1. 

Nyt esillä olevalla valituksellaan InnoLux Corp. (jäljempänä InnoLux), aiemmin Chimei InnoLux Corp., vaatii unionin tuomioistuinta kumoamaan osittain unionin yleisen tuomioistuimen antaman tuomion InnoLux v. komissio, ( 2 ) jolla viimeksi mainittu on yhtäältä muuttanut komission asiassa COMP/39.309 – LCD (Liquid Crystal Displays) tekemää päätöstä K(2010) 8767 lopullinen ( 3 ) vahvistamalla sille päätöksen 2 artiklassa määrätyn sakon määräksi 288 miljoonaa euroa ja toisaalta hylännyt muilta osin sen kanteen, jossa vaadittiin kyseisen päätöksen osittaista kumoamista valittajaa koskevilta osin sekä kyseisen sakon määrän alentamista.

2. 

Tässä valituksessa nousee esiin tärkeä kilpailuoikeudellinen kysymys, toisin sanoen kysymys Euroopan unionin kilpailuoikeuden soveltamisesta unionin ulkopuolella (tässä tapauksessa sellaisen myynnin määrittämisen yhteydessä, jonka Euroopan komissio voi ottaa huomioon sakkojen laskennassa). ( 4 ) Lisäksi se, että komissio soveltaa kyseisiä sääntöjä unionin ulkopuolella, on riitautettu useissa sekä unionin yleisessä tuomioistuimessa että unionin tuomioistuimessa vireillä olevissa asioissa. ( 5 )

3.

Asian taustalla olevat tosiseikat ja riidanalainen päätös, sellaisina kuin ne ilmenevät valituksenalaisen tuomion 1–27 kohdasta, voidaan tiivistää seuraavasti.

4.

Chi Mei Optoelectronics Corp. (jäljempänä CMO) oli Taiwanin oikeuden mukaan perustettu yhtiö, joka käytti määräysvaltaa aktiivimatriisi-nestekidekerroksella varustettujen nestekidenäyttöjen (LCD-paneeli) tuotannon alalla toimivien maailmanlaajuisesti sijoittautuneiden yhtiöiden muodostamassa konsernissa. CMO:n ja InnoLux Display Corp. ‑nimisen yhtiön ja TPO Displays Corp. ‑nimisen yhtiön välistä keskittymää koskevan sopimuksen johdosta jäljelle jääneestä oikeudellisesta yksiköstä tuli InnoLux, joka myös on Taiwanin oikeuden mukaan perustettu yritys ja joka on valittajana nyt käsiteltävässä asiassa.

5.

Sen jälkeen kun Korean oikeuden mukaan perustettu yhtiö Samsung Electronics Co. Ltd (jäljempänä Samsung) oli ilmoittanut komissiolle LCD-markkinoiden kartellista, komissio käynnisti hallinnollisen menettelyn ja osoitti väitetiedoksiannon 16 yhtiölle, joihin kuului muun muassa kaksi kokonaan valittajan omistuksessa olevaa eurooppalaista tytäryhtiötä. Kyseisessä väitetiedoksiannossa selitettiin muun muassa syyt sille, miksi kahden CMO:n tytäryhtiön oli katsottava olevan solidaarisesti vastuussa niistä kilpailusääntöjen rikkomisista, joihin CMO oli syyllistynyt.

6.

Komissio teki 8.12.2010 riidanalaisen päätöksen. Se oli osoitettu kuudelle kaikkiaan 16:sta väitetiedoksiannon adressaatista, muun muassa valittajalle, LG Display Co. Ltd:lle (jäljempänä LGD) ja AU Optronics Corp:lle (jäljempänä AUO). Valittajan tytäryhtiöt sitä vastoin eivät olleet enää adressaatteina.

7.

Komissio totesi riidanalaisessa päätöksessä, että kuusi suurta kansainvälistä LCD-paneelien valmistajaa, joihin lukeutuivat valittaja, LGD ja AUO, muodostivat kartellin, joka koski niiden tuotteista kahta tavaralajia, jotka olivat kooltaan 12 tuumaa tai sitä suurempia, nimittäin tietotekniikassa, kuten kannettavissa tietokoneissa ja muissa tietokoneiden näytöissä, käytettäviä LCD-paneeleja ja televisiovastaanottimissa käytettäviä LCD-paneeleja (jäljempänä yhteisesti kartellin kohteena olevat LCD-paneelit).

8.

Riidanalaisessa päätöksessä määrättyjen sakkojen määrän vahvistamiseksi komissio sovelsi asetuksen (EY) N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennasta annettuja suuntaviivoja (EUVL 2006, C 210, s. 2; jäljempänä vuoden 2006 suuntaviivat). Kyseisten suuntaviivojen perusteella komissio määritteli sen kartellin kohteena olevien LCD-paneelien myynnin arvon, jota kilpailusääntöjen rikkominen suoraan tai välillisesti koski. Komissio jakoi kartelliin osallistuneiden yritysten myynnit tätä varten seuraaviin kolmeen luokkaan:

9.

Komissio katsoi, että se saattoi ottaa huomioon edellä mainituista myynnin luokista ainoastaan kaksi ensimmäistä, koska kolmannen myynnin luokan huomioon ottaminen ei ollut tarpeen määrättyjen sakkojen riittävän ehkäisevän vaikutuksen takaamiseksi. Näillä perusteilla komissio määräsi valittajan maksettavaksi 300 miljoonan euron sakon.

10.

Valittaja nosti 21.2.2011 päivätyllä kannekirjelmällään kanteen, jolla se vaati riidanalaisen päätöksen osittaista kumoamista ja sakon määrän alentamista. Vaatimuksensa tueksi valittaja esitti kolme kanneperustetta. Ensimmäisen kanneperusteen mukaan komissio sovelsi oikeudellisesti virheellistä käsitettä eli käsitettä ”suora myynti Euroopan talousalueella muutettujen tuotteiden muodossa”. Toisen kanneperusteen mukaan komissio rikkoi SEUT 101 artiklaa, kun se totesi, että kilpailusääntöjen rikkominen kattoi televisioissa käytettävät LCD-paneelit, ja kolmannen kanneperusteen mukaan komission kantajan osalta toteamaan merkityksellisen myynnin arvoon sisältyi virheellisesti muuta myyntiä kuin kartellin kohteena olevien LCD-paneelien myynti.

11.

Unionin yleinen tuomioistuin hyväksyi valituksenalaisessa tuomiossa viimeksi mainitun kanneperusteen ja laski sen johdosta valittajalle määrättävän sakon määrän 288 miljoonaan euroon. ( 6 ) Muilta osin se hylkäsi kanteen.

12.

Valitusperusteen ensimmäisessä osassa, joka koskee käsitettä ”rikkomiseen liittyvä myynti”, valittaja moittii unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se on sisällyttänyt sakkojen laskennassa huomioon otettavan myynnin arvoon sen Euroopan talousalueella tapahtuvan lopputuotteiden myynnin ”suorana myyntinä Euroopan talousalueella muutettujen tuotteiden muodossa”, vaikka kyseinen myynti ei liity vuoden 2006 suuntaviivojen 13 kohdassa tarkoitettuun rikkomiseen.

13.

Komissio katsoo, että unionin yleinen tuomioistuin on päätellyt oikein ja todennut valittajan väitteet vääriksi. Sen mukaan valittaja ei ole ottanut väitteissään huomioon sitä, että kartellin kohteena olevien LCD-paneelien hinta vaikutti lopputuotteiden hintaan ja että kollusiiviset menettelytavat koskivat sekä kolmansille myytäviä LCD-paneeleja että LCD-paneeleja, jotka oli tarkoitettu toimitettaviksi konsernin sisällä. Sen mukaan kyse on tältä osin unionin yleisen tuomioistuimen tosiseikkoja koskevista toteamuksista, joita ei voida tarkastella uudelleen valituksen yhteydessä. Se pitää virheellisenä väitettä, jonka mukaan kolmannelle tapahtuvan myynnin ja konsernin sisäisten toimitusten välillä ei ole eroa. Todellinen markkinoille tulo – toisin sanoen ensimmäinen ”todellinen myynti” – tapahtuu ajankohtana, jona, ja paikassa, jossa yritys myy lopputuotteen.

14.

Toisessa osassa, joka koskee tuomiota Europa Carton v. komissio (T‑304/94, EU:T:1998:89), valittaja katsoo, että komissio on arvioinut tämän tuomion väärin, koska sen sijaan, että se olisi kohdellut konsernin sisäistä myyntiä samalla tavalla kuin myyntiä kolmansille, se on soveltanut tiettyihin riidanalaisen päätöksen adressaatteihin erilaista kriteeriä määrittääkseen niiden konsernin sisäisen myynnin paikan.

15.

Komissio katsoo, että tuomiossa Europa Carton v. komissio (T‑304/94, EU:T:1998:89) vahvistetaan se, että se voi ottaa huomioon kartellin kohteena olevan tuotteen arvon riippumatta siitä, myykö jokin kartelliin osallistuva yritys kyseistä tuotetta markkinoilla suoraan vai liittääkö se sen etukäteen osaksi jotakin muuta lopputuotetta. Sen mukaan kyseinen tuomio ei kuitenkaan velvoita komissiota katsomaan, että konsernin sisäisten toimitusten paikka on kartellin kohteena olevan tuotteen myyntipaikka arvioitaessa yhteyttä Euroopan talousalueen (ETA) alueeseen.

16.

Kolmannessa osassa, joka koskee tuomiota Ahlström Osakeyhtiö ym. v. komissio (89/85, 104/85, 114/85, 116/85, 117/85 ja 125/85–129/85, EU:C:1988:447, jäljempänä sellu I ‑tuomio), valittaja väittää, ettei unionin toimivalta kata kyseisen tuomion perusteella kaikkea Euroopan talousalueen alueella tapahtuvaa myyntiä, vaan ainoastaan sellaisen yhteistoiminnan kohteena olevan merkityksellisen tuotteen Euroopan talousalueen alueella tapahtuvan myynnin, jonka osalta on todettu rikkominen.

17.

Komission mukaan unionin yleinen tuomioistuin on perustellusti todennut, ettei kyseinen tuomio estä komissiota ottamasta sakkojen määrän laskennassa huomioon InnoLuxin ”suoraa myyntiä Euroopan talousalueella muutettujen tuotteiden muodossa”.

18.

Neljännessä osassa, joka koskee tuomiota Istituto Chemioterapico Italiano ja Commercial Solvents v. komissio (6/73 ja 7/73, EU:C:1974:18), valittaja katsoo, että on vastoin kyseistä tuomiota katsoa, etteivät LCD-paneelien konsernin sisäiset toimitukset Euroopan talousalueen alueella sijaitseville tuotantolaitoksille, kuten Samsungin tapauksessa, ole Euroopan talousalueella tapahtuvaa myyntiä, jos kyseiset lopputuotteet, joiden osaksi LCD-paneelit on liitetty, myydään Euroopan talousalueen ulkopuolella.

19.

Komission mielestä valittaja on ymmärtänyt valituksenalaisen tuomion väärin. Tuomiossa tarkastellaan sen mukaan nimittäin SEUT 102 artiklan aineellista soveltamista eikä sakkojen laskentaa kartelliasioissa, eikä siitä siten ole mitään hyötyä valittajan pääasiallisen väitteen kannalta, jonka mukaan komission oli jätettävä ottamatta sakkojen laskennassa huomioon se LCD-paneelien myynti, jonka InnoLux toteuttaa myymällä Euroopan talousalueella sellaisia lopputuotteita, joiden osaksi LCD-paneelit on liitetty.

20.

Viidennessä osassa, joka koskee unionin kilpailuoikeuden soveltamista unionin ulkopuolella, valittaja väittää, että kriteeri, jota komissio ja unionin yleinen tuomioistuin ovat käyttäneet sen konsernin sisäisten toimitusten paikan määrittämiseksi, synnyttää riskin kaksoisrangaistavuudesta sekä toimivaltaristiriidasta muiden kilpailuviranomaisten kanssa.

21.

Komissio katsoo, ettei tätä osaa voida ottaa tutkittavaksi, koska kyseinen väite on esitetty valituksen yhteydessä ensimmäisen kerran. Sen mukaan väite on joka tapauksessa hypoteettinen ja perusteeton. Johdonmukaisesti ajatellen voi olla vain yksi ensimmäinen ”todellinen myynti”.

22.

Mielestäni kaikki nämä väitteet liittyvät toisiinsa ja ovat sillä tavoin päällekkäisiä, että niitä on tarkasteltava yhdessä.

23.

Vuoden 2006 suuntaviivojen 13 kohdassa määrätään, että ”määrittääkseen sakon perusmäärän komissio käyttää sellaisten rikkomiseen suoraan tai epäsuorasti liittyvien tavaroiden tai palveluiden myyntiarvoa, jotka yritys on myynyt Euroopan talousalueen (ETA) alueella sijaitsevalla asian kannalta merkityksellisellä maantieteellisellä alueella” (kursivointi tässä).

24.

Valittajalle määrättävän sakon määrän laskemiseksi komissio on nyt käsiteltävässä asiassa ottanut huomioon – käyttämällä ensimmäistä kertaa (myöhempien asioiden osalta ks. tämän ratkaisuehdotuksen 2 kohta) käsitettä ”suora myynti Euroopan talousalueella muutettujen tuotteiden muodossa” – sen osan valittajan LCD-paneelien sisäisen myynnin arvosta, joka voi vastata lopputuotteiden osaksi liitettyjä LCD-paneeleja, siltä osin kuin valittaja on myynyt kyseiset tuotteet Euroopan talousalueelle sijoittautuneille kolmansille yrityksille. Kaikki rikkomiseen kuuluva valittajan LCD-paneelien sisäinen myynti tapahtui nimittäin Euroopan talousalueen ulkopuolella saman konsernin eri yksiköille, jotka ottivat ne osaksi lopputuotteita (tietokoneet ja televisiot) ja myivät ne tämän jälkeen Euroopan talousalueella riippumattomille kolmansille yrityksille.

25.

Kuten unionin tuomioistuin on äskettäin vahvistanut tuomiossa Guardian Industries ja Guardian Europe v. komissio (C‑580/12 P, EU:C:2014:2363, 57–59 kohta; ks. myös kyseisessä asiassa antamani ratkaisuehdotuksen C‑580/12 P, EU:C:2014:272, 21 kohta ja sitä seuraavat kohdat), yhtäältä ”vuoden 2006 suuntaviivojen 13 kohdan tavoitteena on käyttää yritykselle määrättävän sakon laskentapohjana määrää, joka heijastaa rikkomisen taloudellista merkitystä ja kyseisen yrityksen suhteellista osuutta siinä”. Toisaalta unionin tuomioistuin katsoo, että on tärkeää, että sakko on ”todellisessa suhteessa kyseessä olevan kartellin soveltamisalaan” ja että ”rikkomisen kohteena olevien tuotteiden myynnistä saatava kokonaisliikevaihdon osa on parhaiten omiaan heijastamaan tämän rikkomisen taloudellista merkitystä. Näin ollen tätä myyntiä ei ole eroteltava sen mukaan, onko se toteutettu riippumattomien kolmansien kanssa vai samaan yritykseen kuuluvien yksiköiden kanssa. Se, että viimeksi mainittuun ryhmään kuuluvan myynnin arvoa ei otettaisi huomioon, merkitsisi väistämättä vertikaalisesti integroituneiden yhtiöiden perusteetonta suosimista, sillä ne välttyisivät seuraamukselta, joka on oikeassa suhteessa niiden asemaan rikkomisen kohteena olevien tuotteiden markkinoilla” (kursivointi tässä).

26.

Kyseisessä tuomiossa (57 kohta) on katsottu tältä osin, että vaikka vuoden 2006 suuntaviivojen 13 kohdassa tarkoitetulla käsitteellä ”myynnin arvo” ei voida ymmärtää tarkoitettavan ainoastaan liikevaihtoa, joka on saatu pelkästään myynnistä, johon tämän kartellin on osoitettu tosiasiallisesti vaikuttaneen, kyseinen käsite ei voi ulottua kattamaan kyseessä olevan yrityksen myyntiä, joka ei kuulu moititun kartellin soveltamisalaan. ( 7 )

27.

Lisään tässä yhteydessä, kuten unionin yleinen tuomioistuin on perustellusti katsonut tuomion Team Relocations ym. v. komissio (T‑204/08 ja T‑212/08, EU:T:2011:286) 66 kohdassa, että ”vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan se osa liikevaihdosta, joka tulee kilpailusääntöjen rikkomisen kohteena olevista tavaroista, on omiaan osoittamaan rikkomisen laajuutta kyseisillä markkinoilla – –. Kilpailunrajoituksen kohteena olleista tuotteista kertynyt liikevaihto on objektiivinen peruste, jolla tämän menettelyn haitallinen vaikutus tavanomaiseen kilpailuun saadaan täsmällisesti mitatuksi – –. Tämä periaate on toistettu vuoden 2006 suuntaviivoissa”. Unionin tuomioistuin on pysyttänyt kyseisen tuomion tuomiolla Team Relocations ym. v. komissio (C‑444/11 P, EU:C:2013:464).

28.

Nyt käsiteltävässä asiassa on kuitenkin selvää, että valittajan konserniin kuuluvien yksiköiden riippumattomille kolmansille Euroopan talousalueella suorittama lopputuotteiden myynti, joka on otettu huomioon valittajalle määrättävän sakon määrän laskemiseksi, ei ole tapahtunut niillä merkityksellisillä markkinoilla, joihin riidanalaisessa päätöksessä todettu rikkominen on vaikuttanut. Vaikka unionin tuomioistuin on vahvistanut lopullisesti tuomiossa Guardian Industries ja Guardian Europe v. komissio (C‑580/12 P, EU:C:2014:2363), ettei komissio voi perustellusti erotella sisäistä ja ulkoista myyntiä toisistaan, ei ole periaatteessa myöskään perusteltua kohdella ainoastaan ulkoista myyntiä ”tosiasiallisena myyntinä”. ( 8 )

29.

Kun unionin yleinen tuomioistuin itse toteaa valituksenalaisen tuomion 74 kohdassa, että komission käsiteltävässä asiassa käyttämä lähestymistapa sopi huonosti yhteen oikeuskäytännön kanssa, nousee esiin kysymys siitä, oliko unionin yleisellä tuomioistuimella oikeus, ja missä määrin sillä oli oikeus – sen sijaan, että se olisi yksinkertaisesti vain soveltanut oikeuskäytäntöä ( 9 ) – ”soveltaa”, kyseisen kohdan sanamuotoa käyttääkseni, ”mainittua oikeuskäytäntöä nyt käsiteltävän asian olosuhteisiin mukautettuna sen kyseisessä oikeuskäytännössä tarkoitetun tavoitteen saavuttamiseksi, joka muodostuu siitä, ettei kartelliin osallistuneita vertikaalisesti integroituneita yrityksiä suosita” (valituksenalaisen tuomion 74 kohta); kyseisiin olosuhteisiin sisältyy se, että valittaja on vertikaalisesti integroitunut yritys, joka oli Euroopan talousalueen ulkopuolella ottanut kartellin kohteena olevia LCD-paneeleja osaksi Euroopan talousalueella myytyjä lopputuotteita.

30.

On joka tapauksessa todettava, että komission nyt käsiteltävässä asiassa käyttämät menetelmät merkitsevät tarkasteltavana olevan tuotteen (sisäisen) myynnin, joka on tapahtunut kokonaisuudessaan Euroopan talousalueen ulkopuolella, huomioon ottamista ja että niiden käyttö on mielestäni siten osoitus siitä, että komissio on – pelkästään sen perusteella, että se ”olettaa”, että kyseisellä kartellilla on tiettyjä vaikutuksia Euroopan talousalueeseen sen vuoksi, että tarkasteltavana olevaa tuotetta sisältäviä lopputuotteita myydään kyseisellä alueella riippumattomille kolmansille yrityksille – ulottanut alueellisen toimivaltansa koskemaan kolmansissa maissa muodostettua ja toimeenpantua kartellia. ( 10 )

31.

Esillä olevassa asiassa on nimittäin niin, että jos sellaisen tuotteen, jonka osalta valittaja on rikkonut kilpailusääntöjä, (sisäinen) myynti ei ole tapahtunut Euroopan talousalueella ja jos valittajan konserniin kuuluvien yksiköiden Euroopan talousalueella myymät niitä sisältävät lopputuotteet eivät ole rikkomisen kohteena, on vaikeaa, jopa mahdotonta väittää, että kyseessä olisi sellu I ‑tuomiossa (tuomion 13, 16 ja 17 kohta) tarkoitettu kartellin toimeenpano Euroopan talousalueella.

32.

Arvostelun kohteeksi voidaan ottaa komission pyrkimys erottaa riidanalaisessa päätöksessä (johdanto-osan 9 ja 381 perustelukappale) toisistaan ”tosiasiallinen” konsernin sisäinen myynti, toisin sanoen myynti, joka voidaan ottaa huomioon sellaisenaan sakon määrän laskemiseksi, ja konsernin sisäinen myynti, joka voidaan jättää huomioon ottamatta ja korvata sellaisten LCD-paneelien, jotka ovat osa lopputuotetta – niin sanottua muutettua tuotetta – ”tosiasiallisella” myynnillä kolmansille. Kilpailuviranomainen Aasiassa voisi ryhtyä nyt käsiteltävässä asiassa oikeustoimiin InnoLuxia vastaan täsmälleen saman, tässä tarkasteltavan myynnin johdosta.

33.

Lisäksi komissio näyttää unohtaneen, että unionin yleinen tuomioistuin on jo perustellusti hylännyt vastaavanlaisen väitteen, jonka kyseisen asian kantaja oli esittänyt tuomiossa Europa Carton v. komissio (T‑304/94, EU:T:1998:89, 113 kohta ja 121–123 kohta), nimittäin, että sisäisiä toimituksia ei tule ottaa huomioon, koska ne eivät olleet ”tosiasiallista myyntiä”. Kuten olen todennut, unionin tuomioistuin on äskettäin vahvistanut kyseisen lähestymistavan tuomiossa Guardian Industries ja Guardian Europe v. komissio (C‑580/12 P, EU:C:2014:2363).

34.

Yhteenvetona katson, että sisäinen myynti on otettava huomioon kuten myynti kolmansille, mutta jätettävä huomioon ottamatta, jos se tapahtuu unionin alueen ulkopuolella, mikä johdattaa minut tarkastelemaan asiaa unionin oikeuden alueellisen soveltamisalan näkökulmasta.

35.

Voi olla mielenkiintoista verrata tässä vaiheessa nyt kyseessä olevia sääntöjä ja Yhdysvalloissa sovellettavia sääntöjä. Poiketen Yhdysvaltojen lain Sherman Act 1 jaksosta, jossa kielletään yleisesti kaikki kombinaatiot useiden valtioiden tai ulkomaiden kansojen välisen kaupan rajoittamiseksi ja jossa ei säädetä maantieteellisistä rajoituksista, SEUT 101 artiklassa kielletään nimenomaisesti ”sellaiset yritysten väliset sopimukset – – sekä yritysten yhdenmukaistetut menettelytavat, jotka ovat omiaan vaikuttamaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan ja joiden tarkoituksena on estää, rajoittaa tai vääristää kilpailua sisämarkkinoilla tai joista seuraa, että kilpailu estyy, rajoittuu tai vääristyy sisämarkkinoilla” (kursivointi tässä). Sama sääntö ilmenee soveltuvin osin SEUT 102 artiklan sanamuodosta (”määräävän aseman väärinkäyttö sisämarkkinoilla”).

36.

Juuri tarkastelemalla SEUT 101 artiklan (aiempi EY 85 artikla) sanamuotoa yhteisöjen tuomioistuin nimittäin katsoi sellu I ‑tuomiossa (11 kohta ja sitä seuraavat kohdat), että yhdenmukaistettu menettelytapa on omiaan rajoittamaan kilpailua yhteismarkkinoilla ja voi siten kuulua EY 85 artiklan alueelliseen soveltamisalaan vain, jos se koskee tarkasteltavana olevan tuotteen myyntiä suoraan yhteisöön sijoittautuneille ostajille ja jos myyjät ryhtyvät hintakilpailuun saadakseen asiakkaiden tilauksia.

37.

Unionin tuomioistuin päätteli näin EY 85 artiklan sanamuodon analyysin perusteella ja lisäsi, että ”yhteisön toimivalta soveltaa kilpailusääntöjään kyseisen kaltaiseen käyttäytymiseen perustuu kansainvälisessä oikeudessa yleisesti tunnustettuun territoriaali- eli alueperiaatteeseen” (kyseisen tuomion 18 kohta). SEUT 101 artikla (tai SEUT 102 artikla) ei siten herätä kysymyksiä alueellisesta toimivallasta kansainvälisen oikeuden kannalta, koska juuri sanamuotonsa perusteella se ei yksinkertaisesti ole tarkoitettu sovellettavaksi unionin ulkopuolella.

38.

Tämän vuoksi unionissa ei tarvita lakia, joka vastaisi Yhdysvaltain ”Foreign Trade Antitrust Improvements Actia”, jossa lainsäädännöllisesti otetaan käyttöön määrätynlaisia vaikutuksia koskeva testi, jotta Sherman Actin 1 jaksosta voidaan sulkea pois sellainen ulkomailla todettu käyttäytyminen, jolla ei ole ”välitöntä, huomattavaa ja kohtuullisesti ennakoitavaa vaikutusta Yhdysvaltojen kauppaan”. Sherman Actista poiketen SEUT 101 ja SEUT 102 artiklan sanamuodosta ilmenee nimittäin selvästi, että kyseiset artiklat koskevat kilpailua rajoittavia menettelytapoja ainoastaan unionissa, eivät sen ulkopuolella.

39.

Viittaan tässä yhteydessä viimeaikaiseen tapaukseen Motorola Mobility v. AU Optronics (nro 14-8003), joka saatettiin Yhdysvaltojen muutoksenhakutuomioistuimen ”U.S. Court of Appeals (7th Circuit)” käsiteltäväksi ja joka koski samaa maailmanlaajuista kartellia kuin se, joka on tämän valituksen taustalla. Kyseisessä asiassa nousi esiin kysymyksiä ja esitettiin tosiseikkoja, jotka olivat samankaltaisia kuin ne, joista on kyse nyt käsiteltävässä asiassa, erityisesti kysymys (tässä tapauksessa Yhdysvaltain) kilpailuoikeuden ekstraterritoriaalisesta soveltamisesta. Kyseisessä asiassa Yhdysvaltoihin sijoittautunut Motorola syytti kansainvälistä kartellia (samaa kuin se, josta on kyse tässä) Sherman Actin rikkomisesta hintakartellilla, joka koski tietyille sen Yhdysvaltain alueen ulkopuolelle sijoittautuneille tytäryhtiöille myytyjä LCD-paneeleja, jotka nämä olivat liittäneet osaksi lopputuotteita ja toimittaneet sitten Yhdysvaltoihin sijoittautuneelle emoyhtiölleen.

40.

U.S. Court of Appealsille osoitetussa amicus curiae brief ‑kirjelmässään Belgian kilpailuviranomainen ( 11 ) kannattaa Yhdysvaltain kilpailulainsäädännön alueellisen toimivallan suppeaa tulkintaa kansainvälisen kohteliaisuuden periaatteen (comitas gentium) mukaisesti ja huomauttaa, että Yhdysvaltain lainsäädännön laaja soveltaminen tekisi tehottomaksi Belgian ja unionin samoin kuin muidenkin maiden kilpailulainsäädännön soveltamisen. Muun muassa Taiwan ja Japani ovat esittäneet asiassa samankaltaisia amicus curiae brief ‑kirjelmiä.

41.

Kyseisessä tuomiossa, joka on annettu joitakin kuukausia valituksenalaisen tuomion jälkeen, U.S. Court of Appeals hylkäsi Motorolan valituksen ja katsoi, ettei Sherman Actia voitu soveltaa sen perusteella, että kartellin vaikutukset Yhdysvaltain markkinoihin olivat – edellyttäen, että ne olivat huomattavia ja kohtuullisesti ennakoitavia – luonteeltaan epäsuoria, koska kartellin osallistujat eivät myyneet LCD-paneeleja Yhdysvalloissa, vaan ne myytiin ulkomailla yrityksille (Motorolan tytäryhtiöille), jotka liittivät ne osaksi sellaisia tuotteita, jotka sitten vietiin Yhdysvaltoihin jälleenmyytäväksi. Se korostaa myös Sherman Actin liian laajan soveltamisen riskiä.

42.

Edellä esitetty osoittaa, että myös nyt käsiteltävässä asiassa unionin kilpailulainsäädännön alueellisen soveltamisalan laajasta tulkinnasta voisi seurata toimivaltaristiriitoja ulkomaisten kilpailuviranomaisten kanssa sekä yrityksille riski kaksoisrangaistavuudesta.

43.

Unionin tuomioistuimet ovat sitä paitsi aina tunnustaneet alueellisen toimivallan tiukan noudattamisen tärkeyden, ( 12 ) jotta vältyttäisiin loukkaamasta Euroopan unionin perusoikeuskirjan 50 artiklassa vahvistettua ne bis in idem ‑periaatetta. ( 13 ) Tuomiosta SGL Carbon v. komissio (C‑308/04 P, EU:C:2006:433, mm. 29 ja 32 kohta) ilmenee, että yhteisöjen tuomioistuin katsoi, että se, että kilpailuviranomainen ylittää alueellisen toimivaltansa, synnyttää tarkasteltavana oleville yrityksille riskin kaksoisrangaistavuudesta. Jos komissio määrää nyt käsiteltävässä asiassa sakon Euroopan talousalueeseen kuulumattomaan maahan toimitettuun osaan liittyvästä liiketoimesta sen perusteella, että kyseisen osan sisältävä lopputuote on myyty Euroopan talousalueella, samasta liiketoimesta voitaisiin määrätä seuraamus kaksi kertaa. Ensin voitaisiin määrätä seuraamus siinä Euroopan talousalueeseen kuulumattomassa maassa, johon osa on toimitettu, ja sen jälkeen Euroopan talousalueella (sen komission lähestymistavan mukaan, jonka mukaan osa on liitetty osaksi lopputuotetta, jonka lopullinen myynti on tapahtunut Euroopan talousalueella).

44.

Minusta vaikuttaa siltä, että jollei esitetä lisänäyttöä määrätynlaisista vaikutuksista, joita kartellista aiheutuu Euroopan talousalueella, komissio menee liian pitkälle, kun se asettaa kartellista määrättäviä seuraamuksia Euroopan talousalueen ulkopuolella valmistetuista ja myydyistä tuotteista pelkästään sen vuoksi, että ne on tämän jälkeen ”muutettu” tai liitetty osaksi sellaisia muita tuotteita, jotka (kaikki tai osa niistä) saapuvat Euroopan talousalueelle.

45.

Huomautan, että rikkomusmenettelyn alussa komissio oli aluksi luokitellut tässä tarkastellun myynnin ”epäsuoraksi myynniksi Euroopan talousalueella” (ks. riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 391 perustelukappale ja sitä seuraavat perustelukappaleet). Vasta myöhemmin se päätti luonnehtia niitä pikemmin ”suoraksi myynniksi Euroopan talousalueella muutettujen tuotteiden muodossa”. ( 14 ) Pyrkikö komissio siten perustelemaan paremmin uuden käsitteen käytön?

46.

Mielestäni ei voida kuitenkaan katsoa, että Euroopan talousalueen ulkopuolelle sijoittautuneiden InnoLux-konsernin yksiköiden suorittama sellaisten lopputuotteiden, joiden osaksi LCD-paneelit on liitetty, myynti Euroopan talousalueella on osoitus LCD-paneelien myyntiä koskevan, sellu I ‑tuomiossa tarkoitetun hintakartellin toimeenpanosta. Sellaista myyntiä ei nimittäin voida rinnastaa Euroopan talousalueella tapahtuvaan LCD-paneelien myyntiin kartellihinnoin. Toisaalta lopputuotteiden myyntiä ei voida luonnehtia LCD-paneeleja koskevan kartellin toimeenpanoksi Euroopan talousalueella, koska LCD-paneeleja sisältävien lopputuotteiden myynti ei kuulu komission toteaman SEUT 101 artiklan rikkomisen alaan. Toisaalta liitetyt LCD-paneelit eivät itsessään ole olleet yhteensovitetuilla hinnoilla Euroopan talousalueella tapahtuvan myynnin kohteena. Nyt käsiteltävässä asiassa ”toimeenpano” on tapahtunut Euroopan talousalueen ulkopuolella toimitettaessa LCD-paneeleja yksiköille, jotka ovat liittäneet ne osaksi lopputuotteita.

47.

Sillä, että LCD-paneelien epäsuoraa myyntiä Euroopan talousalueella kohdellaan SEUT 101 artiklan soveltamisalan kannalta eri tavalla sen mukaan, kuka saattaa ”muutetut tuotteet” markkinoille – kolmannet yritykset, jotka ovat ostaneet kyseiset LCD-paneelit kartellin jäseniltä, vai kartellin jäsenten tytäryhtiöt, jotka ovat ostaneet kyseiset LCD-paneelit vertikaalisesti integroituneen konsernin sisällä tapahtuneiden toimitusten seurauksena – olisi se seuraus, että viimeksi mainitut asetetaan epäedullisempaan asemaan kuin sellaiset LCD-paneelien valmistajat, jotka eivät ole integroituneet ketjun loppupäässä. ( 15 )

48.

On siten selvää, että ainoa peruste kyseistä myyntiä koskevalle komission toimivallalle voi löytyä soveltamalla ”määrätynlaisia vaikutuksia” koskevaa edellytystä.

49.

Useat julkisasiamiehet ovat puhuneet sen puolesta, että unionin tuomioistuin hyväksyisi kyseisen edellytyksen, minkä ansiosta unionin kilpailulainsäädäntöä voitaisiin soveltaa sellaisiin kilpailunvastaisiin menettelytapoihin tai sopimuksiin, jotka on todettu Euroopan talousalueen ulkopuolella mutta joilla on Euroopan talousalueeseen kohdistuvia vaikutuksia. Näin teki muun muassa julkisasiamies Mayras ratkaisuehdotuksessaan Imperial Chemical Industries v. komissio (48/69, EU:C:1972:32) (kyseisessä tapauksessa kartellilla oli suoria ja välittömiä, merkittäviä ja ennustettavissa olevia vaikutuksia yhteisöön) ja julkisasiamies Darmon ratkaisuehdotuksessaan Ahlström Osakeyhtiö ym. v. komissio (89/85, 104/85, 114/85, 116/85, 117/85 ja 125/85–129/85, EU:C:1988:258). ( 16 )

50.

Komissio on itse jo pitkään ollut sitä mieltä, että ”määrätynlaisia vaikutuksia” koskeva edellytys määrää sen toimivallan ulkorajan. ( 17 )

51.

Tuomiossaan Gencor v. komissio (T‑102/96, EU:T:1999:65, 92 kohta) myös ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin käytti tätä kriteeriä ja vaati yhteydessä, jossa kiistettiin komission toimivalta soveltaa yrityskeskittymien valvonnasta annettua asetusta yhteisön ulkopuolelle sijoittautuneiden yksiköiden väliseen liiketoimeen, ( 18 ) että kyseessä on oltava ”välitön, merkittävä ja ennustettavissa oleva vaikutus”. En näe mitään syytä rajoittaa kyseisen kriteerin soveltamista pelkästään yrityskeskittymiin. ( 19 )

52.

Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on lisäksi huomauttanut tuomiossa Haladjian Frères v. komissio ( 20 )”sellaisia tuotteita [koskevasta sopimuksesta], jotka on ostettu Yhdysvalloista myytäviksi [unionissa, että] – – pelkästään se seikka, että käyttäytymisellä on tiettyjä – millaisia tahansa – vaikutuksia [unionin] talouteen, ei yksinään muodosta sellaista riittävän tiivistä yhteyttä, jonka perusteella [unionille] syntyisi toimivalta. Jotta tämä vaikutus voitaisiin ottaa huomioon, sen on oltava huomattava eli tuntuva ja vähäpätöistä suurempi”.

53.

On totta, että vaikka unionin tuomioistuin ei ole koskaan hylännyt ”määrätynlaisia vaikutuksia” koskevaa edellytystä, se ei ole myöskään koskaan lausunut mahdollisuudesta käyttää sitä. ( 21 ) Vaikka suhtaudun siihen myönteisesti, ongelma ei ilmene nyt käsiteltävässä valituksessa, sillä mielestäni komission esittämä näyttö määrätynlaisista vaikutuksista, joita kartellista aiheutuu kilpailulle Euroopan talousalueella, ei riitä alkuunkaan.

54.

Koska nyt käsiteltävässä asiassa sovellettavilla säännöillä suojellaan Euroopan talousalueen markkinoita, on suoralta kädeltä vaikea liittää nyt käsiteltävässä asiassa tarkasteltavaa myyntiä Aasiassa Euroopan talousalueen kilpailusääntöihin tai tuotteita, joita rikkominen koskee, koskevan kilpailun rakenteeseen Euroopan talousalueella, jollei lopputuotteiden markkinoita Euroopan talousalueella koskevan analyysin perusteella katsota, että LCD-paneeleja koskeva kartelli Aasian markkinoilla on aiheuttanut kilpailun vääristymisen myös lopputuotteiden markkinoilla Euroopan talousalueella. Komissio ei kuitenkaan menettele niin riidanalaisessa päätöksessä eikä ilmoita tai osoita riittävällä tavalla, että kilpailu olisi vääristynyt Euroopan talousalueella lopputuotteiden markkinoilla, tai edes, että rikkominen koski myös hintojen vahvistamista tai sellaisten lopputuotteiden myyntiä, joiden osana on kartellin kohteena olevia LCD-paneeleja.

55.

Komissio totesi riidanalaisessa päätöksessä vain yhden pelkästään LCD-paneeleihin (ks. riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 1 ja 377 perustelukappale) liittyvän SEUT 101 artiklan ( 22 ) rikkomisen ja huomautti ainoastaan, että ”LCD-paneelien myynti konsernin sisäisille asiakkaille oli osa kartellikeskusteluja nyt käsiteltävässä asiassa” ja että voitiin ”kohtuudella olettaa, että toimeenpannulla kartellilla oli suoraan myyntiin kohdistuvia vaikutuksia muutettujen tuotteiden välityksellä” (riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 394 perustelukappale; kursivointi tässä), mikä ei varmasti vastaa näyttöä Euroopan talousalueen markkinoihin kartellin vuoksi kohdistuvista määrätynlaisista vaikutuksista.

56.

Yhtäältä on selvää, ettei rikkominen (sitä koskeva toteamus) koske lopputuotteita suoraan. Toisaalta unionin tuomioistuimelle toimitetusta asiakirja-aineistosta ilmenee, ettei se koske niitä myöskään epäsuorasti. Vuoden 2006 suuntaviivoissa ilmoitetaan nimittäin selvästi, että niiden 13 kohtaan sisältyvän sanan ”epäsuorasti” kattamista tapauksista esimerkiksi ”tiettyä hyödykettä [koskevan – – hintasopimuksen tapauksessa] – – myös ylemmän ja alemman laatuluokan hyödykkeiden hinta [perustuu kyseisen sopimuksen] mukaiseen hintaan. ( 23 ) Tarkasteltavana olevassa asiassa ei kuitenkaan ole kyse tällaisesta tilanteesta. Oikeudenkäyntiasiakirjoista ei ilmene, että kartellin kohteena olevien LCD-paneelien hinnat olisivat ylemmän tai alemman laatuluokan LCD-paneelien viitehintoja. Oikeudenkäyntiasiakirjoista ei ilmene myöskään, että ne olisivat sellaisten lopputuotteiden viitehintoja, joiden osana on kyseisiä LCD-paneeleja.

57.

Unionin yleinen tuomioistuin on katsonut valituksenalaisen tuomion 48 ja 49 kohdassa, että se, että komissio päätti ottaa huomioon ”suoran myynnin Euroopan talousalueella muutettujen tuotteiden muodossa” oli sen mukaan ”sitäkin perustellumpaa nyt käsiteltävässä asiassa sen vuoksi, että riidanalaiseen päätökseen sisältyvistä todisteista [ilmeni] (– – riidanalaisen päätöksen 394 perustelukappale) – mitä kantaja ei ole saattanut kyseenalaiseksi –, että kartellin kohteena olevien LCD-paneelien sisäisessä myynnissä kartelliin osallistuneille yrityksille sovellettiin hintoja, joihin kyseinen kartelli vaikutti” ja että ”kartelliin osallistuneet yritykset olivat tietoisia siitä, että kartellin kohteena olevien LCD-paneelien hinta vaikutti sellaisten lopputuotteiden hintaan, joiden osana niitä käytettiin” (ks. riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 92 ja 93 perustelukappale). Mutta vaikka näin mahdollisesti olisikin, on joka tapauksessa niin, ettei kyseinen käsite ”vaikutus” voi riittää osoittamaan ”määrätynlaisia vaikutuksia” Euroopan talousalueella. Lisäksi vaikuttaa siltä, että kyseisillä toteamuksilla tarkoitetaan kaikkia kartellin osallistujia erottelematta toisistaan ”tosiasiallista” konsernin sisäistä myyntiä, joka voidaan ottaa huomioon sellaisenaan sakon määrän laskemiseksi, kun myynti tapahtuu Euroopan talousalueella, ja sisäistä myyntiä, joka ei tapahdu Euroopan talousalueella mutta joka voidaan komission mukaan korvata sellaisten LCD-paneelien, jotka ovat osa lopputuotetta, ”tosiasiallisella” myynnillä kolmansille. ( 24 )

58.

Unionin yleinen tuomioistuin korostaa nyt käsiteltävässä asiassa valituksenalaisen tuomion 70 kohdassa sitä, että komission on voitava ryhtyä toimenpiteisiin niiden ”vaikutusten” osalta, joita Euroopan talousalueen ulkopuolella toteutetulla kartellilla on ollut ”kilpailuun sisämarkkinoilla” ja määrätä ”sakko, joka on oikeassa suhteessa kyseisen kartellin haitallisuuteen asianomaisilla markkinoilla”. Lisäksi se toteaa, että ”silloin, kun kantajan tuottamat kartellin kohteena olevat LCD-paneelit on otettu osaksi kantajan kanssa samaan yritykseen kuuluvien yhtiöiden lopputuotteita ja tämä yritys myy näitä lopputuotteita Euroopan talousalueella, on katsottava, että kartelli on vaikuttanut tähän myyntiin ja sitä edeltäviin liiketoimiin”. Tämä päätelmä vaikuttaa minusta kuitenkin melko hätäiseltä, koska komissio ei ole osoittanut, että LCD-paneelien hintojen vahvistamista koskeva rikkominen välttämättä vaikuttaisi lopputuotteiden hintojen vahvistamiseen. Monet lopputuotteiden valmistajat eivät myöskään osallistuneet riidanalaiseen päätökseen johtaneeseen menettelyyn. Kuten komissio itse toteaa, sen riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 394 perustelukappaleessa (ranskankielisen version 389 perustelukappaleessa) esittämä lausuma, jonka mukaan ”voidaan kohtuudella olettaa, että toimeenpannulla kartellilla oli suoraan myyntiin kohdistuvia vaikutuksia muutettujen tuotteiden välityksellä”, on pelkkä olettamus, koska komissio ei esitä riidanalaisessa päätöksessä mitään sellaisia oikeudellisesti riittäviä todisteita lopputuotteiden myyntiin kohdistuneista vaikutuksista, joiden perusteella voitaisiin puhua Euroopan talousalueeseen kyseisen kartellin vuoksi kohdistuvista ”määrätynlaisista vaikutuksista” – käsite, joka edellyttää vähintään välittömiä, merkittäviä ja ennustettavissa olevia, eikä vain mahdollisia tai oletettuja vaikutuksia.

59.

Vaikka komissio tahtoo sisällyttää kyseisen myynnin sakon laskentaan, se ”ei voi tyytyä esittämään pelkkää olettamaa, vaan sen on esitettävä – – konkreettisia, uskottavia ja riittäviä tietoja, joiden perusteella voidaan arvioida, millainen todellinen vaikutus kilpailusääntöjen rikkomisella on saattanut olla kilpailuun mainituilla markkinoilla” (ks. tuomio Prym ja Prym Consumer v. komissio, C‑534/07 P, EU:C:2009:505, 82 kohta). Ei siten ole riittävää, että komissio käyttää perusteenaan olettamusta sellaisten vaikutusten olemassaolosta, ja voidaan jopa kysyä, onko komissio pyrkinyt arvioimaan ja mittaamaan sen vaikutuksen, joka kartellista on aiheutunut lopputuotteiden markkinoille Euroopan talousalueella.

60.

Toinen ongelma, joka valittajan mukaan aiheutuu käsitteestä ”suora myynti Euroopan talousalueella muutettujen tuotteiden muodossa”, johtuu siitä, että sillä muutetaan keinotekoisesti kyseisen myynnin tapahtumapaikka – paikka, jossa LCD-paneeli on tosiasiallisesti luovutettu ja käytetty – sen lopputuotteen, jonka osaksi kyseinen LCD-paneeli on liitetty, myyntipaikaksi. LCD-paneelien myyntipaikka sijaitsi kuitenkin Aasiassa eikä Euroopan talousalueella. Kun komissio rinnastaa lopputuotteen myynnin siihen liitetyn LCD-paneelin myyntiin, se näin ollen itse asiassa kohtelee InnoLuxin sisäisiä, Taiwanissa ja Kiinassa tapahtuneita paneelien toimituksia ikään kuin ne olisivat tapahtuneet Euroopan talousalueella, kun taas se on katsonut, että Samsungin Etelä-Koreasta Euroopan talousalueella sijaitseville tehtaille suorittamat konsernin sisäiset paneelien toimitukset oli suoritettu Euroopan talousalueen ulkopuolella, vain koska Samsung myy lopputuotteet, joiden osaksi kyseiset LCD-paneelit on liitetty, Euroopan talousalueen ulkopuolella. ( 25 )

61.

Kuten komissio aivan oikein toteaa riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 383 perustelukappaleessa, ”käyttämällä myynnin arvon määrittämisen kriteerinä toimitusta luodaan vahva yhteys Euroopan talousalueeseen”, mutta – kuten yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on katsonut tuomiossa Brouwerij Haacht v. komissio (T‑48/02, EU:T:2005:436, 59 kohta; tuomioon ei ole haettu muutosta) – ”arvioitaessa rikkomisen perusteella määrättävän sakon määrän laskennan osalta sitä, mitkä rikkomiseen osallistuneiden yritysten todelliset taloudelliset mahdollisuudet aiheuttaa haittaa muille toimijoille ja erityisesti kuluttajille ovat, ei voida ottaa huomioon muita tuotteita kuin niitä, joita kartelli on koskenut”.

62.

Kuten määrätään vuoden 2006 suuntaviivoissa, joista komissio ei voi poiketa ilman sellaista erityistä objektiivista perustetta, joka on sopusoinnussa muun muassa yhdenvertaisen kohtelun periaatteen kanssa ( 26 ) (nyt käsiteltävässä asiassa sellaista perustetta ei ole kuitenkaan esitetty), sakkojen on perustuttava rikkomisen kohteena olevaan myyntiin. Komissio ei siten voi ottaa huomioon tuotantoketjun loppupään – toisin sanoen sellaisten tuotteiden, jotka eivät ole rikkomisen kohteena – myyntiä, vaikka niiden osaksi olisi liitetty lainvastaisia tuotteita.

63.

Sellu I ‑tuomiossa (16 ja 17 kohta) yhteisöjen tuomioistuin katsoi, että komission toimivallan kannalta ”ratkaiseva” tekijä unionin kilpailuoikeudessa säädettyjen kieltojen soveltamiseksi ei ollut paikka, jossa kartelli tai muu järjestely on luotu, vaan paikka, jossa järjestely pannaan toimeen. ( 27 ) Kyseisen tuomion 18 kohdassa yhteisöjen tuomioistuin on huomauttanut, että unionin toimivalta perustui ”kansainvälisessä oikeudessa yleisesti tunnustettuun territoriaali- eli alueperiaatteeseen”. Yhteisöjen tuomioistuin oli kuitenkin huomauttanut saman tuomion 12 kohdassa, että ”pääasialliset sellun hankintalähteet [sijaitsivat] yhteisön ulkopuolella – – joten markkinat [olivat] maailmanlaajuiset. Silloin kun edellä mainittuihin [unionin ulkopuolisiin] maihin sijoittautuneet selluntuottajat myyvät suoraan yhteisöön sijoittautuneille ostajille ja ryhtyvät hintakilpailuun saadakseen asiakkaiden tilauksia, kyseessä on kilpailu yhteismarkkinoilla” (kursivointi tässä). Vain ”kun tuottajat ovat keskenään yhteistoiminnassa siltä osin, mitä hintoja ne perivät yhteisössä sijaitsevilta asiakkailtaan, ja kun ne toteuttavat tätä yhteistoimintaa myymällä tosiasiallisesti yhteen sovitetuilla hinnoilla, ne osallistuvat yhteistoimintaan, jonka tarkoituksena on rajoittaa kilpailua yhteismarkkinoilla perustamissopimuksen 85 artiklassa tarkoitetulla tavalla” (sellu I ‑tuomion 13 kohta; kursivointi tässä), ja yhteisöjen tuomioistuin päätteli, että ”käsiteltävänä olevassa tapauksessa tuottajat [olivat] panneet hintakartellinsa toimeen yhteismarkkinoilla” (kyseisen tuomion 17 kohta).

64.

Tutkittaessa unionin kilpailulainsäädännön soveltamista on siten syytä aloittaa määrittämällä paikka, jossa yhteistoiminnan kohteena olevaa tuotetta koskeva kilpailu tapahtuu.

65.

Unionin toimivalta syntyy sellu I ‑tuomiossa esitetyn toimeenpanoa koskevan edellytyksen nojalla yhteistoiminnan kohteena olevan tarkastellun tuotteen, tässä tapauksessa LCD-paneelin, myynnistä Euroopan talousalueella. ( 28 ) Riidanalaisessa päätöksessä mitään yhteistä toimintaa kartellin osallistujien valmistamia LCD-paneeleja sisältävien lopputuotteiden osalta ei kuitenkaan todeta. Unionin yleinen tuomioistuin jättää huomiotta myös sellu I ‑tuomiossa esitetyn edellytyksen, kun se toteaa valituksenalaisen tuomion 46 kohdassa, että LCD-paneeleja sisältävien lopputuotteiden myynti ”[rajoittaa] kilpailua Euroopan talousalueella”. On riittävää huomauttaa, ettei lopputuotteiden myyntiä ole tapahtunut rikkomisen kohteena olevilla Euroopan talousalueen markkinoilla, toisin sanoen LCD-paneelien markkinoilla. Lopuksi on todettava, että – poiketen siitä, mitä unionin yleinen tuomioistuin toteaa valituksenalaisen tuomion 47 kohdassa – unionin kilpailulainsäädännön alueellisen sovellettavuuden osoittamiseksi sellu I ‑tuomiossa esitetyn edellytyksen nojalla ei riitä, että määritellään”myynti, joka liittyy [jollakin tavoin] Euroopan talousalueeseen”. On osoitettava rikkomisen kohteena olevan tuotteen, toisin sanoen LCD-paneelien, myynti Euroopan talousalueella, eikä kyseistä edellytystä täytä myynti, jonka kohteena on sellainen erillinen tuote, johon LCD-paneeleja on liitetty, kun kyseistä LCD-paneelien muodostamaa osaa sellaisenaan ei myydä.

66.

Lopuksi katson, että nyt käsiteltävässä asiassa esiin nousevan alueellista toimivaltaa koskevan kysymyksen yhteydessä komission oli tulkittava vuoden 2006 suuntaviivoja suppeasti – sitäkin suuremmalla syyllä, kun kerran on niin, että ”menettely, jossa määrätään sakko EY 81 artiklan 1 kohtaan sisältyvän hintojen vahvistamista ja markkinoiden jakamista koskevien sopimusten kiellon rikkomisesta, kuuluu Roomassa 4.11.1950 allekirjoitetun, ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen 6 artiklan rikosoikeudelliseen osaan, sellaisena kuin Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on sen vaiheittain määritellyt”. ( 29 )

67.

Kaiken edellä esitetyn perusteella ensimmäinen valitusperuste on hyväksyttävä.

68.

Valituksenalainen tuomio on näin ollen kumottava siltä osin kuin unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen, kun se totesi, että valittajan tehtaissa Kiinassa ja Taiwanissa tehdyt konsernin sisäiset LCD-paneelitoimitukset kuuluivat SEUT 101 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan soveltamisalaan pelkästään sen seikan perusteella, että valittaja myy Euroopan talousalueella lopputuotteita, joiden osaksi LCD-paneelit mainituissa tehtaissa liitettiin.

69.

Ensimmäisessä osassa, joka koskee käsitteen ”yksi ainoa yritys” käyttöä erottavana kriteerinä, valittaja väittää, että unionin yleisen tuomioistuimen tekemä erottelu vertikaalisesti integroituneiden yritysten välillä sen mukaan, muodostavatko ne yhden ainoan yrityksen samaan konserniin kuuluvien ostajien kanssa, ei perustu mihinkään merkitykselliseen eroon. Niinpä unionin yleinen tuomioistuin ei sen mukaan ole vedonnut tuomiossa LG Display ja LG Display Taiwan v. komissio (T‑128/11, EU:T:2014:88) – hylätäkseen LGD:n väitteen, jonka mukaan LCD-paneelien myynti sen emoyhtiöille tulisi sulkea pois – siihen, että kyseinen myynti oli tapahtunut yhden ainoan yrityksen sisällä. Valittaja viittaa myös kyseisen tuomion 140 kohtaan ja väittää, ettei ole mitään järkeä siinä, että erotetaan vertikaalisesti integroituneita yrityksiä toisistaan sen mukaan, onko niiden huomioon otettava myynti tapahtunut saman konsernin sisällä tytäryhtiöille tai emoyhtiöille.

70.

Komissio katsoo, että valittajan väitteet ovat perusteettomia.

71.

Aluksi on todettava, että koska valittajan toisella valitusperusteella ei voida vaikuttaa kumoamisen laajuuteen, niitä ei pitäisi olla tarpeen tutkia. ( 30 ) Vain ollakseni perinpohjainen (sen varalta, että unionin tuomioistuin päättää olla noudattamatta ensimmäistä valitusperustetta koskevaa ratkaisuehdotustani) tutkin toissijaisesti toisen valitusperusteen.

72.

On joka tapauksessa todettava, että kartellin osallistujien välisellä SEUT 101 artiklassa mainittuun käsitteeseen ”yritys” perustuvan kriteerin mukaisella unionin yleisen tuomioistuimen tekemällä erottelulla ostajiensa kanssa vertikaalisesti integroituneiden yritysten ja yritysten, jotka ovat riippumattomia ostajistaan, määrittelemiseksi on vankka perusta oikeuskäytännössä. ( 31 )

73.

Lukuun ottamatta kysymyksiä, jotka liittyvät erityisesti komission ekstraterritoriaaliseen toimivaltaan ja siihen liittyvään oikeuskäytäntöön ja joita tarkastellaan yksityiskohtaisesti ensimmäistä valitusperustetta koskevassa analyysissä, katson, että erottaakseen toisistaan konsernin sisäiset toimitukset myynnistä kolmansille komissio ja unionin yleinen tuomioistuin eivät ole tehneet mielivaltaista erottelua. Ne ovat nimittäin yksinkertaisesti erottaneet toisistaan nyt käsiteltävässä asiassa vertikaalisesti integroituneet yritykset yrityksistä, jotka eivät olleet vertikaalisesti integroituneita, ja tämän erottelun kannalta – poiketen Yhdysvaltain kilpailuoikeudesta – (objektiivinen) käsite ”yksi ainoa yritys” on varsin hyödyllinen unionin oikeudessa. Mielestäni tämä valitusperuste olisi jo yksin tästä syystä hylättävä.

74.

Lisäksi on niin, että – toisin kuin valittaja väittää – LGD:n tilanne poikkesi InnoLuxin kaltaisten vertikaalisesti integroituneiden yritysten tilanteesta. LGD muodosti nimittäin emoyhtiöistään erillisen yrityksen. Koska vertikaalista integraatiota ei ollut, kaikki LGD:n viimeksi mainituille suorittama LCD-paneelien myynti Euroopan talousalueella on otettu huomioon sakkojen määrän laskennassa ”suorana myyntinä Euroopan talousalueella”. Käsitteen ”yksi ainoa yritys” ansiosta erilaiset tilanteet on siten voitu erotella toisistaan objektiivisesti.

75.

Toisen valitusperusteen ensimmäinen osa on näin ollen hylättävä perusteettomana.

76.

Toisen valitusperusteen toisessa osassa, joka koskee LGD:n ja AUO:n tekemiin konsernin sisäisiin LCD-paneelien toimituksiin sovellettua menetelmää koskevia väitettyjä virheitä, valittaja katsoo, että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen, kun se on vedonnut valituksenalaisen tuomion 93 ja 94 kohdassa laillisuusperiaatteeseen hylätäkseen sen yhdenvertaisen kohtelun periaatetta koskevat väitteet. Sen mukaan tuomiosta Alliance One International ja Standard Commercial Tobacco v. komissio ja komissio v. Alliance One International ym. (C‑628/10 P ja C‑14/11 P, EU:C:2012:479) nimittäin ilmenee, että vain, jos osapuoli vaatii käyttämään laitonta laskentatapaa sakon määrittämiseen, voidaan vedota laillisuusperiaatteeseen kyseisen edun epäämiseksi siltä. Nyt käsiteltävässä asiassa valittaja kuitenkin katsoo, että siltä evätty etu on täysin laillinen menetelmä sakon määrittämiseksi. LGD:n ja AUO:n tekemiin konsernin sisäisiin LCD-paneelien toimituksiin käytetty menetelmä on sen mukaan nimittäin menetelmä, jonka unionin yleinen tuomioistuin ja unionin tuomioistuin ovat vahvistaneet tuomiossa Europa Carton v. komissio (T‑304/94, EU:T:1998:89) ja tuomiossa KNP BT v. komissio (C‑248/98 P, EU:C:2000:625). Unionin yleinen tuomioistuin on sen mukaan itse vahvistanut tuomiossa LG Display ja LG Display Taiwan v. komissio (T‑128/11, EU:T:2014:88) kyseisen menetelmän laillisuuden ja on näin ollen syyllistynyt ristiriitaisuuteen.

77.

Komissio väittää, että valittajan perustelulta puuttuu pohja.

78.

Mielestäni toisen valitusperusteen tämän osan tarkoituksena on kiistää valituksenalaisen tuomion ylimääräiset perustelut, ja se on siten hylättävä tehottomana. On nimittäin niin, että vaikka oletettaisiinkin, että komissio teki virheen, kun se ei katsonut, että LGD, LG Electronics ja Philips muodostivat yhden ainoan yrityksen – samoin kuin AUO ja BenQ – tämä ei voisi hyödyttää valittajaa.

79.

Kuten komissio on perustellusti huomauttanut, se on joka tapauksessa soveltanut nyt käsiteltävässä asiassa – toisin kuin tuomioon Alliance One International ja Standard Commercial Tobacco v. komissio ja komissio v. Alliance One International ym. (C‑628/10 P ja C‑14/11 P, EU:C:2012:479) johtaneessa asiassa tarkastellussa tilanteessa – samaa (yhden ainoan yrityksen) menetelmää kaikkiin kartellin osallistujiin. On riittävää todeta, ettei mikään kyseisessä tuomiossa anna perustetta väittää, että unionin yleisen tuomioistuimen olisi lisäksi pitänyt ratkaista InnoLuxin nostaman kumoamiskanteen yhteydessä, oliko komissio soveltanut käytettyä menetelmää virheettömästi LGD:n ja AUO:n kohdalla.

80.

Toisen valitusperusteen toinen osa on näin ollen hylättävä tehottomana ja joka tapauksessa perusteettomana. Tämä valitusperuste on näin ollen hylättävä.

81.

Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 61 artiklan mukaan silloin, jos muutoksenhaku todetaan aiheelliseksi, unionin tuomioistuin voi kumotessaan unionin yleisen tuomioistuimen tuomion ratkaista asian lopullisesti, jos asia on ratkaisukelpoinen. Nyt käsiteltävässä asiassa näin on, sillä unionin tuomioistuimella on kaikki tarvittavat tiedot, jotka se tarvitsee ratkaistakseen kanteen.

82.

Unionin yleisen tuomioistuimen vahvistama alennettu sakko (ennen pyöristämistä) oli 288437850 euroa (valituksenalaisen tuomion 163 kohta; ks. tältä osin tämän ratkaisuehdotuksen alaviite 6). Kyseisestä määrästä on siten vähennettävä sakon se osa, joka johtuu ”suorasta myynnistä Euroopan talousalueella muutettujen tuotteiden muodossa” ja jonka määrä on 114681174 euroa. Sakon perusmäärä kokonaisuudessaan (ennen pyöristystä) on siten 173756676 euroa. Kyseinen määrä on tämän jälkeen pyöristettävä ( 32 )173000000 euron lopulliseen määrään. Komissio ei ole kiistänyt näitä lukuja, jotka valittaja on esittänyt valituksessaan.

83.

Koska InnoLuxin valitus hyväksytään osittain, komissio on velvoitettava vastaamaan omista sekä unionin yleisessä tuomioistuimessa että tässä valitusmenettelyssä aiheutuneista oikeudenkäyntikuluistaan, minkä lisäksi sen on vastattava puolesta InnoLuxille näiden kahden menettelyn yhteydessä aiheutuneista kuluista. InnoLux vastaa puolesta omia niissä aiheutuneita oikeudenkäyntikulujaan.

84.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin

85.

Sen varalta, että unionin tuomioistuin päättää olla noudattamatta ensimmäistä valitusperustetta koskevaa ratkaisuehdotustani ja hylkää sen, ehdotan toissijaisesti, että se hylkää valituksen kokonaisuudessaan ja velvoittaa InnoLux Corp:n korvaamaan tässä oikeudenkäynnissä aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.