1. 

Esillä olevassa asiassa unionin tuomioistuimella on tilaisuus ottaa kantaa tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla 22.12.2000 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 44/2001 ( 2 ) (jäljempänä asetus) 18 artiklassa ja sitä seuraavissa artikloissa tarkoitettujen tuomioistuimen toimivaltaa koskevien erityisten sääntöjen sovellettavuuteen tilanteessa, jossa yhtiö on nostanut kanteen henkilöä vastaan sillä perusteella, että tämä on täyttänyt tehtävänsä virheellisesti paitsi työsopimuksen perusteella palvelukseen otettuna yhtiön johtajana, myös tämän yhtiön hallituksen jäsenenä yhtiöoikeuden kannalta.

2. 

Tarkemmin sanoen tässä asiassa on ratkaistava, muuttuuko yhtiön ja sen johtajan välinen mahdollinen työsuhde ulottuvuudeltaan kyseisen asetuksen mukaisen tuomioistuimen kansainvälisen toimivallan määräytymisen kannalta, kun kyseisellä henkilöllä on lisäksi yhtiöoikeuteen perustuva yhteys tähän yhtiöön sen hallituksen jäsenenä ja häntä vaaditaan vastuuseen sekä sen johtajana että hallituksen jäsenenä.

3.

Asetuksen johdanto-osan 11 perustelukappaleessa todetaan, että ”tuomioistuimen toimivaltaa koskevien sääntöjen ennustettavuuden on oltava hyvä, ja niiden on perustuttava periaatteeseen, jonka mukaan toimivaltainen tuomioistuin määräytyy pääsääntöisesti vastaajan kotipaikan perusteella, ja vastaajan kotipaikan tuomioistuin on aina toimivaltainen, lukuun ottamatta joitakin tarkoin rajattuja tapauksia, joissa riidan kohteen tai osapuolten sopimusvapauden vuoksi jokin muu liittymäperuste on oikeutettu – –”, ja johdanto-osan 12 perustelukappaleessa lisätään, että ”asianmukaisen lainkäytön helpottamiseksi tai tuomioistuimen ja riita-asian läheisen yhteyden vuoksi tulisi olla vaihtoehtoisia toimivaltaperusteita vastaajan kotipaikan mukaan määräytyvän toimivaltaperusteen lisäksi”.

4.

Kyseisen asetuksen johdanto-osan 13 perustelukappaleessa todetaan, että ”– – työsopimusten osalta heikompaa osapuolta olisi suojeltava hänen etujensa kannalta suotuisammilla tuomioistuimen toimivaltaa koskevilla säännöksillä kuin mitä yleiset säännökset edellyttävät”.

5.

Kyseisen asetuksen II luvun (”Toimivalta”) 1 jakson, jonka otsikkona on ”Yleiset säännökset”, 2 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Kanne henkilöä vastaan, jonka kotipaikka on jäsenvaltiossa, nostetaan hänen kansalaisuudestaan riippumatta tuon jäsenvaltion tuomioistuimissa, jollei tämän asetuksen säännöksistä muuta johdu.”

6.

Asetuksen II luvun 2 jaksoon, jonka otsikko on ”Erityinen toimivalta”, sisältyvässä 5 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Jos henkilön kotipaikka on jäsenvaltiossa, häntä vastaan voidaan nostaa kanne toisessa jäsenvaltiossa:

7.

Asetuksen II luvun 5 jakson otsikkona on ”Toimivalta työsopimusta koskevissa riita-asioissa”. Siihen sisältyvät sekä 18 artikla että 20 artikla. Asetuksen 18 artiklan 1 kohdassa säädetään, että ”työsopimusta koskevassa asiassa tuomioistuimen toimivalta määräytyy tämän jakson säännösten mukaisesti, jollei 4 artiklasta ja 5 artiklan 5 [ala]kohdasta muuta johdu”, kun taas 20 artiklan 1 kohdassa säädetään, että ”työnantaja voi nostaa kanteen ainoastaan sen jäsenvaltion tuomioistuimissa, missä työntekijän kotipaikka on”.

8.

Alankomaiden siviililakikirjan (Burgerlijk Wetboek) 2 osan 9 §:ssä vahvistetaan yhtiön hallituksen jäsenen velvollisuus täyttää tehtävänsä asiamukaisesti.

9.

Kun tämä henkilö on lisäksi työsuhteessa kyseiseen yhtiöön sen johtajana – mikä on mahdollista Alankomaiden lain mukaan ( 3 ) – hänen vastuustaan työntekijänä hänen toimittuaan tahallisesti tai tietoisen huolimattomasti suorittaessaan työsopimuksen mukaisia tehtäviään säädetään Alankomaiden siviililakikirjan 7 osan 661 §:n 1 momentissa (suhteessa sen 6 osan 74 §:ään) seuraavasti: ”Työntekijä, joka aiheuttaa työsopimuksen mukaisia tehtäviä suorittaessaan vahinkoa työnantajalle tai kolmannelle, johon nähden työnantaja on vahingonkorvausvelvollinen, ei ole vastuussa tästä vahingosta työnantajalle, jollei sitä ole aiheutettu tahallisesti tai tietoisen huolimattomasti – –”.

10.

Lisäksi hallituksen jäsen/johtaja voi olla sopimukseen perustumattomassa vahingonkorvausvastuussa meneteltyään oikeudenvastaisesti Alankomaiden siviililakikirjan 6 osan 162 §:ssä tarkoitetulla tavalla.

11.

Holterman Ferho Exploitatie BV (jäljempänä Holterman Ferho) on holdingyhtiö, jonka kotipaikka on Alankomaissa. Sillä on kolme saksalaista tytäryhtiötä, Ferho Bewehrungsstahl GmbH, Ferho Vechta GmbH ja Ferho Frankfurt GmbH, jotka ovat kaikki sijoittautuneet Saksaan.

12.

Huhtikuussa 2001 kansallisen oikeudenkäynnin vastapuoli Friedrich Leopold Freiherr Spies von Büllesheim (jäljempänä Spies), joka on Saksassa asuva Saksan kansalainen, aloitti työnsä Holterman Ferhon johtajana muutoksenhakutuomioistuimen ”työsopimukseksi” luonnehtiman, saksaksi laaditun sopimuksen perusteella. Hän hoiti myös kyseisen yhtiön (yhtiöoikeudessa tarkoitetun) hallituksen jäsenen tehtäviä, jotka rajoittuivat Spiesin istunnossa esittämän mukaisesti Holterman Ferhon saksalaisten tytäryhtiöiden, joiden hallituksen jäsen ja prokuristi hän niin ikään oli, hallinnointiin. Kuten Spiesin huomautusten 8 kohdassa todetaan ja kuten hän vahvisti istunnossa, Holterman Ferholla ei ollut hänen lisäkseen muita työntekijöitä, ja hän teki työnsä joka tapauksessa yksinomaan Saksassa, mitä Holterman Ferho ei ole kiistänyt huomautuksissaan. Spies myönsi istunnossa unionin tuomioistuimen kysymyksiin vastatessaan, että hän oli paitsi Holterman Ferhon hallituksen jäsen ja johtaja, myös sen osakas. ( 4 )

13.

Spiesin ja Ferho Frankfurt GmbH:n välinen suhde päättyi 31.12.2005, ja hänen suhteensa kolmeen muuhun yhtiöön päättyi 31.12.2006. Nämä neljä yhtiötä nostivat vahvistuskanteen ja vahingonkorvauskanteen Spiesiä vastaan Rechtbank Almelossa (Alankomaat). Ne vetosivat ensisijaisesti siihen, että Spies oli täyttänyt hallituksen jäsenen tehtävänsä virheellisesti, mistä hän oli vastuussa kaikille näille yhtiöille Alankomaiden siviililakikirjan 2 osan 9 §:n perusteella. Lisäksi nämä neljä yhtiötä väittivät, että riippumatta hallituksen jäsenen asemastaan Spies toimi tahallisesti tai tietoisen huolimattomasti Holterman Ferhon kanssa tekemänsä työsopimuksen mukaisia tehtäviä suorittaessaan, minkä vuoksi hän oli vastuussa Alankomaiden siviililakikirjan 7 osan 661 §:n perusteella. Toissijaisesti Holterman Ferho ja sen kolme tytäryhtiötä väittivät, että Spiesin tehtäviään hoitaessaan tekemät vakavat virheet merkitsivät joka tapauksessa Alankomaiden siviililakikirjan 6 osan 162 §:ssä tarkoitettua oikeudenvastaista menettelyä.

14.

Ensimmäisen asteen tuomioistuin totesi Spiesin väitteen mukaisesti, ettei sillä ollut kansainvälistä toimivaltaa ratkaista asiaa. Gerechtshof te Arnhem pysytti muutoksenhaussa Rechtbank Almelon tuomion. Gerechtshof erotti toisistaan eri vaatimukset seuraavasti:

15.

Kyseiset neljä yhtiötä tekivät Gerechtshofin tuomiosta kassaatiovalituksen ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle pelkästään Holterman Ferhon Spiesiä vastaan esittämien vaatimusten osalta.

16.

Hoge Raad der Nederlanden päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

17.

Kirjallisia huomautuksia tässä asiassa ovat esittäneet Spies, Holterman Ferho (myös tytäryhtiöidensä nimissä), Saksan hallitus ja Euroopan komissio. Asianosaisten kuulemiseksi 20.1.2015 pidetyssä istunnossa olivat edustettuina Spies ja komissio, jotka keskittivät väitteensä unionin tuomioistuimen kehotuksen mukaisesti ensimmäiseen ennakkoratkaisukysymykseen.

18.

Ensimmäisellä ennakkoratkaisukysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy ennen kaikkea, sovelletaanko asetuksen II luvun 5 jakson (”Toimivalta työsopimusta koskevissa riita-asioissa”, 18–21 artikla) toimivaltaperusteita tapauksessa, jossa yhtiö vaatii henkilöä vastuuseen sen perusteella, että hän on kyseisen yhtiön hallituksen jäsenenä täyttänyt yhtiöoikeudellisen tehtävänsä virheellisesti tai menetellyt oikeudenvastaisesti, ja samanaikaisesti sen perusteella, että hän on yhtiön johtajana toiminut tahallisesti tai tietoisen huolimattomasti suorittaessaan hänen ja kyseisen yhtiön välisen työsopimuksen, jolla hänet on nimitetty sen johtajaksi, mukaisia tehtäviään.

19.

Spies katsoo, että asetuksen 18–21 artikla ovat esteenä sen 5 artiklan soveltamiselle esillä olevan asian olosuhteissa, myös silloin kun johtajalle työsopimuksessa osoitetut tehtävät rajoittuvat sellaisten tehtävien hoitamiseen, jotka liittyvät hänen asemaansa yhtiöoikeudessa tarkoitettuna hallituksen jäsenenä: jos johtaja on paitsi yhtiön hallituksen jäsen, myös sen työntekijä, on sovellettava mainitun asetuksen 18–21 artiklan erityisiä säännöksiä.

20.

Saksan hallitus, joka keskittyy huomautuksissaan yksinomaan ensimmäiseen ennakkoratkaisukysymykseen, ehdottaa siihen vastattavan, että asetuksen 18–21 artiklassa säädetty on esteenä sille, että tuomioistuin soveltaa kyseisen asetuksen 5 artiklan 1 alakohdan a alakohtaa tai 3 alakohtaa esillä olevan kaltaisessa tapauksessa. Saksan hallitus katsoo, että kyseisen asetuksen sanamuoto on tässä suhteessa riittävän selkeä ja että työsopimuksen olemassaolon perusteella – riippumatta siitä, että kyseessä voi olla myös yhtiöoikeuteen perustuva oikeussuhde – on sovellettava sen 20 artiklan 1 kohdan toimivaltaperustetta (vastaajana olevan työntekijän kotipaikka), joka sitä paitsi vastaa kyseisten tuomioistuimen toimivaltaa koskevien erityisten sääntöjen tavoitetta suojata sopimuksen heikompaa osapuolta.

21.

Holterman Ferho (myös tytäryhtiöidensä nimissä) tyytyy toistamaan kirjallisissa huomautuksissaan otteita alankomaalaisen julkisasiamiehen ratkaisuehdotuksesta, joka on esitetty ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa vireillä olevassa oikeudenkäynnissä. Se katsoo, että työsopimukseen perustuvien velvoitteiden noudattamatta jättämistä koskeviin kanteisiin on sovellettava asetuksen 18–21 artiklassa tarkoitettuja tuomioistuimen toimivaltaa koskevia erityisiä sääntöjä, mutta kanteeseen, joka koskee Spiesin tehtävien täyttämättä jättämistä Holterman Ferhon hallituksen jäsenenä, on sovellettava sen 5 artiklan 1 alakohtaa, minkä vuoksi tältä osin toimivaltaisia ovat alankomaalaiset tuomioistuimet, sillä kyseinen yhtiö on sijoittautunut Alankomaihin (sen mielestä kyseisen asetuksen 5 artiklan 1 alakohdan a alakohdassa tarkoitettu paikka, missä kanteen perusteena oleva velvoite oli täytettävä, on yhtiön sijoittautumispaikka).

22.

Komission mukaan asiassa on ratkaistava, onko osapuolia sitova ”sopimus” (asetuksessa tarkoitetulla tavalla) kyseisessä asetuksessa tarkoitettu ”työsopimus” – jolloin sen 18 artiklassa ja sitä seuraavissa artikloissa tarkoitettujen toimivaltasääntöjen soveltaminen olisi pakottavaa – vai onko se muunlainen sopimus – jolloin voitaisiin soveltaa kyseisen asetuksen 2 artiklan pääsäännön ohella sen 5 artiklan 1 alakohtaa. Komissio luettelee tässä tarkoituksessa useita seikkoja, jotka ovat edellytyksenä sille, että kyseessä voidaan katsoa olevan työsopimus, kuten työntekijän alisteisuussuhteen työnantajaan nähden, mitä ei sen mielestä ole yhtiön hallituksen jäsenen ja kyseisen yhtiön välisessä suhteessa. ( 5 )

23.

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan osapuolet tekivät 7.5.2001”työsopimuksen”, jonka mukaan Spies hoitaa Holterman Ferhon johtajan tehtäviä. Koska asetuksen käsitettä ”työsopimus” on tulkittava itsenäisesti, ( 6 ) kyseistä sopimusta mainitussa asetuksessa tarkoitetulla tavalla luonnehdittaessa ratkaisevana ei ole pidettävä osapuolten sille antamaa luonnehdintaa eikä liioin kansallisen oikeuden mukaista luonnehdintaa. Kuten unionin tuomioistuin on todennut, asetuksen N:o 44/2001 käsitteitä on tulkittava itsenäisesti käyttäen ensisijaisena perustana tämän asetuksen järjestelmää ja tavoitteita, ( 7 ) jotta asetuksen yhdenmukainen soveltaminen kaikissa jäsenvaltioissa varmistettaisiin. ( 8 )

24.

Unionin tuomioistuimella ei ole tähän mennessä ollut tilaisuutta tulkita työsopimuksen käsitettä asetuksen erityisessä yhteydessä. Ainoastaan tuomiossa Shenavai ( 9 ) se totesi soveltaessaan Brysselin yleissopimuksen 5 artiklan 1 kohtaa, joka käsitti myös kyseiset sopimukset, että ”työsopimuksilla sekä muilla sopimuksilla, jotka koskevat epäitsenäistä ansiotyötä, on muihin sopimuksiin verrattuna – silloinkin kun nämä liittyvät palvelujen tarjoamiseen – tiettyjä erityispiirteitä, koska niissä luodaan kestävä, työntekijän tiettyyn yrityksen tai työnantajan liiketoiminnan organisaatioon liittävä suhde”.

25.

Tämä viimeksi mainittu seikka on ainoa unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä mainittu seikka tämän asetuksessa tarkoitetun käsitteen määrittelemiseksi. On selvää, että on olemassa runsaasti unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä, jossa työntekijän käsitettä tulkitaan unionin oikeudessa, erityisesti nykyisen SEUT 45 artiklan osalta ( 10 ) mutta myös nimenomaisten johdetun oikeuden säädösten osalta. ( 11 ) On niin ikään selvää, että tästä oikeuskäytännöstä voidaan saada tulkinta-apua, jota voidaan hyvin hyödyntää muilla aloilla. ( 12 ) On kuitenkin yhtä selvää, että saman käsitteen tulkinta EUT-sopimuksen perusvapauksien alalla tai sellaisten johdetun oikeuden säädösten alalla, joilla on erityiset tavoitteet, ei ole välttämättä sama kuin kyseisen käsitteen tulkinta muilla johdetun oikeuden aloilla. ( 13 )

26.

Asetuksen 5 jakso koskee ”toimivaltaa työsopimusta koskevissa riita-asioissa”, ja sen 18 artiklassa säädetään, että ”työsopimusta koskevassa asiassa tuomioistuimen toimivalta määräytyy tämän jakson säännösten mukaisesti – –”. Kuten jäljempänä todetaan, saksankielinen versio on hieman täsmällisempi, kun siinä säädetään, että ”jos oikeudenkäynti koskee työsopimusta tai työsopimukseen perustuvia vaatimuksia, toimivalta määräytyy tämän jakson säännösten mukaisesti”. ( 14 ) Asetuksen 5 jakson soveltamisen kannalta ratkaisevaa on mielestäni näin ollen se, että vastaajaa vaaditaan vastuuseen kyseisessä asetuksessa tarkoitetun ”työsopimuksen” osapuolena (riippumatta periaatteessa siitä, että hänellä voi lisäksi olla yhteys kantajaan muunlaisen oikeussuhteen perusteella) ja että – kuten saksankielisestä versiosta ilmenee erityisen selvästi – oikeudenkäynnin kohteena oleva vaatimus perustuu kyseiseen sopimukseen.

27.

Asetuksessa tarkoitetun työsopimuksen käsitteen itsenäisen tulkinnan lähtökohtana on mielestäni periaatteessa selvästi se, että työsopimuksella henkilö sitoutuu toiseen henkilöön nähden toteuttamaan määrättyä toimintaa vastiketta vastaan. Tähän on lisättävä vielä jokin lisätekijä, jotta asetuksen 18 artiklassa ja sitä seuraavissa artikloissa tarkoitettu työsopimus voidaan erottaa muista ”palveluista”, joihin sovelletaan sen 5 artiklan 1 alakohtaa. Kun otetaan huomioon kyseisen asetuksen järjestelmä ja tavoitteet, ei pidä unohtaa suhteen heikomman osapuolen suojelua koskevaa tavoitetta, jonka perusteella lainsäätäjä on vahvistanut sen 18 artiklassa ja sitä seuraavissa artikloissa erityiset toimivaltaperusteet.

28.

Mielestäni tämä asetuksessa tarkoitettu työsopimuksen palveluista erottava tekijä muodostuu siitä, että työsopimuksen tapauksessa palvelun suorittava henkilö toimii enemmän tai vähemmän sopimussuhteen toisen osapuolen johdon alaisena ja tämän ohjeiden mukaisesti, minkä vuoksi hän on tähän osapuoleen nähden alisteisessa asemassa. Tämä alisteinen asema, jonka vuoksi heikomman osapuolen erityinen suojelu on lähtökohtaisesti tarpeen, on perusteena kyseisen asetuksen 20 artiklan 1 kohdan erityiselle säännölle, jonka mukaan silloin, jos vastaaja on ”työntekijä”, kanne voidaan nostaa ainoastaan sen jäsenvaltion tuomioistuimissa, missä hänen kotipaikkansa on. ( 15 )

29.

Julkisasiamies Trstenjak yhtyy tähän arviointiin sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista tehdyn Rooman yleissopimuksen erityisellä soveltamisalalla ( 16 ) asiassa Voogsgeerd esittämässään ratkaisuehdotuksessa. ( 17 ) Myös vuoden 1988 Luganon yleissopimusta, joka on rinnakkainen asetusta edeltäneen Brysselin yleissopimuksen kanssa, koskevassa Jenardin/Möllerin selvityksessä viitataan nimenomaisesti ”riippuvuuteen” (englanninkielisessä versiossa ”relationship of subordination”), kun siinä todetaan, että ”vaikka tähän mennessä ei ole ollut itsenäistä työsopimuksen käsitettä [kyseisessä yleissopimuksessa tarkoitetulla tavalla], sen voidaan katsoa edellyttävän työntekijän riippuvuussuhdetta työnantajaan nähden”. ( 18 )

30.

Se, että työsopimuksessa osoitetaan henkilölle yhtiön johtotehtäviä, ei välttämättä sulje pois alisteisuutta, sillä tämä seikka voi määrätyissä olosuhteissa ilmetä johtohenkilöstön tapauksessa lievempänä tai heikompana. Mielestäni kyse on alisteisuussuhteesta, kun johtotehtäviä hoitava henkilö toimii toisen sopimuspuolen tai sen jonkin elimen ohjeiden mukaisesti, vaikka työntekijällä olisi itsenäistä harkintavaltaa tai laaja päätöksentekovalta tehtäviensä päivittäisessä hoitamisessa eikä työnantaja valvoisi välittömästi hänen toimintaansa tavanomaisella tavalla. ( 19 )

31.

Siinä erityisessä tapauksessa, jossa johtajan on noudatettava johtamansa yhtiön yhtiökokouksen ohjeita, mielestäni se, että johtaja omistaa osuuden yhtiöstä, ei myöskään automaattisesti estä luonnehtimasta yhtiön ja johtajan välistä suhdetta asetuksessa tarkoitetuksi työsopimukseksi. Jos kyseinen omistusosuus on niin korkea, että tämä henkilö voisi vaikuttaa ratkaisevasti yhtiökokouksen hänelle yhtiön johtajana toimimista varten antamien ohjeiden muotoutumiseen, käytännössä hänen olisi noudatettava omia ohjeitaan ja omia toimintaperiaatteitaan. Mielestäni tällaisessa tapauksessa hän ei toimi yhtiökokouksen johdon alaisena eikä sen myötä ole liioin alisteisuussuhdetta. ( 20 )

32.

Vastaus siihen, onko kyse asetuksessa tarkoitetusta ”työsopimuksesta” vai ei, on annettava kussakin yksittäistapauksessa osapuolten välisiin suhteisiin liittyvien kaikkien seikkojen ja olosuhteiden perusteella, ( 21 ) ja tämä arviointi kuuluu lähtökohtaisesti ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle. Tätä varten sen on esillä olevassa asiassa tutkittava tosiseikkojen lisäksi erityisesti kaksi oikeudellista asiakirjaa: Holterman Ferhon yhtiöjärjestys ja tämän yhtiön ja Spiesin välinen työsopimus. Näiden molempien avulla voidaan ratkaista, toimiko Spies tehtäviään hoitaessaan yhtiön toisen elimen – joka ei ollut hänen määräysvallassaan – johdon alaisena (vai ei), ja viime kädessä, oliko kyse alisteisuussuhteesta. Tässä tarkoituksessa voidaan muiden seikkojen ohella tutkia paitsi sitä, määrätäänkö sopimuksessa työsuhteelle ominaisista seikoista (palkasta, lomista jne.), ( 22 ) myös sitä, keneltä Spies vastaanotti ohjeita, mikä oli niiden ulottuvuus ja mihin saakka hän oli sidottu niihin, kuka valvoi tällaisten ohjeiden noudattamista ja mitä seurauksia niiden mahdollisesta noudattamatta jättämisestä oli, erityisesti, voitiinko hänet erottaa niiden noudattamatta jättämisen vuoksi. Tässä yhteydessä kansallisen tuomioistuimen on niin ikään ratkaistava, missä määrin mahdollinen alisteisuussuhde muuttuu sen seurauksena, että johtaja on lisäksi kyseisen yhtiön osakas, kuten Spies tässä tapauksessa, mikä riippuu ennen kaikkea tämän henkilön mahdollisuudesta osakkaana vaikuttaa sen elimen tahtoon, jolta hänen on vastaanotettava ohjeita.

33.

Kuten totesin edellä, asetuksen 5 jakson soveltamisen kannalta ratkaisevaa ei ole pelkästään se, vaaditaanko vastaajaa vastuuseen ”työsopimuksen” osapuolena. Johdonmukaisena seurauksena edellä esitetystä on se, että oikeudenkäynnin kohteena oleva vaatimus perustuu juuri tähän työsopimukseen, kuten myös komissio on istunnossa korostanut.

34.

Ratkaistaessa, perustuuko oikeudenkäynnin kohteena oleva vaatimus asetuksessa tarkoitettuun työsopimukseen, mielestäni tässä on sovellettava toteamusta, jonka unionin tuomioistuin esitti tuomiossa Brogsitter sen selvittämiseksi, voidaanko vahingonkorvauskanteen katsoa koskevan kyseisen asetuksen 5 artiklan 1 alakohdassa tarkoitettua ”sopimusta koskevaa asiaa” vai ei: tällainen kanne koskee asetuksen 5 artiklan 1 alakohdan a alakohdassa tarkoitettua ”sopimusta koskevaa asiaa” – tässä tapauksessa työsopimukseen perustuvaa vaatimusta – vain silloin, jos moitittu menettely katsotaan sopimusvelvoitteiden rikkomiseksi, sellaisina kuin velvoitteet voidaan määritellä sopimuksen – tässä tapauksessa konkreettisen työsopimuksen – kohteen perusteella. Tilanne on tämä lähtökohtaisesti silloin, jos vastaajan ja kantajan välisen sopimuksen tulkitseminen näyttää välttämättömältä sen toteamiseksi, onko toiminta, johon kantaja väittää vastaajan syyllistyneen, sääntöjenmukaista vai sääntöjenvastaista, ( 23 ) minkä määrittäminen kuuluu kansalliselle tuomioistuimelle.

35.

Mielestäni pelkästään se, että osapuolten välillä on tehty työsopimus, ei riitä asetuksen 5 jakson tuomioistuimen kansainvälistä toimivaltaa koskevien erityisten sääntöjen soveltamiseen, kun esitetty vaatimus ei perustu edellä esitetyllä tavalla ”työsopimukseen”.

36.

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on esillä olevassa asiassa ratkaistava edellä olevissa kohdissa esitetyn mukaisesti, vaaditaanko vastaajaa vastuuseen asetuksessa tarkoitetun työsopimuksen osapuolena. Sen on tässä tarkoituksessa otettava huomioon, että se, että henkilölle osoitetaan yhtiön johtotehtäviä, ei välttämättä sulje pois työsuhteelle ominaista alisteisuussuhdetta ja että se, että johtaja omistaa osuuden johtamastaan yhtiöstä, ei myöskään automaattisesti estä yhtiön ja johtajan välisen suhteen luonnehtimista asetuksessa tarkoitetuksi työsopimukseksi. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on myös selvitettävä, perustuuko esitetty vaatimus ”työsopimukseen”, toisin sanoen, voidaanko moitittu menettely katsoa sopimusvelvoitteiden rikkomiseksi, sellaisina kuin velvoitteet voidaan määritellä konkreettisen työsopimuksen kohteen perusteella. Jos molemmat edellytykset täyttyvät, sovelletaan asetuksen 5 jakson tuomioistuimen toimivaltaa koskevia erityisiä sääntöjä riippumatta siitä, minkälaisia muita suhteita osapuolten välillä voi olla (esimerkiksi sillä perusteella, että vastaaja on yhtiöoikeuden kannalta myös yhtiön hallituksen jäsen).

37.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa ensimmäiseen ennakkoratkaisukysymykseen siten, että asetuksen II luvun 5 jakson (18–21 artiklan) säännöksiä sovelletaan,

ja näiden molempien seikkojen selvittäminen kuuluu ennakkoratkaisupyynnön esittäneelle tuomioistuimelle.

38.

Edellä esitetyn perusteella toiseen ja kolmanteen kysymykseen ei olisi tarpeen vastata. Kuitenkin siltä varalta, että unionin tuomioistuin päätyisi katsomaan, että esillä olevan kaltaisessa asiassa ei sovelleta asetuksen II luvun 5 jakson (18–21 artiklan) säännöksiä, tarkastelen seuraavaksi toista ennakkoratkaisukysymystä.

39.

Hoge Raad der Nederlanden pyytää toisella ja kolmannella kysymyksellään asiassa ratkaistavan, onko asetuksen 5 artiklan 1 alakohdan a alakohdassa ja 3 alakohdassa käytettyjä käsitteitä ”sopimusta koskeva asia” ja ”sopimukseen perustumatonta vahingonkorvausta koskeva asia” tulkittava siten, että ne kattavat myös tilanteen, jossa yhtiö vaatii hallituksen jäsenenään toiminutta henkilöä vastuuseen siitä, että hän on laiminlyönyt velvollisuutensa täyttää yhtiöoikeudellisen tehtävänsä asianmukaisesti tai menetellyt oikeudenvastaisesti. Lisäksi se kysyy, tarkoitetaanko kyseisen asetuksen 5 artiklan 1 alakohdan a alakohdan ilmaisulla ”sen paikkakunnan – –, missä kanteen perusteena oleva velvoite on täytetty tai täytettävä” tai sen 5 artiklan 3 alakohdan ilmaisulla ”sen paikkakunnan – –, missä vahinko sattui tai saattaa sattua” paikkakuntaa, jossa hallituksen jäsenen on täyttänyt yhtiöjärjestyksen ja/tai yhtiöoikeuden mukaisen tehtävänsä tai hänen olisi pitänyt se täyttää.

40.

Spies katsoo, että ainoastaan asetuksen 5 artiklan 1 alakohtaa (”sopimusta koskevat asiat”) voidaan soveltaa, sillä kyse on osapuolten vapaaehtoisesti antamista sitoumuksista, jolloin asiaa ei hänen mielestään voida luonnehtia ”sopimukseen perustumatonta vahingonkorvausta koskevaksi asiaksi”. Sen selvittämiseksi, mikä on tässä tapauksessa kyseisen asetuksen 5 artiklan 1 alakohdan a alakohdassa tarkoitettu paikkakunta, missä kanteen perusteena oleva velvoite on täytetty, hän viittaa paikkakuntaan, missä väitetyt laiminlyönnit ovat tapahtuneet, eli Saksaan, sillä kyseiset laiminlyönnit liittyvät Holterman Ferhon saksalaisten tytäryhtiöiden hallinnointiin. Lisäksi hän väittää, ettei hän ole suorittanut minkäänlaisia hallinnointiin liittyviä tehtäviä Alankomaissa.

41.

Komissio toteaa, että yhtiön hallituksen jäsenen ja yhtiön välinen suhde on unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla sopimusoikeudellinen, sillä kyse on molempien osapuolten vapaaehtoisesti antamista sitoumuksista. Asetuksen 5 artiklan 1 alakohdan säännöksen soveltamisesta komissio toteaa, että ennen kaikkea on ratkaistava, sovelletaanko tässä asiassa todella sen a alakohtaa, kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin näyttää katsovan, vai sovelletaanko sen b alakohtaa, kuten komissio on taipuvainen katsomaan sen vuoksi, että riidan kohteena on palvelujen suorittamista koskeva sopimus. Komission mielestä se paikkakunta jäsenvaltiossa, missä palvelut sopimuksen mukaan suoritettiin, on paikkakunta, josta käsin yhtiötä johdettiin, mikä on komission mukaan sama kuin kyseisen asetuksen 60 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitettu paikkakunta, missä sillä on keskushallinto.

42.

Kuten tämän ratkaisuehdotuksen 23 kohdassa todetaan, asetuksen 5 artiklan 1 ja 3 alakohdassa olevia käsitteitä ”sopimusta koskeva asia” ja ”sopimukseen perustumatonta vahingonkorvausta koskeva asia” on tulkittava itsenäisesti käyttäen ensisijaisena perustana tämän asetuksen järjestelmää ja tavoitteita, jotta asetuksen yhdenmukainen soveltaminen kaikissa jäsenvaltioissa varmistettaisiin. Näin ollen perustana ei ole käytettävä sovellettavassa kansallisessa laissa annettavaa luonnehdintaa oikeussuhteelle, josta toimivaltaisen tuomioistuimen on lausuttava.

43.

Kuten edellä on jo todettu, siltä osin kuin asetuksella on jäsenvaltioiden välisissä suhteissa korvattu Brysselin yleissopimus, unionin tuomioistuimen Brysselin yleissopimuksen määräyksistä antama tulkinta pätee myös tämän asetuksen säännösten osalta, mikäli kyseisten määräysten ja säännösten voidaan katsoa vastaavan toisiaan. Tämä pätee asetuksen 5 artiklan 1 alakohdan a alakohtaan ja 3 alakohtaan suhteessa Brysselin yleissopimuksen 5 artiklan 1 ja 3 kohtaan. ( 24 )

44.

Vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että asetuksen 5 artiklan 3 alakohdassa tarkoitettuun sopimukseen perustumatonta vahingonkorvausta koskevan asian käsitteeseen kuuluvat kaikki sellaiset kanteet, joissa vaaditaan vastaajan vastuun toteuttamista ja jotka eivät liity kyseisen asetuksen 5 artiklan 1 alakohdassa tarkoitetulla tavalla ”sopimusta koskevaan asiaan”, ( 25 ) joten asian luonnehtiminen ”sopimusta koskevaksi asiaksi” estää sen luonnehtimisen ”sopimukseen perustumatonta vahingonkorvausta koskevaksi asiaksi”, kun vahingonkorvausvaatimus perustuu asetuksessa tarkoitettuun sopimukseen. ( 26 )

45.

Ensinnäkin on ratkaistava, onko esillä olevassa asiassa kyse asetuksessa tarkoitetusta sopimuksesta, riippumatta siitä, miten sitä luonnehditaan kansallisessa oikeudessa. Unionin tuomioistuimen Brysselin yleissopimuksen 5 artiklan 1 kohtaa koskevan vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan käsite ”sopimusta koskeva asia” edellyttää osapuolen toiselle osapuolelle vapaaehtoisesti antamaa sitoumusta. ( 27 )

46.

Mielestäni Spies ja Holterman Ferho antoivat vapaaehtoisesti keskinäisiä sitoumuksia (Spies sitoutui johtamaan ja hallinnoimaan yhtiötä, kun taas yhtiö sitoutui maksamaan palkkaa tästä työstä), joiden perusteella voidaan katsoa, että näiden välinen suhde – ei pelkästään johtajan tehtävien hoitamista koskevaan sopimukseen perustuva suhde vaan myös yhtiöoikeuteen perustuva suhde, jonka perusteella hän toimi hallituksen jäsenenä – on asetuksessa tarkoitetulla tavalla sopimusoikeudellinen. ( 28 )

47.

Kuten unionin tuomioistuin totesi jo tuomiossa Brogsitter, ainoastaan se seikka, että toinen pääasian oikeudenkäynnin asianosaisista nostaa vahingonkorvauskanteen toista vastaan, ei riitä siihen, että kanteen katsottaisiin koskevan asetuksen 5 artiklan 1 alakohdassa tarkoitettua ”sopimusta koskevaa asiaa”. Asia on näin vain silloin, jos moitittu menettely katsotaan sopimusvelvoitteiden rikkomiseksi, sellaisina kuin velvoitteet voidaan määritellä sopimuksen kohteen perusteella. Tilanne on tämä lähtökohtaisesti silloin, jos vastaajan ja kantajien välisen ”sopimuksen” (asetuksessa tarkoitetulla tavalla) tulkitseminen näyttää välttämättömältä sen toteamiseksi, onko toiminta sääntöjenmukaista vai sääntöjenvastaista. ( 29 )

48.

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on ratkaistava, esitetäänkö pääasian oikeudenkäynnin kantajan nostamissa kanteissa korvausvaatimus, jota voidaan kohtuudella pitää perusteltuna kansallisen oikeudenkäynnin asianosaisten väliseen ”sopimukseen” (asetuksessa tarkoitetulla tavalla) perustuvien oikeuksien ja velvoitteiden noudattamatta jättämisellä siten, että kyseinen ”sopimus” on välttämättä otettava huomioon asian ratkaisemiseksi. Tällöin kyseisissä kanteissa viitattaisiin asetuksen 5 artiklan 1 alakohdassa tarkoitettuun ”sopimusta koskevaan asiaan”. ( 30 ) Päinvastaisessa tapauksessa niiden on katsottava koskevan kyseisen asetuksen 5 artiklan 3 alakohdassa tarkoitettua ”sopimukseen perustumatonta vahingonkorvausta koskevaa asiaa”. Tässä tarkoituksessa on tulkittava Holterman Ferhon ja Spiesin välisiä sopimuksia, joita ei välttämättä ole tehty kokonaisuudessaan kirjallisesti, sekä yhtiöoikeuden sääntöjä, jotka määrittävät tämän vapaaehtoisesti sovitun tehtävän sisällön.

49.

Mikäli asiassa on sovellettava asetuksen 5 artiklan 1 alakohtaa, seuraavaksi on selvitettävä, mikä tuomioistuin on toimipaikkansa perusteella toimivaltainen tutkimaan asian. Vaikka ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämässä toisessa kysymyksessä viitataan pelkästään asetuksen 5 artiklan 1 alakohdan a alakohtaan, on paikallaan pohtia, kuten komissio esittää huomautuksissaan, onko tässä pikemminkin sovellettava sen b alakohtaa, ja tarkemmin sen toista luetelmakohtaa, joka koskee erityisesti palvelujen suorittamista koskevia sopimuksia. ( 31 ) Jos tällaisessa tapauksessa henkilön kotipaikka on jäsenvaltiossa, häntä vastaan voidaan nostaa kanne sillä paikkakunnalla toisessa jäsenvaltiossa, missä palvelut sopimuksen mukaan suoritettiin tai oli suoritettava.

50.

Arvioitaessa, voidaanko Spiesin harjoittamaa toimintaa Holterman Ferhon hyväksi pitää asetuksen 5 artiklan 1 alakohdan b alakohdan toisessa luetelmakohdassa tarkoitettuina ”palveluina”, on tulkittava asetukseen sisältyvää (mutta siinä määrittelemätöntä) palvelujen käsitettä itsenäisesti, riippumatta jäsenvaltioiden oikeusjärjestyksissä sille annetusta merkityksestä, jotta sen yhdenmukainen soveltaminen kaikissa niissä varmistettaisiin.

51.

Vaikka unionin tuomioistuin on jo todennut, että mikään asetuksen N:o 44/2001 rakenteeseen tai systematiikkaan liittyvä seikka ei edellytä, että kyseisen asetuksen 5 artiklan 1 alakohdan b alakohdan toisessa luetelmakohdassa olevaa ”palvelujen” käsitettä tulisi tulkita unionin tuomioistuimen tekemien, SEUT 56 artiklassa tarkoitettua palvelujen tarjoamisen vapautta koskevien ratkaisujen valossa, ( 32 ) tiettyjä primaarioikeuden ”palvelun” erityispiirteitä voidaan soveltaa 5 artiklan 1 alakohdan b alakohdan toisen luetelmakohdan ”palveluun”, eli itse toimintaan, jota vastaaja harjoittaa, ja vastikkeeseen, jonka tämä saa tällaisen toiminnan harjoittamisesta. ( 33 )

52.

Kuten julkisasiamies Trstenjak totesi asiassa Falco Privatstiftung v. Rabitsch esittämässään ratkaisuehdotuksessa, ( 34 ) määritellessämme kyseessä olevan käsitteen abstraktisti määrittelemme ainoastaan sen ulkorajat; on kunkin riita-asian yhteydessä ratkaistava yksilöllisesti, kuuluuko jokin tietty toiminta palvelun käsitteen alaan.

53.

Esillä olevassa asiassa yhdyn komission kantaan siinä mielessä, että yhtiön hallituksen jäsenen toimintaa voidaan pitää asetuksen 5 artiklan 1 alakohdan b alakohdan toisessa luetelmakohdassa tarkoitettuna palveluna. Tällainen luonnehdinta merkitsisi sitä, että esillä olevassa asiassa ei voitaisi soveltaa kyseisen 5 artiklan 1 alakohdan a alakohdassa tarkoitettua toimivaltasääntöä.

54.

Kyseisen 5 artiklan 1 alakohdan b alakohdan nojalla toimivalta tutkia kaikki palvelujen suorittamista koskevaan sopimukseen perustuvat vaatimukset kuuluu sen paikkakunnan tuomioistuimelle jäsenvaltiossa, missä palvelut sopimuksen mukaan suoritettiin tai oli suoritettava.

55.

Komissio toteaa ( 35 ) – yhdistäen vastauksensa ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kysymyksen mukaisesti asetuksen 60 artiklaan – että hallituksen jäsenen palvelut suoritetaan paikkakunnalla, missä tämä johtaa yhtiötä, mikä vastaa komission mukaan yhtiön keskushallinnon sijaintipaikkaa, ja tämä käsite viittaa paikkakuntaan, josta käsin yhtiötä hallinnoidaan ja johdetaan ja jonka ei täydy olla sama kuin paikkakunta, missä sillä on ”sääntömääräinen kotipaikka” (asetuksen 60 artiklan 1 kohdan a alakohta), joka vahvistetaan yhtiöjärjestyksessä tai yhtiösopimuksessa, tai ”pääasiallinen toimipaikka” (asetuksen 60 artiklan 1 kohdan c alakohta).

56.

Yhdyn kuitenkin Spiesin huomautusten 38 kohdassa esitettyyn siinä mielessä, että ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämään kysymykseen annettavassa vastauksessa ei ole välttämättä tulkittava asetuksen 60 artiklaa. ( 36 ) Katson päinvastoin, että asiassa on sovellettava unionin tuomioistuimen asetuksen 5 artiklan 1 alakohdan b alakohdan toisen luetelmakohdan tulkintaa koskevassa oikeuskäytännössä vahvistamia kriteerejä, kun palvelut suoritetaan usealla paikkakunnalla. ( 37 )

57.

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on ennen kaikkea selvitettävä, todetaanko Holterman Ferhon ja Spiesin välisessä ”sopimuksessa” (asetuksessa tarkoitetulla tavalla) ( 38 ) paikkakunta, jossa pääasiallinen palvelu (Holterman Ferho -holdingyhtiön hallinnointi) suoritetaan. ( 39 ) Mikäli tämä ei ole mahdollista, sen on määritettävä paikkakunta, jossa Spies on todellisuudessa pääasiallisesti harjoittanut toimintaansa sopimuksen panemiseksi täytäntöön ( 40 ) (sillä edellytyksellä, että näiden palvelujen suorittaminen kyseisellä paikkakunnalla ei ole vastoin osapuolten tahtoa sellaisena kuin se ilmenee näiden välisestä sopimuksesta). Tässä tarkoituksessa voidaan ottaa huomioon erityisesti kyseisillä paikkakunnilla käytetty aika ja siellä harjoitetun toiminnan laajuus, ja kansallisen tuomioistuimen on ratkaistava toimivaltaansa koskeva kysymys sille esitettyjen todisteiden perusteella. ( 41 )

58.

Edellä esitetyn perusteella katson toissijaisesti, että asetuksen 5 artiklan 1 alakohdan käsite ”sopimusta koskeva asia” kattaa myös tilanteen, jossa yhtiö vaatii hallituksensa jäsenenä toiminutta henkilöä vastuuseen siitä, että hän on laiminlyönyt velvollisuutensa täyttää yhtiöoikeudellisen tehtävänsä asianmukaisesti. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on määritettävä asetuksen 5 artiklan 1 alakohdan b alakohdassa tarkoitettu paikkakunta, jossa palvelut sopimuksen mukaan suoritettiin tai oli suoritettava ja joka on (kyseisessä asetuksessa tarkoitetussa) ”sopimuksessa” määrätty paikkakunta, jossa pääasiallinen palvelu suoritetaan, tai tällaisen puuttuessa paikkakunta, jossa yhtiön hallituksen jäsen on todellisuudessa pääasiallisesti harjoittanut hallinnointiin liittyvää toimintaansa, sillä edellytyksellä, että näiden palvelujen suorittaminen kyseisellä paikkakunnalla ei ole vastoin osapuolten tahtoa sellaisena kuin se ilmenee näiden välisestä sopimuksesta.

59.

Edellä esitetyn jälkeen käsittelen täydellisyyden vuoksi lyhyesti kolmatta ennakkoratkaisukysymystä.

60.

Kolmatta ennakkoratkaisukysymystä tarkastellessaan Spies, jonka mukaan asetuksen 5 artiklan 3 alakohtaa ei voida soveltaa tässä asiassa, ei katso – kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin näyttää tekevän – että sille annettavassa vastauksessa olisi turvauduttava asetuksen 60 artiklaan, jos unionin tuomioistuin päätyy vastaamaan siihen: saksalaiset tuomioistuimet olisivat toimivaltaisia myös siinä tapauksessa, että asiassa sovellettaisiin unionin tuomioistuimen asetuksen 5 artiklan 3 alakohdan osalta kehittämiä kriteerejä, jotka koskevat vahinkopaikkakuntaa.

61.

Holterman Ferho katsoo, että kyseisen asetuksen 5 artiklan 3 alakohtaa (”sopimukseen perustumatonta vahingonkorvausta koskeva asia”) ei voida soveltaa tässä asiassa.

62.

Komissio ei sulje pois mahdollisuutta, että asiassa voidaan nostaa myös sopimukseen perustumatonta vahingonkorvausta koskeva kanne, jos se on kansallisen lain mukaan mahdollista. Tällaisessa tapauksessa unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan pääasian oikeudenkäynnin kantaja voisi valintansa mukaan nostaa kanteen joko paikkakunnalla, jossa vahinko on ilmennyt, tai paikkakunnalla, jossa vahingon aiheuttanut tapahtuma on sattunut, jotka ovat komission mukaan tässä tapauksessa samoja kuin paikkakunta, jossa Holterman Ferholla on keskushallinto.

63.

Edelleen toissijaisesti siltä varalta, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoisi tutkittuaan esitetyn korvausvaatimuksen tämän ratkaisuehdotuksen 47 ja 48 kohdan mukaisesti, että se koskee asetuksen 5 artiklan 3 alakohdassa tarkoitettua ”sopimukseen perustumatonta vahingonkorvausta koskevaa asiaa”, kyseisen säännöksen mukaan toimivaltainen olisi ”sen paikkakunnan tuomioistuin, missä vahinko sattui tai saattaa sattua”. Kuten unionin tuomioistuin on todennut, kyseisellä paikkakunnalla ”tarkoitetaan yhtä hyvin vahingon ilmenemispaikkaa kuin paikkaa, jossa tämän vahingon aiheuttanut kausaaliyhteydessä oleva tapahtuma on sattunut, joten vastaajaa vastaan voidaan kantajan valinnan mukaan nostaa kanne jommankumman paikkakunnan tuomioistuimessa”. ( 42 )

64.

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on viime kädessä määritettävä esillä olevan asian tosiseikkojen perusteella paikka, jossa tämän vahingon aiheuttanut kausaaliyhteydessä oleva tapahtuma on sattunut, ja vahingon ilmenemispaikka.

65.

Paikan, jossa vahingon aiheuttanut kausaaliyhteydessä oleva tapahtuma on sattunut, on katsottava sijaitsevan paikkakunnalla, jossa Spies hoiti tavanomaisesti tehtäviään Holterman Ferho -holdingyhtiön hallituksen jäsenenä (eli Saksassa, kuten Spies on ilmoittanut unionin tuomioistuimelle Holterman Ferhon sitä kiistämättä).

66.

Vahingon ilmenemispaikan osalta pääasian kaltaisissa olosuhteissa toimivaltaisia ovat alankomaalaiset tuomioistuimet sikäli kuin Saksassa sattunut tapahtuma on aiheuttanut tai voi aiheuttaa vahinkoa Alankomaissa. Tältä osin asiaa käsittelevän tuomioistuimen on arvioitava käytettävissään olevien seikkojen perusteella, missä määrin Spiesin oikeudenvastainen menettely Holterman Ferhon hallituksen jäsenen tehtävien hoitamisessa on voinut aiheuttaa vahinkoa kyseisessä jäsenvaltiossa. Sen on otettava huomioon tässä suhteessa, että kuten unionin tuomioistuin on jo todennut, käsitettä ”paikkakun[ta] – –, missä vahinko sattui” ei voida tulkita laajentavasti siten, että siihen sisältyisivät kaikki paikkakunnat, joissa voi ilmetä sellaisen seikan aiheuttamia vahingollisia seurauksia, joka on jo aiheuttanut toisella paikkakunnalla tosiasiassa ilmenneen vahingon. Tarkemmin sanoen tätä käsitettä ei voida tulkita siten, että siihen sisältyisi se paikkakunta, jossa vahingonkärsijä väittää hänelle aiheutuneen sellaista varallisuusvahinkoa, joka on alun perin toisessa jäsenvaltiossa ilmenneen ja hänen siellä kärsimänsä vahingon seuraus. ( 43 ) Kuten tuomiossa Kronhofer ( 44 ) on todettu, tämä tulkinta, joka merkitsisi sitä, että toimivaltaisen tuomioistuimen määrittäminen riippuisi siitä, mikä on paikkakunta, jossa oli vahingonkärsijän ”omaisuuden keskuspaikka”, olisi omiaan tunnustamaan useimmiten kantajan kotipaikan tuomioistuinten toimivallan, joka näyttäisi olevan asetuksen ( 45 ) mukainen vaihtoehto ainoastaan asetuksessa nimenomaisesti tarkoitetuissa tilanteissa.

67.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Hoge Raad der Nederlandenille seuraavasti: