1.

Esillä olevassa ennakkoratkaisuasiassa unionin tuomioistuimen on käsiteltävä rikosasioissa tehtävää poliisiyhteistyötä ja oikeudellista yhteistyötä koskevaa seikkaa, josta on tähän mennessä annettu suhteellisen vähän oikeuskäytäntöä. Kyse on vapausrangaistuksen täytäntöönpanoon sovellettavasta lainsäädännöstä ja sovellettavista menettelyistä, kun tuomittu on siirretty puitepäätöksen 2008/909/YOS ( 2 ) perusteella tuomion antaneesta jäsenvaltiosta ( 3 ) lähtöjäsenvaltioonsa tai asuinjäsenvaltioonsa. ( 4 )

2.

Sofiyski gradski sadin (Sofian kaupungin alioikeus, Bulgaria) kysymykset koskevat erityisesti rangaistuksen lyhentämiseen sovellettavia sääntöjä.

3.

Tanskalainen tuomioistuin tuomitsi Bulgarian kansalaisen Atanas Ognyanovin 28.11.2012 annetulla tuomiolla 15 vuoden vapausrangaistukseen Tanskan alueella tehdyistä törkeästä ryöstöstä ja murhasta. Hän suoritti rangaistusta tanskalaisessa vankilassa 10.1.2012–1.10.2013, jolloin hänet siirrettiin Bulgarian oikeusviranomaisille.

4.

Ognyanov työskenteli vankeusaikanaan Tanskassa.

5.

Sofiyski gradski sadin (Sofian kaupungin alioikeus) on nyt otettava kantaa kysymyksiin, jotka koskevat tämän rangaistuksen täytäntöönpanomenettelyä ja erityisesti jäljellä olevaa rangaistusta, joka on vielä panematta täytäntöön. Tässä yhteydessä on tullut esille kysymys rangaistuksen lyhentämisestä asianomaisen henkilön vankeusaikanaan Tanskassa tekemän työn perusteella.

6.

Tanskan lainsäädännön mukaan tällainen rangaistuksen lyhentäminen ei ole mahdollista, minkä vuoksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy, onko sillä oikeus Varhoven kasatsionen sadin (kassaatiotuomioistuin, Bulgaria) oikeuskäytännön mukaisesti soveltaa lievempää kansallista lainsäädäntöään Ognyanovin vankeusaikaan Tanskassa. Bulgarian rikoslain (Nakazatelen Kodeks) ( 5 ) mukaan kaksi työpäivää rinnastetaan kolmeen vapaudenmenetyspäivään. Siten asianomaisella henkilöllä olisi oikeus siihen, että rangaistuksesta vähennetään yhden vuoden, kahdeksan kuukauden ja 20 päivän sijaan kaksi vuotta, kuusi kuukautta ja 24 päivää, jolloin hänet olisi vapautettava aikaisemmin. ( 6 )

7.

Tässä yhteydessä ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tukeutuu puitepäätöksen 17 artiklan sanamuotoon.

8.

Kyseisen säännöksen mukaan rangaistuksen täytäntöönpanoon sovelletaan täytäntöönpanovaltion lainsäädäntöä. Euroopan unionin lainsäätäjän mukaan tämän valtion oikeusviranomaisilla on yksin toimivalta päättää rangaistuksen täytäntöönpanomenettelyistä ja määrätä kaikista niihin liittyvistä toimenpiteistä edellyttäen, että koko se aika, joka vapausrangaistuksesta on jo suoritettu tuomion antaneessa valtiossa, vähennetään ja että kyseisen säännöksen 3 kohdassa tarkoitettua ilmoittamisvelvollisuutta noudatetaan.

9.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy unionin tuomioistuimelta, onko sillä puitepäätöksen 17 artiklan mukaan oikeus soveltaa kansallista lainsäädäntöään ankaramman Tanskan lainsäädännön sijaan siten, että asianomaisen henkilön rangaistusta lyhennetään hänen ennen siirtämistään tekemänsä työn perusteella.

10.

Ehdotan tässä ratkaisuehdotuksessa, että unionin tuomioistuin katsoo, että puitepäätöksen 17 artiklan 1 ja 2 kohta ovat esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle kansalliselle säännölle, vaikka se on tuomitulle edullisempi.

11.

Tarkasteluani ohjaavat erityisesti kaksi periaatetta, rikoslain alueperiaate ja rangaistusten yksilökohtaisen määräämisen periaate, joihin kaikki rangaistusten täytäntöönpanoa koskeva lainsäädäntö perustuu. Määrittelen näiden periaatteiden ulottuvuuden ja selitän syyt, joiden vuoksi ne edellyttävät, että vapausrangaistuksen täytäntöönpanoon ja erityisesti rangaistuksen lyhentämiseen sovelletaan sen jäsenvaltion lainsäädäntöä, jossa tuomittu on tosiasiallisesti vankilassa. Painotan myös tuomion antaneen valtion kansallisen suvereniteetin kunnioittamisen tärkeyttä ja sitä, mitä jäsenvaltioiden osoittama keskinäinen luottamus puitepäätöksen täytäntöönpanossa merkitsee.

12.

Vaikka pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa Bulgarian lainsäädäntö näyttää tosiasiassa olevan asianomaisen henkilön kannalta lievempi, katson kuitenkin, että alueellisten toimivaltojen vuoksi täytäntöönpanovaltio ei voi legitiimisti soveltaa tiettyjä rikoslakinsa säännöksiä rangaistuksen täytäntöönpanoon tuomioon antaneen valtion alueella. Koska Bulgarian lainsäädäntö ei ole sovellettavissa, Euroopan unionin perusoikeuskirjan ( 7 ) 49 artiklan 1 kohdan viimeiseen virkkeeseen sisältyvää lievemmän rikoslain taannehtivuuden sääntöä ei siten voida soveltaa.

13.

Puitepäätöksen perustana on oikeuden päätösten vastavuoroisen tunnustamisen periaate, ( 8 ) jonka nojalla tuomioistuinratkaisut pannaan suoraan täytäntöön koko Euroopan unionissa ilman minkäänlaista hyväksymismenettelyä. ( 9 )

14.

Puitepäätöksen johdanto-osan yhdeksännen perustelukappaleen ja 3 artiklan 1 kohdan mukaan sillä pyritään varmistamaan tuomioiden, ( 10 ) joilla määrätään vapausrangaistus, ( 11 ) tunnustaminen ja täytäntöönpano muussa jäsenvaltiossa kuin tuomion antaneessa valtiossa, ja tällä on tarkoitus helpottaa tuomitun sosiaalista kuntoutusta.

15.

Vapaan liikkuvuuden tarvittavana vastapainona tuomitun siirtämisellä lähtöjäsenvaltioonsa tai asuinjäsenvaltioonsa on parannettava hänen mahdollisuuksiaan sosiaaliseen kuntoutukseen antamalla hänelle mahdollisuus säilyttää perhe-, kieli- ja kulttuurisiteensä.

16.

Vakuututtuaan siitä, että rangaistuksen täytäntöönpano täytäntöönpanovaltiossa edistäisi tämän tavoitteen saavuttamista, tuomion antaneen valtion on lähetettävä täytäntöönpanovaltion viranomaisille rangaistusseuraamuksen käsittävä tuomio puitepäätöksen 4 ja 5 artiklassa asetettujen menettelyvaatimusten mukaisesti.

17.

Sen on liitettävä tuomioon asianmukaisesti täydennetty todistus, jonka vakiomalli on puitepäätöksen liitteessä I. Tämä todistus käsittää eri kohtia, joiden avulla tuomion antanut valtio voi antaa tietoja syytteeseen asetetusta henkilöstä, tuomion antaneesta tuomioistuimesta, rikoksen luonteesta sekä rangaistuksen luonteesta ja kestosta.

18.

Tämän liitteen i kohdan, jonka otsikkona on ”Tiedot tuomiosta, jolla rangaistus on määrätty”, 2 alakohdassa, joka koskee tietoja rangaistuksen kestosta, tuomion antaneen valtion toimivaltaista viranomaista kehotetaan täydentämään seuraavat kohdat:

19.

Puitepäätöksen 8 artiklan, jonka otsikkona on ”Tuomion tunnustaminen ja rangaistuksen täytäntöönpano”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Täytäntöönpanovaltion toimivaltaisen viranomaisen on tunnustettava – – lähetetty tuomio ja toteutettava viipymättä kaikki tarvittavat toimenpiteet rangaistuksen täytäntöönpanemiseksi, jollei se päätä vedota johonkin 9 artiklassa säädettyyn perusteeseen kieltäytyä tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta.”

20.

Puitepäätöksen 17 artikla, jonka otsikkona on ”Täytäntöönpanoon sovellettava lainsäädäntö” ja jonka tulkintaa tässä on pyydetty, kuuluu seuraavasti:

”1.   Rangaistuksen täytäntöönpanoon sovelletaan täytäntöönpanovaltion lainsäädäntöä. Jollei 2 ja 3 kohdasta muuta johdu, täytäntöönpanovaltion viranomaisilla on yksin toimivalta päättää täytäntöönpanomenettelyistä ja määrätä kaikista niihin liittyvistä toimenpiteistä, myös ennenaikaiseen tai ehdonalaiseen vapauteen päästämisen perusteista.

2.   Täytäntöönpanovaltion toimivaltaisen viranomaisen on vähennettävä suoritettavan vapausrangaistuksen kokonaiskestosta koko se aika, joka vapausrangaistuksesta on jo suoritettu sen rangaistuksen johdosta, jonka osalta tuomio on annettu.

3.   Täytäntöönpanovaltion toimivaltaisen viranomaisen on pyynnöstä ilmoitettava tuomion antaneen valtion toimivaltaiselle viranomaiselle mahdollista ennenaikaista tai ehdonalaista vapauttamista koskevista sovellettavista säännöksistä. Tuomion antanut valtio voi suostua näiden säännösten soveltamiseen tai vetää pois todistuksen.

4.   Jäsenvaltiot voivat säätää, että missä tahansa ennenaikaista tai ehdonalaista vapauttamista koskevassa päätöksessä voidaan ottaa huomioon tuomion antaneen valtion ilmoittamat kansallisen lainsäädännön säännökset, joiden mukaan tuomitulla on oikeus ennenaikaiseen tai ehdonalaiseen vapauttamiseen tiettynä ajankohtana.”

21.

Puitepäätöksen 26 artiklan 1 kohdan ensimmäisen luetelmakohdan mukaan puitepäätöksellä korvataan 5.12.2011 alkaen Strasbourgissa 21.3.1983 allekirjoitettu tuomittujen siirtämistä koskeva yleissopimus ( 12 ) ja sen 18.12.1997 tehty lisäpöytäkirja.

22.

Puitepäätöksen 29 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden oli pantava se täytäntöön 5.12.2011 mennessä. Tanskan kuningaskunta on pannut sen täytäntöön, Bulgarian tasavalta ei.

23.

NK:n ( 13 ) 41 §:n 3 momentissa säädetään, että tuomitun tekemä työ otetaan huomioon lyhentämällä rangaistuksen kestoa siten, että kaksi työpäivää vastaa kolmen päivän vapaudenmenetystä.

24.

Bulgarian rikosprosessilain (Nakazatelno protsesualen Kodeks) 457 §:ssä, jonka otsikkona on ”Tuomion täytäntöönpanoon liittyvien kysymysten ratkaiseminen tuomioistuimessa”, säädetään seuraavaa:

”1.   Kun tuomittu tulee Bulgarian tasavaltaan tai tämän näytetään oleskelevan Bulgarian tasavallan alueella, virallinen syyttäjä toimittaa täytäntöönpantavaksi hyväksytyn tuomion liitteineen Sofiyski gradski sadille (Sofian kaupungin alioikeus) ja antaa ehdotuksen sen täytäntöönpanoon liittyvien kysymysten ratkaisemiseksi.

2.   [Sofiyski gradski sad (Sofian kaupungin alioikeus)] lausuu ehdotuksesta antamallaan määräyksellä istunnossa, johon syyttäjä osallistuu ja johon tuomittu on kutsuttava kuultavaksi.

3.   Määräyksessä mainitaan täytäntöönpantavan tuomion diaarinumero ja päivämäärä, asia, jossa tuomio on annettu, kyseisen rikoksen rangaistavuutta koskevan Bulgarian lain teksti ja ulkomaisen tuomioistuimen määräämän vapausrangaistuksen kesto ja määritetään kärsittävään rangaistukseen alun perin sovellettava järjestelmä sekä vankilan tyyppi.

4.   Jos Bulgarian lainsäädännön mukainen vapausrangaistuksen enimmäiskesto rikoksesta on tuomiossa vahvistettua kestoa lyhyempi, [Sofiyski gradski sad (Sofian kaupungin alioikeus)] alentaa määrättyä rangaistusta tähän kestoon. Jos Bulgarian lainsäädännössä ei säädetä rikoksesta vapausrangaistusta, [se] määrää rangaistuksen, joka vastaa mahdollisimman pitkälle tuomiossa määrättyä rangaistusseuraamusta.

5.   Tutkintavankeusaika ja tuomion antaneessa valtiossa jo kärsitty rangaistusaika vähennetään ja – jos määrätyt rangaistusseuraamukset eroavat toisistaan – otetaan huomioon rangaistuksen kestoa määritettäessä.

6.   Tuomiossa määrätyt lisärangaistukset on pantava täytäntöön, jos niistä säädetään vastaavissa Bulgarian lain säännöksissä eikä niitä ole pantu täytäntöön tuomion antaneessa valtiossa.

7.   Tuomioistuimen määräykseen voidaan hakea muutosta Sofiyski Apelativen sadissa (Sofian kaupungin muutoksenhakutuomioistuin[, Bulgaria]).”

25.

Bulgarian kansalainen Ognyanov tuomittiin Tanskassa 15 vuoden vapausrangaistukseen törkeästä ryöstöstä ja murhasta Tanskan alueella. Hän suoritti rangaistusta tanskalaisessa vankilassa 10.1.2012–1.10.2013, jolloin hänet siirrettiin Bulgarian oikeusviranomaisille.

26.

Ognyanov työskenteli vankeusaikanaan Tanskassa, tarkkaan ottaen 23.1.2012–30.9.2013.

27.

Tanskan oikeusviranomaiset tukeutuivat puitepäätöksen säännöksiin asianomaisen henkilön siirtämiseksi. Ne pyysivät asiasta vastaavia Bulgarian viranomaisia ilmoittamaan niille rangaistuksesta, jonka ne aikoivat panna täytäntöön, ja ennenaikaista vapauttamista koskevista sovellettavista säännöksistä. Ne totesivat nimenomaisesti, että Tanskan lainsäädännön perusteella ei voida lyhentää asianomaisen rangaistusta tämän vankeusaikanaan tekemän työn perusteella. Nähdäkseni ei ole poissuljettua, että Tanskan oikeusviranomaiset ovat ottaneet muulla tavoin huomioon Ognyanovin vankeusaikanaan tekemän työn.

28.

Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että Bulgarian oikeusviranomaiset ovat tunnustaneet Tanskan oikeusviranomaisten antaman tuomion ja suostuneet panemaan määrätyn rangaistuksen täytäntöön. Tässä tarkoituksessa Sofian kaupungin virallinen syyttäjä on NPK:n 457 §:n mukaisesti saattanut asian ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen käsiteltäväksi, jotta tämä ratkaisisi rangaistuksen täytäntöönpanomenettelyihin liittyvät kysymykset ja erityisesti määrittäisi jäljellä olevan rangaistuksen, joka on vielä panematta täytäntöön.

29.

Tässä yhteydessä ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii, onko sillä oikeus Varhoven kasatsionen sadin (kassaatiotuomioistuin) oikeuskäytännön mukaisesti lyhentää asianomaisen rangaistusta tämän vankeusaikanaan Tanskassa tekemän työn perusteella.

30.

Varhoven kasatsionen sad (kassaatiotuomioistuin) katsoi 12.11.2013 antamassaan tuomiossa, että NPK:n 457 §:n 5 momenttia sovellettaessa ”[Sofiyski gradski sadin (Sofian kaupungin alioikeus)] on lyhennettävä rangaistusta ottamalla huomioon yleishyödyllinen työ, jota siirretty bulgarialainen tuomittu on suorittanut tuomion antaneessa valtiossa, jollei tuomion antaneen valtion määrittämää suorittamatta olevan rangaistuksen kestoa ole laskettu tehdyn työn huomioon ottamisen jälkeen”.

31.

Varhoven kasatsionen sad (kassaatiotuomioistuin) vetosi siirtämistä koskevan yleissopimuksen 9 artiklan 3 kappaleeseen sekä tätä yleissopimusta koskevassa selittävässä muistiossa esitettyihin täsmennyksiin.

32.

Kyseisen tuomioistuimen mukaan vangin siirtäminen edellyttää muun muassa sitä, että täytäntöönpanovaltiolle annetaan yksinomainen toimivalta rangaistuksen täytäntöönpanossa sekä täytäntöönpanon jatkamisen että rangaistusseuraamuksen muuntamisen tapauksessa.

33.

On paikallaan tuoda esille Varhoven kasatsionen sadin (kassaatiotuomioistuin) esittämät perustelut:

”Bulgarian lainsäädännössä säädetään mahdollisuudesta lyhentää vapausrangaistusta NK:n 41 §:n 3 momentin perusteella, jos siirretty Bulgarian kansalainen on rangaistustaan suorittaessaan tehnyt yleishyödyllistä työtä. Ei ole mitään epäselvyyttä, että tuomitun [rangaistusta] on lyhennettävä, jos hän työskentelee sen jälkeen, kun hänet on siirretty Bulgariaan. Työskentely on kuitenkin otettava huomioon myös tilanteessa, jossa henkilö on tehnyt [rangaistusten täytäntöönpanosta ja pidättämisestä annetun lain (zakon za izpalnenie na nakazaniyata i zadarzhanieto pod strazha) ( 14 ) ] 178 §:ssä tarkoitettua työtä tuomion antaneessa valtiossa, vaikka sen lainsäädännön mukaan sitä ei olisi otettava huomioon. Työn suorittaminen ei ole varsinaisesti osa vapausrangaistusta vaan sen täytäntöönpanon seuraus. Tästä voidaan päätellä, että suoritetun työn huomioon ottaminen lyhentämällä rangaistuksen kestoa NK:n 41 §:n 3 momentin mukaisesti ei liity rangaistusten yksilökohtaiseen määräämiseen vaan kyse on sen täytäntöönpanoon liittyvästä toimesta. Se kuuluu täytäntöönpanovaltion toimivaltaan, ja sen sääntöjä rangaistuksen täytäntöönpanosta on sovellettava täysimääräisesti, myös seuraamuksen lieventämisperusteiden ja -tapojen osalta.

– – Suoritetun työn huomioon ottaminen lyhentämällä rangaistuksen kestoa NK:n 41 §:n 3 momentin mukaisesti merkitsee sitä, että työn myönteiset vaikutukset tuomitun kuntouttamiseen ja uudelleen sopeutumiseen otetaan huomioon. Tuomitun työelämään integroiminen on merkittävä ennakkoedellytys hänen sopeutumiselleen uudelleen yhteiskuntaan, ja sen oikeudellista merkitystä ja vaikutuksia arvioidaan kokonaisuutena tekemättä eroa sen mukaan, onko työ tehty ulkomailla vai Bulgarian tasavallan alueella. Lain mukaan – NK:n 41 §:n 3 momentin perusteella – ajanjaksoa, jonka tuomittu on tehnyt yleishyödyllistä työtä, pidetään vapausrangaistuksen täytäntöönpanoa koskevana ajanjaksona riippumatta siitä, missä palvelu on suoritettu. Työpäivien vähentäminen on lakiin perustuva oikeus, joka ei merkitse tuomion antaneen valtion määräämän vapausrangaistuksen muuttamista tai tämän rangaistuksen keston muuttamista vaan se on ehdottomasti sovellettava edullinen seuraus, joka perustuu siihen, että tuomittu on tehnyt yleishyödyllistä työtä kärsiessään vapausrangaistustaan ja vankeusaikanaan. Kyse on näin ollen siirtämistä koskevan yleissopimuksen 12 artiklassa tarkoitetusta seuraamuksen lieventämisestä.[ ( 15 )]

– –

Edellä esitetyn perusteella tuomitun Bulgarian kansalaisen siirtämistä koskevan kysymyksen ratkaisemiseksi Bulgarian tasavallan virallisen syyttäjän ja toisen valtion toimivaltaisen viranomaisen välillä on sopimukseen, johon nämä kaksi osapuolta ovat päätyneet, liitettävä täsmälliset tiedot siitä, onko tuomittu tehnyt työtä (tai osallistunut kursseille tai koulutukseen) sinä aikana, kun hänen vapausrangaistuksensa on pantu täytäntöön ulkomailla olevassa vankilassa – – , sen ajanjaksosta ja siitä, onko tuomion antaneen valtion määrittämä suorittamatta olevan rangaistuksen kesto laskettu ulkomailla tehdyn työn huomioon ottamisen jälkeen”. ( 16 )

34.

Sofiyski gradski sad (Sofian kaupungin alioikeus) on näissä olosuhteissa päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

35.

Saksan, Espanjan, Alankomaiden, Itävallan ja Yhdistyneen kuningaskunnan hallitukset sekä Euroopan komissio ovat esittäneet huomautuksia.

36.

On valitettavaa, että pääasian asianosaiset ja Bulgarian hallitus eivät ole osallistuneet asian käsittelyyn. Ne eivät ole esittäneet yhtään kirjallista huomautusta eivätkä ne olleet läsnä myöskään istunnossa.

37.

Ennen ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämien kysymysten tarkastelua on paikallaan esittää kaksi huomautusta, jotta voidaan vahvistaa unionin tuomioistuimen toimivalta antaa niistä ennakkoratkaisu ja puitepäätöksen 17 artiklan tulkinnan tarpeellisuus.

38.

Toisin kuin ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, asianomaista henkilöä ei ole siirretty puitepäätöksen säännösten perusteella vaan siirtämistä koskevan yleissopimuksen määräysten perusteella.

39.

Tämä käy nimenomaisesti ilmi Tanskan oikeusministeriön 26.3.2013 toimittamasta Ognyanovin siirtämistä koskevasta pyynnöstä sekä kaikista sitä seuranneista ja siihen liittyvistä kirjeistä, jotka sisältyvät kansalliseen asiakirja-aineistoon.

40.

Tanskan oikeusviranomaiset ovat viitanneet selvästi siirtämistä koskevan yleissopimuksen määräyksiin, koska Bulgarian tasavalta ei ole saattanut puitepäätöstä osaksi kansallista lainsäädäntöään.

41.

Merkitseekö tämä ipso facto sitä, että unionin tuomioistuimella ei ole toimivaltaa?

42.

Mielestäni näin ei ole.

43.

Uskon nimittäin, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on täysin tietoisesti viitannut kysymyksissään puitepäätöksen säännöksiin. Sen 29 artiklan 1 kohdan mukaan Bulgarian tasavallan oli periaatteessa saatettava puitepäätös osaksi kansallista lainsäädäntöään 5.12.2011 mennessä. Puitepäätöksellä oli siten sen 26 artiklan 1 kohdan ensimmäisen luetelmakohdan mukaisesti määrä korvata siirtämistä koskeva yleissopimus sekä sen lisäpöytäkirja kyseisestä päivästä alkaen.

44.

Ognyanovin siirtämistä koskeva pyyntö tehtiin 26.3.2013, ja hänen siirtämisensä tapahtui Bulgarian oikeusviranomaisten antaman suostumuksen seurauksena 1.10.2013, minkä vuoksi kyseisen henkilön siirtämiseen näiden kahden jäsenvaltion välillä olisi lähtökohtaisesti pitänyt soveltaa ainoastaan puitepäätöksessä tarkoitettuja säännöksiä.

45.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on siis päättänyt esittää unionin tuomioistuimelle tulkintakysymyksen puitepäätöksen säännöksistä.

46.

On huomattava, että SEUT 267 artiklan mukaisessa menettelyssä yksinomaan kansallisen tuomioistuimen, jossa asia on vireillä ja joka vastaa annettavasta ratkaisusta, tehtävänä on kunkin asian erityispiirteiden perusteella harkita, onko ennakkoratkaisu tarpeen asian ratkaisemiseksi ja onko sen unionin tuomioistuimelle esittämillä kysymyksillä merkitystä asian kannalta. ( 17 )

47.

Olettamasta, jonka mukaan kansallisten tuomioistuinten esittämillä ennakkoratkaisukysymyksillä on merkitystä asian ratkaisemisen kannalta, voidaan poiketa ainoastaan poikkeuksellisissa olosuhteissa eli silloin, kun on ilmeistä, että pyydetyllä unionin oikeuden säännösten ja määräysten tulkitsemisella ei ole mitään yhteyttä kansallisessa tuomioistuimessa käsiteltävän asian tosiseikkoihin tai kohteeseen, kun kyseinen ongelma on luonteeltaan hypoteettinen taikka kun unionin tuomioistuimella ei ole tiedossaan niitä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja, jotka ovat tarpeen, jotta se voisi antaa hyödyllisen vastauksen sille esitettyihin kysymyksiin. ( 18 )

48.

Esillä olevassa asiassa ei ole kyse yhdestäkään näistä tilanteista.

49.

Näin ollen en näe mitään estettä sille, että unionin tuomioistuin ratkaisee esillä olevan asian tulkitsemalla puitepäätöksen säännöksiä.

50.

On myös korostettava, että yksi esteistä, jonka vuoksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei olisi voinut täyttää velvollisuuttaan tulkita kansallista oikeutta yhdenmukaisesti – ja viittaan tässä Varhoven kasatsionen sadin (kassaatiotuomioistuin) oikeuskäytäntöön NK:n 41 §:n 3 momentin ulottuvuudesta – on nyt poistunut.

51.

Unionin tuomioistuin katsoi nimittäin 19.4.2016 antamassaan tuomiossa DI, ( 19 ) että vaatimus unionin oikeuden mukaisesta tulkinnasta ”sisältää kansallisille tuomioistuimille velvollisuuden muuttaa tarvittaessa vakiintunutta oikeuskäytäntöä, jos se perustuu sellaiseen kansallisen oikeuden tulkintaan, joka ei sovi yhteen direktiivin tavoitteiden kanssa”. ( 20 )

52.

Unionin tuomioistuimen vahvistama periaate velvoittaa yhtä lailla puitepäätöksen osalta.

53.

On syytä panna merkille, että 16.6.2005 annetussa tuomiossa Pupino ( 21 ) katsottiin, että puitepäätösten sitovuus, joka on ilmaistu samoin sanoin kuin SEUT 288 artiklan kolmas kohta, sekä lojaalin yhteistyön periaate, joka velvoittaa rikosasioissa tehtävässä poliisiyhteistyössä ja oikeudellisessa yhteistyössä, ( 22 ) merkitsevät kansallisille viranomaisille ja erityisesti kansallisille tuomioistuimille velvollisuutta tulkita kansallista oikeutta niiden mukaisesti. ( 23 ) Tämä velvollisuus on erottamaton osa EUT-sopimuksella luotua järjestelmää, sillä näin kansalliset tuomioistuimet voivat toimivaltansa rajoissa varmistaa unionin oikeuden täyden tehokkuuden, kun ne ratkaisevat käsiteltäväkseen saatettuja asioita. ( 24 )

54.

Näin ollen NK:n 41 §:n 3 momentin tulkinta, joka on yhdenmukainen puitepäätöksen 17 artiklan 1 kohdan kanssa, on mielestäni täysin mahdollinen.

55.

Ennakkoratkaisua pyytänyttä tuomioistuinta ei tässä arvioinnissa rajoita myöskään tarve noudattaa oikeusvarmuuden ja taannehtivuuskiellon periaatteita. Nämä periaatteet estävät vakiintuneen oikeuskäytännön perusteella sen, että yhdenmukaisen tulkinnan velvollisuus ”voisi johtaa siihen, että puitepäätöksen perusteella ja sen täytäntöönpanemiseksi annetusta lainsäädännöstä riippumatta määritettäisiin puitepäätöksen säännöksiä rikkovien henkilöiden rikosoikeudellinen vastuu tai ankaroitettaisiin sitä”. ( 25 )

56.

Esillä olevassa asiassa ennakkoratkaisupyynnön kohteena oleva säännös ei koske asianomaisen henkilön rikosoikeudellisen vastuun laajuutta vaan hänen rangaistuksensa täytäntöönpanomenettelyä ja erityisesti rangaistuksen lyhentämistä.

57.

Näillä perusteilla, kun puitepäätöstä ei ole saatettu osaksi Bulgarian lainsäädäntöä, mikään ei näin ollen estä ennakkoratkaisua pyytänyttä tuomioistuinta tulkitsemasta NK:n asiaa koskevia säännöksiä mahdollisimman pitkälle puitepäätöksen sanamuodon ja tavoitteiden valossa siinä tarkoitetun lopputuloksen saavuttamiseksi.

58.

Ensimmäisellä kysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy unionin tuomioistuimelta, onko puitepäätöksen 17 artiklan 1 ja 2 kohtaa tulkittava siten, että ne ovat esteenä kansalliselle säännökselle, jonka perusteella pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa täytäntöönpanovaltio voisi lyhentää tuomitun rangaistusta tämän tuomion antaneessa valtiossa vankeusaikanaan tekemän työn perusteella.

59.

Puitepäätöksen 17 artiklan 1 kohdan mukaan rangaistuksen täytäntöönpanoon sovelletaan täytäntöönpanovaltion lainsäädäntöä, myös ennenaikaiseen tai ehdonalaiseen vapauteen päästämisen perusteiden osalta.

60.

Esillä olevassa asiassa Sofiyski gradski sad (Sofian kaupungin alioikeus) pyrkii siten selvittämään, onko asianomaisen henkilön Tanskassa suorittamaan vankeusaikaan sovellettava täytäntöönpanovaltion lainsäädäntöä, tässä tapauksessa NK:n 41 §:n 3 momenttia.

61.

Unionin lainsäätäjän puitepäätöksen 17 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä virkkeessä käyttämä sanamuoto voi aiheuttaa epäselvyyttä vapausrangaistuksen täytäntöönpanoa koskevan toimivallan jaosta, eikä tämän säännöksen valmisteluasiakirjoista saada todellista selvyyttä kyseisen säännöksen tulkintaan.

62.

Unionin lainsäätäjä ei ole määritellyt, mitä puitepäätöksen 17 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla ”rangaistuksen täytäntöönpanolla” on ymmärrettävä.

63.

Se ei ole myöskään täsmentänyt, onko kyse rangaistuksen täytäntöönpanosta siitä lähtien, kun tuomio on julistettu tuomion antaneessa valtiossa, vai vasta siitä lähtien, kun asianomainen on siirretty täytäntöönpanovaltioon.

64.

Asiassa on välttämätöntä määritellä ensin rangaistuksen täytäntöönpanon käsite.

65.

Jos asiassa on otettava kantaa tuomion antaneen valtion ja täytäntöönpanovaltion toimivaltaan, joka koskee rangaistuksen täytäntöönpanoa itsessään, sitä ennen on huolehdittava tämän käsitteen määrittelystä.

66.

Siltä osin kuin vapausrangaistuksen käsittävien tuomioiden vastavuoroinen tunnustaminen on taattava ja rangaistusten tehokas täytäntöönpano muussa jäsenvaltiossa kuin tuomion antaneessa valtiossa varmistettava, tämä käsite on määriteltävä ”unionin tasolla”, sillä lainsäädäntöjen ja täytäntöönpanokäytäntöjen monimutkaisuus ja joskus jopa epäselvyys rangaistusseuraamusten alalla voivat tehdä tästä tehtävästä vaikean. Rangaistusten täytäntöönpanon tehokkuus on olennainen osa yleensä kriminaalipolitiikkaa ja erityisesti Euroopan oikeusaluetta rikosoikeudellisissa asioissa.

67.

Asian tarkastelu on siten aloitettava määrittelemällä rangaistuksen täytäntöönpanon käsite.

68.

Puitepäätöksen 1 artiklan b alakohdan mukaan rangaistuksella ( 26 ) tarkoitetaan kansallisessa tuomioistuimessa rikosoikeudenkäynnissä rikoksen johdosta määrätyksi tai määräämättömäksi ajaksi määrättyä vapausrangaistusta. ( 27 )

69.

”Rangaistusta” merkitsevät toimenpiteet kuuluvat perusoikeuskirjan 49 artiklan ja Roomassa 4.11.1950 allekirjoitetun ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen ( 28 ) 7 artiklan soveltamisalaan.

70.

”Rangaistuksen täytäntöönpanoon” tähtäävät toimenpiteet koskevat siten ”rangaistuksen” toimeenpanoa. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin katsoo, että nämä toimenpiteet eivät ole erottamaton osa ”rangaistusta” eivätkä näin ollen kuulu Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7 artiklan soveltamisalaan. ( 29 )

71.

Rangaistuksen täytäntöönpano tapahtuu vasta sen jälkeen, kun rangaistus on määrätty lainvoimaisella tuomiolla. Kyse on näin ollen rikosprosessin viimeisestä vaiheesta, jonka kuluessa tuomio pannaan täytäntöön.

72.

Se kattaa kaikki toimenpiteet, joilla voidaan yhtäältä taata rangaistuksen aineellinen täytäntöönpano, kuten pidätysmääräyksen, ja toisaalta varmistaa tuomitun sosiaalinen kuntoutus. Toimivaltaisten oikeusviranomaisten on tässä yhteydessä vahvistettava rangaistuksen järjestämistä ja lieventämistä koskevat menettelytavat päättämällä esimerkiksi vankilan ulkopuolelle sijoittamisesta, poistumisluvista, osittaisesta vapaudesta, rangaistuksen täytäntöönpanon jaksottamisesta ja keskeyttämisestä, vangin ennenaikaiseen tai ehdonalaiseen vapauteen päästämistä koskevista toimenpiteistä tai elektroniseen valvontaan asettamisesta. Oikeus rangaistusten täytäntöönpanoon kattaa myös toimenpiteet, jotka voidaan toteuttaa tuomitun vapauttamisen jälkeen, kuten hänen asettamisensa tuomioistuimen valvontaan tai osallistumisensa kuntoutukseen, taikka uhreille suoritettavia korvauksia koskevat toimenpiteet.

73.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on käsittelemiensä asioiden yhteydessä tarkastellut usein tilanteita, joissa rangaistuksen ja sen täytäntöönpanon varmistamiseksi toteutettujen toimenpiteiden välinen rajanveto ei ole aina käytännössä ollut selvä. Toimenpiteistä, jotka on toteutettu lainvoimaisella tuomiolla määrätyn rangaistuksen jälkeen, on erotettava toimenpiteet, joilla voidaan todellisuudessa määritellä uudelleen rangaistuksen sisältö tai muuttaa sitä. ( 30 )

74.

Tämän perusteella rangaistuksen täytäntöönpanon käsitteen määritteleminen ei ole riittävää esillä olevan asian ratkaisemiseksi.

75.

Periaatteen, jonka mukaan ”rangaistuksen täytäntöönpanoon sovelletaan täytäntöönpanovaltion lainsäädäntöä”, tiukkaan soveltamiseen liittyy itsessään vaikeus siltä osin kuin rangaistuksen täytäntöönpano on jo alkanut tuomion antaneen valtion alueella ja jatkuu sen jälkeen täytäntöönpanovaltion lainkäyttövallan alaisuudessa. Mitä ”täytäntöönpanoa” tällöin tarkoitetaan? Viittaako unionin lainsäätäjä rangaistuksen täytäntöönpanoon tuomion antaneen valtion tuomion julistamisesta lähtien vai rangaistuksen täytäntöönpanoon siitä lähtien, kun tuomittu on siirretty täytäntöönpanovaltion oikeusviranomaisille?

76.

Vastaus on annettava ottamalla huomioon puitepäätöksen taustalla olevat periaatteet ja systematiikka, johon sen 17 artikla kuuluu.

77.

Puitepäätöksen 17 artiklalla on tarkoitus säännellä rangaistuksen täytäntöönpanoa koskevia lainvalinta- ja toimivaltaristiriitoja, jotka seuraavat väistämättä tuomitun siirtämisestä tuomion antaneen valtion viranomaisilta täytäntöönpanovaltion viranomaisille. Tuomitun siirtäminen merkitsee sitä, että hän on aloittanut rangaistuksensa suorittamisen tuomion antaneen valtion alueella jatkaakseen sitä mahdollisesti täytäntöönpanovaltion vankilassa. ( 31 )

78.

Tämä selittää sen, että puitepäätöksen 17 artiklan 2 kohdan mukaan täytäntöönpanovaltion on laskiessaan jäljellä olevaa rangaistusta, joka on vielä panematta täytäntöön sen alueella, vähennettävä se aika, joka vapausrangaistuksesta on ”jo suoritettu” tuomion antaneessa valtiossa.

79.

Jos täytäntöönpanovaltio voisi soveltaa taannehtivasti lakiaan asianomaisen henkilön rangaistuksen täytäntöönpanon alusta tuomion antaneessa valtiossa, loukattaisiin yleisesti hyväksyttyä rikoslain alueperiaatetta.

80.

Tämä rikoslain alueperiaate on kaikille jäsenvaltioille yhteinen periaate. Rikoslakia sovelletaan alueellisesti, koska se on ilmaus jäsenvaltioiden suvereniteetista. Rikostuomioistuinten alueellinen toimivalta on siten yleensä kansallisissa lainsäädännöissä pakottavaa. Alueellisesta toimivallasta seuraa pakosti sovellettava kansallinen laki.

81.

Näin ollen kysymys ei periaatteessa ole siitä, olisiko asianomaisen henkilön kannalta parempi soveltaa Tanskan rikoslainsäädännön sijaan Bulgarian rikoslainsäädäntöä perusoikeuskirjan 49 artiklan 1 kohdan viimeiseen virkkeeseen sisältyvän lievemmän lain taannehtivuutta koskevan periaatteen ( 32 ) nojalla, koska kyseessä on asianomaiselle henkilölle edullisempi rikoslaki. Tällaista valintaa ei voida tehdä pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa rajat ylittävässä tilanteessa, sillä rikoslain sovellettavuus perustuu alueperiaatteeseen itsessään.

82.

Mielestäni tässä ei voida soveltaa lievemmän lain taannehtivuutta koskevaa periaatetta. Perinteisesti tätä periaatetta sovelletaan lainvalintatilanteissa, jotka koskevat aikaa eivätkä paikkaa, kuten tässä tapauksessa. Kyseistä periaatetta sovellettaisiin siis kiistatta, jos Tanskan rikoslain muuttamisen seurauksena Ognyanovin teko ei olisi enää lain mukaan rikos sen jälkeen, kun hänet on tuomittu rangaistukseen, jota hän parhaillaan suorittaa. Näissä olosuhteissa Bulgarian oikeusviranomaisilla ei olisi muuta vaihtoehtoa kuin vapauttaa kyseinen henkilö. Sitä vastoin tilanteessa, jossa Bulgarian laissa dekriminalisoitaisiin kyseisen henkilön teko, epäilen vahvasti, johtaisiko tämä ipso facto hänen vapauttamiseensa. Tämä teko on määrätty Tanskan laissa rangaistavaksi Tanskan oikeusjärjestyksen perusteiden vastaisena toimintana, joka ei kuulu Bulgarian lain soveltamisalaan. On myös kiinnostavaa panna merkille, että tällainen tilanne tekisi siirtämisestä mahdotonta siirtämistä koskevan yleissopimuksen 3 artiklan 1 kappaleen e kohdan perusteella.

83.

Puitepäätöksen säännökset näyttävät tukevan kantaani. Tässä tekstissä ei edellytetä sen 7 artiklan 1 kohdassa lueteltujen rikosten kaksoisrangaistavuutta ja muiden rikosten osalta säädetään vain täytäntöönpanovaltion mahdollisuudesta vaatia sitä 7 artiklan 3 kohdan nojalla. Tämä sääntö näyttää siten vahvistavan rikoslain alueellisuuden ja johtaa siihen, ettei lievemmän lain taannehtivuutta koskeva periaate sovellu esillä olevan kaltaiseen tilanteeseen.

84.

Puitepäätöksen ensisijaisena tavoitteena on helpottaa vapausrangaistukseen tuomittujen sosiaalista kuntoutusta antamalla rangaistusseuraamuksen johdosta vapautensa menettäneelle mahdollisuus suorittaa rangaistuksensa tai sen jäljellä oleva osa siinä sosiaalisessa ympäristössä, josta hän on lähtöisin.

85.

Tämä ilmenee selvästi puitepäätöksen johdanto-osan yhdeksännestä perustelukappaleesta ja 3 artiklan 1 kohdasta. ( 33 )

86.

Tämä merkitsee sitä, että oikeusviranomaisten on määrättävä yksilökohtaisesti kaikki rangaistusten täytäntöönpano- ja lieventämistoimenpiteet siten, että yhteiskunnan etu ja uhrien oikeudet huomioon ottaen paitsi ehkäistään rikosten uusimista myös edistetään tuomitun sopeutumista tai sosiaalista kuntoutusta.

87.

Puitepäätöksen 17 artiklan täytäntöönpanon yhteydessä periaate rangaistusten yksilökohtaisesta määräämisestä, joka on yksi rangaistuksen tehtävistä sinänsä, edellyttää näin ollen selvää toimivallan jakoa tuomion antaneen valtion ja täytäntöönpanovaltion välillä, jotta voidaan varmistaa, että rangaistusten täytäntöönpanoa koskevat päätökset tekee oikeusviranomainen, jolla on parhaat edellytykset arvioida henkilön käyttäytymistä.

88.

Tämä edellyttää, että henkilön tosiasiallisen vankeuspaikan viranomaiset päättävät kaikista rangaistusten lieventämistoimenpiteistä, myös rangaistuksen lyhentämistä koskevista toimenpiteistä, jotka tuomitun hyväksi voidaan toteuttaa.

89.

Kyse on kiistatta hänelle läheisistä viranomaisista ja siis hänen tosiasiallisen vankeuspaikkansa viranomaisista. ( 34 )

90.

Kun kyse on erityisesti rangaistuksen lyhentämisestä vankilassa tehdyn työn perusteella, tällä yksilökohtaista määräämistä koskevalla toimenpiteellä on merkitystä ainoastaan, jos sen toteuttaa viranomainen, joka on tosiasiallisesti valvonut ja arvioinut henkilön työtä.

91.

Näin ollen ei ole mitään mieltä eikä mitään oikeudellista perustetta soveltaa NK:n 41 §:n 3 momenttia Ognyanovin Tanskassa suorittamaan vankeusaikaan Tanskan lainsäädännön sijaan. Tällainen soveltaminen olisi ristiriidassa rangaistusten yksilökohtaisen määräämisen periaatteen kanssa siltä osin kuin Bulgarian oikeusviranomaiset lyhentäisivät sellaisen tuomitun rangaistusta, jota ne eivät ole koskaan tavanneet ja jonka työtä tai edistymistä ne eivät ole seuranneet. Mikään ei sitä vastoin estä näitä Bulgarian oikeusviranomaisia ottamasta henkilön sosiaalista kuntoutusta koskevien ponnistelujen kattavampaa arviointia varten huomioon Ognyanovin vankeusaikanaan Tanskassa tekemää työtä sekä niiden tanskalaisten kollegojen tältä osin tekemää arviointia. Kyse on yhdestä monista kriteereistä, joiden perusteella toimivaltaiset oikeusviranomaiset voivat arvioida, onko henkilön päästäminen ehdonalaiseen vapauteen perusteltua.

92.

Kansalliset oikeusviranomaiset voivat tarvittaessa soveltaa NK:n 41 §:n 3 momenttia vasta sitten, kun henkilö on sijoitettu bulgarialaiseen vankilaan. Tämän rangaistuksen lyhentämisen täytyy liittyä henkilön säännönmukaiseen ja yksilölliseen seurantaan, eikä se voi olla automaattista, kuten Varhoven kasatsionen sadin (kassaatiotuomioistuin) tuomiosta voidaan päätellä. ( 35 )

93.

Kaiken edellä esitetyn perusteella katson siten, että rikoslain alueperiaate ja rangaistusten yksilökohtaisen määräämisen periaate, joihin puitepäätös perustuu, edellyttävät, että vapausrangaistuksen täytäntöönpanoon ja erityisesti rangaistuksen lyhentämiseen sovelletaan sen jäsenvaltion lainsäädäntöä, jonka vankilassa tuomittu on tosiasiallisesti.

94.

Tätä tulkintaa tukee puitepäätöksen rakenne, johon sen 17 artikla kuuluu.

95.

Puitepäätöksen rakenteen tarkastelu osoittaa, että sen 17 artiklassa vahvistetaan periaatteet, joita sovelletaan rangaistuksen täytäntöönpanoon tuomitun siirtämisen jälkeen.

96.

Ensinnäkin on otettava huomioon asiayhteys, jossa puitepäätöksen 17 artiklan periaatteet on kehitelty. Puitepäätöstä tehtäessä on tukeuduttu tiettyihin olemassa oleviin asiakirjoihin, kuten siirtämistä koskevaan yleissopimukseen. ( 36 ) Se myös mainitaan puitepäätöksen johdanto-osan neljännessä ja viidennessä perustelukappaleessa.

97.

Puitepäätöksen 17 artiklan 1 kohdan sanamuoto on olennaisesti samanlainen kuin siirtämistä koskevan yleissopimuksen 9 artiklan 3 kappaleen sanamuoto. Viimeksi mainitussa määräyksessä täsmennetään, että ”seuraamuksen täytäntöönpano määräytyy täytäntöönpanovaltion lain mukaan, ja ainoastaan tämä valtio on toimivaltainen tekemään sitä varten tarvittavat päätökset”. On kuitenkin pantava merkille, että kyseisen määräyksen otsikkona on ”Siirtämisen vaikutus täytäntöönpanovaltiossa”. ( 37 )

98.

Kun otetaan huomioon asiayhteys, jossa puitepäätös on tehty, on siten erittäin todennäköistä, että antaessaan puitepäätöksen 17 artiklan otsikoksi ”Täytäntöönpanoon sovellettava lainsäädäntö” unionin lainsäätäjä on tarkoittanut viitata rangaistuksen täytäntöönpanoon sovellettavaan lainsäädäntöön ”tuomitun siirtämisen jälkeen”.

99.

Toiseksi on otettava huomioon, että kukin puitepäätöksen periaatteista on laadittu kronologisessa järjestyksessä.

100.

Ensimmäisessä vaiheessa puitepäätöksen 4–14 artiklassa vahvistetaan säännöt, joita jäsenvaltioiden on noudatettava tuomitun siirtämiseksi. Erityisesti puitepäätöksen 4–6 artiklassa täsmennetään tuomion ja todistuksen lähettämistä täytäntöönpanovaltioon koskevat menettelytavat. Sen 7–14 artiklassa vahvistetaan periaatteet, joita sovelletaan tuomion tunnustamista koskevaan päätökseen ja rangaistuksen täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen. Puitepäätöksen 13 artiklassa todetaan tältä osin, että tuomion antanut valtio säilyttää oikeuden vetää todistuksen pois niin kauan kuin rangaistuksen täytäntöönpano ei ole alkanut täytäntöönpanovaltiossa”. ( 38 )

101.

Toisessa vaiheessa puitepäätöksen 15 artiklassa säädetään tuomitun siirtämiseen sovellettavista menettelytavoista, kun taas sen 16 artikla koskee erityissäännöksiä tilanteessa, jossa henkilö kuljetetaan toisen jäsenvaltion alueen kautta.

102.

Nämä säännökset seuraavat siis täysin johdonmukaisesti toisiaan, ja puitepäätöksen 17 artikla on niiden ilmeistä seurausta, kun siinä vahvistetaan periaatteet, joita sovelletaan rangaistuksen täytäntöönpanoon ”sen jälkeen kun tuomittu on siirretty” täytäntöönpanovaltion oikeusviranomaisille.

103.

Puitepäätöksen 17 artiklaa on luettava myös puitepäätöksen seuraaviin säännöksiin ja erityisesti sen 22 artiklaan sisältyvien sääntöjen valossa.

104.

Tässä 22 artiklassa, jonka otsikkona on ”Tuomitun siirtämisen seuraukset”, tuodaan erityisen selvästi esille toimivallan siirto, joka liittyy välttämättä tuomitun siirtämiseen.

105.

Unionin lainsäätäjä toteaa puitepäätöksen 22 artiklan 1 kohdassa, että tuomion antanut valtio ei saa enää jatkaa rangaistuksen täytäntöönpanoa sen jälkeen, kun sen täytäntöönpano ”on alkanut täytäntöönpanovaltiossa”. Tämä tarkoittaa täysin selvästi sitä, että niin kauan kuin täytäntöönpanovaltio ei ole aloittanut rangaistuksen täytäntöönpanoa, tuomion antaneella valtiolla on edelleen rangaistuksen täytäntöönpanoa koskeva toimivalta. Puitepäätöksen 22 artiklan 2 kohdassa täsmennetään, että jos täytäntöönpanovaltion on mahdotonta panna rangaistus täytäntöön tuomitun vankeudesta pakenemisen vuoksi, ”oikeus panna rangaistus täytäntöön palautuu tuomion antaneelle valtiolle”. ( 39 )

106.

Näin ollen täytäntöönpanovaltion lainsäädäntöä sovelletaan vapausrangaistuksen täytäntöönpanoon suppeassa merkityksessä vasta, kun täytäntöönpanovaltio on tunnustanut tuomion ja tuomittu on siirretty. Niin kauan kuin tuomiota ei ole tunnustettu ja niin kauan kuin tuomittu on vielä tuomion antaneen valtion oikeusviranomaisten lainkäyttövallan alaisuudessa, rangaistuksen täytäntöönpanoon on sovellettava tämän viimeksi mainitun valtion lainsäädäntöä. Näin ollen tuomion antaneen valtion on käsiteltävä kansallisen lainsäädäntönsä mukaisesti rangaistuksen lyhentämistä koskevat kysymykset.

107.

Kolmanneksi on huomattava, että puitesopimuksen järjestelmässä tuomion antaneen valtion tehtävänä on tutkia, onko syytä järjestää vangin siirto tämän lähtöjäsenvaltioon tai asuinjäsenvaltioon. ( 40 )

108.

Siirtäminen on varmasti rangaistuksen täytäntöönpanoa koskeva toimenpide, ( 41 ) ehkä viimeisiä toimenpiteitä, jotka tuomion antaneen valtion oikeusviranomaiset voivat toteuttaa. Kyse on erityisesti rangaistusten yksilökohtaista määräämistä koskevasta toimenpiteestä, jonka tarkoituksena on edistää tuomitun sosiaalista kuntoutusta.

109.

Puitepäätöksen 4 artiklan 2 kohdan mukaan tuomio voidaan lähettää sen tunnustamista varten vasta, kun tuomion antaneen valtion oikeusviranomaiset, tarvittaessa täytäntöönpanovaltion toimivaltaisten viranomaisten kanssa käytyjen neuvottelujen jälkeen, ovat vakuuttuneet siitä, että rangaistuksen täytäntöönpano täytäntöönpanovaltiossa edistäisi tämän tavoitteen toteutumista.

110.

Tämän varmistamista varten unionin lainsäätäjä on puitepäätöksen johdanto-osan yhdeksännessä perustelukappaleessa täsmentänyt, että tuomion antaneen valtion oikeusviranomaisten on ”otettava huomioon esimerkiksi sellaiset seikat kuin tuomitun yhteys täytäntöönpanovaltioon, se, katsooko tuomittu, että hänen perheensä on täytäntöönpanovaltiossa, sekä kieli- tai kulttuurisiteet, sosiaaliset tai taloudelliset ja muut siteet täytäntöönpanovaltioon”.

111.

Vastaavasti kuin tuomion antaneen valtion on suoritettava tämä arviointi, yksin sen tehtävänä on tutkia, onko asianomaisen henkilön sen alueella suorittaman vankeusajan perusteella hänen rangaistustaan lyhennettävä kansallisen lainsäädännön perusteella, kun otetaan huomioon hänen ponnistelunsa.

112.

Tätä tulkintaa tukee se, että tuomion antaneen valtion on ilmoitettava tuomioon liitettävässä todistuksessa jo suoritetun vapausrangaistuksen kestosta vähennettävien ylimääräisten päivien lukumäärä.

113.

Todistus on puitepäätöksen liitteessä I oleva vakiolomake. ( 42 ) Tämä lomake käsittää eri kohtia, jotka tuomion antaneen valtion oikeusviranomaisten on täydennettävä. Näissä kohdissa ne voivat antaa tietoja muun muassa tuomion antaneesta viranomaisesta, syytteeseen asetetusta henkilöstä ja rikoksen luonteesta ja täsmentää rangaistuksen luonteen ja keston. Tuomion antaneen valtion oikeusviranomaisten on vahvistettava nämä tiedot oikeiksi. ( 43 ) Kyse on olennaisista tiedoista, joiden avulla täytäntöönpanovaltio voi suorittaa vähimmäistason tarkastuksen tuomiosta ( 44 ) ja joilla viime kädessä varmistetaan rangaistuksen asianmukainen täytäntöönpano. Täytäntöönpanovaltion oikeusviranomainen tunnustaa tuomion tukeutumalla tuomion antaneen valtion oikeusviranomaisen lähettämään todistukseen, jossa todistetaan tuomion lainmukaisuus ja täytäntöönpanokelpoisuus. Todistuksen puutteellisuus tai virheellisyys on puitepäätöksen 9 artiklan nojalla peruste kieltäytyä tunnustamasta tuomiota ja panemasta rangaistusta täytäntöön.

114.

Tämän tarkastelun päätteeksi on viitattava puitepäätöksen liitteessä I olevan todistuksen vakiomallin 2 kohdan i alakohdassa vaadittuihin tietoihin, jotka koskevat rangaistuksen kestoa. Näillä tiedoilla varmistetaan puitepäätöksen 17 artiklan 2 kohdan tehokas vaikutus.

115.

Tämän kohdan 2.2 alakohdan mukaan tuomion antaneen valtion on ilmoitettava sen rangaistuksen johdosta, jonka osalta tuomio on annettu, jo suoritetun vapausrangaistuksen kokonaiskesto päivinä. Kyse on bruttorangaistuksesta.

116.

Sitä vastoin kyseisen kohdan 2.3 alakohdan mukaan se voi myös vapaasti vähentää tästä kestosta ylimääräisiä päiviä ”muista kuin 2.2 kohdassa tarkoitetuista syistä”, ja unionin lainsäätäjä viittaa esimerkkeinä yleiseen armahdukseen, armahdukseen tai lieventämiseen. Tuomion antanut valtio voi siis tämän 2.3 kohdan perusteella antaa lisätietoja, kun rangaistusta on jo lyhennetty erityisten olosuhteiden perusteella.

117.

Nämä seikat osoittavat, että on tuomion antaneen valtion asiana ratkaista sen alueella suoritettuun vankeusaikaan liittyvät rangaistuksen lyhentämiset, koska tuomion antaneen valtion on ilmoitettava todistuksessa täytäntöönpanovaltiolle, onko rangaistuksesta vähennettävä konkreettisesti vankeudessa vietettyjen päivien lukumäärää suurempi määrä ja tarvittaessa täsmällisten päivien lukumäärä. Unionin lainsäätäjän käyttämät ilmaisut perusteista, joiden nojalla rangaistusta voidaan lyhentää, ovat ilmeisen epämääräisiä. Näiden perusteiden luettelo ei myöskään ole tyhjentävä, kuten ilmaisun ”esimerkiksi” käyttäminen osoittaa. Unionin lainsäätäjä on siten tarkoittanut kattaa mahdollisimman laajasti kaikki erityiset olosuhteet, jotka voivat johtaa rangaistuksen lyhentämiseen eri jäsenvaltioissa. Näin ollen voidaan kohtuudella katsoa, että rangaistuksen lyhentäminen tuomitun edistymisen vuoksi kuuluu näihin perusteisiin.

118.

Näillä perusteilla olen siten vakuuttunut siitä, että täytäntöönpanovaltio ei voi korvata tuomion antaneen valtion rangaistusten täytäntöönpanoa koskevaa lainsäädäntöä omalla lainsäädännöllään eikä varsinkaan rangaistusten lyhentämistä koskevalla kansallisella lainsäädännöllään ja arvioida siten uudelleen tuomion antaneen valtion tekemää vähennystä, sillä muutoin voitaisiin loukata vakavasti paitsi vastavuoroisen tunnustamisen periaatetta myös Tanskan kuningaskunnan alueellista suvereniteettia.

119.

Pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa asiassa Tanskan kuningaskunta on nimenomaisesti ilmoittanut, ettei se lyhennä rangaistusta vankilassa tehdyn työn perusteella. Puitepäätöksen perusteena olevan vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen mukaisesti Bulgarian tasavallalla ei siten ole muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä tuomion antaneen valtion voimassa olevan lainsäädännön soveltaminen, vaikka – 11.2.2003 annetussa tuomiossa Gözütok ja Brügge ( 45 ) käytettyä ilmaisua lainatakseni – ”[sen] kansallista oikeutta soveltamalla päädyttäisiinkin toisenlaiseen tulokseen”. ( 46 )

120.

Jos tällaiseen menettelyyn ryhdyttäisiin, sillä horjutettaisiin väistämättä jäsenvaltioiden keskinäistä luottamusta ja voitaisiin vaarantaa puitepäätöksen tavoitteiden toteuttaminen.

121.

On myös huomattava, että seuraamusten määräämistä koskeva oikeus on yksi valtion olennainen toimivalta ja että rikosoikeus, rangaistusten täytäntöönpanoa koskeva oikeus mukaan lukien, sijoittuu kansallisen suvereniteetin ytimeen. Rangaistusten täytäntöönpanoa koskeva oikeus kuuluu siten valtioille tunnustettuun valtaan päättää omasta kriminaalipolitiikastaan, mistä osoituksena on sen territoriaalisuus. ( 47 )

122.

Esillä olevassa asiassa Ognyanov on toiminut juuri Tanskan kuningaskunnan oikeusjärjestyksen perusteiden vastaisesti. Näin ollen kyseisen jäsenvaltion oikeusviranomaisilla on toimivalta tuomita hänet ja määrätä hänelle rangaistus hänen tekemistään rikoksista. Ognyanovin vankeus on myös aluksi suoritettu Tanskan alueella ja Tanskan viranomaisten lainkäyttövallan alaisuudessa.

123.

Kun otetaan huomioon eri alueelliset toimivallat, on siten selvää, että NK:n 41 §:n 3 momentti ”ei ole sovellettavissa” rangaistuksen täytäntöönpanoon Tanskan alueella, sillä muutoin loukattaisiin Tanskan kuningaskunnan alueellista suvereniteettia.

124.

Jos puitepäätöksen 17 artiklaa pitäisi tulkita siten, että siinä hyväksytään täytäntöönpanovaltion lain soveltaminen rangaistuksen täytäntöönpanoon tuomion antaneessa valtiossa, tällä loukattaisiin myös yhdenvertaisen kohtelun perustavanlaatuista periaatetta. Henkilöihin, jotka suorittavat rangaistustaan samassa vankilassa, sovellettaisiin tai olisi määrä soveltaa eri oikeudellisia järjestelmiä heidän rangaistuksensa täytäntöönpanon ja erityisesti rangaistuksen lyhentämistä koskevien menettelytapojen osalta.

125.

Tämä johtaisi selvittämättömiin tilanteisiin, joissa ei voitaisi taata säännösten oikeudenmukaista ja kohtuullista soveltamista ja joissa on selvää, että puitepäätöksen menestyksekäs täytäntöönpano vaarantuisi.

126.

Kaiken edellä esitetyn perusteella katson näin ollen, että kun otetaan huomioon puitepäätöksen perusteena olevat periaatteet eli jäsenvaltioiden keskinäinen luottamus sekä rikoslain alueperiaate ja rangaistusten yksilökohtaisen määräämisen periaate, puitepäätöksen 17 artiklan 1 ja 2 kohtaa on tulkittava siten, että ne ovat esteenä kansalliselle säännökselle, jonka perusteella täytäntöönpanovaltion oikeusviranomaiset voivat lyhentää tuomitun rangaistusta tämän tuomion antaneessa valtiossa vankeusaikanaan tekemän työn perusteella.

127.

Myönnän, että tällaisen tulkinnan johdosta vastavuoroisen tunnustamisen periaatteeseen perustuvaa puitepäätöstä ei voida erottaa perinteisistä oikeudellisen yhteistyön mekanismeista, jotka on ymmärretty suvereenien valtioiden väliseksi yhteistyöksi. Tämä on kuitenkin mielestäni ainoa mahdollinen tulkinta, jos otetaan täysin huomioon, ettei unionissa ole yhdenmukaistettu rangaistusten täytäntöönpanoa koskevia säännöksiä.

128.

Toinen kysymys koskee puitepäätöksen 17 artiklassa täytäntöönpanovaltion oikeusviranomaisille asetetun ilmoitusvelvollisuuden laajuutta. Se esitetään siinä tapauksessa, että Bulgarian oikeusviranomaiset voisivat tämän säännöksen perusteella soveltaa NK:n 41 §:n 3 momenttia asianomaisen henkilön Tanskassa suorittamaan vankeusaikaan.

129.

Sofiyski gradski sad (Sofian kaupungin alioikeus) pyrkii selvittämään sitä, onko Bulgarian oikeusviranomaisilla asiaa koskevan pyynnön saatuaan velvollisuus ilmoittaa tanskalaisille kollegoilleen tällaisen lainsäädännön sovellettavuudesta, ja tarvittaessa tältä osin toimitettavien ilmoitusten luonnetta.

130.

Ensimmäiseen kysymykseen ehdottamani vastauksen vuoksi toiseen kysymykseen ei mielestäni ole tarpeen vastata.

131.

Mikäli unionin tuomioistuin katsoisi, että puitepäätöksen 17 artiklan 1 ja 2 kohta ovat esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle kansalliselle säännökselle, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy kolmannella kysymyksellään, onko unionin oikeus esteenä sille, että se päättää ”kuitenkin” soveltaa NK:n 41 §:n 3 momenttia Ognyanovin Tanskassa suorittamaan vankeusaikaan sillä perusteella, että kyse on edullisemmasta lainsäädännöstä.

132.

Täytyy myöntää, että kyseessä oleva rangaistuksen lyhentäminen on huomattava.

133.

Koska Tanskan lainsäädäntö on tiukempi siltä osin kuin kyse on rangaistusten lyhentämisestä vankeudessa tehdyn työn perusteella, NK:n 41 §:n 3 momentin soveltaminen Ognyanovin Tanskassa suorittamaan vankeusaikaan merkitsisi sitä, että hänen rangaistuksestaan vähennetään yhden vuoden, kahdeksan kuukauden ja 20 päivän sijaan kaksi vuotta, kuusi kuukautta ja 24 päivää, jolloin hänet olisi vapautettava selvästi aikaisemmin.

134.

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämä kysymys perustuu kuitenkin olettamaan, joka on suoralta kädeltä hylättävä. Sofiyski gradski sad (Sofian kaupungin alioikeus) kysyy todellisuudessa, voiko se soveltaa kansallista säännöstä, joka on kuitenkin todettu unionin oikeuden vastaiseksi, sillä perusteella, että se on asianomaiselle henkilölle edullisempi.

135.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on esittänyt tämän kysymyksen eri sanoin vireillä olevassa asiassa Ognyanov (C‑614/14) esittämässään ennakkoratkaisupyynnössä.

136.

Vastaan näin ollen samalla tavoin kuin asiassa Ognyanov antamassani ratkaisuehdotuksessa, ( 48 ) kuitenkin lisäten siihen joitakin huomautuksia.

137.

Ensinnäkin SEUT 280 artiklan mukaan ”unionin tuomioistuimen tuomiot pannaan täytäntöön”. Kuten totesin kyseisen ratkaisuehdotuksen 111 kohdassa, unionin tuomioistuin, jonka käsiteltäväksi asia on saatettu SEUT 267 artiklan perusteella, ei anna neuvoa-antavia lausuntoja. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisumenettelyssä antama tuomio sitoo kansallista tuomioistuinta kyseessä olevien unionin toimielinten toimien tulkinnan tai pätevyyden osalta sen ratkaistessa käsiteltävänään olevaa asiaa. ( 49 )

138.

Toiseksi siinä tapauksessa, että unionin tuomioistuin katsoisi, että puitepäätöksen 17 artiklan 1 ja 2 kohta ovat esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle kansalliselle säännökselle, ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen olisi, kuten edellä on todettu, tulkittava NK:n 41 §:n 3 momenttia puitepäätöksen sanamuodon ja tavoitteiden valossa ja tarvittaessa poikettava Varhoven kasatsionen sadin (kassaatiotuomioistuin) oikeuskäytännöstä, kun otetaan huomioon sen yhdenmukaista tulkintaa koskeva velvollisuus.

139.

Kolmanneksi ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle on joka tapauksessa todettava, että koska NK:n 41 §:n 3 momentti ei ole sovellettavissa asianomaisen henkilön Tanskassa suorittamaan vankeusaikaan, perusoikeuskirjan 49 artiklan 1 kohdan viimeiseen virkkeeseen sisältyvää lievemmän rikoslain taannehtivuuden sääntöä (lievemmän lain taannehtivuutta koskeva periaate) ei voida soveltaa.

140.

Neljänneksi rangaistuksen lyhentämisessä, johon ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin keskittyy, unohdetaan, että Ognyanovin siirtämisen Bulgariaan on itsessään tarkoitus olla hänelle edullisempi, koska hän voi suorittaa jäljellä olevan rangaistuksensa siinä sosiaalisessa ympäristössä, josta hän on lähtöisin, ja sillä helpotetaan siten hänen sosiaalista kuntoutustaan.

141.

Näiden seikkojen vuoksi on katsottava, että mikäli unionin tuomioistuimen mukaan puitepäätöksen 17 artiklan 1 ja 2 kohta ovat esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle kansalliselle säännökselle, ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on yhdenmukaista tulkintaa koskevan velvollisuutensa mukaisesti poikettava Varhoven kasatsionen sadin (kassaatiotuomioistuin) NK:n 41 §:n 3 momenttia koskevasta tulkinnasta ja oltava soveltamatta tätä säännöstä asianomaisen henkilön Tanskassa suorittamaan vankeusaikaan.

142.

Näiden perustelujen jälkeen haluan tehdä joitakin johtopäätöksiä puitepäätöksessä vahvistetusta toimivallan jaosta tuomion antaneen valtion ja täytäntöönpanovaltion oikeusviranomaisten välillä.

143.

Kun pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa henkilö on aluksi vankilassa tuomion antaneessa valtiossa, hänen rangaistuksensa täytäntöönpanoon sovellettava lainsäädäntö on luonnollisesti tämän valtion lainsäädäntö. Kaikkiin toimenpiteisiin, jotka vaikuttavat rangaistuksen täytäntöönpanoon kyseisen valtion alueella, olipa kyse sitten rangaistuksen käsittävän tuomion täytäntöönpanosta, kuten pidätysmääräyksestä, tai rangaistuksen lieventämisestä, kuten vankilan ulkopuolelle sijoittamisesta, sovelletaan tuomion antaneen valtion lainsäädäntöä.

144.

Kuten edellä on todettu, tuomion antaneen valtion tehtävänä on myös tutkia, onko syytä järjestää vangin siirto tämän lähtöjäsenvaltioon tai asuinjäsenvaltioon. ( 50 )

145.

Siirtäminen on varmasti rangaistuksen täytäntöönpanoa koskeva toimenpide ja erityisesti yksilökohtaista määräämistä koskeva toimenpide, jolla pyritään siihen, että henkilö voi suorittaa vankeutensa mahdollisimman lähellä perhepiiriään ja sitä sosiaalista ympäristöä, johon hänen on sopeuduttava uudelleen. ( 51 )

146.

Samalla tavoin kuin tuomion antaneen valtion on suoritettava tämä arviointi, sen on myös tutkittava, voidaanko sen kansallisen lainsäädännön mukaisesti ja vangin ponnistelut huomioon ottaen hänen hyväkseen toteuttaa muita rangaistuksen lieventämistoimenpiteitä, mukaan lukien rangaistuksen lyhentämistoimenpiteitä.

147.

Tällainen toimivallan jako velvoittaa tuomion antaneen valtion ratkaisemaan kaikki kysymykset, jotka koskevat rangaistuksen lyhentämistä ennen tuomitun siirtämistä. ( 52 )

148.

On syytä todeta, että tämä on puitepäätöksen liitteessä I olevan todistuksen vakiomallin i kohdan 2.3 kohdan tavoite sinänsä.

149.

Tuomitun siirtämisellä ei pidä tehdä kokonaan tyhjäksi niiden rangaistuksen lyhentämisten tehokasta vaikutusta, joihin tuomitulla on mahdollisesti oikeus tuomion antaneen valtion lain ja toimivaltaisen tuomioistuimen antamien ratkaisujen mukaan. ( 53 ) Tuomion antaneen valtion oikeusviranomaisten on siten kyettävä toimittamaan todistus, jossa täsmennetään paitsi tuomitun rangaistuksen kesto ja suppeassa merkityksessä täytäntöönpannun rangaistuksen kesto myös kansallisessa lainsäädännössä säädettyjen rangaistuksen lyhentämisten perusteella vähennetty määrä. Niiden on voitava esittää myös joitakin täsmennyksiä arvioinnista, joka on tehty henkilön uudelleen sopeutumista koskevista ponnisteluista.

150.

Täytäntöönpanovaltio ei näin ollen voi korvata tuomion antaneen valtion rangaistusten täytäntöönpanoa koskevaa lainsäädäntöä omalla lainsäädännöllään siinäkään tapauksessa, että sen lainsäädäntö olisi asianomaiselle henkilölle edullisempi, sillä paitsi että se olisi vastoin puitepäätöksen 17 artiklan sanamuotoa sillä myös loukattaisiin vakavasti tuomion antaneen valtion suvereniteettia ja siten vastavuoroisen tunnustamisen periaatetta.

151.

Jos tuomittu siirretään täytäntöönpanovaltioon, on täysin loogista, että tuomion antaneen valtion oikeusviranomaiset pyytävät tietoja ennenaikaista tai ehdonalaista vapauttamista koskevista sovellettavista säännöksistä, kuten puitepäätöksen 17 artiklan 3 kohdassa säädetään. On jälleen kerran pidettävä mielessä, että rikos on merkinnyt juuri tuomion antaneen valtion oikeusjärjestyksen perusteiden vastaista toimintaa. Tämän viimeksi mainitun valtion on siten oltava varma siitä, että rangaistuksen täytäntöönpano täytäntöönpanovaltion alueella on asianmukainen vastaus sen alueella tapahtuneeseen oikeusjärjestyksen perusteiden vastaiseen toimintaan. Tuomion antanut valtio arvioi siten, säilyttääkö rangaistus näiden uusien säännösten kannalta täysin sen johdonmukaisuuden, joka sillä oli tuomion antamisen aikaan. Jos se pelkää, että siirtäminen voisi johtaa sen ennenaikaisena pitämään vapauttamiseen, tai jos se katsoo, että rangaistus ei ole enää oikeassa suhteessa tekoon, se voi päättää olla siirtämättä tuomittua ja vetää pois todistuksen.

152.

Tietoja on pyydettävä ennen henkilön siirtämistä, sillä siirtämisen jälkeen tuomion antanut valtio ei voi enää saada hyväksytyksi omaa käsitystään rangaistusten täytäntöönpanotoimenpiteistä, eikä se voi arvioida uudelleen siirtopäätöstä.

153.

Tuomitun siirtäminen johtaa automaattisesti ja välttämättä siihen, että samanaikaisesti rangaistuksen täytäntöönpanoa koskeva toimivalta siirtyy täytäntöönpanovaltiolle, ja tämä johtuu samoista syistä, joihin edellä on viitattu. Yhtäältä se johtuu siitä, että rangaistuksen täytäntöönpano jatkuu vastedes tämän valtion alueella ja lainkäyttövallan alaisuudessa. Toisaalta syynä on se, että tästä siirrosta lähtien ainoastaan täytäntöönpanovaltion oikeusviranomaiset voivat lieventää rangaistuksen täytäntöönpanon edellytyksiä asianomaisen henkilön uudelleen sopeutumista koskevien ponnistelujen perusteella ja ottaen huomioon hänen taloudellisen tilanteensa, perhetilanteensa ja sosiaalisen tilanteensa.

154.

Kun siirtäminen on toteutettu, on selvää, ettei täytäntöönpanovaltion voida edellyttää pyytävän lupaa tuomion antaneelta valtiolta ennen rangaistusten yksilökohtaista määräämistä koskevan toimenpiteen toteuttamista, joka tapahtuu esimerkiksi lyhentämällä rangaistusta tai ennenaikaiseen tai ehdonalaiseen vapauteen päästämällä. Kuten edellä on todettu, kysymykset vapauteen päästämistä koskevan järjestelmän olemassaolosta, täytäntöönpanomenettelyistä ja perusteltavuudesta kuuluvat valtioille tunnustettuun valtaan päättää omasta kriminaalipolitiikastaan. Jos tällaisessa tilanteessa tuomion antaneelta valtiolta pyydettäisiin lupaa, loukattaisiin täytäntöönpanovaltion suvereniteettia ja sen tuomioistuinjärjestelmän riippumattomuutta.

155.

Täytäntöönpanovaltion on näin ollen pantava rangaistus täytäntöön aivan kuin sen omat tuomioistuimet olisivat määränneet sen. Tuomion antaneella valtiolla puolestaan ei ole vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen mukaisesti muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä täytäntöönpanovaltion voimassa olevan lainsäädännön soveltaminen, vaikka – 11.2.2003 annetussa tuomiossa Gözütok ja Brügge ( 54 ) käytettyä ilmaisua jälleen lainatakseni – sen kansallista oikeutta soveltamalla päädyttäisiinkin toisenlaiseen tulokseen. ( 55 )

156.

Puitepäätöksen tehdessään jäsenvaltiot olivat täysin tietoisia oikeudellisten järjestelmiensä eroista, jotka koskevat rikosasioissa annettujen tuomioiden täytäntöönpanoa. Esimerkiksi joissakin jäsenvaltioissa ennenaikaiseen tai ehdonalaiseen vapauteen päästämistä koskevien säännösten mukaan tuomittu vapautetaan hänen suoritettuaan kaksi kolmasosaa rangaistuksestaan, kun taas toisissa hänet voidaan vapauttaa, kun hän on suorittanut kolmasosan rangaistuksestaan. Jäsenvaltiot olivat siis täysin tietoisia siitä, että tuomitun siirtäminen voi vaikuttaa kärsittävän vapaudenmenetyksen konkreettiseen kestoon verrattuna alun perin määrättyyn rangaistukseen ja näin ollen vapauttamispäivään. ( 56 ) Juuri tästä syystä ja sellaisen vapauttamisen estämiseksi, jota tuomion antanut valtio pitäisi ”ennenaikaisena” sen alueella tehdyn rikoksen osalta, unionin lainsäätäjä on säätänyt puitepäätöksen 17 artiklan 3 kohdan ”varaumasta”. ( 57 )

157.

Tilanteessa, jossa täytäntöönpanovaltio soveltaisi tiukempia säännöksiä, tuomitun siirtäminen kyseiseen valtioon voisi todella johtaa tosiasiallisesti pidempään vankeusrangaistukseen kuin rangaistus, joka olisi suoritettu tuomion antaneessa valtiossa.

158.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ei näe sille estettä Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklassa vahvistetun oikeuden vapauteen ja turvallisuuteen kannalta, mikäli vankeusaika ei ylitä alkuperäisessä rikosoikeudenkäynnissä määrätyn vankeuden pituutta. Se ei kuitenkaan pidä mahdottomana, että tosiasiallisesti selvästi pidempi vankeusrangaistus täytäntöönpanovaltiossa voisi johtaa tuomion antaneen valtion vastuuseen Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan perusteella siirtämisestä päätettäessä ennakoitavissa olleiden seurausten vuoksi. ( 58 )

159.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Sofiyski gradski sadin (Sofian kaupungin alioikeus, Bulgaria) kysymyksiin seuraavasti: