–

Obala i lučice d.o.o., edustajanaan M. Kuzmanović, odvjetnik,

–

Kroatian hallitus, asiamiehenään G. Vidović Mesarek,

–

Saksan hallitus, asiamiehinään J. Möller, R. Kanitz, M. Hellmann ja E. Lankenau,

–

Slovenian hallitus, asiamiehenään J. Morela,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään M. Wilderspin ja M. Mataija,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee SEUT 56 artiklan, sopimukseen perustumattomiin velvoitteisiin sovellettavasta laista (Rooma II) 11.7.2007 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 864/2007 (EUVL 2007, L 199, s. 40; jäljempänä Rooma II ‑asetus) 4 artiklan 1 kohdan, 10 artiklan 1 kohdan, 11 artiklan 1 kohdan ja 12 artiklan 1 kohdan, oikeudenkäynti- ja muiden asiakirjojen tiedoksiannosta jäsenvaltioissa siviili- tai kauppaoikeudellisissa asioissa ”asiakirjojen tiedoksianto”) ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1348/2000 kumoamisesta 13.11.2007 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1393/2007 (EUVL 2007, L 324, s. 79), sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista (Rooma I) 17.6.2008 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 593/2008 (EUVL 2008, L 177, s. 6, ja oikaisu EUVL 2009, L 309, s. 87; jäljempänä Rooma I ‑asetus) 4 artiklan 1 kohdan b ja c alakohdan sekä 2 kohdan ja tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla 12.12.2012 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1215/2012 (EUVL 2012, L 351, s. 1) 7 artiklan 1 ja 2 alakohdan ja 24 artiklan 1 alakohdan tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat Kroatiaan sijoittautunut yhtiö Obala i lučice d.o.o. (jäljempänä Obala) ja Sloveniaan sijoittautunut yhtiö NLB Leasing d.o.o. ja jossa on kyse julkisella tiellä olevalle merkitylle pysäköintipaikalle pysäköinnistä suoritettavan maksun perintää koskevasta vaatimuksesta.

3

Rooma II ‑asetuksen 31 artiklassa, jonka otsikko on ”Ajallinen soveltaminen”, säädetään seuraavaa:

”Tätä asetusta sovelletaan vahinkoja aiheuttaviin tapahtumiin, jotka sattuvat tämän asetuksen voimaantulon jälkeen.”

4

Asetuksen N:o 1393/2007 1 artiklan, jonka otsikko on ”Soveltamisala”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Tätä asetusta sovelletaan siviili- ja kauppaoikeudellisissa asioissa, joissa oikeudenkäynti- tai muu asiakirja on lähetettävä tiedoksiantoa varten jäsenvaltiosta toiseen jäsenvaltioon. Asetusta ei sovelleta etenkään vero-, tulli- tai hallinto-oikeudellisiin asioihin eikä valtion vastuuseen teoista tai laiminlyönneistä, jotka on tehty julkista valtaa käytettäessä (acta iure imperii).”

5

Kyseisen asetuksen 14 artiklan, jonka otsikko on ”Postitiedoksiannot”, sanamuoto on seuraava:

”Jäsenvaltio saa toimittaa oikeudenkäyntiasiakirjojen tiedoksiantoja lähettämällä ne toisessa jäsenvaltiossa asuville henkilöille suoraan postitse kirjattuna kirjeenä vastaanottotodistusta tai vastaavaa käyttäen.”

6

Mainitun asetuksen 16 artiklassa, jonka otsikko on ”Lähettäminen”, säädetään seuraavaa:

”Muut kuin oikeudenkäyntiin liittyvät oikeudelliset asiakirjat voidaan lähettää tiedoksiantamista varten toiseen jäsenvaltioon tämän asetuksen säännösten mukaisesti.”

7

Asetus N:o 1393/2007, joka oli voimassa pääasian tosiseikkojen tapahtuma-aikana, kumottiin oikeudenkäynti- ja muiden kuin oikeudenkäyntiin liittyvien asiakirjojen tiedoksiannosta jäsenvaltioissa siviili- tai kauppaoikeudellisissa asioissa (asiakirjojen tiedoksianto) 25.11.2020 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) N:o 2020/1784 (EUVL 2020, L 405, s. 40).

8

Rooma I ‑asetuksen 28 artiklassa, jonka otsikko on ”Ajallinen soveltaminen”, säädetään seuraavaa:

”Tätä asetusta sovelletaan sopimuksiin, jotka on tehty 17 päivänä joulukuuta 2009 tai sen jälkeen.”

9

Asetuksen N:o 1215/2012 johdanto-osan 10 ja 15 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

– –

10

Tämän asetuksen 1 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Tätä asetusta sovelletaan siviili- ja kauppaoikeudellisissa asioissa, riippumatta siitä, millaisessa tuomioistuimessa niitä käsitellään. Sitä ei erityisesti sovelleta vero- tai tulliasioihin eikä hallinto-oikeudellisiin asioihin eikä valtion vastuuseen teoista ja laiminlyönneistä, jotka on tehty julkista valtaa käytettäessä (acta iure iimperii).”

11

Mainitun asetuksen 4 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Kanne sellaista henkilöä vastaan, jolla on kotipaikka jäsenvaltiossa, nostetaan hänen kansalaisuudestaan riippumatta tuon jäsenvaltion tuomioistuimessa, jollei tämän asetuksen säännöksistä muuta johdu.”

12

Saman asetuksen 7 artiklan 1 ja 2 alakohdan sanamuoto on seuraava:

”Jos henkilön kotipaikka on jäsenvaltiossa, häntä vastaan voidaan nostaa kanne toisessa jäsenvaltiossa

1)   

2)   sopimukseen perustumatonta vahingonkorvausta koskevassa asiassa sen paikkakunnan tuomioistuimessa, missä vahinko sattui tai saattaa sattua”.

13

Asetuksen N:o 1215/2012 24 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Seuraavilla jäsenvaltion tuomioistuimilla on asianosaisten kotipaikasta riippumatta yksinomainen toimivalta:

– –”

14

Täytäntöönpanolain (Ovršni zakon; Narodne novine, nro:t 112/12, 25/13, 93/14, 55/16 ja 73/17) 1 §:n mukaan julkiset notaarit voivat suorittaa saatavien pakkoperinnän ”todistusvoimaisen asiakirjan” perusteella antamalla täytäntöönpanomääräyksen, joka vastaa täytäntöönpanoperustetta, ilman vastapuolen nimenomaista suostumusta.

15

Tieliikenteen turvallisuudesta annetun lain (Zakon o sigurnosti prometa na cestama; Narodne novine, nro:t 67/08, 48/10 ja 74/11) 1 §:ssä säädetään, että kyseisen lain tarkoituksena on muun muassa määritellä perusperiaatteet, jota koskevat keskinäisiä suhteita sekä tienkäyttäjien ja muiden henkilöiden tieliikenteessä käyttäytymistä, perusedellytykset, jotka tieverkoston on tieliikenneturvallisuuden osalta täytettävä, tieliikenteessä noudatettavat säännöt, liikennemerkkijärjestelmä ja ohjeet, joita näiden sääntöjen noudattamisen valvonnasta vastaavat virkamiehet antavat.

16

Kyseisen lain 5 §:ssä säädetään seuraavaa:

”(1)   Paikalliset ja alueelliset itsehallintoyksiköt antavat sisäasioista vastaavan ministeriön hyväksynnän saatuaan tämän lain säännösten mukaisesti liikennettä alueellaan koskevia määräyksiä erityisesti

– –

17

Pysäköintimaksujen perimisen järjestämisestä ja sitä koskevasta menettelystä Zadarin kaupungissa tehdyssä päätöksessä (Odluka o organizaciji i načinu naplate parkiranja u Gradu Zadru; Glasnik Grada Zadra, br. 4/11), sellaisena kuin sitä sovellettin pääasiassa (jäljempänä Zadarin pysäköinnin järjestämistä koskeva päätös), määrätään pysäköintimaksujen perimisen järjestämisestä ja sitä koskevasta menettelystä sekä ajoneuvojen pysäköintiä yleisille maksullisille pysäköintialueille koskevasta valvonnasta.

18

Kyseisen päätöksen 2 §:ssä yleiset pysäköintialueet määritellään ”ajoneuvojen pysähtymiseen ja pysäköintiin tarkoitetuksi yleisiksi alueiksi”.

19

Mainitun päätöksen 4 §:ssä määrätään, että yleiset pysäköintialueet on merkittävä tieliikenteen turvallisuudesta annetun lain mukaisesti.

20

Saman päätöksen 5 §:n mukaan yleisten pysäköintialueiden merkitsemisestä huolehtii pysäköinnin järjestäjä toimivaltaisen kunnallisen viranomaisen valvonnassa.

21

Zadarin pysäköinnin järjestämistä koskevan päätöksen 6 §:ssä vahvistetaan viikonpäivät ja kellonajat, joina pysäköintimaksuja on maksettava.

22

Kyseisen päätöksen 7 §:ssä määrätään seuraavaa:

”Pysäyttämällä tai pysäköimällä ajoneuvonsa yleiselle pysäköintialueelle ajoneuvon kuljettaja tai omistaja tekee pysäköinnin hallinnoijan kanssa sopimuksen yleisen pysäköintialueen käyttämisestä siten, että käytetään päiväpysäköintilipuketta, – – ja hyväksyy tässä päätöksessä määrätyt pysäköintisopimuksen yleiset ehdot.”

23

Mainitun päätöksen 9 §:n mukaan 24 tuntia päivälipukkeen antamisesta lukien voimassa oleva päivälipuke vastaa tietyllä alueella pysäköinnistä perittävään tuntihintaan perustuvaa tuntiveloitusta 24 tunnin kestävän maksullisen pysäköinnin ajalta.

24

Saman päätöksen 10 §:ssä määrätään, että päivälipukkeen hinnan periminen tapahtuu siten, että päivälipuketta koskeva maksumääräys maksetaan pysäköinnin hallinnoijan käyttötilille tai että päivälipuke maksetaan pysäköinnin hallinnoijan kassaan.

25

Zadarin pysäköinnin järjestämistä koskevan päätöksen 12 §:n mukaan pysäköintialueen käyttäjä, jolle on annettu päivälipuke ja tätä lipuketta koskeva maksumääräys, on velvollinen maksamaan sen kahdeksan päivän kuluessa antamispäivästä.

26

Kyseisen päätöksen 13 §:ssä määrätään, että jos pysäköintialueen käyttäjä ei maksa päivälipuketta asetetussa määräajassa, hänen on kahdeksan päivän lisämääräajan kuluessa maksettava päivälipukkeen lisäksi myös tosiasialliset kustannukset ja lakisääteiset viivästyskorot, jotka on mainittava maksumääräyksessä. Jos pysäköintialueen käyttäjä ei maksa asetetussa määräajassa päivälipuketta, tosiasiallisia kustannuksia ja lakisääteisiä viivästyskorkoja, pysäköinnin hallinnoija aloittaa tätä käyttäjää vastaan tuomioistuinmenettelyn omissa nimissään ja omaan lukuunsa.

27

Obala, joka on Zadarin kaupungin (Kroatia) ajoneuvojen pysäköinnistä yleiselle tielle suoritettavien maksujen perimiseksi perustama yhtiö, pyysi 20.2.2017 todistusvoimaisen asiakirjan perusteella Kroatiassa toimivalta julkiselta notaarilta täytäntöönpanomenettelyä NLB Leasingiä vastaan; tämä menettely koski sellaisen maksun perimistä, joka vastaa ajoneuvon pysäköinnistä Zadarin yleisellä tiellä olevalle merkitylle pysäköintipaikalle maksettavaa päivälipuketta. Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että kyseisen ajoneuvon oli havaittu olleen pysäköintipaikalla 30.6.2012 klo 13.02 ja että Obala vaatii päivälipukkeen maksamista koko pysäköintipäivältä.

28

Kyseinen julkinen notaari antoi 8.3.2017 täytäntöönpanomääräyksen, jolla se velvoitti NLB Leasingin maksamaan vaaditun saatavan, joka koostui koko päivän pysäköinnistä suoritettavaa maksua vastaavasta 84 Kroatian kunan (HRK) (noin 11 euron) suuruisesta pääsaatavasta, 1235 HRK:n (noin 165 euron) suuruisesta menettelykuluja vastaavasta summasta ja 506,25 HRK:n (noin 67 euron) suuruisesta ennakoitavissa olevia menettelykuluja vastaavasta summasta.

29

Antaessaan täytäntöönpanomääräyksen tiedoksi NLB Leasingille julkinen notaari tukeutui asetuksen N:o 1393/2007 14 artiklaan ja lähetti kirjatun kirjeen vastaanottotodistusta käyttäen.

30

NLB Leasing riitautti kyseisen määräyksen. Trgovački sud u Pazinu (kauppatuomioistuin, Pazin, Kroatia) kumosi mainitun määräyksen siltä osin kuin siinä määrättiin pakkotäytäntöönpanosta mutta totesi, ettei sillä ollut toimivaltaa tutkia riitauttamista, ja siirsi asian Trgovački sud u Zadrulle (kauppatuomioistuin, Zadar, Kroatia), joka puolestaan totesi, ettei se ole toimivaltainen, ja saattoi tämän negatiivisen toimivaltaristiriidan ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen käsiteltäväksi.

31

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii monia pääasiaan liittyviä seikkoja ja erityisesti sitä, oliko lainmukaista, että julkisen notaarin luona todistusvoimaisen asiakirjan perusteella aloitetussa täytäntöönpanomenettelyssä täytäntöönpanomääräys annettiin tiedoksi vastaajalle vastaanottotodistuksella varustetulla kirjatulla kirjeellä, ja sitä, miten pääasian asianosaisten välistä oikeussuhdetta on luonnehdittava sen määrittämiseksi, ovatko Kroatian tuomioistuimet toimivaltaisia tutkimaan asian, sekä sitä, mitä aineellista oikeutta on sovellettava.

32

Kyseinen tuomioistuin pohtii ensinnäkin, voivatko julkiset notaarit, jotka eivät ole asetuksessa N:o 1215/2012 tarkoitettuja ”tuomioistuimia”, tukeutua asetuksen N:o 1393/2007 säännöksiin antaakseen todistusvoimaiseen asiakirjaan perustuvassa täytäntöönpanomenettelyssä antamansa täytäntöönpanomääräyksen tiedoksi ja voivatko tuomarit antaa asetuksen N:o 1393/2007 perusteella täytäntöönpanoasiakirjat tiedoksi vastaajille pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa oikeudenkäyntiasiassa.

33

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii tämän jälkeen asetuksen N:o 1215/2012 1 artiklassa tarkoitetun siviili- ja kauppaoikeudellisen asian käsitteen ulottuvuutta sen määrittämiseksi, kuuluuko merkitylle pysäköintipaikalle pysäköinnistä maksettavan päivälipukkeen hinnan perimistä koskeva oikeudenkäyntiasia sen toimivaltaan.

34

Se väittää tässä yhteydessä, että paikallisyhteisöt tekevät tieliikenteen turvallisuudesta annetun lain 5 §:n 1 momentin 6 kohdan ja sääntöjen, jotka koskevat kunnallisten toimintojen harjoittamista, nojalla pysäköintialueita koskevat päätökset ja siirtävät julkisen vallan oikeuksiaan pysäköintimaksuja perimään perustetuille kunnallisille yrityksille.

35

Nyt käsiteltävässä asiassa Zadarin pysäköinnin järjestämistä koskevassa päätöksessä vahvistetaan muun muassa pysäköintialueet sekä aika, jolta pysäköinnistä yleisille teille peritään pysäköintimaksuja, pysäköinnistä maksettavan tuntilipukkeen hinta ja sen päivälipukkeen hinta, joka on maksettava, jos yleisellä pysäköintialueella havaitaan ajoneuvo, josta ei ole maksettu tuntilipuketta tai josta maksetun tuntilipukkeen voimassaolo on päättynyt.

36

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan päiväpysäköintilipuketta koskeva maksuvelvollisuus on vahvistettu yksipuolisesti ja on luonteeltaan repressiivinen, eli sitä voidaan pitää seuraamuksena, jos pysäköintimaksua ei ole etukäteen maksettu vapaaehtoisesti tuntihinnan mukaisesti tai jos maksetun tuntilipukkeen voimassaolo on päättynyt.

37

Kyseisen tuomioistuimen mukaan perinteisten yksityisoikeudellisten sopimusten ja siten siviilioikeudellisten asioiden piiriin kuuluva pysäköinti suljetuille alueille, joissa käyttäjät ottavat saapumisaikaa pysäköintialueelle osoittavan lipukkeen ja maksavat pysäköintimaksut näiltä alueilta poistuessaan, eroaa pääasiassa kyseessä olevasta pysäköinnistä, josta maksu maksetaan etukäteen määrätyltä ajalta, jonka ylittyminen johtaa repressiivisenä pidettävän päivälipukkeen maksamiseen.

38

Siinä tapauksessa, että pääasia kuuluisi asetuksen N:o 1215/2012 soveltamisalaan, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii lisäksi, mitä toimivaltasääntöjä kyseisen asetuksen säännösten mukaan on sovellettava.

39

Kyseinen tuomioistuin toteaa tässä yhteydessä, että Kroatian tuomioistuinten oikeuskäytännön mukaan pysäköintisopimus katsotaan yleensä tehdyksi heti, kun ajoneuvo pysäköidään yleisellä tiellä olevalle merkitylle pysäköintipaikalle. Esiin nousee kuitenkin kysymys siitä, onko kyseistä sopimusta pidettävä palvelujen suorittamista koskevana sopimuksena vai kiinteän omaisuuden vuokrasopimuksena.

40

Kyseinen tuomioistuin katsoo, että jos tällaista pysäköintisopimusta luonnehditaan palvelujen tarjoamista koskevaksi sopimukseksi, kyse voisi olla SEUT 56 artiklassa määrätyn palvelujen tarjoamisen vapauden loukkaamisesta. Kroatian tuomioistuimet voisivat lisäksi perustaa toimivaltansa asetuksen N:o 1215/2012 7 artiklan 1 alakohtaan. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii kuitenkin, että kun otetaan huomioon unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö ja erityisesti 23.4.2009 annettu tuomio Falco Privatstiftung ja Rabitsch (C-533/07, EU:C:2009:257), onko Obalan toiminta, johon nyt käsiteltävässä asiassa kuuluu vain pysäköintipaikkojen merkitseminen ja pysäköintimaksujen kerääminen, riittävää, jotta sitä voidaan luonnehtia kyseisessä oikeuskäytännössä tarkoitetuksi ”palveluksi”.

41

Pysäköintisopimuksen mahdollisesta luonnehtimisesta asetuksen N:o 1215/2012 24 artiklan 1 alakohdassa tarkoitetuksi kiinteän omaisuuden vuokrasopimukseksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että toisin kuin yleisesti sovellettavan lainsäädännön mukaista kiinteän omaisuuden vuokrasopimusta, jonka osalta edellytetään kirjallista muotoa pätemättömyyden uhalla, pysäköintisopimusta ei tehdä kirjallisesti. Pysäköityihin ajoneuvoihin ei ole myöskään lakisääteistä panttioikeutta. Sitä vastoin tiettyä osaa kiinteistöstä voitaisiin väittää käytetyn siten, että pysäköintisopimuksen voidaan ajatella muistuttavan joltain osin kiinteistön vuokrasopimusta.

42

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tuo lisäksi esiin tapauksen, jossa pysäköinti yleiselle tielle ei perustu sopimukseen, ja se pohtii, voidaanko katsoa, että koska pysäköintipaikan käyttäjä ei ole ostanut tuntilipuketta, hänen vastuunsa voisi olla asetuksen N:o 1215/2012 7 artiklan 2 alakohdassa tarkoitettua sopimukseen perustumatonta vahingonkorvausvastuuta.

43

Kyseinen tuomioistuin pohtii lopuksi, mitä lakia asiassa on sovellettava. Se väittää nimittäin, että ajoneuvo pysäköitiin nyt käsiteltävässä asiassa 30.6.2012 eli ennen Kroatian tasavallan liittymistä Euroopan unioniin, ja se pohtii siten, onko Rooma I ‑asetuksen ja Rooma II ‑asetuksen säännöksiä sovellettava pääasiassa, kun otetaan huomioon ennen liittymispäivää tehtyjä sopimuksia koskeva unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö ja erityisesti 5.11.2014 annettu määräys VG Vodoopskrba (C-254/14, ei julkaistu, EU:C:2014:2354) ja 14.2.2019 annettu tuomio Milivojević (C-630/17, EU:C:2019:123).

44

Visoki trgovački sud päätti näin ollen lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

Mikäli edellisten kysymysten perusteella todetaan, että tällainen pysäköinti on siviilioikeudellinen asia, esitetään seuraavat lisäkysymykset.

Jos Euroopan unionin tuomioistuin on toimivaltainen antamaan vastauksen aineellisen lainsäädännön soveltamisen osalta, esitetään seuraava kysymys.

45

Koronaviruspandemiaan liittyvän terveysriskien vuoksi unionin tuomioistuimen ensimmäinen jaosto päätti 22.4.2020 ratkaista asian ilman istuntoa, joka nyt käsiteltävässä asiassa oli alun perin suunniteltu järjestettäväksi, ja esitti Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 23 artiklassa tarkoitetuille asianosaisille ja muille osapuolille useita kysymyksiä, joihin pyydetiin kirjallisia vastauksia ja joihin Obala, Kroatian ja Slovenian hallitukset sekä komissio ovat vastanneet.

46

Obala ja Kroatian hallitus väittävät, että ennakkoratkaisupyyntö on jätettävä tutkimatta lähinnä sillä perusteella, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei ole esittänyt riittävällä tavalla syitä, joiden vuoksi se on esittänyt ennakkoratkaisukysymyksiä, tai sitä, mitä merkitystä unionin tuomioistuimen mahdollisella vastauksella kysymyksiin, jotka niiden mukaan koskevat tosiseikkoja, on pääasian kannalta. Obalan mukaan voidaan lisäksi katsoa, ettei nyt käsiteltävässä asiassa ole kyse oikeudenkäyntiasiasta, koska kansallisten menettelysäännösten mukaan tuomioistuimen, jossa pääasia oli saatettu vireille ensin, olisi pitänyt hylätä todistusvoimaisen asiakirjan perusteella annettua täytäntöönpanomääräystä koskeva väite sillä perusteella, että sen lisäksi, että väitteen oli esittänyt henkilö, jolla ei ollut oikeutta edustaa täytäntöönpanon vastapuolta, se oli esitetty muulla kuin kroatian kielellä.

47

Komission mukaan ennakkoratkaisua pyytäneeltä tuomioistuimelta pyydetään ratkaisua ainoastaan kahden tuomioistuimen välistä toimivaltaristiriitaa koskevassa menettelyssä. Sen käsiteltävänä on siten ainoastaan kysymys siitä, kumpi asianomaisista tuomioistuimista on alueellisesti toimivaltainen. Kyseisen toimielimen mielestä ainoat tämän toimivaltaristiriidan ratkaisemisen kannalta merkitykselliset kysymykset ovat siten asetuksen N:o 1215/2012 tulkintaan liittyvät kysymykset. Muilla asiakirjojen tiedoksiantamista ja sovellettavan lain määrittämistä koskevilla kysymyksillä ei ole mitään yhteyttä pääasian kohteeseen, ja ne on näin ollen jätettävä tutkimatta.

48

Tältä osin on muistutettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan olettamana on, että kansallisen tuomioistuimen niiden oikeudellisten seikkojen ja tosiseikkojen perusteella, joiden määrittämisestä se vastaa ja joiden paikkansapitävyyden selvittäminen ei ole unionin tuomioistuimen tehtävä, esittämillä unionin oikeuden tulkintaan liittyvillä kysymyksillä on merkitystä asian ratkaisun kannalta. Unionin tuomioistuin voi kieltäytyä vastaamasta SEUT 267 artiklassa tarkoitetun kansallisen tuomioistuimen esittämään ennakkoratkaisukysymykseen ainoastaan, jos muun muassa unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 94 artiklassa mainittuja ennakkoratkaisupyynnön sisältöä koskevia vaatimuksia ei ole noudatettu tai jos on ilmeistä, että kansallisen tuomioistuimen pyytämällä unionin oikeussäännön tulkitsemisella tai pätevyyden arvioimisella ei ole mitään yhteyttä kansallisessa tuomioistuimessa käsiteltävän asian tosiseikkoihin tai kohteeseen, tai jos kyseinen ongelma on luonteeltaan hypoteettinen (ks. vastaavasti tuomio 9.7.2020, Verein für Konsumenteninformation, C-343/19, EU:C:2020:534, 19 kohta ja tuomio 3.9.2020Supreme Site Services ym., C-186/19, EU:C:2020:638, 42 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

49

Vakiintuneesta oikeuskäytännöstä seuraa myös, että jotta unionin oikeutta voitaisiin tulkita siten, että tulkinta olisi kansalliselle tuomioistuimelle hyödyllinen, sen on määritettävä esittämiinsä kysymyksiin liittyvät tosiseikat ja oikeudelliset seikat tai ainakin selostettava ne tosiseikkoja koskevat lähtökohdat, joihin nämä kysymykset perustuvat. Ennakkoratkaisupyynnössä on lisäksi ilmoitettava täsmällisesti ne syyt, joiden perusteella kansallinen tuomioistuin on epävarma unionin oikeuden tulkinnasta ja on päätynyt siihen, että ennakkoratkaisukysymysten esittäminen unionin tuomioistuimelle on tarpeellista (tuomio 1.10.2020, Elme Messer Metalurgs, C-743/18, EU:C:2020:767, 41 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

50

Nämä ennakkoratkaisupyynnön sisältöä koskevat vaatimukset mainitaan nimenomaisesti työjärjestyksen 94 artiklassa, jota ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on SEUT 267 artiklalla käyttöön otetussa yhteistyössä noudatettava. Niistä muistutetaan myös Euroopan unionin tuomioistuimen suosituksissa kansallisille tuomioistuimille ennakkoratkaisupyyntöjen tekemisestä (EUVL 2018, C 257, s. 1) (ks. vastaavasti tuomio 13.12.2018, Rittinger ym., C‑492/17, EU:C:2018:1019, 38 ja 39 kohta).

51

Nyt käsiteltävässä asiassa on todettava asetuksen N:o 1393/2007 tulkinnasta, jota ensimmäinen ja kolmas kysymys koskevat, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin, jonka käsiteltäväksi negatiivinen toimivaltaristiriita on saatettu, ei ole ilmoittanut unionin tuomioistuimelle työjärjestyksen 94 artiklassa edellytetyllä tavalla, miten pääasian ratkaisu riippuu kyseisen asetuksen tulkinnasta. Kuten ennakkoratkaisupyynnöstä erityisesti ilmenee, pääasian vastaaja on saattanut asian Kroatian tuomioistuinten käsiteltäväksi ja riitauttanut sille tiedoksi annetun täytäntöönpanomääräyksen.

52

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei myöskään selitä neljännen kysymyksen ja yhdeksännen kysymyksen ensimmäisen osan osalta syitä, joiden vuoksi se pohtii, onko olettama, jonka mukaan sopimus tehdään pysäköimällä ajoneuvo yleisellä tiellä olevalle merkitylle pysäköintialueelle, sopusoinnussa SEUT 56 artiklassa määrättyjen palvelujen tarjoamisen vapautta koskevien määräysten kanssa, tai sitä, mitä vaikutusta sillä, onko asianomaisen ajoneuvon omistaja luonnollinen henkilö vai oikeushenkilö, voi tässä yhteydessä olla.

53

Tästä seuraa, että ensimmäinen, kolmas ja neljäs kysymys sekä yhdeksännen kysymyksen ensimmäinen osa on jätettävä tutkimatta.

54

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee kahdeksannella kysymyksellä ja yhdeksännen kysymyksen toisella osalla, joita on syytä tarkastella ensiksi, miten Rooma I ‑asetuksen ja Rooma II ‑asetuksen säännösten valossa määritellään ajoneuvon pysäköimisestä yleisellä tiellä olevalle merkitylle pysäköintipaikalle syntyneeseen oikeussuhteeseen sovellettava laki tilanteessa, jossa ajoneuvo on pysäköity ennen asianomaisen jäsenvaltion liittymistä unioniin.

55

Kuten Kroatian tasavallan liittymisehdoista sekä Euroopan unionista tehdyn sopimuksen, Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimuksen mukautuksista tehdyn asiakirjan (EUVL 2012, L 112, s. 21) 2 artiklasta ilmenee, alkuperäisten perussopimusten määräykset sekä toimielinten ennen Kroatian tasavallan liittymistä hyväksymien säädösten säännökset ja määräykset sitovat tätä jäsenvaltiota ja niitä sovelletaan mainitussa valtiossa vasta liittymispäivästä eli 1.7.2013 alkaen.

56

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee Rooma I ‑asetuksen osalta, että sen 28 artiklan mukaan sen soveltaminen riippuu asianomaisen sopimuksen tekemispäivästä (ks. vastaavasti määräys 13.1.2016, Raiffeisen Privatbank Liechtenstein, C-397/15, ei julkaistu, EU:C:2016:16, 16 kohta).

57

Unionin tuomioistuin on todennut Rooma II ‑asetuksesta, että sen 31 artiklan mukaan ainoa kyseisen asetuksen ajallista soveltamisalaa määritettäessä huomioon otettava ajankohta on ajankohta, jolloin vahinkoa aiheuttanut tapahtuma on sattunut (ks. vastaavasti tuomio 17.11.2011, Homawoo, C-412/10, EU:C:2011:747, 36 kohta).

58

Nyt käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että pääasiassa kyseessä oleva ajoneuvon pysäköinti tapahtui 30.6.2012 eli ennen Kroatian tasavallan liittymistä unioniin. Tästä seuraa, että Rooma I ‑asetusta ja Rooma II ‑asetusta ei voida soveltaa ratione temporis ja että unionin tuomioistuin ei ole toimivaltainen vastaamaan kahdeksanteen kysymykseen ja yhdeksännen kysymyksen toiseen osaan.

59

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee toisella kysymyksellään lähinnä, onko asetuksen N:o 1215/2012 1 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että kyseisessä säännöksessä tarkoitetun siviili- ja kauppaoikeudellisen asian käsitteen alaan kuuluu vaatimus yleisellä tiellä olevalle merkitylle pysäköintipaikalle pysäköinnistä maksettavan päivälipukkeen hinnan perimiseksi, kun sen esittää alueellisen yhteisön tällaisten pysäköintipaikkojen hallinnoimiseen valtuuttama yhtiö.

60

Kun kyse on asetuksen N:o 1215/2012 1 artiklan 1 kohtaan sisältyvästä siviili- ja kauppaoikeudellisen asian käsitteestä, unionin tuomioistuin on katsonut toistuvasti, että sen varmistamiseksi, että tästä asetuksesta jäsenvaltioille ja asianomaisille henkilöille syntyvät oikeudet ja velvoitteet ovat mahdollisimman tasapuolisia ja yhtenäisiä, kyseistä käsitettä ei ole tulkittava siten, että siinä ainoastaan viitattaisiin jonkin jäsenvaltion sisäiseen oikeuteen. Kyseistä käsitettä on pidettävä itsenäisenä käsitteenä, jonka tulkinnassa on käytettävä perustana kyseisen asetuksen tavoitteita ja järjestelmää sekä niitä yleisiä periaatteita, jotka ilmenevät kansallisten oikeusjärjestysten muodostamasta kokonaisuudesta (tuomio 28.2.2019, Gradbeništvo Korana, C-579/17, EU:C:2019:162, 46 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

61

Lisäksi tarve varmistaa sisämarkkinoiden moitteeton toiminta ja se, että jäsenvaltioissa ei anneta keskenään ristiriitaisia ratkaisuja, jotta turvataan lainkäytön yhdenmukaisuus, edellyttää, että siviili- ja kauppaoikeudellisen asian käsitettä tulkitaan laajasti (ks. vastaavasti tuomio 10.9.2009, German Graphics Graphische Maschinen, C-292/08, EU:C:2009:544, 22 ja 23 kohta).

62

Sen selvittämiseksi, kuuluuko kanne asetuksen N:o 1215/2012 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun siviili- ja kauppaoikeudellisen asian käsitteen alaan ja siten tämän asetuksen soveltamisalaan, on tunnistettava riita-asian asianosaisten välinen oikeussuhde ja riita-asian kohde tai vaihtoehtoisesti tutkittava kanteen perusta ja sen vireille saattamista koskevat yksityiskohtaiset säännöt (tuomio 16.7.2020, Movic ym., C-73/19, EU:C:2020:568, 37 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

63

Vaikka tietyt viranomaisen ja yksityisen väliset oikeusriidat saattavatkin kuulua asetuksen N:o 1215/2012 soveltamisalaan, jos kanne koskee toimia, jotka on toteutettu iure gestionis, näin ei ole silloin, kun viranomainen käyttää julkista valtaa (ks. vastaavasti tuomio 7.5.2020, Rina, C-641/18, EU:C:2020:349, 33 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

64

Nimittäin se, että yksi oikeusriidan asianosaisista käyttää julkisen vallan oikeuksia, koska se käyttää yksityisten välisiin suhteisiin sovellettaviin sääntöihin nähden poikkeuksellisen laajaa valtaa, estää sen, että tällainen oikeusriita olisi asetuksen N:o 1215/2012 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu siviili- ja kauppaoikeudellinen asia (tuomio 3.9.2020, Supreme Site Services ym., C-186/19, EU:C:2020:638, 57 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

65

Se, että tietyllä toiminnalla on julkinen tarkoitus, ei näet sellaisenaan riitä perusteeksi todeta, että kyseistä toimintaa harjoitettaisiin iure imperii, jos kyse ei ole yksityisten välisiin suhteisiin sovellettaviin sääntöihin nähden poikkeuksellisen laajan vallan käyttämisestä (tuomio 3.9.2020, Supreme Site Services ym., C-186/19, EU:C:2020:638, 66 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

66

Nyt käsiteltävässä asiassa pääasian vaatimuksesta on todettava, että se koskee sen saatavan perimistä, joka vastaa yleisellä tiellä olevalle merkitylle pysäköintipaikalle pysäköinnistä maksettavan päivälipukkeen hintaa, johon on lisätty menettelystä johtuneet kulut.

67

Kuten unionin tuomioistuimen käytettävissä olevasta asiakirja-aineistosta ilmenee, huolimatta siitä, että Obala on esittänyt tämän vaatimuksen sille julkisen vallan toimella annetun valtuutuksen perusteella, se perustuu yksityisoikeudelliseen oikeussuhteeseen, jossa osapuolilla on Zadarin pysäköinnin järjestämistä koskevassa päätöksessä määrättyjen pysäköintiä koskevien yleisten ehtojen mukaiset oikeudet ja velvollisuudet myös siltä osin kuin kyse on velvollisuudesta maksaa joko tuntilipuke tai päivälipuke sekä näiden lipukkeiden hinnasta. Päivälipuketta koskeva sopimus katsotaan tehdyksi, jos tuntilipuketta ei ole maksettu.

68

Lisäksi on niin – kuten Kroatian hallituksen unionin tuomioistuimen esittämiin kysymyksiin antamista kirjallisista vastauksista ilmenee – että velvollisuus maksaa tosiasialliset kustannukset ja lakisääteiset viivästyskorot siinä tapauksessa, että päiväpysäköintilipuketta ei ole maksettu, perustuu velvoiteoikeudellisista suhteista annettuun Kroatian lakiin, jossa säädetään velkojan oikeudesta täysimääräiseen korvaukseen.

69

Kuten unionin tuomioistuimen käytettävissä olevaan asiakirja-aineistoon sisältyvistä tiedoista ilmenee, päiväpysäköintilipuke ei ole myöskään liikennerikkomuksesta määrättävä seuraamus.

70

Pääasian vaatimuksen perustan ja sitä koskevan asian vireille saattamista koskevien yksityiskohtaisten sääntöjen osalta on myös huomattava, että Obala perii pysäköintimaksuja yleisesti sovellettavan lainsäädännön mukaisesti ja että Obala aloitti alkuperäisen menettelyn julkisen notaarin luona täytäntöönpanolain mukaisesti, ja sen jälkeen, kun täytäntöönpanon vastapuoli oli riitauttanut mainitun julkisen notaarin antaman täytäntöönpanomääräyksen, tätä menettelyä seurasi tuomioistuimessa vireille pantu menettely.

71

Lisäksi samoin kuin tilanteessa, josta 9.3.2017 annetussa tuomiossa Pula Parking (C-551/15, EU:C:2017:193) oli kyse, Obala ei asianomaisille osapuolille päiväpysäköintilipukkeen antaessaan itse myönnä yleisesti sovellettavasta lainsäädännöstä poiketen täytäntöönpanoperustetta, koska tällaisen lipukkeen annettuaan kyseinen yhtiö voi vain vedota todistusvoimaiseen asiakirjaan, jonka perusteella se voi panna vireille täytäntöönpanolain säännösten mukaisen menettelyn tai – jos asia riitautetaan – tuomioistuinmenettelyn.

72

Edellä esitetystä seuraa, että pääasiassa kyseessä olevan kaltaisen menettelyn asianosaisten välisen oikeussuhteen tai tällaisen vaatimuksen perustan tai sitä koskevien yksityiskohtaisten sääntöjen ei voida katsoa osoittavan unionin oikeudessa tarkoitettua julkisen vallan oikeuksien käyttöä, joten tämän tyyppisen vaatimuksen on katsottava kuuluvan asetuksen N:o 1215/2012 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun siviili- ja kauppaoikeudellisen asian käsitteen alaan ja kyseisen asetuksen soveltamisalaan.

73

Edellä esitetyn perusteella toiseen kysymykseen on vastattava, että asetuksen N:o 1215/2012 1 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että kyseisessä säännöksessä tarkoitetun siviili- ja kauppaoikeudellisen asian käsitteen alaan kuuluu vaatimus yleisellä tiellä olevalle merkitylle pysäköintipaikalle pysäköinnistä maksettavan päivälipukkeen hinnan perimiseksi, kun sen esittää alueellisen yhteisön tällaisten pysäköintipaikkojen hallinnoimiseen valtuuttama yhtiö.

74

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee kuudennella kysymyksellään lähinnä, onko asetuksen N:o 1215/2012 24 artiklan 1 alakohtaa tulkittava siten, että kyseisessä säännöksessä tarkoitetun kiinteän omaisuuden vuokrasopimuksen käsitteen alaan kuuluu vaatimus yleisellä tiellä olevalle merkitylle pysäköintipaikalle pysäköinnistä maksettavan päivälipukkeen hinnan perimiseksi.

75

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan asetuksen N:o 1215/2012 II luvussa säädetty yleistä toimivaltaa koskeva järjestelmä perustuu sen 4 artiklan 1 kohdassa ilmaistuun yleissääntöön, jonka mukaan kanne henkilöä vastaan, jonka kotipaikka on jäsenvaltiossa, nostetaan osapuolten kansalaisuudesta riippumatta tuon valtion tuomioistuimissa (tuomio 4.10.2018, Feniks, C-337/17, EU:C:2018:805, 35 kohta).

76

Asetuksen N:o 1215/2012 II luvun 6 jaksossa säädetään vain tästä vastaajan kotipaikan tuomioistuinten toimivaltaa koskevasta yleissäännöstä tehtävänä poikkeuksena joistakin erityisistä toimivaltasäännöistä, joihin kuuluu tämän asetuksen 24 artiklan 1 alakohdan toimivaltasääntö, jossa annetaan sen jäsenvaltion, jossa asianomainen kiinteistö sijaitsee, tuomioistuimille toimivalta ratkaista asia, joka koskee kiinteän omaisuuden vuokrasopimusta (ks. vastaavasti tuomio 10.7.2019, Reitbauer ym., C-722/17, EU:C:2019:577, 38 kohta). Koska kyseisen asetuksen 24 artiklan 1 kohdan säännökset ovat poikkeussäännöksiä, niitä ei pidä tulkita laajemmin kuin niiden tavoitteen takia on välttämätöntä (ks. vastaavasti tuomio 16.11.206, Schmidt, C-417/15, EU:C:2016:881, 28 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

77

Näiden säännösten tavoitteesta on syytä muistuttaa, että kuten unionin tuomioistuimen vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, pääasiallinen syy sille, että sen sopimusvaltion tuomioistuimilla, jossa kiinteä omaisuus sijaitsee, on yksinomainen toimivalta, on se, että kiinteän omaisuuden sijaintipaikan tuomioistuimella on läheisen sijainnin vuoksi parhaat edellytykset saada tietoonsa tosiseikat ja soveltaa yleensä sijaintipaikkavaltion perusteella määräytyviä oikeussääntöjä ja käytäntöjä (ks. vastaavasti tuomio 16.11.2016, Schmidt, C‑417/15, EU:C:2016:881, 29 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

78

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee erityisesti kiinteän omaisuuden vuokrasopimusten osalta, että tätä yksinomaista toimivaltaa voidaan perustella omistajan ja vuokralaisen välisen suhteen monitahoisuudella, sillä siihen sisältyy monia muitakin kuin vuokranmaksuun liittyviä oikeuksia ja velvollisuuksia. Tätä suhdetta säännellään valtion, jossa vuokrasopimuksen kohde sijaitsee, osittain pakottavalla erityislainsäädännöllä, kuten lainsäädännöllä, jossa määritetään kiinteistön ylläpidosta ja kiinteistöverojen maksamisesta vastuussa oleva henkilö, jolla säännellään kiinteistön asukkaan velvollisuuksia naapureihin nähden ja jolla omistajan oikeutta ottaa kiinteistö hallintaansa vuokrasopimuksen päättyessä valvotaan tai rajoitetaan (määräys 15.5.2019, MC, C-827/18, ei julkaistu, EU:C:2019:416, 27 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

79

Nyt käsiteltävässä asiassa on kuitenkin niin, että – kuten ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee – pääasian vaatimus ei koske kiinteistön nautinnan edellytyksiä vaan sellaisen maksun perimistä, joka perustuu yleisellä tiellä olevalle merkitylle pysäköintipaikalle pysäköintiin. Riippumatta siitä, miten näin syntynyttä oikeussuhdetta kansallisessa oikeudessa luonnehditaan, tällainen vaatimus ei voi kuulua asetuksen N:o 1215/2012 24 artiklan 1 alakohdassa säädetyn yksinomaista toimivaltaa koskevan säännön soveltamisalaan, kun otetaan huomioon sen kohde ja niiden selvitysten ulottuvuus, jotka kansallinen tuomioistuin joutuu suorittamaan.

80

Edellä esitetyn perusteella kuudenteen kysymykseen on vastattava, että asetuksen N:o 1215/2012 24 artiklan 1 alakohtaa on tulkittava siten, että kyseisessä säännöksessä tarkoitetun kiinteän omaisuuden vuokrasopimuksen käsitteen alaan ei kuulu vaatimus yleisellä tiellä olevalle merkitylle pysäköintipaikalle pysäköinnistä maksettavan päivälipukkeen hinnan perimiseksi.

81

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee viidennellä ja seitsemännellä kysymyksellään, joita on syytä tarkastella yhdessä, ensinnäkin, onko asetuksen N:o 1215/2012 7 artiklan 1 alakohtaa tulkittava siten, että kyseisessä säännöksessä tarkoitetun sopimusta koskevan asian käsitteen piiriin kuuluu vaatimus yleisellä tiellä olevalle merkitylle pysäköintipaikalle pysäköinnistä maksettavan päivälipukkeen hinnan perimiseksi, ja – jos näin on – onko tällaisissa olosuhteissa tehty pysäköintisopimus kyseisen asetuksen 7 artiklan 1 alakohdan b alakohdan toisessa luetelmakohdassa tarkoitettu palvelujen suorittamista koskeva sopimus ja – jos näin ei ole – kuuluuko tällainen vaatimus mainitun asetuksen 7 artiklan 2 alakohdassa säädetyn sopimukseen perustumatonta vahingonkorvausta koskevan erityisen toimivaltasäännöksen piiriin.

82

Ensinnäkin siitä, onko pääasiassa kyseessä oleva vaatimus luonteeltaan sopimusoikeudellinen vai sopimukseen perustumatonta vahingonkorvausta koskeva asia, on muistutettava, että asetuksen N:o 1215/2012 7 artiklan 1 alakohdassa tarkoitettua käsitettä sopimusta koskeva asia ja sen 2 alakohdassa tarkoitettua käsitettä sopimukseen perustumatonta vahingonkorvausta koskeva asia on tulkittava itsenäisesti käyttäen ensisijaisena perustana tämän asetuksen järjestelmää ja tavoitteita, jotta asetuksen yhtenäinen soveltaminen kaikissa jäsenvaltioissa varmistettaisiin. Näitä käsitteitä ei siis voida tulkita siten, että niissä viitattaisiin siihen, miten sovellettavassa kansallisessa laissa luonnehditaan kansallisessa tuomioistuimessa käsiteltävänä oleva oikeussuhde (ks. vastaavasti tuomio 14.7.2016, Granarolo, C-196/15, EU:C:2016:559, 19 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

83

Unionin tuomioistuin on katsonut tältä osin, että asetuksen N:o 1215/2012 7 artiklan 2 alakohdassa tarkoitetun sopimukseen perustumatonta vahingonkorvausta koskevan asian käsitteeseen kuuluvat kaikki sellaiset kanteet, joissa vaaditaan vastaajan vastuun toteuttamista ja jotka eivät kyseisen asetuksen 7 artiklan 1 alakohdan a alakohdassa tarkoitetulla tavalla liity sopimusta koskevaan asiaan, eli kanteet, jotka eivät perustu oikeudelliseen velvoitteeseen, johon henkilö on vapaaehtoisesti antanut suostumuksensa suhteessa toiseen osapuoleen (tuomio 24.11.2020, Wikingerhof, C-59/19, EU:C:2020:950, 23 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

84

Se on täsmentänyt, että kysymys siitä, sovelletaanko asetuksen N:o 1215/2012 7 artiklan 1 alakohtaa vai saman artiklan 2 alakohtaa, riippuu yhtäältä kantajan valinnasta vedota tai olla vetoamatta johonkin näistä erityisistä toimivaltasäännöistä ja toisaalta asiaa käsittelevän tuomioistuimen näissä säännöksissä säädetyistä erityisedellytyksistä suorittamasta selvityksestä (tuomio 24.11.2020, Wikingerhof, C-59/19, EU:C:2020:950, 29 kohta).

85

Kun kantaja vetoaa jompaankumpaan näistä säännöistä, asiaa käsittelevän tuomioistuimen on varmistuttava siitä, ovatko kantajan vaatimukset – riippumatta niiden määrittelystä kansallisessa oikeudessa – mainitussa asetuksessa tarkoitetulla tavoin luonteeltaan sopimusoikeudellisia vai päinvastoin liittyvätkö ne sopimukseen perustumattomaan vahingonkorvaukseen (tuomio 24.11.2020, Wikingerhof, C-59/19, EU:C:2020:950, 30 kohta).

86

Tästä seuraa, että aluksi on selvitettävä, onko vaatimus yleisellä tiellä olevalle merkitylle pysäköintipaikalle pysäköinnistä maksettavan päivälipukkeen hinnan perimiseksi luonteeltaan sopimusoikeudellinen riippumatta siitä, miten se määritellään kansallisessa oikeudessa.

87

Tästä on huomattava, että vaikka asetuksen N:o 1215/2012 7 artiklan 1 alakohdassa ei vaadita kirjallisen sopimuksen tekemistä, sopimusvelvoitteen yksilöiminen on kuitenkin välttämätöntä tämän säännöksen soveltamiseksi. On tarkennettava, että tällaisen velvoitteen voidaan katsoa syntyneen hiljaisesti, etenkin kun se käy ilmi osapuolten tahtoa ilmaisevista yksiselitteisistä toimista (ks. vastaavasti tuomio 14.7.2016, Granarolo, C-196/15, EU:C:2016:559, 24 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

88

Nyt käsiteltävässä asiassa unionin tuomioistuimen käytettävissä olevasta asiakirja-aineistosta ilmenee, että yleisten pysäköintialueiden käytön yleiset ehdot on julkaistu Zadarin pysäköinnin järjestämistä koskevassa päätöksessä, ja ne kattavat muun muassa pysäköintipaikkojen määrittämisen, pysäköintiajat ja pysäköintimaksut, mukaan lukien velvollisuus maksaa päiväpysäköintilipuke. Pysäköinti yleisellä tiellä olevalle merkitylle pysäköintipaikalle luo kyseisen pysäköintipaikan hallinnoijan ja henkilön, joka on käyttänyt pysäköintipaikkaa maksamalla pysäköinnistä tuntilipukkeen tai päivälipukkeen, välille oikeussuhteen, jota voidaan pitää luonteeltaan sopimusoikeudellisena.

89

Vaatimus päiväpysäköintilipukkeen hinnan perimiseksi perustuu näin ollen väitettyyn sopimusvelvoitteiden noudattamatta jättämiseen, ja se kuuluu asetuksen N:o 1215/2012 7 artiklan 1 alakohdan a alakohdassa tarkoitettuihin sopimusta koskeviin asioihin, joten Kroatian tuomioistuimet voivat perustaa toimivaltansa tähän säännökseen pääasiassa kyseessä olevan pysäköintisopimuksen luonteesta riippumatta.

90

Pääasian vaatimuksen sopimusoikeudellista luonnetta ei voida kyseenalaistaa Slovenian hallituksen unionin tuomioistuimen esittämiin kirjallisiin kysymyksiin antamassa vastauksessa esittämällä väitteellä, jonka mukaan täytäntöönpanon vastapuoli ei ole antanut suostumustaan velvoitteeseen vapaaehtoisesti, koska nyt käsiteltävässä asiassa tämä vastapuoli ei pysäköinyt pääasiassa kyseessä olevaa ajoneuvoa itse asianomaiselle pysäköintipaikalle vaan ajoneuvon pysäköi leasingvuokraaja. Tämä väite liittyy nimittäin asiakysymyksen tutkimiseen, joka tuomioistuimen on suoritettava sen jälkeen, kun se on ratkaissut kysymyksen toimivallastaan.

91

Unionin tuomioistuin on tältä osin katsonut, että tuomioistuin, jonka käsiteltäväksi on saatettu sopimuksen täyttämistä koskeva kanne, on asetuksen N:o 1215/2012 7 artiklan 1 alakohdan nojalla toimivaltainen silloinkin, kun vastaaja esittää puolustautumisperusteenaan, että mitään sopimusta ei ole (tuomio 4.3.1982, Effer, 38/81, EU:C:1982:79, 8 kohta).

92

Toiseksi mahdollisuudesta luonnehtia pääasiassa kyseessä olevaa pysäköintisopimusta palvelujen suorittamista koskevaksi sopimukseksi asetuksen N:o 1215/2012 7 artiklan 1 alakohdan b alakohdan soveltamiseksi on täsmennettävä, että tällainen luonnehdinta sulkee pois mainitun asetuksen 7 artiklan 1 alakohdan a alakohdassa säädetyn toimivaltasäännön soveltamisen. Kun nimittäin otetaan huomioon tämän säännöksen c alakohdassa vahvistettu sen a ja b alakohtien välinen hierarkia, a alakohdassa säädettyä toimivaltasääntöä sovelletaan vain vaihtoehtoisesti ja jos mainitussa b alakohdassa säädettyjä toimivaltasääntöjä ei sovelleta (tuomio 8.3.2018, Saey Home & Garden, C-64/17, EU:C:2018:173 Granarolo, 34 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

93

Asetuksen N:o 1215/2012 7 artiklan 1 alakohdan b alakohdan toisessa luetelmakohdassa tarkoitetusta palvelun käsitteestä on todettava, että se edellyttää vähintäänkin sitä, että palveluja tarjoava osapuoli harjoittaa määrättyä toimintaa korvausta vastaan (ks. vastaavasti tuomio 8.3.2018, Saey Home & Garden, C‑64/17, EU:C:2018:173 Granarolo, 38 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

94

Toimintaa koskevasta arviointiperusteesta on todettava, että se edellyttää positiivisia toimia eikä pelkkää pidättymistä (tuomio 8.3.2018, Saey Home & amp, Garden, C-64/17, EU:C:2018:173, 39 kohta). Unionin tuomioistuin on siten katsonut, että sopimus, jolla teollis- ja tekijänoikeuden haltija myöntää sopimuskumppanilleen oikeuden kyseisen oikeuden käyttöön maksua vastaan, ei merkitse tällaista toimintaa, koska immateriaalioikeuden haltija ei käyttöoikeuden myöntäessään suorita minkäänlaista palvelua vaan sitoutuu ainoastaan antamaan sopimuskumppanilleen oikeuden käyttää vapaasti kyseistä oikeutta (ks. vastaavasti tuomio 23.4.2009, Falco Privatstiftung ja Rabitsch, C-533/07, EU:C:2009:257, 30 ja 31 kohta).

95

Unionin tuomioistuimen käytettävissä olevista tiedoista ilmenee nyt käsiteltävässä asiassa, että Obala vastaa yleisten pysäköintialueiden hallinnoinnista, mikä edellyttää määrättyä toimintaa, johon kuuluu ainakin pysäköintipaikkojen perustaminen yleiselle tielle ja niiden merkitseminen sekä pysäköintimaksujen keräämisen hallinnointi.

96

Toiminnasta vastikkeeksi saatavaa korvausta koskevasta arviointiperusteesta on todettava, että nyt käsiteltävässä asiassa ei ole kiistetty sitä, että päiväpysäköintilipukkeen maksamista voidaan pitää korvauksena.

97

Kuten myös julkisasiamies ratkaisuehdotuksensa 119 ja 120 kohdassa totesi, pääasiassa kyseessä olevaa pysäköintisopimusta voidaan näin ollen luonnehtia asetuksen N:o 1215/2012 7 artiklan 1 alakohdan b alakohdan toisessa luetelmakohdassa tarkoitetuksi palvelujen suorittamista koskevaksi sopimukseksi.

98

Viidenteen ja seitsemänteen kysymykseen on näin ollen vastattava, että asetuksen N:o 1215/2012 7 artiklan 1 alakohtaa on tulkittava siten, että yhtäältä kyseisessä säännöksessä tarkoitetun sopimusta koskevan asian käsitteen alaan kuuluu vaatimus sellaisen maksun perimiseksi, joka perustuu sopimukseen, jonka kohteena on pysäköinti yhdelle yleisellä tiellä olevista merkityistä pysäköintipaikoista, jotka tätä tarkoitusta varten valtuutettu yhtiö on järjestänyt ja joita se hallinnoi, ja että toisaalta tämä sopimus on kyseisen asetuksen 7 artiklan 1 kohdan b alakohdan toisessa luetelmakohdassa tarkoitettu palvelujen suorittamista koskeva sopimus.

99

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (ensimmäinen jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: