1. 

Unionin tuomioistuinta pyydetään nyt käsiteltävässä asiassa tulkitsemaan asetuksen (EY) N:o 2201/2003 ( 2 ) 11 artiklan 1 kohtaa ja erityisesti kyseisessä säännöksessä olevaa asuinpaikan käsitettä.

2. 

Tämän asian taustalla on riita, jossa ovat vastakkain vanhempien yhteisestä sopimuksesta Kreikassa syntyneen sylilapsen isä OL, joka on Italian kansalainen, ja äiti PQ, joka on Kreikan kansalainen. Riita koskee tarkemmin sanoen vaatimusta, jonka OL on esittänyt ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa (Monomeles Protodikeio Athinon (yhden tuomarin kokoonpanossa toimiva Ateenan alioikeus, Kreikka) tämän lapsen palauttamiseksi Italiaan eli jäsenvaltioon, jossa lapsen vanhemmat asuivat yhdessä ennen lapsen syntymää.

3. 

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee tässä yhteydessä unionin tuomioistuimelta lähinnä, edellyttääkö lapsen asuinpaikan määrittäminen tiettyyn jäsenvaltioon sitä, että lapsi on ollut kyseisessä jäsenvaltiossa, ja voidaanko, mikäli hän ei ole ollut siellä, muille tekijöille, kuten sille, että vanhemmat ovat aikaisemmin asuneet yhdessä kyseisessä jäsenvaltiossa, antaa ratkaiseva merkitys ratkaistaessa lapsen asuinpaikkaa.

4. 

Unionin tuomioistuinta pyydetään nyt käsiteltävässä asiassa yhtäältä täsmentämään oikeuskäytäntöään, joka koskee asuinpaikan käsitettä Bryssel IIa ‑asetuksessa, ja toisaalta tarkentamaan merkityksellisiä seikkoja, jotka on otettava huomioon määritettäessä sylilapsen asuinpaikkaa sen arvioimiseksi, merkitseekö se, että lapsi jäänyt isän tahdon vastaisesti äitinsä kanssa jäsenvaltioon, jossa hän on syntynyt, kyseisen asetuksen 11 artiklassa tarkoitettua luvatonta pois viemistä tai palauttamatta jättämistä.

5. 

Kuten esitän jäljempänä yksityiskohtaisesti, Bryssel IIa ‑asetusta ei voida soveltaa pääasian kohteena olevan kaltaisessa tapauksessa.

6.

Haagissa 25.10.1980 kansainvälisestä lapsikaappauksesta tehdyn yksityisoikeuden alaa koskevan yleissopimuksen (jäljempänä vuoden 1980 Haagin yleissopimus) tavoitteena on, kuten sen johdanto-osasta ilmenee, muun muassa suojata lasta kansainvälisesti lapsen luvattoman poisviemisen tai palauttamatta jättämisen haitallisilta vaikutuksilta ja saattaa voimaan menettelyjä, joiden tarkoituksena on turvata lapsen pikainen palauttaminen valtioon, jossa lapsella on asuinpaikka. Sekä Italian tasavalta että Kreikan tasavalta ovat ratifioineet tämän yleissopimuksen.

7.

Kyseisen yleissopimuksen 3 artiklassa määrätään seuraavaa:

”Lapsen poisviemistä tai palauttamatta jättämistä on pidettävä luvattomana, jos:

Edellä kohdassa a) tarkoitetut huoltoa koskevat oikeudet saattavat perustua etenkin välittömästi lakiin tai oikeus- tai hallintoviranomaisen päätökseen taikka sopimukseen, jolla kyseessä olevassa valtiossa on oikeudellisia vaikutuksia.”

8.

Saman yleissopimuksen 5 artiklan a kohdassa määrätään, että yleissopimuksessa ”huoltoa koskevat oikeudet” käsittävät lapsen henkilöä koskevien asioiden hoitoa koskevat oikeudet, erityisesti oikeuden määrätä lapsen asuinpaikasta.

9.

Bryssel IIa ‑asetuksen johdanto-osan 12 perustelukappaleen sanamuoto on seuraava:

”Tässä asetuksessa vahvistetut toimivaltasäännökset vanhempainvastuuta koskevissa asioissa on muotoiltu lapsen edun perusteella ja ottaen erityisesti huomioon läheisyyden periaate. Niinpä toimivallan pitäisi ensisijaisesti olla tuomioistuimilla siinä jäsenvaltiossa, jossa lapsen asuinpaikka on, paitsi tietyissä olosuhteissa lapsen asuinpaikan muuttuessa tai lapsen huoltajien sovittua toisin.”

10.

Saman asetuksen johdanto-osan 17 perustelukappaleen sanamuoto on seuraava:

”Lapsen luvatonta poisviemistä tai palauttamatta jättämistä koskevissa tapauksissa lapsi olisi palautettava viipymättä, ja tähän tarkoitukseen olisi edelleen sovellettava [vuoden 1980] Haagin yleissopimusta sellaisena kuin sitä täydentävät tämän asetuksen ja erityisesti 11 artiklan säännökset – –”

11.

Tämän asetuksen 1 artiklan otsikkona on ”Soveltamisala”, ja sen 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Tätä asetusta sovelletaan, riippumatta siitä millaisessa tuomioistuimessa asiaa käsitellään, siviilioikeudellisissa asioissa, jotka liittyvät:

– –

12.

Seuraavat määritelmät sisältyvät kyseisen asetuksen 2 artiklaan:

”– –

7)   ’vanhempainvastuulla’ [tarkoitetaan] oikeuksia ja velvollisuuksia, jotka liittyvät lapsen henkilöön tai omaisuuteen ja jotka jollakin luonnollisella henkilöllä tai oikeushenkilöllä on tuomioistuimen tuomion tai lain taikka voimassa olevan sopimuksen perusteella. Ilmaisu käsittää erityisesti oikeuden lapsen huoltoon ja tapaamisoikeuden;

8)   ’vanhempainvastuunkantajalla’ [tarkoitetaan] ketä tahansa henkilöä, jolla on vanhempainvastuu lapseen nähden;

9)   ’oikeu[della] lapsen huoltoon’ [tarkoitetaan] lapsesta huolehtimiseen liittyviä oikeuksia ja velvollisuuksia, varsinkin oikeutta päättää lapsen asuinpaikasta;

– –

11)   ’lapsen luvattomalla poisviemisellä tai palauttamatta jättämisellä’ [tarkoitetaan] lapsen poisviemistä tai palauttamatta jättämistä, jos

13.

Saman asetuksen 8 artiklan otsikkona on ”Yleinen toimivalta”, ja sen sanamuoto on seuraava:

”1.   Jäsenvaltion tuomioistuimet ovat toimivaltaisia vanhempainvastuuta koskevissa asioissa, jos lapsen asuinpaikka on asian vireillepanoajankohtana kyseisessä jäsenvaltiossa.

2.   Edellä olevaa 1 kohtaa sovelletaan, jollei 9, 10 ja 12 artiklassa toisin säädetä.”

14.

Bryssel IIa ‑asetuksen 10 artiklan otsikko on ”Toimivalta lapsikaappaustapauksessa”, ja siinä säädetään seuraavaa:

”Jos lapsi on luvatta viety pois tai jätetty palauttamatta, toimivalta säilyy sen jäsenvaltion tuomioistuimilla, jossa lapsen asuinpaikka oli välittömästi ennen luvatonta pois viemistä tai palauttamatta jättämistä, siihen saakka, kun lapsi on saanut asuinpaikan toisesta jäsenvaltiosta, ja

15.

Tämän asetuksen 11 artiklan otsikko on ”Lapsen palauttaminen”, ja siinä säädetään seuraavaa:

”1.   Jos henkilö, laitos tai muu elin, jolla on oikeus lapsen huoltoon, hakee jäsenvaltion toimivaltaisilta viranomaisilta [vuoden 1980 Haagin yleissopimuksen] nojalla tuomiota saadakseen palautetuksi lapsen, joka on luvattomasti viety muuhun jäsenvaltioon – tai jätetty palauttamatta muusta jäsenvaltiosta – kuin jossa lapsen asuinpaikka oli välittömästi ennen luvatonta pois viemistä tai palauttamatta jättämistä, sovelletaan 2–8 kohtaa.

– –”

16.

Bryssel IIa ‑asetuksen 13 artiklan otsikko on ”Lapsen olinpaikkaan perustuva toimivalta”, ja siinä säädetään seuraavaa:

”1.   Jos lapsen asuinpaikkaa ei kyetä ratkaisemaan eikä toimivaltaa voida määrittää 12 artiklan nojalla, toimivalta on sen jäsenvaltion tuomioistuimilla, jossa lapsi on.

– –”

17.

Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että OL ja PQ avioituivat Italiassa 1.12.2013 ja että he asuivat yhdessä Italiassa.

18.

Kun PQ oli kahdeksannella raskauskuukaudella, puolisot saapuivat yhdessä Kreikkaan, jotta PQ voisi synnyttää lapsen siellä.

19.

PQ synnytti 3.2.2016 Kreikassa tyttären, joka on asunut äitinsä kanssa kyseisessä jäsenvaltiossa syntymästään saakka.

20.

OL palasi Italiaan lapsen syntymän jälkeen. OL oli sanojensa mukaan suostunut siihen, että PQ oleskelisi Kreikassa heidän lapsensa kanssa toukokuuhun 2016 saakka, ja hän odotti tuolloin puolisonsa ja lapsensa paluuta Italiaan. PQ päätti kuitenkin kesäkuussa 2016 jäädä Kreikkaan lapsen kanssa.

21.

PQ:n mukaan puolisot eivät olleet määrittäneet täsmällisesti Italiaan paluun päivämäärää. PQ väittää muun muassa, että OL oli käynyt toukokuussa 2016 ja tämän jälkeen kesäkuussa 2016 tapaamassa PQ:ta ja heidän lastaan Ateenassa (Kreikka). He olivat lisäksi sopineet viettävänsä kesälomaa yhdessä elokuussa Kreikassa.

22.

OL pani avioeromenettelyn vireille Italian tuomioistuimissa heinäkuussa 2016. OL nosti 18.7.2016 päivätyllä kirjelmällä kanteen Tribunale di Anconassa (Anconan alioikeus, Italia) saadakseen yhtäältä avioeron ja toisaalta tyttärensä yksinhuoltajuuden. Hän vaati lisäksi tarvittavia toimenpiteitä, jotta varmistettaisiin lapsen palauttaminen Italiaan.

23.

PQ lähetti Italian viranomaisten 12.7.2016 päivätyn kirjeen perusteella 22.7.2016 päivätyllä kirjeellä Anconan maakunnan väestörekisteriviranomaisille ilmoituksen siitä, että hän oli aikeissa palata Italiaan ja että hänen asuinpaikkansa oli edelleen kyseisessä maassa.

24.

Tribunale di Anconan presidentti antoi 7.11.2016 antamallaan määräyksellä lapsen palauttamista Italiaan koskevasta vaatimuksesta ratkaisun, jonka mukaan lausunnon antaminen kyseisestä vaatimuksesta oli rauennut, koska lapsi oli aina asunut ja asui edelleen toisessa jäsenvaltiossa kuin Italian tasavallassa.

25.

OL valitti 2.12.2016 lausunnon antamisen raukeamista koskevasta päätöksestä Corte d’appello d’Anconaan (Anconan toisen asteen tuomioistuin, Italia). Kyseinen tuomioistuin pysytti Tribunale di Anconan presidentin tekemän päätöksen lausunnon antamisen raukeamisesta 20.1.2017 tekemällään päätöksellä, joka on tullut lainvoimaiseksi.

26.

OL saattoi samaan aikaan 20.10.2016 asian ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen käsiteltäväksi, jotta tämä määräisi hänen tyttärensä palauttamisesta Italiaan.

27.

Unionin tuomioistuimen käytettävissä olevien tietojen mukaan vaikuttaisi siltä, että OL on kyennyt vierailemaan lapsensa luona useita kertoja tämän syntymän jälkeen ja senkin jälkeen, kun OL oli pannut avioeromenettelyn vireille.

28.

Sähköpostikirjeenvaihdosta ilmenee, että PQ antoi 19.1.2017 OL:lle luvan käydä tapaamassa lastaan PQ:n vanhempien kodissa milloin tämä halusi, mutta sillä edellytyksellä, että hän ei poistuisi sieltä lapsen kanssa. OL vastasi 20.1.2017 päivätyllä sähköpostiviestillä, että hän katsoi PQ:n estävän häntä tapaamasta lastaan ja loukkaavan tällä tavoin hänen lapsen huoltoa koskevaa oikeuttaan.

29.

Koska ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on epävarma siitä, onko se toimivaltainen antamaan ratkaisun OL:n esittämästä palauttamisvaatimuksesta, se on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan kysymyksen:

”Miten on tulkittava [Bryssel IIa ‑asetuksen] 11 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua asuinpaikan käsitettä tilanteessa, jossa sylilapsi on sattumalta tai ylivoimaisen esteen vaikutuksesta syntynyt muualla kuin siinä paikassa, jonka hänen vanhempansa, joilla on hänestä yhteinen vanhempainvastuu, olivat suunnitelleet hänen asuinpaikakseen, kun toinen lapsen vanhemmista on siitä lähtien pitänyt hänet luvattomasti maassa, jossa hän on syntynyt, tai vienyt hänet kolmanteen maahan? Onko fyysinen olinpaikka tarkemmin sanottuna kaikissa tapauksissa välttämätön ja ilmeinen edellytys määritettäessä henkilön ja erityisesti vastasyntyneen asuinpaikkaa?”

30.

OL, PQ, Kreikan hallitus ja Euroopan komissio ovat esittäneet asiassa huomautuksia.

31.

Istunto pidettiin 4.5.2017, ja siihen osallistuivat OL, PQ, Kreikan hallitus, Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus ja komissio.

32.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on pyytänyt tämän ennakkoratkaisupyynnön käsittelemistä unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 107 artiklassa tarkoitetussa kiireellisessä menettelyssä.

33.

Se on perustellut tätä vaatimusta vetoamalla siihen, että riita koskee vasta noin vuoden ikäistä lasta, joka on pidetty erillään isästään yli yhdeksän kuukauden ajan, eikä isällä ole ollut mahdollisuutta olla yhteydessä lapseen. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan tilanteen jatkuminen ennallaan voi vaikuttaa erittäin kielteisesti lapsen tulevaan isäsuhteeseen.

34.

Koska unionin tuomioistuimen viides jaosto katsoi kiireellisen menettelyn aloittamisen edellytysten täyttyvän, se päätti 16.3.2017 esittelevän tuomarin ehdotuksesta ja julkisasiamiestä kuultuaan hyväksyä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen pyynnön ennakkoratkaisupyynnön käsittelystä kiireellisessä menettelyssä.

35.

Aluksi on huomautettava, että nyt käsiteltävän asian erityispiirteenä on se, että sen kohteena oleva lapsi ei ole koskaan muuttanut maantieteellisesti paikkakunnalta toiselle. OL on kuitenkin esittänyt ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa vaatimuksen lapsen palauttamisesta Italiaan eli jäsenvaltioon, jossa OL ja PQ asuivat yhdessä ennen lapsensa syntymää.

36.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyytää tässä erityisessä asiayhteydessä unionin tuomioistuinta täsmentämään tulkintaa asuinpaikan käsitteestä, joka on keskeinen Bryssel IIa ‑asetuksessa. Ennakkoratkaisupyynnöstä näet ilmenee, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii, miten tärkeänä on pidettävä sitä, että lapsen fyysinen olinpaikka on Kreikassa, ja onko mahdollista vahvistaa hänen asuinpaikakseen Italia, jossa vanhemmilla oli yhteinen asuinpaikka.

37.

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan perusteet, jotka on vahvistettu unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä lapsen asuinpaikan määrittämiseksi, eivät ole asiankuuluvia nyt käsiteltävässä asiassa, koska vastasyntynyt tai sylilapsi on täysin riippuvainen henkilöistä, joilla on oikeus lapsen huoltoon.

38.

Kyseinen tuomioistuin katsoo tässä yhteydessä, että sylilapsen tapauksessa olisi asiaankuuluvampaa käyttää ratkaisevana perusteena vanhempien ennen lapsen syntymää ilmaisemaa tahtoa. Tällainen lähestymistapa antaisi sen mukaan mahdollisuuden laajentaa Bryssel IIa ‑asetuksen ja vuoden 1980 Haagin yleissopimuksen mukaista suojaa nyt käsiteltävän kaltaisiin tapauksiin.

39.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyytää toisin sanoen unionin tuomioistuinta toteamaan, että siltä osin kuin kyseessä on sylilapsen asuinpaikan määrittäminen Bryssel IIa ‑asetuksen 11 artiklassa tarkoitetun palauttamisvaatimuksen yhteydessä, ei edellytetä sitä, että lapsi, jonka palauttamista vaaditaan, olisi oleskellut fyysisesti jäsenvaltiossa, johon hänet pyydetään palauttamaan.

40.

Ennakkoratkaisukysymyksessä tuodaan näin ollen mielestäni esiin yhtäältä kysymys, joka koskee Bryssel IIa ‑asetuksen 11 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun asuinpaikan käsitteen tulkintaa, ja toisaalta kysymys, joka koskee sitä, onko ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toimivaltainen määräämään lapsen palauttamisesta – jos lapsi on syntynyt vanhempainvastuussa yhdessä olevien vanhempien tahdon mukaisesti toisessa jäsenvaltiossa kuin siinä, jossa vanhemmat ovat asuneet yhdessä, ja jäänyt tämän jälkeen äitinsä kanssa jäsenvaltioon, jossa hän on syntynyt – jäsenvaltioon, jossa vanhemmat asuivat aikaisemmin yhdessä.

41.

Vaikka on viime kädessä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävänä määrittää asuinpaikka lapselle, jonka palauttamista siltä pyydetään, unionin tuomioistuin voi antaa kuitenkin ohjeita ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle.

42.

Ennakkoratkaisukysymykseen vastattaessa on ensinnäkin muistutettava siitä, mikä on asuinpaikan käsitteen merkitys Bryssel IIa ‑asetuksen yhteydessä, ja toiseksi tätä käsitettä koskevasta unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä, joka liittyy vanhempainvastuuasioissa toimivaltaisen tuomioistuimen määrittämiseen.

43.

Bryssel IIa ‑asetus perustuu vahvasti vuoden 1980 Haagin yleissopimukseen muun muassa palauttamisvaatimuksia koskevan menettelyn osalta, kun kyseessä on lapsen luvaton pois vieminen tai palauttamatta jättäminen. Sen sijaan että kyseinen yleissopimus olisi korvattu tällä asetuksella, sillä pikemminkin selvennetään ja täsmennetään kyseiseen yleissopimukseen sisältyviä palauttamisvaatimuksia koskevia sääntöjä. ( 3 ) Kuten unionin tuomioistuin on täsmentänyt, Bryssel IIa ‑asetuksen säännökset muodostavat jakamattoman normikokonaisuuden, jota sovelletaan luvattomasti poisvietyjen lasten palauttamismenettelyihin unionissa. ( 4 )

44.

Bryssel IIa ‑asetuksella laaditussa järjestelmässä asuinpaikan käsite on yleisen toimivallan perusteena.

45.

Kyseisen asetuksen 8 artiklan mukaisesti jäsenvaltion tuomioistuimet ovat toimivaltaisia vanhempainvastuuta koskevissa asioissa, jos lapsen asuinpaikka on kyseisessä jäsenvaltiossa. Kyseisen asetuksen 10 artiklassa säädetään, että jos lapsi on luvatta viety pois tai jätetty palauttamatta, toimivalta asiaratkaisun antamiseen säilyy sen jäsenvaltion tuomioistuimilla, jossa lapsen asuinpaikka oli välittömästi ennen luvatonta pois viemistä tai palauttamatta jättämistä.

46.

Tämän asetuksen 11 artikla, josta ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin esittää kysymyksiä unionin tuomioistuimelle, koskee lapsen palauttamista koskevia vaatimuksia, ja sen nojalla tätä säännöstä näet sovelletaan lapseen, joka on luvattomasti viety muuhun jäsenvaltioon tai jätetty palauttamatta muusta jäsenvaltiosta kuin siitä, jossa lapsen asuinpaikka oli välittömästi ennen luvatonta pois viemistä tai palauttamatta jättämistä.

47.

Bryssel IIa ‑asetuksen 13 artiklan 1 kohdassa säädetään vielä toissijaisesta perusteesta, ( 5 ) jota sovelletaan toimivaltaisen tuomioistuimen toteamiseksi. Tässä säännöksessä todetaan, että jos lapsen asuinpaikkaa ei kyetä ratkaisemaan eikä toimivaltaa voida määrittää oikeuspaikkasopimusta koskevan 12 artiklan nojalla, ( 6 ) toimivalta on sen jäsenvaltion tuomioistuimilla, jossa lapsi on.

48.

Toisin sanoen tuomioistuimen toimivallan perusteena asuinpaikan käsite takaa sen, että saavutetaan Bryssel IIa ‑asetuksen ensisijainen tavoite määrittää toimivaltasäännökset vanhempainvastuuta koskevissa asioissa läheisyyden periaatteen perusteella. ( 7 )

49.

Erityisesti kyseisen asetuksen 10 ja 11 artiklan osalta on korostettava asuinpaikan käsitteen kaksiosaista tehtävää.

50.

Ensinnäkin lapsen asuinpaikan perusteella pyritään määrittämään tuomioistuin, joka on toimivaltainen antamaan ratkaisun lasta koskevaan vanhempainvastuuseen liittyvistä kysymyksistä. Kuten edellä on huomautettu, kun kyseessä on luvaton poisvieminen tai palauttamatta jättäminen, sen jäsenvaltion tuomioistuimet, jossa lapsen asuinpaikka oli välittömästi ennen luvatonta poisviemistä tai palauttamatta jättämistä, säilyttävät toimivaltansa Bryssel IIa ‑asetuksen 10 artiklan mukaisesti.

51.

Toiseksi asuinpaikan käsite on keskeinen seikka ratkaistaessa, onko lapsi viety pois tai jätetty palauttamatta luvattomasti kyseisen asetuksen 11 artiklassa tarkoitetulla tavalla. Siten palauttamisvaatimus voi menestyä vain siinä tapauksessa, että ilmenee, että lapsi, jonka palauttamista vaaditaan, on viety luvattomasti pois toiseen jäsenvaltioon kuin siihen jäsenvaltioon, jossa lapsen asuinpaikka oli välittömästi ennen luvatonta pois viemistä, tai jätetty luvattomasti palauttamatta tällaiseen valtioon.

52.

Vaikka asuinpaikan käsite on kiistattoman tärkeä Bryssel IIa ‑asetuksessa vahvistetun tuomioistuimen toimivaltaa koskevan järjestelmän asianmukaisen toiminnan kannalta, tähän asetukseen ei sisälly lainkaan sen määritelmää.

53.

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä hyväksytyn näkemyksen mukaan ( 8 ) lapsen asuinpaikan määrittäminen kuuluu näet kunkin yksittäistapauksen tosiseikkojen tutkimiseen. ( 9 )

54.

Vaikka tämä arviointi on olennaisilta osin tosiseikkojen tutkimista, joka kuuluu ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle, unionin tuomioistuin on esittänyt tiettyjä tärkeitä selvennyksiä perusteisiin, joiden valossa lapsen asuinpaikka on vahvistettava.

55.

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan lapsen asuinpaikan käsitteen sisältö ja ulottuvuus on määritettävä lapsen edun mukaisesti ja ottamalla huomioon erityisesti läheisyyden periaate. Asuinpaikan käsite vastaa paikkaa, joka ilmentää lapsen tiettyä integroitumista sosiaaliseen ympäristöön ja perheympäristöön, ja kansallisen tuomioistuimen asiana on ratkaista kyseinen paikka ottamalla huomioon kaikki kullekin yksittäistapaukselle erityiset tosiseikat. Merkityksellisiä ovat muun muassa lapsen jäsenvaltion alueella oleskelun olosuhteet ja syyt sekä lapsen kansalaisuus. ( 10 )

56.

Perusteista, joiden mukaan lapsen asuinpaikka voidaan vahvistaa, erityisen tärkeä on lapsen fyysinen läsnäolo kyseisessä jäsenvaltiossa. ( 11 )

57.

Unionin tuomioistuimen mukaan se, että lapsen asuinpaikan määritetään olevan tietyssä jäsenvaltiossa, edellyttää ainakin sitä, että lapsi on ollut fyysisesti kyseisessä jäsenvaltiossa. Näin ollen pelkästään sen perusteella, että lapsen yhtenä kansalaisuutena on kyseisen jäsenvaltion kansalaisuus, ei voida katsoa, että tuolla lapsella on asuinpaikkansa kyseisessä jäsenvaltiossa. ( 12 )

58.

Asuinpaikan vaihtamisesta maasta toiseen on samoin täsmennetty, että on otettava huomioon paitsi se, että lapsi on fyysisesti jossakin jäsenvaltiossa, myös muita tekijöitä, joista voi ilmetä, että tällainen olinpaikka ei ole millään tavalla väliaikainen tai satunnainen. ( 13 )

59.

Tässä mielessä asuinpaikan vaihtamisen yhteydessä oleskelun kesto ei sellaisenaan ole ratkaiseva peruste. Asuinpaikka on kuitenkin erotettava pelkästä väliaikaisesta tai satunnaisesta oleskelusta. Lähtökohtaisesti oleskelun on kestettävä jonkin aikaa, jotta sillä olisi riittävä pysyvyys. Tässä mielessä asuinpaikan vaihtaminen vastaanottavaan valtioon edellyttää ennen kaikkea asianomaisen halua vahvistaa sinne vakituisesti intressiensä pysyvä tai tavanomainen keskus. Unionin tuomioistuin on lisäksi täsmentänyt, että oleskelun kesto voi olla vain indisio arvioitaessa asumisen pysyvyyttä, sillä tämä arviointi on tehtävä yksittäistapaukseen liittyvien erityisten tosiseikkojen kokonaisuuden valossa. Unionin tuomioistuimen mukaan merkityksellinen indisio voi olla vanhempien tai tapauksen mukaan vanhempainvastuun ainoan kantajan tarkoitus asettua lapsen kanssa toiseen jäsenvaltioon tai tiettyjen konkreettisten toimenpiteiden toteuttaminen, kuten asunnon ostaminen tai vuokraaminen vastaanottavasta jäsenvaltiosta. ( 14 )

60.

Unionin tuomioistuin mainitsi erityisesti sylilapsen osalta tuomiossa Mercredi, että lapsen sosiaalinen ympäristö ja perheympäristö, jotka ovat olennaisia hänen asuinpaikkansa määrittämiseksi, muodostuvat lapsen iän mukaan vaihtelevista eri tekijöistä. Koska sylilapsi on täysin riippuvainen häntä ympäröivistä ihmisistä, pienen lapsen ympäristö on pääasiallisesti perheympäristö, johon vaikuttavat henkilö tai henkilöt, joiden kanssa lapsi elää ja jotka tosiasiallisesti hoitavat häntä ja huolehtivat hänestä. ( 15 )

61.

Näin ollen oikeuskäytännöstä ilmenee selvästi, että asuinpaikka tietyssä jäsenvaltiossa edellyttää vähintään sitä, että lapsi on ollut kyseisessä jäsenvaltiossa, ( 16 ) minkä lisäksi on otettava huomioon muita seikkoja, jotka saattavat vaihdella kunkin yksittäistapauksen erityispiirteiden mukaan.

62.

On näin ollen määritettävä, voidaanko tätä oikeuskäytäntöä soveltaa nyt käsiteltävään asiaan liittyvien kaltaisissa olosuhteissa eli silloin, kun lapsi ei ole liikkunut fyysisesti jäsenvaltiosta toiseen. On erityisesti määritettävä, voidaanko Bryssel IIa ‑asetuksen 11 artiklan nojalla fyysistä läsnäoloa koskeva peruste sivuuttaa, jos lapsi on jäänyt äitinsä kanssa jäsenvaltioon, jossa hän on syntynyt.

63.

Tarkastelen tätä ongelmaa seuraavassa.

64.

Aivan aluksi on korostettava, että edellä esitetty oikeuskäytäntö koskee Bryssel IIa ‑asetuksen 8 ja 10 artiklaa. Voitaisiin siis väittää, että kyseisen oikeuskäytännön päätelmät eivät ole merkityksellisiä ratkaistaessa nyt käsiteltävää asiaa, joka koskee saman asetuksen 11 artiklaa. Tässä yhteydessä on kuitenkin korostettava, että unionin tuomioistuin on nimenomaisesti todennut, että Bryssel IIa ‑asetuksen 11 artiklassa olevan lapsen asuinpaikan käsitteen sisältö ei voi poiketa tämän asetuksen 8 ja 10 artiklan käsitteen sisällöstä. ( 17 )

65.

Poikkeaminen kyseisestä oikeuskäytännöstä pelkästään sen vuoksi, että ennakkoratkaisupyyntö koskee kyseisen asetuksen 11 artiklaa eikä sen 10 artiklaa, ei minusta ole mahdollista. Joka tapauksessa, kuten jäljempänä yksityiskohtaisesti esitetään, ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen ehdottama ”erilainen” tulkinta asuinpaikan käsitteestä olisi vastoin Bryssel IIa ‑asetuksen 11 artiklan tavoitetta palauttaa status quo, joka vallitsi ennen lapsen luvatonta poisviemistä tai palauttamatta jättämistä.

66.

Tässä tapauksessa lapsi, jonka palauttamista on vaadittu ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa, on oleskellut Kreikassa syntymästään lähtien eikä ole koskaan poistunut tästä maasta.

67.

Kuten Kreikan hallitus on huomauttanut, lapsi on oleskellessaan Kreikassa väistämättä luonut siteitä paitsi äitiinsä PQ:hun, joka huolehtii hänestä ja hoitaa häntä joka päivä, samalla myös kokonaisvaltaisemmin siihen ainoaan ja yksinomaiseen perheympäristöön, jonka hän on tuntenut syntymästään saakka, eli PQ:n vanhempiin. Erityisesti tuomioon Mercredi ( 18 ) perustuvan oikeuskäytännön mukaan pieni lapsi jakaa väistämättä alusta saakka läheistensä, joista hän on riippuvainen, sosiaalisen ympäristön ja perheympäristön.

68.

On korostettava komission tavoin, että jos lapsi, jonka palauttamista Italiaan on vaadittu ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa, ei ole koskaan oleskellut fyysisesti kyseisessä maassa, ei ole kovinkaan todennäköistä, että hänen intressiensä keskus voisi olla kyseisessä maassa.

69.

Tästä seuraa, että vaikuttaa ensi arviolta hankalalta ajatella, että kun sovelletaan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä luonnosteltuja perusteita, lapsella, jonka palauttamista on vaadittu tässä tapauksessa, voisi olla tällainen asuinpaikka jossain muussa maassa kuin Kreikassa. Tilanne on tällainen erityisesti sen vuoksi, että fyysinen läsnäolo on oikeuskäytännössä omaksutun lähestymistavan mukaan edellytyksenä, ennen kuin voidaan arvioida muita seikkoja, joilla on merkitystä lapsen asuinpaikan vahvistamisen kannalta.

70.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin näyttää olevan tietoinen tästä umpikujasta siltä osin kuin sellaiset seikat puuttuvat, joiden perusteella voitaisiin todeta Italiaan liittyvä side, joka voisi olla ensisijainen lapsen ja Kreikan väliseen siteeseen nähden. Koska tämä on vaikeaa, se tiedustelee näin ollen sylilapsen asuinpaikan määrittämisen osalta, miten tärkeänä on pidettävä sitä, että vanhemmilla on ollut aikaisemmin yhteinen asunto Italiassa, ja aivan erityisesti sitä, että vanhemmat olivat ennen eroaan suunnitelleet kyseistä jäsenvaltiota lapsen asuinpaikaksi, ja lisäksi sitä, että PQ jäi kyseiseen maahan kahdeksanteen raskauskuukauteensa saakka.

71.

Jotta kyettäisiin vahvistamaan lapsen asuinpaikka, on otettava huomioon kuhunkin yksittäistapaukseen liittyvien erityisten tosiseikkojen kokonaisuus. On siis ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävänä tutkia kaikki nämä seikat, jotta se voi todeta, missä on lapsen intressien keskus. Tässä yhteydessä unionin tuomioistuimen hyväksymän kokonaisnäkemyksen mukaisesti yksi lapsen fyysisen olinpaikan lisäksi huomioon otettava tekijä on kiistatta lasta huoltavien vanhempien tahto ja heidän asuinpaikkansa. ( 19 )

72.

Koska lapsi ei ole ollut aikaisemmin fyysisesti Italiassa, ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mainitsemille seikoille ei voida mielestäni antaa ratkaisevaa merkitystä vahvistettaessa asuinpaikkaa lapselle, jonka palauttamista on vaadittu ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa.

73.

Useat seikat puoltavat tätä päätelmää.

74.

On ensinnäkin korostettava, että on kiistatonta, että vanhempien tahtona oli, että lapsi syntyisi Kreikassa ja jäisi sinne joksikin aikaa äitinsä kanssa. ( 20 )

75.

Toisin kuin ennakkoratkaisukysymyksessä ilmeisesti esitetään, sellaisena kuin ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on sen asettanut, ei ole näin ollen millään tavoin sattumanvaraista, että lapsi on Kreikassa.

76.

Toiseksi on korostettava, että asuinpaikka on unionin oikeuden itsenäinen käsite ( 21 ) ja tosiseikkoja koskeva käsite. Kuten julkisasiamies Szpunar on huomauttanut, asuinpaikan käsite ei riipu millään tavoin siitä, onko asuinpaikka saatu laillisesti. Muussa tapauksessa näet Bryssel IIa ‑asetuksen 10 artiklalla ei olisi tarkoitusta, sillä tämän säännöksen perusteella asuinpaikka voidaan saada, vaikka pois vieminen tai palauttamatta jättäminen olisi luvatonta. ( 22 )

77.

Vaikka tässä tapauksessa katsottaisiin, että sillä, että PQ on jäänyt Kreikkaan lapsen kanssa ilman OL:n suostumusta, on evätty OL:ltä mahdollisuus käyttää huoltoa koskevaa oikeuttaan, tämän seikan ei kuitenkaan pitäisi vaikuttaa siihen, missä lapsen asuinpaikka on tosiasiallisesti.

78.

Toisin kuin tietyt kansalliset tuomioistuimet ovat saattaneet katsoa ( 23 ) – kun ne näyttävät omaksuneen asuinpaikan käsitteen legaalimääritelmän ja korostaneet niiden henkilöiden asuinpaikkaa, joilla on lapsen huoltajuus, tai yleisemmin perheyhteisön asuinpaikkaa ( 24 ) – vanhempien asuinpaikka tietyssä jäsenvaltiossa ei myöskään voi olla ratkaiseva seikka, jos lapsi ei ole ollut aikaisemmin fyysisesti tässä jäsenvaltiossa.

79.

Todettakoon lopuksi tässä yhteydessä, että ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen ehdottama lähestymistapa sivuuttaa fyysistä läsnäoloa koskeva peruste mahdollistaisi kyllä Bryssel IIa ‑asetuksen 11 artiklan ja vuoden 1980 Haagin yleissopimuksen soveltamisalan laajentamisen nyt käsiteltävän asian kaltaisiin tapauksiin. On kuitenkin korostettava, että Bryssel IIa ‑asetuksessa säädetään ennen kaikkea tuomioistuimen toimivallasta. Jos kyseisen asetuksen 11 artiklaa ei sovelleta nyt käsiteltävän asian kohteena olevan kaltaiseen asiaan, tämä ei missään tapauksessa estä OL:ää vetoamasta oikeuksiinsa kyseisen asetuksen 8 artiklassa tarkoitetuissa toimivaltaisissa tuomioistuimissa niiden asiakysymysten osalta, jotka liittyvät hänen lastaan koskevaan vanhempainvastuuseen.

80.

Kolmanneksi korostan jatkona näille näkemyksille, että Bryssel IIa ‑asetuksen 11 artiklassa viitataan lapsen ”palauttamiseen” eikä hänen viemiseensä ensi kertaa paikkakunnalle, jossa hän ei ole koskaan asunut. Tässä yhteydessä kyseisen säännöksen samoin kuin vuoden 1980 Haagin yleissopimuksen 3 artiklan tavoitteena on selvästi aikaisemman status quon palauttaminen. Näiden säännösten ja määräysten tavoitteena ei sitä vastoin missään tapauksessa ole luoda tilannetta, jota ei ole koskaan ollut, kuten tässä tapauksessa, eli ennen vanhempien eroa suunniteltua perhe-elämää Italiassa. ( 25 )

81.

Tästä huolimatta ei voida sulkea pois sitä, että voisi olla olemassa täysin poikkeuksellisia olosuhteita, joissa voitaisiin harkita fyysistä läsnäoloa koskevan perusteen sivuuttamista. Nyt käsiteltävä asia, jota käsitellään kiireellisessä menettelyssä, ei kuitenkaan tarjoa mahdollisuutta tutkia tätä periaatteellista kysymystä perusteellisesti. Kun otetaan tähän tapaukseen liittyvät seikat huomioon, tähän kysymykseen ei näet ole tarpeen vastata, jotta kyetään antamaan hyödyllinen vastaus ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kysymykseen.

82.

On kuitenkin mielestäni asianmukaista korostaa, että tällaisessa tapauksessa, kun otetaan huomioon muun muassa asuinpaikan tosiasiallinen luonne, olisi välttämätöntä todeta konkreettinen side johonkin toiseen maahan kuin siihen, jossa lapsi tosiasiallisesti oleskelee.

83.

Tällaisen siteen pitäisi lapsen edun vuoksi perustua vahvoihin ja tosiasiallisiin indisioihin, jotka voisivat siis olla tärkeämpiä kuin lapsen fyysinen olinpaikka. Tällaiseksi siteeksi ei aivan ilmeisesti riittäisi sellainen tulevaisuuden näkymä, että tietystä jäsenvaltiosta tulisi tarkemmin määrittelemättömässä tulevaisuudessa lapsen asuinpaikka, jos tätä näkymää eivät tue sellaiset muut konkreettiset siteet, joiden perusteella lapsen fyysistä läsnäoloa koskevasta välttämättömästä edellytyksestä voitaisiin luopua.

84.

Tässä yhteydessä ei voida myöskään unohtaa sitä, että kun kyseessä ovat vanhempainvastuuta koskevat asiat, Bryssel IIa ‑asetuksen yleinen rakenne perustuu läheisyysperusteeseen, jolla tarkoitetaan pääsääntöisesti lapsen fyysistä olinpaikkaa. Jos näet lapsen asuinpaikkaa ei kyetä ratkaisemaan, Bryssel IIa ‑asetuksen 13 artiklan toissijaisen toimivaltasäännön mukaan toimivalta on sen jäsenvaltion tuomioistuimilla, jossa lapsi on.

85.

Neljänneksi on korostettava, että jos noudatettaisiin ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen perusteluja siitä, että PQ oleskeli raskautensa aikana Italiassa, tämä merkitsisi sen hyväksymistä, että syntymätön lapsi voisi kuulua Bryssel IIa ‑asetuksen soveltamisalaan.

86.

Kyseisessä asetuksessa tosin ei säädetä tästä mitään. Olisi mielestäni kuitenkin epätarkoituksenmukaista tulkita kyseistä asetusta siten, että sitä voitaisiin soveltaa jo ennen lapsen syntymää.

87.

Tällaisella tulkinnalla Bryssel IIa ‑asetuksen 11 artiklan soveltamisalasta olisi näet huomattavia vaikutuksia, joita lainsäätäjä epäilemättä ei ole tarkoittanut. Tällaisen tulkinnan perusteella voitaisiin erityisesti katsoa, että se, että raskaana oleva nainen päättää asettua toiseen maahan kuin tulevan lapsen isän maahan, merkitsisi Bryssel IIa ‑asetuksen 11 artiklassa tarkoitettua luvatonta pois viemistä tai palauttamatta jättämistä.

88.

Viidenneksi ja lopuksi muistutettakoon, että kuten edellä on huomautettu, lapsen asuinpaikka on määritettävä lapsen edun mukaisesti.

89.

Kuten komissio huomauttaa, sillä, että käytettäisiin perusteena vanhempien aikomusta vahvistaa lapsen asuinpaikaksi tietty jäsenvaltio tai vanhempien aikaisempaa yhteistä asuinpaikkaa jossain jäsenvaltiossa, vaikka lapsi ei ole koskaan ollut siellä fyysisesti, vaarannettaisiin lapsen etu, koska toimivalta häntä koskevissa asioissa annettaisiin sellaisen jäsenvaltion tuomioistuimelle, joka ei ole lapsen kannalta maantieteellisesti lähellä. Tämä on mielestäni selvästi ristiriidassa Bryssel IIa ‑asetuksen ensisijaisen tavoitteen kanssa, koska sen tavoitteena on määrittää vanhempainvastuuta koskeva toimivalta läheisyyden perusteella. ( 26 )

90.

Tässä tapauksessa voidaan kysyä, onko olemassa olosuhteita, joiden perusteella lapsen asuinpaikaksi voitaisiin vahvistaa Italia lapsen edun perusteella. Muistutettakoon näet siitä, että ainoa perheympäristö, jonka lapsi tuntee ja jonka hän on jakanut syntymästään saakka, on Kreikassa.

91.

Näin ollen katson, että Bryssel IIa ‑asetuksen 11 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu lapsen asuinpaikka edellyttää sitä, että lapsi on ollut fyysisesti jäsenvaltiossa, johon häntä vaaditaan palautettavaksi. Näin ollen pääasiassa kyseessä olevien kaltaisissa olosuhteissa ei voi olla kyseessä tässä säännöksessä tarkoitettu luvaton pois vieminen tai palauttamatta jättäminen, jos lapsi on syntynyt toisessa jäsenvaltiossa kuin siinä, jossa hänen vanhempansa ovat asuneet yhdessä, ja jäänyt äitinsä kanssa jäsenvaltioon, jossa hän on syntynyt.

92.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Monomeles Protodikeio Athinonin esittämään ennakkoratkaisukysymykseen seuraavasti:

Tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta avioliittoa ja vanhempainvastuuta koskevissa asioissa 27.11.2003 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 2201/2003 11 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että tässä säännöksessä tarkoitettu lapsen asuinpaikka edellyttää sitä, että lapsi on ollut fyysisesti jäsenvaltiossa, johon häntä vaaditaan palautettavaksi. Näin ollen pääasiassa kyseessä olevien kaltaisissa olosuhteissa ei voi olla kyseessä tässä säännöksessä tarkoitettu luvaton pois vieminen tai palauttamatta jättäminen, jos lapsi on syntynyt toisessa jäsenvaltiossa kuin siinä, jossa hänen vanhempansa ovat asuneet yhdessä, ja jäänyt äitinsä kanssa jäsenvaltioon, jossa hän on syntynyt.