laittomasti, olla osa hänen yksityiselämäänsä, jonka kunnioittaminen on varmistettava perusoikeuskirjan 7 artiklan ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan mukaisesti.

34

Kyseinen tuomioistuin pohtii erityisesti, ovatko jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset velvolliset tutkimaan, onko tällaiselle kolmannen maan kansalaiselle myönnettävä oleskeluoikeus yksityiselämän kunnioittamista koskevan oikeuden nojalla ja onko asianomaisen henkilön yksityiselämän kunnioittaminen seikka, joka on otettava huomioon, kun ratkaistaan hänen pyyntönsä häneen kohdistuvan maastapoistamista koskevan toimenpiteen lykkäämisestä.

35

Tässä tilanteessa rechtbank Den Haag päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

36

Alankomaiden hallitus väittää ensinnäkin, että ennakkoratkaisukysymykset on jätettävä tutkimatta, koska ne ovat ennenaikaisia. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen olisi pitänyt hylätä X:n pyyntö siitä, että hänelle myönnetään oleskeluoikeus Alankomaiden alueella, ennen kysymysten esittämistä unionin tuomioistuimelle, koska direktiiviä 2008/115 sovelletaan tähän kolmannen maan kansalaiseen ainoastaan, jos hän oleskelee tällä alueella laittomasti.

37

Kansalliset tuomioistuimet voivat kuitenkin vapaasti käyttää mahdollisuutta esittää unionin tuomioistuimelle kysymyksiä missä tahansa asianmukaiseksi katsomassaan oikeudenkäyntimenettelyn vaiheessa, myös menettelyn varhaisessa vaiheessa (ks. vastaavasti tuomio 5.10.2010, Elchinov, C‑173/09, EU:C:2010:581, 26 kohta ja tuomio 14.11.2018, Memoria ja Dall’Antonia, C‑342/17, EU:C:2018:906, 33 kohta).

38

Nyt käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että valtiosihteeri on hylännyt X:n turvapaikkahakemuksen, joten X oleskelee lähtökohtaisesti laittomasti Alankomaiden alueella ja kuuluu näin ollen direktiivin 2008/115 soveltamisalaan, ellei hänelle voida myöntää oleskeluoikeutta tällä alueella muun muassa unionin oikeuden perusteella, ja juuri tämä kysymys on neljännen ennakkoratkaisukysymyksen kohteena.

39

Tästä seuraa, että Alankomaiden hallituksen väitteet, joiden mukaan ennakkoratkaisukysymykset on esitetty ennenaikaisesti, on hylättävä.

40

Alankomaiden hallitus väittää toiseksi, ettei toinen ennakkoratkaisukysymys ole pääasian ratkaisemisen kannalta merkityksellinen, koska siinä on kyse pääasiallisesti sen määrittämisestä, voiko jäsenvaltio vaatia, että asianomaisen kolmannen maan kansalaisen terveydentilan heikkeneminen, joka on pelättävissä siinä tapauksessa, että hänet palautetaan, ilmenee asetetussa määräajassa palauttamisen jälkeen. Tällainen määräaika ei ole pääasiassa ratkaiseva seikka, koska X:n maastapoistamisen lykkäämisen epäämistä on perusteltu olennaisesti sillä, ettei ole syytä pelätä, että ulkomaalaisasioita koskevan yleiskirjeen 7.1.3 kohdassa tarkoitettu lääketieteellinen hätätilanne aiheutuisi lyhyellä aikavälillä hänen alkuperämaassaan, sillä X:n kipu ei ole yhteydessä hänen sairautensa oireisiin ja koska tässä maassa on vaihtoehtoisia hoitomuotoja.

41

Tältä osin unionin tuomioistuimen vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että yksinomaan kansallisen tuomioistuimen, jossa asia on vireillä ja joka vastaa annettavasta ratkaisusta, tehtävänä on pääasian erityispiirteiden perusteella harkita, onko sen unionin tuomioistuimelle esittämällä kysymyksellä merkitystä asian kannalta. Jos esitetty kysymys koskee unionin oikeuden säännöksen tai määräyksen tulkintaa tai pätevyyttä, unionin tuomioistuimen on siten lähtökohtaisesti ratkaistava se. Tästä seuraa, että olettamana on, että unionin oikeuteen liittyvällä ennakkoratkaisukysymyksellä on merkitystä asian ratkaisun kannalta. Unionin tuomioistuin voi kieltäytyä ratkaisemasta tällaista kysymystä ainoastaan silloin, kun on ilmeistä, että pyydetyllä unionin oikeuden tulkitsemisella ei ole mitään yhteyttä kansallisessa tuomioistuimessa käsiteltävän asian tosiseikkoihin tai kohteeseen, jos ongelma on luonteeltaan hypoteettinen taikka jos unionin tuomioistuimella ei ole tiedossaan niitä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja, jotka ovat tarpeen, jotta se voisi antaa hyödyllisen vastauksen sille esitettyihin kysymyksiin (tuomio 7.9.2022, Cilevičs ym.,C‑391/20, EU:C:2022:638, 41 ja 42 kohta).

42

Toisin kuin Alankomaiden hallitus väittää, ei ole ilmeistä, että toisessa ennakkoratkaisukysymyksessä pyydetyllä unionin oikeuden tulkinnalla ei olisi mitään yhteyttä pääasian kohteeseen.

43

Kuten julkisasiamies ratkaisuehdotuksensa 35 kohdassa pääasiallisesti korosti, on näet selvää, että X:n kohdistettu palauttamispäätös perustui muun muassa siihen, että jos X palaa alkuperämaahansa, ulkomaalaisasioita koskevan yleiskirjeen 7.1.3 kohdassa tarkoitettua lääketieteellisistä hätätilannetta ei lyhyellä aikavälillä synny. Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee kuitenkin selvästi, että Alankomaiden lainsäädännön mukaan tällaisen lääketieteellisen hätätilanteen olemassaoloa arvioidaan ulkomaalaisasioita koskevassa yleiskirjeessä mainitun kolmen kuukauden määräajan valossa ja että nimenomaan tällainen määräaika on toisen ennakkoratkaisukysymyksen kohteena.

44

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen määrittämistä tosiseikoista ilmenee lisäksi, että X:n kipua on pidettävä hänen sairautensa aiheuttamana ja että hänen alkuperämaassaan ei ole saatavilla mitään korvaavaa kivunlievitystä. Kansallinen tuomioistuin on esittänyt unionin oikeuden tulkintaa koskevat kysymykset sen säännöstön ja niiden tosiseikkojen perusteella, joiden määrittämisestä se vastaa ja joiden paikkansapitävyyden selvittäminen ei ole unionin tuomioistuimen tehtävä. Näin ollen riippumatta arvostelusta, jota Alankomaiden hallitus on kohdistanut ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tosiseikkoja koskevaan arvioon, toinen ennakkoratkaisukysymys on tutkittava tämän arvion valossa (ks. vastaavasti tuomio 7.4.2022, Caixabank, C‑385/20, EU:C:2022:278, 34 ja 38 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

45

Toinen ennakkoratkaisukysymys on näin ollen otettava tutkittavaksi.

46

Kolmanneksi neljännestä ennakkoratkaisukysymyksestä on todettava yhtäältä, että toisin kuin Alankomaiden hallitus väittää, tämä kysymys ei koske Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan vaan perusoikeuskirjan 7 artiklan, kun sitä luetaan yhdessä perusoikeuskirjan muiden määräysten sekä direktiivin 2008/115 kanssa, tulkintaa.

47

Tästä seuraa, että unionin tuomioistuimella on toimivalta vastata tähän kysymykseen.

48

Alankomaiden hallitus väittää toisaalta, että tämä kysymys on jätettävä tutkimatta sen vuoksi, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyrkii selvittämään, onko perusoikeuskirjan 7 artiklaa tulkittava siten, että X:lle on myönnettävä oleskeluoikeus Alankomaissa, vaikka X:lle ei voida myöntää tällaista oleskeluoikeutta minkään unionin oikeuden aineellisoikeudellisen säännöksen nojalla.

49

Tältä osin on riittävää todeta, että kysymys siitä, voiko direktiivin 2008/115, kun sitä luetaan yhdessä perusoikeuskirjan 7 artiklan kanssa, tulkinta johtaa siihen, että kolmannen maan kansalaiselle on myönnettävä pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa oleskeluoikeus jäsenvaltion alueella, kuuluu joka tapauksessa tämän kysymyksen aineellisen arvioinnin piiriin.

50

Neljäs ennakkoratkaisukysymys on näin ollen otettava tutkittavaksi.

51

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ensimmäisellä ja toisella kysymyksellään, joita on syytä tarkastella yhdessä, pääasiallisesti, onko direktiiviä 2008/115, kun sitä luetaan yhdessä perusoikeuskirjan 1 ja 4 artiklan sekä sen 19 artiklan 2 kohdan kanssa, tulkittava siten, että se on esteenä sille, että palauttamispäätös tai maastapoistamista koskeva toimenpide kohdistetaan sellaiseen kolmannen maan kansalaiseen, joka oleskelee laittomasti jäsenvaltion alueella ja on vakavasti sairas ja joka altistuisi kolmannessa maassa, johon hänet maasta poistettaessa siirrettäisiin, vaaralle tästä sairaudesta aiheutuvan kivun merkittävästä voimistumisesta sen vuoksi, että ainoa tehokas kivunlievitys on tässä maassa kielletty. Se pohtii myös, voiko jäsenvaltio säätää tiukasta määräajasta, jonka kuluessa tällaisen voimistumisen on voitava tapahtua, jotta se voisi olla esteenä tälle palauttamispäätökselle tai maastapoistamista koskevalle toimenpiteelle.

52

Ensinnäkin on korostettava, että direktiiviä 2008/115 sovelletaan kaikkiin jäsenvaltion alueella laittomasti oleskeleviin kolmannen maan kansalaisiin, jollei direktiivin 2008/115 2 artiklan 2 kohdassa säädetyistä poikkeuksista muuta johdu. Lisäksi kun kolmannen maan kansalainen kuuluu tämän direktiivin soveltamisalaan, häneen on lähtökohtaisesti sovellettava direktiivissä maastapoistamista varten säädettyjä yhteisiä vaatimuksia ja menettelyjä niin kauan kuin oleskelua ei ole mahdollisesti laillistettu (tuomio 24.2.2021, M ym. (Siirto jäsenvaltioon), C‑673/19, EU:C:2021:127, 29 ja 31 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

53

Tässä mielessä yhtäältä direktiivin 2008/115 6 artiklan 1 kohdasta seuraa, että kun oleskelun laittomuus on osoitettu, kolmannen maan kansalaisesta on tehtävä palauttamispäätös, sanotun rajoittamatta mainitun artiklan 2–5 kohdassa tarkoitettujen poikkeusten soveltamista ja tämän direktiivin 5 artiklassa vahvistettuja vaatimuksia tarkasti noudattaen; palauttamispäätöksessä on yksilöitävä direktiivin 2008/115 3 artiklan 3 alakohdassa tarkoitetuista kolmansista maista se, johon hänet on maasta poistettaessa siirrettävä (tuomio 24.2.2021, M ym. (Siirto jäsenvaltioon), C‑673/19, EU:C:2021:127, 32 ja 39 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

54

Toisaalta jäsenvaltio ei voi poistaa laittomasti oleskelevaa kolmannen maan kansalaista maasta direktiivin 2008/115 8 artiklan nojalla ilman, että tähän kolmannen maan kansalaiseen kohdistettua palauttamispäätöstä tehtäessä on ensin noudatettu tässä direktiivissä säädettyjä aineellisia ja menettelyllisiä takeita (ks. vastaavasti tuomio 17.12.2020, komissio v. Unkari (Kansainvälisen suojelun hakijoiden vastaanotto), C‑808/18, EU:C:2020:1029, 253 kohta).

55

Toiseksi direktiivin 2008/115 5 artiklassa, joka on jäsenvaltioita heti, kun ne panevat direktiivin täytäntöön, velvoittava yleissääntö, toimivaltainen kansallinen viranomainen velvoitetaan noudattamaan palauttamismenettelyn kaikissa vaiheissa palauttamiskiellon periaatetta, joka taataan perusoikeutena perusoikeuskirjan 18 artiklassa, kun sitä luetaan yhdessä pakolaisten oikeusasemaa koskevan yleissopimuksen 33 artiklan ja perusoikeuskirjan 19 artiklan 2 kohdan kanssa. Kuten tämän tuomion 53 kohdassa muistutetaan, näin on muun muassa silloin, kun kyseinen viranomainen aikoo asianomaista henkilöä kuultuaan kohdistaa häneen palauttamispäätöksen (ks. vastaavasti tuomio 17.12.2020, komissio v. Unkari (Kansainvälisen suojelun hakijoiden vastaanotto), C‑808/18, EU:C:2020:1029, 250 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

56

Direktiivin 2008/115 5 artikla on näin ollen esteenä sille, että kolmannen maan kansalaisesta tehdään palauttamispäätös silloin, kun tässä päätöksessä mainitaan kohdemaana maa, jonka osalta on painavia perusteita uskoa, että jos päätös pannaan täytäntöön, kyseinen kolmannen maan kansalainen alistuisi todelliselle vaaralle perusoikeuskirjan 18 artiklan tai 19 artiklan 2 kohdan vastaisesta kohtelusta.

57

Tämän 19 artiklan 2 kohdan mukaan ketään ei saa palauttaa sellaiseen maahan, jossa häntä vakavasti uhkaa paitsi kuolemanrangaistus myös perusoikeuskirjan 4 artiklassa tarkoitettu kidutus tai epäinhimillinen tai halventava kohtelu. Epäinhimillisen tai halventavan rangaistuksen ja kohtelun kielto, josta määrätään perusoikeuskirjan 4 artiklassa, on luonteeltaan ehdoton, sillä se liittyy läheisesti perusoikeuskirjan 1 artiklassa tarkoitettuun ihmisarvon kunnioittamiseen (tuomio 5.4.2016, Aranyosi ja Căldăraru, C‑404/15 ja C‑659/15 PPU, EU:C:2016:198, 85 kohta).

58

Tästä seuraa, että jos on painavia perusteita uskoa, että jäsenvaltion alueella laittomasti oleskeleva kolmannen maan kansalainen altistuisi häntä kolmanteen maahan palautettaessa todelliselle vaaralle epäinhimillisestä tai halventavasta kohtelusta perusoikeuskirjan 4 artiklassa, kun sitä luetaan yhdessä perusoikeuskirjan 1 artiklan ja 19 artiklan 2 kohdan kanssa, tarkoitetulla tavalla, tästä kolmannen maan kansalaisesta ei voida tehdä kyseiseen maahan palauttamista koskevaa päätöstä niin kauan kuin tällainen vaara on olemassa.

59

Kolmannen maan kansalaiseen ei myöskään voida kohdistaa maastapoistamista koskevaa toimenpidettä tänä ajanjaksona, kuten direktiivin 2008/115 9 artiklan 1 kohdassa nimenomaisesti säädetään.

60

Kolmanneksi perusoikeuskirjan 52 artiklan 3 kohdan mukaan on niin, että siltä osin kuin tämän perusoikeuskirjan 4 artiklassa taatut oikeudet vastaavat Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklassa taattuja oikeuksia, niiden merkitys ja ulottuvuus ovat samat kuin Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklassa taattujen oikeuksien (tuomio 24.4.2018, MP (Aiemmin tapahtuneen kidutuksen uhrin toissijainen suojelu), C‑353/16, EU:C:2018:276, 37 kohta).

61

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklaa koskevasta oikeuskäytännöstä käy kuitenkin ilmi, että luonnollisesti aiheutuneesta sairaudesta johtuva kipu, oli se sitten fyysistä tai psyykkistä, voi kuulua tämän 3 artiklan alaan, jos se voimistuu tai on vaarassa voimistua kohtelusta, joka seuraa säilöönotto‑olosuhteista, karkotuksesta tai muista toimenpiteistä, joista viranomaisten voidaan katsoa olevan vastuussa, ja näin sillä edellytyksellä, että tästä aiheutuva kipu on vakavuudeltaan vähintään sellaista kuin kyseisessä 3 artiklassa edellytetään (ks. vastaavasti tuomio Paposhvili, 174 ja 175 kohta sekä tuomio 24.4.2018, MP (Aiemmin tapahtuneen kidutuksen uhrin toissijainen suojelu), C‑353/16, EU:C:2018:276, 38 kohta).

62

On nimittäin huomautettava, että jotta kohtelu kuuluisi Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklan alaan, sen on saavutettava vakavuudeltaan tietty vähimmäistaso, jonka arviointi on suhteellista ja riippuu kaikista kyseessä olevista seikoista (Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 20.10.2016, Muršić v. Kroatia, CE:ECHR:2016:1020JUD000733413, 97 kohta ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 7.12.2021, Savran v. Tanska, CE:ECHR:2021:1207JUD005746715, 122 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

63

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee tältä osin, että Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artikla estää poistamasta maasta sellaista vakavasti sairasta henkilöä, joka on välittömässä vaarassa menehtyä tai jonka suhteen on perusteltu syy uskoa, että vaikka hän ei olekaan välittömässä vaarassa kuolla, asianmukaisen hoidon puuttuminen kohdevaltiossa tai tällaisen hoidon saavuttamattomuus aiheuttaa hänelle todellisen vaaran hänen terveydentilansa vakavasta, nopeasta ja peruuttamattomasta heikkenemisestä, mistä aiheutuisi merkittävää kipua tai hänen elinajanodotteensa huomattava lyheneminen (ks. vastaavasti tuomio Paposhvili, 178 ja 183 kohta ja tuomio 24.4.2018, MP (Aiemmin tapahtuneen kidutuksen uhrin toissijainen suojelu), C‑353/16, EU:C:2018:276, 40 kohta).

64

Lisäksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että tuomiossa Paposhvili otetaan käyttöön standardi, jonka yhteydessä otetaan asianmukaisesti huomioon kaikki Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklan kannalta merkitykselliset seikat, sillä siinä säilytetään valtioiden yleinen oikeus valvoa muiden maiden kansalaisten maahantuloa, oleskelua ja maastapoistumista ja tunnustetaan samalla kyseisen artiklan absoluuttinen luonne (Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 7.12.2021, Savran v. Tanska, CE:ECHR:2021:1207JUD005746715, 133 kohta).

65

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee vakiintuneesti, että perusoikeuskirjan 4 artiklan soveltamiseksi asiassa vaadittava vakavuusaste vastaa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklan nojalla samoissa olosuhteissa vaadittavaa vakavuusastetta (tuomio 16.2.2017, C. K. ym., C‑578/16 PPU, EU:C:2017:127, 67 kohta ja tuomio 24.4.2018, MP (Aiemmin tapahtuneen kidutuksen uhrin toissijainen suojelu), C‑353/16, EU:C:2018:276, 37 kohta).

66

Tämän tuomion 52–65 kohdasta ilmenee, että direktiivin 2008/115 5 artikla, kun sitä luetaan yhdessä perusoikeuskirjan 1 ja 4 artiklan sekä sen 19 artiklan 2 kohdan kanssa, on esteenä sille, että jäsenvaltio tekee kolmannen maan kansalaisesta, joka oleskelee kyseisen jäsenvaltion alueella laittomasti ja jolla on vakava sairaus, palauttamispäätöksen tai poistaa hänet maasta, jos on painavia perusteita uskoa, että koska kohdemaassa ei ole saatavilla asianmukaista hoitoa, kolmannen maan kansalainen altistuisi palauttamisen vuoksi todelliselle vaaralle, että hänen elinajanodotteensa lyhenee merkittävästi tai hänen terveydentilansa heikkenee nopeasti, merkittävästi ja korjaamattomasti, mistä aiheutuisi merkittävää kipua.

67

Toiseksi on tutkittava pääasian kannalta, onko jäsenvaltion pidättäydyttävä kohdistamasta palauttamispäätöstä tai maastapoistamista koskevaa toimenpidettä sellaiseen kolmannen maan kansalaiseen, joka oleskelee tämän jäsenvaltion alueella laittomasti ja jolla on vakava sairaus, kun on painavia perusteita uskoa, että jos tämä kolmannen maan kansalainen palautetaan, hän altistuisi todelliselle vaaralle, että hänen kipunsa voimistuu sen vuoksi, että ainoa tehokas kivunlievitys on hänen kohdemaassaan kielletty, ilman että tällainen palauttaminen kuitenkaan altistaa häntä vaaralle, että hänen sairautensa pahenee.

68

Kuten tämän tuomion 61, 63 ja 65 kohdassa on todettu, voi olla niin, että jäsenvaltio jättää noudattamatta perusoikeuskirjan 4 artiklassa vahvistettua epäinhimillisen ja halventavan kohtelun kieltoa, jos on vaarana, että sen viranomaisten tekemä palauttamispäätös tai toteuttama maastapoistamista koskeva toimenpide voimistaa kolmannen maan kansalaiselle luonnollisesti aiheutuneesta sairaudesta johtuvaa kipua siinä määrin, että tämä kipu saavuttaa näissä kohdissa tarkoitetun vakavuusasteen.

69

Näin ollen se, että vain kipu, joka liittyy jäsenvaltion alueella laittomasti oleskelevan kolmannen maan kansalaisen vakavaan sairauteen, saattaa pahentua, jos kolmannen maan kansalainen palautetaan, ei riitä sulkemaan pois sitä mahdollisuutta, että tällainen palauttaminen voi olla perusoikeuskirjan 4 artiklan vastaista. Näin on sitäkin suuremmalla syyllä, koska sairauteen liittyvän kivun voimistuminen itsessään voi johtaa asianomaisen henkilön varsinaisen fyysisen tai psyykkisen terveydentilan heikkenemiseen.

70

Mikä tahansa kolmannen maan kansalaisen palauttamisesta aiheutuva kivun voimistumisen vaara ei kuitenkaan altista häntä perusoikeuskirjan 4 artiklan vastaiselle kohtelulle. Tämän tuomion 66 kohdassa esitetyn kanssa analogisesti vaaditaan näet vielä, että on painavia perusteita uskoa, että jos kyseinen kolmannen maan kansalainen palautetaan, hän altistuisi todelliselle vaaralle, että hänen kipunsa voimistuu nopeasti, merkittävästi ja korjaamattomasti.

71

Tältä osin on täsmennettävä ensinnäkin, että on perusteltua syytä katsoa, että kolmannen maan kansalainen saattaa häntä palautettaessa altistua sairaudestaan aiheutuvan kivun merkittävälle ja korjaamattomalle voimistumiselle erityisesti silloin, jos osoitetaan, ettei hänelle voida antaa kohdemaassa ainoaa tehokasta kivunlievitystä laillisesti ja että tällainen hoidotta jääminen altistaisi hänet kivulle, joka on niin voimakasta, että se olisi ihmisarvon vastaista, koska kipu voisi aiheuttaa hänelle vakavia ja peruuttamattomia psyykkisiä seurauksia tai jopa saada hänet tekemään itsemurhan, mikä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on määritettävä kaikkien asiaankuuluvien, erityisesti lääketieteellisten tietojen valossa. Kivun voimistumisen peruuttamattomuutta on erityisesti arvioitava ottamalla huomioon hyvin monia tekijöitä, mukaan lukien sen voimistumisen suorat vaikutukset ja seuraukset, jotka ovat enemmänkin välillisiä (ks. analogisesti Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 7.12.2021, Savran v. Tanska, CE:ECHR:2021:1207JUD005746715, 138 kohta).

72

Toiseksi siitä vaatimuksesta, jonka mukaan asianomaisen kolmannen maan kansalaisen palauttamiseen on liityttävä riski, että tämän henkilön kipu voimistuu nopeasti, on korostettava, ettei tällaista edellytystä voida tulkita niin tiukasti, että se estäisi vakavasti sairaan kolmannen maan kansalaisen palauttamisen vain niissä äärimmäisissä tapauksissa, joissa hänen kipunsa voimistuu merkittävästi ja korjaamattomasti heti hänen saapuessaan kohdemaan alueelle tai välittömästi sen jälkeen. On otettava päinvastoin huomioon, että kipu, joka aiheutuu asianomaisen henkilön palauttamisestaan maahan, jossa asianmukaista hoitoa ei ole saatavilla, voi voimistua asteittain ja että tietty aika voi olla tarpeen, jotta voimistumisesta tulee huomattava ja korjaamaton.

73

Lisäksi tarve ottaa huomioon kaikki merkitykselliset seikat silloin, kun arvioidaan vakavuusastetta, jota perusoikeuskirjan 4 artiklan mukaan alalla vaaditaan, sekä tällaiseen ennakoivaan tarkasteluun luontaisesti liittyvä spekulatiivisuuden aste ovat esteenä sille, että jotta kolmannen maan kansalaista palautettaessa hänen kipunsa voimistumista voidaan pitää nopeana, voimistumisen on voitava ilmetä asianomaisen jäsenvaltion lainsäädännössä ehdottomalla tavalla ennakolta säädetyssä määräajassa.

74

Toimivaltaisen kansallisen viranomaisen on näet voitava punnita sairauden, josta kolmannen maan kansalainen kärsii, perusteella yhtäältä sitä, miten nopeasti tällainen kivun voimistuminen voi häntä palautettaessa ilmetä ja toisaalta tällaisessa tilanteessa pelättävissä olevan kivun intensiteetin voimakkuutta.

75

Jos jäsenvaltiot vahvistavat määräajan, sen on oltava pelkästään ohjeellinen, eikä se vapauta toimivaltaista kansallista viranomaista tutkimasta konkreettisesti asianomaisen kolmannen maan kansalaisen tilannetta kaikkien, muun muassa edellisessä kohdassa mainittujen merkityksellisten seikkojen perusteella ottamalla huomioon sairaus, josta kyseinen kolmannen maan kansalainen kärsii.

76

Kaikesta edellä esitetystä seuraa, että direktiivin 2008/115 5 artiklaa, kun sitä luetaan yhdessä perusoikeuskirjan 1 ja 4 artiklan sekä sen 19 artiklan 2 kohdan kanssa, on tulkittava siten, että se on esteenä sille, että palauttamispäätös tai maastapoistamista koskeva toimenpide kohdistetaan sellaiseen kolmannen maan kansalaiseen, joka oleskelee laittomasti jäsenvaltion alueella ja on vakavasti sairas, jos on painavia perusteita uskoa, että asianomainen henkilö altistuisi siinä kolmannessa maassa, johon hänet maasta poistettaessa siirrettäisiin, todelliselle vaaralle, että häntä palautettaessa hänen kipunsa voimistuu merkittävästi, korjaamattomasti ja nopeasti sen vuoksi, että ainoa tehokas kivunlievitys on tässä maassa kielletty. Jäsenvaltio ei voi säätää tiukasta määräajasta, jonka kuluessa tällaisen voimistumisen on voitava ilmetä, jotta se voisi olla esteenä palauttamispäätökselle tai maastapoistamista koskevalle toimenpiteelle.

77

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee kolmannella ennakkoratkaisukysymyksellään pääasiallisesti, onko direktiiviä 2008/115, kun sitä luetaan yhdessä perusoikeuskirjan 1, 4 ja 19 artiklan kanssa, tulkittava siten, että se on esteenä sille, että toimivaltainen kansallinen viranomainen ottaa huomioon varsinaisen maastapoistamista koskevan toimenpiteen vaikutukset kolmannen maan kansalaisen terveydentilaan vain tutkiakseen, pystyykö hän matkustamaan.

78

Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuimen lähtee siitä olettamasta, että kyseessä olevassa Alankomaiden lainsäädännössä erotetaan toisistaan yhtäältä sen vaaran, että kolmannen maan kansalaisen palauttamisesta johtuva hänelle annettavan hoidon keskeyttäminen aiheuttaa lyhyellä aikavälillä ulkomaalaisia koskevan yleiskirjeen 7.1.3 kohdassa tarkoitetun ”lääketieteellisen hätätilanteen”, arviointi ja toisaalta varsinaisen maastapoistamista koskevan toimenpiteen seurausten arviointi; jälkimmäisen arvioinnin on oltava osa tämän kolmannen maan kansalaisen matkustuskykyyn kohdistuvaa tarkastelua, ja se edellyttää näin ollen sitä, että huomioon otetaan ainoastaan terveydelliset seuraukset, joita maastapoistamisen aikana voi aiheutua, mutta ei seurauksia, jotka voivat ilmetä maastapoistamisen päätyttyä kohdemaassa.

79

Alankomaiden hallitus kiistää sen, että asianomaisen toimivaltaisen kansallisen viranomaisen käytäntö olisi tällainen. Tämän tuomion 44 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti kolmanteen kysymykseen on kuitenkin vastattava ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämän olettaman pohjalta.

80

Tämä täsmennys huomioon ottaen ensimmäiseen ja toiseen kysymykseen annettavan vastauksen perusteluista ilmenee, että direktiivin 2008/115 5 artiklassa ja 9 artiklan 1 kohdan a alakohdassa edellytetään, että jäsenvaltioiden on ennen palauttamispäätöksen tekemistä vakavasti sairaasta kolmannen maan kansalaisesta tai ennen hänen poistamistaan maasta voitava sulkea pois kaikki vakavat epäilyt siitä, että tämän kolmannen maan kansalaisen palauttaminen johtaisi kyseisen sairauden nopeaan, merkittävään ja korjaamattomaan pahenemiseen tai siitä aiheutuvan kivun nopeaan, merkittävään ja korjaamattomaan voimistumiseen. Jollei tällaista epäilystä voida sulkea pois, toimivaltainen kansallinen viranomainen ei voi tehdä asianomaisesta kolmannen maan kansalaisesta palauttamispäätöstä eikä poistaa häntä maasta.

81

Vaikka tällainen kielto on voimassa myös niin kauan kuin kyseessä oleva jäsenvaltio ei pysty järjestämään asianomaisen kolmannen maan kansalaisen varsinaista maastapoistamista siten, että voidaan varmistaa muun muassa se, ettei kolmannen maan kansalainen altistu vaaralle, että maastapoistamisen aikana hänen sairautensa pahenee tai hänen sairaudestaan johtuva kipu voimistuu merkittävästi ja korjaamattomasti, tästä ei voida päätellä olevan riittävää, että kyseinen jäsenvaltio varmistaa, että kolmannen maan kansalainen saa maastapoistamisensa aikana asianmukaista hoitoa, jotta se voisi tehdä hänestä palauttamispäätöksen tai poistaa hänet maasta. Kyseessä olevan jäsenvaltion on näet varmistettava, että jos asianomaisen henkilön terveydentila sitä edellyttää, hän saa terveydenhoitoa paitsi varsinaisen maastapoistamisen aikana myös sen päätyttyä kohdemaassa (ks. analogisesti tuomio 16.2.2017, C. K. ym., C‑578/16 PPU, EU:C:2017:127, 76–82 kohta).

82

Kaikesta edellä esitetystä seuraa, että direktiivin 2008/115 5 artiklaa ja 9 artiklan 1 kohdan a alakohtaa, kun niitä luetaan yhdessä perusoikeuskirjan 1 ja 4 artiklan sekä sen 19 artiklan 2 kohdan kanssa, on tulkittava siten, että ne ovat esteenä sille, että toimivaltainen kansallinen viranomainen ottaa huomioon varsinaisen maastapoistamista koskevan toimenpiteen vaikutukset kolmannen maan kansalaisen terveydentilaan vain tutkiakseen, pystyykö tämä matkustamaan.

83

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee neljännellä kysymyksellään pääasiallisesti, onko direktiiviä 2008/115, kun sitä luetaan yhdessä perusoikeuskirjan 7 artiklan sekä sen 1 ja 4 artiklan kanssa, tulkittava siten, että jäsenvaltion on otettava huomioon sen alueella laittomasti oleskelevan kolmannen maan kansalaisen terveydentila ja tämän kolmannen maan kansalaisen tällä alueella vakavan sairautensa vuoksi saama hoito arvioidessaan, onko asianomaiselle henkilölle annettava oleskeluoikeus kyseisen jäsenvaltion alueella tai onko hänen maastapoistamisensa ajankohtaa lykättävä hänen yksityiselämänsä kunnioittamista koskevan oikeuden perusteella.

84

Ensinnäkin on huomautettava, että direktiivillä 2008/115 käyttöön otetut yhteiset vaatimukset ja menettelyt koskevat ainoastaan palauttamispäätösten tekemistä ja näiden päätösten täytäntöönpanoa, sillä tämän direktiivin tarkoituksena ei ole yhdenmukaistaa kokonaisuudessaan jäsenvaltioiden sääntöjä ulkomaalaisten oleskelusta. Tässä direktiivissä ei siten säädetä tavasta, jolla oleskeluoikeus on myönnettävä kolmansien maiden kansalaisille, eikä seurauksista, joita aiheutuu sellaisten kolmansien maiden kansalaisten laittomasta oleskelusta jäsenvaltion alueella, joihin ei voida kohdistaa palauttamispäätöstä kolmanteen maahan (ks. vastaavasti tuomio 8.5.2018, K. A. ym. (Perheenyhdistäminen Belgiassa), C‑82/16, EU:C:2018:308, 44 ja 45 kohta ja tuomio 24.2.2021, M ym. (Siirto jäsenvaltioon), C‑673/19, EU:C:2021:127, 43 ja 44 kohta).

85

Tästä seuraa, ettei direktiivin 2008/115 mitään säännöstä voida tulkita siten, että siinä vaadittaisiin jäsenvaltiota myöntämään oleskelulupa alueellaan laittomasti oleskelevalle kolmannen maan kansalaiselle, jos kolmannen maan kansalaiseen ei voida kohdistaa palauttamispäätöstä eikä maastapoistamista koskevaa toimenpidettä siitä syystä, että on painavia perusteita uskoa, että asianomainen henkilö altistuisi kohdemaassa todelliselle vaaralle, että hänen sairaudestaan aiheutuva kipunsa voimistuu nopeasti, merkittävästi ja korjaamattomasti.

86

Direktiivin 2008/115 6 artiklan 4 kohdasta on erityisesti todettava, että tässä säännöksessä vain sallitaan se, että jäsenvaltiot myöntävät kansallisen oikeutensa – eivätkä unionin oikeuden – perusteella alueellaan laittomasti oleskeleville kolmansien maiden kansalaisille oleskeluoikeuden yksilöllisten inhimillisten syiden tai humanitaaristen syiden perusteella.

87

Perusoikeuskirjan 51 artiklan 2 kohdan mukaan perusoikeuskirjan määräyksillä ei laajenneta unionin oikeuden soveltamisalaa. Näin ollen ei voida katsoa, että jäsenvaltio voisi olla velvollinen myöntämään tämän direktiivin soveltamisalaan kuuluvalle kolmannen maan kansalaiselle oleskeluoikeuden perusoikeuskirjan 7 artiklan nojalla.

88

Toiseksi on kuitenkin todettava, että direktiivin 2008/115 päätavoitteena on – kuten sen johdanto‑osan toisesta ja neljännestä perustelukappaleesta ilmenee – ottaa käyttöön tehokas maastapoistamis‑ ja palauttamispolitiikka asianomaisten henkilöiden perusoikeuksia ja ihmisarvoa täysimääräisesti kunnioittaen (tuomio 19.6.2018, Gnandi, C‑181/16, EU:C:2018:465, 48 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

89

Tästä seuraa, että kun jäsenvaltiot panevat täytäntöön direktiiviä 2008/115 ja myös kun ne aikovat kohdistaa laittomasti oleskelevaan kolmannen maan kansalaiseen palauttamispäätöksen tai maastapoistamista koskevan toimenpiteen, niiden on kunnioitettava kolmannen maan kansalaiselle perusoikeuskirjassa tunnustettuja perusoikeuksia (tuomio 11.6.2015, Zh. ja O., C‑554/13, EU:C:2015:377, 69 kohta).

90

Tämä koskee muun muassa kolmannen maan kansalaisen oikeutta yksityis‑ ja perhe‑elämän kunnioittamiseen, sellaisena kuin se taataan perusoikeuskirjan 7 artiklassa. Tämä oikeus, johon ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin viittaa erityisesti neljännessä kysymyksessään, vastaa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa taattua oikeutta, ja sille on näin ollen annettava sama merkitys ja ulottuvuus (tuomio 18.6.2020, komissio v. Unkari (Järjestöjen avoimuus), C‑78/18, EU:C:2020:476, 122 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

91

Unionin tuomioistuin on todennut tässä yhteydessä, että direktiivin 2008/115 5 artiklan ensimmäisen kohdan b alakohta on esteenä sille, että jäsenvaltio tekee palauttamispäätöksen ottamatta huomioon asianomaisen kolmannen maan kansalaisen perhe‑elämään liittyviä merkityksellisiä seikkoja (tuomio 8.5.2018, K. A. ym. (Perheenyhdistäminen Belgiassa), C‑82/16, EU:C:2018:308, 104 kohta).

92

Vaikka tässä 5 artiklassa ei mainita niiden seikkojen joukossa, jotka jäsenvaltioiden on otettava huomioon pannessaan direktiiviä 2008/115 täytäntöön, laittomasti oleskelevan kolmannen maan kansalaisen yksityiselämää, on kuitenkin niin – kuten tämän tuomion 88–90 kohdasta ilmenee –, ettei palauttamispäätöstä voida tehdä tai maastapoistamista koskevaa toimenpidettä toteuttaa, jos niillä loukataan asianomaisen kolmannen maan kansalaisen oikeutta yksityiselämän kunnioittamiseen.

93

Tältä osin on todettava, että hoito, jota kolmannen maan kansalainen saa jäsenvaltion alueella, on osa hänen perusoikeuskirjan 7 artiklassa tarkoitettua yksityiselämäänsä, vaikka kyseinen kolmannen maan kansalainen oleskelee jäsenvaltion alueella laittomasti.

94

Kuten julkisasiamies ratkaisuehdotuksensa 114 kohdassa pääasiallisesti totesi, henkilön ruumiillinen ja henkinen koskemattomuus liittyy itsensä toteuttamiseen ja näin ollen siihen, että hän voi tosiasiallisesti nauttia yksityiselämänsä kunnioittamista koskevasta oikeudestaan, joka kattaa tietyssä määrin myös yksilön oikeuden luoda ja kehittää suhteita lähimmäisiinsä (ks. vastaavasti Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 8.4.2021, Vavricka ym. v. Tšekin tasavalta, CE:ECHR:2021:0408JUD004762113, 261 kohta).

95

On niin, että – kuten direktiivin 2008/115 5 artiklan ensimmäisen kohdan c alakohdassa ja 9 artiklan 2 kohdan a alakohdassa vahvistetaan – toimivaltainen kansallinen viranomainen voi tehdä palauttamispäätöksen tai poistaa kolmannen maan kansalaisen maasta vasta otettuaan huomioon hänen terveydentilansa.

96

On kuitenkin huomautettava, että perusoikeuskirjan 7 artiklassa vahvistettu oikeus yksityiselämän kunnioittamiseen ei ole ehdoton oikeus, vaan sitä on arvioitava sen tehtävän perusteella, joka sillä on yhteiskunnassa. Kuten perusoikeuskirjan 52 artiklan 1 kohdasta ilmenee, siinä sallitaan näet tämän oikeuden käyttämisen rajoittaminen, kunhan näistä rajoituksista säädetään lailla mainittujen oikeuksien keskeistä sisältöä kunnioittaen ja kunhan ne suhteellisuusperiaatteen mukaisesti ovat tarpeellisia ja vastaavat tosiasiallisesti unionin tunnustamia yleisen edun mukaisia tavoitteita tai tarvetta suojella muiden henkilöiden oikeuksia ja vapauksia (tuomio 5.4.2022, Commissioner of An Garda Síochána ym., C‑140/20, EU:C:2022:258, 48 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

97

Tässä yhteydessä on todettava, että – kuten direktiivin 2008/115 johdanto‑osan toisessa perustelukappaleessa korostetaan – direktiivillä 2008/115 tavoiteltu tehokas maastapoistamis‑ ja palauttamispolitiikka on unionin oikeudessa tunnustettu yleisen edun mukainen tavoite.

98

Perusoikeuskirjan 52 artiklan 1 kohdassa edellytetään kuitenkin vielä muun muassa sen tutkimista, vaikuttaako palauttamispäätöksen tai maastapoistamista koskevan toimenpiteen kohdistaminen sellaiseen kolmannen maan kansalaiseen, joka on vakavasti sairas ja joka saa kyseessä olevassa jäsenvaltiossa kivunlievitystä, jota kohdemaassa ei ole saatavilla, hänen yksityiselämää koskevan oikeutensa olennaiseen sisältöön ja onko se suhteellisuusperiaatteen mukainen.

99

Tällainen tarkasteleminen edellyttää, että huomioon otetaan kaikki kolmannen maan kansalaisen jäsenvaltiossa, jossa hän oleskelee laittomasti, luomat sosiaaliset siteet ja huomioidaan asianmukaisesti hänen terveydentilastaan aiheutuva hauraus ja erityinen riippuvuus. Kuten julkisasiamies ratkaisuehdotuksensa 112 kohdassa pääasiallisesti korosti, on kuitenkin niin, että jos kolmannen maan kansalainen on kehittänyt tässä jäsenvaltiossa yksityiselämäänsä ilman, että hänellä on ollut siellä oleskelulupa, yksistään poikkeukselliset syyt voivat olla esteenä sille, että häneen kohdistetaan palauttamismenettely (ks. analogisesti Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 28.7.2020, Pormes v. Alankomaat, CE:ECHR:2020:0728JUD002540214, 53 ja 58 kohta).

100

Se, että kolmannen maan kansalainen ei enää saa, jos hänet palautetaan, samaa hoitoa kuin hän on saanut jäsenvaltiossa, jonka alueella hän oleskelee laittomasti – mikä voi siksi vaikuttaa muun muassa hänen sosiaalisten suhteidensa kehittymiseen kohdemaassa –, ei voi perusoikeuskirjan 7 artiklan nojalla olla myöskään yksinään esteenä häneen kohdistettavalle palauttamispäätökselle tai maastapoistamista koskevalle toimenpiteelle.

101

Kuten tämän tuomion 60 ja 64 kohdassa muistutetaan, perusoikeuskirjan 4 artikla on näet esteenä vakavasti sairaan laittomasti oleskelevan kolmannen maan kansalaisen palauttamiselle vain tietyin tiukoin edellytyksin.

102

Tästä seuraa, että jos nämä edellytykset eivät täyty, jäsenvaltiota ei voida perusoikeuskirjan 7 artiklalla velvoittaa pidättäytymään kohdistamasta tähän kolmannen maan kansalaiseen palauttamispäätöstä tai maastapoistamista koskevaa toimenpidettä pelkästään sen vaaran vuoksi, että hänen terveydentilansa heikkenee kohdemaassa, sillä muutoin nämä edellytykset menettäisivät tehokkuutensa.

103

Kaikesta edellä esitetystä seuraa, että direktiiviä 2008/115, kun sitä luetaan yhdessä perusoikeuskirjan 7 artiklan sekä sen 1 ja 4 artiklan kanssa, on tulkittava siten, että

104

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (suuri jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: