EUR-Lex Access to European Union law

Back to EUR-Lex homepage

This document is an excerpt from the EUR-Lex website

YK:n ilmastoneuvottelut: Kioton pöytäkirja – toinen velvoitekausi

YK:n ilmastoneuvottelut: Kioton pöytäkirja – toinen velvoitekausi

TIIVISTELMÄ ASIAKIRJASTA:

Päätös (EU) 2015/1339 ilmastonmuutosta koskevan Yhdistyneiden kansakuntien puitesopimuksen Kioton pöytäkirjaan tehdyn Dohan muutoksen tekemisestä Euroopan unionin puolesta

TIIVISTELMÄ

PÄÄTÖKSEN TARKOITUS

  • Siinä annetaan EU:n virallinen hyväksyntä Dohan kokouksessa joulukuussa 2012 saavutetulle sopimukselle Kioton pöytäkirjan mukaisen toisen velvoitekauden vahvistamisesta. Toinen velvoitekausi alkaa 1. tammikuuta 2013 ja päättyy 31. joulukuuta 2020.

TÄRKEIMMÄT KOHDAT

  • Toiseen velvoitekauteen osallistuu EU mukaan luettuna 38 osapuolta, jotka sitoutuvat vähentämään kasvihuonekaasupäästöjään vähintään 18 prosenttia vuoden 1990 tasosta kaudella 2013–2020.
  • EU, EU-maat ja Islanti ovat yhdessä sitoutuneet vähentämään kauden 2013–2020 yhdistettyjä kasvihuonekaasupäästöjään 20 prosentilla vuoden 1990 tai niiden valitseman perusvuoden tasosta. Tavoitteessa otetaan huomioon kasvihuonekaasujen kokonaispäästöt, jotka ovat sallittuja kaudella 2013–2020 ilmasto- ja energiapaketin nojalla.
  • EU, EU-maat ja Islanti ovat yhdessä sitoutuneet vähentämään päästöjään 20 prosenttia.
  • EU ja EU-maat ovat jo ottaneet käyttöön vähennysvelvoitteen täyttämiseen tarvittavat toimenpiteet vuotta 2020 koskevassa ilmasto- ja energiapaketissa.

MISTÄ ALKAEN PÄÄTÖSTÄ SOVELLETAAN?

Päätös tuli voimaan 7. elokuuta 2015. Kioton pöytäkirjaan tehty Dohan muutos ei ole vielä astunut voimaan.

TAUSTAA

Kioton pöytäkirja oli joulukuussa 2015 pidettyyn Pariisin ilmastokokoukseen saakka maailman ainoa oikeudellisesti sitova kasvihuonekaasupäästöjen vähentämissopimus. Vuonna 1997 hyväksytyssä Kioton pöytäkirjassa siihen osallistuvat teollisuusmaat sitoutuvat vähentämään kuuden kasvihuonekaasun (hiilidioksidi, metaani, typpioksiduuli, fluorihiilivety, perfluorihiilivety ja rikkiheksafluoridi) kokonaispäästöjä ensimmäisellä velvoitekaudella (2008–2012) keskimäärin viidellä prosentilla vuoden 1990 tasosta.

Dohassa joulukuussa 2012 pidetyssä ilmastonmuutoskonferenssissa Kioton pöytäkirjan osapuolet hyväksyivät niin sanotun Dohan muutoksen, jolla vahvistetaan Kioton pöytäkirjan mukainen toinen velvoitekausi. Kioton pöytäkirjan toinen vaihe toimii siirtymänä kohti vuoden 2020 jälkeistä aikaa koskevaa maailmanlaajuista ilmastonmuutossopimusta.

Koska Islanti ei kuulu EU:hun, sen osallistumista velvoitteiden yhteiseen täyttämiseen koskevista ehdoista oli määrättävä erillisellä kansainvälisellä sopimuksella (neuvoston päätös (EU) 2015/1340).

Kioton pöytäkirjan mukaista toista velvoitekautta (2013–2020) käsittelevä Euroopan komission verkkosivusto

SÄÄDÖS

Neuvoston päätös (EU) 2015/1339, annettu 13 päivänä heinäkuuta 2015, ilmastonmuutosta koskevan Yhdistyneiden kansakuntien puitesopimuksen Kioton pöytäkirjaan tehdyn Dohan muutoksen tekemisestä Euroopan unionin puolesta ja siihen perustuvien velvoitteiden yhteisestä täyttämisestä (EUVL L 207, 4.8.2015, s. 1–5)

MUUT ASIAAN LIITTYVÄT ASIAKIRJAT

Neuvoston päätös 2002/358/EY, tehty 25 päivänä huhtikuuta 2002, ilmastonmuutosta koskevan Yhdistyneiden Kansakuntien puitesopimuksen Kioton pöytäkirjan hyväksymisestä Euroopan yhteisön puolesta sekä sen velvoitteiden täyttämisestä yhteisesti (EUVL L 130, 15.5.2002, s. 1–3)

Neuvoston päätös (EU) 2015/1340, annettu 13 päivänä heinäkuuta 2015, Islannin osallistumista Euroopan unionin, sen jäsenvaltioiden ja Islannin velvoitteiden yhteiseen täyttämiseen ilmastonmuutosta koskevan Yhdistyneiden kansakuntien puitesopimuksen Kioton pöytäkirjan mukaisella toisella velvoitekaudella koskevan Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Islannin välisen sopimuksen tekemisestä Euroopan unionin puolesta (EUVL L 207, 4.8.2015, s. 15–16)

Viimeisin päivitys: 08.02.2016

Top