Asia C-436/04

Rikosoikeudenkäynti,

jossa vastaajana on

Leopold Henri Van Esbroeck

(Hof van Cassatien esittämä ennakkoratkaisupyyntö)

Schengenin sopimuksen soveltamisesta tehty yleissopimus – 54 ja 71 artikla – Ne bis in idem -periaate – Ajallinen soveltaminen – ”Saman teon” käsite – Huumausaineiden maahantuonti ja maastavienti, joista on nostettu syytteet eri sopimusvaltioissa

Julkisasiamies D. Ruiz-Jarabo Colomerin ratkaisuehdotus 20.10.2005 

Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio (toinen jaosto) 9.3.2006 

Tuomion tiivistelmä

1.     Euroopan unioni – Poliisiyhteistyö ja oikeudellinen yhteistyö rikosasioissa – Schengenin säännöstön sisällyttämisestä osaksi Euroopan unionia tehty pöytäkirja – Schengenin sopimuksen soveltamisesta tehty yleissopimus – Ne bis in idem -periaate

(Schengenin sopimuksen soveltamisesta tehdyn yleissopimuksen 54 artikla)

2.     Euroopan unioni – Poliisiyhteistyö ja oikeudellinen yhteistyö rikosasioissa – Schengenin säännöstön sisällyttämisestä osaksi Euroopan unionia tehty pöytäkirja – Schengenin sopimuksen soveltamisesta tehty yleissopimus – Ne bis in idem -periaate

(Euroopan ihmisoikeussopimuksen seitsemännen lisäpöytäkirjan 4 artikla; kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen 14 artiklan 7 kappale; Schengenin sopimuksen soveltamisesta tehdyn yleissopimuksen 54 artikla)

1.     Schengenin sopimuksen soveltamisesta tehdyn yleissopimuksen 54 artiklaan sisältyvää ne bis in idem ‑periaatetta on sovellettava rikosasiassa silloin, kun tämä asia on pantu sopimusvaltiossa vireille teoista, joista kyseessä oleva henkilö jo on saanut tuomion toisessa sopimusvaltiossa, vaikka kyseinen yleissopimus ei vielä kyseistä tuomiota julistettaessa ollut voimassa tässä viimeksi mainitussa valtiossa, kunhan se on voimassa kyseessä olevissa sopimusvaltioissa silloin, kun toista rikosasiaa käsittelevä tuomioistuin tutkii ne bis in idem ‑periaatteen soveltamisedellytykset.

(ks. 24 kohta ja tuomiolauselman 1 kohta)

2.     Toisin kuin kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen 14 artiklan 7 kappaleessa ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen seitsemännen lisäpöytäkirjan 4 artiklassa, joissa vahvistetaan ne bis in idem -periaate käyttämällä käsitettä ”rikos”, Schengenin sopimuksen soveltamisesta tehdyn yleissopimuksen 54 artiklaa on tulkittava siten, että kyseisen artiklan soveltamisen kannalta merkityksellisenä kriteerinä on tapahtuneiden tekojen identtisyyttä koskeva kriteeri, jolla tarkoitetaan sitä, että kyse on joukosta toisiinsa erottamattomasti liittyviä tekoja, riippumatta näiden tekojen oikeudellisesta luonnehdinnasta tai suojatusta oikeushyvästä.

Euroopan unionista tehdyn sopimuksen poliisiyhteistyötä ja oikeudellista yhteistyötä rikosasioissa koskevan VI osaston, Schengenin sopimuksen tai Schengenin sopimuksen soveltamisesta tehdyn yleissopimuksenkaan missään määräyksessä nimittäin ei aseteta Schengenin sopimuksen soveltamisesta tehdyn yleissopimuksen 54 artiklan soveltamisen edellytykseksi jäsenvaltioiden rikoslainsäädännön yhdenmukaistamista tai edes sen lähentämistä. Ne bis in idem -periaate edellyttää siis välttämättä sitä, että sopimusvaltioiden välillä vallitsee vastavuoroinen luottamus toistensa rikosoikeudelliseen järjestelmään ja että kansallisten rikoslainsäädäntöjen yhdenmukaistamisen puuttuessa kukin sopimusvaltio hyväksyy muiden sopimusvaltioiden voimassa olevien rikosoikeuden sääntöjen soveltamisen, vaikka niiden kansallista oikeutta soveltamalla päädyttäisiinkin toisenlaiseen tulokseen.

Tapahtuneiden tekojen identtisyyden lopullinen arviointi kuuluu toimivaltaisille kansallisille tuomioistuimille, joiden on selvitettävä, muodostavatko kyseessä olevat tapahtuneet teot joukon sellaisia tosiseikkoja, jotka liittyvät erottamattomasti toisiinsa ajallisesti, alueellisesti sekä sisällöltään.

Tästä seuraa, että rangaistavat teot, jotka ovat samojen huumausaineiden maastavienti ja maahantuonti ja joista nostetaan syyte Schengenin sopimuksen soveltamisesta tehdyn yleissopimuksen eri sopimusvaltioissa, on lähtökohtaisesti katsottava kyseisessä 54 artiklassa tarkoitetuksi ”samaksi teoksi”, mutta tätä koskeva lopullinen arviointi kuuluu toimivaltaisille kansallisille tuomioistuimille.

(ks. 28–30, 35, 36, 38 ja 42 kohta sekä tuomiolauselman 2 kohta)

YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (toinen jaosto)

9 päivänä maaliskuuta 2006 (*)

Schengenin sopimuksen soveltamisesta tehty yleissopimus – 54 ja 71 artikla – Ne bis in idem ‑periaate – Ajallinen soveltaminen – ”Saman teon” käsite – Huumausaineiden maahantuonti ja maastavienti, joista on nostettu syytteet eri sopimusvaltioissa

Asiassa C‑436/04,

jossa on kyse EU 35 artiklaan perustuvasta ennakkoratkaisupyynnöstä, jonka Hof van Cassatie (Belgia) on esittänyt 5.10.2004 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut yhteisöjen tuomioistuimeen 13.10.2004, saadakseen ennakkoratkaisun rikosasiassa, jossa vastaajana on

Leopold Henri Van Esbroeck,

YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIN (toinen jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja C. W. A. Timmermans sekä tuomarit R. Schintgen (esittelevä tuomari), R. Silva de Lapuerta, G. Arestis ja J. Klučka,

julkisasiamies: D. Ruiz-Jarabo Colomer,

kirjaaja: hallintovirkamies K. Sztranc,

ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 22.9.2005 pidetyssä istunnossa esitetyn,

ottaen huomioon huomautukset, jotka sille ovat esittäneet

–       Van Esbroeck, edustajanaan advocaat T. Vrebos,

–       Tšekin hallitus, asiamiehenään T. Boček,

–       Alankomaiden hallitus, asiamiehinään H. G. Sevenster ja C. M. Wissels,

–       Itävallan hallitus, asiamiehenään C. Pesendorfer,

–       Puolan hallitus, asiamiehenään T. Nowakowski,

–       Slovakian hallitus, asiamiehenään R. Procházka,

–       Euroopan yhteisöjen komissio, asiamiehinään W. Bogensberger ja R. Troosters,

kuultuaan julkisasiamiehen 20.10.2005 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,

on antanut seuraavan

tuomion

1       Ennakkoratkaisupyyntö koskee tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta yhteisillä rajoilla 14 päivänä kesäkuuta 1985 Benelux-talousliiton valtioiden, Saksan liittotasavallan ja Ranskan tasavallan hallitusten välillä tehdyn Schengenin sopimuksen soveltamisesta tehdyn yleissopimuksen (EYVL 2000, L 239, s. 19; jäljempänä yleissopimus), joka allekirjoitettiin 19.6.1990 Schengenissä (Luxemburg), 54 ja 71 artiklan tulkintaa.

2       Tämä pyyntö on esitetty rikosasiassa, joka on pantu Belgiassa vireille Van Esbroeckia vastaan huumausainekaupan takia.

 Asiaa koskevat oikeussäännöt

 Schengenin sopimuksen soveltamisesta tehty yleissopimus

3       Schengenin säännöstön sisällyttämisestä osaksi Euroopan unionia tehdyn pöytäkirjan, joka on liitetty Amsterdamin sopimuksella Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen ja Euroopan yhteisön perustamissopimukseen (jäljempänä pöytäkirja), 1 artiklan mukaan kolmetoista Euroopan unionin jäsenvaltiota, joista yksi on Belgian kuningaskunta, voi toteuttaa tiiviimpää yhteistyötä keskenään Schengenin säännöstön soveltamisalalla, sellaisena kuin se määritellään tämän pöytäkirjan liitteessä.

4       Näin määriteltyyn Schengenin säännöstöön kuuluvat erityisesti tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta yhteisillä rajoilla Benelux-talousliiton valtioiden, Saksan liittotasavallan ja Ranskan tasavallan hallitusten välillä Schengenissä 14 päivänä kesäkuuta 1985 allekirjoitettu sopimus (EYVL 2000, L 239, s. 13; jäljempänä Schengenin sopimus) ja yleissopimus.

5       Pöytäkirjan 2 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan Amsterdamin sopimuksen voimaantulopäivästä – eli 1.5.1999 – alkaen Schengenin säännöstöä sovelletaan välittömästi pöytäkirjan 1 artiklassa lueteltuihin kolmeentoista jäsenvaltioon.

6       Pöytäkirjan 2 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan toisen virkkeen mukaisesti Euroopan unionin neuvosto teki 20.5.1999 päätöksen 1999/436/EY Euroopan yhteisön perustamissopimuksen ja Euroopan unionista tehdyn sopimuksen asiaa koskevien määräysten mukaisen oikeusperustan vahvistamisesta kullekin Schengenin säännöstöön kuuluvalle määräykselle ja päätökselle (EYVL L 176, s. 17). Tämän päätöksen 2 artiklasta ja sen liitteestä A ilmenee, että neuvosto on vahvistanut yleissopimuksen 54 artiklan oikeusperustaksi EU 34 ja EU 31 artiklan ja yleissopimuksen 71 artiklan oikeusperustaksi EU 34, EU 30 ja EU 31 artiklan, jotka kuuluvat Euroopan unionista tehdyn sopimuksen VI osastoon, jonka otsikkona on ”Määräykset poliisiyhteistyöstä ja oikeudellisesta yhteistyöstä rikosasioissa”.

7       Yleissopimuksen III osaston, jonka otsikkona on ”Poliisi ja turvallisuus”, 3 lukuun, jonka otsikkona on ”Ne bis in idem ‑periaatteen soveltamisesta”, kuuluvassa 54 artiklassa määrätään seuraavaa:

”Henkilöä, jota koskevassa asiassa sopimuspuoli on antanut lainvoimaisen tuomion, ei voida syyttää samasta teosta toisen sopimuspuolen toimesta edellyttäen, että tämä henkilö on tuomion saatuaan suorittanut rangaistuksensa tai parhaillaan suorittaa sitä taikka että sitä ei voida tuomion antaneen sopimuspuolen lain mukaan enää suorittaa.”

8       Yleissopimuksen saman III osaston 6 lukuun, jonka otsikkona on ”Huumausaineet”, kuuluvassa 71 artiklassa määrätään seuraavaa:

”1.       Sopimuspuolet sitoutuvat toteuttamaan kaikenlaisten huumausaineiden ja psykotrooppisten aineiden mukaan lukien kannabiksen epäsuoran ja suoran myynnin sekä näiden tuotteiden ja aineiden myyntiä tai maastavientiä varten tapahtuvan hallussapidon osalta kaikki Yhdistyneiden Kansakuntien olemassa olevien yleissopimusten [vuoden 1961 huumausaineyleissopimus, sellaisena kuin se on muutettuna vuoden 1961 huumausaineyleissopimusta muuttavalla vuoden 1972 pöytäkirjalla, ja 20 päivänä joulukuuta 1988 huumausaineiden ja psykotrooppisten aineiden laitonta kauppaa vastaan tehty Yhdistyneiden Kansakuntien yleissopimus] mukaiset toimenpiteet, jotka ovat tarpeen huumausaineiden ja psykotrooppisten aineiden laittoman kaupan estämiseksi ja rankaisemiseksi.

2.       Sopimuspuolet sitoutuvat hallinnollisin ja rikosoikeudellisin keinoin estämään kaikenlaisten huumausaineiden ja psykotrooppisten aineiden mukaan lukien kannabiksen laittoman viennin sekä tällaisten tuotteiden ja aineiden myynnin, hankkimisen ja välittämisen sekä rankaisemaan siitä, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 74, 75 ja 76 artiklan asiaa koskevien määräysten soveltamista.

3.       Taistellakseen huumausaineiden ja kaikenlaisten psykotrooppisten aineiden mukaan lukien kannabiksen laitonta kauppaa vastaan sopimuspuolet tehostavat henkilöitä ja tavaroita sekä liikkumista ja kulkuvälineitä koskevia tarkastuksia ulkorajoillaan. Yksityiskohdista päättää 70 artiklassa mainittu työryhmä. Se kiinnittää erityistä huomiota ulkorajoilta vapautuvan poliisi‑ ja tullihenkilökunnan osan uudelleen sijoittamiseen sekä nykyaikaisten huumeidenetsintäkeinojen ja huumekoirien käyttöönottoon.

4.       Tämän artiklan määräysten noudattamiseksi sopimuspuolet valvovat erityisesti paikkoja, joita tunnetusti käytetään huumekauppaan.

5.       Sopimuspuolet tekevät toimivaltansa rajoissa kaikkensa kaikenlaisten huumausaineiden ja psykotrooppisten aineiden mukaan lukien kannabiksen laittomaan kysyntään liittyvien kielteisten vaikutusten estämiseksi ja niitä vastaan taistelemiseksi. Tässä tarkoituksessa toteutetut toimenpiteet kuuluvat kunkin sopimuspuolen vastuualueeseen.”

 Euroopan unionin neuvoston sekä Islannin tasavallan ja Norjan kuningaskunnan välinen sopimus viimeksi mainittujen osallistumisesta Schengenin säännöstön täytäntöönpanoon, soveltamiseen ja kehittämiseen

9       Kuten pöytäkirjan 6 artiklan ensimmäisessä kohdassa määrätään, Euroopan unionin neuvosto sekä Islannin tasavalta ja Norjan kuningaskunta tekivät 18.5.1999 sopimuksen viimeksi mainittujen osallistumisesta Schengenin säännöstön täytäntöönpanoon, soveltamiseen ja kehittämiseen (EYVL L 176, s. 36; jäljempänä sopimus).

10     Schengenin säännöstön soveltamisesta Tanskassa, Suomessa ja Ruotsissa sekä Islannissa ja Norjassa 1 päivänä joulukuuta 2000 tehdyn neuvoston päätöksen 2000/777/EY (EYVL L 309, s. 24) 1 artiklan b alakohdassa säädetään sopimuksen 15 artiklan 4 kohdan mukaisesti, että kaikkia sopimuksen liitteissä A ja B tarkoitettuja määräyksiä aletaan 25.3.2001 alkaen soveltaa ”Islannin ja Norjan osalta niiden keskinäisissä suhteissa ja niiden suhteissa Belgiaan, Tanskaan, Saksaan, Kreikkaan, Espanjaan, Ranskaan, Italiaan, Luxemburgiin, Alankomaihin, Itävaltaan, Portugaliin, Suomeen ja Ruotsiin”. Yleissopimuksen 54 ja 71 artikla kuuluvat kyseiseen liitteeseen A.

11     Tästä seuraa, että yleissopimuksen 54 ja 71 artiklaa on 25.3.2001 lähtien sovellettu Norjan kuningaskunnan ja Belgian kuningaskunnan välisissä suhteissa.

 Huumausaineita ja psykotrooppisia aineita koskevat Yhdistyneiden Kansakuntien yleissopimukset

12     Vuoden 1961 huumausaineyleissopimuksen, sellaisena kuin se on muutettuna vuoden 1972 pöytäkirjalla (jäljempänä huumausaineyleissopimus), 36 artiklassa määrätään seuraavaa:

”Rikosoikeudelliset määräykset

1.       a)      Huomioon ottaen perustuslailliset määräyksensä jokaisen sopimuspuolen tulee ryhtyä toimenpiteisiin huumausaineiden viljelyn, tuotannon, valmistuksen, uuttamisen, valmistamisen, hallussapidon, tarjoamisen, kaupaksi tarjoamisen, jakelun, oston, myynnin, kaikenlaisen luovuttamisen, välityksen, lähettämisen, kauttakulkutoimituksen, kuljetuksen, tuonnin ja viennin vastoin tämän yleissopimuksen määräyksiä ja muun toiminnan, mikä sellaisen sopimuspuolen mielestä on vastoin tämän yleissopimuksen määräyksiä, saattamiseksi rangaistavaksi, kun se on tehty tahallisesti, ja että törkeistä rikoksista määrätään riittävä rangaistus, etupäässä vankeutta tai muita vapausrangaistuksia.

b)       – –

2.       Mikäli ei sopimuspuolen perustuslaillisista määräyksistä, oikeusjärjestyksestä tai sisäisestä lainsäädännöstä muuta johdu,

a) i)  jokainen kohdassa 1 luetelluista rikoksista, jos se on tehty eri maissa, katsotaan erilliseksi rikokseksi;

– – ”

13     Psykotrooppisia aineita koskevan vuoden 1971 yleissopimuksen (jäljempänä vuoden 1971 yleissopimus) 22 artikla sisältää määräyksen, joka on olennaisilta osiltaan identtinen huumausaineyleissopimuksen 36 artiklan 2 kohdan a alakohdan i alakohtaan sisältyvän määräyksen kanssa.

 Pääasia ja ennakkoratkaisukysymykset

14     Van Esbroeck, joka on Belgian kansalainen, tuomittiin Bergens tingrettin (Norja) 2.10.2000 antamalla tuomiolla viiden vuoden vankeusrangaistukseen huumausaineiden (amfetamiini, hasis, MDMA ja diatsepaami) 1.6.1999 tapahtuneesta laittomasta tuonnista Norjaan. Suoritettuaan osan saamastaan rangaistuksesta Van Esbroeck pääsi ehdonalaiseen vapauteen 8.2.2002, ja hänet saatettiin takaisin Belgiaan.

15     Tässä viimeksi mainitussa valtiossa pantiin 27.11.2002 Van Esbroeckia vastaan vireille menettely, joka johti 19.3.2003 hänen tuomitsemiseensa Correctionele rechtbank te Antwerpenissa (Belgia) yhden vuoden vankeusrangaistukseen erityisesti edellä mainittujen huumausaineiden 31.5.1999 tapahtuneesta laittomasta viennistä Belgian ulkopuolelle. Tämä tuomio pysytettiin voimassa Hof van beroep te Antwerpenin 9.1.2004 antamalla tuomiolla. Nämä molemmat tuomioistuimet sovelsivat huumausaineyleissopimuksen 36 artiklan 2 kohdan a alakohtaa, jonka mukaan jokainen huumausaineyleissopimuksessa tarkoitetuista rikoksista, joiden joukossa ovat huumausaineiden tuonti ja vienti, katsotaan erilliseksi rikokseksi, jos se on tehty eri maissa.

16     Kyseinen henkilö on tehnyt viimeksi mainitusta tuomiosta kassaatiovalituksen, jossa hän vetoaa yleissopimuksen 54 artiklaan sisältyvän ne bis in idem ‑periaatteen loukkaamiseen.

17     Tässä tilanteessa Hof van Cassatie on päättänyt lykätä asian ratkaisua ja esittää yhteisöjen tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

”1)       Onko [yleissopimuksen] 54 artiklaa tulkittava siten, että belgialainen tuomioistuin voi soveltaa sitä henkilöön, jota vastaan on Belgiassa nostettu 25.3.2001 jälkeen rikostuomioistuimessa syyte sellaisista samoista teoista, joista hänet on tuomittu norjalaisen rikostuomioistuimen 2.10.2000 antamalla tuomiolla, silloin, kun kyseinen seuraamus on jo kärsitty, vaikka [sopimuksen] 2 artiklan 1 kohdan mukaan muun muassa [yleissopimuksen] 54 artikla pannaan Norjassa täytäntöön ja sitä sovelletaan siellä vasta 25.3.2001 alkaen?

Jos vastaus ensimmäiseen kysymykseen on myöntävä:

2)      Onko [yleissopimuksen] 54 artiklaa, luettuna yhdessä kyseisen yleissopimuksen 71 artiklan kanssa, tulkittava siten, että sellaisia rangaistavia tekoja, jotka muodostuvat samojen huumausaineiden ja kaikenlaisten psykotrooppisten aineiden, kannabis mukaan lukien, hallussapidosta maastavientiä tai maahantuontia varten ja joista nostetaan joko viennin tai tuonnin perusteella syytteet niissä eri valtioissa, jotka ovat allekirjoittaneet [yleissopimuksen] tai panneet täytäntöön Schengenin säännöstön ja soveltaneet sitä, on pidettävä mainitussa 54 artiklassa tarkoitettuna ’samana tekona’?”

 Ennakkoratkaisukysymysten tarkastelu

 Ensimmäinen kysymys

18     Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ensimmäisellä kysymyksellään, onko yleissopimuksen 54 artiklaan sisältyvää ne bis in idem ‑periaatetta sovellettava rikosasiassa silloin, kun tämä asia on pantu sopimusvaltiossa vireille teoista, joista kyseessä oleva henkilö jo on saanut tuomion toisessa sopimusvaltiossa, vaikka yleissopimus ei vielä ollut voimassa tässä viimeksi mainitussa valtiossa, kun kyseinen tuomio julistettiin.

19     Tämän osalta on ensinnäkin palautettava mieleen, että Schengenin säännöstöä on sovellettu Belgiassa 1.5.1999 alkaen ja Norjassa 25.3.2001 alkaen. Rikokset, joista Van Esbroeck asetettiin syytteeseen, tapahtuivat 31.5. ja 1.6.1999. Lisäksi on muistutettava siitä, että kyseinen henkilö tuomittiin Norjassa 2.10.2000 kiellettyjen aineiden laittomasta maahantuonnista ja Belgiassa 19.3.2003 samojen aineiden laittomasta maastaviennistä.

20     Toiseksi on todettava, että Schengenin säännöstöön ei sisälly mitään nimenomaista määräystä yleissopimuksen 54 artiklan voimaantulosta tai sen ajallisista vaikutuksista.

21     Kolmanneksi on palautettava mieleen, että kuten Euroopan yhteisöjen komissio on perustellusti todennut, ne bis in idem ‑periaatteen soveltamista koskeva kysymys tulee esiin ainoastaan silloin, kun toinen rikosasia pannaan vireille samaa henkilöä vastaan toisessa sopimusvaltiossa.

22     Koska toimivaltaisen tuomioistuimen tehtävänä on juuri tämän toisen rikosasian yhteydessä tutkia, täyttyvätkö kaikki kyseisen periaatteen soveltamista koskevat edellytykset, yleissopimuksen 54 artiklan soveltaminen tätä toista rikosasiaa käsittelevässä tuomioistuimessa edellyttää, että yleissopimus on tällöin voimassa kyseisessä toisessa sopimusvaltiossa.

23     Näin ollen sillä ei ole merkitystä, että yleissopimus ei vielä sitonut ensimmäistä sopimusvaltiota silloin, kun kyseessä oleva henkilö sai siellä kyseisessä 54 artiklassa tarkoitetun lainvoimaisen tuomion.

24     Ensimmäiseen kysymykseen on siis vastattava siten, että yleissopimuksen 54 artiklaan sisältyvää ne bis in idem ‑periaatetta on sovellettava rikosasiassa silloin, kun tämä asia on pantu sopimusvaltiossa vireille teoista, joista kyseessä oleva henkilö jo on saanut tuomion toisessa sopimusvaltiossa, vaikka yleissopimus ei vielä kyseistä tuomiota julistettaessa ollut voimassa tässä viimeksi mainitussa valtiossa, kunhan se on voimassa kyseessä olevissa sopimusvaltioissa silloin, kun toista rikosasiaa käsittelevä tuomioistuin tutkii ne bis in idem ‑periaatteen soveltamisedellytykset.

 Toinen kysymys

25     Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee toisella kysymyksellään, mikä on yleissopimuksen 54 artiklassa tarkoitetun ”saman teon” käsitteen soveltamisen kannalta merkityksellinen kriteeri, ja erityisesti, kuuluvatko kyseisen käsitteen soveltamisalaan sellaiset lainvastaiset toimet, joilla samat huumausaineet ensin viedään sopimusvaltion alueelta ja tuodaan sitten toiseen sopimusvaltioon ja joista on nostettu syytteet näissä molemmissa valtioissa.

26     Tämän osalta Tšekin hallitus on katsonut, että tekojen identtisyys edellyttää niiden oikeudellisen luonnehdinnan identtisyyttä sekä suojattujen oikeushyvien identtisyyttä.

27     Yhtäältä on kuitenkin todettava, että yleissopimuksen 54 artiklassa käytetystä ilmaisusta ”sama teko” ilmenee, että tässä määräyksessä viitataan ainoastaan tapahtuneeseen tekoon eikä sen oikeudelliseen luonnehdintaan.

28     Samoin on todettava, että kyseisen artiklan sanamuoto poikkeaa siitä sanamuodosta, jota käytetään muissa ne bis in idem ‑periaatteen sisältävissä kansainvälisissä asiakirjoissa. Toisin kuin yleissopimuksen 54 artiklassa, kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen 14 artiklan 7 kappaleessa ja ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen seitsemännen lisäpöytäkirjan 4 artiklassa nimittäin käytetään käsitettä ”rikos”, mikä tarkoittaa, että näihin viimeksi mainittuihin asiakirjoihin sisältyvän ne bis in idem ‑periaatteen soveltamisen kannalta merkityksellisenä kriteerinä on teon oikeudellinen luonnehdinta.

29     Toisaalta on palautettava mieleen, kuten yhteisöjen tuomioistuin totesi yhdistetyissä asioissa C‑187/01 ja C‑385/01, Gözütok ja Brügge, 11.2.2003 antamansa tuomion (Kok. 2003, s. I‑1345) 32 kohdassa, että Euroopan unionista tehdyn sopimuksen poliisiyhteistyötä ja oikeudellista yhteistyötä rikosasioissa koskevan VI osaston, jonka 34 ja 31 artikla on vahvistettu yleissopimuksen 54–58 artiklan oikeusperustaksi, Schengenin sopimuksen tai yleissopimuksenkaan missään määräyksessä ei aseteta yleissopimuksen 54 artiklan soveltamisen edellytykseksi jäsenvaltioiden rikoslainsäädännön yhdenmukaistamista tai edes sen lähentämistä.

30     Tähän viimeksi mainittuun artiklaan sisältyvä ne bis in idem ‑periaate edellyttää välttämättä sitä, että sopimusvaltioiden välillä vallitsee vastavuoroinen luottamus toistensa rikosoikeudelliseen järjestelmään ja että kukin sopimusvaltio hyväksyy muiden sopimusvaltioiden voimassa olevien rikosoikeuden sääntöjen soveltamisen, vaikka niiden kansallista oikeutta soveltamalla päädyttäisiinkin toisenlaiseen tulokseen (em. yhdistetyt asiat Gözütok ja Brügge, tuomion 33 kohta).

31     Tästä seuraa, että se, että samojen tekojen oikeudelliset luonnehdinnat saattavat poiketa toisistaan kahdessa eri sopimusvaltiossa, ei voi olla esteenä yleissopimuksen 54 artiklan soveltamiselle.

32     Samoista syistä on katsottava, että suojatun oikeushyvän identtisyyttä koskevaa kriteeriä ei voida hyväksyä, koska tällainen oikeushyvä voi vaihdella sopimusvaltiosta toiseen.

33     Nämä toteamukset saavat tukea vielä 54 artiklan tavoitteesta, jolla pyritään estämään se, että henkilöä voitaisiin syyttää samoista teoista useiden sopimusvaltioiden alueella, koska hän käyttää oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen (em. yhdistetyt asiat Gözütok ja Brügge, tuomion 38 kohta ja asia C‑469/03, Miraglia, tuomio 10.3.2005, Kok. 2005, s. I‑2009, 32 kohta).

34     Kuten julkisasiamies toteaa ratkaisuehdotuksensa 45 kohdassa, oikeus vapaaseen liikkuvuuteen taataan tehokkaasti ainoastaan, jos teon tekijä tietää, että jäsenvaltiossa tuomion saatuaan ja rangaistuksensa suoritettuaan tai mahdollisesti syytteestä vapauttavan lainvoimaisen tuomion saatuaan hän voi liikkua Schengen-alueella joutumatta pelkäämään sitä, että hänet asetetaan syytteeseen toisessa jäsenvaltiossa sillä perusteella, että kyseinen teko katsotaan tämän jälkimmäisen jäsenvaltion oikeusjärjestyksessä erilliseksi rikokseksi.

35     Koska kansallisia rikoslainsäädäntöjä ei ole yhdenmukaistettu, teon oikeudelliseen luonnehdintaan tai suojattuun oikeushyvään perustuva kriteeri olisi omiaan luomaan Schengen-alueella liikkumisen vapaudelle niin monta estettä kuin on sopimusvaltioiden rikosoikeudellisia järjestelmiäkin.

36     Näin ollen on katsottava, että yleissopimuksen 54 artiklan soveltamisen kannalta ainoana merkityksellisenä kriteerinä on tapahtuneiden tekojen identtisyyttä koskeva kriteeri, jolla tarkoitetaan sitä, että kyse on joukosta konkreettisia ja toisiinsa erottamattomasti liittyviä seikkoja.

37     Pääasiassa kyseessä olevan kaltaisesta tilanteesta on erityisesti todettava, että siinä voi lähtökohtaisesti olla kyse joukosta sellaisia tosiseikkoja, jotka jo luonteensa takia liittyvät erottamattomasti toisiinsa.

38     Tätä koskeva lopullinen arviointi kuitenkin kuuluu, kuten Alankomaiden hallitus perustellusti korostaa, toimivaltaisille kansallisille tuomioistuimille, joiden on selvitettävä, muodostavatko kyseessä olevat tapahtuneet teot joukon sellaisia tosiseikkoja, jotka liittyvät erottamattomasti toisiinsa ajallisesti, alueellisesti sekä sisällöltään.

39     Toisin kuin Slovakian hallitus väittää, tätä tulkintaa ei kyseenalaista se, että yleissopimuksen 71 artiklassa määrätään, että sopimusvaltiot toteuttavat kaikki toimenpiteet, jotka ovat tarpeen huumausaineiden laittoman kaupan torjumiseksi.

40     Kuten Alankomaiden hallitus on perustellusti katsonut, yleissopimuksessa ei määrätä sen eri määräysten etusijajärjestyksestä, eikä yleissopimuksen 71 artiklassakaan ole mitään sellaista seikkaa, jolla pyrittäisiin rajoittamaan kyseisen 54 artiklan soveltamisalaa; tässä artiklassa vahvistetaan Schengen-alueen osalta ne bis in idem ‑periaate, joka on oikeuskäytännössä tunnustettu yhteisön oikeuden perusperiaatteeksi (ks. vastaavasti yhdistetyt asiat C‑238/99 P, C‑244/99 P, C‑245/99 P, C‑247/99 P, C‑250/99 P–C‑252/99 P ja C‑254/99 P, Limburgse Vinyl Maatschappij ym. v. komissio, tuomio 15.10.2002, Kok. 2002, s. I‑8375, 59 kohta).

41     Tästä seuraa, että kun yleissopimuksen 71 artiklassa viitataan Yhdistyneiden Kansakuntien voimassa oleviin yleissopimuksiin, tämän ei voida katsoa estävän soveltamasta yleissopimuksen 54 artiklaan sisältyvää ne bis in idem ‑periaatetta, joka ainoastaan estää syyttämästä henkilöä useita kertoja samasta teosta mutta joka ei kuitenkaan johda rangaistavuuden poistamiseen Schengen-alueella.

42     Edellä esitetyn perusteella toiseen kysymykseen on siis vastattava, että yleissopimuksen 54 artiklaa on tulkittava siten, että

–       yleissopimuksen kyseisen artiklan soveltamisen kannalta merkityksellisenä kriteerinä on tapahtuneiden tekojen identtisyyttä koskeva kriteeri, jolla tarkoitetaan sitä, että kyse on joukosta toisiinsa erottamattomasti liittyviä tekoja, riippumatta näiden tekojen oikeudellisesta luonnehdinnasta tai suojatusta oikeushyvästä

–       rangaistavat teot, jotka ovat samojen huumausaineiden maastavienti ja maahantuonti ja joista nostetaan syyte yleissopimuksen eri sopimusvaltioissa, on lähtökohtaisesti katsottava kyseisessä 54 artiklassa tarkoitetuksi ”samaksi teoksi”, mutta tätä koskeva lopullinen arviointi kuuluu toimivaltaisille kansallisille tuomioistuimille.

 Oikeudenkäyntikulut

43     Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely yhteisöjen tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä yhteisöjen tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla yhteisöjen tuomioistuin (toinen jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

1)      Tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta yhteisillä rajoilla 14 päivänä kesäkuuta 1985 Benelux-talousliiton valtioiden, Saksan liittotasavallan ja Ranskan tasavallan hallitusten välillä tehdyn Schengenin sopimuksen soveltamisesta tehdyn yleissopimuksen, joka allekirjoitettiin 19.6.1990 Schengenissä, 54 artiklaan sisältyvää ne bis in idem ‑periaatetta on sovellettava rikosasiassa silloin, kun tämä asia on pantu sopimusvaltiossa vireille teoista, joista kyseessä oleva henkilö jo on saanut tuomion toisessa sopimusvaltiossa, vaikka kyseinen yleissopimus ei vielä kyseistä tuomiota julistettaessa ollut voimassa tässä viimeksi mainitussa valtiossa, kunhan se on voimassa kyseessä olevissa sopimusvaltioissa silloin, kun toista rikosasiaa käsittelevä tuomioistuin tutkii ne bis in idem ‑periaatteen soveltamisedellytykset.

2)      Saman yleissopimuksen 54 artiklaa on tulkittava siten, että

–       kyseisen artiklan soveltamisen kannalta merkityksellisenä kriteerinä on tapahtuneiden tekojen identtisyyttä koskeva kriteeri, jolla tarkoitetaan sitä, että kyse on joukosta toisiinsa erottamattomasti liittyviä tekoja, riippumatta näiden tekojen oikeudellisesta luonnehdinnasta tai suojatusta oikeushyvästä

–       rangaistavat teot, jotka ovat samojen huumausaineiden maastavienti ja maahantuonti ja joista nostetaan syyte yleissopimuksen eri sopimusvaltioissa, on lähtökohtaisesti katsottava kyseisessä 54 artiklassa tarkoitetuksi ”samaksi teoksi”, mutta tätä koskeva lopullinen arviointi kuuluu toimivaltaisille kansallisille tuomioistuimille.

Allekirjoitukset

---

* Oikeudenkäyntikieli: hollanti.