1

Industrias Alen SA de CV (jäljempänä Alen) vaatii valituksellaan unionin tuomioistuinta kumoamaan unionin yleisen tuomioistuimen asiassa T‑135/11, Clorox vastaan SMHV – Industrias Alen (CLORALEX), 10.7.2012 antaman tuomion (jäljempänä valituksenalainen tuomio), jolla unionin yleinen tuomioistuin kumosi sisämarkkinoiden harmonisointiviraston (tavaramerkit ja mallit) (SMHV) neljännen valituslautakunnan 16.12.2010 tekemän päätöksen (asia R 521/2009-4), joka liittyy The Clorox Companyn (jäljempänä Clorox) ja Alenin väliseen väitemenettelyyn (jäljempänä riidanalainen päätös).

2

Yhteisön tavaramerkistä 20.12.1993 annettu neuvoston asetus (EY) N:o 40/94 (EYVL 1994, L 11, s. 1) kumottiin ja korvattiin yhteisön tavaramerkistä 26.2.2009 annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 207/2009 (EUVL L 78, s. 1), joka tuli voimaan 13.4.2009.

3

Asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 1 kohdassa säädetään otsikon ”Suhteelliset hylkäysperusteet” alla seuraavaa:

”Aikaisemman tavaramerkin haltijan vastustuksesta tavaramerkkiä ei rekisteröidä:

– –

4

Asetuksen N:o 40/94 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan sanamuoto oli sama kuin asetuksen N:o 207/2009 vastaavan säännöksen sanamuoto.

5

Alen teki 24.9.2004 SMHV:lle hakemuksen sanamerkin CLORALEX rekisteröimiseksi yhteisön tavaramerkiksi.

6

Tavarat, joita varten tavaramerkin rekisteröintiä haettiin, kuuluvat tavaroiden ja palvelujen kansainvälistä luokitusta tavaramerkkien rekisteröimistä varten koskevaan, 15.6.1957 tehtyyn Nizzan sopimukseen, sellaisena kuin se on tarkistettuna ja muutettuna (jäljempänä Nizzan sopimus), pohjautuvan luokituksen luokkaan 3 ”Valkaisutuotteet ja muut vaatteiden pesussa käytettävät aineet; puhdistus-, kiillotus-, tahranpoisto- ja hiontavalmisteet; saippuat (hiomavalmisteet) kotitalouskäyttöön” ja luokkaan 5 ”Desinfiointiaineet (paitsi ihmisten käyttöön tarkoitetut tuotteet)”.

7

Clorox vastusti mainitun merkin rekisteröintiä yhteisön tavaramerkiksi 22.3.2006 tekemällään väitteellä. Väite perustui sellaisten aikaisempien tavaramerkkien olemassaoloon, jotka kattavat Nizzan sopimukseen pohjautuvan luokituksen luokkiin 3 ja 5 kuuluvia tavaroita, jotka olivat samoja kuin hakemuksessa tarkoitetut tavarat.

8

SMHV:n väiteosasto hyväksyi 16.3.2009 tekemällään päätöksellä kyseisen väitteen ja katsoi, että merkin CLORALEX ja Nizzan sopimukseen pohjautuvan luokituksen luokkiin 3 ja 5 kuuluvia tavaroita varten 19.1.2004 rekisteröidyn kreikkalaisen tavaramerkin CLOROX välillä oli olemassa asetuksen N:o 40/94 8 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitettu sekaannusvaara.

9

Alen teki 7.5.2009 mainitusta väiteosaston päätöksestä valituksen SMHV:ssä. SMHV:n neljäs valituslautakunta (jäljempänä valituslautakunta) kumosi riidanalaisella päätöksellä väiteosaston päätöksen ja hylkäsi väitteen kokonaisuudessaan. Valituslautakunta katsoi etenkin, etteivät merkit CLOROX ja CLORALEX olleet riittävän samankaltaisia ulkoasultaan, lausuntatavaltaan tai merkityssisällöltään, jotta sekaannusvaara olisi olemassa.

10

Clorox nosti unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 4.3.2011 toimittamallaan kannekirjelmällä kanteen riidanalaisen päätöksen kumoamiseksi.

11

Clorox vetosi kanteensa tueksi yhteen ainoaan kanneperusteeseen, joka perustui asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan rikkomiseen. Se moitti valituslautakuntaa siitä, että valituslautakunta piti osatekijää ”clor” heikosti erottamiskykyisenä eikä tämän vuoksi ottanut tätä huomioon kyseessä olevien merkkien vertailussa.

12

Unionin yleinen tuomioistuin hyväksyi kanteen ja kumosi riidanalaisen päätöksen valituksenalaisella tuomiolla.

13

Unionin yleinen tuomioistuin muistutti aluksi asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan soveltamiseen liittyvässä unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä vahvistetuista periaatteista. Unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 17 kohdassa muun muassa, että kyseisessä säännöksessä tarkoitettua sekaannusvaaraa on arvioitava kokonaisuutena sen mukaan, kuinka kohdeyleisö mieltää kyseessä olevat merkit ja tavarat tai palvelut, ja ottamalla huomioon kaikki tekijät, joilla on merkitystä kyseisessä yksittäistapauksessa, erityisesti merkkien samankaltaisuuden ja merkkien kattamien tavaroiden tai palvelujen samankaltaisuuden välinen keskinäinen riippuvuus. Se täsmensi seuraavaksi kyseisen tuomion 18 kohdassa, että mainitussa säännöksessä tarkoitettu sekaannusvaara edellyttää yhtä aikaa, että kyseiset tavaramerkit ovat samoja tai samankaltaisia sekä että niiden kattamat tavarat tai palvelut ovat samoja tai samankaltaisia. Unionin yleinen tuomioistuin muistutti vielä mainitun tuomion 19 ja 20 kohdassa, että sekaannusvaaran kokonaisarvioinnissa on otettava huomioon asianomaisen tavararyhmän tavanomaisesti valistunut sekä kohtuullisen tarkkaavainen ja huolellinen – tässä tapauksessa kreikkalainen – keskivertokuluttaja, ja täsmensi, että keskivertokuluttajan tarkkaavaisuusaste voi vaihdella asianomaisen tavara- tai palveluryhmän mukaan.

14

Todettuaan, että ainoastaan merkkien vertailu ja sekaannusvaaran kokonaisarviointi olivat asiassa riidanalaisia, unionin yleinen tuomioistuin tutki nämä kaksi tekijää kummankin erikseen.

15

Merkkien vertailun osalta unionin yleinen tuomioistuin muistutti valituksenalaisen tuomion 22 kohdassa oikeuskäytännöstä, jonka mukaan keskivertokuluttaja mieltää tavaramerkin tavallisesti yhtenä kokonaisuutena eikä tarkastele sen yksityiskohtia. Se korosti mainitun tuomion 27 kohdassa kuitenkin myös, että sanamerkin nähdessään kuluttaja hajottaa sen sanaosiin, jotka tuovat hänen mieleensä konkreettisen merkityksen tai jotka muistuttavat sanoja, jotka hän tuntee. Unionin yleinen tuomioistuin hyväksyi valituksenalaisen tuomion 29–31 kohdassa valituslautakunnan tekemän toteamuksen sen osatekijän ”clor” erottamiskyvystä, joka kuvaa rekisteröitäväksi haetun tavaramerkin kattamien tuotteiden yhtä valmistusainetta tai tuotetta, joka kuuluu puhdistusaineiden tuoteryhmään.

16

Unionin yleinen tuomioistuin tutki tämän jälkeen Cloroxin moitteen, jonka mukaan valituslautakunnan olisi pitänyt ottaa huomioon osatekijän ”clor” heikko erottamiskyky vasta sekaannusvaaran arvioinnissa. Se totesi valituksenalaisen tuomion 33 kohdassa, että Clorox vetosi virheellisesti yhteisöjen tuomioistuimen asiassa C-235/05 P, L’Oréal vastaan SMHV, 27.4.2006 antaman määräyksen 42 kohtaan, jonka mukaan aikaisemman tavaramerkin erottamiskyvyllä ei ole merkitystä kyseessä olevien merkkien vertailussa, koska kyseinen sääntö koskee aikaisemman tavaramerkin erottamiskykyä kokonaisuudessaan eikä tämän tavaramerkin osatekijän erottamiskykyä.

17

Unionin yleinen tuomioistuin totesi kuitenkin valituksenalaisen tuomion 34 ja 35 kohdassa, ettei käsiteltävän asian olosuhteissa kuvailevia osatekijöitä myöskään voitu jättää ottamatta huomioon kyseessä olevien merkkien samankaltaisuuden arvioinnissa, sillä tavaramerkin osatekijän heikko erottamiskyky ei välttämättä tarkoita, etteikö kohdeyleisö ottaisi kyseistä osatekijää huomioon. Unionin yleinen tuomioistuin totesi käsiteltävässä asiassa asian olevan näin ja korosti mainitun tuomion 36 kohdassa, että yhteinen osatekijä ”clor” määrittää suurelta osin kyseisistä kahdesta merkistä saatavan kokonaisvaikutelman. Se totesi tämän perusteella valituksenalaisen tuomion 37 kohdassa, että valituslautakunta teki virheen, kun se ei käsiteltävän asian olosuhteissa ottanut yhteistä sanaosaa ”clor” huomioon kyseisten merkkien vertailussa.

18

Unionin yleinen tuomioistuin tutki tämän jälkeen, oliko tämä virhe vaikuttanut valituslautakunnan suorittamaan sekaannusvaaran arviointiin.

19

Unionin yleinen tuomioistuin totesi kyseisten merkkien ulkoasujen vertailusta valituksenalaisen tuomion 39 kohdassa, että ulkoasut muistuttavat suuresti toisiaan, mitä näiden kahden tavaramerkin välisillä eroilla ei valituslautakunnan näkemyksestä poiketen voida merkittävässä määrin tasapainottaa. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi siten, että valituslautakunta totesi virheellisesti ulkoasujen samankaltaisuuden olevan vähäinen.

20

Unionin yleinen tuomioistuin teki valituksenalaisen tuomion 40 kohdassa samankaltaisen toteamuksen lausuntatapojen samankaltaisuudesta.

21

Unionin yleinen tuomioistuin katsoi lopuksi valituksenalaisen tuomion 41 kohdassa valituslautakunnan näkemyksestä poiketen, ettei klooripitoisia puhdistusaineita koskevan viittauksen kuvailevuus vaikuta siihen toteamukseen, että kyseiset tavaramerkit ovat merkityssisällöltään samankaltaisia.

22

Unionin yleinen tuomioistuin totesi näiden seikkojen perusteella valituksenalaisen tuomion 42 kohdassa, että valituslautakunta oli tehnyt virheitä kyseisten tavaramerkkien ulkoasujen, lausuntatapojen ja merkityssisältöjen samankaltaisuuden tarkastelussa. Se tutki täten näiden virheiden vaikutusta valituslautakunnan tekemään sekaannusvaaran kokonaisarviointiin ja tukeutui toteamukseen, jonka mukaan kyseessä olevat tavaramerkit ovat keskimääräisen samankaltaisia ulkoasultaan ja lausuntatavaltaan ja hyvin samankaltaisia merkityssisällöltään.

23

Unionin yleinen tuomioistuin totesi tämän keskimääräisen – jopa korkean – samankaltaisuusasteen perusteella valituksenalaisen tuomion 46 kohdassa, että rekisteröitäväksi haetun tavaramerkin ja aikaisemman tavaramerkin välillä oli olemassa sekaannusvaara siitä huolimatta, ettei aikaisempi tavaramerkki kokonaisuudessaan arvioituna ole erityisen erottamiskykyinen. Unionin yleinen tuomioistuin hyväksyi tämän johdosta kanneperusteen ja kumosi riidanalaisen päätöksen.

24

Alen vaatii valituksellaan, että unionin tuomioistuin kumoaa valituksenalaisen tuomion, palauttaa asian unionin yleiseen tuomioistuimeen ja velvoittaa SMHV:n korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

25

SMHV vaatii liitännäisvalituksellaan, että unionin tuomioistuin kumoaa valituksenalaisen tuomion ja hylkää riidanalaisesta päätöksestä nostetun kanteen tai palauttaa asian unionin yleiseen tuomioistuimeen sekä velvoittaa Cloroxin korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

26

Clorox vaatii, että unionin tuomioistuin hylkää valituksen ja velvoittaa Alenin korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

27

Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 181 artiklan mukaan on niin, että jos valituksen tutkittavaksi ottamisen edellytykset selvästi puuttuvat kokonaan tai osaksi taikka valitus on kokonaan tai osittain selvästi perusteeton, unionin tuomioistuin voi esittelevän tuomarin ehdotuksesta julkisasiamiestä kuultuaan milloin tahansa perustellulla määräyksellä jättää valituksen tutkimatta tai hylätä sen kokonaan tai osaksi aloittamatta suullista käsittelyä.

28

Esillä olevaan asiaan on sovellettava tätä säännöstä.

29

Alen vetoaa valituksensa tueksi lähinnä yhteen ainoaan valitusperusteeseen, joka perustuu asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan rikkomiseen.

30

Alen moittii unionin yleistä tuomioistuinta ensiksi siitä, että se otti kuvailevan osatekijän ”clor” huomioon merkkien CLOROX ja CLORALEX kokonaisarvioinnissa, vaikka yleisö mieltää tämän osatekijän viittaukseksi klooriin eikä merkkiin kokonaisuutena.

31

Alen katsoo, että unionin yleisen tuomioistuimen arviointi on epäjohdonmukainen ja virheellinen. Se väittää, ettei sellaisen kahden tavaramerkin välillä, joiden ainoa samankaltainen osa, niiden viimeistä kirjainta lukuun ottamatta, on kuvaileva, voi olla olemassa sekaannusvaaraa. Lisäksi se, että tavaramerkissä on kuvailevia osatekijöitä, estää sen, että tavaramerkin haltija voi vedota näihin osatekijöihin kolmansia tavaramerkkejä vastaan. Alen katsoo, että päinvastainen ratkaisu merkitsisi sitä, että tavaramerkin haltijalle myönnettäisiin yksinoikeus kuvailevaan merkkiin. Tuotteen kuvailevan osatekijän, kuten kloorin, käyttöä tai rekisteröimistä ei voida kuitenkaan estää (ks. vastaavasti asia T-117/02, tuomio 6.7.2004, Grupo El Prado Cervera v. SMHV - Héritiers Debuschewitz (CHUFAFIT), Kok., s. II-2073, 50–53 kohta).

32

Alen kiistää toiseksi unionin yleisen tuomioistuimen arvioinnit kyseisten merkkien ulkoasun, lausuntatavan ja merkityssisällön vertailusta.

33

Kolmanneksi Alen riitauttaa kyseessä olevien tavaramerkkien välisen sekaannusvaaran arvioinnin.

34

Alen toteaa aluksi, ettei tällaista vaaraa ole olemassa, koska

35

Alen väittää seuraavaksi, että on olemassa lukuisia muita esimerkkejä Nizzan sopimukseen pohjautuvan luokituksen luokkiin 3 ja 5 kuuluvista tavaramerkeistä, jotka sisältävät merkin ”clor”.

36

Lopuksi Alen väittää sopineensa Cloroxin kanssa tavaramerkkien samanaikaisesta voimassaolosta, mikä osoittaa, ettei myöskään Cloroxin mukaan kyseisten tavaramerkkien välillä ole sekaannusvaaraa.

37

On kuitenkin muistutettava, että SEUT 256 artiklan 1 kohdan ja Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 58 artiklan ensimmäisen kohdan mukaan muutosta voidaan hakea vain oikeuskysymysten osalta. Unionin yleinen tuomioistuin on yksin toimivaltainen määrittämään merkityksellisen tosiseikaston ja arvioimaan sitä sekä todistusaineistoa. Lukuun ottamatta sitä tapausta, että tosiseikasto ja todistusaineisto on otettu huomioon vääristyneellä tavalla, niiden arviointi ei näin ollen ole oikeuskysymys, joka sinänsä kuuluisi unionin tuomioistuimen muutoksenhakuasteena harjoittaman valvonnan piiriin (ks. mm. asia C-104/00 P, DKV v. SMHV, tuomio 19.9.2002, Kok., s. I-7561, 22 kohta ja asia C-16/06 P, Les Éditions Albert René v. SMHV, tuomio 18.12.2008, Kok., s. I-10053, 68 kohta).

38

Tässä yhteydessä on muistutettava, että kyseisten merkkien samankaltaisuuksien arviointi on tosiseikkoihin perustuva analyysi, joka ei kuulu, lukuun ottamatta edellä mainittua huomioon ottamista vääristyneellä tavalla, unionin tuomioistuimen harjoittaman valvonnan piiriin (asia C-254/09 P, Calvin Klein Trademark Trust v. SMHV, tuomio 2.9.2010, Kok., s. I-7989, 50 kohta). Alen rajoittuu kuitenkin väitteissään, joiden mukaan kyseisten merkkien ulkoasut, lausuntatavat ja merkityssisällöt eivät ole samankaltaisia, kiistämään unionin yleisen tuomioistuimen tekemän tosiseikkojen arvioinnin, ilman että se väittää tosiseikkojen tai todistusaineiston otetun huomioon vääristyneellä tavalla.

39

On myös muistutettava, että SEUT 256 artiklan 1 kohdan toisesta alakohdasta, Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 58 artiklan ensimmäisestä kohdasta ja valituksen jättämispäivänä voimassa olleesta työjärjestyksen 112 artiklan 1 kohdan c alakohdasta seuraa, että valituksessa on ilmoitettava täsmällisesti sekä se, miltä kaikilta osin tuomion kumoamista vaaditaan, että ne oikeudelliset perustelut, joihin erityisesti halutaan vedota tämän vaatimuksen tueksi (ks. mm. asia C-352/98 P, Bergaderm ja Goupil v. komissio, tuomio 4.7.2000, Kok., s. I-5291, 34 kohta ja yhdistetyt asiat C-561/08 P ja C-4/09 P, komissio v. Potamianos ja Potamianos v. komissio, määräys 23.10.2009, Kok., s. I-171*, 58 kohta).

40

Alenin perusteluissa, jotka koskevat unionin yleisen tuomioistuimen arvioinnin epäjohdonmukaisuutta ja virheellisyyttä ja osatekijän ”clor” sisältävien sanamerkkien rekisteröimistä sekä sopimusten olemassaoloa Alenin ja Cloroxin välillä, ei mainita täsmällisesti seikkoja, joilta osin valituksenalaiseen tuomioon haetaan muutosta, eikä oikeudellista virhettä, jonka unionin yleisen tuomioistuimen väitetään tehneen. Perustelut on siten hylättävä, koska niiden tutkittavaksi ottamisen edellytykset puuttuvat selvästi.

41

Asiakysymys on siten ratkaistava ainoastaan siltä osin kuin Alenin valitus täyttää tämän määräyksen 37 ja 39 kohdassa mainitut edellytykset.

42

Tässä yhteydessä on muistutettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan sekaannusvaaraa koskevan kokonaisarvioinnin on kyseisten tavaramerkkien ulkoasun, lausuntatavan tai merkityssisällön samankaltaisuuden osalta perustuttava tavaramerkeistä syntyvään kokonaisvaikutelmaan, ja huomioon on otettava erityisesti tavaramerkkien erottavat ja hallitsevat osat (ks. asia C-251/95, SABEL, tuomio 11.11.1997, Kok., s. I-6191, 23 kohta; asia C-342/97, Lloyd Schuhfabrik Meyer, tuomio 22.6.1999, Kok., s. I-3819, 25 kohta; asia C-334/05 P, SMHV v. Shaker, tuomio 12.6.2007, Kok., s. I-4529, 35 kohta ja asia C-498/07 P, Aceites del Sur-Coosur v. Koipe, tuomio 3.9.2009, Kok., s. I-7371, 60 kohta).

43

Oikeuskäytännössä on erityisesti todettu, että kahden tavaramerkin välisen samankaltaisuuden arviointi ei voi rajoittua siihen, että huomioon otettaisiin ainoastaan yksi moniosaisen tavaramerkin osatekijöistä ja että sitä verrattaisiin toiseen tavaramerkkiin, vaan vertailu on syytä suorittaa tarkastelemalla kutakin kyseessä olevaa tavaramerkkiä yhtenä kokonaisuutena (ks. asia C-120/04, Medion, tuomio 6.10.2005, Kok., s. I-8551, 29 kohta; em. asia SMHV v. Shaker, tuomion 41 kohta ja em. asia Aceites del Sur-Coosur v. Koipe, tuomion 61 kohta).

44

Kokonaisvaikutelmaa, joka moniosaisesta tavaramerkistä jää asianomaisen kohdeyleisön muistiin, voi tosin joissakin olosuhteissa hallita yksi tai useampi tavaramerkin osatekijä niin, että jos kaikki muut tavaramerkin osatekijät jäävät merkityksettömiksi, samankaltaisuutta voidaan arvioida yksin hallitsevan osatekijän perusteella (ks. em. asia SMHV v. Shaker, tuomion 41 ja 42 kohta; asia C-193/06 P, Nestlé v. SMHV, tuomio 20.9.2007, Kok., s. I-114*, 42 ja 43 kohta ja em. asia Aceites del Sur-Coosur v. Koipe, tuomion 62 kohta). Tämän poikkeuksellisia tilanteita koskevan oikeuskäytännön perusteella ei voida kuitenkaan päätellä, että kuvailevasta ja erottavasta osatekijästä koostuvan tavaramerkin erottava osatekijä olisi ainoastaan ratkaiseva sekaannusvaaran olemassaolon arvioinnin kannalta (asia C-579/08 P, Messer Group v. Air Products and Chemicals, määräys 15.1.2010, Kok., s. I-2*, 72 kohta).

45

On myös muistutettava, että unionin yleisen tuomioistuimen toteamuksella sekaannusvaaran olemassaolosta suojataan ainoastaan tiettyjen osatekijöiden yhdistelmää eikä tähän yhdistelmään kuuluvaa kuvailevaa osatekijää sellaisenaan (ks. vastaavasti em. asia Messer Group v. Air Products and Chemicals, määräyksen 73 kohta).

46

Täten Alenin väitteet, jotka koskevat rekisteröitäväksi haetun merkin osana olevan kuvailevan osatekijän ottamista huomioon, ovat selvästi perusteettomat.

47

Edellä esitetystä seuraa, että päävalitus on osittain jätettävä tutkimatta, koska tutkittavaksi ottamisen edellytykset puuttuvat selvästi, ja osittain hylättävä selvästi perusteettomana.

48

On muistutettava, että 1.11.2012 voimaan tulleen työjärjestyksen 172 artiklan mukaan unionin yleisessä tuomioistuimessa käsitellyn asian asianosainen, jonka etujen mukaista on, että valitus hyväksytään, hylätään tai jätetään tutkimatta, voi toimittaa vastineen kahden kuukauden kuluessa valituksen tiedoksi antamisesta. Työjärjestyksen 176 artiklan 1 kohdassa määrätään lisäksi, että 172 artiklassa tarkoitetut asianosaiset voivat tehdä liitännäisvalituksen samassa määräajassa, jossa vastine valitukseen on toimitettava. Lopuksi työjärjestyksen 176 artiklan 2 kohdassa määrätään, että liitännäisvalitus on tehtävä eri asiakirjassa kuin vastine valitukseen.

49

Käsiteltävässä asiassa SMHV toimitti 29.11.2012 unionin tuomioistuimen kirjaamoon kirjelmän, jonka otsikko on ”Vastine”, jossa se ilmoitti hyväksyvänsä Alenin perustelut ja vaatimukset.

50

SMHV esittää kyseisessä kirjelmässä lisäksi neljä muuta valitusperustetta.

51

Ensimmäinen valitusperuste perustuu oikeudelliseen virheeseen, jonka unionin yleinen tuomioistuin teki katsoessaan valituksenalaisen tuomion 35 kohdassa, että osatekijällä ”clor” on itsenäinen asema kyseisten tavaramerkkien tuottamassa kokonaisvaikutelmassa.

52

Toinen valitusperuste perustuu perustelujen puutteellisuuteen, koska valituksenalaisessa tuomiossa ei perustella lainkaan, mistä syystä unionin yleinen tuomioistuin katsoi, etteivät päätteet ”alex” ja ”ox” yksinään voi kohdeyleisön näkökulmasta katsottuna luonnehtia kyseisiä merkkejä.

53

Kolmas valitusperuste perustuu tosiseikkojen ottamiseen huomioon vääristyneellä tavalla, kun unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 37 kohdassa, että valituslautakunta teki virheen, kun se ei ottanut yhteistä sanaosaa ”clor” huomioon kyseisten merkkien vertailussa. Tämä unionin yleisen tuomioistuimen toteamus on ristiriidassa riidanalaisen päätöksen 19–22 kohdan kanssa, joissa valituslautakunta tosiaan otti sanaosan ”clor” huomioon merkkien vertailussa.

54

Neljäs valitusperuste perustuu kyseisten tavaramerkkien samankaltaisuuden tarkastelussa tapahtuneeseen oikeudelliseen virheeseen. SMHV moittii unionin yleistä tuomioistuinta siitä, ettei se suorittanut kyseisten tavaramerkkien kokonaisarviointia sekaannusvaaran arvioimiseksi. Unionin yleinen tuomioistuin perusteli valituksenalaisen tuomion myös ristiriitaisesti, kun se totesi kyseisen tuomion 39 kohdassa, että kyseiset tavaramerkit ovat hyvin samankaltaisia ulkoasultaan, ja katsoi mainitun tuomion 43 kohdassa, että kyseiset tavaramerkit ovat vain ”kohtuullisen samankaltaisia ulkoasultaan”. Heikosti erottamiskykyiset merkit voivat kuitenkin johtaa vain vähäiseen sekaannusvaaraan. Unionin yleinen tuomioistuin epäsi tavaramerkin CLORALEX rekisteröinnin kuvailevan osatekijän ”clor” perusteella, mikä merkitsee sitä, että Cloroxille myönnetään yksinoikeus tähän osatekijään ja että kolmansia kielletään käyttämästä tätä puhdistustuotteita varten.

55

On todettava, että näillä neljällä valitusperusteella vaaditaan valituksenalaisen tuomion kumoamista ja että ne eroavat päävalituksessa esitetyistä valitusperusteista, joihin SMHV ilmoittaa vastineessaan yhtyvänsä. Täten on katsottava, että SMHV on esittänyt kyseisillä valitusperusteilla liitännäisvalituksen. Liitännäisvalitusta ei kuitenkaan ole tehty eri asiakirjassa kuin vastine valitukseen. Se ei siten vastaa työjärjestyksen 176 artiklan 2 kohdassa määrättyä edellytystä. SMHV:n liitännäisvalitus on tämän johdosta jätettävä tutkimatta, koska tutkittavaksi ottamisen edellytykset puuttuvat selvästi.

56

Edellä esitetystä seuraa, että päävalitus ja liitännäisvalitus on työjärjestyksen 181 artiklan nojalla hylättävä kokonaisuudessaan.

57

Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdan mukaan, jota sovelletaan työjärjestyksen 184 artiklan 1 kohdan nojalla valituksen käsittelyyn, asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska Clorox on vaatinut Alenin velvoittamista korvaamaan oikeudenkäyntikulut ja koska Alen on hävinnyt asian, tämä on velvoitettava sen lisäksi, että se vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, korvaamaan Cloroxin oikeudenkäyntikulut.

58

Koska SMHV on myös hävinnyt asian, on päätettävä, että se vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (kolmas jaosto) on määrännyt seuraavaa: