1

Valittajat (jäljempänä Tomra ym.) vaativat valituksellaan unionin tuomioistuinta kumoamaan unionin yleisen tuomioistuimen asiassa T-155/06, Tomra Systems ym. vastaan komissio, 9.9.2010 antaman tuomion (Kok., s. II-4361; jäljempänä valituksenalainen tuomio), jossa unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi valittajien vaatimuksen [EY] 82 artiklan ja ETA-sopimuksen 54 artiklan mukaisesta menettelystä 29.3.2006 tehdyn komission päätöksen K(2006) 734 lopullinen (asia COMP/E-1/38.113 – ProkentTomra; jäljempänä riidanalainen päätös) kumoamisesta.

2

Unionin yleinen tuomioistuin on tiivistänyt sen käsiteltävänä olleen asian tosiseikat valituksenalaisessa tuomiossa seuraavasti:

– –

I Merkitykselliset markkinat

II Määräävä asema

III Väärinkäyttö

IV Sakko

3

Kantajat vetosivat unionin yleisessä tuomioistuimessa nostamassaan kanteessa kuuteen kanneperusteeseen.

4

Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi valituksenalaisella tuomiolla kaikki kanneperusteet.

5

Valittajat vaativat, että unionin tuomioistuin

6

Komissio vaatii, että valitus hylätään ja että valittajat velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

7

Valittajat vetoavat valituksensa tueksi viiteen valitusperusteeseen, jotka koskevat ensinnäkin oikeudellista virhettä, jonka unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt arvioidessaan komission toteamusta kilpailunvastaisesta aikomuksesta sulkea kilpailijat pois markkinoilta, toiseksi oikeudellista virhettä ja puutteellisia perusteluja käsiteltäessä kokonaiskysynnän osuutta, joka sopimusten oli katettava, jotta niitä voitiin pitää väärinkäyttönä, kolmanneksi menettelyvirhettä ja oikeudellista virhettä takautuvien alennusten arvioinnissa, neljänneksi oikeudellista virhettä ja puutteellisia perusteluja ratkaistaessa sitä, voitiinko sopimuksia, joiden osalta valittajat oli nimetty ”ensisijaiseksi, pääasialliseksi tai ensimmäiseksi toimittajaksi”, pitää ”yksinoikeussopimuksina”, ja viidenneksi sakon arvioinnissa tehtyä yhdenvertaisen kohtelun periaatteeseen liittyvää oikeudellista virhettä.

8

Tomra ym. katsovat, että arvioidessaan sitä, oliko komissio osoittanut kilpailunvastaisen aikomuksen, unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen, kun se kieltäytyi ottamasta huomioon todisteita, jotka osoittivat Tomran laatukilpailua koskevan aikomuksen. Tällainen laiminlyönti on Tomra ym:iden mukaan vastoin unionin yleisen tuomioistuimen velvollisuutta tutkia perusteellisesti SEUT 102 artiklan soveltamisedellytykset.

9

Tomra ym. väittävät, että komissio on tukeutunut virheellisesti valittajien sisäisiin asiakirjoihin todetakseen niiden kilpailunvastaiset aikomukset ja jättänyt huomiotta mahdolliset todisteet siitä, että valittajat pyrkivät laatukilpailuun.

10

Tomra ym. toteavat, että riidanalaisen päätöksen 97–105 perustelukappaleesta käy ilmi, että kilpailunvastainen aikomus on ollut merkittävä tekijä kilpailunvastaisen strategian toteamisessa ja että tällä on ollut ratkaiseva merkitys kilpailusääntöjen rikkomisen toteamisessa.

11

Komissio väittää, että tämä valitusperuste on perusteeton. SEUT 102 artiklassa tarkoitettu väärinkäytön käsite on nimittäin luonteeltaan objektiivinen, joten mahdollista kilpailunvastaista aikomusta ei edellytetä.

12

Komission mielestä tällainen aikomus ei kuitenkaan ole vailla merkitystä arvioitaessa määräävässä asemassa olevan yrityksen toimintaa yleisesti. Todiste tällaisesta aikomuksesta voi näet olla merkityksellinen sakon määrää laskettaessa ja erityisesti selvitettäessä sitä, onko kilpailusääntöjen rikkominen ollut tahallista vai tuottamuksellista.

13

Lisäksi komissio kiistää valittajien väitteen, jonka mukaan subjektiivisten seikkojen arviointi olisi vaikuttanut merkittävästi SEUT 102 artiklan rikkomisen toteamiseen.

14

Tästä komissio korostaa, että valituksessa ei yksilöidä todisteita, jotka koskevat Tomra-konsernin pyrkimystä laatukilpailuun ja joita unionin yleinen tuomioistuin ei valittajien mukaan ole ottanut huomioon, eikä siinä myöskään selitetä, miten tällaisilla todisteilla voitaisiin kyseenalaistaa toteutettua markkinoilta sulkemista koskeva arviointi.

15

Komissio lisää, että valittajat eivät ole osoittaneet, että niiden käytännöt on voitu perustella kaupallisilla syillä. Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin on komission mukaan todennut perustellusti Tomra-konsernin kilpailunvastaisen strategian olemassaolon.

16

Ensimmäisessä valitusperusteessaan valittajat vaativat toteamaan, että unionin yleinen tuomioistuin on vahvistanut virheellisesti komission väitetyn toteamuksen Tomra-konsernin kilpailuvastaisen aikomuksen olemassaolosta erityisesti, koska se on jättänyt huomiotta sisäiset asiakirjat, joista on käynyt ilmi konsernin halukkuus laatukilpailuun.

17

Sen arvioimiseksi, onko tämä valitusperuste perusteltu, on huomautettava, että SEUT 102 artiklassa kielletty määräävän markkina-aseman väärinkäyttö on objektiivinen käsite, jolla tarkoitetaan määräävässä markkina-asemassa olevan yrityksen käyttäytymistä, joka estää markkinoilla, joilla juuri tällaisessa asemassa olevan yrityksen olemassaolon vuoksi kilpailuaste on jo heikentynyt, vielä olemassa olevan kilpailuasteen säilymisen tai tämän kilpailun kehittymisen siksi, että tämä yritys käyttää muita keinoja kuin niitä, joita taloudellisten toimijoiden suoritteisiin perustuvassa tavaroiden tai palvelujen normaalissa kilpailussa käytetään (ks. asia C-52/09, TeliaSonera Sverige, tuomio 17.2.2011, Kok., s. I-527, 27 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

18

Komission on kuitenkin määräävässä asemassa olevan yrityksen toimintaa tutkiessaan ja määräävän aseman mahdollisen väärinkäytön tunnistamiseksi arvioitava tällaista toimintaa koskevat olosuhteet kokonaisuudessaan (ks. vastaavasti asia C-95/04 P, British Airways v. komissio, tuomio 15.3.2007, Kok., s. I-2331, 67 kohta).

19

Tästä on todettava, että kun komissio arvioi määräävässä asemassa olevan yrityksen toimintaa, jota sen on välttämättä tutkittava tällaisen aseman väärinkäyttöä koskevan päätelmän tekemiseksi, komission on väistämättä arvioitava kyseisen yrityksen kaupallinen strategia. Tässä yhteydessä on normaalia, että komissio ottaa esille subjektiiviset tekijät eli kyseisen kaupallisen strategian syyt.

20

Näin ollen mahdollisen kilpailunvastaisen aikomuksen olemassaolo on vain yksi lukuisista tosiseikoista, jotka voidaan ottaa huomioon ratkaistaessa, onko määräävää asemaa käytetty väärin.

21

Komissiolla ei kuitenkaan ole minkäänlaista velvollisuutta osoittaa tällaista määräävässä asemassa olevan yrityksen aikomusta soveltaakseen EY 82 artiklaa.

22

Tästä unionin yleinen tuomioistuin on korostanut perustellusti valituksenalaisen tuomion 36 kohdassa, että on täysin normaalia, että riidanalaisessa päätöksessä keskitytään ensisijaisesti valittajien kilpailunvastaiseen käyttäytymiseen, koska komission tehtävänä oli nimenomaan näyttää toteen tällainen käyttäytyminen. On nimittäin niin, että vaikka pyrkimys laatukilpailuun olisi näytetty toteen, tämä ei osoita sitä, että väärinkäyttöä ei olisi tapahtunut.

23

Unionin yleinen tuomioistuin on kuitenkin huomauttanut saman tuomion 38 kohdassa tekemättä oikeudellista virhettä, että – kuten edellä 20 kohdasta käy ilmi – väärinkäytön käsite on objektiivinen.

24

Niinpä unionin yleinen tuomioistuin on päätellyt valituksenalaisen tuomion 39 kohdassa, että komissio oli todennut riidanalaisen päätöksen 97 perustelukappaleessa ja sitä seuraavissa perustelukappaleissa, että valittajien menettelytavat, kun niitä tutkittiin asiayhteydessään ja yhdistettyinä useisiin muihin seikkoihin, mukaan lukien niiden sisäiset asiakirjat, olivat omiaan sulkemaan pois kilpailun. Unionin yleinen tuomioistuin on myös täsmentänyt perustellusti valituksenalaisen tuomion samassa kohdassa, että komissio ei missään tapauksessa nojautunut yksinomaan valittajien aikomukseen tai strategiaan perustellakseen kilpailuoikeuden rikkomista koskevaa päätelmäänsä. Valituksenalaisen tuomion 284 perustelukappaleesta, joka on osa komission arviointiin liittyvää kyseisen päätöksen jaksoa, ja 286 perustelukappaleesta alkavasta kyseisten käytäntöjen konkreettisesta tutkinnasta nimittäin käy ilmi, että komissio on korostanut toteamansa SEUT 102 artiklan rikkomisen objektiivista luonnetta.

25

Väitteestä, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin on arvioinut virheellisesti tietyn osan Tomra-konsernin sisäisestä kirjeenvaihdosta, kun se on tehnyt päätelmät valittajien kaupallisesta strategiasta, on todettava myös, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan SEUT 256 artiklasta ja Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 58 artiklan ensimmäisestä kohdasta ilmenee, että ainoastaan unionin yleinen tuomioistuin on toimivaltainen yhtäältä määrittämään tosiseikaston, lukuun ottamatta sellaisia tapauksia, joissa määritetyn tosiseikaston paikkansapitämättömyys käy ilmi unionin yleiselle tuomioistuimelle toimitetusta aineistosta, ja toisaalta arvioimaan kyseisiä tosiseikkoja. Kun unionin yleinen tuomioistuin on määrittänyt asian tosiseikaston tai arvioinut sitä, unionin tuomioistuin on SEUT 256 artiklan nojalla toimivaltainen harjoittamaan näiden tosiseikkojen oikeudelliseen luonnehdintaan ja unionin yleisen tuomioistuimen sen pohjalta tekemiin oikeudellisiin päätelmiin kohdistuvaa valvontaa (ks. asia C-535/06 P, Moser Baer India v. neuvosto, tuomio 3.9.2009, Kok., s. I-7051, 31 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

26

Unionin tuomioistuimella ei näin ollen ole toimivaltaa määrittää asian tosiseikastoa eikä lähtökohtaisesti myöskään arvioida sitä selvitystä, johon unionin yleinen tuomioistuin on asian tosiseikastoa määrittäessään tukeutunut. Silloin, kun tämä selvitys on saatu asianmukaisesti ja todistustaakkaa sekä asian selvittämistä koskevia menettelysääntöjä ja yleisiä oikeusperiaatteita on noudatettu, ainoastaan unionin yleisen tuomioistuimen tehtävänä on arvioida sille esitetyn selvityksen näyttöarvoa. Lukuun ottamatta sitä tapausta, että tuomioistuimelle esitetty selvitys on otettu huomioon vääristyneellä tavalla, tämä arviointi ei näin ollen ole sellainen oikeuskysymys, että se sinänsä kuuluisi unionin tuomioistuimen harjoittaman valvonnan piiriin (ks. em. asia Moser Baer India v. neuvosto, tuomion 32 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

27

Lisäksi vääristyneellä tavalla huomioon ottamisen on ilmettävä toimitetusta aineistosta selvästi ilman, että on tarpeen ryhtyä uudelleen arvioimaan tätä tosiseikastoa ja selvitystä (ks. em. asia Moser Baer India v. neuvosto, tuomion 33 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

28

Valittajat eivät kuitenkaan ole vedonneet unionin tuomioistuimessa tällaiseen todistusaineiston vääristyneellä tavalla huomioon ottamiseen.

29

Näin ollen ensimmäinen valitusperuste on hylättävä.

30

Tomra ym. väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen ja että se ei ole riittävästi perustellut kyseisen kanneperusteen hylkäämistä, kun se katsonut, että riidanalaiset sopimukset ovat koskeneet niin suurta osaa kokonaiskysynnästä, että ne ovat voineet rajoittaa kilpailua.

31

Tomra ym. katsovat, että unionin yleisen tuomioistuimen tästä tekemä päättely on perustunut sellaisiin ilmaisuihin kuin ”olennainen”, ”kaikkea muuta kuin vähäinen” ja ”erittäin suuri” osuus. Näin ollen unionin tuomioistuin ei ole perustellut asianmukaisesti tuomiotaan, kun se on käyttänyt näitä tulkinnanvaraisia termejä.

32

Tomra ym. korostavat, että unionin yleinen tuomioistuin ei esitä asianmukaisia perusteita sen määrittämiseksi, sovelletaanko kyseisiä menettelytapoja niin suureen osaan markkinoista, että markkinat suljetaan tosiasiallisesti kilpailulta. Tomra ym:iden mukaan ainoa valituksenalaisessa tuomiossa esitetty, kaiken kilpailun poistamista koskeva peruste käy ilmi unionin yleisen tuomioistuimen havainnosta, jonka mukaan valittajien kilpailijoiden piti voida kilpailla koko markkinoilla. Päätellessään, että kaikki yksinoikeussopimukset ovat sellaisia, että ne automaattisesti sulkevat kyseiset markkinat kilpailulta, unionin yleinen tuomioistuin on valittajien mukaan tehnyt oikeudellisen virheen.

33

Tomra ym. lisäävät, että komission olisi pitänyt soveltaa kriteeriä ”kannattavan toiminnan edellyttämästä vähimmäistasosta” tai mitä tahansa muuta asianmukaista menetelmää sen määrittämiseksi, voidaanko riidanalaisilla sopimuksilla sulkea kyseiset markkinat kilpailulta.

34

Komissio toteaa, ettei ole epäilystä siitä, että valittajien menettelytavat kattoivat erittäin merkittävän osan merkityksellisistä markkinoista. Valittajat ovat komission mukaan nimittäin itse myöntäneet, että kyseiset menettelytavat sitoivat keskimäärin noin 39 prosenttia kysynnästä asianomaisina viitenä vuotena ja asianomaisilla viidellä markkina-alueella, kun niitä tarkastellaan yhdessä.

35

Komissio katsoo, että riidanalaisten sopimusten vaikutukset ilmenivät useimmiten Tomra-konsernin asiakkaiden merkittävässä ohjailemisessa niiden tehdessä hankintapäätöksensä.

36

Lopuksi komissio väittää, että ”olennainen”-sanan kaltaisten ilmaisujen käyttäminen on ollut täysin perusteltua merkityksellisten tosiseikkojen valossa. Perustelujen, jotka unionin yleisen tuomioistuimen on esitettävä, on näet oltava asianmukaisia kyseiseen toimeen nähden, ja komission mukaan näin on nyt käsiteltävässä asiassa.

37

Toinen valitusperuste koskee sitä, onko unionin yleinen tuomioistuin toiminut oikein tarkastellessaan kysymystä siitä, millaisen osan merkityksellisistä markkinoista riidanalaisten sopimusten oli katettava, jotta niitä voitiin pitää sellaisina, että ne saattaisivat sulkea markkinat kilpailulta.

38

Siltä osin kuin on kysymys kyseisen yrityksen määräävän aseman vahvuudesta tietyillä markkinoilla selvitettäessä sitä, onko yritys syyllistynyt väärinkäyttöön, edellä mainitussa asiassa TeliaSonera Sverige annetun tuomion 79 kohdasta käy ilmi, että määräävällä markkina-asemalla tarkoitetaan SEUT 102 artiklan mukaan tällaisessa asemassa olevan yrityksen taloudellista valta-asemaa, jonka perusteella se voi estää toimivan kilpailun merkityksellisillä markkinoilla, koska se voi toimia huomattavan itsenäisesti suhteessa kilpailijoihinsa tai asiakkaihinsa.

39

Kyseisen tuomion 80 ja 81 kohdasta käy lisäksi ilmi, että kyseisellä määräyksellä ei oteta käyttöön mitään erottelua eikä mitään astevaihtelua määräävän aseman käsitteen osalta. Kun yrityksellä on SEUT 102 artiklassa edellytetyn kaltainen taloudellinen vahvuus, jotta voidaan osoittaa, että se on määräävässä asemassa tietyillä markkinoilla, sen menettelyä on arvioitava kyseisen määräyksen perusteella. Markkinavoiman vahvuudella on kuitenkin lähtökohtaisesti seurauksia lähinnä kyseisen yrityksen menettelyn vaikutusten ulottuvuudelle eikä väärinkäytön olemassaololle sellaisenaan.

40

On kyllä niin, kuten valituksenalaisen tuomion 239 kohdasta ilmenee, että komissio ei ole vahvistanut täsmällistä kynnystä, jonka ylittyessä Tomra-konsernin menettelytavat olisivat omiaan sulkemaan sen kilpailijat pois kyseisiltä markkinoilta.

41

Unionin yleinen tuomioistuin on kuitenkin valituksenalaisen tuomion 240 kohdassa vahvistanut perustellusti komission näkemyksen, jonka mukaan Tomra-konserni on markkinoiden olennaisen osan sulkiessaan rajannut markkinoille pääsyn yhteen tai muutamaan kilpailijaan ja näin ollen rajoittanut kilpailun määrää koko markkinoilla.

42

On nimittäin niin, kuten unionin yleinen tuomioistuin on valituksenalaisen tuomion 241 kohdassa todennut, että sitä, että määräävässä asemassa oleva yritys sulkee olennaisen osan markkinoista, ei voida perustella sillä, että osoitetaan, että voitettavissa oleva osa markkinoista on vielä riittävän suuri siten, että markkinoilla on tilaa vähäiselle määrälle kilpailijoita. Yhtäältä asiakkailla, joiden osalta markkinat on suljettu, pitäisi olla mahdollisuus hyötyä täysimääräisesti kaikesta mahdollisesta kilpailusta markkinoilla, ja kilpailijoiden pitäisi kyetä kilpailemaan suoritteilla koko markkinoilla eikä vain niiden jollakin osalla. Toisaalta määräävässä asemassa olevan yrityksen asiana ei ole määritellä, kuinka monella elinkelpoisella kilpailijalla on lupa kilpailla siitä kysynnän osuudesta, joka on vielä voitettavissa.

43

Lisäksi unionin yleinen tuomioistuin on täsmentänyt valituksenalaisen tuomion 242 kohdassa, että ainoastaan tapauksen olosuhteita tarkastelemalla, kuten komissio on riidanalaisessa päätöksessä tehnyt, voidaan todeta, ovatko määräävässä asemassa olevan yrityksen menettelytavat omiaan sulkemaan kilpailun pois. Olisi kuitenkin keinotekoista vahvistaa etukäteen, mikä on se sidottujen markkinoiden osuus, jonka ylityttyä määräävässä asemassa olevan yrityksen menettelytavoilla voi olla kilpailijat pois sulkeva vaikutus.

44

Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin on katsonut tapauksen olosuhteiden arvioinnin päätteeksi valituksenalaisen tuomion 243 kohdassa, että merkittävä osuus – kaksi viidennestä – kokonaiskysynnästä tutkitun ajanjakson aikana tutkinnan kohteena olevissa maissa suljettiin kilpailun piiristä.

45

On katsottava, että unionin yleinen tuomioistuin ei ole tässä päätelmässään tehnyt oikeudellista virhettä.

46

Valittajien väitteestä, jonka mukaan komission olisi pitänyt soveltaa kriteeriä kannattavan toiminnan edellyttämästä vähimmäistasosta, riittää, kun todetaan, että yhtäältä unionin yleinen tuomioistuin on katsonut perustellusti, että markkinoiden sulkemista koskevan sellaisen täsmällisen kynnyksen vahvistaminen, jonka ylittyessä kyseisiä menettelytapoja on pidettävä väärinkäyttönä, ei ole ollut tarpeen SEUT 102 artiklan soveltamiseksi ja että toisaalta valituksenalaisen tuomion 243 kohdassa tehtyjen päätelmien valossa on nyt käsiteltävässä asiassa joka tapauksessa osoitettu oikeudellisesti riittävällä tavalla, että markkinat on kyseisillä menettelytavoilla suljettu kilpailulta.

47

Lopuksi valittajien väitteestä, jonka mukaan unionin yleisen tuomioistuimen perustelut ovat olleet puutteelliset sen kokonaiskysynnän osalta, joka riidanalaisten sopimusten on pitänyt kattaa, jotta niitä on voitu pitää väärinkäyttönä, on huomautettava, että perusteluvelvollisuus ei velvoita unionin yleistä tuomioistuinta esittämään selvitystä, jossa seurattaisiin tyhjentävästi ja kohta kohdalta kaikkia riidan asianosaisten esittämiä päätelmiä, ja että perustelut voivat siten olla implisiittisiä, kunhan asianosaiset saavat niiden avulla selville syyt, joiden vuoksi unionin yleinen tuomioistuin ei ole hyväksynyt asianosaisten argumentteja, ja unionin tuomioistuimella on käytettävissään riittävät tiedot, jotta se kykenee harjoittamaan laillisuusvalvontaansa (ks. mm. asia C-385/07 P, Der Grüne Punkt - Duales System Deutschland v. komissio, tuomio 16.7.2009, Kok., s. I-6155, 114 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

48

Kaikesta edellä esitetystä ja erityisesti tämän tuomion 46 kohdassa esitetystä siitä tosiseikasta, että markkinoiden sulkemista koskevan täsmällisen kynnyksen vahvistaminen ei ole ollut tarpeen, seuraa se, että unionin yleinen tuomioistuin ei ole laiminlyönyt perusteluvelvollisuuttaan hylätessään valittajien edellä mainitut väitteet.

49

Näissä olosuhteissa toinen valitusperuste on näin ollen hylättävä kokonaisuudessaan.

50

Tomra ym. väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt menettelyvirheen, koska se on ottanut takautuvia alennuksia koskevat väitteet huomioon vääristyneellä tavalla. Lisäksi valituksenalaista tuomiota rasittaa valittajien mukaan oikeudellinen virhe siltä osin kuin komissio ei ole osoittanut, että takautuvat alennukset johtivat kustannuksia alempaan hinnoitteluun.

51

Tomra ym. katsovat, että komissio ei ole tutkinut merkityksellisiä kuluja sen tason selvittämiseksi, jonka alittaessaan valittajien soveltamilla hinnoilla oli markkinoilta sulkevia vaikutuksia. Hintojen ja kulujen vertailu olisi kuitenkin ollut ensiarvoisen tärkeää sen arvioimiseksi, pystyttiinkö takautuvilla alennuksilla rajoittamaan kilpailua.

52

Valittajat vetoavat myös komission tiedonantoon ”Ohjeita komission ensisijaisista täytäntöönpanotavoitteista sovellettaessa [EY] 82 artiklaa yritysten määräävän aseman väärinkäyttöön perustuvaan markkinoiden sulkemiseen” (EUVL 2009, C 45, s. 7; jäljempänä ohjeet) ja toteavat, että näissä ohjeissa määrätään nimenomaan tällaisesta vertailusta silloin, kun väitetty väärinkäyttö on seuraus määräävässä asemassa olevan yrityksen harjoittamasta hinnoittelusta.

53

Tomra ym. katsovat, että unionin yleinen tuomioistuin ei puolestaan ole myöskään tutkinut, sovelsivatko valittajat omakustannushintoja alempia hintoja. Unionin yleinen tuomioistuin on valittajien mukaan jättänyt erityisesti huomiotta väitteen, jonka mukaan komission oli osoittaakseen, että alennuksilla saattoi olla markkinoilta sulkevia vaikutuksia, näytettävä toteen se, että hinnat olivat niin alhaisia, että ne olivat omakustannushintoja alhaisemmat.

54

Komission mukaan kolmas valitusperuste on jätettävä tutkimatta, koska sitä ei ole tuotu asianmukaisesti esiin unionin yleisessä tuomioistuimessa.

55

Asiakysymyksestä komissio toteaa, että tämä valitusperuste on tehoton ja joka tapauksessa perusteeton.

56

Komissio toteaa, että vaikka oletettaisiin, että valittajat olivat oikeassa väittäessään, että ”negatiiviset hinnat” eivät olleet olennainen osa niiden ensimmäisessä oikeusasteessa esittämiä perusteluja – asia ei komission mukaan ole näin –, valittajat eivät kiistä valitusvaiheessa unionin yleisen tuomioistuimen päätelmää, jonka mukaan sen selvittäminen, oliko kilpailijoiden pakko tarjota ”negatiivisia hintoja”, ei ollut ratkaisevan tärkeää todettaessa, että Tomra-konsernin käyttöön ottamaa takautuvien alennusten järjestelmää oli pidettävä väärinkäyttönä.

57

Komissio huomauttaa, että riidanalaisia alennuksia sovellettiin yleisesti määriin, jotka vastasivat kaikkia jokaisen asiakkaan tarvitsemia tuotteita tai suurta osaa niistä tietyn viiteajanjakson aikana.

58

Komissio väittää, että valittajat tulkitsevat riidanalaista päätöstä virheellisesti, kun ne olettavat, että ”negatiivisten hintojen” olemassaolon todistaminen oli edellytys sille, että uskollisuusjärjestelmiä voitiin pitää väärinkäyttönä.

59

Aluksi on korostettava, että kolmas valitusperuste liittyy erityisesti siihen, että valituksenalaisessa tuomiossa ei ole tutkittu valittajien ensimmäisessä oikeusasteessa esittämiä väitteitä, jotka koskevat valittajien soveltamien hintojen ja niiden kulujen välisen vertailun välttämättömyyttä.

60

Unionin yleinen tuomioistuin on nimittäin valittajien mukaan keskittynyt komission suorittamaan tutkintaan Tomra-konsernin soveltamista hinnoista sovellettujen alennusten yhteydessä ja erityisesti sen selvittämiseen, pakotettiinko kyseisen konsernin kilpailijat näillä alennuksilla veloittamaan konsernin asiakkailta ”negatiivisia hintoja”.

61

Valittajat siis moittivat unionin yleistä tuomioistuinta ensinnäkin siitä, että se on tehnyt valituksenalaisessa tuomiossa menettelyvirheen, kun se ei ole tutkinut Tomra-konsernin kulujen ja hintojen väliseen yhteyteen perustuvia väitteitä, sekä toiseksi siitä, että se on tehnyt oikeudellisen virheen, kun se ei ole edellyttänyt asiakysymyksen osalta, että komissio ottaa huomioon sen seikan merkityksen, olivatko sovelletut hinnat pitkällä aikavälillä keskimääräisiä rajakustannuksia alhaisemmat vai eivät tarkasteltaessa sitä, voitiinko valittajien soveltamia alennuksia pitää väärinkäyttönä.

62

Kolmannen valitusperusteen tutkittavaksi ottamisesta on todettava aluksi, että valitusperuste koskee unionin yleisen tuomioistuimen arviointia ensimmäisessä oikeusasteessa esitettyjen toisen ja neljännen kanneperusteen kolmannesta osasta, ja unionin yleinen tuomioistuin on ryhmitellyt nämä kanneperusteet yhdeksi kanneperusteeksi (ks. valituksenalaisen tuomion 198 kohta). Kyseinen osa koski todisteita ja olettamia, joiden väitettiin olevan virheellisiä ja harhaanjohtavia ja joihin komission väitettiin tukeutuneen arvioidessaan merkitystä, joka takautuvilla alennuksilla oli ollut kilpailun poissulkemisessa.

63

Tässä yhteydessä unionin yleinen tuomioistuin on valituksenalaisen tuomion 247 ja 248 kohdassa toistanut valittajien sille esittämät perustelut sellaisina kuin ne ilmenevät kannekirjelmän 102–131 kohdasta.

64

Kyseisten perustelujen tiivistelmästä käy ilmi, että valittajat väittivät muun muassa, että komission näkemys takautuvista alennuksista perustui arvioon, jonka mukaan Tomra-konserni saattoi näiden alennusten avulla soveltaa ”negatiivisia hintoja” tai ”erittäin alhaisia hintoja”. Kannekirjelmän 105 kohdasta käy kuitenkin ilmi, että Tomra ym. moittivat komissiota siitä, että tämä ei ollut tutkinut niiden kuluja. Tomra ym. ovat nimittäin todenneet kannekirjelmässä, että komissio oli riidanalaisen päätöksen 165 perustelukappaleessa tukeutunut alennuksiin, jota johtivat ”erittäin alhaisiin ja jopa negatiivisiin hintoihin”, mutta että se ei ollut tutkinut Tomra-konsernin kuluja määrittääkseen tason, jonka alittaessaan hinnat olisivat pois sulkevia hintoja tai saalistushintoja.

65

Näiden seikkojen perusteella on todettava, että kolmannen valitusperusteen kohteena olevat perustelut on tuotu asianmukaisesti esiin unionin yleisessä tuomioistuimessa.

66

Näin ollen kyseinen valitusperuste on otettava tutkittavaksi.

67

Asiakysymyksestä on todettava, että komission mukaan se, että valituksenalaisessa tuomiossa ei ole tutkittu perusteluita, jotka koskevat sitä, olivatko Tomra-konsernin soveltamat hinnat alemmat kuin niiden keskimääräiset rajakustannukset pitkällä aikavälillä, ei ole vaikuttanut mitenkään unionin yleisen tuomioistuimen päätelmään, jonka mukaan komission arvio valittajien soveltamien alennusten väärinkäyttönä pitämisestä oli perusteltu.

68

Unionin yleinen tuomioistuin on perustellusti todennut valituksenalaisen tuomion 289 kohdassa, että SEUT 102 artiklassa tarkoitetun määräävän aseman väärinkäytön todistamiseksi riittää, että osoitetaan, että yrityksen määräävän aseman väärinkäyttö voi johtaa kilpailun rajoittumiseen tai että se on omiaan vaikuttamaan sillä tavoin.

69

Oikeuskäytännössä on korostettu määräävässä asemassa olevien yritysten myöntämistä alennuksista, että ne voivat olla ristiriidassa SEUT 102 artiklan kanssa, vaikka ne eivät vastaisi mitään kyseisen artiklan toisessa kohdassa mainittua esimerkkiä (ks. vastaavasti em. asia British Airways v. komissio, tuomion 58 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

70

Tilanteesta, jossa määräävässä asemassa oleva yritys myöntää asiakkailleen alennuksia, oikeuskäytännössä on katsottu, että yritys käyttää tätä asemaansa väärin, jos se soveltaa joko ostajien kanssa tekemiensä sopimusten nojalla tai yksipuolisesti uskollisuusalennusjärjestelmää eli hyvityksiä, joiden myöntäminen edellyttää sitä, että asiakas – riippumatta ostojensa rahallisesta arvosta, olipa se huomattava tai vähäinen – hankkii kaikki tarvitsemansa tuotteet tai huomattavan osan niistä kyseiseltä määräävässä asemassa olevalta yritykseltä, vaikkei ostajaa sidokaan mainittuun yritykseen muodollinen velvoite (ks. asia 85/76, Hoffmann-La Roche, tuomio 13.2.1979, Kok., s. 461, Kok. Ep. IV, s. 341, 89 kohta ja asia 322/81, Nederlandsche Banden-Industrie-Michelin v. komissio, tuomio 9.11.1983, Kok., s. 3461, Kok. Ep. VII, s. 339, 71 kohta).

71

Tässä yhteydessä on otettava huomioon olosuhteet kokonaisuudessaan ja erityisesti alennusten myöntämistä koskevat kriteerit ja yksityiskohdat sekä tutkittava, annetaanko alennuksilla etuja, jotka eivät perustu mihinkään oikeuttavaan taloudelliseen suoritukseen, ja poistetaanko niillä näin ostajalta vapaus hankintalähteiden valintaan tai rajoitetaanko niillä tätä vapautta, estetäänkö niillä kilpailijoiden pääsy markkinoille tai lujitetaanko niillä määräävää asemaa vääristyneellä kilpailulla (ks. em. asia Nederlandsche Banden-Industrie-Michelin v. komissio, tuomion 73 kohta).

72

Nyt käsiteltävässä asiassa valituksenalaisen tuomion 213 kohdasta ilmenee, että alennusjärjestelmää on pidettävä SEUT 102 artiklan vastaisena, jos sillä estetään se, että määräävässä asemassa olevan yrityksen asiakkaat tekevät hankintojaan kilpailevilta tuottajilta.

73

Toisin kuin valittajat väittävät, ”negatiivisten hintojen” eli omakustannushintoja alempien hintojen laskuttaminen asiakkailta ei ole edellytys sille, että määräävässä asemassa olevan yrityksen takautuvien alennusten järjestelmää voitaisiin pitää väärinkäyttönä.

74

Kuten unionin yleinen tuomioistuin on perustellusti huomauttanut valituksenalaisen tuomion 258 kohdassa, toisen ja neljännen kanneperusteen kolmas osa perustuivat virheelliseen lähtökohtaan. Sitä seikkaa, että takautuvien alennusten järjestelmät pakottavat kilpailijat laskuttamaan negatiivisia hintoja alennuksia saavilta valittajien asiakkailta, ei nimittäin voida pitää yhtenä niistä seikoista, joihin riidanalaisessa päätöksessä nojaudutaan sen osoittamiseksi, että valittajien takautuvien alennusten järjestelmät ovat omiaan vaikuttamaan kilpailua rajoittavasti. Lisäksi unionin yleinen tuomioistuin on todennut perustellusti valituksenalaisen tuomion 259 kohdassa, että riidanalaisessa päätöksessä nojauduttiin lukuisiin muihin näkökohtiin, jotka liittyivät valittajien soveltamiin takautuviin alennuksiin, kun siinä pääteltiin, että tämäntyyppiset menettelytavat olivat omiaan sulkemaan kilpailijat pois SEUT 102 artiklan vastaisesti.

75

Tästä unionin yleinen tuomioistuin on lausunut erityisesti, että riidanalaisessa päätöksessä todetaan ensinnäkin, että kannustin tehdä hankintoja yksinomaan tai lähes yksinomaan valittajilta on erityisen voimakas silloin, kun valittajien soveltamien kaltaiset kynnykset yhdistetään järjestelmään, jonka nojalla hyöty tapauksen mukaan palkkiokynnyksen tai jonkin edullisemman kynnyksen ylittämisestä koituu kaikille ostoille, joita asiakas tekee asianomaisen ajanjakson aikana, eikä yksinomaan sille ostomäärälle, joka ylittää kyseisen kynnyksen (valituksenalaisen tuomion 260 kohta). Toiseksi asiakaskohtainen alennusjärjestelmä yhdistettynä kynnyksiin, jotka vahvistettiin asiakkaan arvioitujen tarpeiden ja/tai aikaisemmin toteutuneiden myyntimäärien perusteella, oli merkittävä kannustin hankkia kaikki tai lähes kaikki tarvittavat laitteet valittajilta ja lisäsi keinotekoisesti toiseen toimittajaan vaihtamisen kustannuksia jo pienenkin yksikkömäärän osalta (valituksenalaisen tuomion 261 ja 262 kohta). Kolmanneksi takautuvia alennuksia sovellettiin usein tiettyihin Tomra-konsernin suurimpiin asiakkaisiin niiden uskollisuuden varmistamiseksi (valituksenalaisen tuomion 263 kohta). Lopuksi valittajat eivät unionin yleisen tuomioistuimen mukaan ole osoittaneet, että niiden käyttäytyminen oli objektiivisesti perusteltavissa tai että siitä koitui olennaisia tehokkuushyötyjä, jotka ylittivät kuluttajille aiheutuneet kilpailua rajoittavat vaikutukset (valituksenalaisen tuomion 264 kohta).

76

Näin ollen valituksenalaisen tuomion 206–264 kohdassa esitetyistä ja edellä toistetuista seikoista käy ilmi, että unionin yleinen tuomioistuin on päätynyt lopputulokseen, jonka mukaan ensimmäisessä oikeusasteessa esitettyjen toisen ja neljännen kanneperusteen kolmas osa perustuivat virheelliseen lähtökohtaan sillä perusteella, että kyseisen alennusjärjestelmän erityispiirteet osoittavat kyseisen alennusjärjestelmän kilpailunvastaiseksi riippumatta sovelletusta tarkasta hintatasosta.

77

Unionin yleinen tuomioistuin on nimittäin jatkanut päättelyään ja todennut valituksenalaisen tuomion 266 kohdassa, että komissio ei riidanalaisessa päätöksessä yhtäältä mitenkään vahvista sitä, että takautuvien alennusten järjestelmä johti järjestelmällisesti negatiivisiin hintoihin ja että komissio ei toisaalta myöskään katso, että mainitun seikan osoittaminen olisi edellytys sille, että näitä alennusjärjestelmiä voitiin pitää väärinkäyttönä.

78

Unionin yleinen tuomioistuin on täsmentänyt tästä valituksenalaisen tuomion 267 kohdassa, että takautuvista alennuksista koostuva pois sulkeva mekanismi ei edellytä myöskään sitä, että määräävässä asemassa oleva yritys uhraa voittoja, sillä alennuksen kustannukset jakautuvat useille yksiköille. Kun alennus myönnetään takautuvasti, määräävässä asemassa olevan yrityksen saama keskihinta voi erittäin hyvin olla huomattavasti kustannuksia suurempi ja tuottaa suuren keskimääräisen katteen. Takautuvien alennusten järjestelmä aiheuttaa kuitenkin sen, että viimeisten yksiköiden todellinen hinta on asiakkaalle erittäin alhainen imuvaikutuksen vuoksi. Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin on hylännyt tehottomina valittajien väitteet tosiseikkoja koskevista virheistä arvioinnissa, joka riidanalaisessa päätöksessä on tehty sovelletusta hintatasosta.

79

Niinpä unionin yleinen tuomioistuin on katsonut perustellusti valituksenalaisen tuomion 269–271 kohdassa, että uskollisuusjärjestelmä perustui tähän tavarantoimittajan mahdollisuuteen syrjäyttää kilpailijat valtaamalla itselleen kilpailun alainen osa kysynnästä. Kun on olemassa tällainen kaupallinen väline, ei ole näin ollen tarpeen arvioida alennusten todellisia vaikutuksia kilpailuun, koska SEUT 102 artiklassa tarkoitetun väärinkäytön toteamiseksi riittää, että osoitetaan, että kyseinen toiminta on omiaan vaikuttamaan näin, kuten tämän tuomion 68 kohdassa on todettu.

80

Siitä, että väitetään, että valituksenalaisessa tuomiossa ei ole tutkittu valittajien ensimmäisessä oikeusasteessa esittämiä väitteitä, jotka koskevat niiden soveltamien hintojen ja niiden kulujen vertailun tarpeellisuutta – tämä tutkimatta jättäminen on perustana sekä menettelyvirhettä että oikeudellisesta virhettä koskeville väitteille –, ei kuitenkaan seuraa, että valituksenalaisessa tuomiossa olisi tehty oikeudellinen virhe. Komissio on näet osoittanut määräävän aseman väärinkäytön tukeutuen valituksenalaisen tuomion 260–264 kohdassa esitettyihin muihin arvioihin, ja unionin yleinen tuomioistuin on perustellusti todennut, että tämä arviointi oli asianmukainen ja riittävä tällaisen väärinkäytön toteamiseksi. Näin ollen komissiolla tai unionin yleisellä tuomioistuimella ei kummallakaan ole ollut velvollisuutta tutkia sitä, olivatko Tomra-konsernin soveltamat hinnat niiden pitkän aikavälin keskimääräisiä rajakustannuksia alhaisemmat, ja tämän vuoksi tämä valitusperuste ei voi menestyä nyt käsiteltävässä valituksessa.

81

Valittajien väitteillä, joiden mukaan komission ohjeissa (ks. tämän tuomion 52 kohta) määrätään hintojen ja kulujen vertailusta, ei voida heikentää tätä arviota. On nimittäin niin, kuten julkisasiamies toteaa ratkaisuehdotuksensa 37 kohdassa, että vuonna 2009 julkaistut ohjeet eivät ole merkityksellisiä vuonna 2006 tehdyn riidanalaisen päätöksen oikeudellisessa arvioinnissa.

82

Edellä esitetyn perusteella kolmas valitusperuste on hylättävä.

83

Tomra ym. katsovat ensinnäkin, että unionin yleinen tuomioistuin ei ole tutkinut eikä riittävästi perustellut sitä, pyrittiinkö kaikilla sopimuksilla, joiden osalta sopimuspuolet katsoivat valittajat ”ensisijaiseksi, pääasialliseksi tai ensimmäiseksi toimittajaksi” ja jotka komissio katsoi yksinoikeussopimuksiksi, tosiasiallisesti hankintoja koskevaan valittajien yksinoikeuteen.

84

Toiseksi Tomra ym. katsovat, että unionin yleinen tuomioistuin on jättänyt tutkimatta sen, oliko sopimuksissa, jotka eivät sisältäneet yksinoikeutta koskevaa muodollista velvoitetta, muita tekijöitä, jotka saattoivat kannustaa valittajien asiakkaita tekemään hankinnat yksinomaan valittajilta.

85

Komissio väittää, että neljäs valitusperuste on jätettävä tutkimatta, koska siinä riitautetaan unionin yleisen tuomioistuimen tekemä tosiseikkoja koskeva arviointi. Komission mukaan tässä valitusperusteessa nimittäin tyydytään vain riitauttamaan unionin yleisen tuomioistuimen toteamus siitä, että sopimukset, joissa valittajat nimettiin ”ensisijaiseksi, pääasialliseksi tai ensimmäiseksi toimittajaksi”, merkitsivät yksinoikeussitoumusta. Kysymys siitä, pitivätkö asianomaiset sopimuspuolet näitä sopimuksia tällaisena sitoumuksena, on komission mielestä tosiasiakysymys, joka on ratkaistava käytettävissä olevan näytön perusteella eikä kyseisiä sopimuksia sääntelevän kansallisen oikeuden säännösten perusteella.

86

Komissio korostaa, että unionin yleinen tuomioistuin on tutkinut myös sen, oliko riidanalaisissa sopimuksissa muita tekijöitä, jotka saattoivat kannustaa valittajien asiakkaita tekemään hankinnat yksinomaan Tomra-konsernilta. Kyse on komission mielestä uudesta väitteestä, joka on valituksen yhteydessä jätettävä tutkimatta.

87

Lopuksi komissio väittää, että neljäs valitusperuste ei täytä unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 38 artiklan 1 kohdan c alakohdan vaatimuksia. On nimittäin niin, että valittajat viittaavat valituksessaan sopimuksiin, joissa Tomra ym. on nimetty ”ensisijaiseksi, pääasialliseksi tai ensimmäiseksi toimittajaksi” ja joita ne väittävät unionin yleisen tuomioistuimen arvioineen virheellisesti, ainoastaan yhdessä alaviitteessä, jossa pelkästään luetellaan muutamia sopimuksia niitä sen enempää selittämättä. Tällaista esitystä ei kuitenkaan voida pitää työjärjestyksen edellä mainitussa määräyksessä tarkoitettuna riittävästi perusteltuna valitusperusteena.

88

Valittajat kyseenalaistavat neljännessä valitusperusteessa yhtäältä unionin yleisen tuomioistuimen arvioinnin siitä, että riidanalaisilla sopimuksilla, joissa valittajat nimettiin ”ensisijaiseksi, pääasialliseksi tai ensimmäiseksi toimittajaksi”, pyrittiin tosiasiallisesti hankintoja koskevaan yksinoikeuteen, ja toisaalta sen, että unionin yleinen tuomioistuin ei tutkinut sitä, oliko sopimuksissa, jotka eivät sisältäneet yksinoikeutta koskevaa muodollista velvoitetta, muita järjestelyjä, kuten määrällisiä sitoumuksia tai alennuksia, jotka saattoivat kannustaa Tomra-konsernin asiakkaita tekemään hankinnat yksinomaan siltä.

89

Tästä on todettava, että valitusperuste liittyy arviointeihin, jotka unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt valittajien ja niiden asiakkaiden välisten sopimussuhteiden erityispiirteistä. Komissio on arvioinut näitä piirteitä riidanalaisessa päätöksessä ja ottanut huomioon suuren määrän näitä suhteita koskevia tosiseikkoja.

90

Unionin yleinen tuomioistuin on todennut valituksenalaisen tuomion 57 kohdassa, että komissio oli käytettävissään olevien todisteiden perusteella riidanalaisessa päätöksessä luonnehtinut valittajien tekemiä eri sopimuksia ”yksinoikeussopimuksiksi” tai ”suosituimmuussopimuksiksi” ja että ne ymmärrettiin tällaisiksi sopimuksiksi riippumatta siitä, olivatko ne kansallisen sopimusoikeuden perusteella täytäntöönpanokelpoisia.

91

Tässä yhteydessä unionin yleinen tuomioistuin on esimerkiksi tehnyt valituksenalaisen tuomion 58–66 ja 88–197 kohdassa lukuisia arviointeja Tomra-konsernin ja sen asiakkaiden välisistä kaupallisista suhteista. Arviointeja tehdessään unionin yleinen tuomioistuin on tutkinut perusteellisesti valittajien esittämät väitteet näitä suhteita koskevista yksityiskohdista ja katsonut, ettei niillä ole merkitystä komission näistä suhteista tekemän luonnehdinnan kannalta.

92

Tästä seuraa, kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 60 kohdassa korostanut, että kaikki nämä arvioinnit koskivat Tomra-konsernin menettelyjen vaikutuksia ja tätä koskevia unionin yleisessä tuomioistuimessa esitettyjä todisteita erityisesti siltä osin kuin kyse oli järjestelyistä, joilla pyrittiin kannustamaan eri asiakkaita tekemään hankinnat yksinomaan valittajilta.

93

Näin ollen tätä koskevilla valittajien väitteillä pyritään kyseenalaistamaan unionin yleisen tuomioistuimen tosiseikkoja koskevat arvioinnit.

94

On kuitenkin niin, että ainoastaan viimeksi mainittu on toimivaltainen yhtäältä määrittämään tosiseikaston, lukuun ottamatta sellaisia tapauksia, joissa määritetyn tosiseikaston paikkansapitämättömyys käy ilmi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimelle toimitetusta aineistosta, ja toisaalta arvioimaan tätä tosiseikastoa. Lukuun ottamatta sitä tapausta, että tuomioistuimelle esitetty selvitys on otettu huomioon vääristyneellä tavalla, tosiseikaston arviointi ei näin ollen ole sellainen oikeuskysymys, että se sellaisenaan kuuluisi unionin tuomioistuimen muutoksenhakuasteena harjoittaman valvonnan piiriin (ks. yhdistetyt asiat C-280/99 P-C-282/99 P, Moccia Irme ym. v. komissio, tuomio 21.6.2001, Kok., s. I-4717, 78 kohta ja yhdistetyt asiat C-204/00 P, C-205/00 P, C-211/00 P, C-213/00 P, C-217/00 P ja C-219/00 P, Aalborg Portland ym. v. komissio, tuomio 7.1.2004, Kok., s. I-123, 48 ja 49 kohta).

95

Tähän on lisättävä, että valittajat eivät ole vedonneet siihen, että unionin yleinen tuomioistuin olisi ottanut tosiseikat huomioon vääristyneellä tavalla.

96

Edellä esitetystä seuraa lisäksi, että – toisin kuin valittajat väittävät – unionin yleinen tuomioistuin on tutkinut yksityiskohtaisesti sen, oliko riidanalaisissa sopimuksissa kannustimia hankintojen tekemiseen yksinomaan Tomra-konsernilta, joten valituksenalaisen tuomion perustelut eivät tältä osin ole puutteelliset.

97

Lopuksi väitteestä, jonka mukaan unionin yleisen tuomioistuimen olisi pitänyt ottaa huomioon muut valittajien asiakkaille kannustimina toimivat tekijät, on todettava, kuten julkisasiamies on katsonut ratkaisuehdotuksensa 71 ja 72 kohdassa, että unionin yleistä tuomioistuinta ei sille esitetyissä suullisissa lausumissa ollut pyydetty tutkimaan tätä väitettä.

98

Näin ollen tämä väite on katsottava uudeksi oikeudelliseksi perusteeksi.

99

Oikeuskäytännössä on kuitenkin todettu, että jos asianosaisella olisi oikeus esittää ensi kertaa vasta unionin tuomioistuimessa vaatimuksilleen perusteita, joihin hän ei ole unionin yleisessä tuomioistuimessa vedonnut, asianosaisella olisi oikeus laajentaa unionin tuomioistuimessa, jonka toimivalta muutoksenhakuasioissa on rajoitettu, kannettaan unionin yleisessä tuomioistuimessa käsiteltyyn asiaan nähden. Unionin tuomioistuin on nimittäin valitusasioissa toimivaltainen tutkimaan ainoastaan oikeudellisen ratkaisun, jonka unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt sille esitetyistä perusteista (ks. asia C-136/92 P, Brazzelli Lualdi ym., tuomio 1.6.1994, Kok., s. I-1981, 59 kohta).

100

Näin ollen neljäs valitusperuste on jätettävä tutkimatta.

101

Tomra ym. väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen, kun se on määrännyt valittajille huomattavasti suuremman sakon kuin muille vastaavassa tilanteessa oleville yrityksille.

102

Komissio katsoo, että valittajien esittämillä perusteilla ei ole oikeudellista perustaa. Komission aiempi päätöskäytäntö ei voi sellaisenaan olla oikeudellisena kehyksenä kilpailualalla määrättäville sakoille.

103

Komissio väittää, että kilpailusääntöjen rikkominen, johon valittajien väitetään syyllistyneen, oli selvä ja tahallinen. Sakon alentamiseen oikeuttavia erityisiä olosuhteita ei sen mukaan ollut käsillä. Lisäksi sakon perusmäärä, joksi vahvistettiin nyt käsiteltävässä asiassa 16 miljoonaa euroa, sijoittuu komission mukaan selvästi vakavia rikkomuksia koskevaan luokkaan.

104

On huomautettava, että oikeuskäytännössä on toistuvasti katsottu, että komission aiempi päätöskäytäntö ei ole sakkojen määrittämiseen sovellettava oikeudellinen kehys kilpailuoikeuden alalla ja että muita asioita koskevat päätökset ovat luonteeltaan vain viitteellisiä syrjinnän osalta (ks. asia C-167/04 P, JCB Service v. komissio, tuomio 21.9.2006, Kok., s. I-8935, 205 kohta ja yhdistetyt asiat C-125/07 P, C-133/07 P, C-135/07 P ja C-137/07 P, Erste Group Bank ym. v. komissio, tuomio 24.9.2009, Kok., s. I-8681, 233 kohta).

105

Se, että komissio on aikaisemmin soveltanut tietyntasoisia sakkoja tietynlaisiin rikkomisiin, ei voi merkitä sitä, etteikö se voisi nostaa tätä sakkojen tasoa, jos tämä on tarpeen unionin kilpailupolitiikan toteuttamisen varmistamiseksi; kilpailupolitiikka määritellään yksinomaan [EY] 81 ja [EY] 82 artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta 16.12.2002 annetussa neuvoston asetuksessa (EY) N:o 1/2003 (EYVL 2003, L 1, s. 1) (ks. vastaavasti yhdistetyt asiat C-189/02 P, C-202/02 P, C-205/02 P-C-208/02 P ja C-213/02 P, Dansk Rørindustri ym. v. komissio, tuomio 28.6.2005, Kok., s. I-5425, 227 kohta).

106

Unionin tuomioistuin on nimittäin korostanut, että kyseisen politiikan soveltaminen edellyttää sitä, että komissio voi mukauttaa sakkojen tasoa tämän alan politiikan vaatimuksia vastaavaksi (ks. yhdistetyt asiat 100/80-103/80, Musique Diffusion française ym. v. komissio, tuomio 7.6.1983, Kok., s. 1825, Kok. Ep. VII, s. 133, 109 kohta).

107

On lisättävä, että kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuus on määritettävä useiden seikkojen perusteella, joihin kuuluvat erityisesti asiaan liittyvät erityisolosuhteet, asiayhteys ja sakkojen ennalta ehkäisevä vaikutus, mutta niistä perusteista, jotka on välttämättä otettava huomioon, ei kuitenkaan ole vahvistettu sitovaa tai tyhjentävää luetteloa (ks. asia C-219/95 P, Ferriere Nord v. komissio, tuomio 17.7.1997, Kok., s. I-4411, 33 kohta).

108

Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin on valituksenalaisen tuomion 314 kohdassa perustellusti hylännyt valittajien väitteen, joka koski Tomra-konsernille määrätyn sakon ja komission muissa kilpailualan päätöksissä määräämien seuraamusten vertailua.

109

Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin ei ole määrätyn sakon määrää arvioidessaan loukannut yhdenvertaisen kohtelun periaatetta.

110

Valittajien valituksensa tueksi esittämä viides valitusperuste ei siis voi menestyä.

111

Kaiken edellä esitetyn perusteella valitus on hylättävä kokonaisuudessaan.

112

Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 69 artiklan 2 kohdan mukaan, jota sovelletaan saman työjärjestyksen 118 artiklan nojalla valitusmenettelyyn, asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska komissio on vaatinut valittajien velvoittamista korvaamaan oikeudenkäyntikulut ja nämä ovat hävinneet asian, ne on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (kolmas jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: