—

Pfeifer & Langen GmbH & Co. KG, edustajanaan Rechtsanwalt D. Ehle,

—

Bundesanstalt für Landwirtschaft und Ernährung, asiamiehinään W. Wolski ja J. Jakubiec,

—

Kreikan hallitus, asiamiehinään I. Chalkias, E. Leftheriotou ja O. Tsirkinidou,

—

Euroopan komissio, asiamiehinään P. Rossi ja G. von Rintelen,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee Euroopan yhteisöjen taloudellisten etujen suojaamisesta 18.12.1995 annetun neuvoston asetuksen (EY, Euratom) N:o 2988/95 (EYVL L 312, s. 1) 3 artiklan 1 kohdan tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa kantajana on Pfeifer & Langen GmbH & Co. KG (jäljempänä Pfeifer & Langen) ja vastaajana Bundesanstalt für Landwirtschaft und Ernährung (Saksan liittovaltion maatalous- ja elintarvikeviranomainen, jäljempänä BLE) ja joka koskee sellaisten varastointikustannuksia koskevien korvausten takaisin perimistä, jotka Pfeifer & Langenin väitetään saaneen perusteettomasti Euroopan unionin taloudellisten etujen vastaisesti.

3

Sokerialan varastointikustannusten korvausjärjestelmän soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä 18.8.1978 annetun komission asetuksen (ETY) N:o 1998/78 (EYVL L 231, s. 5), sellaisena kuin se on muutettuna 13.6.1988 annetulla komission asetuksella (ETY) N:o 1714/88 (EYVL L 152, s. 23; jäljempänä asetus N:o 1998/78) 13 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jokaisen korvaukseen oikeutetun on ilmoitettava asianomaiselle jäsenvaltiolle viimeistään jokaisen kuukauden 15 päivänä:

– –”

4

Asetuksen N:o 2988/95 johdanto-osan kolmannesta viidenteen perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”– – on – – tärkeää torjua [unionin] taloudellisia etuja vahingoittavat toimet kaikilla aloilla,

[unionin] taloudellisiin etuihin kohdistuvien petosten tehokas torjunta edellyttää yhteisen oikeudellisen kehyksen luomista kaikille [unionin] politiikan kattamille aloille,

väärinkäytösten tunnusmerkistöt täyttävistä menettelyistä sekä hallinnollisista toimenpiteistä ja seuraamuksista säädetään alakohtaisissa säännöstöissä tämän asetuksen mukaisesti.”

5

Tämän asetuksen 1 artiklan sanamuoto on seuraava:

”1.   [Unionin] taloudellisten etujen suojaamiseksi annetaan yleinen säännöstö [unionin] oikeuteen kohdistuvia väärinkäytöksiä [koskevista] yhtenäisistä tarkastuksista sekä hallinnollisista toimenpiteistä ja seuraamuksista.

2.   Väärinkäytösten tunnusmerkit toteuttaa jokainen [unionin] oikeuden säännöksen tai määräyksen rikkominen, joka johtuu taloudellisen toimijan teosta tai laiminlyönnistä ja jonka tuloksena on tai voisi olla vahinko [unionin] yleiselle talousarviolle tai [sen] hoidossa oleville talousarvioille, joko suoraan [unionin] puolesta kannettujen omien varojen vähenemisen tai lakkaamisen taikka perusteettoman menon takia.”

6

Asetuksen 3 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Seuraamusmenettelyn vanhentumisaika on neljä vuotta 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta väärinkäytöksestä. Alakohtaisissa säännöstöissä voidaan kuitenkin säätää lyhyemmästä määräajasta, joka ei saa olla kolmea vuotta lyhyempi.

Jatkuvien tai toistuvien väärinkäytösten osalta vanhentumisaika alkaa kulua siitä päivästä, jona väärinkäyttö on päättynyt. – –

Seuraamusmenettelyn vanhentuminen keskeytyy [oikeammin: katkeaa], kun toimivaltainen viranomainen antaa asianomaiselle henkilölle tiedoksi tutkimuksen tai menettelyn vireilletulon, joka liittyy väärinkäytökseen [oikeammin: kun toimivaltaisen viranomaisen toimi, joka koskee väärinkäytöksen tutkimista tai väärinkäytökseen liittyvää seuraamusmenettelyä, on saatettu asianomaisen henkilön tietoon]. Vanhentumisaika alkaa kulua uudelleen jokaisesta keskeyttävästä [oikeammin: katkaisevasta] toimesta.

Vanhentumisaika päättyy kuitenkin viimeistään sinä päivänä, jona kaksinkertaisen vanhentumisajan pituinen aika päättyy ilman, että toimivaltainen viranomainen on määrännyt seuraamuksesta, paitsi niissä tapauksissa, joissa hallinnollinen menettely on keskeytetty 6 artiklan 1 kohdan mukaisesti.”

7

Saman asetuksen 4 artiklan 1 ja 4 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Kaikista väärinkäytöksistä seuraa yleensä perusteettomasti saadun etuuden periminen takaisin siten, että

– –

4.   Tässä artiklassa säädettyjä toimenpiteitä ei pidetä seuraamuksina.”

8

Asetuksen N:o 2988/95 6 artiklan 1 kohdan sanamuoto on seuraava:

”Taloudellisten seuraamusten kuten hallinnollisten sakkojen määräämistä voidaan lykätä toimivaltaisen viranomaisen päätöksellä, jos kyseistä henkilöä vastaan on aloitettu rikosoikeudellinen menettely samojen seikkojen perusteella. Hallinnollisen menettelyn lykkäämisestä seuraa 3 artiklassa tarkoitetun vanhentumisajan keskeytyminen.”

9

Ennakkoratkaisupyynnöstä käy ilmi, että Pfeifer & Langen, joka on sokeria jalostava yhtiö, sai korvauksia valkoisen sokerin varastointikustannuksista sokerialan yhteisen markkinajärjestelyn nojalla markkinointivuosia 1987/1988–1996/1997 varten.

10

Saksan tulliviranomaisten 9.10.1997 Pfeifer & Langenin tiloissa suorittamassa tarkastuksessa kävi ilmi, että tämä oli jättänyt ilmoittamatta näitä samoja markkinointivuosia koskevissa varastointikustannusten korvaushakemuksissa tuotantokiintiöt ylittävät sokerin – eli C-sokerin – tietyt tuotantomäärät, joten se oli hakenut ja saanut tietyn määrän perusteettomia korvauksia. Tämän tarkastuksen jälkeen Saksan virallinen syyttäjä aloitti rikostutkinnan Pfeifer & Langenin vastuuhenkilöitä vastaan veropetoksen ja sokerin varastointitukiin liittyvän petoksen vuoksi.

11

Tämän tutkinnan yhteydessä perustettiin tullitarkastusviraston erikoisyksikkö, johon kuului eri hallintoelimiä kuten BLE. Lokakuussa 1999 tämä erikoisyksikkö takavarikoi arviointia varten markkinointivuosia 1987/1988–1996/1997 koskevia Pfeifer & Langenille kuuluvia asiakirjoja. Vuonna 2000 kyseinen yksikkö kuuli lisäksi useita tämän yhtiön työntekijöitä todistajina.

12

Helmikuussa 2002 BLE laati loppuselvityksen tukipetoksista (jäljempänä loppuselvitys). Tässä loppuselvityksessä katsottiin muun muassa, että erikoisyksikön toteamat seikat osoittivat, että Pfeifer & Langen oli hakenut markkinointivuosia 1987/1988–1996/1997 koskevien valkoisen sokerin varastointikustannusten korvauksia perusteettomasti ja että ne oli myönnetty sille perusteettomasti.

13

BLE kumosi 30.1.2003 loppuselvityksen perusteella tekemällään päätöksellä osittain päätökset heinäkuun 1988 ja kesäkuun 1989 välistä aikaa koskevien varastointikustannusten korvauksista ja velvoitti Pfeifer & Langenin palauttamaan perusteettomasti saadut summat. Tällöin Pfeifer & Langen teki BLE:lle oikaisuvaatimuksen väittäen muun muassa, että markkinointivuotta 1988/1989 koskevat väitetyt väärinkäytökset olivat vanhentuneet.

14

Vuonna 2004 tulliviranomaiset lopettivat veronkiertoa koskevan seuraamusmenettelyn Pfeifer & Langenin kanssa tehdyn sovinnon jälkeen.

15

BLE hyväksyi 4.10.2006 tekemällään päätöksellä osittain Pfeifer & Langenin oikaisuvaatimuksen ja tämän johdosta alensi palautettavaa summaa. Tämä yksikkö katsoi kuitenkin, että markkinointivuotta 1988/1989 koskevat väärinkäytökset eivät olleet vanhentuneet, koska asetuksen N:o 2988/95 3 artiklan 1 kohdassa säädetty neljän vuoden vanhentumisaika katkesi näitä samoja väärinkäytöksiä koskevien, tullitarkastusviraston erikoisyksikön ja syyttäjän toteuttamien erilaisten tutkimista tai seuraamusmenettelyä koskevien toimien perusteella. Lisäksi BLE katsoi, että Pfeifer & Langenin toimintaa oli pidettävä toistuvina väärinkäytöksinä, joten vanhentumisaika alkoi kulua vasta viimeisestä todetusta vuonna 1997 tapahtuneesta väärinkäytöksestä.

16

Pfeifer & Langen nosti 7.11.2006 tästä BLE:n päätöksestä kanteen Verwaltungsgericht Kölnissä (Kölnin hallintotuomioistuin). Yhtiö väitti kanteessaan muun muassa, että siltä osin kuin oli kyse sen tekemiksi väitetyistä markkinointivuosia 1988/1989 koskevista väärinkäytöksistä, asetuksen N:o 2988/95 3 artiklan 1 kohdan neljännessä alakohdassa säädetty kahdeksan vuoden pituinen vanhentumisaika oli päättynyt vuoden 1997 heinäkuussa ilman että sille olisi määrätty seuraamus ennen tätä vanhentumisajan päättymistä.

17

Koska Verwaltungsgericht Köln hylkäsi Pfeifer & Langenin kanteen seuraamusmenettelyn vanhentumisen osalta, tämä yhtiö valitti ennakkoratkaisua pyytäneeseen tuomioistuimeen.

18

Viimeksi mainitun tuomioistuimen mukaan Pfeifer & Langenin valitukseen annettava ratkaisu riippuu asetuksen N:o 2988/95 3 artiklan 1 kohdassa säädettyjen vanhentumisaikoja koskevien säännösten tulkinnasta.

19

Näissä olosuhteissa Oberverwaltungsgericht für das Land Nordrhein-Westfalen (Nordrhein-Westfalenin osavaltion ylin hallintotuomioistuin) on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

20

Ensinnäkin on huomautettava, että asetuksen N:o 2988/95 1 artiklassa annetaan ”yleinen säännöstö [unionin] oikeuteen kohdistuvia väärinkäytöksiä [koskevista] yhtenäisistä tarkastuksista sekä hallinnollisista toimenpiteistä ja seuraamuksista”, jotta – kuten kyseisen asetuksen johdanto-osan kolmannesta perustelukappaleesta käy ilmi – voidaan ”torjua unionin taloudellisia etuja vahingoittavat toimet kaikilla aloilla” (ks. tuomio Handlbauer, C-278/02, EU:C:2004:388, 31 kohta; tuomio Josef Vosding Schlacht-, Kühl- und Zerlegebetrieb ym., C-278/07–C-280/07, EU:C:2009:38, 20 kohta ja tuomio Pfeifer & Langen, C-564/10, EU:C:2012:190, 36 kohta).

21

Tässä yhteydessä asetuksen N:o 2988/95 3 artiklan 1 kohdassa otetaan käyttöön seuraamusmenettelyä koskeva neljän vuoden vanhentumisaika, joka alkaa kulua väärinkäytöksestä, tai jatkuvan tai toistuvan väärinkäytöksen osalta siitä päivästä, jona väärinkäytös on päättynyt. Tämän säännöksen mukaan voidaan alakohtaisissa säännöstöissä kuitenkin säätää lyhyemmästä määräajasta, joka ei saa olla kolmea vuotta lyhyempi.

22

Koska pääasiassa merkityksellinen alakohtainen säännöstö, joka muodostuu sokerialan varastointikustannusten korvausta koskevista unionin säännöistä ja erityisesti asetuksesta N:o 1998/78, ei sisällä vanhentumista koskevia erityisiä säännöksiä, on sovellettava asetuksen N:o 2988/95 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua neljän vuoden määräaikaa.

23

Tätä määräaikaa sovelletaan sekä niihin väärinkäytöksiin, jotka johtavat asetuksen 5 artiklassa tarkoitetun hallinnollisen seuraamuksen määräämiseen, että pääasiassa kyseessä olevien kaltaisiin väärinkäytöksiin, joihin kohdistetaan perusteettomasti saadun edun takaisin perimistä koskeva kyseisen asetuksen 4 artiklassa tarkoitettu hallinnollinen toimenpide (ks. vastaavasti tuomio Handlbauer, C-278/02, EU:C:2004:388, 33 ja 34 kohta; tuomio Josef Vosding Schlacht-, Kühl- und Zerlegebetrieb ym., C-278/07–C-280/07, EU:C:2009:38, 22 kohta sekä tuomio Cruz & Companhia, C-341/13, EU:C:2014:2230, 45 kohta).

24

Toiseksi on huomautettava, että asetuksen N:o 2988/95 3 artiklan 1 kohdassa mainitun määräajan tarkoituksena on taata taloudellisten toimijoiden oikeusvarmuus (ks. vastaavasti tuomio Handlbauer, C-278/02, EU:C:2004:388, 40 kohta ja tuomio SGS Belgium ym., C-367/09, EU:C:2010:648, 68 kohta). Toimijoiden on nimittäin voitava määrittää, mitkä niiden toimenpiteistä ovat lopullisia ja mihin voidaan vielä kohdistaa seuraamuksia.

25

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kysymyksiin on vastattava näiden seikkojen valossa.

26

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ensimmäisen kysymyksen a alakohdassa, onko asetuksen N:o 2988/95 3 artiklan 1 kohdan kolmatta alakohtaa tulkittava siten, että tässä säännöksessä tarkoitetun ”toimivaltaisen viranomaisen” on katsottava tarkoittavan viranomaista, joka on kansallisen oikeuden nojalla toimivaltainen myöntämään tai perimään takaisin summat, jotka on saatu perusteettomasti unionin taloudellisten etujen vastaisesti.

27

Tästä on todettava, että unionin tuomioistuimelle toimitetusta asiakirja-aineistosta käy ilmi, että BLE on Saksan oikeuden nojalla toimivaltainen varastointikustannusten korvaamiseen ja perusteettomasti saatujen korvausten takaisin perimiseen, kun taas tulliviranomaisilla on toimivalta varastointikustannusten korvaamista koskevan petoksen tutkimiseen. Viimeksi mainitut viranomaiset ovat siis asiakirja-aineiston perusteella suorittaneet pääosan pääasiassa kyseessä olevien väärinkäytösten tutkimista ja seuraamusmenettelyä koskevista toimista.

28

Tässä yhteydessä Pfeifer & Langen katsoo, että ainoastaan BLE:tä on nyt käsiteltävässä asiassa pidettävä asetuksen N:o 2988/95 3 artiklan 1 kohdan kolmannessa alakohdassa tarkoitettuna toimivaltaisena viranomaisena, koska vain sillä on toimivalta myöntää ja periä takaisin varastointikustannusten korvauksia. Pfeifer & Langenin mukaan tästä seuraa se, että tulliviranomaisten suorittamat tutkimista tai seuraamusmenettelyä koskevat toimet eivät aiheuttaneet pääasiassa kyseessä olevien seuraamusten vanhentumisajan katkeamista.

29

On huomautettava, että asetuksen N:o 2988/95 3 artiklan 1 kohdan kolmannen alakohdan mukaan seuraamusmenettelyn vanhentuminen voi katketa, kun toimivaltaisen viranomaisen toimi, joka koskee väärinkäytöksen tutkimista tai väärinkäytökseen liittyvää seuraamusmenettelyä, on saatettu asianomaisen henkilön tietoon.

30

Tämän sanamuodon perusteella on todettava, että tässä säännöksessä tarkoitettu toimivaltaisen viranomaisen käsite tarkoittaa viranomaista, jolla on toimivalta suorittaa kyseessä olevia tutkimista tai seuraamusmenettelyä koskevia toimia.

31

Asetuksen N:o 2988/95 3 artiklan 1 kohdan kolmannen alakohdan sanamuoto ei sitä vastoin mitenkään anna ymmärtää, että tämän viranomaisen olisi oltava sama kuin se viranomainen, jolla on toimivalta myöntää tai periä takaisin perusteettomasti unionin taloudellisten etujen vastaisesti saatuja summia.

32

Tästä on korostettava, että unionin oikeuden asiaa koskevien sääntöjen puuttuessa on jokaisen jäsenvaltion asiana määrittää kansallisen oikeuden nojalla viranomaiset, jotka ovat toimivaltaisia toteuttamaan asetuksen N:o 2988/95 1 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuja väärinkäytösten tutkimista ja väärinkäytöksiin liittyviä seuraamusmenettelyjä koskevia toimia. Näin ollen jäsenvaltiot voivat vapaasti myöntää väärinkäytöksiä koskevia seuraamusmenettelyjä koskevan toimivallan eri viranomaiselle kuin se viranomainen, joka nyt käsiteltävässä asiassa myöntää tai perii takaisin varastointikustannusten korvauksia, sillä edellytyksellä, että nämä jäsenvaltiot eivät tässä yhteydessä heikennä unionin oikeuden tehokasta soveltamista.

33

Edellä esitetyn perusteella on ensimmäisen kysymyksen a alakohtaan vastattava, että asetuksen N:o 2988/95 3 artiklan 1 kohdan kolmatta alakohtaa on tulkittava siten, että tässä säännöksessä olevan toimivaltaisen viranomaisen käsitteen on katsottava tarkoittavan viranomaista, jolla on kansallisen oikeuden nojalla toimivalta toteuttaa kyseessä olevia tutkimisia tai seuraamusmenettelyä koskevia toimia, ja tämä viranomainen voi olla eri viranomainen kuin se, joka myöntää tai perii takaisin perusteettomasti unionin taloudellisten etujen vastaisesti saatuja summia.

34

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee toisella kysymyksellään, onko asetuksen N:o 2988/95 3 artiklan 1 kohdan kolmatta alakohtaa tulkittava siten, että väärinkäytöksen tutkimista tai väärinkäytökseen liittyvää seuraamusmenettelyä koskevia toimia on saatettu tässä säännöksessä tarkoitetun asianomaisen henkilön tietoon, mikäli tämän henkilön ollessa oikeushenkilö nämä toimet on annettu tiedoksi sen työntekijöille kuultaessa heitä todistajina.

35

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa tästä, että useita Pfeifer & Langenin työntekijöitä on kuultu todistajina yhtiötä koskevan tutkinnan yhteydessä. Tältä osin kyseinen tuomioistuin pohtii, riittääkö pääasiassa kyseessä olevia väärinkäytöksiä koskevien seuraamusmenettelyjen vanhentumisen katkaisemiseksi se, että tutkimista tai seuraamusmenettelyä koskevat toimet on saatettu näiden henkilöiden tietoon.

36

Aluksi on todettava, että asetuksen N:o 2988/95 3 artiklan 1 kohdan kolmannen alakohdan sanamuodosta käy ilmi, että asianomaisen henkilön käsitteellä tarkoitetaan taloudellista toimijaa, jonka epäillään syyllistyneen tutkimisen tai seuraamusmenettelyn kohteena oleviin väärinkäytöksiin, ja nyt käsiteltävässä asiassa siis Pfeifer & Langenia.

37

Seuraavaksi on todettava, että asetuksessa N:o 2988/95 ei säädetä erityisiä menettelysääntöjä, joiden mukaisesti tämän asetuksen 3 artiklan 1 kohdan kolmannessa alakohdassa tarkoitettu ”tutkimista tai seuraamusmenettelyä koskeva toimi” on saatettava asianomaisen henkilön tietoon.

38

Tämän edellytyksen voidaan katsoa täyttyvän, kun kaikkien tosiseikkojen perusteella voidaan päätellä, että kyseessä olevat tutkimista tai seuraamusmenettelyä koskevat toimet on tosiasiallisesti saatettu asianomaisen henkilön tietoon. Kun on kyse oikeushenkilöstä, tämä edellytys täyttyy, mikäli kyseessä oleva toimi on tosiasiallisesti saatettu sellaisen henkilön tietoon, jonka voidaan kansallisen oikeuden nojalla katsoa toimivan oikeushenkilön lukuun, mikä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tutkittava.

39

Kaiken edellä esitetyn perusteella on toiseen kysymykseen vastattava, että asetuksen N:o 2988/95 3 artiklan 1 kohdan kolmatta alakohtaa on tulkittava siten, että väärinkäytöksen tutkimista tai väärinkäytökseen liittyvää seuraamusmenettelyä koskevat toimet on saatettu tässä säännöksessä tarkoitetun ”asianomaisen henkilön” tietoon, kun kaikkien tosiseikkojen perusteella voidaan päätellä, että kyseessä olevat tutkimista tai seuraamusmenettelyä koskevat toimet on tosiasiallisesti saatettu asianomaisen henkilön tietoon. Kun on kyse oikeushenkilöstä, tämä edellytys täyttyy, mikäli kyseessä oleva toimi on tosiasiallisesti saatettu sellaisen henkilön tietoon, jonka voidaan kansallisen oikeuden nojalla katsoa toimivan oikeushenkilön lukuun, mikä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tutkittava.

40

Ensimmäisen kysymyksen b alakohdalla ja kolmannella kysymyksellä, joita on syytä tarkastella yhdessä, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee, onko asetuksen N:o 2988/95 3 artiklan 1 kohdan kolmatta alakohtaa tulkittava yhtäältä siten, että toimen on koskettava konkreettista toimijan väärinkäytöstä sekä hallinnollista toimenpidettä tai seuraamusta, jotta sitä voidaan pitää tässä säännöksenä tarkoitettuna ”tutkimista tai seuraamusmenettelyä koskevana toimena”, ja toisaalta siten, että pääasiassa kyseessä olevan loppuselvityksen kaltainen selvitys, jossa arvioidaan väärinkäytöksiä koskevia epäilyjä koskevan tutkimisen tuloksia ja jossa ei pyydetä tutkituista toimenpiteistä lisätietoja asianomaiselta henkilöltä, voi olla tällainen toimi.

41

Unionin tuomioistuin on jo aiemmin katsonut asetuksen N:o 2988/95 3 artiklan 1 kohdan kolmannessa alakohdassa tarkoitetun tutkimista tai seuraamusmenettelyä koskevan toimen käsitteestä, että vanhentumisajan, sellaisena kuin siitä on säädetty tässä säännöksessä, tarkoituksena on oikeusvarmuuden takaaminen ja että tällaisen tehtävän täysimääräinen täyttäminen ei olisi mahdollista, jos tämä vanhentumisaika voitaisiin katkaista millä tahansa kansallisen hallintoviranomaisen yleisellä valvontatoimella ilman yhteyttä väärinkäytöksiä koskeviin epäilyihin, jotka kohdistuvat riittävän täsmällisesti rajattuihin toimenpiteisiin (ks. tuomio SGS Belgium ym., C-367/09, EU:C:2010:648, 68 kohta).

42

Sitä vastoin silloin, kun kansalliset viranomaiset toimittavat jollekulle henkilölle kertomuksen, jossa tuodaan esiin väärinkäytös, johon hän on omalta osaltaan myötävaikuttanut nimenomaisen toimenpiteen yhteydessä, pyytävät häneltä kyseisestä toimenpiteestä lisätietoja tai määräävät hänelle seuraamuksen mainitun toimenpiteen vuoksi, kyseiset viranomaiset toteuttavat asetuksen N:o 2988/95 3 artiklan 1 kohdan kolmannessa alakohdassa tarkoitettuja toimia, jotka ovat riittävän täsmällisiä ja jotka liittyvät väärinkäytöksen tutkimiseen tai seuraamusmenettelyyn (tuomio SGS Belgium ym., C-367/09, EU:C:2010:648, 69 kohta ja tuomio Chambre de commerce et d’industrie de l’Indre, C-465/10, EU:C:2011:867, 61 kohta).

43

Tästä seuraa se, että toimen on rajattava riittävän täsmällisesti ne toimenpiteet, joihin väärinkäytösepäilyt kohdistuvat, jotta se voidaan katsoa asetuksen N:o 2988/95 3 artiklan 1 kohdan kolmannessa alakohdassa tarkoitetuksi tutkimista tai seuraamusmenettelyä koskevaksi toimeksi. Tämä täsmällisyysvaatimus ei kuitenkaan edellytä sitä, että kyseisessä toimessa mainitaan mahdollisuus määrätä erityisestä hallinnollisesta seuraamuksesta tai toimenpiteestä.

44

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin korostaa kuitenkin, että tuomiota SGS Belgium ym. (C-367/09, EU:C:2010:648) ja tuomiota Chambre de commerce et d’industrie de l’Indre (C-465/10, EU:C:2011:867) voidaan tulkita niin, että niiden mukaan pääasiassa kyseessä olevan loppuselvityksen kaltaiseen selvitykseen on ehdottomasti sisällyttävä asianomaiselle henkilölle osoitettu lisätietoja koskeva pyyntö, jotta se voitaisiin katsoa asetuksen N:o 2988/95 3 artiklan 1 kohdan kolmannessa alakohdassa tarkoitetuksi tutkimista tai seuraamusmenettelyä koskevaksi toimeksi.

45

Tästä on todettava, että unionin tuomioistuin on näissä tuomioissa tyytynyt luettelemaan esimerkinomaisesti toimia, joiden voidaan katsoa rajaavan riittävän täsmällisesti toimenpiteet, joita väärinkäytösepäilyt koskevat.

46

Näin ollen pääasiassa kyseessä olevan loppuselvityksen kaltainen selvitys voidaan katsoa asetuksen N:o 2988/95 3 artiklan 1 kohdan kolmannessa alakohdassa tarkoitetuksi tutkimista tai seuraamusmenettelyä koskevaksi toimeksi, mikäli siinä rajataan riittävän täsmällisesti toimenpiteet, joita väärinkäytösepäilyt koskevat, mikä ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen on tutkittava, siinäkin tapauksessa, että selvitykseen ei sisälly asianomaiselle henkilölle osoitettua lisätietoja koskevaa pyyntöä.

47

Edellä esitetyn perusteella on ensimmäisen kysymyksen b alakohtaan ja kolmanteen kysymykseen vastattava, että asetuksen N:o 2988/95 3 artiklan 1 kohdan kolmatta alakohtaa on tulkittava siten, että toimen on rajattava riittävän täsmällisesti ne toimenpiteet, joihin väärinkäytösepäilyt kohdistuvat, jotta se voidaan katsoa tässä säännöksessä tarkoitetuksi tutkimista tai seuraamusmenettelyä koskevaksi toimeksi. Tämä täsmällisyysvaatimus ei kuitenkaan edellytä sitä, että kyseisessä toimessa mainitaan mahdollisuus erityisen hallinnollisen seuraamuksen tai toimenpiteen määräämiseen. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tutkittava, täyttääkö pääasiassa kyseessä oleva selvitys tämän edellytyksen.

48

Neljännellä ja kahdeksannella kysymyksellä, joita on syytä tarkastella yhdessä, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee, onko asetuksen N:o 2988/95 3 artiklan 1 kohdan toista alakohtaa tulkittava siten, että yhtäältä useiden väärinkäytösten on oltava tiiviissä ajallisessa yhteydessä, jotta niitä voidaan pitää tässä säännöksessä tarkoitettuna toistuvana väärinkäytöksenä, ja että toisaalta valmistajan varastoimien sokerimäärien laskemiseen liittyviä eri markkinointivuosina tapahtuneita väärinkäytöksiä, jotka ovat johtaneet saman valmistajan tekemiin näitä määriä koskeviin virheellisiin ilmoituksiin ja näin ollen perusteettomasti maksettaviin varastointikustannusten korvauksiin, voidaan pitää kyseisessä säännöksessä tarkoitettuna toistuvana väärinkäytöksenä.

49

Aluksi on huomautettava, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan väärinkäytös on asetuksen N:o 2988/95 3 artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa tarkoitetulla tavalla jatkuva tai toistuva, kun sen tekee toimija, joka saa taloudellisia etuja joukosta samankaltaisia toimenpiteitä, joilla rikotaan samaa unionin oikeuden säännöstä (ks. tuomio Vonk Dairy Products, C-279/05, EU:C:2007:18, 41 kohta).

50

Tämän määritelmän osalta ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii aluksi sitä, onko kahden tai useamman väärinkäytöksen tiivis ajallinen yhteys välttämätön, jotta väärinkäytöksiä voitaisiin pitää asetuksen N:o 2988/95 3 artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa tarkoitettuna toistuvana väärinkäytöksenä. Tämän tuomioistuimen mukaan tietyt toimenpiteet, joista pääasian kantajaa arvostellaan, on nyt käsiteltävässä asiassa suoritettu ainoastaan eri markkinointivuosien aikana.

51

Tästä on huomautettava, kuten tämän tuomion 24 kohdassa on todettu, että asetuksen N:o 2988/95 3 artiklan 1 kohdassa mainitun määräajan tarkoituksena on taata toimijoiden oikeusvarmuus, koska niiden on voitava määrittää, mitkä niiden toimenpiteistä ovat lopullisia ja mihin voidaan vielä kohdistaa seuraamuksia.

52

On kuitenkin todettava, että väärinkäytöksiä ei voida pitää asetuksen N:o 2988/95 3 artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa tarkoitettuna toistuvana väärinkäytöksenä, jos niiden välissä on ajanjakso, joka on pidempi kuin saman kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädetty neljän vuoden pituinen vanhentumisaika. Tällaisessa tilanteessa näillä eri väärinkäytöksillä ei nimittäin ole riittävän tiivistä ajallista yhteyttä. Tutkimista tai seuraamusmenettelyä koskevan toimivaltaisen viranomaisen toimen puuttuessa toimija voi näin perustellusti katsoa, että ensimmäinen näistä väärinkäytöksistä on vanhentunut. Sitä vastoin tällainen ajallinen yhteys on olemassa, kun ajanjakso kunkin väärinkäytöksen ja sitä edeltävän väärinkäytöksen välissä on vanhentumisaikaa lyhyempi.

53

Seuraavaksi on todettava pääasiassa kyseessä olevien väärinkäytösten luokittelemisesta, että kansallisen tuomioistuimen tehtävänä on tarkastaa pääasiaan sovellettavien kansallisten todistelusäännösten mukaisesti, ja edellyttäen, ettei unionin oikeuden tehokkuutta loukata, täyttyvätkö tämän tuomion 49 kohdassa mainitut jatkuvan tai toistuvan väärinkäytöksen tunnusmerkit (ks. vastaavasti tuomio Vonk Dairy Products, C-279/05, EU:C:2007:18, 43 kohta). Unionin tuomioistuin voi kuitenkin esittää tälle tuomioistuimelle ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenevien seikkojen perusteella sellaisia tulkintaan liittyviä seikkoja, joiden avulla ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin voi antaa ratkaisunsa.

54

Tästä on todettava erityisesti, että vaikuttaa siltä, että kaikki väärinkäytökset, joihin Pfeifer & Langenin väitetään syyllistyneen, myötävaikuttavat tämän yhtiön toimittamien ilmoitusten virheellisyyteen siltä osin kuin kyse on sen valkoisen sokerin tuotannon tietyn osan, jonka varastointikustannusten korvausta se haki (A ja/tai B ‑kiintiöt C-sokerin sijasta), luonnehdinnasta. Näin ollen on mahdollista katsoa nämä väärinkäytökset asetuksen N:o 1998/78 13 artiklan 1 kohdan toistuvaksi rikkomiseksi; tässä säännöksessä velvoitetaan sokerin valmistaja ilmoittamaan varastointikustannusten korvaukseen oikeutetut varastot.

55

Ei siis voida sulkea pois sitä, että väärinkäytökset, joihin Pfeifer & Langenin väitetään pääasiassa syyllistyneen, muodostavat yhdessä asetuksen N:o 2988/95 3 artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa tarkoitetun toistuvan väärinkäytöksen, mikä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on kuitenkin tutkittava.

56

Edellä esitettyjen toteamusten perusteella neljänteen ja kahdeksanteen kysymykseen on vastattava, että asetuksen N:o 2988/95 3 artiklan 1 kohdan toista alakohtaa on tulkittava siten, että sen ajallisen yhteyden osalta, joka on oltava väärinkäytösten välillä, jotta kyse olisi tässä säännöksessä tarkoitetusta toistuvasta väärinkäytöksestä, edellytetään ainoastaan, että ajanjakso kunkin väärinkäytöksen ja sitä edeltävän väärinkäytöksen välissä on saman kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädettyä vanhentumisaikaa lyhyempi. Pääasiassa kyseessä olevien kaltaiset väärinkäytökset, jotka liittyvät valmistajan varastoimien sokerimäärien laskemiseen eri markkinointivuosina ja jotka johtavat saman valmistajan tekemiin virheellisiin ilmoituksiin näistä määristä ja näin ollen varastointikustannusten korvauksina perusteettomasti maksettaviin summiin, ovat pääsääntöisesti asetuksen N:o 2988/95 3 artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa tarkoitettu toistuva väärinkäytös, mikä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tutkittava.

57

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee viidennellä kysymyksellään, onko asetuksen N:o 2988/95 3 artiklan 1 kohdan toista alakohtaa tulkittava siten, että väärinkäytösten joukon luokitteleminen tässä säännöksessä tarkoitetuiksi jatkuvaksi tai toistuvaksi väärinkäytökseksi on suljettu pois siinä tapauksessa, että toimivaltaiset viranomaiset eivät ole kohdistaneet asianomaiseen henkilöön säännöllisiä ja perusteellisia tarkastuksia.

58

Pfeifer & Langenin mukaan BLE ei ole noudattanut huolellisuusvelvoitettaan, kun se ei ole kohdistanut siihen säännöllisiä ja perusteellisia tarkastuksia pääasiassa kyseessä olevien markkinointivuosien aikana. Pfeifer & Langen katsoo, että BLE ei voi tällaisissa olosuhteissa vedota väärinkäytösten jatkuvaan tai toistuvaan luonteeseen seuraamusmenettelyjen vanhentumisen lykkäämiseksi.

59

Kuten tämän tuomion 49 kohdassa on huomautettu, asetuksen N:o 2988/95 3 artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa tarkoitetulla tavalla jatkuvaa tai toistuvaa väärinkäytöstä luonnehtii ainoastaan se, että toimija saa taloudellisia etuja joukosta samankaltaisia toimenpiteitä, joilla rikotaan samaa unionin oikeuden säännöstä.

60

Tästä seuraa, että tämä käsite perustuu objektiivisiin perusteisiin, jotka koskevat nimenomaan tätä väärinkäytösluokkaa ja jotka eivät riipu siitä, miten kansallinen viranomainen toimii kyseessä olevaan toimijaan nähden. Erityisesti väärinkäytösten joukon määrittely asetuksen N:o 2988/95 3 artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa tarkoitetuksi jatkuvaksi tai toistuvaksi väärinkäytökseksi ei voi riippua siitä, ovatko toimivaltaiset viranomaiset kohdistaneet asianomaiseen henkilöön säännöllisiä ja perusteellisia tarkastuksia vai eivät.

61

Edellä esitetyn perusteella on viidenteen kysymykseen vastattava, että asetuksen N:o 2988/95 3 artiklan 1 kohdan toista alakohtaa on tulkittava siten, että väärinkäytösten joukon katsomista tässä säännöksessä tarkoitetuksi jatkuvaksi tai toistuvaksi väärinkäytökseksi ei ole suljettu pois siinä tapauksessa, että toimivaltaiset viranomaiset eivät ole kohdistaneet asianomaiseen henkilöön säännöllisiä ja perusteellisia tarkastuksia.

62

Kuudennella ja yhdeksännellä kysymyksellään, joita on syytä tarkastella yhdessä, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee, onko asetuksen N:o 2988/95 3 artiklan 1 kohdan neljättä alakohtaa tulkittava siten, että tässä alakohdassa säädetty määräaika alkaa jatkuvien tai toistuvien väärinkäytösten tapauksessa kulua päivästä, jona viimeinen väärinkäytös on päättynyt, vai päivästä, jona kukin eri toistuvista väärinkäytöksistä on tapahtunut, vaiko päivästä, jona toimivaltaiset kansalliset viranomaiset ovat saaneet tiedon näistä väärinkäytöksistä.

63

Aluksi on todettava, että asetuksen N:o 2988/95 3 artiklan 1 kohdan sanamuodosta ja rakenteesta käy ilmi, että tämän säännöksen neljännessä alakohdassa säädetään ehdoton aikaraja, jota sovelletaan väärinkäytöstä koskevan seuraamusmenettelyn vanhentumiseen, ja tämä vanhentumisaika päättyy viimeistään sinä päivänä, jona kaksinkertaisen tämän säännöksen ensimmäisessä alakohdassa säädetyn vanhentumisajan pituinen aika päättyy ilman, että toimivaltainen viranomainen on määrännyt seuraamuksesta, paitsi siinä tapauksessa, että hallinnollinen menettely on keskeytetty tämän asetuksen 6 artiklan 1 kohdan mukaisesti.

64

Tällä kyseisen asetuksen 3 artiklan 1 kohdan neljännessä alakohdassa säädetyllä määräajalla on näin ollen tarkoitus vahvistaa taloudellisten toimijoiden oikeusvarmuutta tämän tuomion 24 kohdassa mainitun vaatimuksen mukaisesti estämällä se, että väärinkäytöksiin liittyvien seuraamusmenettelyjen vanhentumista voidaan lykätä määräämättömäksi ajaksi toistuvilla vanhentumisen katkaisevilla toimilla.

65

Seuraavaksi on todettava tämän määräajan alkamisajankohdasta, että myös asetuksen N:o 2988/95 3 artiklan 1 kohdan systematiikasta ja erityisesti asiaa koskevien erityissääntöjen puuttumisesta ilmenee, että tämä alkamisajankohta on määritettävä saman kohdan kahden ensimmäisen alakohdan nojalla.

66

Tämän asetuksen 3 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan mukaan toistuvien väärinkäytösten osalta vanhentumisaika alkaa kulua siitä päivästä, jona väärinkäytös on päättynyt. Kuten tämän tuomion 49 kohdassa on kuitenkin todettu, silloin, kun taloudellinen toimija tekee taloudellista etua saadakseen useita samankaltaisia toimenpiteitä, joilla rikotaan samaa unionin oikeuden säännöstä, on näitä toimenpiteitä pidettävä yhtenä ja samana jatkuvana tai toistuvana väärinkäytöksenä. Näin ollen tässä säännöksessä tarkoitetun päättyneen väärinkäytöksen käsitteen on katsottava viittaavan siihen päivään, jona viimeinen samaan toistuvaan väärinkäytökseen liittyvä toimenpide on päättynyt.

67

Näin ollen päivä, jona kansalliset viranomaiset ovat saaneet tiedon väärinkäytöksestä, on vailla merkitystä kyseisen määräajan alkamisajankohdan kannalta. On nimittäin niin, että sen lisäksi, että asetuksen N:o 2988/95 3 artiklan 1 kohdan sanamuodon perusteella ei voida tehdä vastakkaista tulkintaa, on korostettava, että kansallisella viranomaisella on yleinen velvollisuus tarkastaa huolellisesti suorittamiensa ja unionin talousarviota rasittavien maksujen asianmukaisuus, mikä merkitsee sitä, että sen on toteutettava väärinkäytöksiä korjaavat toimenpiteet ripeästi (ks. vastaavasti tuomio Ze Fu Fleischhandel ja Vion Trading, C-201/10 ja C-202/10, EU:C:2011:282, 44 kohta ja tuomio Cruz & Companhia, C-341/13, EU:C:2014:2230, 62 kohta).

68

Näissä olosuhteissa sen hyväksyminen, että asetuksen N:o 2988/95 3 artiklan 1 kohdan neljännessä alakohdassa säädetty määräaika alkaa kulua vasta hetkestä, jona hallinto on todennut väärinkäytökset, saattaa kannustaa kansallisia viranomaisia tietynlaiseen toimimattomuuteen näihin väärinkäytöksiin liittyvien seuraamusmenettelyjen osalta samalla kun sillä aiheutetaan toimijoille yhtäältä pitkä oikeudellisen epävarmuuden ajanjakso ja toisaalta vaara siitä, etteivät ne enää kykene toimittamaan todisteita kyseisten toimenpiteiden asianmukaisuudesta tällaisen ajanjakson päättyessä (ks. vastaavasti tuomio Ze Fu Fleischhandel ja Vion Trading, C‑201/10 ja C‑202/10, EU:C:2011:282, 45 kohta ja tuomio Cruz & Companhia, C-341/13, EU:C:2014:2230, 62 kohta).

69

Edellä esitetyn perusteella on kuudenteen ja yhdeksänteen kysymykseen vastattava, että asetuksen N:o 2988/95 3 artiklan 1 kohdan neljättä alakohtaa on tulkittava siten, että tässä alakohdassa säädetty vanhentumisaika alkaa kulua jatkuvan tai toistuvan väärinkäytöksen osalta väärinkäytöksen päättymispäivästä, riippumatta siitä, minä päivänä kansalliset viranomaiset ovat saaneet tiedon tästä väärinkäytöksestä.

70

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee seitsemännellä kysymyksellään, onko asetuksen N:o 2988/95 3 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että kyseisen kohdan kolmannessa alakohdassa tarkoitetuista toimivaltaisen viranomaisen tutkimista ja seuraamusmenettelyä koskevista toimista, jotka saatetaan asianomaisen henkilön tietoon, seuraa tämän saman kohdan neljännessä alakohdassa säädetyn vanhentumisajan katkeaminen.

71

Kuten tämän tuomion 63 kohdassa on todettu, asetuksen N:o 2988/95 3 artiklan 1 kohdan neljännessä alakohdassa asetetaan ehdoton aikaraja, jota sovelletaan väärinkäytöstä koskevan seuraamusmenettelyn vanhentumiseen, ja tämä vanhentumisaika päättyy viimeistään sinä päivänä, jona kaksinkertaisen tämän kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädetyn vanhentumisajan pituinen aika päättyy ilman, että toimivaltainen viranomainen on määrännyt seuraamuksesta, paitsi niissä tapauksissa, joissa hallinnollista menettelyä on lykätty tämän asetuksen 6 artiklan 1 kohdan mukaisesti.

72

Tästä seuraa se, että lukuun ottamatta tätä viimeistä tilannetta kyseisen asetuksen 3 artiklan 1 kohdan kolmannessa alakohdassa tarkoitetuista toimivaltaisen viranomaisen tutkimista tai seuraamusmenettelyä koskevista toimista, jotka saatetaan asianomaisen henkilön tietoon, ei seuraa tämän saman asetuksen 3 artiklan 1 kohdan neljännessä alakohdassa säädetyn vanhentumisajan katkeaminen.

73

Tätä päätelmää tukee tämän määräajan tarkoitus, joka on nimenomaisesti, kuten tämän tuomion 64 kohdassa on todettu, estää se, että väärinkäytöksiin liittyvien seuraamusmenettelyjen vanhentumista voidaan lykätä määräämättömäksi ajaksi toistuvilla vanhentumisen katkaisevilla toimilla.

74

Edellä esitetyn perusteella seitsemänteen kysymykseen on vastattava, että asetuksen N:o 2988/95 3 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että kyseisen kohdan kolmannessa alakohdassa tarkoitetuista toimivaltaisen viranomaisen tutkimista tai seuraamusmenettelyä koskevista toimista, jotka on saatettu asianomaisen henkilön tietoon, ei seuraa tämän saman kohdan neljännessä alakohdassa säädetyn vanhentumisajan katkeaminen.

75

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (neljäs jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: