1. 

Rikoksen johdosta tapahtuvaan luovuttamiseen liittyneen perinteisen menettelyn korvanneessa puitepäätöksellä 2002/584/YOS ( 2 ) käyttöön otetussa järjestelmässä päätoimijoita ovat jäsenvaltioiden oikeusviranomaiset. Puitepäätös koskee erityisesti sekä eurooppalaisen pidätysmääräyksen ( 3 ) antavaa oikeusviranomaista että täytäntöönpanevaa oikeusviranomaista, jonka on pantava pidätysmääräys asianmukaisesti täytäntöön vastaanottavassa valtiossa.

2. 

Unionin tuomioistuinta ei ole tähän mennessä pyydetty tulkitsemaan käsitteitä ”oikeusviranomainen” (joka sisältyy puitepäätöksen 6 artiklaan) ja ”oikeudellinen päätös” (joka sisältyy saman päätöksen 1 artiklaan). Rechtbank Amsterdam (Amsterdamin alioikeus, Alankomaat) esittää sille tässä ennakkoratkaisupyynnössä neljä kysymystä, joilla kaiken kaikkiaan pyydetään selventämään näiden ilmaisujen sisältöä, jotta voidaan käsitellä tai mahdollisesti hylätä Ruotsin poliisiviranomaisen toimittama lainvoimaisen tuomion täytäntöönpanoa varten antama pidätysmääräys.

3. 

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on esittänyt samanaikaisesti muita ennakkoratkaisukysymyksiä ”oikeudellisen päätöksen” käsitteestä, joka sisältyy yhteen puitepäätöksen 8 artiklassa edellytetyistä vaatimuksista, mutta ne eivät liity eurooppalaiseen pidätysmääräykseen vaan kansalliseen pidätysmääräykseen, jonka on edellettävä sitä. Esitän tänään ratkaisuehdotukseni myös kyseisessä toisessa asiassa. ( 4 )

4.

SEU 6 artiklassa määrätään seuraavaa:

”1.   Unioni tunnustaa oikeudet, vapaudet ja periaatteet, jotka esitetään – – Euroopan unionin perusoikeuskirjassa [jäljempänä perusoikeuskirja], jolla on sama oikeudellinen arvo kuin perussopimuksilla.

Perusoikeuskirjan määräykset eivät millään tavoin laajenna perussopimuksissa määriteltyä unionin toimivaltaa.

Perusoikeuskirjassa esitettyjä oikeuksia, vapauksia ja periaatteita on tulkittava perusoikeuskirjan tulkintaa ja soveltamista koskevien perusoikeuskirjan VII osaston yleisten määräysten mukaisesti ja ottaen asianmukaisesti huomioon perusoikeuskirjassa tarkoitetut selitykset, joissa esitetään näiden määräysten lähteet.

2.   Unioni liittyy [Roomassa 4.11.1950 allekirjoitettuun] ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehtyyn eurooppalaiseen yleissopimukseen [(jäljempänä Euroopan ihmisoikeussopimus)]. Liittyminen ei vaikuta perussopimuksissa määriteltyyn unionin toimivaltaan.

3.   [Euroopan ihmisoikeussopimuksessa] taatut ja jäsenvaltioiden yhteisestä valtiosääntöperinteestä johtuvat perusoikeudet ovat yleisinä periaatteina osa unionin oikeutta.”

5.

Perusoikeuskirjan 47 artiklassa määrätään otsikolla ”Oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin ja puolueettomaan tuomioistuimeen” seuraavaa:

”Jokaisella, jonka unionin oikeudessa taattuja oikeuksia ja vapauksia on loukattu, on oltava tässä artiklassa määrättyjen edellytysten mukaisesti käytettävissään tehokkaat oikeussuojakeinot tuomioistuimessa.

Jokaisella on oikeus kohtuullisen ajan kuluessa oikeudenmukaiseen ja julkiseen oikeudenkäyntiin riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa, joka on etukäteen laillisesti perustettu. Jokaisella on oltava mahdollisuus saada neuvoja ja antaa toisen henkilön puolustaa ja edustaa itseään.

– –”

6.

Puitepäätöksen johdanto-osan viidennen perustelukappaleen sanamuoto on seuraava:

”Unionille asetettu tavoite tulla vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvaksi alueeksi johtaa EU:n jäsenvaltioiden välisen, rikoksen johdosta tapahtuvan luovuttamisen poistamiseen ja sen korvaamiseen oikeusviranomaisten välisillä luovuttamisjärjestelyillä. – –”

7.

Puitepäätöksen johdanto-osan kuudennessa perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”Tässä puitepäätöksessä säädetty eurooppalainen pidätysmääräys on vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen, jota Eurooppa-neuvosto on luonnehtinut unionin oikeudellisen yhteistyön kulmakiveksi, ensimmäinen konkreettinen sovellus rikoslainsäädännön alalla.”

8.

Puitepäätöksen johdanto-osan kymmenennessä perustelukappaleessa todetaan lisäksi seuraavaa:

”Eurooppalaista pidätysmääräystä koskevat järjestelyt perustuvat jäsenvaltioiden väliseen vankkaan luottamukseen. Järjestelyjen soveltaminen voidaan keskeyttää vain, jos jokin jäsenvaltio rikkoo vakavasti ja jatkuvasti Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja periaatteita, minkä neuvosto toteaa kyseisen sopimuksen 7 artiklan 1 kohdan mukaisesti ja minkä seurauksista on säädetty saman artiklan 2 kohdassa.”

9.

Puitepäätöksen 1 artiklan otsikkona on ”Eurooppalaisen pidätysmääräyksen määritelmä ja velvollisuus panna se täytäntöön”, ja siinä säädetään seuraavaa:

”1.   Eurooppalaisella pidätysmääräyksellä tarkoitetaan oikeudellista päätöstä, jonka jäsenvaltio on antanut etsityn henkilön kiinni ottamiseksi ja luovuttamiseksi toisen jäsenvaltion toimesta syytetoimenpiteitä tai vapaudenmenetyksen käsittävän rangaistuksen tai turvaamistoimenpiteen täytäntöönpanemista varten.

2.   Jäsenvaltiot panevat eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöön vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen perusteella ja tämän puitepäätöksen määräysten mukaisesti.

3.   Tämä puitepäätös ei vaikuta velvoitteeseen kunnioittaa Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 6 artiklassa taattuja perusoikeuksia ja keskeisiä oikeusperiaatteita.”

10.

Puitepäätöksen 6 artiklan otsikkona on ”Toimivaltaisten viranomaisten nimeäminen”, ja siinä säädetään seuraavaa:

”1.   Pidätysmääräyksen antanut oikeusviranomainen on pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion sellainen oikeusviranomainen, jolla on kyseisen valtion lainsäädännön mukaan toimivalta antaa eurooppalainen pidätysmääräys.

2.   Täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen on täytäntöönpanojäsenvaltion sellainen oikeusviranomainen, joka on toimivaltainen panemaan täytäntöön eurooppalaisen pidätysmääräyksen kyseisen valtion lainsäädännön mukaisesti.

3.   Kukin jäsenvaltio ilmoittaa neuvoston pääsihteeristölle, mikä on sen kansallisen lainsäädännön mukaan toimivaltainen oikeusviranomainen.”

11.

Keskusviranomaista koskevan 7 artiklan sanamuoto on seuraava:

”1.   Jokainen jäsenvaltio voi nimetä keskusviranomaisen tai, oikeusjärjestyksensä niin vaatiessa, useita keskusviranomaisia avustamaan toimivaltaisia oikeusviranomaisia.

2.   Jäsenvaltio voi, jos sen oikeusjärjestelmän rakenne sitä edellyttää, antaa keskusviranomaisensa tai keskusviranomaistensa hallinnolliseksi tehtäväksi eurooppalaisten pidätysmääräysten sekä kaiken muun niihin liittyvän virallisen kirjeenvaihdon lähettämisen ja vastaanottamisen.

– –”

12.

Puitepäätöksen 31 artiklan 1 kohdan a alakohdassa säädetään suhteesta muihin säädöksiin seuraavaa:

”1.   Tämän puitepäätöksen määräyksillä korvataan 1 päivästä tammikuuta 2004 alkaen rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista koskevien seuraavien yleissopimusten vastaavat määräykset jäsenvaltioiden välisissä suhteissa, sanotun vaikuttamatta niiden soveltamiseen jäsenvaltioiden ja kolmansien valtioiden välisissä suhteissa:

– –”

13.

Ruotsi ilmoitti ( 5 )29.5.2009 Euroopan unionin neuvoston pääsihteeristölle puitepäätöksen 6 artiklan 3 kohdan mukaisesti päivitetyt tiedot sen kansallisen lainsäädännön mukaan toimivaltaisista oikeusviranomaisista, ja niissä todettiin seuraavaa:

”Puitepäätöksen 6 artiklan 3 kohdan [osalta]

Ruotsissa seuraavilla viranomaisilla on toimivalta antaa ja panna täytäntöön eurooppalainen pidätysmääräys:

Pidätysmääräyksen antava oikeusviranomainen

– –

Poliisiylihallitus antaa eurooppalaisen pidätysmääräyksen vapaudenmenetyksen käsittävän rangaistuksen tai turvaamistoimenpiteen täytäntöönpanoa varten. – –”

14.

Ennakkoratkaisupyynnössä on todettu, minkä Ruotsin hallitus on vahvistanut kirjallisissa huomautuksissaan ja istunnossa, että lainvoimaisten tuomioiden täytäntöönpano samoin kuin sellaisten päätösten täytäntöönpano, jotka on tehtävä tuomioiden täytäntöönpanosta myöhemmin tässä maassa, kuuluu muille viranomaisille kuin oikeusviranomaisille ja erityisesti muille kuin nämä tuomiot antaneille tuomioistuimille. ( 6 )

15.

Myös Ruotsin poliisiviranomainen (Swedish Police Authority) vastasi Rechtbank Amsterdamin tietopyyntöön 1.8.2016 päivätyssä kirjelmässään, että se

16.

Rechtbank Amsterdamin syyttäjä pyysi 23.5.2016 kyseistä tuomioistuinta panemaan täytäntöön eurooppalaisen pidätysmääräyksen, jonka Ruotsin poliisiylihallinto ( 7 ) oli antanut 30.6.2014 Alphen aan de Rijnin (Alankomaat) rangaistuslaitoksessa olevan K. M. Poltorakin pidätystä ja luovuttamista varten.

17.

Eurooppalainen pidätysmääräys perustuu lainvoimaiseen tuomioon, jonka eräs Göteborgin tuomioistuin (Ruotsi) antoi 21.12.2012 (diaarinumero B 9380/12) ja jolla Poltorak tuomittiin yhden vuoden ja kolmen kuukauden pituiseen vapausrangaistukseen pahoinpitelystä, josta oli aiheutunut vakavia vammoja. ( 8 )

18.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee, onko eurooppalaisen pidätysmääräyksen antanut viranomainen puitepäätöksen 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu ”oikeusviranomainen” ja onko se siten 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu ”oikeudellinen päätös”. Se lisää, että tämä ongelma tulee esiin erityisesti, kun otetaan huomioon näkemykset, joita unionin tuomioistuin esitti 1.6.2016 antamassaan tuomiossa Bob-Dogi. ( 9 )

19.

Tässä tilanteessa Rechtbank Amsterdam päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

20.

Ennakkoratkaisua pyytävä tuomioistuin arvioi ennakkoratkaisupyynnön 4.2–4.6 kohdassa seuraavaa:

21.

Ennakkoratkaisupyyntö saapui unionin tuomioistuimeen 16.8.2016, ja sen liitteenä oli pyyntö siitä, että ennakkoratkaisupyyntö käsiteltäisiin kiireellisessä menettelyssä (SEUT 267 artiklan neljäs kohta). Ennakkoratkaisua pyytävä elin perusteli pyyntöään sillä, että Poltorak oli menettänyt vapautensa ja että hänen pitämisensä vankeudessa riippui asiakysymyksen ratkaisusta.

22.

Unionin tuomioistuin päätti 1.9.2016 pidetyssä hallinnollisessa kokouksessa käsitellä asian kiireellisessä ennakkoratkaisumenettelyssä.

23.

Kirjallisia huomautuksia esittivät Poltorakin puolustus, Alankomaiden ja Ruotsin hallitukset sekä Euroopan komissio.

24.

Käsiteltävässä asiassa ja asiassa C‑477/16 PPU (Kovalkovas) pidettiin 5.10.2016 yhteinen julkinen istunto, jossa Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 23 artiklassa tarkoitettuja asianosaisia – erityisesti Ruotsin hallitusta – pyydettiin vastaamaan niille esitettyihin kysymyksiin.

25.

Poltorakin edustaja sekä Alankomaiden, Saksan, Kreikan, Suomen ja Ruotsin hallitukset ja komissio esittivät huomautuksiaan edellä mainitussa istunnossa.

26.

Alankomaalainen tuomioistuin tiedustelee, onko puitepäätöksen 6 artiklan 1 kohdan ilmaisua ”oikeusviranomainen” ja saman päätöksen 1 artiklan 1 kohdan ilmaisua ”oikeudellinen päätös” tulkittava unionin oikeuden itsenäisinä käsitteinä.

27.

Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan sekä unionin oikeuden yhtenäinen soveltaminen että yhdenvertaisuusperiaate edellyttävät, että unionin oikeuden sellaisen säännöksen sanamuotoa, joka ei sisällä nimenomaista viittausta jäsenvaltioiden oikeuteen sisältönsä ja soveltamisalansa määrittämiseksi, on tavallisesti tulkittava koko Euroopan unionissa itsenäisesti ja yhtenäisesti. Tätä oikeuskäytäntöä on sovellettu nimenomaisesti joihinkin puitepäätöksen määräyksiin ( 16 ) ja vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen soveltamisesta taloudellisiin seuraamuksiin 24.2.2005 tehdyn neuvoston puitepäätöksen 2005/214/YOS 1 artiklan a alakohdan iii alakohdassa tarkoitettuun käsitteeseen ”tuomioistuin, jolla on toimivalta erityisesti rikosasioissa”. ( 17 )

28.

Kummassakaan mainituista puitepäätöksen artikloista ei kuitenkaan viitata jäsenvaltioiden oikeuteen niiden sisällön ja soveltamisalan määrittämiseksi. On totta, että 6 artiklan 1 kohdassa viitataan oikeusviranomaiseen, ”jolla on kyseisen valtion lainsäädännön mukaan toimivalta”. Tässä viittauksessa ei kuitenkaan mainita ”oikeusviranomaisen” määritelmää vaan ainoastaan toimivallan antaminen eurooppalaisten pidätysmääräysten antamiseen yhdelle tai useammalle kansalliselle oikeusviranomaiselle kansallisen oikeusjärjestyksen mukaisesti.

29.

On siis katsottava, että puitepäätöksen 6 artiklan 1 kohdan ilmaisu ”oikeusviranomainen” ja puitepäätöksen 1 artiklan 1 kohdan ilmaisu ”oikeudellinen päätös” ovat unionin oikeuden itsenäisiä käsitteitä, joita on tulkittava itsenäisesti ja yhtenäisesti sen alueella, ja että tässä tulkinnassa on otettava huomioon säännöksen sanamuoto ja asiayhteys ja kyseisellä lainsäädännöllä tavoiteltu päämäärä. ( 18 )

30.

On kuitenkin lievennettävä tätä toteamusta: kun otetaan huomioon prosessuaalinen asiayhteys, johon nämä kaksi ilmaisua liittyvät, niitä tulkittaessa on otettava huomioon jäsenvaltioiden normatiivinen vapaus sekä määrittää toimivaltaiset lainkäyttöelimet että antaa menettelysäännöt sellaisia oikeussuojakeinoja varten, joilla pyritään turvaamaan unionin oikeuteen perustuvat kansalaisten oikeudet. ( 19 )

31.

Koska ensimmäiseen kysymykseen vastataan myöntävästi, neljännellä kysymyksellä ei ole enää kohdetta, koska se on esitetty vain siltä varalta, että siihen vastattaisiin kieltävästi.

32.

Rechtbank Amsterdam tiedustelee toisella ja kolmannella kysymyksellään viime kädessä, täyttääkö Ruotsin poliisiylihallinnon kaltainen elin edellytykset, joiden mukaan sitä voidaan pitää puitepäätöksen 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuna ”oikeusviranomaisena”, jolloin sen tässä tapauksessa antama eurooppalainen pidätysmääräys olisi saman puitepäätöksen 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu ”oikeudellinen päätös”.

33.

Kuten olen jo korostanut, toisin kuin ennakkoratkaisupyynnössä C‑453/16 PPU, kansallisen tuomioistuimen esittämät kysymykset eivät tässä asiassa koske viranomaista, joka on toimivaltainen antamaan edeltävän kansallisen määräyksen, vaan viranomaista, joka on toimivaltainen antamaan eurooppalaisen pidätysmääräyksen puitepäätöksen mukaisesti.

34.

Aluksi on huomautettava, että ehdottamani toisen ja kolmannen kysymyksen käsitteleminen yhdessä perustuu vakuuttuneisuuteeni siitä, että oikeudellisen päätöksen luonne ja se, millainen oikeusviranomainen on tehnyt päätöksen, liittyvät läheisesti yhteen. Tästä syystä tosiasiallisesti käsite, joka varsinaisesti kaipaa selvennystä tässä asiassa, on oikeusviranomaisen käsite.

35.

On mielestäni johdonmukaista ajatella, että jos Ruotsin poliisiylihallinto ei kuuluisi oikeusviranomaisina pidettäviin yksikköihin ja elimiin, sen antama eurooppalainen pidätysmääräys ei täyttäisi ratkaisevaa ja samalla ensimmäistä edellytystä, jotta se voisi olla ”oikeudellinen” päätös, eli sitä, että se olisi jonkin oikeudenhoitoelimen tekemä.

36.

Koska puitepäätöksessä ei ole määritelty ( 20 )”oikeusviranomaista”, on otettava unionin tuomioistuimen tavanomaisten tulkintaperusteiden mukaisesti huomioon sen sanamuoto, asiayhteys ja tavoitteet.

37.

Väärinkäsitysten välttämiseksi on mielestäni kuitenkin välttämätöntä korostaa heti aluksi, että mielestäni ei ole oikeudellista perustaa sille, että käsiteltäisiin eri tavalla eurooppalaisia pidätysmääräyksiä, jotka koskevat tuomion täytäntöönpanoa, ja eurooppalaisia pidätysmääräyksiä, jotka koskevat sellaisten muiden rikosoikeudellisten toimenpiteiden täytäntöönpanoa, jotka edeltävät tuomion julistamista (kuten pidätysmääräykset ja vastaavat). Koska kaikki nämä tähtäävät siihen, että jäsenvaltio luovuttaa etsittyjä henkilöitä toiseen jäsenvaltioon, on tulkittaessa eurooppalaisen pidätysmääräyksen antaneen oikeusviranomaisen ja sen vastaanottaneen viranomaisen käsitteitä merkityksetöntä, suoritetaanko etsintä siinä tarkoituksessa, että henkilö, joka on saanut langettavan tuomion, vai siinä tarkoituksessa, että henkilö, jota koskee rikosoikeudellinen menettely ja jota ei ole vielä tuomittu, toimitetaan kansalliseen tuomioistuimeen.

38.

Tämä täsmennys on välttämätön, koska mikäli sitä ei otettaisi huomioon, saatettaisiin ajatella, että tilanteessa, jossa eurooppalaiset pidätysmääräykset annetaan langettavan tuomion täytäntöönpanemiseksi, ”oikeusviranomaisen” osuus asiassa olisi päättynyt tämän tuomion antamisen yhteydessä ja että sillä ei näin ollen olisi enää mitään tekemistä tuomion täytäntöönpanon kanssa. Mielestäni näin ei ole, ja luovutusjärjestelmässä, jolle on ominaista se, että tuomioistuin ratkaisee, ja tätä seuraava tuomioiden vastavuoroinen tunnustaminen, eurooppalaisen pidätysmääräyksen antaminen tuomion antamisen jälkeen edellyttää myös sitä, että ensin on tehtävä tiettyjä päätöksiä, jotka voivat olla vain oikeudellisia, koska niillä riistetään ainakin väliaikaisesti asianomaisen vapaus ja koska ne vaikuttavat pidätysmääräyksen antamisen oikeasuhteisuuden tutkimiseen. ( 21 )

39.

Puitepäätöksen 6 artiklan tulkinnasta ja ensinnäkin sanojen”viranomainen” ja ”oikeus-”tavanomaisesta merkityksestä on todettava, että ensin mainittu käsite viittaa yksikköön, joka käyttää valtaa jollain julkisen elämän alalla, koska sille on annettu tätä varten valtuuksia ja toimivaltaa ja legitimiteetti käyttää tätä valtaa. Määre ”oikeus-” tuo siihen liittyvään substantiiviin sivumerkityksen, jonka mukaan kyseisen viranomaisen on kuuluttava lainkäyttöviranomaisiin ( 22 ) eikä klassisen vallanjaon mukaiseen lainsäädäntö- ja täytäntöönpanovaltaan.

40.

Tarkastelemissani puitepäätöksen kieliversioissa viitataan yksiselitteisesti oikeuteen: ”autorité judiciaire” ranskan kielellä, ”judicial authority” englannin kielellä, ”Justizbehörde” saksan kielellä, ”autorità giudiziaria” italian kielellä, ”autoridade judiciária” portugalin kielellä, ”rättsliga myndighet” ruotsin kielellä ja ”tiesu iestāde” latvian kielellä.

41.

Jo tässä vaiheessa havaitaan siis ensimmäinen indisio siitä, että viranomaisen, johon erityisesti puitepäätöksen 6 artiklassa viitataan, on kuuluttava oikeudenhoitoviranomaisiin. Kuten Rechtbank Amsterdam osuvasti toteaa, tämän ensimmäisen indision vahvistavat lainsäädännön esityöt. Rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista koskevassa yleissopimuksessa päätettiin käyttää ilmaisua ”toimivaltainen viranomainen” ja puitepäätöstä koskevassa ehdotuksessa ( 23 ) ilmaisua ”oikeusviranomainen” siten, että tuomioistuimet ja virallinen syyttäjä luettiin ilmaisun piiriin, mutta poliisiviranomaiset suljettiin nimenomaisesti sen ulkopuolelle. ( 24 )

42.

Tätä näkemystä tukee toiseksi edellä mainitun 6 artiklan asiayhteys. Se ja 7 artikla, joka koskee otsikkonsa mukaisesti ”keskusviranomaiseen turvautumista”, muodostavat yhdessä puitepäätöksellä käyttöön otetun yksinkertaistetun menettelyn institutionaalisen arkkitehtuurin. Tämä järjestelmä toimii jäljempänä esittämieni peruslähtökohtien mukaisesti.

43.

Kuten puitepäätöksen johdanto-osan viidennestä perustelukappaleesta ilmenee, rikoksen johdosta tapahtuva luovuttaminen jäsenvaltioiden välillä korvataan lähtökohtaisesti vastavuoroisen tunnustamisen periaatteeseen perustuvilla oikeusviranomaisten välisillä luovuttamisjärjestelyillä. ( 25 ) Tämän tunnustamisen peruspilarina on nimenomaan 6 artiklalla käyttöön otettu virkaveljien välinen vuoropuhelu eli vuoropuhelu eurooppalaisen pidätysmääräyksen antavan oikeusviranomaisen ja eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanevan tai vastaanottavan viranomaisen, jonka on pantava määräys täytäntöön, välillä. Koska jäsenvaltioiden väliset suhteet toimivat tällä tavoin niiden oikeusviranomaisten välityksellä, onnistutaan luomaan keskinäinen luottamus siihen, että niiden kansalliset oikeusjärjestykset kykenevät takaamaan niiden perusoikeuksien yhdenveroisen ja tehokkaan suojan, jotka on tunnustettu unionin tasolla ja erityisesti perusoikeuskirjassa. ( 26 )

44.

Ainoa lainsäätäjän hyväksymä poikkeama tämän järjestelmän toiminnasta sisältyy puitepäätöksen 7 artiklaan, sillä siinä sallitaan poikkeuksellisesti sellaisten viranomaisten toiminta, jotka eivät kuulu ”oikeus”viranomaisiin. Kerrankin on niin, että määräyksen sanamuoto ei kuitenkaan anna minkäänlaista erehtymisen mahdollisuutta: sanat, joita käytetään kuvaamaan näiden ”keskusviranomaisten” toiminnan alisteisuutta, on valittu tarkasti, jotta rajataan niiden oikeusviranomaisten välisen vuoropuhelun piirissä hoitamat tehtävät.

45.

Puitepäätöksen 7 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioille annettava toimivalta nimetä tällaisia keskusviranomaisia myönnetään siis, jotta ne voivat ”avustaa” toimivaltaisia viranomaisia. Siitä voidaan päätellä suoraan, että ne toimivat vain avustajina, eivätkä missään tapauksessa päätöksentekijöinä tai johtajina, eli avustavissa tehtävissä, minkä vahvistavat saman artiklan 2 kohdassa käytetyt sanamuodot: tehtäviä, joita voidaan antaa nimetylle keskusviranomaiselle, ovat eurooppalaisten pidätysmääräysten sekä ”kaiken muun niihin liittyvän virallisen kirjeenvaihdon lähettäminen ja vastaanottaminen”.

46.

Kun näitä tehtäviä verrataan oikeusviranomaisille annettuihin tehtäviin (6 artiklan 1 kohdan mukaan pidätysmääräyksen antaneella viranomaisella on ”toimivalta antaa eurooppalainen pidätysmääräys” ja 2 kohdan mukaan täytäntöönpanosta vastaava viranomainen on ”toimivaltainen panemaan täytäntöön eurooppalaisen pidätysmääräyksen”), kiinnittyy huomio siihen, että keskusviranomaisten tehtävät on rajattu pelkästään hallinnollisiin toimiin eikä niillä ole mitään toimivaltaa tehdä tarvittavaa prosessuaalista aloitetta eli käynnistää mekanismia eurooppalaisen pidätysmääräyksen antamiseksi.

47.

Vaikka lainsäätäjä on säätänyt erityisen hallintoelimen osallistumisesta puitepäätöksellä tavoiteltavaan oikeusviranomaisten vuoropuheluun, sen osallistuminen on näin ollen rajattu tarkasti: a) yhtäältä ainoastaan jäsenvaltion nimenomaisesti nimeämä viranomainen (jonka se on ilmoittanut neuvoston pääsihteeristölle) voi toimia, eikä mikään muu viranomainen, ja b) toisaalta tehtävät, joita se voi hoitaa, rajoittuvat hallinnolliseen apuun, jota se antaa varsinaisille päätöksentekoelimille eli oikeusviranomaisille, joiden on tehtävä päätös eurooppalaisten pidätysmääräysten antamisesta tai täytäntöönpanosta.

48.

Tämä tulkinta ilmenee myös puitepäätöstä koskevan ehdotuksen perusteluista. ( 27 ) Artiklakohtaisista selityksistä ilmenee tämänhetkisen 7 artiklan osalta, että se ”perustuu rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä vuonna 1996 tehtyyn yleissopimukseen sekä vuonna 2000 tehtyyn yleissopimukseen keskinäisestä oikeusavusta rikosasioissa – – [ja] kyseessä on käytännön määräys, jonka tarkoituksena on helpottaa tiedonkulkua jäsenvaltioiden välillä – –” ja että ”– – keskusviranomaisten tulee helpottaa eurooppalaisten pidätysmääräysten tiedoksiantamista ja täytäntöönpanoa jäsenvaltioissa[, ja niille] kuuluvat myös pidätysmääräysten täytäntöönpanoon liittyvät käännökset ja muu hallinnollinen tuki”. ( 28 )

49.

Tällainen eurooppalaisen pidätysmääräyksen institutionaalinen rakenne on kolmanneksi se, joka sopii parhaiten yhteen sen tavoitteen kanssa, sillä sen tavoitteena on ottaa käyttöön uusi yksinkertaistettu ja tehokkaampi järjestelmä rikoslain rikkomisesta tuomittujen tai epäiltyjen henkilöiden luovuttamiseksi helpottamalla ja nopeuttamalla oikeudellista yhteistyötä, jotta voitaisiin myötävaikuttaa sellaisen unionille asetetun tavoitteen toteutumiseen, jonka mukaan siitä tulee vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuva alue, sen vankan luottamuksen perusteella, jonka on vallittava jäsenvaltioiden välillä. ( 29 )

50.

Vuoropuhelu sellaisten oikeusviranomaisten välillä, joille ovat olennaisilta osin yhteisiä perustuslailliset ominaispiirteet, jotka merkitsevät oikeuslaitokseen kuulumista niiden kunkin jäsenvaltiossa, sekä niiden suostumus siihen, että ne takaavat SEU 6 artiklassa tarkoitettujen perusoikeuksien ja ‑vapauksien noudattamisen, ovat tämän keskinäisen luottamuksen keskeisiä osatekijöitä. Siihen kuuluu olennaisena osana se, että muut viranomaiset kuin oikeusviranomaiset eivät puutu tähän vuoropuheluun, vaan niiden tehtävänä voi tarvittaessa olla ainoastaan avustaminen puitepäätöksen 7 artiklassa säädetyin rajoituksin.

51.

Muilta osin, kuten unionin tuomioistuin on jo todennut, kaikki puitepäätöksessä tarkoitetut jäsenvaltioiden väliset luovuttamismenettelyt tapahtuvat puitepäätöksen mukaisesti tuomioistuimen valvonnassa. ( 30 )

52.

On olemassa myös lisäperuste, joka tukee rikosoikeudellisen yhteistyön rajoittamista eurooppalaisten pidätysmääräysten osalta siten, että siihen osallistuvat vain oikeusviranomaiset: itse puitepäätöksen asiallinen oikeusperusta eli SEU 31 artiklan 1 kohdan a ja b alakohta. Siinä muodossa kuin kyseinen perussopimus oli voimassa vuonna 2002, ( 31 ) puhuttiin vielä yhteistyön edistämisestä ja nopeuttamisesta ”oikeusviranomaisten tai vastaavien viranomaisten” välillä. Lissabonin sopimuksella tämä määräys otettiin kuitenkin SEUT 82 artiklaan, jonka 1 kohdassa otetaan käyttöön tuomioiden ja päätösten vastavuoroisen tunnustamisen periaate rikosoikeuden alalla, ja sen d alakohdassa toistetaan aikaisemman SEU 31 artiklan 1 kohdan a alakohdan sisältö, mutta sillä merkittävällä muutoksella, että nimenomainen viittaus ministeriöihin on poistettu. ( 32 ) Tämä muutos on otettava huomioon tulkittaessa puitepäätöstä sen uuden tarkoituksen mukaisesti, jossa rajataan tämä yhteistyön muoto rikosasioiden osalta vielä vahvemmin oikeuslaitoksen alaan kuuluvaksi. ( 33 ) Tältä kannalta on tuotava esiin unionin tuomioistuimen vakiintunut oikeuskäytäntö, jonka mukaan unionin johdetun oikeuden tointa on tulkittava niin pitkälle kuin mahdollista siten, että sen sisältö on sopusoinnussa perussopimusten määräysten kanssa. ( 34 )

53.

Unionin tuomioistuin on todennut poliisiyhteistyöstä ja oikeudellisesta yhteistyöstä rikosasioissa, että Lissabonin sopimuksella on muutettu huomattavasti poliisiyhteistyön ja rikosasioissa tehtävän oikeudellisen yhteistyön institutionaalista kehystä ja että siirtymämääräyksistä tehdyn pöytäkirjan nro 36 9 artiklalla pyritään erityisesti takaamaan, että tämän yhteistyön alalla annettuja toimia voidaan yhä soveltaa tehokkaasti mainitun yhteistyön institutionaalisen kehyksen muuttamisesta huolimatta. ( 35 )

54.

Tätä erään kumoamiskanteen yhteydessä esitettyä toteamusta ei sitä vastoin ole kyseenalaistettu, sillä vaikka puitepäätös tehtiin aikaisemman oikeusperustan nojalla, se on tulkinnan kehityksen myötä mukautettu uuden oikeusperustan sanamuodon ja tavoitteiden mukaiseksi, jotta se vastaisi paremmin suuntausta, jonka lainsäätäjä on omaksunut rikosasioita koskevassa oikeudellisessa yhteistyössä. Jos kyseistä puitepäätöstä tulkittaisiin edelleen yksinomaan aikaisemman oikeusperustan mukaisesti, tällä saatettaisiin jäykistää oikeusjärjestystä EUT-sopimuksen ja lainsäätäjän myöhemmin ilmaiseman nimenomaisen tahdon vastaisesti.

55.

Edellä esitetyn perusteella on niin, että kun käsiteltävässä asiassa eurooppalaisen pidätysmääräyksen antanut viranomainen on ”poliisi”, jonka päätöstä ei ole alistettu tuomioistuimelle, on johdonmukaista, että herää epäilys siitä, voiko poliisiviranomainen olla puitepäätöksessä tarkoitettu ”oikeusviranomainen”. Vaikka poliisi on osa valtion pakkovaltaa ja yleensä täytäntöönpanovallan haltijoiden määräysvallassa, se myös usein avustaa oikeusviranomaisia rikosten tutkinnassa ja toisinaan oikeudellisten päätösten täytäntöönpanossa. Tämä yhteistyö tai avunanto ei kuitenkaan tee siitä oikeusviranomaista.

56.

Tiedoista, joita Ruotsin poliisiviranomaiset ( 36 ) ovat toimittaneet vastauksena ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kysymyksiin, ilmenevät seuraavat eurooppalaisten pidätysmääräysten antamisesta vastaavan viranomaisen erityispiirteet: a) poliisi on lainvalvontaviranomainen, jolla on laajat toimivaltuudet, b) tämä viranomainen ei vastaanota oikeusministeriöltä ohjeita eurooppalaisten pidätysmääräysten osalta, c) sillä ei ole minkäänlaista suoraa eikä epäsuoraa yhteyttä tuomioistuimeen, joka on tuominnut etsityn henkilön, d) se toimii eurooppalaisten pidätysmääräysten osalta vankilahallinnon pyynnöstä mutta ei vastaanota siltä ohjeita, ja sillä on harkintavaltaa näiden määräysten antamisessa, ja e) se on delegoinut IPO:lle, ( 37 ) joka on juristien, joista vain kolmella oli oikeus allekirjoittaa eurooppalaisia pidätysmääräyksiä Ruotsissa, muodostama hallinnollinen yksikkö, toimivallan antaa eurooppalainen pidätysmääräys sellaisen lainvoimaisen tuomion täytäntöönpanemiseksi, jolla asianomainen on tuomittu vapausrangaistukseen.

57.

Kaikista näistä erityisistä tekijöistä seikka, joka liittyy eurooppalaiset pidätysmääräykset antavan viranomaisen nimeämiseen puitepäätöksen saattamiseksi osaksi kansallista lainsäädäntöä annetun Ruotsin lain nojalla, on nimenomaan se, joka aiheuttaa Ruotsin hallituksen neuvostolle vuonna 2009 antaman ilmoituksen perusteella suurinta huolta kyseisen puitepäätöksen 6 artiklan 3 kannalta. ( 38 )

58.

Neuvosto oli näet suositellut Ruotsille, ( 39 ) että se toteuttaisi asianmukaiset toimenpiteet taatakseen sen, että eurooppalaiset pidätysmääräykset antaisi rangaistusten täytäntöönpanon yhteydessä oikeusviranomainen tai että ne annettaisiin oikeusviranomaisen valvonnassa puitepäätöksen mukaisesti.

59.

Ruotsin hallituksen kielteinen vastaus tähän suositukseen on selvä siltä osin kuin kyseessä on menettely, jolla eurooppalaisen pidätysmääräyksen järjestelmä on otettu osaksi sen kansallista oikeusjärjestystä. Tiivistetysti voidaan todeta, ( 40 ) että Ruotsin hallituksen mielestä on oikein, että sellaisen rikostuomion täytäntöönpano, jonka nojalla vaaditaan tuomitun luovuttamista toisesta jäsenvaltiosta, ei edellytä sitä, että eurooppalaisen pidätysmääräyksen on antanut oikeusviranomainen stricto sensu. Se väittää päinvastoin, että koska kansallisessa järjestelmässä, jossa pannaan täytäntöön tuomioistuinten antamat tuomiot, annetaan toimivalta muunlaisille viranomaisille, jotka eivät välttämättä ole oikeusviranomaisia, ei ole puitepäätöksen vastaista, että nämä viranomaiset, joita ei pidetä oikeusviranomaisina, ratkaisevat myös eurooppalaisen pidätysmääräyksen antamista koskevat kysymykset.

60.

Edellä esittämäni seikkojen perusteella katson kuitenkin, että Ruotsin hallituksen esittämä institutionaalinen järjestelmä ei ole puitepäätöksen mukainen. Se voisi mahdollisesti olla sen mukainen vain, jos poliisiviranomainen, joka antaa eurooppalaisen pidätysmääräyksen tuomion täytäntöönpanemiseksi, täyttäisi seuraavat edellytykset, joita pidän välttämättöminä, jotta säilytetään niiden oikeudellisten takeiden taso, johon eurooppalaisten pidätysmääräysten järjestelmä perustuu: a) sen on toimittava puitepäätöksen 6 artiklassa tarkoitetun oikeusviranomaisen valtuuttamana ja valvonnassa ja b) sillä ei voi olla harkintavaltaa eikä ‑vapautta eurooppalaisen pidätysmääräyksen antamisessa, vaan sen on noudatettava oikeusviranomaiselta saatua valtuutusta. Oikeusviranomaisen on lisäksi, mikäli määräyksestä vallitsee epävarmuutta, esitettävä unionin tuomioistuimelle ennakkoratkaisupyyntö puitesopimuksen tulkinnasta.

61.

Asiakirja-aineiston ja Ruotsin hallituksen huomautuskirjelmän mukaan Ruotsin poliisiylihallinto ei täytä näitä edellytyksiä. Sen organisaatio on oikeudenhoidon ulkopuolella, ja koska se on tuomioistuimista ja syyttäjäviranomaisesta erillinen viranomainen, oikeusviranomainen ei valvo vaaditulla tavalla sen eurooppalaisten pidätysmääräysten antamisesta tekemiä päätöksiä, joiden osalta poliisiylihallinnolla on harkintavaltaa.

62.

Tämä päätelmä ei heikennä riippumattomuutta, joka poliisiviranomaisella voi olla oikeusministeriöön ja vankeinhoitolaitokseen nähden, sillä se ei ota niiltä ohjeita vastaan. Tällä seikalla ei ole mielestäni merkitystä sen kannalta, luonnehditaanko poliisia ”oikeusviranomaiseksi”. Mitä tulee harkintavaltaan, jota sillä on eurooppalaisen pidätysmääräyksen antamisessa, merkityksellistä on se, että sen ei tarvitse pyytää päätöstä tuomioistuimelta, joka on tuominnut etsittävän henkilön, eikä ole sille tilivelvollinen. Vaikka tämä seikka vahvistaa sen riippumattomuutta tuomion antaneeseen tuomioistuimeen nähden, se osoittaa samalla tuomioistuimen harjoittaman valvonnan puuttumisen, mikä on vastoin oikeuskäytäntöä, jossa on todettu, että kaikki puitepäätöksessä tarkoitetut jäsenvaltioiden väliset luovuttamismenettelyt tapahtuvat puitepäätöksen mukaisesti tuomioistuimen valvonnassa. ( 41 )

63.

Todettakoon lopuksi, että jäsenvaltioiden riippumattomuus antaa niille harkintavaltaa, jota ne tarvitsevat määrittääkseen kansallisissa oikeusjärjestyksissään, mille viranomaisille prosessuaalinen toimivalta annetaan (tässä tapauksessa eurooppalaisten pidätysmääräysten antamiseen liittyvä toimivalta). Unionin tuomioistuimen vakiintuneessa oikeuskäytännössä on todettu, että jos unioni ei ole antanut asiaa koskevaa lainsäädäntöä, kunkin jäsenvaltion asiana on määrittää kansallisessa oikeusjärjestyksessään toimivaltaiset tuomioistuimet ja antaa menettelysäännöt sellaisia oikeussuojakeinoja varten, joilla pyritään turvaamaan unionin oikeuteen perustuvat oikeussubjektien oikeudet, sillä edellytyksellä, että nämä menettelysäännöt eivät ole epäedullisempia kuin ne, jotka koskevat samankaltaisia luonteeltaan jäsenvaltion sisäisiä oikeussuojakeinoja (vastaavuusperiaate), eivätkä ne saa olla sellaisia, että unionin oikeusjärjestyksessä vahvistettujen oikeuksien käyttäminen on käytännössä mahdotonta tai suhteettoman vaikeaa (tehokkuusperiaate). ( 42 )

64.

Puitepäätöksen hyväksymisen jälkeen muutamat jäsenvaltiot ilmoittivat neuvoston pääsihteeristölle puitepäätöksen 6 artiklan 3 kohdan nojalla, mitkä olivat niiden kansallisen oikeuden nojalla toimivaltaisia viranomaisia antamaan eurooppalaisia pidätysmääräyksiä tai panemaan ne täytäntöön, ja Ruotsi sisällytti poliisiviranomaisen (Rikspolisstyrelsen, poliisiylihallinto) tähän luetteloon sellaisten eurooppalaisten pidätysmääräysten osalta, joilla pannaan täytäntöön vapaudenmenetyksen sisältävä rangaistus tai turvaamistoimenpide.

65.

Puhtaasti oikeudellisesti nämä ilmoitukset eivät kuitenkaan merkitse, että kunkin valtion toteuttamat toimenpiteet ovat puitepäätöksen mukaisia, eivätkä edellytä tätä. Puitepäätöksen 6 artiklan 3 kohdassa sallitaan se, että jäsenvaltiot nimeävät tai valitsevat oikeusviranomaisistaan ne, jotka ovat toimivaltaisia vastaanottamaan tai antamaan eurooppalaisia pidätysmääräyksiä, mutta ei anneta niille lupaa laajentaa oikeusviranomaisen käsitettä siten, että se ulottuisi elimiin, joilla ei ole tätä asemaa.

66.

Tässä yhteydessä mielestäni ei merkitse liiallista puuttumista malliin, jonka valtio on valinnut tuomioiden täytäntöönpanoa varten menettelyllisen itsemääräämisoikeutensa perusteella, se, että vaaditaan (neuvoston Ruotsin hallitukselle antaman suosituksen mukaisesti) valtiolta toimenpiteitä siten, että – mikäli se haluaa säilyttää poliisiviranomaisen osallistumisen eurooppalaisten pidätysmääräysten antamiseen – poliisiviranomaiset alistetaan niitä valvovan varsinaisen oikeusviranomaisen määräysvallan ja valvonnan piiriin. Tällä muutoksella ei heikennettäisi sen kansallisen järjestelmän perusteita vaan edistettäisiin sen mukauttamista oikeudellisen yhteistyön malliin, joka puitepäätöksellä otetaan käyttöön tällä alalla.

67.

Näin ollen katson, että poliisiviranomainen, jonka toimivaltuudet ovat sellaiset kuin Ruotsin poliisiylihallinnon, ei vastaa puitepäätöksen 6 artiklan 1 kohdan käsitettä ”oikeusviranomainen”, mistä syystä kyseisen viranomaisen antamaa eurooppalaista pidätysmääräystäkään ei voida pitää saman puitepäätöksen 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuna ”oikeudellisena päätöksenä”.

68.

Eräät suulliseen käsittelyyn osallistuneista hallituksista sekä komissio ovat ehdottaneet unionin tuomioistuimelle, että jos se lopuksi päättäisi katsoa, että Ruotsin poliisiylihallinnon antamat eurooppalaiset pidätysmääräykset eivät ole oikeudellisia päätöksiä (mikä johdonmukaisesti estäisi sen, että täytäntöönpanovaltion oikeusviranomainen panee ne täytäntöön), sen tuomion ajallisia vaikutuksia rajoitettaisiin siten, että se koskisi vain tulevia tapauksia.

69.

Tätä ehdotusta ei mielestäni pidä hyväksyä. Kuten olen muistuttanut muissa äskettäin antamissani ratkaisuehdotuksissa, ( 43 ) yleissääntönä on, että ”tulkinnalla, jonka unionin tuomioistuin SEUT 267 artiklassa sille annettua toimivaltaa käyttäen antaa unionin oikeussäännölle, selvennetään ja täsmennetään kyseisen oikeussäännön merkitystä ja ulottuvuutta niin, että unionin tuomioistuimen tulkinnasta ilmenee, miten tätä oikeussääntöä täytyy tai olisi täytynyt tulkita ja soveltaa sen voimaantulosta lähtien. Tästä seuraa, että tuomioistuimet siis voivat ja niiden täytyy soveltaa näin tulkittua sääntöä myös oikeussuhteisiin, jotka ovat syntyneet ja jotka on perustettu ennen tulkintapyyntöä koskevaa tuomiota, jos edellytykset kyseisen oikeussäännön soveltamista koskevan asian käsittelylle toimivaltaisissa tuomioistuimissa muuten täyttyvät”.

70.

Mielestäni tässä tapauksessa ei ole perusteita poiketa tästä säännöstä, koska

71.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Rechtbank Amsterdamin esittämiin kysymyksiin seuraavasti: