–

Portugalin hallitus, asiamiehinään L. Inez Fernandes, M. Figueiredo ja P. Lacerda,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään P. Costa de Oliveira ja M. Heller,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla 12.12.2012 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1215/2012 (EUVL 2012, L 351, s. 1) 4 artiklan 1 kohdan, 7 artiklan 1 alakohdan ja 25 artiklan tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat Saey Home & Garden NV/SA, kotipaikka Belgiassa, ja Lusavouga-Máquinas e Acessórios Industriais SA (jäljempänä Lusavouga), kotipaikka Portugalissa, ja jossa on kyse näiden yhtiöiden välisen, Espanjan markkinoita koskevan jälleenmyyntisopimuksen irtisanomiseen liittyvästä korvausvaatimuksesta.

3

Asetuksen N:o 1215/2012 4 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Kanne sellaista henkilöä vastaan, jolla on kotipaikka jäsenvaltiossa, nostetaan hänen kansalaisuudestaan riippumatta tuon jäsenvaltion tuomioistuimessa, jollei tämän asetuksen säännöksistä muuta johdu. ”

4

Asetuksen 7 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Jos henkilön kotipaikka on jäsenvaltiossa, häntä vastaan voidaan nostaa kanne toisessa jäsenvaltiossa

– –

– –”

5

Asetuksen II luvussa olevaan 7 jaksoon, jonka otsikko on ”Tuomioistuimen toimivaltaa koskeva sopimus”, sisältyvässä 25 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Jos asianosaiset, riippumatta heidän kotipaikastaan, ovat sopineet, että jäsenvaltion tuomioistuimen tai tuomioistuinten on ratkaistava tietystä oikeussuhteesta syntyneet tai mahdollisesti syntyvät riidat, kyseisellä tuomioistuimella tai kyseisillä tuomioistuimilla on toimivalta ratkaista asia, paitsi jos sopimus sen aineellisen pätevyyden suhteen on tuon jäsenvaltion lain mukaan mitätön. Toimivalta on yksinomainen, jos asianosaiset eivät toisin ole sopineet. Toimivaltaa koskeva sopimus on tehtävä

– –”

6

Unionin tuomioistuimelle toimitetusta asiakirja-aineistosta ilmenee, että Lusavougan kotipaikka on Cacia, Aveiro (Portugali), ja että sen toimitilat sijaitsevat Portugalissa. Sen toimii koneiden, työkalujen ja muiden laitteiden maahantuonnin, viennin ja tukkukaupan alalla. Sillä on muun muassa Espanjaan ulottuva kaupankäyntiverkosto, mutta sillä ei ole Espanjassa sivuliikettä tai toimipaikkaa.

7

Saye Home & Garden on yhtiö, jonka kotipaikka on Courtrai (Belgia) ja joka valmistaa ja myy muun muassa Barbecook-merkkisiä keittiövälineitä ja ‑tarvikkeita. Tällä yhtiöllä ei myöskään ole sivuliikettä eikä toimipaikkaa Espanjassa.

8

Asianosaiset tekivät vuoden 2013 lopussa tai vuoden 2014 alussa jälleenmyyntisopimuksen, jonka kohteena oli edellä mainitulla merkillä valmistettujen tuotteiden myynninedistäminen ja jälleenmyynti yksinoikeudella (yhtä asiakasta lukuun ottamatta) vähittäismyymälöihin ja loppukuluttajille Espanjassa.

9

Vaikka tämän sopimuksen tekemisestä ei ole mitään kirjallista todistetta, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pitää sopimuksen olemassaoloa toteennäytettynä. Lusavouga tilasi tämän sopimuksen perusteella tammikuusta heinäkuuhun 2014 näitä tuotteita Saey Home & Gardenilta ja piti niitä kaupan Espanjassa.

10

Saey Home & Garden ilmoitti Lusavougalle sähköpostitse 17.7.2014, että se oli päättänyt lopettaa liikekumppanuuden.

11

Lusavouga nosti 19.6.2015 kanteen Saey Home & Gardenia vastaan Tribunal Judicial da Comarca de Aveirossa (Aveiron alioikeus, Portugali) ja vaati, että se velvoitetaan maksamaan muun muassa 24000 euron suuruinen summa, josta yhtäältä 10000 euroa on korvausta vahingosta, joka on aiheutunut Saey Home & Gardenin toiminnasta sekä jälleenmyyntisopimuksen ennenaikaisesta ja äkillisestä päättämisestä, ja toisaalta 14000 euroa on asiakaskuntahyvitystä.

12

Saey Home & Garden esitti väitteen, jonka mukaan Portugalin tuomioistuimilla ei ole toimivaltaa tutkia pääasian oikeusriitaa, ja totesi yhtäältä, että asianomaiset tuotteet lastattiin Belgiassa ja että Lusavouga huolehti kuljetuksesta, ja toisaalta, että kyseisten tuotteiden myyntiä koskevien yleisten sopimusehtojen 20 kohtaan sisältyi oikeuspaikkalauseke, jonka mukaan riidat ratkaistaan Kortrijkin (Belgia) tuomioistuimissa.

13

Tribunal de Comarca de Aveiro (Aveiron alioikeus) hylkäsi toimivallan puuttumista koskevan väitteen ja katsoi, että portugalilaisilla tuomioistuimilla oli kansainvälinen toimivalta asetuksen N:o 1215/2012 7 artiklan 1 alakohdan a alakohdan perusteella.

14

Saey Home & Garden haki muutosta tähän ratkaisuun ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa Tribunal da Relação do Portossa (Porton ylioikeus) ja väitti muun muassa, että pääasiassa kyseessä oleva jälleenmyyntisopimus koskee palvelujen suorittamista Espanjassa, joten viimeksi mainittu jäsenvaltio on sopimusvelvoitteiden täytäntöönpanopaikka. Lisäksi Saey Home & Gardenin mukaan sopimuksen perusteeton irtisanominen kuuluu asetuksen N:o 1215/2012 7 artiklan 1 alakohdan a alakohdassa tarkoitetun ”sopimusta koskevan asian” alaan, mikä sulkee pois Portugalin tuomioistuinten toimivallan.

15

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin korostaa, että ratkaistava kysymys on, onko Portugalin, Belgian vai Espanjan tuomioistuimilla kansainvälinen toimivalta käsitellä pääasiassa kyseessä oleva riita-asia. Siinä tapauksessa, että Portugalin tuomioistuimilla ei ole toimivaltaa käsitellä pääasiaa, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo lisäksi, että sen on ratkaistava, onko Belgian vai Espanjan tuomioistuimilla toimivalta käsitellä tämä riita-asia.

16

Koska Tribunal da Relação do Porto katsoo, että pääasian ratkaisu riippuu asetuksen N:o 1215/2012 säännösten tulkinnasta, se on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

17

Portugalin hallitus ja Euroopan komissio ilmaisevat kirjallisissa huomautuksissaan epäilyjä tämän ennakkoratkaisupyynnön tutkittavaksi ottamisesta erityisesti siitä syystä, että pyynnössä on tiettyjä aukkoja, kuten pääasian tosiseikkojen puutteellinen esittäminen, se, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei ota kantaa seikkoihin, jotka ovat olleet perusteena tämän pyynnön esittämiselle, sekä se, että eräät esitetyistä kysymyksistä toistetaan.

18

Tältä osin on palautettava mieleen, että vakiintuneessa oikeuskäytännössä on katsottu, että olettamana on, että kansallisen tuomioistuimen niiden oikeudellisten seikkojen ja tosiseikkojen perusteella, joiden määrittämisestä se vastaa ja joiden paikkansapitävyyden selvittäminen ei ole unionin tuomioistuimen tehtävä, esittämillä kysymyksillä on merkitystä asian ratkaisun kannalta. Unionin tuomioistuin voi kieltäytyä vastaamasta SEUT 267 artiklassa tarkoitetun kansallisen tuomioistuimen esittämään ennakkoratkaisukysymykseen ainoastaan, jos muun muassa unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 94 artiklassa mainittuja ennakkoratkaisupyynnön sisältöä koskevia vaatimuksia ei ole noudatettu tai jos on ilmeistä, että kansallisen tuomioistuimen pyytämällä unionin oikeussäännön tulkitsemisella tai pätevyyden arvioimisella ei ole mitään yhteyttä kansallisessa tuomioistuimessa käsiteltävän asian tosiseikkoihin tai kohteeseen, tai jos kyseinen ongelma on luonteeltaan hypoteettinen (ks. vastaavasti tuomio 28.3.2017, Rosneft, C-72/15, EU:C:2017:236, 50 ja 155 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

19

Vakiintuneesta oikeuskäytännöstä seuraa myös, että jotta unionin oikeutta voitaisiin tulkita siten, että tulkinta olisi kansalliselle tuomioistuimelle hyödyllinen, sen on määritettävä esittämiinsä kysymyksiin liittyvät tosiseikat ja oikeudelliset seikat tai ainakin selostettava ne tosiseikkoja koskevat lähtökohdat, joihin nämä kysymykset perustuvat. Ennakkoratkaisupyynnössä on lisäksi ilmoitettava täsmällisesti ne syyt, joiden perusteella kansallinen tuomioistuin on epävarma unionin oikeuden tulkinnasta ja on päätynyt siihen, että ennakkoratkaisukysymysten esittäminen unionin tuomioistuimelle on tarpeellista (tuomio 14.6.2017, Online Games ym., C‑685/15, EU:C:2017:452, 43 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

20

Tässä tapauksessa pyydetty asetuksen N:o 1215/2012 tiettyjen säännösten tulkinta liittyy tosiasiallisesti ja suoraan pääasian kohteeseen, joka on selitetty riittävällä tavalla, ja niiden vastausten avulla, jotka unionin tuomioistuin voi antaa esitettyihin kysymyksiin, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin voi hälventää epäilyksensä ja ratkaista tämän riita-asian.

21

Tästä seuraa, että ennakkoratkaisupyyntö on otettava tutkittavaksi.

22

Sopimuspuolten oikeuspaikkalausekkeessa sopima jäsenvaltion tuomioistuimen tai tuomioistuinten toimivalta on asetuksen N:o 1215/2012 25 artiklan 1 kohdan sanamuodon mukaan lähtökohtaisesti yksinomainen. Ensiksi on siis vastattava yhdenteentoista kysymykseen, joka koskee tuomioistuimen toimivallan olemassaoloa tällaisen lausekkeen nojalla.

23

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy tällä kysymyksellä ennen kaikkea, onko asetuksen N:o 1215/2012 25 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että tuomioistuimen toimivaltaa koskeva lauseke, joka sisältyy myyntiä koskeviin yleisin sopimusehtoihin, jotka mainitaan yhden sopimuspuolen laatimissa laskuissa, täyttää kyseisessä säännöksessä asetetut vaatimukset.

24

Vakiintuneessa oikeuskäytännössä on katsottu, että asetuksen N:o 1215/2012 25 artiklan säännöksiä on niissä asetettujen edellytysten osalta tulkittava suppeasti, sillä niillä suljetaan pois sekä kyseisen asetuksen 4 artiklan yleisen periaatteen mukainen vastaajan kotipaikan tuomioistuimen toimivalta että sen 7–9 artiklan mukainen erityistoimivalta (ks. vastaavasti tuomio 28.6.2017, Leventis ja Vaeias, C-436/16, EU:C:2017:497, 39 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

25

Täsmällisemmin todettakoon, että asiaa käsittelevällä tuomioistuimella on in limine litis velvollisuus tutkia, onko oikeuspaikkalausekkeelle saatu tosiasiallisesti sopimuspuolten hyväksyntä, minkä on ilmettävä selkeästi ja tarkasti, koska asetuksen N:o 1215/2012 25 artiklan 1 kohdassa asetettujen muotovaatimusten tarkoituksena on tässä yhteydessä taata, että hyväksyntä on todella saatu (ks. vastaavasti tuomio 28.6.2017, Leventis ja Vaeias, C-436/16, EU:C:2017:497, 34 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

26

Asetuksen N:o 1215/2012 25 artiklan 1 kohdan a alakohdassa säädetään, että toimivaltaa koskeva sopimus on tehtävä kirjallisesti tai, jos se on tehty suullisesti, se on vahvistettava kirjallisesti.

27

On lisäksi todettava, että tilanteessa, jossa oikeuspaikkalauseke on yleisissä sopimusehdoissa, unionin tuomioistuin on todennut, että tällainen lauseke on laillinen silloin, kun sopimuspuolten allekirjoittamassa sopimustekstissä on nimenomainen viittaus yleisiin sopimusehtoihin, joihin oikeuspaikkalauseke sisältyy (tuomio 7.7.2016, Hőszig, C-222/15, EU:C:2016:525, 39 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

28

Tässä tapauksessa unionin tuomioistuimelle toimitetusta asiakirja-aineistosta käy ilmi, että pääasiassa kyseessä oleva jälleenmyyntisopimus tehtiin suullisesti eikä sitä myöhemmin vahvistettu kirjallisesti ja että yleiset sopimusehdot, joihin asianomainen oikeuspaikkalauseke sisältyy, mainittiin vain pääasian vastaajan laatimissa laskuissa.

29

Näiden seikkojen perusteella ja edellä 27 kohdassa mainitun oikeuskäytännön valossa todettakoon, että pääasiassa kyseessä olevan kaltainen oikeuspaikkalauseke ei täytä asetuksen N:o 1215/2012 25 artiklan 1 kohdan a alakohdassa asetettuja vaatimuksia, mikä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on kuitenkin tarkistettava.

30

Lisäksi ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan on riidatonta, että pääsiassa kyseessä olevan oikeusriidan kohteena on jälleenmyyntisopimus, jonka osalta vaaditaan ennenaikaisesta ja äkillisestä päättämisestä aiheutuneen vahingon korvaamista sekä asiakaskuntahyvitystä sillä perusteella, että sopimukseen liittyvää lähes yksinomaista oikeutta koskevaa vaatimusta on loukattu. Näin ollen on tarkistettava – mikä myös on ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävä –, että pääasiassa kyseessä oleva oikeuspaikkalauseke koskee tätä oikeussuhdetta. Sopimukseen sisältyvä oikeuspaikkalauseke voi lähtökohtaisesti vaikuttaa vain sellaisten osapuolten välisissä suhteissa, jotka ovat antaneet suostumuksensa tämän sopimuksen tekemiseen (tuomio 7.2.2013, Refcomp, C‑543/10, EU:C:2013:62, 29 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

31

On lisättävä, että asetuksen N:o 1215/2012 25 artiklan 1 kohdan a alakohdassa säädettyjen kahden vaihtoehdon lisäksi kyseisen 25 artiklan 1 kohdan b ja c alakohdassa säädetään, että toimivaltaa koskeva sopimus voidaan myös tehdä sellaisessa muodossa, joka vastaa asianosaisten välille muodostunutta käytäntöä, tai sellaista muotoa noudattaen, joka vastaa kauppatapaa, jonka asianosaiset tuntevat tai joka heidän olisi pitänyt tuntea. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tarvittaessa tarkistettava, ovatko pääasian asianosaiset tehneet toimivaltaa koskevan sopimuksen jossakin näistä muodoista.

32

Asetuksen N:o 1215/2012 25 artiklan 1 kohtaa on näin ollen tulkittava siten, että jollei tarkistuksista, jotka ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tehtävä, muuta johdu, tässä säännöksessä asetettuja edellytyksiä ei täytä pääasiassa kyseessä olevan kaltainen oikeuspaikkalauseke, joka sisältyy myyntiä koskeviin yleisiin sopimusehtoihin, jotka mainitaan yhden sopimuspuolen laatimissa laskuissa.

33

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy näillä kysymyksillä, joita on syytä tarkastella yhdessä, miten on tulkittava asetuksen N:o 1215/2012 7 artiklan 1 alakohtaa sen ratkaisemiseksi, millä tuomioistuimella on toimivalta tutkia vahingonkorvausvaatimus, joka liittyy sellaisen jälleenmyyntisopimuksen irtisanomiseen, jonka kaksi yhtiötä, joiden kotipaikka on eri jäsenvaltioissa ja jotka toimivat eri jäsenvaltioissa, ovat tehneet tuotteiden kaupan pitämisestä sellaisen kolmannen jäsenvaltion kotimaan markkinoilla, jossa kyseisistä yhtiöistä kummallakaan ei ole sivuliikettä eikä toimipaikkaa.

34

Täsmennettäköön aluksi, että asetuksen N:o 1215/2012 7 artiklan 1 alakohdan b alakohdassa säädettyjä toimivaltaisen tuomioistuimen määrittämiseksi sovellettavia liittymäperusteita sovelletaan vain, jos kansallinen tuomioistuin toteaa käsitellessään asianosaisten, joiden välillä on vakiintunut liikesuhde, välistä riitaa, että liikesuhde perustuu tässä säännöksessä tarkoitettuun irtaimen kauppaa koskevaan sopimukseen tai palvelujen suorittamista koskevaan sopimukseen. Tällainen luokittelu sulkee pääasiassa pois mainitun 7 artiklan 1 alakohdan a alakohdassa säädetyn toimivaltasäännön soveltamisen. Kun nimittäin otetaan huomioon tämän säännöksen c alakohdassa vahvistettu sen a ja b alakohtien välinen hierarkia, a alakohdassa säädettyä toimivaltasääntöä sovelletaan vain vaihtoehtoisesti ja jos mainitussa b alakohdassa säädettyjä toimivaltasääntöjä ei sovelleta (ks. vastaavasti tuomio 14.7.2016, Granarolo, C-196/15, EU:C:2016:559, 30 ja 31 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

35

On ensiksi tulkittava asetuksen N:o 1215/2012 7 artiklan 1 alakohdan b alakohdan ensimmäistä ja toista luetelmakohtaa sen ratkaisemiseksi, onko pääasiassa kyseessä olevan kaltainen jälleenmyyntisopimus kyseisessä säännöksessä tarkoitettu irtaimen kauppaa koskeva sopimus tai palvelujen suorittamista koskeva sopimus.

36

Tältä osin näille sopimuksille luonteenomaista velvoitetta on pidettävä toimivaltaisen tuomioistuimen määrittämiseksi sovellettavana liittymäperusteena (ks. vastaavasti tuomio 25.2.2010, Car Trim, C-381/08, EU:C:2010:90, 31 ja 32 kohta ja tuomio 15.6.2017, Kareda, C-249/16, EU:C:2017:472, 40 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

37

Tästä johtuu, että sopimus, jonka luonteenomainen velvoite on tavaran toimittaminen, on luokiteltava asetuksen N:o 1215/2012 7 artiklan 1 alakohdan b alakohdan ensimmäisessä luetelmakohdassa tarkoitetuksi irtaimen kaupaksi (ks. vastaavasti tuomio 14.7.2016, Granarolo, C-196/15, EU:C:2016:559, 34 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

38

Siitä, voidaanko sopimus luokitella asetuksen N:o 1215/2012 7 artiklan 1 alakohdan b alakohdan toisessa luetelmakohdassa tarkoitetuksi palvelujen suorittamista koskevaksi sopimukseksi, todettakoon, että palvelujen käsite edellyttää vähintäänkin sitä, että palveluja tarjoava osapuoli harjoittaa määrättyä toimintaa korvausta vastaan (ks. vastaavasti tuomio 15.6.2017, Kareda, C-249/16, EU:C:2017:472, 35 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

39

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee määritelmän mukaisesta ensimmäisestä perusteesta eli toiminnasta, että edellytetään positiivisia toimia eikä pelkkää pidättymistä. Tämä kriteeri vastaa jälleenmyyntisopimuksen tapauksessa jälleenmyyjän, joka osallistuu jälleenmyyntioikeuden luovuttajan tavaroiden levittämiseen varmistamalla niiden jakelun, tyypillistä suoritusta. Sen vuoksi, että jälleenmyyjällä on jälleenmyyntisopimuksen nojalla hankintatakuu ja että se osallistuu tarvittaessa jälleenmyyntioikeuden luovuttajan liiketoimintastrategiaan, erityisesti myynninedistämistoimiin, minkä toteaminen kuuluu kansallisen tuomioistuimen toimivaltaan, jälleenmyyjä voi tarjota asiakkaille palveluja ja etuja, joita pelkkä myyjä ei voi tarjota, ja näin ollen vallata jälleenmyyntioikeuden luovuttajan tavaroille suuremman osuuden paikallisilla markkinoilla (ks. vastaavasti tuomio 19.12.2013, Corman-Collins, C-9/12, EU:C:2013:860, 38 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

40

Toisesta kriteeristä eli toimintaa vastaan annettavasta korvauksesta on todettava, ettei sitä voida ymmärtää suppeasti rahamäärän maksamiseksi. On otettava huomioon yhtäältä kilpailuetu, jonka jälleenmyyjä saa sopimuspuolten välisen sopimuksen perusteella saadessaan yksinoikeuden tai lähes yksinoikeuden myydä jälleenmyyntioikeuden luovuttajan tuotteita tietyillä markkinoilla, ja toisaalta apu, jota jälleenmyyjä mahdollisesti saa mainosmateriaalin saamisessa, tietotaidon välittämisessä koulutustilaisuuksien muodossa tai lisäksi maksujärjestelyissä; kaikkien näiden etujen voidaan katsoa muodostavan korvauksen jälleenmyyjälle (ks. vastaavasti tuomio 19.12.2013, Corman-Collins, C-9/12, EU:C:2013:860, 39 ja 40 kohta).

41

Unionin tuomioistuin on jo todennut, että tuomioistuimen toimivallan määrittämiseksi yksinomaista tai lähes yksinomaista jälleenmyyntioikeutta koskeva sopimus kuuluu lähtökohtaisesti palvelujen suorittamista koskevan sopimuksen käsitteen alaan (ks. vastaavasti tuomio 19.12.2013, Corman-Collins, C-9/12, EU:C:2013:860, 27, 28 ja 41 kohta).

42

Toiseksi sillä edellytyksellä, että ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tekemästä tarkistuksesta seuraa, että pääasiassa kyseessä oleva jälleenmyyntisopimus voidaan tosiasiallisesti luokitella palvelujen suorittamista koskevaksi sopimukseksi, on määritettävä tällaiselle sopimukselle luonteenomaisen velvoitteen täytäntöönpanopaikka ja tuomioistuin, jolla on toimivalta käsitellä siihen liittyviä riita-asioita.

43

Kuten unionin tuomioistuimelle toimitetusta asiakirja-aineistosta ilmenee, pääasiassa kyseessä oleva jälleenmyyntisopimus on yksinomaista (yhtä asiakasta lukuun ottamatta) jälleenmyyntiä koskeva sopimus, jonka ovat tehneet Belgiaan sijoittautunut yhtiö ja Portugaliin sijoittautunut toinen yhtiö ja joka koskee tuotteiden kaupan pitämistä Espanjan markkinoilla. Kummallakaan näistä yhtiöistä ei ole sivuliikettä tai toimipaikkaa Espanjassa.

44

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä seuraa, että tilanteessa, jossa palvelujen tarjoamista koskevalle sopimukselle luonteenomaisen velvoitteen täytäntöönpanopaikkoja on useita, sen asetuksen N:o 1215/2012 7 artiklan 1 alakohdan b alakohdan toisessa luetelmakohdassa tarkoitettuna täytäntöönpanopaikkakuntana on pidettävä paikkakuntaa, jossa sopimuksen ja toimivaltaisen tuomioistuimen välinen liittymä on läheisin; tämä läheisin liittymä on yleensä palvelujen pääasiallisella suorittamispaikkakunnalla (ks. vastaavasti tuomio 11.3.2010, Wood Floor Solutions Andreas Domberger, C-19/09, EU:C:2010:137, 33 ja 34 kohta).

45

Tästä seuraa, että tämän säännöksen nojalla toimivalta tutkia palvelujen suorittamista koskevaan sopimukseen perustuvat kanteet tilanteessa, jossa palveluja suoritetaan useissa jäsenvaltioissa, on sen jäsenvaltion tuomioistuimella, jossa sijaitsee palvelujen pääasiallinen suorittamispaikkakunta, sellaisena kuin se ilmenee sopimusmääräyksistä, ja jollei tällaisia määräyksiä ole, paikkakunta, jossa tämä sopimus tosiasiallisesti pannaan täytäntöön, ja jollei määrittäminen tällä perusteella ole mahdollista, paikkakunta, jossa palvelun tarjoajalla on kotipaikka (ks. vastaavasti tuomio 11.3.2010, Wood Floor Solutions Andreas Domberger, C‑19/09, EU:C:2010:137, 43 kohta).

46

Tämä tulkinta, jota on myös sovellettava pääasiassa kyseessä olevien kaltaisissa olosuhteissa, on unionin lainsäätäjän tavoittelemien ennustettavuuden ja läheisyyden päämäärien mukainen (ks. vastaavasti tuomio 25.2.2010, Car Trim, C-381/08, EU:C:2010:90, 48 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 11.3.2010, Wood Floor Solutions Andreas Domberger, C-19/09, EU:C:2010:137, 41 ja 42 kohta).

47

Kaiken edellä esitetyn perusteella toiseen, kolmanteen, neljänteen, viidenteen, kuudenteen, seitsemänteen ja kahdeksanteen kysymykseen on vastattava, että asetuksen N:o 1215/2012 7 artiklan 1 alakohtaa on tulkittava siten, että tämän säännöksen nojalla toimivalta tutkia vahingonkorvausvaatimus, joka liittyy sellaisen jälleenmyyntisopimuksen irtisanomiseen, jonka kaksi yhtiötä, joiden kotipaikka on eri jäsenvaltioissa ja jotka toimivat eri jäsenvaltioissa, ovat tehneet tuotteiden kaupan pitämisestä sellaisen kolmannen jäsenvaltion kotimaan markkinoilla, jossa kyseisistä yhtiöistä kummallakaan ei ole sivuliikettä eikä toimipaikkaa, on sen jäsenvaltion tuomioistuimella, jossa sijaitsee palvelujen pääasiallinen suorittamispaikkakunta, sellaisena kuin se ilmenee sopimusmääräyksistä, ja jollei tällaisia määräyksiä ole, paikkakunta, jossa tämä sopimus tosiasiallisesti pannaan täytäntöön, ja jollei määrittäminen tällä perusteella ole mahdollista, paikkakunta, jossa palvelun tarjoajalla on kotipaikka.

48

Kun otetaan huomioon toiseen, kolmanteen, neljänteen, viidenteen, kuudenteen, seitsemänteen, kahdeksanteen ja yhdenteentoista kysymykseen annetut vastaukset, ensimmäiseen, yhdeksänteen, kymmenenteen, kahdenteentoista ja kolmanteentoista kysymykseen ei ole tarpeen vastata.

49

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (seitsemäs jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: