Choose the experimental features you want to try

This document is an excerpt from the EUR-Lex website

Koulutukseen investoiminen työllistyvyyden parantamiseksi

Legal status of the document This summary has been archived and will not be updated, because the summarised document is no longer in force or does not reflect the current situation.

Koulutukseen investoiminen työllistyvyyden parantamiseksi

Työttömyys, erityisesti nuorisotyöttömyys, on vakava ongelma monissa EU-maissa. Yli 2 miljoonaa avointa työpaikkaa eri puolilla Eurooppaa on kuitenkin osoitus siitä, että ammattitaitotarjonta ei vastaa työmarkkinoiden tarpeita.

SÄÄDÖS

Neuvoston päätelmät koulutukseen investoimisesta - vastaus komission tiedonantoon Koulutuksen uudelleenajattelu: sosioekonomisten vaikutusten parantaminen investoimalla taitoihin sekä vuotuiseen kasvuselvitykseen 2013.

TIIVISTELMÄ

Helmikuussa 2013 EU:n jäsenvaltioiden koulutusministerit hyväksyivät päätelmät vastauksena Euroopan komission vuonna 2012 antamaan tiedonantoon Koulutuksen uudelleenajattelu sekä vuotuiseen kasvuselvitykseen 2013.

Päätelmissä korostetaan koulutusalan uudistamisen painopistealoja yleisen taito- ja osaamistason parantamiseksi, jotta voidaan parantaa työllistyvyyttä ja vähentää työttömyyttä.

EU:n jäsenvaltiot olivat yhtä mieltä siitä, että

  • on tiivistettävä yhteyksiä jäsenvaltioiden koulutusjärjestelmien ja työmarkkinoiden välillä,
  • on edistettävä huippuosaamista ammatillisessa koulutuksessa keskittyen mahdollisiin kasvualoihin tai aloihin, joilla on todettu taitovajetta,
  • on tunnistettava nuoret, joilla on suuri riski keskeyttää opintonsa, ja tarjottava yksilöllistä tukea,
  • on torjuttava alhaisten koulutussaavutusten syitä korkealaatuisen ja kaikkien saatavilla olevan varhaiskasvatuksen avulla,
  • on tarkistettava ja vahvistettava kaikkien opetusalan ammattien pätevyysvaatimuksia,
  • on vähennettävä vähäisen ammattitaidon omaavien aikuisten määrää parantamalla aikuiskoulutuksen ja elinikäisen oppimisen saatavuutta,
  • on hyödynnettävä tieto- ja viestintätekniikkapohjaista (TVT) opiskelua ja avointen oppimisresurssien saatavuutta.

EU:n tason tuki ja apu

Näiden päätelmien pohjalta komissio muun muassa

  • tukee jäsenvaltioita kannustamalla niitä hyödyntämään täysin EU:n koulutusalan ohjelmia ja rahastoja,
  • tutkii mahdollisuuksia nostaa aikuisille tarjolla olevan koulutuksen tasoa ja parantaa sen laatua aikuisten kouluttamiseksi uusiin tehtäviin ja olemassa olevien taitojen kohottamiseksi,
  • etenee kohti sellaisen taitojen ja tutkintojen eurooppalaisen alueen perustamista, jolla varmistetaan taitojen ja pätevyyksien vaivaton tunnustaminen yli maiden rajojen,
  • on käynnistänyt uuden koulutuksen avoimuutta lisäävän aloitteen (Opening up education) tarjotakseen EU:n tukea laadukkaiden avointen oppimisresurssien ja tieto- ja viestintätekniikan saatavuuden ja käytön lisäämiseksi,
  • on toteuttanut yhteistyössä OECD:n kanssa yrittäjyyskasvatusta edistäviä toimia, joita ovat erityisesti toimintapoliittisten ohjeiden antaminen ja kehyksen laatiminen kannustamaan yrittäjyyskasvatusta oppilaitosten tasolla.

Lisäksi komission hiljattain käynnistämän eurooppalaisen oppisopimusyhteenliittymän kaltaisten aloitteiden on tarkoitus edistää oppisopimusjärjestelmiä ja -ohjelmia kaikkialla Euroopassa.

VIITTEET

Säädös

Voimaantulo

Täytäntöönpanon määräaika jäsenvaltioissa

EUVL

Neuvoston päätelmät

-

-

EUVL C 64, 5.3.2013

MUUT ASIAAN LIITTYVÄT SÄÄDÖKSET

Komission tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle - Koulutuksen uudelleenajattelu: sosioekonomisten vaikutusten parantaminen investoimalla taitoihin (COM(2012) 669 final, 20.11.2012).

Komission tiedonanto: Vuotuinen kasvuselvitys 2013 (COM(2012) 750 final, 28.11.2012).

Komission tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle: Yrittäjyys 2020 -toimintasuunnitelma Uutta kipinää Euroopan yrittäjyyteen (COM(2012) 795 final, 9.1.2013).

Viimeisin päivitys 17.02.2014

Top