1. 

Tämä ennakkoratkaisupyyntö on esitetty asiassa, jossa on kyseessä sen eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpano Alankomaissa, jonka Sąd Rejonowy w Poznaniu (Poznańin alueellinen tuomioistuin, Puola) on antanut Daniel Adam Popławskista vapausrangaistuksen täytäntöön panemiseksi Puolassa.

2. 

Mainittu pyyntö on jatkoa 29.6.2017 annetulle tuomiolle Popławski, ( 2 ) jossa unionin tuomioistuin katsoi pääasiassa, että Alankomaiden lainsäädäntö oli yhteensopimaton eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä ja jäsenvaltioiden välisistä luovuttamismenettelyistä 13.6.2002 tehdyn neuvoston puitepäätöksen 2002/584/YOS ( 3 ) 4 artiklan 6 alakohdan kanssa, jossa säädetään eurooppalaisen pidätysmääräyksen harkinnanvaraisesta kieltäytymisperusteesta, joka koskee tuomitun henkilön uudelleen yhteiskuntaan sopeutumisen edistämistä. Samassa tuomiossa unionin tuomioistuin muistutti kansallisten tuomioistuinten velvollisuudesta tulkita kansallista lainsäädäntöään mahdollisimman pitkälti kyseisen puitepäätöksen mukaisesti.

3. 

Rechtbank Amsterdam (Amsterdamin alioikeus, Alankomaat) tiedustelee nyt, onko sen siinä tapauksessa, että se ei pysty noudattamaan tätä yhdenmukaisen tulkinnan velvollisuutta, jätettävä unionin oikeuden ensisijaisuuden periaatteen perusteella soveltamatta kyseisen puitepäätöksen kanssa ristiriidassa olevia kansallisen lainsäädäntönsä säännöksiä.

4. 

Nyt käsiteltävässä asiassa unionin tuomioistuin pääsee siten täsmentämään puitepäätöksen 2002/584 ja vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen soveltamisesta rikosasioissa annettuihin tuomioihin, joissa määrätään vapausrangaistus tai vapauden menetyksen käsittävä toimenpide, niiden täytäntöön panemiseksi Euroopan unionissa 27.11.2008 tehdyn neuvoston puitepäätöksen 2008/909/YOS ( 4 ) välisiä yhtymäkohtia. Unionin tuomioistuin saa tässä yhteydessä myös tilaisuuden täsmentää tämäntyyppisten unionin säädösten mahdollisia vaikutuksia kansalliseen oikeuteen.

5.

Puitepäätöksen 2002/584 4 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen voi kieltäytyä panemasta eurooppalaista pidätysmääräystä täytäntöön:

– –

– –”

6.

Puitepäätöksen 2008/909 25 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Tämän puitepäätöksen säännöksiä sovelletaan soveltuvin osin, sikäli kuin ne ovat puitepäätöksen [2002/584] säännösten mukaisia, rangaistusten täytäntöönpanoon tapauksissa, joissa jäsenvaltio sitoutuu panemaan rangaistuksen täytäntöön mainitun puitepäätöksen 4 artiklan 6 kohdan mukaisesti tai tapauksissa, joissa se on mainitun puitepäätöksen 5 artiklan 3 kohdan nojalla asettanut ehdon, että henkilö on rankaisemattomuuden välttämiseksi palautettava asianomaiseen jäsenvaltioon suorittamaan rangaistus, sanotun kuitenkaan rajoittamatta puitepäätöksen [2002/584] soveltamista.”

7.

Kyseisen puitepäätöksen 26 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Tällä puitepäätöksellä korvataan 5 päivästä joulukuuta 2011 alkaen seuraavien, jäsenvaltioiden välisiin suhteisiin sovellettavien yleissopimusten vastaavat määräykset, sanotun vaikuttamatta niiden soveltamiseen jäsenvaltioiden ja kolmansien valtioiden välillä ja väliaikaiseen soveltamiseen 28 artiklan mukaisesti:

8.

Mainitun puitepäätöksen 28 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Ennen 5 päivää joulukuuta 2011 vastaanotettuihin pyyntöihin sovelletaan edelleen tuomittujen siirtämistä koskevia voimassa olevia säädöksiä. Pyyntöihin, jotka on otettu vastaan mainitusta päivästä alkaen, sovelletaan jäsenvaltioiden tämän puitepäätöksen mukaisesti hyväksymiä sääntöjä.

2.   Jäsenvaltio voi kuitenkin tätä puitepäätöstä tehtäessä antaa ilmoituksen, jonka mukaan se tuomion antaneena jäsenvaltiona ja täytäntöönpanojäsenvaltiona jatkaa sellaisissa tapauksissa, joissa lainvoimainen tuomio on annettu ennen sen ilmoittamaa päivämäärää, niiden voimassa olevien säädösten soveltamista, joita tuomittujen siirtämiseen sovelletaan [ennen] 5 päivää joulukuuta 2011. Jos tällainen ilmoitus on annettu, mainittuja säädöksiä sovelletaan tällöin kaikkiin muihin jäsenvaltioihin riippumatta siitä, ovatko ne antaneet samanlaisen ilmoituksen. Kyseinen päivä ei voi olla myöhäisempi kuin 5 päivä joulukuuta 2011. Mainittu ilmoitus julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä. Se voidaan peruuttaa milloin tahansa.”

9.

Luovuttamisesta 29.4.2004 annetun lain (Overleveringswet), ( 5 ) jolla puitepäätös 2002/584 saatettiin osaksi Alankomaiden oikeutta, sellaisena kuin sitä sovellettiin puitepäätöksen 2008/909 täytäntöönpanosta annettujen Alankomaiden säännösten voimaantuloon asti, 6 §:ssä säädettiin seuraavaa:

”1.   Alankomaiden kansalaisen luovuttaminen voidaan sallia sillä edellytyksellä, että tätä vaaditaan häntä vastaan vireillä olevaa rikostutkintaa varten ja että täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen käsityksen mukaan on varmaa, että jos hänet tuomitaan ehdottomaan vapausrangaistukseen pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa teoista, joiden perusteella luovuttaminen voidaan hyväksyä, hän voi suorittaa tämän rangaistuksen Alankomaissa.

2.   Alankomaiden kansalaisen luovuttamista ei sallita, jos luovuttamista pyydetään hänelle lainvoimaisella tuomiolla määrätyn vapausrangaistuksen täytäntöön panemista varten.

3.   Jos luovuttamisesta kieltäydytään pelkästään – – 6 §:n 2 momentissa säädetyn perusteella, Openbaar Ministerie [(virallinen syyttäjä, Alankomaat)] ilmoittaa luovutuspyynnön tehneelle oikeusviranomaiselle valmiudesta vastata tuomion täytäntöönpanosta tuomittujen siirtämisestä tehdyn yleissopimuksen 11 artiklassa määrätyn menettelyn tai muun sovellettavan sopimuksen mukaisesti.

4.   Syyttäjä ilmoittaa välittömästi ministerille jokaisesta luovuttamisesta kieltäytymisestä, joka on annettu tiedoksi 3 momentissa tarkoitetulla ilmoituksella, jonka mukaan Alankomaat on valmis vastaamaan ulkomailla annetun tuomion täytäntöönpanosta.

5.   Edellä olevia 1–4 momenttia sovelletaan myös ulkomaalaiseen, jolla on pysyvä oleskelulupa, mikäli hänet voidaan asettaa Alankomaissa syytteeseen eurooppalaisen pidätysmääräyksen perustana olevista teoista ja mikäli hänen osaltaan on syytä olettaa, ettei hän menetä oikeuttaan oleskella Alankomaissa hänelle luovuttamisen jälkeen määrätyn rangaistuksen tai toimenpiteen vuoksi.”

10.

Vapausrangaistusten ja ehdollisten rangaistusten vastavuoroisesta tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta 12.7.2012 annetun lain (Wet wederzijdse erkenning en tenuitvoerlegging vrijheidsbenemende en voorwaardelijke sancties), ( 6 ) jolla pannaan täytäntöön puitepäätös 2008/909, voimaantulon jälkeen OLW:n 6 §:n 3 momentin sanamuoto on seuraava:

”Jos luovuttamisesta kieltäydytään pelkästään – – 6 §:n 2 momentissa säädetyn perusteella, syyttäjä ilmoittaa luovutuspyynnön tehneelle oikeusviranomaiselle valmiudesta vastata tuomion täytäntöönpanosta.”

11.

WETS:n 5:2 §:ssä säädetään seuraavaa:

”1.   [WETS] korvaa rikosasioissa annettujen tuomioiden täytäntöönpanon siirtämisestä [10.9.1986] annetun lain [(Wet overdracht tenuitvoerlegging strafvonnissen) ( 7 )] suhteissa Euroopan unionin jäsenvaltioihin.

– –

3.   [WETS:ää] ei sovelleta tuomioistuimen ratkaisuihin – –, joista on tullut lainvoimaisia ennen 5 päivää joulukuuta 2011.

– –”

12.

Sąd Rejonowy w Poznaniu määräsi Puolan kansalaiselle Popławskille yhden vuoden ehdollisen vapausrangaistuksen 5.2.2007 antamallaan tuomiolla, josta tuli lainvoimainen 13.7.2007. Sama tuomioistuin määräsi 15.4.2010 tekemällään päätöksellä rangaistuksen täytäntöön pantavaksi.

13.

Sąd Rejonowy w Poznaniu antoi Popławskista 7.10.2013 eurooppalaisen pidätysmääräyksen edellä mainitun rangaistuksen täytäntöön panemiseksi.

14.

Rechtbank Amsterdam pohti mainitun eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanoa koskevan pääasian menettelyn yhteydessä, onko sen sovellettava OLW:n 6 §:n 2, 3 ja 5 momenttia, joissa säädetään eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta kieltäytymisen perusteesta Alankomaissa vakinaisesti asuvien henkilöiden kuten Popławskin hyväksi. ( 8 )

15.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin esitti 30.10.2015 antamassaan päätöksessä unionin tuomioistuimelle ensimmäisen ennakkoratkaisupyynnön, jossa se totesi, että OLW:n 6 §:n 3 kohdan nojalla Alankomaiden kuningaskunnan on eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta kieltäytyessään ilmoitettava, että se on ”valmis” vastaamaan rangaistuksen täytäntöönpanosta sen ja pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion välillä voimassa olevan sopimuksen perusteella. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin täsmensi, että pääasiassa tällainen vastattavaksi ottaminen riippuu Puolan tasavallan tätä koskevasta pyynnöstä ja että Puolan lainsäädäntö on esteenä tällaisen pyynnön esittämiselle Puolan kansalaisesta.

16.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin korosti, että tällaisessa tilanteessa luovuttamisesta kieltäytyminen voi johtaa eurooppalaisen pidätysmääräyksen kohteena olevan henkilön rankaisemattomuuteen. Luovuttamisesta kieltäytymistä koskevan ratkaisun antamisen jälkeen rangaistuksen täytäntöönpanosta vastattavaksi ottaminen voi osoittautua mahdottomaksi erityisesti siksi, että pidätysmääräyksen antanut jäsenvaltio ei esitä tätä koskevaa pyyntöä, eikä tällaisella mahdottomuudella ole mitään vaikutusta etsityn henkilön luovuttamisesta kieltäytymistä koskevaan ratkaisuun.

17.

Ennakkoratkaisua pyytäneellä tuomioistuimella oli siis epäilyksiä siitä, ovatko OLW:n 6 §:n 2–4 momentti puitepäätöksen 2002/584 4 artiklan 6 alakohdan mukaisia, sillä mainitussa alakohdassa sallitaan luovuttamisesta kieltäytyminen vain, jos täytäntöönpanojäsenvaltio ”sitoutuu” panemaan rangaistuksen täytäntöön kansallisen lainsäädäntönsä mukaisesti.

18.

Tuomiossaan Popławski unionin tuomioistuin katsoi, että ”puitepäätöksen 2002/584 4 artiklan 6 alakohtaa on tulkittava siten, että se on esteenä tämän säännöksen täytäntöön panemista koskevalle jäsenvaltion lainsäädännölle, jonka nojalla – tapauksessa, jossa toinen jäsenvaltio vaatii ensin mainitun jäsenvaltion alueella olevan ulkomaalaisen, jolla on pysyvä oleskelulupa, luovuttamista tälle henkilölle lainvoimaisella tuomiolla määrätyn vapausrangaistuksen täytäntöön panemista varten – tällainen luovuttaminen ei ole sallittua ja jossa säädetään ainoastaan, että ensin mainitun jäsenvaltion oikeusviranomaisilla on velvollisuus ilmoittaa jälkimmäisen jäsenvaltion oikeusviranomaisille valmiudestaan vastata tämän tuomion täytäntöönpanosta, vaikka päivänä, jona luovuttamisesta kieltäydytään, ei ole takeita siitä, että täytäntöönpanosta voidaan todella vastata, ja vaikka – mikäli mainittu vastattavaksi ottaminen osoittautuu myöhemmin mahdottomaksi – tällaista kieltäytymistä ei voida enää asettaa kyseenalaiseksi”. ( 9 )

19.

Samassa tuomiossaan unionin tuomioistuin katsoi niin ikään, että ”puitepäätöksen 2002/584 säännöksillä ei ole välitöntä oikeusvaikutusta”. ( 10 ) Se katsoi kuitenkin, että ”toimivaltaisen kansallisen tuomioistuimen on – – ottamalla huomioon kansallisen oikeuden kokonaisuudessaan ja soveltamalla siinä hyväksyttyjä tulkintatapoja tulkittava pääasiassa kyseessä olevia kansallisia säännöksiä mahdollisimman pitkälle mainitun puitepäätöksen sanamuodon ja tarkoituksen valossa, mikä tarkoittaa nyt käsiteltävässä asiassa, että jos kieltäydytään sellaisen eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta, joka on annettu pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa lainvoimaisella tuomiolla vapausrangaistukseen tuomitun henkilön luovuttamiseksi, täytäntöönpanojäsenvaltion oikeusviranomaisilla on velvollisuus itse taata tälle henkilölle määrätyn rangaistuksen tehokas täytäntöönpano”. ( 11 )

20.

Kansallinen tuomioistuin tuo ennakkoratkaisupyynnössään esille, että tuomiosta Popławski ilmenee, että OLW:n 6 §:n 2, 3 ja 5 momentti ovat ristiriidassa puitepäätöksen 2002/584 4 artiklan 6 alakohdan kanssa.

21.

Lisäksi kansallinen tuomioistuin katsoo, että OLW:n 6 §:n 2, 3 ja 5 momentin tulkitseminen täysin mainitun puitepäätöksen mukaisesti siinä merkityksessä, että kyseinen tuomioistuin voisi yhtäältä käyttää tiettyä harkintavaltaa päättäessään, soveltaako se kyseisissä säännöksissä tarkoitettua kieltäytymisperustetta, ja se voisi toisaalta kieltäytyä luovutuksesta vain, jos voidaan taata, että Alankomaiden kuningaskunta tosiasiallisesti ottaa vastattavakseen rangaistuksen täytäntöönpanosta, ei ole mahdollista, koska tällainen tulkinta olisi contra legem.

22.

Kansallinen tuomioistuin muistuttaa kuitenkin, että kyseisessä asiassa esittämässään ensimmäisessä ennakkoratkaisupyynnössä se oli esittänyt kysymyksiä kolmesta ratkaisuvaihtoehdosta, jotka sen mukaan voivat siitä huolimatta johtaa puitepäätöksen 2002/584 mukaiseen tulokseen.

23.

Kansallisen tuomioistuimen mukaan ensimmäisestä tässä asiassa annetusta ennakkoratkaisutuomiosta ilmenee, että vain yksi kolmesta ratkaisuvaihtoehdosta on unionin oikeuden mukaan sallittu, nimittäin tulkinta, jonka mukaan puitepäätöksen 2002/584 4 artiklan 6 alakohta on OLW:n 6 §:n 3 momentin vanhassa versiossa edellytetty sopimukseen perustuva perusta rangaistuksen täytäntöönpanosta vastattavaksi ottamiselle. Alankomaiden oikeus- ja turvallisuusministeriö (Minister van Justitie en Veiligheid), jolla on toimivalta rangaistuksen täytäntöönpanosta vastattavaksi ottamisessa, on kuitenkin katsonut, että puitepäätös 2002/584 ei ole OLW:n 6 §:n 3 momentissa eikä rikosasioissa annettujen tuomioiden täytäntöönpanon siirtämisestä annetun lain 2 §:ssä tarkoitettu sopimus.

24.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin päättelee tästä, että kyseinen tulkinta ei ole omiaan takaamaan Popławskille langetetun rangaistuksen tosiasiallista täytäntöönpanoa Alankomaissa ja tuottamaan siten ratkaisua, joka olisi puitepäätöksen 2002/584 tavoitteen mukainen, kuten unionin tuomioistuin tuomiossaan Popławski edellyttää. ( 12 )

25.

Kansallinen tuomioistuin toteaa näin ollen, että siihen kohdistuu ristiriitaisia velvoitteita. Jos se näet luovuttaisi luovutettavaksi pyydetyn henkilön, se toimisi puitepäätöksen 2002/584 4 artiklan 6 alakohdan mukaisesti mutta OLW:n 6 §:n 2, 3 ja 5 momentin vastaisesti, koska jälkimmäisiä säännöksiä ei voida tulkita siten, että niiden soveltaminen johtaisi puitepäätöksen mukaiseen tulokseen. Jos kansallinen tuomioistuin toisaalta kieltäytyisi luovuttamasta luovutettavaksi pyydettyä henkilöä, se toimisi OLW:n 6 §:n 2, 3 ja 5 momentin mukaisesti mutta puitepäätöksen 2002/584 4 artiklan 6 alakohdan vastaisesti.

26.

Näin ollen kansallinen tuomioistuin päätyy tiedustelemaan, voiko se unionin oikeuden ensisijaisuuden periaatteen nojalla jättää soveltamatta puitepäätöksen 2002/584 säännösten kanssa yhteensopimattomia kansallisen lainsäädäntönsä säännöksiä, vaikka kyseisen puitepäätöksen säännöksillä ei olekaan välitöntä oikeusvaikutusta. Kansallinen tuomioistuin korostaa, että jos OLW:n 6 §:n 2, 3 ja 5 momenttia jätettäisiin soveltamatta, ei olisi enää perustetta kieltäytyä luovuttamasta Popławskia Puolan viranomaisille. Jälkimmäisen Alankomaiden yhteiskuntaan uudelleen sopeutumisen intressi väistyisi siten hänen rankaisemattomuuttaan koskevan intressin tieltä.

27.

Lopuksi kansallinen tuomioistuin mainitsee toisen mahdollisen lähestymistavan viitatessaan julkisasiamies Botin asiassa van Vemde ( 13 ) esittämään ratkaisuehdotukseen. Tämä mahdollinen ratkaisu koskee puitepäätöksen 2008/909 täytäntöönpanoa koskevan kansallisen lainsäädännön soveltamista rangaistuksen tunnustamiseen ja täytäntöönpanoon.

28.

Julkisasiamies Bot näet katsoi kyseisessä asiassa, että Alankomaiden kuningaskunnan puitepäätöksen 2008/909 nojalla antamalla ilmoituksella ei sen myöhäisyyden vuoksi ollut oikeusvaikutuksia. ( 14 )

29.

Kansallinen tuomioistuin ilmoittaa, että tällä näkemyksellä, josta unionin tuomioistuin ei 25.1.2017 annetussa tuomiossaan van Vemde ( 15 ) lausunut, on merkitystä asian ratkaisemisen kannalta.

30.

Kyseinen tuomioistuin korostaa, että jos mainittu ilmoitus katsottaisiin pätemättömäksi, puitepäätöksen 2008/909 kansallisia täytäntöönpanosääntöjä sovellettaisiin kyseisen puitepäätöksen 25 artiklan nojalla rangaistuksen täytäntöönpanoa koskevan velvoitteen täyttämiseksi, kuten puitepäätöksen 2002/584 4 artiklan 6 alakohdassa vaaditaan, jotta asianomaisen rankaisemattomuudelta vältyttäisiin. Tällaisessa tapauksessa ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen olisi tutkittava, voidaanko ensinnäkin kansallista siirtymäsäännöstä eli WETS:n 5:2 §:n 3 momenttia tulkita puitepäätöksen 2008/909 mukaisesti siltä osin kuin siinä säädetään, että kyseistä kansallista lakia ei sovelleta ennen 5.12.2011 lainvoimaisiksi tulleisiin tuomioistuimen ratkaisuihin, ja onko toiseksi takeita siitä, että rangaistus pannaan tosiasiallisesti täytäntöön Alankomaissa, mikäli luovuttamisesta kieltäydytään OLW:n 6 §:n 2, 3 ja 5 momentin perusteella.

31.

Jos kansallinen tuomioistuin vastaisi näihin kahteen kysymykseen myöntävästi, Popławskin luovutuksesta voitaisiin kieltäytyä ja rangaistus voitaisiin panna täytäntöön Alankomaissa OLW:n 6 §:n 2, 3 ja 5 momentin sekä puitepäätöksen 2002/584 4 artiklan 6 alakohdan mukaisesti, mikä olisi sen tavoitteen mukaista, joka koskee Popławskin sopeutumista uudelleen yhteiskuntaan.

32.

Kansallinen tuomioistuin täsmentää niin ikään, että jos edelleen oletetaan, että Alankomaiden kuningaskunnan ilmoitus ei olisi pätevä, ja jos WETS:n 5:2 §:n 3 momentin tulkitseminen puitepäätöksen 2008/909 mukaisesti osoittautuisi viime kädessä mahdottomaksi, pitäisi ratkaista kysymys siitä, onko kyseisen tuomioistuimen jätettävä unionin oikeuden ensisijaisuuden periaatteen nojalla soveltamatta kyseistä säännöstä siltä osin kuin se on mainitun puitepäätöksen kanssa ristiriidassa.

33.

Nämä näkökohdat huomioon ottaen rechtbank Amsterdam on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

34.

Ennakkoratkaisupyynnön jälkeen Alankomaiden kuningaskunta päätti peruuttaa antamansa puitepäätöksen 2008/909 28 artiklan 2 kohdan mukaisen ilmoituksen. Alankomaiden kuningaskunta peruutti kyseisen ilmoituksen 1.6.2018, ja peruutuspäätös julkaistiin Euroopan unionin virallisessa lehdessä 28.6.2018. ( 16 )

35.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin piti 10.7.2018 asianosaisten suostumuksella istunnon eri kokoonpanossa ja antoi asianosaisten ilmaista näkemyksensä kyseisen ilmoituksen peruuttamisen seurauksista. Samana päivänä annetulla päätöksellä kyseinen tuomioistuin päätti pysyttää molemmat ennakkoratkaisukysymyksensä.

36.

Tältä osin kansallinen tuomioistuin ilmoittaa, että Alankomaiden kuningaskunnan ilmoituksen peruuttamisen jälkeen puitepäätöksen 2008/909 järjestelmää sovelletaan pääasiassa kyseessä olevaan tilanteeseen. Kansallinen tuomioistuin toteaa kuitenkin, että WETS:n 5:2 §:n 3 momentissa säädetään edelleen, että kyseistä lakia, jolla on tarkoitus panna täytäntöön puitepäätös 2008/909, ei sovelleta ennen 5.12.2011 lainvoimaisiksi tulleisiin ratkaisuihin, joihin kuuluu myös Popławskia koskeva tuomio.

37.

Kansallinen tuomioistuin huomauttaa, että se ei ole varma, voiko se tulkita kyseistä säännöstä puitepäätöksen 2008/909 mukaisesti, ja siksi ensimmäinen ennakkoratkaisukysymys on sen mukaan edelleen merkityksellinen pääasian ratkaisun kannalta.

38.

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan toinen kysymys on sekin edelleen merkityksellinen pääasian ratkaisun kannalta. Kyseinen tuomioistuin tuo näet esille, että pidätysmääräyksen antanut jäsenvaltio eli Puolan tasavalta on myös antanut puitepäätöksen 2008/909 28 artiklan 2 kohdan mukaisen ilmoituksen. Tältä osin kyseinen tuomioistuin viittaa julkisasiamies Botin asiassa Popławski ( 17 ) esittämään ratkaisuehdotukseen, jossa tämä korosti Puolan tasavallan antaman ilmoituksen myöhäisyyttä. ( 18 )

39.

Siltä osin kuin on kyse näiden kahden kysymyksen välisestä yhteydestä, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että vastattiinpa ensimmäiseen kysymykseen miten tahansa, toinen kysymys pysyy merkityksellisenä, ja päinvastoin. Tältä osin kyseinen tuomioistuin täydentää ennakkoratkaisupyynnöstä tekemäänsä päätöstä seuraavilla seikoilla.

40.

Sen mukaan on niin, että mikäli Puolan tasavallan antama ilmoitus ei olisi pätevä, molemmat jäsenvaltiot olisivat velvollisia soveltamaan puitepäätöksen 2008/909 järjestelmää. Alankomaiden kuningaskunnan osalta ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen olisi tällöin tutkittava aivan ensimmäiseksi, voiko se tulkita WETS:n 5:2 §:n 3 momenttia kyseisen puitepäätöksen mukaisesti. Jollei mainittua säännöstä voitaisi tulkita puitepäätöksen 2008/909 mukaisesti, WETS:ää ei sovellettaisi, eikä olisi takeita siitä, että Alankomaiden kuningaskunta tosiasiallisesti panee rangaistuksen täytäntöön. Tässä tapauksessa vastaus ensimmäiseen ennakkoratkaisukysymykseen pysyisi merkityksellisenä. Kansallinen tuomioistuin toteaa, että jos sitä vastoin WETS:n 5:2 §:n 3 momenttia voitaisiin tulkita puitepäätöksen 2008/909 mukaisesti, kyseisen tuomioistuimen täytyisi tutkia, onko rangaistuksen täytäntöönpanosta WETS:n mukaisesti tosiasialliset takeet.

41.

Ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin pyytää ensimmäisellä kysymyksellään unionin tuomioistuinta lausumaan siitä, onko kansallinen tuomioistuin, joka ei voi tulkita puitepäätöksen kansallisia täytäntöönpanosäännöksiä tavalla, joka johtaa kyseisen puitepäätöksen mukaiseen tulokseen, velvollinen unionin oikeuden ensisijaisuuden periaatteen nojalla jättämään soveltamatta näitä mainitun puitepäätöksen kanssa ristiriidassa olevia säännöksiä.

42.

Toisella kysymyksellään ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin pyytää unionin tuomioistuinta lausumaan siitä, onko puitepäätöksen 2008/909 28 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu jäsenvaltion ilmoitus omiaan tuottamaan oikeusvaikutuksia, jos sitä ei ole esitetty kyseistä puitepäätöstä tehtäessä vaan myöhempänä ajankohtana.

43.

Analyysini aluksi tarkastelen tätä toista kysymystä, koska se saattaa määrittää Popławskille Puolassa määrätyn rangaistuksen täytäntöönpanoon Alankomaissa sovellettavat oikeussäännöt.

44.

On syytä muistaa, että vaikka puitepäätöksen 2008/909 28 artiklan 1 kohdassa säädetään, että 5.12.2011 alkaen vastaanotettuihin rangaistusten tunnustamista ja täytäntöönpanoa koskeviin pyyntöihin sovelletaan jäsenvaltioiden tämän puitepäätöksen mukaisesti hyväksymiä sääntöjä, kyseisen puitepäätöksen 28 artiklan 2 kohdassa kuitenkin sallitaan, että jäsenvaltio voi antaa ilmoituksen, jolla lykätään puitepäätöksen soveltamista.

45.

Ongelma syntyy siitä, että puitepäätöksen 2008/909 28 artiklan 2 kohdan sanamuodon mukaan ilmoitus on annettava ”puitepäätöstä tehtäessä”.

46.

Julkisasiamies Botin ( 19 ) tavoin katson, että puitepäätöksen 2008/909 28 artiklan 2 kohdassa kyseessä oleva ilmoitus on annettava millä tahansa tavalla puitepäätöstä tehtäessä ja siitä on käytävä tarkalleen ilmi se asianomaisen jäsenvaltion valitsema lainvoimaisten tuomioiden julistamispäivä, jota ennen puitepäätöstä ei sovelleta. Puitepäätöksen 28 artiklan 2 kohdassa annetaan nimittäin jäsenvaltioille tiettyä harkintavaltaa kyseisen päivämäärän vahvistamisessa, kunhan se ei ole myöhäisempi kuin 5.12.2011.

47.

Totean lisäksi, että puitepäätöksessä 2008/909 täsmennetään erittäin selvästi ne tapaukset, joissa jäsenvaltiot voivat kyseisen puitepäätöksen mukaisesti antaa ilmoituksen puitepäätöksen tekohetken lisäksi myös sen jälkeen. Viittaan etenkin puitepäätöksen 4 artiklan 7 kohtaan ja 7 artiklan 4 kohtaan.

48.

Edellä esitetyistä näkökohdista seuraa, että silloin, kun puitepäätöksen 2008/909 28 artiklaa koskeva jäsenvaltion ilmoitus on annettu kyseisen puitepäätöksen tekemisen jälkeen ja siten vastoin puitepäätöksen 28 artiklan 2 kohdan edellytyksiä, sillä ei voi olla oikeusvaikutuksia.

49.

Koska – kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on unionin tuomioistuimelle ilmoittanut – Alankomaiden kuningaskunnan puitepäätöksen 2008/909 28 artiklan 2 kohdan mukaisesti antama ilmoitus on peruutettu 1.6.2018, toinen kysymys ei enää koske kyseistä ilmoitusta vaan nykyisellään ilmoitusta, jonka Puolan tasavalta on saman säännöksen mukaisesti antanut.

50.

Euroopan unionin neuvosto vastaanotti Puolan tasavallan ilmoituksen 23.2.2011, ja se julkaistiin Euroopan unionin virallisessa lehdessä 1.6.2011. ( 20 )

51.

Koska Puolan tasavalta ei muotoillut mitään täsmällistä virallista ilmoitusta ennen neuvoston 23.2.2011 vastaanottamaa asiakirjaa, katson siis, että Puolan tasavallan ilmoituksella ei voi olla oikeusvaikutuksia, koska sitä ei annettu määräajassa. ( 21 )

52.

Ilman puitepäätöksen 2008/909 28 artiklan 2 kohdassa säädettyjen edellytysten mukaista ilmoitusta puitepäätökseen sisältyvien sääntöjen ajallinen soveltamisala määritetään mainitun puitepäätöksen 28 artiklan 1 kohdassa, ja se kattaa siis 5.12.2011 jälkeen vastaanotetut pyynnöt.

53.

Mikäli esitetään pyyntö siitä, että Popławskille määrätty rangaistus pantaisiin täytäntöön Alankomaissa, tällaista pyyntöä sääntelevät siis kyseisen jäsenvaltion sekä Puolan tasavallan hyväksymät puitepäätöksen 2008/909 täytäntöönpanosäännöt.

54.

Kansallisen tuomioistuimen esittämää ensimmäistä ennakkoratkaisukysymystä onkin siis tarkasteltava siitä näkökulmasta, että Popławskille Puolassa määrätyn rangaistuksen täytäntöönpanoa Alankomaissa sääntelee puitepäätöksen 2008/909 järjestelmä.

55.

Kuten edellä totesin, ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin pyytää unionin tuomioistuinta lausumaan siitä, onko kansallinen tuomioistuin, joka ei voi tulkita puitepäätöksen kansallisia täytäntöönpanosäännöksiä tavalla, joka johtaa kyseisen puitepäätöksen mukaiseen tulokseen, velvollinen unionin oikeuden ensisijaisuuden periaatteen nojalla jättämään soveltamatta näitä mainitun puitepäätöksen vastaisia säännöksiä.

56.

Kysymys koskee kahta Alankomaiden oikeuden säännösluokkaa, jotka ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen täytyisi jättää soveltamatta, mikäli mainittuun kysymykseen vastataan myöntävästi, koska toinen niistä on yhteensopimaton puitepäätöksen 2002/584 kanssa ja toinen puitepäätöksen 2008/909 kanssa.

57.

Yhtäältä kyseessä ovat OLW:n 6 §:n 2, 3 ja 5 momentti, joilla pannaan täytäntöön puitepäätöksen 2002/584 4 artiklan 6 alakohta.

58.

Toisaalta kyseessä on WETS:n 5:2 §:n 3 momentti, josta seuraa, että Alankomaiden kuningaskunnan puitepäätöksen 2008/909 mukaisesti hyväksymiä sääntöjä ei sovelleta ennen päivämäärää 5.12.2011 lainvoimaisiksi tulleisiin tuomioistuimen ratkaisuihin. Tämä säännös ilmentää näin kansallisessa oikeudessa Alankomaiden kuningaskunnan kyseisen puitepäätöksen 28 artiklan 2 kohdan mukaisesti antamaa ilmoitusta, jonka kyseinen jäsenvaltio peruutti 1.6.2018.

59.

Ennen kuin otan kantaa periaatekysymykseen siitä, mitä oikeusvaikutuksia puitepäätöksellä voi olla jäsenvaltioiden kansalliseen oikeuteen, on täsmennettävä tämän kysymyksen taustaa. Aluksi siis kertaan ne kaksi kohtaa, joiden osalta unionin tuomioistuin on tuomiossaan Popławski todennut Alankomaiden lainsäädännön ja puitepäätöksen 2002/584 4 artiklan 6 alakohdan keskenään yhteensopimattomiksi.

60.

Unionin tuomioistuin muistutti ensinnäkin, että puitepäätöksen 2002/584 4 artiklan 6 alakohdassa ilmaistaan eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanoa koskeva harkinnanvarainen kieltäytymisperuste, jonka nojalla täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen ”voi” kieltäytyä panemasta tällaista vapaudenmenetyksen käsittävän rangaistuksen täytäntöönpanoa varten annettua eurooppalaista pidätysmääräystä täytäntöön muun muassa silloin, kun etsitty henkilö asuu vakinaisesti täytäntöönpanosta vastaavassa jäsenvaltiossa, kuten on laita pääasiassa, ja tämä valtio ”sitoutuu” panemaan kyseisen rangaistuksen itse täytäntöön kansallisen lainsäädäntönsä mukaisesti. ( 22 ) Unionin tuomioistuimen mukaan ”puitepäätöksen 2002/584 4 artiklan 6 alakohdan sanamuodosta seuraa näin ollen – –, että jos jäsenvaltio on päättänyt saattaa tämän säännöksen osaksi oikeusjärjestystään, täytäntöönpanosta vastaavalla oikeusviranomaisella on kuitenkin oltava harkintavaltaa sen osalta, onko eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta kieltäydyttävä vai ei. Mainitun viranomaisen on tässä yhteydessä voitava ottaa huomioon mainitussa säännöksessä vahvistetulla harkinnanvaraisella kieltäytymisperusteella tavoiteltu päämäärä, jona on unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan sen mahdollistaminen, että täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen voi antaa erityistä painoa mahdollisuudelle parantaa etsityn henkilön mahdollisuuksia sopeutua uudelleen yhteiskuntaan hänelle tuomitun rangaistuksen päättyessä”. ( 23 )

61.

Unionin tuomioistuin toi näin esiin ensimmäisen perusteen Alankomaiden lainsäädännön ristiriidalle puitepäätöksen 2002/584 4 artiklan 6 alakohdan kanssa siltä osin kuin täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen on kyseisen lainsäädännön nojalla kieltäydyttävä eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta silloin, kun etsitty henkilö asuu vakinaisesti kyseisen viranomaisen jäsenvaltiossa, eikä sillä siis ole mitään harkintavaltaa siinä, mihin toimenpiteisiin eurooppalaisen pidätysmääräyksen johdosta on ryhdyttävä. ( 24 )

62.

Toiseksi unionin tuomioistuin totesi, että ”puitepäätöksen 2002/584 4 artiklan 6 alakohdan sanamuodosta seuraa lisäksi – –, että eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta kieltäytyminen edellyttää täytäntöönpanojäsenvaltion todellista sitoumusta panna täytäntöön etsitylle henkilölle määrätty vapausrangaistus, joten pelkästään sen seikan, että kyseinen valtio ilmoittaa ’valmiudestaan’ vastata mainitun rangaistuksen täytäntöönpanosta, ei voida katsoa oikeuttavan tällaista kieltäytymistä. Tästä seuraa, että ennen kuin eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta kieltäydytään, täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen on aina varmistuttava siitä, että rangaistus on todella mahdollista panna täytäntöön sen kansallisen lainsäädännön mukaisesti. Mikäli täytäntöönpanojäsenvaltion on mahdotonta sitoutua todella panemaan rangaistus täytäntöön, täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen tehtävänä on panna eurooppalainen pidätysmääräys täytäntöön ja näin ollen luovuttaa etsitty henkilö pidätysmääräyksen antaneeseen jäsenvaltioon”. ( 25 )

63.

Unionin tuomioistuin nosti näin esiin toisen perusteen Alankomaiden lainsäädännön yhteensopimattomuudelle puitepäätöksen 2002/584 4 artiklan 6 alakohdan kanssa siltä osin kuin eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta kieltäytymiselle ei tässä lainsäädännössä aseteta edellytykseksi sitä, että täytäntöönpanosta vastaava jäsenvaltio ”sitoutuu panemaan etsitylle henkilölle määrätyn vapausrangaistuksen todella itse täytäntöön, jolloin vaarana on etsityn henkilön rangaistuksetta jääminen”. ( 26 ) Tästä näkökulmasta Alankomaiden lainsäädäntö on siis ristiriidassa puitepäätöksen 2002/584 4 artiklan 6 alakohdan kanssa siltä osin kuin siinä ”säädetään ainoastaan, että [täytäntöönpanosta vastaavan jäsenvaltion] oikeusviranomaisilla on velvollisuus ilmoittaa [pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion] oikeusviranomaisille valmiudestaan vastata [vapaudenmenetyksen käsittävän rangaistuksen sisältävän tuomion] täytäntöönpanosta, vaikka päivänä, jona luovuttamisesta kieltäydytään, ei ole takeita siitä, että täytäntöönpanosta voidaan todella vastata, ja vaikka – mikäli mainittu vastattavaksi ottaminen osoittautuu myöhemmin mahdottomaksi – tällaista kieltäytymistä ei voida enää asettaa kyseenalaiseksi”. ( 27 )

64.

Tämän todetun ristiriidan huomioon ottaen unionin tuomioistuin kehotti ennakkoratkaisua pyytänyttä tuomioistuinta pyrkimään mahdollisimman pitkälti sellaiseen Alankomaiden lainsäädännön tulkintaan, joka olisi puitepäätöksen 2002/584 4 artiklan 6 alakohdan mukainen.

65.

On muistettava, että ”unionin tuomioistuimen vakiintuneesta oikeuskäytännöstä käy – – ilmi, että puitepäätöksen sitovan luonteen vuoksi kansallisilla viranomaisilla ja myös kansallisilla tuomioistuimilla on velvollisuus tulkita kansallista oikeutta sen mukaisesti. Niiden on kansallista oikeutta soveltaessaan tulkittava sitä mahdollisimman pitkälle puitepäätöksen sanamuodon ja tarkoituksen mukaisesti, jotta sillä tarkoitettu tulos saavutettaisiin. Tämä velvollisuus tulkita kansallista oikeutta yhdenmukaisesti puitepäätöksen kanssa on erottamaton osa EUT-sopimuksella luotua järjestelmää, sillä näin kansalliset tuomioistuimet voivat toimivaltansa rajoissa varmistaa unionin oikeuden täyden tehokkuuden, kun ne ratkaisevat käsiteltäväkseen saatettuja asioita”. ( 28 )

66.

On tosin niin, kuten unionin tuomioistuin on myöntänyt, että ”tällä kansallisen oikeuden yhdenmukaisen tulkinnan periaatteella on – – tietyt rajat. Kansallisen tuomioistuimen velvollisuutta tukeutua puitepäätöksen sisältöön, kun se tulkitsee ja soveltaa asiaan liittyviä kansallisen oikeuden säännöksiä, rajoittavat yleiset oikeusperiaatteet, erityisesti oikeusvarmuuden periaate ja taannehtivuuskiellon periaate. Nämä periaatteet estävät erityisesti sen, että kyseinen velvollisuus voisi johtaa siihen, että puitepäätöksen perusteella ja sen täytäntöön panemiseksi annetusta lainsäädännöstä riippumatta määritettäisiin puitepäätöksen säännöksiä rikkovien henkilöiden rikosoikeudellinen vastuu tai ankaroitettaisiin sitä”. ( 29 )

67.

Yhdenmukaisen tulkinnan velvoite ”ei myöskään voi olla perustana kansallisen oikeuden contra legem ‑tulkinnalle”. ( 30 )

68.

Unionin tuomioistuimen mukaan kuitenkin ”yhdenmukaisen tulkinnan periaate edellyttää – –, että kansalliset tuomioistuimet tekevät toimivaltansa rajoissa kaiken mahdollisen ottamalla huomioon kansallisen oikeuden kokonaisuudessaan ja soveltamalla siinä hyväksyttyjä tulkintatapoja taatakseen kyseessä olevan puitepäätöksen täyden tehokkuuden ja päätyäkseen ratkaisuun, joka on puitepäätöksellä tavoitellun päämäärän mukainen”. ( 31 )

69.

Unionin tuomioistuin on tässä yhteydessä jo katsonut, että ”yhdenmukaista tulkintaa koskeva vaatimus sisältää kansallisille tuomioistuimille velvollisuuden muuttaa tarvittaessa vakiintunutta oikeuskäytäntöä, jos se perustuu sellaiseen kansallisen oikeuden tulkintaan, joka ei sovi yhteen puitepäätöksen tavoitteiden kanssa”. ( 32 )

70.

Unionin tuomioistuin on myös todennut, että jos kansallinen tuomioistuin katsoo, että sen on mahdotonta tulkita kansallisen oikeuden säännöstä puitepäätöksen mukaisesti sen takia, että ylimmän kansallisen tuomioistuimen tästä kansallisesta säännöksestä tekemä tulkintaratkaisu sitoo sitä, sillä on velvollisuus varmistaa puitepäätöksen täysi vaikutus jättämällä tarvittaessa oman tuomiovaltansa nojalla soveltamatta ylimmän kansallisen tuomioistuimen tekemää tulkintaa, kun tämä tulkinta ei ole yhteensopiva unionin oikeuden kanssa. ( 33 )

71.

Kun otetaan huomioon tämä muistutus kansallisen oikeuden yhdenmukaista tulkintaa koskevan vaatimuksen ulottuvuudesta ja rajoista, on syytä kehottaa uudelleen ennakkoratkaisua pyytänyttä tuomioistuinta tekemään kaikki voitavansa päätyäkseen tulkinnan avulla sellaiseen OLW:n 6 §:n 2, 3 ja 5 momentin soveltamiseen, joka olisi puitepäätöksen 2002/584 4 artiklan 6 alakohdalla tavoitellun päämäärän mukainen. Samaan on pyrittävä WETS:n 5:2 §:n 3 momentin osalta, jotta päädyttäisiin puitepäätöksen 2008/909 mukaiseen tulkintaan siitä. Puitepäätösten ensisijaisuuden kansalliseen oikeuteen nähden on näet ilmettävä ennen kaikkea siten, että kansalliset tuomioistuimet ovat velvollisia tulkitsemaan kansallista lainsäädäntöään näiden puitepäätösten mukaisesti.

72.

Ennen kuin ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle annetaan osviittoja tästä, on täsmennettävä, millainen on puitepäätöksen 2002/584 ja puitepäätöksen 2008/909 välinen yhteys.

73.

Puitepäätöksen 2002/584 ja puitepäätöksen 2008/909 välistä yhteyttä täsmennetään jälkimmäisen puitepäätöksen 25 artiklassa, jonka otsikko on ”Rangaistusten täytäntöönpano eurooppalaisen pidätysmääräyksen antamisen johdosta” ja jossa säädetään seuraavaa: ”Tämän puitepäätöksen säännöksiä sovelletaan soveltuvin osin, sikäli kuin ne ovat puitepäätöksen [2002/584] säännösten mukaisia, rangaistusten täytäntöönpanoon tapauksissa, joissa jäsenvaltio sitoutuu panemaan rangaistuksen täytäntöön – – puitepäätöksen [2002/584] 4 artiklan 6 kohdan mukaisesti tai tapauksissa, joissa se on mainitun puitepäätöksen 5 artiklan 3 kohdan nojalla asettanut ehdon, että henkilö on rankaisemattomuuden välttämiseksi palautettava asianomaiseen jäsenvaltioon suorittamaan rangaistus, sanotun kuitenkaan rajoittamatta puitepäätöksen [2002/584] soveltamista”. ( 34 )

74.

Kyseinen artikla itsessään on luettava puitepäätöksen 2008/909 johdanto-osan 12 perustelukappaleen valossa, josta ilmenee, että kyseisen puitepäätöksen soveltaminen soveltuvin osin tuomioiden täytäntöönpanoon puitepäätöksen 2002/584 4 artiklan 6 alakohdassa tarkoitetuissa tapauksissa ”merkitsee muun muassa sitä, että täytäntöön paneva valtio voi todentaa tämän puitepäätöksen 9 artiklassa säädettyjen kieltäytymisperusteiden olemassaolon, mukaan lukien kaksoisrangaistavuuden tarkistaminen, sikäli kuin täytäntöönpanovaltio on antanut tämän puitepäätöksen 7 artiklan 4 kohdan mukaisen ilmoituksen tuomion tunnustamisen ja täytäntöönpanon edellytyksenä sen tarkastelemiseksi, luovutetaanko henkilö vai pannaanko rangaistus täytäntöön puitepäätöksen [2002/584] 4 artiklan 6 kohdan mukaisissa tapauksissa, sanotun kuitenkaan rajoittamatta viimeksi mainitun puitepäätöksen soveltamista”.

75.

Näistä säännöksistä voidaan päätellä, että siltä osin kuin puitepäätöksen 2008/909 järjestelmää sovelletaan tuomion täytäntöönpanoon, on niin, että jos täytäntöönpanosta vastaava jäsenvaltio ei aio vedota kyseisen puitepäätöksen 9 artiklassa säädettyyn tunnustamisesta tai täytäntöönpanosta kieltäytymisen perusteeseen ja jos täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen katsoo, että panemalla rangaistus täytäntöön kyseisessä jäsenvaltiossa voitaisiin helpottaa tuomitun henkilön sopeutumista uudelleen yhteiskuntaan, ei ole estettä sille, että mainittu valtio voisi sitoutua pysyvästi ja lopullisesti panemaan mainitun rangaistuksen täytäntöön. Tällöin edellytykset sille, että täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen voi kieltäytyä luovutuksesta, täyttyvät. Tuomitun henkilön uudelleen yhteiskuntaan sopeutumisen etu yhdistyy näin ollen siihen etuun, että vapaudenmenetyksen sisältävä rangaistus ei jäisi panematta täytäntöön. Näiden kahden edun yhdistämisen tarpeellisuus tekee entistäkin välttämättömämmäksi, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin etsii sellaisen kansallisen lainsäädännön tulkinnan, jonka avulla puitepäätöksen 2002/584 4 artiklan 6 alakohdalle voidaan taata täysi vaikutus.

76.

Kuten unionin tuomioistuin tuomiossa Popławski muistutti, se ei ole toimivaltainen tulkitsemaan jäsenvaltion kansallista lainsäädäntöä. ( 35 ) On siis ainoastaan ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävä arvioida, voidaanko Alankomaiden lainsäädäntöä tulkita puitepäätöksen 2002/584 4 artiklan 6 alakohdan sekä puitepäätöksen 2008/909 28 artiklan mukaisesti.

77.

Kuitenkin unionin tuomioistuin, ”jonka tehtävänä on antaa kansalliselle tuomioistuimelle hyödyllisiä vastauksia ennakkoratkaisumenettelyssä, on – – toimivaltainen antamaan pääasian asiakirja-aineiston sekä sille esitettyjen kirjallisten ja suullisten huomautusten perusteella ohjeita, joiden avulla kansallinen tuomioistuin voi antaa ratkaisunsa”. ( 36 )

78.

Nyt käsiteltävässä asiassa on niin, että jotta OLW:n 6 §:n 2, 3 ja 5 momentin soveltaminen pääasian yhteydessä olisi puitepäätöksen 2002/584 4 artiklan 6 alakohdan mukaista, kyseisiä kansallisia säännöksiä olisi voitava tulkita seuraavasti.

79.

Ensinnäkin OLW:n 6 §:n 2, 3 ja 5 momenttia olisi voitava tulkita siten, että niissä säädetään harkinnanvaraisesta perusteesta etsittyä henkilöä koskevan eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta kieltäytymiselle, niin että täytäntöönpanojäsenvaltion oikeusviranomaisella on harkintavaltaa kyseisen eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanossa tai sen täytäntöönpanosta kieltäytymisessä.

80.

Ennakkoratkaisupyynnössään kansallinen tuomioistuin näyttää epäilevän, onko tällainen kansallisen lainsäädännön tulkinta mahdollinen, vaikka muista sen esittämistä näkökohdista ilmeneekin samaan aikaan, että tämä ei sen silmissä muodosta tärkeintä estettä sellaiselle ratkaisulle, joka olisi puitepäätöksen 2002/584 4 artiklan 6 alakohdan sisällön mukainen.

81.

Toiseksi – ja ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kysymykset koskevat olennaisesti tätä seikkaa – on niin, että jotta OLW:n 6 §:n 2, 3 ja 5 momentti täyttäisivät puitepäätöksen 2002/584 4 artiklan 6 alakohdan edellytykset, niitä olisi voitava tulkita siten, että täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen voi käyttää mahdollisuuttaan kieltäytyä eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta ainoastaan sillä edellytyksellä, että Popławskille määrätyn rangaistuksen tehokas täytäntöönpano taataan Alankomaissa.

82.

Tältä osin ei enää ole syytä pohtia, voiko puitepäätöksen 2002/584 4 artiklan 6 alakohta itse olla kansallisessa lainsäädännössä edellytetty sopimukseen perustuva oikeudellinen perusta silloin, kun jäsenvaltio asettaa vapausrangaistuksen täytäntöönpanon vastattavaksi ottamisen edellytykseksi sen, että kansainvälisessä sopimuksessa on sille oikeudellinen perusta.

83.

Kuten olen edellä todennut, Alankomaiden kuningaskunta päätti näet peruuttaa puitepäätöksen 2008/909 28 artiklan 2 kohdan nojalla antamansa ilmoituksen 1.6.2018. Kyseisen ilmoituksen peruuttamisesta seuraa, että kyseisen puitepäätöksen säännöksiä olisi sovellettava ajallisesti tuomion täytäntöönpanoa koskevaan pyyntöön tapauksessa, jossa jäsenvaltio sitoutuu panemaan kyseisen tuomion täytäntöön puitepäätöksen 2002/584 4 artiklan 6 alakohdan mukaisesti.

84.

Tältä osin muistutan, että puitepäätös 2008/909 on pantu täytäntöön Alankomaiden lainsäädännössä WETS:llä. Kyseisen lainsäädännön voimaantulosta alkaen OLW:n 6 §:n 3 momentissa ei enää ole mainittu tarvetta sopimukseen perustuvalle perustalle tuomion täytäntöön panemiseksi siinä tapauksessa, että luovuttamisesta kieltäydytään. Tämä sanamuodon muutos on looginen, koska puitepäätöksellä 2008/909 korvataan 5.12.2011 alkaen useiden jäsenvaltioiden välisiin suhteisiin sovellettavien eurooppalaisten sopimusten vastaavat määräykset, kuten kyseisen puitepäätöksen 26 artiklan 1 kohdassa todetaan.

85.

Näin ollen ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin voi katsoa, että puitepäätöksen 2008/909 kansallisten täytäntöönpanosääntöjen soveltaminen on omiaan takaamaan, että Popławskille määrätty rangaistus voidaan tosiasiallisesti panna täytäntöön Alankomaissa.

86.

Tällaisten kansallisten sääntöjen täytäntöönpanolle on nyt käsiteltävässä asiassa kuitenkin esteenä WETS:n 5:2 §:n 3 momentti, jossa – kuten muistetaan – säädetään, että mainittuja sääntöjä ei sovelleta ennen 5.12.2011 lainvoimaisiksi tulleisiin tuomioistuimen ratkaisuihin.

87.

Ilman puitepäätöksen 2008/909 28 artiklan 2 kohdan mukaisesti annettua Alankomaiden kuningaskunnan ilmoitusta on katsottava, että kyseinen säännös on yhteensopimaton mainitun puitepäätöksen 28 artiklan 1 kohdan kanssa, jossa – kuten niin ikään muistetaan – säädetään, että 5.12.2011 jälkeen vastaanotettuihin pyyntöihin sovelletaan jäsenvaltioiden mainitun puitepäätöksen täytäntöön panemiseksi antamia sääntöjä; tältä osin ei ole merkitystä sillä, milloin asianomainen ratkaisu on tullut lainvoimaiseksi.

88.

Kaikkea kansallista lainsäädäntöään ja käytettävissään olevia tulkintakeinoja hyödyntämällä ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin voisi mielestäni pystyä katsomaan, että koska Alankomaiden kuningaskunta on päättänyt peruuttaa puitepäätöksen 2008/909 28 artiklan 2 kohdan mukaisesti antamansa ilmoituksen, tästä seuraa, että kansalliselta säännökseltä, jolla kyseinen ilmoitus pannaan täytäntöön kansallisessa lainsäädännössä, puuttuu oikeudellinen perusta. Koska Alankomaiden kuningaskunta on ilmaissut tahtonsa yksiselitteisesti, WETS:n 5:2 §:n 3 momentin ulottuvuutta pitäisi voida helposti kaventaa jo pelkästään kansallisen lainsäädännön nojalla ilman, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin törmäisi contra legem ‑tulkintaa koskevaan esteeseen.

89.

Kun nyt on täsmennetty, millä tavoin ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin voisi päätyä sellaiseen kansallisen lainsäädäntönsä tulkintaan, joka olisi puitepäätöksen 2002/584 ja puitepäätöksen 2008/909 mukainen, on syytä selventää konkreettisesti, millaisessa suhteessa ne kansalliset säännöt, joilla nämä kaksi puitepäätöstä pannaan täytäntöön, ovat toisiinsa pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa.

90.

Tältä osin on lähdettävä toteamuksesta, että koska puitepäätöksestä 2008/909 ilmenevää järjestelmää sovelletaan pyyntöön siitä, että Popławskille Puolassa määrätty rangaistus pantaisiin täytäntöön Alankomaissa, ja koska se epävarmuus, joka aiemmin saattoi seurata tätä koskevista eurooppalaisista sopimuksista ilmenevän järjestelmän täytäntöönpanosta, voidaan sulkea pois, täytäntöönpanojäsenvaltio kykenee sitoutumaan pysyvästi ja lopullisesti kyseisen rangaistuksen täytäntöönpanoon puitepäätöksen 2002/584 4 artiklan 6 alakohdassa edellytetyllä tavalla.

91.

Katson niin ikään, että kunhan kyseisen säännöksen mukaiset edellytykset täyttyvät, ei voida katsoa, että eurooppalaisen pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion kieltäytyminen lähettämästä tuomiota ja puitepäätöksen 2008/909 liitteessä I olevaa todistusta voisi estää rangaistuksen täytäntöönpanoa täytäntöönpanojäsenvaltiossa.

92.

Tältä osin en yhdy Puolan kantaan, jonka mukaan on niin, että jollei se ole esittänyt pyyntöä Popławskille määrätyn rangaistuksen täytäntöönpanosta Alankomaissa tai antanut siihen suostumustaan, tätä täytäntöönpanoa ei voi tapahtua. Tällainen kanta näet merkitsisi, että puitepäätöksen 2002/584 4 artiklan 6 alakohtaan sisältyvä harkinnanvarainen kieltäytymisperuste, jonka täytäntöönpanojäsenvaltio on päättänyt panna täytäntöön kansallisessa lainsäädännössään, jäisi vaille vaikutusta. Tämä Puolan tasavallan kanta, joka merkitsee estettä täytäntöönpanojäsenvaltion pysyvälle ja lopulliselle sitoutumiselle rangaistuksen täytäntöönpanoon, on myös vastoin päämäärää, joka koskee tuomitun henkilön uudelleen yhteiskuntaan sopeutumisen mahdollisuuksien lisäämistä ja jota tavoitellaan paitsi kyseisellä säännöksellä ( 37 ) myös puitepäätöksellä 2008/909, kuten viimeksi mainitun puitepäätöksen 3 artiklan 1 kohdassa nimenomaisesti todetaan. Tältä osin on korostettava, että unionin tuomioistuin on jo todennut, että ”unionin kansalaisen uudelleen sopeutuminen yhteiskuntaan siinä jäsenvaltiossa, johon hän on aidosti kotoutunut, ei ole ainoastaan asianomaisen henkilön vaan myös koko – – unionin edun mukaista”. ( 38 )

93.

Toisin kuin Puolan tasavalta väittää, pidätysmääräyksen antanut jäsenvaltio ei voi vedota puitepäätöksen 2008/909 4 artiklan 5 kohtaan vastustaakseen tuomion ja kyseisen puitepäätöksen liitteessä I tarkoitetun todistuksen lähettämistä.

94.

Kyseisen säännöksen nojalla tosin ”täytäntöönpanovaltio voi omasta aloitteestaan pyytää tuomion antanutta valtiota lähettämään tuomion ja todistuksen”, ja ”tämän kohdan nojalla tehdyt pyynnöt eivät velvoita tuomion antanutta valtiota lähettämään tuomiota ja todistusta”.

95.

Tästä huolimatta on niin, kuten olen edellä todennut, että rangaistusten täytäntöönpanoa eurooppalaisen pidätysmääräyksen johdosta sääntelee puitepäätöksen 2008/909 25 artikla, kuten sen otsikosta myös nimenomaisesti ilmenee. Kyseinen säännös on siis lex specialis suhteessa kyseisen puitepäätöksen yleiseen rangaistusten täytäntöönpanojärjestelmään.

96.

Tältä osin muistutan, että kyseisen säännöksen mukaan puitepäätöksen 2008/909 säännöksiä sovelletaan puitepäätöksen 2002/584 4 artiklan 6 alakohdan mukaiseen rangaistusten täytäntöönpanoon vain ”sikäli kuin ne ovat” puitepäätöksen 2002/584 säännösten ”mukaisia” ja ”sanotun kuitenkaan rajoittamatta” jälkimmäisen puitepäätöksen soveltamista. Kaiken kaikkiaan tämä merkitsee, että puitepäätöksen 2008/909 täytäntöönpanosta ei saa aiheutua haittaa puitepäätöksen 2002/584 4 artiklan 6 alakohtaan sisältyvän harkinnanvaraisen kieltäytymisperusteen käytölle silloin, kun täytäntöönpanojäsenvaltio viimeksi mainitun säännöksen mukaisesti sitoutuu panemaan kyseessä olevan rangaistuksen täytäntöön. Olisi lisäksi paradoksaalista ja tosiasiallisesti epäjohdonmukaista, jos katsottaisiin, että unionin lainsäätäjä olisi pyrkinyt sallimaan sen, että pidätysmääräyksen antanut jäsenvaltio voisi vedota puitepäätöksessä 2008/909, jonka tavoitteena, kuten muistetaan, on helpottaa tuomitun henkilön uudelleen sopeutumista yhteiskuntaan, oleviin sääntöihin estääkseen niiden sääntöjen soveltamisen, jotka täytäntöönpanojäsenvaltio on antanut puitepäätöksen 2002/584 – jolla on täsmälleen sama tavoite – 4 artiklan 6 alakohdan täytäntöön panemiseksi. ( 39 )

97.

Näiden näkökohtien perusteella päättelen konkreettisesti, että silloin, kun täytäntöönpanojäsenvaltio sitoutuu panemaan rangaistuksen täytäntöön puitepäätöksen 2002/584 4 artiklan 6 alakohdan mukaisesti, pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion on vastattava myöntävästi ensin mainitun valtion pyyntöön, että sille lähetettäisiin tuomio ja puitepäätöksen 2008/909 liitteessä I oleva todistus.

98.

Tällainen tulkinta puitepäätöksen 2008/909 rakenteesta ja sen suhteesta puitepäätökseen 2002/584 vastaa tällöin täysin tavoitetta tuomitun henkilön uudelleen yhteiskuntaan sopeutumisen helpottamisesta ja takaa samalla rangaistuksen tehokkaan täytäntöönpanon.

99.

Puolustamani lähestymistavan tueksi on niin ikään muistutettava, että ”puitepäätöksen 2008/909 26 artiklan nojalla korvataan jäsenvaltioiden välisissä suhteissa useita kansainvälisen oikeuden instrumentteja, jotta voidaan vahvistaa puitepäätöksen johdanto-osan viidennen perustelukappaleen mukaisesti yhteistyötä tuomioiden täytäntöönpanossa rikosoikeuden alalla”. ( 40 )

100.

Toisin kuin kansainvälisen oikeuden välineet puitepäätös 2008/909 perustuu ennen kaikkea vastavuoroisen tunnustamisen periaatteelle, joka kyseisen puitepäätöksen johdanto-osan ensimmäisen perustelukappaleen – kun se luetaan SEUT 82 artiklan 1 kohdan valossa – mukaan on rikosasioiden oikeudellisen yhteistyön ”kulmakivi” unionissa, ja tämän yhteistyön perustana on mainitun puitepäätöksen viidennen perustelukappaleen mukaan jäsenvaltioiden erityinen keskinäinen luottamus muiden jäsenvaltioiden oikeudellisiin järjestelmiin. ( 41 ) Pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion yhteistyö rangaistuksen täytäntöön panemiseksi täytäntöönpanojäsenvaltiossa puitepäätöksen 2002/584 4 artiklan 6 alakohdassa tarkoitetuissa tapauksissa on tämän keskinäisen luottamuksen konkreettinen ilmaus.

101.

Kuten edellä esitetystä käy ilmi, edellä kuvaamani menettelyn mukaiselle Popławskista annetun eurooppalaisen pidätysmääräyksen käsittelylle on kuitenkin välttämättömänä edellytyksenä se, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pystyy tulkitsemaan kansallista lainsäädäntöään puitepäätöksen 2002/584 ja puitepäätöksen 2008/909 mukaisesti.

102.

Koska puitepäätöksillä ei näet ole välitöntä oikeusvaikutusta, kansalliset tuomioistuimet eivät voi soveltaa niitä suoraan ilman että kansallinen lainsäädäntö toimisi välittäjänä.

103.

On kuitenkin harkittava mahdollisuutta, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoisi, ettei se pysty tulkitsemaan kansallista lainsäädäntöään puitepäätöksen 2002/584 ja puitepäätöksen 2008/909 mukaisesti, vaikka edellä antamieni osviittojen perusteella kyseinen tuomioistuin voisi mielestäni tehdä tällaisen puitepäätösten mukaisen tulkinnan. Huomautan lisäksi, että ennakkoratkaisupyyntöön sekä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen 10.7.2018 antamaan päätökseen sisältyvät perustelut osoittavat kyseisen tuomioistuimen halukkuutta pyrkiä mahdollisimman pitkälti kyseisten puitepäätösten mukaiseen tulkintaan kansallisesta lainsäädännöstään, jotta rankaisemattomuuden välttämistä koskeva tavoite voitaisiin sovittaa yhteen sen tavoitteen kanssa, joka koskee tuomitun sopeutumista uudelleen yhteiskuntaan rangaistuksen suorittamisen jälkeen.

104.

Yleisellä tasolla katson, että vaikka onkin kiistatonta, että puitepäätöksillä ei ole välitöntä oikeusvaikutusta, niiden vaikutusta kansalliseen lainsäädäntöön ei silti voi rajoittaa pelkkään kansallisten viranomaisten velvollisuuteen tulkita kansallista lainsäädäntöä niiden mukaisesti.

105.

On näet ymmärrettävä, että mikäli puitepäätöksen kansallista täytäntöönpanosäännöstä ei voida toimivaltaisen kansallisen tuomioistuimen ponnistuksista huolimatta tulkita tavalla, joka saattaisi sen kyseisen puitepäätöksen mukaiseksi, tämä merkitsee, että puitepäätöksen ja kansallisen lainsäädännön välinen ristiriita jatkuu puitepäätösten sitovasta luonteesta huolimatta. Tämä on perustavanlaatuisessa ristiriidassa unionin oikeuden ensisijaisuuden periaatteen kanssa. Tästä näkökulmasta ainoa tapa löytää ristiriitaan ratkaisu on määrätä, että toimivaltaisen kansallisen tuomioistuimen on jätettävä soveltamatta puitepäätöksen vastaista kansallista säännöstä.

106.

Jos se puitepäätöksen 2002/584 ja puitepäätöksen 2008/909 mukainen Alankomaiden lainsäädännön tulkinta, johon ennakkoratkaisua pyytänyttä tuomioistuinta kehotan, osoittautuu viime kädessä mahdottomaksi etenkin siksi, että kyseessä olisi contra legem ‑tulkinta, kyseisten puitepäätösten täysi tehokkuus, jonka kansalliset tuomioistuimet ovat velvollisia takaamaan, ( 42 ) edellyttää mielestäni näin ollen, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin jättää mainittujen puitepäätösten vastaiset kansalliset säännökset soveltamatta.

107.

Julkisasiamies Bot on asiassa Popławski ( 43 ) sekä asiassa Lada ( 44 ) esittämissään ratkaisuehdotuksissa selostanut syyt, joiden vuoksi on hänen mukaansa todettava, että vaikka puitepäätöksillä ei ole välitöntä oikeusvaikutusta, niihin voidaan vedota niiden vastaisten kansallisten säännösten jättämiseksi soveltamatta. Yhdyn näissä ratkaisuehdotuksissa esitettyihin perusteluihin ja viittaan niihin. ( 45 )

108.

Lisään, että unionin tuomioistuin itsekään ei näytä tuomiossaan Popławski sulkeneen pois sitä, että puitepäätöksestä voisi aiheutua kansallisille tuomioistuimille velvollisuus olla soveltamatta kyseisen puitepäätöksen vastaisia kansallisia säännöksiä.

109.

Unionin tuomioistuin muistutti näet kyseisessä tuomiossa, että ”hyvin vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan jäsenvaltioiden on toteutettava kaikki yleis- ja erityistoimenpiteet, jotka ovat aiheellisia niille puitepäätöksestä johtuvien velvoitteiden täyttämisen varmistamiseksi”. ( 46 )

110.

Unionin tuomioistuin totesi lisäksi, että ”vakiintuneesta oikeuskäytännöstä käy erityisesti ilmi, että puitepäätöksen sitovan luonteen vuoksi kansallisilla viranomaisilla ja myös kansallisilla tuomioistuimilla on velvollisuus tulkita kansallista oikeutta sen mukaisesti”. ( 47 )

111.

Jos unionin tuomioistuin onkin näin korostanut kansallisten tuomioistuinten velvollisuutta tulkita kansallista lainsäädäntöä yhdenmukaisesti sen etusijan perusteella, jonka se mielestäni perustellusti antaa tämäntyyppiselle mahdollisuudelle vedota unionin oikeuteen, minusta näyttää siltä, että muistutus puitepäätösten sitovuudesta sekä maininta siitä, että puitepäätösten sitova vaikutus ilmenee ”erityisesti” kansallisten tuomioistuinten velvollisuutena tulkita kansallista lainsäädäntöä niiden mukaisesti, jättävät avoimeksi sen mahdollisuuden, että mikäli kyseiset tuomioistuimet eivät onnistu tulkitsemaan kansallista lainsäädäntöään puitepäätöksen mukaisesti, niiden olisi jätettävä soveltamatta kyseistä lainsäädäntöä.

112.

Katson niin ikään, että sen toteaminen, että puitepäätöksen säännökseen voidaan kansallisessa tuomioistuimessa tai sen toimesta vedota kyseisen säännöksen vastaisen kansallisen lainsäädännön jättämiseksi soveltamatta, ei edellytä, että tällainen säännös täyttäisi välittömän oikeusvaikutuksen tuottamisen edellytykset eli että se olisi riittävän selvä, täsmällinen ja ehdoton.

113.

Nyt käsiteltävä asia ilmentää lisäksi hyvin sitä, että tällainen edellytys loukkaisi puitepäätösten sitovuutta, sekä sitä, että – toisin kuin komissio väittää – on olemassa todellinen ero välittömän oikeusvaikutuksen ja sen mahdollisuuden välillä, että puitepäätökseen voidaan vedota sen vastaisen kansallisen säännöksen jättämiseksi soveltamatta.

114.

Puitepäätöksen 2002/584 4 artiklan 6 alakohta ei näet mielestäni täytä edellytyksiä sille, että sillä katsottaisiin olevan välitön oikeusvaikutus. Tältä osin muistutan, että kyseisessä säännöksessä säädetään eurooppalaisen pidätysmääräyksen harkinnanvaraisesta kieltäytymisperusteesta, mikä merkitsee yhtäältä sitä, että kuten unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, jäsenvaltioilla on mahdollisuus panna tai jättää panematta kyseinen säännös täytäntöön kansallisessa lainsäädännössään, ( 48 ) ja toisaalta sitä, että täytäntöönpanosta vastaavalla oikeusviranomaisella on oltava harkintavaltaa sen osalta, onko eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta kieltäydyttävä vai ei. ( 49 )

115.

On siis niin, että jos puitepäätöksillä voisikin olla välitön oikeusvaikutus, puitepäätöksen 2002/584 4 artiklan 6 alakohdalla ei missään tapauksessa olisi sitä. Toisin sanoen kansallinen tuomioistuin ei voisi missään tapauksessa soveltaa kyseistä säännöstä suoraan joko riippumatta kansallisesta säännöksestä, jolla se pannaan täytäntöön, tai tällaisen kansallisen säännöksen sijasta. Tämä merkitsee, että jos kansallisella säännöksellä ei panna puitepäätöksen 2002/584 4 artiklan 6 kohtaa asianmukaisesti täytäntöön ja jos sen mukainen kyseisen kansallisen säännöksen tulkinta osoittautuu mahdottomaksi, on – ainoastaan – jätettävä mainittu kansallinen säännös soveltamatta, mistä ei missään tapauksessa seuraa, että sen sijasta sovellettaisiin puitepäätöksen 2002/584 4 artiklan 6 alakohtaa.

116.

Näissä olosuhteissa ja kun otetaan huomioon, että perussopimusten laatijoiden tavoittelemaa puitepäätösten välittömän oikeusvaikutuksen kieltoa ei tässä mitenkään kyseenalaisteta, olen sitä mieltä, että jos katsottaisiin, että puitepäätöksen 2002/584 4 artiklan 6 alakohdalla ei voi olla sen vastaisen kansallisen lainsäädännön syrjäyttävää vaikutusta, se merkitsisi yksiselitteisesti, että jäsenvaltioiden sallittaisiin panna eurooppalaisen pidätysmääräyksen kieltäytymisperuste täytäntöön virheellisesti ja vaatimusta puitepäätösten yhdenmukaisesta soveltamisesta unionissa sekä keskinäisen luottamuksen ja vastavuoroisen tunnustamisen periaatteita loukattaisiin. ( 50 ) Mielestäni vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta ei voida rakentaa, elleivät kansalliset tuomioistuimet pysty tehokkaasti estämään unionin oikeuden epäasianmukaista soveltamista, ja on muistettava, että kyseisillä tuomioistuimilla on tässä erittäin tärkeä merkitys.

117.

Korostan lisäksi, että unionin tuomioistuimen viimeaikaisessa direktiivien vaikutuksia kansallisiin lainsäädäntöihin koskevassa oikeuskäytännössä vahvistetaan kanta, jonka mukaan välitön oikeusvaikutus on erotettava direktiivien syrjäyttävästä vaikutuksesta, joka on seurausta unionin oikeuden ensisijaisuuden periaatteesta. Tuomiossaan 4.10.2018, Link Logistik N&N, ( 51 ) unionin tuomioistuin totesi ensinnäkin, että direktiivin säännös ei täyttänyt edellytyksiä sille, että sillä katsottaisiin olevan välitön oikeusvaikutus, ( 52 ) mutta lausui siitä huolimatta sen jälkeen samasta säännöksestä, että ”jos – – unionin oikeuden mukainen soveltaminen ei ole mahdollista, kansallisella tuomioistuimella on velvollisuus soveltaa unionin oikeutta kokonaisuudessaan ja suojata unionin oikeudessa yksityisille annettuja oikeuksia jättämällä tarvittaessa kaikki – – kansalliset oikeussäännöt soveltamatta siltä osin kuin ne nyt käsiteltävän asian olosuhteissa johtaisivat unionin oikeuden vastaiseen lopputulokseen”. ( 53 )

118.

Nyt tarkastelen, mitä seurauksia olisi OLW:n 6 §:n 2, 3 ja 5 momentin jättämisellä soveltamatta siltä osin kuin ne ovat puitepäätöksen 2002/584 4 artiklan 6 alakohdan vastaisia.

119.

Jos ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin jättää OLW:n 6 §:n 2, 3 ja 5 momentin soveltamatta, se merkitsee, että koska kansallisessa lainsäädännössä ei ole puitepäätöksen 2002/584 4 artiklan 6 alakohtaa vastaavaa harkinnanvaraista kieltäytymisperustetta, se eurooppalainen pidätysmääräys, jonka Sąd Rejonowy w Poznaniu antoi Popławskista 7.10.2013 kyseisen tuomioistuimen määräämän rangaistuksen täytäntöön panemiseksi, on pantava täytäntöön. Istunnossa vahvistettiin etenkin syyttäjän toimesta, että luovuttamiselle on todella olemassa oikeudellinen perusta Alankomaiden lainsäädännössä.

120.

Tältä osin huomautan, että unionin tuomioistuin ilmoitti tuomiossaan Popławski erittäin selvästi, että ”puitepäätöksen 2002/584 1 artiklan 2 kohdassa velvoitetaan jäsenvaltiot panemaan eurooppalaiset pidätysmääräykset täytäntöön vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen perusteella, jos mainitun puitepäätöksen 4 artiklan 6 alakohdassa määrätyt edellytykset eivät täyty”. ( 54 ) Tämä toteamus jäisi tehottomaksi, jos sellainen kansallinen säännöstö, jolla ei panna asianmukaisesti täytäntöön puitepäätöksen 2002/584 4 artiklan 6 alakohtaa ja jota ei voida tulkita kyseisen säännöksen mukaisesti, voisi muodostua ylipääsemättömäksi esteeksi eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanolle. Toisin sanoen en tällaisessa tilanteessa näe sen säännön noudattamiseen, jonka mukaan eurooppalainen pidätysmääräys on periaatteessa pantava täytäntöön, muuta keinoa kuin sen, että täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen jättää tällaisen kansallisen säännöstön soveltamatta.

121.

Tältä osin totean, että kuten unionin tuomioistuin on äskettäinkin muistuttanut, ”vastavuoroisen tunnustamisen periaatetta sovelletaan puitepäätöksen [2002/584] 1 artiklan 2 kohdassa, jossa vahvistetaan sääntö, jonka mukaan jäsenvaltioiden on pantava eurooppalainen pidätysmääräys täytäntöön tämän periaatteen perusteella ja [tämän] puitepäätöksen säännösten mukaisesti. Täytäntöönpanosta vastaavat oikeusviranomaiset voivat siis lähtökohtaisesti kieltäytyä tällaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta vain [mainitussa] puitepäätöksessä tyhjentävästi luetelluilla täytäntöönpanosta kieltäytymisen perusteilla, ja eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanolle voidaan asettaa vain kyseisessä puitepäätöksessä tyhjentävästi lueteltuja ehtoja. Eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpano on näin ollen pääsääntö, ja täytäntöönpanosta kieltäytymisen on katsottava olevan poikkeus, jota on tulkittava suppeasti”. ( 55 )

122.

Alankomaiden kuningaskunnan ehdottamaa ratkaisua, jossa odotettaisiin, kunnes kansallista lainsäädäntöä muutetaan, ei siis voida hyväksyä. En myöskään havaitse mitään oikeusvarmuuteen liittyvää perustetta, joka olisi omiaan estämään ennakkoratkaisua pyytänyttä tuomioistuinta takaamasta puitepäätöksen 2002/584 täyttä tehokkuutta. Lisättäköön, että komission väite, jonka mukaan OLW:n 6 §:n 2, 3 ja 5 momentin soveltamatta jättämistä ei voitaisi hyväksyä, koska se aiheuttaisi vahinkoa asianomaiselle, on nähdäkseni merkityksetön. Kun näet otetaan huomioon oikeuskäytäntö, johon edellä viittasin, tällainen näkökohta ei voi olla esteenä eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanolle silloin, kun kansallinen tuomioistuin ei voi soveltaa harkinnanvaraista kieltäytymisperustetta puitepäätöksen 2002/584 mukaisesti.

123.

Huomautan lisäksi, että kuten unionin tuomioistuin on tuomiossaan Popławski katsonut, "kansallisen tuomioistuimen [velvollisuudella] taata [kyseisen puitepäätöksen] täysi tehokkuus – – ei ole mitään vaikutusta Popławskin rikosoikeudellisen vastuun määrittämiseen, joka perustuu Sąd Rejonowy w Poznaniun 5.2.2007 häntä vastaan antamaan tuomioon, eikä sitä suuremmalla syyllä voida katsoa, että sillä ankaroitettaisiin tätä vastuuta”. ( 56 )

124.

Mitä tulee WETS:n 5:2 §:n 3 momentin jättämiseen soveltamatta, on niin, että mikäli puitepäätöksen 2008/909 mukainen Alankomaiden lainsäädännön tulkinta osoittautuisi mahdottomaksi, siitä seuraisi vain, että kyseisen puitepäätöksen täytäntöön panemiseksi annettujen kansallisten sääntöjen ajallisen soveltamisen rajoitus jäisi soveltamatta. Tältä osin korostan, että jos kieltäydyttäisiin myöntämästä, että ennakkoratkaisua pyytäneellä tuomioistuimella on oikeus jättää tällainen ajallinen rajoitus soveltamatta, tämä ratkaisu merkitsisi, että Alankomaiden kuningaskunnan puitepäätöksen 2008/909 28 artiklan 2 kohdan nojalla antaman ilmoituksen vaikutukset jatkuisivat, vaikka kyseinen ilmoitus on peruutettu ja se oli todennäköisesti joka tapauksessa vailla oikeusvaikutuksia. ( 57 )

125.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan siis, että ensimmäiseen kysymykseen vastataan, että kansallinen tuomioistuin, joka ei voi tulkita puitepäätöksen kansallisia täytäntöönpanosäännöksiä tavalla, joka johtaa kyseisen puitepäätöksen mukaiseen tulokseen, on velvollinen unionin oikeuden ensisijaisuuden periaatteen nojalla jättämään nämä mainitun puitepäätöksen kanssa ristiriidassa olevat säännökset soveltamatta.

126.

Kaiken edellä esitetyn huomioon ottaen ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa rechtbank Amsterdamin esittämiin ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti: