1

Alcogroup SA ja Alcodis SA vaativat valituksessaan unionin tuomioistuinta kumoamaan unionin yleisen tuomioistuimen 10.4.2018 antaman tuomion Alcogroup ja Alcodis v. komissio (T‑274/15, ei julkaistu, EU:T:2018:179; jäljempänä valituksenalainen tuomio), jolla unionin yleinen tuomioistuin jätti tutkimatta niiden kanteen, jolla ne vaativat kumottavaksi yhtäältä 12.3.2015 tehdyn komission päätöksen C(2015) 1769 final, joka on osoitettu Alcogroupille ja kaikille suoraan tai välillisesti sen määräysvallassa oleville yrityksille, mukaan lukien Alcodis, ja joka koskee neuvoston asetuksen (EY) N:o 1/2003 20 artiklan 4 kohdan mukaista menettelyä (AT.40244 – Bioethanol) (jäljempänä toinen tarkastuspäätös), ja toisaalta 8.5.2015 päivätyn komission kirjeen, joka on osoitettu Alcogroupille ja joka koskee tutkimuksia AT.40244 – Bioethanol ja AT.40054 – Oil and Biofuel Markets (jäljempänä 8.5.2015 päivätty kirje).

2

[SEUT 101] ja [SEUT 102] artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta 16.12.2002 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1/2003 (EYVL 2003, L 1, s. 1) 20 artiklan, jonka otsikko on ”Komission tarkastusvaltuudet”, 1 ja 4 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Hoitaakseen tällä asetuksella sille annetut tehtävät komissio voi toteuttaa kaikki tarvittavat tarkastukset yrityksissä ja yritysten yhteenliittymissä.

– –

4.   Yritysten ja yritysten yhteenliittymien on suostuttava komission päätöksellään määräämiin tarkastuksiin. Päätöksessä on mainittava tarkastuksen kohde ja tarkoitus, määrättävä tarkastuksen aloituspäivä, ilmoitettava 23 artiklassa ja 24 artiklassa säädetyt seuraamukset sekä mainittava oikeus hakea muutosta päätökseen yhteisöjen tuomioistuimelta. – –”

3

Unionin yleinen tuomioistuin on esittänyt riita-asian taustalla olevat tosiseikat valituksenalaisen tuomion 1–27 kohdassa seuraavasti:

4

Kirjeen, jonka päiväys on 8.5.2015, merkityksellinen sisältö oli seuraava:

”Komission asiakirja-aineiston AT.40244 – Bioethanol yhteydessä toteuttamien toimien osalta muistutan, että te ette lainkaan väitä, että komissiolla olisi hallussaan asianajajan ja hänen asiakkaansa välisen yhteydenpidon luottamuksellisuuden piiriin kuuluvia asiakirjoja. Vaatimuksenne rajoittuvat siihen, että tarkastajat ovat ’merkinneet’ (’tagged’) ja saattaneet lukea asiakirjoja, jotka kuuluvat luottamuksellisuuden suojan piiriin.

Etsinnän aikana työryhmäni kuitenkin selitti teille, asiakkaallenne ja valitsemallenne kolmannelle osapuolelle (Coene) komission tarkastajien tietojenkeruumenettelyä ja komission käyttämän tutkimusohjelmiston toimintaa. Näin ollen teille selitettiin, että asiakirjan (kuten esimerkiksi liitetiedoston) merkitseminen ei välttämättä tarkoita, että tarkastajat olisivat lukeneet kaikki tähän asiakirjaan liittyvät asiakirjat (kuten sähköpostiviestin, jossa on useita liitetiedostoja, jotka mahdollisesti kuuluvat salassapitovelvollisuuden piiriin). Tämän vuoksi väitteenne, joiden mukaan tarkastajien ryhmä tarkoituksellisesti valitsi ja tarkasteli salassapitovelvollisuuden piiriin kuuluvia asiakirjoja, ovat täysin perusteettomia.”

5

Valittajat vaativat kanteellaan unionin yleistä tuomioistuinta kumoamaan toisen tarkastuspäätöksen ja 8.5.2015 päivätyn kirjeen. Ne esittivät kanteensa tueksi yhden ainoan kanneperusteen, joka jakautui kahteen osaan.

6

Ensimmäinen osa koski sitä, että kantajien oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin, jota suojataan Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 47 artiklassa ja Roomassa 4.11.1950 allekirjoitetun ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen (jäljempänä Euroopan ihmisoikeussopimus) 6 artiklassa, ja erityisesti puolustautumisoikeuksia, hyvän hallinnon periaatetta ja suhteellisuusperiaatetta oli loukattu ja että puolueetonta tutkintaa koskevaa velvollisuutta oli laiminlyöty.

7

Toinen osa koski perusoikeuskirjan 7 artiklassa ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa määrätyn kotirauhan loukkaamattomuutta koskevan oikeuden loukkaamista.

8

Unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että kanne oli jätettävä tutkimatta.

9

Aluksi unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi valituksenalaisen tuomion 57–65 kohdassa molemmat kantajien väitteet, joilla pyrittiin osoittamaan, että kanne täytti tutkittavaksi ottamisen edellytykset toisen tarkastuspäätöksen osalta.

10

Unionin yleinen tuomioistuin muistutti yhtäältä valituksenalaisen tuomion 61–63 kohdassa, että oikeuskäytännön mukaan toimen lainmukaisuutta on arvioitava toimen antamisajankohtana olemassa olleiden oikeudellisten seikkojen ja tosiseikkojen perusteella ja että käsiteltävässä tapauksessa toisessa tarkastuspäätöksessä määrätyn tarkastuksen kulusta esitetyt väitteet eivät siis vaikuta kyseisen päätöksen kumoamista koskevaan vaatimukseen, mitä tukee myös 18.6.2015 annettu tuomio Deutsche Bahn ym. v. komissio (C‑583/13 P, EU:C:2015:404). Kyseisestä tuomiosta nimittäin ilmenee unionin yleisen tuomioistuimen mukaan, että tarkastuksen sääntöjenvastainen kulku voi kyseenalaistaa vain sellaisten myöhempien tarkastuspäätösten pätevyyden, jotka on tehty edeltävän tarkastuksen yhteydessä lainvastaisesti kerättyjen tietojen perusteella.

11

Toisaalta unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi kantajien väitteen, jolla ne vaativat toisen tarkastuspäätöksen kumoamista siltä osin kuin siinä ei ollut määrätty varotoimenpiteistä sen välttämiseksi, että komissio saisi tietoonsa asiakirjoja, jotka kantajat olivat laatineet puolustustaan varten ensimmäisen tutkimuksen yhteydessä (jäljempänä varotoimenpiteet). Tällaiset toimenpiteet olivat kuitenkin tarpeellisia, koska oli olemassa vaara, että tutkijat löytävät toisen tarkastuksen yhteydessä puolustautumisasiakirjat, jotka liittyvät ensimmäiseen tutkintaan, jonka kohde liittyi läheisesti toisen tutkinnan kohteeseen. Tältä osin unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 64 kohdassa, että puolustautumisoikeuksien loukkaamiset, joihin kantajat olivat vedonneet, eivät johtuneet suoraan varotoimenpiteiden puuttumisesta vaan tarkastuksen kulusta, joka ei vaikuta toisen tarkastuspäätöksen kumoamisvaatimukseen. Unionin yleisen tuomioistuimen mukaan komissiolle on kuitenkin asetettu rajoituksia kaikissa tarkastuksissa, joten niiden oikeuksien kunnioittaminen, joihin valittajat vetosivat, on varmistettava joka tapauksessa ilman, että tätä varten on tarpeellista toteuttaa varotoimenpiteitä. Lisäksi kantajat eivät yksilöineet mitään konkreettista sääntöä, jossa komissiolle asetettaisiin oikeudellinen velvollisuus sisällyttää tarkastuspäätökseen erityisiä varotoimenpiteitä, jotka koskevat asianajajan ja hänen asiakkaansa välisen, toiseen tutkimukseen liittyvän kirjeenvaihdon luottamuksellisuutta. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi tämän perusteella valituksenalaisen tuomion 65 kohdassa, että toisella tarkastuspäätöksellä ei ollut kantajien kanteessaan esittämiä oikeusvaikutuksia ja että sitä koskeva vaatimus oli näin ollen jätettävä tutkimatta.

12

Tämän jälkeen unionin yleinen tuomioistuin arvioi kanteen tutkittavaksi ottamista siltä osin kuin siinä vaadittiin 8.5.2015 päivätyn kirjeen kumoamista.

13

Tässä tarkoituksessa unionin yleinen tuomioistuin katsoi aluksi valituksenalaisen tuomion 79–82 kohdassa, että kyseistä kirjettä oli pidettävä kieltäytymisenä lopettaa lopullisesti kantajiin kohdistetut tutkintatoimet ja että kyseinen kirje oli sellaisenaan luonteeltaan valmisteleva toimi. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi näin ollen erityisesti tuomioon 11.11.1981, IBM v. komissio (60/81, EU:C:1981:264) tukeutuen, että kanne oli jätettävä tutkimatta siltä osin kuin se koski samaan kirjeeseen sisältyvää päätöstä olla lykkäämättä aloitettuja tutkimuksia.

14

Tämän jälkeen unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi kantajien väitteen, jonka mukaan 8.5.2015 päivätty kirje oli kannekelpoinen toimi, koska se oli virallinen päätös, jolla päätettiin erillinen erityinen menettely, joka koski asianajajan ja hänen asiakkaansa välisen kirjeenvaihdon luottamuksellisuuden piiriin kuuluvien asiakirjojen suojaamista ja joka vaikutti näin ollen niiden oikeusasemaan välittömästi ja peruuttamattomasti. Tältä osin unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 87–89 kohdassa, että kyseinen kirje ei ollut tällainen virallinen eikä edes hiljainen päätös luottamuksellisuuden suojaa koskevan hakemuksen hylkäämisestä, koska komissio ei mainitussa kirjeessä lausunut siitä, kuuluivatko kyseessä olevat asiakirjat salassapitovelvollisuuden piiriin vai eivät. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että 8.5.2015 päivätyssä kirjeessä vain vahvistettiin kantajille, ettei komissio ollut lukenut asiakirjoja ja ettei unionin oikeutta ollut näin ollen rikottu. Unionin yleinen tuomioistuin myös muistutti, ettei komissio ollut aineellisesti takavarikoinut näitä asiakirjoja eikä se ollut lisännyt niitä asiakirja-aineistoonsa, lukuun ottamatta yhtä ainoaa asiakirjaa, joka oli myöhemmin palautettu kantajille, vaikka se oli takavarikoitu aineellisesti ja sinetöity.

15

Unionin yleinen tuomioistuin muistutti lopuksi valituksenalaisen tuomion 91 ja 92 kohdassa yhtäältä, että tarkastuksen suorittamisen olosuhteiden laillisuusvalvonta kuuluu periaatteessa sellaisen kumoamiskanteen yhteyteen, joka mahdollisesti nostetaan komission SEUT 101 artiklan 1 kohdan nojalla tekemästä lopullisesta päätöksestä. Täten taataan lisäksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen vaatimat kilpailuviranomaisten tarkastustoimia koskevat tehokkaat oikeussuojakeinot. Toisaalta kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa – kun otetaan huomioon, että toinen tutkimus oli päätetty, ja rajoittamatta mahdollisuutta nostaa tarvittaessa kumoamiskanne, joka koskee ensimmäisen tutkimuksen yhteydessä mahdollisesti tehtyä lopullista päätöstä – on niin, että jos kantajat olisivat katsoneet, että toimet, joilla komissio tutustui luottamuksellisiin asiakirjoihin, olivat lainvastaisia ja aiheuttivat niille vahinkoa, joka saattaa synnyttää unionin vastuun, olisi niiden kuulunut nostaa sopimussuhteen ulkopuolista vastuuta koskeva kanne. Tämä mahdollisuus olisi ollut olemassa myös siinä tapauksessa, että tarkastus ei olisi johtanut lopulliseen päätökseen, joka voi olla kumoamiskanteen kohteena. Tällainen vahingonkorvauskanne ei unionin yleisen tuomioistuimen mukaan kuulu järjestelmään, jolla valvotaan sellaisten unionin toimien pätevyyttä, joilla on sitovia oikeusvaikutuksia, jotka voivat vaikuttaa kantajan etuihin, vaan se voidaan nostaa, jos toimielimen lainvastainen menettely on aiheuttanut vahinkoa yhdelle osapuolista.

16

Valittajat vaativat valituksessaan, että unionin tuomioistuin kumoaa valituksenalaisen tuomion, ottaa niiden kumoamiskanteen tutkittavaksi, palauttaa asian unionin yleiseen tuomioistuimeen, jotta se ratkaisee pääasian, ja määrää komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

17

Komissio vaatii, että unionin tuomioistuin hylkää valituksen ja määrää valittajat korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

18

Asianosaisia kehotettiin 21.1.2019 unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 62 artiklan nojalla esittämään huomautuksensa siitä, onko valittajilla edelleen oikeussuojan tarve valituksen yhteydessä. Niitä pyydettiin vastaamaan erityisesti kysymykseen siitä, mitä hyötyä ne voisivat saada valituksenalaisen tuomion mahdollisesta kumoamisesta, kun otetaan huomioon, että komissio päätti 7.4.2017 toisen tutkimuksen päättämisestä.

19

Asianosaiset vastasivat tähän kysymykseen unionin tuomioistuimen kirjaamoon 20.2.2019 toimittamillaan asiakirjoilla.

20

Vastauksessaan unionin tuomioistuimen asianosaisille esittämään kysymykseen valittajat ovat väittäneet, että valituksenalaisen tuomion kumoaminen sekä siitä mahdollisesti seuraava toisen tarkastuspäätöksen ja 8.5.2015 päivätyn kirjeen kumoaminen voisivat johtaa ensimmäisen tutkimuksen lopettamiseen, komission kaikkien tutkimus- tai tutkintatoimien lainvastaisuuteen sekä ensimmäisessä että toisessa tutkimuksessa ja siihen, että valittajat voivat vaatia kärsimästään vahingosta korvausta.

21

Yhtäältä nimittäin puolustautumisoikeuksien loukkaaminen, joka johtuu siitä, että komissio tutustui ensimmäistä tutkintaa koskeviin asiakirjoihin, mikä valittajien mukaan tuli mahdolliseksi, koska toisesta tarkastuspäätöksestä puuttuivat varotoimenpiteet, tekee valittajien puolustuksen järjestämisen tässä samassa tutkimuksessa käytännössä mahdottomaksi. Lisäksi toisen tarkastuspäätöksen lainvastaiseksi toteamisen ja kumoamisen, siltä osin kuin se valittajien mukaan mahdollisti sen, että komissio tutustui mainittuihin asiakirjoihin, tulisi johtaa 8.5.2015 päivätyn kirjeen kumoamiseen, koska komission olisi pitänyt saattaa ensimmäinen tutkintamenettely lopullisesti päätökseen sen vuoksi, ettei sitä voitu enää jatkaa puolueettomasti. Kun komissio kieltäytyi 8.5.2015 päivätyssä kirjeessä pitämästä ensimmäisen tutkimuksen yhteydessä laadittuja puolustusasiakirjoja luottamuksellisina, se epäsi valittajilta oikeuden täysimääräiseen puolustukseen kyseisen tutkimuksen yhteydessä. Toisaalta toisen tutkimuksen hallinnollinen päättäminen ei valittajien mukaan ole este sen mahdolliselle aloittamiselle uudelleen.

22

Komissio sitä vastoin katsoo, että toisen tutkimuksen hallinnollisen päättämisen vuoksi valitus on menettänyt kohteensa siltä osin kuin se koskee tätä tutkimusta koskevaa valituksenalaisen tuomion osaa.

23

Erityisesti mainittu päättäminen mahdollisti valittajille sen, että ne saavuttivat kanteellaan tavoittelemansa lopputuloksen siltä osin kuin kanteessa vaadittiin toisen tarkastuspäätöksen ja 8.5.2015 päivätyn kirjeen kumoamista ainakin siltä osin kuin oli kyse komission kieltäytymisestä keskeyttää toinen tutkimus. Vaikka kyseinen tutkimus saatettiin päätökseen vain hallinnollisesti, koska minkäänlaista virallista tutkintamenettelyä ei ollut aloitettu, tämä päättäminen on komission mukaan lähes lopullinen. Tältä osin komissio täsmentää, että tutkinnan uudelleen aloittamiseen ei ole minkäänlaista mahdollisuutta sitä tilannetta lukuun ottamatta, että se saa tietoonsa uusia merkittäviä seikkoja. Lisäksi tällaiseen uudelleen aloittamiseen sovellettaisiin tiettyjä edellytyksiä, jotka koskevat muun muassa perusteluja, ja se johtaisi luultavasti uuteen tutkimukseen, jonka yhteydessä komissio ei voi käyttää päätetyn toisen tutkimuksen yhteydessä tarkasteltuja asiakirjoja.

24

Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kantajan oikeussuojan tarpeen on kanteen kohteen kannalta oltava olemassa kannetta nostettaessa, tai muuten kanne jätetään tutkimatta. Tämän oikeudenkäynnin kohteen on oikeussuojan tarpeen tavoin oltava olemassa tuomioistuimen ratkaisun julistamiseen saakka, mikä edellyttää sitä, että kanteen lopputulos voi tuottaa kantajalle etua, tai muuten lausunnon antaminen asiassa raukeaa (ks. tuomio 6.9.2018, Bank Mellat v. neuvosto, C‑430/16 P, EU:C:2018:668, 50 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

25

Käsiteltävässä tapauksessa, kuten komissio itsekin myöntää, toisen tutkimuksen hallinnollinen päättäminen, joka tapahtui sillä aikaa, kun asia oli käsiteltävänä unionin yleisessä tuomioistuimessa, ei ole luonteeltaan lopullinen, koska tämä tutkimus voidaan aloittaa uudelleen, jos komissio saa tietoonsa merkittäviä uusia seikkoja.

26

Jo pelkkä se, että kyseisen tutkimuksen uudelleen aloittaminen on oikeudellisesti mahdollista, riittää kuitenkin osoittamaan valittajien oikeussuojan tarpeen. Valituksenalaisen tuomion kumoaminen sekä siitä mahdollisesti seuraava toisen tarkastuspäätöksen ja 8.5.2015 päivätyn kirjeen kumoaminen unionin yleisessä tuomioistuimessa nimittäin johtaisi ainakin siihen, että komission toisen tutkimuksen yhteydessä toteuttamat lainvastaisiksi väitetyt tutkintatoimet jäisivät vaille oikeudellista perustaa, ja näin ollen siihen, että komissio olisi velvollinen aloittamaan uuden tutkimuksen, jonka yhteydessä se ei voisi käyttää luottamuksellisiksi väitettyjä asiakirjoja, joihin se oli edellisen tutkimuksen yhteydessä tutustunut (ks. vastaavasti tuomio 22.10.2002, Roquette Frères, C‑94/00, EU:C:2002:603, 49 kohta ja tuomio 18.6.2015, Deutsche Bahn ym. v. komissio, C‑583/13 P, EU:C:2015:404, 45 kohta).

27

Näin ollen valittajilla on edelleen oikeussuojan tarve valituksenalaisen tuomion osalta ja niiden valitus täyttää tutkittavaksi ottamisen edellytykset.

28

Ensimmäisessä valitusperusteessaan valittajat vetoavat useisiin oikeudellisiin virheisiin sekä perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiin, joihin unionin yleinen tuomioistuin niiden mukaan syyllistyi arvioidessaan sen käsiteltäväksi saatetun kanteen tutkittavaksi ottamista. Tässä valitusperusteessa on kaksi osaa.

29

Ensimmäisen valitusperusteen ensimmäinen osa, jonka tueksi valittajat esittävät neljä väitettä, koskee unionin yleisen tuomioistuimen kanteen tutkittavaksi ottamisesta tekemää arviointia siltä osin kuin kanteessa vaadittiin toisen tarkastuspäätöksen kumoamista.

30

Ensimmäisessä väitteessään valittajat lähtevät siitä, että jos toinen tarkastuspäätös olisi ollut asianmukaisesti perusteltu eli jos siinä olisi määrätty varotoimenpiteitä, tarkastajat eivät olisi katsoneet, että siinä sallittiin heille niihin asiakirjoihin tutustuminen, joita valittajat pitävät luottamuksellisina.

31

Valittajat väittävät tältä osin ensinnäkin, että unionin yleinen tuomioistuin laiminlöi perusteluvelvollisuuttaan, koska se ei vastannut väitteisiin, joiden mukaan se, ettei toisessa tarkastuspäätöksessä määrätty varotoimenpiteitä, merkitsi myös perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä sekä asetuksen N:o 1/2003 20 artiklan 4 kohdan, perusoikeuskirjan 47 artiklan ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan rikkomista. Toiseksi valittajat katsovat, että unionin yleinen tuomioistuin vääristi valituksenalaisen tuomion 64 kohdassa niiden vaatimusta katsoessaan, etteivät valittajat olleet vedonneet mihinkään konkreettiseen sääntöön, jossa vahvistettaisiin väitetty velvollisuus sisällyttää toiseen tarkastuspäätökseen varotoimenpiteitä, vaikka ne olivat vedonneet tässä tarkoituksessa näihin samoihin säännöksiin ja määräyksiin. Kolmanneksi unionin yleinen tuomioistuin katsoi valittajien mukaan virheellisesti, että valittajat olivat esittäneet ensimmäisen väitteen, jonka mukaan tarkastuksen lainvastainen kulku asettaa kyseenalaiseksi sen päätöksen pätevyyden, jonka nojalla tällainen tarkastus suoritettiin. Todellisuudessa valittajat kuitenkin viittasivat toisen tarkastuspäätöksen täytäntöönpanoa koskeviin yksityiskohtiin vain varmuuden vuoksi ja selventääkseen itse päätöksen lainmukaisuudesta tehtyä arviota tuomiossa 18.6.2015, Deutsche Bahn ym. v. komissio (C‑583/13 P, EU:C:2015:404) tarkoitetulla tavalla.

32

Toisessa väitteessään valittajat vetoavat siihen, että kun unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 64 kohdassa, että väitetyt puolustautumisoikeuksien loukkaamiset eivät johtuneet suoraan varotoimenpiteiden puuttumisesta vaan tarkastuksen kulusta ja että komissiolle oli joka tapauksessa asetettu kaikkia tarkastuksia koskevia rajoituksia, se arvioi virheellisesti kanteen asiakysymystä sen tutkittavaksi ottamisen tarkastelun yhteydessä.

33

Valittajat väittävät kolmannella väitteellään, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen katsoessaan valituksenalaisen tuomion 62, 64 ja 65 kohdassa, että perustelujen puutteellisuus, joka muodostui siitä, että toisesta tarkastuspäätöksestä puuttuivat varotoimenpiteet, ei vaikuttanut kumoamisvaatimukseen, että väitetyt rikkomiset eivät johtuneet suoraan kyseisestä puuttumisesta ja että toisella tarkastuspäätöksellä ei ollut saatu aikaan oikeusvaikutuksia, joihin valittajat olivat vedonneet.

34

Valittajien mukaan ensimmäinen ja toinen tarkastus liittyivät tosiasiassa läheisesti toisiinsa niiden kohteen kautta, joten toisen tarkastuspäätöksen tekemisen yhteydessä komissiolla oli objektiivisesti tarkasteltuna kohonnut riski loukata tarkastuksen aikana puolustautumisoikeuksia. Tässä tilanteessa komission olisi pitänyt ottaa tämä riski huomioon muun muassa määräämällä varotoimenpiteitä tarkastajille myönnettyjen toimivaltuuksien rajaamiseksi. Näin ollen tällaisten toimenpiteiden puuttuminen johtui sääntöjenvastaisuuksista, joihin tarkastajien väitettiin syyllistyneen.

35

Valittajat arvostelevat lisäksi unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se laiminlöi perusteluvelvollisuuttaan yhtäältä siksi, ettei se mitenkään perustellut sitä, ettei perustelujen puuttumisen ja puolustautumisoikeuksien loukkaamisen välillä ole välitöntä syy-yhteyttä, ja toisaalta siksi, ettei se vastannut valittajien väitteeseen, joka koski kahden tarkastuksen kohteiden välistä yhteyttä, jonka vuoksi komission erityiset perustelut olisivat valittajien mukaan olleet tarpeen.

36

Neljänneksi valittajat väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin teki valituksenalaisen tuomion 64 kohdassa oikeudellisen virheen, kun se totesi, että puolustautumisoikeuksien kunnioittaminen oli joka tapauksessa varmistettu komissiolle kaikkien tarkastusten yhteyteen asetetuilla rajoituksilla. Todellisuudessa nämä rajoitukset eivät valittajien mukaan vapauta komissiota velvollisuudesta perustella päätöksensä. Lisäksi tyytyessään vain viittaamaan abstraktisti kyseisiin rajoituksiin unionin yleinen tuomioistuin jätti virheellisesti valvomatta sitä, oliko komissio kunnioittanut puolustautumisoikeuksia.

37

Komissio kiistää nämä väitteet.

38

Ensimmäisen valitusperusteensa ensimmäisessä osassa ja sen tueksi esitetyissä neljässä väitteessä, jotka on tutkittava yhdessä, valittajat väittävät pääasiallisesti, että unionin yleinen tuomioistuin teki useita oikeudellisia virheitä, laiminlöi perusteluvelvollisuuttaan ja loukkasi puolustautumisoikeuksia, kun se jätti tutkimatta kanneperusteen, joka koski toisen tarkastuspäätöksen puuttuvia perusteluita siltä osin kuin siihen olisi pitänyt kuulua varotoimenpiteitä.

39

Valittajat katsovat erityisesti, että unionin yleinen tuomioistuin jätti ensinnäkin vastaamatta niiden kanneperusteeseen, joka koski toisen tarkastuspäätöksen puutteellisia perusteluita siltä osin kuin siinä ei määrätty varotoimenpiteitä.

40

Tältä osin on todettava, että nämä väitteet perustuvat sekaannukseen sen tarkastelun, jonka asiaa ensimmäisenä oikeusasteena käsittelevä tuomioistuin on velvollinen suorittamaan kumoamiskanteen tutkittavaksi ottamisen arvioimisen yhteydessä, ja kumoamiskanteen aineellisen tutkimisen välillä.

41

Unionin yleinen tuomioistuin nimittäin rajoitti kanteesta suorittamansa arvion väitteisiin, joilla kantajat pyrkivät osoittamaan, että kanne täyttää tutkittavaksi ottamisen edellytykset. Tämän arvion yhteydessä unionin yleinen tuomioistuin kuitenkin muun muassa tarkisti, olivatko väitteet, joille kanne perustui, omiaan asettamaan kyseenalaiseksi riidanalaisten toimien laillisuuden.

42

Toisin kuin valittajat väittävät, unionin yleinen tuomioistuin jätti siis perustellusti tutkimatta, olivatko ne väitteet perusteltuja, joiden mukaan varotoimenpiteiden puuttuminen toisesta tarkastuspäätöksestä merkitsi asetuksen N:o 1/2003 20 artiklan 4 kohdassa, perusoikeuskirjan 47 artiklassa ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklassa asetetun velvollisuuden laiminlyöntiä.

43

Seuraavaksi on todettava valittajien väitteestä, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin tarkasteli virheellisesti pääasian kanteen asiakysymystä, kun se katsoi valituksenalaisen tuomion 64 kohdassa, etteivät puolustautumisoikeuksien väitetyt loukkaamiset johtuneet suoraan varotoimenpiteiden puuttumisesta vaan tarkastuksen kulusta, että tämä väite perustuu kyseisestä kohdasta tehtyyn virheelliseen tulkintaan.

44

Unionin yleinen tuomioistuin ei nimittäin tutkinut kyseisessä kohdassa, olivatko väitteet, joilla tällaiset rikkomiset pyrittiin näyttämään toteen, perusteltuja, vaan se tyytyi kanteen tutkittavaksi ottamista koskevassa arvioinnissaan katsomaan, ettei näiden rikkomisten, olettaen, että ne näytetään toteen, ja toisen tarkastuspäätöksen laillisuuden välillä ollut syy-yhteyttä.

45

Kuten unionin yleinen tuomioistuin valituksenalaisen tuomion 61 kohdassa perustellusti toteaa, unionin toimen lainmukaisuutta on arvioitava toimen antamisajankohtana olemassa olleiden tosiseikkojen ja oikeudellisten seikkojen perusteella (tuomio 11.5.2017, Ruotsi v. komissio, C‑562/14 P, EU:C:2017:356, 63 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen), joten päätöksen antamisen jälkeen toteutetut toimet eivät voi vaikuttaa päätöksen pätevyyteen (tuomio 8.11.1983, IAZ International Belgium ym. v. komissio, 96/82–102/82, 104/82, 105/82, 108/82 ja 110/82, EU:C:1983:310, 16 kohta ja tuomio 17.10.1989, Dow Benelux v. komissio, 85/87, EU:C:1989:379, 49 kohta ja määräys 27.9.2004, komissio v. Akzo ja Akcros, C‑7/04 P(R), EU:C:2004:566, 46 kohta).

46

Näin ollen on niin, että koska komission tarkastajat saattoivat mahdollisesti toteuttaa rikkomiset, joihin käsiteltävässä tapauksessa on vedottu, vasta toisen tarkastuksen yhteydessä ja siis toisen tarkastuspäätöksen tekemisen jälkeen, ne eivät missään tapauksessa voineet rasittaa toisen tarkastuspäätöksen lainmukaisuutta.

47

Lisäksi valittajat katsovat, että käsiteltävässä tapauksessa olisi pitänyt määrätä varotoimenpiteitä sen kohonneen uhan vuoksi, että tarkastajat tutustuisivat toisen tarkastuksen yhteydessä ensimmäiseen tarkastukseen liittyviin luottamuksellisiin asiakirjoihin, koska tarkastukset suoritettiin sellaisten tutkimusten yhteydessä, joiden kohteet olivat samankaltaiset.

48

On kuitenkin todettava, että tämä väite perustuu lähtökohtaan, jonka mukaan toisessa tarkastuspäätöksessä olisi määrättävä erityisiä varotoimenpiteitä asianajajan ja hänen asiakkaansa välisen yhteydenpidon luottamuksellisuuden suojan osalta tarkastuksen kulkua varten silloin, kun tällaista tarkastusta on edeltänyt ensimmäinen tarkastus ja kun nämä kaksi tarkastusta tehtiin sellaisten tutkimusten yhteydessä, joiden kohteet ovat samankaltaiset. Näissä olosuhteissa voidaan nimittäin varmistaa vain tällaisten varotoimenpiteiden avulla se, etteivät komission tarkastajat katso, että heille annetaan kyseisessä päätöksessä mahdollisuus tutustua asiakirjoihin, jotka kuuluvat asianajajan ja hänen asiakkaansa välisen luottamuksellisuuden suojan piiriin.

49

Tällainen olettama on kuitenkin selvästi virheellinen.

50

Asianajajan ja asiakkaan välisen yhteydenpidon luottamuksellisuuden suoja on nimittäin osa puolustautumisoikeuksia, joita on noudatettava alustavan tutkinnan vaiheesta alkaen (ks. vastaavasti tuomio 18.5.1982, AM & S v. komissio, 155/79, EU:C:1982:157, 18–23 kohta; tuomio 21.9.1989, Hoechst v. komissio, 46/87 ja 227/88, EU:C:1989:337, 16 kohta ja tuomio 14.9.2010, Akzo Nobel Chemicals ja Akcros Chemicals v. komissio ym., C‑550/07 P, EU:C:2010:512, 40 ja 41 kohta). Näin ollen komission ja sen tarkastajien on lähtökohtaisesti kunnioitettava tätä oikeutta riippumatta siitä, miten laaja valtuutus heille on tarkastuspäätöksellä myönnetty.

51

Näin ollen, toisin kuin valittajat väittävät, tarkastajat eivät olisi kuitenkaan voineet päätellä siitä, ettei toisessa tarkastuspäätöksessä ollut erityisiä varotoimenpiteitä ensimmäisen tarkastuksen perusteella laadittujen luottamuksellisiksi väitettyjen asiakirjojen osalta, että heillä oli oikeus rikkoa näiden asiakirjojen salassapitovelvollisuutta.

52

Siltä osin kuin lopuksi on kyse väitteistä, jotka koskevat valituksenalaisen tuomion 64 kohdassa esitettyjä toteamuksia, joiden mukaan yhtäältä komissiolle on joka tapauksessa asetettu rajoituksia kaikkien tarkastusten yhteydessä, joten niiden oikeuksien kunnioittaminen, joihin valittajat vetoavat, on varmistettava joka tapauksessa, ja joiden mukaan toisaalta valittajat eivät olleet yksilöineet konkreettista oikeussääntöä, jossa komissiolle asetetaan oikeudellinen velvollisuus sisällyttää toiseen tarkastuspäätökseen erityisiä varotoimia, on riittävää todeta, että nämä seikat ovat luonteeltaan ylimääräisiä ja etteivät ne näin ollen – jos ne ovat perusteltuja – voi johtaa valituksenalaisen tuomion kumoamiseen, jolloin ne on siis hylättävä tehottomina.

53

Oikeuskäytännössä nimittäin katsotaan vakiintuneesti, että silloin kun yksi unionin yleisen tuomioistuimen esittämistä perusteluista on riittävä tuomion tuomiolauselman perustelemiseksi, kyseessä olevassa tuomiossa esitetyssä muussa perustelussa mahdollisesti olevat virheet ovat joka tapauksessa merkityksettömiä mainitun tuomiolauselman kannalta, joten valitusperuste, jossa vedotaan näihin virheisiin, on tehoton ja se on hylättävä (ks. mm. tuomio 29.4.2004, komissio v. CAS Succhi di Frutta, C‑496/99 P, EU:C:2004:236, 68 kohta ja tuomio 15.5.2019, CJ v. ECDC, C‑170/18 P, ei julkaistu, EU:C:2019:410, 56 kohta).

54

Edellä esitetyn perusteella on katsottava, että unionin yleinen tuomioistuin sulki perustellusti pois sen mahdollisuuden, että valittajien väitteillä voidaan kyseenalaistaa toisen tarkastuspäätöksen lainmukaisuus, ja että se jätti valituksenalaisen tuomion 65 kohdassa perustellusti kanteen tutkimatta siltä osin kuin siinä vaadittiin kyseisen päätöksen kumoamista.

55

Ensimmäisen valitusperusteen ensimmäinen osa on näin ollen hylättävä.

56

Ensimmäisen valitusperusteen toinen osa, jonka tueksi on esitetty kaksi väitettä, koskee unionin yleisen tuomioistuimen arviointia kanteen tutkittavaksi ottamisesta siltä osin kuin kanteessa vaadittiin 8.5.2015 päivätyn kirjeen kumoamista.

57

Ensimmäisessä väitteessään valittajat arvostelevat unionin yleistä tuomioistuinta tämän kirjeen sanamuodon vääristämisestä. Vaikka valituksenalaisen tuomion 80 kohdan mukaan kyseinen kirje on vain tutkimuksen päättävän komission lopullisen päätöksen tekemistä valmisteleva toimi, mainittu kirje sisältää valittajien mukaan todellisuudessa komission lopullisen kannanoton kyseisten asiakirjojen ei-luottamuksellisuudesta. Valittajien mukaan tämä kirje on näin ollen päätös, jolla on niihin kohdistuvia sitovia oikeusvaikutuksia. Lisäksi unionin yleinen tuomioistuin otti niiden mukaan mainitun tuomion 87 kohdassa tosiseikat huomioon vääristyneellä tavalla katsoessaan, että kyseisessä kirjeessä komissio ”ei ottanut kantaa siihen, [kuuluivatko] kyseiset asiakirjat salassapitovelvollisuuden piiriin vai eivät, [ja että] 8.5.2015 päivätyssä kirjeessä vain vahvistet[tiin] kantajille, ettei komissio [ollut] lukenut asiakirjoja”. Todellisuudessa mainitusta kirjeestä käy valittajien mukaan selvästi ilmi, ettei komissio kiistä sitä, että merkittyihin asiakirjoihin on tutustuttu.

58

Lisäksi 8.5.2015 päivätty kirje aiheutti valittajien mukaan niille korjaamatonta vahinkoa. Yhtäältä se, että komissio tutustui kyseisiin asiakirjoihin, saattoi varmasti vaikuttaa jollakin tavalla ensimmäiseen tutkimukseen, ja toisaalta kyseisen vahingon paheneminen olisi voitu välttää vain keskeyttämällä tämä tutkimus, koska käsiteltävän tapauksen hyvin erityisessä asiayhteydessä juuri puolustautumisoikeuksien loukkaaminen toisen tarkastuksen aikana oli valittajien mukaan omiaan kyseenalaistamaan mahdollisuuden tehokkaaseen puolustautumiseen, joka valittajilla olisi oltava.

59

Toiseksi valittajat väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin erotteli valituksenalaisen tuomion 86–89 kohdassa virheellisesti toisistaan kyseessä olevan tilanteen ja sen tilanteen, joka johti 17.9.2007 annettuun tuomioon Akzo Nobel Chemicals ja Akcros Chemicals v. komissio (T‑125/03 ja T‑253/03, EU:T:2007:287), ja että se katsoi, että koska luottamuksellisiksi väitettyjä asiakirjoja ei ollut aineellisesti takavarikoitu ja liitetty asiakirja-aineistoon, komissio ei ollut tehnyt hiljaista päätöstä asianajajan ja hänen asiakkaansa välisen kirjeenvaihdon luottamuksellisuuden suojaa koskevan hakemuksen hylkäämisestä.

60

Valittajien mukaan todellisuudessa on niin, että ensinnäkin erottelu, joka perustuu asiakirjojen takavarikoimiseen tai takavarikoimatta jättämiseen, on keinotekoinen ja johtaa siihen, että komissio voi välttämällä kopioimasta puolustusasiakirjoja, joihin sen tarkastajat ovat kuitenkin tutustuneet, estää sen, että sen päätös voidaan riitauttaa. Seuraavaksi valittajat väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin vääristi valituksenalaisen tuomion 87 kohdassa tosiseikkoja todetessaan, että 8.5.2015 päivätyssä kirjeessä vahvistettiin, että tarkastajat eivät olleet lukeneet valittajien puolustusasiakirjoja. Unionin yleisessä tuomioistuimessa esittämässään puolustuksessa komissio myönsi niiden mukaan, että sen tarkastajat olivat saattaneet lukea valittajien puolustautumisasiakirjoja, joiden komissio katsoi jäävän salassapitovelvollisuuden ulkopuolelle, ja katsoi, että viimeksi mainitut olivat voineet tutkia pintapuolisesti mahdollisesti suojattuja asiakirjoja. Lopuksi valittajat katsovat, että kyseinen kirje on hiljainen päätös, jolla saatetaan päätökseen erityinen erillinen menettely, joka koskee puolustautumisoikeuksien suojaa. Tältä osin kysymys siitä, kopioiko komissio myös asiakirjat ja/tai lisäsikö se ne asiakirja-aineistoonsa, on vailla merkitystä. Komission hiljainen päätös ilmeni joka tapauksessa siitä, että puolustusasiakirjoja lisättiin tutkimusasiakirjojen ryhmään, siitä, että niihin tutustuttiin, ja siitä, että osa niistä valittiin tutkinnan kannalta merkityksellisiksi, vaikka ne tämän jälkeen otettiin pois siirrettäviksi tarkoitettujen asiakirjojen luettelosta.

61

Komissio kiistää nämä väitteet.

62

Ensimmäisen valitusperusteen toisessa osassa valittajat vetoavat lähinnä 8.5.2015 päivätyn kirjeen vääristämiseen ja oikeudelliseen virheeseen siltä osin kuin unionin yleinen tuomioistuin määritteli virheellisesti tämän kirjeen valmistelevaksi toimeksi eikä komission lopulliseksi päätökseksi, jolla hylättiin asianajajan ja hänen asiakkaansa välisen kirjeenvaihdon luottamuksellisuuden suojaa koskeva vaatimus.

63

Aluksi on muistutettava, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan silloin, kun unionin yleinen tuomioistuin on määrittänyt asian tosiseikaston tai arvioinut sitä, unionin tuomioistuin on SEUT 256 artiklan nojalla toimivaltainen harjoittamaan vain tämän tosiseikaston oikeudelliseen luonnehdintaan ja sen pohjalta tehtyihin oikeudellisiin päätelmiin kohdistuvaa valvontaa. Lukuun ottamatta sitä tapausta, että unionin yleiselle tuomioistuimelle esitetty selvitys on otettu huomioon vääristyneellä tavalla, tosiseikkojen arviointi ei näin ollen ole sellainen oikeuskysymys, että se sinänsä kuuluisi unionin tuomioistuimen harjoittaman valvonnan piiriin (ks. mm. tuomio 20.9.2018, Espanja v. komissio, C‑114/17 P, EU:C:2018:753, 75 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

64

Vaikka tällainen vääristyneellä tavalla huomioon ottaminen voi muodostua siitä, että asiakirjaa tulkitaan tavalla, joka on ristiriidassa sen sisällön kanssa (ks. vastaavasti tuomio 11.7.2013, Ranska v. komissio, C‑601/11 P, EU:C:2013:465, 106 kohta), sen on tultava selvästi ilmi asiakirja-aineistosta, ja se edellyttää, että unionin yleinen tuomioistuin on selvästi ylittänyt näiden todisteiden kohtuullisen arvioinnin rajat. Tältä osin ei riitä, että osoitetaan, että asiakirjaa voidaan tulkita eri tavalla kuin unionin yleinen tuomioistuin sitä tulkitsi (tuomio 29.10.2015, komissio v. ANKO, C‑78/14 P, EU:C:2015:732, 55 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

65

Nyt käsiteltävässä asiassa 8.5.2015 päivätystä kirjeestä ilmenee komission katsoneen, että ”asiakirjan (kuten esimerkiksi liitetiedoston) merkitseminen ei välttämättä tarkoita, että tarkastajat olisivat lukeneet kaikki tähän asiakirjaan liittyvät asiakirjat”, kuten asiakirjat, jotka ”mahdollisesti kuuluvat salassapitovelvollisuuden piiriin”. Vaikka komissio ei ole nimenomaisesti sulkenut pois sitä, että sen tarkastajat ovat voineet lukea luottamuksellisiksi väitettyjä asiakirjoja, se ei kuitenkaan myöntänyt – toisin kuin valittajat väittävät –, että tarkastajat tosiasiallisesti lukivat niitä edes kursorisesti. Sitä vastoin komissio nimenomaisesti katsoi, että asiakirjan merkitseminen ei välttämättä vastaa sitä, että se on luettu.

66

Näin ollen on todettava, että kun unionin yleinen tuomioistuin päätteli valituksenalaisen tuomion 87 kohdassa, että ”8.5.2015 päivätyssä kirjeessä komissio ei ottanut kantaa siihen, [kuuluivatko] kyseiset asiakirjat salassapitovelvollisuuden piiriin vai eivät” ja että tässä kirjeessä vain ”vahvistet[tiin] kantajille, ettei komissio [ollut] lukenut asiakirjoja”, se ei tulkinnut mainittua kirjettä sen sisällön kanssa ilmeisen ristiriitaisella tavalla eikä näin ollen vääristänyt sitä.

67

Tästä seuraa, että unionin yleinen tuomioistuin erotteli valituksenalaisen tuomion 90 kohdassa perustellusti nyt käsiteltävänä olevan tapauksen ja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen 17.9.2007 antamaan tuomioon Akzo Nobel Chemicals ja Akcros Chemicals v. komissio (T‑125/03 ja T‑253/03, EU:T:2007:287) johtaneen asian, jossa komissio oli lausunut asiakirjojen luottamuksellisuudesta hiljaisella päätöksellä, joka oli konkretisoitunut näiden asiakirjojen takavarikoinnilla, ja hylännyt virallisesti näiden asiakirjojen luottamuksellisuuden suojaa koskevan vaatimuksen.

68

Koska unionin yleinen tuomioistuin totesi käsiteltävässä tapauksessa perustellusti, että 8.5.2015 päivätyssä kirjeessä ei otettu kantaa kyseisten asiakirjojen luottamuksellisuuteen eikä myöskään vahvistettu sitä, että komission tarkastajat olivat toisen tarkastuksen aikana lukeneet luottamuksellisiksi väitetyt asiakirjat, tämä kirje ei voi olla luottamuksellisuuden suojaa koskevan vaatimuksen hylkäämisestä tehty virallinen päätös eikä sitä suuremmalla syyllä tällaisen vaatimuksen hylkäämisestä tehdyn hiljaisen päätöksen vahvistava päätös.

69

Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin ei tehnyt oikeudellista virhettä katsoessaan valituksenalaisen tuomion 80 ja 81 kohdassa, että 8.5.2015 päivättyä kirjettä oli pidettävä kieltäytymisenä lopettaa lopullisesti valittajia koskevat tutkintatoimet, jotka olivat luonteeltaan alustavia toimia.

70

Näissä olosuhteissa ensimmäisen valitusperusteen toinen osa on hylättävä, ja ensimmäinen valitusperuste on näin ollen hylättävä kokonaisuudessaan.

71

Toisessa valitusperusteessaan valittajat arvostelevat unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se rajasi valituksenalaisen tuomion 91 ja 92 kohdassa komission tarkastuksen toteuttamisen yhteydessä lainvastaiseksi väitettyyn toimintaan kohdistuvan tuomioistuinvalvonnan koskemaan vain kanteita, joissa vaaditaan tämän toimielimen myöhemmin tekemän mahdollisen lopullisen päätöksen kumoamista ja unionin sopimussuhteen ulkopuolisen vastuun syntymisen toteamista. Näin menetellessään unionin yleinen tuomioistuin loukkasi valittajien mukaan niiden oikeutta tehokkaaseen oikeussuojaan, joka taataan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklassa ja perusoikeuskirjan 47 artiklassa, koska näillä kahdella kanteella ei voida taata valittajille riittävää oikeussuojaa.

72

Yhtäältä valittajat viittaavat Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen 21.12.2010 antamaan tuomioon Société Canal Plus ym. v. Ranska (CE:ECHR:2010:1221JUD002940808) ja katsovat, että kumoamiskanteen osalta on niin, että jos komissio ei tekisi lopullista päätöstä, ne jäisivät täysin vaille muutoksenhakukeinoja tällaista toimintaa vastaan, vaikka menettelyn tietyssä vaiheessa tapahtuneita sääntöjenvastaisuuksia ei aina voida korjata menettelyn myöhemmässä vaiheessa. Jos lopullinen päätös tehtäisiin, kanteella, jossa vaaditaan sen kumoamista, ei sitä vastoin voitaisi välttää asiakirjojen, joihin komission tarkastajien väitetään tutustuneen, sisältämien luottamuksellisten tietojen käyttämisestä aiheutuvia peruuttamattomia seurauksia. Toisaalta sopimussuhteen ulkopuolista vastuuta koskeva kanne, jonka perusteella komission lainvastaiseksi väitetyn toiminnan oikeudellista perustaa ei voida poistaa taannehtivasti, on myös tehoton valittajien oikeuksien suojaamisen varmistamiseksi.

73

Näiden viimeksi mainittujen mukaan tämä johtopäätös olisi tehtävä sitäkin suuremmalla syyllä, kun perusoikeuskirjan 52 artiklan 4 kohdan ja 53 artiklan nojalla unionin oikeudessa taatun oikeussuojan pitäisi olla vähintään yhtä laaja kuin kansallisissa valtiosääntöperinteissä taattu oikeusturva. Cour constitutionnelle (perustuslakituomioistuin, Belgia) on kuitenkin katsonut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen samaan oikeuskäytäntöön tukeutuen, että tarkastustoimien tuomioistuinvalvonnan on mahdollistettava, jos sääntöjenvastaisuus todetaan, joko toimenpiteen toteuttamisen estäminen tai – jos se on jo tapahtunut – ”asianmukainen oikaisu” niille, joita asia koskee.

74

Komissio kiistää nämä väitteet.

75

Toinen valitusperuste koskee sitä, että kantajien oikeutta tehokkaaseen oikeussuojaan, sellaisena kuin se on taattu perusoikeuskirjan 47 artiklassa ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklassa, on loukattu. Valittajat arvostelevat unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se rajasi komission tarkastuksen yhteydessä lainvastaiseksi väitettyyn toimintaan kohdistuvan tuomioistuinvalvonnan koskemaan vain kanteita, joilla vaaditaan unionin sopimussuhteen ulkopuolisen vastuun syntymisen toteamista ja komission sellaisen mahdollisen myöhemmän lopullisen päätöksen kumoamista, jossa todetaan unionin kilpailuoikeuden sääntöjen rikkominen.

76

Käsiteltävässä tapauksessa on kuitenkin niin, että yhtäältä valituksenalaisen tuomion 91 ja 92 kohdan toteamukset, jotka valittajat ovat riitauttaneet, on aloitettu ilmaisulla ”On lisättävä, että”. Toisaalta unionin yleinen tuomioistuin saattoi kyseisen tuomion 82 ja 90 kohdassa päätökseen arvion valittajien esittämistä väitteistä, sellaisina kuin ne toistetaan kyseisen tuomion 68 ja 69 kohdassa sekä 83 kohdassa.

77

Tästä seuraa, että valituksenalaisen tuomion 91 ja 92 kohdassa esitetään ylimääräisiä perusteluita.

78

Näin ollen toinen valitusperuste on tämän tuomion 53 kohdassa muistutetun oikeuskäytännön perusteella hylättävä tehottomana.

79

Kun otetaan huomioon kaikki edellä esitetty, valitus on hylättävä kokonaisuudessaan.

80

Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 184 artiklan 2 kohdan mukaan on niin, että jos valitus on perusteeton, unionin tuomioistuin tekee ratkaisun oikeudenkäyntikuluista. Saman työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdan mukaan, jota sovelletaan sen 184 artiklan 1 kohdan nojalla valituksen käsittelyyn, asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut.

81

Koska komissio on vaatinut valittajien velvoittamista korvaamaan oikeudenkäyntikulut ja koska nämä ovat hävinneet asian, ne on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut. Niiden on vastattava näistä oikeudenkäyntikuluista yhteisvastuullisesti, koska ne ovat tehneet valituksensa yhdessä.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (kahdeksas jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: