UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (ensimmäinen jaosto)

22 päivänä joulukuuta 2010 (*)

Oikeudellinen yhteistyö yksityisoikeudellisissa asioissa – Asetus (EY) N:o 2201/2003 – Tuomioistuimen toimivalta sekä tuomioiden tunnustaminen ja täytäntöönpano avioliittoa ja vanhempainvastuuta koskevissa asioissa – Vanhempainvastuu – Oikeus lapsen huoltoon – Lapsikaappaus – 42 artikla – Toimivaltaisen (espanjalaisen) tuomioistuimen antaman tuomion, josta on annettu todistus ja jossa määrätään lapsen palauttamisesta, täytäntöönpano – (Saksalaisen) tuomioistuimen, jolle pyyntö on esitetty, toimivalta evätä kyseisen tuomion täytäntöönpano, jos lapsen oikeuksia on vakavasti loukattu

Asiassa C‑491/10 PPU,

jossa on kyse SEUT 267 artiklaan perustuvasta ennakkoratkaisupyynnöstä, jonka Oberlandesgericht Celle (Saksa) on esittänyt 30.9.2010 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut unionin tuomioistuimeen 15.10.2010, saadakseen ennakkoratkaisun asiassa

Joseba Andoni Aguirre Zarraga

vastaan

Simone Pelz,

UNIONIN TUOMIOISTUIN (ensimmäinen jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja A. Tizzano (esittelevä tuomari) sekä tuomarit J.-J. Kasel, M. Ilešič, E. Levits ja M. Safjan,

julkisasiamies: Y. Bot,

kirjaaja: hallintovirkamies K. Malacek,

ottaen huomioon unionin tuomioistuimen presidentin 19.10.2010 unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 104 b artiklan 1 kohdan kolmannen alakohdan mukaisesti esittämän pyynnön sen tutkimiseksi, onko ennakkoratkaisupyyntö tarpeen käsitellä kiireellisessä menettelyssä,

ottaen huomioon ensimmäisen jaoston 28.10.2010 tekemän päätöksen ennakkoratkaisupyynnön käsittelemisestä kyseisessä menettelyssä,

ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 6.12.2010 pidetyssä istunnossa esitetyn,

ottaen huomioon huomautukset, jotka sille ovat esittäneet

–        Joseba Andoni Aguirre Zarraga, edustajanaan A. Schulz Bundesamt für Justizin valtuuttamana,

–        Simone Pelz, edustajanaan Rechtsanwältin K. Niethammer-Jürgens,

–        Saksan hallitus, asiamiehinään T. Henze ja J. Kemper,

–        Kreikan hallitus, asiamiehenään T. Papadopoulou,

–        Espanjan hallitus, asiamiehenään J. M. Rodríguez Cárcamo,

–        Ranskan hallitus, asiamiehenään B. Beaupère-Manokha,

–        Latvian hallitus, asiamiehinään M. Borkoveca ja D. Palcevska,

–        Euroopan komissio, asiamiehinään A.-M. Rouchaud-Joët ja W. Bogensberger,

kuultuaan julkisasiamiestä,

on antanut seuraavan

tuomion

1        Ennakkoratkaisupyyntö koskee tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta avioliittoa ja vanhempainvastuuta koskevissa asioissa ja asetuksen (EY) N:o 1347/2000 kumoamisesta 27.11.2003 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 2201/2003 (EUVL L 338, s. 1) tulkintaa.

2        Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat Joseba Andoni Aguirre Zarraga ja Simone Pelz ja jossa on kyse heidän tyttärensä Andrean, joka oleskelee tällä hetkellä Saksassa äitinsä kanssa, palauttamisesta Espanjaan.

 Asiaa koskevat oikeussäännöt

 Asetus N:o 2201/2003

3        Asetuksen N:o 2201/2003 johdanto-osan 17 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”Lapsen luvatonta pois viemistä tai palauttamatta jättämistä koskevissa tapauksissa lapsi olisi palautettava viipymättä, ja tähän tarkoitukseen olisi edelleen sovellettava [kansainvälisestä lapsikaappauksesta] 25.10.1980 tehtyä [yksityisoikeuden alaa koskevaa] Haagin yleissopimusta [jäljempänä vuoden 1980 Haagin yleissopimus] sellaisena kuin sitä täydentävät tämän asetuksen ja erityisesti 11 artiklan säännökset. Sen jäsenvaltion tuomioistuinten, johon lapsi on luvattomasti viety tai josta hänet on luvattomasti jätetty palauttamatta, olisi tietyissä asianmukaisesti perustelluissa tapauksissa voitava vastustaa hänen palauttamistaan. Tällainen tuomio olisi kuitenkin voitava korvata myöhemmin sen jäsenvaltion tuomioistuimen tuomiolla, jossa lapsen asuinpaikka oli ennen luvatonta pois viemistä tai palauttamatta jättämistä. Jos kyseisessä tuomiossa edellytetään lapsen palauttamista, lapsi olisi palautettava vaatimatta minkään erityisen menettelyn noudattamista tuomion tunnustamiseksi ja täytäntöönpanemiseksi jäsenvaltiossa, jossa lapsi on.”

4        Kyseisen asetuksen johdanto-osan 19 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”Lapsen kuulemisella on tärkeä merkitys tämän asetuksen soveltamisessa ilman että sillä pyrittäisiin muuttamaan asiassa sovellettavia kansallisia menettelyjä.”

5        Asetuksen N:o 2201/2003 johdanto-osan 21 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden tuomioistuinten antamien tuomioiden tunnustamisen ja täytäntöönpanon olisi perustuttava keskinäisen luottamuksen periaatteeseen, ja tunnustamatta jättämisen perusteet olisi rajoitettava ainoastaan välttämättömimpiin.”

6        Asetuksen johdanto-osan 24 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”Tuomion täytäntöönpanon helpottamiseksi myönnettyyn todistukseen ei pitäisi saada hakea muutosta. Todistukseen pitäisi voida hakea oikaisua ainoastaan asiavirheen perusteella eli jos tuomion sisältö on esitetty todistuksessa virheellisesti.”

7        Asetuksen johdanto-osan 33 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”Tässä asetuksessa tunnustetaan perusoikeudet ja noudatetaan [Nizzassa 7.12.2000 julistetun] Euroopan unionin perusoikeuskirjan [(EUVL C 364, s. 1; jäljempänä perusoikeuskirja)] periaatteita. Siinä pyritään varmistamaan varsinkin Euroopan unionin perusoikeuskirjan 24 artiklassa tunnustettujen lapsen perusoikeuksien kunnioittaminen – –”

8        Asetuksen N:o 2201/2003 11 artiklassa, jonka otsikko on ”Lapsen palauttaminen”, säädetään seuraavaa:

”1.       Jos henkilö, laitos tai muu elin, jolla on oikeus lapsen huoltoon, hakee jäsenvaltion toimivaltaisilta viranomaisilta [vuoden 1980 Haagin] yleissopimuksen nojalla tuomiota saadakseen palautetuksi lapsen, joka on luvattomasti viety muuhun jäsenvaltioon – tai jätetty palauttamatta muusta jäsenvaltiosta – kuin jossa lapsen asuinpaikka oli välittömästi ennen luvatonta pois viemistä tai palauttamatta jättämistä, sovelletaan 2–8 kohtaa.

2.       Sovellettaessa vuoden 1980 Haagin yleissopimuksen 12 ja 13 artiklaa on varmistettava, että lapselle annetaan mahdollisuus tulla kuulluksi oikeuskäsittelyn aikana, ellei sitä pidetä perusteettomana lapsen iän tai kehitystason huomioon ottaen.

– –

8.      Huolimatta lapsen palauttamatta jättämistä koskevan tuomion antamisesta vuoden 1980 Haagin yleissopimuksen 13 artiklan perusteella, tämän asetuksen nojalla toimivaltaisen tuomioistuimen myöhemmin antama lapsen palauttamista edellyttävä tuomio on täytäntöönpanokelpoinen III luvun 4 jakson mukaisesti lapsen palauttamisen turvaamiseksi.”

9        Asetuksen 21 artiklassa säädetään tuomioiden tunnustamisesta seuraavaa:

”1.      Jäsenvaltiossa annettu tuomio on tunnustettava muissa jäsenvaltioissa vaatimatta minkään erityisen menettelyn noudattamista.

– –

3.       Jokainen, jonka etua tuomion tunnustaminen koskee, voi pyytää tämän luvun 2 jaksossa tarkoitetussa menettelyssä vahvistettavaksi, että tuomio on tunnustettava tai jätettävä tunnustamatta, sanotun kuitenkaan rajoittamatta tämän luvun 4 jakson soveltamista.

– –”

10      Asetuksen 23 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Vanhempainvastuuta koskevaa tuomiota ei tunnusteta:

a)      jos tunnustaminen on selvästi, ottaen huomioon lapsen etu, vastoin sen jäsenvaltion oikeusjärjestyksen perusteita, jossa tunnustamista pyydetään;

b)      jos tuomio on annettu, kiireellistä tilannetta lukuun ottamatta, antamatta lapselle tilaisuutta tulla kuulluksi ja tämä on vastoin sen jäsenvaltion oikeudenkäyntimenettelyjä koskevia perusperiaatteita, jossa tunnustamista pyydetään;

– –”

11      Asetuksen 42 artiklassa, jonka otsikko on ”Lapsen palauttaminen”, säädetään seuraavaa:

”1.      Edellä 40 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitettu lapsen palauttaminen, jota jäsenvaltiossa annettu täytäntöönpanokelpoinen tuomio edellyttää, on tunnustettava ja on pantavissa täytäntöön toisessa jäsenvaltiossa ilman, että on tarpeen julistaa se täytäntöönpanokelpoiseksi, ja ilman, että on mahdollista kiistää sen tunnustamista, jos tuomiosta on annettu todistus tuomion antaneessa jäsenvaltiossa 2 kohdan mukaisesti.

Vaikka kansallinen lainsäädäntö ei edellyttäisikään, että 11 artiklan 8 kohdassa tarkoitettu lapsen palauttamista edellyttävä tuomio on täytäntöönpanokelpoinen mahdollisesta muutoksenhausta riippumatta, tuomion antanut tuomioistuin voi julistaa kyseisen tuomion täytäntöönpanokelpoiseksi.

2.      Edellä 40 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitetun tuomion antaneen tuomarin on annettava 1 kohdassa tarkoitettu todistus ainoastaan, jos:

a)      lapsella oli tilaisuus tulla kuulluksi, paitsi jos sitä pidettiin aiheettomana lapsen iän ja kehitystason huomioon ottaen;

b)      osapuolilla oli tilaisuus tulla kuulluiksi; ja

c)      tuomioistuin on tuomion antaessaan ottanut huomioon vuoden 1980 Haagin yleissopimuksen 13 artiklan mukaisesti annetun päätöksen taustalla olevat perustelut ja todisteet.

Jos tuomioistuin tai muu viranomainen toteuttaa toimenpiteitä lapsen suojelemiseksi asuinpaikkajäsenvaltioon palauttamisen jälkeen, todistuksen on sisällettävä yksityiskohtaiset tiedot kyseisistä toimenpiteistä.

Tuomion antaneen tuomarin on annettava todistus omasta aloitteestaan liitteessä IV (lapsen palauttamista koskeva todistus) esitettyä vakiolomaketta käyttäen.

Todistus on täytettävä tuomion kielellä.”

12      Asetuksen N:o 2201/2003 43 artiklassa, jonka otsikko on ”Oikaisu”, säädetään seuraavaa:

”1. Todistuksen oikaisemiseen sovelletaan tuomion antaneen jäsenvaltion lainsäädäntöä.

2.      Edellä olevan 41 artiklan 1 kohdan tai 42 artiklan 1 kohdan mukaiseen todistuksen antamiseen ei saa hakea muutosta.”

13      Asetuksen 60 artiklassa, jonka otsikko on ”Suhde tiettyihin monenvälisiin yleissopimuksiin”, säädetään, että jäsenvaltioiden välisissä suhteissa kyseisellä asetuksella on etusija suhteessa muun muassa vuoden 1980 Haagin yleissopimukseen nähden.

 Asetus (EY) N:o 1206/2001

14      Jäsenvaltioiden tuomioistuinten välisestä yhteistyöstä siviili- ja kauppaoikeudellisissa asioissa tapahtuvassa todisteiden vastaanottamisessa 28.5.2001 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1206/2001 (EYVL L 174, s. 1) 10 artiklan 4 kohdassa säädetään modernin viestintätekniikan käyttämisestä seuraavaa:

”Pyynnön esittänyt tuomioistuin voi pyytää pyynnön vastaanottanutta tuomioistuinta suorittamaan todisteiden vastaanottamisen viestintätekniikkaa, erityisesti video- ja teleneuvottelua käyttäen.

Pyynnön vastaanottaneen tuomioistuimen on noudatettava tällaista pyyntöä, jollei se ole ristiriidassa pyynnön vastaanottaneen tuomioistuimen jäsenvaltion lainsäädännön kanssa tai aiheuta merkittäviä käytännön vaikeuksia.

– –”

 Pääasia ja ennakkoratkaisukysymykset

15      Ennakkoratkaisupyynnön ja unionin tuomioistuimelle toimitettujen oikeudenkäyntiasiakirjojen perusteella pääasian tausta ja ne eri oikeudenkäynnit, joissa pääasian asianosaiset ovat osallisina, voidaan tiivistetysti esittää seuraavasti.

 Pääasian tausta

16      Espanjan kansalainen Aguirre Zarraga ja Saksan kansalainen Pelz avioituivat 25.9.1998 Erandiossa (Espanja). Avioliitosta syntyi 31.1.2000 tytär Andrea. Perheen yhteinen asuinpaikka oli Sondikassa (Espanja).

17      Kun Pelzin ja Aguirre Zarragan välit huononivat vuoden 2007 lopulla, he päätyivät asumuseroon, minkä jälkeen molemmat hakivat avioeroa espanjalaisissa tuomioistuimissa.

 Oikeudenkäynti espanjalaisissa tuomioistuimissa

18      Sekä Pelz että Aguirre Zarraga vaativat heidän yhteisen lapsensa yksinhuoltajuutta itselleen. Juzgado de Primera Instancia e Instrucción n° 5 de Bilbao (Bilbaon alioikeus nro 5) uskoi 12.5.2008 tekemällään päätöksellä väliaikaisesti lapsen huollon Aguirre Zarragalle ja myönsi Pelzille tapaamisoikeuden. Andrea muutti päätöksen jälkeen isän talouteen.

19      Päätös perustui erityisesti suosituksiin, jotka Equipo Psicosocial Judicial (tuomioistuimen psykososiaalinen palveluyksikkö) antoi asiaa käsitelleen tuomioistuimen pyynnöstä laatimassaan lausunnossa. Lausunnon mukaan huolto oli syytä uskoa isälle, koska tällä oli parhaat mahdollisuudet turvata lapsen perhe- ja kouluympäristön sekä sosiaalisen ympäristön pysyvyys. Koska Pelz oli toistuvasti ilmaissut halunsa asettua Saksaan uuden kumppaninsa ja tyttärensä kanssa, tuomioistuin katsoi, että huollon uskominen äidille olisi ollut vastoin lausunnossa esitettyjä päätelmiä ja myös lapsen etua.

20      Pelz muutti pois kesäkuussa 2008 ja asettui Saksaan, jossa hän asuu edelleen uuden kumppaninsa kanssa. Andrean äitinsä kanssa viettämän kesäloman päätyttyä elokuussa 2008 hän pysyi äitinsä luona Saksassa. Tämän jälkeen hän ei ole palannut isänsä luokse Espanjaan.

21      Koska Juzgado de Primera Instancia e Instrucción n° 5 de Bilbao katsoi, että Andrea asui 15.8.2008 lähtien äitinsä luona Saksassa vastoin sen 12.5.2008 tekemää päätöstä, se antoi 15.10.2008 Aguirre Zarragan hakemuksesta uuden väliaikaismääräyksen, jossa muun muassa kiellettiin Andreaa poistumasta Espanjan alueelta äitinsä tai tämän sukulaisen tai tälle läheisen henkilön kanssa. Tällä päätöksellä lisäksi lykättiin Pelzille aiemmin myönnettyä tapaamisoikeutta siihen saakka, kunnes asiassa annettaisiin lopullinen ratkaisu.

22      Andrean huoltajuutta koskevaa oikeudenkäyntiä jatkettiin samassa tuomioistuimessa heinäkuussa 2009. Kyseinen tuomioistuin katsoi, että oli tarpeen hankkia uusi asiantuntijalausunto ja kuulla Andreaa henkilökohtaisesti, ja vahvisti tätä varten käsittelypäivät Bilbaossa. Andrea ja hänen äitinsä eivät kuitenkaan saapuneet näihin käsittelyihin. Ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen mukaan espanjalainen tuomioistuin ei hyväksynyt Pelzin pyyntöä siitä, että hän ja Andrea saisivat poistua vapaasti Espanjasta asiantuntijalausunnon laatimisen ja Andrean kuulemisen jälkeen. Kyseinen tuomioistuin ei myöskään noudattanut Pelzin nimenomaisesti esittämää pyyntöä siitä, että Andrean kuuleminen toteutettaisiin videoneuvotteluna.

23      Juzgado de Primera Instancia e Instrucción n° 5 de Bilbao uskoi 16.12.2009 antamallaan tuomiolla oikeuden Andrean huoltoon yksin tämän isälle. Pelz valitti tuomiosta Audiencia Provincial de Bizkayaan (Biskajan maakunnan tuomioistuin) ja vaati erityisesti, että Andreaa oli kuultava.

24      Kyseinen tuomioistuin hylkäsi vaatimuksen 21.4.2010 antamallaan tuomiolla sillä perusteella, että Espanjan prosessisääntöjen mukaan todisteiden esittäminen muutoksenhakuasteessa on mahdollista vain tietyissä, laissa nimenomaisesti säädetyissä tapauksissa. Se, että käsittelyyn asianmukaisesti haastettu asianosainen ei saavu vapaaehtoisesti paikalle ensimmäisessä oikeusasteessa, ei kuulu näihin tapauksiin. Lisäksi oikeudenkäynti kyseisessä tuomioistuimessa on edelleen vireillä.

 Oikeudenkäynnit saksalaisissa tuomioistuimissa

25      Saksassa käytiin kaksi oikeudenkäyntiä.

26      Ensimmäinen koski Aguirre Zarragan vuoden 1980 Haagin yleissopimuksen nojalla esittämää pyyntöä tyttärensä palauttamiseksi Espanjaan. Amtsgericht Celle (Cellen alioikeus) oli ensin hyväksynyt pyynnön 30.1.2009 tekemällään päätöksellä.

27      Pelz valitti tästä päätöksestä. Oberlandesgericht Celle (Cellen alueellinen muutoksenhakutuomioistuin) hyväksyi valituksen 1.7.2009 tekemällään päätöksellä, jolla se näin ollen kumosi kyseisen päätöksen ja hylkäsi Aguirre Zarragan pyynnön vuoden 1980 Haagin yleissopimuksen 13 artiklan toisen kappaleen nojalla.

28      Oberlandesgericht Celle totesi muun muassa, että sen toteuttamassa Andrean kuulemisessa ilmeni Andrean vastustaneen lujasti isän vaatimaa palauttamista ja nimenomaisesti kieltäytyneen palaamasta Espanjaan. Kyseisen tuomioistuimen kutsuma asiantuntija totesi kuulemisen jälkeen, että Andrean mielipide oli otettava huomioon sekä hänen ikänsä että kehitystasonsa perusteella.

29      Toinen oikeudenkäynti saksalaisissa tuomioistuimissa pantiin vireille Juzgado de Primera Instancia e Instrucción n° 5 de Bilbaon 5.2.2010 asetuksen N:o 2201/2003 42 artiklan nojalla antaman sellaisen todistuksen perusteella, joka perustui sen 16.12.2009 antamaan avioerotuomioon, jossa se myös ratkaisi kysymyksen oikeudesta Andrean huoltoon.

30      Bundesamt für Justiz (liittovaltion oikeusvirasto) toimitti 26.3.2010 päivätyllä kirjeellään Saksan liittotasavallan toimivaltaiselle tuomioistuimelle eli Amtsgericht Cellelle kyseisen tuomion ja todistuksen. Virasto kiinnitti kyseisen tuomioistuimen huomiota siihen, että lapsen palauttamista koskeva espanjalaisen tuomioistuimen päätös oli tiettyjen kansainvälisen perheoikeuden alaan kuuluvien asiakirjojen täytäntöönpanoa ja soveltamista koskevan Saksan lain (Gesetz zur Aus- und Durchführung bestimmter Rechtsinstrumente auf dem Gebiet des internationalen Familienrechts) 44 §:n 3 momentin mukaisesti pantava täytäntöön viran puolesta.

31      Pelz vastusti kyseisen tuomion, josta oli annettu todistus, pakkotäytäntöönpanoa ja vaati, ettei sitä tunnustettaisi.

32      Amtsgericht Celle katsoi 28.4.2010 antamassaan ratkaisussa, että Juzgado de Primera Instancia e Instrucción n° 5 de Bilbaon tuomiota ei tule tunnustaa eikä panna täytäntöön, koska kyseinen tuomioistuin ei ollut kuullut Andreaa ennen tuomion antamista.

33      Aguirre Zarraga valitti tästä ratkaisusta Oberlandesgericht Celleen ja vaati, että se on kumottava, että Pelzin vaatimukset on hylättävä ja että Juzgado de Primera Instancia e Instrucción n° 5 de Bilbaon 16.12.2009 antama tuomio on pantava täytäntöön viran puolesta siltä osin kuin siinä määrätään Andrean palauttamisesta isänsä luokse.

34      Vaikka Oberlandesgericht Celle tunnustaa, ettei täytäntöön panevan jäsenvaltion tuomioistuimella tilanteessa, jossa on olemassa asetuksen N:o 2201/2003 42 artiklan mukaisesti annettu todistus, lähtökohtaisesti ole asetuksen 21 artiklassa tarkoitettua itsenäistä tutkimiseen liittyvää toimivaltaa, sen mielestä tilanteen olisi kuitenkin oltava toinen silloin, kun kyseessä on erityisen vakava perusoikeuden loukkaus.

35      Ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin toteaa tästä yhtäältä, ettei Juzgado de Primera Instancia e Instrucción n° 5 de Bilbao ollut selvittänyt Andrean tämänhetkistä mielipidettä eikä siis ole voinut ottaa sitä huomioon 16.12.2009 antamassaan tuomiossa, joka koskee muun muassa oikeutta kyseisen lapsen huoltoon. Toisaalta espanjalaisen tuomioistuimen ponnistelut lapsen kuulemiseksi eivät olleet riittäviä siihen merkitykseen nähden, joka lapsen mielipiteen huomioon ottamiselle annetaan perusoikeuskirjan 24 artiklan 1 kohdassa.

36      Oberlandesgericht Celle pohtii, voiko täytäntöön panevan jäsenvaltion tuomioistuin, jolla ei tällaisesta perusoikeusloukkauksesta huolimatta ole lainkaan tutkimiseen liittyvää toimivaltaa, olla sidottu asetuksen N:o 2201/2003 42 artiklan nojalla laadittuun todistukseen, jonka sisältö on ilmeisen virheellinen. Ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen mukaan Juzgado de Primera Instancia e Instrucción n° 5 de Bilbaon 5.2.2010 päivättyyn todistukseen sisältyy ilmeisen paikkansapitämätön ilmoitus, koska siinä todetaan kyseisen espanjalaisen tuomioistuimen kuulleen Andreaa, vaikka näin ei ole tapahtunut.

37      Näin ollen Oberlandesgericht Celle päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

”1)      Kun [asetuksen N:o 2201/2003] 42 artiklaa tulkitaan perusoikeuskirjan mukaisesti, onko täytäntöön panevan jäsenvaltion tuomioistuimella poikkeuksellisesti oma tutkimiseen liittyvä toimivalta tilanteessa, jossa tuomion antaneessa jäsenvaltiossa annettuun täytäntöön pantavaan tuomioon liittyy vakava perusoikeuksien loukkaus?

2)      Onko täytäntöön panevan jäsenvaltion tuomioistuimella täytäntöönpanovelvollisuus siitä huolimatta, että asiakirja-aineiston perusteella tuomion antaneen jäsenvaltion antama [asetuksen N:o 2201/2003] 42 artiklassa tarkoitettu todistus on ilmeisen paikkansapitämätön?”

 Kiireellinen menettely

38      Unionin tuomioistuimen presidentti pyysi 19.10.2010 päivätyssä muistiossa unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 104 b artiklan 1 kohdan kolmannen alakohdan mukaisesti ensimmäistä jaostoa tutkimaan, onko kyseessä oleva ennakkoratkaisupyyntö tarpeen käsitellä kiireellisessä menettelyssä.

39      Tästä on syytä täsmentää, että oikeuskäytännöstä käy ilmi unionin tuomioistuimen tunnustavan, että ratkaisu on annettava kiireellisesti muun muassa sellaisissa lapsen poisvientitilanteissa, joissa sen vuoksi, että lapsi on erossa vanhemmastaan, jolle huolto on aiemmin uskottu vaikka väliaikaisestikin – kuten pääasiassa –, on vaarana, että heidän välisensä suhde huononee tai vahingoittuu ja että aiheutuu psyykkistä vahinkoa (ks. vastaavasti asia C-195/08 PPU, Rinau, tuomio 11.7.2008, Kok., s. I-5271, 44 kohta; asia C-403/09 PPU, Detiček, tuomio 23.12.2009, 30 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa; asia C-211/10 PPU, Povse, tuomio 1.7.2010, 35 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa ja asia C-400/10 PPU, McB., tuomio 5.10.2010, 28 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa).

40      Ennakkoratkaisupyynnöstä käy ilmi, että Andrea on ollut erossa isästään yli kaksi vuotta ja että välimatkan ja pääasian asianosaisten välisten kireiden suhteiden vuoksi on olemassa vakava ja konkreettinen vaara siitä, että Andrean ja hänen isänsä välillä ei ole minkäänlaista kontaktia aikana, jonka ennakkoratkaisupyynnön esittäneessä tuomioistuimessa käytävä oikeudenkäynti kestää. Näissä olosuhteissa pyynnön käsitteleminen tavanomaisessa menettelyssä voisi vahingoittaa vakavasti ja jopa korjaamattomalla tavalla Aguirre Zarragan ja hänen tyttärensä välisiä suhteita ja vaarantaa vielä vakavammin lapsen integroitumista perheympäristöönsä ja sosiaaliseen ympäristöönsä, jos hän lopulta palaa Espanjaan.

41      Näin ollen ensimmäinen jaosto päätti esittelevän tuomarin ehdotuksesta ja julkisasiamiestä kuultuaan 28.10.2010 käsitellä ennakkoratkaisupyynnön kiireellisessä menettelyssä.

 Ennakkoratkaisukysymysten tarkastelu

42      Ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin haluaa kysymyksillään, joita on syytä tarkastella yhdessä, selvittää, voiko pääasiassa kyseessä olevan kaltaisissa olosuhteissa täytäntöön panevan jäsenvaltion toimivaltainen tuomioistuin poikkeuksellisesti evätä sellaisen tuomion täytäntöönpanon, jossa määrätään lapsen palauttamisesta ja josta tuomion antaneen jäsenvaltion tuomioistuin on antanut todistuksen asetuksen N:o 2201/2003 42 artiklan perusteella, sen vuoksi, että jälkimmäinen tuomioistuin on kyseisessä todistuksessa ilmoittanut täyttäneensä velvollisuutensa kuulla lasta avioero-oikeudenkäynnissä ennen ratkaisunsa antamista lapsen huoltoa koskevan oikeuden myöntämisestä, vaikka kuulemista ei ole toteutettu, mikä on vastoin kyseistä 42 artiklaa, kun sitä tulkitaan perusoikeuskirjan 24 artiklan mukaisesti.

43      Näihin kysymyksiin vastaamiseksi on aivan aluksi syytä todeta, että pääasian kaltaisessa asiayhteydessä kyse on asetuksen N:o 2201/2003 2 artiklan 11 alakohdassa tarkoitetusta lapsen luvattomasta palauttamatta jättämisestä.

44      Kuten julkisasiamies on todennut kannanottonsa 120 ja 121 kohdassa, kyseisessä asetuksessa otetaan lähtökohdaksi se, että lapsen luvaton pois vieminen tai palauttamatta jättäminen vastoin toisen jäsenvaltion tuomioistuimen ratkaisua loukkaa vakavalla tavalla lapsen etua, minkä vuoksi siinä säädetään toimenpiteistä, joiden avulla lapsi voidaan palauttaa asuinpaikkaansa mahdollisimman pian. Tätä varten asetuksella on otettu käyttöön järjestelmä, jonka mukaisesti tilanteessa, jossa lapsen asuinpaikan tuomioistuin ja sen paikan tuomioistuin, jossa lapsi on luvattomasti, esittävät asiasta erilaiset arviot, ensin mainittu on edelleen yksin toimivaltainen ratkaisemaan kysymyksen lapsen palauttamisesta .

45      Tällaisen järjestelmän taustalla oleva nopeuden vaatimus edellyttää, että tällaisissa olosuhteissa kansalliset tuomioistuimet, joiden käsiteltäväksi on saatettu lapsen palauttamista koskeva pyyntö, ratkaisevat asian nopeasti. Lisäksi tästä syystä asetuksen N:o 2201/2003 11 artiklan 3 kohdassa säädetään, että kyseisten tuomioistuinten on noudatettava nopeimpia käytettävissä olevia kansallisen lainsäädännön menettelyjä ja – paitsi jos se on poikkeuksellisten olosuhteiden vuoksi mahdotonta – annettava tuomionsa viimeistään kuuden viikon kuluttua siitä, kun pyyntö on toimitettu niille.

46      On syytä vielä lisätä, että tämän tavoitteen saavuttamiseksi asetuksella N:o 2201/2003 käyttöön otettu järjestelmä perustuu kyseisen asetuksen säännösten mukaisesti pääasian ratkaisemisen osalta toimivaltaiselle tuomioistuimelle annettuun keskeiseen asemaan ja että – toisin kuin asetuksen johdanto-osan 21 perustelukappaleessa, jonka mukaan jäsenvaltioiden tuomioistuinten antamien tuomioiden tunnustamisen ja täytäntöönpanon on perustuttava keskinäisen luottamuksen periaatteeseen ja tunnustamatta jättämisen perusteet on rajoitettava ainoastaan välttämättömimpiin – asetuksen johdanto-osan 17 perustelukappaleessa todetaan, että kun kyseessä on lapsen luvaton palauttamatta jättäminen, tuomio, jossa edellytetään lapsen palauttamista, olisi pantava täytäntöön vaatimatta minkään erityisen menettelyn noudattamista tuomion tunnustamiseksi ja täytäntöön panemiseksi jäsenvaltiossa, jossa lapsi on.

47      Näin ollen on niin, että jotta saavutetaan tavoite, jonka mukaan erityisesti lasten palauttamista koskevat ratkaisut, jotka – kuten pääasiassa – on annettu asetuksen N:o 2201/2003 11 artiklan 8 kohdassa tarkoitetuissa olosuhteissa, pannaan nopeasti täytäntöön, asetuksen 40–45 artiklassa säädetään erityisestä järjestelmästä, jossa näitä ratkaisuja voidaan pitää täytäntöönpanokelpoisina siinä jäsenvaltiossa, jossa niiden vaikutusten on ilmettävä.

48      Kun asetuksen N:o 2201/2003 42 artiklan 1 kohtaa ja 43 artiklan 2 kohtaa tulkitaan asetuksen johdanto-osan 17 ja 24 perustelukappaleen valossa, niistä käy ilmi, että kun ratkaisu, jossa kyseisen asetuksen nojalla toimivaltainen tuomioistuin määrää lapsen palautettavaksi, on täytäntöönpanokelpoinen ja siitä on annettu 42 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu todistus tuomion antaneessa jäsenvaltiossa, se tunnustetaan ja se on automaattisesti täytäntöönpanokelpoinen toisessa jäsenvaltiossa, eikä sen tunnustamista ole mahdollista evätä (ks. vastaavasti em. asia Rinau, tuomion 84 kohta ja em. asia Povse, tuomion 70 kohta).

49      Tästä seuraa, että täytäntöön panevan jäsenvaltion tuomioistuin voi ainoastaan todeta tällaisen ratkaisun, josta on annettu todistus, täytäntöönpanokelpoisuuden.

50      Lisäksi tuomion antaneen tuomioistuimen antamaa todistusta voidaan vaatia oikaistavaksi tai sen aitous voidaan riitauttaa vain tuomion antaneen jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti (ks. vastaavasti em. asia Povse, tuomion 73 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Asianomaisten ratkaisujen nopean täytäntöönpanon takaamiseksi ja sen välttämiseksi, että menettelyn väärinkäyttö voisi heikentää asetuksen N:o 2201/2003 säännösten tehoa, asetuksessa suljetaan pois kaikki 42 artiklassa tarkoitetun todistuksen antamista koskevat muutoksenhakukeinot asetuksen 43 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua oikaisua lukuun ottamatta myös tuomion antaneessa jäsenvaltiossa (ks. vastaavasti em. asia Rinau, tuomion 85 kohta).

51      Oikeuskäytännöstä käy ilmi myös, että tuomion antaneen jäsenvaltion ja täytäntöön panevan jäsenvaltion tuomioistuinten välisen selvän toimivallan jaon puitteissa, joka on vahvistettu asetuksella N:o 2201/2003 ja jolla pyritään lapsen nopeaan palauttamiseen, on sellaisen ratkaisun laillisuutta koskevat kysymykset, jossa määrätään tästä palauttamisesta, kuten kysymys siitä, täyttääkö toimivaltainen tuomioistuin tämän ratkaisun antamista varten asetetut edellytykset, esitettävä tuomion antaneessa jäsenvaltiossa sen oikeusjärjestyksen sääntöjen mukaisesti (ks. em. asia Povse, tuomion 74 kohta).

52      On siis tulkittava näiden periaatteiden valossa asetuksen N:o 2201/2003 42 artiklan 2 kohdan ensimmäistä alakohtaa, jonka mukaan tuomion antaneen tuomioistuimen on annettava 1 kohdassa tarkoitettu todistus ainoastaan, jos lapsella oli tilaisuus tulla kuulluksi, paitsi jos sitä pidettiin aiheettomana lapsen ikä ja kehitystaso huomioon ottaen (a alakohta), jos osapuolilla oli tilaisuus tulla kuulluiksi (b alakohta) ja jos kyseinen tuomioistuin on tuomion antaessaan ottanut huomioon vuoden 1980 Haagin yleissopimuksen 13 artiklan mukaisesti annetun päätöksen taustalla olevat perustelut ja todisteet (c alakohta).

53      Aivan aluksi on todettava asetuksen 42 artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan ainoana tavoitteena olevan se, että tuomion antaneen jäsenvaltion tuomioistuimelle osoitetaan, mitä vähimmäissisältöä edellytetään ratkaisulta, jonka perusteella 42 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu todistus annetaan.

54      Lisäksi tämän tuomion 48, 50 ja 51 kohdassa mainitun oikeuskäytännön pohjalta on todettava, että asetuksen 42 artiklan 2 kohdan ensimmäisessä alakohdassa ei anneta täytäntöön panevan jäsenvaltion tuomioistuimelle minkäänlaista tutkimiseen liittyvää toimivaltaa siinä mainittujen todistuksen antamisen edellytysten osalta.

55      Tällainen valta saattaisi vaarantaa asetuksella N:o 2201/2003 käyttöön otetun ja tämän tuomion 44–51 kohdassa kuvatun järjestelmän tehokkaan vaikutuksen.

56      Tästä seuraa, että kun jäsenvaltion tuomioistuin antaa 42 artiklassa tarkoitetun todistuksen, täytäntöön panevan jäsenvaltion tuomioistuimen on pantava täytäntöön ratkaisu, josta on näin annettu todistus, eikä se voi evätä sen tunnustamista eikä täytäntöönpanokelpoisuutta.

57      Tätä tulkintaa tukee se, että niitä asetuksen N:o 2201/2003 23 ja 31 artiklassa mainittuja syitä, joiden nojalla täytäntöön panevan jäsenvaltion tuomioistuin voi jättää tunnustamatta vanhempainvastuuta koskevan ratkaisun tai jättää toteamatta sen täytäntöönpanokelpoisuuden ja joihin kuuluvat selvä tämän jäsenvaltion oikeusjärjestyksen perusteiden vastaisuus ja jäsenvaltion oikeudenkäyntimenettelyjä koskevien perusperiaatteiden vastaisuus, ei mainita perusteina, joilla voitaisiin oikeuttaa se, että kyseisen jäsenvaltion tuomioistuin epää tunnustamisen asetuksen III luvun 4 jaksossa tarkoitetuissa menettelyissä (ks. vastaavasti em. asia Rinau, tuomion 91, 97 ja 99 kohta).

58      Ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen ensimmäinen kysymys koskee kuitenkin sitä, onko tällainen tulkinta tehtävä myös silloin, kun tuomion antaneessa jäsenvaltiossa annettuun täytäntöön pantavaan tuomioon liittyy vakava perusoikeuksien loukkaus.

59      Tässä yhteydessä on todettava, että asetuksen N:o 2201/2003 III luvun 4 jakson säännöksissä vahvistettu selvä toimivallan jako tuomion antaneen jäsenvaltion ja täytäntöön panevan jäsenvaltion tuomioistuinten välillä (ks. vastaavasti em. asia Povse, tuomion 73 kohta) perustuu siihen olettamaan, että nämä tuomioistuimet noudattavat kukin oman toimivaltansa alalla kyseisessä asetuksessa niille asetettuja velvoitteita perusoikeuskirjan mukaisesti.

60      Koska asetus N:o 2201/2003 ei voi olla ristiriidassa perusoikeuskirjan kanssa, asetuksen 42 artiklan säännöksiä, joissa pannaan täytäntöön lapsen oikeus tulla kuulluksi, on tulkittava perusoikeuskirjan 24 artiklan valossa (ks. vastaavasti em. asia McB., tuomion 60 kohta).

61      Lisäksi asetuksen N:o 2201/2003 johdanto-osan 19 perustelukappaleessa todetaan, että lapsen kuulemisella on tärkeä merkitys asetuksen soveltamisessa, ja johdanto-osan 33 perustelukappaleessa korostetaan yleisemmin, että asetuksessa tunnustetaan perusoikeudet ja noudatetaan perusoikeuskirjan periaatteita ja että siinä pyritään varmistamaan varsinkin perusoikeuskirjan 24 artiklassa tunnustettujen lapsen perusoikeuksien kunnioittaminen.

62      Tästä on aivan aluksi syytä todeta, että perusoikeuskirjan 24 artiklassa ja asetuksen N:o 2201/2003 42 artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan a alakohdassa ei viitata lapsen kuulemiseen sellaisenaan vaan siihen, että lapsella on tilaisuus tulla kuulluksi.

63      Yhtäältä perusoikeuskirjan 24 artiklan 1 kohdassa edellytetään, että lapsen on saatava ilmaista vapaasti mielipiteensä ja että tämä mielipide on otettava huomioon häntä koskevissa asioissa ainoastaan ”hänen ikänsä ja kehitystasonsa mukaisesti”, ja sen 2 kohdassa määrätään, että kaikissa lasta koskevissa toimissa on otettava huomioon lapsen etu; lapsen etu voi näin ollen edellyttää, että lasta ei kuulla. Toisaalta asetuksen 42 artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan a alakohdassa edellytetään, että lapselle annetaan tilaisuus tulla kuulluksi, ”paitsi jos sitä pide[tään] aiheettomana lapsen iän ja kehitystason huomioon ottaen”.

64      Näin ollen tuomioistuimen, jonka ratkaistavana on kysymys lapsen palauttamisesta, on arvioitava, onko tällainen kuuleminen tarkoituksenmukaista, koska riidat, jotka edellyttävät ratkaisun tekemistä lapsen huollon uskomisesta toiselle vanhemmista, ovat niihin liittyvine jännitteineen tilanteita, joissa lapsen kuuleminen erityisesti silloin, kun se edellyttää lapsen fyysistä läsnäoloa tuomioistuimessa, voi osoittautua epäasianmukaiseksi tai jopa vahingolliseksi lapsen psyykkisen terveyden kannalta; lapsi on usein alttiina näille jännitteille ja kärsii niiden haitallisista vaikutuksista. Näin ollen on niin, että vaikka kuuleminen säilyy lapsen oikeutena, se ei voi olla absoluuttinen velvollisuus vaan sitä on arvioitava lapsen etuun liittyvien vaatimusten perusteella kussakin yksittäistapauksessa perusoikeuskirjan 24 artiklan 2 kohtaa noudattaen.

65      Tästä seuraa, kuten perusoikeuskirjan 24 artiklassa on määrätty ja asetuksen N:o 2201/2003 42 artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan a alakohdassa säädetty, että lapsen oikeus tulla kuulluksi ei edellytä, että tuomion antaneen jäsenvaltion tuomioistuimessa on välttämättä toteutettava kuuleminen, vaan se edellyttää, että lapsen käytettävissä ovat sellaiset lailliset menettelyt ja edellytykset, joiden mukaisesti hän voi ilmaista vapaasti mielipiteensä, ja että tuomioistuin saa tämän mielipiteen tietoonsa.

66      Toisin sanoen on niin, että vaikka perusoikeuskirjan 24 artiklassa ja asetuksen N:o 2201/2003 42 artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan a alakohdassa ei edellytetä, että tuomion antaneen jäsenvaltion tuomioistuimen on kaikissa tapauksissa kuultava lasta kuulemistilaisuudessa, eli tälle tuomioistuimelle jätetään tiettyä harkintavaltaa, sen päättäessä kuulla lasta näissä säännöksissä kuitenkin edellytetään, että se toteuttaa lapsen edun mukaisesti ja kunkin yksittäistapauksen olosuhteet huomioon ottaen kaikki asianmukaiset toimenpiteet tällaista kuulemista silmällä pitäen, jotta näiden säännösten tehokas vaikutus toteutuu, ja antaa lapselle todellisen ja tehokkaan mahdollisuuden ilmaista mielipiteensä.

67      Tuomion antaneen jäsenvaltion tuomioistuimen on tässä samassa tarkoituksessa mahdollisuuksien mukaan ja aina lapsen etu huomioon ottaen voitava käyttää kaikkia tarjolla olevia kansallisen lainsäädäntönsä mukaisia keinoja sekä rajat ylittävän tuomioistuinten välisen yhteistyön piiriin kuuluvia, tarvittaessa myös asetuksessa N:o 1206/2001 tarkoitettuja välineitä.

68      Näin ollen tuomion antaneen jäsenvaltion tuomioistuin voi antaa asetuksen N:o 2201/2003 42 artiklan vaatimusten mukaisen todistuksen vasta tutkittuaan, että lapsen edun mukaisesti ja kaikki käsiteltävän asian olosuhteet huomioon ottaen ratkaisu, jota todistus koskee, on annettu kunnioittaen lapsen oikeutta ilmaista vapaasti mielipiteensä ja että lapselle on annettu todellinen ja tehokas tilaisuus ilmaista mielipiteensä, kun otetaan huomioon kansalliset prosessuaaliset keinot ja tuomioistuinten välisen kansainvälisen yhteistyön välineet.

69      Kuten tämän tuomion 51 kohdassa on täsmennetty, on kuitenkin yksin tuomion antaneen jäsenvaltion kansallisten tuomioistuinten tehtävänä tutkia kyseisen ratkaisun laillisuus erityisesti perusoikeuskirjan 24 artiklaan ja asetuksen N:o 2201/2003 42 artiklassa asetettuihin vaatimuksiin nähden.

70      Kuten tämän tuomion 46 kohdassa on korostettu, asetuksessa vahvistetut jäsenvaltioiden tuomioistuinten antamien tuomioiden tunnustamisen ja täytäntöönpanon järjestelmät perustuvat jäsenvaltioiden keskinäisen luottamuksen periaatteeseen, kun otetaan huomioon, että niiden kansalliset oikeusjärjestykset kykenevät takaamaan niiden perusoikeuksien yhdenveroisen ja tehokkaan suojan, jotka on tunnustettu unionin tasolla ja erityisesti perusoikeuskirjassa.

71      Kuten julkisasiamies toteaa kannanottonsa 135 kohdassa, tässä yhteydessä asianosaisten on näin ollen käytettävä tuomion antaneen jäsenvaltion kansallisia muutoksenhakukeinoja, joiden avulla he voivat riitauttaa sellaisen ratkaisun laillisuuden, josta on annettu todistus asetuksen N:o 2201/2003 42 artiklan nojalla.

72      Pääasian tapauksessa on todettava yhtäältä unionin tuomioistuimelle toimitetusta asiakirja-aineistosta käyvän ilmi, että Audiencia Provincial de Bizkayassa on edelleen vireillä muutoksenhakumenettely. Toisaalta Espanjan hallitus täsmensi suullisessa käsittelyssä, että myös jälkimmäisen tuomioistuimen ratkaisun osalta on käytettävissä kansallinen oikeussuojakeino eli ainakin ”recurso de amparo” perustuslakituomioistuimessa; tällaisen menettelyn yhteydessä voidaan vedota muun muassa loukkauksiin, jotka mahdollisesti kohdistuvat perusoikeuksiin, kuten lapsen oikeuteen tulla kuulluksi.

73      Näin ollen on tuomion antaneen jäsenvaltion tuomioistuinten tehtävänä tutkia, loukkaako ratkaisu, josta on annettu asetuksen N:o 2201/2003 42 artiklan mukainen todistus, lapsen oikeutta tulla kuulluksi.

74      Kaikesta edellä esitetystä seuraa, että pääasiassa kyseessä olevan kaltaisissa olosuhteissa kysymys siitä, rikkoiko tuomion antaneen jäsenvaltion tuomioistuin, joka antoi tuomion, josta annettiin todistus, asetuksen N:o 2201/2003 42 artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan a alakohtaa, kuuluu yksinomaan kyseisen jäsenvaltion tuomioistuinten toimivaltaan ja että täytäntöön panevan jäsenvaltion toimivaltainen tuomioistuin ei voi evätä kyseisen tuomion tunnustamista eikä täytäntöönpanoa, kun otetaan huomioon sen antaneen jäsenvaltion tuomioistuimen laatima todistus.

75      Kaikkien näiden seikkojen perusteella esitettyihin kysymyksiin on vastattava, että pääasiassa kyseessä olevan kaltaisissa olosuhteissa täytäntöön panevan jäsenvaltion toimivaltainen tuomioistuin ei voi evätä sellaisen tuomion, josta on annettu todistus ja jossa määrätään luvattomasti palauttamatta jätetyn lapsen palauttamisesta, täytäntöönpanoa sillä perusteella, että tuomion antaneen jäsenvaltion tuomioistuin, joka on antanut tuomion, on rikkonut asetuksen N:o 2201/2003 42 artiklaa, kun sitä tulkitaan perusoikeuskirjan 24 artiklaa noudattaen, koska sen arvioiminen, onko tällainen loukkaus tapahtunut, kuuluu yksinomaan tuomion antaneen jäsenvaltion tuomioistuinten toimivaltaan.

 Oikeudenkäyntikulut

76      Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (ensimmäinen jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

Pääasiassa kyseessä olevan kaltaisissa olosuhteissa täytäntöön panevan jäsenvaltion toimivaltainen tuomioistuin ei voi evätä sellaisen tuomion täytäntöönpanoa, josta on annettu todistus ja jossa määrätään luvattomasti palauttamatta jätetyn lapsen palauttamisesta, sillä perusteella, että tuomion antaneen jäsenvaltion tuomioistuin, joka on antanut tuomion, on rikkonut tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta avioliittoa ja vanhempainvastuuta koskevissa asioissa ja asetuksen (EY) N:o 1347/2000 kumoamisesta 27.11.2003 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 2201/2003 42 artiklaa, kun sitä tulkitaan Euroopan unionin perusoikeuskirjan 24 artiklaa noudattaen, koska sen arvioiminen, onko tällainen loukkaus tapahtunut, kuuluu yksinomaan tuomion antaneen jäsenvaltion tuomioistuinten toimivaltaan.

Allekirjoitukset

---

* Oikeudenkäyntikieli: saksa.