—

The Care Bureau Ltd, edustajanaan solicitor I. Pettifer,

—

Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus, asiamiehenään L. Christie, avustajanaan barrister G. Facenna,

—

Espanjan hallitus, asiamiehenään A. Gavela Llopis,

—

Alankomaiden hallitus, asiamiehinään M. Bulterman ja M. de Ree,

—

Puolan hallitus, asiamiehenään B. Majczyna,

—

Euroopan komissio, asiamiehinään M. van Beek ja J. Enegren,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee Euroopan teollisuuden ja työnantajain keskusjärjestön (UNICE), julkisten yritysten Euroopan keskuksen (CEEP) ja Euroopan ammatillisen yhteisjärjestön (EAY) tekemästä osa-aikatyötä koskevasta puitesopimuksesta 15.12.1997 annetun neuvoston direktiivin 97/81/EY (EYVL 1998, L 14, s. 9), sellaisena kuin se on muutettuna 7.4.1998 annetulla neuvoston direktiivillä 98/23/EY (EYVL L 131, s. 10), liitteenä olevan, 6.6.1997 tehdyn osa-aikatyötä koskevan puitesopimuksen (jäljempänä osa-aikatyötä koskeva puitesopimus) 4 lausekkeen 2 kohdan ja tietyistä työajan järjestämistä koskevista seikoista 4.11.2003 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/88/EY (EUVL L 299, s. 9) 7 artiklan tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat Kathleen Greenfield ja The Care Bureau Ltd (jäljempänä Care) ja jossa on kyse sellaisen pitämättä jääneestä palkallisesta vuosilomasta maksettavan rahallisen korvauksen laskemisesta, johon Greenfield katsoo olevansa oikeutettu hänen työsuhteensa päättymisen johdosta.

3

Osa-aikatyötä koskevan puitesopimuksen 4 lausekkeessa, jonka otsikko on ”Syrjimättömyyden periaate”, määrätään seuraavaa:

4

Osa-aikatyötä koskevan puitesopimuksen 6 lausekkeen 1 kohdassa määrätään seuraavaa:

5

Direktiivin 2003/88 johdanto-osan viidennessä perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

6

Direktiivin 2003/88 7 artiklassa, jonka otsikko on ”Vuosiloma”, säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että jokainen työntekijä saa vähintään neljän viikon palkallisen vuosiloman tällaisen loman saamiselle ja myöntämiselle kansallisessa lainsäädännössä ja/tai käytännössä vahvistettujen edellytysten mukaisesti.

2.   Palkallisen vuosiloman vähimmäisaikaa ei saa korvata rahalla, paitsi kun työsuhde päättyy.”

7

Kyseisen direktiivin 15 artiklassa, jonka otsikko on ”Suotuisammat määräykset”, säädetään seuraavaa:

”Tämä direktiivi ei vaikuta jäsenvaltioiden oikeuteen soveltaa tai ottaa käyttöön lakeja, asetuksia tai hallinnollisia määräyksiä, jotka ovat työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden suojelemisen kannalta suotuisampia, eikä oikeuteen edistää tai sallia sellaisten työehtosopimusten tai työmarkkinaosapuolten välisten sopimusten soveltamista, jotka ovat työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden suojelemisen kannalta suotuisampia.”

8

Direktiivin 2003/88 17 artiklassa säädetään, että jäsenvaltiot voivat poiketa tämän direktiivin tietyistä säännöksistä. Poikkeukset direktiivin 7 artiklasta eivät kuitenkaan ole sallittuja.

9

Vuoden 1998 työaika-asetuksen (Working Time Regulations 1998, SI 1998/1833), sellaisena kuin se on muutettuna vuoden 2007 muutosasetuksella (Working Time (Amendment) Regulations 2007, SI 2007/2079, jäljempänä työaika-asetus), vuosiloma-oikeutta koskevassa 13 §:ssä säädetään seuraavaa:

– –

10

Työaika-asetuksen 13A §:ssä säädetään seuraavaa:

”1)   Jollei 26A §:n 3 ja 5 momentista muuta johdu, työntekijällä on oikeus saada kunakin lomavuotena 2 momentin mukaisesti määritettyä lisälomaa.

2)   Lisäloma, joka työntekijällä on oikeus saada 1 momentin nojalla, on

11

Työaika-asetuksen 14 §:ssä säädetään seuraavaa:

”1)   Tätä pykälää sovelletaan, jos

2)   Jos työntekijän ottama osuus lomasta on pienempi kuin se osuus, joka lomavuodesta on jo kulunut, hänen työnantajansa on maksettava hänelle loman sijasta korvaus 3 momentin mukaisesti.

3)   Edellä 2 momentin perusteella maksettavan korvauksen on oltava

4)   Merkityksellisessä sopimuksessa on mahdollista määrätä, että jos työntekijän ottama osuus lomasta ylittää osuuden, joka lomavuodesta on jo kulunut, työntekijä korvaa sen työnantajalleen suorittamalla maksun, tekemällä lisätyötä tai muulla tavoin.”

12

Greenfield otettiin Caren palvelukseen 15.6.2009 alkaen. Hän työskenteli sellaisen työsopimuksen nojalla, jossa työtunnit ja ‑päivät vaihtelivat viikosta toiseen. Kultakin viikolta maksettavan palkan suuruus vaihteli tehtyjen työpäivien ja ‑tuntien määrän mukaan.

13

Sekä Yhdistyneen kuningaskunnan oikeuden että kyseisen työsopimuksen mukaan Greenfieldillä oli oikeus saada lomaa 5,6 viikkoa vuodessa. Viitevuosi hänen lomansa laskemiseksi eli lomavuosi alkoi 15.6.

14

Greenfield lähti Carestä 28.5.2013. On selvää, että hän oli ottanut seitsemän päivää palkallista lomaa viimeisen lomavuoden aikana. Hän oli työskennellyt yhteensä 1729,5 tuntia ja ansainnut palkallista lomaa yhteensä 62,84 tuntia.

15

Greenfield otti kyseiset seitsemän päivää palkallista lomaa vuoden 2012 heinäkuussa. Kyseistä lomaa välittömästi edeltävien 12 viikon aikana hänen työrytminsä oli yksi päivä viikossa.

16

Greenfield alkoi vuoden 2012 elokuusta lukien työskennellä rytmissä, johon kuului 12 päivää peräkkäin töissä ja kaksi lepopäivää, jotka pidettiin joka toinen viikonloppu. Kyseinen rytmi merkitsi keskimääräisesti 41,4 työtuntia viikossa. Caren mukaan kaikki Greenfieldin työtunnit, tehdyt ylityötunnit mukaan lukien, käytettäisiin asianomaisen palkallista vuosilomaa koskevien oikeuksien laskemiseen.

17

Greenfield pyysi vuoden 2012 marraskuussa saada viikon palkallista lomaa. Care ilmoitti hänelle, että hän oli käyttänyt oikeutensa palkalliseen vuosilomaan vuoden 2012 kesä- ja heinäkuun välisenä aikana ottamiensa lomapäivien vuoksi. Oikeus palkalliseen lomaan lasketaan ajankohtana, jolloin loma otetaan, loman ottamista edeltävän 12 viikon jakson työrytmin perusteella. Koska Greenfield oli ottanut lomansa ajankohtana, jolloin hänen työrytminsä oli yksi päivä viikossa, hän oli ottanut loman, joka vastasi seitsemän viikon palkallista lomaa, ja käyttänyt siis koko oikeutensa palkalliseen vuosilomaan.

18

Greenfield katsoi, että hänellä oli oikeus saada korvausta pitämättä jääneestä palkallisesta lomasta, joten hän haastoi työnantajansa Employment Tribunal Birminghamiin (Birminghamin työtuomioistuin), joka hyväksyi hänen vaatimuksensa.

19

Care vaati 29.8.2013 Employment Tribunal Birminghamia (Birminghamin työtuomioistuin) esittämään perustelunsa kirjallisesti. Kyseinen tuomioistuin ehdotti 8.10.2013 ratkaisunsa harkitsemista uudelleen, koska kyseessä oleva oikeudellinen tilanne oli riittävän epäselvä siten, että unionin tuomioistuimelta voitaisiin pyytää ennakkoratkaisua. Sen jälkeen, kun asianosaiset olivat jättäneet kirjalliset huomautuksensa, Employment Tribunal Birmingham (Birminghamin työtuomioistuin) katsoi kuitenkin, ettei tällainen ennakkoratkaisupyyntö ollut tarpeen, ja esitti kirjalliset perustelut ratkaisulleen.

20

Care haki kyseiseen ratkaisuun muutosta 19.12.2013 Employment Appeal Tribunalilta (muutoksenhakuasioita käsittelevä työtuomioistuin), joka päätti lykätä asian käsittelyä Employment Tribunal Birminghamin (Birminghamin työtuomioistuin) ratkaisua odotettaessa.

21

Tällä välin eli 12.12.2013 Care oli vaatinut Employment Tribunal Birminghamia (Birminghamin työtuomioistuin) tarkastelemaan ratkaisuaan uudelleen. Kyseinen tuomioistuin hyväksyi tämän vaatimuksen 24.2.2014 pidetyssä istunnossa ja peruutti kyseisen ratkaisun yhtäältä siihen sisältyneen laskuvirheen vuoksi ja toisaalta pyytääkseen ennakkoratkaisua unionin tuomioistuimelta.

22

Greenfield väitti Employment Tribunal Birminghamissa (Birminghamin työtuomioistuin), että kansallinen oikeus – kun sitä tulkitaan unionin oikeuden valossa – edellyttää, että jo ansaittu ja otettu loma lasketaan taannehtivasti uudelleen ja sitä mukautetaan työtuntien määrän lisäämisen johdosta, esimerkiksi siirryttäessä osa-aikatyöstä kokoaikatyöhön, siten, että se on oikeassa suhteessa työtuntien uuteen määrään eikä loman ottamisajankohtana tehtyjen työtuntien määrään.

23

Care väittää, ettei unionin oikeudessa säädetä kyseisestä mahdollisuudesta suorittaa uusi laskenta ja etteivät jäsenvaltiot ole siis velvollisia ottamaan tällaista mukautusta käyttöön kansallisessa oikeudessaan.

24

Koska Employment Tribunal Birminghamilla (Birminghamin työtuomioistuin) on epäilyksiä siitä, miten unionin oikeutta on tulkittava sen käsiteltäväksi saatetussa asiassa, se päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

25

Ensimmäisellä, toisella ja kolmannella kysymyksellään, jotka on tutkittava yhdessä, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lähinnä, onko osa-aikatyötä koskevan puitesopimuksen 4 lausekkeen 2 kohtaa ja tietyistä työajan järjestämistä koskevista seikoista annetun direktiivin 2003/88 7 artiklaa tulkittava siten, että jos työntekijän tekemien työtuntien määrä lisääntyy, jäsenvaltiot ovat velvollisia säätämään tai ne eivät saa säätää, että jo ansaitut ja mahdollisesti käytetyt palkallista vuosilomaa koskevat oikeudet lasketaan uudelleen tarvittaessa taannehtivasti kyseisen työntekijän uuden työrytmin mukaan ja, jos uusi laskenta on suoritettava, kattaako kyseinen laskenta yksinomaan ajanjakson, jonka aikana mainitun työntekijän työaika on pidentynyt, vai koko viiteajanjakson.

26

Tässä yhteydessä on huomautettava, että jokaisen työntekijän oikeutta palkalliseen vuosilomaan on vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan pidettävä erityisen tärkeänä unionin sosiaalioikeuden periaatteena, josta ei voida poiketa ja jonka toimivaltaiset kansalliset viranomaiset voivat panna täytäntöön ainoastaan nimenomaisesti ilmaistuissa rajoissa (ks. mm. tuomio BECTU, C‑173/99, EU:C:2001:356, 43 kohta ja tuomio Zentralbetriebsrat der Landeskrankenhäuser Tirols, C‑486/08, EU:C:2010:215, 28 kohta).

27

Unionin tuomioistuin on vastaavasti korostanut useaan otteeseen, että jokaiselle työntekijälle annettavaa palkallista vuosilomaa koskevasta oikeudesta on kyseisenä unionin sosiaalioikeuden periaatteena määrätty nimenomaisesti Euroopan unionin perusoikeuskirjan, jolla on SEU 6 artiklan 1 kohdan mukaan sama oikeudellinen arvo kuin perussopimuksilla, 31 artiklan 2 kohdassa (ks. mm. tuomio Heimann ja Toltschin, C‑229/11 ja C‑230/11, EU:C:2012:693, 22 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

28

Mainitusta oikeuskäytännöstä ilmenee lisäksi, ettei oikeutta palkalliseen vuosilomaan voida tulkita suppeasti (ks. mm. tuomio Zentralbetriebsrat der Landeskrankenhäuser Tirols, C-486/08, EU:C:2010:215, 29 kohta sekä tuomio Heimann ja Toltschin, C-229/11 ja C-230/11, EU:C:2012:693, 23 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

29

Lisäksi on selvää, että palkallista vuosilomaa koskevan oikeuden tarkoituksena on sen mahdollistaminen, että työntekijä voi levätä työsopimuksen mukaisten tehtäviensä suorittamisesta (tuomio KHS, C‑214/10, EU:C:2011:761, 31 kohta). Oikeudet palkalliseen vuosilomaan muodostuvat, ja ne on siis laskettava suhteessa työsopimuksessa määrättyyn työrytmiin.

30

Ensinnäkin siitä aikayksiköstä, jonka mukaan kyseinen laskenta on suoritettava, on korostettava, että direktiivissä 2003/88 viikoittaisen enimmäistyöajan osalta vahvistettu yksikkö on ”tunti”.

31

Kuten direktiivin 2003/88 johdanto-osan viidennestä perustelukappaleesta ilmenee, Euroopan unionin lainsäätäjän mielestä kyseisessä direktiivissä käytetty levon käsite ja etenkin vuosittaisen levon käsite on ilmaistava päivinä, tunteina ja/tai näiden osina.

32

Tästä seuraa, että palkallista vähimmäisvuosilomaa koskevat oikeudet on laskettava direktiivissä 2003/88 tarkoitetulla tavalla suhteessa tehtyihin ja työsopimuksessa määrättyihin työpäiviin, työtunteihin ja/tai näiden osiin.

33

Siltä osin kuin on toiseksi kyse siitä työssäolojaksosta, johon palkallista vuosilomaa koskevat oikeudet liittyvät, ja niistä mahdollisista seurauksista, jotka työrytmin muuttamisella työtuntien määrän osalta voi olla tai on oltava yhtäältä jo syntyneiden lomaoikeuksien määrään ja toisaalta näiden oikeuksien käyttämiseen ajallisesti, on huomautettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan sillä, että vuosiloma pidetään myöhemmin kuin sen ajanjakson aikana, jolloin oikeudet mainittuun lomaan ovat syntyneet, ei ole minkäänlaista yhteyttä siihen työaikaan, jonka työntekijä kyseisenä myöhempänä ajanjaksona työskentelee (tuomio Zentralbetriebsrat der Landeskrankenhäuser Tirols, C‑486/08, EU:C:2010:215, 32 kohta).

34

Unionin tuomioistuin on myös jo katsonut, että se, että työaika muuttuu ja erityisesti vähenee siirryttäessä kokoaikatyöstä osa-aikatyöhön, ei voi vähentää sen vuosilomaoikeuden määrää, jonka työntekijä on ansainnut tehdessään kokoaikatyötä (tuomio Zentralbetriebsrat der Landeskrankenhäuser Tirols, C‑486/08, EU:C:2010:215, 32 kohta ja määräys Brandes, C‑415/12, EU:C:2013:398, 30 kohta).

35

Tästä seuraa, että palkallista vuosilomaa koskevien oikeuksien syntymisen osalta on erotettava toisistaan ajanjaksot, joiden aikana työntekijä on työskennellyt eri työrytmien mukaan, ja tehtyä työtä ilmaisevien yksikköjen määrään nähden syntyneiden vuosittaista lepoa ilmaisevien yksikköjen määrä on laskettava kunkin ajanjakson osalta erikseen.

36

Tätä päätelmää ei voida kyseenalaistaa osa-aikatyötä koskevan puitesopimuksen 4 lausekkeen 2 kohdassa määrätyn pro rata temporis ‑periaatteen soveltamisella.

37

Vaikka on näet totta – kuten unionin tuomioistuin on jo katsonut –, että kyseistä periaatetta on aiheellista soveltaa silloin, kun kyse on vuosiloman antamisesta sellaisen ajanjakson perusteella, jona henkilö on työskennellyt osa-aikaisesti, koska tällaisen ajanjakson osalta vuosilomaoikeuden väheneminen suhteessa sellaisen ajanjakson perusteella annettuun vuosilomaan, jona henkilö on työskennellyt kokoaikaisesti, on oikeutettua objektiivisista syistä, mainittua periaatetta ei voida kuitenkaan soveltaa jälkikäteen vuosilomaoikeuteen, joka on ansaittu sellaisen ajanjakson perusteella, jona henkilö on työskennellyt kokoaikaisesti.

38

Osa-aikatyötä koskevan puitesopimuksen 4 lausekkeen 2 kohdan määräykset ja direktiivin 2003/88 7 artiklan säännökset eivät siis edellytä jäsenvaltioita laskemaan uudelleen jo syntyneitä vuosilomaoikeuksia silloin, kun työntekijä lisää työtuntiensa määrää, mutta ne eivät ole esteenä myöskään sille, että jäsenvaltiot antavat työntekijöiden kannalta edullisempia säännöksiä ja suorittavat tällaisen uuden laskennan.

39

Kuten osa-aikatyötä koskevan puitesopimuksen 6 lausekkeen 1 kohdasta ja direktiivin 2003/88 15 artiklasta ilmenee, näillä kummallakin toimella, joilla otetaan käyttöön ainoastaan työntekijöiden tiettyjen oikeuksien vähimmäissuoja, ei rajoiteta jäsenvaltioilla ja työmarkkinajärjestöillä olevaa mahdollisuutta pitää voimassa tai ottaa käyttöön työntekijöiden kannalta edullisempia määräyksiä ja säätää tällaisesta palkallista vuosilomaa koskevien oikeuksien uudesta laskennasta.

40

On vielä todettava, ettei erolla, joka eri työrytmien välillä on tehtävä palkallista vuosilomaa koskevien oikeuksien syntymisen osalta, ole kuitenkaan vaikutusta ansaittujen oikeuksien käyttöön. Kuten oikeuskäytännöstä ilmenee, viiteajanjakson aikana ansaittu vuosiloma voidaan ottaa myöhemmän ajanjakson aikana ja ansaittu lepoaika ei menetä merkitystään palkallisella vuosilomalla työntekijän turvallisuuteen ja terveyteen olevan myönteisen vaikutuksen kannalta, vaikka sitä ei oteta sen ajanjakson aikana, jolloin oikeus siihen on syntynyt ja jolloin mainittu työntekijä on ollut kokoaikatyössä, vaan sellaisen myöhemmän ajanjakson aikana, jolloin hän on osa-aikatyössä (ks. mm. tuomio Federatie Nederlandse Vakbeweging, C‑124/05, EU:C:2006:244, 30 kohta ja tuomio KHS, C‑214/10, EU:C:2011:761, 32 kohta).

41

Sama päätelmä on tehtävä sitäkin suuremmalla syyllä silloin, kun lomaa ei ole otettu sen ajanjakson aikana, jolloin oikeus siihen on syntynyt ja jolloin työntekijä on ollut osa-aikatyössä, vaan sellaisen myöhemmän ajanjakson aikana, jolloin hän on kokoaikatyössä.

42

Siltä osin kuin on kolmanneksi kyse ajanjaksosta, joka palkallista vuosilomaa koskevien oikeuksien uuden laskennan on katettava silloin, kun – kuten pääasiassa – työntekijä, jolle palkallista vuosilomaa koskevat oikeudet ovat syntyneet sellaisen ajanjakson aikana, jona hän on työskennellyt osa-aikaisesti, lisää työtuntiensa määrää ja ryhtyy työskentelemään kokoaikaisesti, on huomautettava, että – kuten tämän tuomion 35 kohdasta seuraa – tehtyä työtä ilmaisevien yksikköjen määrää vastaava vuosittaista lepoa ilmaisevien yksikköjen määrä on laskettava kunkin ajanjakson osalta erikseen.

43

Pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa unionin oikeus edellyttää näin ollen, että palkallista vuosilomaa koskevat oikeudet lasketaan uudelleen yksinomaan sen työssäolojakson osalta, jonka aikana työntekijä on lisännyt työtuntiensa määrää. Osa-aikatyön aikana jo otettua palkallista vuosilomaa ilmaisevat yksiköt, joiden määrä ylittää tuon saman ajanjakson aikana ansaitut palkallista vuosilomaa koskevat oikeudet, on vähennettävä niistä uusista oikeuksista, jotka ovat syntyneet sen työssäolojakson aikana, jolloin työntekijä on lisännyt työtuntiensa määrää.

44

Kaikkien edellä esitettyjen seikkojen perusteella ensimmäiseen, toiseen ja kolmanteen kysymykseen on vastattava, että osa-aikatyötä koskevan puitesopimuksen 4 lausekkeen 2 kohtaa ja direktiivin 2003/88 7 artiklaa on tulkittava siten, että jos työntekijän tekemien työtuntien määrä lisääntyy, jäsenvaltioilla ei ole velvollisuutta säätää, että jo ansaitut ja mahdollisesti käytetyt palkallista vuosilomaa koskevat oikeudet lasketaan uudelleen taannehtivasti mainitun työntekijän uuden työrytmin mukaan. Uusi laskenta on kuitenkin suoritettava sen ajanjakson osalta, jolloin työaika on pidentynyt.

45

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee neljännellä ja viidennellä kysymyksellään lähinnä, onko osa-aikatyötä koskevan puitesopimuksen 4 lausekkeen 2 kohtaa ja direktiivin 2003/88 7 artiklaa tulkittava siten, että palkallista vuosilomaa koskevat oikeudet lasketaan eri periaatteiden mukaan sen mukaan, onko kyse työsuhteen päättyessä pitämättä jääneestä palkallisesta vuosilomasta maksettavan korvauksen määrittämisestä vai työsuhteen jatkuessa jäljellä olevien palkallista vuosilomaa koskevien oikeuksien määrittämisestä.

46

Tähän kysymykseen vastaamiseksi on aluksi korostettava, että – kuten ensimmäiseen, toiseen ja kolmanteen kysymykseen annetusta vastauksesta ilmenee ja toisin kuin ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin näyttää ehdottavan – sillä, onko palkallista vuosilomaa koskevat oikeudet laskettava työsuhteen kuluessa vai työsuhteen päättymisen jälkeen, ei ole mitään merkitystä kyseistä laskentaa koskevien sääntöjen kannalta.

47

Tämän jälkeen on täsmennettävä, että palkallista vuosilomaa koskevat oikeudet lasketaan itsenäisesti siihen nähden, miten työntekijälle pitämättä jääneestä vuosilomasta maksettava rahallinen korvaus lasketaan, koska kyseisten oikeuksien määrä on laskettava ennen kuin viimeksi mainittu korvaus voidaan määrittää.

48

Lopuksi on huomautettava, että direktiivissä 2003/88 ei ole säännöstä, jolla nimenomaisesti vahvistettaisiin, miten palkallisen vuosiloman vähimmäiskauden tai ‑kaudet korvaava rahallinen korvaus lasketaan siinä tapauksessa, jossa työsuhde päätetään (tuomio Schultz-Hoff ym., C‑350/06 ja C‑520/06, EU:C:2009:18, 57 kohta).

49

Tässä yhteydessä on todettava, ettei myöskään osa-aikatyötä koskevassa puitesopimuksessa todeta mitään kyseisen korvauksen laskentasäännöistä.

50

Oikeuskäytännön mukaan direktiivin 2003/88 7 artiklan 1 kohdassa käytetty ilmaisu ”palkallinen vuosiloma” tarkoittaa kuitenkin, että palkanmaksua on jatkettava direktiivissä tarkoitetun vuosiloman keston ajan ja että työntekijälle on toisin sanoen maksettava normaalia palkkaa tämän lepojakson ajalta (tuomio Schultz-Hoff ym., C‑350/06 ja C‑520/06, EU:C:2009:18, 58 kohta).

51

Oikeuskäytännössä on lisäksi katsottu, että kun kyse on työntekijästä, joka ei tahdostaan riippumattomista syistä ole kyennyt käyttämään oikeuttaan palkalliseen vuosilomaan ennen työsuhteen päättymistä, se lomakorvaus, johon hänellä on oikeus, on laskettava siten, että kyseinen työntekijä asetetaan sitä asemaa vastaavaan asemaan, jossa hän olisi ollut, jos hän olisi käyttänyt kyseistä oikeutta työsuhteensa kestäessä. Tästä seuraa, että työntekijän normaali palkka, toisin sanoen palkka, jonka maksamista on jatkettava palkallista vuosilomaa vastaavan lepokauden aikana, on myös ratkaiseva tekijä laskettaessa työsuhteen päättyessä pitämättä jääneestä vuosilomasta maksettavaa rahallista korvausta (tuomio Schultz-Hoff ym., C‑350/06 ja C‑520/06, EU:C:2009:18, 61 kohta).

52

Pitämättä jääneestä palkallisesta vuosilomasta maksettava rahallinen korvaus on siis laskettava niiden samojen sääntöjen mukaan, joita sovelletaan normaalin palkan laskentaan, eikä kyseisen laskennan suorittamisajankohdalla ole lähtökohtaisesti merkitystä.

53

Ei voida kuitenkaan pitää mahdottomana, etteikö ajankohdalla, jolloin kyseinen laskenta on suoritettava, voisi olla vaikutusta näihin laskentasääntöihin.

54

Kuten unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, on niin, että jos palkka koostuu useista osista, normaalin palkan määrittäminen edellyttää erityistä analyysiä. Tällaisessa tilanteessa kansallisen tuomioistuimen tehtävänä on arvioida oikeuskäytännössä vahvistettujen periaatteiden valossa, saavutetaanko edustavana pidetyn viiteajanjakson keskiarvon perusteella normaalin palkan ja pitämättä jääneestä vuosilomasta maksettavan rahallisen korvauksen laskentamenetelmillä direktiivin 2003/88 7 artiklan tavoiteltu päämäärä (ks. vastaavasti tuomio Lock, C‑539/12, EU:C:2014:351, 34 kohta).

55

Vaikka unionin tuomioistuimen käytössä olevasta asiakirja-aineistosta ei ilmenekään, että Greenfieldin palkka koostui useista osista, tämän tuomion edellä olevassa kohdassa kuvattua vastaava erityinen analyysi olisi kuitenkin tarpeen etenkin, jos palkalliselta lomalta maksettavan palkan määrän ja pitämättä jääneestä lomasta maksettavan korvauksen määrä eroavat toisistaan sen johdosta, että Greenfieldin palkka on vaihdellut ajallisesti työaikayksikköön nähden.

56

Kansallisen tuomioistuimen on siis pääasiassa tarkastettava, koostuiko Greenfieldin palkka useista osista tai onko palkka vaihdellut asianomaisen osapuolen viimeisen työvuoden aikana siihen työaikayksikköön nähden, johon se liittyi, jotta voidaan määrittää, onko kansallisessa oikeudessa säädetty pitämättä jääneestä palkallisesta vuosilomasta maksettavan rahallisen korvauksen laskentamenetelmä unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössään vahvistamien sääntöjen ja kriteerien sekä direktiivin 2003/88 7 artiklalla tavoitellun päämäärän mukainen.

57

Edellä esitettyjen seikkojen nojalla neljänteen ja viidenteen kysymykseen on vastattava, että osa-aikatyötä koskevan puitesopimuksen 4 lausekkeen 2 kohtaa ja direktiivin 2003/88 7 artiklaa on tulkittava siten, että palkallista vuosilomaa koskevat oikeudet on laskettava samojen periaatteiden mukaan siitä riippumatta, onko kyse työsuhteen päättyessä pitämättä jääneestä palkallisesta vuosilomasta maksettavan korvauksen määrittämisestä vai työsuhteen jatkuessa jäljellä olevien palkallista vuosilomaa koskevien oikeuksien määrittämisestä.

58

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (kuudes jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: