–

ICTS Portugal – Consultadoria de Aviação Comercial SA, edustajanaan A. L. Santos, advogado,

–

Portugalin hallitus, asiamiehinään L. Inez Fernandes, M. Figueiredo ja L. C. Oliveira,

–

Suomen hallitus, asiamiehenään H. Leppo,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään M. França ja M. Kellerbauer,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee työntekijöiden oikeuksien turvaamista yrityksen tai liikkeen taikka yritys- tai liiketoiminnan osan luovutuksen yhteydessä koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä 12.3.2001 annetun neuvoston direktiivin 2001/23/EY (EYVL 2001, L 82, s. 16) 1 artiklan 1 kohdan a alakohdan tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat yhtäältä Securitas – Serviços e Tecnologia de Segurança SA (jäljempänä Securitas) ja toisaalta ICTS Portugal – Consultadoria de Aviação Comercial SA (jäljempänä ICTS) sekä Arthur George Resendes ja kuusitoista muuta henkilöä ICTS:n entisinä työntekijöinä ja jossa on kyse siitä, että Securitas kieltäytyy tunnustamasta, että kyseisten työntekijöiden ja ICTS:n väliset työsopimukset ovat siirtyneet Securitakselle liikkeen luovutuksen johdosta.

3

Direktiivin 2001/23 johdanto-osan kolmannen perustelukappaleen sanamuoto on seuraava:

”On tarpeen huolehtia työntekijöiden suojasta sen varmistamiseksi, että heidän oikeutensa turvataan, kun työnantaja vaihtuu.”

4

Kyseisen direktiivin johdanto-osan kahdeksannessa perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”Oikeusvarmuuden ja avoimuuden vuoksi on ollut tarpeen, että luovutuksen oikeudellista käsitettä selkeytetään ottaen huomioon Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytäntö. Selkeyttämisellä ei kuitenkaan ole muutettu direktiivin 77/187/ETY soveltamisalaa sellaisena kuin se on Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen tulkinnan mukaan.”

5

Direktiivin 2001/23 1 artiklan 1 kohdan a ja b alakohdassa säädetään seuraavaa:

6

Direktiivin 2001/23 3 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädetään seuraavaa:

”Ne luovuttajan oikeudet ja velvoitteet, jotka johtuvat luovutuksen tapahtuessa voimassa olleesta työsopimuksesta tai työsuhteesta, siirtyvät tällaisen luovutuksen seurauksena luovutuksensaajalle.”

7

12.2.2009 annetulla lailla nro 7/2009 hyväksytyn työkoodeksin (Código do Trabalho) 285 §:ssä säädetään seuraavaa:

”1.   Mikäli yritys tai liike taikka yritys- tai liiketoiminnan osa, joka muodostaa taloudellisen kokonaisuuden, luovutetaan millä tahansa perusteella, työnantajan asemassa olevalle luovutuksensaajalle siirtyvät kyseessä olevien työntekijöiden työsopimukset sekä vastuu työoikeuden rikkomisesta määrättävän sakon maksamisesta.

2.   Luovuttaja vastaa yhteisvastuullisesti ennen luovutuspäivää syntyneistä velvoitteista vuoden ajan luovutuspäivästä.

3.   Edellisissä momenteissa säädettyä sovelletaan myös yrityksen, liikkeen tai taloudellisen kokonaisuuden liiketoiminnan siirtämiseen, luovuttamiseen tai palauttamiseen, jolloin luovuttamisen tai palauttamisen tapauksessa yhteisvastuussa on liiketoiminnan välitön aikaisempi harjoittaja.

4.   Edellisten momenttien säännöksiä ei sovelleta sellaiseen työtekijään, jonka luovuttaja on ennen luovutusta siirtänyt toiseen liikkeeseen tai taloudelliseen kokonaisuuteen 194 §:ssä tarkoitetulla tavalla pitäen tämän palveluksessaan, lukuun ottamatta luovutuksensaajan velvollisuutta maksaa työoikeuden rikkomisen tapauksessa määrättävät sakot.

5.   Taloudellisena kokonaisuutena pidetään pää- ja sivutoimisen taloudellisen toiminnan harjoittamiseksi järjestettyä resurssikokonaisuutta.

6.   Edellä 1 momentin ja 3 momentin ensimmäisen osan säännösten rikkomista pidetään erittäin vakavana rikkomuksena.”

8

Associação de Empresas de Segurança Privadan (yksityisten turvallisuusalan yritysten liitto), Associação Nacional das Empresas de Segurançan (turvallisuusalan yritysten kansallinen liitto) ja muun muassa Sindicato dos Trabalhadores dos Serviços de Portaria, Vigilância, Limpeza, Domésticas e Actividades Diversasin (vartiointi-, valvonta-, siivous- ja kotitaloustyöpalvelujen sekä muiden toimialojen ammattiyhdistys) välillä vuonna 2011 tehdyn työehtosopimuksen, joka on julkaistu Boletim do Trabalho e Empregon (työn ja työllisyyden lehti) numerossa 17/2011, 13.a lausekkeessa määrätään seuraavaa:

9

Arthur George Resendes ja kuusitoista muuta henkilöä suorittivat ICTS:n työntekijöinä 14.7.2013 asti vartiointitehtäviä Ponta Delgadassa (Portugali) sijaitsevan Portos dos Açores SA:n laitoksissa (venesatama, satama, laituri) viimeksi mainittujen ja ICTS:n välisen sopimuksen nojalla.

10

He olivat muun muassa vastuussa henkilöiden ja tavaroiden sisään- ja uloskäyntien valvonnasta valvontakameroiden avulla ICTS:n täsmentämien toimintatapojen mukaisesti. Heidän työnantajansa antoi heille myös tunnistettavat työpuvut ja radiolaitteet.

11

Portos dos Açores käynnisti 17.1.2013 Ponta Delgadassa sijaitsevien laitosten ennaltaehkäisevien vartiointi- ja turvallisuuspalveluiden tarjoamista koskevan tarjouskilpailun. Kyseisen sopimuksen sopimuspuoleksi valittiin 17.4.2013 Securitas.

12

ICTS.n työntekijät väittävät ennakkoratkaisupyynnön esittäneessä tuomioistuimessa, että ICTS ilmoitti heille 17.6.2013 kirjallisesti, että Securitaksen tultua valituksi sopimuksen sopimuspuoleksi seuraavan heinäkuun 15. päivästä lähtien heidän työsopimuksensa siirrettäisiin viimeksi mainitulle kyseisestä päivästä lähtien.

13

Saatuaan työnantajaltaan tätä koskevat ohjeet ICTS:n työntekijä toimitti 14.7.2013 Securitaksen työntekijälle ICTS:n työntekijöiden Portos dos Açoresin laitoksissa käyttämät radiolaitteet. Securitas palautti sitten nämä laitteet Portos dos Açoresille.

14

Securitas aloitti vartiointi- ja turvallisuuspalvelujensa tarjoamisen 15.7.2013. Se toimitti turvallisuushenkilöstölle heidän tehtäviensä suorittamiseksi sille kuuluvat radiolaitteet sekä samanlaiset työvaatteet, joissa oli yrityksen logo.

15

Securitas ilmoitti Resendesille ja kuudelletoista muulle kyseessä olevalle henkilölle myös, etteivät he kuulu sen henkilökuntaan ja että ICTS on edelleen heidän työnantajansa. Tämän seurauksena he nostivat Tribunal do Trabalho de Ponta Delgadassa (Ponta Delgadan työoikeudellisten asioiden alioikeus, Portugali) Securitasta ja ICTS:ää vastaan kanteen, jossa vaaditaan, että Securitas, tai toissijaisesti ICTS, on velvoitettava tunnustamaan, että he ovat osa sen henkilökuntaa, ja maksamaan heille heidän palkkansa sekä viivästyskorot 15.7.2013 lähtien, tai maksamaan kolmelle heistä korvaus laittomasta irtisanomisesta.

16

Kyseinen tuomioistuin hyväksyi kyseiset kanteet. Se totesi, että kyse on kahden yhtiön välisestä liikkeen luovutuksesta ja että aikaisempien ICTS:n työntekijöiden työsopimukset olivat siirtyneet Securitakselle. Tämän seurauksena se katsoi Securitaksen toteuttaman viimeksi mainittujen irtisanomisen laittomaksi ja velvoitti kyseisen yhtiön ottamaan suurimman osan kyseessä olevista henkilöistä takaisin palvelukseensa sekä maksamaan heille erilaisia palkkasaatavia ja korvauksia.

17

Securitas haki tähän tuomioon muutosta Tribunal da Relação de Lisboassa (Lissabonin ylioikeus, Portugali), joka vahvisti ensimmäisen oikeusasteen antaman tuomion.

18

Securitas valitti tämän johdosta Supremo Tribunal de Justiçaan (ylin tuomioistuin, Portugali). Kyseinen tuomioistuin pohtii lähinnä sitä, onko Securitas korvannut ICTS:n Portos dos Açoresin laitoksissa suoritettavien vartiointi- ja turvallisuustehtävien osalta, ja sitä, kuuluuko Securitaksen valitseminen palveluja koskevan sopimuksen sopimuspuoleksi direktiivin 2001/23 1 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitetun yrityksen tai liikkeen luovutuksen käsitteen alaan.

19

Näissä olosuhteissa Supremo Tribunal de Justiça on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

20

Unionin tuomioistuimen presidentin 24.5.2016 antamalla määräyksellä hylättiin ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämä pyyntö, joka koskee nyt esillä olevan asian käsittelemistä unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 105 artiklan 1 kohdan mukaisessa nopeutetussa menettelyssä.

21

Kahdella ensimmäisellä kysymyksellään, jotka on tutkittava yhdessä, ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin tiedustelee pääasiallisesti, onko direktiivin 2001/23 1 artiklan 1 kohdan a alakohtaa tulkittava siten, että kyseisessä säännöksessä tarkoitetun käsitteen ”yrityksen tai liikkeen luovutus” alaan kuuluu tilanne, jossa toimeksiantaja on irtisanonut yrityksen kanssa tehdyn valvonta- ja vartiointipalvelujen suorittamista sen laitoksissa koskevan sopimuksen ja tämän jälkeen tehnyt kyseisten palvelujen suorittamiseksi uuden sopimuksen toisen yrityksen, joka kieltäytyy ottamasta ensimmäisen työntekijöitä palvelukseensa, kanssa.

22

Direktiivin 2001/23 1 artiklan 1 kohdan a alakohdassa säädetään, että sitä sovelletaan yrityksen tai liikkeen taikka yritys- tai liiketoiminnan osan luovuttamiseen toiselle työnantajalle sopimukseen perustuvan luovutuksen taikka sulautumisen kautta.

23

Tältä osin on muistutettava, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan direktiivin 2001/23 soveltamisala ulottuu kaikkiin mahdollisiin tapauksiin, joissa sopimuksen perusteella vaihtuu yrityksen toiminnasta vastaava luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö, joka sitoutuu työnantajan velvollisuuksiin yrityksen työntekijöitä kohtaan. Niinpä direktiivin 2001/23 soveltamiseksi ei ole tarpeen, että luovuttajan ja luovutuksensaajan välillä olisi välitön sopimussuhde, sillä luovutus voidaan tehdä kolmannen tahon välityksellä (ks. mm. tuomio 7.3.1996, Merckx ja Neuhuys, C‑171/94 ja C‑172/94, EU:C:1996:87, 28 ja 30 kohta, sekä tuomio 20.11.2003, Abler ym.,C‑340/01, EU:C:2003:629, 39 kohta).

24

Tästä seuraa, että sopimussuhteen puuttuminen kahden yrityksen, joille on peräkkäin annettu satamalaitosten valvonnan ja vartioinnin hallinta, välillä ei vaikuta siihen, sovelletaanko direktiiviä 2001/23 pääasiassa kyseessä olevan kaltaiseen tilanteeseen.

25

On muistutettava lisäksi, että direktiivin 2001/23 1 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaisesti kyseisen direktiivin soveltamisen edellytyksenä on myös, että luovutus koskee ”oman identiteettinsä säilyttävän taloudellisen yksikön luovuttamista, jolla tarkoitetaan pää- ja sivutoimisen taloudellisen toiminnan harjoittamiseksi järjestettyä resurssikokonaisuutta”.

26

Sen määrittämiseksi, onko tämä edellytys tosiasiallisesti täyttynyt, on huomioitava kaikki kyseessä olevaa liiketoimea kuvaavat tosiseikat ja erityisesti se, millaisesta yrityksestä tai liikkeestä on kysymys, onko rakennusten ja irtaimiston kaltaista aineellista liikeomaisuutta luovutettu, minkä arvoinen aineeton omaisuus on luovutushetkellä ollut, onko pääosa henkilöstöstä otettu uuden työnantajan palvelukseen ja onko asiakaskunta siirtynyt liiketoiminnan mukana, sekä se, miten samankaltaista ennen luovutusta ja sen jälkeen harjoitettu liiketoiminta on ollut, ja vielä se, kuinka pitkän ajan tämä liiketoiminta mahdollisesti on ollut keskeytyneenä. Näitä seikkoja on arvioitava asian kokonaisharkinnassa eikä niitä siksi saa arvioida erillisinä (ks. vastaavasti tuomio 26.11.2015, Aira Pascual ja Algeposa Terminales Ferroviarios, C‑509/14, EU:C:2015:781, 32 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

27

Unionin tuomioistuin on erityisesti todennut, että kansallisen tuomioistuimen on kyseessä olevaa liiketoimea kuvaavia tosiseikkoja arvioidessaan otettava huomioon muun muassa se, millaisesta yrityksestä tai liikkeestä on kysymys (tuomio 26.11.2015, Aira Pascual ja Algeposa Terminales Ferroviarios, C‑509/14, EU:C:2015:781, 33 kohta).

28

Tämän vuoksi erilaisille direktiivissä 2001/23 tarkoitetun liikkeen luovutuksen tapahtumisen arviointiperusteille annettava painoarvo välttämättä vaihtelee sen mukaan, millaisesta liiketoiminnasta on kysymys, ja jopa kyseisessä yrityksessä, liikkeessä tai liiketoiminnan osassa käytettyjen tuotantomenetelmien tai toimintatapojen mukaan (tuomio 26.11.2015, Aira Pascual ja Algeposa Terminales Ferroviarios, C‑509/14, EU:C:2015:781, 34 kohta).

29

Unionin tuomioistuin on näin todennut, että alalla, jolla taloudellisen yksikön identiteetti perustuu olennaisella tavalla työvoimaan, se ei voi säilyä, jos luovutuksensaajaksi katsottu taho ei ole ottanut palvelukseensa olennaista osaa sen henkilöstöstä (tuomio 26.11.2015, Aira Pascual ja Algeposa Terminales Ferroviarios, C‑509/14, EU:C:2015:781, 35 kohta).

30

Kun toiminta sitä vastoin perustuu pääasiallisesti laitteistoon, se seikka, ettei uusi yrittäjä ole ottanut yrityksen vanhoja työntekijöitä palvelukseensa kyseisen toiminnan suorittamiseen, kuten pääasiassa, ei riitä sulkemaan pois sitä, että kyseessä on direktiivissä 2001/23 tarkoitettu identiteettinsä säilyttävän taloudellisen yksikön luovutus. Toisenlainen tulkinta olisi mainitun direktiivin päätavoitteen eli sen, että luovuttajan työntekijöiden työsopimukset pidetään voimassa luovutuksensaajan tahdon vastaisestikin, vastainen (tuomio 26.11.2015, Aira Pascual ja Algeposa Terminales Ferroviarios, C‑509/14, EU:C:2015:781, 41 kohta).

31

Tästä seuraa, että ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on edellä esitettyjen näkemysten valossa ja kaikki pääasiassa kyseessä olevalle liiketoimelle ominaiset tosiseikat huomioon ottaen arvioitava, onko liiketoimi katsottava direktiivissä 2001/23 tarkoitetuksi liikkeen luovutukseksi.

32

Sen on tässä tarkoituksessa erityisesti tutkittava, onko ICTS toimittanut Securitakselle suoraan tai epäsuorasti laitteistoja tai aineellista ja aineetonta omaisuutta vartiointi- ja turvallisuustoimintojen suorittamiseksi kyseessä olevissa laitoksissa.

33

Kyseisen tuomioistuimen on lisäksi tarkastettava, onko Portos dos Açores saattanut tällaisia osatekijöitä ICTS:n ja Securitaksen käyttöön. Tältä osin on muistutettava, ettei tilanteessa, jossa pääasiassa kyseessä olevan liiketoiminnan harjoittamisen kannalta välttämätön aineellinen liikeomaisuus, jonka uusi yrittäjä on ottanut käyttöön ja joka ei ole sen edeltäjän omaisuutta, vaan toimeksiantaja oli antanut sen tämän käytettäväksi, voida siis sulkea pois sitä, että kyse on direktiivissä 2001/23 tarkoitetusta yrityksen tai liikkeen luovutuksesta (tuomio 26.11.2015, Aira Pascual ja Algeposa Terminales Ferroviarios, C‑509/14, EU:C:2015:781, 38 sekä 39 kohta). Pelkästään laitteet, joita todella käytetään vartiointipalvelujen suorittamiseksi, lukuun ottamatta laitoksia, jotka ovat kyseisten palvelujen kohteena, on kuitenkin sitä vastoin otettava huomioon määritettäessä sitä, onko kyseessä direktiivissä 2001/23 tarkoitettu identiteettinsä säilyttävän taloudellisen yksikön luovutus (tuomio 29.7.2010, UGT-FSP, C‑151/09, EU:C:2010:452, 31 kohta).

34

Edellä esitetyn perusteella kahteen ensimmäiseen kysymykseen on vastattava, että direktiivin 2001/23 1 artiklan 1 kohdan a alakohtaa on tulkittava siten, että kyseisessä säännöksessä tarkoitetun käsitteen ”yrityksen tai liikkeen luovutus” alaan kuuluu tilanne, jossa toimeksiantaja on irtisanonut yrityksen kanssa tehdyn valvonta- ja vartiointipalvelujen suorittamista sen laitoksissa koskevan sopimuksen ja tämän jälkeen tehnyt kyseisen palvelun suorittamiseksi uuden sopimuksen toisen yrityksen, joka kieltäytyy ottamasta ensimmäisen työntekijöitä palvelukseensa, kanssa, kun toinen yritys on ottanut käyttöön kyseisen palvelun suorittamiseksi välttämättömät laitteistot.

35

Kolmannella kysymyksellään ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin tiedustelee pääasiallisesti, onko direktiivin 2001/23 1 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että se on esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle kansalliselle säännökselle, jossa säädetään, ettei kyseisen 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun käsitteen ”yrityksen tai liikkeen luovutus” alaan kuulu tilanne, jossa toimija menettää asiakkaan sen johdosta, että toinen toimija valitaan palveluja koskevan hankintasopimuksen sopimuspuoleksi.

36

Tältä osin unionin tuomioistuin on jo todennut, että pelkästään se seikka, että yritys menettää toimeksiannon kilpailijalle, ei yksinään voi osoittaa, että kyseessä olisi direktiivissä 2001/23 tarkoitettu yrityksen tai liikkeen luovutus (tuomio 11.3.1997, Süzen, C‑13/95, EU:C:1997:141, 16 kohta). Kansallinen säännös, jossa kyseisen käsitteen soveltamisalasta suljetaan yleisesti pois tilanne, jossa toimija menettää asiakkaan sen johdosta, että toinen yritys valitaan hankintasopimuksen sopimuspuoleksi, ei anna kuitenkaan mahdollisuutta ottaa huomioon kaikkia kyseessä olevaa liiketoimea luonnehtivia seikkoja.

37

Kun otetaan huomioon yhtäältä unionin tuomioistuimen vakiintunut oikeuskäytäntö, josta on muistutettu tämän tuomion 26 ja 27 kohdassa, ja toisaalta direktiivin 2001/23 tavoite, joka on, kuten sen johdanto-osan kolmannesta perustelukappaleesta seuraa, huolehtia työntekijöiden suojasta varmistamalla, että heidän oikeutensa turvataan, kun työnantaja vaihtuu, on todettava, että kyseisen direktiivin 1 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että se on esteenä tällaiselle kansalliselle säännökselle.

38

Näissä olosuhteissa kolmanteen kysymykseen on vastattava, että direktiivin 2001/23 1 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että se on esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle kansalliselle säännökselle, jossa säädetään, ettei kyseisen 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun käsitteen ”yrityksen tai liikkeen luovutus” alaan kuulu tilanne, jossa toimija menettää asiakkaan sen johdosta, että toinen toimija valitaan palveluja koskevan hankintasopimuksen sopimuspuoleksi.

39

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (kymmenes jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: