–

Komisia za protivodeystvie na koruptsiyata i za otnemane na nezakonno pridobitoto imushtestvo, asiamiehinään P. Georgiev ja N. Kolev,

–

BP, edustajanaan L. E. Karadaliev, advokat,

–

AB, edustajanaan S. A. Stoyanov, advokat,

–

PB, edustajinaan D. V. Kostadinova ja S. Pappas, advokati,

–

”Тrast B” ООD, edustajanaan S. A. Stoyanov, advokat,

–

”Dunarit” AD, edustajanaan T. S. Trifonov, advokat,

–

Corporate Commercial Bank, selvitystilassa, asiamiehinään K. H. Marinova ja A. N. Donov,

–

Bulgarian hallitus, asiamiehinään L. Zaharieva ja T. Mitova,

–

Tšekin hallitus, asiamiehinään M. Smolek, J. Vláčil ja A. Kasalická,

–

Irlanti, asiamiehinään J. O’Connor, M. Browne, C. Durnin, M. Berry ja A. Joyce, avustajinaan D. Dodd, BL, B. Murray ja N. Butler, SC,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään R. Troosters ja Y. G. Marinova,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee rikoksentekovälineiden ja rikoshyödyn jäädyttämisestä ja menetetyksi tuomitsemisesta Euroopan unionissa 3.4.2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/42/EU (EUVL 2014, L 127, s. 39 ja oikaisu EUVL 2014, L 138, s. 114) tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty menettelyssä, jossa vastakkain ovat yhtäältä Komisia za protivodeystvie na koruptsiyata i za otnemane na nezakonno pridobitoto imushtestvo (korruption torjuntaan ja lainvastaisesti hankitun omaisuuden menetetyksi tuomitsemiseen liittyvistä asioista vastaava lautakunta, Bulgaria; jäljempänä lautakunta) ja toisaalta BP sekä joukko luonnollisia henkilöitä ja oikeushenkilöitä, joiden on katsottu olevan sidoksissa BP:hen tai tämän määräysvallassa, ja jossa on kyse vaatimuksesta BP:n ja kyseisten henkilöiden lainvastaisesti hankkiman omaisuuden menetetyksi tuomitsemisesta.

3

Rikoksen tuottaman hyödyn ja rikoksella saadun omaisuuden sekä rikoksentekovälineiden menetetyksi tuomitsemisesta 24.2.2005 tehdyn neuvoston puitepäätöksen 2005/212/YOS (EUVL 2005, L 68, s. 49) johdanto-osan ensimmäisessä, viidennessä ja kymmenennessä perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

– –

– –

4

Puitepäätöksen 2005/212 1 artiklan ensimmäisessä, toisessa, kolmannessa ja neljännessä luetelmakohdassa säädetään seuraavaa:

”Tässä puitepäätöksessä tarkoitetaan:

5

Puitepäätöksen 2005/212 2 artiklassa, jonka otsikko on ”Menetetyksi tuomitseminen” säädetään seuraavaa:

”1.   Kunkin jäsenvaltion on toteutettava tarvittavat toimenpiteet voidakseen tuomita osaksi tai kokonaan menetetyksi rikoksentekovälineet ja sellaisen rikoksen tuottaman hyödyn, josta voi seurata yli yhden vuoden pituinen vankeusrangaistus, tai kyseisen hyödyn arvoa vastaavan määrän omaisuutta.

2.   Verorikosten osalta jäsenvaltiot voivat käyttää muita menettelyjä kuin rikosoikeudellisia menettelyjä tuomitakseen rikoksentekijän rikoksesta hankkiman hyödyn menetetyksi.”

6

Puitepäätöksen 3 artiklan otsikko on ”Laajemmat valtuudet menetetyksi tuomitsemiseen”, ja sen 2 kohdan c alakohdassa ja 4 kohdassa säädetään seuraavaa:

”2.   Kunkin jäsenvaltion on toteutettava tarvittavat toimenpiteet, jotta menetetyksi tuomitseminen tämän artiklan nojalla on mahdollista ainakin:

– –

– –

4.   Jäsenvaltiot voivat käyttää muita kuin rikosoikeudellisia menettelyjä tuomitakseen rikoksentekijän kyseisen omaisuuden menetetyksi.”

7

Puitepäätöksen 2005/212 4 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Kunkin jäsenvaltion on toteutettava tarvittavat toimenpiteet varmistaakseen, että 2 ja 3 artiklassa tarkoitettujen toimenpiteiden kohteeksi joutuneilla asianosaisilla on oikeuksiensa turvaamiseksi tehokkaita oikeusturvakeinoja.”

8

Puitepäätöksen 2005/212 5 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Tämä puitepäätös ei vaikuta velvoitteeseen kunnioittaa [SEU] 6 artiklassa tarkoitettuja perusoikeuksia ja perusperiaatteita, joihin kuuluu erityisesti syyttömyysolettama.”

9

Puitepäätöksen 2005/212 6 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on toteutettava tämän puitepäätöksen noudattamisen edellyttämät toimenpiteet viimeistään 15 päivänä maaliskuuta 2007.”

10

Vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen soveltamisesta menetetyksi tuomitsemista koskeviin päätöksiin (EUVL 2006, L 328, s. 59) 6.10.2006 tehdyn neuvoston puitepäätöksen 2006/783/YOS johdanto-osan kahdeksannessa perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”Tämän puitepäätöksen tavoitteena on helpottaa jäsenvaltioiden välistä yhteistyötä omaisuuden menetetyksi tuomitsemista koskevien päätösten keskinäisessä tunnustamisessa ja täytäntöönpanossa, niin että jäsenvaltion on tunnustettava ja pantava täytäntöön omalla alueellaan toisen jäsenvaltion rikosasioissa toimivaltaisen tuomioistuimen tekemä päätös menetetyksi tuomitsemisesta. Tämä puitepäätös liittyy – – puitepäätökseen [2005/212]. Viimeksi mainitun puitepäätöksen tarkoituksena on varmistaa, että kaikilla jäsenvaltioilla on tehokkaat säännöt siitä, milloin rikoksen tuottama hyöty voidaan tuomita menetetyksi, muun muassa säännöt todistustaakasta järjestäytyneeseen rikollisuuteen liittyvästä rikoksesta tuomitun henkilön hallussa olevien varojen alkuperän suhteen.”

11

Direktiivin 2014/42 johdanto-osan 9, 22 ja 23 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

– –

12

Direktiivin 2014/42 1 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Tässä direktiivissä vahvistetaan vähimmäissäännöt, joiden nojalla omaisuus voidaan jäädyttää sen mahdollista myöhempää menetetyksi tuomitsemista varten tai tuomita menetetyksi rikosasiassa.

2.   Tämä direktiivi ei vaikuta menettelyihin, joita jäsenvaltiot voivat käyttää tuomitakseen menetetyksi kyseessä olevan omaisuuden.”

13

Direktiivin 2014/42 2 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Tässä direktiivissä tarkoitetaan:

14

Direktiivin 2014/42 3 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Tätä direktiiviä sovelletaan seuraavissa välineissä tarkoitettuihin rikoksiin:

sekä muut oikeudelliset välineet, jos näissä välineissä säädetään erityisesti, että tätä direktiiviä sovelletaan niissä yhdenmukaistettuihin rikoksiin.”

15

Direktiivin 2014/42 4 artiklassa, jonka otsikko on ”Menetetyksi tuomitseminen”, säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet, jotta rikoksentekovälineet ja rikoshyöty tai rikoksentekovälineiden ja rikoshyödyn arvoa vastaava omaisuus voidaan tuomita joko kokonaan tai osittain menetetyiksi rikoksen johdosta annetulla lainvoimaisella tuomiolla, joka voidaan antaa myös menettelyssä, jossa asia tutkitaan ja ratkaistaan vastaajan poissaolosta huolimatta.

2.   Ainakin tapauksissa, joissa menettämisseuraamusta ei voida tuomita 1 kohdan nojalla siksi, että epäilty tai syytetty on sairas tai paennut, jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet, jotta rikoshyöty ja rikoksentekovälineet voidaan tuomita menetetyiksi, kun on aloitettu rikosoikeudellinen menettely rikoksesta, joka on omiaan tuottamaan taloudellista hyötyä välittömästi tai välillisesti, ja kun menettely olisi voinut johtaa rikoksesta tuomitsemiseen, jos epäilty tai syytetty olisi voinut osallistua oikeudenkäyntiin.”

16

Direktiivin 2014/42 5 artiklan, jonka otsikko on ”Laajennettu menetetyksi tuomitseminen”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet, jotta rikoksesta, joka on omiaan tuottamaan taloudellista hyötyä välittömästi tai välillisesti, tuomitulle kuuluva omaisuus voidaan tuomita joko kokonaan tai osittain menetetyksi, jos tuomioistuin on vakuuttunut tapauksen olosuhteiden, mukaan lukien täsmälliset tosiseikat ja saatavilla olevat todisteet, perusteella, että kyseinen omaisuus on peräisin rikollisesta toiminnasta.”

17

Direktiivin 2014/42 6 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet, jotta epäillyn tai syytetyn suoraan tai välillisesti kolmannelle osapuolelle siirtämä tai kolmannen osapuolen suoraan tai välillisesti epäillyltä tai syytetyltä hankkima rikoshyöty tai muu omaisuus, jonka arvo vastaa rikoshyödyn arvoa, voidaan tuomita menetetyksi ainakin tapauksissa, joissa kolmas osapuoli tiesi tai hänen olisi pitänyt tietää konkreettisten tosiasioiden ja olosuhteiden, myös omaisuuden siirtymisen veloituksetta tai huomattavasti markkina-arvoa alemmasta hinnasta, perusteella, että siirron tai hankinnan tarkoituksena oli menetetyksi tuomitsemisen välttäminen.”

18

Direktiivin 2014/42 8 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että henkilöillä, joita tässä direktiivissä säädetyt toimenpiteet koskevat, on oikeus tehokkaisiin suojakeinoihin ja oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin oikeuksiensa suojaamiseksi.”

19

Direktiivin 2014/42 14 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Korvataan – – puitepäätöksen [2005/212] 1 artiklan neljä ensimmäistä luetelmakohtaa ja 3 artikla niiden jäsenvaltioiden osalta, joita tämä direktiivi sitoo, tämän kuitenkaan vaikuttamatta näiden jäsenvaltioiden velvollisuuksiin, jotka koskevat [tämän puitepäätöksen] saattamiselle osaksi kansallista lainsäädäntöä asetettuja määräaikoja.

2.   Niiden jäsenvaltioiden osalta, joita tämä direktiivi sitoo, viittauksia 1 kohdassa tarkoitettuihin – – [puitepäätöksen 2005/212] säännöksiin pidetään viittauksina tähän direktiiviin.”

20

Lainvastaisesti hankitun omaisuuden tuomitsemisesta valtiolle menetetyksi (Zakon za otnemane v polza na darzhavata na nezakonno pridobito imushtestvo; DV nro 38, 18.5.2012; jäljempänä menetetyksi tuomitsemisesta annettu laki) annetun lain, joka tuli voimaan 19.11.2012, 1 §:ssä säädettiin ennen kyseisen lain kumoamista 19.1.2018 korruptionvastaisista toimista ja laittomasti hankitun omaisuuden tuomitsemisesta valtiolle menetetyksi annetulla lailla (Zakon za protivodeystvie na korupsiata i za otnemane na nezakonno pridobitoto imushestvo; DV nro 7, 19.1.2018) seuraavaa:

”1)   Laittomasti hankittu omaisuus tuomitaan valtiolle menetetyksi tässä laissa säädettyjen edellytysten täyttyessä ja tässä laissa säädettyjen menettelyjen mukaisesti.

2)   Edellä 1 momentissa tarkoitettua omaisuutta on omaisuus, jota ei voida todeta saadun laillisesta lähteestä.”

21

Menetetyksi tuomitsemisesta annetun lain 2 §:n 1 momentissa säädettiin seuraavaa:

”Tämän lain nojalla vireille pantu menettely toimitetaan riippumatta tutkinnan kohteena olevaa henkilöä ja/tai häneen sidoksissa olevia henkilöitä vastaan vireille pannusta rikosoikeudellisesta menettelystä.”

22

Menetetyksi tuomitsemisesta annetun lain 5 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”[Lautakunta] on pysyvä ja riippumaton kansallinen erityisviranomainen.”

23

Menetetyksi tuomitsemisesta annetun lain 21 §:ssä säädettiin seuraavaa:

1)   [Lautakunta] aloittaa tässä laissa tarkoitetun menettelyn silloin, kun on todennäköisiä syitä epäillä, että tietty omaisuus on hankittu lainvastaisesti.

2)   Tällaisista todennäköisistä syistä on kyse silloin, kun asiassa suoritetun tutkinnan jälkeen voidaan todeta, että tutkinnan kohteena olevan henkilön omaisuudessa on merkittävä epäsuhta.”

24

Menetetyksi tuomitsemisesta annetun lain 22 §:n 1 momentissa säädettiin seuraavaa:

”Asianomaisen aluehallintoviranomaisen johtaja aloittaa päätöksellään tämän lain 21 §:n 2 momentissa tarkoitetun tutkinnan, jos henkilöä epäillään tai syytetään seuraavissa säännöksissä mainituista rikoksista:

– –

– –”

25

Menetetyksi tuomitsemisesta annetun lain 66 §:ssä säädettiin seuraavaa:

”Menetetyksi tuomitaan omaisuus, jonka tutkinnan kohteena oleva henkilö on siirtänyt jollekin oikeushenkilölle tai jonkin oikeushenkilön pääomaan raha- tai muuna suorituksena, jos henkilöt, jotka johtavat kyseistä oikeushenkilöä tai joiden määräysvallassa se on, tiesivät tai heidän olisi pitänyt olosuhteiden perusteella olettaa, että omaisuus oli hankittu lainvastaisesti.

2)   Menetetyksi tuomitaan myös sellainen oikeushenkilön lainvastaisesti hankkima omaisuus, joka on tutkinnan kohteena olevan henkilön tai häneen sidoksissa olevien henkilöiden itsenäisessä tai yhteisessä määräysvallassa.

– –”

26

Menetetyksi tuomitsemisesta annetun lain 75 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”Lainvastaisesti hankitun omaisuuden tuomitsemista valtiolle menetetyksi koskeva vaatimus osoitetaan tuomioistuimelle tutkinnan kohteena olevaa henkilöä ja 64, 65, 66, 67 ja 71 §:ssä tarkoitettuja henkilöitä vastaan.”

27

Menetetyksi tuomitsemisesta annetun lain 76 §:n 2 momentissa säädetään seuraavaa:

”Tutkinnan kohteena oleva henkilö ja 64, 65, 66, 67 ja 71 §:ssä tarkoitetut henkilöt ovat vastaajina menettelyssä.”

28

Menetetyksi tuomitsemisesta annetun lain 80 §:ssä säädetään seuraavaa:

”Niihin kysymyksiin, joista ei ole säädetty tässä osastossa, sovelletaan siviiliprosessilakia [(Grazhdanski-protsesualen kodeks)].”

29

Siviiliprosessilain 17 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”Tuomioistuin lausuu kaikista asian ratkaisun kannalta merkityksellisistä kysymyksistä puuttumatta kuitenkaan kysymykseen siitä, onko asiassa syyllistytty rikokseen.”

30

Rikoslain 53 §:ssä säädetään seuraavaa:

”1)   Rikosoikeudellisesta vastuusta riippumatta valtiolle menetetyksi tuomitaan

2)   Valtiolle menetetyksi tuomitaan myös

31

Rikoslain 201 §:ssä säädetään seuraavaa:

”Henkilölle, joka tehtäviään hoitaessaan kavaltaa rahaa, omaisuutta tai muita arvoesineitä, jotka eivät ole hänen omaisuuttaan ja jotka on annettu hänen haltuunsa hänen tehtäviensä hoitamiseksi tai uskottu hänelle, jotta hän huolehtisi niistä tai vastaisi niiden hoidosta, voidaan määrätä tehtävien hoidon yhteydessä tapahtuneesta kavalluksesta korkeintaan kahdeksan vuoden vapausrangaistus, ja tuomioistuin voi määrätä menetetyksi korkeintaan puolet tekoon syyllistyneen omaisuudesta ja määrätä hänet menettämään oikeutensa – –”

32

Rikoslain 203 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”Tehtävien hoidossa tehdystä erityisen laajamittaisesta kavalluksesta, jota on pidettävä luonteeltaan erityisen törkeänä, voidaan määrätä 10–20 vuoden vapausrangaistus.”

33

Sofiyska gradska prokuratura (Sofian kaupungin syyttäjänvirasto, Bulgaria) ilmoitti 28.7.2014 lautakunnalle syytetoimiin ryhtymisestä BP:tä vastaan sillä perusteella, että tämä oli erään bulgarialaisen pankin hallintoneuvoston puheenjohtajana yllyttänyt vuoden 2011 joulukuusta 19.6.2014 saakka muita henkilöitä kavaltamaan rikoslain 201 §:n ja 203 §:n 1 momentin vastaisesti pankille kuuluvia varoja yhteensä yli 205 miljoonan Bulgarian levan (BGN) (n. 105 miljoonaa euroa) arvosta.

34

Ennakkoratkaisupyynnön mukaan rikosoikeudellinen menettely on vireillä, eikä asiassa ole vielä annettu lainvoimaista tuomiota eikä siis BP:tä ole lainvoimaisesti tuomittu.

35

Lautakunta suoritti tutkinnan, jonka kohteena oli ajanjakso 4.8.2004–4.8.2010 ja josta ilmeni muun muassa, että BT:llä ja hänen perheenjäsenillään oli hallussaan huomattavan suuria pankkitalletuksia, jotka eivät vastanneet heidän laillisia tulojaan, he olivat siirtäneet pankin kautta varoja, joiden alkuperää ei voitu määrittää, he olivat hankkineet huomattavan arvokasta irtainta ja kiinteää omaisuutta ja BP oli saanut palkkioita sopimuksista, jotka on todettu fiktiivisiksi, ja näistä toimista saatujen tulojen tarkoituksena on ollut peitellä niiden varojen alkuperän lainvastaisuutta, joita oli käytetty BP:n omaisuuden hankintaan.

36

Lautakunta pani 14.5.2015 tekemällään päätöksellä vireille Sofiyski gradski sadissa (Sofian kaupungin alioikeus, Bulgaria) menetetyksi tuomitsemisesta annetun lain 22 §:n 1 momentin 8 kohdan perusteella menettelyn BP:n ja hänen perheenjäsentensä sekä BP:hen sidoksissa tai hänen määräysvallassaan olevien kolmansien väitetysti lainvastaisesti hankkiman omaisuuden tai sen rahamääräisen arvon – sellaisen omaisuuden osalta, joka oli myyty edelleen tai joka oli saatu tällaisen lainvastaisesti hankitun omaisuuden muuntamisesta – tuomitsemiseksi menetetyksi.

37

Lautakunnan vaatimuksesta Sofiyski gradski sad määräsi turvaamistoimista sen omaisuuden osalta, jonka menetetyksi tuomitsemista oli vaadittu.

38

Ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa vireille pannussa menettelyssä BP ja tietyt muut vastapuolet ovat väittäneet, että lautakunnan menetetyksi tuomitsemista koskeva vaatimus ei täyttänyt tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä muun muassa siksi, että se oli direktiivin 2014/42 vastainen. Heidän mukaansa direktiivissä edellytetään näet, että omaisuuden menetetyksi tuomitseminen perustuu lainvoimaiseen rikostuomioon, jollaista pääasiassa ei ole annettu. BP:n ja mainittujen muiden vastapuolten mukaan unionin tasolla ei ole säännöksiä siviilioikeudellisesta menettämisseuraamuksesta, minkä vuoksi menetetyksi tuomitseminen voi tapahtua vain lainvoimaisen rikostuomion perusteella. Näiden asianosaisten mukaan pääasian vastapuolia on kohdeltu niin kuin heidät olisi tuomittu lainvoimaisella tuomiolla, mikä heidän mukaansa loukkaa syyttömyysolettamaa ja oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin.

39

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että menetetyksi tuomitsemisesta annetusta laista käy nimenomaisesti ilmi, että siviilituomioistuimessa vireille pantu menettämisseuraamusmenettely on itsenäinen suhteessa tutkinnan kohteena olevaa henkilöä ja/tai tähän sidoksissa tai tämän määräysvallassa olevia henkilöitä vastaan vireille pantuun rikosoikeudelliseen menettelyyn. Pelkästään se, että syytetoimiin on ryhdytty, riittää sen mukaan siviilioikeudellisen menettämisseuraamusmenettelyn vireille panemiseen. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan direktiivin 2014/42 sanamuodosta käy kuitenkin selvästi ilmi, ettei yhteyttä rikosoikeudellisen menettelyn ja siviilioikeudellisen menettämisseuraamusmenettelyn välillä ole syytä sulkea pois ja ettei jälkimmäistä menettelyä pidä saattaa päätökseen ennen rikosoikeudellisen menettelyn päättymistä. Se katsoo, että menetetyksi tuomitsemisesta annetulla lailla on siis näin ylitetty direktiivissä 2014/42 säädetyn vähimmäisyhdenmukaistamisen vaatimukset ja että laki on näin direktiivin vastainen. Koska BP:tä ei ole vielä tuomittu pääasiassa kyseessä olevista teoista, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että siviilioikeudellista menettämisseuraamusmenettelyä pitäisi lykätä siihen saakka, kunnes muun muassa BP:tä vastaan vireille saatettu rikosoikeudellinen menettely on saatettu päätökseen.

40

Sofiyski gradski sad ei kuitenkaan ole varma direktiivin 2014/42 säännösten tulkinnasta, minkä vuoksi se on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

41

Lautakunta sekä Bulgarian ja Tšekin hallitukset väittävät, ettei ennakkoratkaisupyyntö täytä tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä.

42

Näiden osapuolten mukaan direktiivin 2014/42 tulkinnalla ei ole merkitystä pääasian ratkaisun kannalta. Ne katsovat näet, että direktiivin tarkoituksena on omaisuuden menettämisseuraamusta koskevien vähimmäissääntöjen vahvistaminen rikosasioita varten, kun taas pääasiassa vireille pantu menettämisseuraamusmenettely on luonteeltaan siviilioikeudellinen, eikä se riipu rikosoikeudellisen menettelyn toimittamisesta tai lopputuloksesta. Lisäksi ne katsovat, että lautakunnan vaatimus omaisuuden tuomitsemisesta menetetyksi perustuu rikoslain 201–203 §:ssä tarkoitettuun kavallusrikokseen. Tätä rikosta ei kuitenkaan mainita yhdessäkään niistä välineistä, jotka on lueteltu direktiivin 2014/42 3 artiklassa, jossa määritellään direktiivin asiallinen soveltamisala. Lautakunta ja Bulgarian hallitus ovat lopuksi ilmoittaneet, että direktiivin 2014/42 täytäntöönpanolle sen 12 artiklassa säädetty määräaika päättyi 4.10.2016 ja että menettely ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa pantiin vireille 22.3.2016, minkä vuoksi direktiivin säännökset eivät niiden mukaan ole pääasiassa ajallisesti sovellettavia.

43

Tämän osalta on muistettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan olettamana on, että kansallisen tuomioistuimen niiden oikeudellisten seikkojen ja tosiseikkojen perusteella, joiden määrittämisestä se vastaa ja joiden paikkansapitävyyden selvittäminen ei ole unionin tuomioistuimen tehtävä, esittämillä unionin oikeuden tulkintaan liittyvillä kysymyksillä on merkitystä asian ratkaisun kannalta. Unionin tuomioistuin voi jättää tutkimatta kansallisen tuomioistuimen esittämän pyynnön ainoastaan, jos on ilmeistä, että pyydetyllä unionin oikeuden tulkitsemisella ei ole mitään yhteyttä kansallisessa tuomioistuimessa käsiteltävän asian tosiseikkoihin tai kohteeseen, jos kyseinen ongelma on luonteeltaan hypoteettinen taikka jos unionin tuomioistuimella ei ole tiedossaan niitä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja, jotka ovat tarpeen, jotta se voisi antaa hyödyllisen vastauksen sille esitettyihin kysymyksiin (tuomio 24.6.2008, Commune de MesquerC-188/07, EU:C:2008:359, 30 kohta ja tuomio 13.11.2018, Levola Hengelo, C-310/17, EU:C:2018:899, 28 kohta).

44

Kun, kuten käsiteltävässä asiassa, ei ole ilmeistä, että unionin säännöksen tulkitsemisella ei ole mitään yhteyttä kansallisessa tuomioistuimessa käsiteltävänä olevan asian tosiseikkoihin tai kohteeseen, väite, jonka mukaan kyseistä säännöstä ei sovelleta pääasiassa, ei liity ennakkoratkaisupyynnön tutkittavaksi ottamiseen vaan se koskee esitettyjen kysymysten aineellista arviointia (tuomio 12.12.2019, Slovenské elektrárne, C-376/18, EU:C:2019:1068, 29 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

45

Ennakkoratkaisupyyntö voidaan näin ollen ottaa tutkittavaksi.

46

Kansallisten tuomioistuinten ja unionin tuomioistuimen välille SEUT 267 artiklalla luodussa yhteistyössä unionin tuomioistuimen tehtävänä on antaa kansalliselle tuomioistuimelle hyödyllinen vastaus, jonka perusteella kansallinen tuomioistuin voi ratkaista siinä vireillä olevan asian. Unionin tuomioistuimen on tämän vuoksi tarvittaessa muotoiltava sille esitetyt kysymykset uudelleen. Se, että kansallinen tuomioistuin on muodollisesti esittänyt ennakkoratkaisukysymyksen viittaamalla tiettyihin unionin oikeuden määräyksiin tai säännöksiin, ei estä unionin tuomioistuinta esittämästä kansalliselle tuomioistuimelle kaikkia unionin oikeuden tulkintaan liittyviä seikkoja, jotka saattavat olla hyödyllisiä kansallisen tuomioistuimen arvioidessa käsiteltävänään olevaa asiaa, riippumatta siitä, onko kansallinen tuomioistuin kysymyksiä esittäessään viitannut niihin. Unionin tuomioistuimen on tältä osin poimittava kaikista kansallisen tuomioistuimen esittämistä seikoista ja erityisesti ennakkoratkaisupyynnön esittämisestä tehdyn päätöksen perusteluista ne unionin oikeutta koskevat seikat, joita on syytä tulkita, kun otetaan huomioon riidan kohde (tuomio 5.12.2019, EVN Bulgaria Toplofikatsia ja Toplofikatsia Sofia, C-708/17 ja C-725/17, EU:C:2019:1049, 46 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

47

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin haluaa kysymyksillään unionin tuomioistuimen vastauksen siihen, millä tavoin direktiivin 2014/42 säännöksiä on tulkittava. Kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 41 kohdassa todennut, kavalluksen muodostavat teot, sellaisina kuin ne on ennakkoratkaisupyynnössä kuvattu, eivät kuitenkaan täytä minkään sellaisen rikoksen tunnusmerkistöä, joista direktiivin 2014/42 3 artiklassa tyhjentävästi luetelluissa välineissä on kyse, joten lautakunnan vireille paneman kansallisen menettelyn kohde jää direktiivin asiallisen soveltamisalan ulkopuolelle.

48

Direktiivin 2014/42 14 artiklan 1 kohdassa säädetään lisäksi, että direktiivillä korvataan yksinomaan puitepäätöksen 2005/212 1 artiklan neljä ensimmäistä luetelmakohtaa sekä sen 3 artikla niiden jäsenvaltioiden osalta, joita direktiivi sitoo, mikä merkitsee sitä, kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 48 ja 49 kohdassa todennut, että puitepäätöksen 2, 4 ja 5 artikla pysyvät voimassa direktiivin 2014/42 antamisen jälkeen.

49

Puitepäätöksen 2005/212 2 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet voidakseen tuomita osaksi tai kokonaan menetetyksi rikoksentekovälineet ja sellaisen rikoksen tuottaman hyödyn, josta voi seurata yli yhden vuoden pituinen vankeusrangaistus, ja käsiteltävässä tapauksessa rikoksista, joista ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on tehnyt selkoa, voi seurata 10–20 vuoden mittainen vapausrangaistus, joten niiden voidaan katsoa kuuluvan tämän puitepäätöksen soveltamisalaan.

50

Tästä seuraa, että puitepäätöksen 2005/212 säännökset ovat – tämän vaikuttamatta puitepäätöksen tulkintaan ja sen soveltamisalaan – välttämättä sellaisia unionin oikeutta koskevia seikkoja, jotka on pääasian kohteen ja ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen ilmoittamien tietojen perusteella otettava huomioon, jotta unionin tuomioistuin voisi antaa hyödyllisen vastauksen sille esitettyihin kysymyksiin.

51

Edellä todettu huomioon ottaen on katsottava, että ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kysymykset, joita on tarkasteltava yhdessä, koskevat asiallisesti sitä, onko puitepäätöstä 2005/212 tulkittava siten, että se on esteenä jäsenvaltion lainsäädännölle, jonka mukaan kansallinen tuomioistuin määrää lainvastaisesti hankitun omaisuuden menettämisestä sellaisen menettelyn päätteeksi, jonka edellytyksenä ei ole rikoksen toteaminen eikä näin myöskään tällaisesta rikoksesta epäiltyjen tuomitseminen.

52

Kysymykseen vastattaessa on muistettava, että puitepäätös 2005/212 perustuu EU-sopimuksen VI osaston, jonka otsikko oli ”Määräykset poliisiyhteistyöstä ja oikeudellisesta yhteistyöstä rikosasioissa”, määräyksiin, sellaisena kuin sopimus oli voimassa ennen Lissabonin sopimusta, määräyksiin ja erityisesti EU 29 artiklaan, EU 31 artiklan 1 kohdan c alakohtaan ja EU 34 artiklan 2 kohdan b alakohtaan.

53

EU 31 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaan oikeudellista yhteistyötä rikosasioissa koskevaa yhteistä toimintaa on tällaisen yhteistyön mahdollisesti edellyttämä, jäsenvaltioissa sovellettavien sääntöjen yhteensopivuuden varmistaminen. Tässä yhteydessä puitepäätöksellä 2005/212 pyritään takaamaan, kuten sen johdanto-osan 10 perustelukappaleessa on todettu, se, että kaikissa jäsenvaltioissa on tehokkaat säännöt siitä, milloin rikoksen tuottama hyöty voidaan tuomita menetetyksi.

54

Puitepäätöksen 2005/212 2 artiklan 1 kohdassa edellytetään siis, että kunkin jäsenvaltion on toteutettava tarvittavat toimenpiteet voidakseen tuomita osaksi tai kokonaan menetetyksi rikoksentekovälineet ja sellaisen rikoksen tuottaman hyödyn, josta voi seurata yli yhden vuoden pituinen vankeusrangaistus, tai kyseisen hyödyn arvoa vastaavan määrän omaisuutta, ja sen 1 artiklan neljännessä luetelmakohdassa määritellään menetetyksi tuomitseminen tuomioistuimen oikeudenkäynnissä rikoksen tai rikosten perusteella määräämäksi rangaistukseksi tai toimenpiteeksi, jolla omaisuus määrätään lopullisesti menetetyksi.

55

Kuten puitepäätöksen 2005/212 johdanto-osan 10 perustelukappaleesta käy ilmi, puitepäätös liittyy Tanskan kuningaskunnan tekemään ehdotukseen, joka johti vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen soveltamisesta menetetyksi tuomitsemista koskeviin päätöksiin 6.10.2006 tehtyyn neuvoston puitepäätökseen 2006/783/YOS (EUVL 2006, L 328, s. 59). Kuten tämän jälkimmäisen puitepäätöksen johdanto-osan kahdeksannessa perustelukappaleessa todetaan, puitepäätöksen tavoitteena on helpottaa jäsenvaltioiden välistä yhteistyötä omaisuuden menetetyksi tuomitsemista koskevien päätösten keskinäisessä tunnustamisessa ja täytäntöönpanossa, niin että jäsenvaltion on tunnustettava ja pantava täytäntöön omalla alueellaan toisen jäsenvaltion rikosasioissa toimivaltaisen tuomioistuimen tekemä päätös menetetyksi tuomitsemisesta.

56

Kun näin ollen otetaan huomioon puitepäätöksen 2005/212 tavoitteet, sen säännösten sanamuoto ja asiayhteys, jossa se tehtiin, on katsottava, että se on toimi, jolla pyritään velvoittamaan jäsenvaltiot ottamaan käyttöön yhteiset vähimmäissäännöt rikoksentekovälineiden ja rikoshyödyn menetetyksi tuomitsemisen osalta rikosoikeudenkäynneissä menettämisseuraamuksista tehtyjen tuomioistuinratkaisujen vastavuoroisen tunnustamisen helpottamiseksi, kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 63 kohdassa myös todennut.

57

Puitepäätöksellä 2005/212 ei siis säännellä sellaisten lainvastaisen toiminnan välineiden tai tällaisesta toiminnasta peräisin olevan hyödyn menetetyksi tuomitsemista, josta jäsenvaltion tuomioistuin määrää menettelyssä tai sellaisen menettelyn päätteeksi, jossa ei ole kyse yhden tai useamman rikoksen toteamisesta.

58

Puitepäätöksen 2005/212 2 artiklan 2 kohta ei ole millään tavoin esteenä tälle tulkinnalle.

59

Mainitussa puitepäätöksen kohdassa todetaan näet vain, että jäsenvaltiot voivat verorikosten osalta käyttää muita menettelyjä kuin rikosoikeudellisia menettelyjä tuomitakseen rikoksentekijän rikoksesta hankkiman hyödyn menetetyksi. Kyseistä kohtaa ei voida tulkita vastakohtaispäätelmin siten, että jäsenvaltioilta olisi evätty mahdollisuus ottaa käyttöön rikosoikeudellisten menettelyjen lisäksi muita menettämisseuraamusmenettelyjä, jotka eivät liity verorikoksiin. Tällaisella kiellolla ylitettäisiin puitepäätöksellä käyttöön otettujen vähimmäissääntöjen ulottuvuus.

60

Käsiteltävässä tapauksessa ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa vireillä oleva menettämisseuraamusmenettely on luonteeltaan siviilioikeudellinen ja sen rinnalla on kansallisessa oikeudessa voimassa myös vastaavaa rikosoikeudellista menettelyä koskeva säännöstö. On totta, että menetetyksi tuomitsemisesta annetun lain 22 §:n 1 momentin mukaan lautakunta panee vireille tällaisen menettelyn silloin, kun se on saanut tiedon siitä, että henkilöä syytetään tietyntyyppisistä rikoksista. Unionin tuomioistuimelle toimitetusta aineistosta ja tarkennuksista, jotka lautakunta, Bulgarian hallitus ja Euroopan komissio ovat esittäneet istunnossa, käy kuitenkin ilmi, että tämän lain säännösten mukaan kyseinen menettely, jossa keskitytään yksinomaan omaisuuteen, joka on väitetty hankitun lainvastaisesti, toimitetaan sen vireilletulon jälkeen erillään rikoksista epäiltyä vastaan aloitetusta mahdollisesta rikosoikeudellisesta menettelystä ja sen lopputuloksesta eli erityisesti riippumatta siitä, tuomitaanko mainittu tekijä.

61

Näin ollen on katsottava, että ratkaisua, joka ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tehtävä pääasiassa, ei tehdä menettelyssä tai sellaisen menettelyn päätteeksi, jossa on kyse yhdestä tai useammasta rikoksesta. Se ei siis kuulu puitepäätöksen 2005/212 soveltamisalaan.

62

Esitettyihin kysymyksiin on edellä tarkastellut näkökohdat huomioon ottaen vastattava, että puitepäätöstä 2005/212 on tulkittava siten, ettei se ole esteenä jäsenvaltion lainsäädännölle, jonka mukaan kansallinen tuomioistuin määrää lainvastaisesti hankitun omaisuuden menettämisestä sellaisen menettelyn päätteeksi, jonka edellytyksenä ei ole rikoksen toteaminen eikä näin myöskään tällaisesta rikoksesta epäiltyjen tuomitseminen.

63

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (kolmas jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

Rikoksen tuottaman hyödyn ja rikoksella saadun omaisuuden sekä rikoksentekovälineiden menetetyksi tuomitsemisesta 24.2.2005 tehtyä neuvoston puitepäätöstä 2005/212/YOS on tulkittava siten, ettei se ole esteenä jäsenvaltion lainsäädännölle, jonka mukaan kansallinen tuomioistuin määrää lainvastaisesti hankitun omaisuuden menettämisestä sellaisen menettelyn päätteeksi, jonka edellytyksenä ei ole rikoksen toteaminen eikä näin myöskään tällaisesta rikoksesta epäiltyjen tuomitseminen.