Choose the experimental features you want to try

This document is an excerpt from the EUR-Lex website

Yhteisön toinen terveysalan toimintaohjelma (2008–2013)

Legal status of the document This summary has been archived and will not be updated, because the summarised document is no longer in force or does not reflect the current situation.

Yhteisön toinen terveysalan toimintaohjelma (2008–2013)

Yhteisön toinen terveysalan toimintaohjelma pohjautuu edellisen ohjelman tuloksiin. Sillä pyritään osaltaan varmistamaan Euroopan kansalaisten terveyden ja turvallisuuden suojelun korkea taso. Tavoitteena on parantaa kansalaisten terveysturvaa, edistää terveyttä sekä tuottaa ja levittää alaan liittyvää tietoa. Ohjelma korvaa alan edellisen ohjelman.

SÄÄDÖS

Toisesta terveysalan yhteisön toimintaohjelmasta (2008–2013) 23. lokakuuta 2007 tehty Euroopan parlamentin ja neuvoston päätös N:o 1350/2007/EY.

TIIVISTELMÄ

Vuosiksi 2003–2008 laadittu kansanterveysalan yhteisön toimintaohjelma oli alan ensimmäinen integroitu ohjelma, ja sillä saatiin aikaan oleellisia terveysasioihin liittyviä parannuksia.

Euroopan unionin on kuitenkin tehtävä vielä enemmän kansalaisten terveyden ja turvallisuuden parantamiseksi. Näin ollen tällä päätöksellä perustetaan terveysalan toinen yhteisön toimintaohjelma 1.1.2008 ja 31.12.2013 väliseksi ajaksi. Ohjelma pohjautuu edellisen ohjelman aikana saavutettuihin tuloksiin ja korvaa sen, ja sillä täydennetään ja tuetaan jäsenvaltioiden terveyspolitiikkaa.

Toisella ohjelmalla on kolme päätavoitetta:

  • parantaa kansalaisten terveysturvaa
  • edistää terveyttä ja vähentää siihen liittyvää epätasa-arvoisuutta
  • tuottaa ja levittää terveystietoa.

Kunkin tavoitteen saavuttamiseksi on luonnosteltu toimia. Niillä pyritään ehkäisemään vakavia tauteja ja vähentämään niiden vaikutusta. Toimet luetellaan päätöksen liitteessä.

Rahoitus

Ohjelmalle on myönnetty 321 500 000 euron määrärahat vuosiksi 2008–2013.

Ohjelman täytäntöönpano

Komissio varmistaa ohjelman toteuttamisen tiiviissä yhteistyössä jäsenvaltioiden kanssa.

Komissio ja jäsenvaltiot huolehtivat omien toimivaltuuksiensa puitteissa ohjelman tuloksellisesta etenemisestä ja kehittävät mekanismeja tavoitteidensa saavuttamista varten.

Ne varmistavat tietojen vertailukelpoisuuden ja terveysalan tiedonvaihtojärjestelmien yhteensopivuuden. Ne tekevät yhteistyötä myös tautien ehkäisyn ja valvonnan eurooppalaisen keskuksen sekä EU:n muiden asianomaisten virastojen kanssa.

Lisäksi komissio ja jäsenvaltiot varmistavat henkilötietojen luottamuksellisuuden ja turvallisuuden suojaamisen ohjelmaa toteutettaessa.

Ohjelman toteuttamiseksi laaditaan vuotuinen työohjelma. Siinä määritetään muun muassa toiminnan painopisteet ja toteutettavat toimet.

Yhteiset strategiat ja yhteiset toimet

Jotta terveyskysymykset otettaisiin paremmin huomioon yhteisön politiikassa myös muilla aloilla ja terveyden suojelun korkea taso varmistuisi, voidaan laatia yhteisön muihin ohjelmiin ja toimiin nivoutuvia yhteisiä toimia.

Kolmansien maiden osallistuminen

Ohjelmaan voivat osallistua

  • EFTA/ETA-maat (Euroopan vapaakauppaliitto / Euroopan talousalue) ETA-sopimuksessa määrättyjen edellytysten mukaisesti
  • seuraavat kolmannet maat: maat, joihin sovelletaan Euroopan Unionin naapuruuspolitiikkaa, EU:n jäsenyyttä hakevat maat, ehdokasmaat ja liittymisneuvotteluja käyvät maat sekä vakautus- ja assosiaatioprosessiin osallistuvat Länsi-Balkanin maat niiden ehtojen mukaisesti, jotka on vahvistettu asianomaisissa kahden- tai monenvälisissä sopimuksissa.

Kansainvälinen yhteistyö

Myös yhteistyötä ohjelmaan osallistumattomien kolmansien maiden kanssa ja kansanterveysalalla toimivien kansainvälisten organisaatioiden kuten Maailman terveysjärjestön (WHO) kanssa edistetään.

Komitea

Ohjelman toteuttamisessa komissiolla on apunaan komitea.

Arviointi

Komissio esittää viimeistään 31. joulukuuta 2010 riippumattoman ulkopuolisen arvioijan laatiman raportin ohjelmassa saavutetuista tuloksista, sen toteuttamisen laadullisista ja määrällisistä näkökohdista ja johdonmukaisuudesta sekä siitä, miten se täydentää muita yhteisön ohjelmia ja toimia. Raportissa on tarkoitus arvioida toteutettujen toimien vaikutuksia. Lisäksi komissio antaa viimeistään 31. joulukuuta 2011 ohjelman etenemistä koskevan tiedonannon ja esittää viimeistään 31. joulukuuta 2015 raportin jälkikäteen tehtävästä ulkoisesta arvioinnista.

Kumoaminen

Päätöksellä kumotaan päätös N:o 1786/2002/EY.

Viitteet

Säädös

Voimaantulopäivä – Voimassaoloajan päättymispäivä

Määräaika täytäntöönpanolle jäsenvaltioissa

Euroopan unionin virallinen lehti

Päätös N:o 1350/2007/EY[hyväksyminen: yhteispäätösmenettely COD/2005/0042]

21.11.2007 – 31.12.2013

-

EUVL L 301, 20.11.2007

See also

Viimeisin päivitys 08.04.2008

Top