1.

Unionin tuomioistuin on jo useaan otteeseen todennut, että E 101 ‑todistus, ( 2 ) jonka on antanut jäsenvaltion toimivaltainen laitos ( 3 ) ja joka todistaa unionin alueella liikkuvan työntekijän kuuluvan kyseisen jäsenvaltion sosiaaliturvajärjestelmään, sitoo vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaista laitosta ja tuomioistuimia siten, ettei kyseistä työntekijää voida velvoittaa kuulumaan viimeksi mainitun jäsenvaltion sosiaaliturvajärjestelmään. ( 4 )

2.

Käsiteltävässä asiassa täysistunnossa kokoontunut Cour de cassation (ylin tuomioistuin, Ranska) tiedustelee unionin tuomioistuimelta, onko mainittua oikeuskäytäntöä sovellettava tilanteisiin, joissa vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltainen laitos tai tuomioistuimet toteavat, etteivät E 101 ‑todistuksen antamisen edellytykset selvästi täyttyneet. ( 5 )

3.

Pääasiassa ovat vastakkain saksalainen yhtiö ja Ranskan sosiaaliturvaviranomaiset, ja se koskee Ranskan sosiaaliturvalainsäädäntöön perustuvaa oikaisua, jonka yhteydessä kyseinen yhtiö määrättiin maksamaan yli kahden miljoonan euron summa sillä perusteella, ettei se ollut maksanut Ranskan sosiaaliturvamaksuja työntekijöistä, jotka työskentelivät Ranskassa jokiliikennettä harjoittavilla risteilyaluksilla. Ranskan viranomaiset katsovat, että koska asianomaiset työntekijät työskentelivät koko työsuhteensa voimassaoloajan yksinomaan Ranskassa liikennöivillä aluksilla, he kuuluivat asetuksen N:o 1408/71 ( 6 ) 13 artiklan 2 kohdan a alakohdan nojalla Ranskan sosiaaliturvajärjestelmään, ja viittaavat kyseisessä kohdassa säädettyyn yleiseen sääntöön, jonka mukaan jäsenvaltion alueella työskentelevä henkilö on tämän valtion sosiaaliturvalainsäädännön alainen.

4.

Kyseinen yhtiö puolestaan väittää, että asianomaisiin työntekijöihin on sovellettava Sveitsin sosiaaliturvalainsäädäntöä, ja se tukeutuu E 101 ‑todistuksiin, jotka osoittavat kyseisten työntekijöiden kuuluvan Sveitsin sosiaaliturvajärjestelmään. Kyseiset todistukset on antanut Sveitsin toimivaltainen laitos edellä mainitun asetuksen 14 artiklan 2 kohdan a alakohdan i alakohdan perusteella, sillä kyseisessä kohdassa säädetyn poikkeuksen mukaan sivuliikkeen työntekijä, joka kuuluu kansainvälistä matkustajaliikennettä harjoittavan yhtiön matkustavaan tai lentävään henkilökuntaan, on sen jäsenvaltion lainsäädännön alainen, jonka alueella kyseinen sivuliike sijaitsee.

5.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, etteivät kyseisten työntekijöiden työskentelyä koskevat olosuhteet selvästi kuulu asetuksen N:o 1408/71 14 artiklan asialliseen soveltamisalaan. Näin ollen on selvitettävä, voivatko vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltainen laitos tai tuomioistuimet tällaisissa tilanteissa tutkia asian ja tarvittaessa poikkeuksellisesti kyseenalaistaa toisen jäsenvaltion toimivaltaisen laitoksen antaman E 101 ‑todistuksen pätevyyden.

6.

Ennakkoratkaisupyyntö tuo esiin arkaluonteisen kysymyksen siitä, miten sosiaaliturvan alalla voidaan huomioida tasapuolisesti yhtäältä oikeusvarmuuden periaate ja työntekijöiden vapaata liikkuvuutta unionin alueella koskeva periaate ja toisaalta tarve varmistaa, että asetuksen N:o 1408/71 merkityksellisiä säännöksiä sovelletaan oikein. Tästä kysymyksestä on tullut viime vuosina entistä merkittävämpi, koska jäsenvaltioiden työmarkkinat ovat yhdentyneet. ( 7 )

7.

Selitän tässä ratkaisuehdotuksessa syyt, joiden takia katson, että käsiteltävässä asiassa kyseessä olevissa olosuhteissa ei ole perusteltua muuttaa unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä omaksuttua linjaa hyväksymällä poikkeaminen E 101 ‑todistuksen sitovasta vaikutuksesta.

8.

Asetuksen N:o 1408/71 II osastoon ”Sovellettava lainsäädäntö” sisältyvän 13 artiklan, jonka otsikko on ”Yleiset säännöt”, 1 kohdassa ja 2 kohdan a alakohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   – – Henkilöt, joihin tätä asetusta sovelletaan, ovat vain yhden jäsenvaltion lainsäädännön alaisia. Tämä lainsäädäntö määrätään tämän osaston säännösten mukaisesti.

2.   Jollei 14–17 artiklasta muuta johdu:

9.

Saman asetuksen samaan osastoon sisältyvän 14 artiklan, jonka otsikko on ”Palkatussa työssä olevia muita henkilöitä kuin merimiehiä koskevat erityissäännöt”, 2 kohdan a alakohdan i alakohdassa säädetään seuraavaa:

”Edellä 13 artiklan 2 kohdan a alakohdassa olevaa sääntöä sovelletaan ottaen huomioon seuraavat poikkeukset ja olot:

– –

10.

Asetuksen N:o 1408/71 84 a artiklan, jonka otsikko on ”Asetuksen soveltamisalaan kuuluvien laitosten ja henkilöiden väliset suhteet”, 3 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jos tämän asetuksen tulkinnassa tai soveltamisessa ilmenee vaikeuksia, jotka voisivat vaarantaa asetuksen soveltamisalaan kuuluvan henkilön oikeudet, toimivaltaisen valtion laitoksen tai kyseisen henkilön asuinvaltion laitoksen on otettava yhteyttä laitokseen tai laitoksiin asianomaisessa jäsenvaltiossa tai asianomaisissa jäsenvaltioissa. Jos asiaa ei pystytä ratkaisemaan kohtuullisessa ajassa, kyseiset viranomaiset voivat kääntyä hallintotoimikunnan puoleen.”

11.

Asetus N:o 1408/71 kumottiin ja korvattiin asetuksella (EY) N:o 883/2004 ( 8 )1.5.2010 alkaen. ( 9 ) Pääasiassa merkityksellisiin tosiseikkoihin on siten sovellettava ajallisesti asetusta N:o 1408/71. ( 10 )

12.

Asetuksen (ETY) N:o 574/72 ( 11 ) III osastoon ”Sovellettavan lainsäädännön määräämistä koskevien asetuksen säännösten täytäntöönpano” sisältyvän 12 a artiklan 1 a kohdassa säädetään seuraavaa:

”Asetuksen 14 artiklan 2 – – kohtaa sovellettaessa noudatetaan seuraavia sääntöjä:

– –

Jos asetuksen 14 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaisesti henkilö, joka on matkustavan tai lentävän henkilökunnan jäsen kansainvälistä liikennettä harjoittavassa yrityksessä, on sen jäsenvaltion lainsäädännön alainen, jonka alueella hänet työllistävän yrityksen sääntömääräinen kotipaikka tai liiketoimipaikka tai sivuliike tai kiinteä toimipaikka sijaitsee tai jonka alueella hän asuu ja pääasiallisesti työskentelee, kyseisen jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen nimeämän laitoksen on annettava asianomaiselle henkilölle todistus siitä, että hän on sen lainsäädännön alainen.”

13.

Asetus N:o 574/72 kumottiin ja korvattiin asetuksella (EY) N:o 987/2009 ( 12 )1.5.2010 alkaen. ( 13 ) Pääasiassa on siten sovellettava ajallisesti ensin mainittua asetusta. ( 14 )

14.

Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä Sveitsin valaliiton välillä henkilöiden vapaasta liikkuvuudesta tehdyn sopimuksen (jäljempänä EY:n ja Sveitsin välinen sopimus) ( 15 ) 8 artiklan, jonka otsikko on ”Sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittaminen”, b kohdassa määrätään seuraavaa:

”Sopimuspuolet sääntelevät liitteen II mukaisesti sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamista erityisesti seuraavien tavoitteiden varmistamiseksi: – –

15.

EY:n ja Sveitsin välisen sopimuksen liitteessä II, jonka otsikko on ”Sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittaminen”, olevassa 1 artiklassa todetaan seuraavaa:

”1.   Sopimuspuolet sopivat, että ne soveltavat keskenään sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamisen alalla yhteisön säädöksiä joihin viitataan, sellaisina kuin ne ovat voimassa tämän sopimuksen allekirjoittamispäivänä ja tässä liitteessä olevassa A osassa mukautettuina, tai niitä vastaavia sääntöjä.

2.   Käsitteellä ’jäsenvaltio(t)’, joka esiintyy tässä liitteessä olevassa A osassa mainituissa säädöksissä, tarkoitetaan yhteisön säädösten piiriin kuuluvien valtioiden lisäksi myös Sveitsiä.”

16.

Mainitun liitteen A osassa viitataan erityisesti asetuksiin N:o 1408/71 ja N:o 574/72.

17.

Asetuksen N:o 883/2004 90 artiklan 1 kohdan c alakohdan ja asetuksen N:o 987/2009 96 artiklan 1 kohdan c alakohdan nojalla asetukset N:o 1408/71 ja N:o 574/72 pysyvät voimassa ja niiden oikeusvaikutukset ulottuvat esimerkiksi EY:n ja Sveitsin väliseen sopimukseen niin kauan kuin kyseistä sopimusta ei muuteta asetusten N:o 883/2004 ja N:o 987/2009 perusteella.

18.

EY:n ja Sveitsin välisellä sopimuksella perustetun sekakomitean päätöksellä N:o 1/2012, ( 16 ) joka tuli voimaan 1.4.2012, muutettiin sopimuksen liitteessä II olevaa A osaa siten, että siinä viitataan nyt asetuksiin N:o 883/2004 ja N:o 987/2009. Koska pääasiassa merkitykselliset tosiseikat ovat tapahtuneet ennen tämän päätöksen voimaantuloa, niihin on sovellettava ajallisesti asetuksia N:o 1408/71 ja N:o 574/72. ( 17 )

19.

Saksan oikeuden mukaan perustettu yhtiö A-Rosa Flussschiff GmbH (jäljempänä A-Rosa), jonka kotipaikka on Saksassa, järjestää jokiristeilyjä useilla Euroopan joilla. A-Rosalla on Sveitsissä sivuliike, jonka toimialana on Euroopan alueella liikennöiviin aluksiin liittyvien toiminnallisten ja oikeudellisten näkökohtien ja käytön hallinnointi sekä kyseisillä aluksilla käytettyjä työntekijöitä koskeva henkilöstöhallinto. Yhtiöllä ei ole tytäryhtiötä tai sivuliikettä Ranskassa.

20.

A-Rosa liikennöi esimerkiksi Ranskassa Rhône- ja Saône-joilla kahdella risteilyaluksella, joilla työskentelee majoitus- ja ravitsemusalan tehtävissä muista jäsenvaltioista kuin Ranskasta tulevia kausityöntekijöitä. Kumpikin alus liikennöi yksinomaan Ranskan sisävesillä.

21.

Kyseisillä kahdella A-Rosan aluksella tehtiin 7.6.2007 satunnaistarkastus, jonka yhteydessä Ranskan sosiaaliturvalaitokset havaitsivat sääntöjenvastaisuuksia noin 90:n aluksilla majoitus- ja ravitsemusalan tehtävissä toimivien palkattujen työntekijöiden sosiaaliturvassa. Asianomaiset työntekijät oli rekrytoinut ja palkannut yhtiön sveitsiläinen sivuliike, ja heidän kanssaan oli tehty Sveitsin oikeuden mukaiset työsopimukset.

22.

A-Rosa toimitti tarkastusten yhteydessä ensimmäisen erän E 101 ‑todistuksia, jotka koskivat vuotta 2007 ja jotka Sozialversicherungsanstalt des Kantons Graubünden (Graubündenin kantonin sosiaaliturvalaitos, Sveitsi, jäljempänä Sveitsin laitos) oli antanut 6.9.2007 osoituksena asianomaisten työntekijöiden kuulumisesta Sveitsin sosiaaliturvajärjestelmään asetuksen N:o 1408/71 14 artiklan 2 kohdan a alakohdan i alakohdan nojalla.

23.

Union de recouvrement des cotisations de sécurité sociale et d’allocation familiales du Bas-Rhin (sosiaaliturvamaksuista vastaava laitos, jäljempänä Urssaf du Bas-Rhin) ilmoitti 22.10.2007 A-Rosalle 2024123 euron suuruisesta oikaisusta viivästyskorkoineen sellaisten sosiaaliturvamaksujen vuoksi, jotka se oli jättänyt maksamatta Ranskaan asianomaisista työntekijöistä ajanjaksolla 1.4.2005–30.9.2007.

24.

A-Rosa riitautti 7.7.2008 oikaisun Tribunal des affaires de sécurité sociale du Bas-Rhinissa (sosiaaliturva-asioiden tuomioistuin, Ranska), joka hylkäsi kanteen 9.2.2011 antamallaan tuomiolla. Kyseinen tuomioistuin katsoi, että yhtiö harjoitti Ranskassa luonteeltaan tavanomaista, pysyvää ja jatkuvaa toimintaa, ja totesi, ettei riidanalaista oikaisua voitu kumota vain sillä perusteella, että yhtiö oli toimittanut E 101 ‑todistukset.

25.

A-Rosa valitti tuomiosta 10.3.2011 Cour d’appel de Colmariin (muutoksenhakutuomioistuin, Ranska). Urssaf d’Alsace, jolle Urssaf du Bas-Rhinin oikeudet ovat siirtyneet, pyysi kyseistä tuomioistuinta vahvistamaan Tribunal des affaires de sécurité sociale du Bas-Rhinin 9.2.2011 antaman tuomion.

26.

Urssaf du Bas-Rhin pyysi 27.5.2011 päivätyssä kirjeessään, jonka otsikko oli ”Pyyntö [A-Rosa-nimisen] yhtiön palveluksessa Ranskassa työskenteleville henkilöille myönnettyjen E 101 ‑todistusten peruuttamisesta”, että Sveitsin laitos peruuttaa kyseiset E 101 ‑todistukset, huomauttaen esimerkiksi seuraavaa:

”Koska aluksilla harjoitettava toiminta tapahtuu pysyvästi ja yksinomaan Ranskassa, alukselle nimenomaisesti palkatuista työntekijöistä olisi pitänyt tehdä säännöllisesti ilmoitus Ranskan sosiaaliturvalaitoksille.

– –

Koska liikennettä harjoitetaan vain Ranskan aluevesillä, [asetuksen N:o 1408/71 14 artiklan 2 kohdan a alakohtaa], joka koskee kansainvälistä matkustajaliikennettä, ei voida soveltaa asianomaisen yhtiön palkattujen työntekijöiden tilanteessa.

Näin ollen kyseisille työntekijöille annettuja E 101 ‑todistuksia ei olisi pitänyt myöntää [asetuksen N:o 1408/71 14 artiklan 2 kohdan a alakohdan] perusteella.”

27.

Sveitsin laitos toi esiin muun muassa seuraavat asiat 18.8.2011 päivätyssä ja Urssaf du Bas-Rhinille osoitetussa kirjeessä ( 18 ):

”[A-Rosa] tarjoaa matkoja risteilyaluksilla, jotka liikennöivät Tonavalla, Rhône- ja Saône-joilla sekä Reinillä. Lisäksi yhtiöllä on merkittävää liiketoimintaa Sveitsissä. Sen Churissa sijaitseva sveitsiläinen tytäryhtiö vastaa kaikista risteilyalusten liikennöintiin liittyvistä toimista. Myös henkilöstö rekrytoidaan Churissa sijaitsevan sveitsiläisen tytäryhtiön kautta.

Tonavalla ja Reinillä järjestettävien risteilyjen reitit kulkevat usean Euroopan maan läpi. [A-Rosa] väittää lisäksi, että matkustavaa henkilökuntaa käytetään vuorotellen eri aluksilla ja reiteillä. [A-Rosan] palkkaamat työntekijät täyttävät periaatteessa [asetuksen N:o 1408/71 14 artiklan 2 kohdan a alakohdassa] säädetyt edellytykset.

Olemme pyytäneet [A-Rosaa] kiinnittämään huomiota siihen, että [asetuksen N:o 1408/71 14 artiklan 2 kohdan a alakohdan] säännösten nojalla palkattuja työntekijöitä koskevia erityissääntöjä sovelletaan vain siinä tapauksessa, että kyseiset työntekijät työskentelevät kansainvälistä liikennettä harjoittavan yhtiön palveluksessa kahdessa tai useammassa jäsenvaltiossa. Jos henkilöt työskentelevät tosiasiassa vain Ranskan alueella liikennöivillä aluksilla, sovelletaan Ranskan oikeussäännöksiä työskentelypaikan periaatteen mukaisesti ([asetuksen N:o 1408/71 13 artiklan 2 kohdan a alakohta]).

Olemme velvoittaneet [A-Rosan] – – maksamaan tästä lähtien sosiaaliturvamaksut asianomaisen maan oikeuden mukaisesti sellaisten työntekijöiden osalta, jotka tosiasiassa työskentelevät vain yhdessä [Euroopan unionin] jäsenvaltiossa.

Kaikki tosiseikat huomioon ottaen ja ennen kaikkea sen, että kaikki sosiaaliturvamaksut on tilitetty ja maksettu vaatimuksenne kohteena olevista henkilöistä vuodelta 2007 Sveitsiin, pyydämme teitä pidättäytymään oikaisusta, jonka mukaan kyseisistä henkilöistä peritään taannehtivasti Ranskan oikeussäännösten mukaiset vakuutusmaksut.”

28.

Cour d’appel de Colmarin oikeudenkäynnin aikana A-Rosa toimitti toisen erän E 101 ‑todistuksia, jotka koskivat vuosia 2005 ja 2006 ja jotka Sveitsin toimivaltainen laitos oli antanut 14.5.2012 asetuksen N:o 1408/71 14 artiklan 2 kohdan a alakohdan i alakohdan nojalla.

29.

Cour d’appel de Colmar hylkäsi A-Rosan valituksen olennaisilta osilta 12.9.2013 antamallaan tuomiolla. Cour d’appel de Colmar katsoi, että asianomaisen yhtiön toimittamat E 101 ‑todistukset eivät vapauttaneet yhtiötä Ranskan sosiaaliturvajärjestelmään liittyvistä velvollisuuksista, koska asetuksen N:o 1408/71 13 artiklan 2 kohdan a alakohdan nojalla asianomaiset työntekijät oli katsottava kyseisen järjestelmän alaisiksi. Cour d’appel de Colmar totesi saman asetuksen 14 artiklan 2 kohdan a alakohdan i alakohdassa säädetystä poikkeuksesta seuraavaa:

”– – Toimitettuja E 101 ‑todistuksia ei ole liitetty Luna- ja Stella-aluksilla tosiasiassa suoritettaviin työtehtäviin, eikä niissä mainita alusten nimiä.

Lisäksi valittajana oleva yritys ei ole ilmoittanut käyttäneensä asianomaisia työntekijöitä muissa työtehtävissä kuin Luna- ja Stella-aluksilla suoritettavissa majoitus- ja ravitsemusalan tehtävissä. Kuten A-Rosa on itsekin täsmentänyt, se liikennöi kyseisillä kahdella risteilyaluksella ainoastaan Rhône- ja Saône-joilla huhtikuusta marraskuuhun ja piti alukset talvikaudet ankkurissa Lyonissa.

Tästä seuraa, että vaikka asiakkaat on mahdollisesti hankittu muualta kuin Ranskasta ja heidän kanssaan on tehty sopimus valittajana olevan yrityksen kanssa, kyseistä sisävesitse tapahtuvaa matkustajaliikennettä, jota varten kyseiset työntekijät on palkattu, on harjoitettu vain kansallisten rajojen sisällä eikä se siten ollut kansainvälistä.

Valittajana oleva yhtiö oli kyllä hankkinut [asetuksen N:o 1408/71 14 artiklan 2 kohdan a alakohdan i alakohdan] mukaiset E 101 ‑todistukset, mutta se oli pitänyt huolta siitä, ettei niissä täsmennetä työtehtävien suorittamispaikkaa eikä aluksia, joille työntekijät palkattiin. Näin yhtiö pidätti itsellään mahdollisuuden käyttää rekrytoimiaan työntekijöitä kansainvälisessä liikenteessä esimerkiksi aluksilla, joilla se ilmoitti liikennöivänsä Reinillä ja Tonavalla, eikä käsittelyn aikana toimitettujen E 101 ‑todistusten pätevyyttä ole syytä kyseenalaistaa.

Kyseiset työntekijät olivat kuitenkin lopulta työskennelleet risteilyaluksilla ainoastaan Ranskassa, minkä takia valittajana oleva yhtiö ei voinut vedota kansainvälisessä matkustajaliikenteessä sovellettavaan poikkeukseen.”

30.

Cour d’appel de Colmarin 12.9.2013 antamasta tuomiosta ilmenee, että Urssaf d’Alsace kutsui asianomaisen Sveitsin laitoksen saapumaan oikeudenkäyntiin, mutta tämä ei tullut paikalle itse eikä asiamiehen edustamana.

31.

A-Rosa valitti tuomiosta 21.10.2013 Cour de cassationiin (Ranska), joka täysistunnossa kokoonnuttuaan päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:

”Velvoittaako vaikutus, joka liitetään E 101 ‑todistukseen, jonka on antanut – – asetuksen – – N:o 574/72 11 artiklan 1 kohdan ja 12 a artiklan 1 a kohdan mukaisesti sen jäsenvaltion viranomaisen nimeämä laitos, jonka sosiaaliturvalainsäädäntöä sovelletaan edelleen työntekijän tilanteeseen, yhtäältä vastaanottavan jäsenvaltion laitoksia ja viranomaisia ja toisaalta saman jäsenvaltion tuomioistuimia silloin, kun todetaan, etteivät työntekijän työskentelyä koskevat olosuhteet selvästi kuulu asetuksen N:o 1408/71 14 artiklan 1 ja 2 kohdassa säädettyjen poikkeussääntöjen asialliseen soveltamisalaan?”

32.

Kirjallisia huomautuksia ovat esittäneet A-Rosa, Urssaf d’Alsace, Belgian ja Tšekin hallitukset, Irlanti, Ranskan ja Kyproksen hallitukset sekä Euroopan komissio. A-Rosa, Urssaf d’Alsace, Belgian hallitus, Irlanti ja Ranskan hallitus sekä komissio esittävät suullisia huomautuksia 5.10.2016 pidetyssä istunnossa.

33.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyytää ennakkoratkaisukysymyksellään unionin tuomioistuinta lähinnä täsmentämään, velvoittaako sitova vaikutus, joka unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä tavanomaisesti annetaan E 101 ‑todistukselle, ( 19 ) vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaista laitosta ja tuomioistuimia silloin, kun todetaan, etteivät työntekijän työskentelyä koskevat olosuhteet selvästi kuulu asetuksen N:o 1408/71 14 artiklan 1 ja 2 kohdan asialliseen soveltamisalaan.

34.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tuo pyynnössään esiin, että tätä ongelmaa käsitellään tällä hetkellä lukuisissa vireillä olevissa asioissa yritysten toiminnan kansainvälistymisen sekä verotuksellisen ja sosiaaliturvaa koskevien optimointistrategioiden takia, mikä on omiaan kyseenalaistamaan työntekijöiden vapaan liikkuvuuden ja palvelujen tarjoamisen vapauden periaatteet sekä aidon ja vääristymättömän kilpailun olemassaolon sisämarkkinoilla. Unionin tuomioistuimelle toimitetuista huomautuksista ilmenee lisäksi, että tämä ennakkoratkaisupyyntö on jatkoa kahdelle tuomiolle, jotka Cour de cassationin (Ranska) rikosjaosto antoi 11.3.2014 ja joissa kyseenalaistettiin jäsenvaltion toimivaltaisen laitoksen myöntämän E 101 ‑todistuksen sitova vaikutus rikosoikeudellisissa menettelyissä. ( 20 )

35.

Aivan aluksi on todettava, että ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että kyseiset E 101 ‑todistukset on antanut Sveitsin laitos asetuksen N:o 1408/71 14 artiklan 2 kohdan a alakohdan i alakohdan eli poikkeuksen, joka koskee matkustavan tai lentävän henkilökunnan jäseniä kansainvälistä matkustaja- tai tavaraliikennettä harjoittavassa yrityksessä, nojalla. ( 21 ) Tästä seuraa, että ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kysymys E 101 ‑todistuksen sitovasta vaikutuksesta koskee ainoastaan edellä mainittua säännöstä. E 101 ‑todistuksen sitova vaikutus ei nimittäin voi ulottua itse todistuksen sisältöä pidemmälle. Näin ollen katson, että ennakkoratkaisukysymys koskee tosiasiassa vain kyseistä säännöstä eikä kata samassa artiklassa säädettyjä muita poikkeuksia. ( 22 )

36.

Lisäksi on todettava, ettei ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ole toimittanut mitään sellaisia tietoja, joiden perusteella nyt käsiteltävässä asiassa voitaisiin olettaa, kuten Urssaf d’Alsace ja Ranskan hallitus ilmeisesti väittävät, ( 23 ) että joko A-Rosa tai asianomaiset työntekijät ovat syyllistyneet petokseen tai oikeuden väärinkäyttöön. Seuraavassa analyysissa lähden siis siitä oletuksesta, ettei ennakkoratkaisukysymyksen tarkoituksena ole saada lisätietoa unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön sovellettavuudesta E 101 ‑todistuksen sitovaan vaikutukseen oikeuden väärinkäyttöä tai petoksia koskevissa tapauksissa. ( 24 )

37.

Katson, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyrkii ennakkoratkaisukysymyksellään ennemminkin selvittämään, voivatko vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltainen laitos tai tuomioistuimet jättää huomioimatta E 101 ‑todistuksen ja katsoa työntekijän kuuluvan kyseisen jäsenvaltion sosiaaliturvajärjestelmään pääasiassa käsiteltävän kaltaisessa tilanteessa, jossa kyseinen laitos tai kyseiset tuomioistuimet toteavat, etteivät asianomaisen työntekijän työskentelyä koskevat olosuhteet selvästi kuulu E 101 ‑todistuksen antamisen perusteena olleen säännöksen, tässä tapauksessa asetuksen N:o 1408/71 14 artiklan 2 kohdan a alakohdan i alakohdan, asialliseen soveltamisalaan, kun todistuksen antanut laitos ei tästä toteamuksesta huolimatta ole peruuttanut tai mitätöinyt kyseistä todistusta. ( 25 )

38.

Asiakirja-aineistosta ilmenee, että Ranskan viranomaiset ja E 101 ‑todistukset antanut Sveitsin laitos ovat käyneet käsiteltävässä asiassa vuoropuhelua todistusten peruuttamisesta. Sveitsin laitos myönsi tässä yhteydessä Ranskan viranomaisille, ettei mainitun 14 artiklan 2 kohdan a alakohtaa voida soveltaa asianomaisiin työntekijöihin, mikäli nämä ovat tosiasiassa työskennelleet ainoastaan Ranskan alueella liikennöivillä aluksilla. ( 26 )

39.

Sveitsin laitos ei kuitenkaan ryhtynyt konkreettisiin toimiin tutkiakseen, oliko asianomaisten työntekijöiden tilanne tällainen, jotta se voisi arvioida kunkin todistuksen osalta, oliko se syytä peruuttaa tai mitätöidä. Sveitsin laitos pyysi lisäksi Ranskan viranomaisia pidättäytymään toteuttamasta taannehtivasti oikaisua, jonka mukaan asianomaisten työntekijöiden sosiaaliturvaan pitäisi soveltaa Ranskan oikeuden säännöksiä, mutta Ranskan viranomaiset hylkäsivät pyynnön implisiittisesti. A-Rosalle tiedoksi annettu oikaisu sisälsi nimenomaisesti kyseisen kaltaisen taannehtivan korjaustoimenpiteen. ( 27 ) Ranskan viranomaisten ja Sveitsin laitoksen välinen vuoropuhelu ei joka tapauksessa ratkaissut käsiteltävässä asiassa esiin tuotua ongelmaa tai kysymystä siitä, oliko käsiteltävässä asiassa syytä peruuttaa kyseiset E 101 ‑todistukset ja toteuttaa mainitut korjaustoimenpiteet.

40.

Käsiteltävässä asiassa keskeinen periaatekysymys koskee sitä, mikä kansallinen viranomainen on tällaisessa tilanteessa toimivaltainen arvioimaan E 101 ‑todistuksen pätevyyden ja näin ollen määrittämään, mitä sosiaaliturvalainsäädäntöä asianomaisen työntekijän tilanteeseen on sovellettava asetuksen N:o 1408/71 II osaston säännösten nojalla. Päättääkö E 101 ‑todistuksen sitovuudesta viime kädessä aina todistuksen antanut laitos? Vai onko tällaisessa tilanteessa annettava vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle tai vähintään sen tuomioistuimille mahdollisuus jättää huomioimatta E 101 ‑todistus silloin, kun todistuksen myöntänyt laitos ei itse ole ryhtynyt toimenpiteisiin E 101 ‑todistuksen peruuttamiseksi tai mitätöimiseksi?

41.

A-Rosa, Tšekin hallitus, Irlanti ja Kyproksen hallitus sekä komissio ehdottavat, että ennakkoratkaisukysymykseen vastataan, että E 101 ‑todistuksen sitova vaikutus kattaa myös pääasiassa käsiteltävän kaltaisen tilanteen, jossa vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltainen laitos tai tuomioistuimet ovat todenneet, etteivät työntekijän työskentelyn olosuhteet selvästi kuulu asetuksen N:o 1408/71 14 artiklan 2 kohdan a alakohdan i alakohdan asialliseen soveltamisalaan. Asianosaisten ja muiden osapuolten mukaan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä seuraa tuomiosta FTS ( 28 ) lähtien, että vain E 101 ‑todistuksen antaneella laitoksella, käsiteltävässä asiassa Sveitsin laitoksella, on toimivalta päättää E 101 ‑todistuksen mitätöinnistä tai soveltamatta jättämisestä siten, että kyseinen laitos peruuttaa kyseisen todistuksen, jos se katsoo myöntäneensä todistuksen virheellisesti.

42.

Urssaf d’Alsace ja Ranskan hallitus sen sijaan ehdottavat, että unionin tuomioistuin muuttaa oikeuskäytännössään omaksumaansa linjaa ja katsoo, että vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaisella laitoksella ja tuomioistuimilla on mahdollisuus jättää E 101 ‑todistus huomioimatta silloin, kun todistuksen antamisen perusteena ollutta säännöstä ei selvästi voida soveltaa. Ne viittaavat ensinnäkin puutteisiin, joita ilmenee asetuksessa N:o 1408/71 säädetyissä vuoropuhelu- ja sovittelumenettelyissä, joiden tarkoituksena on varmistaa tehokkaat oikeussuojakeinot vastaanottaville jäsenvaltioille, silloin, kun E 101 ‑todistuksen antanut valtio ei ole halukas yhteistyöhön tai se on vastaanottavan valtion kanssa eri mieltä asiasta. Kyseiset osapuolet tukeutuvat toiseksi siihen, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä on muissa yhteyksissä annettu suuri merkitys vilpillisen kilpailun ja sosiaalisen polkumyynnin ehkäisemiselle. ( 29 )

43.

Belgian hallitus katsoo, että tämän ennakkoratkaisukysymyksen kohteena olevassa tilanteessa ei ole tarvetta muuttaa unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä omaksuttua linjaa, jotta vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltainen laitos tai tuomioistuimet voisivat jättää huomioimatta E 101 ‑todistuksen, koska lähtökohtaisesti olisi vain todettava, että kyseinen todistus on annettu eri työtehtäviin kuin ne työtehtävät, joissa todistuksen saanut työntekijä toimii.

44.

Ennen kuin käsittelen unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä omaksutun linjan muuttamista E 101 ‑todistuksen sitovan vaikutuksen osalta, pidän hyödyllisenä palauttaa mieleen asetuksen N:o 1408/71 II osastossa säädettyjen lainvalintasääntöjen tärkeimmät periaatteet sekä mainitun oikeuskäytännön taustalla vaikuttavat näkökohdat.

45.

On ensinnäkin todettava, että vaikka asetuksen N:o 1408/71 ainoana päämääränä on sellaisen järjestelmän luominen, joka mahdollistaa kansallisten sosiaaliturvalainsäädäntöjen yhteensovittamisen kunnioittaen samalla niiden ominaispiirteitä, ( 30 ) asetuksessa N:o 1408/71 säädetyt lainvalintasäännöt velvoittavat jäsenvaltioita sitovasti. ( 31 ) Kyseisen asetuksen II osaston säännökset, joihin 14 artiklan 2 kohdan a alakohdan i alakohta sisältyy, muodostavat vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan täydellisen ja yhtenäisen lainvalintasäännösten järjestelmän, jonka tarkoituksena on saattaa unionin alueella liikkuva työntekijä pelkästään yhden jäsenvaltion sosiaaliturvajärjestelmän alaiseksi, jotta voitaisiin välttää sovellettavien kansallisten lainsäädäntöjen päällekkäisyydet ja tästä aiheutuvat hankaluudet. ( 32 )

46.

Tämä yhden ainoan sovellettavan lainsäädännön yleinen periaate sosiaaliturvan alalla vahvistetaan asetuksen N:o 1408/71 13 artiklan 1 kohdassa, jonka mukaan henkilöt, joihin tätä asetusta sovelletaan, ovat vain yhden jäsenvaltion lainsäädännön alaisia. ( 33 )

47.

E 101 ‑todistuksen tarkoituksena on varmistaa edellä mainitun periaatteen kunnioittaminen estämällä yksittäisiin tapauksiin liittyvät toimivaltaristiriidat, jotka johtuvat arviointieroista sen suhteen, mikä on sovellettava sosiaaliturvalainsäädäntö. ( 34 ) Tässä mielessä E 101 ‑todistus auttaa varmistamaan unionin alueella liikkuvien työntekijöiden oikeusvarmuuden ( 35 ) ja edistää sitä kautta työntekijöiden vapaan liikkuvuuden sekä palvelujen tarjoamisen vapautta, mikä on asetuksen N:o 1408/71 tavoite. ( 36 )

48.

Vakiintuneessa oikeuskäytännössä katsotaan E 101 ‑todistuksen oikeusvaikutuksesta, että niin kauan kuin E 101 ‑todistusta ei ole peruutettu taikka julistettu mitättömäksi, vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaisen laitoksen on otettava huomioon se seikka, että asianomainen työntekijä on jo sen jäsenvaltion sosiaaliturvajärjestelmän alainen, jonne hänet palkannut yritys on sijoittautunut. Näin ollen tämä laitos ei voi velvoittaa kyseistä työntekijää kuulumaan omaan sosiaaliturvajärjestelmäänsä. ( 37 ) Unionin tuomioistuin on myös täsmentänyt, että E 101 ‑todistus velvoittaa myös vastaanottavan jäsenvaltion tuomioistuimia, eikä niillä ole toimivaltaa tarkistaa E 101 ‑todistuksen pätevyyttä niiden seikkojen osalta, joiden perusteella kyseinen todistus on annettu. ( 38 )

49.

Asetuksen N:o 1408/71 säännöksissä, sellaisena kuin unionin tuomioistuin on niitä tulkinnut, vahvistetaan siten sekä lainvalintasääntöjen järjestelmä että muodostetaan jäsenvaltioiden välisen toimivallan jakoa koskeva järjestelmä, ( 39 ) joiden mukaan yksinomaan E 101 ‑todistuksen myöntänyt laitos on toimivaltainen arvioimaan todistuksen pätevyyden sekä määrittämään joko omasta aloitteestaan tai vastauksena toisen jäsenvaltion toimivaltaisen laitoksen pyyntöön, onko kyseinen todistus työntekijän tosiasiallisesta tilanteesta saatujen tietojen perusteella syytä peruuttaa tai mitätöidä, mistä seuraisi, ettei todistus enää velvoita muiden jäsenvaltioiden toimivaltaisia laitoksia ja tuomioistuimia. ( 40 )

50.

Se, että unionin tuomioistuin on korostanut todistuksen antaneen laitoksen yksinomaista toimivaltaa arvioitaessa E 101 ‑todistuksen pätevyyttä, ( 41 ) ei johdu niinkään muodollisesta lähestymistavasta, vaan perustuu mielestäni tarpeeseen taata asetuksen N:o 1408/71 13 artiklan 1 kohdassa säädetyn yhden ainoan lainsäädännön periaatteen noudattaminen. Rinnakkaisen toimivallan antaminen vastaanottavalle jäsenvaltiolle aiheuttaisi väistämättä riskin siitä, että yksittäistapauksissa annetut päätökset sovellettavasta lainsäädännöstä ovat keskenään ristiriidassa, ja näin ollen myös riskin kahteen eri sosiaaliturvajärjestelmään kuulumisesta, millä olisi erilaisia seurauksia, kuten kaksien sosiaaliturvamaksujen periminen työntekijältä. ( 42 ) Työntekijällä itsellään ei olisi käytössään minkäänlaisia oikeussuojakeinoja tällaisen tilanteen estämiseksi. ( 43 )

51.

Keskenään ristiriitaisia päätöksiä koskevaa riskiä ei voida mielestäni pitää vähäpätöisenä, kun otetaan huomioon sääntelyn monimutkaisuus sekä sosiaaliturvan alalla keskenään vastakkaiset kansalliset edut. Kuten käsiteltävä asia hyvin ilmentää, sovellettavaa sosiaaliturvalainsäädäntöä koskevasta kysymyksestä voidaan olla eri mieltä jopa siinä tapauksessa, että vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltainen laitos tai tuomioistuimet katsovat, ettei asianomaisen työntekijän tilanne selvästi kuulu sen säännöksen soveltamisalaan, jonka perusteella E 101 ‑todistus on annettu. ( 44 )

52.

Vaikka jo maksettuja summia voitaisiin vaatia palautettavaksi, työntekijän mahdollinen asettaminen vastaanottavan jäsenvaltion sosiaaliturvajärjestelmän alaisuuteen heikentäisi asianomaisen työntekijän oikeusvarmuutta. Kuten unionin tuomioistuin on todennut, oikeusvarmuuden vaatimusta on noudatettava erityisen tiukasti silloin, kun on kyse säädöksestä, josta saattaa aiheutua kustannuksia, jotta asianomaiset voivat tietää tarkasti heille koituvien velvollisuuksien vaikutukset. ( 45 ) Tällainen vaatimus aiheuttaisi väistämättä myös hallinnollisia tai lainkäytöllisiä ongelmia, mikä on vastoin asetuksen N:o 1408/71 yleistä tavoitetta helpottaa työntekijöiden vapaata liikkuvuutta unionin alueella. ( 46 )

53.

Edellä esitetyt huomautukset pätevät mielestäni yhtä lailla vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaiseen laitokseen kuin sen tuomioistuimiin. Asianomaiselle työntekijälle aiheutuvat seuraamukset eivät nimittäin ole vakavuudeltaan vähäpätöisempiä siinä tapauksessa, että E 101 ‑todistus jätettäisiin huomioimatta oikeudenkäynnin johdosta. ( 47 )

54.

Vastaanottavan jäsenvaltion mahdollisuus jättää huomioimatta toisen jäsenvaltion antama E 101 ‑todistus on mielestäni myös vaikea sovittaa yhteen sen yleisen periaatteen kanssa, jonka mukaan jäsenvaltion tuomioistuimet valvovat kyseisen jäsenvaltion viranomaisten päätöksiä. ( 48 ) Siltä osin kuin E 101 ‑todistus osoittaa työntekijän kuuluvan todistuksen antaneen jäsenvaltion sosiaaliturvajärjestelmään, todistusta on pidettävä kyseisen jäsenvaltion toimena. ( 49 )

55.

Edellä esitetyn perusteella E 101 ‑todistuksen sitovaa vaikutusta koskeva unionin tuomioistuimen vakiintunut oikeuskäytäntö perustuu yleisiin toteamuksiin, jotka koskevat asetuksessa N:o 1408/71 säädettyjen lainvalintasääntöjen taustalla olevia periaatteita ja tavoitteita. Ei siis voida ajatella, että kyseisessä oikeuskäytännössä omaksuttua linjaa lähdettäisiin muuttamaan, ellei sitten selvästi osoitettaisi, että se on tarpeen kyseisten sääntöjen oikean soveltamisen varmistamiseksi.

56.

Näin on erityisesti siksi, että sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamista koskevan säädöskehyksen tarkistuksessa, joka tuli voimaan 1.5.2010, unionin lainsäätäjä päätti kodifioida unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä vahvistetun tulkinnan E 101 ‑todistuksen sitovasta vaikutuksesta säilyttämällä E 101 ‑todistuksen antaneella laitoksella yksinomaisen toimivallan arvioida kyseisen todistuksen pätevyys. ( 50 )

57.

On myös todettava, että – päinvastoin kuin Belgian hallitus väittää ( 51 ) – antamalla vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaiselle laitokselle tai tuomioistuimille mahdollisuuden jättää huomioimatta toisen jäsenvaltion toimivaltaisen laitoksen myöntämä E 101 ‑todistus pääasian kaltaisessa tilanteessa muutettaisiin väistämättä unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä. Tällainen poikkeaminen E 101 ‑todistuksen sitovasta vaikutuksesta nimittäin tarkoittaisi poikkeamista jäsenvaltioiden välisestä toimivallan jaosta, sellaisena kuin se vahvistetaan mainitussa oikeuskäytännössä.

58.

Seuraavassa analyysissa tarkastelen kahta pääasiallista perustelua, joihin Urssaf d’Alsace ja Ranskan hallitus tukeutuvat ehdotuksissaan, joilla pyritään mahdollistamaan poikkeus E 101 ‑todistuksen sitovasta vaikutuksesta: toinen perustelu koskee väitettyjä puutteita asetuksessa N:o 1408/71 säädetyissä vuoropuhelu- ja sovittelumenettelyissä, joilla on tarkoitus varmistaa vastaanottavalle jäsenvaltiolle tehokkaat oikeussuojakeinot E 101 ‑todistuksen peruuttamiseksi (D osa), ja toinen koskee merkitystä, joka muissa yhteyksissä annetaan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä vilpillisen kilpailun ja sosiaalisen polkumyynnin ehkäisemiselle (E osa). ( 52 )

59.

Vaikka vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltainen laitos tai tuomioistuimet eivät voi jättää huomioimatta E 101 ‑todistusta, asetuksessa N:o 1408/71 säädetään menettelystä, jolla todistuksen antanut laitos voidaan saada peruuttamaan tai mitätöimään kyseinen todistus pääasiassa kyseessä olevien kaltaisissa tilanteissa silloin, kun on todettu, etteivät todistuksen antamisen edellytykset selvästikään täyty.

60.

Tämä menettely perustuu jäsenvaltioiden välisen vilpittömän yhteistyön periaatteeseen, joka vahvistetaan SEU 4 artiklan 3 kohdassa ja joka sitoo sekä vastaanottavaa jäsenvaltiota että E 101 ‑todistuksen antanutta valtiota.

61.

Vilpittömän yhteistyön periaate velvoittaa vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaisen laitoksen käynnistämään asetuksen N:o 1408/71 84 a artiklan 3 kohdan mukaisesti vuoropuhelun E 101 ‑todistuksen antaneen laitoksen kanssa, jos ensin mainittu laitos toteaa, etteivät todistuksen antamisen edellytykset täyty. ( 53 ) Mielestäni näin on erityisesti silloin, kuten nyt käsiteltävässä asiassa, kun vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltainen laitos katsoo, että todistus on puutteellinen. ( 54 ) Tällaisessa tapauksessa yhteistyön periaate edellyttää, että todistuksen antaneelle laitokselle annetaan mahdollisuus oikaista todistus tai tarvittaessa peruuttaa se kokonaan.

62.

Todistuksen antamisajankohta ei voi myöskään vaikuttaa vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaisen laitoksen velvollisuuteen aloittaa vuoropuhelu todistuksen antaneen laitoksen kanssa silloin, kun se katsoo, että E 101 ‑todistus olisi peruutettava. ( 55 ) Muistutettakoon, että vaikka on parempi, että E 101 ‑todistus annetaan ennen sen kattaman ajanjakson alkua, se voidaan antaa myös kyseisen ajanjakson aikana ja jopa sen päätyttyä. ( 56 ) Tämä päätelmä perustuu siihen, että todistus itsessään ei muodosta oikeutta tai oikeudellista suhdetta, vaan sen tarkoitus on yksinkertaisesti vain osoittaa asianomaisen työntekijän kuuluvan kyseisellä ajanjaksolla todistuksen antaneen laitoksen sosiaaliturvajärjestelmään.

63.

Toisaalta vilpittömän yhteistyön periaate velvoittaa E 101 ‑todistuksen antaneen laitoksen arvioimaan oikein asiaankuuluvia seikkoja sovellettavan lainsäädännön määrittämistä koskevien sääntöjen soveltamiseksi sosiaaliturva-alalla ja näin ollen takaamaan E 101 ‑todistuksessa olevien mainintojen paikkansapitävyyden. ( 57 ) Tätä taustaa vasten kyseisen laitoksen on tarkasteltava uudelleen todistuksen antamisen perusteltavuutta ja tarpeen vaatiessa peruutettava todistus, jos vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltainen laitos esittää epäilyksiä kyseisen todistuksen perustana olevien tosiseikkojen paikkansapitävyydestä ja näin ollen siinä olevista maininnoista erityisesti sen vuoksi, että ne eivät vastaa asetuksen N:o 1408/71 14 artiklan vaatimuksia. ( 58 )

64.

Tilanteessa, jossa kyseiset laitokset eivät pysty ratkaisemaan asiaa kohtuullisessa ajassa, asia voidaan viedä asetuksen N:o 1408/71 84 a artiklan 3 kohdan mukaisesti siirtotyöläisten sosiaaliturvan hallintotoimikunnan (jäljempänä hallintotoimikunta) käsiteltäväksi. ( 59 ) Asetuksen N:o 1408/71 81 artiklan a alakohdan mukaisesti hallintotoimikunnan tehtävänä on käsitellä kaikkia hallinnollisia kysymyksiä ja tulkintakysymyksiä, jotka johtuvat tämän asetuksen säännöksistä. ( 60 )

65.

Mikäli hallintotoimikunta ei saa sovitettua yhteen asianomaisten laitosten näkökantoja sovellettavasta lainsäädännöstä jossakin yksittäistapauksessa, vastaanottavalla jäsenvaltiolla on mahdollisuus, tämän kuitenkaan rajoittamatta todistuksen antaneen laitoksen kotijäsenvaltiossa mahdollisesti olemassa olevien oikeussuojakeinojen käyttöä tuomioistuimissa, ( 61 ) aloittaa viimeksi mainittua jäsenvaltiota vastaan SEUT 259 artiklassa määrätty jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskeva menettely. ( 62 ) Huomautan myös, että kyseinen menettely voidaan aloittaa myös komission välityksellä. ( 63 ) Käsiteltävässä asiassa ei voitu aloittaa jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevaa menettelyä E 101 ‑todistuksen antanutta valtiota vastaan, koska Sveitsi ei ole unionin jäsenvaltio. Sen sijaan EY:n ja Sveitsin välisessä sopimuksessa määrätään mahdollisuudesta viedä asia kyseisellä sopimuksella perustetun sekakomitean käsiteltäväksi, sillä sekakomitean tehtävänä on päättää toimenpiteistä silloin, kun on kyse vakavasta taloudellisesta tai sosiaalisesta ongelmasta. ( 64 )

66.

Sen välttämiseksi, että eri jäsenvaltioiden toimivaltaiset laitokset tai tuomioistuimet antavat ristiriitaisia päätöksiä yksittäistapauksessa sovellettavasta lainsäädännöstä, mikä vaarantaisi merkittävällä tavalla asianomaisten työntekijöiden oikeusvarmuuden ja saattaisi sitä kautta myös hankaloittaa työntekijöiden vapaata liikkuvuutta unionin alueella, asetuksessa N:o 1408/71 määrätyissä vuoropuhelu- ja sovittelumenettelyissä suljetaan pois vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaisen laitoksen tai tuomioistuinten mahdollisuus ryhtyä toimiin yksipuolisesti.

67.

Urssaf d’Alsace ja Ranskan hallitus väittävät kuitenkin, että tällaiset yksipuoliset toimet ovat tarpeen pääasiassa käsiteltävän kaltaisessa tilanteessa, kun E 101 ‑todistuksen antanut laitos ei peruuta todistusta, vaikka on todettu, etteivät kyseisen todistuksen antamisen edellytykset selvästi täyty.

68.

Käsiteltävässä asiassa ei kuitenkaan voida vedota tehokkaasti tähän perusteluun siten, että se oikeuttaisi poikkeamisen E 101 ‑todistuksen sitovasta vaikutuksesta.

69.

Mielestäni ei nimittäin ole osoitettu, etteikö asetuksessa N:o 1408/71 säädettyjen menettelyjen avulla voitaisi varmistaa samassa asetuksessa säädettyjen lainvalintasääntöjen asianmukaista noudattamista pääasiassa käsiteltävän kaltaisessa tilanteessa, mikäli asianomaisten jäsenvaltioiden toimivaltaiset laitokset noudattavat kyseisiä menettelyjä tehokkaasti niiden päätökseen saattamiseen asti. Tältä osin on todettava, että nyt käsiteltävässä asiassa Ranskan viranomaiset eivät ole käyttäneet loppuun kaikkia niitä oikeussuojakeinoja, jotka olisivat käytettävissä asetuksen N:o 1408/71 nojalla.

70.

Ranskan viranomaiset aloittivat kyllä vuoropuhelun E 101 ‑todistukset antaneen Sveitsin laitoksen kanssa pyytääkseen tätä peruuttamaan kyseiset todistukset, mutta – kuten Ranskan hallitus vahvisti suullisessa käsittelyssä – Ranskan viranomaiset lopettivat vuoropuhelun saatuaan Sveitsin laitokselta vastauksen 18.8.2011.

71.

Vastauksessaan Sveitsin laitos oli nimittäin käsittääkseni vahvistanut Ranskan viranomaisten kannan asetuksen N:o 1408/71 14 artiklan 2 kohdan a alakohdan i alakohdan tulkinnasta katsoessaan, ettei kyseinen säännös ollut sovellettavissa asianomaisiin työntekijöihin, mikäli nämä tosiasiassa suorittivat työtehtäviään aluksilla yksinomaan Ranskan alueella. Sveitsin laitos ei kuitenkaan peruuttanut tai mitätöinyt riitautettuja E 101 ‑todistuksia eikä ryhtynyt konkreettisiin toimiin arvioidakseen kunkin todistuksen osalta, oliko kyseiset todistukset syytä peruuttaa tai mitätöidä Ranskan viranomaisten tekemien toteamusten perusteella. ( 65 ) Lisäksi Sveitsin laitos pyysi Ranskan viranomaisia pidättäytymään taannehtivista oikaisuista, mihin kyseiset viranomaiset eivät suostuneet. ( 66 )

72.

Tästä seuraa, että osa ongelmista oli edelleen ratkaisematta Ranskan viranomaisten ja Sveitsin laitoksen aloittaman vuoropuhelun jälkeen. Näin ollen ei voida sulkea pois sitä mahdollisuutta, että asianomaiset olisivat voineet päästä sopimukseen, jos vuoropuhelua olisi jatkettu.

73.

Huomautan myös, että Ranskan viranomaiset aloittivat vuoropuhelun todistukset antaneen laitoksen kanssa vasta kolme ja puoli vuotta sen jälkeen, kun A-Rosalle oli ilmoitettu oikaisusta, joka määrättiin Ranskan sosiaaliturvamaksujen maksamatta jättämisen takia. Ranskan viranomaiset siis asettivat yksipuolisesti asianomaiset työntekijät Ranskan sosiaaliturvajärjestelmän alaisiksi ottamatta huomioon sitä tosiseikkaa, että nämä kuuluivat jo Sveitsin sosiaaliturvajärjestelmään. ( 67 )

74.

Käsiteltävässä asiassa ei myöskään ole hyödynnetty asetuksen N:o 1408/71 84 a artiklan 3 kohdassa säädettyä mahdollisuutta viedä asia hallintotoimikunnan käsiteltäväksi Ranskan viranomaisten ja Sveitsin laitoksen näkökantojen yhteen sovittamiseksi. Vaikka hallintotoimikunnan päätökset eivät ole luonteeltaan sitovia, ( 68 ) ei voida sulkea pois sitä mahdollisuutta, että asia olisi voitu ratkaista sen avulla.

75.

Edellä esitetyn perusteella käsiteltävän asian tosiseikkojen ei voida katsoa osoittaneen toteen asetuksessa N:o 1408/71 säädetyissä menettelyissä väitettyjä puutteita, koska kyseiset menettelyt on tosiasiassa sivuutettu käsiteltävässä asiassa. En myöskään näe mitään perustetta, jonka perusteella unionin tuomioistuin voisi todeta yleisesti, ettei kyseisillä menettelyillä voida varmistaa mainitun asetuksen säännösten oikeaa soveltamista.

76.

Tarkoituksenani ei ole kuitenkaan sulkea pois sitä mahdollisuutta, etteikö asetuksella N:o 1408/71 käyttöön otettujen menettelyjen parantaminen voisi olla tarpeen kyseisen asetuksen II osaston säännösten oikean soveltamisen varmistamiseksi. ( 69 ) Tämä problematiikka kuuluu kuitenkin olennaisilta osiltaan unionin lainsäätäjän toimivaltaan. Totean tässä yhteydessä, että joitakin muutoksia on jo tehty ( 70 ) ja että asiaa käsitellään parhaillaan unionin tasolla käytävissä lainsäädäntökeskusteluissa. ( 71 )

77.

Edellä esitettyjen seikkojen perusteella katson, ettei Urssaf d’Alsacen ja Ranskan hallituksen esittämiin perusteluihin väitetyistä puutteista asetuksessa N:o 1408/71 säädetyissä menettelyissä ole mahdollista vedota tehokkaasti siten, että ne oikeuttaisivat poikkeamisen E 101 ‑todistuksen sitovasta vaikutuksesta.

78.

Urssaf d’Alsace ja Ranskan hallitus vetoavat unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöön, jonka mukaan yleistä etua koskeviin pakottaviin syihin, jotka voivat oikeuttaa palvelujen tarjoamisen vapauden rajoittamisen, kuuluu esimerkiksi sellaisten yritysten harjoittaman vilpillisen kilpailun ehkäiseminen, jotka maksavat lähetetyille työntekijöille vähimmäispalkkaa pienempää palkkaa, jos kyseiseen tavoitteeseen kuuluu työntekijöiden suojelu sosiaalista polkumyyntiä torjumalla. ( 72 )

79.

Urssaf d’Alsace ja Ranskan hallitus väittävät analogisesti, että vilpillisen kilpailun ja sosiaalisen polkumyynnin ehkäisemistä koskeva tavoite oikeuttaa sen, että E 101 ‑todistukseen liitetty vaikutus ei poikkeuksellisesti velvoita asianomaisen jäsenvaltion toimivaltaista laitosta tai tuomioistuimia. Urssaf d’Alsace tuo tässä yhteydessä esiin, etteivät jotkin kansalliset sosiaaliturvalaitokset pelaa sääntöjen mukaan, koska ne eivät tee minkäänlaisia tarkastuksia ennen kuin antavat työnantajien pyytämät E 101 ‑todistukset. Myös Ranskan hallitus katsoo, että jotkin E 101 ‑todistukset antaneen valtion laitokset tai viranomaiset saattavat antaa E 101 ‑todistuksia, vaikka ei pitäisi, jolloin ne harjoittavat vilpillistä kilpailua muita jäsenvaltioita vastaan.

80.

On todettava, että viitatussa oikeuskäytännössä on kyse siitä, ( 73 ) voidaanko sellaiset tavoitteet, kuten vilpillisen kilpailun ja sosiaalisen polkumyynnin ehkäiseminen, ottaa yhdenmukaistetun lainsäädännön puuttuessa huomioon yleistä etua koskevina pakottavina syinä, jotka voivat oikeuttaa työntekijöiden vapaan liikkuvuuden ja palvelujen tarjoamisen vapauden rajoittamisen unionissa.

81.

Käsiteltävässä asiassa ei ole niinkään kyse siitä, oikeuttavatko joidenkin talouden toimijoiden toteuttamat toimet vapaan liikkuvuuden rajoittamisen, vaan ennemminkin siitä, etteivät toiset jäsenvaltiot ole ottaneet käyttöön riittäviä valvontatoimenpiteitä varmistaakseen asetuksen N:o 1408/71 II osastossa säädettyjen lainvalintasääntöjen oikean soveltamisen.

82.

Tästä seuraa, että Urssaf d’Alsacen ja Ranskan hallituksen esiin tuoma ongelma, joka koskee vilpillistä kilpailua ja sosiaalista polkumyyntiä, voitaisiin tehokkaasti ratkaista pelkästään sillä, että jäsenvaltiot noudattavat asetuksesta N:o 1408/71 johtuvia velvoitteitaan. Kuten edellä on todettu, kyseisellä asetuksella käyttöön otettujen vuoropuhelu- ja sovittelumenettelyjen tarkoituksena on nimenomaan varmistaa, että jäsenvaltiot noudattavat kyseisiä velvoitteita. ( 74 )

83.

Tämän toteamuksen valossa katson, ettei käsiteltävässä asiassa voida vedota tehokkaasti vilpillisen kilpailun ja sosiaalisen polkumyynnin ehkäisemisen tavoitteisiin siten, että ne oikeuttaisivat poikkeamisen E 101 ‑todistuksen sitovasta vaikutuksesta.

84.

Tässä yhteydessä on myös yhdyttävä komission väitteeseen ja muistutettava, että unionin oikeudesta johtuvat velvoitteet sitovat jäsenvaltioita myös siinä tapauksessa, että muut jäsenvaltiot jättävät mahdollisesti täyttämättä niille kuuluvat velvoitteet. ( 75 ) Jäsenvaltio ei voi yksipuolisesti ryhtyä korjaustoimenpiteisiin tai puolustustoimenpiteisiin, joiden tarkoituksena on estää se, että toinen jäsenvaltio mahdollisesti rikkoo yhteisön oikeuden säännöksiä. ( 76 ) Jos näin ei olisi, asetuksella N:o 1408/71 käyttöön otettu lainvalintasääntöjen järjestelmä vaarantuisi.

85.

Lopuksi on muistutettava, että pääasian tosiseikat huomioon ottaen tässä ratkaisuehdotuksessa esitetty analyysi ei koske tapauksia, joissa työntekijä tai hänen työnantajansa on syyllistynyt oikeuden väärinkäyttöön tai petokseen. ( 77 ) Näin ollen on mahdollista, että jatkossa on täsmennettävä sitä, miten E 101 ‑todistuksen sitovaa vaikutusta koskeva oikeuskäytäntö soveltuu tilanteisiin, joissa tällainen väärinkäyttö tai petos on todettu.

86.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Cour de cassationin (Ranska) ennakkoratkaisukysymykseen seuraavasti:

Niin kauan kuin laitos, joka on antanut E 101 ‑todistuksen sosiaaliturvajärjestelmien soveltamisesta yhteisön alueella liikkuviin palkattuihin työntekijöihin, itsenäisiin ammatinharjoittajiin ja heidän perheenjäseniinsä annetun asetuksen (ETY) N:o 1408/71 täytäntöönpanomenettelystä 21.3.1972 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 574/72 12 a artiklan 1 a kohdan mukaisesti osoituksena asianomaisen työntekijän kuulumisesta kyseisen jäsenvaltion sosiaaliturvajärjestelmään sosiaaliturvajärjestelmien soveltamisesta yhteisön alueella liikkuviin palkattuihin työntekijöihin, itsenäisiin ammatinharjoittajiin ja heidän perheenjäseniinsä 14.6.1971 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 1408/71 14 artiklan 2 kohdan a alakohdan i alakohdan nojalla, ei peruuta kyseistä todistusta tai julista sitä mitättömäksi, kyseinen todistus velvoittaa vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaista viranomaista tai tuomioistuimia, vaikka ne toteaisivat, että työntekijän työskentelyä koskevat olosuhteet eivät selvästikään kuulu viimeksi mainitun säännöksen asialliseen soveltamisalaan.