1

Westermann Lernspielverlage GmbH, aiemmin Westermann Lernspielverlag GmbH (jäljempänä Westermann), vaatii muutoksenhaussaan unionin tuomioistuinta kumoamaan unionin yleisen tuomioistuimen 15.7.2015 antaman tuomion Westermann Lernspielverlag v. SMHV – Diset (bambinoLÜK) (T-333/13, ei julkaistu, EU:T:2015:490; jäljempänä valituksenalainen tuomio), jolla hylättiin Westermannin nostama kanne, jossa vaadittiin kumoamaan Euroopan unionin teollisoikeuksien viraston (EUIPO) toisen valituslautakunnan 3.4.2013 antama päätös (asia R 1323/2012-2), joka koskee Diset SA:n ja Westermannin välistä väitemenettelyä (jäljempänä riidanalainen päätös).

2

Euroopan unionin tavaramerkistä 26.2.2009 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 207/2009 (EUVL 2009, L 78, s. 1), sellaisena kuin sitä sovelletaan nyt käsiteltävänä olevassa asiassa, 8 artiklan 1 kohdan b alakohdassa säädetään seuraavaa:

”Aikaisemman tavaramerkin haltijan vastustuksesta tavaramerkkiä ei rekisteröidä:

– –

3

Saman asetuksen 65 artiklan, jonka otsikko on ”Asian saattaminen [unionin] tuomioistuimen käsiteltäväksi”, 1‐3 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Valituslautakuntien valitusta koskevat päätökset voidaan saattaa [unionin] tuomioistuimen käsiteltäväksi.

2.   Kanteen perusteena voi olla puuttuva toimivalta, olennaisen menettelymääräyksen rikkominen, [EUT-]sopimuksen, tämän asetuksen tai niiden soveltamista koskevan oikeussäännön rikkominen taikka harkintavallan väärinkäyttö.

3.   [Unionin] tuomioistuimella on toimivalta sekä kumota kiistetty päätös että muuttaa sitä.”

4

Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 69 artiklan c ja d kohdan mukaan vireillä olevan asian käsittelyä voidaan lykätä,

”– –

5

Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 77 artiklassa, jonka otsikko on ”Tiedoksiantoja varten mainittavat seikat”, määrätään seuraavaa:

”1.   Asian käsittelyä varten kannekirjelmässä on ilmoitettava, onko tiedoksiantotapa, jonka käyttämiseen kantajan edustaja suostuu, 57 artiklan 4 kohdassa tarkoitettu tiedoksiantotapa vai telekopiolaite.

2.   Jos kannekirjelmä ei täytä 1 kohdassa määrättyjä vaatimuksia, kaikki asiaa koskevat tiedoksiannot ennen puutteen korjaamista toimitetaan tälle asianosaiselle tämän edustajalle osoitetulla kirjatulla postilähetyksellä. Tällöin tiedoksianto katsotaan asianmukaisesti toimitetuksi, kun lähetys on jätetty kirjattuna postin kuljetettavaksi unionin yleisen tuomioistuimen kotipaikassa.”

6

Westermann teki 5.5.2010 asetuksen N:o 207/2009 nojalla EUIPO:lle EU-tavaramerkiksi rekisteröintiä koskevan hakemuksen.

7

Tavaramerkki, jonka rekisteröintiä haettiin, on seuraava kuviomerkki:

8

Tavarat, joita varten tavaramerkin rekisteröintiä haettiin, kuuluvat tavaroiden ja palvelujen kansainvälistä luokitusta tavaramerkkien rekisteröimistä varten koskevaan, 15.6.1957 tehtyyn Nizzan sopimukseen, sellaisena kuin se on tarkistettuna ja muutettuna (jäljempänä Nizzan sopimus), pohjautuvan luokituksen luokkiin 9, 16 ja 28, ja ne vastaavat seuraavaa kuvausta:

9

EU-tavaramerkiksi rekisteröintiä koskeva hakemus julkaistiin 6.7.2010 Euroopan unionin tavaramerkkilehdessä nro 2010/122.

10

Diset esitti 14.9.2010 asetuksen N:o 207/2009 41 artiklan nojalla väitteen, jolla se vastusti kyseisen tavaramerkin rekisteröintiä tämän tuomion 8 kohdassa tarkoitettuja tavaroita varten.

11

Väite perustui erityisesti aikaisempaan EU-kuviomerkkiin, joka oli rekisteröity 6.7.2004 (nro 3915121) Nizzan sopimukseen pohjautuvan luokituksen luokkiin 16, 28 ja 41 kuuluville tavaroille ja palveluille ja joka esitetään tässä alla:

12

Tavarat ja palvelut, joita varten aikaisempi tavaramerkki oli rekisteröity, kuuluivat Nizzan sopimukseen pohjautuvan luokituksen luokkiin 16, 28 ja 41 ja vastasivat seuraavaa kuvausta:

13

Väitteen tueksi vedottiin asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaiseen perusteeseen.

14

EUIPO:n väiteosasto hyväksyi väitteen osittain 25.5.2012. Se katsoi, että kyseisten merkkien välillä oli olemassa asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitettu sekaannusvaara, lukuun ottamatta Nizzan sopimukseen pohjautuvan luokituksen luokkaan 16 kuuluvia, EU-tavaramerkiksi rekisteröitäviksi haettuja niitä tavaroita, jotka vastasivat seuraavaa kuvausta: ”Kirjoitustarvikkeet ja ‑välineet, erityisesti täytekynät, kuulakärkikynät, värikynät ja lyijykynät; toimistotarvikkeet (paitsi huonekalut), erityisesti leimasimet, leimasintyynyt, leimasinvärit, kirjeenaukaisijat, paperiveitset, kirjekorit, mapit, kirjoitusalustat, rei’ittimet, nitojat, paperiliittimet ja niitit; siirtokuvat, raaputuskuvat, paperi- ja muovitarrat”.

15

Westermann haki 18.7.2012 EUIPO:ssa asetuksen N:o 207/2009 58–64 artiklan perusteella muutosta kyseisen viraston väiteosaston päätökseen.

16

EUIPO:n toinen valituslautakunta hyväksyi muutoksenhaun osittain riidanalaisella päätöksellä antamalla luvan siihen, että kyseinen tavaramerkki rekisteröitäisiin Nizzan sopimukseen pohjautuvan luokituksen luokkaan 9 kuuluvia ”ohjelmistoja, erityisesti opetustarkoituksiin (mitkään tavaroista eivät liity minkäänlaisiin moottoriajoneuvoihin tai niiden osiin)” sekä ”tietojenkäsittelylaitteita, tietokoneita ja muita tietokonelaitteistoja sekä niiden osia ja tarvikkeita (luokassa 9) (mitkään tavaroista eivät liity minkäänlaisiin moottoriajoneuvoihin tai niiden osiin)” varten, ja hylkäsi muutoksenhaun kyseiseen sopimukseen pohjautuvan luokituksen luokkiin 9, 16 ja 28 kuuluvien muiden tavaroiden osalta.

17

Westermann esitti ensimmäisessä asteessa nostamansa kanteen tueksi yhden ainoan kanneperusteen, joka perustui asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan rikkomiseen.

18

Unionin yleinen tuomioistuin piti kyseistä kanneperustetta perusteettomana ja hylkäsi näin ollen Westermannin nostaman kanteen.

19

Westermann vaatii, että unionin tuomioistuin kumoaa valituksenalaisen tuomion, palauttaa asian unionin yleisen tuomioistuimen käsiteltäväksi ja velvoittaa EUIPO:n korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

20

EUIPO vaatii, että unionin tuomioistuin hylkää valituksen ja velvoittaa Westermannin korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

21

Westermann esittää valituksensa tueksi kaksi perustetta, joista ensimmäisen mukaan oikeutta tulla kuulluksi ja oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin on loukattu ja joista toisen mukaan asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 1 kohdan b alakohtaa on rikottu.

22

Westermann väittää toisessa valitusperusteessaan, joka on syytä tutkia ensiksi, että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen ja ottanut tosiseikat huomioon vääristyneellä tavalla, koska se EUIPO:n toisen valituslautakunnan riidanalaisessa päätöksessä tekemän kyseisten tavaramerkkien välistä sekaannusvaaraa koskevan arvioinnin perusteltavuutta tutkiessaan otti huomioon Westermannin esittämästä tavaramerkin rekisteröintihakemuksesta tehdyn väitteen perustana olleen aikaisemman tavaramerkin, vaikka kyseinen aikaisempi tavaramerkki oli menetetty eikä sillä siis enää ollut vaikutusta Westermannin ensimmäisessä oikeusasteessa nostaman kanteen vireilletulopäivänä.

23

Westermannin mukaan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ja erityisesti 11.11.1997 annetusta tuomiosta SABEL (C‑251/95, EU:C:1997:528, 22 kohta) ilmenee, että tavaramerkkien välistä sekaannusvaaraa on arvioitava kokonaisuutena ja huomioon on otettava kaikki tekijät, jotka ovat merkityksellisiä kyseisessä yksittäistapauksessa, ja etenkin kyseisten tavaramerkkien antama kokonaisvaikutelma.

24

Westermann katsoo, että unionin yleisen tuomioistuimen olisi näin ollen pitänyt palauttaa asia EUIPO:n toisen valituslautakunnan käsiteltäväksi, jotta väitettä olisi arvioitu Disetin muiden tavaramerkkien kuin kyseisen aikaisemman tavaramerkin perusteella.

25

Lisäksi Westermann katsoo, että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen todetessaan, että yhtäältä bambino-osa oli hallitseva kyseisissä tavaramerkeissä ja että lük-osalla oli vähäinen merkitys sen vuoksi, että sen asema oli toissijainen moniosaisessa tavaramerkissä, ja että toisaalta stilisoitua lasta esittävä kuvio-osa ei ollut yhtä erottamiskykyinen kuin sana ”bambino” ja että se oli siis merkityksetön moniosaisessa tavaramerkissä, ja myös päättäessään, että osatekijä, jolla on vähäinen erottamiskyky, voi muodostaa hallitsevan osan moniosaisessa tavaramerkissä ja siitä voi aiheutua, että tavaramerkin muut osatekijät käyvät merkityksettömiksi, ja johtaa merkkien samankaltaisuuteen ja siis niiden väliseen sekaannusvaaraan.

26

EUIPO katsoo, että toinen valitusperuste on hylättävä.

27

Heti aluksi on aihetta muistuttaa, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin yleinen tuomioistuin voi asetuksen N:o 207/2009 65 artiklan 2 kohdan mukaan kumota EUIPO:n valituslautakunnan päätöksen tai muuttaa sitä ainoastaan, jos kyseessä on ”puuttuva toimivalta, olennaisen menettelymääräyksen rikkominen, [EUT-]sopimuksen, tämän asetuksen tai niiden soveltamista koskevan oikeussäännön rikkominen taikka harkintavallan väärinkäyttö”. Tästä seuraa, että unionin yleinen tuomioistuin voi kumota kanteen kohteena olevan päätöksen tai muuttaa sitä ainoastaan, jos hetkellä, jona kyseinen päätös tehtiin, sitä koski jokin näistä kumoamis- tai muuttamisperusteista. Unionin yleinen tuomioistuin ei sitä vastoin voi kumota tai muuttaa mainittua päätöstä sellaisin perustein, jotka ilmenevät päätöksen antamisen jälkeen (ks. tuomio 11.5.2006, Sunrider v. SMHV, C‑416/04 P, EU:C:2006:310, 54 ja 55 kohta; tuomio 13.3.2007, SMHV v. Kaul, C‑29/05 P, EU:C:2007:162, 52 ja 53 kohta ja määräys 30.6.2010, Royal Appliance International v. SMHV, C‑448/09 P, ei julkaistu, EU:C:2010:384, 43 ja 44 kohta).

28

Unionin tuomioistuin on myös katsonut, ettei unionin yleinen tuomioistuin EUIPO:n valituslautakunnan päätöksen laillisuutta valvoessaan voi ottaa huomioon päätöstä, jonka kansallinen tuomioistuin tekee siitä, onko oikeus väitteen perustana olevaan aikaisempaan tavaramerkkiin menetetty (ks. vastaavasti tuomio 11.5.2006, Sunrider v. SMHV, C‑416/04 P, EU:C:2006:310, 55 kohta; tuomio 13.3.2007, SMHV v. Kaul, C‑29/05 P, EU:C:2007:162, 53 kohta ja määräys 30.6.2010, Royal Appliance International v. SMHV, C‑448/09 P, ei julkaistu, EU:C:2010:384, 45 kohta).

29

Unionin tuomioistuin on lisäksi jo todennut, että unionin yleisessä tuomioistuimessa nostetun kanteen vireilletulon jälkeen voimaan tullut aikaisemman tavaramerkin menettäminen ei aiheuta sitä, että EUIPO:n valituslautakunnan päätös jäisi ilman kohdetta tai vaikutuksia. Mainitussa päätöksessä oleva arviointi, jonka mukaan kyseisten tavaramerkkien välillä on sekaannusvaara, tuotti siis edelleen vaikutuksia sinä ajankohtana, jona unionin yleinen tuomioistuin julisti tuomionsa (määräys 8.5.2013, Cadila Healthcare v. SMHV, C‑268/12 P, ei julkaistu, EU:C:2013:296, 31–34 kohta).

30

Kun otetaan huomioon nämä seikat ja koska tässä tapauksessa Westermannin hakemaa tavaramerkin rekisteröintiä vastaan tehdyn väitteen perustana ollut aikaisempi tavaramerkki menetettiin tosiasiallisesti 13.6.2013 eli riidanalaisen päätöksen tekemisen (3.4.2013) jälkeen, on syytä todeta, ettei unionin yleisellä tuomioistuimella ollut velvollisuutta riidanalaisen päätöksen laillisuutta valvoessaan ottaa huomioon tämän menettämisen toteavaa EUIPO:n päätöstä.

31

Tähän on syytä lisätä, että asetuksen N:o 207/2009 55 artiklan 1 kohdan mukaan menettämistapauksissa EU-tavaramerkillä ei katsota olleen asetuksessa tarkoitettuja vaikutuksia menettämisvaatimuksen tekemispäivästä alkaen.

32

Jos olisi katsottava, että unionin yleisellä tuomioistuimella on velvollisuus ottaa huomioon väitteen perustana olevan aikaisemman tavaramerkin menettämisen toteava EUIPO:n päätös siinäkin tapauksessa, että tämä on tehty EUIPO:n valituslautakunnan tekemän, väitteen perustelluksi toteavan päätöksen jälkeisenä ajankohtana, tämä olisi vastoin tämän tuomion 27 kohdassa mainittua unionin tuomioistuimen vakiintunutta oikeuskäytäntöä, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin ei voi kumota tai muuttaa tällaista päätöstä sellaisin perustein, jotka ilmenevät päätöksen antamisen jälkeen.

33

Edellä esitetyn perusteella on syytä todeta, ettei unionin yleinen tuomioistuin ole tehnyt oikeudellista virhettä, kun se tutki, oliko EUIPO:n toisen valituslautakunnan riidanalaisessa päätöksessä tekemä, kyseisten tavaramerkkien välistä sekaannusvaaraa koskeva arviointi perusteltu, sillä sinä ajankohtana, jona kyseinen päätös tehtiin, Westermannin hakemaa tavaramerkin rekisteröintiä vastaan tehdyn väitteen perustana ollut aikaisempi tavaramerkki tuotti asetuksessa N:o 207/2009 säädettyjä vaikutuksia.

34

Westermannin tältä osin esittämä argumentti on näin ollen hylättävä perusteettomana.

35

Tämän lisäksi on tärkeää muistuttaa, että SEUT 256 artiklan 1 kohdan ja Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 58 artiklan ensimmäisen kohdan mukaan muutosta voidaan hakea vain oikeuskysymysten osalta. Unionin yleinen tuomioistuin yksin on toimivaltainen määrittämään merkityksellisen tosiseikaston ja arvioimaan sitä sekä todistusaineistoa. Lukuun ottamatta sitä tapausta, että nämä tosiseikat ja todistusaineisto on otettu huomioon vääristyneellä tavalla, tosiseikaston ja todistusaineiston arviointi ei siis ole sellainen oikeuskysymys, että se sinänsä kuuluisi unionin tuomioistuimen muutoksenhaun yhteydessä harjoittaman valvonnan piiriin (ks. tuomio 11.5.2006,Sunrider v. SMHV, C‑416/04 P, EU:C:2006:310, 49 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja määräys 4.6.2015, Junited Autoglas Deutschland v. SMHV, C‑579/14 P, ei julkaistu, EU:C:2015:374, 25 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

36

Tällaisen vääristyneellä tavalla huomioon ottamisen on lisäksi ilmettävä selvästi asiakirja-aineistosta ilman, että tosiseikastoa ja todistusaineistoa on tarpeen ryhtyä arvioimaan uudelleen (ks. vastaavasti tuomio 2.9.2010, Calvin Klein Trademark Trust v. SMHV, C‑254/09 P, EU:C:2010:488, 50 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

37

Näin ollen on syytä todeta, että Westermannin lausumia, jotka liittyvät unionin yleisen tuomioistuimen kyseisten merkkien ja erityisesti bambino-osan, lük-osan sekä stilisoitua lasta esittävän kuvio-osan välisestä samankaltaisuudesta tekemiin arviointeihin, ei voida ottaa tutkittaviksi, koska kyseisillä lausumilla pyritään näennäisesti oikeudelliseen virheeseen vetoamalla ja mihinkään tosiseikkojen vääristyneeseen huomioon ottamiseen vetoamatta tosiasiallisesti riitauttamaan nimenomaan unionin yleisen tuomioistuimen näitä tosiseikkoja koskeva arviointi, mikä ei kuulu unionin tuomioistuimen muutoksenhaun yhteydessä harjoittaman valvonnan piiriin.

38

Näin ollen toinen valitusperuste on osittain jätettävä tutkimatta ja osittain hylättävä perusteettomana.

39

Westermann moittii ensimmäisessä valitusperusteessaan unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että tämä kieltäytyi ottamasta kyseisen jutun asiakirja-aineistoon 12.6.2015 päivättyä kirjettä, jolla se oli ilmoittanut viimeksi mainitulle, että EUIPO:n toinen valituslautakunta oli 22.5.2015 antanut päätöksen (asia R 2209/2014-2), jolla väitteen perustana ollut aikaisempi tavaramerkki oli julistettu menetetyksi takautuvin vaikutuksin 13.6.2013 alkaen, sillä perusteella, ettei kyseisestä asiakirjasta määrätty unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksessä.

40

Westermann katsoo, että unionin yleinen tuomioistuin oli estänyt sitä esittämästä asian kannalta merkityksellisiä todisteita ja loukannut näin ollen sen oikeutta tulla kuulluksi sekä sen oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin, koska se oli kieltäytynyt ottamasta kyseistä kirjettä huomioon ja koska se oli kieltäytynyt mainitsemasta valituksenalaisessa tuomiossa, ettei väitteen perustana ollutta aikaisempaa tavaramerkkiä enää kyseisen tuomion antamisajankohtana ollut olemassa.

41

Westermann lisää tähän vastauskirjelmässään, että riidanalaisella päätöksellä ja valituksenalaisella tuomiolla loukattiin sen perusoikeutta omaisuudensuojaan, koska niillä hylättiin sen hakemus tavaramerkin rekisteröimiseksi EU-tavaramerkiksi.

42

Lisäksi Westermann väittää, että unionin yleinen tuomioistuin loukkasi sen oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin ja rikkoi työjärjestyksensä 69 artiklan c ja d alakohtaa sekä 77 artiklaa, koska se perusteluitta kieltäytyi hyväksymästä Westermannin ensimmäisessä oikeusasteessa esittämiä pyyntöjä asian käsittelyn lykkäämisestä.

43

Westermannin mukaan unionin yleisen tuomioistuimen olisi pitänyt hyväksyä kyseiset pyynnöt, koska nämä toimenpiteet olivat asianmukaisesti perusteltuja ja tarpeellisia hyvän oikeudenhoidon takaamiseksi ja koske EUIPO ei ollut niitä vastustanut.

44

EUIPO katsoo, että ensimmäinen valitusperuste on hylättävä.

45

Aluksi on tärkeää muistuttaa tämän tuomion 30 ja 33 kohdasta ilmenevän, ettei unionin yleisellä tuomioistuimella yhtäältä ollut riidanalaisen päätöksen laillisuutta valvoessaan velvollisuutta ottaa huomioon EUIPO:n päätöstä, jolla Westermannin hakemaa tavaramerkin rekisteröintiä vastaan tehdyn väitteen perustana ollut aikaisempi tavaramerkki julistettiin menetetyksi, ja että toisaalta kyseinen aikaisempi tavaramerkki tuotti riidanalaisen päätöksen tekoajankohtana asetuksessa N:o 207/2009 säädettyjä vaikutuksia.

46

Näin ollen sekä argumentti, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin oli loukannut Westermannin oikeutta tulla kuulluksi ja sen oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin, koska se oli perusteluitta kieltäytynyt ottamasta kyseisen jutun asiakirja-aineistoon 12.6.2015 päivättyä kirjettä, jolla Westermann oli ilmoittanut sille, että EUIPO oli tehnyt päätöksen, jolla väitteen perustana ollut aikaisempi tavaramerkki oli julistettu menetetyksi, ja koska se oli jättänyt tämän tiedon mainitsematta valituksenalaisessa tuomiossa, että argumentti, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin olisi virheellisesti ja perusteluitta hylännyt Westermannin asian käsittelyn lykkäämisestä esittämät pyynnöt, on katsottava tehottomiksi.

47

On nimittäin todettava, etteivät nämä argumentit ole omiaan saattamaan kyseenalaiseksi unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisessa tuomiossa esittämää päätelmää, jonka mukaan EUIPO:n toinen valituslautakunta oli perustellusti todennut, että kyseisten tavaramerkkien välillä oli sekaannusvaara.

48

Väite, jonka mukaan riidanalaisella päätöksellä ja valituksenalaisella tuomiolla oli loukattu Westermannin perusoikeutta omaisuudensuojaan, on jätettävä tutkimatta, koska se on esitetty ensimmäistä kertaa vastinekirjelmän esittämisvaiheessa.

49

Näin ollen ensimmäinen valitusperuste on osittain jätettävä tutkimatta ja osittain hylättävä tehottomana.

50

Koska kumpikaan Westermannin esittämistä perusteista ei ole menestynyt, valitus on kokonaisuudessaan hylättävä.

51

Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdan mukaan, jota sovelletaan saman työjärjestyksen 184 artiklan 1 kohdan nojalla valitusmenettelyyn, asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska EUIPO on vaatinut Westermannin velvoittamista korvaamaan oikeudenkäyntikulut ja koska tämä on hävinnyt asian, Westermann on velvoitettava korvaamaan tästä asiasta aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (kymmenes jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: