1

Valituksessaan Guardian Industries Corp. ja Guardian Europe Sàrl (jäljempänä yhdessä Guardian) vaativat unionin tuomioistuinta kumoamaan unionin yleisen tuomioistuimen antaman tuomion Guardian Industries ja Guardian Europe v. komissio (T‑82/08, EU:T:2012:494; jäljempänä valituksenalainen tuomio), jolla tämä hylkäsi niiden kanteen, jossa vaadittiin [EY] 81 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan mukaisesta menettelystä 28.11.2007 tehdyn komission päätöksen K(2007) 5791 lopullinen (Asia COMP/39165 – Tasolasi) (jäljempänä riidanalainen päätös) kumoamista siltä osin kuin se koskee kantajia ja niille kyseisellä päätöksellä määrätyn sakon määrän alentamista.

2

[EY 81] ja [EY 82] artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta 16.12.2002 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1/2003 (EYVL 2003, L 1, s. 1) 23 artiklan 2 ja 3 kohdassa säädetään seuraavaa:

”2.   Komissio voi päätöksellään määrätä yrityksille tai yritysten yhteenliittymille sakon, jos ne tahallaan tai tuottamuksesta:

Kunkin rikkomiseen osallisen yrityksen tai yritysten yhteenliittymän osalta sakko on enintään kymmenen prosenttia sen edellisen tilikauden liikevaihdosta.

Jos yhteenliittymän suorittama rikkominen liittyy sen jäsenten toimintaan, sakko saa olla enintään kymmenen prosenttia sellaisten jäsenten liikevaihtojen summasta, jotka toimivat niillä markkinoilla, joihin yhteenliittymän suorittama rikkominen vaikuttaa.

3.   Sakon suuruutta määrättäessä on otettava huomioon sekä rikkomisen vakavuus että sen kesto.”

3

Asetuksen N:o 1/2003 31 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Yhteisöjen tuomioistuimella on täysi harkintavalta tutkiessaan valitukset päätöksistä, joilla komissio on määrännyt sakon tai uhkasakon. Se voi poistaa sakon tai uhkasakon taikka alentaa tai korottaa sitä.”

4

Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kirjaajan ohjeiden, jotka on annettu 5.7.2007 (EUVL L 232, s. 1), sellaisina kuin se ovat muutettuina 17.5.2010 (EUVL L 170, s. 53; jäljempänä kirjaajan ohjeet), 11 artiklassa todetaan seuraavaa:

”1.   Kirjaaja asettaa työjärjestyksessä tarkoitetut määräajat presidentiltä saamiensa ohjeiden mukaisesti.

2.   Asetetun määräajan jälkeen kirjaamoon saapuneet asiakirjat voidaan hyväksyä ainoastaan presidentin suostumuksella.

3.   Kirjaaja voi pidentää asetettuja määräaikoja presidentiltä saamiensa ohjeiden mukaisesti; tarvittaessa hän tekee presidentille ehdotuksia määräaikojen pidentämisestä.

Määräajan pidentämistä koskeva pyyntö on perusteltava asianmukaisesti, ja se on esitettävä hyvissä ajoin ennen asetetun määräajan päättymistä. Määräaikaa voidaan pidentää useammin kuin yhden kerran ainoastaan poikkeuksellisista syistä.”

5

Valituksenalaisen tuomion 1–10 kohdasta ilmenee, että riidanalaisessa päätöksessä komissio totesi, että yritykset Guardian, Asahi Glass, Pilkington ja Saint-Gobain olivat osallistuneet EY 81 artiklan 1 kohdan yhtenä kokonaisuutena pidettävään jatkettuun kilpailusääntöjen rikkomiseen, joka muodostui hintojen vahvistamisesta tasolasialalla Euroopan talousalueella (ETA). Komissio katsoi Guardianin syyllistyneen kilpailusääntöjen rikkomiseen ajanjaksolla 20.4.2004–22.2.2005 ja määräsi tämän vuoksi yhtiöille Guardian Industries Corp. ja Guardian Europe Sàrl yhteisvastuullisesti 148 miljoonan euron suuruisen sakon.

6

Guardian nosti unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 12.2.2008 toimittamallaan kannekirjelmällä kanteen, jossa vaadittiin riidanalaisen päätöksen kumoamista osittain ja komission määräämän sakon alentamista.

7

Kumoamisvaatimustensa tueksi Guardian esitti yhden ainoan kanneperusteen, jonka mukaan on tehty tosiseikkoja koskevia virheitä, jotka liittyvät sen kartelliin osallistumisen kestoon ja kartellin maantieteelliseen laajuuteen.

8

Sakon määrän alentamista koskevat vaatimukset perustuivat kolmeen kanneperusteeseen. Ensimmäisessä kanneperusteessa vaadittiin johtopäätösten tekemistä riidanalaisen päätöksen osittaista kumoamista koskevasta kanneperusteesta. Toisella kanneperusteellaan Guardian vetosi syrjintäkiellon periaatteen loukkaamiseen ja perusteluvelvollisuuden laiminlyömiseen. Kolmas kanneperuste koski arviointivirhettä, joka liittyy Guardianin rooliin kyseessä olevassa kartellissa, ja syrjintäkiellon periaatteen loukkaamista.

9

Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi kanteen kokonaisuudessaan.

10

Aluksi valituksenalaisen tuomion 19–22 kohdassa esitetyillä perusteilla unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi Guardianin argumentit, joihin se vetosi riitauttaakseen komission 10.2.2012 laatiman kirjeen (jäljempänä 10.2.2012 päivätty kirje) tutkittavaksi ottamisen edellytysten täyttymisen.

11

Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi riidanalaisen päätöksen kumoamista koskevat vaatimukset valituksenalaisen tuomion 28–93 kohdassa esitetyillä perusteilla. Sakon alentamista koskevat vaatimukset se hylkäsi valituksenalaisen tuomion 94–124 kohdassa esitetyillä perusteilla.

12

Guardian vaatii, että unionin tuomioistuin

13

Komissio vaatii, että unionin tuomioistuin

14

Vaatimustensa tueksi Guardian esittää kolme valitusperustetta, jotka on tutkittava eri järjestyksessä kuin missä ne on esitetty.

15

Guardian väittää, että unionin yleisessä tuomioistuimessa käydyn menettelyn kesto loukkaa Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 47 artiklassa tarkoitettua perustavanlaatuista oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin kohtuullisessa ajassa ja että tällaisen loukkaamisen vuoksi on perusteltua alentaa sille riidanalaisessa päätöksessä määrätyn sakon määrää. Guardian täsmensi istunnossa aikovansa muuttaa vaatimuksiaan tuomion Gascogne Sack Deutschland v. komissio (C‑40/12 P, EU:C:2013:768), tuomion Kendrion v. komissio (C‑50/12 P, EU:C:2013:771) ja tuomion Groupe Gascogne v. komissio (C‑58/12 P, EU:C:2013:770) valossa. Guardian vaatii näin ollen unionin tuomioistuinta toteamaan, että asian käsittely unionin yleisessä tuomioistuimessa kesti liian kauan.

16

Todettuaan istunnossa peruuttavansa tämän valitusperusteen tutkittavaksi ottamisen edellytysten täyttymistä koskevat vastalauseensa komissio katsoo asiakysymyksen osalta, ettei sakon määrän alentaminen olisi asianmukaista, ja pyytää unionin tuomioistuinta tarvittaessa täsmentämään niitä edellytyksiä, joiden perusteella voidaan määrittää, onko kohtuullisen keston periaatetta loukattu.

17

On muistutettava, että siitä, että unionin tuomioistuimet loukkaavat perusoikeuskirjan 47 artiklan toisen kohdan mukaista velvollisuuttaan ratkaista niiden käsiteltäväksi saatetut asiat kohtuullisessa ajassa, on määrättävä seuraamus unionin yleisessä tuomioistuimessa nostettavan vahingonkorvauskanteen yhteydessä, koska tällainen kanne merkitsee tehokasta korjauskeinoa (tuomio Gascogne Sack Deutschland v. komissio, EU:C:2013:768, 89 kohta).

18

Tästä seuraa, että vaatimusta, jolla pyritään saamaan korvausta siitä aiheutuneesta vahingosta, ettei unionin yleinen tuomioistuin ole antanut tuomiota kohtuullisessa ajassa, ei voida saattaa suoraan unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi valituksen yhteydessä, vaan se on esitettävä itse unionin yleisessä tuomioistuimessa (tuomio Gascogne Sack Deutschland v. komissio, EU:C:2013:768, 90 kohta).

19

Unionin yleisen tuomioistuimen, jolla on toimivalta SEUT 256 artiklan 1 kohdan nojalla, on siis otettava kantaa tällaisiin vahingonkorvausvaatimuksiin ratkaisemalla asia sen oikeudenkäynnin, jonka kestoa on arvosteltu, taustalla olevan asian ratkaisseesta kokoonpanosta poikkeavassa kokoonpanossa ja soveltamalla tuomion Gascogne Sack Deutschland v. komissio (EU:C:2013:768) 91–95 kohdassa määriteltyjä arviointiperusteita.

20

Koska nyt käsiteltävässä asiassa on ilmeistä – ilman, että asianosaisten olisi tarpeen toimittaa tältä osin todisteita – että unionin yleinen tuomioistuin on laiminlyönyt tarpeeksi selvästi velvollisuuttaan ratkaista asia kohtuullisessa ajassa, unionin tuomioistuin voi todeta tällaisen laiminlyönnin. Nyt käsiteltävässä asiassa unionin yleisessä tuomioistuimessa vireillä olleen oikeudenkäyntimenettelyn kestoa eli lähes neljää vuotta ja seitsemää kuukautta, joka käsittää erityisesti yli kolmen vuoden ja viiden kuukauden pituisen ajanjakson, joka kului kirjallisen menettelyn päättymisen, joka tapahtui sen jälkeen, kun komissio oli toimittanut vastineensa, ja suullisen menettelyn aloittamisen välillä, ei voida perustella millään tämän oikeusriidan taustalla olevan asian olosuhteella.

21

Edellä 17–19 kohdassa esitetystä kuitenkin seuraa, että valitusperuste, jonka mukaan oikeutta saada tuomio kohtuullisessa ajassa on loukattu, on hylättävä.

22

Tämä valitusperuste on kohdistettu valituksenalaisen tuomion 21 ja 22 kohtaa vastaan, joissa unionin yleinen tuomioistuin totesi, että komission unionin yleiselle tuomioistuimelle osoittama 10.2.2012 päivätty kirje on otettava huomioon asian käsittelyssä.

23

Tässä kirjeessä, joka on lähetetty viimeisenä istuntopäivää edeltävänä arkipäivänä, ilmaistaan Guardianin mukaan ensimmäistä kertaa sakon määrän alentamisen laskentatapaa koskeva komission kanta. Tämä kirje sisältää Guardianin mukaan uusia seikkoja ja on toimitettu ilman unionin yleisen tuomioistuimen ennalta antamaa lupaa ja perusteettomasti.

24

Guardian korostaa, että vaikka tämä kirje on toimitettu liian myöhään, unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 22 kohdassa, että se on otettava huomioon asian käsittelyssä, kun otetaan huomioon yhtäältä sen ”sisältö”ja toisaalta ”se, että se toimitettiin [Guardianille, joka saattoi] siis esittää sitä koskevat huomautuksensa suullisessa käsittelyssä”. Guardian katsoo, että tämä arvio on kirjaajan ohjeiden 11 artiklan 3 kohdan vastainen.

25

Asianosaisten prosessuaalisen yhdenvertaisuuden periaate ja kontradiktorisen periaatteen noudattaminen edellyttävät Guardianin mukaan, että istunnossa esitetyt lausumat rajoittuvat asiakirja-aineiston asiakirjoihin, joista on voitu esittää kirjallisia huomautuksia. Pelkällä mahdollisuudella tulla kuulluksi istunnon aikana liian myöhään esitettyjen asiakirjojen osalta ei voida noudattaa puolustautumisoikeuksia. Unionin yleisen tuomioistuimen olisi asiaa koskevan oikeuskäytäntönsä mukaan pitänyt jättää 10.2.2012 päivätty kirje huomioon ottamatta (tuomio Solvay v. komissio, T‑30/91, EU:T:1995:115, 83 ja 101 kohta; tuomio BASF v. komissio, T‑175/95, EU:T:1999:99, 46 kohta ja tuomio AstraZeneca v. komissio, T‑321/05, EU:T:2010:266, 27 kohta).

26

Guardian väittää, ettei valituksenalaisen tuomion 22 kohta sisällä mitään perusteluja, joiden perusteella voitaisiin saada tietää ne syyt, joiden perusteella on katsottu, että kyseinen kirje on otettava huomioon asian käsittelyssä, kun otetaan erityisesti huomioon sen sisältö.

27

Tämän vuoksi Guardian katsoo, että unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 22 kohdassa tekemä päätös sisällyttää 10.2.2012 päivätty kirje asiakirja-aineistoon on kumottava, ja vaatii unionin tuomioistuinta toteamaan, ettei tätä kirjettä voida ottaa huomioon.

28

Komission mielestä tämä valitusperuste on tehoton. Koska Guardian ei ole osoittanut, että ilman 10.2.2012 päivättyä kirjettä unionin yleinen tuomioistuin olisi päätynyt erilaiseen lopputulokseen tälle yritykselle määrätyn sakon määrän osalta, tämä valitusperuste on nimittäin merkityksetön.

29

Komission mukaan kyseinen valitusperuste on joka tapauksessa perusteeton. Se väittää, että unionin yleinen tuomioistuin voi täyden harkintavaltansa perusteella ottaa huomioon liian myöhään esitetyt tosiseikat, kunhan kontradiktorista periaatetta noudatetaan. Tätä periaatetta on komission mukaan noudatettu nyt käsiteltävässä asiassa, sillä Guardianilla on ollut mahdollisuus ilmoittaa kantansa kyseisen kirjeen sisällöstä istunnossa, mutta se valitsi olla tekemättä sitä. Komissio huomauttaa, että Guardianilla oli kolmen päivän määräaika ennen istuntoa esittää huomautuksensa tästä kirjeestä tai pyytää unionin yleiseltä tuomioistuimelta joko lupaa saada esittää kirjallisia huomautuksia tai istunnon siirtämistä.

30

On muistutettava, että puolustautumisoikeuksien kunnioittamisen periaate on unionin oikeuden perustavanlaatuinen periaate. Tämän periaatteen vastaista olisi se, että tuomioistuimen ratkaisua perusteltaisiin tosiseikoilla ja asiakirjoilla, joihin asianosaiset tai yksi niistä ei ole voinut tutustua ja joihin ne eivät näin ollen voineet ottaa kantaa (tuomio Snupat v. korkea viranomainen, 42/59 et 49/59, EU:C:1961:5, 156).

31

Asianosaisten prosessuaalisen yhdenvertaisuuden periaate, joka on oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin käsitteen välitön seuraus ja jonka tarkoituksena on turvata oikeudenkäynnin asianosaisten välinen tasapaino takaamalla, että kukin asianosainen voi arvioida ja riitauttaa kunkin tuomioistuimelle toimitetun asiakirjan, merkitsee velvollisuutta tarjota kullekin asianosaiselle kohtuullinen mahdollisuus esittää asiansa, myös todisteensa, sellaisten edellytysten vallitessa, jotka eivät saata tätä vastapuoltaan selvästi epäedullisempaan asemaan (tuomio Otis ym., C‑199/11, EU:C:2012:684, 71 ja 72 kohta).

32

Komissio halusi 10.2.2012 päivätyssä kirjeessään vastata kirjeeseen, jonka Guardian lähetti unionin yleiselle tuomioistuimelle istuntoon valmistautumista varten sakon laskennan osalta, ja toimittaa unionin yleiselle tuomioistuimelle tiettyjä lukuja, joihin se tukeutui laskiessaan neljän riidanalaisen päätöksen kohteena olevan yrityksen liikevaihtoa merkityksellisillä markkinoilla. Komissio täsmensi näiden seikkojen perusteella, että jos unionin yleinen tuomioistuin alentaisi sakon määrää, alennuksen ei pitäisi ylittää 30:tä prosenttia.

33

On kiistatonta, että Guardian sai kopion tästä kirjeestä 10.2.2012. Guardianilla oli siis kolme päivää aikaa tutustua sen sisältöön ennen istuntoa. Tämän kirjeen luonteen ja sisällön vuoksi tällaista aikaa ei voida pitää liian lyhyenä huolimatta siitä, ettei unionin yleinen tuomioistuin noudattanut kirjaajan ohjeiden 11 artiklan 3 kohdan säännöksiä. Lisäksi on kiistatonta, ettei Guardian pyytänyt unionin yleiseltä tuomioistuimelta lupaa saada esittää kirjallisia huomautuksia tästä kirjeestä eikä vaatinut istunnon siirtämistä. Istunnon aikana Guardian on voinut esittää väitteensä sekä tämän kirjeen tutkittavaksi ottamisen edellytysten täyttymisestä että sen sisällöstä.

34

Tästä seuraa, ettei Guardian ole osoittanut, että unionin yleinen tuomioistuin olisi loukannut puolustautumisoikeuksia tai asianosaisten prosessuaalisen yhdenvertaisuuden periaatetta, kun se ei huolehtinut siitä, että Guardianilla on riittävästi aikaa tutustua 10.2.2012 päivättyyn kirjeeseen ja esittää tästä kantansa kirjallisesti (ks. analogisesti tuomio Corus UK v. komissio, C‑199/99 P, EU:C:2003:531, 25 kohta).

35

Näissä olosuhteissa unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 22 kohdassa tekemättä oikeudellista virhettä, että ”kun otetaan huomioon kyseisen kirjeen sisältö ja se, että se toimitettiin [Guardianille, joka saattoi] siis esittää sitä koskevat huomautuksensa suullisessa käsittelyssä, on katsottava, että asianomainen asiakirja on otettava huomioon asian käsittelyssä”.

36

Tästä seuraa, että koska tämä kanneperuste on perusteeton, se on hylättävä.

37

Guardian väittää, että unionin yleinen tuomioistuin loukkasi valituksenalaisen tuomion 104–106 kohdassa yhdenvertaisen kohtelun periaatetta. Guardianin mukaan tämä ei myöntänyt, että sakkoa laskettaessa sisäinen myynti on otettava huomioon samalla tavoin kuin kolmansille suuntautuva myynti.

38

Guardianin mukaan unionin yleinen tuomioistuin jätti siis noudattamatta vakiintunutta oikeuskäytäntöä ja päätöskäytäntöä, joiden taustalla on tarve välttää kaikkea vertikaalisesti integroituneiden yritysten ja sellaisten yritysten, jotka eivät ole integroituneet vertikaalisesti, välistä syrjintää. Tällainen yhdenvertainen kohtelu sitoo komissiota sekä asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan ja [HT] 65 artiklan 5 kohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen (EYVL 1998, C 9, s. 3) että asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen (EUVL 2006, C 210, s. 2; jäljempänä vuoden 2006 suuntaviivat) nojalla.

39

Guardian arvostelee unionin yleistä tuomioistuinta siitä, ettei se esittänyt syitä tästä vakiintuneesta oikeuskäytännöstä poikkeamiselle. Sen mukaan unionin yleinen tuomioistuin ainoastaan totesi valituksenalaisen tuomion 104 kohdassa, että ”kilpailunvastainen käyttäytyminen osoitettiin yksinomaan riippumattomille asiakkaille tapahtuneen myynnin osalta”.

40

Sen lisäksi, että unionin yleinen tuomioistuin otti riidanalaisen päätöksen 377 perustelukappaleen sanamuodon huomioon vääristyneellä tavalla, kyseisellä toteamuksella ei Guardianin mukaan ole merkitystä. Merkitystä ei ole sillä, kattoiko kartelli myös sisäisen myynnin. Guardianin mukaan olennainen seikka on nimittäin se, että vertikaalisesti integroitunut yritys voi saada kilpailuedun kartellin kohteena olevien tuotteiden sekä sellaisten tuotteiden myynnistä, joiden tuotannontekijöitä ne ovat. Guardianin mukaan komissio ei ole aiemmin milloinkaan osoittanut tällaisen edun olemassaoloa ja unionin tuomioistuin on myöntänyt, että sisäisen myynnin poissulkeminen hyödyttäisi ”väistämättä” vertikaalisesti integroituneita tuottajia (tuomio KNP BT v. komissio, C‑248/98 P, EU:C:2000:625, 62 kohta). Valituksenalaisen tuomion 105 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin kuitenkin totesi, ettei ole osoitettu, että vertikaalisesti integroituneet yritykset olisivat saaneet kilpailusääntöjen rikkomisesta tällaisen kilpailuedun.

41

Koska Guardian on ainoa rikkomiseen osallistunut yritys, joka ei ole vertikaalisesti integroitunut, se arvioi, että ainoa keino palauttaa yhdenvertainen kohtelu on alentaa sille määrätyn sakon määrää 37 prosentilla, joka vastaa sisäisen myynnin osuutta merkityksellisillä markkinoilla toteutetun myynnin kokonaisarvosta.

42

Komissio pitää tätä valitusperustetta perusteettomana.

43

Ensimmäiseksi komissio väittää, ettei unionin yleinen tuomioistuin ole ottanut riidanalaista päätöstä huomioon vääristyneellä tavalla eikä tehnyt oikeudellista virhettä todetessaan, että rikkominen koskee yksinomaan riippumattomille kolmansille suuntautuvaa myyntiä. Komissio katsoo näin ollen, että ainoastaan tämä myynti voi toimia sakon määrän laskennan perusteena.

44

Toiseksi komissio riitauttaa väitteen, jonka mukaan oikeuskäytännössä sille asetetaan velvoite ottaa sakkojen laskennassa huomioon sisäinen myynti. Tämä väite perustuu sen mukaan ajatukseen, jonka mukaan vertikaalisesti integroituneet tuottajat saisivat väistämättä kilpailuedun kartellin kohteena olevia markkinoita seuraavalla myyntiportaalla. Tämä ajatus on komission mukaan väärä, sillä kartellin toiminnasta aiemmalla myyntiportaalla saatavan kilpailuedun olemassaolo riippuu useista eri tekijöistä ja sitä on arvioitava tapauskohtaisesti.

45

Missään tapauksessa oikeuskäytännössä ei komission mukaan kielletä ottamasta huomioon eikä myöskään vaadita ottamaan huomioon sisäistä myyntiä (tuomio KNB BT v. komissio, EU:C:2000:625, 62 kohta; tuomio Archer Daniels Midland ja Archer Daniels Midland Ingredients v. komissio, C‑397/03 P, EU:C:2006:328, 102 ja 103 kohta; tuomio Europa Carton v. komissio, T‑304/94, EU:T:1998:89, 123 kohta; tuomio KNP BT v. komissio, T‑309/94, EU:T:1998:91, 112 kohta; tuomio Lögstör Rör v. komissio, T‑16/99, EU:T:2002:72, 358 kohta; tuomio Tokai Carbon ym. v. komissio, T‑71/03, T‑74/03, T-87/03 ja T‑91/03, EU:T:2005:220, 260 kohta; tuomio Daiichi Pharmaceutical v. komissio, T‑26/02, EU:T:2006:75, 57, 63 ja 64 kohta ja tuomio BST v. komissio, T‑452/05, EU:T:2010:167, 82 kohta).

46

Komissio toteaa, että lähtökohtaisesti se ottaa huomioon sisäisen myynnin, jos sillä on riittäviä todisteita sen toteamiseksi, että kilpailuetua on saatu, tai jos kartelli koskee nimenomaisesti sisäistä myyntiä (ks. asiassa COMP/39.309 – LCD – 8.12.2010 tehty komission päätös K(2010) 8761 lopullinen).

47

On kuitenkin tapauksia, joissa se ei ottanut huomioon sisäistä myyntiä (ks. asiassa COMP/39.129 – Tehomuuntajat – 7.10.2009 tehty komission päätös K(2009) 7601 lopullinen ja asiassa COMP/39.605 – Katodisädeputkissa käytettävä lasi – 19.10.2011 tehty komission päätös K(2011) 7436 lopullinen).

48

Sen sijaan, kun – kuten nyt käsiteltävässä asiassa – mikään ei osoita varmasti, että kartelli koski myös sisäistä myyntiä tai että seuraavalla myyntiportaalla toimivat kartellin osanottajat saivat välillistä etua, komissio katsoo, ettei sillä voi olla laillista velvoitetta ottaa huomioon sisäistä myyntiä. Tällainen komissiolle asetettu velvoite rajoittaisi sillä sakon osalta olevaa harkintavaltaa ja uhkaisi kasvattaa huomattavasti sakkojen määrää ilman, että olisi tarpeen vahvistaa, että kartelli vaikuttaa tosiasiallisesti sisäiseen myyntiin tai seuraavan tuotannonportaan myyntiin. Tällainen velvoite voisi aiheuttaa rikkomisen eri osanottajien välistä syrjintää pelkästään niiden yritysrakenteen muodon perusteella.

49

Komission mukaan ei ole katsottava, että sen pitäisi aina tutkia, liittyykö sisäinen myynti kilpailusääntöjen rikkomiseen, kunhan sillä on johdonmukainen lähestymistapa kaikkien samaan kartelliin osallistuneiden yritysten suhteen.

50

Kolmanneksi komissio väittää, ettei Guardiania ole syrjitty millään tavalla. Tämän vuoksi se katsoo, ettei tällä yrityksellä ole oikeutta sille riidanalaisessa päätöksessä määrätyn sakon määrän alentamiseen. Sillä, että sisäisen myynnin huomioon ottaminen olisi voinut johtaa kartellin muiden osanottajien korkeampiin sakkoihin, ei voida perustella Guardianille määrätyn sakon alentamista. Tämän sakon määrä on asianmukainen, suhteellisuusperiaatteen mukainen ja vuoden 2006 suuntaviivojen mukainen. Se heijastelee tämän yrityksen taloudellista painoarvoa kartellissa. Komissio muistuttaa, että sakon varoittavan vaikutuksen takaamiseksi se korotti Saint-Gobainille määrätyn sakon määrää 30 prosentilla, jotta se heijastaisi mahdollisimman hyvin sitä, että kyse oli vertikaalisesti integroituneesta tuottajasta.

51

On muistutettava, että yhdenvertaisen kohtelun periaate on unionin oikeuden yleinen periaate, joka on vahvistettu perusoikeuskirjan 20 ja 21 artiklassa. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan mainittu periaate edellyttää, että toisiinsa rinnastettavia tilanteita ei kohdella eri tavalla eikä erilaisia tilanteita kohdella samalla tavalla, ellei tällaista kohtelua voida objektiivisesti perustella (ks. mm. tuomio Akzo Nobel Chemicals ja Akcros Chemicals v. komissio, C‑550/07 P, EU:C:2010:512, 54 ja 55 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

52

Asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan mukaan kunkin rikkomiseen osallisen yrityksen tai yritysten yhteenliittymän osalta sakko on enintään 10 prosenttia sen edellisen tilikauden liikevaihdosta.

53

Komission on kussakin yksittäistapauksessa ja asiayhteyden sekä asetuksella N:o 1/2003 käyttöön otetun seuraamusjärjestelmän tavoitteet huomioon ottaen arvioitava kyseessä olevalle yritykselle tavoiteltua vaikutusta erityisesti sen liikevaihdon perusteella, joka kuvastaa yrityksen tosiasiallista taloudellista tilannetta aikana, jona rikkomiseen on syyllistytty (tuomio Britannia Alloys & Chemicals v. komissio, C‑76/06 P, EU:C:2007:326, 25 kohta).

54

Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan komissio saa sakkoa määrittäessään ottaa huomioon paitsi yrityksen kokonaisliikevaihdon, joka on – vaikkakin vain likimääräinen ja epätäydellinen – osoitus sen koosta ja taloudellisesta vallasta, myös sen osan liikevaihdosta, joka tulee kilpailusääntöjen rikkomisen kohteena olevista tuotteista ja joka on näin ollen omiaan osoittamaan rikkomisen laajuutta (tuomio Musique Diffusion française ym. v. komissio, 100/80–103/80, EU:C:1983:158, 121 kohta; tuomio Dansk Rørindustri ym. v. komissio, C‑189/02 P, C‑202/02 P, C‑205/02 P–C‑208/02 P ja C‑213/02 P, EU:C:2005:408, 243 kohta ja tuomio Archer Daniels Midland ja Archer Daniels Midland Ingredients v. komissio, EU:C:2006:328, 100 kohta).

55

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan on niin, että vaikka asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdassa jätetään komissiolle harkintavaltaa, siinä kuitenkin rajoitetaan sen käyttöä asettamalla objektiiviset kriteerit, joissa komission on pitäydyttävä. Siten yhtäältä yritykselle mahdollisesti määrättävällä sakolla on numeroina ilmaistavissa oleva ja ehdoton enimmäismäärä, joten tietylle yritykselle määrättävissä olevan sakon enimmäismäärä on määritettävissä etukäteen. Toisaalta tämän harkintavallan käyttämistä rajoitetaan myös käytännesäännöillä, joita komissio on asettanut itselleen muun muassa vuoden 2006 suuntaviivoissa (ks. vastaavasti tuomio Schindler Holding ym. v. komissio, C‑501/11 P, EU:C:2013:522, 58 kohta).

56

Vuoden 2006 suuntaviivojen 13 kohdan mukaan ”määrittääkseen sakon perusmäärän komissio käyttää sellaisten rikkomiseen suoraan tai epäsuorasti – – liittyvien tavaroiden tai palveluiden myyntiarvoa, jotka yritys on myynyt Euroopan talousalueen (ETA) alueella sijaitsevalla asian kannalta merkityksellisellä maantieteellisellä alueella”. Näiden suuntaviivojen 6 kohdassa täsmennetään, että ”rikkomiseen liittyvien tavaroiden ja palveluiden myyntiarvon sekä rikkomisen keston katsotaan yhdessä muodostavan asianmukaisen vertailuarvon rikkomisen taloudellisen merkityksen ja kunkin rikkomiseen osallistuneen yrityksen suhteellisen osuuden selvittämiseksi”.

57

Tästä seuraa, että vuoden 2006 suuntaviivojen 13 kohdan tavoitteena on käyttää yritykselle määrättävän sakon laskentapohjana määrää, joka heijastaa rikkomisen taloudellista merkitystä ja kyseisen yrityksen suhteellista osuutta siinä. Tämän vuoksi on niin, että vaikka on totta, ettei kyseisessä 13 kohdassa tarkoitettu myynnin arvon käsite voi ulottua kattamaan kyseessä olevan yrityksen myynnin, joka ei kuulu moititun kartellin soveltamisalaan, tämän määräyksen tavoite kuitenkin vaarannettaisiin, jos tällä käsitteellä olisi ymmärrettävä tarkoitettavan ainoastaan liikevaihtoa, joka on saatu pelkästään myynnistä, johon tämän kartellin on osoitettu tosiasiallisesti vaikuttaneen (tuomio Team Relocations ym. v. komissio, EU:C:2013:464, 76 kohta).

58

Tällaisen rajoituksen seurauksena olisi lisäksi tietyn yrityksen toteuttaman kilpailusääntöjen rikkomisen taloudellisen merkityksen keinotekoinen pienentäminen, koska pelkästään sen vuoksi, että on löydetty rajoitettu määrä välittömiä todisteita myynnistä, johon kartelli on tosiasiallisesti vaikuttanut, määrättäisiin loppujen lopuksi sakko, joka ei ole todellisessa suhteessa kyseessä olevan kartellin soveltamisalaan. Tällainen salassa pysymisen palkitseminen vaarantaisi myös tavoitteen, jonka mukaan EY 81 artiklan rikkomiset on todettava ja niistä on määrättävä seuraamuksia tehokkaasti, eikä sitä näin ollen voida hyväksyä (tuomio Team Relocations ym. v. komissio, EU:C:2013:464, 77 kohta).

59

Joka tapauksessa on korostettava, että rikkomisen kohteena olevien tuotteiden myynnistä saatava kokonaisliikevaihdon osa on parhaiten omiaan heijastamaan tämän rikkomisen taloudellista merkitystä. Näin ollen tätä myyntiä ei ole eroteltava sen mukaan, onko se toteutettu riippumattomien kolmansien kanssa vai samaan yritykseen kuuluvien yksiköiden kanssa. Se, että viimeksi mainittuun ryhmään kuuluvan myynnin arvoa ei otettaisi huomioon, merkitsisi väistämättä vertikaalisesti integroituneiden yhtiöiden perusteetonta suosimista, sillä ne välttyisivät seuraamukselta, joka on oikeassa suhteessa niiden asemaan rikkomisen kohteena olevien tuotteiden markkinoilla (ks. vastaavasti tuomio KNP BT v. komissio, EU:C:2000:625, 62 kohta).

60

Sen edun lisäksi, jota voidaan odottaa hintojen horisontaalista vahvistamista koskevasta sopimuksesta riippumattomille kolmansille suuntautuvan myynnin yhteydessä, vertikaalisesti integroituneet yritykset voivat nimittäin saada etua tällaisesta sopimuksesta myös seuraavan myyntiportaan eli sellaisten jalostettujen tuotteiden markkinoilla, joiden tuotannontekijänä ovat kilpailusääntöjen rikkomisen kohteena olevat tuotteet, ja tämä voi tapahtua kahdella eri tavalla. Joko nämä yritykset vyöryttävät tuotannontekijöiden hinnankorotukset, jotka johtuvat rikkomisen tavoitteesta, jalostettujen tuotteiden hintaan tai ne eivät vyörytä niitä, minkä ansiosta ne saavat hintaedun kilpailijoihinsa nähden, jotka hankkivat nämä samat tuotannontekijät rikkomisen kohteena olevien tuotteiden markkinoilta.

61

Tämän vuoksi – kuten julkisasiamies totesi ratkaisuehdotuksensa 28–34 kohdassa – unionin tuomioistuimet ovat aina hylänneet kanneperusteet, joilla vertikaalisesti integroituneet tuottajat ovat pyrkineet siihen, että niiden sisäinen myynti jätetään sen liikevaihdon ulkopuolelle, jonka perusteella niiden sakko lasketaan (tuomio KNP BT v. komissio, EU:C:2000:625, 62 kohta; ks. myös tuomio Europa Carton v. komissio, EU:T:1998:89, 128 kohta; tuomio KNP BT v. komissio, EU:T:1998:91, 112 kohta; tuomio Lögstör Rör v. komissio, EU:T:2002:72, 360–363 kohta ja tuomio Tokai Carbon ym. v. komissio, EU:T:2005:220, 260 kohta).

62

Unionin tuomioistuimen vakiintuneesta oikeuskäytännöstä seuraa, että sakon suuruutta määritettäessä yrityksiä, jotka ovat osallistuneet samaan EY 81 artiklan rikkomiseen, ei saa kohdella syrjivästi soveltamalla niihin eri laskentamenetelmiä (ks. tuomio Alliance One International ja Standard Commercial Tobacco v. komissio ja komissio v. Alliance One International ym., C‑628/10 P ja C‑14/11 P, EU:C:2012:479, 58 kohta).

63

Kuten tämän tuomion 58 kohdassa muistutetaan, rikkomisen kohteena olevien tuotteiden myynnistä saatavan kokonaisliikevaihdon osan arvioimiseksi sisäistä myyntiä ja riippumattomille kolmansille toteutettua myyntiä ei ole eroteltava toisistaan. Tästä seuraa, että tämän liikevaihdon määrittämisen kannalta vertikaalisesti integroituneet yritykset ovat vastaavassa tilanteessa kuin tuottajat, jotka eivät ole integroituneet vertikaalisesti. Kumpaakin yritystyyppiä on siis kohdeltava yhdenvertaisesti. Se, että sisäistä myyntiä ei otettaisi huomioon merkityksellisessä liikevaihdossa, merkitsisi vertikaalisesti integroituneiden yhtiöiden suosimista pienentämällä niiden suhteellista osuutta muiden tappioksi sellaisen arviointiperusteen perusteella, joka ei liity tavoitteeseen, jota tämän liikevaihdon määrittämisellä tavoitellaan ja joka on heijastaa rikkomisen taloudellista merkitystä ja kunkin siihen osallistuneen yrityksen suhteellista osuutta.

64

Unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 104–106 kohdassa seuraavaa:

65

Kun unionin yleinen tuomioistuin totesi näin, se ei noudattanut tämän tuomion 52–62 kohdassa mainittuja oikeuskäytännössä vahvistettuja periaatteita.

66

Näissä olosuhteissa Guardianin valituksensa tueksi esittämä valitusperuste, siltä osin kuin se koskee yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamista, on hyväksyttävä ilman, että olisi tarpeen lausua tästä samasta valitusperusteesta siltä osin kuin sen mukaan unionin yleinen tuomioistuin on laiminlyönyt perusteluvelvollisuutta. Tämän seurauksena valitus on hyväksyttävä ja valituksenalainen tuomio on kumottava siltä osin kuin siinä hylättiin kanneperuste, jonka mukaan syrjintäkiellon periaatetta on loukattu sakon määrän laskennan osalta, ja siltä osin kuin siinä Guardian velvoitettiin korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

67

Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 61 artiklan mukaan unionin tuomioistuin voi silloin, kun valitus hyväksytään ja kun unionin yleisen tuomioistuimen ratkaisu kumotaan, ratkaista asian lopullisesti itse, jos asia on ratkaisukelpoinen. Nämä edellytykset täyttyvät tässä asiassa. Unionin tuomioistuimella on nimittäin hallussaan kaikki kanteen ratkaisemiseksi tarvittavat seikat.

68

On kuitenkin täsmennettävä unionin tuomioistuimen valvonnan laajuutta. Valituksenalaisen tuomion 28–93 kohdassa esitetyillä perusteilla unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi riidanalaisen päätöksen kumoamisvaatimukset. Koska Guardian ei ole riitauttanut näitä arviointeja valituksessaan, ne ovat tulleet lopullisiksi. Näin ollen unionin tuomioistuimen on tutkittava asia ainoastaan siltä osin kuin se koskee perustetta, jonka mukaan yhdenvertaisen kohtelun periaatetta on loukattu ja perusteluvelvollisuutta on laiminlyöty sakon määrän laskennan osalta ja joka on esitetty sakon määrän alentamista koskevien vaatimusten tueksi.

69

Toisella kanneperusteella, jonka Guardian esitti unionin yleisessä tuomioistuimessa nostamassaan kanteessa sakon määrän alentamiseksi, pyritään sen syrjivän kohtelun korjaamiseen, joka johtuu siitä, että sisäistä myyntiä ei otettu huomioon tämän sakon laskennassa. Tämän tuomion 51–65 kohdassa esitetyillä perusteilla on todettava, että jättäessään sisäisen myynnin huomioon ottamatta komissio loukkasi yhdenvertaisen kohtelun periaatetta.

70

Tältä osin on todettava, että väitetiedoksiannon 41 kohdasta ilmeni, että niistä neljästä yrityksestä, joille riidanalainen päätös osoitettiin, Guardianilla oli merkityksellisillä markkinoilla pienin osuus, jonka suuruudeksi arvioitiin 10–20 prosenttia. Saint-Gobainin markkinaosuus, joka oli 20–30 prosenttia, oli suurin. Sen sijaan riidanalaisen päätöksen vaiheessa tämä järjestys oli kääntynyt ja Saint-Gobainilla oli pienin markkinaosuus eli 10–20 prosenttia ja Guardianilla suurin markkinaosuus eli 25 prosenttia ilman, että riidanalaisessa päätöksessä olisi selitetty syitä sille, että sakon laskentapohjaa oli muutettu näin merkittävästi. Sisäisen myynnin huomioon ottamatta jättäminen johti siis Saint-Gobainin suhteellisen osuuden pienenemiseen rikkomisessa ja vastaavasti Guardianin suhteellisen osuuden kasvamiseen.

71

Tältä osin komission väitettä, jonka mukaan Saint-Gobainin maksettavaksi määrätyn sakon määrää oli korotettu 30 prosentilla, jotta se heijastaisi mahdollisimman hyvin sitä, että kyse oli vertikaalisesti integroituneesta tuottajasta, ei voida hyväksyä. Riidanalaisen päätöksen 519 perustelukappaleen mukaan kyseessä olevaa korotusta sovellettiin Saint-Gobainiin, jotta sakolla olisi riittävän varoittava vaikutus, kun otetaan huomioon erityisesti se, että se ”oli huomattavasti paremmin edustettuna lasialalla”, ja ”sen liikevaihto[, joka] oli absoluuttisesti mitattuna paljon suurempi kuin muiden liikevaihto”.

72

Näin ollen on todettava, että toinen kanneperuste, jonka Guardian esitti unionin yleisessä tuomioistuimessa komission sille määräämän sakon määrän alentamiseksi, on perusteltu.

73

Tämän vuoksi on lausuttava unionin tuomioistuimelle asetuksen N:o 1/2003 31 artiklassa myönnetyn täyden harkintavallan nojalla Guardianin maksettavaksi määrättävän sakon määrästä (tuomio komissio v. Verhuizingen Coppens, C‑441/11 P, EU:C:2012:778, 79 kohta ja tuomio Alliance One International v. komissio, C‑679/11 P, EU:C:2013:606, 104 kohta).

74

Tältä osin on muistutettava, että asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 3 kohdassa säädetään, että sakon suuruutta määritettäessä on otettava huomioon sekä rikkomisen vakavuus että sen kesto. Lisäksi kyseisen 23 artiklan 2 kohdan toisesta alakohdasta ilmenee, että kunkin rikkomiseen osallisen yrityksen osalta sakko on enintään 10 prosenttia sen edellisen tilikauden liikevaihdosta.

75

Vaikka unionin tuomioistuimen on, kun se määrittää sakon määrää täyttä harkintavaltaansa käyttäen, itse arvioitava olosuhteet yksittäistapauksessa ja rikkomisen luonne, täyden harkintavallan käyttäminen sakkojen määrää määritettäessä ei saa johtaa syrjintään niiden yritysten välillä, jotka ovat osallistuneet EY 81 artiklan 1 kohdan vastaiseen sopimukseen tai yhdenmukaistettuun menettelytapaan (tuomio komissio v. Verhuizingen Coppens, EU:C:2012:778, 80 kohta).

76

Sakon määrän alentamisen osalta asianosaiset ovat eri mieltä sekä sen periaatteesta että sen määrästä.

77

Ensimmäiseksi komissio arvioi, ettei sen perusteella, että sisäisen myynnin huomioon ottaminen olisi johtanut suurempiin sakkoihin kartellin muiden osallistujien osalta, voida alentaa Guardianille määrättyä sakkoa, minkä Guardian kiistää.

78

Tältä osin on riittävää todeta, että kun unionin tuomioistuin on todennut riidanalaisen päätöksen lainvastaisuuden, se voi täyden harkintavaltansa puitteissa korvata komission arvioinnin omallaan ja tämän seurauksena poistaa sakon tai alentaa tai korottaa sen määrää (ks. tuomio Groupe Danone v. komissio, C‑3/06 P, EU:C:2007:88, 61 kohta ja tuomio Otis ym., EU:C:2012:684, 62 kohta). Tätä harkintavaltaa käytetään ottaen huomioon kaikki tosiseikat (ks. vastaavasti tuomio Prym ja Prym Consumer v. komissio, C‑534/07 P, EU:C:2009:505, 86 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Näin ollen komission edellä mainittu väite on hylättävä.

79

Toiseksi asianosaiset ovat eri mieltä siitä, mitä alennuskerrointa sakkoon on sovellettava sen syrjivän kohtelun kompensoimiseksi, joka johtuu siitä, ettei sisäistä myyntiä otettu huomioon sakon määrää laskettaessa. Guardian arvioi vertaamalla riidanalaisen päätöksen sisältämiä tietoja väitetiedoksiannon tietoihin, että tätä määrää on alennettava 37 prosentilla. Komissio katsoo 10.2.2012 päivätyssä kirjeessään, ettei alennus voi ylittää 30:tä prosenttia. Komissio väittää, että tiedot, joihin Guardian perustaa laskelmansa, sisältävät tiettyjen lasityyppien myynnin, joka mainittiin väitetiedoksiannossa mutta jota ei sisällytetty myyntiin riidanalaisessa päätöksessä.

80

Näissä olosuhteissa on niin, että kun otetaan huomioon kaikki asian tosiseikat ja oikeudelliset seikat, Guardianille riidanalaisen päätöksen 2 artiklassa määrätyn sakon määrää on alennettava 30 prosentilla ja sakon määräksi on vahvistettava 103600000 euroa.

81

Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 184 artiklan 2 kohdan mukaan silloin, kun valitus on perusteltu ja unionin tuomioistuin ratkaisee itse riidan lopullisesti, se päättää oikeudenkäyntikuluista.

82

Saman työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdan mukaan, jota sovelletaan sen 184 artiklan 1 kohdan nojalla valituksen käsittelyyn, asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut.

83

Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 138 artiklan 3 kohdassa määrätään, että jos yksi tai useampi asianosaisen vaatimuksista ratkaistaan toisen asianosaisen hyväksi, asianosaiset vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan. Unionin tuomioistuin voi kuitenkin päättää, että asianosainen vastaa omien kulujensa lisäksi osasta toisen asianosaisen kuluja, jos tämä on perusteltua asiassa ilmenneiden seikkojen vuoksi.

84

Koska osa Guardianin vaatimuksista on hyväksytty, komissio on velvoitettava vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan, joita sille on aiheutunut sekä ensimmäisessä oikeusasteessa käydyssä oikeudenkäyntimenettelyssä että tämän valituksen yhteydessä, ja korvaamaan puolet Guardianille molemmissa oikeudenkäyntimenettelyissä aiheutuneista oikeudenkäyntikuluista. Guardian vastaa puolesta omia oikeudenkäyntikulujaan, joita sille on aiheutunut näissä oikeudenkäyntimenettelyissä.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (kolmas jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: