—

María Elena Pérez López, edustajanaan L. García Botella, abogado,

—

Espanjan hallitus, asiamiehenään A. Gavela Llopis,

—

Euroopan komissio, asiamiehinään M. van Beek ja J. Guillem Carrau,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee Euroopan ammatillisen yhteisjärjestön (EAY), Euroopan teollisuuden ja työnantajain keskusjärjestön (UNICE) ja julkisten yritysten Euroopan keskuksen (CEEP) tekemästä määräaikaista työtä koskevasta puitesopimuksesta 28.6.1999 annetun neuvoston direktiivin 1999/70/EY (EYVL 1999, L 175, s. 43) liitteenä olevan 18.3.1999 tehdyn määräaikaista työtä koskevan puitesopimuksen (jäljempänä puitesopimus) 3–5 lausekkeen tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa kantajana on María Elena Pérez López ja vastaajana Servicio Madrileño de Salud, Comunidad de Madrid (Madridin terveydenhuoltopalvelut, Espanja) ja joka koskee kantajan työsuhteen oikeudellista luokittelua perättäisten nimittämisten muodossa henkilöstösääntöjen alaiseen ylimääräiseen tilapäiseen henkilöstöön.

3

Direktiivin 1999/70 1 artiklan mukaan direktiivin tarkoituksena on ”panna täytäntöön toimialaltaan yleisten työmarkkinakeskusjärjestöjen (EAY, UNICE ja CEEP) välillä – – tehty – – puitesopimus”.

4

Puitesopimuksessa olevien yleisten huomioiden 6, 7 ja 8 kohta on muotoiltu seuraavasti:

5

Puitesopimuksen 1 lausekkeen mukaan sopimuksen tarkoituksena on yhtäältä parantaa määräaikaisen työn laatua varmistamalla syrjintäkiellon periaatteen soveltaminen ja toisaalta laatia puitteet sellaisten väärinkäytösten ehkäisemiseksi, jotka johtuvat perättäisten määräaikaisten työsopimusten tai työsuhteiden käytöstä.

6

Puitesopimuksen 2 lausekkeen, jonka otsikkona on ”Soveltamisala”, 1 kohdassa määrätään seuraavaa:

”Tätä sopimusta sovelletaan määräaikaisiin työntekijöihin, joilla on työsopimus tai työsuhde, sellaisena kuin se on määritelty jäsenvaltion lainsäädännössä, työehtosopimuksissa tai käytännössä.”

7

Puitesopimuksen 3 lausekkeessa, jonka otsikkona on ”Määritelmät”, määrätään seuraavaa:

8

Puitesopimuksen 4 lausekkeen, jonka otsikko on ”Syrjimättömyyden periaate”, 1 kohdassa määrätään seuraavaa:

”Määräaikaisiin työntekijöihin ei saa soveltaa epäedullisempia työehtoja kuin vastaaviin vakituisiin työntekijöihin pelkästään siksi, että heillä on määräaikainen työsopimus tai työsuhde, ellei siihen ole asiallisia syitä.”

9

Puitesopimuksen 5 lausekkeen, jonka otsikko on ”Väärinkäytöksiä ehkäisevät toimenpiteet”, 1 kohdassa määrätään seuraavaa:

”Perättäisten määräaikaisten työsopimusten tai työsuhteiden väärinkäytösten estämiseksi jäsenvaltiot kuultuaan työmarkkinaosapuolia kansallisen lainsäädännön, työehtosopimusten tai käytännön mukaan ja/tai työmarkkinaosapuolten on otettava käyttöön erityisten alojen ja/tai työntekijäryhmien tarpeiden mukaan yksi tai useita seuraavista toimenpiteistä, jos käytettävissä ei ole vastaavia oikeudellisia toimenpiteitä väärinkäytösten estämiseksi:

10

Terveydenhuoltoalan julkisessa palvelussuhteessa olevaan henkilöstöön sovellettavista puitesäännöistä 16.12.2003 annetun lain 55/2003 (Ley 55/2003 del Estatuto Marco del personal estatutario de los servicios de salud; BOE nro 301, 17.12.2003, s. 44742) 9 §:ssä säädetään seuraavaa:

”1.   Terveydenhuoltopalvelut voivat nimittää tilapäistä julkisessa palvelussuhteessa olevaa henkilöstöä välttämättömään tarpeeseen, kiireellisissä tilanteissa tai suhdanteeseen liittyvien, tilapäisten tai ylimääräisten hankkeiden toteuttamista varten.

Tilapäistä terveydenhuoltoalan julkisessa palveluksessa olevaa henkilöstöä voidaan nimittää avoinna olevien virkojen väliaikaisina hoitajina, ylimääräisinä tai viransijaisina.

2.   Väliaikaisia viranhaltijoita nimitetään, kun tarkoituksena on täyttää väliaikaisesti terveyskeskusten tai terveydenhuoltopalvelujen avoinna oleva virka silloin, kun siihen liittyvien toimintojen toteuttaminen on välttämätöntä.

Terveydenhuoltoalan julkisessa palvelussuhteessa olevan väliaikaisen henkilöstön palvelussuhde päättyy, kun avoinna ollut virka saadaan täytettyä vakituisella henkilöstöllä laissa tai asetuksessa säädetyn palvelukseenottomenettelyn mukaisesti tai kun kyseinen virka lakkautetaan.

3.   Ylimääräistä henkilöstöä nimitetään seuraavissa tapauksissa:

Terveydenhuoltoalan julkisessa palvelussuhteessa olevan ylimääräisen henkilöstön palvelussuhde päättyy, kun nimittämisen yhteydessä nimenomaisesti määritetty tapahtuma ilmaantuu tai määräaika päättyy, sekä silloin, kun nimittämisen perusteena olleet toiminnot lakkautetaan.

Jos samojen palvelujen tarjoamiseksi tehdään enemmän kuin kaksi yhteensä vähintään 12 kuukauden pituista nimittämistä kahden vuoden ajanjaksolla, on tutkittava nimittämisen taustalla olevat syyt, jotta voidaan tarvittaessa arvioida tarvetta perustaa toimipisteeseen rakenteellinen virka.

– –”

11

Työntekijöiden asemasta annetun lain kodifioidun tekstin, joka on hyväksytty 24.3.1995 annetulla kuninkaan asetuksella 1/1995 (texto refundido de la Ley del Estatuto de los Trabajadores, aprobado por el Real Decreto Legislativo 1/1995; BOE nro 75, 29.3.1995, s. 9654; jäljempänä laki työntekijöiden asemasta) 15 §:n 3 momentin mukaan, sellaisena kuin sitä sovellettiin pääasian tosiseikkojen tapahtuma-aikaan, ”lainvastaisesti tehtyjä tilapäisiä työsopimuksia pidetään toistaiseksi voimassa olevina”.

12

Työntekijöiden asemasta annetun lain määräaikaisiin työsopimuksiin liittyvän 15 §:n soveltamisesta 18.12.1998 annetun kuninkaan asetuksen 2720/1998 (Real Decreto 2720/1998 por el que se desarrolla el artículo 15 del Estatuto de los Trabajadores en materia de contratos de duración determinada; BOE nro 7, 8.1.1999, s. 568) 3 §:n mukaan ylimääräisen toimihenkilön työsopimus, joka kuuluu määräaikaisiin työsopimuksiin, tehdään suhdanteeseen liittyvän tarpeen täyttämiseksi.

13

Työntekijöiden asemasta annetun lain 49 §:n 1 momentin c kohdassa säädetään, että työsuhteen päättyessä työntekijällä on interinidad-sopimuksia ja koulutussopimuksia lukuun ottamatta oikeus saada korvaus, joka vastaa 12 päivän palkkaa kultakin palvelusvuodelta, ja suhteellisesti tätä lyhyemmältä ajalta.

14

Pérez López on otettu palvelukseen henkilöstösääntöjen alaiseen ylimääräiseen tilapäiseen henkilöstöön kuuluvana sairaanhoitajana Madridin yliopistolliseen sairaalaan ajanjaksolle 5.2.–31.7.2009. Puitesäännöistä annetun lain 9 §:n 3 momentin säännösten mukaisesti nimityksessä mainittiin oikeuttamisperusteena ”määrättyjen tilapäisten, suhdanteeseen liittyvien tai ylimääräisten tehtävien hoitaminen”, ja tehtävän kuvailtiin olevan ”toiminnan harjoittamista kyseisessä sairaalassa terveydenhuoltopalveluiden takaamiseksi”.

15

Tämän ensimmäisen työsopimuksen päätyttyä Pérez Lópezin nimitys uudistettiin seitsemään otteeseen kolmen, kuuden tai yhdeksän kuukauden mittaisilla määräaikaisilla työsopimuksilla, joiden sanamuoto oli kulloinkin sama, joten Pérez Lópezin työsuoritus oli keskeytymätön ajanjaksolla 5.2.2009‐31.3.2013.

16

Yllä mainituista työsopimuksista viimeisen, ajanjaksolle 1.1.2013–31.3.2013 sijoittuvan työsopimuksen aikana Consejería de Economia y Hacienda de la Comunidad de Madrid (Madridin alueellinen talous- ja finanssiministeriö, Espanja) teki 28.1.2013 päätöksen, jossa määrättiin julkisten menojen hillitsemiseksi ylimääräisen tilapäisen henkilöstön työsuhteen päättämisestä nimityksen päättymispäivänä sekä kaikkien palvelusaikana syntyneiden palkkojen ja palkkioiden maksamisesta myös silloin, kun sama henkilö on tarkoitus nimittää uudelleen.

17

Mainitun päätöksen mukaisesti Pérez Lópezille ilmoitettiin 8.3.2013 hänen työsuhteensa päättymisestä 31.3.2013 Madridin terveydenhuoltopalvelujen kanssa, mutta hallintoviranomaiset ilmoittivat hänelle kuitenkin uudesta nimityksestä, joka oli samanlainen kuin aikaisemmat ja keskeytyksetön niihin nähden ajanjaksolle 1.4.–30.6.2013.

18

Pérez López teki 30.4.2013 oikaisuvaatimuksen mainitusta työsuhteen lopettamispäätöksestä sekä uudesta nimityksestään henkilöstösääntöjen alaiseen ylimääräiseen tilapäiseen henkilöstöön kuuluvana työntekijänä. Kun lakisääteinen määräaika sille, että oikaisuvaatimus katsottaisiin toimivaltaisen viranomaisen hiljaisesti hylkäämäksi, oli päättynyt, hän nosti 13.9.2013 Juzgado de la Contencioso-Administrativo no 4 de Madridissa (Madridin hallintotuomioistuin nro 4, Espanja) kanteen, jonka tueksi hän väittää lähinnä, ettei hänen perättäisten nimitystensä tarkoituksena ollut terveydenhuoltopalvelujen suhdanteeseen liittyviin tai ylimääräisiin tarpeisiin vastaaminen, vaan ne vastasivat todellisuudessa jatkuvaa toimintaa. Näin ollen hänen kanssaan tehtyjen määräaikaisten työsopimusten perättäisyys merkitsi lain rikkomista ja sen pitäisi johtaa hänen työsuhteensa uudelleen luokitteluun.

19

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan kyseessä oleva kansallinen lainsäädäntö, erityisesti puitesäännöistä annetun lain 9 §, ei sisällä toimenpiteitä, joilla rajoitetaan tehokkaasti perättäisten määräaikaisten työsopimusten käyttöä. Vaikka ylimääräisen tilapäisen henkilöstön työsuhteen enimmäispituus on vahvistettu, hallintoviranomaiset arvioivat vapaasti syyt, jotka oikeuttavat määräaikaisten sopimusten käytön sekä tarpeen perustaa pysyvä virka, joka vastaa terveydenhuoltopalvelujen tarpeita. Jos tällainen virka perustetaan, työntekijöiden epävarma tilanne jatkuu, koska hallintoviranomaisilla on mahdollisuus täyttää nämä virat ottamalla palvelukseen tilapäistä sijaishenkilöstöä rajoittamatta näiden työntekijöiden määräaikaisten työsopimusten kestoa tai niiden uusimiskertojen lukumäärää.

20

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin esittää myös epäilyksiä kyseessä olevien kansallisten säännösten yhteensoveltuvuudesta puitesopimuksen 4 lausekkeeseen sisältyvän syrjintäkiellon periaatteen kanssa. Se toteaa, että henkilöstösääntöjen alainen terveydenhuoltoalan ylimääräisen tilapäisen henkilöstön, johon sovelletaan puitesäännöistä annettua lakia, ja ylimääräisen toimihenkilön työsopimuksella, johon sovelletaan työntekijöiden asemasta annettua lakia, työskentelevien henkilöiden kohdalla on kyseessä toisiinsa verrattavat määräaikaiset työsuhteet. Kuitenkin erona henkilöstösääntöjen alaiseen ylimääräiseen tilapäiseen henkilöstöön sovellettaviin säännöksiin sen lisäksi, että työntekijöiden asemasta annetussa laissa tunnustetaan määräaikaisille työntekijöille oikeus saada 12 palkkapäivää vastaava korvaus kultakin palvelusvuodelta tai pienemmältä osuudelta, se sisältää myös takuulausekkeen työllisyyden vakauden hyväksi, kun siinä säädetään, että lainvastaisesti tehtyjä tilapäisiä työsopimuksia pidetään toistaiseksi voimassa olevina.

21

Tässä tilanteessa Juzgado de la Contencioso-Administrativo no 4 de Madrid on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

22

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on myös pyytänyt unionin tuomioistuinta käsittelemään asian nopeutetussa menettelyssä unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 105 artiklan 1 kohdan mukaisesti. Tämä pyyntö hylättiin unionin tuomioistuimen presidentin 24.4.2015 antamalla määräyksellä.

23

Ensimmäisellä ja kolmannella kysymyksellään, joita on tutkittava yhdessä, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy lähinnä, onko puitesopimuksen 5 lauseketta tulkittava siten, että se on esteenä sille, että kyseessä olevan jäsenvaltion viranomaiset soveltavat pääasiassa kyseessä olevan kaltaista kansallista säännöstöä siten, että perättäisten määräaikaisten työsopimusten uudistamista pidetään julkisella terveydenhuoltosektorilla mainitussa lausekkeessa tarkoitetulla tavalla ”perustelluista syistä” oikeutettuna siitä syystä, että nämä sopimukset perustuvat lain säännöksiin, joissa sallitaan uudistaminen määrättyjen tilapäisten, suhdanteeseen liittyvien tai ylimääräisten palvelujen tarjoamisen varmistamiseksi, ja että julkishallinnolla on harkintavaltaa sen päättäessä sellaisten rakenteellisten virkojen perustamisesta, joilla lopetetaan ylimääräisen tilapäisen henkilöstösääntöjen alaisen henkilöstön palvelussuhteet.

24

Aluksi on huomautettava, että jo puitesopimuksen 2 lausekkeen 1 kohdan sanamuodosta ilmenee, että puitesopimuksen soveltamisala käsitetään laajasti, koska sitä sovelletaan yleisesti ”määräaikaisiin työntekijöihin, joilla on työsopimus tai työsuhde, sellaisena kuin se on määritelty jäsenvaltion lainsäädännössä, työehtosopimuksissa tai käytännössä”. Lisäksi puitesopimuksessa tarkoitetun käsitteen ”määräaikaiset työntekijät” määritelmä, joka annetaan sen 3 lausekkeen 1 kohdassa, kattaa kaikki työntekijät siitä riippumatta, onko heidän työnantajansa julkisen vai yksityisen sektorin työnantaja, ja riippumatta heidän työsopimuksensa määritelmästä kansallisessa oikeudessa (tuomio 4.7.2006, Adeneler ym., C‑212/04, EU:C:2006:443, 56 kohta; tuomio 13.3.2014, Márquez Samohano, C‑190/13,EU:C:2014:146, 38 kohta; tuomio 3.7.2014, Fiamingo ym., C‑362/13, C‑363/13 ja C‑407/13, EU:C:2014:2044, 28 ja 29 kohta ja tuomio 26.11.2014, Mascolo ym., C‑22/13, C‑61/13 ja C‑63/13 ja C‑418/13, EU:C:2014:2401, 67 kohta).

25

Siltä osin kuin puitesopimuksessa ei suljeta pois mitään tiettyä sektoria, pääasian kantajan kaltainen työntekijä, joka työskentelee sairaanhoitajana julkisen terveydenhuoltopalvelun henkilöstösääntöjen alaiseen ylimääräiseen tilapäiseen henkilöstöön kuuluvana, kuuluu puitesopimuksen soveltamisalaan.

26

Puitesopimuksen 5 lausekkeen tulkinnasta on huomautettava, että kyseisen lausekkeen tarkoituksena on panna täytäntöön yksi sillä tavoitelluista päämääristä eli säännellä määräaikaisten työsopimusten tai ‑suhteiden perättäistä käyttöä, jota pidetään työntekijöihin kohdistuvien väärinkäytösten mahdollisena alkusyynä, ottamalla käyttöön tietty määrä vähimmäissuojasäännöksiä, joilla pyritään estämään työntekijöiden aseman heikkeneminen (tuomio 4.7.2006, Adeneler ym., C‑212/04, EU:C:2006:443, 63 kohta; tuomio 23.4.2009, Angelidaki ym., C‑378/07–C‑380/07, EU:C:2009:250, 73 kohta; tuomio 26.1.2012, Kücük, C‑586/10, EU:C:2012:39, 25 kohta; tuomio 13.3.2014, Márquez Samohano, C‑190/13, EU:C:2014:146, 41 kohta; tuomio 3.7.2014, Fiamingo ym., C‑362/13, C‑363/13 ja C‑407/13, EU:C:2014:2044, 54 kohta ja tuomio 26.11.2014, Mascolo ym., C‑22/13, C‑61/13, C‑63/13 ja C‑418/13, EU:C:2014:2401, 72 kohta).

27

Kuten puitesopimuksen johdanto-osan toisesta kohdasta ja puitesopimuksen yleisten huomioiden 6 ja 8 kohdasta nimittäin ilmenee, työpaikan pysyvyyttä pidetään työntekijöiden suojelun keskeisenä osatekijänä, kun taas määräaikaisilla työsopimuksilla kyetään vain tietyissä olosuhteissa vastaamaan sekä työnantajien että työntekijöiden tarpeisiin (tuomio 4.7.2006, Adeneler ym., C‑212/04, EU:C:2006:443, 62 kohta; tuomio 3.7.2014, Fiamingo ym., C‑362/13, C‑363/13 ja C‑407/13, EU:C:2014:2044, 55 kohta ja tuomio 26.11.2014, Mascolo ym., C‑22/13, C‑61/13, C‑63/13 ja C‑418/13, EU:C:2014:2401, 73 kohta).

28

Näin ollen puitesopimuksen 5 lausekkeen 1 kohdassa velvoitetaan jäsenvaltiot perättäisten määräaikaisten työsopimusten tai ‑suhteiden väärinkäytön estämiseksi ottamaan tosiasiallisesti ja sitovasti käyttöön vähintään yksi kyseisessä lausekkeessa luetelluista toimenpiteistä, jos niiden kansalliseen oikeuteen ei sisälly vastaavia oikeudellisia toimenpiteitä. Nämä kolme kyseisen lausekkeen 1 kohdan a–c alakohdassa lueteltua toimenpidettä koskevat perusteltuja syitä tällaisen työsopimuksen tai työsuhteen uudistamista varten, perättäisten määräaikaisten työsopimusten tai ‑suhteiden enimmäiskokonaiskestoa ja niiden uudistamisten lukumäärää (ks. mm. tuomio 23.4.2009, Angelidaki ym., C‑378/07–C‑380/07, EU:C:2009:250, 74 kohta; tuomio 26.1.2012, Kücük, C‑586/10, EU:C:2012:39, 26 kohta; tuomio 13.3.2014, Márquez Samohano, C‑190/13, EU:C:2014:146, 42 kohta; tuomio 3.7.2014, Fiamingo ym., C‑362/13, C‑363/13 ja C‑407/13, EU:C:2014:2044, 56 kohta ja tuomio 26.11.2014, Mascolo ym., C‑22/13, C‑61/13, C‑63/13 ja C‑418/13, EU:C:2014:2401, 74 kohta).

29

Jäsenvaltioilla on tältä osin harkintavaltaa, koska ne voivat päättää toteuttaa yhden tai useampia tämän lausekkeen 1 kohdan a–c alakohdassa mainituista toimenpiteistä tai vaihtoehtoisesti käyttää vastaavia olemassa olevia oikeudellisia toimenpiteitä ottamalla aina huomioon erityisten alojen ja/tai työntekijäryhmien tarpeet (tuomio 3.7.2014, Fiamingo ym., C‑362/13, C‑363/13 ja C‑407/13, EU:C:2014:2044, 59 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 26.11.2014, Mascolo ym., C‑22/13, C‑61/13, C‑63/13 ja C‑418/13, EU:C:2014:2401, 75 kohta).

30

Näin ollen puitesopimuksen 5 lausekkeen 1 kohdassa asetetaan jäsenvaltioille yleinen tavoite estää tällaiset väärinkäytökset mutta annetaan niiden valita keinot tämän tavoitteen saavuttamiseksi, kunhan niillä ei vaaranneta puitesopimuksen tavoitetta tai tehokasta vaikutusta (tuomio 3.7.2014, Fiamingo ym., C‑362/13, C‑363/13 ja C‑407/13, EU:C:2014:2044, 60 kohta ja tuomio 26.11.2014, Mascolo ym., C‑22/13, C‑61/13, C‑63/13 ja C‑418/13, EU:C:2014:2401, 76 kohta).

31

Lisäksi silloin, kun – kuten pääasiassa – unionin oikeudessa ei säädetä erityisistä seuraamuksista sitä tilannetta varten, että väärinkäytöksiä kaikesta huolimatta todetaan tapahtuneen, kansallisten viranomaisten tehtävänä on toteuttaa toimenpiteet, joiden on oltava oikeasuhteisia ja tämän lisäksi riittävän tehokkaita ja ennalta ehkäiseviä, jotta niillä voidaan taata puitesopimuksen mukaisesti annettujen sääntöjen täysi tehokkuus (tuomio 3.7.2014, Fiamingo ym., C‑362/13, C‑363/13 ja C‑407/13, EU:C:2014:2044, 62 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 26.11.2014, Mascolo ym., C‑22/13, C‑61/13, C‑63/13 ja C‑418/13, EU:C:2014:2401, 77 kohta).

32

Vaikka asiaa koskevien unionin säännösten puuttuessa tällaisten sääntöjen yksityiskohtaiset täytäntöönpanosäännökset annetaan jäsenvaltioiden menettelyllistä autonomiaa koskevan periaatteen nojalla kunkin jäsenvaltion sisäisessä oikeusjärjestyksessä, ne eivät kuitenkaan saa olla epäedullisempia kuin säännökset, jotka koskevat samankaltaisia jäsenvaltion sisäisiä tilanteita (vastaavuusperiaate), eivätkä ne saa olla sellaisia, että unionin oikeusjärjestyksessä vahvistettujen oikeuksien käyttäminen on käytännössä mahdotonta tai suhteettoman vaikeaa (tehokkuusperiaate) (tuomio 3.7.2014, Fiamingo ym., C‑362/13, C‑363/13 ja C‑407/13, EU:C:2014:2044, 63 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 26.11.2014, Mascolo ym., C‑22/13, C‑61/13, C‑63/13 ja C‑418/13, EU:C:2014:2401, 78 kohta).

33

Tästä seuraa, että jos perättäisiä määräaikaisia työsopimuksia tai ‑suhteita on käytetty väärin, toimenpidettä, jolla tehokkuus- ja vastaavuusperiaatteen mukaisesti taataan työntekijöiden suojelu, on voitava soveltaa, jotta tästä väärinkäytöstä seuraisi asianmukainen seuraamus ja jotta unionin oikeuden rikkomisen seuraukset poistettaisiin (tuomio 3.7.2014, Fiamingo ym., C‑362/13, C‑363/13 ja C‑407/13, EU:C:2014:2044, 64 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 26.11.2014, Mascolo ym., C‑22/13, C‑61/13, C‑63/13 ja C‑418/13, EU:C:2014:2401, 79 kohta).

34

On huomautettava, että unionin tuomioistuimen tehtävänä ei ole lausua kansallisen oikeuden säännösten tulkinnasta, sillä tämä tehtävä kuuluu yksinomaan ennakkoratkaisupyynnön esittäneelle tuomioistuimelle tai mahdollisesti toimivaltaisille kansallisille tuomioistuimille, joiden on määritettävä, täyttävätkö sovellettavan kansallisen lainsäädännön säännökset puitesopimuksen 5 lausekkeessa vahvistetut edellytykset (tuomio 3.7.2014, Fiamingo ym., C‑362/13, C‑363/13 ja C‑407/13, EU:C:2014:2044, 66 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 26.11.2014, Mascolo ym., C‑22/13, C‑61/13, C‑63/13 ja C‑418/13, EU:C:2014:2401, 81 kohta).

35

Näin ollen lähtökohtaisesti ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on arvioitava, missä määrin kansallisen oikeuden merkityksellisten säännösten soveltamisedellytykset ja tosiasiallinen täytäntöönpano merkitsevät sitä, että tämä lainsäädäntö muodostaa riittävän toimenpiteen sen estämiseksi ja tarvittaessa seuraamusten määräämiseksi siitä, että perättäisiä määräaikaisia työsopimuksia tai ‑suhteita käytetään väärin (tuomio 3.7.2014, Fiamingo ym., C‑362/13, C‑363/13 ja C‑407/13, EU:C:2014:2044, 67 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 26.11.2014, Mascolo ym., C‑22/13, C‑61/13, C‑63/13 ja C‑418/13, EU:C:2014:2401, 82 kohta).

36

Unionin tuomioistuin voi kuitenkin ennakkoratkaisupyyntöä käsitellessään tehdä tarvittaessa täsmennyksiä ohjatakseen ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen arviointia asiassa (tuomio 3.7.2014, Fiamingo ym., C‑362/13, C‑363/13 ja C‑407/13, EU:C:2014:2044, 68 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 26.11.2014, Mascolo ym., C‑22/13, C‑61/13, C‑63/13 ja C‑418/13, EU:C:2014:2401, 83 kohta).

37

Tässä yhteydessä on varmistettava, voivatko pääasiassa kyseessä olevan kansallisen säännöstön säännökset, joissa sallitaan määräaikaisten työsopimusten uudistaminen terveydenhuoltopalvelujen alalla, olla puitesopimuksen 5 lausekkeen 1 kohdassa mainittuja toimenpiteitä, ja erityisesti perusteltuja syitä, jotka oikeuttavat määräaikaisten työsopimusten tai työsuhteiden uudistamisen.

38

Perustelun syyn olemassaolosta oikeuskäytännöstä ilmenee, että tämä käsite on ymmärrettävä siten, että sillä tarkoitetaan määrätylle toiminnalle ominaisia täsmällisiä ja konkreettisia olosuhteita, jotka ovat sellaisia, että niillä voidaan tuossa nimenomaisessa yhteydessä perustella perättäisten määräaikaisten työsopimusten käyttöä. Nämä olosuhteet voivat olla muun muassa seurausta niiden työtehtävien erityisluonteesta, joiden suorittamiseksi tällaiset työsopimukset on tehty, sekä näille tehtäville luontaisista ominaispiirteistä tai mahdollisesti siitä, että jäsenvaltio pyrkii hyväksyttävään sosiaalipoliittiseen päämäärään (tuomio 23.4.2009, Angelidaki ym., C‑378/07–C380/07, EU:C:2009:250, 96 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen; tuomio 26.1.2012, Kücük, C‑586/10, EU:C:2012:39, 27 kohta ja tuomio 13.3.2014, Márquez Samohano, C‑190/13, EU:C:2014:146, 45 kohta).

39

Sitä vastoin sellainen lakiin tai asetukseen sisältyvä kansallinen säännös, jolla vain yleisesti ja abstraktisti sallitaan perättäisten määräaikaisten työsopimusten käyttö, ei ole edellisessä kohdassa täsmennettyjen edellytysten mukainen (tuomio 23.4.2009, Angelidaki ym., C‑378/07–C380/07, EU:C:2009:250, 97 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen; tuomio 26.1.2012, Kücük, C‑586/10, EU:C:2012:39, 28 kohta ja tuomio 13.3.2014, Márquez Samohano, C‑190/13, EU:C:2014:146, 46 kohta).

40

Tuollaisesta puhtaasti muodollisesta säännöksestä ei voida johtaa objektiivisia ja läpinäkyviä arviointiperusteita sen tarkistamiseksi, vastaako näiden sopimusten uudistaminen todellisuudessa todellista tarvetta ja onko se sopiva ja tarpeellinen keino tavoitellun päämäärän saavuttamiseksi. Tällainen säännös sisältää täten todellisen vaaran tämäntyyppisten sopimusten väärinkäytöstä, eikä se tästä syystä sovellu yhteen puitesopimuksen tavoitteen ja tehokkaan vaikutuksen kanssa (ks. vastaavasti tuomio 23.4.2009, Angelidaki ym., C‑378/07–C380/07, EU:C:2009:250, 98 ja 100 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen; tuomio 26.1.2012, Kücük, C‑586/10, EU:C:2012:39, 29 kohta ja tuomio 13.3.2014, Márquez Samohano, C‑190/13, EU:C:2014:146, 47 kohta).

41

Pääasiasta on todettava, että asiassa merkityksellisessä kansallisessa säännöstössä määritellään täsmällisesti ne edellytykset, joiden täyttyessä perättäisiä määräaikaisia työsopimuksia tai työsuhteita voidaan tehdä. Tällaisia sopimuksia voidaan nimittäin käyttää puitesäännöistä annetun lain 9 §:n 3 momentin nojalla tapauskohtaisesti silloin, kun kyse on tietyistä tilapäisistä, suhdanteeseen liittyvistä tai ylimääräisistä tehtävistä, kun tämä on välttämätöntä terveyskeskusten pysyvän ja jatkuvan toiminnan takaamiseksi tai kun kyseessä on lyhennettyyn työaikaan liittyvien täydentävien tehtävien suorittaminen.

42

Tässä säännöksessä täsmennetään lisäksi, että jos samojen palvelujen tarjoamiseksi tehdään enemmän kuin kaksi yhteensä vähintään 12 kuukauden pituista nimittämistä kahden vuoden ajanjaksolla, toimivaltaisen hallintoviranomaisen on tutkittava nimittämisten taustalla olevat syyt ja päätettävä, onko tarvetta perustaa rakenteellinen lisävirka.

43

Tästä johtuu, että pääasiassa kyseessä olevassa kansallisessa säännöstössä ei anneta yleistä ja abstraktia lupaa käyttää perättäisiä määräaikaisia työsopimuksia, vaan siinä rajoitetaan tällaisten sopimusten tekeminen lähinnä tilapäisten tarpeiden tyydyttämiseen.

44

Tästä on muistutettava, että toisen työntekijän tilapäinen sijaistaminen työnantajan hetkellisten henkilöstötarpeiden tyydyttämiseksi voi lähtökohtaisesti olla kyseisen puitesopimuksen 5 lausekkeen 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettu perusteltu syy (ks. vastaavasti tuomio 23.4.2009, Angelidaki ym., C‑378/07–C‑380/07, EU:C:2009:250, 101 ja 102 kohta; tuomio 26.1.2012, Kücük, C‑586/10, EU:C:2012:39, 30 kohta ja tuomio 26.11.2014, Mascolo ym., C‑22/13, C‑61/13, C‑63/13 ja C‑418/13, EU:C:2014:2401, 91 kohta).

45

Tästä on todettava aluksi, että julkisen terveydenhuollon kaltaisella hallinnon alalla, jolla on palveluksessa huomattava määrä henkilöstöä, tilapäiset sijaisuudet ovat väistämättä usein tarpeen muun muassa siksi, että sairauslomalla, äitiysvapaalla, vanhempainvapaalla tai muilla vapailla olevat työntekijät ovat poissa töistä. Työntekijöiden tilapäinen sijaistaminen näissä olosuhteissa voi olla määräaikaista työtä koskevan puitesopimuksen 5 lausekkeen 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettu perusteltu syy, joka oikeuttaa sekä sijaishenkilöstön kanssa tehtyjen sopimusten määräaikaisuuden että näiden sopimusten uudistamisen tarpeen mukaan, mutta kuitenkin siten, että puitesopimuksessa tätä varten määrättyjä edellytyksiä noudatetaan (ks. vastaavasti tuomio 26.1.2012, Kücük, C‑586/10, EU:C:2012:39, 31 kohta ja tuomio 26.11.2014, Mascolo ym., C‑22/13, C‑61/13, C‑63/13 ja C‑418/13, EU:C:2014:2401, 92 kohta).

46

Lisäksi on todettava, että velvollisuus organisoida terveydenhuoltopalvelut niin, että varmistetaan jatkuva hoitohenkilökunnan jäsenten lukumäärän ja potilaiden lukumäärän vastaavuus, kuuluu julkishallinnolle ja siihen liittyy suuri määrä tekijöitä, jotka voivat heijastaa erityistä joustavuuden tarvetta, joka tämän tuomion 40 kohdassa esiin tuodun oikeuskäytännön mukaisesti voi tietyllä sektorilla puitesopimuksen 5 lausekkeen 1 kohdan a alakohtaan nähden objektiivisesti oikeuttaa perättäisten määräaikaisten työsopimusten käytön.

47

Sitä vastoin ei voida todeta, että määräaikaiset työsopimukset voitaisiin uudistaa, jotta pysyvällä ja jatkuvalla tavalla suoritettaisiin terveydenhuoltoalan tehtäviä, jotka kuuluvat tavanomaisen sairaalahenkilöstön normaaliin toimintaan (ks. analogisesti tuomio 13.3.2014, Márquez Samohano, C‑190/13, EU:C:2014:146, 58 kohta).

48

Määräaikaisten työsopimusten tai ‑suhteiden uudistaminen sellaisten tarpeiden tyydyttämiseksi, jotka eivät tosiasiassa ole luonteeltaan väliaikaisia vaan pysyviä ja jatkuvia, ei ole perusteltua määräaikaista työtä koskevan puitesopimuksen 5 lausekkeen 1 kohdan a alakohdassa tarkoitetulla tavalla siltä osin kuin tällainen määräaikaisten työsopimusten tai ‑suhteiden käyttö on välittömästi vastoin tämän puitesopimuksen perustana olevaa lähtökohtaa, jonka mukaan toistaiseksi voimassa olevat työsopimukset ovat vallitseva työsuhdemuoto, vaikka määräaikaiset työsopimukset ovat tyypillisiä tietyillä toimialoilla tai tietyissä ammateissa ja toiminnoissa (ks. vastaavasti tuomio 26.1.2012, Kücük, C‑586/10, EU:C:2012:39, 36 ja 37 kohta ja tuomio 26.11.2014, Mascolo ym., C‑22/13, C‑61/13, C‑63/13 ja C‑418/13, EU:C:2014:2401, 100 kohta).

49

Puitesopimuksen 5 lausekkeen 1 kohdan a alakohdan noudattaminen edellyttää siis, että valvotaan konkreettisesti sitä, että perättäisten määräaikaisten työsopimusten tai ‑suhteiden uudistamisella pyritään kattamaan väliaikaisia tarpeita ja ettei pääasiassa kyseessä olevan kaltaista kansallista säännöstä käytetä tosiasiassa työnantajan pysyvien ja jatkuvien henkilöstötarpeiden kattamiseen (ks. vastaavasti tuomio 26.1.2012, Kücük, C‑586/10, EU:C:2012:39, 39 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 26.11.2014, Mascolo ym., C‑22/13, C‑61/13, C‑63/13 ja C‑418/13, EU:C:2014:2401, 101 kohta).

50

Tältä osin pääasian kantajan tilanteesta, sellaisena kuin sitä kuvaillaan ennakkoratkaisupyynnössä, johtuu, että Pérez Lópezin perättäiset nimitykset sairaalan terveydenhuoltopalvelujen takaamiseksi eivät näytä kuuluvan työnantajan pelkkiin tilapäisiin tarpeisiin.

51

Tätä toteamusta tukee ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen arviointi, jossa määritetään terveydenhuoltoalaan kuuluvien tehtävien kattaminen nimittämällä henkilöstösääntöjen alaista tilapäistä henkilöstöä pysyväksi ongelmaksi ja jossa arvioidaan, että noin 25 prosenttia 50 000:sta lääkäri- ja sairaanhoitajakunnan viroista Madridin alueella katetaan henkilöstöllä, joka otetaan palvelukseen tilapäisillä nimityksillä, joiden keskimääräinen kesto on viidestä kuuteen vuotta, mutta joista osa kestää jopa yli viisitoista keskeytymätöntä palvelusvuotta.

52

Näissä olosuhteissa on katsottava, että puitesopimuksen 5 lausekkeen 1 kohdan a alakohtaa on tulkittava siten, että se on esteenä sille, että kyseessä olevan jäsenvaltion viranomaiset soveltavat pääasiassa kyseessä olevan kaltaista kansallista säännöstöä siten, että perättäisten määräaikaisten työsopimusten uudistamista julkisen terveydenhuollon alalla pidetään oikeutettuna mainitussa lausekkeessa tarkoitetuista ”perustelluista syistä” sillä perusteella, että nämä sopimukset perustuvat lain säännöksiin, joissa sallitaan uudistaminen tiettyjen luonteeltaan väliaikaisten, suhdanteeseen liittyvien tai ylimääräisten palvelujen tarjoamisen varmistamiseksi, vaikka tosiasiassa mainitut tarpeet ovat pysyviä ja kestäviä.

53

Rakenteellisten virkojen perustamista koskevasta julkishallinnon harkintavallasta on muistutettava, että sellaisen menetelmän olemassaolo, jolla mahdollistetaan vakituisen viran perustaminen, kuten esimerkiksi määräaikaisen sopimuksen muuttaminen toistaiseksi voimassa olevaksi työsopimukseksi, voi olla tehokas keino ylimääräisten toimihenkilöiden työsopimusten väärinkäyttöä vastaan (ks. vastaavasti tuomio 23.4.2009, Angelidaki ym., C‑378/07–C‑380/07, EU:C:2009:250, 170 kohta).

54

Vaikka kansallinen säännöstö, jossa sallitaan perättäisten määräaikaisten työsopimusten uudistaminen henkilöstön sijaistamiseksi odotettaessa perustettavien rakenteellisten virkojen saamista, voi lähtökohtaisesti olla oikeutettua perustellusta syystä, tällaisen perustellun syyn konkreettisen soveltamisen on kuitenkin oltava kyseessä olevan toimialan erityispiirteisiin ja toiminnan harjoittamisen edellytyksiin nähden puitesopimuksen vaatimusten mukainen (ks. vastaavasti tuomio 26.1.2012, Kücük, C‑586/10, EU:C:2012:39, 34 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 26.11.2014, Mascolo ym., C‑22/13, C‑61/13, C‑63/13 ja C‑418/13, EU:C:2014:2401, 99 kohta).

55

Nyt käsiteltävässä asiassa on todettava, että pääasiassa kyseessä oleva kansallinen säännöstö ei sisällä mitään toimivaltaisen julkishallinnon velvoitetta perustaa rakenteellisia lisävirkoja, joilla päätetään henkilöstösääntöjen alaisen ylimääräisen tilapäisen henkilöstön palvelussuhteet. Sitä vastoin ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen tekemistä toteamuksista ilmenee, että perustetut rakenteelliset lisävirat täytetään nimittämällä väliaikaista sijaishenkilöstöä ilman, että näiden osalta sijaistamissopimusten kestoa taikka niiden uudistamisen lukumäärää olisi rajoitettu, joten työntekijöiden epävarma tilanne todellisuudessa vakinaistuu. Tällainen lainsäädäntö on kuitenkin omiaan mahdollistamaan puitesopimuksen 5 lausekkeen 1 kohdan a alakohdan vastaisesti määräaikaisten työsopimusten uudistamisen luonteeltaan pysyvien ja kestävien tarpeiden kattamiseksi, kun taas tämän tuomion 52 kohdan toteamuksista ilmenee, että kyseisessä jäsenvaltiossa on olemassa vakituisen henkilöstön virkojen rakenteellinen vajaus.

56

Kaikkien edellä esitettyjen näkemysten perusteella ensimmäiseen ja kolmanteen kysymykseen on vastattava, että puitesopimuksen 5 lausekkeen 1 kohdan a alakohtaa on tulkittava siten, että se on esteenä sille, että kyseessä olevan jäsenvaltion viranomaiset soveltavat pääasiassa kyseessä olevan kaltaista kansallista lainsäädäntöä siten, että

57

Toisella kysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy lähinnä, onko puitesopimuksen 5 lauseketta tulkittava siten, että se on esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle kansalliselle säännöstölle, jossa vaaditaan, että sopimussuhde päättyy määräaikaisessa työsopimuksessa määrättynä päivänä ja että kaikki palvelusajalla syntyneet palkat ja palkkiot on maksettava, tämän kuitenkaan vaikuttamatta mahdolliseen uuteen nimitykseen.

58

On muistutettava, että puitesopimuksessa ei ole määrätty siitä, missä olosuhteissa toistaiseksi voimassa olevia työsopimuksia voidaan käyttää, eikä sen tarkoituksena ole kaikkien määräaikaisia työsopimuksia koskevien kansallisten oikeussääntöjen yhdenmukaistaminen. Puitesopimuksella pyritään nimittäin vahvistamalla yleiset periaatteet ja vähimmäisvaatimukset ainoastaan luomaan yleiset puitteet sen varmistamiseksi, että määräaikaisessa työsuhteessa olevia työntekijöitä kohdellaan samalla tavalla suojelemalla heitä syrjintää vastaan, ja ehkäisemään sellaiset väärinkäytökset, jotka johtuvat perättäisten määräaikaisten työsopimusten tai työsuhteiden käytöstä (tuomio 18.10.2012, Valenza ym., C‑302/11–C‑305/11, EU:C:2012:646, 63 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja määräys 7.3.2013, Bertazzi ym., C‑393/11, ei julkaistu, EU:C:2013:143, 48 kohta).

59

Jäsenvaltioille myönnetty harkintavalta määrätä työsopimuksia koskevien kansallisten säännöstensä sisällöstä ei kuitenkaan anna niille mahdollisuutta siihen, että ne menisivät tässä niin pitkälle, että puitesopimuksen tavoite tai tehokas vaikutus vaarantuisi (tuomio 18.10.2012, Valenza ym., C‑302/11–C‑305/11, EU:C:2012:646, 64 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja määräys 7.3.2013, Bertazzi ym., C‑393/11, ei julkaistu, EU:C:2013:143, 49 kohta).

60

Puitesopimuksen 5 lausekkeen tavoitteena oleva perättäisten määräaikaisten työsopimusten käytön rajaaminen menettäisi kuitenkin kaiken sisältönsä, jos pelkkä työsuhteen uusi luonne kansallisen oikeuden perusteella voisi olla tässä lausekkeessa tarkoitettu perusteltu syy, jonka perusteella voidaan sallia määräaikaisen työsopimuksen uudistaminen.

61

Näin ollen toiseen kysymykseen on vastattava, että puitesopimuksen 5 lauseketta on tulkittava siten, ettei se lähtökohtaisesti ole esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jossa säädetään, että sopimussuhde päättyy määräaikaisessa työsopimuksessa määrättynä päivänä ja että kaikki palvelusajalta syntyneet palkat ja palkkiot on maksettava, tämän kuitenkaan vaikuttamatta mahdolliseen uuteen nimitykseen, kunhan tämä lainsäädäntö ei horjuta puitesopimuksen tavoitetta tai tehokasta vaikutusta, mikä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tarkistettava.

62

Neljännellä kysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy lähinnä, onko puitesopimuksen 4 lauseketta tulkittava siten, että se on esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle kansalliselle säännöstölle, jossa evätään henkilöstösääntöjen alaiselta ylimääräiseltä tilapäiseltä henkilöstöltä oikeus korvaukseen työsopimuksen irtisanomisen osalta, kun taas tällainen korvaus myönnetään ylimääräisen toimihenkilön työsopimuksella palvelukseen otetuille vastaaville työntekijöille.

63

On muistettava, että puitesopimuksen 4 lausekkeen 1 kohdan mukaan määräaikaisiin työntekijöihin ei saa soveltaa epäedullisempia työehtoja kuin vastaaviin vakituisiin työntekijöihin pelkästään siksi, että heillä on määräaikainen työsopimus tai työsuhde, ellei siihen ole asiallisia syitä.

64

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan syrjintäkiellon periaate edellyttää, että toisiinsa rinnastettavia tapauksia ei kohdella eri tavalla ja että erilaisia tapauksia ei kohdella samalla tavalla, ellei tällaista eroa voida objektiivisesti perustella (tuomio 8.9.2011, Rosado Santana, C‑177/10, EU:C:2011:557, 65 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

65

Tältä osin on täsmennettävä, että syrjintäkiellon periaate on pantu täytäntöön ja konkretisoitu puitesopimuksella vain sellaisten määräaikaisten ja toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen perusteella työskentelevien työntekijöiden, jotka ovat toisiinsa verrattavissa olevassa tilanteessa, erilaisen kohtelun osalta (määräys 11.11.2010, Vino, C‑20/10, ei julkaistu, EU:C:2010:677, 56 kohta; määräys 22.6.2011, Vino, C‑161/11, ei julkaistu, EU:C:2011:420, 28 kohta ja määräys 7.3.2013, Rivas Montes, C‑178/12, ei julkaistu, EU:C:2013:150, 43 kohta).

66

Sitä vastoin sellainen tiettyjen määräaikaisten henkilöstöryhmien välinen mahdollinen erilainen kohtelu, johon ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin viittaa ja joka ei perustu työsuhteen määräaikaisuuteen tai toistaiseksi voimassa olemiseen, vaan sen henkilöstösääntöjen alaisuuteen tai sopimusperusteiseen luonteeseen, ei kuulu tässä puitesopimuksessa tarkoitetun syrjintäkiellon periaatteen soveltamisalaan (ks. vastaavasti määräys 11.11.2010, Vino, C‑20/10, ei julkaistu, EU:C:2010:677, 57 kohta ja määräys 7.3.2013, Rivas Montes, C‑178/12, ei julkaistu, EU:C:2013:150, 44 ja 45 kohta).

67

Tällainen erilainen kohtelu voi kuulua puitesopimuksen 4 lausekkeessa tarkoitetun syrjintäkiellon periaatteen soveltamisalaan vain, jos ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen perusteella palvelukseen otetut työntekijät, jotka suorittavat vastaavia työtehtäviä, saavat korvauksen työsopimuksen irtisanomisesta, kun taas tällainen korvaus evätään henkilöstösääntöjen alaiselta ylimääräiseltä tilapäiseltä henkilöstöltä (ks. vastaavasti samana päivänä annettu tuomio De Diego Porras, 37 ja 38 kohta).

68

Koska mistään unionin tuomioistuimelle esitetystä asiakirjasta ei ilmene, että pääasiassa kyseessä olisi henkilöstösääntöjen alaisen ylimääräisen tilapäisen henkilöstön ja toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen perusteella työskentelevän henkilöstön välinen erilainen kohtelu, ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen neljännen kysymyksen kohteena oleva erilainen kohtelu ei kuulu unionin oikeuden soveltamisalaan (määräys 11.11.2010, Vino, C‑20/10, ei julkaistu, EU:C:2010:677, 64 kohta; määräys 22.6.2011, Vino, C‑161/11, ei julkaistu, EU:C:2011:420, 30 kohta ja määräys 7.3.2013, Rivas Montes, C‑178/12, ei julkaistu, EU:C:2013:150, 52 kohta). Tämä erilainen kohtelu kuuluu vain kansallisen oikeuden soveltamisalaan, jonka tulkitseminen on yksinomaan ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen tehtävä (määräys 22.6.2011, Vino, C‑161/11, ei julkaistu, EU:C:2011:420, 35 kohta ja määräys 7.3.2013, Rivas Montes, C‑178/12, ei julkaistu, EU:C:2013:150, 53 kohta).

69

Näin ollen on todettava, että unionin tuomioistuimelta puuttuu selvästi toimivalta vastata neljänteen kysymykseen.

70

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (kymmenes jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: